OPEL MOVANO Henkilökuljetusautot
Opel Movano Combi ja Bus. Kalleimpien lastien kuljetukseen. Ihmiset. Suuret ja pienet, nuoret ja vanhat, urheilujoukkueet, hotellivieraat, opiskelijat, työryhmät keitä he ikinä ovatkin, Opel Movano -henkilökuljetusautot tarjoavat mukavan ja käytännöllisen kuljetusratkaisun.
Mukava ajaa. Miten istut on aivan yhtä tärkeää kuin se, missä istut. Riippumatta siitä ajatko itse vai ajavatko muut puolestasi, on tärkeää, ettei ohjauspyörän takana vietetty päivä johda viikon selkävaivoihin. Opel Movanon ohjaamo istuimista ergonomisesti sijoitettuun vaihdetankoon ja kallistettavaan ohjauspyörään on suunniteltu pitämään sekä kuljettaja että auto tien päällä päivästä toiseen. Ohjaamo Kojelauta. Selkeät, helposti luettavat, ihanteellisesti ja ergonomisesti sijoitetut mittarit vähentävät kuljettajan väsymistä ja parantavat turvallisuutta. Kojelaudan lokero. Yksi lukuisista, kätevistä, helposti kuljettajan ulottuvilla olevista säilytysratkaisuista (valinnaisvaruste).
Turvallisuus taattu. Ihmisiä kuljetettaessa tärkein asia on aina turvallisuus. Siksi saatavissa ovat vakiovarustukseen kuuluvien ESP ajonvakautusjärjestelmän, ABS-jarrujen, kuljettajan turvatyynyn ja kaikkien matkustajien kolmipisteturvavöiden lisäksi etumatkustajan turvatyyny. Turvallisuutta ja suojausta on mahdollista lisätä valinnaisvarusteilla, kuten automaattisilla ajovalo- ja tuulilasinpyyhkijäjärjestelmillä, jotka reagoivat automaattisesti valaistusja sääolosuhteisiin. Jokaisessa Opel Movanossa on myös erinomainen sivutuulivakaus ja optimoitu näkyvyys tielle. Turvallisuus Staattiset kulmavalot. Staattiset kulmavalot aktivoituvat alhaisilla nopeuksilla, kun suuntavilkku kytketään, ja osoittavat valoa juuri sinne, missä sitä tarvitaan. (Valinnaisvaruste.) Elektroninen ajonvakautusjärjestelmä (ESP ). ESP parantaa merkittävästi vakautta ja turvallisuutta. Se on vakiovaruste jokaisessa Movanossa ja siihen sisältyvät mäkipidätin, perävaunun vakautusohjelma ja pitoa parantava toiminto.
Monipuolinen suoriutuja. Combi. Toisinaan täytyy kuljettaa pääasiassa matkustajia, toisinaan pääasiassa tavaraa. Useimmiten täytyy kuitenkin kuljettaa molempia. Opel Movano Combi on erinomainen ratkaisu helposti muunneltavan matkustaja- ja tavarakapasiteettinsa ansiosta. Se on saatavissa 6- tai 9-paikkaisena ja L1H1- tai L2H2-korimallilla, joten sillä voi kuljettaa mukavasti matkustajia ja kaiken, mitä he haluavat ottaa mukaansa. Combi
Kaikki kyytiin! Bus-malli. Bus Opel Movanon pikkubussimallissa on reilut tilat 16 tai 17 matkustajalle. Erikoissuunnitellussa matkustamossa on eri tasossa olevia kaksoisistuimia käytävän toisella puolella ja yksittäisiä istuimia toisella puolella, minkä ansiosta istuimille on helppo kulkea ja matkustusmukavuus on optimaalinen. Täysin verhoiltu sisustus, kattoon asennetut tavaratelineet, istuinvalot ja valinnaisvarusteena saatavat, säädettävät tuuletusaukot on suunniteltu niin, että pitkätkin matkat sujuvat miellyttävästi. Matkustamoon kulkeminen on helppoa leveälle avautuvan sivuoven ja vakiovarustukseen kuuluvan sähkötoimisen askelman ansiosta. Sisään vetäytyvässä askelmassa sähkötoimisuus on vakiona, suuressa liukuovessa valinnaisena.
Combi: versiot ja mitat Kohta Combi L1H1 L2H2 A Kokonaispituus 5 048 5 548 B Kokonaisleveys ilman peilejä 2 070 2 070 C Kokonaisleveys peilien kanssa 2 470 2 470 D Kokonaiskorkeus 2 307 2 499 E Etuakselin ylitys 842 842 F Akseliväli 3 182 3 682 G Taka-akselin ylitys 1 024 1 024 H Kynnyksen korkeus 564 562 J Raideleveys edessä 1 750 1 750 K Raideleveys takana 1 730 1 730 N Korin sisäkorkeus 1 650 1 850 O Takaoven leveys 1 577 1 577 P Takaoven korkeus 1 627 1 820 Q Tavaratilan pituus (3. istuinrivi) 948 1 448 Q1 Tavaratilan pituus (2. istuinrivi) 1 757 2 257 R Leveys pyöräkoteloiden välissä 1 380 1 380 Kaikki mitat on ilmoitettu millimetreinä. Combi: painot Opel Movano Combi -mallisto Istuimien määrä Kokonaismassa Omamassa 1 Hyötykuorma, enint. Etuakselin paino Taka-akselin paino Perävaunun paino, jarruton Perävaunun paino, jarrullinen Yhdistelmän kokonaispaino Kääntösäde (kadun leveys/ seinien etäisyys) (m) L1H1 FWD 6 2 980 1 987 993 1 182 805 750 2 500 5 480 12,0/12,5 L1H1 FWD 9 2 980 2 053 927 1 187 866 750 2 500 5 480 12,0/12,5 L1H1 FWD 6 3 300 2 002 1 298 1 191 811 750 2 500 5 800 12,0/12,5 L1H1 FWD 9 3 300 2 068 1 232 1 196 872 750 2 500 5 800 12,0/12,5 L2H2 FWD 6 3 300 2 070 1 230 1 253 817 750 2 500 5 800 13,6/14,1 L2H2 FWD 9 3 300 2 135 1 165 1 263 872 750 2 500 5 800 13,6/14,1 L2H2 FWD 6 3 500 2 084 1 416 1 261 823 750 2 500 6 000 13,6/14,1 L2H2 FWD 9 3 500 2 149 1 351 1 274 875 750 2 500 6 000 13,6/14,1
Bus: versiot ja mitat Kohta Bus L3H2 A Kokonaispituus 6 198 B Kokonaisleveys ilman peilejä 2 070 C Kokonaisleveys peilien kanssa 2 470 D Kokonaiskorkeus 2 488 E Etuakselin ylitys 842 F Akseliväli 4 332 G Taka-akselin ylitys 1 024 H Kynnyksen korkeus 557 J Raideleveys edessä 1 750 K Raideleveys takana 1 730 O Takaoven leveys 1 577 P Takaoven korkeus 1 820 Kaikki mitat on ilmoitettu millimetreinä. Combi- ja Bus-mallien tiedot Bus: painot Opel Movano Bus -mallisto Istuimien määrä Kokonaismassa Omamassa 1 Hyötykuorma, enint. Etuakselin paino Taka-akselin paino Kääntösäde (kadun leveys/ seinien etäisyys) (m) L3H2 FWD 16 3 870 2 493 1 377 1 374 1 119 15,7/16,2 L3H2 FWD 17 3 870 2 493 1 377 1 374 1 119 15,7/16,2 L: pituus, 3 vaihtoehtoa: 1 = vakio 2 = keskikoko 3 = pitkä H: katon korkeus, 2 vaihtoehtoa: 1 = vakio 2 = keskikoko FWD = etuveto 1 Auton vähimmäispaino tyyppihyväksynnän mukaan, sisältäen kaikki nesteet, työkalut ja 90 prosentin polttoainekuorman. Ei sisällä kuljettajan painoa eikä poistettavia valinnaisvarusteita. Lopullinen paino voi vaihdella auton kokoonpanon, esimerkiksi valinnaisvarusteiden, poistettavien valinnaisvarusteiden ja lisävarusteiden mukaan.
Varusteet ja valinnaisvarusteet. Tietoviihdejärjestelmä. Yritystoiminnan kannalta on tärkeää voida pitää yhteyksiä yllä myös tien päällä sekä tietää tarkalleen, mihin on tarkoitus mennä, miten sinne pääsee ja miten liikenne sujuu. Ihmiset työskentelevät parhaiten mukavissa olosuhteissa. Tämän vuoksi Opel Movanon tietoviihdepaketit on suunniteltu erityisesti niin, että ne ovat erinomaisen tehokkaita. Saatavissa on kolme pakettia, jotka on kehitetty erityisesti Opel Movanoa varten. Korkealle asennettu värinäyttö. Valinnaisessa navigointijärjestelmässä on keskelle, aivan taustapeilin yläpuolelle sijoitettu näyttö, joka takaa parhaan mahdollisen näkyvyyden häiriten mahdollisimman vähän liikenteeseen keskittymistä. Kaikkien reittiopastustietojen lisäksi näytössä näkyy tietoviihdejärjestelmän tila, ulkolämpötila sekä Bluetooth -liitetyn matkapuhelimen signaalin voimakkuus. Navigaattori värinäytöllä ja Euroopan kartoilla. Täydellinen valikoima reittitietoja esitetään selkeällä, hienolla grafiikalla joko päivä- tai yönäyttötilassa. Näytettäviä tietoja ovat muun muassa etäisyys, ajonopeus, RDS-EON-järjestelmän tiedot reitin viivästyksistä ja arvioitu saapumisaika. Valittavissa on myös lintuperspektiivi tai näkymä suoraan yläpuolelta (kuvassa). Kartat kattavat 26 Euroopan maata. Järjestelmä on helppokäyttöinen ja voidaan päivittää Internetin kautta. Navigointijärjestelmään sisältyy myös TomTomin LIVE-palvelupaketti, jossa on tuki HD Traffic -toiminnolle, Google-paikkahaulle ja sääennusteille. Pakettiin sisältyy kolmen kuukauden kokeilu (ominaisuudet vaihtelevat markkina-alueittain).
Grafiikka lintuperspektiivistä. Suoraan yläpuolelta näkyvän 2D-karttanäkymän lisäksi valittavissa on lintuperspektiivi, joka lisää käytännöllisen kolmiulotteisen näkymän reittinäyttöön. Radion säätimet ohjauspyörässä. Kuljettaja voi käyttää kaikkia radion tärkeimpiä säätöjä, kuten äänenvoimakkuutta, äänilähteen valintaa ja radioaseman valintoja irrottamatta käsiään ohjauspyörästä. Bluetooth -liitäntä. Helppokäyttöinen ja hyvin yhteensopiva Bluetooth mahdollistaa matkapuhelinviestinnän ilman käsiä ja turvallisesti. Tietoviihdejärjestelmä R 15 BT USB. Viritin, jossa on integroitu näyttö, jossa on myös kellonajan näyttö. RDS EON -toiminto sekä Bluetooth -,USB- ja aux-in-liitännät. Teho 2 x 15 W (Bus) tai 4 x 15 W (Combi). CD 16 BT USB. CD-/MP3-soitin, viritin RDS EON-toiminnolla, Bluetooth -, 2 x USB-, aux-in-liitännät sekä integroitu näyttö, säätimet ohjauspyörässä. Teho 2 x 15 W (Bus) tai 4 x 15 W (Combi). CD 35 BT USB Navi. CD-/MP3-soitin, viritin, Bluetooth -, USB-, aux-in-liitännät, säätimet ohjauspyörässä. Teho 2 x 20 W (Bus)/4 x 20 W (Combi). Satelliittinavigaattori korkealle asennetulla värinäytöllä. Koko Euroopan kattava kartasto. Tuloliitäntä (aux-in) lisälaitteille ja USB-liitäntä. Kaikissa Opel Movanon tietoviihdejärjestelmissä on lisälaitteiden tuloliitäntä ja USB-liitäntä. Digitaaliradio Kaikkia eurooppalaisia digitaalisen radion muotoja voi vastaanottaa DAB- ja DAB+-toiminnoilla. Saatavissa valinnaisvarusteena CD 16 BT USB -järjestelmän kanssa.
Ohjaamo Mukavuus Ajotietokone. Ajotietokone antaa tietoja esimerkiksi polttoaineen kulutuksesta, ajomatkasta jäljellä olevalla polttoaineella, ajoajasta ja ajetusta matkasta. Kuljettajan mukavuusistuin. Valinnaisvarusteena saatava voimakkaasti muotoiltu istuin, jossa on säädettävä ristiselän tuki ja kyynärnoja sekä korkeuden säätö. Saatavissa myös etumatkustajalle. Digitaalinen ajopiirturi. Helposti kuljettajan käytettävissä. Kirjaa ajo- ja lepoajat luotettavasti ajokaluston hallintatietojen kokoamista ja analysointia varten. (Vakiovaruste Bus-mallissa, valinnaisvaruste Combissa.) Kiinteä nopeudenrajoitin. Bus-mallissa on vakiona nopeusrajoitin, joka on asetettu lakisääteisesti nopeudelle100 km/h. Nopeusrajoitinta ei voi kytkeä pois käytöstä. Combiin valinnaisena saatava nopeudenrajoitin voidaan asettaa neljälle ennalta määritetylle nopeudelle. Start/Stop-järjestelmä. Start/Stop-järjestelmä tuo merkittäviä polttoaineen säästöjä erityisesti kaupunkiliikenteessä. Se sammuttaa moottorin automaattisesti, kun auto pysähtyy. Moottori käynnistyy välittömästi uudelleen, kun kytkintä painetaan. Mukavuusistuimet. 19,5 asteen istuinkulma, 660 mm:n lantion ja polven välinen tila sekä hartiatilaa lisäävät, eritasossa olevat kaksoisistuimet parantavat matkustusmukavuutta. Jokaisessa istuimessa on kolmipisteturvavyö ja pääntuki. (Vakiovaruste bus-mallissa.) Matkustamon valaistus. Istuinkohtaiset valot parantavat matkustusmukavuutta ja jalkatilan valaistuksen avulla matkustajat löytävät helposti istuimensa pimeässä. (Vakiovaruste bus-mallissa.)
Ilmastointi. Ilmastointi on osa matkustusmukavuutta. Ilmastointipaketin kanssa järjestelmässä on myös siitepölysuodatin. Taka-askelma. Valinnaisvarusteena saatava, puskuriin upotettu taka-askelma helpottaa Combin tavaratilan käyttöä. Varusteet Takaosan ilmastointi Combissa. Erillinen takaosan ilmastointi, johon kuuluu pään yläpuolella olevat suuttimet, takaa miellyttävän sisäilman toisen ja kolmannen istuinrivin matkustajille. (Valinnaisvaruste.) Sisään vetäytyvä sivuaskelma. Sähkötoiminen, sisään vetäytyvä sivuaskelma ja sisäpuolella oleva kaide helpottavat autoon kulkemista ja autosta poistumista. Askelma tulee automaattisesti esiin, kun sivuovi avataan, ja vetäytyy takaisin sisään, kun ovi suljetaan. (Vakiovaruste bus-mallissa.) Takaosan ilmastointi Bus-mallissa. Aivan kuin lentokoneissa, takamatkustajilla on ylhäällä hattuhyllyssä sijaitsevat omat suuttimet, joilla he voivat säätää ilman suunnan ja määrän omien mieltymystensä mukaan. (Valinnaisvaruste.) Avautuvat sivuikkunat. Sivuikkunoiden valinnaiset liukupaneelit parantavat ilmanvaihtoa. Takaosan lämmitys. Takaosan lämmitysjärjestelmässä on kaksi tehokasta neljän kilowatin lämmitintä, jotka toimivat istuinten alla olevan tuuletusjärjestelmän kautta. Se voidaan ohjelmoida esilämmittämään sisätilat. (Valinnaisvaruste Bus-mallissa.) Sävytetyt lasit. Vakiovarustukseen kuuluvat sävytetyt takalasit lisäävät matkustajien mukavuutta ja yksityisyyden suojaa ja suojaavat samalla voimakkaalta auringonvalolta.
Monikäyttöisyys Hattuhyllyt. Istuimien yläpuolella olevilla hattuhyllyillä voi säilyttää takkeja ja pientavaroita. (Vakiovaruste bus-mallissa.) Sähkötoiminen liukuovi. Sähkötoiminen liukuovi, jota kuljettaja voi käyttää kaukoohjaimella ja jossa on ulkopuolelta käytettävä hätäavaustoiminto, on täydellinen helppoa kuormaamista ja matkustajien kulkua varten. (Valinnaisvaruste bus-mallissa.) Irrotettavat takaistuimet. Combi-mallista voi poistaa kaksi takaistuinta ilman työkaluja, jolloin saadaan lisätilaa esimerkiksi matkatavaroille. Bus-mallista voi poistaa kaksi takimmaista istuinriviä. (Valinnaisvaruste.) Täysikokoinen vararengas. Combi-mallissa ja 16-paikkaisessa Bus-mallissa on täysikokoinen vararengas lattian alla. 17-paikkaisessa Bus-mallissa on tilaa säästävä renkaan korjaussarja. Sidontalenkit (Combi). Tavaratilan kätevät ja käytännölliset sidontalenkin pitävät kuorman tukevasti paikallaan.
Turvallisuus ja varmuus Pysäköintiavustin. Pysäköintiavustin antaa äänimerkin tahattoman törmäyksen välttämiseksi peruutettaessa. (Valinnaisvaruste.) Ulkopuoli Etusumuvalot. Valot ovat optimaalisesti sijoitetut ja upotetut, jotta tahattomat vauriot voidaan välttää. Varusteet Auton turvajärjestelmä. Kauko-ohjattava varkaudenestohälytin, joka suojelee koko autoa (moottoritilaa, ohjaamoa ja matkustamoa) asiattomalta tunkeutumiselta volumetrisilla liikkeentunnistimilla. (Valinnaisvaruste.) Roiskeläpät. Kestävää kestomuovia, suunniteltu erityisesti suojaamaan koria esimerkiksi kiveniskemien, roiskeiden ja soran aiheuttamilta vaurioilta. Valaistuspaketti. Valaistuspakettiin on koottu kaikki tärkeät valojen toiminnot, jotka parantavat näkyvyyttä ja turvallisuutta: automaattiset pyyhkimet ja valot, etusumuvalot ja staattiset kulmavalot. Sivukatveen peilit. Kaksoislinssi ulkoisissa sivupeileissä vähentää katvealueen aiheuttamia vaaratilanteita ajon aikana. Suuri, kupera sivupeili etumatkustajan häikäisysuojassa lisää katvealueen näkyvyyttä ahtaissa paikoissa peruutettaessa.
Pulse Hiilenmusta Vinyl Hiilenmusta 1 1 Vain Combi-malliin.
Värit ja verhoilut Arctic White North Sea Blue Signal Blue Poppy Red Mandarin Orange Saffron Yellow Ink Blue Halo Silver 1 Ambient Blue 1 Pearl Black 1 1 Metallivärit.
Suorituskyky, huolto ja takuut. Kaikissa Movanon moottoreissa on voimakas vääntö ja mukautuva teho ominaisuudet, joita yrityksesi tarvitsee. Movano Combin uudet BiTurbo-moottorit ovat edelläkävijöitä yleisessä kuljetustehokkuudessa sulavan, erinomaisen suorituskykynsä ja poikkeuksellisen alhaisten päästöjen ja vähäisen kulutuksen ansiosta. Start/Stop-järjestelmä, joka on vakiovaruste ecoflexja BiTurbo-moottoreissa, vähentää päästöjä aina kun sinun on pysähdyttävä liikennevaloissa tai ruuhkassa. Tämä takaa huomattavat säästöt kaupunkiajossa ja vaikeissa liikenneolosuhteissa. Kaikki Opel Movanon mallit on rakennettu periaatteella, että tavara-autojen pitää toimia yrityksen ja asiakkaiden hyväksi, ei seistä korjaamoilla. Näin ollen ne on suunniteltu niin, että ne toimivat luotettavasti useiden vuosien ajan vähäisin huolloin, ja niiden turvana on kuuden vuoden puhkiruostumattomuustakuu. Huoltovälit ovat 40 000 km 1 Combi-mallilla ja 30 000 km 1 Busmallilla. Jos määräaikaishuoltojen ulkopuolista huoltoa tarvitaan, Euroopassa on 3 200 asiantuntevaa huoltokorjaamoa, joissa Opel Movano saadaan takaisin tien päälle nopeasti tai jotka voivat tarjota tilapäisen sijaisauton. Tarkempia tietoja leasing-sopimuksista, huoltopalveluista ja yrityspalveluista saat erikoistuneesta Opel-tavara-autoliikkeestä. 1 tai 2 vuotta.
FWD = Etuveto Moottorit 2.3 CDTI ecoflex Start/Stop (81 kw/110 hp) 2.3 CDTI (92 kw/125 hp) 2.3 CDTI BiTurbo Start/Stop (100 kw/136 hp) 2.3 CDTI (110 kw/150 hp) 2.3 CDTI BiTurbo Start/Stop (120 kw/163 hp) Kuutiotilavuusa (cm 3 ) 2 298 2 298 2 298 2 298 2 298 Suurin teho (kw/hp) r/min Suurin vääntö (Nm) r/min 81/110 3 500 285 1 250 2 000 92/125 3 500 310 1 250 2 500 100/136 3 500 340 1 500 2 500 110/150 3 500 350 1 500 2 750 120/163 3 500 360 1 500 3 000 Vaihteisto 6-vaihteinen manuaali 6-vaihteinen Easytronic 6-vaihteinen manuaali 6-vaihteinen Easytronic 6-vaihteinen manuaali Päästönormi Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Taulukossa on versiosta ja renkaista riippuvat kulutuksen ja päästöjen raja-arvot. Mallikohtaiset arvot saatavilla Opel-jälleenmyyjältä. Polttoaine Diesel Diesel Diesel Diesel Diesel Polttoaineenkulutus (l/100 km) Kaupunki Maantie Yhdistetty CO 2 päästöt, yhdistetty combined (g/km) 8,1 8,3 7,1 7,3 7,4 7,7 8,1 8,4 7,0 7,6 7,4 7,9 7,2 7,5 6,5 6,9 6,8 7,2 8,5 8,8 7,7 8,0 8,0 8,3 7,2 7,5 6,5 6,9 6,8 7,2 197 203 194 206 177 188 209 217 177 188 Suorituskyky, huolto ja takuut Ilmoitetut tiedot pitivät paikkansa esitteen painoajankohtana. Yhtiö pidättää oikeuden muuttaa moottorien määrityksiä milloin tahansa, mikä saattaa vaikuttaa esitettyihin tietoihin. Tuoreimmat tiedot ovat saatavilla Opel-liikkeistä. Polttoainen kulutuslukemat ja CO 2 päästöarvot perustuvat asetukseen R (EC) No. 715/2007 (sovellettavaan versioon). Polttoaineenkulutuksen ja CO 2 päästöarvot eivät viittaa yksittäiseen autoon. Lukemat on esitetty vain eri versioiden vertailua varten. Lisävarusteet saattavat saattavat vaikuttaa ajoneuvon painoon. Rengasmerkintä Mitat 215/65 R 16 225/65 R 16 Renkaan taloudellisuusluokitus B B E Renkaan märkäpitoluokitus B B C Renkaan ohiajomelulukema (db) 71 73 70 Ohiajomeluluokitus
Opel-huolto. Euroopan laajuinen asiakaspalvelu. Käytettävissäsi on yli 3 200 yksilöllistä, osaavaa ja täsmällistä palvelua tarjoavaa huoltokorjaamoa mukaan lukien yli 2 000 tavara-autoihin erikoistunutta palvelukeskusta kaikkialla Euroopassa. Hyvään palveluun kuuluu myös kertoa asiakkaalle seikkaperäisesti, mitä on korjattu ja miksi sekä miten kaikki kulut ovat muodostuneet. Asiakaspalvelukeskus. Opel-kauppias on palveluksessasi, kun sinulla on kysyttävää tai tarvitset jotakin. Tarvittaessa saat autoasi koskevia lisätietoja Opel-asiakaspalvelukeskuksesta, puh. 09-817 10 147. Opel Assistance -tiepalvelu. Tämä ilmainen palvelu kuuluu kaikkiin uusiin Opel Movanoihin 2 vuoden ajan ensirekisteröinti- tai luovutuspäivästä lukien sen mukaan, kumpi täyttyy ensin. Opel Assistance auttaa, olitpa missä hyvänsä. Yli 40 Euroopan maassa vuorokauden ympäri. Palveluihin kuuluvat apu auton rikkoutuessa, hinauspalvelu, auton vuokrauspalvelu ja hotellimajoitus taikka avustus matkan jatkumiseen esimerkiksi junalla tai lentäen (ohjelman ehtojen mukaan). Toisen vuoden jälkeen voit jatkaa Opel Assistance -palvelua ottamalla yhteyttä lähimpään jälleenmyyjään tai valtuutettuun huoltoon. Uuden auton takuu. Tämä takuu kattaa uuden Opel-auton 24 kuukauden ajan ilman kilometrirajoituksia auton ensirekisteröintipäivästä tai ensimmäisestä käyttöönottopäivästä alkaen, sen mukaan, kumpi täyttyy ensin. Puhkiruostumattomuustakuu 6 vuotta. Opel tarjoaa autollesi luotettavan pitkäaikaistakuun puhki ruostumista vastaan, edellyttäen, että autosi on huollettu ja tarpeelliset tarkastukset on tehty huolto-ohjelman mukaisesti. Varaosat ja lisävarusteet. Kaikki tarvittavat osat ja varusteet autosi ylläpitoon ja räätälöimiseen yksilöllisiin sekä yrityksesi tarpeisiin saat Opel-liikkeestä, joka neuvoo ja opastaa mielellään. Kierrätys. Tietoja kierrätyspainotteisesta suunnittelusta ja elinkaarensa päässä olevien autojen keruupisteistä on osoitteessa www.opel.fi. Käänny kaikissa kysymyksissä Opel-jälleenmyyjän puoleen. Lisätietoja on sivustossa www.opel.fi. www.opel.fi Joissakin tämän esitteen kuvissa on erikoisvarusteita, jotka eivät sisälly vakiotoimitukseen. Ilmoitetut tiedot pitivät paikkansa esitteen painoajankohtana. Pidätämme oikeuden muuttaa tuotteiden ulkonäköä ja varustelua. Painoteknisistä syistä esitteen värit voivat poiketa tuotteiden todellisista väreistä. Kuvissa näkyvät lisävarusteet ovat saatavana lisämaksua vastaan. Saatavuus, tekniset ominaisuudet ja ajoneuvojen sisältämät varusteet voivat vaihdella Saksan liittotasavallan ulkopuolella. Lisätietoja ajoneuvojen varusteista saat paikalliselta Opel-jälleenmyyjältä. ADAM OPEL AG, Rüsselsheim Edition 09/14 PEFC/04-31-1370 PEFC-sertifioitu Esite on painettu valvotuista lähteistä hankitulle paperille, joka on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä. www.pefc.org FIN/MY15