KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI RY. Joulukuu. Tiedote 3-4 / 2005



Samankaltaiset tiedostot
Keski-Suomen kennelpiiri ry Tiedote 1/ Keski-Suomen kennelpiiri ry Tiedote 1/ PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS.

KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI RY

Hyväksytty. LINT Äänekoski Aika LINT Jyväskylä Aika

KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI RY

JÄNIKSENAJOKOKEET

MÄÄRÄAIKAISILMOITUKSET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa , Voimassa alkaen Muutettu ohjeeksi valtuustossa 21.5.

1.1. KOTIMAISTEN ROTUJEN VALTAKUNNALLISET OTTELUT JA NIIDEN VALINTAKOKEET

POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY JÄSENKIRJE 3/2011

POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY JÄSENKIRJE 3/2012

LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS jäsenkirje 2 / 2015

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

Salpausselän Kennelpiiri ry Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Koekauden kestävä koe AJOK KEAJ

Kiertopalkintojen yleiset säännöt

YLEINEN Oulu Kuusamo, Kärsämäki Taivalkoski Kuusamo 1.09.

Salpausselän Kennelpiiri ry Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ohjeita ensimmäiseen ajokokeeseen aikovalle

Sopimustunnus Reitin nimi Ajosuunta Lähtö Tulo

DREEVERIEN AJOKOKEEN (DRAJ) JA DREEVERIEN KETUNAJOKOKEEN (DKAJ) SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa Voimassa

Syksy 2013 Kevät 2014

SATAKUNTA

Salpausselän Kennelpiiri ry Jäsentiedote, kesäkuu 2011

RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT

VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT

Hämeenkyrö, järj. SPK/Kyröskosken Metsästysyhdistys ry. Kurssin joht. Paavo Heikkilä. Ilm mennessä Timo Pertta, p.

VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT

Kiitos veteraanit! palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg

Kurssin yhteydessä käytännön harjoittelua maastossa tai erillinen maastokortintäyttöharjoitus

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

3.1 Oikeudet. 3.2 Rajoitukset

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

Vuoden koira -kilpailujen säännöt

Pm-pilkki henkilökohtaiset tulokset

SPANIELIEN VESITYÖKOKEET 2013

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014

KOEKALENTERI 2012 METSÄKOKEET

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2015 PÖYTÄKIRJA

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

KUTSUKOKEET, VALINNAT JA OHJEET, voimassa alkaen

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

Kilpailukalenteri. Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu sivu 1 / Ilma-ase Cup 5 Alkamisaika 17:00

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

HIRVENHAUKKUKOKEET 2009 SYKSYLLÄ KANSAINVÄLISET KOKEET

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku

POHJOIS-POHJANMAA HIRVENHAUKKUKOE

METSÄKOKEET AVO, NUO ja noutotesti Iisalmi

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

METSÄKOKEET AVO, NUO Kauhajoki AVO, NUO ja noutotesti Iisalmi AVO, NUO Iisalmi AVO, NUO + noutotesti Kuhmo Viiksimo

Kilpailukalenteri 2018 Keski-Suomi

Jäsentiedote 2/2013. Tervehdys pystykorvaväelle,

ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Anottu, valmis. Ajokoe

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Keski Suomen Kennelpiiri ry

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Kokeen anominen Kennelliiton OmaKoira-palvelussa

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

1 /8 KOIRIEN TOTTELEVAISUUSKOKEIDEN SÄÄNNÖT

Koetallennus Esa Kukkonen

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600, Hannu Hokkanen Jyskä 1

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP HARVIA-UISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8)

Järjestäjä Keski-Suomen kanakoiraharrastajat ry, ylit. Häkkinen Esa, ilm. viim.

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

PAIMENNUSKOE JA PAIMENNUSTAIPUMUSKOESÄÄNNÖT (paimentaville roduille FCI:n roturyhmistä 1, 2 ja 5, poissulkien bordercolliet ja kelpiet) Hyväksytty

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTIN HISTORIATIETOJA

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

Koetoimikunnan ja ylituomarin on tarkistettava osallistumisoikeus. Koe voidaan järjestää vain, jos siihen osallistuu vähintään kolme ( 3 ) koiraa.

POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY JÄSENKIRJE 3/2010

SPME Ruovesi Aika Ruovesi (Pilkottu) Tapahtumantyyppi yleinen

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B

Lomituspalvelut Keuruun paikallisyksikkö Ostopalvelut. Varjola /Arja Kolu

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :01 1

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun sekä. spinone-vizslat haasteotteluun

Kansallinen 25 tikkaa Saarijärvellä järjestäjä Paavon Tikka ry

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki,

SUOMEN KETTUTERRIERIT RY

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019

MEJÄ Laitila. MEJÄ Vantaa. Ilmoittautuminen Osanottomaksu 50,00

KOEPÖYTÄKIRJAN TÄYTTÖOHJE

Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Transkriptio:

KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI RY Joulukuu

2 Sisällysluettelo ja lehden tiedot Sisällysluettelo 3 Joulutervehdys 4 Hallituksen yhteystiedot 5 Toimihenkilöiden yhteystiedot 6 Koepöytäkirjojen tarkastajat Tärkeää matkakulujen anomisesta 7 Jaostojen vetäjät Mikrosirunlukulaitteet 8 Kennelpiirin jäsenyhdistykset 9 Peesareita etsitään 10 Näyttelykalenteri 11 Kokeiden anomisen ohjeet 12 Koekalenteri 1.8.05-30.4.06 36 Kurssien anomisen ohjeet ja kurssit 1.1.-30.4.06 Kannen kuvassa: Kesäleirin osallistujakaartia Kennelpiirin nuorisoleirillä Oikarissa Lehteen tarkoitettu aineisto toimitetaan tiedottajalle mielellään sähköisessä muodossa, vain erikseen sovittaessa otan vastaan aineistoa paperilla. Ilmoitushinnat: ½ -sivua 50E 1/1 sivu 100E Jakelu: K-S kennelpiirin jäsenyhdistykset, SKL, muut kennelpiirit, jaostot Painosmäärä: 200 kpl Painopaikka: Kopijyvä, Joulukuu 2005 Kuvia tarvitaan lisää, kuvat mieluummin sähköisessä muodossa!

3

4 Hallituksen yhteystiedot PUHEENJOHTAJA Juha Rantakari Keltavuokko 4 A 40520 Jyväskylä 040 731 3059 puheenjohtaja@kskennelpiiri.com SIHTEERI Marjut Kuosma Verkkokuja 4 A 2 50190 Mikkeli p. 0400 741 893 iltaisin sihteeri@kskennelpiiri.com RAHASTONHOITAJA Tanja Kääriäinen Syyskuja 5 40270 Palokka p. 050 3504116 tkangas@cc.jyu.fi VARAPUHEENJOHTAJA Urpo Rasinkangas Rasinkankaantie 98 43220 Mahlu p. 014-439145, 0400 245 097 urpo.rasinkangas @uarrakennuspalvelu.inet.fi HALLITUKSEN JÄSENET Aimo Enroos Pirkonkuja 8 42100 Jämsä p. 0400 518 282 Jaana Hartus Saarelantie 222 42100 Jämsä p. 014-768 719, 040 5934 697 jaana.hartus@imnetti.fi Kaisa Holmberg Joutsenpellontie 6 41940 Vesanka p. 040 538 7241 tiedottaja@kskennelpiiri.com Risto Holm Tiejärventie 90 44760 Keihärinkoski p. 040 8219 450 Tuula Kolehmainen Matinmäentie 431 40270 Palokka p. 014 3110 496, 0400 741 894 Piirille tarkoitettu posti lähetetään SIHTEERILLE Pentti Launonen Mäkivuorentie 12 40270 Palokka p. 014-3781648, 040 5085 514 pentti.launonen@elisanet.fi Tarja Lappalainen-Kajan Jyrä 1 A 1 40520 JYVÄSKYLÄ p. 014-645 782, 040 524 9362 tarja.lappalainen-kajan@jypoly.fi Antti Paananen Anttilantie 100 43300 Kannonkoski p. (014) 456 118, 0400 242 494 antti.paananen@luukku.com Arvo Patja Vitkalantie 54 41340 Valkola p. 014 837536, 040 7243 670 Seppo Peltonen Muuraismäentie 251 41240 Kyynämöinen p. 014-817 145 Aarne Raikula Väinämönkatu 11 as 12 44100 Äänekoski p. 040 5204 614

Toimihenkilöiden yhteystiedot 5 TYÖVALIOKUNTA Juha Rantakari pj., Tuula Kolehmainen, siht. Urpo Rasinkangas, Tanja Kääriäinen ALUEKOULUTTAJA Tuula Kolehmainen, Matinmäentie 431, 40270 Palokka p. 014 3110 496, 0400 741 894 kouluttaja@kskennelpiiri.com NÄYTTELYOHJAAJAT Tarja Lappalainen-Kajan Jyrä 1 A 1 40520 JYVÄSKYLÄ p. 014-645 782, 040 524 9362 tarja.lappalainen-kajan@jypoly.fi Jarmo Hilpinen Akanpolku 6 D17 41340 LAUKAA p. 040 586 7471 bluebays.griffons@pp.inet.fi AGILITYVASTAAVA Seija Vainio Os. ks jaostojen yhteystiedot agility@kskennelpiiri.com TOKOVASTAAVA Mauri Pehkonen, Niittytie 15, 40250 Jyväskylä p. 014-271 013, 050 3307059 JÄLJESTYSOHJAAJA Urpo Rasinkangas, Rasinkankaantie 98, 43220 Mahlu p. 014-439145, 0400 245 097 upo.rasinkangas@uarrakennuspalvelu.inet.fi KENNELNEUVOJA Kaisa Holmberg TIEDOTTAJA Kaisa Holmberg Joutsenpellontie 6, 41940 Vesanka p. 040 538 7241 tiedottaja@kskennelpiiri.com NUORISOVASTAAVA Susanna Häggblom Topiaksentie 6 B, 40500 Jyväskylä p.040 7548 144 susanna.haggblom@jippii.fi NÄYTTELYKALUSTOVASTAAVA Tuula Kolehmainen PIRIKOULUTTAJAT 2004 Linnunhaukkukokeet: Hannu Hyvönen Hirvenhaukkukokeet: Ilpo Hakonen Vallunkuja 3, 44500 Viitasaari Asko Mäkinen Kaivannontie 50, 42400 Koskenpää Ajokokeet: Antti Paananen, Antintie 100, 43300 Kannonkoski Markku Saarinen Beaglein ajokokeet: Markku Lampinen Palveluskoirakokeet: Eija Koistinen Koillisrinne 3, 80140 Joensuu p. 013-801 284 Riitta Tägtström Tenholahdent. 21, 50100 Mikkeli p. 049-156 611 Muistattehan päivittää muuttuvat vastaavat / yhteystiedot!!

6 Koepöytäkirjojen tarkastajat AGILITY Seija Vainio Mäkijärventie 6 A, 40950 Muurame AJOKOKEET / KETUNAJOKOKEET Eino Holopainen Väinöntie 6, 44500 Viitasaari HIRVENHAUKKUKOKEET / KARHUNHAUKKUKOKEET Urpo Rasinkangas Rasinkankaantie 98, 43220 Mahlu KANAKOIRIEN VESI- JA JÄLKITYÖ, ERIKOISKOKEET (MANNERMAISET) Reijo Koivuranta Reiviläntie 60, 41940 Vesanka LUOLAKOIRIEN TAIPUMUSKOKEET Pentti Jokela Muuraksentie 751, 44880 Muurasjärvi NOUTAJIEN TAIPUMUSKOE, METSÄSTYSKOE Maija Lappalainen Löytömäentie 61 40270 Palokka TOTTELEVAISUUSKOE Mauri Pehkonen Niittytie 15, 40250 Jyväskylä MUUT Marjut Kuosma, Verkkokuja 4 A 2, 50190 Mikkeli LINNUNHAUKKUKOKEET Paavo Fors Lehdokintie 17, 40520 Jyväskylä Kulukorvausten anomisesta Jotta rahastonhoitaja voisi mahdollisimman sujuvasti maksaa kaikille oikeutetuille korvaukset ajoissa, tulee rahastonhoitajalle toimittaa KIRJALLISESTI ENNEN MAKSUA seuraavat tiedot (myös sähköpostitse voi tiedot lähettää): - Maksun saaja ja saajan tilinumero - Tapahtuman virallinen nimi - Tapahtuman päivämäärä ja paikka - Osallistuvien koirien tiedot (koiran rotu, koiran nimi, omistajan/ ohjaajan nimi) - Osallistumismaksun suuruus - Ilmoittajan yhteystiedot (lisätietoja varten nimi, osoite, puhelin, mahd. sähköposti) - Jaoston nimi, jonka budjetista kyseinen osallistumismaksu menee Tämä ohje koskee esimerkiksi lohkovalintoja, mestaruusotteluja ym. edustusten osallistumis-maksuja, jotka kennelpiiri on päättänyt maksaa. Sivu 6

7 JAOSTOJEN YHTEYSTIEDOT AGILITYJAOSTO Seija Vainio, Mäkijärventie 6 A, 40950 Muurame AJOKOIRAJAOSTO Antti Paananen, Antintie 100, 43300 Kannonkoski BEAGLEJAOSTO Veikko Lampinen, Salokatu 45, 40630 Jyväskylä HIRVIKOIRAJAOSTO Ilpo Hakonen, Vallunkuja 3, 44500 Viitasaari- KANAKOIRAJAOSTO Kaija Lepoaho, Kotilahdentie 29, 41450 Leppälahti KAVERIKOIRAJAOSTO Tanja Kääriäinen, Syyskuja 5, 40270 Palokka KOULUTUSJAOSTO Tuula Kolehmainen, Matinmäentie 431, 40270 Palokka- LUOLAKOIRAJAOSTO Pentti Jokela, Muuraksentie 751, 44880 Muurasjärvi MEJÄJAOSTO Markus Ojanperä, Tikankolo 5, 40520 Jyväskylä Mikrosirulukijat NOUTAJAKOIRAJAOSTO Matti Tenhunen, Ruutisarvi 10, 40630 Jyväskylä NUORISOJAOSTO Susanna Häggblom, Topiaksentie 6 B, 40500 Jyväskylä- PALVELUSKOIRAJAOSTO Sirpa Römpötti, Pöytämäentie 11, 40110 Kuikka PYSTYKORVAJAOSTO Seppo Peltonen, Muuraismäentie 251, 41240 Kyynämöinen SENIORIJAOSTO Kalervo Saranen, Paavolantie 38, 41180 Vehniä SEURAKOIRAJAOSTO Jarmo Hilpinen, Akanpolku 6 D17, 41340 LAUKAA TOKOJAOSTO Reetta Saarimäki, Helokantie 1 D 18, 40640 Jyväskylä ULKOMUOTOTUOMARIJAOSTO Raija Tammelin VINTTIKOIRAJAOSTO Jari Paananen, Jussilantie 3, 40420 Jyskä Vastuuhenkilöiden yhteystiedot Jyväskylä Tuula Kolehmainen, Matinmäentie 431, 40270 Palokka, p. 0400 741 894, (3 kpl) Jyväskylän mlk Kaisa Holmberg, Joutsenpellontie 6, 41940 Vesanka, p. 040 5387241 (1kpl) Jämsä Jaana Hartus, Saarelantie 222, 42100 Jämsä, p. 014-768 719, 040 5934 697 (2 kpl) Keihärinkoski Risto Holm, Tiejärventie 90, 44760 Keihärinkoski, p. 040 8219 450 (3 kpl) Keuruu Anneli Onnela, Lylykuja 2, 42700 Keuruu, p. 014 771 315, p. 0400 642 154 (1 kpl) Uurainen Oikari, Kennelpiirin toimisto, (1 kpl) Äänekoski Aarne Raikula, Väinämönkatu 11 as 12, 4100 Äänekoski, p. 040 5204 614 (1 kpl) MIKROSIRULUKIJOIDEN LAINAAMINEN Laitteita lainataan korvauksetta piirin jäsenyhdistysten järjestämiin tapahtumiin. Yksityishenkilöille laitteita lainataan vain mikäli ne ovat vapaana. Mikrosirulukijan saa lainaksi kuittausta vastaan. Lukijat ovat lainaajan vastuulla lainauksen ajan. Mikäli ne rikkoutuvat tai häviävät lainaaja on velvollinen korvaamaan aiheutuneet kustannukset. Varaa lukijat hyvissä ajoin puhelimitse ja kerro samalla seuraavat tiedot: Tapahtuman järjestäjä ja päivämäärä

Nro. Yhdistys 1 Ala-Keiteleen Kennelkerho ry 2 Arvajan Metsämiehet ry 3 Erä-Kortat ry 4 Erä-Äijät ry 5 Etelä-Korpilahden Säkä ry 6 Haapamäen Metsästysseura ry 7 Hallin Metsästysseura ry 8 Hankasalmen Kennelkerho ry 9 Haukanmaan Riistamiehet ry 10 Hietaman Haukku ry 11 Horon Erämiehet ry 12 Huikon Eräpeikot ry 13 Isojärven Erämiehet ry 14 Jokilaakson Dreeverikerho ry 15 Juokslahden Metsästysseura ry 16 Jyväskylän Agility Team ry 17 Jyväskylän Metsästyksenhoitoyhdistys ry 18 Jämsän Seudun Ajokoirayhdistys ry 19 Jämsän Seudun Palveluskoiraharrastajat ry 20 Jämsän Seudun Pystykorvat ry 21 Jämsänkosken Metsästysyhdistys ry 22 Kalmarin Riistamiehet ry 23 Kankaan Erämiehet ry 24 Keski-Suomen Ajokoirayhdistys ry 25 Keski-Suomen Beagle ry 26 Keski-Suomen Dreeverikerho ry 27 Keski-Suomen Kennelkerho ry 28 Keski-Suomen Luolakoirakerho ry 29 Keski-Suomen Mäyräkoirakerho ry 30 Keski-Suomen Nuuskut ry 31 Keski-Suomen Näyttelykoiraharrastajat ry 32 Keski-Suomen Palveluskoirayhdistys ry 33 Keski-Suomen Pelastuskoirat ry 34 K-S Puna-mustat Pystykorvayhdistys ry 35 Keski-Suomen Spanielikerho ry 36 Keski-Suomen Vinttikoirakerho ry 37 Keuruun Seudun Kennelkerho ry 38 Kinkomaan Kyky ry 39 Kinnulan Kennelkerho ry 40 Kivisuon Erämiehet ry 41 Koirakerho Viitakoirat ry 42 Konilehdon erä ry 43 Konneveden Seudun Kennelkerho ry 44 Korpilahden Erämiehet ry 45 Korpilahden Harrastehaukut ry 8 46 Koskenpään Eräpojat ry 47 Kuusan Erämiehet ry 48 Kytät ry 49 Kyyjärven Erämiehet ry 50 Käyttöbassetit ry 51 Lanneveden Jahti ry 52 Lapinjärven Metsästysseura ry 53 Laukaan Koiraharrastajat ry 54 Laukaan Metsästysseura ry 55 Lavikon Erämiehet ry 56 Leivonmäen Metsästysseura ry 57 Lievestuoreen Kala- ja Metsämiehet ry 58 Mahlun Riistamiehet ry 59 Mieskonmäen Metsästäjät ry 60 Multian Metsästys- ja Kalastusseura ry 61 Mustingan Metsästysseura ry 62 Muuramen Eränkävijät ry 63 Muuramen Seudun Kennelkerho ry 64 Niemisjärven Erä ry 65 Nyrölän Metsästysseura ry 66 Oittilan Hirvimiehet ry 67 Petäjäveden Erämiehet ry 68 Pihtiputaan Kennelkerho ry 69 Pohjoisen Keski-Suomen Kettupojat ry 70 Pyhämäen Erä ry 71 Rahkolan Eränkävijät ry 72 Ranta-Hännilän Eräveikot ry 73 Rautionmäen Metsästysseura ry 74 Saarijärven Käyttökoirat ry 75 Saarijärven Seudun Kennelkerho ry 76 Sisä-Suomen Metsästysseura ry 77 Soutujoen Erä ry 78 SPL Jyväskylä ry 79 SPL Keski-Suomi ry 80 Suomen Kuvasz-Klubi ry 81 Suolahden Metsästysseura ry 82 Sutsu Poppoo ry 83 Tarhan Jahti ry 84 Tarvaala-Simunan Metsästysseura ry 85 Tikkakosken Alueen Karvakuonot ry 86 Toivakan Metsä- ja Kalamiehet ry 87 Uuraisten Erämiehet ry 88 Vahangan Eränkävijät ry 89 Valkolan Jahti ry 90 Vehniän Eräveikot ry 91 Vesangan Erämiehet ry 92 Viitasaaren Kennelkerho ry 93 Vuoskosken Paukku ry 94 Äänekosken Tehtaitten Metsästysseura ry

9 Hei ja hyvää joulunodotusta kaikille kennelpiireille! Invalidiliitto ry:n yhtenä tehtävänä on Suomen avustajakoiratoiminta. Tarvitsemme kipeästi uusia tukihenkilöitä eli peesareita koiriemme käyttäjille ympäri maata. Tästä syystä järjestämme kaksi infotilaisuutta avustajakoirista ja peesaritoiminnasta tammi-helmikuussa 2006. Lähestymme nyt kaikkia kennelpiirejä asian tiimoilta ja toivomme Teidän informoivan Jäsenyhdistyksiänne tapahtumista. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille avustajakoiratoiminnasta kiinnostuneille, TERVETULOA! Ilmoittautumiset; Anu Purola, Avustajakoira-asiantuntija, INVALIDILIITTO ry Kumpulantie 1 A, 00520 Helsinki 09-61319 262, 040-563 1472 Anu.purola@invalidiliitto.fi Invalidiliitto ry etsii avustajakoiran käyttäjille peesareita, eli tukihenkilöitä. Peesaritoimintaa esitellään lauantaina 28.1.2006 klo 11:00-15:00 Kauniaisissa Työväen Akatemiassa ja lauantaina 18.2.2006 klo 11:00-15:00 Jyväskylässä Viherlaaksossa. Avustajakoira on liikuntarajoitteiselle koulutettu koira. Nämä koirat koulutetaan yksilöllisesti tekemään niitä tehtäviä, joita niiden käyttäjät arkielämässä selviytyäkseen tarvitsevat. Koiran tehtäviin kuuluu mm. Ovien avaaminen, valojen sytyttäminen ja esineiden nostaminen. Tarvittaessa koira voidaan opettaa vetämään pyörätuolia tai toimimaankäyttäjän kävelytukena. Avustajakoirat ovat pääsääntöisesti labradorinnoutajia. Avustajakoiria on tällä hetkellä töissä 33 kpl. Kaikilla käyttäjillä tulisi olla oma peesari. Peesari on tukihenkilö joka asuu käyttäjän lähistöllä ja on käytettävissä tukihenkilönä kaikissa koiraa koskevissa asioissa. Invalidiliitto ry ja avustajakoirien kouluttajat antavat peesareille koulutusta ja opastusta ennen peesariksi ryhtymistä. Peesareille järjestetään vuosittain erilaisia koulutustilaisuuksia ja heidän on mahdollista osallistua vuosittaiselle avustajakoiraleirille. Vaatimuksia peesarille: Sinulla tulee olla vankka kokemus koirista ja niiden käyttäytymisestä. Haluat antaa tietämyksesi toisen ihmisen avuksi, koska käyttäjillä ei välttämättä ole aiempaa koirakokemusta. Olet avoin uusille koulutusmenetelmille ja pystyt hahmoittamaan koiran apuvälineenä ja siitä johtuvat erot verrattuna seura- ja harrastuskoiriin. Sinua kiinnostaa koiran käyttö jokapäiväisessä elämässä todellisena ihmisen avustajana. Jos täytät yllä mainitut kriteerit, niin tervetuloa infotilaisuuteen saamaan lisätietoa asiasta ja näkemään avustajakoiria oikeissa töissä! Katso lisätietoja http://avustajakoira.fi / Ilmoittautuminen puhelimitse tai sähköpostilla: Kauniaisiin 16.1.2006 mennessä, Jyväskylään 6.2.2006 mennessä 09-61319 262, 040-563 1472 Anu.purola@invalidiliitto.fi

10 NÄYTTELYKALENTERI 2006 Anomukset lähetetään osoitteella Marjut Kuosma, Verkkokuja 4 A 2, 50190 Mikkeli Kaikkien rotujen näyttelyiden osalta 30.11. mennessä Ryhmänäyttelyiden osalta 31.3. mennessä HUOM! Mikäli näyttelyanomuksessa ilmoitetut tiedot, esim. näyttelypaikka ym. muuttuvat on siitä ilmoitettava piirille. Tarvikkeet Piirin näyttelytarvikevarasto sijaitsee Uuraisilla. Näyttelykaluston luovutuksesta ja vastaanotosta vastaa Tuula Kolehmainen p. 0400 741 894. Näyttelynjärjestäjältä peritään kulukorvausta 30 / näyttely kaluston luovutuksesta. Näyttelyn järjestäjä vastaa käytössään olevasta kalustosta ja huolehtii, että se palautetaan asianmukaisessa kunnossa varastoon. Tulokset Koirakohtaiset arvostelulipukkeet ja ryhmänäyttelyiden osalta kolme (3) näyttelyluetteloa sekä kansainvälisten ja kaikkien rotujen näyttelyiden osalta viisi (5) näyttelyluetteloa (joista yksi aina tuloksin varustettuna) toimitetaan Suomen Kennelliitolle kahden viikon kuluessa näyttelystä. HUOM! Yksi täytetty näyttelyluettelo toimitetaan AINA kennelpiirin sihteerille ja yksi näyttelyluettelo kennelpiirin rahastonhoitajalle (jälkimmäisen ei tarvitse olla täytetty). Häntävero : Näyttelytoimikunnan tulee maksaa K-S Kennelpiirin tilille kuukauden kuluessa näyttelyn päättymisestä häntävero 15% osallistumismaksuista (ei pennut). Laskelma häntäverosta on toimitettava kennelpiirin rahastonhoitajalle. Alla olevat näyttelyt SKL on hyväksynyt pidettäväksi Keski-Suomen kennelpiirin alueella. Tietoihin voi tulla myöhemmin muutoksia. Tarkemmat tiedot näyttelyistä löytyy osoitteesta www.kennelliitto.fi/näyttelyt KAIKKIEN ROTUJEN NÄYTTELYT JA KANSAINVÄLISET NÄYTTELYT 2006 15.-16.7.2006 LAUKAA Järj. Erä-Äijät ry, Kuusan Erämiehet ry, Laukaan Metsästysseura ry, Valkolan Jahti ry ja Vehniän Eräveikot ry. Myös pennut 7-9 kk, JH-kilpailu. Tied. Marjo-Kerttu Herkman 040 576 8451 tai 014 831 915. 18.-19.11.2006 JYVÄSKYLÄ KV Järj. Jyväskylän Metsästyksenhoitoyhdistys ry, K-S Ajokoirayhdistys ry, K-S Beagle ry,k-s Kennelkerho ry, K-S Mäyräkoirakerho ry, K-S Nuuskut ry, K-S Palveluskoirayhdistys ry, K-S Puna-mustat Pystykorvayhdistys ry. K-S Vinttikoirakerho ry, Sisä-Suomen Metsästysseura ry.myös pennut 7-9 kk, JH-piirimestaruuskilpailu(SM-osakilpailu). Ilmoittautumisaika päättyy 16.10. Tied. 050 3286917 / 040 8617852

11 Kokeiden anomisen ohjeet Koeanomukset Kennelpiiriltä anottavat kokeet anotaan seuraavan aikataulun mukaisesti. Kennelpiirin hallituksen hyväksymät kokeet julkaistaan kotisivuilla ja tiedotteessa heti hyväksymisen jälkeen. Kokeet, jotka pidetään 1.1. - 30.4 anotaan 30.8 mennessä Kokeet, jotka pidetään 1.5. - 31.7 anotaan 31.12 mennessä Kokeet, jotka pidetään 1.8. - 31.12 anotaan 31.3 mennessä Agilitykilpailuiden koeanomukset lähetetään agilityjaostolle osoitteella Seija Vainio Mäkijärventie 6 A, 40950 Muurame Ajokokeiden koeanomukset lähetetään ajokoirajaostolle osoitteella Jari Hämäläinen, Palorannantie 106, 44500 Viitasaari Hirvenhaukkukokeiden koeanomukset lähetetään hirvikoirajaostolle osoitteella Reetta Lähteenmäki- Vähälä, Summakoskentie 622, 43100 Saarijärvi Linnunhaukkukokeiden koeanomukset lähetetään pystykorvajaostolle osoitteella Timo Montonen, Kylmäläntie 6, 41400 Lievestuore LUT ja LUME kokeiden koeanomukset lähetetään luolakoirajaostolle osoitteella Pentti Jokela, Muuraksentie 751, 44880 Muurasjärvi Muut koeanomukset lähetetään piirin sihteerille osoitteella Marjut Kuosma, Verkkokuja 4 A 2, 50190 Mikkeli. Toisen kennelpiirin alueella järjestettävät kokeet Järjestäjä anoo kokeen siltä kennelpiiriltä, jonka alueella koe tullaan järjestämään. Koirien irtipitoluvat Kennelpiiri anoo yhteisanomuksena tarvittavat koirien irtipitoluvat riistanhoitopiiriltä edellyttäen, että täydelliset koeanomukset / koetiedot ovat kennelpiirillä yllä mainittuina aikoina. Kopio myönnetystä irtipitoluvasta lähetetään vastaavalle koetoimitsijalle automaattisesti. Kokeiden siirrot ja peruutukset Kokeen järjestäjä ilmoittaa kokeiden siirrot ja peruutukset käyttäen koepöytäkirjalomaketta, joka täydennetään koetuloksia lukuun ottamatta kuten koetapahtumassakin. Tuomarikertomusosassa selvitetään siirron tai peruutuksen syy ja siirron uusi ajankohta. Ylituomarin allekirjoitusta ei tarvita. Koetulokset Koetulokset lähetetään tarkastettuina viikon kuluessa kokeesta koepöytäkirjojen tarkastajille. Piirinmestaruuskokeet ja piirinmestarit Kennelpiiri lahjoittaa piirinmestaruuskokeisiin osallistujamitallit max 15 kpl ja palkinnon. Yhteys hyvissä ajoin ennen koetta Tuula Kolehmainen puh. 0400 741 894. Kennelpiirin avustus piirinmestaruuskokeen järjestäjälle on 10 / koirakko max 15 koirakkoa. Avustus anotaan suoraan jaostolta ja se maksetaan jaostoille varatuista määrärahoista. Piirinmestaruuskokeen järjestäjien tulee ilmoittaa kennelpiirin sihteerille piirinmestaruuskokeiden voittaneen koiran ja sen omistajan nimi ja yhteystiedot sekä koiran saavuttama tulos saman vuoden loppuun mennessä (31.12.). Huomioittehan, että kennelpiirin toimihenkilöt eivät tee koira-asioita palkkatyökseen. Kärsivällisyyttä pyydämme. Yhteydenotot mielellään puhelimitse iltaisin klo:17 jälkeen. Tai sähköpostitse.

12 Koekalenteri KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI RY Kokeet ajalle 1.8.2005-30.4.2006 SUOMEN KENNELLIITOLTA ANOTUT : Keski-Suomen Kennelpiirin hallitus on puoltanut alla mainittuja kokeita pidettäväksi piirin alueella. KANSAINVÄLISET KOKEET KESKI-SUOMEN KENNELPIIRILTÄ ANOTTAVAT KOKEET : Keski-Suomen Kennelpiirin hallitus on hyväksynyt alla mainitut kokeet pidettäväksi piirin alueella. AGILITY Koepöytäkirjojen tark. Seija Vainio, Mäkijärventie 6 A, 40950 Muurame AJOK + BEAJ - ajokokeet Koepöytäkirjojen tark. Jari Hämäläinen Palorannantie 106 44500 Viitasaari 17.12. ÄÄNEKOSKI Raj. maastot järj. Ala-Keiteleen Kennelkerho. Ylit. Aarne Raikula Ilm. viim. 12.12. Martti Peura Peltokatu 13 44100 ÄÄNEKOSKI p. 0400-331232. 20 Huom. jäsenille ilmainen koe. 17.12. KORPILAHTI Raj. maastot järj. Korpilahden Erämiehet. Ylit. Pentti Perälä Ilm. viim. 12.12. Hannu Repka Karislahdentie 190 41800 KORPILAHTI p. 0500-302529. 25 Huom. KINKKUKOE. 8.1. ÄÄNEKOSKI Raj. maastot järj. Ala - Keiteleen Kennelkerho. Ylit. Martti Peura Ilm. viim. 3.1. Mauno Soininen Saarikkaantie 131 44280 SUMIAINEN p. 040-5458472 os.maksu 20 Huom. Kerhon 40 v. juhlakoe. 11.- 24.1.2006 VIITASAARI järj. Viitasaaren Kennelkerho. Ylit. Eino Holopainen. Ilm. 6.1. mennessä Jari Hämäläinen 040-8456 168 os.maksu 20. 14.1. JÄMSÄ Raj. maastot järj. Jämsän Seudun Ajokoirayhdistys. Ylit. Seppo Nieminen Ilm. viim. 9.1. Toivo Salonen Liisankuja 20 42300 JÄMSÄNKOSKI p. 0400-644251 os.maksu 25 Huom. AJOK + BEAJ. 14.1. KANNONKOSKI Raj. maastot järj. Saarijärven Seudun Kennelkerho Ylit. Antti Paananen Ilm. viim. 9.1. Antti Paananen Anttilantie 100 43390 LOKAKYLÄ p. 0400-242494 os.maksu 25. 11.2. JÄMSÄ Raj. BEAJ järj. Jämsän Seudun Ajokoirayhdistys / Beaglejaosto. Ylit. Auvo Rahkola Ilm. viim. 6.2. Taisto Pousi Kaidemäentie 560 42100 JÄMSÄ p. 014-768754 0400-242687 os.maksu 25. Huom. vain beaglet. 11.2. UURAINEN Raj. maastot järj. Keski-Suomen Ajokoirayhdistys Ylit. Pentti Launonen Ilm. viim. 6.2. Seppo Keeninen Suotie 8 B 40530 JYVÄSKYLÄ p. 040-7003582 os.maksu 25. Huom. Jäsenille ilmainen koe.

13 11.- 24.2. VIITASAARI järj. Viitasaaren Kennelkerho. Ylit. Jari Hämäläinen. Ilm. 6.2. mennessä Jari Hämäläinen 040-8456 168 os,maksu 20 28.2. JÄMSÄ Raj. maastot järj. Jämsän Seudun Ajokoirayhdistys Ylit. Eero Ahola Ilm. viim. 22.2. Pentti Järvi Torikatu 11 A 3 42220 KAIPOLA p. 050-3225947 os.maksu 25 Huom. AJOK + BEAJ. KEAJ KETUNAJOKOKEET Koepöytäkirjojen tark. Jari Hämäläinen Palorannantie 106 44500 Viitasaari 7.1.2006 UURAINEN Raj. maastot, järj. Keski-Suomen Ajokoirayhdistys ry, ylit. Antero Kuitunen. Ilm. viim. 2.1. Tarmo Leinonen, Muuttolantie 19, 41340 LAUKAA, p. 0400 648464 os. maksu 25 11.2. UURAINEN Raj. maastot, järj. Keski-Suomen Ajokoirayhdistys ry, ylit. Tarmo Leinonen. Ilm. viim. 6.2. Tarmo Leinonen, Muuttolantie 19, 41340 LAUKAA, p. 0400 648464 os. maksu 25 DRAJ - DREEVEREIDEN AJOKOKEET Koepöytäkirjojen tark. Jani Virtanen Löydyntie 4 42300 Jämsänkoski HIRV - HIRVENHAUKKUKOKEET Koepöytäkirjojen tark. Urpo Rasinkangas Rasinkankaantie 98 43220 Mahlu Pakkasraja kaikissa Keski-Suomen kennelpiirin alueen kokeissa 18 astetta 8.-21.12. SAARIJÄRVI AVO Raj. osanotto. Järj. Rahkolan Eränkävijät ja Pyhämäen Erä. Ylit. Matti Hiekkavirta. Ilm. viim. 2.12. Jorma Vähälä p. 040 7052919. 20. Maastot max. 100 km keskuspaikalta. 16.12. MULTIA AVO VOI Raj. osanotto. Järj. Lempäälän Ms. Ylit. Esko Halme. Ilm. viim. 10.12. Esko Halme p. 0400 126824. 30. 17.12. JÄMSÄNKOSKI AVO VOI Raj. osanotto. järj. Jämsän Seudun Pystykorvat. Ylit: Jaakko Rönkkä. Ilm. viim. 12.12. Raimo Laine p. 0400-517327. 30. 17.12. PIHTIPUDAS AVO VOI Raj. max. 25 koiraa. Järj. Pihtiputaan Kennelkerho. Ylit. Markku Fält. Ilm. viim. 11.12. Pekka Närhi p. 0400 225355. 30, Nordea 124230-6102016. 17.-30.12. JÄMSÄNKOSKI AVO Raj. osanotto. Järj. Jämsän Seudun Pystykorvat. Ylit. Aimo Enroos. Ilm. viim. 11.12. Aimo Enroos p. 0400 518282. 20. Maastot max. 100 km keskuspaikalta. 18.-31.12. KARSTULA AVO VOI Raj. osanotto. Järj. Saarijärven seudun Kennelkerho. Ylit: Urpo Rasinkangas. Ilm. viim. 13.12. Hannu Rasi p. 0400 278832. 20. Maastot max. 100 km keskuspaikalta. 27.12. MAHLU AVO VOI Raj. osanotto. Järj. Mahlun Riistamiehet. Ylit: Urpo Rasinkangas. Ilm. viim. 22.12. Urpo Rasinkangas p. 0400 245097. 30. Lumi- ja pakkasvaraus. Koiran om. hankkii maaston max. 100 km keskuspaikalta. 28.12. KORPILAHTI AVO VOI Raj. osanotto. Järj. Jämsän Seudun Pystykorvat. Ylit. Paavo Nieminen. Ilm. viim. 22.12. Reijo Leinonen p. 050 4016899. 30.

14 28.12. MAHLU AVO VOI Raj. osanotto. Järj. Mahlun Riistamiehet. Ylit: Urpo Rasinkangas. Ilm. viim. 22.12. Urpo Rasinkangas p. 0400 245097. 30. Lumi- ja pakkasvaraus. Koiran om. hankkii maaston max. 100 km keskuspaikalta. 29.12. MAHLU AVO VOI Raj. osanotto. Järj. Mahlun Riistamiehet. Ylit: Urpo Rasinkangas. Ilm. viim. 22.12. Urpo Rasinkangas p. 0400 245097. 30. Lumi- ja pakkasvaraus. Koiran om. hankkii maaston max. 100 km keskuspaikalta. HIRV-J - HIRVIKOIRIEN JÄLKIKOE Koepöytäkirjojen tark. Urpo Rasinkangas Rasinkankaantie 98 43220 Mahlu Pakkasraja kaikissa Keski-Suomen kennelpiirin alueen kokeissa 18 astetta 20.8.-31.12. K-S KENNELPIIRIN ALUE Järj. K-S kennelpiiri. Ylit. Anssi Liimatainen p. 0400 916313 ja Urpo Rasinkangas p. 0400 245097. Ilm. ylituomarille ennen koesuorituksen aloittamista. 20. Maastot K-S kennelpiirin alueella. KARH KARHUNHAUKKUTAIPUMUSKOKEET Koepöytäkirjojen tark. Urpo Rasinkangas Rasinkankaantie 98 43220 Mahlu Pakkasraja kaikissa Keski-Suomen kennelpiirin alueen kokeissa 18 astetta KANAKOIRIEN VESI- JA JÄLKITYÖ Koepöytäkirjojen tark. Reijo Koivuranta Reiviläntie 60 41940 Vesanka KANAKOIRIEN ERIKOISKOE KAER M Koepöytäkirjojen tark. Reijo Koivuranta Reiviläntie 60 41940 Vesanka LINT - LINNUNHAUKKUKOKEET Koepöytäkirjojen tark. Paavo Fors Lehdokintie 17 40520 Jyväskylä LUT - LUOLAKOIRIEN TAIPUMUSKOE Koepöytäkirjojen tark. Pentti Jokela Muuraksentie 751 44880 Muurasjärvi 29.1.2006 MUURASJÄRVI asteet A-E, LUO. Raj. osanotto. Järj. Oulun Seudun Terrieriyhdistys ja Pohjoisen Keski- Suomen Kettupojat. Ylit. Pentti Jokela. Ilm. viim. 23.1. Isto Vainikainen Asematie 6 44800 Pihtipudas p.014-561 573. 20 LUO 10 maksetaan koepaikalla. 26.2. MUURASJÄRVI asteet A-E, LUO. Raj. osanotto. Järj. Oulun Seudun Terrieriyhdistys ja Pohjoisen Keski- Suomen Kettupojat. Ylit. Pentti Jokela. Ilm. viim. 20.2. Isto Vainikainen Asematie 6 44800 Pihtipudas p. 014-561 573. 20 LUO 10 maksetaan koepaikalla. 26.3. MUURASJÄRVI asteet A-E, LUO. Raj. osanotto. Järj. Oulun Seudun terrieriyhdistys ja Pohjoisen Keski- Suomen Kettupojat. Ylit. Reijo Malila. Ilm. viim. 20.3. Isto Vainikainen Asematie 6 44800 Pihtipudas p. 014-561 573. 20 LUO 10 maksetaan koepaikalla. 23.4. MUURASJÄRVI asteet A-E, LUO. Raj. osanotto. Järj. Oulun Seudun Terrieriyhdistys ja Pohjoisen Keski-Suomen Kettupojat. Ylit. Pentti Jokela. Ilm. viim. 17.4. Isto Vainikainen Asematie 6 44800 Pihtipudas p. 014-561 573. 20 LUO 10 maksetaan koepaikalla.

15 MEJÄ - METSÄSTYSKOIRIEN JÄLJESTÄMISKOE Koepöytäkirjojen tark. Marjut Kuosma Verkkokuja 4 A 2 50190 Mikkeli MÄAJ - MÄYRÄKOIRIEN AJOKOE Koepöytäkirjojen tark. Marjut Kuosma Verkkokuja 4 A 2 50190 Mikkeli NOME - NOUTAJIEN METSÄSTYSKOE Pöytäkirjojen tarkastaja Maija Lappalainen Löytömäentie 61 40270 Palokka NOUTAJIEN TAIPUMUSKOE Pöytäkirjojen tarkastaja Maija Lappalainen Löytömäentie 61 40270 Palokka SPANIELIEN TAIPUMUSKOE Koepöytäkirjojen tark. Marjut Kuosma Verkkokuja 4 A 2 50190 Mikkeli TERRIERIEN JA MÄYRÄKOIRIEN VESIRIISTAKOE Koepöytäkirjojen tark. Marjut Kuosma Verkkokuja 4 A 2 50190 Mikkeli TOKO - TOTTELEVAISUUSKOE Koepöytäkirjojen tark. Mauri Pehkonen Niittytie 15 40250 Jyväskylä 23.4.2006 KEURUU ALO AVO VOI EVL Raj. osanotto max 30 koiraa. Järj. Keuruun Seudun kennelkerho. Ylit. Mauri Pehkonen. Ilm. viim. 10.4. Miia Kiviaho Pesälammintie 79 42700 Keuruu p. 040-7060423 miia.kiviaho@luukku.com 17, jäsenet 13 tilille 476210-221398. Tiedustelut klo 19 jälkeen. ALASKANMALAMUUTTIEN KUORMANVETOKOE Koepöytäkirjojen tark. Marjut Kuosma, Verkkokuja 4 A 2, 50190 Mikkeli 4.2.2006 K-S Kennelpiirin alueella Raj. max 10 koiraa, alaikäraja koiralla 2 vuotta. Järj. Alaskanmalamuuttiyhdistys. Ylit. Matti Makara. Ilm. viim. 27.1. Anne Korhonen Kumpulantie 118 74420 Hernejärvi p. 050-3799631. 15 viite 50380 tili 800019-70076080. Maksukuitti ilm. mukaan. 5.2.2006 K-S Kennelpiirin alueella Raj. max 10 koiraa, alaikäraja koiralla 2 vuotta. Järj. Alaskanmalamuuttiyhdistys. Ylit. Raija Härkönen. Ilm. viim. 27.1. Anne Korhonen Kumpulantie 118 74420 Hernejärvi p. 050-3799631. 15 viite 50380 tili 800019-70076080. Maksukuitti ilm. mukaan. VESIPELASTUSKOE Koepöytäkirjojen tark. Marjut Kuosma Verkkokuja 4 A 2 50190 Mikkeli

16 Kurssien anomisen ohjeet Kurssianomukset Kurssianomukset käsittelee kennelpiiri. Myöntämistään kursseista kennelpiiri lähettää tiedon SKL:lle. Kennelpiirin kursseista anomukset lähetetään neljä (4) kuukautta ennen kurssia SKL:lle. Kurssianomusten tulee olla kennelpiirillä vähintään viisi (5) kuukautta ennen kurssia. Rotujärjestöjen tulee lähettää kennelpiirille tieto sen alueella järjestettävästä rotujärjestön pitämästä kurssista. Kurssianomukset on hyvä lähettää koeanomusten mukana alla oleville jaostoille mikäli mahdollista kokeitten anomisaikataulun mukaisesti. Agilitykilpailuiden koe- ja kurssianomukset lähetetään agilityjaostolle osoitteella Seija Vainio, Mäkijärventie 6 A, 40950 Muurame Kurssikalenteri Ajokokeiden koe- ja kurssianomukset lähetetään ajokoirajaostolle osoitteella Jari Hämäläinen, Palorannantie 106, 44500 Viitasaari Hirvenhaukkukokeiden koe- ja kurssianomukset lähetetään hirvikoirajaostolle osoitteella Reetta Lähteenmäki-Vähälä, Summakoskentie 622, 43100 Saarijärvi Linnunhaukkukokeiden koe- ja kurssianomukset lähetetään pystykorvajaostolle osoitteella Timo Montonen, Kylmäläntie 6, 41400 Lievestuore LUT ja LUME kokeiden koe- ja kurssianomukset lähetetään luolakoirajaostolle osoitteella Pentti Jokela, Muuraksentie 751, 44880 Muurasjärvi Muut kurssianomukset lähetetään piirin sihteerille osoitteella Marjut Kuosma, Verkkokuja 4 A 2, 50190 Mikkeli. Kurssien siirrot ja peruutukset Kurssin järjestäjä ilmoittaa kurssin siirrot ja peruutukset kennelpiirille. KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI RY Kurssit ajalle 1.1.2006-30.4.2006 Keski-Suomen kennelpiirin hallitus on hyväksynyt alla mainitut kurssit pidettäväksi piirin alueella. KURSSIT Koetoimitsijakoulutus 1-osio 28.1.2006 Jyväskylä Järj. K-S Kennelpiiri. Kurssi joht. Tuula Kolehmainen. Ilm. 13.1. Tuula Kolehmainen Matinmäentie 431 40270 Palokka. 30 529002-4140416. Kirjallinen ilmoittautuminen, maksukuitista kopio ilm. mukaan. Kurssi alkaa klo 10. 24.3.2006 Uurainen järj. Keski-Suomen Kennelpiiri. Kurssin joht. Urpo Rasinkangas. Ilm. 15.3. mennessä Urpo Rasinkangas Rasinkankaantie 98 43220 Mahlu urpo.rasinkangas@uarrakennuspalvelu.inet.fi p. 0400-245097. Kurssi alkaa klo 10. LUME-YLITUOMARIKURSSI 18.-20.11.2005 KUHMOINEN Järj. Suomen Kettuterrierit, Suomen Mäyräkoiraliitto ja Suomen Saksanmetsästysterrierit. Kurssin johtaja Mikko Nissinen. Ilm. 22.10. mennessä Matti Hartikka Peuratie 6 76150 Pieksämäki p. 040 412 2059. Osanottomaksu 30. Osallistujien täytettävä LUME-koesääntöjen edellyttämät vaatimukset. Majoitus ja ruokailut veloitetaan erikseen. LUME-ylituomareiden neuvottelu- ja jatkokoulutuspäivä

17 14.1.2006 Jyväskylä hotelli Alexandra Järj. Suomen Kettuterrierit, Suomen Mäyräkoiraliitto ja Suomen Saksanmetsästysterrierit. Kurssin joht. Reijo Pyyppönen. Ilm. 8.1. Matti Hartikka Peuratie 6 76150 Pieksämäki p. 040-4122059 matti.hartikka@luukku.com 15 maksu tilaisuudessa. Tottelevaisuuskoulutusohjaajakurssi 11.-12.2.2006 ja 25.-26.2.2006 Jyväskylä Järj. K-S Kennelkerho. Kurssin joht. Salme Mujunen. Ilm. 1.2. Terhi Mikkilä Oravasaarentie 861 41630 Oravasaari p. 040-8450296. 40 201718-160975. Max. 40 henkeä. Kerhon omat tokokouluttajat ½ hintaan. Toko-koulutusohjaajakortillisille vain materiaalimaksu 10. HIRV-J palkintotuomarikurssi 24.3.2006 Uurainen järj. Keski-Suomen Kennelpiiri. Kurssin joht. Urpo Rasinkangas. Ilm. 15.3. mennessä Urpo Rasinkangas Rasinkankaantie 98 43220 Mahlu urpo.rasinkangas@uarrakennuspalvelu.inet.fi p. 0400-245097. Kurssi alkaa klo 17. Koetoimitsijakurssi MEJÄ 2-osio 22.-23.4.2006 Jyväskylän ympäristö Raj. max 20 osallistujaa. järj. K-S Mäyräkoirakeho Muuramen seudun Kennelkerho K-S Nuuskut. Kurssin joht. Anna-Liisa Rönnblad. Ilm. 31.3. Päivi Viik Antintie 9 41400 Lievestuore p. 040-7663698. Etusija järjestävän yhdistyksien jäsenillä. Hinta ilm. osallistumisen varmennettua. Ylituomari 1 kurssi 28.4.2006 Äänekoski järj. Suomen Harmaahirvikorajärjestö Suomen Pystykorvajärjestö Suomen Laikajärjestö K-S Kennelpiiri. Kurssin joht. Tuula Kolehmainen. Ilm. 20.4. Urpo Rasinkangas Rasinkankaantie 98 43220 Mahlu urpo.rasinkangas@uarrakennuspalvelu.inet.fi p. 0400-245097. Kurssi alkaa

18 SKL-FKK:n yleinen jääviyssääntö koskien näyttelyitä, kokeita ja kilpailuja Hyväksytty SKL-FKK:n valtuuston kokouksessa 21.11.1998 Astuu voimaan 1.1.1999 1. Tuomari ei saa toimia siinä kokeessa nimettynä (johtavana) ylituomarina, johon osallistuu hänen omistamansa koira tai sopimuksen perusteella hänen hallitsemansa koira. Myöskään nimetyn (johtavan) ylituomarin kanssa samassa ruokakunnassa asuvan henkilön omistama tai sopimuksen perusteella hallitsema koira ei saa osallistua siihen kokeeseen, jossa kyseinen ylituomari arvostelee. 2. Koiraa arvostelevan tuomarin koira ei saa kilpailla siinä luokassa, jota hän on arvostelemassa. 3. Koiraa arvosteleva tuomari/ulkomuototuomari on jäävi tehtäväänsä jos hän on: - koiran ohjaaja/esittäjä - koiran omistaja - koiran kasvattaja - sopimuksen perusteella koiran haltija; - tai edellä mainittujen henkilöiden perheenjäsen. Vanhemmat, aviopuolisot, lapset ja sisarukset katsotaan perheenjäseniksi, vaikka he asuisivat eri osoitteissa. Kasvattajan sisarukset tulkitaan perheenjäseniksi vain, mikäli he asuvat samassa osoitteessa kasvattajan kanssa. Ns. avoliitossa ja vastaavasti yhdessä asuvat henkilöt rinnastetaan aviopuolisoihin. Palveluskoirakokeissa kasvattajan jääviyssääntö koskee vain johtavaa ylituomaria. 4. Kehätoimitsijan omistama tai sopimuksen perusteella hänen hallitsemansa koira ei saa kilpailla siinä kehässä, jossa kehätoimitsija työskentelee. 5. SKL-FKK:n hallituksella on oikeus perustellusta syystä myöntää erikoisvapaus tästä säännöstä.

19 KOPIOI JA SUURENNA HAKEMUS A4 KOKOISEKSI ARKIKSI ENNEN TÄYTTÄMISTÄ

20 KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI RY Palautus: Siht. Marjut Kuosma Verkkokuja 4 A 2 50190 Mikkeli Sähköp.: sihteeri@kskennlepiiri.com 2 www.kskennelpiiri.com osoitteessa: Nettisivut