RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖTEKNIIKAN OSASTON KOULUTUSOHJELMAT Rakennus- ja ympäristötekniikan osaston koulutusohjelmia ovat Rakennustekniikan koulutusohjelma (Insinööri, amk) Ympäristöteknologian koulutusohjelma (Insinööri, amk) Puutekniikan koulutusohjelma (Insinööri, amk) Rakennustekniikan koulutusohjelmassa voi suuntautua viiteen eri vaihtoehtoon eli talonrakennustekniikkaan, talonrakennustuotantoon, rakennus- ja tuotesuunnitteluun, yhdyskuntatekniikkaan tai yhdyskuntatuotantoon. Ympäristöteknologian koulutusohjelmassa on kaksi suuntautumisvaihtoehtoa (vesi- ja ympäristötekniikka, laite- ja mittaustekniikka), jotka muodostuvat vesihuoltotekniikan, ympäristönsuojelun, ympäristörakentamisen ja automaatio- ja mittausteknologian syventävistä opintokokonaisuuksista. Puutekniikan koulutusohjelmassa voi erikoistus joko puutuotantotekniikkaan tai puurakennustekniikkaan. Suuntautumisvalinnat tehdään ensimmäisen vuoden keväällä. Kaikkien koulutusohjelmien laajuus on 240 opintopistettä (op). Opinnot on ryhmitelty perusopintoihin, jotka ovat yhteisiä koko osastolla, ammatillisiin opintoihin jotka ovat yhteisiä koulutusohjelman sisällä sekä suuntaaviin opintoihin, jotka painottuvat tiettyyn ammattialaan. Lisäksi opintoihin sisältyvät vapaavalintaiset opinnot, työharjoittelu ja insinöörityö. Opiskelijan on ilmoittauduttava opintojaksojen alussa kullekin kurssille. Osalla kursseista on läsnäolovelvollisuus. Opettaja ilmoittaa suoritusperusteet kurssin alussa. Suuntaavat opinnot voivat olla suoritustavaltaan projektiopintoja, jolloin opetus tapahtuu luokkaopetuksesta poiketen käytännön projektien parissa. Erityisesti talonrakennustuotantoon ja yhdyskuntatuotantoon suuntautuneilla on projektiopintoja. Vapaasti valittavien opintojen laajuus on kaikissa koulutusohjelmissa vähintään 15 opinto- 1
pistettä. Vapaasti valittavat opinnot opiskelija voi valita saman koulutusohjelman toisesta suuntautumisvaihtoehdosta tai toisista koulutusohjelmista. Niihin voidaan hyväksyä myös muissa korkeakouluissa tai yliopistoissa tehtyjä suorituksia. Osasto pyrkii tarjoamaan vuosittain säännöllisesti joitakin kaikkia kiinnostavia vapaavalintaisia opintojaksoja, joille otetaan mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Työharjoittelun laajuus on 30 opintopistettä. Opiskelijoilta vaaditaan työharjoittelua 6 kuukautta opintojen aikana. Harjoittelu tapahtuu kesällä ja neljännen vuoden keväällä. Harjoittelusta ja sen raportoinnista on laadittu erillisohjeet. Insinöörityö on opiskelijan itsenäinen kypsyysnäyte. Sen laajuus on 15 opintopistettä. Se tehdään viimeisenä opiskeluvuonna mutta aihe voidaan vahvistaa jo kolmannen vuoden keväällä. Työ tehdään yleensä yrityksen tai yhteisön tilaamana. Sen sisällöstä ja suoritustavasta on laadittu erillisohjeet. Opetussuunnitelma on laadittu siten, että 240 opintopisteen laajuiset opinnot voi suorittaa neljässä vuodessa. Lukuvuosi jakautuu neljään kahdeksan viikon periodiin. Asetuksen mukaan opinnot on suoritettava viimeistään yhtä vuotta pitemmässä ajassa (5 v), ellei rehtori erityisestä syystä myönnä tästä poikkeusta RAKENNUSTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA Rakennustekniikan koulutusohjelman suuntautumisvaihtoehdot ovat: talonrakennustekniikka talonrakennustuotanto yhdyskuntatuotanto yhdyskuntatekniikka rakennus- ja tuotesuunnittelu Rakennusinsinöörikoulutuksen tavoitteena kaikissa koulutusohjelmissa on antaa tietoa rakennusten ja rakennusosien sekä erilaisten maa-, vesi- ja kunnallisteknisten rakenteiden toiminta-, suunnittelu-, rakentamis- ja kunnossapitoperusteista. Rakennusinsinöörillä tulee olla teoreettiset ja käytännölliset perusvalmiudet hankkia, arvioida ja soveltaa näitä tietoja. Koulutus tähtää tekniseen kokonaisnäkemykseen, joka ottaa huomioon rakentamisen taloudelliset, yhteiskunnalliset, laadulliset ja elinympäristöön liittyvät tekijät. Rakennusinsinööriltä edellytetään itsenäistä ja luovaa ajattelua, kykyä ryhmä- ja yhteistyöhön, taitoa toimia esimiehenä, valmiutta itsensä jatkuvaan kehittämiseen ja toimimiseen ammattialansa kansainvälisissä työtehtävissä. Talonrakennustekniikan suuntautumisvaihtoehto antaa valmiudet toimia rakennetekniikan laskentatehtävissä, tuotantotekniikassa teollisuudessa tai työmaalla, kiinteistötekniikan tehtävissä tai kunnallisissa johto - ja tarkastustehtävissä. Suuntautumisvaihtoehto antaa opintosuoritusten osalta A-vaatimusluokan rakennesuunnittelijan pätevyyden. Talonrakennustuotantoon ja yhdyskuntatuotantoon suuntautuvat toimivat mm. rakennusyritysten tuotannonjohto-, hallinto- ja markkinointitehtävissä sekä rakentamis- ja rakennuttamisorganisaatioiden asiantuntijaja johtotehtävissä joko talonrakennuksen tai yhdyskuntarakentamisen tuotannossa. Tuotantotekniikan opinnoista osa suoritetaan projektiopintoina siten, että aihealueet ja projektit vaihtelevat vuosittain tarpeen mukaan. Yhdyskuntatekniikan suuntautumisvaihtoehdossa erikoistutaan tie- ja kunnallistekniikkaan, maa- ja kalliorakennustekniikkaan sekä vesihuoltoon. Rakennus- ja tuotesuunnitteluun suuntautuvat opiskelevat rakennusteollisuuden ja tuotannon suunnittelutehtäviin sekä yksityisten suunnittelutoimistojen palvelukseen. SUUNTAAVIEN OPINTOJEN VALINTA Rakennustekniikan koulutusohjelmassa opiskellaan ensimmäisenä vuonna yhteisiä aineita. Suuntautumisen valinta tapahtuu ensimmäisen vuoden keväällä. Vuosittain toteutetaan tarkoituksenmukaisimmat suuntautumisvaihtoehdot. VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT Koulutusohjelmaan sisältyy 15 opintopistettä vapaasti valittavia opintoja. Näiden tarkoituksena on antaa opiskelijalle mahdollisuus laventaa tutkintoaan laaja-alaisemmaksi valitsemalla kiinnostuksensa mukaan opintojaksoja esim. 2
toisesta suuntautumisvaihtoehdosta, toisen suuntauksen syventävistä opinnoista, tai jopa toisesta koulutusohjelmasta. Vapaasti valittavien opintojaksojen avulla opiskelija voi pyrkiä vahvistamaan oman syventymiskohteensa hallintaa ja osaamista. Vapaasti valittavia opintojaksoja voi ottaa ohjelmaansa jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta alkaen. HARJOITTELU Työharjoittelu tapahtuu erillisen harjoitteluohjeen mukaan välikesinä ja viimeisen vuoden keväällä rakennusalan tehtävissä. Harjoittelu voi muodostua useista jaksoista. Yhden jakson minimipituus on kuukausi. Harjoittelusta laaditaan raportti. INSINÖÖRITYÖ Insinöörityö on viimeisenä vuotena tehtävä itsenäinen tutkielma, suunnitelma tai vastaava, joka pyritään tekemään yritysten tai yhteisöjen tilaamana. Insinöörityön muodosta ja laajuudesta sekä aikatauluista on laadittu erilliset ohjeet. 3
RAKENNUS- JA TUOTESUUNNITTELU Koodi Opintojakso OP LH 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi 4. vuos PERUSOPINNOT 38 792 ERA0015 Tietotekniikan perusteet 3 40 4 1 ERA0026 CAD-perusteet 3 40 3 2 ERCE110 Updating Your English 1 56 4 3 ERCE120 ERCE130 Communication and Engineering English Orientation to Engineer s Working English 3 64 4 4 3 56 3 4 ERCR110 Uppdateringskurs i svenska 1 48 3 3 ERCR120 Svenska för ingenjörer 3 48 3 3 ERCS110 Viestinnän perusteet 1 48 3 3 ERCS120 Työelämän viestintä 3 48 3 3 ERF0011 Fysiikka 1 3 48 3 3 ERK0010 Kemian perusteet 2 40 2 3 ERK0022 Rakennuskemia 2 48 3 3 ERM0000 Matematiikan peruskurssi 3 64 4 4 ERM0100 Matematiikka 1 3 64 4 4 ERM0200 Matematiikka 2 4 80 5 5 YHTEISET AMMATTIOPINNOT 68 992 Talonrakennus ja rakennussuunnittelu ERB0012 Talonsuunnittelun perusteet 6 128 4 4 4 4 ERT0003 Pientaloharjoitukset 3 16 1 1 ERU0021 Kaavoituksen perusteet 3 48 3 3 ERU0042 Rakennuslainsäädäntö 3 32 2 2 Maa-, pohja- ja yhdyskuntarakentaminen ERG0012 Geotekniikan perusteet 4 48 3 3 ERG0020 Pohjarakennuksen perusteet 3 40 3 2 ERG0033 Maa- ja kalliorakennustekniikan perusteet 3 40 3 2 ERJ0011 Tie- ja liikennetekniikan perusteet 3 48 3 3 EYQ0021 Vesihuollon perusteet 3 48 3 3 ERU0011 Mittaustekniikan perusteet 3 48 4 2 EYE0013 Ympäristötekniikan perusteet 3 32 2 2 Rakennetekniikka ERN0021 Rakennetekniikan perusteet 3 48 3 3 ERV0013 Statiikka 3 48 3 3 ERV0023 Lujuusoppi 1 3 48 3 3 ERN0012 Betonitekniikan perusteet 5 64 2 2 4 ERN0034 Betonirakenteet 1 4 64 4 4 ERN0054 Puurakenteiden perusteet 4 48 3 3 Rakentamistalous ERZ0011 Yritystalouden perusteet 3 48 3 3 ERZ0021 Työlait ja johtaminen 3 48 3 3 ERZ0030 Rakentamistalouden perusteet 3 48 3 3 4
SUUNTAAVAT OPINNOT 74 840 Talonrakennus ja korjausrakentaminen ERT0012 Talonrakennus 1 5 48 2 2 2 ERT0023 Talonrakennus 2 3 64 3 3 2 ERT0033 Talonrakennus 3 3 32 2 2 ERT0061 Korjausrakentamisen perusteet 3 32 2 2 Rakennetekniikka ERF0041 Rakennusfysiikka 5 56 4 3 ERN0042 Teräsrakenteiden perusteet 4 48 3 3 Rakentamistalous ERZ0051 Talonrakennushankkeen kustannuslaskenta 3 32 2 2 Talotekniikka ERH0011 Kiinteistöjen LVI-tekniikka 3 32 2 2 ERH0023 Kiinteistöjen SA-tekniikka 3 32 2 2 Suunnittelumoduuli 1 ERF0032 Fysiikka 2 S 2 48 3 3 ERB0021 Rakennussuunnittelu 1 3 32 2 2 ERB0052 Suunnitteluharjoitus 1 3 24 2 1 ERB0276 3 D - suunnittelun perusteet 2 32 2 2 ERB0080 Sommittelu 3 32 2 2 Suunnittelumoduuli 2 ERB0030 Rakennussuunnittelu 2 3 32 2 2 ERB0061 Suunnitteluharjoitukset 2 4 24 2 1 ERB0040 Rakennushistoria 3 32 2 2 Suunnittelumoduuli 3 ERB0282 ArchiCAD perusteet 3 32 2 2 ERB0268 3D-mallien visualisointi ja kuvankäsittely 3 32 2 2 ERB0071 Tuote 3 48 3 3 Suunnittelumoduuli 4 ERT0070 Korjausrakentaminen 4 48 3 3 ERT0081 Käytännön kuntotutkimus 3 16 1 1 ERT0040 Talonrakennus 4 3 32 2 2 VAPAASTI VLITTAVAT OPINNOT 15 INSINÖÖRITYÖ 15 HARJOITTELU 30 240 2624 28 28 28 27 29 29 20 20 26 26 24 21 11 11 0 0 5
TALONRAKENNUSTEKNIIKKA koodi Opintojakso OP LH 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi 4. vuosi PERUSOPINNOT 38 792 ERA0015 Tietotekniikan perusteet 3 40 4 1 ERA0026 CAD-perusteet 3 40 3 2 ERCE110 Updating Your English 1 56 4 3 ERCE120 ERCE130 Communication and Engineering English Orientation to Engineer s Working English 3 64 4 4 3 56 3 4 ERCR110 Uppdateringskurs i svenska 1 48 3 3 ERCR120 Svenska för ingenjörer 3 48 3 3 ERCS110 Viestinnän perusteet 1 48 3 3 ERCS120 Työelämän viestintä 3 48 3 3 ERF0011 Fysiikka 1 3 48 3 3 ERK0010 Kemian perusteet 2 40 2 3 ERK0022 Rakennuskemia 2 48 3 3 ERM0000 Matematiikan peruskurssi 3 64 4 4 ERM0100 Matematiikka 1 3 64 4 4 ERM0200 Matematiikka 2 4 80 5 5 YHTEISET AMMATTIOPINNOT 68 992 Talonrakennus ja rakennussuunnittelu ERB0012 Talon suunnittelun perusteet 6 128 4 4 4 4 ERT0003 Pientaloharjoitukset 3 16 1 1 ERU0021 Kaavoituksen perusteet 3 48 3 3 ERU0042 Rakennuslainsäädäntö 3 32 2 2 Maa-, pohja- ja yhdyskuntarakentaminen ERG0012 Geotekniikan perusteet 4 48 3 3 ERG0020 Pohjarakennuksen perusteet 3 40 3 2 ERG0033 Maa- ja kalliorakennustekniikan perusteet 3 40 3 2 ERJ0011 Tie- ja liikennetekniikan perusteet 3 48 3 3 EYQ0021 Vesihuollon perusteet 3 48 3 3 ERU0011 Mittaustekniikan perusteet 3 48 4 2 EYE0013 Ympäristötekniikan perusteet 3 32 2 2 Rakennetekniikka ERN0021 Rakennetekniikan perusteet 3 48 3 3 ERV0013 Statiikka 3 48 3 3 ERV0023 Lujuusoppi 1 3 48 3 3 ERN0012 Betonitekniikan perusteet 5 64 2 2 4 ERN0034 Betonirakenteet 1 4 64 4 4 ERN0054 Puurakenteiden perusteet 4 48 3 3 Rakentamistalous ERZ0011 Yritystalouden perusteet 3 48 3 3 ERZ0021 Työlait ja johtaminen 3 48 3 3 ERZ0030 Rakentamistalouden perusteet 3 48 3 3 6
SUUNTAAVAT OPINNOT 75 1008 Talonrakennus ja korjausrakentaminen ERT0012 Talonrakennus 1 5 48 2 2 2 ERT0023 Talonrakennus 2 3 64 3 3 2 ERT0033 Talonrakennus 3 3 32 2 2 ERT0061 Korjausrakentamisen perusteet 3 32 2 2 Rakennetekniikka ERF0041 Rakennusfysiikka 5 56 4 3 ERN0042 Teräsrakenteiden perusteet 4 48 3 3 Rakentamistalous ERZ0051 Talonrakennushankkeen kustannuslaskenta 3 32 2 2 Talotekniikka ERH0011 Kiinteistöjen LVI-tekniikka 3 32 2 2 ERH0023 Kiinteistöjen SA-tekniikka 3 32 2 2 Rakennetekniikan moduuli 1 ERF0020 Fysiikka 2L 3 64 4 4 ERF0100 Fysiikan laboratoriotyöt 2 16 1 1 ERM0300 Matematiikka 3 2 32 2 2 ERM0400 Matematiikka 4 3 48 3 3 Rakennetekniikan moduuli 2 ERV0031 Staattisesti määrätyt rakenteet 3 48 3 3 ERV0026 Luujuusoppi 2 3 48 3 3 ERV0054 Staattisesti määräämättömät rakenteet 3 48 3 3 Rakennetekniikan moduuli 3 ERN0132 Betonitekniikan jatkokurssi 3 32 2 2 ERN0190 Betonirakenteet 2 4 64 4 4 ERN0058 Puurakenteiden suunnittelu 4 64 4 4 ERN0080 Teräsrakenteet 4 48 3 3 Rakennetekniikan moduuli 4 ERG0082 Geotekniset laskelmat 3 40 3 2 ERG0043 Paalutus ja kaivannot 3 32 2 2 ERN0200 Muuratut rakenteet 3 48 3 3 VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT 15 INSINÖÖRITYÖ 15 HARJOITTELU 30 241 2792 28 28 28 27 25 26 28 27 30 30 22 20 15 15 0 0 7
TALONRAKENNUSTUOTANTO Koodi Opintojakso OP LH 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi 4. vuosi PERUSOPINNOT 38 792 ERA0015 Tietotekniikan perusteet 3 40 4 1 ERA0026 CAD-perusteet 3 40 3 2 ERCE110 Updating Your English 1 56 4 3 ERCE120 ERCE130 Communication and Engineering English Orientation to Engineer s Working English 3 64 4 4 3 56 3 4 ERCR110 Uppdateringskurs i svenska 1 48 3 3 ERCR120 Svenska för ingenjörer 3 48 3 3 ERCS110 Viestinnän perusteet 1 48 3 3 ERCS120 Työelämän viestintä 3 48 3 3 ERF0011 Fysiikka 1 3 48 3 3 ERK0010 Kemian perusteet 2 40 2 3 ERK0022 Rakennuskemia 2 48 3 3 ERM0000 Matematiikan peruskurssi 3 64 4 4 ERM0100 Matematiikka 1 3 64 4 4 ERM0200 Matematiikka 2 4 80 5 5 YHTEISET AMMATTIOPINNOT 68 992 Talonrakennus ja rakennussuunnittelu ERB0012 Talon suunnittelun perusteet 6 128 4 4 4 4 ERT0003 Pientaloharjoitukset 3 16 1 1 ERU0021 Kaavoituksen perusteet 3 48 3 3 ERU0042 Rakennuslainsäädäntö 3 32 2 2 Maa-, pohja- ja yhdyskuntarakentaminen ERG0012 Geotekniikan perusteet 4 48 3 3 ERG0020 Pohjarakennuksen perusteet 3 40 3 2 ERG0033 Maa- ja kalliorakennustekniikan perusteet 3 40 3 2 ERJ0011 Tie- ja liikennetekniikan perusteet 3 48 3 3 EYQ0021 Vesihuollon perusteet 3 48 3 3 ERU0011 Mittaustekniikan perusteet 3 48 4 2 EYE0013 Ympäristötekniikan perusteet 3 32 2 2 Rakennetekniikka ERN0021 Rakennetekniikan perusteet 3 48 3 3 ERV0013 Statiikka 3 48 3 3 ERV0023 Lujuusoppi 1 3 48 3 3 ERN0012 Betonitekniikan perusteet 5 64 2 2 4 ERN0034 Betonirakenteet 1 4 64 4 4 ERN0054 Puurakenteiden perusteet 4 48 3 3 Rakentamistalous ERZ0011 Yritystalouden perusteet 3 48 3 3 ERZ0021 Työlait ja johtaminen 3 48 3 3 ERZ0030 Rakentamistalouden perusteet 3 48 3 3 8
SUUNTAAVAT OPINNOT 74 904 Talonrakennus ja korjausrakentaminen ERT0012 Talonrakennus 1 5 48 2 2 2 ERT0023 Talonrakennus 2 3 64 3 3 2 ERT0033 Talonrakennus 3 3 32 2 2 ERT0061 Korjausrakentamisen perusteet 3 32 2 2 Rakennetekniikka ERF0041 Rakennusfysiikka 5 56 4 3 ERN0042 Teräsrakenteiden perusteet 4 48 3 3 Rakentamistalous ERZ0051 Talonrakennushankkeen kustannuslaskenta 3 32 2 2 Talotekniikka ERH0011 Kiinteistöjen LVI-tekniikka 3 32 2 2 ERH0023 Kiinteistöjen SA-tekniikka 3 32 2 2 Tuotantomoduuli 1 ERF0032 Fysiika 2 S 2 48 3 3 ERZ0081 Talonrakennuksen työmaatekniikka 3 32 2 2 ERZ0040 ERH0033 Talonrakennushankkeen tuotannonohjaus Rakennustyömaan laite- ja sähkötekniikka 4 48 3 3 3 32 2 2 Tuotantomoduuli 2 ERZ0090 Rakennuttaminen 3 32 2 2 ERZ0060 Korjaushankkeen ohjaus 4 48 3 3 ERZ0220 Kiinteistönhoito 3 32 2 2 Tuotantomoduuli 3 10 128 4 4 4 4 Tuotantomoduuli 4 10 128 4 4 4 4 Suuntavat moduulit 3 ja 4 voidan toteuttaa projektitöinä VAPAASTI VLITTAVAT OPINNOT 15 INSINÖÖRITYÖ 15 HARJOITTELU 30 240 2688 28 28 28 27 25 26 20 20 27 27 27 25 14 14 0 0 9
YHDYSKUNTATEKNIIKKA Koodi Opintojakso OP LH 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi 4. vuosi PERUSOPINNOT 38 792 ERA0015 Tietotekniikan perusteet 3 40 4 1 ERA0026 CAD-perusteet 3 40 3 2 ERCE110 Updating Your English 1 56 4 3 ERCE120 ERCE130 Communication and Engineering English Orientation to Engineer s Working English 3 64 4 4 3 56 3 4 ERCR110 Uppdateringskurs i svenska 1 48 3 3 ERCR120 Svenska för ingenjörer 3 48 3 3 ERCS110 Viestinnän perusteet 1 48 3 3 ERCS120 Työelämän viestintä 3 48 3 3 ERF0011 Fysiikka 1 3 48 3 3 ERK0010 Kemian perusteet 2 40 2 3 ERK0022 Rakennuskemia 2 48 3 3 ERM0000 Matematiikan peruskurssi 3 64 4 4 ERM0100 Matematiikka 1 3 64 4 4 ERM0200 Matematiikka 2 4 80 5 5 YHTEISET AMMATTIOPINNOT 68 992 Talonrakennus ja rakennussuunnittelu ERB0012 Talonsuunnittelun perusteet 6 128 4 4 4 4 ERT0003 Pientaloharjoitukset 3 16 1 1 ERU0021 Kaavoituksen perusteet 3 48 3 3 ERU0042 Maankäyttö- ja rakennuslaki 3 32 2 2 Maa-, pohja- ja yhdyskuntarakentaminen ERG0012 Geotekniikan perusteet 4 48 3 3 ERG0020 Pohjarakennuksen perusteet 3 40 3 2 ERG0033 Maa- ja kalliorakennustekniikan perusteet 3 40 3 2 ERJ0011 Tie- ja liikennetekniikan perusteet 3 48 3 3 EYQ0021 Vesihuollon perusteet 3 48 3 3 ERU0011 Mittaustekniikan perusteet 3 48 4 2 EYE0013 Ympäristötekniikan perusteet 3 32 2 2 Rakennetekniikka ERN0021 Rakennetekniikan perusteet 3 48 3 3 ERV0013 Statiikka 3 48 3 3 ERV0023 Lujuusoppi 1 3 48 3 3 ERN0012 Betonitekniikan perusteet 5 64 2 2 4 ERN0034 Betonirakenteet 1 4 64 4 4 ERN0054 Puurakenteiden perusteet 4 48 3 3 Rakentamistalous ERZ0011 Yritystalouden perusteet 3 48 3 3 ERZ0021 Työlait ja johtaminen 3 48 3 3 ERZ0030 Rakentamistalouden perusteet 3 48 3 3 10
SUUNTAAVAT OPINNOT 75 976 ERF0020 Fysiikka 2 L 3 64 4 4 ERF0100 Fysiikan laboratoriotyöt 2 16 1 1 ERM0300 Matematiikka 3 2 32 2 2 ERM0400 Matematiikka 4 3 48 3 3 ERB0276 3D-suunnittelun perusteet 2 32 2 2 ERU0030 Kaavoitus 2 32 2 2 ERG0062 Maarakennustekniikka 3 32 2 2 ERG0070 Kalliorakennustekniikka 3 32 2 2 ERJ0081 Tiensuunnittelu 5 56 4 3 ERJ0070 Tien kunnossapito 2 24 2 1 ERJ0026 Päällysrakennetyöt 3 40 3 2 ERQ0010 Hydrologia ja hydrauliikka 4 64 4 4 ERQ0040 Vesihuoltotekniikka 4 64 4 4 ERJ0063 Siltatekniikka 3 32 2 2 ERV0050 Maa- ja vesirakent. mittaukset 2 32 4 ERZ0191 ERZ0240 Yhdyskuntarakentamisen tuotantotalous Yhdyskuntarakentamisen tuotannonohjaus 5 64 4 4 2 32 2 2 SUPA-moduulit Tienrakennusmoduuli ERJ0030 Katutekniikka ja katu-cad 4 48 3 3 ERJ150 Liikennejärjestelmäsuunnittelu 3 32 2 2 ERJ0410 Siltojen korjaustekniikka 3 32 2 2 ERJ0050 Tie-Cad 3 32 2 2 Geotekniikkamoduuli ERG0082 Geotekniset laskelmat 3 40 3 2 ERG0043 Paalutus ja kaivannot 3 32 2 2 ERG0101 Kaivantojen tuenta 3 32 2 2 ERG0015 Geotekniikan jatkokurssi 3 32 2 2 Tietekniikan valinnaismoduuli ERJ0201 Siltapiirustukset 2* ERJ0101 Liikenteen ympäristövaikutukset 3* ERJ0091 Ratatekniikka 3* ERJ0210 Liittymäsuunnittelu 3* ERJ0141 Kunnallistekniikka 3* Geotekniikan valinnaismoduuli ERG0120 Pohjarakennuksen jatkokurssi 3* 32* ERG0131 Kallion lujitus ja tiivistys 3* 32* ERG0161 Kalliotekniset tutkimusmenetelmät 3* 32* ERG0180 Maanalainen louhinta 3* 32* EYG0191 Pilaantuneen maan käsittely 3* 32* ERG0201 Pohjarakenteiden korjausrakentaminen 3* 32* Sillanrakennusmoduuli ERJ0201 Siltapiirustukset 2* ERJ0063 Siltatekniikka 3* ERJ0205 Sillanrakennepiirustukset 2* ERJ0060 Siltojen korjaustekniikka 3* 11
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT 15 INSINÖÖRITYÖ 15 HARJOITTELU 30 241 2760 28 28 28 27 26 25 30 28 27 24 27 26 11 10 0 0 12
YHDYSKUNTATUOTANTO Koodi Opintojakso OP LH 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi 4. vuosi PERUSOPINNOT 38 792 ERA0015 Tietotekniikan perusteet 3 40 4 1 ERA0026 CAD-perusteet 3 40 3 2 ERCE110 Updating Your English 1 56 4 3 ERCE120 ERCE130 Communication and Engineering English Orientation to Engineer s Working English 3 64 4 4 3 56 3 4 ERCR110 Uppdateringskurs i svenska 1 48 3 3 ERCR120 Svenska för ingenjörer 3 48 3 3 ERCS110 Viestinnän perusteet 1 48 3 3 ERCS120 Työelämän viestintä 3 48 3 3 ERF0011 Fysiikka 1 3 48 3 3 ERK0010 Kemian perusteet 2 40 2 3 ERK0022 Rakennuskemia 2 48 3 3 ERM0000 Matematiikan peruskurssi 3 64 4 4 ERM0100 Matematiikka 1 3 64 4 4 ERM0200 Matematiikka 2 4 80 5 5 YHTEISET AMMATTIOPINNOT 68 992 Talonrakennus ja rakennussuunnittelu ERB0012 Talonsuunnittelun perusteet 6 128 4 4 4 4 ERT0003 Pientaloharjoitukset 3 16 1 1 ERU0021 Kaavoituksen perusteet 3 48 3 3 ERU0042 Rakennuslainsäädäntö 3 32 2 2 Maa-, pohja- ja yhdyskuntarakentaminen ERG0012 Geotekniikan perusteet 4 48 3 3 ERG0020 Pohjarakennuksen perusteet 3 40 3 2 ERG0033 Maa- ja kalliorakennustekniikan perusteet 3 40 3 2 ERJ0011 Tie- ja liikennetekniikan perusteet 3 48 3 3 EYQ0021 Vesihuollon perusteet 3 48 3 3 ERU0011 Mittaustekniikan perusteet 3 48 4 2 EYE0013 Ympäristötekniikan perusteet 3 32 2 2 Rakennetekniikka ERN0021 Rakennetekniikan perusteet 3 48 3 3 ERV0013 Statiikka 3 48 3 3 ERV0023 Lujuusoppi 1 3 48 3 3 ERN0012 Betonitekniikan perusteet 5 64 2 2 4 ERN0034 Betonirakenteet 1 4 64 4 4 ERN0054 Puurakenteiden perusteet 4 48 3 3 Rakentamistalous ERZ0011 Yritystalouden perusteet 3 48 3 3 ERZ0021 Työlait ja johtaminen 3 48 3 3 ERZ0030 Rakentamistalouden perusteet 3 48 3 3 13
SUUNTAAVAT OPINNOT 74 928 ERF0032 Fysiikka 2 S 2 48 3 3 ERB0276 3D-suunnittelun perusteet 2 32 2 2 ERU0030 Kaavoitus 2 32 2 2 ERG0062 Maarakennustekniikka 3 32 2 2 ERG0070 Kalliorakennustekniikka 3 32 2 2 ERJ0081 Tiensuunnittelu 5 56 4 3 ERJ0070 Tien kunnossapito 2 24 2 1 ERJ0026 Päällysrakennetyöt 3 40 3 2 ERQ0010 Hydrologia ja hydrauliikka 4 64 4 4 ERQ0040 Vesihuoltotekniikka 4 64 4 4 ERJ0063 Siltatekniikka 3 32 2 2 ERV0050 Maa- ja vesirakent. mittaukset 2 32 4 ERZ0191 Yhdyskuntarak. tuotantotalous 5 64 4 4 ERZ0240 Yhdyskuntarak. tuotannonohjaus 2 32 2 2 TUPA-modulit Yhdyskuntatuotannon projektimoduuli Projekti: katu tai tie 3 32 2 2 Projekti: vesihuolto 3 32 2 2 Projekti: pohjatutkimus ja mittaus 3 40 3 2 Projekti: materiaali 3 32 2 2 Projekti: työmaatekniikka 4 40 3 2 Yhdyskuntatuotannon tuotantomoduuli ERZ0250 Yhdyskuntarak. työmatekniikka 3 32 2 2 ERZ0311 Tuotannonohjaus 4 40 3 2 ERH0033 Rakennustyömaan laite- ja sähkötekniikka 3 32 2 2 ERZ0315 Johtaminen 3 32 2 2 ERZ0090 Rakennuttaminen 3 32 2 2 VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT 15 INSINÖÖRITYÖ 15 HARJOITTELU 30 240 2712 28 28 28 27 26 25 21 20 27 22 31 30 14 12 0 0 14
YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMA Ympäristöala tarjoaa runsaasti erilaisia mahdollisuuksia ja työpaikkoja opiskelijoille sekä alalla toimiville insinööreille. Työtehtävät alalla ovat vaihtelevia ja tarjoavat tekijöilleen mielenkiintoisia haasteita. Ympäristöteknologian koulutusohjelmasta valmistuva insinööri voi työskennellä ympäristön suojeluun, hoitoon ja hallintaan vesihuoltoon vesistöjen hoitoon ja kunnostukseen ympäristörakentamiseen ilmansuojeluun jätehuoltoon bioenergia - alaan automaatio- ja mittausteknologiaan tai prosessiteollisuuden ympäristökuormitusten hallintaan liittyvissä tehtävissä. Tehtävät voivat olla suunnittelu-, työnjohto-, tuotanto-, hallinto- tai rakentamistehtäviä oman kiinnostuksen mukaan. Savonia-ammattikorkeakoulun ympäristöteknologian koulutusohjelman tavoitteena on kouluttaa osaavia insinöörejä kasvavan ja kehittyvän ympäristötoimialan tarpeisiin. Pohjois- Savo on merkittävin pääkaupunkiseudun ulkopuolinen ympäristöliiketoiminnan keskittymä Suomessa. Ympäristö- ja bioenergiatoimialan yritykset työllistävät Pohjois-Savossa suoraan noin 3000 ihmistä ja sen lisäksi alueella toimii noin 500 henkilöä erilaisissa ympäristöalaan liittyvissä tutkimus- ja kehitystehtävissä. Annettavalla koulutuksella luodaan vankka osaamispohja ja näkemys perinteisille ympäristötoimialoille, kuten vesihuoltoon, jätehuoltoon, ilmansuojelutekniikkaan, energiatekniikkaan, pilaantuneen ympäristön hoitoon ja ympäristöasioiden hallintaan. Panostamme opetuksessa lisäksi aluekehityksen kannalta tärkeille ympäristöliiketoiminnan sektoreille, kuten automaatio- ja mittaustekniikkaan, ympäristöriskien hallintaan ja uusiutuviin energialähteisiin. Koulutuksen johtavana ajatuksena on tarjota opiskelijalle kokonaisnäkemys ympäristötoimialalta ja syventää tämän jälkeen opiskelijan tietämystä keskeisillä alueilla työelämän tarpeiden mukaan. Syventäviä opintoja tarjotaan vesihuoltotekniikan, ympäristönsuojelun, ympäristörakentamisen sekä automaatio- ja mittausteknologian osa-alueille. Olemme panostaneet yhdistettyyn opetus- ja tutkimuslaboratorioon, joka tarjoaa opiskelijalle runsaasti mielenkiintoisia mahdollisuuksia laboratoriotöiden ja yritysprojektien muodossa. Ympäristöteknologian koulutusohjelmasta valmistuva insinööri voi toimia yleisissä ympäristöalan tehtävissä yrityksissä, kunnissa tai valtionhallinnossa. Ammattiopinnot ja suuntaavat opinnot tarjoavat lisäksi opiskelijalle tarvittavan osaamisen hyvinkin erilaisiin ympäristötoimialan tehtäviin opiskelijan oman kiinnostuksen mukaan. Vaihtoehtoja ovat tällöin esimerkiksi vesihuoltotekniikassa kuntien vesilaitokset tai vesihuoltotekniikan yrityssektori käsittäen tuotanto-, suunnittelu-, tuotekehitysja rakentamistehtävät. Ympäristönsuojeluun syventyvät voivat toimia esimerkiksi tuotteiden ympäristövaikutusten arviointiin, yritysten ympäristöjärjestelmien kehittämiseen, ympäristöriskien hallintaan tai pilaantuneen ympäristön hoitoon liittyvissä tehtävissä. Ympäristörakentamisesta kiinnostuneet voivat toimia julkisen tai yksityisen sektorin ympäristörakentamisen suunnittelu- tai rakentamistehtävissä. Ilmansuojelusta tai bioenergiasta kiinnostuneet voivat hakeutua alan tehtäviin Pohjois-Savon poikkeuksellisen laajassa yrityskentässä. Automaatio- ja mittausteknologia tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet työskennellä voimakkaasti kasvavalla ympäristötekniikan osa-alueella, jossa mittaustekniikka tuodaan avuksi ympäristön tilan seurannan tehostamiseksi. Automaatiotekniikka tarjoaa uusia mahdollisuuksia parantaa prosessien ohjausta ympäristökuormituksen pienentämiseksi. SUUNTAAVIEN OPINTOJEN VALINTA Ympäristöteknologian koulutusohjelmassa opiskellaan ensimmäisenä vuonna yhteisiä aineita. Suuntaavien opintojen valinta tapahtuu ensimmäisen vuoden keväällä. Suuntaavat opinnot muodostuvat opiskelijan valitsemista syventävistä opintokokonaisuuksista, joita tarjotaan ympäristönsuojeluun, vesihuoltotekniikkaan, ympäristörakentamiseen ja automaatioja mittaustekniikkaan. VAPAASTI VALITTAVAT OPINTOJAKSOT Koulutusohjelmaan sisältyy 15 op vapaasti valittavia opintojaksoja. Opiskelijalla on siten 15
mahdollisuus täydentää opintojaan oman ammatillisen mielenkiintonsa mukaan. Hän voi valita opintojaksoja toisesta suuntautumisvaihtoehdosta tai syventymiskohteesta tai toisesta koulutusohjelmasta (esim. sähkö- tai konetekniikan koulutusohjelmasta). Hän voi myös suorittaa opintoja ammattikorkeakoulun muissa yksiköissä tai Kuopion yliopistossa (ympäristötieteiden laitos). Ympäristökysymykset ovat luonteeltaan globaaleita, joten vapaasti valittaviksi opintojaksoiksi suositellaan ulkomailla tai ulkomaiseen korkeakouluun suoritettuja opintoja. HARJOITTELU Työharjoittelu tapahtuu erillisen harjoitteluohjeen mukaan lukuvuosien välikesinä ja viimeisen vuoden keväällä ympäristöalan tehtävissä. INSINÖÖRITYÖ Insinöörityö on viimeisenä vuotena tehtävä itsenäinen tutkimus tai projekti, joka pyritään tekemään yritysten tai yhteisöjen toimeksiantona. Työstä on erilliset ohjeet. 16
YMPÄRISTÖTEKNOLOGIA Koodi Opintojakso OP LH 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi 4. vuosi PERUSOPINNOT 36 2808 ERA0015 Tietotekniikan perusteet 3 40 3 2 ERA0026 CAD-perusteet 3 40 2 3 ERCE110 Updating your english 1 56 4 3 ERCE120 ERCE130 Communication and Engineering English Orientation to Engineer s Working English 3 64 4 4 3 56 3 4 ERCR110 Uppdateringskurs i svenska 1 48 3 3 ERCR120 Svenska för ingenjörer 3 48 3 3 ERCS110 Viestinnän perusteet 1 48 3 3 ERCS120 Työelämän viestintä 3 48 3 3 ERF0011 Fysiikka 1 3 48 3 3 ERK0010 Kemian perusteet 2 40 3 2 ERM0000 Matematiikan peruskurssi 3 64 4 4 ERM0100 Matematiikka 1 3 64 4 4 ERM0200 Matematiikka 2 4 80 5 5 AMMATTIOPINNOT 103 1624 Yleiset ammattiopinnot 24 ERF0100 Fysiikan laboratoriotyöt 2 32 2 2 ERF0020 Fysiikka 2 L 3 48 3 3 ERK0030 Ympäristökemia 1 2 48 3 3 ERM0300 Matematiikka 3 2 32 4 ERM0400 Matematiikka 4 3 48 6 ERM0500 Matematiikka 5 4 64 4 4 ERZ0011 Yritystalouden perusteet 3 48 3 3 EKZ0002 Projektinhallinta 2 32 4 EKG0020 Teollisuusyrityksen laskentatoimi 3 48 3 3 Ympäristötekniikka 58 EYE0010 Ympäristötekniikka 3 32 2 2 Ympäristötekniikan laboratoriotyöt 8 1 EYE0021 Ympäristöasioiden hallinta 3 40 3 2 EYE0033 Ilmansuojelutekniikka 3 40 3 2 Ilmansuojelutekniikan lab.työt 8 1 EYE0052 Ympäristölainsäädäntö 3 48 3 3 EYE0073 Mater.kierrätys ja jätehuolto 3 48 3 3 EYE0311 Ympäristötekniikan projekti 3 48 3 3 EYG0190 Pilaant. maa-alueet ja niiden käsitt. 3 40 3 2 EYH0071 Energiatekniikan perusteet 3 40 2 3 Energiatekniikan laboratoriotyöt 8 1 EYH0023 Energiatekniikka 4 64 4 4 ERK0035 Ympäristökemia 2 3 48 3 3 EYK0036 Mikrobiologian perusteet 3 48 3 3 EYX0010 Prosessitekniikan perusteet 3 48 3 3 EYX0020 Teollisuusprosessit 4 64 4 4 17
EYQ0101 Vesistöjen hoito 3 48 3 3 ERQ0010 Hydrologia ja hydrauliikka 4 64 4 4 EYQ0021 Vesihuollon perusteet 3 48 3 3 EYQ0040 Vesihuoltotekniikka 4 64 4 4 EYQ0070 Prosessi- ja vesitekn. laboratoriotyöt 3 48 3 3 Ympäristörakentaminen 21 ERZ0021 Työlait ja johtaminen 3 48 3 3 ERV0013 Statiikka 3 48 3 3 ERV0020 Lujuusopin perusteet 3 48 3 3 ERN0175 Rakenne- ja materiaalitekniikka 3 48 3 3 ERU0011 Mittaustekniikan perusteet 3 48 3 3 ERG0011 Geotekniikan perusteet 3 48 3 3 ERU0021 Kaavoituksen perusteet (Y) 3 32 2 2 SYVENTÄVÄT OPINNOT Vesihuoltotekniikan syventävät opinnot 20 280 EYQ0045 Haja-asutuksen vesi- ja jätehuolto 3 32 4 EYQ0100 Vesihuollon saneeraus 3 32 4 EYQ0140 Luonnonmukainen vesirakentaminen 3 40 5 EYQ0150 Vesihuoltotekniikan laboratoriotyöt 4 64 2 2 2 2 EYQ0132 Vesihuoltolaitosten suunnittelu 4 64 4 4 EYE0091 Vesihuollon tietokoneohjelmat 3 48 3 3 Ympäristönsuojelu 21 296 EYE0172 Laatu- ja ympäristöj. ja niiden audit. 3 32 2 2 EYZ0195 Ympäristötalouden perusteet 3 40 2 3 EYE0096 Paikkatietojärjestelmät (GIS) 3 48 3 3 EYE0010 Ympäristönäytteenotto 3 48 3 3 EYE0180 Jätehuollon tekninen suunnittelu 3 32 2 2 EYE0110 Ympäristöriskit ja niiden hallinta 3 48 3 3 EYE040 Tuotteen elinkaari 3 48 3 3 Ympäristörakentaminen 22 304 ERG0020 Pohjarakennuksen perusteet 3 40 3 2 ERG0030 Maa- ja kalliorakennustekniikka 4 56 4 3 ERJ0011 Tie- ja liikennetekniikan perusteet 3 48 3 3 ERJ0030 Katutekniikka ja katu-cad 4 48 3 3 ERZ0030 Rakentamistalouden perusteet 3 48 3 3 ERZ0191 Yhdyskuntarakentamisen tuot.talous 5 64 4 4 Automaatio- ja mittaustekniikka 20 272 EYX0070 Sähkötekn. ja elektroniikan perusteet 3 40 3 2 EYH0221 Instrumentointitekniikka 3 40 2 3 EYX0045 Prosessisuureiden mittaustekniikka 3 40 3 2 EYH0201 Mittaus- ja automaatiolaboratoriot 1 4 64 4 4 EYX0051 Säätö- ja ohjaustekniikka 3 40 3 2 EYA0210 Ohjelmoitavat logiikat 4 48 3 3 VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT 15 2 2 3 3 2 2 3 3 6 5 HARJOITTELU 30 INSINÖÖRITYÖ 15 240 25 26 34 31 34 34 26 29 31 32 24 24 23 22 18
PUUTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA KOULUTUSOHJELMAN TAVOITTEET Tavoitteena on puutuotteiden ja -rakenteiden tuotteistaminen ja puutuoteteollisuuden prosessien sekä alan yritystoiminnan kehittäminen. Koulutuksessa pyritään yhdistämään teoriaa käytäntöön harjoitustöiden ja teollisuusprojektien kautta yhdessä alan yritysten kanssa. Puutekniikan koulutusohjelma antaa valmiudet monipuolisiin tehtäviin koko puutuoteteollisuudessa, asiantuntija- ja johtotehtävissä tuotannossa, tuotekehityksessä ja markkinoinnissa. KOULUTUSOHJELMAN RAKENNE JA TOTEUTTAMINEN Puutekniikan koulutusohjelmassa voi erikoistus kahteen eri vaihtoehtoon; puutuotantotekniikkaan ja puurakennustekniikkaan. Puutuotantotekniikan opinnoissa keskitytään erityisesti rakennuspuusepän- ja puutalo- sekä sahatavaran jatkojalostus- ja levyteollisuuden puutuotteiden ja -rakenteiden tuotanto- ja automaatiotekniikkaan kuten puuntyöstö-, liimaus- ja pintakäsittelytekniikkaan sekä tuotannonsuunnitteluun ja tuotekehitykseen. Tuotanto- ja automaatiotekniikan opinnoissa perehdytään myös koneautomaatioon, CNC/CAM-tekniikkaan sekä puuteollisuuslaitosten tuotantojärjestelmien ja koneistuksen suunnitteluun ja kehittämiseen. Puurakennustekniikan opinnoissa keskitytään puutalojen ja -rakenteiden sekä puisten rakennusosien ja -komponenttien rakennetekniikkaan ja suunnitteluun sekä teolliseen valmistukseen. Mahdollistaa puurakennesuunnittelun A-pätevyyden. Molemmissa suuntautumisvaihtoehdoissa yrityksen toiminnan ja tuotannonohjauksen sekä talouden hallinnan ja tuotteiden markkinoinnin osa-alueet ovat myös opinnoissa vahvasti esillä. Koulutukseen kuluu tärkeänä osana erilaiset yhteistyöprojektit alan yritysten kanssa. Uudessa puutekniikan liimaus- ja pintakäsittelylaboratoriossa tehtävien laboratoriotöiden sekä teollisuusprojektien avulla opiskelijat pääsevät osallistumaan yritysten tutkimus- ja kehityshankkeisiin ja näin syventämään ammattitietouttaan sekä parantamaan työelämäsuhteiden muodostumista. Liimaus- ja pintakäsittelylaboratorion tuotantokoneilla, aineenkoestus- ja testauslaitteilla tutkitaan esim. liimasaumojen ja pinnoitteiden lujuutta ja säänkestävyyttä. Puutuotteita suunnitellaan ja valmistetaan valmiiksi tuotteiksi käyttäen CNC/CAM-tekniikkaa sekä nykyaikaisia puuntyöstökoneita. AMMATILLINEN TEHTÄVÄALUE Valmistuttuaan puutekniikan insinööri (AMK) voi toimia mm. seuraavanlaisissa tehtävissä puuteollisuudessa: Esimies- ja projektitehtävissä tuotannossa ja tuotannonsuunnittelussa Tuotekehityksessä sekä teknisessä suunnittelussa ja neuvonnassa Vienti- ja kotimaan markkinointitehtävissä Kehitys- ja koulutustehtävissä Laitos- ja laitesuunnittelijana ja erilaisten laitteiden valmistuksen ja markkinoinnin tehtävissä Itsenäisenä yrittäjänä SUUNTAAVIEN OPINTOJEN VALINTA Puutekniikan koulutusohjelmassa voi erikoistus joko puutuotantotekniikkaan tai puurakennustekniikkaan. Erikoistumisopintojen valinta tapahtuu toisen vuoden keväällä. VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT Koulutusohjelmaan sisältyy 15 op vapaasti valittavia opintojaksoja. Niiden avulla opiskelija voi syventää ammatillista erikoistumistaan tai laajentaa osaamistaan haluamillaan tietotaidon osa-alueilla. Hän voi valita opintojaksoja toisesta koulutusohjelmasta. Esimerkiksi, jos opiskelija haluaa paremmat valmiudet toimia puurakennesuunnittelun tehtävissä, valitsee hän opintoja rakennustekniikan koulutusohjelmasta. Vastaavasti opiskelija haluaa paremmat valmiudet kehittää puutuoteteollisuuden tuotantoprosesseja, valitsee hän opintoja konetekniikan koulutusohjelmasta. HARJOITTELU Työharjoittelu tapahtuu erillisen harjoitteluohjeen mukaan välikesinä ja viimeisen vuoden keväällä. Harjoittelupaikan tulee vastata koulutusohjelman tehtäviä. Harjoittelu voi muodostua useista jaksoista. Yhden jakson minimipituus on kuukausi. Harjoittelusta laaditaan raportti. INSINÖÖRITYÖ Insinöörityö on viimeisenä vuotena tehtävä itsenäinen tutkimus tai projekti, joka pyritään tekemään yritysten tai yhteisöjen tilaamana. Insinöörityön muodosta ja laajuudesta sekä aikatauluista on laadittu erilliset ohjeet 19
PUUTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA Koodi Opintojakso OP lh 1. Vuosi 2. Vuosi 3. Vuosi 4. Vuosi PERUSOPINNOT 48 944 ERA0015 Tietotekniikan perusteet 3 40 3 2 ERCE110 Updating your English 1 56 4 3 ERCE120 ERCE130 Communication and Engineering English Orientation to Engineer s Working English 3 64 4 4 3 56 3 4 ERCR110 Uppdateringskurs i svenska 1 48 3 3 ERCR120 Svenska för ingenjörer 3 48 3 3 ERCS110 Viestinnän perusteet 1 48 3 3 ERCS120 Työelämän viestintä 3 48 3 3 ERF0011 Fysiikka 1 3 48 3 3 ERF0020 Fysiikka 2L 3 64 4 4 ERF0100 Fysiikan laboratoriotyöt 2 16 1 1 ERK0010 Kemian perusteet 2 40 3 2 ERK0040 Puualan kemia 2 48 3 3 ERM0000 Matematiikan peruskurssi 3 64 4 4 ERM0100 Matematiikka 1 3 64 4 4 ERM0200 Matematiikka 2 4 80 5 5 ERM0300 Matematiikka 3 2 32 2 2 ERM0400 Matematiikka 4 3 48 3 3 EYE0013 Ympäristötekniikan perusteet 3 32 2 2 AMMATTIOPINNOT 98 1346 Puurakennustekniikka 22 ERB0012 Talon suunnittelun perusteet 6 128 4 4 4 4 ERT0003 Pientaloharjoitukset 3 16 2 ERV0013 Statiikka 3 48 3 3 ERV0023 Lujuusoppi 1 3 48 3 3 ERN0054 Puurakenteiden perusteet 4 48 3 3 EPW0210 Teollinen puurakentaminen 3 32 2 2 Yritystalous ja tuotekehitys 31 ERA0026 CAD-perusteet 3 40 3 2 ERB0277 3D-suunnittelun perusteet 3 32 2 2 EPW0152 Tuotekehitys 3 48 6 EKG0010 Yritystoiminta 3 32 4 EKG0020 Teollisuusyrityksen laskentatoimi 3 48 3 3 EKG0032 Tuotannonohjaus 4 56 4 3 EKZ0001 Projektinhallinta 3 32 2 2 ERZ0021 Työlait ja johtaminen 3 48 3 3 EKG0050 Laatutekniikka 3 48 3 3 ERZ0110 Markkinointi 3 32 4 Puutuotteiden valmistusteknologia 45 EPW0011 Puun materiaalioppi 3 40 2 3 EPW0021 Metsätalous 3 48 6 EPW0042 Sahaus- ja höyläystekniikka 5 82 4 4 2,25 20
EPW0070 Kuivaustekniikka 3 48 4 2 EPH0022 Tuotantotekniikka 3 40 2 3 EPW0082 Sahatavaran jatkojalostus 4 48 4 2 EPW0220 Puutuotteiden valmistustekniikka 1 3 32 4 EPW0260 Puutuotteiden valmistustekniikka 2 5 64 3 5 EPW0230 Puun työstö- ja terätekniikka 3 40 3 2 EPW0250 Puun liimaustekniikka 3 40 2 3 EPW0240 Puun pintakäsittely 3 40 2 3 EPW0130 Rakennuspuusepänteollisuus 4 48 4 2 EPW0181 CNC-tekniikka 1 3 40 5 SYVENTÄVÄT OPINNOT Puutuotantotekniikan suuntautumismoduuli 34 392 EPW0113 Tehdassuunnittelu 4 48 3 3 EPW0090 Puulevytekniikka 3 40 3 2 EPW0185 CNC-tekniikka 2 3 40 5 EPW0280 Projekti: tutkimus/tuotanto 5 48 3 3 EPW0290 Projekti: tuotekehitys 5 48 3 3 EPW0300 Puutuotesuunnittelu 3 32 2 2 EPH0012 Koneautomaatio 4 48 3 3 EKQ0032 Kunnossapito 3 32 2 2 EKN0052 Robotiikka 4 56 3 4 Puurakennustekniikan suuntautumismoduuli 34 464 ERF0041 Rakennusfysiikka 5 56 4 3 ERN0021 Rakennetekniikan perusteet 3 48 3 3 ERV0031 Staattisesti määrätyt rakenteet 3 48 3 3 ERV0054 Staattisesti määrämättömät rakenteet 3 48 3 3 ERV0026 Lujuusoppi 2 3 48 3 3 ERN0050 Puurakenteiden suunnittelu 4 64 4 4 ERZ0030 Rakentamistalouden perusteet 3 48 3 3 ERT0012 Talonrakennus 1 5 48 2 2 2 ERB0021 Rakennussuunnittelu 1 3 32 2 2 ERB0050 Suunnitteluharjoitukset 1 2 24 2 1 VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT 15 160 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 HARJOITTELU 30 INSINÖÖRITYÖ 15 240 2842 31 24 27 27 26 28 24 27 25 23 26 25 18 24 0 0 21
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖTEKNIIKAN OSASTO OPINTOJAKSOJEN KUVAUKSET 2006 TIETOTEKNIIKKA ERA0015 Tietotekniikan perusteet (3 op, 40h) Tavoitteet ja sisältö: Mikrotietokoneen rakenteen ja käytön perusteet. Käyttöjärjestelmän, tietoverkkojen ja www-sivujen laadinnan perusteet. Työvälineohjelmistojen mm. tekstinkäsittely- ja taulukkolaskentaohjelmistojen perusteet. ERA0026 CAD-perusteet (3 op, 40h) Tavoitteet ja sisältö: Tietokoneavusteisen suunnittelun ja teknisen piirtämisen perusteet CADohjelmistolla. ERB0276 3D-suunnittelun perusteet (2 op, 32h) Tavoitteet ja sisältö: Tietokoneavusteisen 3Dsuunnittelun perusteet CAD-ohjelmistolla. Mallinnusmenetelmät. Mallien luonti, muokkaus ja visualisointi. ERB0268 3D-mallien visualisointi ja kuvankäsittely (3 op, 32h) Tavoitteet ja sisältö: 3D-mallien visualisointi tuotemallinnusjärjestelmillä. Suunnitelmien havainnollistaminen kuvankäsittelyohjelmistolla. ERB0282 ArchiCad ohjelman perusteet ( 3 op, 32h) Tavoitteet ja sisältö: Rakennussuunnitelmien laatiminen ohjelmalla. Ohjelman ominaisuuksien hyödyntäminen ja käyttö. Harjoitustyöt. Lähteet: Archicad rakennussimulaattorin käyttöohje. TALONRAKENNUS JA RAKENNUSSUUNNITTELU ERB0012 Talon suunnittelun perusteet (6 op) 128 h Tavoitteet ja sisältö: Tutustutaan rakennusalan organisaatioihin ja tietolähteisiin, talonrakennushankkeeseen, rakennuslainsäädäntöön, energiataloudelliseen rakennussuunnitteluun, paloturvallisuuteen, ääneneristävyyteen sekä arkkitehtuurin historiaan. Perehdytään rakennuspiirustuksiin, pinta-ala- ja tilavuuslaskuihin, tilasuunnitteluun, rakennusaineisiin, pientalon rakenteisiin, u-arvolaskuihin, routasuojaukseen, kosteuden vaikutuksiin, sisäilmastoon sekä rakennuksen sovittamiseen ympäristöönsä. Lisäksi saadaan ohjausta pientaloharjoituksiin. ERT0003 Pientaloharjoitukset (3 op) 16 h Tavoitteet ja sisältö: Laaditaan annetuista lähtökohdista pientalon pää- ja työpiirustuksia. Piirretään luonnossuunnitelma tontin koko rakennusoikeuden käytöstä ja esittelypiirustus jostakin yksittäisestä huonetilasta. Lisäksi saadaan 16 tuntia CAD-ohjausta. ERT0012 Talonrakennus 1 (5 op) 48 h Tavoitteet ja sisältö: Perehdytään kerrostalojen ja hallien runkorakenteisiin. Opitaan rakennusten paloturvallisuusmääräykset ja ohjeet. Tarkastellaan paloturvallisuuteen liittyviä laitteita ja varusteita. Laaditaan hallin pää- ja työpiirustuksia. Tehdään hormipiirustus. ERT0023 Talonrakennus 2 (3 op) 64 h Tavoitteet ja sisältö: Opitaan rakennusakustiikka ja rakennusselostuksen laatiminen. Perehdytään väestönsuojiin, portaisiin, hisseihin, väliseiniin, parvekkeisiin ja kattoihin. Tehdään suppea tutkielma. ERT0033 Talonrakennus 3 Tavoitteet ja sisältö: Perehdytään lattioihin, ulkoseiniin, oviin ja ikkunoihin sekä näihin liittyviin testauksiin ja korjauksiin. Laaditaan asuinkerrostalon pää- ja työpiirustuksia. ERT0040 Talonrakennus 4 Tavoitteet ja sisältö: Perehdytään alakattoihin, valaistukseen, sisäpintojen verhousrakenteisiin, kalusteisiin, tasoitus-, maalaus- ja tapetointitöihin sekä näihin liittyviin testauksiin ja korjauksiin. Tutustutaan lisäksi huoneakustiikan periaatteisiin Laaditaan maalausselostus tai tehdään tutkielma jostain opintojakson aiheesta. ERT0061 Korjausrakentamisen perusteet Tavoitteet ja sisältö: Opitaan korjausrakenta- 22
misen lähtökohdat ja tutkimustavat rakennusja rakennesuunnittelua sekä työmaatehtäviä varten. Käsiteltäviä aiheita ovat: korjausrakentamisen tavoitteet ja niiden määrittely, rakennushistorian selvittely, restaurointiperiaatteet, vanhat rakennustavat, rakenteet ja materiaalit, korjausrakentamiseen liittyvä rakennusfysiikka ja kemia sekä kuntotutkimukset ja niihin käytettävät välineet. ERT0070 Korjausrakentaminen (4 op) 48 h Tavoitteet ja sisältö: Opitaan rakenteiden korjausmenetelmät rakennussuunnittelua ja työmaatehtäviä varten. Käsiteltäviä aiheita ovat: vanhat perustamistavat, vauriot ja niiden korjaustavat pääpiirtein, betonirakenteiden ja muurattujen rakenteiden vauriot ja korjaus, puurakenteiden laho-, home- ja hyönteisongelmat sekä niiden torjunta, paloturvallisuus, pintakäsittelyt, LVIS-työt ja korjausrakentamisen erikoistuotteet. Perehdytään lisäksi korjaustöiden kannattavuuteen, korjausrakentamisen normaalihintamenettelyyn, kunnossapitosuunnitteluun ja rakennusten jatkuvaan huoltoon. ERT0081 Käytännön kuntotutkimus (3 op) 16 h Tavoitteet ja sisältö: Perehdytään käytännön tutkimustyöhön. Tutkitaan ryhmätyönä jokin kiinteistö ja tehdään tutkimuksesta raportti, joka sisältää korjaussuunnitelman ja kustannusarvion. Ryhmän koko on rajoitettu. ERB0021 Rakennussuunnittelu 1 (3op, 32h) Tavoitteet ja sisältö: Asuntorakentamisen mitoitus ja tilaratkaisut. Lomarakentamisen, omakotiasumisen, maatilarakentamisen ja rivitalojen erityispiirteet. Kerrostalot ja asuntolat. Eri määräysten vaikutus asuntosuunnitteluun. Liikuntarajoitteisten erityistarpeet. Tentti. Lähteet: RT-kortisto ja monisteet, www.invalidiliitto.fi, www.ymparisto.fi rakennusmääräykset ja asuntotuotanto. ERB0030 Rakennussuunnittelu 2 (3op, 32h) Tavoitteet ja sisältö: Julkisen ja liike- sekä teollisen rakentamisen erityispiirteet. Tavallisimpien kohteiden kuten koulujen, päiväkotien ja toimisto ja liikerakennusten suunnittelussa huomioitavia asioita ja määräyksiä. Tentti. Lähteet RT-kortisto ja monisteet. ERB0052 Suunnitteluharjoitus 1 (3 op, 24h) Tavoitteet ja sisältö: Oppilas laatii pienehköjen kohteiden kuten sauna ja omakotitalojen suunnitelmia. Suoritustapa tietokoneavusteisen ohjelman käyttö harjoituksiin. Lähtötiedot: ohjelmavalmiudet sekä ERB0021. ERB0061 Suunnitteluharjoitus 2 (4 op, 24h) Tavoitteet ja sisältö: Julkisen tai liikerakentamisen suunnitelmien laadinta tietokoneavusteisella ohjelmalla. Kohteeseen liittyvien tuotteiden tai rakennusosien detaljisuunnitelmia. Lähtötiedot: ERB0030 ja ERB0050. ERB0040 Rakennushistoria (3op, 32h) Tavoitteet ja sisältö: Rakennustaiteen ja rakennustekniikan kehitys Suomessa ja Euroopassa. Keskeiset tyylipiirteet ja vaiheet. Tärkeimmät historialliset kohteet Suomessa. Tentti ja harjoitustyö. Kirjallisuus: Suomalainen rakennustaide, Arkkitehtuurin historia antiikista nykyaikaan. ERB0071 Tuote (3op, 48h) Tavoitteet ja sisältö: Suunnitteluprojekti, jossa suunnitellaan, valmistetaan tai testataan joku ajankohtainen rakennustuote. Osittain ryhmä ja laboratoriotyöskentelyä. Materiaali, kohde ja työtapa vaihtuu vuosittain. Suoritustapa projektiin osallistuminen. ERB0080 Sommittelu (3op, 32h) Tavoitteet ja sisältö: Tehdään erilaisia pienehköjä tila-, mittakaava-, mitoitus-, suhde-, värija materiaaliharjoituksia. Tavoitteena oppia ymmärtämään erilaisten valintojen vaikutus lopputulokseen ja kyetä käyttämään ja ymmärtämään esteettisiä periaatteita. Suoritustapa harjoitustyöt. Lähteet: The Principles of Architecture. KIELET JA VIESTINTÄ ERCS110 Viestinnän perusteet (1 op) 48h Tavoitteet ja sisältö: Esiintymisvalmiuksien vahvistaminen puheviestinnän yksilö- ja ryhmäharjoitusten avulla. Johdonmukaisen ja tavoitteellisen tekstin tuottaminen. Perehtyminen yhteisöviestinnän perusteisiin. Teknisen tekstin tuottamisen kannalta keskeisten kielenhuollon seikkojen kertaaminen. 23
ERCS120 Työelämän viestintä (3 op) 48h Tavoitteet ja sisältö: Työelämän vaatiman sekä suullisen että kirjallisen esittämistaidon vahvistaminen. Ryhmätaitojen kehittäminen ja neuvottelu- ja kokoustekniikkataitojen syventäminen harjoitusten avulla. Perehdyttäminen opinnäytetyön tekemiseen. ERCR110 Uppdateringskurs i svenska (1 op) 48h Tavoitteet ja sisältö: Ruotsin yleiskielen ja keskeisten rakenteiden kertaaminen, selviytyminen ruotsin kielellä tavallisissa opiskeluun, työelämään ja vapaa-aikaan liittyvissä tilanteissa. Kielialueen kulttuurin tuntemus. ERCR120 Svenska för ingenjörer (3 op) 48h Tavoitteet ja sisältö: Suullisen ja kirjallisen kielitaidon vankentaminen harjoittelemalla tekniikan alaan ja työelämään liittyviä kielenkäyttötilanteita. Perehtyminen oman alan erityissanastoon teknisten tekstien avulla. Aihealueina tekniikan alan koulutus, työnhaku, yrityksen toiminnan esittely, yritysvieraiden vastaanotto, erilaiset työelämään liittyvät viestintätilanteet. ERCE110 Updating Your English (1 op) 56h Tavoitteet ja sisältö: Englannin yleiskielen keskeisen sanaston ja rakenteiden hallinta, selviytyminen tavallisissa opiskeluun, työelämään ja vapaa-aikaan liittyvissä tilanteissa. ERCE120 Communication and Engineering English (3 op) 64h Tavoitteet ja sisältö: Suullisen ja kirjallisen kielitaidon vankentaminen opiskelun, työelämän ja vapaa-ajan tilanteita varten, tutustuminen oman alan ammattikirjallisuuteen, kielialueen kulttuurin tuntemus. Aihealueina small talk, liikematkat, messut, tuote- ja prosessikuvaukset, presentaatiot, graafiset kuvat, tehdasvierailut. ERCE130 Orientation to Engineer s Working English (3 op) 56h Tavoitteet ja sisältö: Oman alan ammattikielen keskeisen sanaston hallinta, ammattikirjallisuuteen perehtyminen, valmiudet selviytyä englanninkielen taitoa vaativista tehtävistä työelämässä. Aihealueina työelämän englanti, työpaikan hakeminen, kokoukset, neuvottelut, insinöörityön abstraktin laatiminen, raportit. TALOTEKNIIKKA ERH0011 Kiinteistöjen LVI-tekniikka Tavoitteet ja sisältö: Perehtyä rakennuksen lämmitys-, vesi- ja viemärijohto- sekä ilmanvaihtojärjestelmiin, niiden toimintaperiaatteisiin sekä säännöksiin. LVI-töiden liittymiseen suunnitteluun, rakentamisen eri vaiheisiin. Rakennuksen sisäilmasto. Lämmitysjärjestelmät ja niiden keskeisimmät osat. Rakennuksen vesi- ja viemärilaitteistot ja niitä koskevat määräykset. Rakennuksen ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmät, niiden osat ja asennusperiaatteet. ERH0023 Kiinteistöjen sähkö- ja automaatiotekniikka Tavoitteet ja sisältö: Rakennuksen sähköverkon rakenne. Rakennuksen telejärjestelmien rakenne. Sähkö- ja telejärjestelmien vaativat tilavaraukset ja johtotiet. Tilapäisasennukset työmaalle. ERH0033 Rakennustyömaan laite- ja sähkötekniikka Tavoitteet ja sisältö: Rakennustyömaalla käytettävien koneiden ja laitteiden käyttötekniikka ja turvallisuus. Keskeisten koneiden toiminta-, huolto- ja rakenneperiaatteet sekä niihin liittyvät viranomaistarkastukset. Rakennustyömaan tilapäiset sähköverkot: rakenne, laitteet ja mitoitusperiaatteet. GEOTEKNIIKKA JA POHJARAKENNUS ERG0012 Geotekniikan perusteet (4 op) 48 h Tavoitteet ja sisältö: Perustiedot maa- ja kallioperän muodostumisesta ja koostumuksesta sekä pohjavedestä. Maa- ja kallioperä rakennuskohteena sekä rakennusteollisuuden raakaainelähteenä. Maa- ja kallioluokitukset. Maalajien ominaisuudet. Perustiedot maaperän kenttä- ja laboratoriotutkimusmenetelmistä rakennus- ja ympäristöteknisiä tarpeita varten. Pohjavesihavainnot. Koetin- ja näytteenottokairaukset. In-situ -pohjatutkimusmenetelmät. Geofysikaaliset tutkimusmenetelmät. Erikoistutkimukset. ERG0020 Pohjarakennuksen perusteet (3 op) 40 h Tavoitteet ja sisältö: Keskeiset pohjarakentamista säätelevät määräykset ja ohjeet. Perustiedot 24
maan- ja kallionvaraisesta perustamisesta sekä paalutuksesta. Rakennusten ja tonttialueiden kuivatus sekä routasuojaus. Kaivannot. Täyttö ja tiivistys. Pohjanvahvistus. Korjausrakentaminen. ERG0033 Maa- ja kalliorakennustekniikan perusteet (3 op) 40 h Tavoitteet ja sisältö: Raivaus, irrotus-, kuormaus-, siirto-, pengerrys- ja tiivistystyöt sekä niissä tarvittavat työkoneet ja työmenetelmät. Louhintatöissä käytettävä poraus-, panostusja sytytyskalusto. Työmenetelmät. Louhintaräjähdysaineet ja sytytysvälineet. Louhintaräjäytysten panoslaskenta. Penger-, kanaali- ja syvennyslouhinta. Räjäytystöitä koskeva lainsäädäntö. ERG0043 Paalutus ja kaivannot Tavoitteet ja sisältö: Paalutukseen ja kaivantojen suunnitteluun liittyviä mitoituslaskelmia. Lyöntipaalutusohje. Suurpaalutusohje. EYG0050 Maa- ja kalliorakennustekniikka (4 op) 56 h. Tavoitteet ja sisältö: Raivaus, irrotus-, kuormaus-, siirto-, pengerrys- ja tiivistystyöt sekä niissä tarvittavat työkoneet ja työmenetelmät. Maan tiivistäminen ja tiivistystyön valvonta. Pinta-, kerros- ja syvästabilointi. Maarakenteiden suojaus. Verhoukset. Ruoppaus. Louhintatöissä käytettävä poraus-, panostus- ja sytytyskalusto. Työmenetelmät. Louhintaräjähdysaineet ja sytytysvälineet. Louhintaräjäytysten panoslaskenta. Penger-, kanaali- ja syvennyslouhinta. Räjäytystöitä koskeva lainsäädäntö. ERG0062 Maarakennustekniikka Tavoitteet ja sisältö: Maan tiivistäminen ja tiivistystyön valvonta. Pinta-, kerros- ja syvästabilointi. Maarakenteiden suojaus. Verhoukset. Ruoppaus. Putkijohdot ja kaivannot. Pohjanvahvistus. Roudan syvyys. Radon. ERG0070 Kalliorakennustekniikka Tavoitteet ja sisältö: Vedenalainen louhinta. Raivaus- ja maansiirtoräjäytykset. Räjäytystöiden ympäristövaikutukset. Katselmukset ja louhintatärinä. Asutuskeskuslouhinta. ERG0082 Geotekniset laskelmat (3 op) 40 h Tavoitteet ja sisältö: Maan lujuus- ja muodonmuutosominaisuudet sekä pohjaveden ja ajan vaikutus. Maapohjan ja ylärakenteen vuorovaikutus. Tavanomaisten maanvaraisten ja maanvastaisten rakenteiden suunnittelussa tarvittavat kantavuus-, vakavuus-, painuma- ja maanpainelaskelmat sekä penkereiden ja luiskien vakavuustarkastelut. ERG0101 Kaivantojen tuenta Tavoitteet ja sisältö: Maanpaineen syventävä tarkastelu. Kaivantojen tuenta. Maa- ja kallioankkurit. Tukiseinät ja muurit. ERG00015 Geotekniikan jatkokurssi Tavoitteet ja sisältö: Maanvaraisten perustusten geotekninen kantavuus. Suunnitteluparametrit. Epäkeskinen kuormitus. Reunajännitykset. Maan lujitteet. ERG0120 Pohjarakennuksen jatkokurssi Tavoitteet ja sisältö: Paalukuormat. Suur- ja erikoispaalujen geotekninen kantavuus. Kevyet täytteet. Maan lujitteet. ERG0131 Kallion lujitus ja tiivistys Tavoitteet ja sisältö: Kallion lujitus- ja tiivistysmenetelmät. Kalusto. Lujitusinjektointi. Tiivistysinjektointi. Pultitus. Kalliotapit ja ankkurit. Ruiskubetonointi. Tukirakenteet. Holvautuminen. ERG0161 Kalliotekniset tutkimusmenetelmät Tavoitteet ja sisältö: Kallion rakenteen, jännitystilan, lujuus ja muodonmuutosominaisuuksien sekä pohjavesiolosuhteiden kenttä- ja laboratoriotutkimusmenetelmät. Kallioluokitukset. Rakennusgeologinen kartoitus. Geofysikaaliset tutkimusmenetelmät. Kairaukset. Näytteenotto. In-situ-tutkimukset. Laboratoriotutkimukset. Pohjavesi. ERG0180 Maanalainen louhinta Tavoitteet ja sisältö: Maanalaisen louhinnan panoslaskenta, työmenetelmät ja kalusto. Tarkkuuslouhinta. 25