TOIMINTAKERTOMUS 2011



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry

Nro Ratsastaja Hevonen Seura 1 poni Elena Hämäläinen Lord Liberty PunRa 2 poni Elena Hämäläinen Nala PunRa 3 Vilja Lahtinen Hyväntuulen Romi TKR 4

KIMITOÖNS RYTTARE RF

Vuosikertomus Kaarinan Urheiluratsastajat ry

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus Yhdistyksen 81. toimintavuosi

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus Yhdistyksen 82. toimintavuosi

Seuran kevätkokous pidettiin ja syyskokous Lisäksi hallitus piti ylimääräisen

JOHEKA TEAM RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Paukunkuja 9 B Kauhajoki

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus Yhdistyksen 84. toimintavuosi

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Toimintakertomus 2009

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2015

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS Yleistä

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt (päivitetty )

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS Yleistä

SRL/APU:n budjettipalaveri pe jossa käydään läpi liiton budjettia.

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS Yleistä

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

Sivu 1. Lähtölista Luokka cm 25 lähtijää, 7 sijoittuu. Nro Ratsastaja Hevonen Seura Tulos 1 vaihe Tulos 2. vaihe

KILPAILUKUTSU Takkula

Syyskokousmateriaali 2010

Toimintakertomus 2018

Helsinki International UB Horse Show karsintajärjestelmä 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015

FF Dressage Team 2014

Puheenjohtaja Johanna Catani avasi kokouksen.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella.

Toimintalinja. Sivu 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Syyskokousmateriaali 2010

Palkintojenjako n. klo

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

SRL Häme kevättapaaminen 2019

4.8 Kerhojen aloituskokous, paikalla puheenjohtaja, nuorisovastaava sekä kerho-ohjaajat. Sovittu jatkossa kokoontumiset 2 kertaa vuodessa.

Jämsänkosken Ilves ry Päivitetty

AKTIIVIRATSASTAJAT RY

RS_GP_ ilmoittautuneet 1(5)

Sallitut arvostelumenetelmät: esteratsastus: A.1.0, A.1.1., 367.1, 367.2, AM5, AM3, AM4, AM6,

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot

Tuusulan Luistelijat Aluekilpailut Minit 99 ja nuoremmat

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu.

Aluekilpailusäännöt. Pohjois-Suomen alueen tarkennukset lisätty / päivitetty

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty Sivu 1/5

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

Domipotti Luokka cm 1. vaihe aika 2. vaihe aika

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm.

JÄRVENPÄÄN RATSASTUSSEURA RY 1/9. Toimintakertomus 2007

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING

Aika klo Paikka Katin kartano, Jaala Läsnä Heta Leskinen, puheenjohtaja Kati Kalliala Lotta Kuosmanen, sihteeri

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2011

POJAT- Alkeet (6-9v), Laurinlahden koulu, TO klo / 'Ape' Laurinlahden koulu, Merisaapas 2-4 POJAT- Alkeet (6-9v), TO klo / Janne

ESPORT WOMEN'S CUP LOHKO 1 LOHKO 1 VIIMEINEN PELIPÄIVÄ LOHKO 2 LOHKO 2

Jumping News 1/

Sport: (Aluekilpailut) Jo kisanneille ratsukoille. Kisaajilla mahdollisuus kuulua aluevalmennusrinkiin.

HIPPO MEMORIAL - SEURAKILPAILUT ESTE- JA KOULURATSASTUKSESSA LÄHTÖJÄRJESTYKSET:

Vuosikertomus Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä

VESILAHDEN SEUDUN RATSASTAJAT RY. Vuosikertomus 2006

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2012

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ LOHKO 2 LOHKO 2

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden.

Seniori A 32 Timo Huhtinen Päivi Karvinen Comets Helsinki 34 Esa Kuivanen Asta Usvakari Comets Helsinki

Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko klo luokka: 104

SeaHorse Week. Suomen aurinkoisin esteratsastuskilpailu jo vuodesta 1997

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING

Käytiin läpi liiton henkilöstötilanne: uusiin tehtäviin siirtyneet ja rekrytoinnit.

Mini Rider Trophy. Dressage Rider Trophy. Jumping Rider Trophy

Esteratsastuksen seurakilpailut TULOKSET. lähtöjä 11, kaikki 0-radat sijoittuvat 1. sijalle. Arvostelumenetelmä A.0.

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton organisaatio 2012 (vahvistettu Ratsastajainliiton hallituksen kokouksessa )

TOIMINTAKERTOMUS 2014

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT Määritelmä Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

2. JÄSENISTÖ Varsinaiset jäsenet Juniorit perhejäsen juniorit Seniorit

Seuran tavoite on menestyä srl:n vuoden seura kilpailussa kolmen parhaan joukkoon.

- JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa!

Johtokunnan ulkopuolella jäsensihteeri/ kirjanpito Ulla Stenroos sekä seuran kotisivujen päivitys Marjut Taskinen.

Petra Kalamo ja Valmonti kisavat luokat Helppo C: ja Helppo B: Sijoitukset olivat: 7. ja 17.

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

1-TASON ESTEKILPAILUT TALKOOLAISET

YHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET

Toimintakertomus 2008

* Seuramestaruuskisojen kutsut * Valmennusasiaa * Uittopäivä * Uutisia

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT

Esteratsastuksen seurakilpailut TULOKSET. lähtöjä 8, kaikki 0-radat sijoittuvat 1. sijalle. Arvostelumenetelmä A.0.

Merkillinen Häme -kilpailuun osallistui kaksi seuraa, jotka palkitaan lahjakorteilla jollekin tulevalle luennolle.

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT

TAMPEREEN RATSASTUSSEURAN PALKITSEMISJA PALKINTOSÄÄNNÖT 2011

Transkriptio:

TOIMINTAKERTOMUS 2011 YLEISTÄ Seuran hallituksen puheenjohtajana on toiminut 16.3.2011 alkaen Johanna Höglund (9/9). Hallituksen jäsenet ovat Katarina Fellman (varapuheenjohtaja, jäsensihteeri) (8/9), Annika Honkavaara (9/9), Hanne Kanerva (sihteeri 16.3.2011 alkaen) (7/7), Riikka Markkanen (9/9), Anne Nurminen (7/9), Leena Oksanen (7/), Reija Salminen (8/9), Marek Sarrimo (sihteeri 16.3.2011 saakka) (0/2), Nina Schroderus (2/2 16.3.2011 saakka) ja Kirsi Tiainen (9/9). Peppi Lehto osallistui seuran juniorijäsenenä yhteen hallituksen kokouksista. Nettisivuista vastasi hallituksen ulkopuolella kesäkuuhun 2011 saakka Mia Turunen, loppuvuoden Johanna Höglund. Rahastonhoitajana on toiminut Jane Niemi. Seura on pitänyt sääntömääräisen vuosikokouksen 16.3.2011 ja hallitus kokoontui vuoden aikana 9 kertaa. Seuran jäsenmäärä vuoden 2011 lopussa oli 427 jäsentä, joista junioreja on 116 ja senioreja 309, sekä kunniajäsenet Karin Aalto ja Reijo Wihuri. Uusia jäseniä tuli vuoden aikana 80 (junioreja 34 ja senioreja 46). Tiedottamisesta on huolehdittu ilmoitustaulujen, internet-sivuston ja facebookin kautta. Tuomarinkylän Ratsastajien nettisivustolla käytiin vuoden 2011 aikana 50 777 kertaa. Seuran pikkujoulujuhlat järjestettiin Hotelli Haagassa 3.12.2011. Tilaisuudessa jaettiin Vuoden Ratsastaja kiertopalkinnot sekä seuraavat ansio- ja ratsastusmerkit: Vuoden esteratsastaja kiertopalkinto: Vuoden kouluratsastaja kiertopalkinto: TKR hopeinen ansiomerkki: TKR pronssinen ansiomerkki: Nina Fagerström Sirpa Degerth-Káldi Henri Karjalainen Peppi Aalto Hanne Kanerva Sofia Koivuniemi Peppi Lehto Seija Leskinen Kari Nevala Leena Oksanen Essi Raunamaa TKR:n seurakoulumestaruudesta kilpailtiin 5.11.2011 ja mitalit jaettiin pikkujouluissa seuraaville: Juniorit, jotka kisasivat HeB:0 (osallistui 9 junioria) 1. Netta Auvinen Maestro 2. Ida Hyvönen Marella 3. Pii Bergman Fanfar Seniorit, jotka kisasivat HeA:10 (osallistui 10 senioria) 1. Sirpa Degerth-Káldi - Wild Thing H 2. Milja Ranta - S.W. Summer's Dream Prince 3. Kirsi Degerth-Moldováni - Fair Fighter

TKR:n seuraestemestaruudesta kilpailtiin 1.10.2011 ja mitalit jaettiin pikkujouluissa seuraaville: Junioreiden estemestaruus lk 80cm (osallistui 4 junioria) 1. Peppi Lehto - Suleima af Tolne 2. Neea Nieminen Rulle Senioreiden estemestaruus lk 90 cm (osallistui 7 senioria) 1. Hannaleena Kuukari Szofi 2. Reino Malm Pharao 3. Laura Harle - Zanini EDUSTUKSET Seuran edustajana Maneesi Oy:n hallituksen kokouksissa on toiminut Leena Oksanen. Seuraa edusti SRL:n syyskokouksessa Tomi Kaleva. KILPAILUTOIMINTA Tuomarinkylän Ratsastajat Ry:n järjestämät kilpailut 2011 ESTERATSASTUS 9.4.2011 seurakilpailut, lähtöjä 158 16.4.2011 aluekilpailut, lähtöjä 97 17.5.2011 estekansalliset, lähtöjä 112 14.5.2011 seurakilpailut, lähtöjä 94 5.8.2011 drive-in rataharjoitus, lähtöjä 36 11.9.2011 ESRAN henkilökohtaiset aluemestaruudet, lähtöjä 134 1.10.2011 seurakilpailut, lähtöjä 81 Yhteensä 7 kilpailua, joissa lähtöjä 712 Keväällä 2011 järjestettiin Idän Ratsu cup esteratsastuksessa yhteistyössä Helsingin Wiisikoiden kanssa. Syksyllä 2011 järjestettiin Dumipotti sponsored by Hipposport yhteistyössä Helsingin Wiisikoiden kanssa KOULURATSASTUS 12.3.2011 seurakilpailut, lähtöjä 35 7.5.2011 rataharjoitus, lähtöjä 10 21.5. seurakilpailut, lähtöjä 43 22.5.2011 koulukansalliset, lähtöjä 102 27.8.2011 seurakilpailut, lähtöjä 31 10.9.2011 ESRAN henkilökohtaiset aluemestaruudet, lähtöjä 80 5.11.2011 seurakilpailut, lähtöjä 41 Yhteensä 7 kilpailua, joissa lähtöjä 342

KILPAILIJOIDEN KANSALLINEN JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA SEKÄ ALUEMESTARUUDET ESTERATSASTUS Esteratsastuksen suomalaishuipuksi on kohonnut Nina Fagerström, joka on tällä hetkellä FEIn rankingsijalla 80. Muita koti- ja ulkomailla järjestetyissä kansallisissa kilpailuissa menestyneitä seuran jäseniä ovat Mikael Forstén, Juulia Jyläs, Antti Kuosmanen, Kati Molander, Christelle Littunen ja Emilia Vättö. ESRAn alueen henkilökohtaisen juniorimestaruuden voitti Lasse Mayer Lorenzo. ESRAn aluejoukkuemestaruuksissa Keravalla 18.9.2011 sijoittui seuran joukkue sijalle 5/16. Joukkueessa ratsastivat Netta Santanen Gaisma, Krista Nyqvist Pipa, Sofi Eestilä Claire II ja Sonja Turtia Wrexham. Esteratsastuksen joukkue-sm:ssä Laaksolla lauantaina 28.8.2011 sijoittui seuran joukkue sijalle 21/22. Joukkueessa ratsastivat Tuula Vesalainen Abendfest KS, Sonja Turtia Wrexham ja Emilia Vättö Valentino. Hallijoukkuemestaruuksissa Ypäjällä 26.9.2011 sijoittui joukkue sijalle 12/21. Joukkueessa ratsastivat Sonja Turtia Wrexham, Lasse Mayer Lorenzo, Emilia Vättö Adando van Lotzerhaide ja Outi Laaksonen Celtas Quatana. KOULURATSASTUS Kouluratsastuksessa kotimaan kansallisissa kilpailuissa sekä nuorten hevosten että avoimissa luokissa voittoja ja sijoituksia ovat keränneet Sirpa Degerth- Káldi, Kira Kanerva, Suvi Salmevaara, Linda Ikonen, Pauliina Pottonen sekä juniorit Jenna Lehtonen ja Camilla Eestilä. Kouluratsastuksen joukkue-sm:t järjestettiin Laaksolla 25.9.2011. Joukkue ei valitettavasti saanut tulosta. Joukkueessa ratsastivat Suvi Salmevaara Wallonie, Kirsi Degerth-Moldovani Vigso s Herzog, Sirpa Degerth-Káldi Gringo. ESRAn aluejoukkuemestaruuksissa Laaksolla 24.9.2011 joukkueessa ratsastivat Camilla Eestilä Rigoletto, Jenna Lehtonen Olof M, Kirsi Degerth-Moldovani Vigso s Herzog ja Hanna Nuutinen Castellou. 2011 SRL RANKING PISTEET (KANSAINVÄLISET JA KANSALLISET KILPAILUT) Esteratsastus, seniorit (200 ratsastajaa) 1. Fagerström Nina 3002,5 17. Jyläs Juulia 238,5 35. Forsten Mikael 116,5 69. Kuosmanen Antti 41 90. Molander Kati 24 166. Turtia Sonja 4 190. Laaksonen Outi 2 Tiainen Kirsi 1,1 Esteratsastus, nuoret (75 ratsastajaa) 45. Vättö Emilia 16

Esteratsastus, juniorit (102 ratsastajaa) 42. Littunen Christelle 14 Kouluratsastus, seniorit (163 ratsastajaa) 7. Degerth-Káldi Sirpa 325 65. Kanerva Kira 40 107. Salmevaara Suvi 14 113. Pottonen Pauliina 12 Kouluratsastus, nuoret (25 ratsastajaa) 16. Ikonen Linda 10 Kouluratsastus, juniorit (52 ratsastajaa) 13. Lehtonen Jenna 36 20. Eestilä Camilla 26 KOULUTUS- JA VALMENNUSTOIMINTA Sääntökoulutuksia järjestettiin vuoden 2011 aikana kolme 16.2.2011 (6 osallistujaa), 11.5. (5 osallistujaa) ja 5.7.2011 (3 osallistujaa). Tuomarinkylässä järjestettiin vuoden 2011 aikana valmennuksia sekä koulu- että esteratsastuksessa. Valmennukset ovat olleet joko yhden päivän valmennustunteja tai kahden päivän mittaisia kursseja. Valmennuksia on järjestetty yhteistyössä Helsingin Wiisikoiden kanssa ja niitä on ollut yhteensä 31 kertaa. YHTEENVETO: Kouluratsastuksessa valmentajana on toiminut Eeva-Maria Nipsu Porthan-Broddell ja niitä on järjestetty 9 kertaa: ma 24.1, ti 25.1, ke 26.1. ja to 27.1 kouluvalmennus 20 ratsukkoa: 16 TKR, 4 HeWi 15. 16.3.2011 Nipsun kouluvalmennus 18 ratsukkoa: 15 TKR, 3 HeWi 4.-5.4.2011 Nipsun kouluvalmennus 18 ratsukkoa: 16 TKR, 2 HeWi 18. 19.5.2011 Nipsun kouluvalmennus 23 ratsukkoa: 20 TKR, 3 HeWi 14. 15.6.2011 Nipsun kouluvalmennus 18 ratsukkoa: 14 TKR, 4 HeWi 23. 25.8.2011 Nipsun kouluvalmennus 17 ratsukkoa: 15 TKR, 2 HeWi 27. 29.9.2011 Nipsun kouluvalmennus 23 ratsukkoa: 21 TKR, 2 HeWi 25. 27.10.2011 Nipsun kouluvalmennus 20 ratsukkoa: 19 TKR, 1 HeWi 7.-8.12.2011 Nipsun kouluvalmennus 17 ratsukkoa: 15 TKR, 2 HeWi seuran tuki yhteensä: 2265,00 Esteratsastuksessa valmentajina ovat toimineet Janna Huhtanen (6 kertaa) ja Kari Nevala (6 kertaa). 5.-6.3.2011 Janna Huhtasen estevalmennus la 10 ratsukkoa: 5 TKR, 4 HeWi, 1 ulkopuolinen; su 10 ratsukkoa 6 TKR, 4 HeWi 2.-3.4.2011 Janna Huhtasen estevalmennus 16 ratsukkoa: la 13 TKR, 3 HeWi, su 12 TKR, 4 HeWi 30.4. 1.5.2011 Janna Huhtasen estevalmennus 18 ratsukkoa: 12 TKR, 3 HeWi, 3 ulkopuolista 29.10.2011 Janna Huhtasen estevalmennus 15 ratsukkoa: 12 TKR, 3 HeWi 20.11.2011 Janna Huhtasen estevalmennus 16 ratsukkoa: 12 TKR, 4 HeWi

10.12.2011 Janna Huhtasen estevalmennus 11 ratsukkoa: 9 TKR, 2 HeWi seuran tuki yhteensä: 2800,19 29. 30.1.2011 Kari Nevalan estevalmennus la 15 ratsukkoa: 11 TKR, 2 HeWi, 2 ulkopuolista; su 19 ratsukkoa: 14 TKR, 2 HeWi, 3 ulkopuolista 26. 27.3.2011 Kari Nevalan estevalmennus la 19 ratsukkoa: 13 TKR, 4 Hewi, 2 ulkopuolista; su 13 TKR, 4 HeWi, 2 ulkopuolista 23. 24.4.2011 Kari Nevalan estevalmennus la 22 ratsukkoa: 13 TKR, 4 Hewi, 5 ulkopuolista; su 20 ratsukkoa: 11 TKR, 4 HeWi, 5 ulkopuolista 17.9.2011 Kari Nevalan estevalmennus 17 ratsukkoa: 10 TKR, 2 Hewi, 5 ulkopuolista 26. 27.11.2011 Kari Nevalan estevalmennus la 19 ratsukkoa: 8 TKR, 3 Hewi, 8 ulkopuolista; su 16 ratsukkoa: 6 TKR, 2 HeWi, 8 ulkopuolista 18.12.2011 Kari Nevalan estevalmennus 21 ratsukkoa: 8 TKR, 3 Hewi, 10 ulkopuolista seuran tuki yhteensä: 3451,56 Helsingin Wiisikoiden järjestämiä koulu (1 kerta) - ja estevalmennuksia (9 kertaa) järjestettiin seuraavasti: 23.1.2011 HeWi/ Heidi Käärin estevalmennus ratsukoita 12 kpl; HeWi 6 kpl, TKR 5 kpl, ulkopuolinen 1 kpl 19.2.2011 HeWi/ Heidi Käärin estevalmennus ratsukoita 11 kpl; HeWi 3 kpl, TKR 7 kpl, ulkopuolisia 1 kpl 6.3.2011 HeWi/ Heidi Käärin estevalmennus ratsukoita 8 kpl; HeWi 4 kpl, TKR 4 kpl 20.3.2011 HeWi/ Heidi Käärin estevalmennus 14 kpl; HeWi 6 kpl, TKR 6 kpl, ulkopuolisia 2 kpl 24.9.2011 HeWi/ Heidi Käärin estevalmennus ratsukoita 9 kpl; HeWi 2 kpl, TKR 7 kpl 8.10.2011 HeWi/ Heidi Käärin estevalmennus ratsukoita 9 kpl; HeWi 2 kpl, TKR 7 kpl 11.12.2011 HeWi/ Heidi Käärin estevalmennus ratsukoita 12 kpl; HeWi 1 kpl, TKR 9 kpl, ulkopuolisia 2 kpl seuran tuki yhteensä: 1297,95 18.5.2011 HeWi / Gerdia Dolfsmanin estekurssi TKR 4 kpl 15.6.2011 HeWi / Gerdia Dolfsmanin estekurssi TKR 1 kpl 20.5.2011 HeWi / Heidi Svanborg-Lodmanin kouluvalmennus TKR 1 kpl seuran tuki yhteensä: 75,00 seuran tuki yhteensä: 15,00 VALMENNUKSIA TUETTIIN VUODEN 2011 AIKANA YHTEENSÄ 9904,70. MUU TOIMINTA Seura järjesti jäsenilleen pilatesta 2.2.2011 ja siihen osallistui 5 seuralaista. Seura toimi järjestäjänä Tuomarinkylän Hevosvoimaa tapahtumassa helatorstaina 2.6.2011. Tuomarinkylän Hevosvoimaa oli koko perheen hevos- ja ulkoilutapahtuma. Tapahtuma esitteli hevosharrastusta yleisölle ja harrastuksesta kiinnostuneille. Tapahtuman yhteydessä oli myös muuta oheisohjelmaa, mm. talutusratsastusta ja paljon muuta. Tapahtumaan oli yleisöllä vapaa pääsy ja se toteutettiin talkooväen toimin. Seura järjesti jäsenilleen esteseminaarin 13.11.2011, johon osallistui 11 seuralaista. SPONSOROINTI Idän Ratsu on lahjoittanut tavarapalkintoja kevään Dumipotti esteseurasarjakilpailuun. Hipposport on lahjoittanut tavarapalkintoja Dumipotti Sponsored by Hipposport esteseurasarjakilpailuun.