PPLY:n harvinaisuushavainnot kautta aikain Päivitetty 25.8.2015 22:03 Harvinaisuusluetteloihin on koottu kaikki valtakunnallisen Rariteettikomitean (RK) sekä PPLY:n aluerariteettikomitean (ARK) hyväksymät Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen toimialueella tehdyt harvinaisuushavainnot. Mukana on myös jonkin verran vanhoja, ennen RK:n ja ARK:n perustamista tehtyjä yleisesti luottettavina pidettyjä ja julkaistuja havaintoja. Pääasiallisina kirjallisuuslähteinä ovat näiden vanhojen havaintojen kohdalla olleet Pohjolan linnut värikuvina (PLV) ja Kuusamon linnusto kautta aikojen (KLKA) -kirjat, vanhat Aureolat (A) sekä Oulun luonnonystäväin yhdistyksen (OLY) julkaisut. Nämä vanhat havainnot on tekstissä merkitty kursiivilla. PPLY:n Alista on vaihdellut vuosien varrella ja esim. muutamat lintulajit on välillä pudotettu pois tarkastettavien lajien listalta ja ne on myöhemmin palautettu takaisin listalle. Tällaisista lajeista on selvyyden vuoksi otettu mukaan myös näinä "välivuosina" tehdyt Aureolan vuosiraporteissa julkaistut havainnot. Tällaiset havainnot on merkitty tähdellä (*). Kyhmyjoutsen (Cygnus olor) A vuoden 1983 loppuun asti. 1977: 01.06. Siikajoki, Tauvo 1m (Seppo Neuvonen, Arvo Ohtonen) 1983: 18.09. ja 25.09. Hailuoto, Tömppä 1 (Juha Markkola) Pikkujoutsen (Cygnus columbianus) A vuoden 1992 loppuun asti. 1909: Oulu (PLV) 1973: 02.05. Kempele, Myllyoja 1m (Martti Nikkinen ym.) 1975: 03. 04.05. Liminganlahti 4 (Kari Haataja, Tuomo Turpeenniemi) 1976: 23.04. Liminka, poikakoti 1m (Antti Rönkä) 1977: 26.04. Kempele, IBB 1m (Ilari Kaarto) 1979: 01.05. Kempele, Liminganlahti 2ad m (Harri Hongell) 1979: 14.10. Hailuoto, Haaralammenkarit 11ad 3juv (Kari Haataja, Merja Vuorinen) 1980: 05.05. Liminka, Hirvaslahti 2ad (Kari Haataja) 1981: 17.04. Pudasjärvi, Iinattijärvi 2ad (Valto Kukka) 1981: 12.05. Lumijoki, Sannanlahti 1 (Kari Haataja, Kari Rannikko) 1983: 10.05. Siikajoki, Tauvo 1ad (Tuomas Lukkarinen, Pertti Uusivuori) 1983: 12.10. Siikajoki, Tauvo 1ad (Ari Vienonen, A.Hakkarainen) 1984: 15.04. Oulu, Oritkari ää (Kyösti Karjalahti) 1984: 24.04. Liminka, Tupos 2 (Arvo Ohtonen) 1984: 29.04. Lumijoki, Sannanlahti 1 +2kv (Toni Eskelin, Sanna Ojalammi, Heikki Pakkala, Pekka Räinä) 1984: 01.05. Hailuoto, Marjaniemi 1 (Juha Markkola, Esko Strömmer) 1984: 20.05. Hailuoto, Riisinnokka 1 +2kv (Juha Markkola, Esko Strömmer) 1985: 11. 19.05. Lumijoki, Sannanlahti 1 2kv (Jorma Pessa, Matti Tynjälä ym.) 1985: 23.05. Lumijoki, Sannanlahti 2 2kv (Jorma Pessa, Toni Eskelin) 1985: 24.05. Lumijoki, Pitkänokka 1 2kv (Toni Eskelin) 1985: 12.10. Hailuoto, Huikku 1 +1kv (Jukka Pönni, Petri Cavander) 1987: 10.05. Lumijoki, Sannanlahti 2 +2kv (Juha Markkola, Jukka Piispanen, Ilari Kaarto) 1987: 17.09. Siikajoki, Tauvo 1 2kv (Toni Eskelin) 1988: 30.04. Siikajoki, Tauvo 2ad NE (Jukka Jantunen, Jari Heikkinen, Panu Kuokkanen) 1988: 08.05. Siikajoki, Tauvo, Munahieta 1 +2kv (Juha Markkola, Petteri Polojärvi) 1988: 11.05. Siikajoki, Säärenperä, länsinokka Savilahden suulla 1 +2kv (Juha Markkola) 1988: 15.10. Hailuoto, Tömppä 1 2kv (Juha Markkola) 1988: 30.10. Hailuoto, Itänenä 1 +2kv (Toni Eskelin, Ari Kakko) 1989: 27.04. Hailuoto, Viinikanlahti 1 (Sami Timonen, Ilari Kaarto, Esko Strömmer) 1990: 12. 13.04. Liminka, Rantakylä 2ad (Pirkka Aalto, Jyrki Mäkelä) 1990: 02.10. Lumijoki, Puhkiavanperä 2ad 1juv (Jorma Pessa) 1991: 11.05. Pyhäjoki, Hanhikivi 1ad N (Jukka Hauru) 1991: 12.05. Siikajoki, Säärenperän Savilahti 2ad 3 2kv (Toivo Kirkkomäki) 1991: 15.05. Hailuoto, Tömppä 1 +2kv (Juha Markkola) 1991: 18.05. Siikajoki, Niitynmaanranta 1ad (Jukka Jantunen) 1
1991: 25.05. Hailuoto, Riisinnokka 1 (Pirkka Aalto, Juha Markkola, Teemu Fyrstén ym.) 1991: 25.05. Oulunsalo, Kylänpuolenlahti 1ad (Jukka Jantunen, Panu Kuokkanen, Kari Varpenius) 1991: 21.10. Siikajoki, Säärenperä 2ad 2 1kv (Toni Eskelin) 1991: 06.11. Raahe, Siniluodonlahti 1ad (Reijo Kylmänen, Pekka Kärenaho) 1992: 01.05. Pattijoki, Mikonkari 2ad (Jukka Hauru, Heikki Tuohimaa, Kari Varpenius ym.) 1992: 01. 04.05. Pyhäjoki, Harmi 1juv (Kari Varpenius) 1992: 04.05. Pyhäjoki, Harmi 1ad (Kari Varpenius) 1992: 05.05. Pattijoki, Pattijokisuu 2ad N (Kari Varpenius) 1992: 06. 07.05. Lumijoki, Sannanlahti 6ad 1juv (Pirkka Aalto, Arvo Ohtonen, Samuel Kallionpää) 1992: 07.05. Lumijoki, Säärenhieta 1ad (Pirkka Aalto) 1992: 08.05. Hailuoto, Tömppä 1ad (Juha Markkola, Seppo Haapala) 1992: 11.05. Lumijoki, Karvonlahti 2ad (Jorma Pessa) 1992: 12.05. Liminka, Rusilankanavan suu 4ad 3juv (Pirkka Aalto) 1992: 17. 18.05. Hailuoto, Riisinnokka Päärninperä 1ad (Juha Markkola, Esko Strömmer) 1992: 17. ja 20.05. Lumijoki, Karvonlahti 2ad (Pirkka Aalto, Janne Aalto, Anitta Sääskilahti) 1992: 19.05. Oulunsalo, Letto 2ad (Veli-Pekka Viklund) 1992: 20.05. Lumijoki, Sannanlahti 2ad (Pirkka Aalto) 1992: 20.05. Oulunsalo, Kylänpuolenlahti 4ad (Toivo Kirkkomäki, Jouni Haataja, Samuli Kirkkomäki) 1992: 27.05. Kempele, Letto 2ad (Pirkka Aalto) 1992: 31.05. Oulunsalo, Kylänpuolenlahti 3ad (Panu Kuokkanen, Jukka Jantunen, Kari Varpenius) 1992: 03.10. Hailuoto, Ojakylänlahti 2ad (Toni Eskelin, Jyrki Mäkelä, Sami Timonen) Lyhytnokkahanhi (Anser brachyrhynchus) vuoden 1990 loppuun asti. 1950 ja 60 l: 26.04. 27.05. Perämeren rannikolla viitisen kertaa (Törnroos) (PLV) esim. 1954: 23.05. Hailuoto, Vesa 1 (Juhani Mikola) (OLY) 1955: 27.05. Siikajoki, Tauvo 9 (Veijo Törnroos) (OLY) 1975: 30.04. Oulunsalo, Letonväylä 2 (Harri Hongell) 1976: 07.05. Pattijoki, Kotiranta 1 (Kyösti Karjalahti) 1978: 02.05. Pattijoki, Kotiranta 1 (Kyösti Karjalahti) 1978: 06.05. Pattijoki, Kotiranta 2 (Kyösti Karjalahti, Ilkka Ala-Vainio, Markku Sipilä) 1979: 13.05. Lumijoki, kk 2 (Matti Kapanen, Tuomo Eronen, Veijo Turunen, Kari Varonen) 1980: 05.05. Liminka 1 (Kari Haataja) 1980: 07.05. Siikajoki, Tauvo 2 (Timo Karjalainen, Jussi Niskanen) 1980: 09. 11.05. Kempele 1 (Heikki Karhu ym.) 1980: 15.05. Liminka 1 (Matti Tynjälä, Annikki Mattila) 1981: 10.05. Utajärvi, Särkijärvi 2 (Esko Männikkö) 1981: 15.05. Liminka 2 (Heikki Pakkala) 1981: 16.05. Pattijoki, Kotiranta 3 (Ilkka Ala-Vainio, Kyösti Karjalahti) 1982: 08.05. Hailuoto, Huikku 1 (Juhani Hannila ym.) 1983: 14. 15.05. Lumijoki 1 (Jarmo Komi, Petri Hottola) 1984: 27.04. Liminka, Tupos 1 (Jorma Pessa, Toni Eskelin, Pekka Räinä) 1984: 29.04. Liminka, Rantakylä 1 (Arvo Ohtonen, Raimo Heikkinen, Jouni Ruuskanen) 1984: 01.05. Oulunsalo, Niskaoja 1 (Arvo Ohtonen, Raimo Heikkinen) 1985: 06.05. Kempele, Sipola 1 (Arvo Ohtonen) 1985: 06.05. Tyrnävä, Ritokorpi 1 (Arvo Ohtonen) 1985: 06.05. Tyrnävä, Murto 4+2 (Arvo Ohtonen) 1985: 06.05. Liminka, Rantakylä 1 (Arvo Ohtonen) 1985: 09.05. Liminka, Virkkula 1 (Jorma Pessa, Pekka Räinä) 1985: 12.05. Siikajoki, Säärenperä 1 (Jorma Pessa, Pasi Männistö, Jukka Pessa) 1985: 28.05. Siikajoki, Tauvo 3 (Lasse Kosonen, Pekka Lintula) 1986: 27.04. 03.05. Liminka 2 (Arvo Ohtonen) 1986: 05.05. Liminka, Virkkula 1ad (Toivo Kirkkomäki) 1986: 10.05. Liminka, Virkkula 1 +2kv (Pekka Suhonen, Tuija Sorsa) 1986: 10.05. Lumijoki 1 (Hannu Koskinen, Timo Palomäki, Jukka Pessa) 1986: 10.05. Lumijoki, Sannanlahti 1 (Jorma Pessa ym.) 1986: 10.05. Liminka, Lumijoki 1 (Pekka Alho ym.) 1986: 11.05. Lumijoki, Hirvaslahti 4 (Jorma Pessa) 1986: 11.05. Oulu, Oritkari 2 (Kyösti Karjalahti) 1986: 11.05. Liminka, Temmesjokivarsi 1 (Hannu Koskinen, Timo Palomäki, Jukka Pessa) 2
1986: 14.05. Liminka, Peräojan suisto 1 (Jorma Pessa) 1987: 20.04. Liminka, Temmesjokisuu 1 (Kari Salonen) 1987: 21.04. Liminka, Tupos 1 (Jorma Pessa) 1987: 22.04. Liminka, Parras 3 (Jorma Pessa) 1987: 23.04. Kempele, Isoaukea 1 (Jorma Pessa, Eija Nikkilä) 1987: 23.04. Liminka, Tupos 1 (Arvo Ohtonen) 1987: 24.04. Liminka, Ängeslevä 2 (Jorma Pessa, Eija Nikkilä, Jukka Pessa) 1987: 24.04. Liminka, Ritokorpi 1 (Jorma Pessa, Eija Nikkilä, Jukka Pessa) 1987: 25.04. Tyrnävä, Murto 1 (Hannu Koskinen, Timo Palomäki) 1987: 25.04. Tyrnävä, Murto 1 (Jorma Pessa, Eija Nikkilä, Jukka Pessa) 1987: 25.04. Tyrnävä, Ritokorpi ja Murto 2+1+1 (Arvo Ohtonen, Ilari Kaarto, Jukka Piispanen) 1987: 26.04. Liminka, Ritokorpi 2 (Jorma Pessa, Eija Nikkilä, Jukka Pessa) 1987: 27.04. Liminka, Tupos 1+2 (Arvo Ohtonen, Toivo Kirkkomäki) 1987: 28.04. Tyrnävä, Ritokorpi Liminka, Tupos 1+1+2+1 (Arvo Ohtonen) 1987: 29.04. Tyrnävä, Murto 1 (Jorma Pessa) 1987: 30.04. Liminka, Rajakorpi 1 (Jorma Pessa, Toni Eskelin) 1987: 30.04. Liminka, Ritokorpi 1 (Jorma Pessa, Toni Eskelin) 1987: 30.04. Liminka, Rantakylä 1 (Jorma Pessa, Toni Eskelin) 1987: 30.04. Tyrnävä, Murto 1 (Jorma Pessa, Toni Eskelin) 1987: 30.04. Liminka, Rantakylä 1 (Toni Eskelin, Jorma Pessa) 1987: 01.05. Liminka, Tupos 1 (Pirkka Aalto, Samuel Kallionpää, Petro Pynnönen, Jyrki Pynnönen) 1987: 02.05. Hailuoto, Ruohokari 1 E (Juha Markkola, Annamari Markkola, Esko Strömmer) 1987: 03.05. Oulu, Kempeleenlahti 1 (Toni Eskelin, Sanna Ojalammi) 1987: 03.05. Tyrnävä, Ritokorpi 1 (Arvo Ohtonen) 1987: 05.05. Liminka, Rantakylä 3 (Arvo Ohtonen) 1987: 05.05. Liminka, Virkkula 1 (Jorma Pessa) 1987: 05.05. Liminka, kirkonkylä 2 (Kari Salonen) 1987: 06.05. Siikajoki, Merikylänlahti 1 (Toni Eskelin, Juha Repo) 1987: 07.05. Liminka, Virkkula 1 (Jorma Pessa, Toni Eskelin) 1987: 09.05. Kempele, Liminganlahti 1 (Hannu Klemola, Tom Lindblom, Vesa Partanen ym.) 1988: 29.04. Liminka, Luhasto 1 (Arvo Ohtonen, Matti Tynjälä) 1988: 30.04. Tyrnävä, Jokisilta 2 (Timo Karjalainen) 1988: 02.05. Tyrnävä, Murto 1 (Timo Karjalainen) 1988: 02.05. Tyrnävä, Murto 1+1+1 (Arvo Ohtonen) 1988: 02.05. Tyrnävä, Ojakylä 2 (Arvo Ohtonen) 1988: 02.05. Tyrnävä, Ritokorpi 3 (Arvo Ohtonen) 1988: 03.05. Liminka, kirkonkylä Virkkula 2 (Jari Peltomäki) 1988: 04.05. Liminka, kirkonkylä Virkkula 3 (Jari Peltomäki) 1988: 04.05. Tyrnävä, Jokisilta 1 (Timo Karjalainen) 1988: 04.05. Liminka, Ängesleväjoen varsi 2 (Reijo Kylmänen) 1988: 05.05. Liminka 7 (Jari Peltomäki, Jari Kostet, Tapio Kostet) 1989: 16.04. Tyrnävä, Rajakorpi 3 4 (Arvo Ohtonen, Ari Kakko) 1989: 22.04. Liminka, Ängesleväjoen varsi 2 (Arvo Ohtonen) 1989: 22.04. Liminka, Temmesjoen penkkatie 1 (Arvo Ohtonen) 1989: 22.04. Liminka, Temmesjokisuu 1 (Mikko Ojanen ym.) 1989: 23.04. Pattijoki, Kotiranta 1 (Kyösti Karjalahti) 1989: 23.04. Liminka, Temmesjokivarsi 1 (Mikko Ojanen, Liisa Ojanen) 1989: 23.04. Liminka, Ängesleväjoen varsi 1 (Toni Eskelin, Maria Kanko) 1989: 23.04. Liminka, kirkonkylä 1 (Hannu Koskinen, Timo Palomäki) 1989: 26.04. Tyrnävä, Ängeslevä 1 (Sampsa Cairenius, Olli Vesikko) 1989: 26.04. Tyrnävä, Ritokorpi 1 (Sampsa Cairenius, Olli Vesikko) 1989: 26.04. Liminka, Temmesjokisuu 1 (Sampsa Cairenius, Olli Vesikko) 1989: 28.04. Siikajoki, Säärenperä 1 (Arvo Ohtonen, Ari Kakko, Juha Markkola) 1989: 28.04. Siikajoki, Säärenperän länsinokka 1 (Juha Markkola) 1989: 07.05. Lumijoki, Sannanlahti 1NE (Pekka Suhonen, Hannu Kettunen) 1989: 11.05. Hailuoto, Ulkokarvo 1 (Toni Eskelin) 1990: 14.04. Pattijoki, Pöllä 2N (Jukka Hauru, Kari Varpenius) 1990: 14.04. Siikajoki, Tauvo 1 (Mikko Ojanen, Petteri Polojärvi, Teemu Fyrstén) 1990: 15.04. Liminka, Selkämaa 1 (Reijo Kylmänen) 1990: 17.04. Tyrnävä, Ängeslevä 1 (Reijo Kylmänen) 3
1990: 19.04. Lumijoki 1 (Jari Peltomäki, Ulla Matturi) 1990: 19.04. Liminka, kirkonkylän pellot 1 (Jari Peltomäki, Ulla Matturi) 1990: 22.04. Kempele, Vikiö 1 (Mikko Ojanen, Liisa Ojanen, Ilari Kaarto) 1990: 23.04. Liminka, Rantakylä 2 (Marko Timisjärvi) 1990: 23.04. Liminka, Virkkula 1 (Reijo Kylmänen, Jyrki Mäkelä) 1990: 24.04. Liminka, kirkonkylä 2 (Pirkka Aalto, Janne Aalto, Reijo Kylmänen ym.) 1990: 24.04. Liminka, Rantakylä 1 (Reijo Kylmänen) 1990: 24.04. Liminka, Rantakylä 2 (Reijo Kylmänen) 1990: 25.04. Tyrnävä, Jokisilta 1 (Reijo Kylmänen) 1990: 28.04. Lumijoki, Sannanlahti 2 (Ulla Matturi) 1990: 13.09. Siikajoki, Tauvo 1 (Heikki Pakkala, Tapio Koskela) Tundrahanhi (Anser albifrons) A vuoden 1983 loppuun asti. 1853: Oulu (PLV) 1954: 24.05. Hailuoto, Hiidenniemi 1 (J.Mikola) (OLY, PLV) 1956: Kempele (PLV) 1967: 29.08. Siikajoki, Tauvo 1 (Jyrki Savolainen, Juhani Vuorinen) 1967: 31.08. Siikajoki, Tauvo 3 (Martti Lagerström) 1974: 03.05. Liminganlahti 1 (Arvo Ohtonen, Matti Tynjälä) 1974: 05.10. Hailuoto, Potti 80m (Antti Rönkä) 1975: 30.04. Liminganlahti 2 (Harri Hongell) 1975: 20.09. Siikajoki, Tauvo 24m (Arto Vuorjoki) 1975: 04.10. Siikajoki, Tauvo 2m (Arto Vuorjoki) 1976: 02.05. Kempele, Isoaukea 1 (Matti Tynjälä) 1976: 13.05. Siikajoki, Tauvo 2 (Antti Rönkä, Matti Tynjälä) 1976: 15.05. Siikajoki, Tauvo 2 (Antti Rönkä) 1977: 07.05. Liminganlahti 2 (Juha Markkola) 1977: 22.05. Liminganlahti 1 (Antti Rönkä) 1978: 29.04. Kempele, Isoaukea 1 (Mikko Ojanen) 1978: 14.05. Lumijoki, kk 2 (Visa Rauste, Matti Kapanen) 1978: 12.09. Siikajoki, Tauvo 1m (Pekka Rusanen) 1978: 29.04. Kempele, Isoaukea 1ad (Mikko Ojanen) 1978: 14.05. Lumijoki, kk 2 2kv (Matti Kapanen, Visa Rauste) 1979: 01.05. Kempele, Liminganlahti 1 2kv m (Harri Hongell) 1979: 06.05. Kempele, Liminganlahti 3ad m (Kari Haataja, Arvo Ohtonen) 1979: 06.05. Kempele, Liminganlahti 1ad m (Kari Haataja, Arvo Ohtonen) 1979: 13.05. Lumijoki, kk 2 (Matti Kapanen, Tuomo Eronen, Veijo Turunen, Kari Varonen) 1979: 15.05. Hailuoto, Isomatala 2m (Arvo Ohtonen) 1979: 17.05. Lumijoki, Kari 1ad (Esko Strömmer, K.Mikkola ym.) 1980: 05.05. Liminka, Temmesjoki 1ad (Kari Haataja) 1980: 11. 12.05. Siikajoki, Tauvo 18 (Kari Haataja, Matti Tynjälä, Ilari Kaarto) 1980: 12.05. Liminka, Temmesjoki 2ad (Kari Haataja, Matti Tynjälä) 1980: 15.05. Liminka, Temmesjoki 3ad (Matti Tynjälä, Annikki Mattila) 1981: 26.04. Temmes 2 3 kv (Heikki Pakkala, Juha Rantaharju) 1981: 10.05. Siikajoki, Tauvo 2ad (Petri Hottola) 1981: 12.05. Oulunsalo, Letto 1 (Jukka Ihanus) 1981: 14.05. Lumijoki, Kari 17ad (Kari Haataja, Kari Rannikko, Antti Rönkä, Seppo Keränen) 1981: 15.05. Siikajoki, Tauvo 11ad (Petri Hottola) 1981: 17.05. Lumijoki, Sannanlahti 5ad (Heikki Pakkala, Arvo Ohtonen, Seppo Eskonen) 1981: 17.05. Lumijoki, Kari 5ad (Ilari Kaarto, Tuomo Turpeenniemi)+- 1981: 27.10. Hailuoto, Tömppä 33 SW (Juha Markkola) 1982: 13.05. Hailuoto, Tömppä 3ad (Juha Markkola) 1982: 02.10. Siikajoki, Tauvo n.10 (Matti Tynjälä) 1983: 05.05. Siikajoki, Tauvo 3 2kv (Jari Heikkinen, Heikki Pakkala) 1983: 14.05. Lumijoki, Kari 9 (Kari Haataja, Kari Rannikko, Ilari Kaarto, Matti Tynjälä) 1983: 14.05. Lumijoki, Sannanlahti 2 (Kari Haataja, Kari Rannikko, Ilari Kaarto, Matti Tynjälä) 1983: 15.05. Lumijoki, Liminganlahti 4ad (Veli-Pekka Viklund) 1983: 15.05. Hailuoto, Riisinnokka 1 2kv (Juha Markkola, Antti Rönkä, Esko Strömmer) 1983: 20.05. Hailuoto, Rautaletto 2m (Juha Markkola) 4
Kiljuhanhi (Anser erythropus) vuoden 1986 (Raahe Oulu rannikkoalueella vuoden 1984/85) loppuun asti. 1880: Hailuoto "valtavia laumoja" (Sandman) (PLV) 1913: Hailuoto "kymmeniä tuhansia" (Merikallio) (PLV) 1960-luvulla Hailuoto "keväin ja syksyin vain kymmeniä" (Törnroos) (PLV) 1967: 14.05. Siikajoki, Tauvo 16m (Arto Rinttilä) 1967: 28. 31.08. Siikajoki, Tauvo 7 (Jyrki Savolainen, Martti Lagerström) 1969: 17.05. Siikajoki, Tauvo 9 1969: 09.09. Siikajoki, Tauvo 5 (Jyrki Savolainen, Juhani Vuorinen) 1973: 19.05. Lumijoki 4 5 (Elja Herva) 1975: 15. 16.05. Kempele, Liminganlahti 1 (Arvo Ohtonen) 1976: 08.05. Lumijoki 1p (Kari Haataja, Tuomo Turpeenniemi) 1976: 12.05. Lumijoki, kk 12p, lisäksi ilmeisiä 50 (Karno Mikkola, Pekka Puhjo, Vesa Salonen) 1976: 12.05. Siikajoki, Tauvo 4 (Arvo Ohtonen) 1976: 01. 02.08. Siikajoki, Tauvo 5ad (Heikki Parviainen, Martti Lagerström) 1977: 15.05. Hailuoto, Tömppä 9 (Matti Tynjälä) 1977: 15.05. Lumijoki 6 8 (Elja Herva) 1978: 13.05. Liminka, Hirvasniemi 1 2kv (Heikki Pakkala, Niko Leikola, Tuomas Manninen) 1978: 13.05. Siikajoki, Tauvo 33m (Matti Tynjälä, Matti Kapanen, Visa Rauste ym.) 1978: 14.05. Lumijoki, kk 17+2 (Matti Kapanen, Visa Rauste) 1978: 13.09. Siikajoki, Tauvo 8ad 13juv (Pekka Rusanen, Matti Tynjälä) 1979: 10.05. Lumijoki, Sannanlahti 7 (Sakari Kauppinen, Aarno Salminen, Juha Vasankari) 1979: 13.05. Lumijoki, kk 14 (Matti Kapanen, Tuomo Eronen, Veijo Turunen, Kari Varonen) 1979: 13.05. Lumijoki, Sannanlahti 15 (Matti Tynjälä, Arvo Ohtonen) 1979: 16. 17.05. Lumijoki, kk 71 (60+9+2) (Visa Rauste, Matti Lammin-Soila, Karno Mikkola) 1979: 17.05. Siikajoki, Tauvo 8 (Matti Tynjälä) 1980: 04.05. Liminka 1 +2kv (Heikki Parviainen, Timo Havimo, Hannu Virtanen) 1980: 11.05. Lumijoki 2 (Matti Kapanen ym.) 1980: 13. 15.05. Lumijoki 6 (Visa Rauste, Sakari Kauppinen, Karno Mikkola ym.) 1981: 09.05. Lumijoki 1 (Heikki Pakkala) 1981: 09.05. Hailuoto Tömppä 3 +2kv (Juha Markkola, Annamari Markkola, Eero Vierikko) 1981: 13.05. Lumijoki 60+10 (Arvo Ohtonen) 1981: 14. 15.05. Lumijoki 31+2 (Kari Haataja, Markku Huhta-Koivisto ym.) 1981: 15.05. Siikajoki, Tauvo 2+3 (Petri Hottola, Matti Tynjälä ym.) 1981: 15.05. Lumijoki 2 (Arvo Ohtonen, Seppo Eskonen) 1981: 16.05. Lumijoki 2+2+7+9 (Petri Hottola, Markku Huhta-Koivisto ym.) 1981: 17.05. Lumijoki 6+1 (Arvo Ohtonen, Ilari Kaarto, Tommi Turpeenniemi) 1982: 10.05. Lumijoki 5 (Jukka Ihanus, Raimo Heikkinen, Arvo Ohtonen) 1982: 13.05. Hailuoto, Tömppä 2 (Juha Markkola, Hannu Salonen) 1982: 15.05. Lumijoki 7 (Petri Hottola ym.) 1982: 15.05. Lumijoki 9 (Kari Haataja ym.) 1982: 19.05. Lumijoki 5 (Petri Hottola ym.) 1983: 14.05. Lumijoki 13 (Jarmo Komi ym.) 1983: 15.05. Lumijoki 19 (Jari Heikkinen, Heikki Pakkala) 1983: 15. 16.05. Lumijoki 2 (Ismo Glad, Mauri Leivo, Heikki Pönkkä ym.) 1983: 16.05. Siikajoki, Tauvo 11 (Petri Hottola, Mauri Leivo, Heikki Pönkkä ym.) 1983: 16.05. Hailuoto, Tömppä 6p (Juha Markkola, Hannu Salonen, Esko Strömmer) 1984: 10.05. Liminka, Virkkulanranta 2ad (Paavo Liimatta) 1984: 10.05. Lumijoki, Kari 14 (Esa Hohtola, Matti Tynjälä) 1984: 11.05. Lumijoki, Kari 4 (Toni Eskelin, Arvo Ohtonen) 1984: 12.05. Liminka, Virkkula 12 (Veli-Pekka Viklund) 1984: 12.05. Liminka, Virkkula 2 (Pekka Suhonen, Markku Nurminen, Timo R. Laine) 1984: 13.05. Lumijoki, Kari 11 (Toni Eskelin, Esko Pasanen, Jorma Pessa) Tundrahanhi / kiljuhanhi (Anser albifrons/erythropus) Apari vuoden 1983 loppuun asti. 1978: 16.05. Kempele, Liminganlahti 1m (Harri Hongell) 1980: 02.05. Siikajoki, Tauvo 1ad m (Kari Haataja) 1980: 05.05. Liminka, Temmesjoki 1 2kv (Kari Haataja) 5
1983: 20.05. Hailuoto, Syökari 6m (Juha Markkola, Hannu Salonen) 1983: 23.05. Hailuoto, Syökari 2m (Juha Markkola) Lumihanhi (Anser caerulescens) vuoden 1999 loppuun asti. Sen jälkeen A. 1954: 26.05. Oulunsalo 2ad (Ilppo Kangas) (PLV) 1954: 27.05. Hailuoto 1juv (Veijo Törnroos) (OLY, PLV) 1954: 28.05. Oulunsalo 1juv (Ilppo Kangas) (OLY, PLV) 1972: 11.06. Hailuoto, Huilunnokka 3ad p (Heikki Karhu) 1987: 18. 26.04. Liminka, Temmesjokivarsi, Penkkatie 2p (Juha Markkola, Jaakko Lumme, Ulla-Maija Lumme) 1987: 25.04. Liminka, Temmesjokivarsi 2 sinihanhea (Jari Kostet, Tapio Kostet) 1987: 28.04. Tyrnävä, Peräoja 1 (Tapani Numminen, Annika Forsten, Björn Söderholm) 1987: 28. 30.04. Tyrnävä, Murto 1 (Jorma Pessa) 1987: 29.04. Hailuoto: Kirkkosalmi 1W (Juha Markkola, Esko Strömmer) 1987: 25.07. Ii, Pohjois-Ii, Ulkokrunni, Liekolahti 1 ad (Matti Tynjälä, Annikki Tynjälä) 1987: 12.08. Siikajoki, Tauvo 1 (Panu Kuokkanen, Timo Pulliainen) 1988: 30.04. Tyrnävä, Ritokorpi 1 (Mikko Ojanen, Liisa Ojanen, Reijo Kylmänen ym.) 1988: 30.04. Liminka, Liminganlahti 1 (Esa Hohtola) 1989: 16.04. Lumijoki, Kari 1 (Pirkka Aalto, Panu Kuokkanen, Sari Runtti) 1989: 24.04. Raahe, Pitkäkari 1 (Kari Varpenius) 1989: 30.04. Siikajoki, Tauvo 2 (Mikko Ojanen) 1989: 30.04. Lumijoki, Sannanlahti 1 (Pirkka Aalto, Janne Aalto) 1989: 30.04. Liminka, Selkämaa Letto 1 (Jari Kostet) 1996: 15. 20.10. Hailuoto, Kirkkosalmi 1 +1kv (Jari & Ulla Peltomäki, Pekka Peussa ym.) 1998: 27.10. Pudasjärvi, Iinattiniemi 1 +1kv (Ilkka Mikkola, ilm. Jari Peltomäki) 2012: 19.04. Pyhäjoki, Yppärin pellot 2p (Jouni Majuri) 2012: 20.04. Siikajoki, Tauvo, Tauvon lintuasema 2m (Mikko Ojanen, Liisa Ojanen) 2012: 20.04. Siikajoki, Karinkanta 2p (v) (Timo Lahti) 2012: 20. 21.04. Tyrnävä, Jokisilta Parras 2p (v) (Timo Lahti) Em. neljä havaintoa koskevat samoja yksilöitä. 2014: 09.05. Ii Laitakari 2 ad (Kalle Simonen) 2015: 11.05. Hailuoto, Potti 1 (v) (Lasse Koskinen, Pentti Koskinen, Eero Heinonen) Lumihanhi (Anser caerulescens atlanticus) 2007: 13.04. 02.05. Hailuoto, eri puolilla mm. Kopsa/Rytijärvi Kirkkosalmi Patelanselkä 1k (Juha Markkola, Jussi Holmi, Hanna Pulkkinen, Markku Niiranen, Veijo Nissilä ym.) Kanadanhanhi (Branta canadensis) A vuoden 1983 loppuun asti. 1955: Hailuoto Suomen ensimmäinen havainto (PLV) 1976: 19.04. Kempele, IBB 1m (Ilari Kaarto, Matti Tynjälä ym.) 1976: 01.08. Hailuoto, Pöllä 1 (G.Olioso) 1978: 29.04. 01.05. Haukipudas, Kraaseli 3 (Timo Karjalainen, Esko Kaappola, Jouko Kortetjärvi) 1978: 13.08. Hailuoto, Tömppä 1 (Juha Markkola, Annamari Piipponen, Annikki Mattila) 1979: 17.05. Siikajoki, Tauvo 2m (Matti Tynjälä) 1980: 15.05. Liminka, Tupos 1 (Matti Tynjälä, Annikki Mattila) 1982: 12.-13.05. Hailuoto, Riisinnokka 1 (Juha Markkola) 1982: 13.05. Hailuoto, Tömppä, Tömpänkuljun eteläpuoli 3 (Juha Markkola) 1982: kesäkuu 03.09. Pudasjärvi, Iinattijärvi 2 (Olli Näyhä) 1983: 22. 23.04. Hailuoto, kirkonkylä, Merkkiletto Viinikanlahden NE-puolella 1 (Hannu Salonen, Antti Rönkä, Juha Markkola, Eero Vierikko) 1983: 14.05. Hailuoto, Tömppä 1 (Hannu Salonen, Juha Markkola, Esko Strömmer) Valkoposkihanhi (Branta leucopsis) A vuoden 1983 loppuun asti. 1954: Oulun seutu 150m (Törnroos) (PLV) 1955: 29.05. Hailuoto, Valtosenkari 4 (Verner Tuukkanen) (OLY) 1969: 17.05. Siikajoki, Tauvo 1 (A) 1973: 04.05. Liminganlahti 4 (Matti Tynjälä) 6
1973: 21.08. Siikajoki, Tauvo 1m (Arvo Ohtonen, Heikki Parviainen) 1977: 20.05. Siikajoki, Tauvo 2m (Arto Vuorjoki) 1978: 28.04. Kempele, Isoaukea n.15 (Harri Hongell) 1978: 01.05. Kempele, Liminganlahti 2 (Harri Hongell, Jouni Ruuskanen ym.) 1980: 12.05. Kempele, Isoaukea 2 (Esko Strömmer) 1980: 26. 27.05. Siikajoki, Tauvo 29 (Kari Haataja ym.) 1982: 02.-05.06. Hailuoto, Riisinnokka 1 (Juha Markkola) 1982: 02.10. Hailuoto, Pökönnokka 6 (Juha Markkola) 1983: 25.04. Oulunsalo, Letto 1 (Arto Vuorjoki) 1983: 28.04. Liminka, Temmesjokisuu 1 (Ilari Kaarto, Arvo Ohtonen) 1983: 01.05. Liminka, kirkonkylä 1 (Mikko Ojanen, Liisa Ojanen, Jouni Ruuskanen) 1983: 05.06. Hailuoto, kirkonkylä 1 (Juha Markkola, Eino Merilä) Sepelhanhi (Branta bernicla) A vuoden 1983 loppuun asti. 1910: 18.06. Oulu n.20 (Merikallio) (PLV) 1910: Oulu ja Haukipudas 4 pientä parvea (Merikallio) (PLV) 1938: Hailuoto (OLY) 1954: Perämeren rannikolla 20 000m (Törnroos) (PLV) 1954: 30.05. Hailuoto, Krekko 7 (V.J.Tönkyrä) (OLY) 1965: 08.08. Siikajoki, Tauvo (A) 1965: 15.08. Siikajoki, Tauvo (A) 1966: Siikajoki, Tauvo 3m (Erkki Kaartinen) 1974: 20.05. Hailuoto, Marjaniemi 6+3+5m (Tuomo Turpeenniemi) 1974: 22.05. Hailuoto, Marjaniemi 60m (M.Raitio) 1975: 26.05. Hailuoto, Rautakallio 6m (Ilari Kaarto, Antti Rönkä) 1977: 14.05. Siikajoki, Tauvo 2 (Ilari Kaarto, Juha Markkola) 1979: 11.06. Siikajoki, Tauvo 1 (Matti Tynjälä) 1981: 27.05. Siikajoki, Tauvo 3 ad (Petri Hottola) 1981: 20.08. Hailuoto, Vesankarit 1 ad n (Juha Markkola) 1981: 25.10. Siikajoki, Tauvo 1 (Kari Haataja) 1982: 02.10. Hailuoto, Itänenä n. 430 (Juha Markkola) 1983: syyskuun loppu Hailuoto, Pökönnokka 2 +1kv ammuttu (ilm. Juha Markkola) 1983: 16.10. Siikajoki, Tauvo 5p (Arto Vuorjoki, Unto Vuopala, Veijo Törnroos) Sepelhanhi (Branta bernicla hrota) RK-alalaji vuoden 1993 loppuun asti. Sen jälkeen ARK-alalaji. 1990: 31.07. 13.08. Hailuoto, Pökönnokka 1 +1kv (Pirkka Aalto, Jyrki Mäkelä, Sami Timonen ym.) 1990: 11.08. Hailuoto, Pökönnokka 1 +1kv (Harri Kontkanen, Ari Parviainen) 1999: 06. 08.08. Hailuoto, Pökönnokka 1 (Juha Markkola, Janne Aalto, Jukka Hauru) 2004: 28.05. Ylikiiminki, Hirvisuo 1SW (Juha Markkola, Seppo Rytkönen ym.) Punakaulahanhi (Branta ruficollis) vuoden 1999 loppuun asti. Sen jälkeen A. 1984: 09. 17.11. Haukipudas, Kiviniemi 1 1kv (Paavo & Antti Vehkaperä ym.) 1992: 02.05. Hailuoto, kirkonkylä, Rytijärvi 1 (Eino Merilä, Marjatta Merilä) 1994: 29.04. 06.05. Siikajoki, Karinkanta 1 (Jari Peltomäki, Jorma Knuutinen, Matti Knuutinen, Ulla Peltomäki ym.) 2005: 13.04. 07.05. Liminka, Temmesjokisuu Tyrnävä, Ängeslevä Lumijoki, Sannanlahti Karvonlahti 1p (Jouko Tuominen ym.) Ruostesorsa (Tadorna ferruginea) vuoden 1999 loppuun asti. Sen jälkeen A. 1930: 15.08. Haukipudas, Kello 1 ammuttu (Merikallio) (PLV) 1949: kesä Taivalkoski 1 ammuttu (PLV) 1951: 19.08. Kempele 1 (R., J. ja T. Mannermaa) (PLV) 1958: 23.05. Kempele 1 (Siira) (PLV) 1963: kesä Kempele 1 (Järvinen) (PLV) 1970: 08.07. Oulu, Öljysatama 4p (Bo & Kjell Granberg, Per-Olov Fröding) 1970: 01.08. Siikajoki, Tauvo 2m (Heikki Parviainen) 7
1977: 08.05. Raahe, Someronlahti 1n (Kyösti Karjalahti ym.) 1977: 23.05. Oulu, Kempeleenlahti 1n (Jukka Vääräniemi, Ilari Kaarto) 1977: 24.05. Liminka, Liminganlahti 1 (Marcus Wikman, Pertti Kalinainen, Matti K. Pirkola) 1977: 02. 09.06. Siikajoki, Tauvo 1k (Arvo Ohtonen, Seppo Neuvonen, Veijo Törnroos) 1977: 11.06. n.15.07. Oulu, Öljysatama 1k (Arvo Ohtonen ym.) 1981: 27. ja 29.05. Hailuoto, Huikku 1 (Jorma Halonen ym.) 1981: 13.06. Liminka, Rantakylä 2 (Timo Lahti) 1990: 19.07. Siikajoki, Tauvo 2 (Ari Leinonen, Pekka Malmi, Petteri Polojärvi) 1992: 25. 26.05. Liminka, Virkkula Lumijoki, Pitkänokka 1 (Pirkka Aalto, Jari Peltomäki, Ulla Matturi ym.) 1994: 12. 16.06. Oulunsalo, Keskipiiri 1k (Pirkka Aalto) 1994: 13. 15.07. Hailuoto, Pökönnokka 6 (Sami Timonen) 1994: 16. 17.07. Siikajoki, Tauvo 7 (Matti Tynjälä, Heikki Pakkala, Matti Salo) 1994: 19.07. Pattijoki, Säikänoja 2 lähti N (Jukka Hauru) 1995: 01.08. Hailuoto, Pöllä 1 (Jari Helstola, Raija Manninen) 1995: 20.08. Pattijoki, Yrjänä 1 (Heikki Tuohimaa, Harri Taavetti, Kari Varpenius) 1997: 10.05. Lumijoki, Sannanlahti 1 (Arvo Ohtonen, Jukka Piispanen, Esko Strömmer) 1997: 28. 29.05. Kempele, Nenä kn (Markus Keskitalo, Satu Käsmä, Petri Lampila ym.) 1997: 31.05. 12.06. Lumijoki, Sannanlahti kn (Pirkka Aalto, Panu Kuokkanen ym.) 1997: 12.06. Siikajoki, Tauvo 1 (Riikka Kaartinen, Annikki Tynjälä) 1997: 16.06. Haukipudas, Kraaseli 1 (Leena Väisänen, Erkki Väisänen) 1997: 25. 28.06. Oulu, Hietasaari 1 (Ari Rajasärkkä) 1998: 24.04. Tyrnävä, Murto 1S (Sami Timonen, Ari Kakko) 1998: 25.04. Lumijoki, Sannanlahti 1 (Pirkka Aalto, Janne Aalto, Hanna Soikkeli) 1999: 16.05. Liminka, Virkkula 2 (Janne Koskinen, Heikki Helin) 1999: 16.05. Lumijoki, Sannanlahti 2 (Aappo Luukkonen, Juhani Karvonen) 2000: 19.04. Lumijoki, Sannanlahti 2 SE (Janne Aalto, Jouni Meski) 2000: 12.06. Lumijoki, Sannanlahti 1 (Esko Sarkanen, Mauri Sarkanen) 2000: 20.06. Siikajoki, Tauvo 1 (Sami Timonen, Kari Koivula, Aappo Luukkonen) 2001: 21.04. Liminka, Tupos 1SW (Aappo Luukkonen) 2001: 21.04. Liminka Virkkulan pellot 1 (ARK) 2001: 25.04. Tyrnävä, Ängeslevä 1k (Jouni Meski) 2001: 27.04. Tyrnävä, Jokisilta 1 (Janne Aalto, Markku Hukkanen) 2001: 21.05. Pyhäjoki, Parhalahti 1SW (Heikki Tuohimaa) 2001: 15.07. Hailuoto, Virpiniemi 1 (Antti Rönkä) 2001: 21.07. Siikajoki, Kaasa 1W (Tomi Muukkonen) 2002: 20.04. Tyrnävä, Murto 1k (Harri Taavetti, Max Berljin) 2002: 23.04. Lumijoki, Sannanlahti 1 (Janne Aalto ym.) 2002: 24.05. 05.06. Pattijoki, Pöllä 1 (Heikki Tuohimaa, Kari Varpenius ym.) 2003: 03.05. Lumijoki, Sannanlahti 1k p (Sami Timonen ym.) 2003: 19.05. Lumijoki, Sannanlahti 1 (Esko & Mauri Sarkanen) 2003: 24. 29.05. Oulunsalo, Nenännokka 1k (Harri Taavetti, Teemu Fyrstén) 2003: 17.06. Hailuoto, Ojakylä 1 k p (Juha Karvosenoja, Juha Markkola, Pekka Peussa, Ilkka Lehmus, Anneli Lehmus) 2014: 14.07. Oulainen Ahonperä Piurukkaneva (Riku Rantala, Markku Hukkanen) Mandariinisorsa (Aix galericulata) vuoden 1999 loppuun asti. Sen jälkeen A. 1993: 04.05. alkaen Taivalkoski, Jokijärvi 2jp k (Pertti Mattila) 2004: 21.04. Hailuoto, Kirkkosalmi kn p (Veijo Nissilä, Asko Mattila) 2007: 26.04. Lumijoki, Varjakka 1 ad k (Tapani Tapio, Jukka Pekkala, Juha Markkola, Kari Rannikko ym.) 2007: 04. 21.05. Oulu, Karjasilta 1 ad k (Reijo Pantsar, Hanne Ruotsalainen, Tapani Tapio, Ville Suorsa ym.) 2007: 10. 15.05. Taivalkoski, Korvuanjärven pohjoispuoli 2k p (Kalevi Hirvonen, Tarmo Moilanen) 2007: 22.05. Haukipudas, Kello, Rapakari 1 k p (Jouni Meski) 2012: 28.04. 04.06. Lumijoki, Sannanlahti, torni k (v) (Hanna Aalto, Janne Aalto ym.) 2012: 13. 15.05. Utajärvi, Murronkylä 2k (v) (Toni Aitta) 2015: 10.05. Oulu, Yli-Ii, Pahkakoski 1 k (v) (Petri Lampila) Amerikanhaapana (Anas americana). 8
1988: 30.05. 12.06. Liminka, Virkkula Lumijoki, Sannanlahti 1jp k (Kari Haataja, Esko Strömmer, Jorma Pessa ym.) 1991: 17. 23.06. Liminka, Virkkula 1jp k (Hannu Friman, Ari Linna, Tapani Missonen ym.) 1993: 17.06. Siikajoki, Tauvo, Ulkonokka 1 k (Toni Eskelin) 1994: 05.06. Siikajoki, Tauvo 1jp k (Kari Varpenius) 1994: 24.06. Liminka, Virkkula 1 +2kv vp k (Jari Peltomäki, Ulla Peltomäki) 1996: 14.06. Liminka, Virkkula 1k (Dick Forsman ym.) 1998: 16. 18.05. Oulunsalo, Papinkari 1k (Mika & Aarne Ohtonen, Kari Lindblom, Jari Nummelin ym.) 2003: 07.05. Siikajoki, Karinkanta 1jp k (Juha Sjöholm, Minna Takalo) 2003: 17.05. Siikajoki, Sääri, venesatama 1jp k (Juhani Karvonen, Antti Pesola, Olli Karhu ym.) 2003: 24.05. 07.06. Hailuoto, Pöllänlahti 1jp k (v) (Juha Markkola, Markku Leppäjärvi, Teemu Fyrstén, Juhani Törmi ym.) 2003: 09.06. 01.07. Hailuoto, Patelanselkä 1jp k (Juha Markkola, Hannu & Marita Maula, Ilkka Sahi ym.) Vuoden 2003 havaintojen on tulkittu koskevan yhtä ja samaa yksilöä. 2004: 30.04. Pyhäjoki, Takaranta 1jp k (Heikki Tuohimaa, Kari Varpenius) 2004: 06. 07.05. Hailuoto, Pökönnokka 1jp k (Juha Markkola, Veijo Nissilä ym.) 2013: 06. 07.09. Liminka Virkkula +1kv vp k (v) (Petri Lampila, Päivi Kääriäinen) 2014: 18.4. Raahe Tiirannokka k (v) (Jouni Majuri ym) Harmaasorsa (Anas strepera) A vuoden 1989 loppuun asti. 1967: 31.05. Siikajoki, Säikänlahti kn (Mikko Ojanen) (A) 1973: 28. 29.04. Kempele, Myllyoja 1k (Arvo Ohtonen, Sauli Savisalo, Matti Tynjälä) 1976: 29.05. Hailuoto, Hietaniemi kn (Juha Markkola) 1977: 10.06. Hailuoto 1 (Pentti Vikberg) 1978: 28.05. Hailuoto, Isomatala kn (Juha Markkola) 1979: 12.05. Liminka, Hirvaslahti 4k (Matti Kapanen, Tuomo Eronen, Veijo Turunen, Kari Varonen) 1980: 26.05. Siikajoki, Kaasa kn m (Kari Haataja, Ilari Kaarto) 1981: 16.05. Siikajoki, Tauvo 1k (Matti Tynjälä, Petri Hottola, Martin Helin) 1981: 27.05. Oulunsalo, Salmioja kn (Kari Haataja, Kari Rannikko) 1982: 14.05. Hailuoto, Hailuoto, Pökönnokka, länsilaita kn (Juha Markkola) 1982: 14.05. Hailuoto, Riisinnokka 1k (Juha Markkola) 1983: 31.07. Oulu, Oritkari 2n-puk (Kyösti Karjalahti, Unto Vuopala) 1984: 12.05. Lumijoki, Sannanlahti 1k (Toni Eskelin, Esko Pasanen, Jorma Pessa) 1984: 20.05. Oulunsalo, Akionlahti 1k (Veli-Pekka Viklund) 1984: 27.05. Oulunsalo, Niskaoja 1k (Arvo Ohtonen) 1986: 31.05. Oulu, Kempeleenlahti kn (Esa Hohtola, Arvo Ohtonen, Matti Tynjälä) 1986: 27.08. Oulu, Jätäri 1 (Panu Kuokkanen) 1987: 16.05. Liminka, Virkkula kn (Asko Rokala, Henrik Lindholm) 1987: 19.05. Hailuoto, Kirkkosalmi 1k (Henrik Lindholm, Toni Eskelin, Asko Rokala) 1987: 20.05. Kempele, Salmioja kn (Henrik Lindholm, Toni Eskelin, Asko Rokala) 1987: 21.05. Kuivaniemi, Oijärvi kn (Pekka Räinä, Seppo Pakarinen) 1987: 23.05. Oulunsalo, Koivukari kn (Toni Eskelin, Seppo Huttunen, Kari Salonen) 1987: 23.05. Liminka, Virkkula 1k (Toni Eskelin, Seppo Huttunen, Kari Salonen) 1988: 30.04. Siikajoki, Tauvo kn (Panu Kuokkanen, Jari Heikkinen, Jukka Jantunen) 1988: 11.05. Raahe, Paskalahti 1k (Reijo Kylmänen, Teemu Fyrstén, Panu Kuokkanen, Petteri Polojärvi) 1988: 11.05. Siikajoki, Kaasa kn (Reijo Kylmänen, Teemu Fyrstén, Petteri Polojärvi) 1988: 28.05. Lumijoki, Sannanlahti kn (Timo Karjalainen, Jari Heikkinen) 1988: VI VII Siikajoki, Säärenperä kn (Toivo Kirkkomäki, Vesa Harju) 1988: 01.07. Liminka, Virkkula 1n (Panu Kuokkanen, Jari Heikkinen) 1989: 16.04. Liminka, Virkkula kn (Sami Timonen) 1989: 18. 23.04. Liminka, Virkkula 1k (Sami Timonen) 1989: 09.05. Hailuoto, Kirkkosalmi kn (Toni Eskelin) 1989: 12.05. Oulunsalo, Kylänpuolenlahti kn (Mikko Ojanen) 1989: 19.05. Siikajoki, Säärenperä 1k (Toni Eskelin) 1989: 21.05. Hailuoto, Patela 1k (Sami Timonen) 1989: 22. 28.05. Oulunsalo, Letto kn (Pirkka Aalto, Samuel Kallionpää, Panu Kuokkanen) 1989: 20.08. Liminka, Virkkula 1n ammuttu (Panu Kuokkanen, Jorma Pessa) Amerikantavi (Anas carolinensis) 9
. 1998: 30.04. 06.05. Pyhäjoki, Parhalahti 1k (Heikki Tuohimaa, Harri Taavetti ym.) 1999: 25.04. Lumijoki, Sannanlahti 1k (Jukka Hauru) 2001: 06. 07.05. Lumijoki, Sannanlahti 1jp k (Petri Lampila, Jari Peltomäki, Kari Varpenius ym.) 2004: 28.04. Rantsila, Kurunneva 1jp k (Reijo Kylmänen) 2004: 17.05. Lumijoki, Sannanlahti 1jp k (William Velmala, Juha Sjöholm) 2005: 30.04. 02.05. Hailuoto, Kirkkosalmen Patelanselkä 1jp k (Juha Markkola, Maija Aalto, Veijo Nissilä, Petri Piisilä ym.) 2006: 04.05. Lumijoki, Sannanlahti 1jp k (Petri Niemelä ym.) 2007: 21.04. 02.05. Hailuoto Patelanselkä k jp (Juha Markkola, Veijo Nissilä, Hannu Kianen, Riitta Kianen, Ari Kakko ym.) 2011: 21.05. Haukipudas, Rapakari 1 k jp (Hanna-Riikka Ruhanen, Esa Aalto) 2011: 11.06.-02.07. Hailuoto Patelanselkä 1 k p (Juha Markkola, Maija Aalto, Elias Holmi, Taneli Asikainen, Pekka Roine ym.) Sinisiipitavi (Anas discors). 2004: 04.05. Lumijoki, Puhkiavanperä 1jp k (William Velmala, Ari Leinonen ym.) Punapäänarsku (Netta rufina). 1982: 11.04. Oulu, Tuira 1jp k (Jukka Ihanus, Juhani Valtanen) 1991: 25.05. 16.07. Oulunsalo, Koivukari 1k (Panu Kuokkanen, Jukka Jantunen, Kari Varpenius ym.) 1992: 07.05. Ruukki, Lisko 1n (Harri Taavetti ym.) 1992: 28.06. n.04.07. Siikajoki, Säikänlahti 1n (Jukka Hauru, Harri Taavetti ym.) 1996: 06. 12.06. Liminka, Virkkula 1k (Pirkka Aalto, Panu Kuokkanen ym.) 1999: 29.04. 03.05. Oulunsalo, Vihiluoto 1k (Toni Eskelin, Ilari Kaarto ym.) 2007: 23. 24.04. Raahe Pattijokisuu Hakotauri k jp (Heikki Tuohimaa, Kari Varpenius ym.) 2007: 25.04. Hailuoto Kirkkosalmi k jp (v) (Vesa Heikkilä, Juha Tuomi, Timo Lahti ym.) 2007: 29.04. 02.05. Hailuoto Viinikanlahti k jp (Juha Markkola, Veijo Nissilä ym.) Hailuodon havainnot koskevat todennäköisesti samaa yksilöä. 2015: 23.05. Siikajoki, Merikylänlahti 4k (v) (Pietari Kinnunen, Tuure Kinnunen) 2015: 27.04. Lumijoki, Sannalahden lintutorni ad k (Mauri Kallio) Amerikantukkasotka (Aythya collaris). 2007: 02. 14.05. Hailuoto, Viinikanlahti 1k (Osmo Heikkala, Juhani Karvonen, Harri Taavetti, Mikko Ala- Kojola ym.) Haahka (Somateria mollissima) A vuoden 1983 loppuun asti. 1800 luvulla: pesivänä Hailuodon ja Pyhäjoen edustalla (PLV) 1907: Ii, Selkäletto 3 pesää (PLV) 1912 saakka: Haukipudas, saaristo pesivänä (Merikallio) (PLV) 1946: 11.05. Haukipudas kn (Rautkari) (PLV) 1946: 19.05. 14.06. Ii, Krunnit 3k2n (Salkio) (PLV) 1947: 14.06. Hailuoto, Vähähärkönen 3k3n N (Veijo Törnroos) (OLY, PLV) 1972: 11.06. Hailuoto, Huilu 20k m (Heikki Karhu) 1974: 26.05. Siikajoki, Tauvo 2m (Matti Tynjälä, Sauli Savisalo, Veijo Törnroos) 1976: 23.05. Oulunsalo, Riuttu 2 (Juha Markkola, Annikki Mattila) 1978: 19.05. Siikajoki, Tauvo 7n+1n+5n m (Kari Haataja, Heikki Pakkala) 1978: 21.05. Siikajoki, Tauvo 1n m (Kari Haataja, Tuomas Manninen, Niko Leikola) 1979: 06.05. Liminka, Hirvaslahti 1k (Kari Haataja, Arvo Ohtonen) 1979: 07.06. Siikajoki, Kaasannokka 1k2n m (Heikki Parviainen, Ilari Kaarto, E.Mikkola) 1979: Siikajoki, Kaasa 2n (Arvo Ohtonen, Matti Rekilä) 1981: 20.05. Oulunsalo, Riutunkari 4n (Kari Rannikko, Esko Strömmer) 1981: 20.05. Ii, Ulkokrunni 1k2n (Matti Tynjälä, Jari Mikola, Kari Koivula, Juha Valkama) 1982: 20.09. Oulunsalo, Riuttu 1 kuollut (?) 1983: 14.05. Siikajoki, Tauvo 1k3n m (Arto Vuorjoki, R.Koskela, Veijo Törnroos) 10
Kyhmyhaahka (Somateria spectabilis). 1954: 23. 29.05. Hailuoto, Pöllä Marjaniemi kn (Risto Valjakka, H.Åkerblom) (OLY, PLV) 1978: 19.05. Siikajoki, Tauvo 1jp k + 1n m (Heikki Pakkala, Kari Haataja) 1985: 05. 16.11. Hailuoto, Marjaniemi 1 n-puk (Jorma Pessa, Toni Eskelin) 1987: 04.12. Raahe, Lapaluoto 1n (Ari Kakko, Toni Eskelin) 1988: 21.05. Siikajoki, Kaasa 1n m (Jukka Hauru, Heikki Tuohimaa, Matti Tuohimaa) 1989: 29.04.* Pattijoki, Yrjänä 1 (Ilpo Aapola, Pekka Parvinen) 1989: 19.05. Pattijoki, Mikonkari 1ad k (Jukka Hauru) 1989: 23.05.* Pyhäjoki, Hanhikivi 1 (Matti Rekilä) 1990: 05.05. Pattijoki, Pöllä 2n (Jukka Jantunen, Jukka Hauru, Kari Varpenius) 1991: 11.05. Pyhäjoki, Suni 1jp k NW (Kari Varpenius) 1992: 04.05. Siikajoki, Kaasa 1jp k N (Kari Varpenius) 1994: 22.05. Siikajoki, Kaasa 1jp k N (Kari Varpenius) 1995: 18.04. Raahe, Lännennokka 1jp k m (Kari Varpenius) 2000: 18.05. Siikajoki, Kaasa 1 +2kv k (Heikki Tuohimaa, Jussi Tuohimaa) 2007: 04.11. Hailuoto, Marjaniemi 2 1kv (William Velmala, Juha Markkola) 2007: 12.11. ja 28.11. Raahe, Kakkosen ympäristö 1 1kv (Heikki Tuohimaa, Tapani Tapio) 2010: 22.05. Ii, Ulkokrunni, Länsikari 1/ S (Ville Suorsa, Juhani Karvonen) 2010: 26.05. Pyhäjoki, Hanhikivi 1k jp (Reijo Kylmänen, Teemu Fyrstén) 2010: 08.11. Oulu, Oritkari 1 1kv k p (Erkki Sarviaho, Tapani Tapio, Reijo Kylmänen, Mikko Ojanen, Liisa Ojanen) Allihaahka (Polysticta stelleri) ARK tarkasti kaikki havainnot vuoden 1987 ja naaraspukuiset linnut vuoden 1991 loppuun asti. 1975: 05.09. Hailuoto, Vesanniitty 1ad k ammuttu (eläinmuseo) 1979: 19.05. Siikajoki, Kaasannokka 3n (Esko Strömmer, Ilari Kaarto, Arvo Ohtonen, Matti Tynjälä ym.) 1979: 24.05. Siikajoki, Säikänlahti 1n (Esko Strömmer) 1979: 10.06. Ii, Ulkokrunni 1 2kv k ja 3 n-puk (Timo Karjalainen) 1979: 06.07. Ii, Tyni 8 2kv (Timo Karjalainen, Esko Rajala, Arvo Ohtonen) 1980: 29.05. Siikajoki, Tauvo 1 2kv k (Kari Haataja) 1983: 01.01. Oulu, Tuira, Oulujoen yläkanava n-puk (Juha Markkola, Annamari Markkola, Antti Rönkä, Raija Rönkä) 1983: 15.05. Siikajoki, Tauvo 2n m (Kari Haataja, Kari Rannikko, Ilari Kaarto, Matti Tynjälä) 1984: 02.06. Hailuoto, Kengänperä 1k4n (Juha Markkola) 1985: 23.06. Ii, Ulkokrunni 1k (Jorma Pessa, Mikko Ovaska, Pekka Räinä) 1986: 08.06. Hailuoto, Pökönnokka 1 2kv k (Juha Markkola, Merja Ylönen) 1986: 10.07. Hailuoto, Isomatalan länsireuna 1 n (Juha Markkola, Merja Ylönen) 1986: 02.11. Hailuoto, Huikun laiturista hiukan SE 1 n-puk (Juha Markkola) 1987: 21.05. Hailuoto, Riisinnokka 1 +2kv koiras (Juha Markkola) 1987: 26.05. Hailuoto, Pöllän Kuivasäikkä 1 +2kv koiras (Juha Markkola) 1989: 07.05. Haukipudas, Vittakangas 1n (Panu Kuokkanen, Timo Karjalainen ym.) 1989: 15.10. Hailuoto, Marjaniemi 1vp k (Jukka Jantunen, Matti Niemelä) 1990: 19.10. Siikajoki, Kaasa 1n (Jukka Hauru, Kari Varpenius) 1991: 11.05. Pyhäjoki, Hanhikivi 1n N (Jukka Hauru) 1991: 19.10. Pyhäjoki, Elävisluoto 1vp k (Toivo Kirkkomäki) Pilkkaniska (Melanitta perspicillata). 1981: 27. 28.05. Ii, Ulkokrunni 1jp k (Matti Tynjälä, Kari Koivula, Jari Mikola, Juha Valkama) 1982: 19.05. Siikajoki, Kaasa 1jp k NE (Jouko Törnqvist, Juhani Hoviseppä, Kari Korhonen, Arvo Ohtonen) 1995: 17.05. Siikajoki, Kaasa 1ad k N (Harri Taavetti) 1998: 18.05. Pyhäjoki, Hanhikivi 1 +2kv k N/ENE (Heikki Tuohimaa) 1998: 19.05. Pattijoki, Yrjänä 1 +2kv k lähti N (Heikki Tuohimaa, Jukka Hauru, Kari Varpenius) 2006: 09.05. Pyhäjoki, Parhalahti 1 +2kv k, sama kuin Siikajoella (Reijo Kylmänen) 2006: 10.05. Siikajoki, Tauvon kalasatama 1 +2kv k, sama kuin Pyhäjoella (Reijo Kylmänen, Petri Lampila ym.) Kuparisorsa (Oxyura jamaicensis). 1989: 08.07. Siikajoki, Säikänlahti 1k (Teemu Fyrstén, Petteri Polojärvi) 11
2000: 30.06. 02.07. Hailuoto, Kirkkosalmi 1jp k (Juha Markkola, Seppo Haapala ym.) 2002: 26.05. 22.07. Ylikiiminki, Jolosjärvi 2; 1k 1 n-puk (Janne Aalto, Erkki Sarviaho, Aappo Luukkonen, Antti Pesola ym.) 2002: 25.07. Haukipudas Alakyläntien soramontut k (v) (ilm. PPLY ARK) 2002: 31.07. 21.09. Siikajoki, Tauvo, Säikänlahti 1jp k (Harri Taavetti, Kaisa Nurmi ym.) 2003: 19.04. 26.05. Hailuoto, Kirkkosalmi 3k (Juha Markkola ym.) 2003: 04.06. 02.08. Utajärvi, Ahmasjärvi 2k (Seppo Rajaniemi, M. Kurtti ym.) 2004: 28. 29.05. Haapavesi, Ainali 1jp k (Juha Sjöholm, Heikki Tuohimaa, Sami Timonen ym.) Viiriäinen (Coturnix coturnix) A vuoden 2001 loppuun asti Hailuodosta on kaksi havaintoa ennen vuotta 1938 (Sandman, Pease) (OLY) 1983: 27.05. Siikajoki, Tauvo 1Ä (Matti Tynjälä, Jari Heikkinen) 1984: 22.07. Hailuoto, Pökönnokka 1Ä (Juha Markkola, Urpo Kramsu, Jukka Piispanen) 1986: 18.06. Haukipudas, Kotakari Eeranletto 1 k Ä (Juha Markkola, Ilari Kaarto) 1987: 01.07. Liminka, Virkkula 1Ä (Toni Eskelin) 1988: 05. 27.07. Hailuoto, Koivukylä 2 k + 1 tn. n (Juha Markkola, Eino Merilä) 1988: 19.07. Lumijoki, Kari 1Ä (Panu Kuokkanen, Reijo Kylmänen, Mikko Ojanen ym.) 1989: 06. 13.08. Oulu, Äimärautio 1Ä (Ari Kakko, Kyösti Karjalahti, Timo Karjalainen, Panu Kuokkanen) 1991: 11. 30.06. Oulunsalo, Leppänenä Riuttu 1Ä (Pirkka Aalto) 1991: 11.06. Siikajoki, Tauvo 1Ä, r (Ari Kakko) 1991: 01. 04.07. Hailuoto, Järventausta 1Ä (Eino Merilä) 1991: 03.07. Hailuoto, Pölläntie 1Ä (Petteri Polojärvi) 1991: 02.08. Siikajoki, Tauvo 1Ä (Jukka Hauru) 1992: 11.06. Muhos, Kankaannokka 1Ä (Ari Kakko, Arvo Ohtonen) 1993: 08. 13.06. Lumijoki, Lumijokisuisto Liminka, Virkkula 1Ä (Jorma Pessa, Jukka Pessa, Arvo Ohtonen) 1995: 05.06. alkaen Lumijoki, Kari 1Ä (Pirkka Aalto) 1995: 17. 18.06. Haukipudas, Kello 1Ä (Toivo Kirkkomäki) 1995: 06.07. Piippola, Kortteinen 1Ä (Jouni Ruuskanen, Kauko Valtanen) 1996: 29.05. Siikajoki, Tauvo 1Ä (Sami Timonen, Petri Suorsa, Jutta Tschierske) 1996: 26.06. Lumijoki, Varjakan th. 1Ä (Petri Nikupaavo, Jukka Piirainen, Kari Kinnunen) 1997: 17.05. 18.05. Siikajoki, Tauvon lintuasema Ä (Matti Tynjälä, Sami Timonen, Petri Suorsa) 1998: 31.05. Lumijoki, Varjakka 1Ä (Petri Lampila, Markus Keskitalo, Panu Kuokkanen) 2000: 08.06. Raahe, Kultalanperä 1Ä (Heikki Tuohimaa, Kari Varpenius) 2000: 26.06. Muhos, Soson pellot 1Ä (Sami Timonen) 2001: 27.05. Siikajoki, Tauvo 1Ä (Paavo Liimatta, Anja Liimatta) Amerikanjääkuikka (Gavia immer) vuoden 2006 loppuun asti. Sen jälkeen A. 1971: 02.08. Hailuoto, Marjaniemi 1ad kuollut (Steen Christensen, David Boertman, Hans Meilstrup) 1995: 06.05. Raahe, Tasku 1jp NNW (Jukka Hauru, Kari Varpenius) 1997: 21.11. Pyhäjoki, Ulkoharmi 1tp (Harri Taavetti, Kari Varpenius) 1999: 19.05. Siikajoki, Kaasa 1jp N (Jukka Hauru, Jouni Meski) 1999: 10.10. Oulu, Taskila Hietasaari 1 1kv (Markus Keskitalo, Petri Lampila) 2000: 25.05. Hailuoto, Marjaniemi 1jp +2kv N/NE (Aappo Luukkonen ym.) Jääkuikka (Gavia adamsii) RK: 1980 kaikki tarkastetaan. 1981 1985 ei tark. juhlapukuisia 01.05.-15.06. 1986 ei tark. Siitä lähtien A vuoden 1996 loppuun asti. 1962: 09.12. Pyhäjoki 1kv elävänä kiinni (Oulun yliopisto) 1974: 15.06. Yli-Ii kuollut (eläinmuseo) 1980: 20.05. Siikajoki, Tauvo 1jp m (Juhani Hannila, Jukka Ylikarjula) 1988: 12.05. Siikajoki, Kaasa 2ad m (Kari Varpenius, Ilkka Ala-Vainio, Jukka Hauru) 1988: 13.05. Siikajoki, Kaasa 1m (Jari Heikkinen) 1991: 12.05. Siikajoki, Kaasa 2jp N (Jukka Jantunen, Kari Varpenius) 1991: 19.05. Pattijoki, Yrjänä 1vp lähti W (Heikki Tuohimaa) 1991: 22.05. Siikajoki, Kaasa 1jp N (Kari Varpenius) 1992: 05.05. Siikajoki, Kaasa 1jp NNW (Kari Varpenius) 1993: 10.05. Raahe, Tasku 1jp S (Jukka Hauru, Kari Varpenius) 12
1993: 15.09. Pattijoki, Yrjänä 1juv/tp (Kari Varpenius, Reijo Kylmänen) 1993: 24.09. Raahe, Tasku 1juv/tp (Jukka Hauru) 1994: 15.05. Siikajoki, Kaasa 1jp NE (Kari Varpenius) 1994: 17.05. Siikajoki, Kaasa 1 +2kv NE (Toni Eskelin, Sami Timonen) 1994: 23.05. Pattijoki, Mikonkari 1jp SW (Heikki Tuohimaa) 1995: 20.05. Siikajoki, Kaasa 1jp NE (Jouni Pursiainen, Sami Timonen) 1995: 21.05. Siikajoki, Kaasa 1jp N (Sami Timonen, Jouni Pursiainen, Arvo Ohtonen, Antti Rönkä ym.) 1995: 22.05. Siikajoki, Kaasa 1jp N (Jukka Hauru) 1995: 29.05. Hailuoto, Marjaniemi 1jp N (Markku Loippo) 1995: 04.06. Raahe, Tasku 2jp (1+1) N (Jukka Hauru, Kari Varpenius) 1996: 19.05. Siikajoki, Tauvo ks 1 jp NE (Jouni Pursiainen) Pikku-uikku (Tachybaptus ruficollis) A vuoden 1996 loppuun asti. 1953: 21.07. Hailuoto, Keskiniemi (Ilppo Kangas) (OLY, PLV) 1954: 01. 15.06. Hailuoto, Mäntylammet kn (Ilppo Kangas, Veijo Törnroos) (OLY, PLV) 1955: 10.06. Hailuoto, Mäntylammet (Veijo Törnroos) (OLY, PLV) 1957: 16.06. Siikajoki, Säikänlahti (Merikallio) (PLV) 1972: 30.11. XII.1972 Oulu Tuiran uimala 1 (monet) 1973: 11.10. XII Oulu, Tuiran uimala 1 (monet) 1974: 02.11. Oulu, Tuiran uimala 1 (Antti Rönkä, Sauli Savisalo) 1980: 27.09. Siikajoki, Tauvo 1ad tp (Kari Haataja, Matti Tynjälä, Ilari Kaarto) 1980: 25. 27.10. Oulu, Korvensuora Tuira 1 (Matti Tynjälä ym.) 1982: 26.08. Siikajoki, Säikänlahti 1ad (Arto Vuorjoki) 1985: 15. 31.12. Oulu, Alakanava 1tp (Jorma Pessa ym.) 1988: 04.11. Oulu, Alakanava 1tp (Panu Kuokkanen) 1989: 24.09. Pattijoki, Yrjänä 1 1kv (Panu Kuokkanen, Jukka Jantunen, Kari Varpenius) 1991: 04.01. IV loppu Raahe, Lapaluoto 1tp (Jukka Hauru, Kari Varpenius) 1991: 03.11. Raahe, Kylmäniemi 1tp (Jukka Hauru, Kari Varpenius) 1991: 06.12. Oulu, Alakanava 1tp (Ilari Kaarto ym.) 1992: 01. 26.01. Raahe, Lapaluoto 1 (Pirkka Aalto, Panu Kuokkanen ym.) 1992: 02. 20.01. Oulu, Tuira Laanila 1 (Ari Kakko, Arvo Ohtonen, Kari Rannikko ym.) 1992: 20.10. 1993: 01.04. Oulu, Hartaanselkä-Laanila 1 (Ari Kakko ym.) syksyn 1992 ja kevään 1993 havainnot Oulusta tulkittu tehdyksi samasta yksilöstä 1992: 20.10. Oulu, Hartaanselkä 1 (Ari Kakko) 1992: 29.11. Oulu, Laanila 1 (Ari Rajasärkkä, Helmi Kuittinen) 1993: 01.01. 03.03. Oulu, Kemiran sula 1 (Toni Eskelin ym.) 1993: VIII loppu 03.10. Raahe, Aittalahti 1 +1kv (Jukka Hauru, Raimo Elfving, Kari Varpenius) 1993: 17.10. n.25.10. Pattijoki, Mikonkari 2tp (Heikki Tuohimaa ym.) 1993: 31.10. Oulu, Kemiran sula 1 (Arvo Ohtonen) 1993: 06.11. Hailuoto, Pöllänlahti 1 (Arvo Ohtonen) 1994: 01.01. 20.04. Oulu, Kemiran sula 1 (Ari Rajasärkkä, Helmi Kuittinen, Paul Segersvärd) 1994: n.06.01. II Raahe, Lapaluoto 1tp (Jukka Hauru, Heikki Tuohimaa, Kari Varpenius) 1994: 25.05. ja 06.07. Pyhäntä, Kivijärvi 1ad (Toivo Kirkkomäki) 1994: 19.10. 31.12. Oulu Kemiran sula 1 (Jorma Pessa ym.) 1994: 13.11. XII Kestilä Oulu, Alakanava 1r (Jorma Pessa, Minna Kurkinen) 1995: 01.01. 02.04. Oulu, Kemiran sula 1 (Toni Eskelin, Pirkka Aalto ym.) 1996: 05.01. 30.03. Oulu, Kemiran altaat ja putken suu 1 (Pirkka Aalto, Arvo Ohtonen, Jukka Piispanen ym.) Mustakaulauikku (Podiceps nigricollis) 1936: Hailuoto kn (Pease) (PLV) 1952: 20.06. Hailuoto kn (Jouko Siira, Veijo Törnroos) (OLY, PLV) 2008: 25.05 Ii Ulkokrunni 1jp p (v) (Ville Suorsa, Heikki Tuohimaa) 2012: 08.05. Siikajoki Merikylänlahti (v) (Kari Koivula, Reijo Kylmänen, Jari Peltomäki, Esa Mäkelä, Juha Mäkelä) 2014: 17.5. Ii Laitakari jp S (Jouni Pursiainen) Myrskylintu (Fulmarus glacialis) 13
1948: 24.03. Oulu, saaristo 1 kuollut (A.Hellemaa) (OLY, PLV) 1982: 25.07. Ii, Ulkokrunni 1 kuollut (Annikki Tynjälä, Helinä Patana, Ilkka Vatanen) Myrskykeiju (Oceanodroma leucorhoa) 1974: 05.10. Oulu, Sanginjoki 1 (Arvi Kassinen, Olavi Koskinen, Ahti Väyrynen, ilm. Pirkka Aalto) Suula (Morus bassanus) 2008: 01.06. Oulu, Sanginsuu Syväjärventie 1 kuoli, tallennettiin Oulun Eläinmuseolle (Esa Hohtola) Pelikaani (Pelecanus onocrotalus) 1925: 07.05. Pyhäjoki 1 ammuttu (Helsingin yliopisto) (PLV) Silkkihaikara (Egretta garzetta) 1983: n. 20.10. Hailuoto 1 ammuttu (ilm. Toni Eskelin) 1995: 26.09. Liminka, Virkkula 1 (Jari Peltomäki, Harri Liusvaara, Antti Ollila ym.) 1997: 11. 12.06. Liminka, Virkkula 1 (Pekka Saikko ym.) 1998: 10. 14.05. Liminka, Temmesjoen suu Lumijoki, Puhkiavanperä ja Sannanlahti 1 (Jari Korhonen, Jari & Ulla Peltomäki, Timo Tuuri ym.) 1998: 17.05. Oulunsalo, Kylänpäänlahti 1 (Ari Kakko, Jukka Hauru, Esa Hohtola, Mikko Hurme ym.) 1999: 19.05. 12.06. Oulu, Hietasaari 1 (Ari Rajasärkkä ym.) Jalohaikara (Egretta alba) vuoden 1996 loppuun asti. Sen jälkeen A. 1980: 25.05. Siikajoki, Säikänlahti ja Siikajokisuu 1 (Olli Näyhä, Ari Lavinto ym.) 1982: 10.05. Pattijoki, Kotiranta 1 (Kyösti Karjalahti, Ilkka Ala-Vainio, Paavo Hartikka) 1986: 11.05. Pudasjärvi/Ylikiiminki, Hirvisuo 1 (Ari Savola, Anne Sillanpää, Virpi Sillanpää) 1993: 23.04. Oulu, Mäntylä 1 (Toni Eskelin) 1999: 13. 17.05. Liminka, Virkkula ja Temmesjokisuu 1 (Ari Rajasärkkä ym.) 1999: 02.06. Oulu, Kempeleenlahden pohjukka 1 (Harri Taavetti, Jeff Price ym.) 1999: 24.12. Haukipudas, Kiiminkijoki, Kurkelansaari 1 (Timo Hätälä, ilm. Pekka Rahko) 2004: 08.08. Raahe Yrjänä p (v) (ilm. ARK) 2005: 17. 19.06. Liminka, Virkkula 1p (Teppo Mutanen ym.) 2006: 30.04. Pyhäjoki, Parhalahden kalasatama 1p (Tuomas Väyrynen) 2006: 20.12.-12.01.07 Raahe, Kuljunlahti 1p (v) (ARK) 2007: 28.05. Liminka, Temmesjokisuu 1p (William Velmala) 2007: 06.06. Oulunsalo, Vihiluoto 1p (Petri Lampila, Brian Small, Simon Scarth) 2007: 06. 08.06. Oulunsalo, Kempele ja Oulu Kempeleenlahti 1p (Petri Lampila, Brian Small, Simon Scarth ym.) 2007: 15.09. Raahe, Yrjänä 1 (Seppo Pudas, Marja Maarala) 2009: 08.04. Oulu, Hartaanselkä 1p (v) (Ilkka Kärkkäinen) 2009: 11. 13.04. Taivalkoski, Koitila 1p (v) (Kalevi Hirvonen, Unto Laitala) 2009: 22.04. Ii (Kuivaniemi), Pohjoisrannan pellot 1m NW (Ville Suorsa, Harri Taavetti) 2009: 16.05. Pyhäjoki, Elävisluodon Ojansuunlahti 1p (v) (Reijo Kylmänen, Jouni Majuri, Tero Kotajärvi, Sampo Junttila) 2010: 15.05. Siikajoki Tauvon ks 1 S (Teemu Fyrstén, Esa Aalto) 2010: 16.05. Pyhäjoki, Parhalahden pohjukka 1p (v) (Kari Rissanen). Tulkitaan samaksi kuin edellä. 2011: 15.05. Pyhäjoki, Parhalahden kalasatama 1 jp W, S (v) (Pauli-Pekka Österberg) 2011: 20.05. Pudasjärvi, Sotkajärvi, lintutorni 1 jp p (v) (Petri Lampila, Heikki Holmström) 2012: 13.05. Haukipudas, Hekkalanlahti jp p (v) (Harry Nyström, Teppo Komulainen, Pekka Järvelä, Marja Järvelä) 2012: 07. 12.09. Pyhäjoki, Etelänkylä 1kv kiert (v) (Jaakko Koistinen, Jouni Majuri, Kari Varpenius, Reijo Kylmänen) 2013: 06.06. Oulu, Pyykösjärvi 1 (Jyrki Mäntylä) 2015: 08.05. Yli-Ii Iso Isteri 1 (v) (ARK) 2015: 09.05. Haapavesi, Ainali, lintutorni 1 (v) (Jori Jernfors, Juha Heikkilä, Timo Hannula) 2015: 08.05. Oulu, Kiiminki Kotajärvi 1 (v) (ARK) 14
2015: 09. 10.05. Oulu, Pyykösjärvi 1 (v) (Jyrki Mäntylä, Panu Bruun) Harmaahaikara (Ardea cinerea) A vuoden 1983 loppuun asti. n. 1914: Piippola (Haanpää) (PLV) 1916: V Ii (Merikallio) (PLV) 1934: 04.05. Ii, Olhava (PLV) 1965: 28. 31.05. Siikajoki, Säikänlahti 1 (Olavi Joensuu ym.) (A) 1973: 09.05. Hailuoto, Huikunnokka 1 (Arvo Ohtonen) 1974: 07.04. Kempele, Myllyoja 1m (Arvo Ohtonen, Heikki Karhu ym.) 1974: 11.08. Siikajoki, Tauvo 1 (Martti Lagerström) 1975: 13.04. Oulu, Syväsatama 1 (J.Mäntynen) 1975: 03.05. Liminganlahti 1 (Juha Markkola) 1976: 17.10. Siikajoki, Tauvo 1m (Arvo Ohtonen, Tuomo Turpeenniemi) 1977: 24.07. 07.08. Siikajoki, Tauvo 3juv (Heikki Parviainen, Matti Tynjälä ym.) 1978: 17.05. Siikajoki, Tauvo 1m (Heikki Pakkala) 1980: 20.08. Siikajoki, Tauvo 1 (Matti Tynjälä) 1980: 06.09. Siikajoki, Tauvo 1 (Matti Tynjälä ym.) Harmaa-/ruskohaikara (Ardea cinerea/purpurea) Apari vuoden 1983 loppuun asti. 1983: 15.06. Oulu, Kontinkangas 1m (Annamari Markkola, Juha Markkola) Mustahaikara (Ciconia nigra) A 1950: Liminka (PLV) 1976: 21.05. Hailuoto, Pöllä 1 (H. Salonen) 1994: 21. 22.05. Siikajoki, Ulkonokka Siikajokisuu 1ad (Jukka Hauru, Erkki Lehtovirta, Kyösti Karjalahti ym.) 1996: 25.05. Siikajoki, Tauvo 1 (Christer Casagrande, Erkki Lehtovirta) 2003: 09.06. Liminka, Virkkula 1 (Aappo Luukkonen, Jorma Pessa, Markku Mikkola-Roos) Kattohaikara (Ciconia ciconia) A vuoden 2004 loppuun asti. 1932: 02.05. Vihanti, Alpua (A.Hellemaa) (OLY, PLV) 1978: 11.06. Haapajärvi 1 (E.Snicker) 1979: 22. 23.09. Lumijoki, Sannanlahti 1 (eläinmuseo) 1981: 24.05. Siikajoki, Tauvo 1 (Esa Hohtola, Kimmo Martiskainen) 1984: 25. 26.04. Hailuoto, Mäntyniemi 1 (Juhani Ranta-Suomela, Eila Ranta-Suomela, ilm. Juha Markkola) 1985: 29.05.* Raahe 2m 1989: VII* Tyrnävä 1 1992: 17.07. Taivalkoski, Kirkonkylä 1 (Pentti Järvinen) 1993: 04. 05.05. Pattijoki, Pattijokisuu 1 (Jukka Hauru, Heikki Tuohimaa) 1993: 07.05. Pattijoki, Pöllä 1 (Jukka Hauru) 1993: 10.05. Haukipudas, Martinniemi 2 (Ari Rajasärkkä, Antti Paasivaara, Helmi Kuittinen, Jyrki Mäkelä) 1995: 20.05. Ylikiiminki, Vesala 1 (Jouni Pursiainen, Jari Wilenius ym.) 1995: 31.05. Muhos, Kirkonkylä 2 (Panu Kuokkanen, Satu Salminen) 1996: 29.04. Oulu, Kempeleenlahti 1 (Sami Timonen, Toni Eskelin, Jorma Pessa, Jyrki Vedenpää) 1999: 22.05. Muhos, Hyrkäs 1 (Aimo Nieminen) 1999: 22. 23.05. Utajärvi, Utoslahti 1 (v) (Heino Tapio). Vuoden 1999 havainnot koskevat samaa lintua. 2000: 02.06. Pattijoki, Venesatama 2 (Paavo Liimatta, Hannu Kormano) 2000: 07.06. Taivalkoski, Koviojärvi 1 (Jouni Lamminmäki, Risto Sulkava, Jani Suua) 2002: 29. 30.04. Oulainen, Piipsjärvi 1 (Eira & Hannu Rautiola, ilm. Riku Rantala) 2002: 12.06. Ruukki, Revonlahti 1 (Jari Peltomäki, Jari Wilenius, Mike Mockler, Larry Dalziel) 2002: 13. 14.10. Ylikiiminki, Juopuli 1 (Pirjo Holappa, Tauno Marttila, perhe Mäkelä) 2004: 05.05. Kuivaniemi, Luola-aapa 5p (Tanja Röytiö) 2004: 05.05. Pyhäjoki, Parhalahti Kalasatama 1S (Harri Taavetti) 2004: 06.05. Oulu, Karinkanta 5S (Markku Leppäjärvi) 2004: 25.05. Taivalkoski, Metsäkylä 1 (Seppo Seppänen) Valkoinen haikara (ard/bub/egr/ardcin) 15
A 2012: 11.04. Oulainen, Nikkari, Vanhamaja SSW (Vesa Heikkilä) Pronssi-iibis (Plegadis falcinellus) 1995: 14. 21.09. Lumijoki, Sannanlahti a39p (Timo Karjalainen, Jari Peltomäki, Jouni Pursiainen ym.) 1995: 16.09. Pattijoki, Yrjänä a10s (Markus Keskitalo, Pirkka Aalto, Panu Kuokkanen) 1995: 23.09. Pattijoki, Yrjänä 3 (Heikki Tuohimaa) Kapustahaikara (Platalea leucorodia) 1995: 06. 19.08. Hailuoto Pökönnokka 1 2kv (Esko Strömmer, Hannu Kettunen, Seppo Aro ym.) 1998: 18. 25.09. Siikajoki, Tauvo 2 (Janne Kilpimaa, Martti Mikkola, Mikko Ojanen, Matti Tynjälä ym.) 1998: 27.09. 07.10. Ii, Tangonsaari 1 (Jari Wilenius, Tapio Savilaakso, Jouni Pursiainen ym.) 1998: 24. 25.10. Hailuoto, Pöllä 1 (Leila Nygren, ilm. Esa Hohtola) 1998: 25.10. Hailuoto, Marjaniemi 1 (Petri Lampila, Satu Käsmä) 1999: 13.04. Raahe 1 2kv löydetty kuolleena rannalta (Tarja Kyllönen, ilm. Tuomo Jaakkonen) Haarahaukka (Milvus migrans) A vuoden 2006 loppuun asti. 1952: 05.08. Hailuoto, Mäntylammet (Veijo Törnroos) (OLY, PLV) 1952: 06.08. Hailuoto, Hannuslammet (Veijo Törnroos) (OLY) 1952: 30.08. Haukipudas SSE (Rautkari) (PLV) 1953: Hailuoto, Mäntylammet pesä (K.Lehto, J.Tönkyrä) (OLY, PLV) 1955: 10.06. Hailuoto, Mäntylammet (Veijo Törnroos) (OLY, PLV) 1956: 30.04. Liminka (Lahdenperä) (PLV) 1967: 14.05. Siikajoki, Tauvo 1m (Arto Rinttilä, Eino Merilä) (A) 1974: 11.05. Lumijoki, Sannanlahti 1m (Juha Markkola, Matti Tynjälä) 1976: 31.05. Siikajoki, Tauvo 1m (Matti Tynjälä) 1977: 28.04. Oulu, Kempeleenlahti 1m (Harri Hongell) 1977: 03.05. Siikajoki, Tauvo 1m (Arvo Ohtonen) 1984: 08.06. Oulu, Nokkala 1ad (Toivo Kirkkomäki) 1985: 05.05. Oulu, Höyhtyä 1 (Annamari Markkola, Juha Markkola) 1986: 25.04. Utajärvi, Kirkonkylä 1 (Timo Karjalainen) 1986: 12.05. Hailuoto, Syökari 1 N (Juha Markkola) 1987: 21.04. Siikajoki, Tauvo 1 (Jari Heikkinen, Juha Repo) 1987: 01.05. Oulunsalo, Letto 1 (Mikko Ojanen, Liisa Ojanen) 1987: 16.05. Kempele, Koivukari 1N (Asko Rokala, Henrik Lindholm) 1987: 01.06. Siikajoki, Tauvo 1m (Panu Kuokkanen, Heikki Pakkala) 1987: 08.07. Pudasjärvi, Palovaara 1ad (Toivo Kirkkomäki) 1988: 08.05. Pattijoki, Pattijokisuu 1 (Heikki Tuohimaa, Matti Tuohimaa) 1988: 14.08. Kempele, Koskela 1 (Toivo Kirkkomäki) 1989: 01.05. Ii, Vesisuo 1ad (Toivo Kirkkomäki, Samuli Kirkkomäki) 1989: 28.05. Siikajoki, Merikylänlahti 1 (Ari Kakko, Jari Heikkinen, Timo Karjalainen) 1989: 09.06. Hailuoto, Hanhisjärvi 1 (Juha Markkola, Hans Colliander) 1990: 16.07. Kuivaniemi, Isokangas 1ad (Kimmo Lahti) 1990: 05.08. Hailuoto, Kirkkosalmi 1 (Jari Peltomäki, Timo Lehtonen) 1992: 20.04. Pyhäjoki, Parhalahti 1N (Jukka Hauru, Heikki Tuohimaa, Kari Varpenius) 1992: 29.04. Liminka, Rajakorpi 1 (Jorma Pessa) 1992: 01.05. Hailuoto, Ulkokarvo 1 (Toivo Kirkkomäki, Samuli Kirkkomäki) 1992: 04.05. Hailuoto, Pökönnokka 1 (Ari Kakko) 1992: 20.05. Hailuoto, Riisinnokka 1 (Risto Karvonen) 1992: 08. 09.06. Siikajoki, Tauvo 1 (Ari Kakko) 1992: 07.08. Hailuoto, Ojakylä 1 (Seppo Haapala) 1993: 24.04. Hailuoto, Kirkkosalmi 1N (Juha Markkola, Teppo Mutanen, Heikki Pöykkö) 1993: 23.05. Hailuoto, Tömppä 1N (Ari Rajasärkkä, Helmi Kuittinen, Juha Markkola) 1993: 20.08. Haapavesi, Haaponeva 1 (Jorma Pessa, Jukka Pessa) 1994: 06.07. Liminka, Virkkula 1 (Pirkka Aalto) 1994: 11.07. Lumijoki, Sannanlahti 1ad (Jukka Hauru, Merja Ryytty) 1995: 08.05. Oulu, Kempeleenlahti 1 (Esa Hohtola) 16
1995: 05.06. Siikajoki, Kirkonkylä 1N (Jari Peltomäki, Juha Ollila) 1996: 02.06. Siikajoki, Tauvo 1ad NE (Pirkka Aalto, Ari Kakko, Sami Timonen ym.) 1996: 17.07. Utajärvi, Juorkuna 1ad (Toivo Kirkkomäki) 1997: 23.04. Liminka, Virkkula 1SE (Jari Peltomäki, Ulla Peltomäki, Tuomo Puutio, Harri Taavetti) 1997: 08.05. Siikajoki, Tauvon lintuasema (Mikko Ojanen, Liisa Ojanen, Matti Tynjälä, Annikki Tynjälä) 1997: 12. 16.05. Oulu, Ruskon kaatopaikka 1 (Jouni Pursiainen ym.) 1998: 02.05. Siikajoki, Tauvon lintuasema (Mikko Ojanen) 1998: 12.09. Siikajoki, Tauvo 1 1kv (Janne Aalto, Janne Kilpimaa, Hanna Soikkeli) 1999: 15.06. Raahe, Kultalanlahti 1 (Heikki Tuohimaa) 2000: 19.04. Liminka, Virkkula ja Rantakylä 1 2kv (Sami Timonen, Arsi Liimatta) 2000: 26.07. Liminka, Virkkula 1ad SW (Harri Taavetti) 2000: 11.08. Liminka, Hirvineva 1ad SE (Markus Keskitalo) 2000: 27.08. Hailuoto, Marjaniemi 1 (Harri Taavetti) 2001: 25. 26.05. Pyhäjoki, Parhalahti 1 (Heikki Tuohimaa, Jaakko Koistinen, Jouni Meski, Kari Varpenius) 2001: 09.06. Liminka, Virkkula 1 2kv (Aappo Luukkonen, Jarno Saarinen) 2003: 20.04. Siikajoki, Tauvo 1ad N aseman tornista (Petri Lampila, Mikko Ojanen) 2003: 18.05. Hailuoto, Piekkolankari 1N (Juha Sjöholm, Minna Takalo) 2004: 21.04. Liminka, Virkkula 1ad W (Markus Keskitalo, Esa Aalto) 2004: 25.04. Siikajoki, Tauvo 1N (Eino Mikkonen) 2004: 03.05. Lumijoki, Säärenperä 1ad NNE (Tuomas Väyrynen, Tuomo Jaakkonen) 2004: 28.05. Haukipudas, Tuiranhovi Nurmeskangas 1N (Ville Suorsa, Juhani Karvonen) 2005: 05.05. Liminka, Temmesjokisuu 1SW (William Velmala, Juha Sjöholm, Sami Timonen) 2005: 05.05. Oulu, Äimärautio 1NE (Jouni Pursiainen) 2005: 10.05. Kempele, Sarkkiranta 1N (Jouko Tuominen) 2005: 14.05. Lumijoki, Säärenperä 1N (Pekka Ruuska, Ilkka Ruuska) 2005: 20.08. Oulainen, Irvanperä 1 (Vesa Heikkilä) 2006: 15.04. Siikajoki, Alhonmäki 1 (Jukka Piispanen, Sami Timonen, Väinö Raappana) 2006: 06.05. Hailuoto, Kirkkosalmi 1 (Juha Markkola) 2006: 26.05. Raahe, valtatie-8 1S (Toni Uusimäki) 2006: 27.05. Lumijoki, Pitkänokka 1 NE (Tuomas Väyrynen, Heikki Tuohimaa, Tuomo Jaakkonen) 2006: 09. 12.06. Liminka, Hirvineva 1 (Reijo Kylmänen, Martin McGill, Ilkka ja Pekka Ruuska ym.) Isohaarahaukka (Milvus milvus) 1955: 02.05. Siikajoki, Tauvo 1 (Törnroos) (PLV) 1967: 27.08. Siikajoki, Tauvo 1m (Jyrki Savolainen, Juhani Vuorinen) (A) 2011: 28.04. Raahe Ketunperä 1 2kv (Aappo Luukkonen, Juha Kiiski) 2011: 28.04. Siikajoki Alhonmäki 1 NE (Vesa Heikkilä) 2011: 28.04. Raahe, Pattijoki, Keskilahti 1N (Ville Suorsa) Em. kolme havaintoa koskevat samaa yksilöä. Merikotka (Haliaeetus albicilla) A vuoden 1983 loppuun asti. 1870 luku: Hailuoto pesi (PLV) 1880 1890 luvuilla kanta romahti Perämerellä (PLV) 1940: Ii, Olhava (OLY) 1949: II Yli-Ii (Hellemaa) (PLV) 1949: VI Haapavesi, Ainali (Hellemaa) (PLV) 1953: 10.06. Hailuoto, Keskiniemi 1juv (Veijo Törnroos) (OLY) 1953: 15.06. Hailuoto, Piekkolankari 1juv (Veijo Törnroos) (OLY) 1954: 24.09. Hailuoto, Matikanniemi 1 (Veijo Törnroos) (OLY) 1971: 31.08. Siikajoki, Tauvo 1juv (Martti Lagerström) 1972: 15.10. Hailuoto 1juv m (Antti Rönkä, Martti Nikkinen) 1974: 03. 04.05. Liminganlahti 1juv (monet) 1974: 05.05. Temmes, nelostie 1 (Matti Kapanen, Visa Rauste) 1974: 11.09. Siikajoki, Tauvo 1juv (Martti Lagerström) 1974: 07.11. Oulu, Syväsatama 1juv m (Matti Tynjälä) 1975: 01.05. Hailuoto, Potti 1 (Martti Nikkinen ym.) 1975: 19.08. Hailuoto, Hanhinen 1juv m (S.Sulkava, P.Rajala) 1975: 05.09. Hailuoto, Pöllä 1juv (Antti Rönkä) 17
1975: 07.09. Siikajoki, Tauvo 1juv (Arto Vuorjoki) 1975: 04.10. Hailuoto 1juv (E.Rajala) 1977: 28.04. Siikajoki, Tauvo 1m (Esko Strömmer) 1977: 15.09. Siikajoki, Tauvo 1m (Seppo Neuvonen, Arvo Ohtonen, Annamari Piipponen) 1977: 08.10. Hailuoto, Vesanniityt 1 (Arvo Ohtonen, E.Elomaa) 1977: 12.10. Siikajoki, Tauvo 1 (Juha Markkola, Matti Tynjälä) 1978: 23.04. Siikajoki, Tauvo 1juv m (monet) 1978: 06.05. Siikajoki, Tauvo 1subad (Kari Haataja, Ilari Kaarto) 1978: 10.09. Siikajoki, Tauvo 1m (Pekka Rusanen) 1978: 11.09. Siikajoki, Tauvo 1 (Pekka Rusanen, Merja Vuorinen) 1978: 30.10. Hailuoto, Kiimisuo 1juv (Antti Rönkä) 1979: 14.04. Haukipudas, Kalime 1subad m (Timo Karjalainen, E.Kaappola, J.Kortetjärvi) 1979: 25.04. Siikajoki, Tauvo 1subad m (Matti Tynjälä) 1979: 04.05. Siikajoki, Tauvo 1subad m (Matti Tynjälä) 1980: 19.04. Siikajoki, Tauvo 1ad m (Kari Haataja, Ilari Kaarto, Timo Karjalainen) 1980: 26.04. Liminka, Liminganlahti 1ad (Veli-Pekka Viklund) 1980: 23.05. Lumijoki, Sannanlahti 1juv/subad (Kari Haataja, Jouni Ruuskanen) 1980: 25.05. Liminka, Liminganlahti 1juv/subad (Veli-Pekka Viklund) 1980: 07.08. Siikajoki, Tauvo 1ad (A.Jokinen, Matti Tynjälä) 1981: 29.03. Oulu, Rusko 1 (Kari Rannikko, Antti Karlin, Esa Hohtola) 1981: 15.04. Siikajoki, Tauvo 1 (Matti Tynjälä) 1981: 26.04. Siikajoki, Huhtavaara 1 +5kv ja 1 2 3kv (Kari Haataja) 1983: 09.05. Siikajoki, Tauvo 1subad m (Jari Heikkinen) Käärmekotka (Circaetus gallicus) 1993: 08.06. Pudasjärvi, Kokkokylä 1 (Toivo Kirkkomäki) 2001: 08.07. Liminka, Virkkula 1E/SW (Petri Lampila) 2011: 09.06. Oulu, Kaakkuri, Siipipeilintie 1 NE (Juhani Karvonen) Arosuohaukka (Circus macrourus) RK 1999 kaikki; 2000 2006 ei tark. +2kv koiraita; 2007 ei tark ARK 2000 2006 +2kv koiraat; 2007 kaikki; 2011 ei tark. +2kv koiraita 1945: Kempele (PLV) 1973: n.25.05. 05.06. Lumijoki, Kari 1ad k (englantilaiset) 1984: 11.05. Siikajoki, Tauvo 1ad k (Arto Vuorjoki, Veijo Törnroos) 1985: 04.05. Pattijoki, Kotiranta 1ad k (Kyösti Karjalahti) 1986: 15.08. Muhos, Kurkiperä 1ad k (Jorma Pessa) 1987: 30.04. Hailuoto, Kirkkosalmi 1 +2kv k NE (Juha Markkola, Esko Strömmer) 1988: 03.05. Liminka, Virkkula 1 +2kv k (Jari Peltomäki, Perttu Koski, Pertti Väyrynen) 1988: 05.05. Liminka, Kedonperä 1ad k (Toivo Kirkkomäki, Samuli Kirkkomäki) 1988: 20.05. Lumijoki, Pitkänokka 1ad k (Jorma Pessa, Petteri Polojärvi) 1988: n.10. 16.07. Liminka, Virkkula 1 +2kv k (Kari Haataja ym.) 1989: 22.04. Lumijoki 1ad k (Mikko Ojanen, Liisa Ojanen, Matti Tynjälä ym.) 1989: 23.04. Lumijoki, Kari 1 +2kv k (Esko Pasanen, Mika Bruun, Jyri Heino, Asko Rokala) 1989: 28.08. Liminka, Virkkula 1k (Jari Peltomäki, Ulla Matturi) 1990: 29.04. Liminka, Virkkula 1ad k (Esa Hohtola) 1990: 07. 10.05. Pattijoki, Pattijokisuu 1 3kv k (Jukka Hauru, Kari Varpenius) 1992: 06.05. Liminka, Järvenpää 1ad k (Jan-Erik Bruun) 1993: 31.07. n.10.09. Ruukki, Revonlahti 1 +2kv k (Jukka Hauru, Harri Taavetti, Heikki Tuohimaa) 1995: 28.04. Tyrnävä, Ängeslevä 1 +2kv k (Paavo Liimatta, Kari Saukkonen) 1995: 25. 30.04. Kempele, Teppola 1 +2kv k (Esko Strömmer) 1995: 26.04. Pattijoki, Yrjänä 1 +2kv k NE (Kari Varpenius) 1995: 30.04. Liminka, Tupos 1 +2kv k W (Veli-Pekka Viklund) 1996: 03.05. Pyhäjoki, Parhalahti 1 +2kv n N (Heikki Tuohimaa) 1996: 28.05. Pattijoki, Yrjänä 1 +2kv k S (Kari Varpenius, Heikki Tuohimaa) 1997: 01.05. Pyhäjoki, Parhalahti 1 +2kv k NE (Heikki Tuohimaa, Kari Varpenius) 1997: 02.05. Liminka, Virkkula 1 +2kv k (Esko Strömmer) 1997: 08.05. Pyhäjoki, Parhalahti 1 +2kv n NE (Heikki Tuohimaa, Risto Nevasaari, Kari Varpenius) 1997: 10.05. Pyhäjoki, Parhalahti 1 3 +2kv k N (Heikki Tuohimaa, Kari Varpenius) 18
1997: 12.05. Siikajoki, Karinkanta 1 +2kv k (Jan-Erik Bruun) 1997: 12.05. Pyhäjoki, Hanhikivi 1 +2kv N k (Jarmo Pirhonen) 1997: 21.05. Haukipudas, Kraaseli 1 +2kv k (Arvo Ohtonen, Jukka Piispanen, Sami Timonen) 1998: 25. 26.04. Pyhäjoki, Parhalahti 1 +2kv k, lähti N (Heikki Tuohimaa, Kari Varpenius) 1998: 25.04. Lumijoki, Sannanlahti 1 +2kv k SE (Pirkka Aalto, Janne Aalto, Hanna Soikkeli) 1998: 25.04. Liminka, Virkkula 1 +2kv k E (Harri Taavetti, Jari & Ulla Peltomäki, Tom Pöysti ym.) 1998: 27.04. Oulunsalo, Kylänpuoli Kylänpäänlahti 1 +2kv k (Ari Kakko) 1998: 28.04. Liminka, Virkkula 1 +2kn k NE (Timo Karkiainen, Harri Kontturi, Ilkka Sten) 1998: 03.05. Tyrnävä, Jokisilta 1 3kv k NW (Harri Taavetti, Jari Peltomäki ym.) 1998: 03.05. Tyrnävä, Luonunki 1 3kv k (Antti Below, Pekka Ikonen) 1998: 07.05. Muhos, Matokorpi 1 +2kv k (Eino Riikola, Heikki Riikola, Juhani Tolonen, ilm. Reijo Kylmänen) 1999: 23.04. Tyrnävä, Jokisilta 1 +2kv k (Juho & Jukka Könönen, Arto Kajander, Matti Sulko) 1999: 02.05. Liminka, Virkkula 1 +2kv k (Aappo Luukkonen, Antti Vierimaa) 1999: 14.05. Liminka, Temmesjokisuu 1 +2kv k (Aappo Luukkonen, Juhani Karvonen) 1999: 06.06. Lumijoki, Sannnanlahti 1 +2kv n (Tom Lindroos ym.) 2000: 26.04. Tyrnävä, Jokisilta 1 +2kv n (Jari Peltomäki, Ulla Peltomäki) 2000: 29.04. Muhos, Soson pellot 1 2kv (Sami Timonen, Toni Uusimäki, Mikko Ala-Kojola) 2000: 01.06. Ylikiiminki, Yliperä 1ad k (Mika Vainio, Kirsti Vainio) 2001: 25.04. Kempele, Riihivainio 1ad k E (Harri Taavetti) 2001: 28.04. Liminka, Virkkula 1ad k E (Harri Taavetti ym.) 2001: 03.05. Liminka, Temmesjokisuu 1ad k lähti SE (Antti Pesola ym.) 2001: 05.05. Liminka, Virkkula 1ad k SW (Ville Suorsa ym.) 2001: 24.05. Siikajoki, Karinkanta 1 +2kv n (Jari Peltomäki ym.) 2002: 26.04. Kestilä, Pihkala 1ad k (Antero Autio) 2002: 22.05. Kempele, Sarkkiranta 1 2kv (Juha Sjöholm ym.) 2003: 04.05. Pyhäjoki, Hanhikivi 1 +2kv n SE (Jari Peltomäki, Erkki Toppinen) 2003: 14.05. Siikajoki, Säärenperä 1 +2kv n W (Harri Taavetti, Matti Komulainen) 2003: 17.05. Liminka, Selkämaa 1 2kv E (Jari Peltomäki) 2003: 18.05. Hailuoto, Kirkkosalmi 1 +2kv n (Petri Lampila, Esa Hohtola, Jukka Piirainen) 2003: 25.05. Hailuoto, Kirkkosalmi 1 +2kv n (Petri Lampila, Markus Keskitalo, Panu Kuokkanen, Helge Eskelinen) 2003: 09.06. Ruukki, Saarikoski 1 2kv (Reijo Kylmänen, Kari Varpenius, ilm. Jari Kontiokorpi) 2003: 16.08. Liminka, Ojanperä 1ad k S (Harri Taavetti, Kaisa Nurmi) 2003: 06.09. Hailuoto, Pökönnokka 1 1kv lähti SW (Jouni Pursiainen, Paavo Liimatta) 2004: 24.04. Tyrnävä, Jokisilta 1k S (Antti Pesola, Esa Aalto ym.) 2004: 30.04. Oulu, Karinkanta 1 3kv k NE (Jouni Pursiainen) 2004: 17.09. Lumijoki, Maijala 1 1kv SSE (Juha Sjöholm) 2005: 21. 25.04. Kempele, Teppola 1p (Jukka Piirainen ym.) 2005: 23. 24.04. Oulainen, Piipsjärvi 1ad k (Markku Leppäjärvi, Minna Leppäjärvi, Vesa Heikkilä) 2005: 27.04. Oulainen Takalonkylä ad k (v) (ilm. ARK) 2005: 04. 05.05. Tyrnävä, Parras 1ad k (Tuomas Väyrynen, Miia Luukkonen) 2005: 05.05. Hailuoto, Järventauksen pellot 1 +2kv n (Ville & Pekka Suorsa) 2005: 05.05. Hailuoto, Ojakylänlahti 1 2kv NW (Ville & Pekka Suorsa) 2005: 05.05. Pyhäjoki, Parhalahden kalasatama 1 +2kv n NE (Petri Lampila, Harri Taavetti) 2005: 05.05. Siikajoki, Karinkanta 1 2kv n (Aappo Luukkonen, Juhani Karvonen) 2005: 06.05. Liminka, Temmesjoki ja Oulunsalo, Papinkari 1 2kv (Juha Sjöholm, Sami Timonen) 2005: 07.05. Oulunsalo, Papinkarin lintutorni 1 2kv (Ari Kakko, Jukka Piispanen, Esko Strömmer, Merja Ylönen) 2005: 07.05. Liminka, Virkkula 1 2kv (Teemu Fyrstén, Sami Timonen, Juhani Törmi, Minna Takalo) 2005: 10.05. Muhos, Hyrkäs 1ad k (Teemu Saarenpää, Kaarlo Saarenpää) 2005: 10.05. Oulainen, Vesiheikki 2ad k (Markku Leppäjärvi) 2005: 11.05. Siikajoki, Kaasan kalasatama 1 2kv (Tuomas Väyrynen) 2005: 12.05.-08.06. Vihanti, Lampinsaaren rist. 1k (Sami Kalliokoski, Toni Eskelin) 2005: 01.06. 01.07. Oulainen, Vesi-Heikki 1 2kv (Mika I. Koskinen ym.) 2006: 23. 25.04. Tyrnävä, Murto, Heikkiläntie 19 1 +2kv k (Toni Eskelin ym.) 2006: 29.04. Lumijoki, Liminka Lumijoki tie 1 ad k (Reijo Kylmänen) 2006: 29.04. Siikajoki, Tauvon risteys 1ad k (Reijo Kylmänen) 2006: 07.05. Siikajoki, Alhonmäki 1 +2kv k ESE/NW (Petri Lampila) 2006: 28.05. Piippola, Kortteinen, venevalkama 1ad k (Antti Pesola, Mikko Ala-Kojola) 2006: 28.05. Liminka, Virkkula 1 3kv k (Juhani Karvonen, Sami Kalliokoski, Heikki Vuonokari) 19
2006: 30.05. Oulu, Karinkanta 1ad k (Jouni Pursiainen, Päivi Pirilä) 2006: 18. 20.08. Muhos, Hyrkäs 1k (Teemu Saarenpää) 2007: 13.04. Hailuoto, Patelanselkä 1 +2kv k (Juha Markkola, Maija Aalto) 2007: 16.04. Pyhäjoki, Parhalahden kalasatama 1 +2kv k N (Harri Taavetti, Vesa Heikkilä, Reijo Kylmänen) 2007: 19.04. Hailuoto, Kirkkosalmen lintutorni 1 +2kv k S/ESE (Juha Markkola, Aappo Luukkonen, Ari Rajasärkkä) 2007: 21. 28.04. Liminka, Virkkula 1 ad k (Tuomas Väyrynen, Hanna-Riikka Ruhanen, Aappo Luukkonen) 2007: 23. 28.04. Lumijoki, Puhkiavanperä 1 +2kv k (Jouni Pursiainen, Reijo Kylmänen, Jouni Riihimäki ym.) (Todennäköisesti sama kuin Virkkulassa 21. 28.4.2007) 2007: 28.04. Lumijoki, Lappi Varjakan th 1 +2kv k (Teemu Fyrstén, Jenni Perkiö) 2007: 02.05. Lumijoki, Pitkänokka 1 +3kv k (Aappo Luukkonen, Veli-Matti Pakanen) 2007: 04.05. Hailuoto, Viinikanlahti Kutukarin lintutorni 1 2kv NNW (Roni Väisänen) 2007: 05.05. Ii, Hiastinlahden lintutorni 1 +2kv k (Pauli Jussila, Tapani Tapio) 2007: 05.05. Pyhäjoki, Parhalahden kalasatama 1 +2kv k (Tuomas Väyrynen, Heikki Tuohimaa, Reijo Kylmänen, Kari Varpenius, Tuomo Jaakkonen) 2007: 05.05. Utajärvi, Ahmasjärven lintutorni 1ad k NE (Teemu Saarenpää, Veli-Pekka Honkanen, Raija Kurtti, Kari Honkanen, Mauri Hiltunen, Reino Rajala) 2007: 05.05. Haukipudas, Kello, Kiviniemi 1 k +3kv N (Jouni Meski, Saana Meski, Juha Lindfors, Jari Wilenius, Teppo Komulainen, Pekka Rahko) 2007: 13.05. Muhos, Korivaara 1 +2kv k (Jouni Pursiainen) 2007: 09.07. Vihanti, Kinttukangas 1 +2kv k (Osmo Heikkala, Jaana Heikkala) 2007: 09.08. Hailuoto, Kirkkosalmi 1 1kv N (Hannu Kianen, ilm. Juha Markkola) 2007: 30.08. Hailuoto, Pökönnokka 1ad n (Harry Nyström) 2007: 02.09. Hailuoto, Potti Pökönnokka 1 1kv NW (Juha Markkola) 2008: 18.04. 27.06. Liminka, Liminganlahti Rantakylä +2kv k (Tapani Tapio ym.) 2008: 19.04. 21.05. Lumijoki, Sannanlahti Vältti Puhkiavanperä +2kv k (Harry Nyström ym.) 2008: 23.04. Muhos, Suokylä +2kv k (v) (Veli-Pekka Honkanen) 2008: 24.04. Muhos, Kurkiperä +2kv k (v) (Veli-Pekka Honkanen) 2008: 25.04. Pyhäjoki, Parhalahti, ks +2kv k NE (Tuomas Väyrynen, Reijo Kylmänen) 2008: 25. 26.04. Kempele, Teppola +2kv k (Antti Ihantola, Mikko Viinanen ym.) 2008: 28.04. Tyrnävä, Kiviojan pellot +2kv k (Tapani Tapio ym.) 2008: 30.04. Pyhäjoki, Parhalahti, ks +2kv k NE (Tuomas Väyrynen ym.) 2008: 01.05. Haukipudas, Kello +2kv n S (Harri Taavetti, Marja Kuosa) 2008: 02.05. Pyhäjoki, Yppärin pellot +3kv k (William Velmala) 2008: 03.05. Muhos, Matokorpi +2kv k (Teemu Saarenpää, Reijo Kylmänen ym.) 2008: 03.05. Muhos, Matokorpi 2kv SE (Reijo Kylmänen, Mirja Palkki, Teemu Saarenpää, Jorma Siira) 2008: 03.05. Lumijoki, Vältti +2kv k (Esa Hohtola ym.) 2008: 05.05. Hailuoto, Marjaniemi 2kv SW/SE (Petri Lampila) 2008: 10.05. Ii, Ulkokrunni 1 n ad (Ville Suorsa) 2008: 24.05. Siikajoki, Savilahti +2kv k (Petri Lampila, Samuli Lehikoinen, Janne Aalto, Harry Nyström) 2008: 11.06. Ii, Ulkokrunni 2kv n (Harri Taavetti) 2008: 21.06. Liminka, Rantakylä +2kv k (Esa Hohtola, Anja Hohtola) 2008: 05.07. Rantsila, Hyttikoski +2kv k (Tapani Tapio, Pekka Järvelä, Ville Suorsa, Erkki Sarviaho) 2009: 16.04. Pyhäjoki 1 +2kv k S(v) (Tero Kotajärvi, Markus Hurme) 2009: 25.04. Pyhäjoki, Viirre 1 +2kv k (Vesa Heikkilä) 2009: 26.04.-02.05. Muhos, Matokorpi 1 +2kv k (v) (Veli-Pekka Honkanen, Reijo Kylmänen, Esko Strömmer, Mirja Palkki) 2009: 29.04. Tyrnävä, Ängeslevä 1 +2kv k (Matti Sissonen, Olli Pasanen) 2009: 30.04. Haapavesi, Humaloja 1 +2kv n N (Osmo Heikkala) 2009: 02.05. Oulu, Iinatin moottoriurheilukeskus 1 +2kv n N (Juhani Karvonen) 2009: 03.05. Liminka tupos 1 +2kv k (Pekka Järvelä) 2009: 06.05. Liminka, Virkkula, 1 +2kv k (Eelis Rissanen, Inka Ahonen, Anu Huttunen, Paavo Jaakkola ym. opiskelijat) 2009: 06.05. Lumijoki, Sannanlahti, 1 +2kv k (v) (Esko Kaappola, Päivi Kaappola) 2009: 08.05. Tyrnävä, Laholainen 1 +2kv k (Tuomas Väyrynen) 2009: 14.05. Lumijoki, kivikasan pellot 1 +2kv k (Pirita Latja) 2009: 22.05. Merijärvi, Ylipää, Sääskenneva 1 +2kv k (Vesa Heikkilä, Kaarlo Ojala) 2009: 23.05. Pyhäjoki, Viirret 1 +2kv k (Tuomas Väyrynen, Heikki Tuohimaa, Jouni Meski) 2009: 26.05. Lumijoki Pitkänokka 1 +2kv k (Aappo Luukkonen) 2009: 10.07. Haukipudas Kello 1 2kv k N>NE (Harri Taavetti) 20