Museoviraston myöntämät harkinnanvaraiset avustukset museoille vuonna 2010



Samankaltaiset tiedostot
Museoviraston myöntämät harkinnanvaraiset avustukset museoille vuonna 2011

Museoviraston myöntämät harkinnanvaraiset avustukset museoille vuonna 2015

Museoviraston myöntämät harkinnanvaraiset avustukset museoille vuonna 2014

Museoviraston myöntämät harkinnanvaraiset avustukset museoille vuonna 2016

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Töysä-seura ry/töysän museo euroa hevosen vedettäviin ruumisvaunuihin sekä rakennusten korjauksiin

Yhdistysluettelo 2017

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Yhdistysluettelo 2018

Harkinnanvaraiset avustukset museoille vuonna 2012

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

Avustukset paikallismuseoiden hankkeisiin vuodelle 2018


Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä Maakunnittain

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

Juankosken kaupunki ,00 Juuan kunta ,00 Juvan kunta ,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry ,00 Jyväskylän kaupunki 1

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

Jyväskylän steinerk Jämsän kaupunki Kaarinan kaupunki Kajaanin kaupunki Kalajoen kaupunki Kangasalan kunta

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

Two-person household, EUR per month

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

Manner-Suomi

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

Sivu Uusimaa. Tietohallinto / ELV

Liite / Bilaga. Lausuntokierroksen jakelu / Sändlista för begäran om utlåtande. Kunnat Kommuner Gieldat. Akaa Alajärvi Asikkala Askola Aura

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014

,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN:

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain

Sivu 1 (10) VÄESTÖ- JA ASUNTOMARKKINATIETOJA 2011 KUNNITTAIN

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain

Valtionosuusuudistus: Esityksen vaikutus kuntien valtionosuuteen vuoden 2014 tasossa sekä vuosien siirtymätasaus Lähde: VM/KAO 9.4.

Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

Kuntien kirjahankintakulujen muutos maakunnittain

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa Sivu 1 (10)

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

kuntia kpl /kk /m2/kk m2 kuntia kpl /kk /m2/kk m2 Yhteensä: Manner-Suomi ,24 10, ,56 11,16 49,2 46,9 %

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa Sivu 1 (10)

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet

Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa 2012

METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT

Laskelmat eivät sisällä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimaa rahoitusta Lähde: VM/Kuntaliitto 1) Ei sisällä veromenetysten kompensointia

Laskelmat eivät sisällä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimaa rahoitusta Lähde: VM/Kuntaliitto 1) Ei sisällä veromenetysten kompensointia

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys

Työllistymistä edistävässä palvelussa tai muussa toiminnassa. Työ- tai yritystoiminnan tuloa

Perustoimeentulotuen menot ja saajat vuonna 2017

Perustoimeentulotuen menot ja saajat vuonna 2018

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

VM/KAO, Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

KUNTIEN MAKSUOSUUDET KUNNALLISELLE TYÖMARKKINALAITOKSELLE VUONNA 2010

Avustukset paikallismuseoiden hankkeisiin vuodelle 2019

RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus

Transkriptio:

Museoviraston myöntämät harkinnanvaraiset avustukset museoille vuonna 2010 Asikkala, Asikkalan Kotiseutuyhdistys ry / Asikkalan kotiseutumuseo 1 650 euroa Maatalouskonemuseon valaistuksen parantamiseen. Eura, Hinnerjoen Kotiseutuyhdistys ry / Hinnerjoen kotiseutumuseo 2 800 euroa kahvikuppikokoelman inventoinnin, kuvauksen ja luetteloinnin loppuunsaattamiseen. Eurajoki, Eurajoen kotiseutuyhdistys ry / Eurajoen kotiseutumuseo Apteekkimuseo 3 800 euroa Apteekkimuseon esineiden luettelointiin ja dokumentointiin. Evijärvi, Evijärven kunta / Väinöntalo 4 500 euroa rakennusten suojaamiseen sekä kunnostussuunnitelman tekemiseen. Haapavesi, Haapaveden kaupunki, kulttuuritoimi / Haapaveden kotiseutumuseo 3 800 euroa museokokoelmien inventoinnin ja luetteloinnin jatkamiseen. Hailuoto, Hailuodon kunta, museotoimikunta / Kniivilän kotiseutumuseo 4 500 euroa museon päärakennuksen korjaukseen. Hamina, Haminan kaupunki, sivistystoimi / Haminan kaupungin museot 4 700 euroa Kauppiaantalomuseon ikkunoiden ja ovien kunnostukseen ja maalaamiseen. Hamina, Reserviupseerikoulun Oppilaskunnan Kannatusyhdistys ry / RUK-museo 3 500 euroa rynnäkkötykin katteen rakentamiseen. Hattula, Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä / Lepaan Puutarhamuseo 2 000 euroa koulun 100-vuotisjuhlanäyttelyn valmistamiseen. Hattula, Tyrväntö-Seura / Tyrvännön järvikalastusmuseo 3 800 euroa museon esineistön luetteloinnin loppuunsaattamiseen ja esineistön suojaamiseen. Haukipudas, Haukipudas-seura ry / Haukiputaan kotiseutumuseo 3 800 euroa esineluettelon siirtämiseen sähköiseen tietokantaan. Hausjärvi, Hausjärvi-seura ry / Hausjärven kotiseutumuseo 3 800 euroa esineluetteloiden, asiakirjojen ja kuvien siirtämiseen digitaaliseen muotoon (ei laitteisiin). Helsinki, Suomen Pelastusarmeijan säätiö / Pelastusarmeijan museo 4 000 euroa konservointisuunnitelman laatimiseen sekä öljyvärimaalauksen ja tekstiilien konservointiin. Helsinki, Tyyne-Kerttu Virkki-säätiö / Virkki käsityömuseo 3 000 euroa kokoelma-aineiston digikuvauksen jatkamiseen. Hollola, Hollolan kotiseutuyhdistys ry / Hollolan kotiseutumuseo 3 800 euroa kotiseutumuseon esineiden digitaalisen kuvaamisen jatkamiseen.

Hyrynsalmi, Hyrynsalmen kunta / Kaunislehdon talomuseo 3 000 euroa kamarirakennuksen tyttöjen huoneen tapettien korjaukseen, navetan kengitykseen, hollitallin ja riihen pärekattojen pohjoisen puolen korjaukseen sekä rautahytin korjaukseen. Hämeenkyrö, Hämeenkyrön kunta, kulttuuri- ja matkailupalvelut / Myllykolun museo 4 500 euroa museon päärakennuksen, saunan ja aitan pärekattojen uusimiseen. Hämeenlinna, Tuulos-Seura ry / Museo-Eerola 3 500 euroa museokokoelmien inventointiin ja luettelointiin. Iisalmi, Iisalmen Luonnon Ystäväin Yhdistys ry / Iisalmen luontomuseo 3 000 euroa kokoelmien lajitteluun ja luettelointiin sekä säilytysmateriaaleihin. Iisalmi, Iisalmen kaupunki / Juhani Ahon museo 5 500 euroa museorakennusten korjauksiin. Iisalmi, Ylä-Savon Kotiseutuyhdistys ry / Ylä-Savon kotiseutumuseo 3 800 euroa museorakennusten valaistuksen parantamiseen. Ilmajoki, Ilmajoen Museo- ja Maamiesseura ry / Ilmajoen museo 3 800 euroa Kirkkomuseon perusnäyttelyn uusimiseen. Ilomantsi, Ilomantsin Museosäätiö / Möhkön ruukkimuseo 4 800 euroa museoesineiden ja valokuvien luettelointiin sekä museoesineiden varastointi- ja pakkaustarvikkeiden hankkimiseen. Inkoo, Degerby byaråd rf / Degerby Igor 3 500 euroa valokuva- ja esinekokoelman sähköiseen luettelointiin ja arkistointiin. Isojoki, Isojoki-seura ry / Isojoen kotiseutumuseo 4 000 euroa perusnäyttelyn rakentamiseen. Jalasjärvi, Jalasjärvi-seura ry / Jalasjärvi-seura ry:n kotiseutumuseo 3 700 euroa museorakennusten korjaukseen ja kunnossapitoon. Janakkala, Janakkalan kunta, kirjasto- ja kulttuurilautakunta / Laurinmäen torpparimuseo 3 800 euroa kokoelmien sähköiseen luettelointiin. Juankoski, Juankosken Kulttuurihistoriallinen Seura ry / Masuuni Brunou 3 500 euroa juhlavuoden näyttelyyn. Juva, Juvan Kotiseutu- ja Museoyhdistys ry / Juvan museo 2 800 euroa Partalan aitan kattoremonttiin. Jämsä, Jämsänkosken Kotiseutuyhdistys ry / Aarresaaren Kotiseutumuseo 5 500 museoalueen vanhan sähköverkoston uusimiseen. Jämsä, Kuorevesi-Seura ry / Kuoreveden kotiseutumuseo 1 000 euroa museon päärakennuksen katon ruostesuojamaalaukseen. Järvenpää, Järvenpään kaupunki, Järvenpään museopalvelut / Ahola, Järvenpään taidemuseo 5 500 euroa Järvenpään taidemuseon/museopalveluiden kulttuurihistoriallisen kokoelman inventoinnin loppuunsaattamiseen.

Kalajoki, Kalajoen kaupunki / Havula 3 500 euroa Havulan tekstiilien inventointiin, luettelointiin, puhdistukseen, kuntokartoitukseen ja asianmukaiseen pakkaamiseen. Kangasala, Kangasala-Seura ry / Kangasalan kotiseutumuseo 5 000 euroa kotiseutumuseon katon korjaukseen. Kannus, Kannuksen kaupunki / Kannuksen kotiseutumuseo 3 800 euroa museon perusnäyttelyn uudistamissuunnitelman tekemiseen (ei matkakuluihin). Kaskinen, Kaskö hembygds- och museiförening rf / Kaskö Hembygdsmuseum 3 800 euroa museoesineiden luettelointiin. Kauhajoki, Kauhajoen kaupunki, sivistysosasto / Eduskunnan Talvisotamuseo 2 500 euroa näyttelyn esineiden ja valokuvien suojaamiseen auringolta. Kauhava, Härmä-Seura ry / Alahärmän kotiseutumuseo 3 700 euroa museorakennusten kattojen puhdistukseen ja kunnostukseen sekä perusnäyttelyn uudistustöihin. Kauhava, Kortesjärvi-Seura ry / Markin museo 2 800 euroa valaistuksen uudistamiseen ja vitriinien hankintaan. Kauhava, Kauhava-Seura ry / Puukko- ja tekstiilimuseo 3 800 euroa puukkokokoelman luetteloinnin tarkistukseen ja täydentämiseen. Kemijärvi, Kemijärven kotikiekerö ry / Kemijärven kotiseutumuseo 3 800 euroa valokuvakokoelman digitointiin. Kerava, Keravan taidesäätiö / Keravan taidemuseo 5 500 euroa lahjoituskokoelman luettelointiin. Kitee, Kitee-Seura ry / Kiteen kotiseutumuseo 3 500 euroa lasinegatiivikokoelmien luettelointiin. Kittilä, Kittilä kunta, vapaan sivistystyön lautakunta / Kittilän kotiseutumuseo 4 800 euroa päärakennuksen vuorilautojen ja ikkunoiden sekä pirtin muurin korjaamiseen sekä saunan kengitykseen. Konnevesi, Konneveden kunta, vapaa-aikatoimi / Konneveden Kotiseutumuseo 3 800 euroa kokoelmien sähköisen luetteloinnin ja tallentamisen jatkamiseen. Koski Tl, Yrjö Liipolan Museosäätiö / Yrjö Liipolan taidemuseo 3 700 euroa arkiston järjestämiseen. Kouvola, Kouvolan Putkiradiomuseosäätiö / Kouvolan Putkiradiomuseo 3 800 euroa radiokokoelman luetteloinnin jatkamiseen. Kouvola, Anjala-Seura ry / Ranta-Pukin kievarimuseo 3 000 euroa museon ulkorakennuksen korjaukseen ja siellä olevan esineistön uudelleen järjestelyyn ja nimikointiin. Kristiinankaupunki, Kristiinankaupungin kaupunki / Carlsro 6 000 euroa museon päärakennuksen kuistin ennallistamiseen. Kuhmalahti, Kuhmalahden kotiseutuyhdistys ry / Kuhmalahden kotiseutumuseo 1 500 euroa pakarirakennuksen 3 ikkunan remonttiin ja välioven rakentamiseen.

Kuhmo, Kuhmon kaupunki / Kuhmon museo 4 000 euroa Kuhmon museon kokoelmien sähköiseen luettelointiin. Kuhmoinen, Kuhmoisten kunta / Kuhmoisten kotiseutumuseo 3 500 euroa kotiseutumuseon kokoelmien luetteloinnin ja esillepanon uudistamiseen ja täydentämiseen. Kuopio, Kuopion Sotaveteraanit ry / Kuopion Sotaveteraanimuseo 1 500 euroa yleisökasvatukseen. Kuopio, Riistavesi-Seura ry / Riistaveden kotiseutumuseo 4 500 euroa Myllärin mökin saneeraukseen. Kuortane, Kuurtanes-Seura ry / Klemettimuseo 5 000 euroa Klemettimuseon saunan kunnostukseen. Kurikka, Jurva-Seura ry / Jurvan museo 6 000 euroa päärakennuksen alapohjan korjauksiin. Kurikka, Kurikka-seura ry / Kurikan museo 1 500 euroa museorakennuksen ulko-oven peruskorjaukseen. Kustavi, Kustavin kunta / Kustavin Saaristolaismuseo 2 800 euroa museokokoelmien hoitoon ja näyttelyiden uusimiseen. Kuusamo, Kuusamon kaupunki, kulttuuritoimi / Kuusamon kotiseutumuseo 4 500 euroa Pulkkasen pirtin pärekaton kunnostukseen. Kärkölä-seura ry / Kärkölän kotiseutumuseo 5 000 euroa aitan pärekaton uusimiseen sekä esineistön inventointiin ja luettelointityöhön. Köyliö, Köyliön Museoyhdistys ry / Köyliön Torpparimuseo 3 500 euroa luhdin katon uusimiseen. Laihia, Laihian Kotiseutu- ja Museoyhdistys ry / Laihian Museo 3 000 euroa riihen katon korjaukseen. Lapinlahti, Asutusmuseosäätiö / Suomen Asutusmuseo 3 800 euroa museoesineistön hoito-, luettelointija arkistotyöhön sekä museorakennusten kunnossapitoon. Lappajärvi, Lappajärven kotiseutumuseosäätiö ry / Lappajärven museo 2 000 euroa paloturvallisuuden parantamiseen sekä museorakennuksen osittaiseen ulkomaalaustyöhön. Lappeenranta, Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry / Etelä-Karjalan Automuseo 2 300 euroa piha-alueen salaojitukseen ja maanmuotoiluun sekä hälytinjärjestelmän nykyaikaistamiseen. Lappeenranta, Etelä-Karjalan Lottaperinne ry / Lottamuseo 3 700 euroa kokoelmien hoitoon ja konservointiin. Lappeenranta, Joutsenon kotiseutuyhdistys ry / Virkin salotupa 1 350 euroa navettarakennuksen pärekaton uusimiseen. Lapua, Lapun kaupunki, Lapuan kaupungin museot / Pyhälahden valokuvaamomuseo 4 800 euroa esineistön järjestelyyn ja luettelointiin digitaaliseen järjestelmään. Lestijärvi, Lestijärven Kotiseutuyhdistys ry / Lestijärven kotiseutumuseo 4 700 euroa viljamakasiinin katon korjaamiseen ja museorakennusten vauriokartoituksen tekemiseen.

Lieksa, Kolin kotiseutuyhdistys ry / Kolin kotiseutumuseo 3 300 euroa kokoelmien luettelointiin. Liperi, Liperi-Seura ry / Liperin Maatalousmuseo 3 500 euroa kokoelmien luettelointiin. Loimaa, Loimaa-Seura ry / Loimaan kotiseutumuseo, Loimaan koulumuseo, Lieskiven pajamuseo 3 800 euroa museoiden kokoelmien inventointiin, luettelointiin ja hoitoon (ei matkakustannuksiin). Loviisa (Liljendal), Liljendal hembygdsförening rf / Wårkulla hembygdsgård 5 500 euroa museon päärakennuksen katon korjaamiseen. Luhanka, Luhangan kotiseutuyhdistys ry / Peltolan mäkitupalaismuseo 4 500 euroa museon esinekokoelman inventoinnin jatkamiseen, historia- ja kuvailutietojen täydentämiseen digitaalisilla tunnistevalokuvilla sekä Hermannin aitan kattamiseen. Länsi-Turunmaa/Väståboland, Pargas Hembygdsförening rf / Pargas Hembygdsmuseum 2 500 euroa kokoelmien luettelointiin. Maalahti/Malax, Malax museiförening rf / Brinkens museum 3 800 euroa sähköiseen luettelointiin sekä huonekaluihin liittyvän näyttelyn suunnitteluun ja uudistamiseen. Masku, Kotiseutuyhdistys Lemun Kempit ry / Kemppien tupa 1 300 euroa museon ulkoseinän uusimiseen ja punamultaukseen sekä peltikaton maalaukseen ja räystäslautojen uusimiseen. Merikarvia, Merikarvian kunta / Matilda Roslin-Kalliolan kirjailijakoti 2 500 euroa kirjailijakodin esineistön inventointiin, luetteloinnin täydentämiseen ja saattamiseen asianmukaiseen muotoon sekä parannuksiin näyttelyssä. Miehikkälä, Pioneeriaselajin liitto ry / Pioneerimuseo 3 800 euroa Pioneerimuseon kuvakokoelman dokumentointiin. Mikkeli, Haukivuoren Kotiseutuyhdistys ry / Haukivuoren kotiseutumuseo 2 800 euroa museon sivurakennuksen korjaukseen. Muonio, Muonion kunta / Muonion kotiseutumuseo 3 000 euroa aineiston digitaalisen luetteloinnin jatkamiseen ja esineiden kuvaamiseen. Mustasaari, Björkö fornminnesförening rf / Björkö fornminnesförenings rf museiområde 4 500 euroa esineiden luettelointiin ja dokumentointiin, museorakennusten korjaamiseen sekä Salteriet näyttelyn uudistamiseen. Mustasaari, Replot skärgårds hembygdsförening rf / Granösunds fiskeläge 4 300 euroa esineiden sähköiseen luettelointiin, varashälyttimen hankintaan ja asentamiseen Svennan tupaan. Myrskylä, Myrskylän kunta / Myrskylän kotiseutumuseo 3 700 euroa esineistön sähköiseen luettelointiin ja kuntokartoitukseen. Mänttä-Vilppula, Vilppula-Seura ry / Vilppulan museo 3 800 euroa esineistön inventointiin, luettelointiin ja digikuvaukseen.

Naantali, Naantalin kaupunki / Naantalin museo 4 800 euroa luettelotietojen täydentämiseen ja siirtämiseen Musketti-tietokantaan. Nilsiä, Nilsiän perinne- ja kulttuuriyhdistys ry / Nilsiän kotiseutumuseo 3 500 euroa aittakellarin korjaukseen. Nivala, Nivala-Seura ry / Nivalan Museo Katvala 4 500 euroa Nivalan Museo Katvalan puojin kengittämiseen ja kattamiseen. Närpiö, Pörtom Hembygdsförening rf / Ahlholma gård 4 000 euroa päärakennuksen maalaamiseen. Orivesi, Eräjärvi-Seura ry / Eräjärven kivimuseo 2 000 museorakennuksen ulkomaalaukseen. Oulunsalo, Oulunsalon kunta / Oulunsalon kotiseutumuseo 5 500 euroa museon päärakennuksen korjaukseen. Paimio, Paimion Sähkömuseosäätiö rs / Paimion Sähkömuseo 3 500 euroa kokoelmien luettelointiin Musketti-ohjelmistolla. Pertunmaa, Pertunmaan kunta / Vanha-Rantalan talomuseo 3 800 euroa päärakennuksen ikkunoiden, kivijalan ja vesikourujen korjauksiin. Petäjävesi, Petäjäveden vanhojen viestilaitteiden museon tukiyhdistys ry / Radio- ja puhelinmuseo 3 800 euroa luetteloinnin täydentämiseen ja yhdenmukaistamiseen sekä mukauttamiseen kansallisiin järjestelmiin yhteensopivaksi. Pielavesi, Pielaveden kunta / Pielaveden kotiseutumuseo 3 800 euroa kokoelmien järjestämiseen ja inventointiin. Posio, Posion kunta / Posion kotiseutumuseo 3 500 euroa näyttelyn uudistustyön jatkamiseen. Puolanka, Puolangan kunta / Puolanka-pirtti 3 500 euroa Puolanka-pirtin päärakennuksen kunnostamiseen näyttelytiloiksi. Pälkäne, Pälkäneen kunta / Salimäen talomuseo 2 500 euroa kuntoarvion ja kunnostussuunnitelman teettämiseen museorakennuksista Tampereen museot - Pirkanmaan maakuntamuseon johdolla. Pöytyä, Yläneen kotiseutuyhdistys ry / Yläneen kotiseutumuseo 3 000 euroa tuulimyllyn tukirakenteitten ja katon korjaamiseen sekä maalaamiseen. Rantasalmi, Rantasalmen kunta / Rantasalmen museo 2 800 euroa riihen kylkiäisen pärekaton ja lattian korjauksiin. Rauma, Kotiseutuyhdistys Muina ry / Kotiseutumuseo Muina 1 000 euroa päärakennuksen eteläpäädyn korjaamiseen. Rauma, Lapin Tl kotiseutumuseoyhdistys ry / Lapin kotiseutumuseo, Hakalan torppa 3 000 euroa Hakalan torpan vauriokartoitukseen ja korjaussuunnitelman teettämiseen sekä dokumentointiin.

Rauma, Raumanmeren merimuseosäätiö rs / Rauman merimuseo 4 800 euroa esinekokoelman luettelointiin, valokuvaamiseen, varastointiin ja tietokannan luomiseen sähköiseen muotoon sekä valokuva- ja arkistokokoelman luettelointiin ja tietojen tallentamiseen. Riihimäki, Työväenperinteen Tutkimus Ry / Valtakunnallinen Työväentalomuseo 3 000 euroa museoesineistön luettelointiin ja tallentamiseen sähköiseen muotoon (ei laitteisiin ja kalustoon). Rovaniemi, Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry / Rovaniemen kotiseutumuseo Pöykkölä 3 800 euroa museon päärakennuksen kuistin oikaisuun ja maanpinnan muotoiluun sekä navetan kunnostamiseen. Ruokolahti, Ruokolahti-Seura ry / Ruokolahden Kotiseutumuseo 3 000 euroa kokoelmiin kuuluvien valokuvien digitointiin, esineiden kuvaamiseen digitaalisiksi kuviksi ja liittäminen sähköiseen tietokantaan. Rääkkylä, Rääkkylä-Seura ry / Paksuniemen mylly-meijeri 3 300 euroa Mylly-museon koneiden ja laitteiden luettelointiin, hoitoon ja konservointiin. Salo, Muurlan kotiseutuyhdistys ry / Muurlan kotiseutumuseo 3 800 euroa lahjoitettujen esineiden puhdistukseen, luettelointiin ja digitaaliseen kuvaukseen sekä pihavaraston järjestämiseen ja siivoamiseen sekä tilan muuttamiseen esittelykäyttöön. Salo, Salon kaupunki / Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo SAMU 5 500 euroa luettelointiin sekä Perniön museon perusnäyttelyn uudistamiseen ja valaistuksen parantamiseen. Sauvo, Sauvon kunta / Sauvon kotiseutumuseo 3 800 euroa esineiden inventointiin ja luettelointiin. Savitaipale, Savitaipaleen Kotiseutuyhdistys ry / Hakamäen kotiseutumuseo 4 000 euroa museotuvan katon uusimiseen. Savukoski, Savukosken kunta / Kotiseututalo Puistola 3 000 euroa Puistolan uusittavien näyttelyiden viimeistelyyn. Seinäjoki, Nurmoo-Seura ry / Nurmon museo 2 500 euroa museon rakennusten kunnostussuunnitelman tekemiseen. Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry / Sairaalamuseo 3 700 euroa kokoelmien inventointiin ja kuntokartoitukseen. Sodankylä, Riikka ja Andreas Alarieston Lapinkuvat säätiö / Museo-galleria Alariesto 3 800 euroa valokuvakokoelman inventointiin, diariointiin ja arkistointiin (ei laitteisiin ja ohjelmistoihin). Sonkajärvi, Sonkajärven kunta, kulttuuritoimi / Kansainvälinen Pullomuseo 4 000 euroa pullomuseon rakennuksen katon uusimiseen. Sotkamo, Sotkamon kunta / Tervajärven talomuseo 4 500 euroa päärakennuksen pärekaton korjaamiseen/uusimiseen. Suonenjoki, Suonenjoen kaupunki, kulttuuripalvelut / Kolikkoinmäen työläiskotimuseo 4 500 euroa museorakennuksen katon ja piippujen uusimiseen ja korjaamiseen.

Taipalsaari, Taipalsaaren kunta, sivistystoimi / Röytyn kotiseututalo 3 700 euroa katon korjauksen jatkamiseen. Tampere, Varalan Säätiö, Varalan Urheiluopisto / Varalan Liikuntamuseo 5 000 euroa museorakennuksen ikkunoiden ja ovien korjaamiseen ja uusimiseen. Tervola, Tervolan Pitäjäseura ry / Tervolan kotiseutumuseo, Peräpohjolan maatalousmuseo 3 500 euroa päärakennuksen ja aitan korjaukseen. Teuva, Teuva Seura ry / Simontupa 2 800 euroa Simo Korpelan syntymäkodin vesikaton korjaamiseen (ei matkakuluihin). Tohmajärvi, Tohmajärvi-Seura ry / Nymanin koti- ja apteekkimuseo 4 500 euroa murto- ja hälytyslaitteiden hankkimiseen Nymanin talolle sekä Nymanin aitan vesikaton uusimiseen. Tornio, Tornion Kotiseutuseura / Alatornion Pitäjämuseo 3 800 euroa esineistön luettelointiin. Vaala, Säräisniemen Museo- ja Kotiseutuyhdistys ry / Säräisniemen Kotiseutumuseo 3 700 euroa näyttelyn ja siihen kuuluvien rakenteiden valmistaminen. Vaasa, Föreningen Brage i Vasa rf / Brages friluftsmuseum 3 000 euroa kahden museorakennuksen katon korjaamiseen ja kahden museorakennuksen maalaamiseen punamullalla. Vaasa, Vaasan Merihistorian Yhdistys ry - Vasa Sjöhistoriska Förening rf / Vaasan Merimuseo 4 000 euroa luetteloinnin jatkamiseen. Vantaa, Koripallosäätiö / Koripallomuseo 2 000 euroa kokoelmien sähköiseen luettelointiin. Vihanti, Vihannin kotiseutuyhdistys ry / Vihannin kotiseutumuseo 3 800 euroa museoesineistön digikuvaamisen ja -tallentamisen jatkamiseen. Virolahti, Virolahden kunta / Virolahden kotiseutumuseo 4 000 euroa museorakennuksen kuistien entisöimiseen ja varioituneiden ikkunapuitteiden ja -pokien kunnostukseen. Vähäkyrö, Vähäkyrö-Seura ry / Vähäkyrön kotiseutumuseo 3 000 euroa museoesineiden luettelointiin. Ypäjä, Suomen Hevosurheilumuseo ry / Suomen Hevosurheilumuseo 3 000 euroa valokuva-arkiston luettelointiin. Ähtäri, Ähtäri-Seura ry / Ähtärin kotiseutumuseo 4 000 euroa museon peltikaton maalaamiseen, sähkötöihin päärakennuksen alakerrassa sekä päärakennuksen notkahtaneen välipohjan korjaamiseen. Uusikaarlepyy, Nykarleby museiförening rf / Herlers museum 4 000 euroa päärakennuksen korjaukseen. Pukkila, Pukkilan kunta / Pukkilan kotiseutumuseo 3 700 euroa museoesineiden sähköiseen luettelointiin.