PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA ry 2009
Killan perustehtävä Killan sääntöjen mukaan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta sekä lähentää toisiinsa Porin Prikaatia ja sen täydennysalueen väestöä. Kilta toimii jäsentensä keskeisenä yhdyssiteenä, vaalii historiallisia perinteitä ja yhteisiä muistoja. Kilta pyrkii edistämään Porin Prikaatissa palvelevien varusmiesten viihtyvyyttä. 2 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2009
PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2009 Killan 51. toimintavuoden kevätkautta leimasi normaalin alueosastojen toiminnan ohella 50-vuotisjuhlan valmistelu. Kari Nummila toimitti edustavan kymmenvuotishistoriikin jatkoksi vuonna 1999 ilmestyneelle 40-vuotiskirjalle. 16.5.2009 pidetyssä juhlakokouksessa Jorma Koivisto luovutti puheenjohtajan nuijan allekirjoittaneelle. Hallitukseen valittiin nyt kaksoisedustus alueosastoista, joihin toiminnan painopiste vuonna 2008 tehdyn viitoituksen mukaan asettuu. Alueosastot saivat jäsenlukunsa mukaisen osuuden kertyneistä jäsenmaksutuloista. Kesäkuun kokouksessa hallitus sopi keskinäisestä vastuunjaosta. Jäsenlisäys ja uusien jäsenten vastaanotto saivat erityishuomion. Varainhankintaa suunnittelemaan nimettiin markkinointityöryhmä, joka osti ensimmäiset myyntiartikkelit syksyllä. Työryhmä aloitti myös Killan uuden logon suunnittelun. Killan viestintäsuunnitelman valmistelu aloitettiin syksyllä ja ohjelma hyväksyttiin tämän vuoden alussa. Kilta aloitti Porilainen-lehden ilmoitusmyynnin syyskuussa ja joulukuun numerossa oli jo tavoiteltua enemmän mainoksia. Prikaatin toivomuksesta Killan osuutta yhteisen lehtemme taloudesta sovittiin lisättäväksi jatkossakin. Porin Prikaatin valatilaisuuksiin 20.2. ja 28.8. sekä kaikkiin kotiuttamisjuhliin osallistuttiin joukolla. Loimaalla 29.8. järjestetty maanpuolustusjuhla ja Maanpuolustuskiltojen Liiton alueellinen maanpuolustusjuhla 22.11. Turussa Akatemiatalolla keräsivät runsaasti kiltalaisia. Ruissalon Porilaismetsikön uudistusistutuksessa 10.10. olivat alueosastot Helsinkiä myöten mukana. Varusmiespalvelukseen kutsutuille ja heidän omaisilleen tarkoitetut valmennustilaisuudet järjestettiin perinteiseen tapaan tammi- ja heinäkuussa Loimaalla ja Salossa. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Varsinais-Suomen ja Satakunnan maanpuolustuspiirien kanssa valmisteltiin varusmiesinfojen toimeenpano tämän vuoden alussa myös Turussa ja Porissa. Kaikkiaan näitä suuren suosion saaneita kursseja on tarkoitus järjestää kuluvana vuonna Killan toiminta-alueella täysi tusina. Vuonna 2009 Kiltaan liittyi 62 uutta jäsentä ja saman verran poistettiin jäsenluettelosta. Kiitän hallituksen sihteeriä, yliluutnantti Petri Fleminchiä tunnollisesta tehtävien hoidosta vuoden 2009 loppuun saakka. Uutena sihteerinä aloitti viime helmikuussa kv-henkilöstösuunnittelija Auli Pakula Porin Prikaatin henkilöstöosastolta. Osoitan kiitokseni hyvästä yhteistyöstä Porin Prikaatin komentajalle, eversti Eero Pyötsiälle sekä Prikaatin koko henkilökunnalle, Säkylän ja Turun Sotilaskotiyhdistyksille, varuskuntakerhojen emännille ja Porilainen-lehden toimituskunnalle. Kiitän valtuuskuntamme puheenjohtajaa, vuorineuvos Simo Palokangasta, valtuuskunnan ja hallituksen jäseniä sekä kaikkia aktiivisia kiltalaisia panoksestanne Porilaisten hyväksi. Turussa 3. huhtikuuta 2010 Timo Mäki Killan puheenjohtaja 3
TapahtuMIA vuodelta 2009 Maanpuolustusjuhla Loimaan Heimolinnassa. - Porin Rykmentin - Porin Prikaatin kilta täytti 50 vuotta. Vuosijuhlaa vietettiin vuosikokouksen yhteydessä Huovinrinteellä. Aiemmin julkaistun 40- vuotishistorian jatkoksi julkaistiin 10 seuraavaa vuotta käsittävä historiikki ja historian molemmat osat sisältänyt CD-levy. - Hyvän vastaanoton saavuttaneita info-tilaisuuksia varusmiehiehille ja heidän läheisilleen järjestettiin Loimaalla ja Salossa. - Loimaalla vietettiin elokuun lopulla maanpuolustuksen viikonvaihdetta. Perjantaina 28.8. oli Porin Prikaatin varusmiehillä vala torilla ja lauantaina järjestivät kilta ja alueen reserviläisjärjestöt maanpuolustusjuhlan Heimolinnassa. Molemmissa tilaisuuksissa oli erittäin runsaasti yleisöä. - Porin Rykmentin kunniaksi vuonna 1970 istutet- 4 tuun tammimetsikköön Turun Ruissaloon tehtiin syksyllä täydennysistutus. - Killan uusi viestintäsuunnitelma ja siihen liittyvä varsin paljon työllistänyt ilmoitushankinnan aloittaminen Porilainen-lehteen. - Killan logon uudistustyön aloittaminen ja markkinointityöryhmän valmistelut myyntiin tarkoitetun materiaalin saamiseksi messujen ja muiden yleisötilaisuuksien yhteydessä myytäväksi. - Porilainen -lehti nimettiin Vuoden 2009 joukkoosastolehdeksi. - Killan edustajat osallistuivat Porin Prikaatin valatilaisuuksiin ja kotiuttamisjuhliin PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2009
Killan valtuuskunta kokoontui runsaslukuisesti ennen vuosijuhlaa. Killan valtuuskunnan puheenjohtaja, vuorineuvos Simo Palokangas killan 50-vuotisjuhlassa seurassaan Talvi- ja jatkosodan veteraanit, kenraaliluutnantti evp. Erkki Setälä ja yli-insinööri Gunnar Laatio. Vuodesta 2004 Killan puheenjohtajana toiminut Jorma Koivisto luovutti puheenjohtajan nuijan uudelle puheenjohtajalle Timo Mäelle. Juhlassa oli saatavilla niin vanha 40-vuotishistoriikki kuin uusi kymmenvuotishistoriikki sekä CD-levy, jossa on yhdistettynä kumpikin historiikki. 5
LOIMAAN ALUEOSASTO - Järjestettiin yhdessä MPK ry kanssa tulevien varusmiesten omaisille info-tilaisuus Veteraanituvalla 7.1. 2009 ja 2.7.2009. - Osallistuttiin Loimaan Messuille 21.-22.3.2009. Messuilla jaettiin Porilainen lehteä ja kerrottiin Killan toiminnasta. Kiltaan liittyi messuilla 6 uutta jäsentä. - Alaosaston vuosikokous pidettiin 16.4.2009 Loimaan Seurahuoneella. Ennen vuosikokousta tutustuttiin Laserkeskus Oy toimintaan. Yritystä esitteli tuotantopäällikkö Teemu Kiiski. Vuosikokoukseen osallistui 23 killan jäsentä. - Vuosikokouksessa Kilta palkitsi 28.8.2008 järjestettyjen palvelusammuntojen parhaat ampujat. - Osallistuttiin pääkillan vuosikokoukseen ja vuosijuhlaan Säkylän Huovinrinteellä 16.5.2009 - Osallistuttiin Killan Loimaan alueosaston lipun kanssa kaatuneiden muistopäivän seppeltenlaskuun Kanta-Loimaan seurakunnan sankarihaudoilla 17.5.2009. - Matka Hämeenlinnaan Panssari- ja Tykistömuseoon Vääpelikerhon kanssa 3.7.2009. - Osallistuttiin Porin Prikaatin valatilaisuuteen 28.8.09, jäseniä oli liikenteen ohjauksessa. - Osallistuttiin Maanpuolustusjuhlaan Heimolinnassa 29.8.2009. Juhlassa lähetettiin seppelepartio Kanta-Loimaan sankarihaudoille. - Rynnäkkökivääriammunnat Porin Prikaatissa 25.9.2009, 31 ampujaa. - Osallistuttiin 10.10.2009 Ruissalon Honkapirtillä Killan nimikkometsikön tammipuiden istutukseen. Loimaan alueosaston tammipuun istuttivat Markku Nummijoki ja Matti Ristolainen. - Toiminnasta on tiedotettu Loimaan Lehden seuratoiminta palstalla sekä Auranmaan viikkolehden muistilistalla sekä sähköpostilla. Johtokunnan kokoontui vuoden aikana 4 kertaa: 20.01.2009 Ankkuripaikassa (läsnä 6 jäsentä) 09.03.2009 Ankkuripaikassa (läsnä 5 hlö) 06.10.2009 Ankkuripaikka (läsnä 6 hlö) 15.12.2009 Ankkuripaikka (läsnä 5 hlö) Johtokunnan kokoonpano 2009: - Puheenjohtaja: Yli-Nissilä Seppo - Muut jäsenet: Jaanu Kimmo, Kettunen Erkki, Nepponen Juha, Ristolainen Matti, Vuolle Tapio, Mustajärvi Petri (sihteeri ja rahastonhoitaja) Ammunnan palkintojenjako: Rynnäkkökivääriammuntojen palkittuja yhteiskuvassa vasemmalta Seppo Yli-Nissilä, Ahti Isosomppi ja Eino Laurila 6 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2009
LOIMAAN SEUTUKUNNAN VÄÄPELIKERHO Loimaan seutukunnan vääpelikerhon vuosikokous 2009. - Osallistuttiin sotiemme sankarivainajien kunnianosoituksiin, lippumme kera, 17.5 Kanta- Loimaan sankarimuistomerkillä ja 6.12 Alastaron sankarimuistomerkillä. - Tutustuttiin Hämeenlinnassa 3.7 Parolan Panssarimuseoon ja Tykistömuseoon. Panssarimuseossa meitä opasti vauhdikkain ja asiantuntevin sanakääntein museonjohtaja Mauno Uoti. - Toteutettiin yhdessä alueen muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa 29.8.2009 Loimaan Heimolinnassa maanpuolustusjuhla ja Loimaan torilla PorPr:n myötävaikutuksella kalustonäyttely. Kalustonäyttely keräsi torille monisatapäisen yleisön ja niinpä Sotilaskodin varaamat 500 munkkia loppuivat kesken. Myös Heimolinnan juhlaan saapui yli sadan hengen juhlayleisö. Yhteenvetona voidaan todeta molempien tapahtumien onnistuneen yli odotusten ja näin tärkeää maanpuolustusasiaa saatiin vietyä suuren yleisön tietoisuuteen. Vuoden 2009 vuosikokous pidettiin 21.1 Ypäjän Veteraanituvalla. - Hallitus kokoontui kaksi kertaa: 26.2 veteraanien tukikohdassa Töpinässä ja 16.10 Loimaan Seudun Reserviläisten Heikinpirtillä. 7
salon seudun alueosasto Salon seudun alueosaston vuosikokous pidettiin 10.2.2009 Salon Seudun Osuuspankin kokoustiloissa. Salon seudun alueosaston kiltaveljiä oli paikalla kaksikymmentäneljä. Illan isäntänä/ emäntänä toimi pankinjohtaja Marja-Leena Laiho. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Olavi Kurkela, sihteeriksi Ismo Laaksonen ja pöytäkirjantarkistajiksi ja ääntenlaskijoiksi Pauno Uusitalo ja Jorma Korimäki. Salon seudun alueosaston puheenjohtajaksi valittiin Eero Nurminen, varapuheenjohtajaksi Aimo Vähätalo, sihteeriksi Ismo Laaksonen ja rahastonhoitajaksi Jarmo Niinistö. Hallituksen jäsenten valinta: Erovuorossa olivat Kauko Laakkio, Martti Määttänen ja Reino Toivonen. Martti Määttäsen tilalle valittiin Kari Niinistö. Kauko Laakkio ja Reino Toivonen valittiin uudelleen. Muut hallituksen jäsenet: Taisto Tielinen, Olavi Pilpola ja Kalle Vuorenmaa. Tilintarkastajiksi valittiin Olavi Kurkela ja Pauno Uusitalo, varalle Jorma Auramo ja Simo Knaapi. Salon seudun alueosaston yhdysmiehinä Salossa ja lähikunnissa toimivat: Jorma Korimäki (Marttila), Taisto Tielinen (Muurla), Reino Toivonen (Muurla), Kari Niinistö (Halikko), Keijo Karlsson (Somero) ja Tapio Turunen (Salo). Salon alueosastossa lipunkantajaksi (lippuvastaava) on nimetty Reino Toivonen. Alueosaston hallitus on kokoontunut: 10.2.2009 Salossa Salon Seudun Osuuspankissa, 11.3.2009 puh.joht Eero Nurmisen kotona, 9.11.2009 sihteeri Ismo Laaksosen kotona. 50- vuotisjuhlatoimikunta (puh.joht. Eero Nurminen, Arto Arvonen Jarmo Niinistö, Kari Niinistö ja siht. Ismo Laaksonen) on kokoontunut kuusi (6) kertaa. Tanssitoimikunta (Nurminen, Vähätalo, Kurkela, Eräkunnas, Määttänen) kokoontui Marttilassa 8 Aimo Vähätalon kutsumana Alueosaston pitkään toimineet puh.joht. Olavi Eräkunnas ja siht. Martti Määttänen kutsuttiin Salon Seudun Alueosaston Kunniajäseniksi Lähestyttiin alueosaston jäsenistöä ensimmäisellä jäsenkirjeellä maaliskuussa. Alueosaston retkiä ja toimintaa, sekä muiden isänmaallisten järjestöjen tilaisuuksiin osallistuminen vuonna 2009: 8.1.2009 valmennustilaisuus varusmiespalveluksen aloittavien omaisille Salon Lukiossa. Tilaisuudessa osanottajia 109. Tilaisuuden järjesti Porin Rykmentin-Porin Prikaatin Kilta ry:n Salon seudun alueosasto ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys ry. 25.1.2009 osallistuttiin Tammisunnuntain juhlaan. 26.1.2009 evl Tuomo Hirvosen luento Gaza tänään, miten tähän on tultu Salon Seurakuntatalossa 19.2.2009 evl Mika Kerttusen luento Taistelu Gazasta-Israelin ja Hamasin kiista Salon Lukiossa 9.3.2009 puheenjohtaja ja sihteeri onnittelukäynnillä Olavi Eräkunnaksen 75-vuotispäivillä 19.3.2009 Salon Seudun Reserviupseerit ry:n järjestämä esitelmätilaisuus Suurhyökkäys kesällä 1944 - Mikä pelasti Suomen? Salon Lukiossa Esitelmän pitäjänä ev Sampo Ahto. 4.4.2009 Salon Seudun Sotahistoriallinen Seura ry:n järjestämä seminaari Talvisodan syyt ja taustat Muurlan Opistolla. Luennoitsijoina toimivat valtiotieteen tohtorit Vesa Vares ja Markku Jokisipilä Turun Yliopistosta. 22.4.2009 Salon Seudun Res.Up esitelmätilaisuus: Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2008, puolustuksen kehittämisen näkökulma, esitelmöitsijänä Puolustusministeriön erityisasiantuntija Karoliina Honkanen. 16.5.2009 Porin Rykmentin Porin Prikaatin Kilta ry:n 50- vuotisjuhlallisuudet Säkylän Huovinrinteellä. Alueosastostamme osallistui 16 kiltaveljeä tähän hienoon tapahtumaan, PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2009
Porin Prikaatin 1. Jääkärikomppanian päällikön, kapteeni Risto Kohosen esitystä kuunneltiin suurella mielen kiinnolla varusmieinfossa. 9
jossa Alueosastomme jäseniä huomioitiin seuraavasti: Arto Arvonen; Kilta-ansioristi karhun kera, Olavi Eräkunnas Jarmo Niinistö ja Taisto Tielinen; MPKL:n Hopeinen kiltaristi. Valtuuskunnan kokouksessa Huovirinteellä Salon seudun alueosastoa edustivat Olavi Eräkunnas ja Martti Määttänen. Killan hallituksessa Salon seudun alueosastoa edustavat Eero Nurminen ja Arto Arvonen. 17.5.2009 lippuvartio kaatuneiden muistopäivänä Salo Uskelan kirkon sankarivainajien muistomerkillä. (Toivonen, Eräkunnas ja Tielinen) 7.6.2009 pidettiin puheenjohtajan kotona ansiomitalien jakotilaisuus kahvituksineen ja maljoineen. MPKL:n numeroidut Kiltaansiomitalit saivat vastaanottaa kiltaveljet Leo Leino ja Martti Määttänen. 29.6.2009 valmennustilaisuus varusmiespalveluksen aloittavien omaisille Salon Lukiossa. Tilaisuudessa osanottajia 59 henkeä. Tilaisuuden järjesti Porin Rykmentin Porin Prikaatin Kilta ry, Killan salon seudun alueosasto ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys ry. 11.7.2009 Salon seudun alueosaston järjestämät porilaistanssit Laurilan lavalla. Tansseihin osallistujia oli 255 henkeä. 14.8.2009 onnittelukäynti Olavi Kurkelan 75-vuotispäivillä- puheenjohtaja luovutti Porin Rykmentin - Porin Prikaatin Kilta ry:n standaarin. 31.8.2009 onnittelukäynti alueosaston hallituksen jäsenen Reino Toivosen 70- vuotispäivillä, sihteeri luovutti Porin Rykmentin - Porin Prikaatin Kilta ry:n standaarin. 5.10.2009 esitelmä Salon lukiossa Elinkeinoelämä ja maanpuolustus; mikä yhdistää, mikä erottaa? Luennoitsijana Hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos. Tilaisuuden järjestäjänä Salon Seudun Reserviupseerit ry. 10.10.2009 puheenjohtaja ja sihteeri osallistuivat porilaismetsikön uusintaistutukseen Turun Ruissalon Honkapirtillä. Parisenkymmentä tainta istutettiin nyt ja perinne jatkuu tästä lähtien joka vuosi. Isäntänä toimi Turun Alueosasto. 24.10.2009 puheenjohtaja ja sihteeri Martti Määttäsen 75 vuotissyntymäpäivän onnittelukäynnillä Vaskiolla. 29.10.2009 evl, sotatieteen tohtori Jari Rantapelkonen esitelmöi: Informaatiosodankäynnin historia: leivästä ja voista verkkovaikuttamiseen Salon Lukiossa. Tilaisuuden järj. Salon Seudun Reserviupseerit ry 12.11.2009 puheenjohtaja osallistui Suomen Sotilas-lehden 90-vuotisjuhliin Helsingissä Ritarihuoneella. 15.11.2009 Maanpuolustusväen kirkkopyhä Halikon seurakunnassa. 22.11.2009 Maanpuolustusjuhla Turun Akatemiatalon juhlasalissa. Tilaisuuden järjestäjänä Maanpuolustuskiltojen Liitto ry. Arto Arvonen, Eero Nurminen ja Ismo Laaksonen edustivat Salon Seudun Alueosastoa juhlassa. 23.11.2009 Salon Seudun Sotahistoriallinen Seura ry:n vuosikokous Salon Veteraanipajalla, sihteeri. 30.11.2009 Talvisodan alkamisen 70 vuotismuistotilaisuus Uskelan kirkossa Salossa. 3.12.2009 perinteinen jouluruokailu Salon Seurahuoneella. Osallistujia 25. 5.12.2009 Itsenäisyysjuhla Sinisessä talossa klo 18.00 alkaen. Järjestäjinä Salon Seudun Reserviupseerit ry. Vuoden aikana alueosastoomme on liittynyt: Erkka Auermaa, Olavi Leikola, Tapani Niemelä, Tor-Erik Lindgvist, Arto Tuominen, Antti Vuoristo, Mikko Halkilahti, Tapio Turunen, Hannu Virtomaa, Kari Niinistö ja Juhani Tynjälä. 10 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2009
PORIN ALUEOSASTO YLEISTÄ Kulunut vuosi 2009 oli tavanomainen ja kului kilta- ja vapaaehtoisen maanpuolustustyön merkeissä. JOHTOKUNTA Alueosaston johtokuntaa kuluneen vuoden aikana ovat kuuluneet seuraavat osaston jäsenet: Juha Niinikoski puheenjohtaja, Anssi Perämäki sihteeri, Aleksi Viikinkoski rahastonhoitaja ja hallituksen muina jäseninä ovat toimineet Altti Lehtola, Olavi Penttilä ja Harri Kesti. VARSINAINEN TOIMINTA Osaston vuosikokous pidettiin 12.3.2009. Muita virallisia kokouksia ei pidetty. Osastomme jäseniä on osallistunut kotikuntansa Sankarihaudalla järjestettäviin muistotilaisuuksiin ja Itsenäisyyspäivän kunniavartioon. Osastomme jäseniä osallistui pääkillan vuosikokoukseen- ja juhlaan Säkylän varuskunnassa. Osastomme hallituksesta on pääkillan hallitukseen kuulunut toimintavuoden 2009 aikana Harri Kesti ja Juha Niinikoski. Vuoden 2009 aikana on jäsenrekisterimme päivitetty ajantasalle MPKL:n Sebacon järjestelmään joka mahdollistaa useita eri vaihtoehtoja jäsentiedotuksessa. Osastomme järjesti Pikkujoulut Luvian Hirvimiesten majalla 12.12. Tilaisuudessa tutustuttiin ja harjoiteltiin toiminnallista ammuntaa, ruokailtiin, saunottiin ja ideoitiin toimintaa tulevalle vuodelle. Kutsu tilaisuuteen lähti henkilökohtaisesti kaikille alueosaston jäsenille, paikalla tilaisuudessa oli 12 jäsentä. Killan lippu saapuu saapuu 50-vuotisjuhlapäivänä seppeleenlaskuun Porilaispatsaalle pitkäaikaisen lipunkantajan Kauko Anttilan vankoissa käsissä. helsingin alueosasto Osallistuminen Porilaismetsikön täydennysistutuksiin 10.10.2009. 11
turun alueosasto YLEISTÄ Killan sääntöjen mukaan toiminnan tarkoituksena on kasvattaa maanpuolustustahtoa, lisätä maanpuolustustietoutta ja edistää maanpuolustusharrastusta sekä lähentää toisiinsa Porin Prikaatin ja sen täydennysalueen väestöä. Kilta toimii keskeisenä yhdyssiteenä, vaalii historiallisia perinteitä ja yhteisiä muistoja. Toimintavuotena 2009 Porin Rykmentin - Porin Prikaatin Killan Turun seudun Paikallisosaston toimintaa on yritetty elvyttää vuosien hiljaiselon jälkeen. Toiminnan perustan ovat edelleen luoneet monet Turun ja lähiympäristön Maanpuolustustapahtumat, joihin Killan jäsenet ovat osallistuneet. Paikallisosasto tekee kunniaa vuoden aikana poisnukkuneiden Kiltasisarten ja -veljien muistolle. HALLINTO Paikallisosaston puheenjohtajana on ollut Osmo Suominen. Johtokuntaan ovat puheenjohtajan lisäksi kuuluneet jäseninä Mauno Harju, Usko Markkola, Mikko Saarinen ja Raimo Salo Paikallisosaston Kunniapuheenjohtaja Heimo Lehmus nukkui pois kertomusvuoden aikana. Johtokunnan päätöksellä on sihteeri- rahastonhoitajan tehtäviä hoitanut puheenjohtaja ja lipunkantajana on toiminut Mikko Saarinen. KOKOUKSET Paikallisosaston vuosikokous pidettiin Turun Upseerikerholla 12.05.2009. Läsnä oli viisi henkilöä. Johtokunta on vuoden aikana kokoontunut yhden kerran. Yhdistetty esitelmätilaisuus ja kokous pidettiin Heikkilän Sotilaskodissa 02.12.2009. Läsnä oli 11 henkilöä. 12 MATKAT JA RETKET Osallistuttu Killan vuosikokouspäivän viettoon Säkylän Huovinrinteellä 16.05.2009. OSALLISTUMISET MUIDEN MAANPUOLUS- TUSJÄRJESTÖJEN TILAISUUKSIIN 31.01.2009 MPKL:n Turvallisuuspoliittinen seminaari Santahaminassa 28.01.2009 Marsalkka Mannerheimin kuolinpäivän muistotilaisuus Turun Sankariristillä 13.03.2009 Talvisodan päättymispäivän seppeleenlaskutilaisuus Itsenäisyyden kivellä 12.03.2009 Kiltapiirin kevätkokous ja esitelmätilaisuus Turussa 25.04.2009 Kenraalintie-marssi Kakskerrassa. 12.11.2009 Kiltapiirin syyskokous ja esitelmätilaisuus Turussa 06.12.2009 Itsenäisyyspäivän seppeleenlaskutilaisuus Itsenäisyyden kivellä PERINNEASIAT On järjestetty Porilaismetsän täydennysistutus Ruissalossa 10.10.2009. On asetettu kynttilät jouluaattona eversti Polttilan ja everstiluutnantti Kuirin, sekä vuoden aikana poisnukkuneiden kiltasisarten ja -veljien haudoille. Jouluaattona on osallistuttu kunniavartioihin Turun Sankariristillä ja Unikankareella. EDUSTUKSET Pääkillan puheenjohtajana on toiminut Timo Mäki. Pääkillan johtokuntaan ovat jäseninä kuuluneet Osmo Suominen ja Raimo Salo. TIEDOTUS Tilaisuuksista on tiedotettu jäsenistölle Turun Sanomien Killat palstalla. PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2009
Iloinen istuttajajoukko: Harri Ruotsalainen (vas), Mauno Harju, Eero Nurminen, Timo Mäki, Markku Ruisla, Osmo Suominen, Raimo Salo, Markku Nummijoki, Matti Ristolainen ja Ismo Laaksonen. Turun Raimo Salo ja Säkylän Markku Ruisla istuttavat Säkylän nimikkopuuta. Helsingin alueosaston puheenjohtaja Harri Ruotsalainen ja vaimonsa Aino istuttivat yhden tammentaimen 13
Jäsenistö 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 Veteraanijäsenet 132 132 109 120 134 167 160 169 192 Ainais- ja kunniajäsenet 24 29 30 29 31 45 44 46 47 Vuosijäsenet 907 914 932 963 878 908 879 809 749 Yhteensä 1063 1076 1071 1086 1044 1120 1083 1024 988 Jäsenistöstä naisia 25 29 30 28 29 32 30 30 29 Kunniajäsenet Kunniapuheenjohtaja: Mauno Harju Kunniajäsenet: Helge Hedman kuollut 11.11.2009 Timo Kesti Heimo Lehmus kuollut 7.4.2009 Toivo Lehmusvirta kuollut 17.5.2009 Vilho Tervasmäki 14 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2009
Valtuuskunta Vuorineuvos Simo Palokangas puheenjohtaja Eversti Eero Pyötsiä varapuheenjohtaja Eversti Markku Aherto Teollisuusneuvos Esko Eela Maanviljelijä Olavi Eräkunnas Ekonomi Pentti Eskola Valtiotieteen maisteri Mauno Harju Kansliapäällikkö Olli Juusela Ylijohtaja Pauli Järvenpää Everstiluutnantti Vesa Keskinen Pankinjohtaja Jukka Kianen Majuri Pekka Kinkku Talousneuvos Ilkka Koota Markkinointipäällikkö Jorma Koivisto Yli-insinööri Gunnar Laatio 12.4.2010 Varatuomari Arto Lampinen Ylijohtaja Eero Lavonen Everstiluutnantti Toivo Lehmusvirta 17.5.2009 Toimitusjohtaja Erkki Lepistö Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen Viestintäneuvos Tapani Mikola Toimitusjohtaja Esa Mäki Poliisipäällikkö Heikki Mäki Yksityisyrittäjä Martti Määttänen Prikaatikenraali Olli Nepponen Prikaatikenraali Markku Nikkilä Yli-insinööri Tuomo Peltola Puolustusasiainneuvos Ilkka Puukka Pankinjohtaja Jouko Rajala Ekonomi Pertti Ratsula Kenraalimajuri Olli Rekola Maanviljelijä Esa Ruohola Kenraalimajuri Arto Räty Pankinjohtaja Arto Saarinen Eversti Seppo Saikkonen Kenraaliluutnantti Erkki Setälä Johtaja Kalevi Suvila Eversti Vilho Tervasmäki Sosiaalineuvos Seppo Verronen Toimitusjohtaja Hannu Viitanen Hallitus Varatuomari Timo Mäki Agronomi Eero Nurminen Yliluutnantti Kauko Anttila Kauppaneuvos Arto Arvonen Toimittaja Kari Nummila Yrittäjä Juha Niinikoski Maanviljelijä Harri W. Kesti Eversti Pekka Saariaho Kauppias Markku Ruisla Toiminnanjohtaja Osmo Suominen Maanviljelijä Seppo Yli-Nissilä Katsastusmies Seppo Solla Rakennusmestari Raimo Salo Hallituksen kutsumana: Yliluutnantti Petri Fleminch Pankinjohtaja Eino Järvinen Yiluutnantti Petri Eskola puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri rahastonhoitaja museonhoitaja Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 10 kertaa. 15
Alueosastot Turku Osmo Suominen puheenjohtaja/sihteeri/rahastonhoitaja Loimaa Seppo Yli-Nissilä puheenjohtaja Petri Mustajärvi sihteeri/rahastonhoitaja Salo Eero Nurminen puheenjohtaja Ismo Laaksonen sihteeri Jarmo Niinistö rahastonhoitaja Pori Juha Niinikoski puheenjohtaja Anssi Perämäki sihteeri Aleksi Viikinkoski rahastonhoitaja Säkylä Pekka Kinkku puheenjohtaja Vääpelikerho Seppo Solla puheenjohtaja Pertti Vesanto sihteeri Eino Järvinen rahastonhoitaja TOIMIHENKILÖITÄ Lipunkantajat Pääkilta: Kauko Anttila Turun alueosasto: Mikko Saarinen Tilintarkastajat: Jukka Kianen ja Antti Tuuppa, varalla Tuomo Kankare ja Mikko Maunula. Jäsenrekisteri Tilistö Ky MPKL RY Kilta kuuluu jäsenenä Maanpuolustuskiltojen liittoon, yhtenä sen suurimmista jäsenjärjestöistä. Killan edustajana liittovaltuuston jäsenenä on toiminut Arvo Arvonen. 16 PORIN RYKMENTIN - PORIN PRIKAATIN KILTA 2009
Palkitsemiset Varusmiespalveluksen ansiokkaasti suorittaneita on palkittu kotiuttamisjuhlien yhteydessä. Valintaesityksen tekevät varusmiesten kouluttajat ja esimiehet. Vuosikokouksessa 16.5.2009 on luovutettu seuraavat huomionosoitukset: Killan ansioristi karhun kera Kiltaveli Kari Nummila, Loimaa Eversti Eero Pyötsiä, Säkylä Kapteeni Jari Väisänen, Säkylä Kiltaveli Seppo Yli-Nissilä, Loimaa Killan ansioristi Kiltaveli Arto Arvonen, Somero Yliluutnantti Petri Eskola, Säkylä Yliluutnantti Petri Fleminch, Rauma Kiltaveli Lauri Heikkilä, Ypäjä Kiltaveli Heikki Helminen, Loimaa Kiltaveli Jukka Jaakkola, Punkalaidun Kiltaveli Harri Juva, Ypäjä Kiltaveli Tuomo Kuopio, Pöytyä Kiltaveli Juha Nepponen, Loimaa Kiltaveli Juha Niinikoski, Pori Kiltaveli Heimo Pohjanpalo, Pöytyä Kiltaveli Eero Rantanen, Loimaa Kiltaveli Esa Rinne, Loimaa Kiltaveli Raimo Salo, Turku Kiltaristi Kiltaveli Erkki Kettunen, Loimaa Kiltaveli Simo Kolkkala, Loimaa Kiltaveli Seppo Solla, Loimaa Kiltaveli Kalevi Suvila, Loimaa Kiltaveli Veikko Ruskeeniemi, Loimaa Kiltaveli Matti Vainio, Loimaa Killan standaari Kenraaliluutnantti Ilkka Aspara, Mikkeli Killan pienoislippu Kiltaveli Jorma Koivisto, Loimaa Lisäksi Kilta on muistanut onnitteluadressilla tai sähkeellä lukuisia merkkipäiviään viettäneitä henkilöitä ja yhteisöjä. Talous Vuonna 2009 on peritty seuraavat jäsenmaksut: jäsenmaksu kannatusjäsenmaksu ainaisjäsenmaksu 20 euroa 50 euroa 200 euroa Jäsenmaksusta Kilta tilittää MPKL:lle jäsenmaksuna vajaat 3 euroa. Porilainen -lehden postituskuluja Kilta maksaa noin 4 euroa sekä tilittää jäsenmaksuista toimiville alueosastoille kolme euroa jäsentä kohden. Killan varainhankinta muodostuu valtaosin jäsenmaksuista. Jonkin verran tuottoja saadaan myymällä erilaisia tarvikkeita (hinnat ja mallit nettisivuilla). Talous on vakaa, eikä killalla ole velkaa. Tase ja talouslaskelmat ovat virallisen tilinpäätöksen mukaiset. Killan jäsenille on toimitettu Porilainen -lehden lisäksi MPKL:n jäsenlehti Maanpuolustaja. 17