Jumalten Valittu. Kappale 17 - Jääräpäisiä kuninkaita ja pohdintaa

Jumalten Valittu Kappale 17 - Jääräpäisiä kuninkaita ja pohdintaa Aaron von Aranian astui kuninkaan huoneeseen. Hän oli matkustanut Wippenbergistä hyvin hankalaa reittiä pääkaupunkiin ja häntä otti suuresti päähän se, että hänestä oli alkanut tuntua siltä kuin matka olisi täysin turha. Miksi? Sen vuoksi, että hänen isänsä oli maailman pahin jääräpää. Aaron oli nimittäin itse sitä mieltä, että Barbarella Ce Lucca, tai kuka nyt olikaan, Aaron ei ollut enää varma, oli niin vaarallinen, että hänestä oli päästävä eroon. Ja sitä varten hän tarvitsi isänsä apua. Tai no, itse asiassa vastarintaliike tarvitsi. Aaron muisti vieläkin sen päivän, jolloin värvääjät olivat tulleet Seania ja Aaronia vastaan La Fieliin vievällä tiellä ja pyytäneet heitä liittymään joukkoon. Molemmat olivat sen sijaan hyökänneet värvääjien kimppuun, mutta lopulta Sean päätti kuitenkin liittyä. Aaron ei syytä tähän tiennyt. Yrittikö Sean esittää sankaria saadakseen Roxannen itselleen? Vai oliko syy muu? Aaron oli kysellyt useasti asiasta, mutta ei ollut saanut vastausta. Sean oli usein vain virnistänyt ja käskenyt Aaronia olemaan hiljaa. Prinssi epäili suuresti syyn olevan pojan kaksoissisar. Siitä puheen ollen Aaron oli unohtanut antaa Seanin kirjeen Roxannelle. Hän päätti korjata asian saman tien nähdessään kauniin sisarensa kuningatar Aleinen luona. He puhuivat hiljaa jostakin kuninkaan höpöttäessä neuvonantajalleen jostain ongelmasta. Aaron, Roxanne sanoi ilahtuneena ja unohti hyvät tavat saman tien. Hän juoksi halaamaan veljeään tummansinisessä leningissään. Aaron rakasti suuresti sisartaan ja halasi tätä tiukasti. Hän ei ymmärtänyt miksi oli ollut erossa Roxannesta niin pitkään. Heidät oli erotettu toisistaan kaksikon ollessa kymmenen; Aaron oli lähetetty samuraikouluun La Fieliin, kun taas Roxanne oli jäänyt kotiin opettelemaan hyväksi kuningattarreksi. Hei, Roxanne, Aaron tervehti. Voitko puhua kanssani hetken? hän kysyi katsoessaan ympärilleen valtaistuinsalissa, jonka seinät ja lattia olivat graniittia ja marmoria. Huone oli varsin suuri ja avara, mutta se oli tarkoituskin, koska huone oli samalla juhlasali. Kattoa tukivat tummat marmoripilarit. Erikoista huoneessa olikin se, että seinien vierellä lattiassa oli syvennys, jossa virtasi vettä. Seinissä oli sopivien välimatkojen välien reiät, joista vesi putosi syvänteisiin. Tietenkin, tummatukkainen kaunotar sanoi. Hänellä oli tiara hiustensa seassa. Siinä oli valkoisia timantteja. Hänen korvissaan oli tiaraan sopivat korvakorut sekä kaulassa kaulakoru. Prinsessa näytti kerrassaan lumoavan kauniilta. Mitä sinä tuijotat, Aaron? Roxanne uteli. Jos et olisi sisareni, minä rakastuisin sinuun, Aaron sanoi suoraan. Hän hymyili. Roxannen läsnäollessa prinssi käyttäytyi ihan erillä tavalla kuin Andren ja muiden seurassa. Hän oli itse asiassa varsin kiltti ja ystävällinen. Unohtamatta kohteliaisuutta. Älä viitsi, prinssi, Roxanne sanoi nauraen ja tarttui veljensä käsivarteen. Mennäänkö sinun huoneeseesi? Aaron ehdotti sitten. Mikä on niin tärkeää, ettet voi sanoa sitä tässä äidin kuullen? Roxanne kysyi. Minulla on sinulle jotain yhdeltä henkilöltä, enkä haluaisi vanhempiemme alkavan kysellä, Aaron vastasi. Roxanne kurtisti kulmiaan pohtiakseen mistä oli kyse. Lopulta hänen ilmeensä kirkastui ja hän hymyili. Sanon äidille, hän sanoi ja käveli kuningattaren luokse, joka oli pukeutunut purppuraan samettileninkiin. Hänellä oli hyvin pitkät hiukset ja siniset silmät, kuten Roxannellakin (tosin Roxannella oli lyhyet hiukset). Aleine von Aranian oli ennen kuninkaan tapaamista ollut hyvin tavallinen nainen. Hän oli ollut parantajan tytär. Aaronille oli kerrottu, että kuningas oli ollut sairas joskus 17 vuotta sitten ja Aleine oli isänsä Josephin kanssa tullut palatsiin parantamaan 23-vuotiaan miehen. Aleine oli tuolloin ollut 19-vuotias. He olivat rakastuneet palavasti toisiinsa ja menneet naimisiinkin hyvin pian. Sitten Aaron ja Roxanne syntyivät. Heidät oli nimetty parin sukulaisten mukaan; Roxanne äidin puolelta ja Aaron oli nimetty isoisänsä mukaan, joka oli kuollut muutamaa kuukautta ennen lasten syntymää. Tulehan nyt, Aaron Cameron, Roxanne sanoi lämpimästi ja tarttui veljensä käteen uudestaan hyvin tiukasti. Hän ei selvästikään halunnut, että Aaron menee pois tytön luota. Kyllä, Roxanne Ameliá, Aaron myöntyi. Roxanne mulkoili veljeään hetken, mutta naurahti sitten. He kävelivät pois valtaistuinsalista ja prinsessan huoneeseen, joka oli hyvin lähellä salia. Roxanne aukaisi oven ja komensi kaksi kermanvärisiin pukeutunutta kamarineitoaan pois

huoneesta. Nämä tottelivat kiltisti. Aaron katsoi ympärilleen huoneessa ja huomasi sen olevan paljolti samankaltainen kuin Aaronin huone. Se oli avara ja valoisa. Huoneeseen kuului myös parveke, jonne Roxanne olikin matkalla ilmeisesti, kun hän avasi ovia valkoisten verhojen takana. Aaron seurasi häntä katsellessaan vieläkin ympärilleen; huoneessa oli myös sänky, jossa oli punaiset peitteet. Sängyssä oli vielä punainen verho. Keskellä huonetta oli pöytä, jossa oli ruusuja maljakossa ja tuoleja neljälle ihmiselle. Pöydällä oli myös kirja, jota Roxanne oli ilmeisesti ollut lukemassa. Seinät olivat keltaiset ja niitä koristivat taulut, lähinnä maisemat, ja lamput, jotka eivät juuri nyt palaneet. Tule nyt, senkin hurmuri, Roxanne kutsui ulkoa. Huoneeni on samanlainen kuin aina. Ei se ole muuttunut ollenkaan. Niin ei olekaan, mutta katselin ihan piruuttani, että saat tapella sen oven kanssa, Aaron sanoi. Sinä kuulostat ihan siltä ystävältäsi... Andreko se oli? Niin, juuri häneltä, kun hän puhui Marialle, prinsessa sanoi. Andreko Aaronin ystävä? Mistä asti? Niin no, kaipa poika todella oli Aaronin ystävä. Prinssi ei kuitenkaan osannut oikein sanoa, oliko moinen totta vai ei. Hän ei sanonut mitään sisarelleen, vaan istui puiseen tuoliin, jossa valkoiset pehmusteet, prinsessan vierelle. Parvekkeella oli useita ruukkuja, joissa oli lisää ruusuja. Aaron näki Rothenbergin kaupungin laajana taivaanrannassa. Se oli hyvin kaunis auringonlaskun aikaan. Mitä asiaa sinulla oli? Roxanne kysyi uteliaana. Kirje, Aaron sanoi. Keneltä? Ei minulla tietääkseni oli ketään kirjeystävää, Roxanne sanoi hymyillen. Näköjään on, Aaron sanoi kaivaessaan kirjettä taskustaan. Roxanne tuijotti sitä. Onko tuo Seanilta? hän kysyi ja punastui. Sinä olet siis kirjoitellut kirjeitä salassa hänelle? Aaron sanoi ojentaessaan kirjeen sisarelleen, joka aukaisi sen saman tien innoissaan. Kyllä, mutta me päätimme olla kertomatta sinulle, Roxanne myönsi. koska sinä voisit raivostua. En minä... en vain... No, osaa hyväksyä sitä, että te pidätte toisistanne? Aaron sanoi. Roxanne katsoi hämmentyneenä Aaronia ja hymyili sitten. Ei, me rakastamme toisiamme. Siis mitä?! Minä rakastan häntä, Aaron, Roxanne sanoi ja hymyili. Harmittaa vain, kun emme voi tavata niin useasti. Milloin tämä tapahtui? Aaron vaati tietää. Miksi Sean ei kertonut minulle? En tiedä, mutta nyt sinä ainakin tiedät. Toivon, ettet yritä estää meidän onneamme, Roxanne pyysi. Niin ja me tunnustimme tunteemme toisillemme kun te kävitte täällä. Aaron oli niin hämmentynyt, ettei tiennyt mitä sanoa. Hän nousi seisomaan. En tiedä mitä sanoa. Oletko loukkaantunut? Roxanne kysyi surullisena. En tietenkään, Aaron sanoi ja kääntyi sisarensa puoleen. Minä rakastan sinua ja haluan vain, että olet onnellinen. Niin arvelinkin, joten missä mättää? Roxanne kysyi. No, Sean on aikamoinen naistenmies... Aaron mutisi. Jos hän särkisi sydämesi, minä tappaisin hänet. Älä viitsi. Tuskinpa Sean on niin paha, Roxanne sanoi. Minä tunnen hänet, Roxanne, ja olen nähnyt hänen särkevän monien naisten sydämet. Sitten minä muutan hänen logiikkaansa, Roxanne sanoi jääräpäisesti. Sinä olet hemmetinmoinen jääräpää. Ihan kuin isä, Aaron naurahti. Siitä puheen ollen minun on mentävä puhumaan hänelle. Sen vastarintaliikkeen asiasta? Roxanne sanoi lukiessaan kirjettään. Miten sinä tiedät siitä? Aaron murahti. Koska se lukee tässä kirjeessä. Sean pyytää minua auttamaan asiassa, jos sinä et pysty siihen. Se tyyppi ei sitten osaa luottaa minuun näemmä. Hän ajattelee vain vastarintaliikkeen parasta. No, sama se. Tulehan, rakas sisareni, mennään juttelemaan isälle, Aaron sanoi. Roxanne nyökkäsi ja nousi seisomaan. He kävelivät tytön huoneeseen ja tämä laittoi kirjeen huoneen

perällä olevan piirongin laatikkoon. Sitten he jatkoivat matkaansa heidän isänsä luokse valtaistuinsaliin. Isä, Aaron sanoi ja virnisti häijysti isälleen, joka mulkoili poikaa hetken, mutta Aleinen nauru sai kuninkaan kääntämään katseensa naiseen. Kuningas oli nimeltään Geoffrey. Hänellä oli tummanruskeat hiukset ja luonnottoman punaiset silmät. Kukaan ei tiennyt, mistä moinen oli tullut, mutta ne olivat aina olleet punaiset. Aaronin violetti sävy oli sekoitus hänen vanhempiensa väriä. Geoffreyn silmissä oli kuitenkin aina läsnä tietynlaista lempeyttä, paitsi silloin kun oli puhe Fromeciasta, ja rakkautta perhettään kohtaan. Isä, Aaron sanoi jälleen. Geoffrey siirtyi mulkoilemaan prinssiä. Minä vaadin apua vapautusliikkeelle edelleen. Minä en missään nimessä aio auttaa. Varsinkaan, jos Fromecia on mukana, Geoffrey sanoi jääräpäisesti. Miksi ette voi laittaa erimielisyyksiänne syrjään vähäksi aikaa ja antaa apua Vaellen vastarintaliikkelle? Aaron kysyi. En ymmärrä sinua. Käyttäydyt kuin lapsi. Minä en ymmärrä, miksi yhtäkkiä on niin tärkeää saada apua Farnian vastarintaliikkeelle. Koska herttuatar ei ole se, joka väittää olevansa, Aaron sanoi suoraan. Hänen isänsä ei tästä ilmeisesti tiennyt, sillä hänen silmissään välähti utelias pilke. Ahaa, olet siis epäillyt asiaa jo jonkin aikaa, isä. Katsotaanpas, mitä sanot tähän... Aaron ajatteli. Nainen väittää olevansa Barbarella Ce Lucca, mutta todellisuudessa hän on kirotun Maierienin ruumis. Oikea Barbarella on kuollut jo vuosia sitten, hän sanoi ääneen. Maierien? Se Kuichen kuningatar, joka sekosi ja tuhottiin? Geoffrey sanoi. Vieläkö se juoksee täällä ympäriinsä?! Kyllä...? Aaron sanoi hämmentyneenä. Hän ei ollut perehtynyt historiaan sen koommin, joten ei tiennyt lainkaan, mistä oli kyse. Siis hetkinen, Geoffrey sanoi hämillään. Sinä väität, että se Farnian herttuatar on kuollut, ja Maierien on ottanut hänen ruumiinsa? Kyllä, Aaron sanoi. Ja Maierien uhkasi tuhota Aranian, jos sinä et tapa Andrea? Geoffrey sanoi. Niin juuri, Aaron sanoi hämillään. Miten hänen isänsä tiesi tästä? Eihän Aaron ollut sanonut asiasta sanaakaan hänelle! Ja nyt se nainen täytyy tuhota...? Ja syy on? Geoffrey painosti... oikeasti kiinnostuneena? Koska se naikkonen haluaa pamauttaa maailman palasiksi? Aaron ehdotti. En minä tiedä. Olen itsekin aika pihalla koko asiasta. Geoffrey vaikeni ja alkoi selvästi pohtia asiaa. Aaron antoi hänen pohtia rauhassa ja käveli äitinsä luokse. Aleine hymyili pojalleen, kun tämä kumarsi kohteliaasti ja suukotti hänen kädenselkäänsä. Sinäpä olet varsinainen herrasmies, Aaron, Aleine sanoi. Tietenkin, äiti, Aaron sanoi ja hymyili. Miksi sillä auttamisella on näin suuri kiire? Olet painostanut isääsi jo viikon asiasta, Aleine kysyi uteliaana. Koska vastarintaliikkeen johtaja aikoo mennä sotimaan Farniaan, Aaron sanoi. Poika, Geoffrey sanoi valtaistuimelta. Jotenkin tuntuu, että olet oikeassa. Minähän olen poikasi. Tietenkin minä olen oikeassa, Aaron sanoi. Sepäs hauskaa, Geoffrey hymyili. Kuka se fromecialainen kapteeni oli, josta puhuit? hän sitten kysyi uteliaana. Nikolai Tsekovski, Aaron vastasi. Miksi? Niin arvelinkin, Geoffrey sanoi virnistäen. Sama tyyppi, joka rakastui siihen haltiaan. Miten sinä voit tietää tuollaisia asioita? Aaron kysyi uteliaana. Vakoojani ovat erittäin taitavia ottamaan selvää kiinnostavista ihmisistä ja Nikolai on sellainen. Ja? Haluan tavata Nikolain ja hänen vaimonsa. Sinähän olet tavannut hänet. Hän oli täällä silloin, kun Sean oli. Ai se oli se hopeahaltia? Geoffrey kysyi yllättyneenä. Miksi et vain yksinkertaisesti liitä joukkojasi vastarintaliikkeen joukkoihin? Saisit tavata Nikolain ja

Lilyn, jos kerran noin halajat. Niin, olet kyllä oikeassa, Geoffrey myönsi. Hän vaikeni vähäksi aikaa ja nyökkäsi sitten. Luulenpa, että taidan auttaa sinua, poikaseni, ja annamme selkään sille akalle. Aaron virnisti. Olisihan hänen pitänyt tietää, että hänen isänsä halusi oikeasti kostaa Farnian herttuattaren Araniaa vuosikausia uhanneen tuhoutumisen. Missä me tapasimmekaan? Geoffrey kysyi. Isä, älä ole typerä. Minähän kerroin jo, Aaron sanoi kuin pikkulapselle. Farnian metsä. Niin tosiaan, Geoffrey sanoi. Tulevatko fromecialaiset ja lafieliläiset rajan yli Araniaan? Lafieliläiset korkeintaan. En usko, että fromecialaisten kannattaa tulla. Ellei Nikolai sitten johda heitä, Aaron sanoi. Jos hän on edes hengissä enää, hän lisäsi mielessään. ***** Sean tiesi tehneensä läpimurron sanottuaan La Fielin herttualle Andren olemassaolosta ja siitä, että kyseessä oli Fromiyan suvun jälkeläinen. Siitähän oli herra Fromiya innostunut ihan älyttömästi ja Sean tiesi sinä iltana tehneensä läpimurron ja että oli vain ajan kysymys milloin Aleksei Fromiya sanoisi innoissaan haluavansa lähteä tuhoamaan Farnian hullua herttuatarta. Sean oli nyt matkalla herttuan työhuoneeseen puhumaan asiasta Chris mukanaan. La Fielin seinät olivat täynnä tauluja vanhoista herttuoista ja herttuattarista. Sean oli aina pitänyt kuvasta, jossa Faeth Satimaya ja Ray Fromiya olivat Rayn vanhemmat vierellään. He kaikki näyttivät onnellisilta. Kuva oli nytkin nuoren miehen kasvojen edessä koulun viidennessä kerroksessa portaiden yläpäässä olevalla seinällä. Älä nyt jää ihailemaan sitä kuvaa, vaan tule tänne, Chris sanoi. Sean virnisti. Miksi tuo likka on sitten niin nätti? Sinulla on prinsessa Araniassa, Chris sanoi. Hän huokaisi. Jos sinä oikeasti haluat mennä naimisiin kuninkaan tyttären kanssa, sinun on oltava aikuismaisempi. Luulenpa, ettei Roxanne anna sinulle anteeksi, jos petät häntä. Sean läpsäisi otsaansa. Miten hän oli voinut unohtaa kauniin prinsessan noin vain? Roxanne ei todellakaan antaisi anteeksi Seanille, jos poika pettäisi tyttöä. Chris katsoi tietäväinen virne kasvoillaan nuorempaa poikaa ja meni koputtamaan ovelle. Pian Aleksei pyysi heidät sisälle. Sean virnisti kärsivän näköiselle herttualle. Sinä tulit taas pyytämään minulta apua siihen sotaasi Farniaa vastaan? Aleksei sanoi. Hänen silmänsä olivat kirkkaansiniset, melkeinpä vihreät, ja hiukset hiekanruskeat. Hänen oli sanottu perineen Faethin ulkonäön, sillä monet sanoivat Aleksein olevan hyvin raivokas sotilas. Hän oli kuitenkin sisimmässään erittäin huumorintajuinen ja rakastava aviomies ja isä. Kyllä minä taisin tulla, Aleksei, Sean virnuili. Ja minä näen, että sinä halajat Andren seuraan. Minä en tiennyt, että Andre Staiche on sukulainen, Aleksei sanoi. Olisihan se pitänyt tietää, kun hän muistutti jonkin verran serkkuani. Sean virnisti. Mitäs sinä sitten odotat? Kokoa divisioonasi niin mennään. Ei se ole niin helppa kuules, Aleksei sanoi. Ja sinä sanoit, että Arania ja Fromecia tulevat myös? Luulisin Aaronin saavan Aranian mukaan ihan helposti. Fromecia on varmasti vähän haastavampi pala, kun Tsekovski ei välttämättä pääse edes kuningaskuntaan, Sean sanoi. Ja sinähän tiedät, että Arania ja Fromecia ovat toistensa kurkuissa alusta saakka? Aleksei kysyi. Miten kuvittelette pystytte pitämään heidät erossa toistensa kimpusta? Sinähän voit toimia rauhantekijänä, Sean ehdotti. Hän virnisti. Sinä käyt epätoivoiseksi, Moiya, Aleksei sanoi. Haluatko todella La Fielin mukaan sotaasi? Se on Brandonin sota. Minä olen vain hänen sotilaansa. Milloin sinä edes liityit tähän Vaellen vastarintaliikkeeseen? Muutama vuosi sitten, Sean sanoi. Mitä minä saan, jos liityn joukkoihinne? Aleksei kysyi uteliaana. Mainetta, kunniaa ja koston, kun se naikkonen kuolee, Sean sanoi Chrisin mumistessa jotain tyylittömyydestä.

Koston? Mitä minä haluan kostaa? Aleksei kysyi. Kuichen? Sean sanoi. Te olette osaksi kuichelainen, Fromiya, vai muistanko väärin? Aleksei vaikeni. Hänen kasvoillaan oli raivostunut ilme. Olet oikeassa. Minun on kostettava kansani teurastus. Minähän tiesin sinun uskovan vastarintaliikkeen asiaan, Sean sanoi. Aleksei mulkoili Seania hetken, mutta naurahti sitten. Te kapinalliset olette erittäin suostuttelukykyisiä. Tietenkin, Sean sanoi. Missä me muuten kohtaamme sitten? Aleksei kysyi. Joudutte ylittämään Aranian kuningaskunnan rajan päästäksenne kohtaamispaikkaan, Chris sanoi. Paikka on erittäin tiheä Aranian metsä Farnian rajalla. Aranian metsä, Aleksei toisti ja kirjoitti sen ylös. En olekaan pitkään aikaan jutellut Geoffrey von Aranianin kanssa... Olisi muuten suotavaa, jos pystyisit pitämään aranialaiset ja fromecialaiset erossa toisistaan... Chris sanoi. Emme voi tapella, jos kuningaskunnat yrittävät tappaa toisensa. Minä teen parhaani, Aleksei lupasi. ****** Lily ei ollut uskoa sitä. Hän oli päässyt Fromeciaan vahingoittumattomana. Varmaankin siksi, että Nikolai oli uhonnut tappavansa itsensä saman tien ja koska tämä oli koko kuningaskunnan menestyneimpiä ja lahjakkaimpia sotilaita koskaan, joten kuningas oli päättänyt päästää haltian ja petturikapteeni Tsekovskin valtakuntaansa. Lily ei oikeastaan tajunnut, miksi Nikolai oli petturi. Siksi hän olikin nyt kuninkaan palatsissa etsimässä aviomiestään kysyäkseen asiasta. Hän kävelikin läpi marmorikäytävien välittämättä katseista, jotka muut loivat häneen. Ne olivat syyttäviä ja vihaisia. Ihan kuin Lily oli joku noita, joka oli lumonnut Nikolain voimillaan. No, sehän ei tietenkään ollut totta. Ja sitä paitsi se oli toisin päin. Nikolai lumosi Lilyn uudestaan, eikä Lily miestä. Mutta eihän Fromeciassa tiedetty mitään siitä. Siellä ajateltiin aina naisten olevan syyllisiä kaikkeen tällaiseen ja Lily oli vielä hopeahaltia. Ihmisen ja haltian suhteet olivat kiellettyjä Fromeciassa, koska siellä haluttiin pitää ihmisrotu mahdollisimman puhtaana. Olihan Fromecia kuitenkin muinainen Suuri Maa, jossa ihmisrotu oli alkujaan saanut syntynsä. Se oli tosin sitten jakaantunut aranialaisiin ja fromecialaisiin ja erimielisyyksiä syntyi kaikesta mahdollisesta. Ja se oli vieläkin käynnissä. Ikuinen sota kahden kuningaskunnan välillä, jonka perimmäiset syytkin olivat vaipuneet unohduksiin. Fromeciassa lapset opetettiin jo lapsina vihaamaan aranialaisia. Lily? Nikolain ääni kutsui haltiaa puutarhassa, jonne Lilyn jalat olivat hänet johdattaneet. Ensimmäiseen paikkaan, jossa kaksikko oli tavannut toisensa. Hei, Nikolai, Lily sanoi katsellen ympärilleen. Puutarha oli vieläkin samanlainen kuin silloin. Siellä oli ruusupensaita. Ne näyttivät hyvin kauniilta, kuten aina. Kukkien keskellä, joita oli muuten ihan älyttömästi, oli mukulakivitie, joka johti jonnekin pusikoiden taakse, josta kuului veden solinaa. Siellä oli suihkulähde, jonka luona Nikolai ja Lily olivat usein tavanneet toisensa salaa. Lily, sinulla on selvästi jotain asiaa minulle, Nikolai sanoi. Tulepas istumaan mukavasti tähän viereeni... mies jatkoi ja otti haltiaa kädestä kiinni. Hän veti Lilyn vierelleen ja kietoi kätensä tämän ympärille. Lily hymyili hänelle. Ajattelin vain kysyä, miksi kaikki kutsuvat sinua petturiksi. Ai se, Nikolai sanoi ja naurahti. No, koko kuningaskunta taitaa tietää suhteestani sinuun. Vanhempani taisivat vähän kertoa kaikille siitä. Julmia ihmisiä, Lily sanoi näreissään. He yrittivät saada minut innostumaan jonkin pormestarin tyttärestäkin saman tien, kun olin jättänyt sinut. Lopulta he tajusivat, etten minä tule koskaan rakastamaan ketään sillä tavalla kuin sinua, Nikolai sanoi. Silloin minä päätin lähteä Farniaan, koska tiesin sinun olevan siellä. Sinä sitten jaksoit olla kimpussani sielläkin koko ajan, Lily naurahti. Mutta se kannatti, Nikolai puolusti itseään. Niin. Olen samaa mieltä. Eikö teidän pitäisi olla komentamassa kuningasta liittämään joukkonsa vastarintaliikkeen

joukkoihin? kuului Zenin ääni. Täällä te vain söpöilette ihan innolla, ettekä tee hommia. Brandonilta oli huono idea pistää teidät hoitamaan homma yhdessä. Hiljaa siinä, ukko, Lily murahti. Zen vain virnisti. Hoitakaa homma niin pääsette nauttimaan toisistanne. Brandon komensi sinut katsomaan meidän peräämme, Lily sanoi huomattuaan Zenin kasvoilla tietynlaisen voitonriemuisen ilmeen. Ihan kuin tämä toivoisi pääsevänsä kertomaan jollekin, kuinka epäluotettavia Lily ja Nikolai oikeastaan olivat. Niin hän tekikin, Zen virnisti. Olet hyvin älykäs, hopeahaltia. Ja oli meillä muutakin tekemistä, Jaden ääni sanoi. Mitä te täällä teette? Nikolai kysyi. Etsimme paikkaa, jonne muuttaa asumaan. Fromecia ei tietenkään tule kuuloonkaan, Marie sanoi. Minä ja Zen tietenkin jatkamme opetuslapsen tehtäviämme. Ettekö te aio tapella Maierienia vastaan? Lily kysyi. Tietenkin, höpsö, Rhodry sanoi. Annamme hänelle selkään oikein kunnolla Andren tukena. Jade hymyili. Mutta teidän olisi parasta hoitaa hommanne ennen kuin kuningas lähtee kaupungista. Mitä? Nikolai sanoi. Hän tietää liikehdinnästä La Fielin ja Rothenbergin suunnalla, Jade sanoi. Joku on kertonut hänelle. Hän saattaa kuvitella sen olevan sodanjulistus Fromecialle Aranialta. Me emme ainakaan ole sanoneet siitä mitään. Olemme yrittäneet pitää salassa Aranian osuuden koko juttuun, Nikolai sanoi. Lily nousi seisomaan penkiltä. Nikolai, mennään puhumaan sille ääliölle. Sille jääräpäällekö? Nikolai sanoi. Minusta alkaa tuntua, että tämä on turhaa. Fromecian kuningas ei usko sanaakaan, mitä me sanomme. Vedotkaa siihen ikivanhaan sopimukseen, jonka Farnia yritti huijata Fromecialta, Jeanin ääni sanoi. Fromecia olisi ollut La Fielin paikalla Kuichea tuhoamassa, jos Ray Fromiya ei olisi estänyt sitä kertomalla kuninkaalle asiasta. Hän kertoi kuninkaalle murhasta Kuichessa ja joutui vaikeuksiin sen vuoksi, Tiara korjasi. Mutta hän sai naisen, Faethin. Niin, mutta hänen takiaan La Fielin samurait miltei kuolivat. Väittelevätkö nuo aina jostakin? Jade kysyi uteliaana. En tiedä, Rhodry sanoi. Nikolai, mennään, Lily sanoi aviomiehelleen ja nosti tämän seisomaan. Nikolai oli hieman vastahakoinen, mutta totteli vaimoaan kuitenkin kiltisti ja kaksikko lähti kiireesti valtaistuinsaliin, joka sijaitsi suuressa hallissa, eli eteisaulassa, ja astuivat suurista tammiovista sisään. Teidän majesteettinne! Lily karjaisi raivoissaan. Mistä olette saanut selville, että Arania ja La Fiel suunnittelevat sotaa? Kuningas Ferdinand katsoi haltiaa järkyttyneenä vaaleansiniset silmänsä valppaina. Kuinka sinä voit tietää siitä? Se on pidetty salassa jo jonkin aikaa! hän huudahti. Koska olen se karmiva viettelijätär, joka lumosi Tsekovskin, Lily ehdotti tyynesti. Mikä minä en kyllä ole. En tue lemmenjuomia, joten antakaa olla. Miten tuo liittyy tähän? Ferdinand kysyi kulmat kurtussa. Mistä tuo huhu on edes peräisin? Minä olen perehtynyt eri rotuihin ja tiedän, että haltiat eivät tue lemmenjuomia tai mitään. Niin. Me uskomme luonnollisuuteen. Siksi asummekin Gandacarin metsässä täällä ja Villarubiassa Taivaiden Mantereella sekä Litaniénissa Sormus Mantereella, Lily sanoi. Miten tuo liittyy mihinkään? Nikolai kysyi. Muukin hovi oli hämmentynyt. Valtaistuinsali oli täysin kultainen, eikä se ollut lainkaan niin suuri kuin Rothenbergin vastaava, mutta mahtaileva se kyllä oli. Lily ei kuitenkaan jaksanut välittää siitä. Hän katsoi salissa olevia värikkäisiin vaatteisiin pukeutuneita naisia ja miehiä, jotka yrittivät keksiä, miten Lilyn ja Ferdinandin höpöttäminen oikein liittyikään sotaan Aranian ja La Fielin kanssa. Arania ja La Fiel ovat ottaneet vastaan Vaellen vastarintaliikkeen avunhuudon. He saavat paljon mainetta, kunniaa ja varmaan kostonkin, Lily sanoi. Ferdinand tuijotti Lilyä järkyttyneenä. Sinä et kertonut minulle tästä! Arania on mukana?! Siis ihan todella mukana?!

Kyllä, ihan todella mukana. Aaron von Aranian on erittäin suostuttelevainen halutessaan, näethän. Aranian kruununprinssi? Ferdinand sanoi. Se pätkä? Aaron on 16-vuotias, Lily sanoi. Hän kasvaa vielä. Hänestä tulee varmasti kuningas jonakin päivänä, vaikka Araniassa valta periintyykin useimmiten äidiltä tyttärelle. Ferdinand ei sanonut mitään. Hän pohti jotakin, se oli selvää. Hän tuhahti lopulta näreissään. Minä en missään nimessä halua olla tekemisissä Aranian kanssa, mutta en halua myöskään jäädä ilman kostoani... Mikset sitten vain lähde mukaan? Lily sanoi. Voimme asetella joukot niin, ettei sinun ja Geoffreyn tarvitse katsella toisianne. Ferdinand ei sanonut mitään. Sen sijaan hän nousi seisomaan. Tämän takana on jotain muuta. Olen varma siitä, hän sanoi. Ei ole muuta kuin että Andre Staiche pääsee antamaan selkään sille kurjalle naiselle, Nikolai sanoi taaempaa. Andre? Staiche? Ferdinand sanoi. Emman ja Michaelin poika? Hän juuri, Lily sanoi. Staiche on menossa antamaan selkään Farnian herttuattarelle ja minulle ei kerrottu? Sinä et kysynyt siitä. No, koittakaapa jo päättää, mitä tehdään, Nikolai sanoi. La Fiel ja Arania ovat kohta Aranian pusikossa ja... Aranian metsässä? Ferdinand sanoi. Miksi Aranian metsä? Koska se on tarpeeksi piilossa farnialaisilta, Lily sanoi. Se on kaukana täältä. Miten te kuvittelette minun pääsevän joukkojeni kanssa sinne? Sinä tuletkin meidän kanssamme toista reittiä Sumujen Tasangolle. Sinun ei tarvitse Aranian rajaa. Sumujen Tasanko on periaatteessa Farnian rajojen sisäpuolella. Niin on kapinallisten päämajakin, Lily ilmoitti. Missä siellä? Ferdinand kysyi. Farnian metsässä tietenkin. Lähellä pääkaupunkia, Nikolai sanoi. Ferdinand alkoi kävellä ympyrää ja aikansa pyörittyään hän kääntyi Lilyn puoleen. Minä tulen joukkojeni kanssa teidän mukaanne, mutta en takaa, etten anna selkään Geoffreylle, hän sanoi. Geoffrey tietää sen ja ottaa varmaan salamurhaajansa mukaan sitä ajatellen, Lily tuumi ääneen. Enpä usko, Nikolai sanoi. Me vain erotamme tappelijat toisistaan ja sillä siisti. Käy se niinkin, Lily sanoi. Mutta te tulette mukaan ja ette ala temppuilla? Emme tietenkään, nainen, hulluko olet? Ferdinand sanoi. Lily muljautti silmiään ja huokaisi. Hän oli toista mieltä, mutta ei sanonut sanaakaan.