Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Turun Aluejärjestö ry:n alueelta 54 laadukasta ehdokasta Rakennusliiton liittokokousvaaleihin. Se on reilu kolmenkertainen määrä edustajapaikkoihin verrattuna. Ehdokkaita on 20 ammattiosastosta ja eri ammattinimikkeitä on 24. Ehdokkaiden keskiikä on 45 vuotta. Nuorin on ehdokas 23 ja vanhin puolestaan 69 vuotta vanha. Edellisiin vaaleihin nähden uusia ehdokkaita on 30. Lähdemme tavoittelemaan korkeaa äänestysaktiivisuutta. Vaaliliitto on asettanut tavoitteiksi mm. rakentajien työllisyyden parantamisen, ansiotason kohottamisen sekä harmaan talouden karsimisen pois alan työmarkkinoilta. Ehdokkaat ovat varsin hyvin perillä siitä, että tavoitteiden saavuttaminen vaatii paljon työtä. He ovat valmiita ottamaan haasteen vastaan. Rakentajien asema on monissa maissa heikentynyt selkeästi harmaan talouden yritysten otettua vallan rakentamisessa. Kaikille rakentajille on turvattava toistaiseksi voimassa olevia työpaikkoja sekä kohtuullinen palkka, joka antaa mahdollisuuden tulla toimeen Suomessa. Ulkomaalaista vuokratyövoimaa käyttävien hämäräyritysten käyttö rakennuksilla on saatava kuriin. Isoja rakennusalan yrityksiä tulisi kohteiden pääurakoitsijoina vastuuttaa laajemmin kohteiden toteutuksesta, jotta rehelliset suomalaiset yritykset, jotka maksavat rakennusalan työehtosopimusten mukaista palkkaa, voivat kilpailla kohteista. Rakennusalan työntekijöiden ansiokehityksen on noustava, urakkatyön muotoja on saatava kannustavaksi, työaikoja lyhennettävä ja työturvallisuutta parannettava. Näillä toimenpiteillä turvaamme suomalaisen työelämän pelisääntöjen säilymisen nykyisessä muodossa tässä sopimusyhteiskunnassa. Toivon, että kaikki Turun Aluejärjestön vaalipiirin äänestäjät käyttävät äänisoikeuttaan näissä vaaleissa sekä keväällä käytävissä eduskuntavaaleissa. Äänestämällä turvaamme tuleville rakennustyöläisille turvalliset työpaikat. Jouni Ruotsalainen vaalipiirin asiamies Rakennusliitto Turun Aluejärjestö 3
Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto Turun alueen ehdokkaat 2 3 Alanko Jyrki Aura Brander Markku 4 5 Elo Leo Nousiainen os. 017 Eskonniemi Seppo maalari alueluottamusmies os. 014 4
Liittokokousvaalit 2011 6 7 Haapanen Aki putkiasentaja os. 391 Hannula Juha osaston sihteeri Pyhäranta os. 080 8 9 Heikkinen Marko raudoittaja osaston taloudenhoitaja Salo os. 094 Huhtanen Raimo 5
Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto Turun alueen ehdokkaat 10 11 Hurten Raimo koneenhoitaja osaston puh.joht. Sauvo os. 226 Hämäläinen Petri raudoittaja osaston puh.joht. os. 018 12 13 Karjalainen Lasse sisäkattoasentaja työsuojeluvaltuutettu Kauppinen Arto asentaja Koski os. 056 6
Liittokokousvaalit 2011 14 15 Kilpinen Tapani tasoitemies työsuojeluvaltuutettu os. 014 Korhonen Veli Parainen 16 17 Koskinen Seppo Parainen os. 125 Laaksonen Ismo 7
Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto Turun alueen ehdokkaat 18 19 Laaksonen Matti Sauvo os. 241 Laine Väinö osaston puh.joht. Ilmarinen 20 21 Lastuniemi Ilkka muurari Perniö As. os. 056 Lehtonen Jouko 8
Liittokokousvaalit 2011 22 23 Lehtonen Marko Lieto Leino Nina maalari liittovaltuuston jäsen os. 014 24 25 Lemberg Erki osaston sihteeri Mahmud Esmail Karim 9
Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto Turun alueen ehdokkaat 26 27 Malmi Jari alueellinen työsuojeluvaltuutettu Mamia Mika 28 29 Mattila Mauri Raisio Miettinen Timo asbestityöntekijä 10
Liittokokousvaalit 2011 30 31 Nurmi Jarkko torninosturinkuljettaja alueellinen työsuojeluvaltuutettu Salo os. 056 Nurmi Petri osaston puh.joht. Raisio os. 221 32 33 Nurminen Tapani panostaja Vinkkilä os. 116 Pajunen AriPekka kermieristäjä alueellinen työsuojeluvaltuutettu 11
Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto Turun alueen ehdokkaat 34 35 Palmgren Reijo toimitsija / eläk. os. 391 Pasanen Ossi osaston puh.joht. 36 37 Peltoniemi Teuvo putkiasentaja os. 391 Perämäki Jari ajoneuvonosturinkuljettaja Kaarina os. 533 12
Liittokokousvaalit 2011 38 39 Rasimus Mika Raunio Janne kolamies alueellinen 40 41 Rintala Markku raudoittaja alueellinen työsuojeluvaltuutettu Piikkiö os. 018 Riski Ossi Masku 13
Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto Turun alueen ehdokkaat 42 43 Rousku Vesa ajoneuvonosturinkuljettaja työsuojeluvaltuutettu Ilmarinen os. 533 Salmi Jatta nuorisovastaava 44 45 Suominen Erkki Tarvasjoki Suovanen Esko Nousiainen os. 306 14
Liittokokousvaalit 2011 46 47 Tapola Jorma Kivityöntekijä luottamusmies Alastaro os. 212 Tiainen Marko putkiasentaja Aura os. 391 48 49 Tuiskala Tero Laitila os. 389 Tuominen Timo muurari työsuojeluvaltuutettu Masku os. 603 15
Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto Turun alueen ehdokkaat 50 51 Uusitalo Katja maalari Nousiainen os. 014 Walve Pasi elementtiasentaja os. 094 52 53 Varjonen Heini Aura Viander Veikko Somero os. 155 16
Liittokokousvaalit 2011 54 55 Virtanen Jari lasitteenvalmistaja osaston puh.joht. Paimio os. 017 Vuorinen Marko prosessinvalvoja Kirjala os. 125 17
Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto Turun alueen ehdokkaat Ei haikailla menneitä vaan puolustetaan rakentajia tänään Suomi ei ole valmiiksi rakennettu Emme hyväksy palkkojen ja työehtojen polkemista Ammattirakentaja ei halua elättää hämäräheikkejä Suomalaiset työsuhteen ehdot kuuluvat kaikille täällä työskenteleville tai asuville Rakennusliiton jäsenyys on osa ammattilaisuutta Yhdessä olemme vahvoja ÄÄNESTÄ 1. 8.3.2011 18