PERJANTAINA 7.3.2014, SIVU 19 Tuulilasit: Huonolle tuurille ei voi mitään, mutta tuulilasin särkymistä voi hillitä. Sivu 24 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265, Sähköposti: liikenteessa@ keskisuomalainen.fi Osoite: PL 159, 40101 Jyväskylä Autot&liikenne Vanha koirakin oppii MERVI VARONEN Oona Tuormaan koirat tykkäävät matkustaa kuljetuskopeissa ja -häkeissä. Yksi vesiliirtoon joutuminen opetti, etteivät koirat voi koskaan olla irti autossa. Leidit liikenteessä ÄÄNEKOSKI Mervi Varonen Kun Oona Tuormaa käynnistää Volkswagen Multivanin, on lastaamiseen saattanut mennä pitkä tovi. Hänen äänekoskelaiseen pesueeseensa kuuluu kahdeksan koiraa ja kasvattikoirat päälle, kaksi lasta ja mies. Harvoin kaikki ihmiset ovat yhtä aikaa kyydissä, mutta koiria on mukana lähes aina. Koirakouluttajana, -kasvattajana ja alan yrittäjänä hän arvioi ajavansa 40 000 vuodessa karvaisten matkakaverien kanssa näyttelyihin, kilpailuihin, koulutuksiin ja astutuksiin. Volkswagenin tavaratilaan mahtuu kuusikin koiraa häkkeihin ja pienempiin bokseihin, jotka kiinnitetään kuormaliinoilla. Tai jos mukana on isommin tavaraa ja koiria, hän ottaa tila-auton jatkoksi koirien kuljetuskärryn. Tuormaa kuljettaa koiransa aina suljetuissa häkeissä tai bokseissa. Turvavyöt ja -valjaat eivät anna hänen mielestään tarpeeksi suojaa, jos sattuu onnettomuus. Siitä hänellä on kokemusta, kun auto joutui kerran vesiliirtoon. Kun auto menee ympäri, siinä lentävät kaikki kamat ympäriinsä. Myös ihmiset ja eläimet, jos niitä ei ole turvallisesti kiinnitetty. Yksi koirista karkasi kolarin jälkeen ja katosi seitsemäksi tunniksi. Kiireessä Tuormaa oli jättänyt sen ilman häkkiä, mikä oli koitua kohtalokkaaksi. Jos koira on irti ja shokissa, se karkaa ihan varmasti eikä Koiran voi totuttaa mökkiinsä kotioloissa. Ovea pidetään auki, että sinne saa mennä vapaasti. edes tunnista omistajaansa. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun minulla oli autossa koira irti. Oona Tuormaa opettaa koiransa kuljetuskoppeihin jo pienestä pitäen. Kaikilla koirilla on omat matkamökkinsä, joissa ne nukkuvat kotosallakin. Koiran voi totuttaa mökkiinsä kotioloissa. Ovea pidetään auki, että sinne saa mennä vapaasti ja opettamisessa hyvä keino on antaa ruoka mökin sisälle. Autoilu kannattaa aloittaa lyhyillä matkoilla. Myös matkustusmukavuudesta on huolehdittava. Minulle on tärkeää, että on hyvä auto, missä koirille ei tule liian kylmä tai kuuma. Webasto on hyvä talvella ja ilmastointi kesällä. Ja ikkunat on hyvä saada auki turvallisesti. Tuormaa vinkkaa, että kuljetuskoppeihin on saatavilla kiinteitä juomakuppeja ja tuulettimia. Talvisin hän käyttää häkkien pohjalla lämpöalustoja ja koirakärryssä lämmittävää lastua. Koiraterapeutti Tuormaa on kutsuttu apuun, kun koira haukkuu ja häiriköi autossa tai sen ulkopuolella. Ammattilaisen opit tepsivät, kun omistajalta loppuvat keinot. Kun koiraa pelottaa autossa, se ei ymmärrä, jos sitä yrittää lohduttaa. Mitä enemmän itse huolestuu ja höösää, sitä enemmän se pelkää. Paras apu on näyttää esimerkkiä ja ohjata koiraa rennosti ja rauhallisesti, opastaa Tuormaa. Kun koirat oppivat nauttimaan reissaamisesta, se helpottaa koko perheen automatkaa eikä kenenkään tarvitse olla hermot kireinä, neuvoo Oona Tuormaa. Bordercollie Ilo viihtyy häkissään. O.K. Auton 50v -juhlavuoden kunniaksi tarjoamme: Avensis, Verso, Yaris sekä Verso S-erikoiserän* autoihin Talvirenkaat alumiinivanteilla 50 Moottorinlämmitin + sisätilanhaaroitus 50 Tarjous on voimassa 30.3.2014 saakka. Koskee vain uusia tilauksia. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. TOYOTA AVENSIS TOYOTA VERSO *) TOYOTA VERSO S Nyt 8 kpl ERIKOISERÄ ERÄ Verso S Comfort multidrive S -autoja! a! TOYOTA YARIS Avensis-mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 19 120, arvioitu autovero 6 195,47, toimituskulut 600, arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut EU-yhdistetty kulutus 4,5-7,0 l/100 km, CO2-päästöt 119-173 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. Verso-mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 19 430, arvioitu autovero 6 563,38, toimituskulut 600, arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut EU-yhdistetty kulutus 4,9-6,8 l/100 km, CO2-päästöt 129-169 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. 1,33 Dual VVT-i Stop&Start Comfort Multidrive S alkaen: autoveroton suositushinta 18 830, arvioitu autovero 4 249,78, toimituskulut 600, arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut EU-yhdistetty kulutus 5,0-5,4 l/100 km, CO2-päästöt 117-125 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. Yaris-mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 12 430, arvioitu autovero 2 592,23, toimituskulut 600, arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut EU-yhdistetty kulutus 3,5-5,5 l/100 km, CO2-päästöt 79-127 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100.000 km. HSD-akkuturva 8 vuotta/350.000 km. Unohda onnenkauppa. Titaani - vaihtoautoon et takuulla pety. TITAANI vaihtoautot Takuu 2 vuotta, ilman kilometrirajoitusta, kaikille merkeille. Vuokra-auto huollon ajaksi Kun jätät autosi huoltoon, ota samalla käyttöösi edullinen vuokra-auto. Puolipäivää 25 Koko päivän 30 Muistathan mainita sijaisauton tarpeesta huoltoa varatessasi. Varaa huolto 24/7 toyotahuoltovaraus milloin vain Hyödynnä nettivaraajan erikoisetu! Naistenpäivän kunniaksi lauantaina 8.3. jaamme kaikille naisasiakkaillemme ruusun! O.K. AUTO OY Täyden palvelun autokauppaa jo vuodesta 1964
20 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA 7.3.2014
PERJANTAINA 7.3.2014 KESKISUOMALAINEN 21 Mitsubishin fiksu vekotin Outlander PHEV: Ladattava pistokehybridi on jo myynyt Suomessakin hyvin, vaikka maasturin virallinen lanseeraus on vasta tulossa. JYVÄSKYLÄ Timo Nieminen Perinteiseen diesel- tai bensiiniautoon tottuneelle se on hämmentävä hetki. Kun pistää Mitsubishi Outlander PHEV:n käyntiin ja matkaan, mitään ääntä ei kuulu, vaikka massaa on rutkasti ympärillä. Ladattava pistokehybridi on itse asiassa käsittämättömän hiljainen silloinkin, kun sitä työntää 2-litrainen bensiinimoottori. Auton juju ovat 60-kilowattiset sähkömoottorit, joita on kaksi. Molemmat tuottavat 82 hevosvoimaa. Toinen sähkömoottori on etu- ja toinen taka-akselilla. Auto on siis nelivetoinen silloinkin, kun etenee vain sähköllä. 121-hevosvoimainen bensiinimoottori toimii myös generaattorina, joka lataa akkuja. Ajossa Mitsubishi Outlander PHEV on helppo ja kätevä. Se osaa valita kulloiseenkin tilanteeseen taloudellisimman ajotavan, eikä kuskin tarvitse kuin päästellä kohti horisonttia. Ja jos valmistajan numeroihin on uskominen, taloudellinen tämä todella on. Yhdistetyn kulutuksen luvataan olevan 1,9 litraa ja hiilidioksidipäästöjen 44 grammaa. Arkiajossa noihin numeroihin ei tietenkään kukaan yllä, mutta sama sääntö pätee kaikissa automalleissa. Maasturin voi ladata normaalista pistorasiasta. Latausaika täyteen lataukseen on noin 4 ja puoli tuntia. Auton pystyy Kookas Mitsubishi Outlander PHEV pääsi Suomessakin jo yllättävän hyville myyntiluvuille, vaikka autoja ei ole ollut juuri koeajoon saatavilla. Lataaminen onnistuu helposti normaalistakin pistorasiasta. lataamaan myös pikalatauksella, jolloin puolessa tunnissa saa tyhjät akut 80-prosenttiseen latinkiin. Se tarkoittaa, että valtaosalle auton käyttäjistä riittää normaaliin arkiajoon aina sähköä, jos muistaa lataamisen edes suht säännöllisesti. Toimintasäde pelkällä sähköllä on noin 55 kilometriä. Maksiminopeus sähköajotilassa on 120 kilometriä tunnissa, mutta moottoritienopeuksien ajaminen sähkömoodilla on hölmöä. Lataus kuluu isoilla nopeuksilla nopeasti, joten silloin kuskin kannattaa pistää bensiinimoottori töihin. Ajo-ominaisuudet ovat jokseenkin samat kuin perus-outlanderissa. Pistokehybridin lisäpaino (200 kiloa) tuntuu ylimääräisenä röykytyksenä kaikkein kuoppaisimmilla teillä, mutta kiusaksi asti ei turbulenssia tule. TIMO NIEMINEN PHEV on innovaationa on houkutteleva. Hybriditekniikka ja Mitsubishin neliveto-osaaminen yhdistyvät luontevasti. Sen ovat huomanneet kuluttajatkin. Vaikka mallin virallinen lanseeraus on huhtikuussa, Suomessa on myyty sata autoa, ensimmäiset jo Jyväskylässäkin. Eroja polttomoottoriseen Outlanderiin on jonkun verran. Pistokehybridiä ei saa 7-paikkaisena, tavaratila on hieman pienempi ja takapenkki on korkeammalla, mikä syö pääntilaa. Pienen autoveron ansiosta Outlander-pistokehybridin lähtöhinnat alkavat 49 995 eurosta. Jyväskylässä Mitsubishit myy Delta-Auto. bc Katso video Outlander PHEV:n koeajosta. HONDA CIVIC UUDISTUI YHÄ MAUKKAAMMAKSI AJOLTAAN JA NÄÖLTÄÄN. Hondahuolto: ERÄ uusia ajamattomia 4-ovisia ja 5-ovisia Civicejä SHOKKIHINTAAN! Etu jopa 3000 Uusi Civic Tourer nyt ennakkokiertueella meillä nähtävänä! Rinta-Joupin Autoliikkeen Naistenpäivät Pe 7.3. Kakkukahvit niska-hartia hierontaa klo 10-15 Oriflame tuote-esittelyjä klo 11-17 La 8.3. Ruusu 80:lle ensimmäiselle naiselle Oriflame tuote-esittelyjä klo 12-15 Honda Civic 5d 1.4i-VTEC Comfort, autoveroton hinta 15.896, autovero 4.093,62, kokonaishinta 19.989,62 + toimituskulut, CO 2 -päästöt 129 g/km, EU-keskikulutus 5,4 l/100 km. Honda Civic Tourer 1.8 Comfort, autoveroton hinta 18.041, autovero 5.599,33, kokonaishinta 23.640,33 + toimituskulut, CO 2 -päästöt 146 g/km, EU-keskikulutus 6,2 l/100 km. TEEMME KAUPPA MA-PE 9-18, LA 10-15 JYVÄSKYLÄ Merasin 2, puh. 020 777 2202. Huolto: 020 777 2205 HONDA-MYYNTI: Ismo Niiranen 050 4035 198, Ari Puukko 050 5708 946 6. 8.3.2014 1000 matkalahjakortin arvonta Alkaen 19.989 www.rinta-jouppi.com tai www.auto.fi * Puhelun hinta 0207-alkuiseen numeroon Lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min (alv 24%), Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (alv 24%) VOLKSWAGEN- JA AUDI TAKUUVAIHTOAUTOT VAIN MEILTÄ! Nyt valikoimamme parhaimmillaan yli 300 vaihtoautoa heti ajoon. Shokki! Volkswagen Golf plus 1,6 TDI comfortline 77kW (105 hv) BlueMotion Tech -10, 91tkm, ESP, ilmast., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., CD, 2xrenk., sisäp. 16.900 Shokki! Volkswagen New beetle 1,6 75 kw -09, 86 tkm, ESP, erik.vant., ilmast., h-kirja, lohkol., CD, 2xrenk. 12.990 Shokki! Volkswagen Transporter kombi pitkä 2,5 TDI 96 kw aut. 1+7h Bussi -09 326 tkm, ESP, webasto, ilmast., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., alv-väh., 2 x renk., ajettavissa B-kortilla 22.900 25.800 Audi A3 Sportback Attraction 1,6 TDI (DPF) 77 kw S tronic -11, 85 tkm ESP, xenon, erik.vant., met.väri, ilmast., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., CD, 2xrenk., sisäp., vetok. 17.900 Audi A4 2,0 T FSI 147 kw quattro tiptronic-aut. -05, 155 tkm ESP, poiskytkettävä airbag, ilmast., sivuairb., 2xrenk., vetok. 23.900 Audi A4 Avant 3,0 TDI (DPF) quattro Business -08, ESP, xenon, erik.vant., ilmast., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., CD, 2xrenk., sisäp., vetok. 39.900 Audi A5 SPORTBACK 2.0 TDI DPF 125kW QUATTRO BUSINESS STAR -10, 72 tkm, ESP, xenon, 1-om., urh.ist., ilmast., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., CD, sisäp. 17.800 Audi A6 Sedan 3,0 V6 TDI (DPF) 171 kw quattro tiptronic-au -06 ESP, xenon, erik.vant., ilmast., lohkol. 10.900 Fiat Grande punto Air 1,2 8v 65hv 3D Bensiini -11, 41 tkm, ESP, poiskytkettävä airbag, luist.esto, ASR, ilmast., h-kirja, lohkol., MP3, 2xrenk., sisäp. 44.900 Jaguar Xf 3,0 d Business -11,102 tkm, ESP, nahkaverh., sadetunn., 1-om., DSC, erik. vant., ilmast., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., CD, sähköist., sisäp. 12.800 Mini Cooper 1,6 16V -05, 94 tkm erik.vant., sivuairb., h-kirja, lohkol., 2xrenk., sisäp. 11.900 Nissan Note 1,4 Visia M/T ESP -10 82 tkm, ESP, ilmast., h-kirja, lohkol., CD, MP3, 2xrenk., vetok. 11.800 Opel Zafira Cosmo 1,9 CDTI M6 120 hv -06, 175 tkm, ESP, 1-om., erik.vant., met.väri, ilmast., h-kirja, lohkol., 2xrenk., sisäp., vetok. 5.900 Renault Megane Break 1,6 16V Sportway -05, 128 tkm, ilmast., h-kirja, vak.nop.s., 2xrenk., vetok. 12.800 Seat Ibiza st 1,2 TSI Copa Plus -11, 43 tkm, ESP, poiskytkettävä airbag, sadetunn., 1-om., luist.esto, TC, erik.vant., ilmast., sivuairb., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., MP3, 2xrenk., vetok. 18.900 Skoda Octavia 1,4 TSI Ambiente DSG Autom.-10, 67 tkm, ESP, poiskytkettävä airbag, 1-om., luist.esto, ASR, erik.vant., met.väri, ilmast.,h-kirja,lohkol., vak.nop.s.,2xrenk., sisäp. 8.900 Suzuki Splash 1,0 GLS 5D -08, 42 tkm ilmast., h-kirja, lohkol., CD, 2xrenk. 22.800 Volkswagen Golf VARIANT 1.2 TSI -12, 10 tkm, takuu, ESP, 1-om., ilmast., h-kirja, lohkol., sisäp. 19.900 Volkswagen Golf plus 2,0 TDI comfortline 103 kw (140 hv) -11, 93 tkm ESP, erik.vant., ilmast., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., CD, 2xrenk., sisäp., vetok. 14.900 Volkswagen Polo 1.4 COMFORTLINE 63kW (85 hv) 4-OVINEN -10, 33 tkm takuu, ESP, ilmast., h-kirja, lohkol., CD, 2xrenk. 29.800 Volvo V60 D3 Momentum -11, 96 tkm ESP, xenon, sadetunn., 1-om., TC, webasto, erik.vant., met.väri, aut.ilm., ilmast., h-kirja, vak.nop.s., vetok. Vaihtoautot: Sorastajantie 2, Jyväskylä Puh. 020 775 1560 Ma-pe klo 8.00-18.00, la 10.00-14.00 Jyväskylän Autotarvike Sorastajantie Tule kaupantekoon Sorastajantielle! www.jklautotarvike.fi Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihimme matkapuhelimesta 8,35 snt/puh+17,17 snt/min, kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh+7,02 snt/min.
22 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA 7.3.2014 UUSI SPORTAGE Kia lupaa sulavia linjoja ja tyylikkäitä sisätiloja Uudistunut Kia Sportage esitellään Geneven autonäyttelyssä Sportage on Kian eniten myyty malli Euroopassa. Uuden Sportagen tunnistaa valmistajan mukaan parhaiten hunajakennomaisesta etusäleiköstä ja LED-takavaloista. Sisällä Sportagen uudistukset näkyvät selkeämmin. Auton mittaristo on uudistunut digitaalisella Supervision-mittaristolla. Flex Steer -mukautettava ohjausvaste ja lämmitettävä ohjauspyörä tulevat uusina varusteina. Sportage on saatavana etu- ja nelivetoisina malliversioina. Nelivetomalleihin on tarjolla uusi 2,0 GDI -bensiinimoottori (122 kw). 2.0 CRDi -dieselmoottori on saatavana nelivedon kanssa sekä 100 kw:n että 137 kw:n tehoversioina. Etuvetomallit liikkuvat 1,6 GDI -bensiinimoottorin (99 kw) ja 1,7 CRDi -dieselmoottorin (85 kw) voimin. Uudistuneen Sportagen hinnat alkavat 24 990 eurosta. NISSAN Myös uusiutunut Juke jakaa mielipiteet Nissan lanseerasi crossovermallinsa Juken kolmisen vuotta sitten. Persoonallisten muotojensa takia se on ollut alusta pitäen automalli, josta joko pidetään tai sitä inhotaan. Kauheus ja kauneus kun tunnetusti ovat katsojan silmässä. Kauppa on kuitenkin käynyt Nissanin mukaan hyvin (= 420 000 autoa), joten valmistajansa toiseksi suosituin malli Euroopassa saa kasvojenkohotuksen. Uusiutuva Juke tulee kauppoihin tämän vuoden lopussa. Geneven autonäyttelyssä esiteltävän Juken ilme on viilattu urheilullisemmaksi. Moottorivalikoimaan tulee 1,2-litrainen bensaturbomoottori. Etuvetoisissa versioissa tavaratila kasvaa 40 prosenttia. Juke on myös aiempaa monipuolisemmin räätälöitävissä. Saatavana on laaja valikoima väri- ja sisustusteemoja sekä useita yksilöllisiä personointipaketteja. Juke on tuonut Nissanille uusia asiakkaita. Valmistajan mukaan 85 prosentille ostajista Juke on ensimmäinen Nissan. Genevessä esittäytyy myös uusi Juke Nismo RS. Se on suorituskykyä (218 hv/160 kw) etsiville suunnattu erikoismalli. Pikkuisten ja sporttien kekkerit Geneve: Myös suomalainen muotoilu ja puuosaaminen ovat esillä. TEPPO KOMULAINEN GENEVE Teppo Komulainen Kevään autokuumeen rohdot ovat tänä vuonna pieniä kaupunkikirppuja ja äreitä tai vielä äreämpiä urheiluautoja. Nelipaikkaisia pikkuautoja Geneven autonäyttelyssä Sveitsissä esitellään suorastaan jonoksi asti. Ruuhkahuipusta tosin kolme autoa Toyota Aygo, Peugeot 108 ja Citroën C1 pohjautuu samaan tekniikkaan, ja ne vieläpä valmistetaan samassa tehtaassa Tshekissä. Jo kirppukolmikon ensimmäinen sukupolvi perustui samaan ideaan, jolla autonvalmistajien kustannukset pysyvät paremmin kurissa. Nyt kolmi- ja viisioviset autot erottuvat aiempaa selvemmin omien merkkiensä leireihin. Ranskalaismallit saa myös rättikatollisina avokkaina, ja lisäksi ne pääsevät pätemään PSAkonsernin 1,2-litraisella moottorilla, kun taas Toyotaa saa vain japanilaismerkin yksilitraisella moottorilla. Aygo, 108 ja C1 ovat veikeännäköisiä ja entistä varustellumpia, mutta tiloillaan ne eivät juhli. Tavaratila on erittäin pieni, eikä pääntila takapenkillä riitä kuin nippanappa 175-senttiselle. Kolmas ranskalaismerkki Renault jakoi mietintämyssyn saksalaisen Daimlerin kanssa. Rellulle yhteistyö poiki uuden Twingon, ja Daimlerilta odotellaan seuraavaa Smartia. Viisioviseksi muuttuneelle Twingolle on nostettava hattua rohkeista ja onnistuneilta vaikuttavista ratkaisuista. Erikoisin veto on moottorin siirtäminen taakse tavaratilan alle. Akseliväli on siten pidentynyt 13 senttiä ja etäisyys kojelaudasta takaluukkuun peräti 22 senttiä, vaikka Twingo on 10 senttiä aiempää lyhyempi. Twingossa on joka suunnassa enemmän tilaa kuin Aygossa ja sen serkuissa, vaikka Sloveniassa valmistettava auto on vain reilut kymmenen senttiä pidempi. Hyvät tilat on myös Suzuki Celeriossa, mutta sen olemus on paljon arkisempi. Harvaan asutussa Suomessa pienten kaupunkiautojen kysyntä on ollut vähäistä, joten meikäläisittäin kiinnostavin pikkuauto onkin Metropoliaammattikorkeakoulun opiskelijoiden voimannäyte Biofore. Nelipaikkaisen koemallin erikoisuus ovat runsaasti käytetty puu ja muut uusiutuvat materiaalit. Uusiutuvia materiaaleja on painosta noin 15 prosenttia, kertoo Metropolia projekti-insinööri Oscar Nissinen, joka on valmistunut auto- ja kuljetustekniikasta. 2010 alkanut projekti on vaatinut Metropolian noin 70 opiskelijalta ja henkilökuntaan kuuluvalta pyöreästi 45 000 tuntia. Suunnittelun päävastuuta kantanut muotoilija Juha Tuomola kertoo, että messuille tehdyt takavalot on vaihdettava, jotta Biofore saadaan rekisteröityä tieliikennekelpoiseksi. Metropolian lukuisista yhteistyökumppaneista tärkein on ollut metsäyhtiö UPM, joka ehdotti opinahjolle suunnitelmaa ajoneuvosta, jolla osoitetaan vaihtoehtoja öljypohjaisille materiaaleille. UPM Gradan eli lämmöllä muovattavan puulevyn myynnistä vastaava päällikkö Mikko Tilli arvioi, että puusta tehdyt polkimet ovat vähän yliammuttuja todelliseen elämään, mutta muut Bioforen puunkäyttökohteet ovat pintakäsiteltyinä aivan mahdollisia. Hän kertoo, että UPM aikoo pyrkiä oikeasti autoteollisuuteen, vaikka tie on pitkä. Loppukäyttökohteet tulevat todennäköisesti rajautumaan muualle kuin mitä tässä autossa on esillä. Ensimmäiset Puolitoista senttiä kasvanut Toyota Aygo valmistetaan tuttuun tapaan Tshekissä samassa tehtaassa kuin Citroën C1 ja Peugeot 108. Enää keulasta ei voi erehtyä, minkä merkkinen auto tulee vastaan. käyttötavat ovat enemmän peitettyinä, Tilli uskoo. Volkswagen Polosta otettu 1,2-litrainen dieselmoottori huolii UPM:n uutta puupohjaista BioVerno-dieseliä. Konseptiauto Biofore. Messuilla nähdään myös liuta konsepteja, jotka enemmän tai vähemmän kertovat tulevista tuotantomalleista. Lähimpänä valmista autoa näyttävät olevan uutta Mazda 2:ta enteilevät Hazumi ja Honda Civic Type R Concept. Honda on tuomassa vihdoin myös Eurooppaan bensaturboja, joita Type R:n koeponnistuksessa edustaa kaksilitrainen, ainakin 280 hevosvoimaa tuottava moottori. Historiallisin esittely on BMW 2-sarjan Active Tourerin paljastus. Saksalaiselle vauhtimerkille tämä on ensimmäinen etuvetoinen malli ja samalla avaus tilaautomarkkinoille. Active Tourerissa on hyvät tilat viidelle, mutta merkin perinteiden vastaisesti olemus ei ole järin sporttinen. Ilmeisesti saksalaiset hamuavat uusia Bemu-sieluja. Geneven autonäyttely jatkuu 16. maaliskuuta saakka. Biofore on suomalainen taidonnäyte puunkäytöstä autoteollisuudessa. Kuvassa Metropolian muotoilija Juha Tuomola (vas.) ja projekti-insinööri Oscar Nissinen sekä UPM:n vaneriliiketoiminnan päällikkö Mikko Tilli. T-Roc jatkaa Volkswagenin aprikointia tulevasta pienestä katumaasturista. Mercedes-Benz S 500 Coupé on uljas ilmestys, vaikka pituutta on yhdeksän senttiä vähemmän kuin sedanissa. Takamoottorinen Renault Twingo kätkee pieniin kuoriin suuret tilat. BMW 2-sarjan tila-auto Active Tourer on ensimmäinen etuvetoinen Bemari. Turvatyynytettyjä autoja KOLUMNI Riikka Mahlamäki- Kaistinen Katselin tuossa yhtenä päivänä, kun kuskin penkillä istuva puoliso rummutti liikennevaloissa vimmatusti rattia. Tuli mieleen, että noinkohan ne autotehtailla testaavat airbackien herkkyyttä ja säätävät sen kestämään laukeamatta vähän rivakammankin rumpuriffin tutinan. Sinisen nuoleni turvatyyny ei ainakaan mieheni tahdista lauennut, joten hyvin ovat kaiketi herkkyyden kalibroineet. Turvatyynystä tuli mieleen 1990-luvun alku ja yksi nimeltä mainitsematon sukulaisnainen. Uskallan kirjoittaa tästä siksi, että hän kävi luonani viime viikolla ja palasi kotiinsa Etelä-Suomeen. Pidän epätodennäköisenä, että hän tänään ilmestyisi takaisin ovelleni ja kaipaisi heti Keskisuomalaista luettavakseen. Palataan siis äitiini ei vaan siis siihen nimeltä mainitsemattomaan sukulaisnaiseen. Kyseinen, normaalisti ihan terävä, nainen ihmetteli joskus 1990-luvun alkupuoliskolla uuden automme airbackejä. Tuumi, että miten ne ehtii hätätilanteessa ottaa esiin ennen törmäystä. Nauroin pelkääjän paikalla niin kovaa, että olin pissata housuihini. Nainen kohotti kulmiaan ja katsoi minua ihmeissään. Myöhemmin hauskuutin Miten ne turvatyynyt ehtii hätätilanteessa ottaa esiin ennen törmäystä? tarinalla monia tuttavia ja sukulaisia. Viikon päästä nainen alkoi vakuutella, että kysymys oli tarkoitettu vitsiksi. Yllätyin syvästi hänen piilevistä kyvyistään näyttelytaidon saralla ja hämmästyttävästä maltista pitää vitsiseikka omana tietonaan näin pitkään. Koska kyseinen esiinotettavien-airbackien auto on yhä käytössäni, mietin noinkohan sen ilmatyynyt enää toimivat sen paremmin esiinotettuina kuin itsestäänlaukeavinakaan. Salaa olen vähän unelmoinut siitä, että kun joskus valkoisesta ratsustani luovun ajan sen kevyesti seinään nähdäkseni, josko turvatyynyt yhä poksahtavat. Turvallisempaa saattaisi tosin olla tempaista rattia jämäkästi lekalla auton ulkopuolella seisten. Ajelin muinoin sellaisellakin autolla, joka oli sisätiloista jatkuvasti ikään kuin turvatyynytetty. Takapenkillä oli Universaali totuus miesten ja naisten erosta perustuu juuri koristetyynyihin. nimittäin liuta kivan värisiä tyynyjä, koska ne tekivät autosta niin viihtyisän. Universaali totuus miesten ja naisten erosta perustuu juuri koristetyynyihin: naiset suosivat niitä siinä missä miehet niitä karttavat. Sen sijaan, että miehet hämmästelisivät asunnosta autoon leviävää koristetyynymerta, he voisivat kertoa, mihin tarvitaan karvanoppia ne kun nähdäkseni ovat miniatyyrikoristetyynyjä, joilla ei ole muuta virkaa kuin taustapeilistä roikkuminen. Mutta palataanpa niihin turvatyynyihin. Kaveri kyllästyi muinoin tuttaviensa autohifistelyyn ja liimasi autovanhuksensa kojelaudan täyteen vaahtomuovin paloja. Siinä jäi moni suu auki, kun mies vastasi hämmästelijöille, että nämä on sellaiset turvatyynyt. Pehmentävät iskua törmätessä. Vakuuttaakseen toimivuutta miehellä oli muistaakseni tapana demonstroida asiaa lyömällä otsa napakasti konepeltiin. Moni taisi miettiä, onko päässä ylipäätänsäkään kovin paljon suojeltavaa sisältöä kenties pelkkää superlonia sielläkin. Helpoimmin turvavarustelut saa nähdäkseni sivuutettua toimimalla kuin thaimaalainen taksikuski. Superloneja, airbackeja sen paremmin kuin turvavöitäkään ei tarvita jos kuski valmistautuu tienpäälle onnentatuoinnilla, temppelikäynnillä ja peilistä roikkuvalla amuletilla ei kuitenkaan ihan sillä sellaisella karvanopalla käsittääkseni.
PERJANTAINA 7.3.2014 KESKISUOMALAINEN 23 Kuu kiurusta kesään. Entä sandaaleista? KAISTAPÄÄT Tällä palstalla nainen ja mies keskustelevat autoista ja liikenteestä. T: Huomenta! Talvirengaspakko päättyi viikko sitten. Onko tunkki jo esillä? M: Terveiset sun tunkille, että ei kannata ennen vappua kiirehtiä. T: Kerrankin taidat olla oikeassa. Sääennuste lupaili kipakoita yöpakkasia, joten ahtojään värisiä aamuja on luvassa. M: Juu, vaikka rinnassa pullistelisi jo kevät, niin pakkasta pukkailee. T: Sun pullisteluista viis, mutta voisitko pyöräyttää jonkin selkoohjeen, milloin kesärenkaat saa panna töihin. M: Enpä tiedä. Joskus on saattanut venähtää juhannukselle ennen kuin on kesäkumit käytössä. T: Hervottomista jutuista päätellen sulla on jo vapunvietto alkanut, ellei peräti juhannuksen. Jaksatko hetken keskittyä niihin renkaisiin? M: Taidat olla nastamiehiä, kun ei sulla nyt natsaa. Kitkarenkaista on kyse. T: Ei sun autoon nastarenkaat sopisikaan. Hiffaatko miksi? M: Anna mun valistua. T: Tutkimuksen mukaan pahimpia paikkoja nastarenkaille ovat pysäköintihallit, kun pyöriä käännetään hiljaisessa vauhdissa tai auton seisoessa. Ja kun satut olemaan kulutusorientoitunut henkilö, taitaa autoparkasi tuntea Jyväskeskuksen parkkihallin turhan hyvin. M: Mutta kokemuksen mukaan minä osaan ajaa parkkihalliin ja sieltä pois, ihan kaikilla renkailla, toisin kuin eräskin Palokan automarkettimies. T: Taas mentiin niin kauas asiasta, ettei sitä näe edes kiikareilla. Meidän piti fiksusti varoittaa kevätliukkaista. Siis ennen kuin tuuppasit keskustelun syvälle jorpakkoon. M: Tarkoittanet, ennen kuin ajoit homman halliin, sinä ja sun tutkimuksesi. Haluat siis helpon kesärengasvinkin? T: Vau, kesärengasvinkki blondilta. Pelottaa, mutta anna raikua. M: Kun tulee sandaalikelit eli kun tarkenet terassille ilman sukkia, on ok vaihtaa renkaat. T: Kertonee paljon Kaistapäistä, mutta tuo on tämän turinan fiksuin mietelmä. Pannaanko pakettiin? M: Ai uudet sandaalit todellakin! Hyundai I30 Wagon 1,4 CVVT ISG Classic vm. -10, 70 tkm 11.990 Mitsubishi OUTLANDER 2.0 Comfort vm. -04, 176 tkm 9.990 Kia CEED 1.6 EX 5d vm. -09, 26 tkm 13.990 Nissan QASHQAI 1,6L Stop/Start Acenta 2WD MY11 vm. -11, 63 tkm 17.990 Mazda 6 1.8 Classic Business SportWagon (WB1) vm. -09, 81 tkm 16.500 Opel ASTRA 1.6-16 Cosmo 5d vm. -05, 61 tkm 9.900 Mazda 6 2,0 145 SKYACTIV-G Premium 4ov vm.-13, 21 tkm 28.500 Toyota COROLLA 1.4 VVT-i Terra 4d vm. -04, 115 tkm 7.990 Mazda 6 Sport Wagon 2,2 150 SKYACTIV-D Premium vm. -13, 20 tkm 31.800 Volkswagen TOURAN 1.4 TSI Guideline 1 5d vm. -07, 110 tkm 14.900 VUODEN AUTO jätti taakseen sähköautot MITSUBISHI Space Star saapuu Suomeen LEXUS NX-katumaasturi näyttäytyy vasta Pekingissä on valittu Vuoden Autoksi 2014. Ranskalaisvalmistajan malli sai eurooppalaisilta autotoimittajilta 307 ääntä. Voitto oli selvä, mutta sähköautot BMW i3 (223 ääntä) ja Tesla Model S (216 ääntä) kävivät tiukan kamppailun kakkossijasta. Mukana finaalissa olivat myös Citroën C4 Picasso, Mazda 3, Skoda Octavia ja Mercedes- Benzin S-sarjan auto. Äänestyksen ensimmäiselle kierrokselle osallistui 30 vuoden 2013 aikana esiteltyä ja myyntiin tullutta uutta automallia. Vuoden Auto valittiin nyt 51. kerran. Palkinnon otti vastaan Peugeotin toimitusjohtaja Maxime Picat. Mitsubishi tuo Suomen markkinoille uuden henkilöautomallin tänä vuonna. Space Star saapuu Suomeen kesän aikana. Space Star on B-segmenttiin sijoittuva auto. Alle neljän metrin (3710 mm) pituudesta huolimatta 5-ovinen Space Star on suunniteltu viidelle matkustajalle. Autossa on jalkatilaa yhteensä 1651 millimetriä. Suomeen Mitsubishi Space Star tulee Invite-varustetasolla. Varusteluun kuuluvat esimerkiksi ilmastointi, ajonvakauden- ja pidonhallintajärjestelmä, kuusi turvatyynyä, sadetunnistin, kauko-ohjattava keskuslukitus ja USB-portti. Toyota-konserniin kuuluva Lexus kertoi Geneven autonäyttelyssä, että se esittelee uuden NX-katumaasturinsa Pekingin automessuilla. NX-katumaasturi on valmis sarjatuotantoon, ja se perustuu viime syksynä Frankfurtissa ja Tokiossa esiteltyyn LF-NX -konseptimalliin. NX-katumaasturi kuvastaa valmistajansa mukaan Lexuksen vahvaa osallistumista kasvavaan, premiumluokan keskikokoisten katumaastureiden segmenttiin. Lexus-mallistossa uusi NX sijoittuu Lexus RX:n alapuolelle. Pekingin autonäyttely järjestetään huhtikuussa. VAUHDILLA KOHTI KEVÄTTÄ MITSUBISHIN NELIVEDOILLA! MITSUBISHI ASX 4WD KOMPAKTIN KOKOINEN MAASTURI Mitsubishi ASX 4WD on moderni, tilava ja turvallinen perheauto, jonka saat bensiini- tai dieselmoottorilla, kattavasti tai jopa ylellisesti varusteltuna. ASX 2.2 DiD 4WD Invite -nelivetoautomaatti vain 32 300! MITSUBISHI OUTLANDER 4WD UUDEN SUKUPOLVEN MAASTURI Mitsubishi on aina tiedostanut, että auton ympäristöystävällinen tekniikka, turvallisuus ja mukava matkustamo ovat kuljettajille tärkeitä asioita. Outlanderissa nämä kolme periaatetta yhdistyvät erinomaisiin ajo-ominaisuuksiin. Outlanderin suorituskyky ja Mitsubishi AWC-nelivetojärjestelmä kannattaa kokea. NYT UPEAT EDUT KAUPAN PÄÄLLE: ASX JA OUTLANDER 16 talvirenkaat vanteineen ja moottorinlämmitin! JYVÄSKYLÄ Itä-Päijänteentie JYVÄSKYLÄ Itä-Päijänteentie Automyynti: 0207 408 741, ark. 9 18, la 10 15 Automyynti: 0207 408 741, ark. 9 18, la 10 15 Huolto: 0207 408 743, ark. 7.30 1 7 Huolto: 0207 408 743, ark. 7.30 17 Soittajahinta 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuhelimesta 7,02 Soittajahinta snt/min + 0207-alkuisiin 8,35 snt/puhelu numeroihimme (alv 24 %) ja matkapuhelimesta on lankapuhelimesta 17,17 7,02 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv 24 %). ja matkapuhelimesta 17,17 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv 24 %). SUOMEN SUURIN VAIHTOAUTOVALIKOIMA Valitse valtakunnallisesti, tee kaupat paikallisesti. Katso koko valikoima laakkonen.fi, ja tee elämäsi autokaupat. Lähes 4000 vaihtoautoa yhtä lähellä kuin lähin Laakkonen. 31.900 Audi A4 Avant 2,0 TDI DPF 105 Business vm. 2011, 55 tkm 30.900 Audi A4 Avant 3.2 FSI quattro 5d Tiptronic vm. 2007, 68 tkm 38.900 Audi A5 Sportback Busin 2,0 TFSI 155 quattro A vm. 2010, 93 tkm 24.500 Audi A6 Sedan S line Business 2,0e TDI DPF 100 vm. 2010, 172 tkm 37.500 BMW 320 D A Efficient Dynamics Edit F30 Sedan vm. 2012, 42 tkm 24.500 BMW 320 D xdrive E90 Sedan Business vm. 2009, 142 tkm 36.900 BMW 520 D A F11 Touring Business vm. 2010, 121 tkm 44.900 BMW 530 D A F10 Sedan vm. 2010, 87 tkm 47.900 BMW X3 xdrive20d A F25 Business vm. 2011, 81 tkm 10.900 Citroen C4 HDi 110 Pack Vision Berline BMP vm. 2009, 139 tkm 9.900 Ford FOCUS 1.6 Trend Wagon vm. 2007, 100 tkm 15.500 Honda FR-V 1.8i Comfort vm. 2009, 140 tkm 15.900 Hyundai I30 WAGON Wagon 1,4 MPI ISG Classic vm. 2012, 65 tkm 9.500 Kia PICANTO 1,0 LX 5d vm. 2010, 23 tkm 22.900 Mazda 5 MPV 1,6TD Dynamic Business vm. 2012, 55 tkm 11.900 Mazda RX-8 1.3 Coupe 4-ov vm. 2004, 112 tkm 6.900 Nissan ALMERA 1.8 Business 4d vm. 2006, 175 tkm 18.900 Opel ASTRA Sport Tourer Enjoy 1,4 Turbo ecoflex 88 vm. 2012, 46 tkm 15.900 Peugeot 207 SW VTi 120 vm. 2011, 39 tkm 10.900 Peugeot 207 Wagon Trendy VTi 120 vm. 2010, 80 tkm 13.900 Peugeot 208 Active VTi 95 5-ov vm. 2012, 28 tkm 12.900 SW Premium 1.6 HDI 90 vm. 2009, 109 tkm 14.900 VTi 120 Millesim 200 5-ov vm. 2011, 37 tkm 11.900 Seat ALHAMBRA TDI 140 Sport vm. 2006, 185 tkm 9.900 Skoda OCTAVIA 1.6 Ambiente HB vm. 2005, 153 tkm 16.900 Skoda OCTAVIA Combi 1,2 TSI Ambiente vm. 2011, 81 tkm 18.900 Subaru IMPREZA 2.0R AWD vm. 2008, 51 tkm 27.900 Subaru LEGACY Outback 2,5i VA CVT vm. 2011, 87 tkm 8.900 Suzuki ALTO 1,0 VVT S-Edition vm. 2012, 10 tkm 19.900 Toyota YARIS Hybrid Linea Sol 5ov A vm. 2013, 10 tkm 24.900 Volkswagen GOLF Comfortline 1,4 TSI 90 Webastolla! vm. 2013, 9 tkm 23.900 Volkswagen GOLF Variant Highline 1,4 TSI 90 kw DSG vm. 2011, 50 tkm Laakkonen JYVÄSKYLÄ Veljekset Laakkonen Palokankaantie 20 Vaihde 010 214 8400 Avoinnna: ark. 9 17, la 10 14 Vaihtoautomyynti Jyväskylä: Ahonen Juha-Petri 010 214 8403 Nieminen Timo 010 214 8406 Polvinen Anssi 010 214 8407 Väänänen Pasi 010 214 8408 Puheluhinnat 010 yritysnumeroon: Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.
24 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA 7.3.2014 Särkymistä voi hillitä KIRSI TAIVAINEN Tuulilasit: Uusien autojen ikkunat ovat entistä ohuempia ja alttiimpia kivien tai nastojen iskuille. ANNE REPO Teppo Komulainen, Timo Nieminen Jostakin Suomen kolkista on tihkunut tietoja, että tämä talvikausi on ollut autojen tuulilasikorjaamoille poikkeuksellisen vilkas. Kun maassa ei ollut lunta ja jäätä sitomassa tiellä lojuneita kiviä, tuulilaseissa on helissyt. Yli 20 vuoden aikana milloinkaan ei ole ollut yhtä paljon töitä sydäntalvella, Kuopion Tuulilasihuollon yrittäjä Reijo Nissinen kertoo. Töitä on ollut tavallista enemmän. Varsinkin korjauksia on ollut tosi paljon, toteaa Vantaalla toimivan Suomen Tuulilasikorjauksen yrittäjä Timo Lahovaara. Yllättävää kyllä, toisin on Jyväskylän seudulla. Käynti neljässä tuulilasikorjaamossa paljastaa, ettei ruuhkia ole ollut. Työtahti on lumisempien talvien luokkaa. Ehkä ratkaisevaa on teiden Kuljettaja, joka ajaa samalla autolla joka päivä, ikään kuin tottuu kehnoon tuulilasiin eikä välttämättä tajua ongelmaa ennen kuin uusi lasi vaihdetaan, hiekotuksen määrä. Joillakin alueilla läträtään hiekkaa teille paljon enemmän kuin Jyväskylässä. Lisäksi lämpötilojen vaihtelut ovat olleet vähäisiä, mikä on hyväksi tuulilaseille, arvioi Smart Autokoripalvelun Antti Riikonen. Alueellisia eroja tuovat myös tienpintojen vaihtelut. Erilaiset asfalttiseokset voivat vaikuttaa nastojen ja kivien sinkoiluun, lisää KS Paint Center Oy:n Kari Jääskeläinen. Vaikka Jyväskylän seudulla on selvitty normaalilla lasivahinkojen määrällä, totuus on, että nykyautojen tuulilasit ovat aiempaa herkempiä halkeamille. Valmistajat yrittävät tehdä uusista autoista kevyempiä kaikin mahdollisin tavoin. Kun tuulilasin paksuudesta saa puoli milliä pois, se vaikuttaa jo auton kokonaispainoon. Tuulilasien koostumuskin on vuosien mittaan muuttunut, kun ympäristölle myrkyllisiä aineosia on vähennetty tai jätetty pois, Riikonen kertoo. Joissakin automalleissa tuulilasin koko on kasvanut. Sekin kasvattaa halkeaman syntymisen mahdollisuutta. Kivien tai nastojen iskuja autoilijan on vaikea kokonaan välttää, mutta tuulilasin kuntoon voi muuten vaikuttaa. Tyypillinen virhe on käyttää tuulilasinpyyhkimiä kuranpoistoon kuiviltaan, ilman pesunestettä. Pienet kivet raapivat lasin pilalle. Etenkin apumiehen puolelle näyttää usein tulevan harmaa juopa, Nissinen kuvailee. Jossain vaiheessa hankaumat ja naarmut ovat sellaisia, että katsastaja toteaa viisaimmaksi lasin uusimisen. Kuljettaja, joka ajaa samalla autolla joka päivä, ikään kuin tottuu kehnoon tuulilasiin eikä välttämättä tajua ongelmaa ennen kuin uusi lasi vaihdetaan, A-Katsastuksen tekninen johtaja Hannu Pellikka miettii. A-Katsastus määräsi viime vuonna noin 27 000 tuulilasia uusittaviksi katsastuksissa. Niitä oli noin 2,7 prosentissa autoista eli aika paljon, Pellikka summaa. TUULILASIT Sivu- ja takaikkunat ovat karkaistua lasia. Jos ne särkyvät, ne eivät halkeile vaan hajoavat jauhomaisiksi siruiksi. Tuulilasin sisällä on erittäin sitkeä muovikalvo, joka pitää lasin yleensä kasassa kovankin iskun jälkeen. Vahvalla liimalla kiinnitetty tuulilasi on osa korin kantavaa Lasivakuutus korvaa iskuvahinkoja Tuulilasin korjaus hartsipaikkauksella maksaa yleensä alle sata euroa. Naarmuisen lasin hiominen kannattaa vain pienillä alueilla, koska työ on hidasta. Vanhoihin henkilöautomalleihin uuden tuulilasin saa halvimmillaan noin sadalla eurolla. Nyrkkisääntö on, että jos kiven tai nastan iskemä halkeamineen mahtuu kahden euron kolikon alle, särön voi vielä korjauttaa. Useimmissa malleissa hinta on asennuksineen noin 250 400 euroa, mutta yli tuhannenkin euron laseja on. rakennetta. Sillä on siten merkitystä kolariturvallisuuteen, joka voi kärsiä reunasta reunaan ulottuvista halkeamista. Erityisen kalliita ovat niin sanottujen integroitujen matkailuautojen tuulilasit, koska valmistussarjat ovat pieniä. Kaikki vakuutusyhtiöt eivät edes myönnä niihin lasivakuutusta. Lasivakuutus on kaskovakuutuksen lisäturvavakuutus, josta korvataan suoranaisesti iskusta aiheutunut vahinko. Korvauksesta vähennetään omavastuu, jos lasi joudutaan vaihtamaan. Rusthallin asentaja Vesa Nyrönen vaihtamassa kovia kokeneen tuulilasin tilalle uuden. Voittaja Jokainen Volvo V40:n yksityiskohta on suunniteltu sinua varten. Sulava skandinaavinen muotoilu, upea ajonautinto, pienet 88 gramman päästöt ja ennätyksellinen turvallisuus tekevät siitä voittajan. VOLVO SERVICE 2.0 Enemmän kuin huolto Elämän ei tule olla monimutkaista ja sinun kuuluu aina saada kaikki hyöty irti Volvostasi. Siksi olemme kehittäneet Volvo Service 2.0 -palvelukokonaisuuden, jonka saat Volvo -huollon (määräaikais-, vuosi- tai Essential-huolto) yhteydessä ja joka tuo sinulle pelkkää etua. Siihen kuuluvat ilmainen ohjelmistopäivitys, omamekaanikon palvelut aina halutessasi, edullinen Volvo -sijaisauto, Volvo Tiepalvelu seuraavaan huoltoon asti sekä tuntuvat asiakasedut. Lue lisää osoitteessa www.volvocars.fi Sijaisautopalvelu Asiakasedut Volvo Tiepalvelu Omamekaanikko Ohjelmistopäivitys Kaikkien aikojen ennätyspisteet Euro NCAP turvallisuustestissä 3,4 L 88 G VOLVO V40 ALK. 27 944 volvocars.fi Volvo V40 mallisto alkaen: autoveroton hinta 23 600, autovero 3 770,01, toimituskulut 600, kokonaishinta 27 970,01. Autoetu alkaen: vapaa 615 /kk, käyttöetu 435 /kk. EU-yhd. 3,4 l/100 km CO 2 88 g/km. Kuvan auto erikoisvarustein. Volvo Essential-huolto on tarkoitettu vanhemmille Volvo -malleille. Se merkitsee sekä huoltotyön että varaosien edullista hinnoittelua. Vaikka kyseessä on tavallista Volvo -määräaikaishuoltoa edullisempi huolto, saat kaikki samat edut kuin määräaikaishuollossakin. Koskee seuraavia malleja: S40/V40 (vm. 96 04), S40 & V50 (vm. 04 07), S70 (vm. 97-00), V70 & XC70 (vm. 97-07), S80 (vm. 99 07), S60 (vm. 00 07), XC90 (vm. 03 07). KATTAVA VOLVO ESSENTIAL-HUOLTO- PAKETTI VAIN 159 Lue lisää. volvocars.fi JYVÄSKYLÄ Kuormaajantie 8 Automyynti 010 5228 210 ma-pe klo 9-17, la 10-14 Huollon ajanvaraus 0600 00240 ma-pe klo 8-16.30 Varaosat puh. 010 5228 260 ma-pe klo 7.30-16.30 Vauriokorjaamo 010 5228 244 ma-pe klo 8-16 010-puhelut 8,35 snt/puhelu ja 6,00 snt/min kiinteästä verkosta ja 17,17 snt/min matkapuhelimesta. 0600-puhelut 25 snt/puhelu + pvm.