JALKAPALLO Vuodesta 2000 alkaen STPU:n työpaikkajoukkueille suunnatut jalkapalloturnaukset on pelattu n urheiluopistolla. Näin myös tänä vuonna, jolloin turnaus käytiin lauantaina 15.9.2012. Joukkueiden saapuessa än sää vaihtui puolipilvisestä aurinkoiseksi ja näin saatiin STPU:n jalkapalloturnauksille vuosien varrella tuttuun tapaan nauttia kauniista syyspäivästä. Turnaukseen oli ilmoittautunut 18 joukkuetta, josta kuitenkin yksi joukkue peruutti tulonsa edellisen päivän iltapäivällä. Peruutukset ovat ikäviä kaikille, niin otteluohjelmassa niille joukkueille joiden lohkosta yksi joukkue jää pois kuin myös järjestäjille. Puhumattakaan pois jääneelle joukkueelle, jolle on saattanut tapahtua pelaajakokoonpanossa vakavampiakin loukkaantumisia. n joukkueita oli 8, jotka oli jaettu kahteen lohkoon. Alku pelattiin hallissa, jossa mukavan alustan tarjosi kumirouhepintainen keinonurmi. Vaihtelua saatiin tuttuihin kuvioihin kun kilpasarjan mitali oli siirretty pelattavaksi ulkokentille. n kultamitalisti: Areva Com, Rauma Mohammed Aderbour, Jorge Henrique Büthe, Steffen Carstens, Mathias Gutwasser, Christian Hämmerle (mv), Khaled Igue, Maxime Lagorce, Tomi Laikko (c), Vuoden 2012 jalkapallon SMturnauksen mitalijoukkueet KILPASARJA: 1. Areva Com, Rauma, 2. NA, Kirkkonummi 3. Teollisuuden Voima Oyj, (Ydinteam), Olkiluoto/Eurajoki 3. Schauman urheilijat (SI-SU), Pietarsaari B-finaalin voittaja: Deloitte Oy, Helsinki HARRASTESARJA: 1. Itä-Uudenmaan poliisilaitos, Vantaa 2. Nobina Finland Oy, Espoo 3. Neljä Astetta Oy, Lahti 3. Parmarine Oy, Forssa B-finaalin voittaja: Inex Partners Oy (Inex Tuoretuote), Espoo n kaikki pelattiin kauniissa ulkosäässä keinonurmikentillä. Mukaan ilmoittautuneet kymmenen joukkuetta oli jaettu kahteen lohkoon. n kultamitalisti: Itä-Uudenmaan poliisilaitos, Vantaa Atte A.-K., Janne I., Mikko J., Mikko J., Eero J., Turo K., Pekka L., Antti M. (c, mv), Janne P., Hans P., Kari-Pekka R., Heikki R., Veli V. Kuvat Eva Fredriksson.
Sekä kilpa- että harrastesarjan käytiin puulaakihengessä pahimmilta onnettomuuksilta säästyen. Ottelut aloitettiin klo 10.00 ja finaaliottelun mitalit oli jaettu puoli kuuteen mennessä. Ottelut pelattiin kuudella pelaajalla + maalivahti (vaihtomiehiä sai olla rajattomasti). Peliaika kaikissa peleissä oli 1 x 25 min. Myös tänä vuonna kuuluu kiitos kaikille osallistujille ja heidän kannustusjoukkueille. Tuomaritehtäviä hoiti mallikkaasti: Kimmo Eloranta, Pekka Heinonen, Pauli Ojalehto, Pekka Pettersson ja Juha Pursiainen. Erikoiskiitoksen ansaitsee STPU:n varapuheenjohtaja Pentti Pena Sneck hoiti jälleen tämänkin turnauksen taidolla ja aidolla innostuksella KILPASARJA Lohko Joukkue Lyhenne Paikkakunta A1 Areva Com Areva Rauma 2 Boliden Harjavalta Oy New Boliden Cu-el Harjavalta 3 Delloitte Oy Deloitte Helsinki 3 NA NA Kirkkonummi Lohko Joukkue Lyhenne Paikkakunta B1 Celsa Steel Service Oy Celsa Espoo 2 Inex Partners Oy Inex Real Kuiva Espoo 3 Schaumanin urheilijat ry SI-SU Pietarsaari Teollisuuden Voima Oyj Ydinteam Olkiluoto/Eurajoki Lohko A Areva Boliden 2 1 NA Deloitte 1 0 Boliden Deloitte 0 3 Areva NA 1 1 Deloitte Areva 0 1 Boliden NA 2 1 Lohko B Celsa Inex Real Kuiva 2 2 Ydinteam SI-SU 2 1 Inex Real Kuiva SI-SU 3 Celsa Ydinteam 1 1 SI-SU Celsa 2 0 Inex Real Kuiva Ydinteam 1 1 Lohko A tasa- ehdyt päästetyt 1. Areva 3 2 1 0 2 7 2. NA 3 1 1 1 3 3 3. Deloitte 3 1 0 2 3 2 3. Boliden 3 1 0 2 3 6 3 Lohko B tasa- ehdyt päästetyt 1. SI-SU 3 2 0 1 7 5 6 2. Ydinteam 3 1 2 0 3 5 3. Inex Real Kuiva 3 1 1 1 6 7. Celsa 3 0 2 1 3 5 2 B-finaali (kilpasarja) vastakkain lohkoissa kolmanneksi tulleet Deloitte Inex Real Kuiva 3 1 Välierät (kilpasarja) vastakkain lohkojen ykköset ja kakkoset. Voittajat finaaliotteluun. Hävijille pronssimitalit/-pokaalit Areva Ydinteam 2 0 NA SI-SU 5 1 Loppuottelu (kilpasarja): Areva Com, Rauma NA, Kirkkonummi 3 2 rp (0 0)
Oikealla kuvassa kilpasarjan hopeamitalisti: NA, Kirkkonummi Ardo Juhkam (c) Tarvo Karlson Jaanus Kohva Meelis Kohva Meelis Kärner (mv) Shkodran Musa Mario Mõttus Siim Voort Vasemmalla kuvassa kilpasarjan pronssimitalisti: Teollisuuden Voima Oyj (Ydinteam), Olkiluoto/Eurajoki Veli Martti Inkinen (c & mv) Erkki Kouri Marko Kuttila Eero Kääntee Mikko-Matti Lehti Hannu Reinvall Janne Rouhiainen Simo Saarinen Tommi Salo Lauri Tulvainen Oikealla kuvassa kilpasarjan pronssimitalisti: Schaumanin urheilijat ry (SI-SU); Pietarsaari Roy Blomström (mv) Harri Haveri Janne Jakku Teemu Korkeakangas Jari Maliniemi Jari Oja Toni Ojajärvi Teppo Parkkinen (c) Juha Perälä Rami Pitkäkangas Keijo Saari Marko Saari Veli-Pekka Tervaskangas Kuvassa vasemmalla kilpasarjan B-finaalin voittaja: Deloitte & Touche Oy, Helsinki Hery-Christian Henry (c) Kosonen Line Lahtinen Alberto Ogura Rajala Jan Rönnback Suokas Ismo Tiittanen
HARRASTESARJA Lohko Joukkue Lyhenne Kotipaikkakunta A1 Inex Partners Oy Inex Tuoretuote) Espoo 2 Itä-Uudenmaan poliisilaitos Poliisi Vantaa 3 Nobina Finland Oy Nobina Espoo Sanoma Sanoma Forssa ja Helsinki B1 Inex Partners Oy Inex Terminaali Espoo 2 ISS Palvelut Oy ISS Vantaa 3 Lumon Oy Lumon Kouvola 5 Neljä Astetta Oy Parmarine Oy Neljä Astetta Parmarine Lahti Forssa Lohko A (HARRASTESARJA) Inex Tuoretuote Sanoma 3 3 Poliisi Nobina 0 0 Sanoma Poliisi 1 3 Inex Tuoretuote Poliisi 1 2 Nobina Sanoma 5 0 Nobina Inex Tuoretuote 3 1 Lohko B (HARRASTESARJA) ISS Parmarine 1 2 Lumon Neljä Astetta 0 1 Inex Terminaali ISS 0 3 Parmarine Lumon 3 2 Inex Terminaali Neljä Astetta 1 1 ISS Lumon Neljä Astetta Parmarine Lumon Inex Terminaali Neljä Astetta ISS Parmarine Inex Terminaali 2 0 5 0 1 2 2 2 2 1 tasa- tehdyt päästetyt 1. Nobina 3 2 1 0 8 1 7 2. Poliisi 3 2 1 0 5 2 7 3. Inex Tuoretuote 3 0 1 2 5 8 1. Sanoma 3 0 1 2 11 1 tasa- tehdyt päästetyt 1. Parmarine 3 0 1 7 9 9 2. Neljä Astetta 2 2 0 9 3 8 3. ISS 2 1 1 8 7. 5. Inex Terminaali Lumon 1 0 1 0 2 7 3 8 0 B-finaali (harrastesarja) vastakkain lohkoissa kolmosiksi tulleet Inex Partners Oy Tuoretuote ISS 3 Välierät (harrastesarja) vastakkain lohkojen ykköset ja kakkoset. Voittajat finaaliotteluun. Hävijille pronssimitalit/-pokaalit Nobina Neljä Astetta 6 0 Poliisi Parmarine 5 1 Loppuottelu (harrastesarja): Nobina Finland Oy, Espoo Itä-Uudenmaan poliisilaitos, Vantaa 3 rp (1 1) Hopeamitalijoukkue (harrastesarja): Nobina Finland Oy, Espoo Gjergj Begai Krenar Begai Jalil Benamar Alen Besiċ Mirza Čizmiċ Jyrki Heikkinen Andrei Mustonen Sergei Pronin Juha Regina Rejhan Bajramoviċ Sergei Romanov
Pronssimitalijoukkue (harrastesarja) Parmarine Oy, Forssa Ismo Arola Tuomas Karvonen Toni Lepo (c) Markus Lintula Matti Mäki Matti Rantala Ilkka Rasila Pertti Rosenberg J.-V. Virtanen Pronssimitalijoukkue (harrastesarja): Neljä Astetta Oy, Lahti Niklas Helenius Joni Kauppinen Ville Kumpunen Tomi Jokinen Mikko Meritie Petri Sinisalo Toni Sipiläinen Jan-Erik Solvang (c, mv) John Träskelin B-finaalin voittaja (harrastesarja) Inex Partners Oy (Inex Tuoretuote) Toni Aaltonen Kai Elgland (c) Jaani Huotarinen Jyrki Johansson Janne Jokela Ossi Sihvoin Harri Taavitsainen Timo Turunen (mv) Ilkka Ulmanen
Mitalijoukkueet vuosina 1990 2012 Päivämäärä Kulta Hopea Pronssi Turnauspaikka-kunta ja joukkueiden määrä 22.9.1990 HPY Merikiito Oy Helsingin kaukokiito Helsinki 18 Posti, Lahti 17.8.1991 HPY Posti, Lahti Merikiito Oy Lahti 9 YTV 5.9.1992 Tampereen puhelinosuuskunta HPY HK Helsinki 11 18.9.1993 HPY Tamrock Oy TPO Tampere 12 10.9.199 Kesko Oy Sanoma Oy HK Vantaa 12 2.9.1995 YTV Vantaan kaupunki HPY Helsinki 12 10.8.1996 Sanoma Oy Helsingin Puhelin Oyj Finnair Espoo 1 Martis Oy 13.9.1997 Helsingin Puhelin Oyj Sanoma Oy Ingman Foods Oy Vantaa 12 Vantaan kaupunki 5.9.1998 UPM-Kymmene Oyj, Ingman Foods Oy Tellabs Oy Espoo 21 Pietarsaaren tehtaat Tieto Corporation Oy.9.1999 UPM-Kymmene Oyj, Tellabs Oy Sanoma Oy Vantaa 20 Pietarsaaren tehtaat Imatra Steel Oy 2.9.2000 Inex Partners Oy Tieto Enator Oyj L M Ericsson Oyj Tammela 18 Vantaan kaupunki 8.9.2001 Sanomain kerho ry Vantaan kaupunki OL Elanto Tammela 21 Tieliikelaitos 7.9.2002 UPM-Kymmene Oyj, TietoEnator Oyj Vantaan kaupunki Tammela 16 Pietarsaaren tehtaat Helsingin Energia Eerikkila 6.9.2003 TietoEnator Oyj Messer Suomi Oy Satakunnan Lennosto Tammela 17 UPM-Kymmene Oyj, Pietarsaaren tehtaat.9.200 TietoEnator Oyj/ Helsingin Energia UPM-Kymmene Oyj, Pietarsaaren tehtaat Tammela 18 Tietokarhu Vantaan kaupunki 10.9.2005 Teollisuuden Voima Satakunnan Lennosto Ovako Imatra Tammela 13 Oy (Ydinteam ry) UPM-Kymmene Oyj, Pietarsaaren tehdas 2.9.2006 Helsingin Sanomat Ovako Bar Oy Ab Inex Partners Oy Tammela 1 Oy Teollisuuden Voima Oy/Ydinteam ry 8.9.2007 Satakunnan Lennosto Helsingin Sanomat Oy Teollisuuden Voima Oy Tammela 6 8.9.2007 Tapiolan Lämpö Ovako Bar Oy Ab Skanska Talonrakennus Oy Tammela 8 Valio Oy 20.9.2008 Inex Partners Oy Ovako Bar Oy Ab Teollisuuden Voima Oy (Ydinteam) Tammela 8 (Team Rainbow) UPM Pietarsaaren tehtaat 20.9.2008 Inex Partners Oy Finnsteve Oy 3. SF ammattimies Oy Tammela 3 (Inex Tuore) 5.9.2009 Inex Partners Oy Ovako Bar Oy Ab Schaumanin urheilijat Tammela 5 (Team Rainbow) 5.9.2009 L M Ericsson Oy Inex Partners Oy ConcordiaFinland Oy Ab Tammela 11 (Inex Team Tuore) Na, Kirkkonummi/Espoo 18.9.2010 Deloitte & Touche Oy Manpower business Sanomain kerho ry Tammela 8 solutions Inex Partners Näädät 18.9.2010 Ovako Bar Oy Ab Inex Partners Oy Inex Partners Oy (Team Rainbow) Tammela 6 (Team Tuore) 17.9.2011 Deloitte & Touche Oy Nobina Finland Oy ISS Palvelut Tammela 8 Steris Finn-Aqua Oy 17.9.2011 NA, Kirkkonummi Teollisuuden Voima Oy (Ydinteam, Inex Partners Oy (Team Rainbow), Espoo Tammela 5 15.9.2012 15.9.2012 Olkiluoto Itä-Uudenmaan Nobina Finland Oy, Neljä Astetta Oy, Lahti poliisilaitos, Vantaa Espoo Parmarine Oy, Forssa Areva Com, Rauma NA, Kirkkonummi Teollisuuden Voima Oy (Ydinteam), Olkiluoto Schaumanin Urheilijat (SI-SU), Pietarsaari Tammela Tammela 9 8