Sida 1 av 10 Tässä ovat Suomen parhaat lukiot - katso lista Laihian lukion kakkoset Liisa Kemppainen, Mikko Myllyniemi, Pauliina Koukkari, Anna Roiko-Jokela ja Nina Kukkonen ovat tyytyväisiä lukionsa hyvään ja henkilökohtaiseen opetukseen sekä kaverihenkeen. Oikealla rehtori Marja Honkaheimo. Pirjo Latva-Mantila Julkaistu: 1.6.2012 9:21 Kaikki Suomen lukiot on nyt pantu järjestykseen. Katso lista! Suomen paras lukio ylioppilaskoetulosten perusteella oli tänä keväänä helsinkiläinen Ressun lukio. Toiseksi parhaat tulokset kirjoitettiin espoolaisessa Etelä-Tapiolan lukiossa. Legedendaarinen Helsingin SYK oli tänä vuonna vasta kolmas. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella paras lukio oli koko vertailussakin neljänneksi tullut Luostarivuoren lukio Turussa. Myös Lahden Yhteiskoulun lukio menestyi hyvin. IS:n selvityksessä on vertailtu oppilaiden pakollisten kokeiden pistemäärien keskiarvoja kouluittain. Pienetkin pärjäävät Listan kärjestä löytyvät tutut pääkaupunkiseudun lukiot, mutta pienessäkin lukiossa päästään usein hyviin tuloksiin GOOGLE-MAINOKSET As Oy Meripääsky Täyden palvelun asumista Kokkolan asuntomessualueella, varaa omasi! www.sievitalo.fi/meripaasky Päihdekuntoutus Päihdekuntoutusta ja elämän hallintaa vertaistensa tuella www.suvantoyhteiso.fi Nokia Lumia 900 Tyylikkäästi erilainen. Uusi Nokia Lumia 900. Lue lisää! nokia.com/lumia900 7900 asukkaan Laihian kunnassa lukioon pääsee sisään seiskan keskiarvolla, mutta lukio on pitkään pysynyt Pohjanmaan maakunnan suomenkielisten lukioiden parhaana. Rehtori Marja Honkaheimon mukaan hyviin tuloksiin päästään mm. siksi, että opettajat tuntevat oppilaansa sekä näiden lahjat jo yläasteelta lähtien. Koulut kun sijaitsevat samassa pihapiirissä, ja opettajat ovat yhteisiä. - Täällä tiedetään, missä kohtaa oppilas tarvitsee enemmän ohjausta ja tukea. Testaa äidinkielen taitosi!
Sida 2 av 10 Testaa suomen kielen taitosi Helsingin Sanomien leikkimielisessä äidinkielen ylioppilaskokeessa. 30 helppoa ja erittäin vaikeaa monivalintakysymystä näyttävät, miten hyvin tunnet oikeinkirjoitussäännöt. TIESITKÖ? Kun haet listalta tiettyä koulua, voit käyttää hyväksesi internetselaimen hakutoimintoa. Paina ctrl+f ja kirjoita hakuruutuun etsimäsi lukion nimi. 1 Ressun lukio Helsinki 23,27 2 Etelä-Tapiolan lukio Espoo 23,23 3 Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu Helsinki 22,62 4 Luostarivuoren lukio Turku 22,08 5 Helsingin normaalilyseo Helsinki 21,84 6 Lahden yhteiskoulun lukio Lahti 21,82 7 Kulosaaren yhteiskoulu Helsinki 21,15 8 Katedralskolan i Åbo Turku 21,06 9 Siikalatvan lukio Siikalatva 20,87 10 Gymnasiet Lärkan Helsinki 20,77 11 Puolalanmäen lukio Turku 20,7 12 Tampereen klassillinen lukio Tampere 20,65 13 Töölön yhteiskoulun lukio Helsinki 20,55 14 Tampereen yhteiskoulun lukio Tampere 20,46 15 Turun Klassikon lukio Turku 20,37 16 Oulun lyseon lukio Oulu 20,22 17 Vasa övningsskola Vaasa 20,22 18 Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Helsinki 20,15 19 Olarin lukio Espoo 20,13 20 Kuopion Lyseon lukio Kuopio 20,1 21 Kallion lukio Helsinki 20,07 22 Joensuun lyseon lukio Joensuu 20,02 23 Tampereen lyseon lukio Tampere 20,02 24 Oulunkylän yhteiskoulu Helsinki 20 25 Valtimon lukio Valtimo 20 26 Rudolf Steiner skolan i Helsingfors Helsinki 19,91 27 Tölö specialiseringsgymnasium Helsinki 19,87 28 Kuninkaantien lukio Espoo 19,83 29 Hangö gymnasium Hanko 19,8 30 Helsingin ranskalais-suomalainen koulu Helsinki 19,64 31 Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukio Kuopio 19,61 32 Kouvolan yhteiskoulun lukio Kouvola 19,58 33 Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukio Oulu 19,53 34 Mattlidens gymnasium Espoo 19,43 35 Jyväskylän normaalikoulu Jyväskylä 19,4 36 Cygnaeus-lukio Jyväskylä 19,36 37 Kotka svenska samskola Kotka 19,36 38 Tapiolan lukio Espoo 19,32 39 Haukilahden lukio Espoo 19,31 40 Munkkiniemen yhteiskoulun lukio Helsinki 19,3 41 Brändö gymnasium Helsinki 19,3 42 Joensuun normaalikoulu Joensuu 19,26 43 Sibelius-lukio Helsinki 19,25 44 Mynämäen lukio Mynämäki 19,24 45 Oulun normaalikoulu Oulu 19,23 46 Mäkelänrinteen lukio Helsinki 19,22 47 Ounasvaaran lukio Rovaniemi 19,21 48 Säkylän seudun lukio Säkylä 19,17 49 Leppävirran lukio Leppävirta 19,16
Sida 3 av 10 50 Kaurialan lukio Hämeenlinna 19,13 51 Kosken lukio Koski Tl 19,11 52 Svenska privatskolan i Uleåborg Oulu 19,11 53 Oriveden opisto Orivesi 19,09 54 Tiirismaan lukio Lahti 19,08 55 Polvijärven lukio Polvijärvi 19,08 56 Padasjoen lukio Padasjoki 19,08 57 Myllyharjun lukio Loviisa 19 58 Kuopion klassillinen lukio Kuopio 18,94 59 Iisalmen lyseo Iisalmi 18,88 60 Lovisa Gymnasium Loviisa 18,86 61 Helsingin kuvataidelukio Helsinki 18,85 62 Porin suomalaisen yhteislyseon lukio Pori 18,84 63 Gymnasiet Svenska normallyceum Helsinki 18,81 64 Hyvinkään yhteiskoulun lukio Hyvinkää 18,8 65 Lauttakylän lukio Huittinen 18,8 66 Halikon lukio Salo 18,75 67 Kuortaneen lukio Kuortane 18,75 68 Lammin lukio Hämeenlinna 18,74 69 Järvenpään lukio Järvenpää 18,71 70 Madetojan musiikkilukio Oulu 18,64 71 Jyväskylän Lyseon lukio Jyväskylä 18,63 72 Muhoksen lukio Muhos 18,62 73 Heinäveden lukio Heinävesi 18,61 74 Sibbo gymnasium Sipoo 18,56 75 Kimitoöns gymnasium Kemiönsaari 18,52 76 Tammerkosken lukio Tampere 18,47 77 Ekenäs gymnasium Raasepori 18,47 78 Aurajoen lukio Turku 18,46 79 Porkkalan lukio Kirkkonummi 18,46 80 Kastellin lukio Oulu 18,4 81 Borgå Gymnasium Porvoo 18,39 82 Tikkurilan lukio Vantaa 18,35 83 Savukosken lukio Savukoski 18,33 84 Svenska samskolan i Tammerfors Tampere 18,31 85 Alppilan lukio Helsinki 18,3 86 Kuhmon yhteislukio Kuhmo 18,3 87 Englantilainen koulu Helsinki 18,3 88 Pargas svenska gymnasium Parainen 18,28 89 Ilomantsin lukio Ilomantsi 18,25 90 Kauniaisten lukio Kauniainen 18,25 91 Tuusniemen lukio Tuusniemi 18,25 92 Joroisten lukio Joroinen 18,24 93 Taivalkosken lukio Taivalkoski 18,24 94 Karttulan lukio Kuopio 18,23 95 Koulutuskeskus Salpaus, Salpauksen lukio Nastola 18,23 96 Pyhäjoen lukio Pyhäjoki 18,22 97 Tampereen normaalikoulu Tampere 18,22 98 Naantalin lukio Naantali 18,21 99 Kristinestads gymnasium Kristiinankaupunki18,17 100Suonenjoen lukio Suonenjoki 18,16 101Sammon keskuslukio Tampere 18,13 102Ilmajoen lukio Ilmajoki 18,1 103Raision lukio Raisio 18,1 104Pirkkalan yhteislukio Pirkkala 18,09 105Haapajärven lukio Haapajärvi 18,08 106Aurinkorannikon suomalainen lukio Ulkomaa 18,07 107Hankoniemen lukio Hanko 18,06
Sida 4 av 10 108Lappeenrannan lyseon lukio Lappeenranta 18,06 109Valkeakosken Tietotien lukio Valkeakoski 18,05 110Arkadian yhteislyseo Nurmijärvi 18,04 111Kauhajoen lukio Kauhajoki 18,04 112Punkaharjun lukio Punkaharju 18 113Toholammin lukio Toholampi 18 114Itä-Suomen suomalais-venäläisen koulun lukio Lappeenranta 18 115Vörå samgymnasium Vöyri 18 116Gymnasiet Grankulla samskola Kauniainen 17,99 117Herttoniemen yhteiskoulun lukio Helsinki 17,97 118Karis-Billnäs gymnasium Raasepori 17,97 119Kangasniemen lukio Kangasniemi 17,95 120Reisjärven lukio Reisjärvi 17,95 121Perhon lukio Perho 17,95 122Karleby svenska gymnasium Kokkola 17,95 123Sonkajärven lukio Sonkajärvi 17,94 124Nilsiän lukio Nilsiä 17,92 125Kyrkslätts gymnasium Kirkkonummi 17,92 126Varkauden lukio Varkaus 17,91 127Turun lyseon lukio Turku 17,9 128Akaan lukio Akaa 17,88 129Juvan lukio Juva 17,86 130Otavan opisto Mikkeli 17,86 131Kyrönmaan lukio Isokyrö 17,85 132Kristiinankaupungin lukio Kristiinankaupunki17,85 133Lahden Lyseon lukio Lahti 17,85 134Pedersöre gymnasium Pedersöre 17,85 135Outokummun lukio Outokumpu 17,83 136Pyhäjärven lukio Pyhäjärvi 17,82 137Kouvolan Lyseon lukio Kouvola 17,81 138Pietarsaaren lukio Pietarsaari 17,81 139Kolarin lukio Kolari 17,8 140Evijärven lukio Evijärvi 17,79 141Saarijärven lukio Saarijärvi 17,79 142Perniön lukio Salo 17,78 143Mäntän lukio Mänttä-Vilppula 17,77 144Rajamäen lukio Nurmijärvi 17,77 145Martinlaakson lukio Vantaa 17,76 146Joutsan lukio Joutsa 17,76 147Karkkilan lukio Karkkila 17,76 148Lyseonpuiston lukio Rovaniemi 17,75 149Korsholms gymnasium Mustasaari 17,75 150Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Turku 17,74 151Vimpelin lukio Vimpeli 17,74 152Paimion lukio Paimio 17,72 153Helsingin luonnontiedelukio Helsinki 17,69 154Laihian lukio Laihia 17,67 155Kalevan lukio Tampere 17,63 156Nakkilan lukio Nakkila 17,63 157Kauhavan lukio Kauhava 17,62 158Teuvan lukio Teuva 17,62 159Kronoby gymnasium Kruunupyy 17,62 160Utajärven lukio Utajärvi 17,61 161Kimpisen lukio Lappeenranta 17,6 162Sipoon lukio Sipoo 17,57 163Kalajoen lukio Kalajoki 17,56 164Keuruun lukio Keuruu 17,56 165Someron lukio Somero 17,55
Sida 5 av 10 166Savonlinnan taidelukio Savonlinna 17,55 167Karstulan lukio Karstula 17,54 168Taavetin lukio Luumäki 17,54 169Lucina Hagmanin lukio Kokkola 17,54 170Härmän lukio Kauhava 17,53 171Elisenvaaran lukio Pöytyä 17,53 172Topeliusgymnasiet i Nykarleby Uusikaarlepyy 17,53 173Haapaveden lukio Haapavesi 17,52 174Kangasalan lukio Kangasala 17,52 175Forssan yhteislyseo Forssa 17,5 176Kannuksen lukio Kannus 17,5 177Eurajoen lukio Eurajoki 17,48 178Lapinlahden Lukio ja Kuvataidelukio Lapinlahti 17,48 179Rauman lukio Rauma 17,48 180Kuusamon lukio Kuusamo 17,45 181Kankaanpään Yhteislyseo Kankaanpää 17,44 182Vammalan lukio Sastamala 17,44 183Virtain lukio Virrat 17,44 184Kittilän lukio Kittilä 17,43 185Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin Helsinki 17,42 matematiikkalukio 186Hollolan lukio Hollola 17,41 187Kempeleen lukio Kempele 17,41 188Pohjois-Tapiolan lukio Espoo 17,4 189Riihimäen lukio Riihimäki 17,4 190Laukaan lukio Laukaa 17,39 191Linnankosken lukio Porvoo 17,39 192Hausjärven lukio Hausjärvi 17,38 193Kiviniityn lukio Kokkola 17,38 194Hämeenlinnan yhteiskoulun lukio Hämeenlinna 17,36 195Kotkan aikuislukio Kotka 17,36 196Yhtenäiskoulun lukio Helsinki 17,35 197Loimaan lukio Loimaa 17,33 198Kärsämäen lukio Kärsämäki 17,31 199Paraisten lukio Länsi-Turunmaa 17,31 200Vääksyn Yhteiskoulu Asikkala 17,31 201Ähtärin lukio Ähtäri 17,31 202Vihdin lukio Vihti 17,3 203Savitaipaleen lukio Savitaipale 17,29 204Liedon lukio Lieto 17,27 205Äänekosken lukio Äänekoski 17,27 206Lahden Rudolf Steiner -koulu Lahti 17,26 207Alavuden lukio Alavus 17,25 208Utsjoen saamelaislukio Utsjoki 17,25 209Pieksämäen lukio Pieksämäki 17,25 210Posion lukio Posio 17,25 211Elimäen lukio Kouvola 17,23 212Alajärven lukio Alajärvi 17,22 213Lavian lukio Lavia 17,22 214Vaasan lyseon lukion aikuislinja Vaasa 17,22 215Salon lukio Salo 17,22 216Juankosken lukio Juankoski 17,21 217Porin lyseon lukio Pori 17,21 218Sulkavan lukio Sulkava 17,21 219Hankasalmen lukio Hankasalmi 17,2 220Nokian lukio Nokia 17,2 221Euran lukio Eura 17,19 222Nurmeksen lukio Nurmes 17,18
Sida 6 av 10 223Vihannin lukio Vihanti 17,18 224Vaskivuoren lukio Vantaa 17,17 225Tornion yhteislyseon lukio Tornio 17,17 226Joutsenon lukio Lappeenranta 17,14 227Pohjois-Haagan yhteiskoulu Helsinki 17,14 228Juuan lukio Juuka 17,13 229Virkby gymnasium Lohja 17,13 230Kiteen lukio Kitee 17,12 231Suomussalmen lukio Suomussalmi 17,12 232Itä-Hämeen opisto Hartola 17,11 233Gymnasiet i Petalax Maalahti 17,11 234Kemijärven lukio Kemijärvi 17,1 235Kellokosken lukio Tuusula 17,07 236Kurikan lukio Kurikka 17,06 237Lohjan yhteislyseon lukio Lohja 17,06 238Oriveden lukio Orivesi 17,06 239Hyrylän lukio Tuusula 17,05 240Parolan lukio Hattula 17,02 241Siilinjärven lukio Siilinjärvi 17,02 242Haminan lukio Hamina 17 243Muonion lukio Muonio 17 244Rautavaaran lukio Rautavaara 17 245Mikkelin lukio Mikkeli 17 246Nivalan lukio Nivala 17 247Muuramen lukio Muurame 17 248Haukiputaan lukio Haukipudas 16,99 249Ulvilan lukio Ulvila 16,99 250Kajaanin lukio Kajaani 16,99 251Siikajoen lukio Siikajoki 16,97 252Simon lukio Simo 16,96 253Eiran aikuislukio Helsinki 16,95 254Raahen lukio Raahe 16,93 255Björneborgs svenska samskola Pori 16,93 256Kokkolan yhteislyseon lukio Kokkola 16,92 257Kinnulan lukio Kinnula 16,92 258Voionmaan lukio Jyväskylä 16,91 259Pudasjärven lukio Pudasjärvi 16,91 260Juhana Herttuan lukio Turku 16,9 261Lieksan lukio Lieksa 16,9 262Nurmijärven yhteiskoulun lukio Nurmijärvi 16,9 263Lempäälän lukio Lempäälä 16,88 264Turun normaalikoulu Turku 16,88 265Turengin lukio Janakkala 16,87 266Joensuun Niinivaaran lukio Joensuu 16,86 267Valkealan lukio Kouvola 16,82 268Ylöjärven lukio Ylöjärvi 16,82 269Iitin lukio Iitti 16,81 270Kaarinan lukio Kaarina 16,81 271Petäjäveden lukio Petäjävesi 16,8 272Ålands lyceum Maarianhamina 16,8 273Ikaalisten yhteiskoulun lukio Ikaalinen 16,79 274Närpes gymnasium Närpiö 16,77 275Ristiinan lukio Ristiina 16,76 276Jalasjärven lukio Jalasjärvi 16,75 277Sotkamon lukio Sotkamo 16,74 278Tervakosken lukio Janakkala 16,74 279Oulunsalon lukio Oulunsalo 16,73 280Laitilan lukio Laitila 16,72
Sida 7 av 10 281Salpausselän lukio Lahti 16,72 282Länsi-Porin lukio Pori 16,72 283F.E. Sillanpään lukio Hämeenkyrö 16,71 284Suomen kristillinen yhteiskoulu Kaarina 16,71 285Enontekiön Erälukio Enontekiö 16,7 286Mikkelin etä- ja aikuislukio Mikkeli 16,7 287Keminmaan lukio Keminmaa 16,69 288Vasa gymnasium Vaasa 16,69 289Mäntyharjun lukio Mäntyharju 16,67 290Pälkäneen lukio Pälkäne 16,67 291Sysmän Yhteiskoulun lukio Sysmä 16,67 292Minna Canthin lukio Kuopio 16,66 293Erkko-lukio Orimattila 16,64 294Sievin lukio Sievi 16,64 295Laanilan lukio Oulu 16,63 296Pellon lukio Pello 16,63 297Uudenkaupungin lukio Uusikaupunki 16,63 298Lapuan lukio Lapua 16,62 299Kontiolahden lukio Kontiolahti 16,61 300Limingan lukio Liminka 16,59 301Sodankylän lukio Sodankylä 16,59 302Vaalan lukio Vaala 16,59 303Askolan lukio Askola 16,58 304Karhulan lukio Kotka 16,58 305Väinö Linnan lukio Urjala 16,58 306Jakobstads gymnasium Pietarsaari 16,57 307Kaustisen musiikkilukio Kaustinen 16,56 308Vetelin lukio Veteli 16,56 309Jokelan lukio Tuusula 16,55 310Tikkakosken lukio Jyväskylä 16,55 311Enon lukio Joensuu 16,53 312Viherlaakson lukio Espoo 16,53 313Imatran yhteislukio Imatra 16,52 314Anjalankosken lukio Kouvola 16,52 315Viitasaaren lukio Viitasaari 16,52 316Nousiaisten lukio Nousiainen 16,51 317Savonlinnan lyseon lukio Savonlinna 16,51 318Ylivieskan lukio Ylivieska 16,51 319Forssan yhteislyseo/aikuisopetus Forssa 16,5 320Kupittaan lukio Turku 16,48 321Itäkeskuksen lukio Helsinki 16,48 322Vaasan lyseon lukio Vaasa 16,48 323Sotungin lukio Vantaa 16,47 324Vieremän lukio Vieremä 16,44 325Kerimäen lukio Kerimäki 16,43 326Seinäjoen lukio Seinäjoki 16,43 327Keravan lukio Kerava 16,41 328Sallan lukio Salla 16,41 329Tohmajärven lukio Tohmajärvi 16,41 330Jämsänkosken lukio Jämsä 16,38 331Oulaisten lukio Oulainen 16,38 332Rantasalmen lukio Rantasalmi 16,38 333Nurmon lukio Seinäjoki 16,35 334Helsinge gymnasium Vantaa 16,31 335Jyväskylän aikuislukio Jyväskylä 16,28 336Iin lukio Ii 16,27 337Kuusankosken lukio Kouvola 16,27 338Varkauden lukion aikuislinja Varkaus 16,27
Sida 8 av 10 339Kaarilan lukio Tampere 16,26 340Pyhäselän lukio Joensuu 16,26 341Helsingin Rudolf Steiner -koulu Helsinki 16,26 342Kajaanin lukion aikuislinja Kajaani 16,26 343Kiimingin lukio Kiiminki 16,24 344Tampereen Rudolf Steiner -koulu Tampere 16,24 345Lappajärven lukio Lappajärvi 16,23 346Virolahden lukio Virolahti 16,23 347Heinolan lukio Heinola 16,22 348Äetsän Sarkia-lukio Sastamala 16,22 349Mäntsälän lukio Mäntsälä 16,22 350Paltamon lukio Paltamo 16,22 351Etu-Töölön lukio Helsinki 16,2 352Lahden yhteiskoulun aikuislukio Lahti 16,19 353Kiuruveden lukio Kiuruvesi 16,17 354Lumon lukio Vantaa 16,17 355Merikarvian lukio Merikarvia 16,16 356Kannaksen lukio Lahti 16,12 357Parkanon lukio Parkano 16,12 358Kemin lyseon lukio Kemi 16,11 359Kotkan lyseon lukio Kotka 16,11 360Langinkosken lukio Kotka 16,11 361Ylitornion yhteiskoulun lukio Ylitornio 16,11 362Ylistaron lukio Seinäjoki 16,1 363Joensuun yhteiskoulun lukio Joensuu 16,09 364Ivalon lukio Inari 16,07 365Kaarinan aikuislukio Kaarina 16,07 366Pihtiputaan lukio Pihtipudas 16,03 367Pateniemen lukio Oulu 16,03 368Ruoveden yhteiskoulun lukio Ruovesi 16,03 369Jämsän lukio Jämsä 16,01 370Länsi-Helsingin lukio Helsinki 15,97 371Parikkalan lukio Parikkala 15,95 372Helsingin medialukio Helsinki 15,95 373Hämeenlinnan lyseon lukio Hämeenlinna 15,92 374Kokkolan yhteislyseon lukion aikuislinja Kokkola 15,92 375Honkajoen lukio Honkajoki 15,91 376Kallaveden lukio Kuopio 15,87 377Rautalammin lukio Rautalampi 15,86 378Jurvan lukio Kurikka 15,81 379Lopen lukio Loppi 15,81 380Porkkalan lukion aikuislinja Kirkkonummi 15,8 381Vasa svenska aftonläroverk Vaasa 15,8 382Espoonlahden lukio Espoo 15,78 383Vuoksenniskan yhteiskoulun lukio Imatra 15,76 384Valkeakosken Tietotien aikuislukio Valkeakoski 15,69 385Hyvinkään Sveitsin lukio Hyvinkää 15,68 386Helsingin yhteislyseon lukio Helsinki 15,64 387Lauttasaaren yhteiskoulu Helsinki 15,63 388Sotungin lukion aikuislinja Vantaa 15,62 389Punkalaitumen lukio Punkalaidun 15,61 390Lohjan lukion aikuislinja Lohja 15,6 391Lauritsalan lukio Lappeenranta 15,53 392Tampereen aikuislukio Tampere 15,49 393Puolangan lukio Puolanka 15,47 394Kokemäen lukio Kokemäki 15,46 395Salon aikuislukio Salo 15,46 396Kauhajoen lukion aikuislinja Kauhajoki 15,44
Sida 9 av 10 397Vuosaaren lukio Helsinki 15,42 398Hatanpään lukio Tampere 15,33 399Joensuun lyseon lukion aikuislinja Joensuu 15,31 400Meri-Porin lukio Pori 15,31 401Helsingin aikuislukio Helsinki 15,31 402Nummi-Pusulan lukio Nummi-Pusula 15,3 403Raudaskylän kristillinen opisto Ylivieska 15,25 404Harjavallan lukio Harjavalta 15,24 405Sepän lukio Jyväskylä 15,22 406Kaitaan lukio Espoo 15,22 407Kärkölän lukio Kärkölä 15,2 408Keski-Uudenmaan aikuislukio Kerava 15,17 409Merikosken lukio Oulu 15,15 410Riihimäen aikuislukio Riihimäki 15,13 411Rovaniemen aikuislukio Rovaniemi 15,06 412Hyvinkään yhteiskoulun lukion aikuislinja Hyvinkää 15 413Pielaveden lukio Pielavesi 14,95 414Pomarkun lukio Pomarkku 14,94 415Hämeenlinnan aikuislukio Hämeenlinna 14,94 416Suomalais-venäläinen koulu Helsinki 14,93 417Leppävaaran lukio Espoo 14,92 418Vesannon yhtenäiskoulun lukio Vesanto 14,91 419Järvenpään lukion aikuislinja Järvenpää 14,89 420Espoon yhteislyseon lukio Espoo 14,87 421Mouhijärven lukio Sastamala 14,86 422Linnankosken lukio, aikuislinja Porvoo 14,81 423Porin aikuislukio Pori 14,81 424Hervannan lukio Tampere 14,8 425Karjaan lukio Raasepori 14,77 426Lauritsalan lukion aikuislinja Lappeenranta 14,77 427Kuopion aikuislukio Kuopio 14,76 428Helsingin Uuden yhteiskoulun lukio Helsinki 14,74 429Turun iltalukio Turku 14,72 430Ranuan lukio Ranua 14,7 431Töölön yhteiskoulun aikuislukio Helsinki 14,68 432Iisalmen aikuislukio Iisalmi 14,67 433Seinäjoen lukion aikuislinja Seinäjoki 14,55 434Karjasillan lukio Oulu 14,51 435Konneveden lukio Konnevesi 14,5 436Tervolan lukio Tervola 14,5 437Kouvolan iltalukio Kouvola 14,48 438Oulun aikuislukio Oulu 14,44 439Porlammin lukio Lapinjärvi 14,33 440Portaanpään kristillinen kansanopisto Lapinlahti 14,33 441Espoon aikuislukio Espoo 14,26 442Koulutuskeskus Salpaus, Salpauksen lukion Nastola 14,17 aikuislinja 443Vantaan aikuislukio Vantaa 14,16 444Savonlinnan aikuislukio Savonlinna 13,82 445Kuhmoisten lukio Kuhmoinen 13,67 446Rauman lukion iltalinja Rauma 13,53 447Karkun evankelinen opisto Sastamala 13,42 448Muurolan lukio Rovaniemi 13,38 449Pirkanmaan aikuislukio Parkano 13,21 450Rautjärven lukio Rautjärvi 13,2 451Klaukkalan aikuislukio Nurmijärvi 13 452Apollon yhteiskoulu Helsinki 12,87
Sida 10 av 10 Seppo Varjus / Pirjo Latva-Mantila Jutun osoite: