Dipl.ins. Antti Ahola kantasolupohjaisten sydänsolujen liiketutkimusta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 21.



Samankaltaiset tiedostot
Fil. maisteri Arttu Eräranta munuaisten vajaatoimintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 7.000

Fil. kand. Riitta Valorinta, Tampere, taidevaistosta ja tinkimättömyydestä, modernin kuvan puolustamisesta

Toimitusjohtaja Kari 'Epe' Helenius, Tampere, yrittäjän rohkeasta pitkäsoitosta, soittajan ja kuulijan yhdistämisestä

Lavastaja Marjatta Kuivasto, Tampere, tilojen taituruudesta, todentuntuisista illuusioista, Pirkanmaan Kulttuurirahaston palkinto 15.

Toiminnanjohtaja Jari Hallamaa vahvoista tunteista, elokuvan magiasta kylissä ja kaupunginosissa

Professori Teuvo Tammela, Tampere, syöpätutkimuksen edistäjälle, urologian uudistajalle, Aino Valvaalan rahastosta

Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen

Suomen Kulttuurirahaston Mikael Agricola -mitali

Laulaja Hillan Abdulla taiteelliseen työskentelyyn Yhdysvalloissa, Kaisu ja Antti Ravanin rahastosta

Mediataiteilija Charles Sandison, Tampere, arkkitehtonisista näyistä, valovirtojen kauneudesta, Yrjö ja Marjatta Juharin rahastosta 10.

Kuorokapellimestari Heikki Liimola, Lempäälä, kuorosoinnin kauneudesta, vahvoista elämyksistä

Käsityönopettaja Tuula Lampinen merkittävästä työstä eteläkarjalaisen käsi- ja taideteollisuuden hyväksi 5.000

Valtuuskunnan vaali vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet

Kaisu ja Antti Ravanin rahastosta 3.000

Taiteilija Ismo Alanko laulun kotimaan laajentamisesta, ilojen ja surujen soittelemisesta

Kirjailija Jukka Behm kirjalliseen työskentelyyn

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea :24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

Fil. maisteri Tiina Elo pitkäjänteisestä ja vaikuttavasta työstä Lapin rakennetun kulttuuriympäristön hyväksi 2.500

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET

Hämeen Viesti Korkeakankaalla

Taidemaalari Paavo Viktor Pelvo uusien näkökulmien avaamisesta ja ajan ilmiöiden oivaltavasta tulkinnasta

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

Tieyksikkölaskelma Kunnossapitokustannusten osittelu. Toimitusnro

SM-kilpailut Tulokset

PERJANTAI ILTAJAKSO KLO 18:00

Myönnetyt Fellowship-apurahat Ensimmäinen vuosi:

Fil. maisteri Anne Alanne Alexander-tekniikan opettajaopintoihin 8.000

Fil. lis. Pirkko Heikkinen Etelä-Savon rahaston kulttuuripalkinto ansioista Etelä- Savon kirjallisen kulttuurin esiinnostajana 5.

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

Suomen Kulttuurirahasto

Arkkitehti SAFA Panu Kaila, Helsinki, restauroinnin tietäjälle, perinteiden kunnioittajalle, Rantasalmi-palkintona, Rantasalmen rahastosta 20.

Beviljade Fellowship understöd

Sija Yö-cup 2016 Yleinen Halsua Veteli Perho Teerij Kaust Yht. 1 Gustav Forsell Botnia Vesa Peltoniemi KPV Mitri

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06

Myönnetyt Fellowship- apurahat Toinen vuosi: Myönnetyt Fellowship- apurahat Toinen vuosi: Myönnetyt Fellowship- apurahat 27.6.

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas

ETUSIVU OSAKUNTA TOIMINTA LIITY JÄSENEKSI ASUNNOT YHTEYSTIEDOT KUVIA JÄSENILLE

Musiikinopiskelija Tatu Eskelinen, Joensuu, Suolahden kansainväliselle musiikkikurssille osallistumiseen, Valter ja Elin Parviaisen rahastosta 1.

Erityisluokanopettaja Raija Mikkonen, Lieksa, kodin antamisesta taiteelle, taiteen antamisesta

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Myönnetyt Fellowship apurahat

Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka

Tieyksikkölaskelma Kunnossapitokustannusten osittelu. Toimitusnro

Beviljade Fellowship understöd Första året: Andra året: Med. Dr. Maria Hurskainen Totalt

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

Suomen Kulttuurirahasto

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

YLEINEN SM HELSINKI WEIGH-IN LIST 1: N45, N49 ja N55

Teht. Pist. Ikä Hyv.

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

PM-nuoret 17-19v Kitinkangas Kilpailijat

Suomen Cup - Rovaniemi

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

Beviljade Fellowship understöd Andra året: Doc. Liisa Kanninen MKD Pirkka-Pekka Laurila Totalt

Kotiseutuneuvos Pentti Siivonen ja rouva Anne Siivonen, Uusikaupunki, kotiseudun arvostamisesta, talonpoikaisperinteen vaalimisesta 10.

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Rullapikaluistelun SM-kilpailut , Helsinki

Lista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2

TYÖN AIHE JA TUOTOS ESITYSTA PA

Tieyksikkölaskelma Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro

Beviljade Fellowship understöd

Class AR 11-14A. 20 Shot Rifle

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Normaalijuoksu LM50m TULOKSET

SM Mestaruuskilpailu MK-V - Pääkilpailu No. Name Gender Points Club MK-V - Karsinta No. Name Gender Points Club

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.

TULOSLUETTELO SIJOITUS NUMERO NIMI YHDISTYS SYNTYMÄV. TEORIA TAITO TULOS TULOSLUETTELO. RÄÄKKYLÄ Hevostaituri vuotiaat (synt.

Normaalijuoksu LM50m

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

IV Pohjankyrö murtsikka-cup

Kirkolliskokousvaalit 2016

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Kinnunen Mika, filosofian maisteri Urho Kekkosen poliittisia suhdeverkostoja kokoomukseen v käsittelevän väitöskirjatyön kuluihin.

Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti Ylivieskan Kuula

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

Ilmaolympiapistoolin SM-kilpailut 2012 Eräluettelo Lauantai Sivu 1 (6)

Suomen Kulttuurirahaston Elias Lönnrot -mitali

Vanhan Paukun kisat. Ilma-aserata, Lapua m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT

LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET TYTÖT

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

Pirkanmaan SRA-mestaruuskilpailu 2015 Yleiskilpailu Rasti: 1 Rasti 1 (Kivääri)

LNM-SARJAHIIHDOT (V)

Kauden parhaat kotimaa Naiset 100 m

Suomen Cup - Rovaniemi

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Ryhmäkeskustelujen esittely

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

Transkriptio:

Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat 06.05.2011 Palkinto Professori emerita Hanna Tähti uusien menetelmien etsijälle, eettisen vaihtoehdon kehittäjälle, Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli Melkaksen rahastosta 10.000 Apurahat Fil. tohtori Ulla Aapola verkkokalvosairauksien uusia terapiamuotoja käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli Melkaksen rahastosta 13.000 Dipl.ins. Antti Ahola kantasolupohjaisten sydänsolujen liiketutkimusta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 21.000 Fil. tohtori Emma-Leena Alarmo luun morfogeneettisen proteiini 4:n karakterisointia rintasyövässä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli Melkaksen rahastosta 25.000 Fil. maisteri Arttu Eräranta munuaisten vajaatoimintaan liittyviä verenkiertoelimistön komplikaatioita käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 21.000 Lääket. lis. Juha Grönholm immuunipuolustuksen säätelyä käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli Melkaksen rahastosta 21.000 Valokuvaaja Rami Hanafi valokuvanäyttelyn ja -kirjan toteuttamiseen 8.000 Fil. maisteri Antti Harmainen 1900-luvun alun uskonnollisia vähemmistöliikkeitä käsittelevään väitöskirjatyöhön 21.000 Toimittaja Olli Helen Tampereen entisen kaupunginjohtajan Pekka Paavolan elämäkerran kirjoittamiseen 4.000 Valtiot. maisteri Eeva-Liisa Helin traumatisoituneen maahanmuuttajaperheen kotoutumista pakolaisnaisen silmin käsittelevään lisensiaattityöhön, Toini Ahon rahastosta 11.000 Fil. maisteri Katri Holm hermosolujen IP3-reseptorin toiminnan ja kalsiumdynamiikan mallintamista ja simulointia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Yrjö ja

Marjatta Juharin rahastosta 11.000 Sirkustaiteilija Petteri Jakobsson taiteelliseen työskentelyyn 11.000 B.A. Maria Jokela vaatemalliston suunnittelutyöhön ja taiteelliseen toimintaan 11.000 Lääket. tohtori Esa Jämsen ja lääket. kand. Katriina Limnell iäkkäiden potilaiden nivelrikkoa ja tekonivelleikkauksia käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli Melkaksen rahastosta 4.500 Fil. maisteri Joose Järvenkylä Wittgensteinin myöhäisfilosofiaa ja systemaattista nykyepistemologiaa käsittelevään väitöskirjatyöhön 11.000 Muusikko Veli-Matti Järvenpää taiteelliseen työskentelyyn 11.000 Balettitanssija Sanna Kaappola baletin jatko-opintoihin Yhdysvalloissa 7.000 Lääket. lis. Pauliina Kangas insuliiniresistenssin vaikutusta verenkiertoelimistön toimintaan käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 11.000 Dosentti Tapio Katko ja työryhmä Tampereen teknillisen yliopiston vesi- ja ympäristöalan kansainvälistymisprosessia käsittelevään tutkimukseen, Yrjö ja Marjatta Juharin rahastosta 10.000 Dipl.ins. Tiiti Kellomäki puettavia antenneja käsittelevään väitöskirjatyöhön 11.000 Maat. ja metsät. tohtori Marjo Keskitalo ja MTT:n tattaritutkimuksen työryhmä pirkanmaalaisen puhdastattarin tuotantoa ja jatkojalostusta käsittelevään tutkimukseen 20.000 Lääket. lis. Eerika Koskinen selkäydinvaurion kuvantamisen ennustearviota potilaan toimintakyvylle ja hoidon suunnittelulle käsittelevään väitöskirjatyöhön, Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli Melkaksen rahastosta 11.000 Kuvataideopiskelija Maija Kovari ja kuvataideopiskelija Aapo Olavi Nikkanen suomalaisten ja sveitsiläisten nykytaiteilijoiden yhteisnäyttelyjen järjestämiseen Suomessa ja Sveitsissä 3.000 Taidemaalari Tiina Lamminen taiteelliseen työskentelyyn, Aili Luukkosen rahastosta 21.000 Musiikkipedagogi AMK Eija-Liisa Laru alttoviulun hankintaan, Irmeli Näsäsen rahastosta 10.000 Opiskelija Jenna Laurila politiikan tutkimuksen ja valtio-opin opintoihin Iso- Britanniassa, Matti ja Helvi Heikkilän rahastosta 5.000 2

Fil. maisteri Saara Lehmusvaara endokriinihoidon vaikutusta eturauhassyöpään käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aino Valvaalan rahastosta 21.000 Fil. maisteri Anna Leimumäki sepelvaltimotautiin sairastuneiden omaelämäkerrallisten kertomusten kautta avautuvaa kokemusasiantuntijuutta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 11.000 Muusikko Ville Leinonen, muusikko Pekko Käppi ja kuvataiteilija Aino Louhi kansanperinteeseen pohjautuvan lastenmusiikki- ja kuvataideteoksen toteuttamiseen 10.000 Fil. maisteri Elina Mantere ja B.A. Nicholas Haswell maahanmuuttaja- ja turvapaikanhakijalasten tarinoita ja kuvia esittävän kirjan toteuttamiseen 2.000 Yhteiskuntat. maisteri Maija Mattila suomalaisten puolueiden ja eduskunnan harvainvaltaisia piirteitä käsittelevään väitöskirjatyöhön 21.000 Dosentti Ari Mennander nousevan aortan tulehduksen merkitystä käsittelevään tutkimukseen, Pirkanmaan Sydäntutkimusrahastosta 3.500 Fil. maisteri Riikka Miettinen itsemurhia uuden ajan alun Suomessa ja Ruotsissa käsittelevään väitöskirjatyöhön 11.000 Fil. maisteri Pia Mustonen Rooman keisariperheiden naisten uskonnollista toimintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön 11.000 Fil. maisteri Henna Myllymäki immuunivasteen säätelyä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aino Valvaalan rahastosta 11.000 Yhteiskuntat. tohtori Maarit Mäkinen paikallisesti syntyvien innovaatioiden leviämistä ja kehittymistä yhteisöjen verkostoissa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Aamulehden 100-vuotisrahastosta 25.000 Opiskelija Petri Mäkinen sähkötekniikan opintoihin, Matti ja Helvi Heikkilän rahastosta 5.000 Musiikinopiskelija Juho Nissi sellon hankintaan, Irmeli Näsäsen rahastosta 10.000 Kulttuurituottaja Outi Nummi Muodonmuutoksia ry:n ja Kulttuuriyhdistys Mikkolan Navetta ry:n kulttuuritoiminnan kehittämiseen 11.000 Mus. yo. Matleena Nyman pianonsoiton mestarikursseille osallistumiseen sekä opintoihin ulkomailla, Irmeli Näsäsen rahastosta 6.000 Musiikinopiskelija Mari Pakarinen C- ja Es-trumpettien hankintaan, Irmeli Näsäsen rahastosta 6.000 3

Taidegraafikko, taidemaalari Tuukka Peltonen taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen 21.000 Fil. tohtori Tanja Pessi mikrobiologisten ja geneettisten tekijöiden vaikutusta sepelvaltimoplakin syntyyn ja äkillisen sydänkuoleman riskiin käsittelevään tutkimukseen, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 13.000 Professori emeritus Petter Portin Nokia ennen ja nyt -valokuvateoksen toteuttamiseen 2.000 Lääket. lis. Pia Puolakka sydämen ohitusleikkauksen jälkeistä pitkittynyttä kipua käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Pirkanmaan Sydäntutkimusrahastosta 7.000 Fil. maisteri Olayinka Raheem DM2-lihastaudin molekyylibiologiaa ja patogeneesiä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 11.000 Fil. maisteri Emma Raitoharju sydän- ja verisuonitaudeille altistavia molekylaarisia profiileja käsittelevään väitöskirjatyöhön, Pirkanmaan Sydäntutkimusrahastosta 11.000 Näyttelijä Tanjalotta Räikkä taiteelliseen työskentelyyn 21.000 Galleristi Olli Räty kansainvälisen taidetyöpajan järjestämiseen, Jussi V. Niemen nimikkoapuraha 7.000 Kirjailija Alexandra Salmela kirjalliseen työskentelyyn 21.000 Muusikko Outi-Hannele Sane kantelemusiikin konserttikiertueen järjestämiseen vanhainkodeissa 2.000 Dipl.ins. Sanna Kaisa Seppänen organisaatioiden muutosta terveydenhuoltojärjestelmässä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aune ja Kalle Kaiharin rahastosta 21.000 Musiikinopiskelija Max Silfverberg pasuunan hankintaan, Irmeli Näsäsen rahastosta 5.000 Hum. kand., tanssitait. maisteri Jaakko Simola kulttuurimaiseman analyysin ja liikkeessä tapahtuvan paikkakokemuksen vuorovaikutusta käsittelevään pro gradu -työhön, Matti ja Helvi Heikkilän rahastosta 4.000 Teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK Kati Sirén ja kasvatust. maisteri, teatteriilmaisunohjaaja AMK Anu-Helena Pitkänen Sääksmäen paikallishistoriaan perustuvan teatteriesityksen ja -työpajan toteuttamiseen 8.500 Lääket. lis. Tanja Skyttä rintasyövän sädehoidon akuutteja sydänvaikutuksia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 5.500 4

Lääket. lis. Anna Tahvanainen primaarin ja sekundaarisen hypertension hemodynamiikkaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Pirkanmaan Sydäntutkimusrahastosta 7.000 Lääket. lis. Antti Tikkakoski valmennetun kestävyysharjoittelun vaikutusta hemodynamiikkaan käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 11.000 Mus. kand. Waltteri Torikka laulun opintoihin ja koelauluihin osallistumiseen Yhdysvalloissa, Irmeli Näsäsen rahastosta 3.000 Fil. maisteri Kirsi Tuppurainen eturauhassyöpään liittyvien epigeneettisten muutosten selvittämistä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Kaisa Ahosen rahastosta 21.000 M.Sc. Alfonso Urbanucci adrogeenireseptoreiden liikaesiintymistä eturauhasyövässä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aino Valvaalan rahastosta 9.000 Tekn. yo. Jani Viitanen elokuva-alan opintoihin Kanadassa, Matti ja Helvi Heikkilän rahastosta 7.000 Dipl.ins., lääket. kand. Timo Vuorela kolesterolia kuljettavien lipoproteiinien molekyylitason rakennetta ja toimintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Pirkanmaan Sydäntutkimusrahastosta 3.500 Arkkitehti Kimmo Ylä-Anttila ja arkkitehti Antti Moisala Digital fabrication - näyttelyn järjestämiseen osana Tampereen Arkkitehtuuriviikkoa 6.000 Akaan elävän musiikin yhdistys Almu ry Akaa Jazz -tapahtuman järjestämiseen 2.000 Arteles Pirkanmaa Oy kansainvälisen taiteilijaresidenssitoiminnan kehittämiseen, toisen vuoden apurahana 10.000 Fonal Records populaarimusiikin ja kokeellisen taidemusiikin rajoja koettelevan musiikki- ja elokuvatapahtuman järjestämiseen 2.000 Harjun Kamarikuoron yhdistys ry Jaakko Mäntyjärven Salvat 1701 - sekakuoroteoksen toteuttamiseen ja konserttitoimintaan 2.500 Händel-kuoro ry Pyhän Cecilian päivän konsertin järjestämiseen 3.000 Kamariorkesteri Tampere Chamber ry konserttien järjestämiseen 5.000 Kangasalan Lepokotisäätiö Lepokodin 100-vuotisjuhlan huoneteatteriesitysten järjestämiseen 6.000 Kulttuuri- ja teatteriyhdistys Kaksikko ry yhteisöllisen ja taiteellisen prosessin yhdistävän Alkutuotanto-projektin toteuttamiseen 10.000 5

Musiikkia! Ruovesi ry kamarimusiikkifestivaalin järjestämiseen 10.000 Mäntän kuvataiteen ystävät ry taiteen keskusteluopastuksen järjestämiseen lapsille ja nuorille Mäntän kuvataideviikoille 3.000 Ruoveden kotiseutuyhdistys ry Ruoveden kyläkouluja käsittelevään tutkimukseen 5.000 Sisä-Suomen tanssin aluekeskus/pirkanmaan Tanssin Keskus ry residenssiyhteistyön toteuttamiseen Berliinin Nordwind-festivaalin kanssa 6.000 Suomen alttoviuluseura ry Tampereen alttoviulukilpailun järjestämiseen 10.000 Taideyhdistys Roihu ry 7. Reikäreuna-elokuvafestivaalin järjestämiseen Orivedellä 5.000 Torvikopla ry opiskelijaorkesterien valtakunnallisen puhallinmusiikkifestivaalin järjestämiseen 2.500 Viitapiiri ry Runopiha-kirjallisuustapahtuman järjestämiseen 2.500 Yhteensä 800.000 euroa 6