RAKENNUSERISTEET Tuotehinnasto

Samankaltaiset tiedostot
Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

Kouluterveyskyselyn perusopetuksen 4.-5 luokkien ja luokkien vastaajamäärä ja aineiston kattavuus kunnittain 2017.

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

Two-person household, EUR per month

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

TILASTOKESKUS - Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto 2013

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

Naapurit-pelin voittokooste

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

Summaarisessa riita-asiassa toimivaltainen käräjäoikeus kunnittain

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain

METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT

Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta

Kunnat ja suuralueet. 020 Akaa 3 Länsi-Suomi. 005 Alajärvi 3 Länsi-Suomi. 009 Alavieska 4 Pohjois- ja Itä-Suomi. 010 Alavus 3 Länsi-Suomi

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

Henkilöasiakkaiden lainat paikkakunnittain 2018

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Sairaanhoitokorvausten saajat ja maksetut korvaukset

Sairaanhoitokorvausten saajat ja maksetut korvaukset

Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain

Manner-Suomi

Toimeentulotuen menot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Päätukihaun sähköisten hakemusten osuus 455-lomakkeen jättäneistä tiloista

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014

KUNNAT 2017 MAAKUNNAT 2017

Työllistymistä edistävässä palvelussa tai muussa toiminnassa. Työ- tai yritystoiminnan tuloa

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN:

Etuus työllistymistä edistävän

KUNNAT 2016 MAAKUNNAT 2016

Etuus työllistymistä edistävän

Keskituloisten palkansaajapuolisoiden tuloverot vuonna 2019 kunnittain (kunnat verojen mukaisessa suuruusjärjestyksessä)

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2015 kunnittain. Syntymävuosi X X

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa Sivu 1 (10)

kuntia kpl /kk /m2/kk m2 kuntia kpl /kk /m2/kk m2 Yhteensä: Manner-Suomi ,24 10, ,56 11,16 49,2 46,9 %

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa Sivu 1 (10)

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta /2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys

Koko maa ,74 0,36 0,94 0,02 0,43 0,02 1,05 0,02 Manner-Suomi ,75 0,36 0,94 0,02 0,44 0,02 1,05 0,02

Perustoimeentulotuen menot ja saajat vuonna 2018

Aihe: Liikenne- ja viestintävaliokunta keskiviikko , HE 46/2018 vp, Viestintäviraston lausunto (Dnro 646/04/2018)

Perustoimeentulotuen menot ja saajat vuonna 2017

Sairaanhoitokorvausten saajat/ Matkat

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2014 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Valtionosuusuudistus: Esityksen vaikutus kuntien valtionosuuteen vuoden 2014 tasossa sekä vuosien siirtymätasaus Lähde: VM/KAO 9.4.

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

Kerhon kotikunta Kerhon maakunta Kerhon piiri Piirit Lyhenne

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

VM/KAO, Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2017

Transkriptio:

Tuotehinnasto 1.1.2018

MÄÄRÄYKSET TÄYTTÄVÄT RAKENTEET Tuotenimet Paksuudet U-arvo Ulkoseinä, U-arvovaatimus 0,17 W/m²K Runkoseinät (mahd. lisäkoolaus laskettu pystyynkoolattuna ellei erikseen mainittu) PAROC extra (ristiinkoolattu, puutavaran mitat 175+50 ) 225 + kipsituulensuoja 0,17 PAROC extra 225 + 12 kuitulevytuulensuoja 0,17 PAROC extra 225 + 25 kuitulevytuulensuoja 0,16 PAROC extra + PAROC Cortex pro 150 + 70 0,17 PAROC extra + PAROC Cortex pro 175 + 40 0,17 PAROC extra + PAROC Cortex pro 175 + 50 0,16 PAROC extra + PAROC Cortex pro 200 + 70 0,14 PAROC extra + PAROC Cortex pro 250 + 55 0,12 PAROC extra + PAROC Cortex 200 + 30 0,17 PAROC extra pro 225 + kipsituulensuoja 0,17 PAROC extra pro (ristiinkoolattu, puutavaran mitat 175+50 ) 225 + kipsituulensuoja 0,16 PAROC extra pro 225 + 12 kuitulevytuulensuoja 0,16 PAROC extra pro (ristiinkoolattu, puutavaran mitat 150+50 ) 200 + 12 kuitulevytuulensuoja 0,17 PAROC extra pro 200 + 25 kuitulevytuulensuoja 0,17 PAROC extra pro + PAROC Cortex pro 150 + 50 0,17 PAROC extra pro + PAROC Cortex pro 150 + 70 0,16 PAROC extra pro + PAROC Cortex pro 175 + 50 0,16 PAROC extra pro + PAROC Cortex pro 200 + 70 0,13 PAROC extra pro + PAROC Cortex 200 + 30 0,16 Betonirunko 150 PAROC Fatio Plus (paksurappaus) 190 (95 + 95 tai 1 x 190 ) 0,17 PAROC Fatio Plus (paksurappaus) 220 (110 + 110 tai 1 x 220 ) 0,14 PAROC Linio 15 (ohutrappaus) 210 (100 + 110 ) 0,17 PAROC Linio 15 (ohutrappaus) 205 0,17 PAROC Linio 80 (ohutrappaus, ilman kiinnikkeitä) 220 0,17 PAROC Linio 80 (ohutrappaus, ilman kiinnikkeitä) 270 0,14 PAROC extra + PAROC Cortex pro 150 + 40 0,17 PAROC extra + PAROC Cortex 175 + 30 0,16 PAROC extra + PAROC Cortex pro 150 + 50 0,17 PAROC extra pro + PAROC Cortex 150 + 30 0,17 PAROC Cortex One 180 0,17 PAROC Cortex One 205 0,15 PAROC Cortex One 220 0,14 BSW-elementti (sisäkuori 150, ulkokuori 80 ) PAROC PreCast ggt 205 0,17 PAROC PreCast ggt 245 0,14 PAROC COS 5ggt 220 * 0,17 PAROC COS 5ggt 255 0,14 Yläpohja (harjakatto, ristikkorakenne), U-arvovaatimus 0,09 W/m²K PAROC extra 50 + 350 0,09 PAROC extra + PAROC BLT 6 (Tuplavarma) 100 + 310 0,09 PAROC extra + PAROC BLT 6 (Tuplavarma) 100 + 420 0,07 PAROC BLT 6 420 0,09 PAROC BLT 6 540 0,07 Vino yläpohja, U-arvovaatimus 0,09 W/m²K PAROC extra + PAROC Cortex pro 375 + 40 0,09 Alapohja, U-arvovaatimus 0,09 W/m²K** tai 0,17 W/m²K*** PAROC extra + PAROC Cortex pro 375 + 55 0,09 PAROC extra + PAROC Cortex pro 175 + 50 0,17 *) Betoniteollisuus ry:n suositus **) 0,09 Tuuletusaukot yli 8 alapohjan pinta-alasta (pilariperustus) ***) 0,17 Tuuletusaukot max. 8 alapohjan pinta-alasta (tuulettuva ryömintätila) Laskennassa käytetyt arvot / otettu huomioon seuraavat tekijät: rankarakenteissa huomioitu pystyrunko 50, k600 jaolla. Ilmaraoista aiheutuva korjauskerroin ΔU : Taso 0. bsw-elementeissä huomioitu ΔU-lisäyksenä ansaat EN ISO 6946 mukaisesti. Tuuletusurat on huomioitu laskennassa. rappausaluseristeiden kiinnikkeiden sekä kantavan betonirungon tiilisiteiden vaikutus U-arvoon < 3 %, kiinnikkeiden vaikutusta ei tarvitse ottaa huomioon U-arvoa laskettaessa (EN ISO 6946). laskenta EN Standardin EN ISO 6946 mukaan. 2

SISÄLLYS Määräykset täyttävät rakenteet...2 Tekniset tiedot...4 Toimituskategoriat....6 Toimitusajan määräytyminen ja tilausehdot...6 Tuotteiden CE-merkintä ja suoritustasoilmoitus...6 Yleisiät pakkaustavat...7 PAROC yleiseristeet....8 Pehmeät levyeristeet...8 Pehmeät väliseinäeristeet... 12 Pehmeät mattoeristeet... 13 Korjaus- ja teollisuuseristeet... 14 Saunaeristeet... 15 Tuulensuojaeristeet... 16 Tuulensuojaeristeiden asennus (puurunkoinen talo).. 20 Ulkoseinien lisäeristäminen ulkopuolelta.... 21 Tiivistystuotteet...22 Puhallus- ja irtoeristeet yläpohjan omatoimiseen eristämiseen...23 PAROC -puhalluskivivilla asennettuna...24 PAROC -palosuojaeristeet... 26 PAROC FPS 17- palosuojaeristeen asennus betonilaattaan ja -seinään....29 PAROC -FireSAFE -Palavien materiaalien suojaverhousratkaisut...30 PAROC -rappausaluseristeet...32 PAROC -kattoeristeet, ala- ja välikerroseristeet...34 PAROC -kattoeristeet, pintakerroseristeet...36 Kattolamellijärjestelmä....38 CLT- ja LVL -levyeristeet... 42 PAROC -betonirakenne-eristeet...46 Välipohjan alapuoliset eristeet...50 PAROC -askeläänieristeet...................... 51 Asennustarvikkeet.... 52 PARAFON -akustointituotteet...56 PARAFON -akustointituotteiden asennustarvikkeet...57 Tekniset eristeet...58 Rakennuseristeiden yleiset toimitusehdot...60 Rakennuseristeiden myynti- ja palveluehdot... 61 CE - merkki ja toimintajärjestelmä.... 61 PAROC -kivivilla energiatehokas ja palamaton PUNARAITA... 62 Eristeratkaisut....64 Laskurit...65 Muistiinpanoja...66 Yhteystiedot...68 3

TEKNISET TIEDOT CE-MERKITTY EN 13162 MUKAAN Kuvaus ja pinnoite Yleiseristeet PAROC extra pinnoittamaton levy 0,036 A1 PAROC extra pro pinnoittamaton levy 0,033 A1 PAROC UNM 37 pinnoittamaton matto 0,037 A1 PAROC Sonus UUTUUS pinnoittamaton levy 0,044 A1 PAROC UNM 37p paperipintainen matto 0,037 F PAROC UNM 37z puristettu matto 0,037 A1 Tuulensuojaeristeet PAROC Cortex (b) tuulensuojapinnoitettu levy 0,033 A2-s1,d0 PAROC Cortex pro (b) tuulensuojapinnoitettu levy 0,032 A2-s1,d0 PAROC Cortex One (b) tuulensuojapinnoitettu levy 0,033 A2-s1,d0 Korjaus-ja teollisuuseristeet, saunaeristeet PAROC WAS 25t lasikuituhuopapintainen levy 0,033 A1 PAROC FPS 8a alumiinipintainen levy (Saunalevy ja Termolevy) 0,034 A1 Rappausaluseristeet PAROC Fatio Plus pinnoittamaton levy 0,033 A1 5 PAROC Linio 15 pinnoittamaton levy 0,037 A1 30 15 PAROC Linio 80 pinnoittamaton lamelli 0,040 A1 50 80 Betonirakenne- eristeet PAROC Cortex One (b) tuulensuojapinnoitettu levy 0,033 A2-s1,d0 PAROC PreCast ggt lasikuituhuopapintainen levy, ristiinuritettu 0,034 F 5 PAROC COS 5 pinnoittamaton levy 0,035 A1 5 PAROC COS 5gt lasikuituhuopapintainen levy, urat yhteen suuntaan 0,035 F 5 PAROC COS 5ggt lasikuituhuopapintainen levy, ristiinuritettu 0,035 F 5 PAROC COS 10 pinnoittamaton levy 0,035 A1 10 Kattoeristeet, ala- ja välikerros PAROC ROS 30 pinnoittamaton levy 0,036 A1 30 250 PAROC ROS 30g uritettu pinnoittamaton levy 0,036 A1 30 250 PAROC ROS 50 pinnoittamaton levy 0,038 A1 50 450 PAROC ROS 50t lasikuituhuopapintainen levy 0,038 A1 50 450 PAROC ROL 30 pinnoittamaton lamelli 0,038 A1 30 PAROC ROL 60 UUTUUS pinnoittamaton lamelli 0,039 A1 60 Läönjohtavuus, λ D, W/mK Paloluokka, Euroluokka Puristusjännitys, CS(10), kpa Puristuslujuus, CS(Y), kpa Pistekuorma, PL(5), N Vetolujuus, TR, kpa 4

Kuvaus ja pinnoite Kattoeristeet, pintakerros PAROC ROB 60t lasikuituhuopapintainen levy 0,038 A1 60 600 PAROC ROB 60gt uritettu lasikuituhuopapintainen levy 0,038 A1 60 600 PAROC ROB 80t lasikuituhuopapintainen levy 0,038 A1 80 700 PAROC ROB 80gt uritettu lasikuituhuopainen levy 0,038 A1 80 700 PAROC ROB 100gt uritettu lasikuituhuopapintainen levy 0,038 A1 100 700 Palosuojaeristeet PAROC FPB 10 pinnoittamaton levy 0,035 A1 PAROC FPS 14 pinnoittamaton levy 0,037 A1 PAROC FPS 17 pinnoittamaton levy 0,038 A1 PAROC FPS 17t lasikuituhuopapintainen levy 0,038 A1 PAROC FPY 1 UUTUUS pinnoittamaton kivivillakaista 0,037 A1 PAROC FireSAFE PR30 UUTUUS lasikuituhuopainen levy 0,035 A1 FireSAFE- suojaverhoustuotteet PAROC FireSAFE RF30 UUTUUS pinnoittamaton levy 0,037 A1 30 15 PAROC FireSAFE VF10 UUTUUS lasikuituhuopainen levy 0,033 A1 PAROC FireSAFE VF30 UUTUUS lasikuituhuopainen levy 0,038 A1 PAROC FireSAFE RO30 UUTUUS lasikuituhuopainen levy 0,038 A1 80 700 PAROC FPL 80 UUTUUS pinnoittamaton lamelli 0,040 A1 50 80 Muut tuotteet PAROC SSB 1 pinnoittamaton levy 0,035 A1 15 PAROC SSB 2t lasikuituhuopapintainen levy 0,037 A1 40 PAROC CGL 20 pinnoittamaton lamelli 0,037 A1 20 20 Muut tuotetiedot hinnastosta tai tuotekorteista www.paroc.fi > Tuotteet > Rakennusten rakenteet Läönjohtavuus, λ D, W/mK Paloluokka, Euroluokka Puristusjännitys, CS(10), kpa Puristuslujuus, CS(Y), kpa Pistekuorma, PL(5), N Vetolujuus, TR, kpa TUOTENIMIEN LISÄYSMERKKIEN SELITYKSET a alu covered alumiinipinnoite gt grooved/tissuefaced uritettu ja pinnoitettu b black musta pinnoite p paper covering paperipinnoite g grooved uritettu t tissue, glasfibre lasikuituhuopa ggt grooved/tissue ristiinuritettu huopapinta z compressed package puristettu 5

TOIMITUSKATEGORIAT VAKIOTUOTTEET Minimimyyntierä on 1 paketti tai lavapakkaus. Toimitusaika on normaalitilanteessa 5-8 työpäivää tilauksesta. Tilausvahvistus toimitetaan asiakkaan toivomuksesta. HINNASTON ERIKOISTUOTTEET Toimitusmahdollisuus on sovittava erikseen aluepäällikön kanssa. Minimitilauserät erikoistuotteille: Tuotekohtaisilla sivuilla on ilmoitettu minimitilauserät lavoittain. Tilausta voi täydentää irtopaketeilla lavamäärien lisäksi. Toimitusaika vahvistetaan aina erikseen. Erikoistuotelisä 150 /tilaus () HINNASTON ULKOPUOLISET ERIKOISTUOTTEET Tästä hinnastosta poikkeavia levykokoja ja paksuuksia valmistetaan tuotantomahdollisuuksien puitteissa. Erikoismittaisten tuotteiden minimitilauserät, hinnoittelu ja toimitusaika sovitaan erikseen aluepäällikön kanssa. Erikoistuotelisä 150 /tilaus (). x levyä m² pkt tai levyä m² EAN-tun 6438 PAROC WAS 25t 1200x1800 30 5 10,80 850063 30 14 pkt 151,20 8508868 50 3 6,48 8500639 50 14 pkt 90,72 85088691 Erikoistuote**) PAROC WAS 25t 600x1200 50 6 4,32 850063 50 21 pkt 90,72 8508867 1200x3000 50 2 7,20 85534518 5 vyä 162,00 85534440 TOIMITUSAJAN MÄÄRÄYTYMINEN JA TILAUSEHDOT Tilauksen toimitusaika lasketaan alkavaksi siitä, kun olee saaneet täydelliset tilaustiedot. Mikäli toimitus käsittää vakio- ja erikoistuotteita, niin toimitusaika määräytyy erikoistuotteiden mukaan. Vaihtoehtoisesti tilaus voidaan jakaa eri tilauksiin, joilla on omat toimitusajat ja rahtikulut. Tilaukset ovat sitovia toimitusajan puitteissa. Mahdolliset tilausmuutokset sovittava erikseen asiakaspalvelue kanssa. Tilausmuutoksista veloitetaan voimassaolevan rahti- ja palveluhinnaston mukaisesti. Muiden kuin vakiotuotteiden tilausten peruminen toimitusajan kuluessa ei ole mahdollista. TUOTTEIDEN CE-MERKINTÄ JA SUORITUSTASOILMOITUS EU:n rakennustuoteasetuksen mukaan CE-merkintä on pakollinen EU-maissa kaikille niille rakennustuotteille, joilla on harmonisoitu tuotestandardi tai joille valmistaja on hankkinut eurooppalaisen teknisen arvioinnin. CE-merkinnässä mukana olevista ominaisuuksista tulee ilmoittaa yhtenäisellä suoritustasoilmoituksella (DoP). Suoritustasoilmoitus sisältää kaikki tuoteryhmälle, esimerkiksi eristeille, pakolliset ominaisuudet sekä käyttökohteeseen perustuvat ominaisuudet, jotka on määritetty yhtenäisten standardien mukaisesti. Rakennustuoteasetuksen mukainen suoritustason ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia Parocin tuoteryhmiä, lukuun ottamatta joitain välitettyjä rakennustuotteitae, joilla ei ole harmonisoitua tuotestandardia. Tuotekohtainen suoritustasoilmoitus löytyy Parocin www-sivuilta jokaisen tuotesivun takaa ja tiedot tuotteista ovat saatavilla myös kootusti: www.paroc.fi/suoritustasoilmoitus Jokaisen tuotetoimituksen yhteydessä myös pakkausluetteloon on merkittynä www-osoite suoritustasoilmoitukseen. Lisäksi tuotteidee etiketteihin on merkitty suoritustasoilmoituksen numero, jotta tarvittavat dokumentit löytyvät helposti. 6

YLEISIMMÄT PAKKAUSTAVAT PAROC extra -SUURPAKKAUKSET w l SUURPAKKAUS, PAROC extra 24 pkt/lava (poikkeuksena levykoko 565 x 870, 30 pkt/lava). Suurpakkauksessa jokaisessa kerroksessa on 6 pakettia ja kerros on kiedottu omalla muovillaan. Kaikkiaan neljä kerrosta. Lisäksi koko lavan ympärillä muovi. Suurpakkausveloitus voimassa olevan PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnaston mukaisesti. h w l SUURPAKKAUS, PAROC extra pro 16 pkt/lava. Suurpakkauksessa jokaisessa kerroksessa on 4 pakettia ja kerros on kiedottu omalla muovillaan. Kaikkiaan neljä kerrosta. Lisäksi koko lavan ympärillä muovi. Suurpakkausveloitus voimassa olevan PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnaston mukaisesti. h Tuote Suurpakkauksen mitat n. w x l x h PAROC extra 460 x 1170 1170 x 1800 x 1990 565 x 1170 1170 x 1800 x 2410 565 x 870 1150 x 1800 x 2450 610 x 1170 1170 x 1800 x 2590 870 x 920 1740 x 2200 x 2430 PAROC extra pro 560 x 1170 1170 x 1800 x 2390 610 x 1170 1170 x 1800 x 2590 PAROC Sonus 565 x 1170 1170 x 1800 x 2410 610 x 1170 1170 x 1800 x 2590 IRTOPAKETTI MUOVIPAKKAUS Esimerkiksi PAROC extra, PAROC extra pro, PAROC -rappausaluseristeet IRTOPAKETTI MUOVIPAKKAUS PAROC -tuulensuojaeristeet PAHVILAATIKKO Esimerkiksi PAROC FPB 10. MUOVISÄKKI Esimerkiksi PAROC - irtoeristeet IRTOPAKETIT LAVALLA Lavakoko 1200 x 1800. Irtopaketit ovat muovihupun alla. Esimerkiksi PAROC -tuulensuojaeristeet. IRTOLEVYT PUULAVALLA Lavakoko 1200 x 1800. Esimerkiksi PAROC Cortex One. IRTOLEVYT VILLATUKIEN PÄÄLLÄ ERGOLAVA Lavakoko 1200 x 1800, korkeus 1300. PAROC -kattotuotteita toimitetaan villatukien päällä. Villatuet voidaan käyttää eristeenä urittamattomassa kerroksessa. 7

PAROC YLEISERISTEET PEHMEÄT LEVYERISTEET PAROC extra Monikäyttöinen kioisa yleiseriste, jolla on erinomaiset palonkesto-, läön- ja ääneneristysominaisuudet. Tiheä ja jämäkkä levytuote, joka asentuu tiiviisti rakenteisiin antaen tehokkaan läöneristävyyden. Helppo työstää pitkäteräisellä Villaveitsellä. Läönjohtavuus λ D : 0,036 W/mK Pinnoite: Käyttökohde: Ulkoseinien, yläpohjien ja rossipohjien läöneristämiseen sekä väliseinien ja -pohjien äänen- ja paloeristämiseen. Laaja mittavalikoima varmistaa sopivuuden eri rakenteisiin. Pakkaukset: Katso sivu 7. PAROC extra Irtopaketti Suurpakkaus 24 pakettia PAROC extra Irtopaketti Suurpakkaus 30 pakettia x Suurpakkaus levyä m² levyä m² 565x1170 30 16 10,58 85417927 4,40 0,32 Muut 45 10 6,61 85417941 4,35 0,32 50 10 6,61 85417965 4,35 0,32 66 8 5,29 85418009 5,20 0,32 70 8 5,29 85418023 5,20 0,32 75 8 5,29 85418047 5,25 0,32 100 8 5,29 85418122 6,60 0,32 125 6 3,97 85418184 8,50 0,32 150 5 3,31 85418245 10,00 0,32 175 4 2,64 85418306 11,90 0,32 200 4 2,64 85418368 13,80 0,32 565x1170 30 384 253,92 85417910 4,00 6,30 extra 60% 45 240 158,64 85417934 3,95 6,30 50 240 158,64 85417958 3,90 6,30 66 192 126,96 85417996 4,65 6,30 70 192 126,96 85418016 4,70 6,30 75 192 126,96 85418030 4,75 6,30 100 192 126,96 85418115 5,95 6,30 125 144 95,28 85418177 7,65 6,30 150 120 79,44 85418238 8,95 6,30 175 96 63,36 85418290 10,75 6,30 200 96 63,36 85418351 12,25 6,30 565x870 100 8 3,93 85575917 6,70 0,26 Muut UUSI KOKO 565x870 100 240 117,90 85575900 5,95 6,30 extra 60% UUSI KOKO PAROC extra Irtopaketti Suurpakkaus 24 pakettia 610x1170 50 10 7,14 85418481 4,40 0,32 Muut 66 8 5,71 85418528 5,20 0,32 70 8 5,71 85418542 5,20 0,32 95 8 5,71 85418627 6,70 0,32 100 8 5,71 85418641 6,70 0,32 125 6 4,28 85418702 8,60 0,32 150 5 3,57 85418764 10,15 0,32 610x1170 50 240 171,36 85418474 3,90 6,30 extra 60% 66 192 137,04 85418511 4,65 6,30 70 192 137,04 85418535 4,70 6,30 95 192 137,04 85418610 5,95 6,30 100 192 137,04 85418634 5,95 6,30 125 144 102,72 85418696 7,65 6,30 150 120 85,68 85418757 8,95 6,30 8

Suurpakkaus x levyä m² levyä m² PAROC extra 870x920 50 12 9,60 85419006 4,40 0,40 Muut Irtopaketti 100 8 6,40 85419167 6,70 0,40 125 6 4,80 85419228 8,60 0,40 150 5 4,00 85419280 10,15 0,40 200 4 3,20 85419402 13,95 0,40 Suurpakkaus 870x920 50 288 230,40 85418993 3,90 12,50 extra 60% 24 pakettia 100 192 153,60 85419150 5,95 12,50 125 144 115,20 85419211 7,65 12,50 150 120 96,00 85419273 8,95 12,50 200 96 76,80 85419396 12,25 12,50 Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC extra 460x1170 50 10 5,38 85539056 4,40 0,27 Muut Irtopaketti 66 8 4,31 85478423 5,25 0,27 Muut 95 8 4,31 85539087 6,70 0,27 Muut Suur pakkaus 460x1170 50 240 129,12 85539049 3,95 6,30 extra 60% 5 suurpakkausta 24 pakettia 66 192 103,44 85539063 4,65 6,30 extra 60% 5 suurpakkausta 95 192 103,44 85539070 5,95 6,30 extra 60% 4 suurpakkausta PAROC extra Irtopaketti 610x1170 175 4 2,85 85418825 12,10 0,32 Muut Suur pakkaus 24 pakettia 610x1170 175 96 68,40 85418818 10,75 6,30 extra 60% 3 suurpakkausta YLEIS PAROC extra Irtopaketti Suur pakkaus 24 pakettia 870x920 175 4 3,20 85419341 12,10 0,40 Muut 870x920 175 96 76,80 85419334 10,75 12,50 extra 60% 3 suurpakkausta Suurpakkauksista veloitetaan suurpakkauslisä voimassa olevan PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnaston mukaisesti. *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () ASENNUSTARVIKKEET PAROC XTK 001 VillaveitsiPRO PAROC XTT 003 VillapöytäPRO PAROC XMV 020zcf Höyrynsulku PAROC XMA 001 Ilmansulkupaperi PAROC XST 013 Tiivistysteippi Pitkäteräinen jämäkkä muovikotelolla varustettu veitsi aattilaiselle kivivillan leikkaamiseen. Pakkauksessa 1 kpl 6438085179795 13,70 /kpl Alumiinistä valmistettu villanleikkuupöytä aattilaisille. Voidaan ripustaa myös seinälle. Villanleikkuupöydän toimitus sovittava erikseen tilauksen yhteydessä. Pakkauksessa 1 kpl 6438085378365 Ilman- ja höyrynsulku on polyeteenikalvo rakenteen sisäpuoliseen tiivistämiseen. Limitys vähintään 200, teippaus tai puristusliitos. Leveys 2800 Pituus 50 m 1 rulla = 140 m² 6438085425878 1,10 Kudoksilla vahvistettu voimapaperi Limitys vähintään 200, teippaus tai puristusliitos. Leveys 1300 Pituus n. 46 m 1 rulla = 59,8 m² 6438085378006 2,40 Höyryn- ja ilmansulkujen tiivistämiseen käytettävä tiivistysteippi. Leveys 50 1 rulla = 25 m (12 rll/ltk) 6438085405528 14,30 /rll Hinta tarjouksen mukaan 9

PAROC extra pro PAROC extra pro Irtopaketti Suurpakkaus 16 pakettia Erikoistuote**) PAROC extra pro Irtopaketti Monikäyttöinen kioisa yleiseriste, jolla on erinomaiset palonkesto-, läön- ja ääneneristysominaisuudet. Tiheä ja jämäkkä levytuote, joka asentuu tiiviisti rakenteisiin antaen entistäkin parean läöneristävyyden. Helppo työstää pitkäteräisellä Villaveitsellä. Läönjohtavuus λ D: : 0,033 W/mK Pinnoite: Käyttökohde: Ulkoseinien, yläpohjien ja rossipohjien läöneristämiseen sekä väliseinien ja -pohjien äänen- ja paloeristämiseen. Laaja mittavalikoima varmistaa sopivuuden eri rakenteisiin. Pakkaukset: Katso sivu 7. x Suurpakkaus levyä m² levyä m² 560x1170 50 12 7,86 85474937 6,05 0,40 Muut 100 6 3,93 85474876 10,50 0,40 125 4 2,62 85474883 13,35 0,40 150 4 2,62 85474890 15,65 0,40 175 3 1,97 85474906 18,85 0,40 200 3 1,97 85474913 21,05 0,40 560x1170 50 192 125,76 85475026 5,40 6,43 Muut 100 96 62,88 85474968 9,30 6,43 125 64 41,92 85474975 11,75 6,43 150 64 41,92 85474982 13,85 6,43 175 48 31,52 85474999 16,65 6,43 200 48 31,52 85475002 18,65 6,43 Rahti- Minimiluokka tilauserä 560x1170 70 8 5,24 85474944 7,90 0,40 Muut 75 8 5,24 85474951 8,15 0,40 Muut Suurpakkaus 16 pakettia 560x1170 70 128 83,84 85475033 6,95 6,43 Muut 6 suurpakkausta 75 128 83,84 85475040 7,20 6,43 Muut 6 suurpakkausta PAROC extra pro Irtopaketti Suurpakkaus 16 pakettia 610x1170 100 6 4,28 85484783 10,50 0,40 Muut 125 4 2,85 85484806 13,35 0,40 Muut 150 4 2,85 85484820 15,65 0,40 Muut 175 3 2,14 85486176 18,85 0,40 Muut 610x1170 100 96 68,48 85484776 9,30 6,43 Muut 5 suurpakkausta 125 64 45,60 85484790 11,75 6,43 Muut 6 suurpakkausta 150 64 45,60 85484813 13,85 6,43 Muut 5 suurpakkausta 175 48 34,24 85486183 16,65 6,43 Muut 6 suurpakkausta Suurpakkauksista veloitetaan suurpakkauslisä voimassa olevan PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnaston mukaisesti. *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () ASENNA OIKEIN PAROC extraa voit asentaa milloin tahansa sateelta ja lumelta suojatuissa olosuhteissa. Eristeet on aina asennettava niin, että ne liittyvät kauttaaltaan tiiviisti ympäröiviin rakenteisiin, toisiinsa ja rakenteen lämpimällä puolella olevaan pintaan. Eristysmateriaalin on täytettävä sille varattu tila kokonai- suudessaan. Leikatessasi jätä 2-5 ylileveyttä. Mahdollisuuksien mukaan pehmeä eriste tulee aina asentaa ennen tuulensuojaa. Tarkasta asennusjälki molein puolin runkoa. Asennusvirheen riski eristeen kulmissa on aina huomattavasti suurempi mitä pehmeämpää eristettä käytetään. Levyn toinen sivu asetetaan rakennetta vasten ja painetaan paikalleen. Toinen sivu asetetaan paikalleen ja varmistetaan veitsen avulla, että eristysmateriaali täyttää sille varatun tilan kokonaisuudessaan. 10

VÄLISEINIEN ÄÄNI- JA PALOERISTYS YLEIS Väliseinillä tarkoitetaan huoneistojen välisiä tai asuntojen eri huoneiden tai muiden tilojen välisiä seiniä. Rakennusmääräyksissä on vaatimukset eri tilojen välillä vaadittavalta ääni- ja/tai paloeristykseltä. Mukavuudenkin kannalta kannattaa asunnon kaikki väliseinät eristää, jolloin äänien siirtymistä eri tilojen välillä vaimennetaan. PUURANKAINEN VÄLISEINÄ Paloluokka EI 30 1 2 Ilmaääneneristysluku R W 38 db 1 2 PUURANKAINEN VÄLISEINÄ Paloluokka EI 60 Ilmaääneneristysluku R W 40 db 3 4 1 Kipsilevy, 13 2 Puuranka 66 x 39, k600 ohjauspuu 66 x 39 3 PAROC Sonus, 66 (565x1170) 4 Kipsilevy, 13 3 4 1 Kipsilevy, 13 2 Puuranka 66 x 39, k600 ohjauspuu 66 x 39 3 PAROC extra, 66 (565x1170) 4 Kipsilevy, 13 1 2 TERÄSRANKAINEN VÄLISEINÄ Paloluokka EI 30 Ilmaääneneristysluku R W 40 db 1 2 TERÄSRANKAINEN VÄLISEINÄ Paloluokka EI 60 Ilmaääneneristysluku R W 40 db 3 4 1 Kipsilevy, 13 2 Teräsranka, 66 x 40 (0,46), k600, ylä- ja alajuoksu 66x55 3 PAROC Sonus, 66 (610 x 1170 ) 4 Kipsilevy, 13 3 4 1 Kipsilevy, 13 2 Teräsranka, 66x40 (0,46), k600, ylä- ja alajuoksu 66x55 3 PAROC extra, 66 (610 x 1170 ) 4 Kipsilevy, 13 Oheiset ääneneristävyysarvot ovat ns. laskennallisia laboratorioarvoja, joita käytettäessä tulee huomioida kohteessa rakenteen ääneneristävyyttä heikentävät tekijät, kuten sivutiesiirtymät ja läpiviennit. ETA-merkinnällä varustetut rakenteet on hyväksytty Euroopan-laajuisesti ja ne on muista arvoista poiketen testattu laboratorioolosuhteissa. VINKKI Asenna sisäpuolelle PAROC XMV 020zcf Höyrynsulku tai PAROC XMA 001 Ilmansulkupaperi vähintään 200 limittäen ja saumat puristuksiin. Käytä höyryn- ja ilmansulkujen tiivistämisessä PAROC XST 013 -tiivistysteippiä Suojaudu asianmukaisesti Asennustyön jälkeen pese paljaana ollut iho mahdollisian viileällä vedellä ERI LEVYKOKOJEN KÄYTTÖKOHTEET k600 ja k1200 560x1170 / 565 x 1170 k600 ja k900 565x870 k900 870 x 920 (asennussuunta paarteiden väliin 870 leveänä ja paarteiden päälle 920 leveänä) k300 260 x1320 teräsrankaan 610 x 1170, 460x1170 11

PEHMEÄT VÄLISEINÄERISTEET PAROC Sonus UUTUUS Kioisa palamaton kivivillalevy, jota käytetään väliseinien ääneneristämiseen Pinnoite: Käyttökohde: Väliseinien ääneneristys Pakkaukset: Katso sivu 7. PAROC Sonus Irtopaketti Suurpakkaus 24 pakettia PAROC Sonus Irtopaketti x Suurpakkaus levyä m² levyä m² 565x1170 50 15 9,92 85628156 3,60 0,40 Muut 66 12 7,93 85628279 4,15 0,40 565x1170 50 360 238,08 85628163 3,25 6,30 Muut 66 288 190,32 85628262 3,75 6,30 610x1170 50 15 10,71 85618959 3,35 0,40 Muut 66 12 8,56 85618973 3,90 0,40 95 8 5,71 85618997 5,30 0,40 Suurpakkaus 24 pakettia 610x1170 50 360 257,04 85618942 3,05 6,30 Muut 66 288 205,44 85618966 3,55 6,30 Erikoistuote**) PAROC Sonus Irtopaketti Suurpakkaus 24 pakettia 95 192 137,04 85618980 4,80 6,30 565x1170 95 8 5,29 85628293 5,50 0,40 Muut Minimitilauserä 565x1170 95 192 126,96 85628286 5,00 6,30 Muut 3 suurpakkausta Suurpakkauksista veloitetaan suurpakkauslisä voimassa olevan PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnaston mukaisesti. *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. 1 2 PUURANKAINEN VÄLISEINÄ Paloluokka EI 30 Ilmaääneneristysluku R W 38 db 1 2 TERÄSRANKAINEN VÄLISEINÄ Paloluokka EI 30 Ilmaääneneristysluku R W 40 db 1 Kipsilevy, 13 1 Kipsilevy, 13 3 4 2 Puuranka 66 x 39, k600 ohjauspuu 66 x 39 3 PAROC Sonus, 66 (565x1170) 4 Kipsilevy, 13 3 4 2 Teräsranka, 66 x 40 (0,46), k600, ylä- ja alajuoksu 66x55 3 PAROC Sonus, 66 (610 x 1170 ) 4 Kipsilevy, 13 Oheiset ääneneristävyysarvot ovat ns. laskennallisia laboratorioarvoja, joita käytettäessä tulee huomioida kohteessa rakenteen ääneneristävyyttä heikentävät tekijät, kuten sivutiesiirtymät ja läpiviennit. ETA-merkinnällä varustetut rakenteet on hyväksytty Euroopan-laajuisesti ja ne on muista arvoista poiketen testattu laboratorioolosuhteissa. 12

PEHMEÄT MATTOERISTEET YLEIS PAROC UNM 37 Kioisa, paloturvallinen, tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillamatto. Läönjohtavuus λ D : 0,037 W/mK Pinnoite: Käyttökohde: Kaarevien ja epätasaisten pintojen eristämiseen, kun tarvitaan pehmeää ja taipuisaa eristettä. Rullan sisältö x mattoa m² pkt m² PAROC UNM 37 565x7850 30 2 8,87 85507369 4,15 0,30 Muut 30 9 79,83 85618638 4,15 1,89 Muut PAROC UNM 37 565x7080 50 2 8,00 85133421 4,15 0,30 Muut 50 9 72,00 85673347 4,15 1,89 Muut Pakkauksen sisältö /m x rullaa m pkt m PAROC UNM 37 190x7850 30 4 31,40 85481904 1,30 0,17 Muut 30 28 879,20 85512226 1,30 6,10 Muut 230x7850 30 3 23,55 85476658 1,50 0,17 Muut 30 28 659,40 85512233 1,50 6,10 Muut *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () ASENNUSTARVIKKEET PAROC XTK 001 VillaveitsiPRO PAROC XTT 003 VillapöytäPRO Pitkäteräinen jämäkkä muovikotelolla varustettu veitsi aattilaiselle kivivillan leikkaamiseen. Pakkauksessa 1 kpl 6438085179795 13,70 /kpl Alumiinistä valmistettu villanleikkuupöytä aattilaisille. Voidaan ripustaa myös seinälle. Villanleikkuupöydän toimitus sovittava erikseen tilauksen yhteydessä. Pakkauksessa 1 kpl 6438085378365 Hinta tarjouksen mukaan 13

KORJAUS- JA TEOLLISUUSERISTEET PAROC WAS 25t 1200 x 1800 paketti 1200 x 3000 lavapakkaus Jäykkä, paloturvallinen, tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy. Pinnoitettu lasikuituhuovalla. Läönjohtavuus λ D : 0,033 W/mK Pinnoite: Luonnonvärinen lasikuituhuopa Käyttökohde: Lisäläöneriste puu- ja kivirakenteisiin. Voidaan käyttää myös akustisiin ratkaisuihin, jos ei ole visuaalisia vaatimuksia. Palonsuojaukseen paloviranomaisten hyväksynnällä. Ei täytä Rakentamismääräyskokoelman C4-ohjetta tuulitiiveydestä. Pakkaus: Muovipakkaus, muovipakkaukset lavalla tai irtolevyt lavalla x levyä m² pkt tai levyä m² PAROC WAS 25t 1200x1800 30 5 10,80 85006350 7,95 0,40 Muut 30 14 pkt 151,20 85088684 7,90 6,12 50 3 6,48 85006398 10,15 0,40 50 14 pkt 90,72 85088691 10,10 6,12 Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC WAS 25t 600x1200 50 6 4,32 85006381 10,20 0,30 Muut 50 21 pkt 90,72 85088677 10,15 6,12 Muut 4 lavaa 1200x3000 50 2 7,20 85534518 10,05 0,40 Muut 50 45 levyä 162,00 85534440 10,00 10,20 Muut 2 lavaa 1200x1800 70 2 4,32 85006404 14,35 0,40 Muut 70 15 pkt 64,80 85088707 14,05 6,12 Muut 4 lavaa en perässä olevien kirjaimien selitykset: t = lasikuituhuopa PAROC FPS 8a Termolevy Jäykkä kivivillalevy, joka on päällystetty ohuella alumiinilaminaatilla. Läönjohtavuus λ D : 0,034 W/mK Pinnoite: Alumiinilaminaatti, sileä pinta on pyyhittävä, mutta ei kestä teräviä iskuja. Käyttökohde: Sisäpuoliseen eristämiseen alumiiniteipillä tiiviisti saumattuna. Käytetään laitekotelointiin, laitteiden hikoilusuojana, talousrakennusten ja viljakuivureiden läön- ja ääneneristeenä. Palosuojaukseen vain viranomaisen hyväksynnällä. Huom! Ei sovellu rakenteiden ulkopuolelle pinnan tiiveyden takia. Pakkaus: Irtolevyt lavalla Erikoistuote**) PAROC FPS 8a Termolevy x levyä m² Minimitilauserä 1200x1800 50 24 51,84 85308607 12,90 3,06 Muut 7 lavaa *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () 14

SAUNAERISTEET YLEIS PAROC FPS 8a Saunalevy Jäykkä kivivillalevy, joka on päällystetty ohuella alumiinilaminaatilla. Läönjohtavuus λ D : 0,034 W/mK Pinnoite: Alumiinilaminaatti, sileä pinta on pyyhittävä, mutta ei kestä teräviä iskuja. Käyttökohde: Sisäpuoliseen eristämiseen alumiiniteipillä tiiviisti saumattuna. Käytetään saunojen läön- ja ääneneristeenä. Palosuojaukseen vain viranomaisen hyväksynnällä. Huom! Ei sovellu rakenteiden ulkopuolelle pinnan tiiveyden takia. Pakkaus: Muovipakkaus tai muovipakkaukset lavalla x levyä m² pkt m² PAROC FPS 8a Saunalevy UUTUUS 600x1200 30 7 5,04 85558712 9,00 0,30 Muut 30 30 151,20 85558705 8,95 6,12 PAROC extra Monikäyttöinen kioisa yleiseriste, jolla on erinomaiset palonkesto-, läön- ja ääneneristysominaisuudet. Tiheä ja jämäkkä levytuote, joka asentuu tiiviisti rakenteisiin antaen tehokkaan läöneristävyyden. Helppo työstää pitkäteräisellä Villaveitsellä. Läönjohtavuus λ D : 0,036 W/mK Pinnoite: Käyttökohde: Ulkoseinien, yläpohjien ja rossipohjien läöneristämiseen sekä väliseinien ja -pohjien äänen- ja paloeristämiseen. Laaja mittavalikoima varmistaa sopivuuden eri rakenteisiin. Pakkaukset: Katso sivu 7. x Suurpakkaus levyä m² levyä m² PAROC extra 565x1170 50 10 6,61 85417965 4,35 0,32 Muut 50 240 158,64 85417958 3,90 6,30 extra 60% Suurpakkauksista veloitetaan suurpakkauslisä voimassa olevan PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnaston mukaisesti. en perässä olevien kirjaimien selitykset: a = alumiinipinnoite *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () ASENNUSTARVIKKEET PAROC XTK 001 VillaveitsiPRO PAROC XST 030 Alumiiniteippi Pitkäteräinen jämäkkä muovikotelolla varustettu veitsi aattilaiselle kivivillan leikkaamiseen. Tuotteiden työstö Villaveitsellä pinnoitteen puolelta. Pakkauksessa 1 kpl 6438085179795 13,70 /kpl Alumiinipinnoitettujen levyjen, kuten esim. PAROC FPS 8a:n, saumojen tiivistämiseen. Termolevyssä ja Saunalevyssä vesihöyrynpitävyys vaatii tiiviin saumauksen, esim. alumiiniteipillä. Huom! Teippi ei tartu lasikuitupintaisiin tuotteisiin. Menekki n. 1 m/m² Leveys 50 1 rulla = 50 m Pakkauksessa 1 kpl 6438085413141 0,29 /m 15

TUULENSUOJAERISTEET PAROC Cortex Paloturvallinen jäykkä tuulensuojaeriste pinnoitettuna tuulitiiviillä ja vesihöyryä läpäisevällä pinnoitteella. Täyttää RakMK C4-osan ohjeen tuulensuojan tuulitiiveydestä sekä RakMK E1-määräyksen P1-, P2- ja P3-paloluokan rakennusten tuulettuvan julkisivun tuulensuojan paloturvallisuudesta. Läönjohtavuus λ D : 0,033 W/mK Paloluokka: A2-s1, d0 Pinnoite: Tuulensuojapinnoite Käyttökohde: P1-, P2- ja P3-paloluokan rakennusten tuulettuvat julkisivut. Pakkaus: Muovipakkaus tai muovipakkaukset lavalla x levyä m² pkt m² PAROC Cortex 1200x1800 30 5 10,80 85341567 13,65 0,40 Muut 30 14 151,20 85341574 13,25 6,12 PAROC Cortex pro Paloturvallinen jäykkä tuulensuojaeriste pinnoitettuna tuulitiiviillä ja vesihöyryä läpäisevällä pinnoitteella. Täyttää RakMK C4-osan ohjeen tuulensuojan tuulitiiveydestä sekä RakMK E1-määräyksen P1-, P2- ja P3-paloluokan rakennusten tuulettuvan julkisivun tuulensuojan paloturvallisuudesta. Läönjohtavuus λ D : 0,032 W/mK Paloluokka: A2-s1, d0 Pinnoite: Tuulensuojapinnoite Käyttökohde: P1-, P2- ja P3-paloluokan rakennusten tuulettuvat julkisivut. Pakkaus: Muovipakkaus tai muovipakkaukset lavalla x levyä m² pkt m² PAROC Cortex pro 1200x1800 40 4 8,64 85568230 15,30 0,40 Muut 40 14 120,96 85568223 14,90 6,12 50 3 6,48 85568254 16,35 0,40 50 14 90,72 85568247 15,95 6,12 55 3 6,48 85568278 17,80 0,40 55 13 84,24 85568261 17,30 6,12 70 2 4,32 85568353 22,90 0,40 70 16 69,12 85568346 22,35 6,12 *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () Valitse oikea tuote Tuote Läön johtavuus W/mK Paloluokka Rakennuksen paloluokka Käyttökohteet PAROC Cortex 30 0,033 A2-s1, d0 P1, P2 ja P3 Rakennusten tuulensuojaeriste seinissä ja yläpohjissa. PAROC Cortex pro 40, 50, 55 ja 70 0,032 A2-s1, d0 P1, P2 ja P3 Rakennusten tuulensuojaeriste seinissä sekä ala- ja yläpohjissa. PAROC Cortex b 30 0,033 A2-s1, d0 P1, P2 ja P3 Rakennusten tuulensuojaeriste seinissä ja yläpohjissa. PAROC Cortex pro b 50 0,032 A2-s1, d0 P1, P2 ja P3 Rakennusten tuulensuojaeriste seinissä sekä ala- ja yläpohjissa. PAROC Cortex One 100, 120, 180, 205 ja 220 0,033 A2-s1, d0 P1, P2 ja P3 Yksikerrosratkaisu tuulettuviin julkisivuihin. PAROC Cortex One b 100 ja 180 0,033 A2-s1, d0 P1, P2 ja P3 Yksikerrosratkaisu tuulettuviin julkisivuihin. Tuulitiiveyden saavuttamiseksi tuulensuojaeristeet on joko teipattava tai saumamassattava. Asennustarvikkeet sivulla 19. 16

YLEIS PAROC Cortex b Paloturvallinen jäykkä tuulensuojaeriste pinnoitettuna tuulitiiviillä ja vesihöyryä läpäisevällä mustalla pinnoitteella. Täyttää RakMK C4-osan ohjeen tuulensuojan tuulitiiveydestä sekä RakMK E1-määräyksen P1-, P2- ja P3-paloluokan rakennusten tuulettuvan julkisivun tuulensuojan paloturvallisuudesta. Läönjohtavuus λ D : 0,033 W/mK Paloluokka: A2-s1, d0 Pinnoite: Musta tuulensuojapinnoite Käyttökohde: P1-, P2- ja P3-paloluokan rakennusten tuulettuvat julkisivut. Pakkaus: Muovipakkaus tai muovipakkaukset lavalla x levyä m² pkt m² PAROC Cortex b 1200x1800 30 5 10,80 85509639 14,05 0,40 Muut 30 14 151,20 85509646 13,55 6,12 PAROC Cortex pro b Paloturvallinen jäykkä tuulensuojaeriste pinnoitettuna tuulitiiviillä ja vesihöyryä läpäisevällä mustalla pinnoitteella. Täyttää RakMK C4-osan ohjeen tuulensuojan tuulitiiveydestä sekä RakMK E1-määräyksen P1-, P2- ja P3-paloluokan rakennusten tuulettuvan julkisivun tuulensuojan paloturvallisuudesta. Läönjohtavuus λ D : 0,032 W/mK Paloluokka: A2-s1, d0 Pinnoite: Musta tuulensuojapinnoite Käyttökohde: P1-, P2- ja P3-paloluokan rakennusten tuulettuvat julkisivut. Pakkaus: Muovipakkaus tai muovipakkaukset lavalla x levyä m² pkt m² PAROC Cortex pro b 1200x1800 50 3 6,48 85568216 16,95 0,40 Muut 50 14 90,72 85568209 16,50 6,12 en perässä olevien kirjaimien selitykset: b = musta pinta *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () 17

PAROC Cortex One Paloturvallinen puolijäykkä tuulensuojaeriste pinnoitettuna tuulitiiviillä ja vesihöyryä läpäisevällä pinnoitteella. Täyttää RakMK C4-osan ohjeen tuulensuojan tuulitiiveydestä sekä RakMK E1-määräyksen P1-, P2- ja P3-paloluokan rakennusten tuulettuvan julkisivun tuulensuojan paloturvallisuudesta. Ks. sivu 49 tuulettuvien julkisivujen U-arvoja (runko: betoni 150 ) Läönjohtavuus λ D : 0,033 W/mK Paloluokka: A2-s1, d0 Pinnoite: Tuulensuojapinnoite Käyttökohde: Yksikerrosratkaisu P1-, P2- ja P3-paloluokan rakennusten tuulettuviin julkisivuihin. Pakkaus: Irtolevyt lavalla x levyä m² levyä m² PAROC Cortex One 600x1500 180 48 43,20 85426806 27,90 10,20 Muut 205 44 39,60 85424437 30,45 10,20 Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC Cortex One 600x1500 100 88 79,92 85428220 18,55 10,20 Muut 3 lavaa 120 72 64,80 85426790 21,15 10,20 Muut 3 lavaa 220 36 32,40 85407119 33,10 10,20 Muut 3 lavaa PAROC Cortex One b Erikoistuote**) PAROC Cortex One b Paloturvallinen puolijäykkä tuulensuojaeriste pinnoitettuna tuulitiiviillä ja vesihöyryä läpäisevällä mustalla pinnoitteella. Täyttää RakMK C4-osan ohjeen tuulensuojan tuulitiiveydestä sekä RakMK E1-määräyksen P1-, P2- ja P3-paloluokan rakennusten tuulettuvan julkisivun tuulensuojan paloturvallisuudesta. Ks. sivu 49 tuulettuvien julkisivujen U-arvoja (runko: betoni 150 ) Läönjohtavuus λ D : 0,033 W/mK Paloluokka: A2-s1, d0 Pinnoite: Musta tuulensuojapinnoite Käyttökohde: Yksikerrosratkaisu P1-, P2- ja P3-paloluokan rakennusten tuulettuviin julkisivuihin. Pakkaus: Irtolevyt lavalla x levyä m² levyä m² Minimitilauserä 600x1500 100 88 79,92 85505372 19,50 10,20 Muut 3 lavaa 180 48 43,20 85479703 29,60 10,20 Muut 3 lavaa en perässä olevien kirjaimien selitykset: b = musta pinta *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () 18

ASENNUSTARVIKKEET YLEIS PAROC XFP 002 Naulausvälike PAROC XFW 003 Aluslevy PAROC XFB 001 Tiiliside PAROC XFW 008 Lukituslevy PAROC XST 022 Saumausteippi UUSI NIMI JA EAN-TUNNUS Muovisen naulaus välikkeen avulla estetään tuulensuojaeristeen litistyminen aluslautoja kiinnitettäessä. Menekki: 4 kpl/seinä -m² HUOM! Holkkimaiset naulausvälikkeet eivät sovellu PAROC -tuulensuojien kiinnitykseen pinnoitteen sitkeyden takia 30 villalle 1 laatikko=200 kpl 6438085377597 0,32 /kpl 40 villalle 1 laatikko=200 kpl 6438085384038 0,36 /kpl 50 villalle 1 laatikko=200 kpl 6438085377603 0,38 /kpl 55 villalle 1 laatikko=200 kpl 6438085384021 0,39 /kpl Metallista aluslevyä käytetään eristeiden kiinnittämiseen. Aluslevy on valmistettu galvanoidusta teräslevystä. Soveltuu käytettäväksi PAROC XFM 005 CLT-ruuvin kanssa. Ø 50 / 6,5 1 laatikko=500 kpl 6438085181248 0,13 /kpl Haponkestävästä teräksestä tehtyä tiilisidettä käytetään tiiliverhouksen sitomiseen kiviaineiseen runkorakenteeseen. Soveltuu käytettäväksi PAROC XFW 008 Lukituslevyn kanssa. Huom! Seinän korkeus 6 m. Menekki: 4 kpl/seinä -m² tai suunnittelijan ohjeen mukaan. 420 / Ø 4,0 1 laatikko=250 kpl 6438085628149 1,85 /kpl Ruostumaton teräsprikka PAROC XFB 001-tiilisiteen lukitsemiseen, jonka avulla eriste puristetaan kiinni kivirakenteeseen. Ø 70 / Ø 4,0 1 laatikko = 1000 kpl 6438085628132 0,80 /kpl Hyvin tarttuvaa saumausteippiä käytetään tuulensuojaeristeiden saumojen tiivistämiseen. Varastointi kuivassa tilassa (+5 C - +25 C). Asennus- ja asennettavan pinnan lämpötila: -10 C - +40 C. Menekki: Cortex ja Cortex pro: n. 1,5 m/m² Cortex One: n. 2,5 m/m² Leveys 60 1 rulla=50 m (10 rll/ltk) 6438085664345 0,75 /m Leveys 100 1 rulla=50 m (6 rll/ltk) 6438085664499 1,25 /m PAROC XST 021 Saumausteippi PAROC XST 042 Saumausteippi UUSI NIMI JA EAN-TUNNUS PAROC XST 041 Saumausteippi PAROC XTK 001 VillaveitsiPRO Teippiä käytetään tuulensuojaeristeiden ulkokulmien tiivistämiseen. 2 erillistä pitkittäissuuntaista teippipintaa reunoissa. leveys 350 1 rulla=25 m (4 rll/ltk) 6438085408079 4,35 /m Hyvin tarttuvaa saumausteippiä käytetään tuulensuojaeristeiden saumojen tiivistämiseen. Väri musta. Varastointi kuivassa tilassa (+5 C - +25 C). Asennusja asennettavan pinnan lämpötila: -10 C - +40 C. Menekki: Cortex b ja Cortex pro b: n. 1,5 m/m² Cortex One b: n. 2,5 m/m² Leveys 60 1 rulla=50 m (10 rll/ltk) 6438085664314 0,85 /m Teippiä käytetään tuulensuojaeristeiden ulkokulmien tiivistämiseen. Väri musta. Leveys 310 1 rulla=25 m (4 rll/ltk) 6438085506812 5,70 /m Pitkäteräinen jämäkkä muovikotelolla varustettu veitsi aattilaiselle kivivillan leikkaamiseen. Pakkauksessa 1 kpl 6438085179795 13,70 /kpl 19

TUULENSUOJAERISTEIDEN ASENNUS (PUURUNKOINEN TALO) LAUTAVERHOUS Tuulensuojaeriste asennetaan ilman koolausta (poikkeuksena 70 ja paksuat tuulensuojaeristeet), alustava kiinnitys Aluslevyillä (PAROC XFW 003) ja sinkityillä nauloilla. Asennus aloitetaan painamalla levyn paksuuden mukaan valittava Naulausvälike (PAROC XFP 002) eristeen läpi runkotolppaa vasten. Naulausvälike kiinnitetään ruuvilla tai naulalla. Menekki n. 4 kpl/m². Huom! Holkkimaisia välikkeitä ei suositella käytettäväksi, sillä tuulensuojapinnoite on vaikea lävistää niillä. Tuulitiiveys varmistetaan tiivistämällä saumat Saumausteipillä (PAROC XST 022) heti levyjen asennuksen jälkeen. Naulausvälikkeiden päälle asennetaan/kiinnitetään ulkoverhouksen tuuletusrima. TIILIMUURAUS Tuulensuojaeristeen kiinnitys aluslevyillä (PAROC XFW 003) ja sinkityillä nauloilla. Tuulitiiveys varmistetaan tiivistämällä saumat Saumausteipillä (PAROC XST 022) heti levyjen asennuksen jälkeen Tiiliverhous kiinnitetään eristeen läpi runkotolppaan tiilisidenauloilla. VINKKI Saumausteippi on asennettava mahdollisian puhtaalle pinnalle ja mieluiten heti levyjen asennuksen jälkeen. Kiinnitä teippi ja hankaa se kiinni, jolloin liima uppoaa pintakankaaseen. Lisäeristyksen yhteydessä kannattaa lisäeristää myös sokkeli PAROC Linio 15 -ohutrappauslevyllä. Katso lisää: www.paroc.fi > Työkalut & dokumentit > Esitteet > Rakennuseristeet > Pieni suuri esite lisäeristämisestä 70 MM JA PAKSUMMAT TUULENSUOJAERISTEET Kiinnitetään 1200 välein olevien koolauspuiden väliin. Eristeen ja koolauksen välinen sauma tiivistetään saumausmassalla. Eristeiden väliset saumat tiivistetään saumausteipillä (PAROC XST 022). ULKONURKAN TEKO Kiinnitä ensiäinen nurkkalevy Aluslevyillä (PAROC XFW 003) ja sinkityillä nauloilla. Leikkaa reuna tasaiseksi nurkan mukaan. Asenna toinen levy, mutta jätä levyyn 10 20 cm ylimittaa. Irrota pintakangasta, leikkaa liika villa pois Villaveitsellä (PAROC XTK 001). Käännä pintakangas koko nurkan yli. Viimeistele asennus tiivistämällä saumat Saumausteipillä (PAROC XST 022) heti levyjen asennuksen jälkeen. Voit käyttää ulkonurkan tiivistämisessä myös asennusta nopeuttavaa leveämpää saumausteippiä (PAROC XST 021, leveys 350 ). 20

ULKOSEINIEN LISÄERISTÄMINEN ULKOPUOLELTA YLEIS 2 3 1 4 1 5 7 6 3 2 4 8 1 Vanha puru- tai villaeristeinen seinä 2 Vaakakoolaus 1200 3 PAROC Cortex pro 70 kiinnitettynä ruuveilla ja PAROC XFW 003 Aluslevyllä 4 Sokkeli lisäeristetty PAROC Linio 15 -rappausaluslevyllä + verkko ja ohutrappaus 1 Ulkoverhous 2 Tuuletusrako/lauta 3 PAROC Cortex pro tai muu tuulensuoja 4 PAROC extra 50 100 5 Koolaus k600 6 Bitumipaperi hirren päälle ilmatiiviyden parantamiseksi 7 Hirsiseinä 8 Villakaistaleita hirsien rakojen tilkitsemiseen 6 5 4 3 1 2 3 4 2 5 1 1 Ulkoverhous 2 Tuuletusrako/lauta 3 PAROC Cortex pro, tiivistettynä PAROC XST 022 Saumausteipillä 4 Mineraalivilla 5 Höyryn-/ilmansulku 6 Sisäverhous 1 Vanha kantava kivirakenteinen seinä 2 Teräsranka / PAROC extra 3 PAROC Cortex tai PAROC Cortex pro 4 Tuuletusväli 5 Julkisivuverhous 21

TIIVISTYSTUOTTEET PAROC XSI 003 Päällystämätön lasivillakaista Paloluokka: Palamaton lasivilla Pinnoite: Käyttökohde: Saumojen ja liittymien tiivistämiseen Pakkaus: Rulla muovipussissa Paketissa punainen leikkuuväline Koko x Pakkauksen sisältö kpl jm /jm PAROC XSI 003 90x15000 22 7 105 85378327 0,62 0,15 Muut Päällystämätön lasivillakaista 120x15000 22 5 75 85378334 0,69 0,15 Muut 140x15000 22 4 60 85378341 0,75 0,15 Muut 170x15000 22 4 60 85378358 0,86 0,15 Muut 200x15000 22 3 45 85422365 1,03 0,15 Muut 240X15000 22 3 45 85487050 1,20 0,15 Muut PAROC XSI 006 Polyesterikankaalla päällystetty lasivillakaista Paloluokka: Palamaton lasivilla, polyesteripäällyste palava Pinnoite: Polyesterikangas Käyttökohde: Saumojen ja liittymien tiivistämiseen Pakkaus: Rulla muovipussissa PAROC XSI 006 Polyesterikankaalla päällystetty lasivillakaista Koko x Pakkauksen sisältö kpl jm /jm 140x15000 22 4 60 85407430 1,04 0,15 Muut 170x15000 22 4 60 85407447 1,21 0,15 Muut 200x15000 22 3 45 85422808 1,43 0,15 Muut PAROC XIR 001 Lasivillamatto Paloluokka: Palamaton lasivilla Pinnoite: Käyttökohde: Saumojen ja liittymien tiivistämiseen. Matosta voi leikata Villaveitsellä tarvittavan levyisiä kaistoja. PAROC XIR 001 Lasivillamatto Koko x Pakkauksen sisältö kpl m² 1200x18000 15 1 21,60 85377986 3,65 0,27 Muut 22

PUHALLUS- JA IRTOERISTEET YLÄPOHJAN OMATOIMISEEN ERISTÄMISEEN YLEIS PAROC SHT 2 -itsepuhallusvilla Paloturvallinen irtoeriste, joka asennetaan vuokrattavalla puhalluskoneella. Läönjohtavuus λ D : 0,041 W/mK Pinnoite: Käyttökohde: Omatoimiseen yläpohjien lisäeristämiseen. Pakkaus: Muovisäkit lavalla. Katso lähin puhalluskoneen vuokrauspaikka: www.paroc.fi > Ota yhteyttä > Rakennuseristeiden jälleenmyyjät: PAROC SHT 2 -itsepuhallusvillan puhalluskoneiden vuokrauspaikat PAROC SHT 2 -itsepuhallusvilla UUSI LAVAKOKO JA EAN-TUNNUS Minimitoimituserä 24 säkkiä/ lava Pakkauksen sisältö 1 säkki = 18 kg Yhdellä säkillisellä eristää n. 0,5 m³ säkkiä m³ /säkki Lastaus kuutiot*) 24 11,16 85654384 22,50 2,59 Muut PAROC SHT 10 -villapuru Paloturvallinen irtoeriste, joka levitetään haravalla Läönjohtavuus λ D : 0,041 W/mK Pinnoite: Käyttökohde: Pienten kohteiden omatoimiseen lisäeristämiseen ja eristyspaikkaamiseen yläpohjissa Pakkaus: Muovisäkit lavalla. PAROC SHT 10 -villapuru UUSI LAVAKOKO JA EAN-TUNNUS Minimitoimituserä 24 säkkiä/ lava Pakkauksen sisältö 1 säkki = 18 kg Yhdellä säkillisellä eristää n. 1-1,3 m² kerrospaksuuteen 200. säkkiä m³ /säkki Lastaus kuutiot*) 24 4,29 85664611 11,30 2,72 Muut *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. ASENNUSTARVIKKEET PAROC XVA 004 Tuulenohjain TO900, kattotuolijako 900 leveys 950, pituus 1200 1 laatikko = 25 kpl 6438085378419 3,15 /kpl TO1200, kattotuolijako 1200 leveys 1250, pituus 1200 1 laatikko = 25 kpl 6438085378402 4,05 /kpl VINKKI Suosittelee Tuplavarma-ratkaisua, jossa puhalluskivivillan alla käytetään kattoristikoiden alapaarteiden paksuista PAROC extraa. PAROC extra toimii työmaa-aikaisena eristeenä. Ennen irtoeristeen asennusta kannattaa räystäsalueille asentaa tuulenohjaimet, joilla ohjataan tuulenvirtaukset yläpohjan keskiosiin ja itse irtoeriste pysyy paikallaan. Tukeva, vahakäsitelty aaltopahvi. Tuulen ohjaimet asennetaan yläpohjan räystään reuna-alueille ennen puhalluskivivillan asennusta. Tuulenohjaimen tarkoituksena on ohjata tuulenvirtaukset eristeen yli yläpohjan keskiosiin, jotta tuuli ei pääse tunkeutumaan eristeeseen. 2 erillistä pitkittäissuuntaista teippipintaa reunoissa. Huom! Ee suosittele irto- ja puhalluseristeiden käyttöä alapohjissa niiden painumaominaisuuden vuoksi. 23

PAROC -PUHALLUSKIVIVILLA ASENNETTUNA PAROC -puhalluskivivilla (PAROC BLT 6 / BLT 9) Paloturvallinen puhallusvilla, joka asennetaan puhallusurakoitsijoiden toimesta. Läönjohtavuus λ D : 0,041 W/mK vapaassa puhalluksessa ja 0,038 W/mK kotelopuhalluksessa Käyttökohde: Yläpohjien läöneristämiseen uudistaloissa ja remonttikohteissa. Laskentapaino: n. 40 kg/m³ (vain kuormituslaskentaa varten) Eristyksen painuma: VTT:n sertifikaatin mukainen enintään 5 % (VTT- 0809-CPR-1014) U-ARVOT, TUPLAVARMA-RATKAISU, VAPAA PUHALLUS U-arvo W/m²K PAROC extra PAROC-puhalluskivivilla Kokonaispaksuus 0,14 100 160 260 0,09 100 310 410 0,08 100 360 460 0,07 100 420 520 0,06 100 510 610 Selvitys laskennassa käytetyistä arvoista löytyy kotisivuiltae www.paroc.fi > Käyttökohteet > Rakennusten eristäminen > Uudisrakentaminen > Katon ja yläpohjan eristys > Harjakatot ASENNUSTARVIKKEET PAROC XVA 004 Tuulenohjain Tukeva, vahakäsitelty aaltopahvi. Tuulen ohjaimet asennetaan yläpohjan räystään reuna-alueille ennen puhalluskivivillan asennusta. Tuulenohjaimen tarkoituksena on ohjata tuulenvirtaukset eristeen yli yläpohjan keskiosiin, jotta tuuli ei pääse tunkeutumaan eristeeseen. 2 erillistä pitkittäissuuntaista teippipintaa reunoissa. Kulkusillat yläpohjan huoltotoimenpiteitä varten. TO900, kattotuolijako 900 leveys 950, pituus 1200 1 laatikko = 25 kpl 6438085378419 3,15 /kpl TO1200, kattotuolijako 1200 leveys 1250, pituus 1200 1 laatikko = 25 kpl 6438085378402 4,05 /kpl VINKKI Ennen puhallusta kannattaa asentaa tuulenohjaimet, joilla ohjataan tuulenvirtaukset yläpohjan keskiosiin, jolloin irtoeriste pysyy paikallaan. Huom! Ee suosittele irto- ja puhalluseristeiden käyttöä alapohjissa niiden painumaominaisuuden vuoksi. 24

PAROC -PUHALLUSKIVIVILLA ASENNETTUNA YLEIS Utsjoki PAROC -puhalluskivivilla on irtonainen koneellisesti asennettava eriste yläpohjarakenteisiin. Puhalluskivivillaa voidaan käyttää joko yksin tai PAROC extra -levyeristeen kanssa, jolloin kyseessä on ns. Tuplavarma-ratkaisu. Pyydäe sopimaan tilaukset ja toimitukset suoraan puhallusurakoitsijoiden kanssa. Enontekiö Inari PUHALLUSURAKOITSIJAT 1 Anpe Oy Puh. 0102 866 340 E-mail: myynti@anpe.fi www.anpe.fi Muonio Kolari Kittilä Sodankylä Savukoski 2 Lounais-Suomen Takuueristys Oy Puh. 0291 93 4410 E-mail: myynti@ls-takuueristys.fi www.lounaissuomentakuueristys.fi 3 Etelä-Suomen Takuueristys Oy Puh. 010 422 5500 E-mail: puhallusvilla@takuueristys.fi www.takuueristys.fi 4 Kaakon Laatueristys Oy Puh. 0400 254 330 E-mail: tilaukset@kaakoneristys.fi www.kaakoneristys.fi 5 Sauru Eristys ja Rakennus Oy Puh. 040 530 0035 E-mail: saurueristys@suomi24.fi www.saurueristys.fi 6 Muotti-Koponen Oy Puh. 0400 672 226 E-mail: muotti.koponen@suomi24.fi www.muotti-koponen.fi 7 Savo-Karjalan Eristys ja Saneeraus Oy Puh. 013 851 841 E-mail: skes@s-kes.fi www.s-kes.fi 8 Ristijärven Rakennus Oy Puh. 040 738 3006 E-mail: anneli.pietila@ristijarvenrakennus.fi www.ristijarvenrakennus.fi 9 Lapin Puhallusvilla Ky Puh. 0400 391 321 E-mail: lapinpuhallusvillaky@co.inet.fi www.lapinpuhallusvilla.fi * Huom! Jyväskylässä ja Muuramessa puhallusurakoitsijana toimivat sekä Kaakon Laatueristys Oy että Sauru Eristys ja Rakennus Oy. ** Ahvenanmaalle ja saaristoon erillisen tarjouksen mukaan. Puhallusurakoitsija Lounais-Suomen Takuueristys Oy. Brändö Geta Eckerö Saltvik Finström Haarland Vårdö Kumlinge Sund ** Jomala Lumparland MAARIANHAMINA Sottunga Lemland Föglö Kökar HANKO Pello Ylitornio TORNIO KEMI Keminmaa Hailuoto Tervola Simo Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä Siikajoki RAAHE Vaala Ristijärvi Pyhäjoki Paltamo Merijärvi Siikalatva KALAJOKI Alavieska OULAINEN KUHMO HAAPAVESI KAJAANI YLIVIESKA Pyhäntä Sotkamo KANNUS NIVALA Kärsämäki KOKKOLA Luoto Sievi Vieremä Toholampi PIETARSAARI Kruunupyy HAAPAJÄRVI Sonkajärvi Valtimo PYHÄJÄRVI KIURUVESI Pedersöre Reisjärvi Kaustinen NURMES IISALMI Rautavaara UUSIKAARLEPYY Halsua Lestijärvi Mustasaari Evijärvi Veteli Pihtipudas Lapinlahti Kinnula LIEKSA Vöyri KAUHAVA Lappajärvi Perho Pielavesi Juuka Vimpeli VAASA VAASA Kivijärvi Keitele VIITASAARI Isokyrö 5 Kyyjärvi LAPUA ALAJÄRVI Siilinjärvi JUANKOSKI Maalahti Laihia Kannonkoski Tervo 6 Kaavi Korsnäs Soini Karstula Vesanto Polvijärvi Kuortane KUOPIO Tuusniemi 7 Ilmajoki SEINÄJOKI Kontiolahti OUTOKUMPU SAARIJÄRVI ÄÄNEKOSKI Rautalampi NÄRPIÖ KURIKKA Teuva ALAVUS ÄHTÄRI Konnevesi SUONENJOKI JOENSUU KAUHAJOKI Multia Leppävirta Liperi Uurainen KASKINEN Heinävesi Karijoki Laukaa Hankasalmi KRISTIINANKAUPUNKI VIRRAT Kihniö KEURUU Petäjävesi Rääkkylä PIEKSÄMÄKI Tohmajärvi JYVÄSKYLÄ VARKAUS Isojoki Karvia * Joroinen Enonkoski MÄNTTÄ- Muurame Honkajoki PARKANO VILPPULA Toivakka Rantasalmi KITEE Merikarvia Siikainen Ruovesi Kangasniemi KANKAANPÄÄ YLÖJÄRVI JÄMSÄ Jämijärvi IKAALINEN SAVONLINNA Juupajoki Pomarkku Luhanka Joutsa Juva 3 Sulkava PORI Hämeenkyrö TAMPERE ORIVESI Hirvensalmi MIKKELI Parikkala Kuhmoinen ULVILA Hartola NOKIA Kangasala Puumala Luvia Nakkila SASTAMALA Pirkkala Sysmä Pertunmaa 4 HARJAVALTA Lempäälä Pälkäne Padasjoki Ruokolahti Eurajoki Rautjärvi KOKEMÄKI Vesilahti Mäntyharju VALKEAKOSKI Pyhäranta RAUMA Eura HUITTINEN HEINOLA Punkalaidun AKAA Asikkala Taipalsaari Säkylä HÄMEENLINNA Savitaipale IMATRA Urjala HÄMEENLINNA Lemi LAITILA LOIMAA Hattula Hollola Humppila LAHTI LAPPEENRANTA Oripää FORSSA Janakkala 1 Iitti KOUVOLA Luumäki UUSIKAUPUNKI Jokioinen Kärkölä Mynämäki Pöytyä Ypäjä Kustavi Vehmaa Nousiainen Taela ORIMATTILA Hausjärvi Taivassalo Rusko Aura Koski Tl Loppi RIIHIMÄKI Miehikkälä SOMERO Pukkila Masku 2 Lieto Marttila HYVINKÄÄ RAISIO Mäntsälä Myrskylä Lapinjärvi HAMINA Merimasku TURKU PAIMIO KARKKILA Askola Pyhtää KOTKA Virolahti NAANTALI KAARINA Nurmijärvi JÄRVENPÄÄ Tuusula Pornainen LOVIISA SALO Vihti Sauvo KERAVA LOHJA VANTAA Sipoo PORVOO KAUNIAINEN Kemiönsaari Siuntio ESPOO HELSINKI PARAINEN Kirkkonui RAASEPORI Inkoo Ii ROVANIEMI OULU Ranua 9 PUDASJÄRVI Utajärvi Pelkosenniemi KEMIJÄRVI Puolanka Posio Salla Taivalkoski Hyrynsalmi 8 KUUSAMO Suomussalmi Pohjakartta Karttakeskus Oy, L12006/16 Ilomantsi 25

PAROC -PALOSUOJAERISTEET PAROC FPS 14 Jäykkä, korkeat palonkestovaatimukset täyttävä kivivillalevy. Läönjohtavuus λ D : 0,037 W/mK Pinnoite:. Levy voidaan ruiskumaalata. Käyttökohde: Palosuojalevy tulisijojen, savuhormien ja palo-ovien eristyksiin. Pakkaus: Muovipakkaus tai muovipakkaukset lavalla. x levyä m² pkt m² Lastaus kuutiot*) PAROC FPS 14 600x1200 50 4 2,88 85007722 14,20 0,20 Muut 600x1200 50 33 95,04 85088967 13,85 6,12 PAROC FPS 17 Jäykkä, korkeat palonkestovaatimukset täyttävä kivivillalevy. Läönjohtavuus λ D : 0,038 W/mK Pinnoite:. Levy voidaan ruiskumaalata. Käyttökohde: Muun muassa teräksen, betonin ja puun palosuojaukseen. Pakkaus: Muovipakkaus tai muovipakkaukset lavalla. Tutustu palosuojaoppaisiin, joista löydät suojausratkaisut erilaisiin rakenteisiin: www.paroc.fi > Käyttökohteet > Palosuojaus. x levyä m² pkt m² Lastaus kuutiot*) PAROC FPS 17 600x1200 20 10 7,20 85186267 10,65 0,20 Muut 30 7 5,04 85132806 12,95 0,20 50 4 2,88 85186427 18,95 0,20 60 4 2,88 85209331 22,95 0,20 600x1200 20 33 237,60 85356097 10,35 6,12 Muut 30 30 151,20 85382058 12,60 6,12 50 33 95,04 85356103 18,70 6,12 60 27 77,76 85411888 22,30 6,12 Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC FPS 17 600x1200 40 5 3,60 85260493 16,05 0,20 Muut 40 33 118,80 85455134 15,90 6,12 Muut 4 lavaa *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () PAROC-kivivillatuotteet kestävät hyvin korkeita lämpötiloja. Sideaine poistuu eristeestä siltä osin, kun sen lämpötila ylittää +200 C. Eristyskyky säilyy kuitenkin ennallaan, mutta puristusjännitys heikkenee. Kivivillaeristeiden sintraatumislämpötila on yli 1000 C. 26

PAROC FPS 17t Jäykkä, korkeat palovaatimukset täyttävä kivivillalevy. Luonnonvärinen lasikuituhuopapinnoite (t). Läönjohtavuus λ D : 0,038 W/mK Pinnoite: Luonnonvärinen lasikuituhuopa Käyttökohde: Muun muassa teräksen, betonin ja puun palosuojaukseen. Pakkaus: Muovipakkaus tai muovipakkaukset lavalla. Tutustu palosuojaoppaisiin, joista löydät suojausratkaisut erilaisiin rakenteisiin: www.paroc.fi > Käyttökohteet > Palosuojaus. PALO x levyä m² pkt m² Lastaus kuutiot*) PAROC FPS 17t 600x1200 50 4 2,88 85285687 21,50 0,20 Muut 600x1200 50 33 95,04 85408468 20,95 6,12 Muut Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC FPS 17t 600x1200 30 7 5,04 85285663 14,65 0,17 Muut 30 30 151,20 85520061 14,65 6,12 Muut 4 lavaa 600x1200 60 4 2,88 85285694 25,25 0,17 Muut 60 27 77,76 85408475 25,25 6,12 Muut 4 lavaa en perässä olevien kirjaimien selitykset: t= lasikuituhuopa PAROC FPB 10 Jäykkä, korkeat palonkestovaatimukset täyttävä kivivillalevy. Läönjohtavuus λ D : 0,035 W/mK Pinnoite: Käyttökohde: Ohut eriste tulisijojen sisä- ja ulkokuoren väliin eristeeksi tai kun tarvitaan ohutta palamatonta kivivillalevyä. Pakkaus: Pahvilaatikko x levyä m² pkt m² Lastaus kuutiot*) PAROC FPB 10 600x1200 10 5 3,60 85020752 9,20 0,04 Muut 10 63 226,80 85496489 9,00 3,20 PAROC FPY 1 UUTUUS Palamaton kivivillakaista, jota käytetään ovien, ikkunoiden ja muiden rakennusosien paloturvalliseen tiivistämiseen. Pehmeää ja kioisaa kaistaa on helppo käsitellä ja asentaa. Läönjohtavuus λ D : 0,037 W/mK Pinnoite: Pakkaus: Pahvilaatikko x kpl m pkt m /m Lastaus kuutiot*) PAROC FPY 1 70x900 30 100 90,00 85179399 0,95 0,23 Muut *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () 27

PAROC -PALOSUOJAERISTEET PAROC FireSAFE PR30 UUTUUS Jäykkä, kevyt ja helposti asennettava ympäripontattu palokatkolevy yläpohjaonteloiden EI 30 osastointeihin. Levyssä on lasikuituhuopapinnoite. Pakkaus sisältää villaruuvit, joita tarvitaan levyjen ponttiliitoksiin. Läönjohtavuus λ D : 0,035 W/mK Pinnoite: Luonnonvärinen lasikuituhuopa Käyttökohde: Yläpohjaonteloiden osastointi EI 30 luokkaan. Levyt asennetaan tiiviisti ja kiinnitetään ruuveilla kattokannattajiin sekä villaruuveilla pontin läpi kiinni toisiinsa. Tarkeat tiedot asennusohjeessa. Pakkaus: Irtolevyt lavalla x levyä m² levyä m² Lastaus kuutiot*) PAROC FireSAFE PR30 600x1800 30 20 21,60 85659969 82,50 2,00 Muut Rahti veloitetaan kulloinkin voimassa olevan rahtihinnaston mukaan. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. ASENNUSTARVIKKEET PAROC XTK 001 VillaveitsiPRO PAROC XFW 003 Aluslevy PAROC XFS 001 Jousiruuvi UUTUUS Pitkäteräinen jämäkkä muovikotelolla varustettu veitsi aattilaiselle kivivillan leikkaamiseen. Pakkauksessa 1 kpl 6438085179795 13,70 /kpl Metallista aluslevyä voidaan käyttää palosuojaeristeiden kiinnittämisessä. Aluslevy on valmistettu galvanoidusta teräslevystä. Ø 50 / 6,5 1 laatikko=500 kpl 6438085181248 0,12 /kpl Galvanoidusta teräksestä valmistettu PAROC FPS 17 -palosuojaeristeen kiinnike, jota käytetään teräsrakenteen (vaihtoehtoinen asennusmenetelmä) ja betonipalkin alapinnan palosuojauksen asentamisessa. Oikea paloruuvin pituus on kaksi kertaa eristyksen paksuus. PAROC XFS 003 Palokiinnike UUTUUS PAROC FPS 17 -palosuojaeristeen kiinnike, jota käytetään betonirakenteiden palosuojauksen asentamisessa. Lisäksi eristeen asennuksessa tulee käyttää PAROC XFW 009 -aluslevyä, jolla varmistetaan palosuojan kiinnipysyvyys. 110 pituinen kiinnike soveltuu 40-60 paksun eristeen asennukseen ja 80 pituinen kiinnike 20-30 paksun eristeen asennukseen. PAROC XFW 009 Aluslevy UUTUUS PAROC XFS 003 -palokiinnikkeen aluslevy. Ø 80 / 8,0 1 laatikko=250 kpl 6438085631026 0,50 /kpl Katso asennusohjeet ja lisätiedot PAROC Palosuojausoppaista 1 (Teräs) ja 2 (Betoni). 40 / 20 levylle 1 laatikko=500 kpl 6438085562047 0,30 /kpl 80 / 40 levylle 1 laatikko=500 kpl 6438085562061 0,34 /kpl 60 / 30 levylle 1 laatikko=500 kpl 6438085562054 0,33 /kpl 100 / 50 levylle 1 laatikko=500 kpl 6438085562030 0,36 /kpl Asennussyvyys vähintään 50. Menekki n. 12 kpl/m², väh. 8 kpl/levy (600x1200) Katso asennusohjeet ja lisätiedot PAROC Palosuojausoppaasta 2 (Betoni). 120 / 60 levylle 1 laatikko=250 kpl 6438085562009 0,46 /kpl 140 / 70 levylle 1 laatikko=500 kpl 6438085281542 0,56 /kpl 8x80 (20-30 levylle) 1 laatikko=250 kpl 6438085631194 0,62 /kpl 8x110 (40-60 levylle) 1 laatikko=250 kpl 6438085631217 0,66 /kpl 28

PAROC FPS 17- PALOSUOJAERISTEEN ASENNUS BETONILAATTAAN JA -SEINÄÄN Asenna PAROC FPS 17 -palosuojalevyt viereisten kuvien mukaisesti. Palosuojalevyjen välisten saumojen tulee olla tiiviit eristykseen ei saa jäädä aukkoja. PALO Käytä vähintään 8 kiinnikettä (PAROC XFS 003 Palokiinnike ja PAROC XFW 009 Aluslevy)/ palosuojalevy, 12 kpl/m 2 (600 x 1200). Kiinnikkeiden etäisyys eristelevyn reunoista/nurkasta 100. Kiinnikkeiden sijainti ja etäisyydet esitettynä viereisissä kuvissa. Palosuojauslevyjen asennus betonilaattaan, levyjen limitys puoli levyä. Palosuojattu betonilaatta. Kiinnikkeiden etäisyydet. 8 kiinnikettä/levy, 12 kpl/m 2 (600x1200). Lue lisää: Tutustu tarkein palosuojaoppaisiin: www.paroc.fi > Käyttökohteet > Palosuojaus PALOSUOJAUSOPAS 1/TERÄS Kantavat teräspalkit ja -pilarit PALOSUOJAUSOPAS 3/PUU Kevyet ja kantavat puurakenteet PALOSUOJAUSOPAS 2/BETONI PALOSUOJAUSOPAS 4/SUOJAVERHOUS Kantavat betonilaatat, ontelolaatat, palkit ja pilarit PAROC FireSAFE Palavien materiaalien suojaverhous 29

PAROC -FIRESAFE -PALAVIEN MATERIAALIEN SUOJAVERHOUSRATKAISUT PAROC FireSAFE -tuoteperhe sisältää laajan valikoiman palotestattuja suojaverhousratkaisuja erilaisiin suojaustarpeisiin. Puulevyalustalla tehty palotesti antaa hyväksyttävän suojaverhousluokituksen kaikille palaville alustoille. Tuotteita valittaessa on hyvä kuitenkin muistaa, että moni suojattavista materiaaleista käyttäytyy palossa eri tavalla kuin puu, joten luotettavan suojauksen valinta ja detaljointi vaatii huolellista harkintaa. Palamattoman rakennusmateriaalin käyttö on lähtökohtaisesti aina suojaamista turvallisempi ratkaisu. PAROC FPS 17 Jäykkä, korkeat palonkestovaatimukset täyttävä kivivillalevy. Läönjohtavuus λ D : 0,038 W/mK Pinnoite:. Levy voidaan ruiskumaalata Käyttökohde: Muun muassa teräksen, betonin ja puun palosuojaukseen. Voidaan käyttää myös suojaverhouksena käyttökohteissa, joissa suojaverhoukselle ei ole asetettu mekaanisia vaatimuksia (esim. seinien ja kattojen sisäpuolisessa suojauksessa). Suojaverhousluokka: K 2 30 50, K 2 60 60 Pakkaus: Muovipakkaus, muovipakkaukset lavalla x levyä m² pkt m² Lastaus kuutiot*) PAROC FPS 17 600x1200 50 4 2,88 85186427 18,95 0,20 Muut 50 33 95,04 85356103 18,70 6,12 Muut 600x1200 60 4 2,88 85209331 22,95 0,20 Muut 60 27 77,76 85411888 22,30 6,12 Muut PAROC FireSAFE RF30 UUTUUS Erikoistuote**) PAROC FireSAFE RF30 Jäykkä, paloturvallinen tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy, jolla hyvä alkalinkestävyys. Läönjohtavuus λ D : 0,037 W/mK Vetolujuus, TR: 15 kpa Puristusjännitys, CS (10): 30 kpa Pinnoite: Käyttökohde: Rapattava suojaverhouslevy Suojaverhousluokka: K 2 30 Pakkaus: Muovipakkaus, muovipakkaukset lavalla x levyä m² pkt m² Minimitilauserä 600x1200 50 6 4,32 85664574 Hinta 0,20 Muut tarjouk sen 50 24 103,68 85664567 mukaan 6,12 Muut 4 lavaa PAROC FireSAFE VF10 UUTUUS Erikoistuote**) PAROC FireSAFE VF10 Jäykkä, paloturvallinen tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy. Pinnoitettu lasikuituhuovalla. Läönjohtavuus λ D : 0,033 W/mK Pinnoite: Luonnonvärinen lasikuituhuopa Käyttökohde: Jäykkä suojaverhouslevy on ohuella lasikuituhuovalla pinnoitettu ja soveltuu erinomaisesti tuuletusvälien sisäpintojen suojaukseen Suojaverhousluokka: K 2 10 Pakkaus: Muovipakkaus, muovipakkaukset lavalla x levyä m² pkt m² Minimitilauserä 600x1200 30 10 7,20 85664529 Hinta 0,30 Muut tarjouk sen 30 21 151,20 85664512 mukaan 6,12 Muut 4 lavaa 30

Katso lisää ohjeet ja ratkaisut palosuojaoppaista: www.paroc.fi > Käyttökohteet > Palosuojaus PAROC FireSAFE VF30 UUTUUS Erikoistuote**) PAROC FireSAFE VF30 Jäykkä, korkeat palonkestovaatimukset täyttävä kivivillalevy. Pinnoitettu lasikuituhuovalla. Läönjohtavuus λ D : 0,038 W/mK Pinnoite: Luonnonvärinen lasikuituhuopa Käyttökohde: Jäykkä suojaverhouslevy on ohuella lasikuituhuovalla pinnoitettu ja soveltuu erinomaisesti tuuletusvälien sisäpintojen suojaukseen Suojaverhousluokka: K 2 30 Pakkaus: Muovipakkaus, levyt lavalla x levyä m² pkt m² Minimitilauserä 600x1200 50 4 2,88 85663683 Hinta 0,20 Muut tarjouk sen 50 33 95,04 85663430 mukaan 6,12 Muut 4 lavaa PALO PAROC FireSAFE RO30 UUTUUS Erikoistuote**) PAROC FireSAFE RO30 Hyvin jäykkä, palonkestävä, tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy, jolla on korkea kuormituskestävyys. Pinnoitettu lasikuituhuovalla. Läönjohtavuus λ D : 0,038 W/mK Puristusjännitys, CS (10): 80 kpa Pistekuorma, PL (5): 700 N Pinnoite: Luonnonvärinen lasikuituhuopa Käyttökohde: Hyvät mekaaniset ominaisuudet omaava lasikuituhuovalla pinnoitettu suojaverhouslevy soveltuu palavien läöneristeiden ylä- ja alapuoliseen suojaukseen loivalla katolla. Katteiden alustana tulee käyttää B roof (t2) palotestin mukaista 50 paksuista tuotetta. Suojaverhousluokka: K 2 30 Pakkaus: Levyt lavalla x levyä m² levyä m² Minimitilauserä 1200x1800 30 40 86,40 85664581 Hinta 3,06 Muut 8 lavaa 50 24 51,84 85664598 tarjouk sen mukaan 3,06 Muut 8 lavaa PAROC FPL 80 UUTUUS Jäykkä, paloturvallinen tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy, jolla hyvä alkalinkestävyys Läönjohtavuus λ D : 0,040 W/mK Vetolujuus, TR: 80 kpa Puristuslujuus, CS(Y): 50 kpa Pinnoite: Käyttökohde: Suojaverhouslamelli on erityisesti aukkojen reunojen suojaukseen kehitetty kivivillatuote. Tuotteen pinnan voi myös rapata. Kerrosten välisessä läöneristekerroksen palokatkossa lamellit on asennettava vähintään 400 leveydeltä. Toimiakseen tehokkaasti, katkon yläpuolella oleva palava läöneriste tulee olla myös pinnaltaan suojaverhottu. Pakkaus: Lamellit lavalla Erikoistuote**) x levyä m² levyä m² PAROC FPL 80 200x1200 200 60 14,40 85674436 Hinta tarjouk sen mukaan Rahti veloitetaan kulloinkin voimassa olevan rahtihinnaston mukaan. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150eur/toimitus Minimitilauserä 4,08 Muut 7 lavaa 31

PAROC -RAPPAUSALUSERISTEET PAROC Fatio Plus Jäykkä, paloturvallinen tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy, jolla hyvä alkalinkestävyys. Läönjohtavuus λ D : 0,033 W/mK Puristusjännitys, CS (10): 5 kpa Pinnoite: Käyttökohde: Paksurappaus-eristemenetelmiin. Hyvän alkalinkestävyytensä ansiosta sopii hyvin kalkki- ja sementtipohjaisten laastien alustaksi. Levyt kiinnitetään mekaanisilla kiinnikkeillä punaisella merkitty pinta sisäänpäin. Rappausmenetelmähaltijan ohjeita tulee noudattaa. Pakkaus: Muovipakkaus tai muovipakkaukset lavalla. x levyä m² pkt m² PAROC Fatio Plus 600x1200 50 6 4,32 85494201 7,20 0,30 Muut 100 3 2,16 85494164 13,85 0,30 190 2 1,44 85487104 27,60 0,30 220 2 1,44 85508427 30,30 0,30 600x1200 50 24 103,68 85494218 7,00 6,12 Muut 100 24 51,84 85494171 13,45 6,12 190 18 25,92 85487098 26,90 6,12 220 15 21,60 85508410 29,50 6,12 Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC Fatio Plus 600x1200 70 5 3,60 85508403 9,75 0,30 Muut 95 4 2,88 85487111 13,65 0,30 Muut 120 3 2,16 85494188 16,25 0,30 Muut 150 2 1,44 85510444 20,90 0,30 Muut 600x1200 70 21 75,60 85508397 9,55 6,12 Muut 4 lavaa 95 18 51,84 85487128 13,45 6,12 Muut 4 lavaa 120 18 38,88 85494195 16,05 6,12 Muut 4 lavaa 150 24 34,56 85510451 20,35 6,12 Muut 4 lavaa *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () ASENNUSTARVIKKEET PAROC XTK 001 VillaveitsiPRO Pitkäteräinen jämäkkä muovikotelolla varustettu veitsi aattilaiselle kivivillan leikkaamiseen. Pakkauksessa 1 kpl 6438085179795 13,70 /kpl PAROC XFB 002 Betonikiinnike Eristekiinnike betonialustalle. Kiinnikkeessä lasikuidulla vahvistettu muovinaula mahdollistaa nopean ja helpon asennuksen. 50 villalle pituus 90 Ø 60 1 laatikko=250 kpl 6438085628125 0,22 /kpl 100 villalle pituus 140 Ø 60 1 laatikko= 250 kpl 6438085628095 0,28 /kpl BETONIKIINNIKKEEN ASENNUSOHJE 1. Poraa Ø 10 reikä, reiän syvyys 40. 2. Napauta kiinnike kevyesti eristemateriaalin läpi, kunnes asennussyvyys on saavutettu ja laippa on eristeen tasalla. 3. Napauta muovinaula kevyesti kiinnikkeeseen, kunnes se on kiinni ja laipan tasalla. 32

PAROC Linio 15 Jäykkä, paloturvallinen tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy, jolla hyvä alkalinkestävyys. Läönjohtavuus λ D : 0,037 W/mK Puristusjännitys, CS (10): 30 kpa Vetolujuus, TR: 15 kpa Pinnoite: Käyttökohde: Levymäinen läöneriste ohutrappaus-eristemenetelmien alustaksi. Levyt kiinnitetään mekaanisilla kiinnikkeillä punaisella merkitty pinta sisäänpäin Hyvän alkalinkestävyytensä ansiosta sopii hyvin kalkki- ja sementtipohjaisten laastien alustaksi. Rappausmenetelmähaltijan ohjeita tulee noudattaa. Pakkaus: Muovipakkaus tai muovipakkaukset lavalla. x levyä m² pkt m² PAROC Linio 15 600x1200 30 7 5,04 85488750 10,05 0,20 Muut 50 6 4,32 85488774 12,75 0,20 100 3 2,16 85487524 24,95 0,20 600x1200 30 33 166,32 85488767 9,95 6,12 Muut 50 24 103,68 85488781 12,60 6,12 100 24 51,84 85487531 24,25 6,12 Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC Linio 15 600x1200 20 10 7,20 85491668 7,85 0,20 Muut 70 3 2,16 85488811 17,75 0,20 Muut 110 2 1,44 85488613 28,05 0,20 Muut 120 2 1,44 85488637 30,20 0,20 Muut 205 2 1,44 85508335 51,30 0,20 Muut 600x1200 20 36 259,20 85494072 7,65 6,12 Muut 4 lavaa 70 33 71,28 85488828 17,50 6,12 Muut 4 lavaa 110 30 43,20 85488620 27,80 6,12 Muut 4 lavaa 120 30 43,20 85488644 29,40 6,12 Muut 4 lavaa 205 18 25,92 85508342 51,05 6,12 Muut 4 lavaa RAPPAUS PAROC Linio 80 Jäykkä, paloturvallinen tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalamelli, jolla hyvä alkalinkestävyys. Läönjohtavuus λ D : 0,040 W/mK Puristuslujuus, CS (Y): 50 kpa Vetolujuus, TR: 80 kpa Pinnoite: Käyttökohde: Ohutrappausjulkisivujen lamellimainen läöneriste ohutrappaus-eristemenetelmien alustaksi. Hyvän alkalinkestävyytensä ansiosta sopii hyvin kalkki- ja sementtipohjaisten laastien alustaksi. Sopii erityisesti rakennusten epäsäännöllisiin muotoihin, kuten kulmiin ja kaareviin pintoihin. Lamellit kiinnitetään alustaan liimalaastilla, ja mekaanisia kiinnikkeitä ei välttämättä tarvita. Rappausmenetelmähaltijan ohjeita tulee noudattaa. Pakkaus: Lamellit lavalla x levyä m² levyä m² PAROC Linio 80 200x1200 220 60 14,40 85560449 37,60 4,08 Muut 240 48 11,52 85654094 42,60 4,08 Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC Linio 80 200x1200 200 60 14,40 85560487 34,75 4,08 Muut 7 lavaa 230 60 14,40 85560494 40,85 4,08 Muut 6 lavaa 250 48 11,52 85560500 45,85 4,08 Muut 7 lavaa UUSI 270 48 11,52 85663553 49,50 4,08 Muut 6 lavaa *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () 33

PAROC -KATTOERISTEET, ALA- JA VÄLIKERROSERISTEET PAROC ROS 30 Jäykkä, palokestävä ja tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy, jolla on korkea kuormituskestävyys. Läönjohtavuus λ D : 0,036 W/mK Puristusjännitys, CS (10): 30 kpa Pistekuorma, PL (5): 250 N Laskentapaino: 100 kg/m³ (vain kuormituksen laskentaan) Käyttökohde: Tasakattojen läöneriste, jos normaali kuormitus. Asennetaan rakenteen väli- tai alakerroslevyksi. Pakkaus: Ergolava irtolevyt villatukien päällä x Villatuen määrä Yhteensä levyä m² m² m² PAROC ROS 30 600x1800 100 24 25,92 0,72 26,64 85171188 15,75 3,06 Muut 130 18 19,44 0,72 20,16 85171249 21,25 3,06 150 16 17,28 0,72 18,00 85171218 24,25 3,06 170 14 15,12 0,36 15,48 85171263 26,75 3,06 180 12 12,96 0,36 13,32 85171270 28,25 3,06 Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC ROS 30 600x1800 110 20 21,60 0,72 22,32 85435990 18,50 3,06 Muut 8 lavaa 140 16 17,28 0,72 18,00 85219521 22,25 3,06 Muut 8 lavaa PAROC ROS 30g Erikoistuote**) Jäykkä, palokestävä ja tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy, jolla on korkea kuormituskestävyys. Levyn pinnassa tuuletusuritus. Läönjohtavuus λ D : 0,036 W/mK Puristusjännitys, CS (10): 30 kpa Pistekuorma, PL (5): 250 N Laskentapaino: 100 kg/m³ (vain kuormituksen laskentaan) Käyttökohde: Tasakattojen läöneriste, jos normaali kuormitus. Asennetaan rakenteen väli- tai alakerroslevyksi tuuletusurat ylöspäin pintalevyn alle. Levyn tuuletusurat mahdollistavat eristyksen ja rakenteen jatkuvan kuivumisen. Pakkaus: Ergolava irtolevyt villatukien päällä x Villatuen määrä Yhteensä levyä m² m² m² Minimitilauserä PAROC ROS 30g 600x1800 100 24 25,92 0,72 26,64 85283164 16,20 3,06 Muut 8 lavaa 180 12 12,96 0,36 13,32 85319191 29,05 3,06 Muut 8 lavaa 190 12 12,96 0,36 13,32 85333517 31,25 3,06 Muut 8 lavaa 200 12 12,96 0,36 13,32 85484684 33,10 3,06 Muut 8 lavaa *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () 34

PAROC ROS 50(t) Jäykkä, palokestävä ja tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy, jolla on korkea kuormituskestävyys. Saatavana myös luonnonvärisellä lasikuituhuopapinnoitteella (t). Läönjohtavuus λ D : 0,038 W/mK Puristusjännitys, CS (10): 50 kpa Pistekuorma, PL (5): 450 N Laskentapaino: 130 kg/m³ (vain kuormituksen laskentaan) Käyttökohde: Vaativien kattojen R3 ja R4 rasitusluokkien ala- ja välikerroseristeeksi, betoni- tai poimulevytasakattojen alin eriste höyrynsulun alustana. Pakkaus: Ergolava irtolevyt villatukien päällä x Villatuen määrä Yhteensä levyä m² m² m² PAROC ROS 50 1200x1800 50 24 51,84 1,44 53,28 85319238 13,40 3,06 Muut Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC ROS 50t 1200x1800 50 24 51,84 1,44 53,28 85484196 15,35 3,06 Muut 8 lavaa *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () KATTO SUOSITUS LÄMMÖNERISTELEVYALUSTOJEN PURISTUSLUJUUDELLE Rakenteen käyttötapa Rasitusluokka Pohjakerros teräspoimulevyn päällä Ala- ja välikerrokset Pintakerros Rasitusluokka R2: normaali, esim. tavanomaiset asuin- ja toimistotilat 50 kpa 30 kpa 50 kpa Rasitusluokka R3: raskas, esim. tavanomaiset teolisuustilat 50 kpa 50 kpa 60 kpa Rasitusluokka R4: erittäin raskas, esim. poikkeuksellisen raskaiden olosuhteiden Mitoitetaan tapauskohtaisesti kuormittamia teollisuustiloja, joissa on korkea lämpötila ja/tai korkea suhteellinen kosteus Pinta- ja pohjakerroksen minimipaksuus on 30. Pintakerroksen minimipaksuus on 20, jos tuotteen puristuslujuus on vähintään 70 kpa. Pinta- ja pohjalevynä voidaan käyttää myös vähintään 50 paksuja kaksitiheyksisiä tuotteita, joiden alempi kerros vastaa ko. rasitusluokan ala- ja välikerroksen puristuslujuutta ja 20 pintakerroksen puristuslujuus on vähintään 70 kpa. Lähde: Kattoliitto ry 2013. Toimivat katot 2013 KATTOERISTEIDEN URITUS urajako k200 uransyvyys 20 uraleveys 30 1800 Urasuunta 600 1800 Urasuunta 1200x1800 levykoossa riippuu tuotantolinjasta 1200 IRTOLEVYT VILLATUKIEN PÄÄLLÄ ERGOLAVA Vaihtoehtoisia tapoja villatukien käytöstä urittamattomassa kerroksessa: Lavakoko 1200x 800, korkeus 1300. PAROC -kattotuotteita toimitetaan villatukien päällä. Villatuet voidaan käyttää eristeenä urittamattomassa kerroksessa. Metalliset kulmatuet suojaavat nostossa. Kysy kulmatuista aluepäälliköltäe. 1800 villatuki villatuki 600 600 300 300 1800 villatuki villatuki villatuki villatuki villatuki villatuki 35

PAROC -KATTOERISTEET, PINTAKERROSERISTEET PAROC ROB 80(g)t Hyvin jäykkä, palonkestävä, tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy, jolla on korkea kuormituskestävyys. Luonnonvärinen lasikuituhuopapinnoite (t). Saatavana myös uritettuna (g). Läönjohtavuus λ D : 0,038 W/mK Puristusjännitys, CS (10): 80 kpa Pistekuorma, PL (5): 700 N Laskentapaino: (vain kuormituksen laskentaan) 200 kg/m³ Pinnoite: Luonnonvärinen lasikuituhuopa Käyttökohde: Paloturvallinen kattoeriste useimpiin tasakattotyyppeihin. Käytetään läöneristeenä ja vedeneristeen alustana saneerauskohteissa. Pakkaus: Ergolava irtolevyt villatukien päällä x levyä m² kpl m² alv 0 % PAROC ROB 80t 1200x1800 20 5 10,80 85012108 8,70 0,30 Muut 20 54 116,64 85484325 8,55 3,06 PAROC ROB 80gt 1200x1800 30 40 86,40 85664048 12,70 3,06 PAROC ROB 60(g)t Hyvin jäykkä, palonkestävä, tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy, jolla on korkea kuormituskestävyys. Luonnonvärinen lasikuituhuopapinnoite (t). Saatavana myös uritettuna (g). Läönjohtavuus λ D : 0,038 W/mK Puristusjännitys, CS (10): 60 kpa Pistekuorma, PL (5): 600 N Laskentapaino (vain kuormituksen laskentaan): 175 kg/m³ Pinnoite: Luonnonvärinen lasikuituhuopa Käyttökohde: Paloturvallinen kattoeriste useimpiin tasakattotyyppeihin. Käytetään läöneristeenä ja vedeneristeen alustana saneerauskohteissa. Pakkaus: Ergolava irtolevyt villatukien päällä x levyä m² kpl m² alv 0 % PAROC ROB 60t 1200x1800 30 40 86,40 85638582 10,70 3,06 Muut PAROC ROB 60gt 1200x1800 30 40 86,40 85484479 11,50 3,06 Muut *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. 36

PAROC ROB 100gt Hyvin jäykkä, palonkestävä, tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy, jolla on korkea kuormituskestävyys. Levy on uritettu ja siinä on luonnonvärinen lasikuituhuopapinnoite (gt). Läönjohtavuus λ D : 0,038 W/mK Puristusjännitys, CS (10): 100 kpa Pistekuorma, PL (5): 700 N Laskentapaino: 200 kg/m³ (vain kuormituksen laskentaan) Pinnoite: Luonnonvärinen lasikuituhuopa Käyttökohde: Paloturvallinen kattoeriste useimpiin tasakattotyyppeihin. Käytetään läöneristeenä ja vedeneristeen alustana. Tuote on kehitetty erityisesti käytettäväksi yhdessä kattolamellin PAROC ROL 30 kanssa. Pakkaus: Levyt lavalla, muovipakkaus x levyä m² levyä m² PAROC ROB 100gt 1200x1800 30 20 43,20 85428329 13,95 3,06 Muut 30 40 86,40 85578529 13,95 3,06 Muut KATTO *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. IRTOLEVYT VILLATUKIEN PÄÄLLÄ ERGOLAVA Vaihtoehtoisia tapoja villatukien käytöstä urittamattomassa kerroksessa: Lavakoko 1200x 800, korkeus 1300. PAROC -kattotuotteita toimitetaan villatukien päällä. Villatuet voidaan käyttää eristeenä urittamattomassa kerroksessa. Metalliset kulmatuet suojaavat nostossa. Kysy kulmatuista aluepäälliköltäe. 1800 villatuki villatuki 600 600 300 300 1800 villatuki villatuki villatuki villatuki villatuki villatuki 37

KATTOLAMELLIJÄRJESTELMÄ PAROC ROL 30 Jäykkä, palonkestävä, tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalamelli, jolla on korkea kuormituskestävyys. Ergonominen lamellikoko ja kevyt tuote. Läönjohtavuus λ D : 0,038 W/mK Puristuslujuus, CS (Y): 30 kpa Laskentapaino: 65 kg/m³ (vain kuormituksen laskentaan) Pinnoite: Käyttökohde: Tasakattojen läöneriste, jos normaali kuormitus. Asennetaan rakenteen ala- tai välikerroslamelliksi. Pakkaus: Lamellit lavalla, muovipakkaus x kpl m² kpl m² PAROC ROL 30 240x2400 230 50 28,80 85578055 Hinta 8,20 Muut 340 30 17,28 85578086 tarjouk sen 8,20 370 30 17,28 85578093 mukaan 8,20 Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC ROL 30 240x2400 205 60 34,56 85578048 Hinta tarjouk sen mukaan 8,20 Muut 5 lavaa PAROC ROL 60 Erikoistuote**) PAROC ROL 60 UUTUUS Jäykkä, palonkestävä, tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalamelli, jolla on korkea kuormituskestävyys. Ergonominen lamellikoko ja kevyt tuote. Läönjohtavuus λ D : 0,039 W/mK Puristuslujuus, CS (Y): 60 kpa Laskentapaino: 80 kg/m³ (vain kuormituksen laskentaan) Pinnoite: Käyttökohde: Tasakattojen läöneriste, jos normaali kuormitus. Asennetaan rakenteen ala- tai välikerroslamelliksi. Pakkaus: Lamellit lavalla, muovipakkaus x kpl m² kpl m² 200x2400 375 30 17,28 85584810 Hinta tarjouk sen mukaan *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () Minimitilauserä 8,16 Muut 5 lavaa 38

PAROC ROB 100gt Hyvin jäykkä, palonkestävä, tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy, jolla on korkea kuormituskestävyys. Levy on uritettu ja siinä on luonnonvärinen lasikuituhuopapinnoite (gt). Läönjohtavuus λ D : 0,038 W/mK Puristusjännitys, CS (10): 100 kpa Pistekuorma, PL (5): 700 N Laskentapaino: 200 kg/m³ (vain kuormituksen laskentaan) Pinnoite: Luonnonvärinen lasikuituhuopa Käyttökohde: Paloturvallinen kattoeriste useimpiin tasakattotyyppeihin. Käytetään läöneristeenä ja vedeneristeen alustana. Tuote on kehitetty erityisesti käytettäväksi yhdessä kattolamellin PAROC ROL 30 kanssa. Pakkaus: Levyt lavalla, muovipakkaus x kpl m² kpl m² PAROC ROB 100gt 1200x1800 30 20 43,20 85428329 13,95 3,06 Muut 30 40 86,40 85578529 13,95 3,06 Muut KATTO PAROC UNM 37 Kioisa, paloturvallinen, tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillamatto. Läönjohtavuus λ D : 0,037 W/mK Pinnoite: Käyttökohde: Kivivillalamelliasennuksien tiivistyskaista. Pakkaus: Muovipakkaus, muovipakkaukset lavalla x rullaa m pkt m /m PAROC UNM 37 370x7850 30 2 15,70 85536864 2,50 0,17 Muut 30 28 439,60 85536871 2,45 6,10 Muut 190x7850 30 4 31,40 85481904 1,30 0,17 Muut 30 28 879,20 85512226 1,30 6,10 Muut 230x7850 30 3 23,55 85476658 1,50 0,17 Muut 30 28 659,40 85512233 1,50 6,10 Muut Läpivientien tiivistykseen suositellaan käytettäväksi pehmeää kivivillaa kuten PAROC UNM 37 -tuotetta. *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () 39

MÄÄRÄYKSET TÄYTTÄVÄT KATTORAKENTEET Rakenne Läin tila 0,09 W/m²K Tuotteet Profiilipelti 1 PAROC ROB 100gt, 30 + PAROC ROS 30, 180 + PAROC ROS 30, 180 + luja rakennuslevy Toimivat katot 2013 ja RIL 107-2012 -suositusten mukaisesti höyrynsulun alustaksi Kokonaispaksuus Puoliläin tila 0,14 W/m²K Tuotteet 390 PAROC ROB 100gt, 30 + PAROC ROS 30, 110 + PAROC ROS 30, 110 + luja rakennuslevy Toimivat katot 2013 ja RIL 107-2012 -suositusten mukaisesti höyrynsulun alustaksi Kokonaispaksuus 250 Profiilipelti 2 PAROC ROB 100gt, 30 + PAROC ROS 30, 150 + PAROC ROS 30, 150 PAROC ROS 50, 50 380 PAROC ROB 100gt, 30 + PAROC ROS 30, 170 + PAROC ROS 50, 50 250 TT-laatta PAROC ROB 100gt, 30 + PAROC ROS 30, 180 + PAROC ROS 30, 180 390 PAROC ROB 100gt, 30 + PAROC ROS 30, 110 + PAROC ROS 30, 110 250 Ontelolaatta PAROC ROB 100gt, 30 + PAROC ROS 30, 170 + PAROC ROS 30, 170 370 PAROC ROB 100gt, 30 PAROC ROS 30, 100 + PAROC ROS 30, 110 240 40

MÄÄRÄYKSET TÄYTTÄVÄT KATTORAKENTEET KATTOLAMELLIJÄRJESTELMÄLLÄ Läin tila 0,09 W/m²K Puoliläin tila 0,14 W/m²K Rakenne Tuotteet Kokonaispaksuus Tuotteet Kokonaispaksuus Profiilipelti 1 PAROC ROB 100gt, 30 + PAROC ROL 30, 370 + luja rakennuslevy Toimivat katot 2013 ja RIL 107-2012 -suositusten mukaisesti höyrynsulun alustaksi 400 PAROC ROB 100gt, 30 + PAROC ROL 30, 230 + luja rakennuslevy Toimivat katot 2013 ja RIL 107-2012 -suositusten mukaisesti höyrynsulun alustaksi 260 PAROC ROB 100gt, 30 + PAROC ROL 60, 375 + luja rakennuslevy 405 Profiilipelti 2 PAROC ROB 100gt, 30 + PAROC ROL 30, 340 + PAROC ROB 60t, 30 PAROC ROB 100gt, 30 + PAROC ROL 60, 375 + PAROC ROB 60t, 30 400 PAROC ROB 100gt, 30 + PAROC ROL 30, 205 + PAROC ROB 60t, 30 435 265 KATTO TT-laatta PAROC ROB 100gt, 30 + PAROC ROL 30, 370 400 PAROC ROB 100gt, 30 + PAROC ROL 30, 230 260 PAROC ROB 100gt, 30 + PAROC ROL 60, 375 405 Ontelolaatta PAROC ROB 100gt, 30 PAROC ROL 30, 370 400 PAROC ROB 100gt, 30 + PAROC ROL 30, 230 260 PAROC ROB 100gt, 30 PAROC ROL 60, 375 405 Selvitys laskennassa käytetyistä arvoista löytyy kotisivuiltae www.paroc.fi > Käyttökohteet > Rakennusten eristäminen > Uudisrakentaminen > Katon ja yläpohjan eristys 41

CLT- JA LVL -LEVYERISTEET CLT- ja LVL- levyt soveltuvat runkomateriaaliksi niin pientaloihin kuin puukerrostaloihin. Puukerrostalot ovat kaavoitusten ja palomääräysten uudistamisen jälkeen yleistyneet Suomen kerrostalorakentamisessa. Palamaton PAROC-kivivilla soveltuu erinomaisesti läön- ja paloeristeeksi CLT ja LVL- levyjen kanssa. PAROC Cortex One PAROC extra PAROC extra Irtopaketti Suurpakkaus 24 pakettia PAROC extra pro PAROC extra pro Irtopaketti Suurpakkaus 16 pakettia x x x Suurpakkaus levyä m² levyä m² 560x1170 150 4 2,62 85474890 15,65 0,40 Muut 175 3 1,97 85474906 18,85 0,40 200 3 1,97 85474913 21,05 0,40 560x1170 150 64 41,92 85474982 13,85 6,43 Muut 175 48 31,52 85474999 16,65 6,43 200 48 31,52 85475002 18,65 6,43 Suurpakkauksista veloitetaan suurpakkauslisä voimassa olevan PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnaston mukaisesti. en perässä olevien kirjaimien selitykset: b = musta pinnoite *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () levyä m² levyä m² Suurpakkaus levyä m² levyä m² 565x1170 150 5 3,31 85418245 10,00 0,32 Muut 175 4 2,64 85418306 11,90 0,32 200 4 2,64 85418368 13,80 0,32 565x1170 150 120 79,44 85418238 8,95 6,30 extra 60% 175 96 63,36 85418290 10,75 6,30 200 96 63,36 85418351 12,25 6,30 Suurpakkauksista veloitetaan suurpakkauslisä voimassa olevan PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnaston mukaisesti. PAROC Cortex One 600x1500 180 48 43,20 85426806 27,90 10,20 Muut 205 44 39,60 85424437 30,45 10,20 Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC Cortex One 600x1500 220 36 32,40 85407119 33,10 10,20 Muut 3 lavaa PAROC Cortex One b Erikoistuote**) x levyä m² levyä m² Minimitilauserä PAROC Cortex One b 600x1500 180 48 43,20 85479703 29,60 10,20 Muut 3 lavaa 42

1 5 4 2 1 4 3 3 2 6 5 CLT-LEVYSEINÄ, PUUKERROSTALO, 28 M ULKOSEINÄRATKAISU 1 Sisäverhous tai pintakäsittely työselostuksen mukaan 2 Suojaverhousvaatimus K 2 30: esim. kipsilevy 3 Kantava rakenne: 90-120 CLT-levy 4 Tuulensuojaeristys/suojaverhousvaatimus K 2 10: PAROC Cortex One 180 220, ruuvikiinnitys 5 Pystykoolaus 32x100 k600, palokatkot kerroksittain/tuuletusväli. Tarvittaessa puristusta kestävä välike. 6 Ulkoverhouslaudoitus CLT-LEVYSEINÄ, PIENTALO ULKOSEINÄRATKAISU 1 Sisäverhous tai pintakäsittely työselostuksen mukaan 2 Kantava rakenne: 90-120 CLT-levy 3 Tuulensuojaeristys: PAROC Cortex One 180 220, ruuvikiinnitys 4 Pystykoolaus 32x100 k600 /tuuletusväli. Tarvittaessa puristusta kestävä välike. 5 Ulkoverhouslaudoitus Paloluokka: P3/REI 60, hiiltymämitoituksen perusteella. CLT-LEVY Paloluokka: P2/REI 60, hiiltymämitoituksen perusteella. PAROC Cortex One 80 suojaverhousluokitus on K 2 30. Lisäksi oltava automaattinen sautusjärjestelmä ja EI 30 -paloräystäs. ERISTYSRATKAISUN U-ARVO, CLT-LEVY 90-120 PAROC Cortex One 180 205 220 U-arvo, W/m²K 0,16 0,14 0,13 ERISTYSRATKAISUN U-ARVO, CLT-LEVY 90-120 PAROC Cortex One 180 205 220 U-arvo, W/m²K 0,16 0,14 0,13 43

CLT- JA LVL -LEVYERISTEET PAROC Cortex x levyä m² pkt m² PAROC Cortex 1200x1800 30 5 10,80 85341567 13,65 0,40 Muut 30 14 151,20 85341574 13,25 6,12 PAROC Cortex pro x levyä m² pkt m² PAROC Cortex pro 1200x1800 40 4 8,64 85568230 15,30 0,40 Muut 40 14 120,96 85568223 14,90 6,12 50 3 6,48 85568254 16,35 0,40 50 14 90,72 85568247 15,95 6,12 55 3 6,48 85568278 17,80 0,40 55 13 84,24 85568261 17,30 6,12 70 2 4,32 85568353 22,90 0,40 70 16 69,12 85568346 22,35 6,12 PAROC Cortex b x levyä m² pkt m² PAROC Cortex b 1200x1800 30 5 10,80 85509639 14,05 0,40 Muut 30 14 151,20 85509646 13,55 6,12 PAROC Cortex pro b x levyä m² pkt m² PAROC Cortex pro b 1200x1800 50 3 6,48 85568216 16,95 0,40 Muut 50 14 90,72 85568209 16,50 6,12 en perässä olevien kirjaimien selitykset: b = musta pinnoite *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () 44

ASENNUSTARVIKKEET PAROC XFP 002 Naulausvälike PAROC XFW 003 Aluslevy PAROC XFM 005 CLT-ruuvi UUTUUS PAROC XFS 002 Julkisivuruuvi UUTUUS PAROC XST 022 Saumausteippi UUSI NIMI JA EAN-TUNNUS Muovisen naulaus välikkeen avulla estetään tuulensuojaeristeen litistyminen aluslautoja kiinnitettäessä. Menekki: 4 kpl/seinä -m² HUOM! Holkkimaiset naulausvälikkeet eivät sovellu PAROC -tuulensuojien kiinnitykseen pinnoitteen sitkeyden takia 30 villalle 1 laatikko=200 kpl 6438085377597 0,32 /kpl 40 villalle 1 laatikko=200 kpl 6438085384038 0,36 /kpl 50 villalle 1 laatikko=200 kpl 6438085377603 0,38 /kpl 55 villalle 1 laatikko=200 kpl 6438085384021 0,39 /kpl Metallista aluslevyä käytetään eristeiden kiinnittämiseen. Aluslevy on valmistettu galvanoidusta teräslevystä. Soveltuu käytettäväksi PAROC XFM 005 CLT-ruuvin kanssa. Ø 50 / 6,5 1 laatikko=500 kpl 6438085181248 0,13 /kpl Soveltuu 180-220 eristeiden (alku-/työmaa) kiinnittämiseen CLT-levyyn/puuhun. Ruuvi soveltuu käytettäväksi PAROC XFW 003 Aluslevyn kanssa. 4,8 x 260 1 laatikko=100 kpl 6438085630920 1,15 /kpl Ulkoverhouksen aluspuun kiinnittämiseen tarkoitettu erikoisruuvi Pituudet 270 (suoraruuvaus) ja 330 ( vinoruuvaus) tarkoitettu Cortex One 180 + CLT-asennukseen. Suunnittelija määrittelee ruuvien määrän ja asennussyvyyden CLT:hen julkisivun kuorman mukaan. (Asennussyvyys yleensä 50-55 ). 270 x 7,5 1 laatikko=50 kpl 6438085505723 2,15 /kpl 330 x 7,5 1 laatikko=50 kpl 6438085583387 2,80 /kpl Hyvin tarttuvaa saumausteippiä käytetään tuulensuojaeristeiden saumojen tiivistämiseen. Varastointi kuivassa tilassa (+5 C - +25 C). Asennus- ja asennettavan pinnan lämpötila: -10 C - +40 C. Menekki: Cortex ja Cortex pro: n. 1,5 m/m² Cortex One: n. 2,5 m/m² Leveys 60 1 rulla=50 m (10 rll/ltk) 6438085664345 0,75 /m Leveys 100 1 rulla=50 m (6 rll/ltk) 6438085664499 1,25 /m CLT-LEVY PAROC XST 021 Saumausteippi PAROC XST 042 Saumausteippi UUSI NIMI JA EAN-TUNNUS PAROC XST 041 Saumausteippi PAROC XTK 001 VillaveitsiPRO Teippiä käytetään tuulensuojaeristeiden ulkokulmien tiivistämiseen. 2 erillistä pitkittäissuuntaista teippipintaa reunoissa. leveys 350 1 rulla=25 m (4 rll/ltk) 6438085408079 4,35 /m Hyvin tarttuvaa saumausteippiä käytetään tuulensuojaeristeiden saumojen tiivistämiseen. Väri musta. Varastointi kuivassa tilassa (+5 C - +25 C). Asennusja asennettavan pinnan lämpötila: -10 C - +40 C. Menekki: Cortex b ja Cortex pro b: n. 1,5 m/m² Cortex One b: n. 2,5 m/m² Leveys 60 1 rulla=50 m (10 rll/ltk) 6438085664314 0,85 /m Teippiä käytetään tuulensuojaeristeiden ulkokulmien tiivistämiseen. Väri musta. Leveys 310 1 rulla=25 m (4 rll/ltk) 6438085506812 5,70 /m Pitkäteräinen jämäkkä muovikotelolla varustettu veitsi aattilaiselle kivivillan leikkaamiseen. Pakkauksessa 1 kpl 6438085179795 13,70 /kpl 45

PAROC -BETONIRAKENNE-ERISTEET PAROC COS 5 Puolijäykkä, palonkestävä, tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy. Läönjohtavuus λ D : 0,035 W/mK Puristusjännitys, CS (10): 5 kpa Pinnoite: Käyttökohde: Läöneriste betonielementteihin ja paikalla valettuihin betonirakenteisiin. Pakkaus: Muovipakkaus, muovipakkaukset lavalla x levyä m² pkt m² PAROC COS 5 600x1200 30 10 7,20 85005278 4,75 0,30 Muut 50 7 5,04 85121640 6,45 0,30 100 4 2,88 85122098 12,15 0,30 600x1200 30 21 151,20 85088783 4,70 6,12 Muut 50 18 90,72 85092483 6,40 6,12 100 15 43,20 85092506 11,80 6,12 Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC COS 5 600x1200 70 6 4,32 85122081 9,10 0,30 Muut 70 15 64,80 85092490 8,90 6,12 Muut 8 lavaa PAROC COS 5gt Puolijäykkä, palonkestävä, tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy. Lasikuituhuovalla suojatut tuuletusurat levyn pinnassa. Läönjohtavuus λ D : 0,035 W/mK Paloluokka: F, peruslevy palamaton Puristusjännitys, CS (10): 5 kpa Pinnoite: Luonnonvärinen lasikuituhuopa Käyttökohde: Läöneriste betonielementteihin ja paikalla valettuihin betonirakenteisiin. Tuuletusurat mahdollistavat elementin nopeaan kuivumisen. Pakkaus: Irtolevyt lavalla x kpl m² PAROC COS 5gt 600x1500 220 40 36,00 85340126 27,10 10,20 Muut 240 36 32,40 85297079 29,70 10,20 Muut Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC COS 5gt 600x1500 100 88 79,20 85006022 13,30 10,20 Muut 4 lavaa 120 72 64,80 85006039 15,55 10,20 Muut 5 lavaa 140 64 57,60 85005780 18,05 10,20 Muut 4 lavaa en perässä olevien kirjaimien selitykset: gt= uritettu ja urat suojattu lasikuituhuovalla, ggt= ristiinuritettu ja urat suojattu lasikuituhuovalla Urat 20 x 30 k200, ovat pituussuuntaisesti levyn toisella tasopinnalla. *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () 46

PAROC -BETONIRAKENNE-ERISTEET PAROC COS 5ggt Puolijäykkä, palonkestävä, tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy. Lasikuituhuovalla suojatut tuuletusurat levyn pinnassa ja levyn päissä on poikittaisura. Läönjohtavuus λ D : 0,035 W/mK Paloluokka: F, peruslevy palamaton Puristusjännitys, CS (10): 5 kpa Pinnoite: Luonnonvärinen lasikuituhuopa Käyttökohde: Läöneriste betonielementteihin ja paikalla valettuihin betonirakenteisiin. Tuuletusurat mahdollistavat elementin nopeaan kuivumisen. Pakkaus: Irtolevyt lavalla x levyä m² kpl m² PAROC COS 5ggt 600x1500 145 64 57,60 85426523 19,60 10,20 Muut 180 48 43,20 85136156 23,30 10,20 Muut 220 40 36,00 85340140 28,50 10,20 Muut 240 36 32,40 85340133 31,30 10,20 Muut Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC COS 5ggt 600x1500 165 56 50,40 85307709 21,70 10,20 Muut 4 lavaa 200 44 39,60 85206125 26,30 10,20 Muut 4 lavaa 210 40 36,00 85337379 27,35 10,20 Muut 5 lavaa 230 36 32,40 85338062 29,90 10,20 Muut 5 lavaa UUSI 255 36 32,40 85665397 33,20 10,20 Muut 4 lavaa en perässä olevien kirjaimien selitykset: ggt= ristiinuritettu ja urat suojattu lasikuituhuovalla Urat 20 x 30 k200, ovat pituussuuntaisesti levyn toisella tasopinnalla. *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () BETONI 47

PAROC -BETONIRAKENNE-ERISTEET PAROC Cortex One Paloturvallinen puolijäykkä tuulensuojaeriste pinnoitettuna tuulitiiviillä ja vesihöyryä läpäisevällä pinnoitteella. Täyttää RakMK C4-osan ohjeen tuulensuojan tuulitiiveydestä sekä RakMK E1-määräyksen P1-, P2- ja P3-paloluokan rakennusten tuulettuvan julkisivun tuulensuojan paloturvallisuudesta. Läönjohtavuus λ D : 0,033 W/mK Paloluokka: A2-s1, d0 Pinnoite: Tuulensuojapinnoite Käyttökohde: Yksikerrosratkaisu P1-, P2- ja P3-paloluokan rakennusten tuulettuviin julkisivuihin. PAROC Cortex One voidaan asentaa kuivissa olosuhteissa elementtitehtaalla työmaan asennusaikaa säästäen. Pakkaus: Irtolevyt lavalla x levyä m² levyä m² PAROC Cortex One 600x1500 180 48 43,20 85426806 27,90 10,20 Muut 205 44 39,60 85424437 30,45 10,20 Muut Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC Cortex One 600x1500 100 88 79,92 85428220 18,55 10,20 Muut 3 lavaa 120 72 64,80 85426790 21,15 10,20 Muut 3 lavaa 220 36 32,40 85407119 33,10 10,20 Muut 3 lavaa PAROC Cortex One b Erikoistuote**) Paloturvallinen puolijäykkä tuulensuojaeriste pinnoitettuna tuulitiiviillä ja vesihöyryä läpäisevällä mustalla pinnoitteella. Täyttää RakMK C4-osan ohjeen tuulensuojan tuulitiiveydestä sekä RakMK E1-määräyksen P1-, P2- ja P3-paloluokan rakennusten tuulettuvan julkisivun tuulensuojan paloturvallisuudesta. Läönjohtavuus λ D : 0,033 W/mK Paloluokka: A2-s1, d0 Pinnoite: Musta tuulensuojapinnoite Käyttökohde: Yksikerrosratkaisu P1-, P2- ja P3-paloluokan rakennusten tuulettuviin julkisivuihin. PAROC Cortex One b voidaan asentaa kuivissa olosuhteissa elementtitehtaalla työmaan asennusaikaa säästäen. Pakkaus: Irtolevyt lavalla x levyä m² levyä m² Minimitilauserä PAROC Cortex One b 600x1500 100 88 79,92 85505372 19,50 10,20 Muut 3 lavaa en perässä olevien kirjaimien selitykset: b = musta pinnoite 180 48 43,20 85479703 29,60 10,20 Muut 3 lavaa *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () 48

PAROC -BETONIRAKENNE-ERISTEET PAROC PreCast ggt Puolijäykkä, palonkestävä, tehokkaasti lämpöä eristävä kivivillalevy. Lasikuituhuovalla suojatut tuuletusurat levyn pinnassa ja levyn päissä on poikittaisura. Läönjohtavuus λ D : 0,034 W/mK Paloluokka: F, peruslevy palamaton Puristusjännitys, CS (10): 5 kpa Pinnoite: Luonnonvärinen lasikuituhuopa Käyttökohde: Läöneriste betonielementteihin; tehdasvalu. Tuuletusurat mahdollistavat elementin nopeaan kuivumisen. Pakkaus: Irtolevyt lavalla x levyä m² kpl m² PAROC PreCast ggt 600x1500 205 40 36,00 85407126 Hinnat tarjouksen mukaan Erikoistuote**) PAROC PreCast ggt 600x1500 UUSI 10,20 Muut Minimitilauserä 220 40 36,00 85330875 Hinnat 10,20 Muut 4 lavaa tarjouksen 245 36 32,40 85665403 mukaan 10,20 Muut 4 lavaa en perässä olevien kirjaimien selitykset: gt= uritettu ja urat suojattu lasikuituhuovalla, ggt= ristiinuritettu ja urat suojattu lasikuituhuovalla Urat 20 x 30 k200, ovat pituussuuntaisesti levyn toisella tasopinnalla. *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () BETONI BETONIELEMENTTIRAKENTEIDEN U-ARVOJA BSW-ELEMENTTI (SISÄKUORI 150 MM, ULKOKUORI 80 MM) Tuote U-arvo, W/m² K PAROC COS 5gt, -5ggt *) 220 0,17 PAROC PreCast -ggt *) 220 0,16 PAROC PreCast -ggt 205 0,17 PAROC COS 5gt, -5ggt 210 0,17 PAROC PreCast ggt 245 0,14 PAROC COS 5ggt 255 0,14 TUULETTUVIEN JULKISIVUJEN U-ARVOJA (RUNKO: BETONI 150 MM) Tuote U-arvo, W/ m² K PAROC Cortex One 120 0,25 PAROC Cortex One 180 0,17 PAROC Cortex One 205 0,15 PAROC Cortex One 220 0,14 *) Betoniteollisuus ry:n suositus 49

VÄLIPOHJAN ALAPUOLISET ERISTEET PAROC CGL 20 Jäykkä, palonkestävä kivivillaeriste, jolla on hyvä läöneristyskyky ja alkalinkestävyys. Läönjohtavuus λ D : 0,037 W/mK Paloluokka: A1 Puristuslujuus, CS (Y): 20 kpa Vetolujuus, TR: 20 kpa Pinnoite:. Tuotteen pinta voidaan maalata. Käyttökohde: Kivivillalamelli asuinkerrosten välipohjien alapuolisiin palo-, ääni- ja läöneristyksiin. PAROC CGL 20 -eristeellä voidaan parantaa kantavien betonilattioiden, palkkien ja ontelolaattojen palonkestävyyttä Palosuojausopas 2 / Betoni esitetyllä tavalla. Kiinnitys: Palosuojauksessa kiinnitys tehtävä mineraalipohjaisella sementtiliimalaastilla (esim. Bautechnik Ceresit CT 190 WM) valmistajan ohjeiden mukaisesti. Kiinnitysaineen menekki n. 4,5 kg/m². Muissa eristysratkaisuissa kiinnitys voidaan tehdä joko liimalaastilla tai mekaanisesti valmistajien ohjeiden mukaisesti. Pakkaus: Lamellit lavalla x levyä m² PAROC CGL 20 200x1200 60 180 43,20 85659495 11,45 3,06 Muut Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC CGL 20 200x1200 140 72 17,28 85067610 28,45 3,06 Muut 10 lavaa 210 45 10,08 85667995 42,85 3,06 Muut 10 lavaa 270 36 8,64 85668008 52,00 3,06 Muut 10 lavaa 400 27 6,48 85668015 84,30 3,06 Muut 9 lavaa *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () VÄLIPOHJAN U-ARVOJA (ONTELOLAATTA 265 MM) Tuote U-arvo (W/m²K) PAROC CGL 20 400 0,09 PAROC CGL 20 270 0,14 PAROC CGL 20 210 0,17 PAROC CGL 20 140 0,25 ASENNUSTARVIKKEET PAROC XFW 003 Aluslevy Metallista aluslevyä käytetään eristeiden kiinnittämiseen. Aluslevy on valmistettu galvanoidusta teräslevystä. Ø 50 / 6,5 1 laatikko=500 kpl 6438085181248 0,13 /kpl PAROC XTK 001 VillaveitsiPRO Pitkäteräinen jämäkkä muovikotelolla varustettu veitsi aattilaiselle kivivillan leikkaamiseen. Pakkauksessa 1 kpl 6438085179795 13,70 /kpl 50

PAROC -ASKELÄÄNIERISTEET PAROC SSB 1 Jäykkä kivivillalevy askelääneneristämiseen Läönjohtavuus λ D : 0,035 W/mK Puristusjännitys, CS (10): 15 kpa Dynaaminen jäykkyys, SD: SSB 1 30 : 15 MN/m 3 ja SSB 1 50 9 MN/m 3 Pinnoite: Käyttökohde: Välipohjien askeläänen eristämiseen. Tuotetta käytetään äänijousena kuormaa jakavan kelluvan betonilaatan alla. Muista käyttää valusuojaa esim. Paroc XMA 001 Ilmansulkupaperia tai suodatinkangasta. Pakkaus: Muovipakkaus tai muovipakkaukset lavalla. x levyä m² pkt m² PAROC SSB 1 1200x1800 30 4 8,64 85088868 6,50 0,35 Muut 30 18 155,52 85088875 6,40 6,12 Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC SSB 1 1200x1800 50 3 6,48 85010302 10,15 0,35 Muut 50 15 97,20 85088929 9,75 6,12 Muut 4 lavaa PAROC SSB 2t Jäykkä, paloturvallinen tehokkaasti ääntä eristävä kivivillalevy askelääneneristämiseen. Luonnonvärinen lasikuituhuopapinnoite (t). Läönjohtavuus λ D : 0,037 W/mK Puristusjännitys, CS (10): 40 kpa Dynaaminen jäykkyys, SD: n. 15 MN/m³ Pinnoite: Luonnonvärinen lasikuituhuopa Käyttökohde: Välipohjien askeläänen eristämiseen. Tuotetta käytetään äänijousena kuormaa huonosti jakavan lattian alla: pumpattavien tasoitteiden (muista valusuoja esim. PAROC XMA 001 Ilmansulkupaperi tai suodatinkangas) tai levyrakenteiden alla. Pakkaus: Muovipakkaus tai muovipakkaukset lavalla. x levyä m² pkt m² PAROC SSB 2t 1200x1800 30 4 8,64 85534488 10,25 0,35 Muut 30 18 155,52 85534471 9,95 6,12 Erikoistuote**) Minimitilauserä PAROC SSB 2t 1200x1800 50 2 4,32 85010494 16,90 0,35 Muut 50 22 95,04 85088905 16,70 6,12 Muut 4 lavaa en perässä olevien kirjaimien selitykset: t = lasikuituhuopa *) Rahtiperusteena on Parocin määrittelemät tuotekohtaiset lastauskuutiot. Rahti- ja palvelukulut esitetään kulloinkin voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. Yleiset toimitusehdot määräytyvät voimassa olevan hinnaston mukaan. **) Erikoistuotelisä 150 /tilaus () ASKELÄÄNI ASENNUSTARVIKKEET PAROC XTK 001 VillaveitsiPRO PAROC XMA 001 Ilmansulkupaperi Pitkäteräinen jämäkkä muovikotelolla varustettu veitsi aattilaiselle kivivillan leikkaamiseen. Pakkauksessa 1 kpl 6438085179795 13,70 /kpl Kudoksilla vahvistettu voimapaperi Limitys vähintään 200, teippaus tai puristusliitos. Leveys 1300 Pituus n. 46 m 1 rulla = 59,8 m² 6438085378006 2,40 51

ASENNUSTARVIKKEET Tuulenohjain Aluslevy Naulausvälike Höyrynsulku Saumausteippi Tiivistysteippi Alumiiniteippi saunaan Ilmansulkupaperi Tiivistyskaista Tiivistysmatto Tiivistyskaista ASENNUSTARVIKKEET Kuvaus Menekki / Huom! Koko PAROC XMV 020zcf Höyrynsulku Ilman- ja höyrynsulku on polyeteenikalvo rakenteen sisäpuoliseen tiivistämiseen. Limitys vähintään 200, teippaus tai puristusliitos. leveys 2800, rullan pituus 50 m Pakkauksen sisältö 1 rulla = 140 m² EANtunnus /yks. alv. 0 % 85425878 1,10 PAROC XMA 001 Ilmansulkupaperi Kudoksilla vahvistettu voimapaperi Limitys vähintään 200, teippaus tai puristusliitos. leveys 1300, pituus n. 46 m 1 rulla = 59,8 m² 85378006 2,40 Asennustarvikkeet toimitetaan rahtivapaasti eristetoimituksen mukana. Erikseen toimitettuna veloitus on määritelty voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. 52

Kuvaus Menekki / Huom! Koko PAROC XST 013 Tiivistysteippi Höyryn- ja ilmansulkujen tiivistämiseen käytettävä tiivistysteippi leveys 50 Pakkauksen sisältö 1 rulla = 25 m (12 rll/ltk) EANtunnus /yks. alv. 0 % 85405528 14,30 /rll PAROC XST 030 Alumiiniteippi Alumiinipinnoitettujen levyjen, kuten esim. PAROC FPS 8a:n, saumojen tiivistämiseen. Menekki n. 1 m/m² leveys 50 1 rulla = 50 m 85413141 0,29 /m PAROC XVA 004 Tuulenohjain Tukeva, vahakäsitelty aaltopahvi. Tuulenohjaimet asennetaan yläpohjan räystään reuna-alueille ennen puhalluskivivillan asennusta. Tuulenohjaimen tarkoituksena on ohjata tuulenvirtaukset eristeen yli yläpohjan keskiosiin, jotta tuuli ei pääse tunkeutumaan eristeeseen. TO900, kattotuolijako 900 TO1200, kattotuolijako 1200 leveys 950, pituus 1200 leveys 1250, pituus 1200 1 laatikko = 25 kpl (10 ltk/ lava) 1 laatikko = 25 kpl (10 ltk/ lava) 85378419 3,15 /kpl 85378402 4,05 /kpl PAROC XMW 065 Tuulensuojakangas Erinomaisesti tuulelta suojaavaa kangasta käytetään tuulensuojakerroksena tuulettuvissa ulkoseinissä ja vinoissa katoissa. leveys 2950, rullan pituus 50 m 1 rulla =147,50 m² 85569022 1,20 Paloluokka E PAROC XST 022 Saumausteippi UUSI NIMI JA EAN-TUNNUS Hyvin tarttuvaa saumausteippiä käytetään tuulensuojaeristeiden saumojen tiivistämiseen. Varastointi kuivassa tilassa (+5 C - +25 C). Asennuslämpötila -10 C - +40 C. Menekki: Cortex ja Cortex pro: n. 1,5 m/m² Cortex One: n. 2,5 m/m² leveys 60 leveys 100 1 rulla = 50 m (10 rll/ltk) 1 rulla = 50 m (8 rll/ltk) 85664345 0,75 /m 85664499 1,25 /m PAROC XST 021 Saumausteippi Teippiä käytetään tuulensuojaeristeiden ulkokulmien tiivistämiseen. 2 erillistä pitkittäissuuntaista teippipintaa reunoissa. leveys 350 1 rulla = 25 m (4 rll/ltk) 85408079 4,35 /m ASENNUS PAROC XST 042 Saumausteippi UUSI NIMI JA EAN-TUNNUS Hyvin tarttuvaa saumausteippiä käytetään tuulensuojaeristeiden saumojen tiivistämiseen. Väri musta. Varastointi kuivassa tilassa (+5 C - +25 C). Asennuslämpötila -10 C - +40 C. Menekki: Cortex b ja Cortex pro b: n. 1,5 m/m² Cortex One b: n. 2,5 m/m² leveys 60 1 rulla = 50 m (10 rll/ltk) 85664314 0,85 /m 53

Kuvaus Menekki / Huom! Koko PAROC XST 041 Saumausteippi Teippiä käytetään tuulensuojaeristeiden ulkokulmien tiivistämiseen. Väri musta. leveys 310 Pakkauksen sisältö 1 rulla = 25 m (4 rll/ltk) EANtunnus /yks. alv. 0 % 85506812 5,70 /m PAROC XFP 002 Naulausvälike PAROC XFB 001 Tiiliside PAROC XFW 008 Lukituslevy Muovisen naulausvälikkeen avulla estetään tuulensuojaeristeen litistyminen aluslautoja kiinnitettäessä. Haponkestävästä teräksestä tehtyä tiilisidettä käytetään tiiliverhouksen sitomiseen kiviaineiseen runkorakenteeseen. Seinän maksimikorkeus 6 m. Ruostumaton teräsprikka PAROC XFB 001-tiilisiteen lukitsemiseen, jonka avulla eriste puristetaan kiinni kivirakenteeseen. Menekki: 4 kpl/seinä -m² HUOM! Holkkimaiset naulausvälikkeet eivät sovellu PAROC -tuulensuojien kiinnitykseen pinnoitteen sitkeyden takia Menekki: 4 kpl/seinä -m² tai suunnittelijan ohjeen mukaan. 30 villalle 1 laatikko =200 kpl 40 villalle 1 laatikko = 200 kpl 50 villalle 1 laatikko = 200 kpl 55 villalle 1 laatikko =200 kpl pituus 420 / Ø 4,0 Ø 70 / Ø 4,0 1 laatikko = 250 kpl 1 laatikko = 1000 kpl 85377597 0,32 /kpl 85384038 0,36 /kpl 85377603 0,38 /kpl 85384021 0,39 /kpl 85628149 1,85 /kpl 85628132 0,80 /kpl PAROC XFB 002 Betonikiinnike Eristekiinnike betonialustalle. Kiinnikkeessä lasikuidulla vahvistettu muovinaula mahdollistaa nopean ja helpon asennuksen. Suunnittelijan ohjeen mukaan. Reiän halkaisija 10, reiän syvyys betonille 40 50 villalle pituus 90 Ø 60 100 villalle pituus 140 Ø 60 1 laatikko =250 kpl 1 laatikko = 250 kpl 85628125 0,22 /kpl 85628095 0,28 /kpl PAROC XFS 002 Julkisivuruuvi Ulkoverhouksen aluspuun kiinnittämiseen tarkoitettu erikoisruuvi. Pituudet 270 (suoraruuvaus) ja 330 (vinoruuvaus) tarkoitettu Cortex One 180 + CLT-asennukseen. Suunnittelijan ohjeen mukaan. 270 x 7,5 1 laatikko =50 kpl 330 x 7,5 1 laatikko = 50 kpl 85505723 2,15 /kpl 85583387 2,80 /kpl PAROC XFM 005 CLT-ruuvi Soveltuu 180-220 eristeiden (alku-/ työmaa) kiinnittämiseen CLT-levyyn/ puuhun. Ruuvi soveltuu käytettäväksi PAROC XFW 003 Aluslevyn kanssa. Suunnittelijan ohjeen mukaan. 4,8 x 260 1 laatikko = 100 kpl 85630920 1,15 /kpl Asennustarvikkeet toimitetaan rahtivapaasti eristetoimituksen mukana. Erikseen toimitettuna veloitus on määritelty voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. 54

Kuvaus Menekki / Huom! Koko PAROC XFW 003 Aluslevy PAROC XTK 001 VillaveitsiPRO Eristeiden kiinnittämiseen käytettävä metallinen aluslevy on valmistettu galvanoidusta teräslevystä. Soveltuu myös käytettäväksi PAROC XFM 005 CLT-ruuvin kanssa. Pitkäteräinen jämäkkä muovikotelolla varustettu veitsi aattilaiselle kivivillan leikkaamiseen. Menekki: suunnittelijaohjeen mukaan Ø 50 / 6,5 Pakkauksen sisältö 1 laatikko = 500 kpl EANtunnus /yks. alv. 0 % 85181248 0,13 /kpl 1 kpl 85179795 13,70 /kpl PAROC XTT 003 VillapöytäPRO Alumiinistä valmistettu villanleikkuupöytä aattilaisille. Voidaan ripustaa myös seinälle. Villanleikkuupöydän toimitus sovittava erikseen tilauksen yhteydessä. 1 kpl 85378365 Hinta tarjouksen mukaan PAROC XFS 001 Jousiruuvi UUTUUS PAROC XFS 003 Palokiinnike UUTUUS PAROC XFW 009 Aluslevy UUTUUS Galvanoidusta teräksestä valmistettu PA- ROC FPS 17 -palosuojaeristeen kiinnike, jota käytetään teräsrakenteen (vaihtoehtoinen asennusmenetelmä) ja betonipalkin alapinnan palosuojauksen asentamisessa. Oikea paloruuvin pituus on kaksi kertaa eristyksen paksuus. PAROC FPS 17 -palosuojaeristeen kiinnike, jota käytetään betonirakenteiden palosuojauksen asentamisessa. Lisäksi eristeen asennuksessa tulee käyttää PAROC XFW 009 -aluslevyä, jolla varmistetaan palosuojan kiinnipysyvyys. 110 pituinen kiinnike soveltuu 40-60 paksun eristeen asennukseen ja 80 pituinen kiinnike 20-30 paksun eristeen asennukseen. PAROC XFS 003 -palokiinnikkeen aluslevy. Katso asennusohjeet ja lisätiedot PAROC Palosuojausoppaista 1 (Teräs) ja 2 (Betoni). Asennussyvyys vähintään 50. Menekki n. 12 kpl/m², väh. 8 kpl/levy (600x1200) Katso asennusohjeet ja lisätiedot PAROC Palosuojausoppaasta 2 (Betoni). 40 / 20 levylle 500 kpl 85562047 0,30 /kpl 60 / 30 levylle 500 kpl 85562054 0,33 /kpl 80 / 40 levylle 500 kpl 85562061 0,34 /kpl 100 / 50 levylle 500 kpl 85562030 0,36 /kpl 120 / 60 levylle 250 kpl 85562009 0,46 /kpl 140 / 70 levylle 500 kpl 85281542 0,56 /kpl 8x80 (20-30 levylle) 8x110 (40-60 levylle) 250 kpl 85631194 0,62 /kpl 250 kpl 85631217 0,66 /kpl Ø 80 / 8,0 250 kpl 85631026 0,50 /kpl ASENNUS Asennustarvikkeet toimitetaan rahtivapaasti eristetoimituksen mukana. Erikseen toimitettuna veloitus on määritelty voimassa olevassa PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. 55

AKUSTOINTITUOTTEET PARAFON -AKUSTOINTITUOTTEET Seuraavassa poiminta akustointituotteiden hinnastosta 10A (päivitetty 1.1.2018). Lisää tuotteita, asennustarvikkeita ja tarkeat tuotetiedot löydät Akustointituotteiden tuotekuvasto-hinnastosta. Toimitusehdot: Akustointituotteet toimitetaan aina omana toimituksenaan. Toimitusaika ja kuljetusehdot määräytyvät voimassa olevan akustiikkahinnaston mukaan. Rahti akustointituotteille tilausmäärästä riippumatta määräytyy postinumeron mukaan: postinumeroalue 1: 00000-11099: rahti 92 /toimitus (alv 0%) postinumeroalue 2: 11100-93999: rahti 115 /toimitus (alv 0%) Poislukien Ahvenanmaa postinumeroalue 3: 94100-99999: rahti 158 /toimitus (alv 0%) PARAFON Nordic Tuotekuvaus Väri Kapseloitu, valkoinen akustointilevy alaslaskettuihin sisäkattoihin. Reunoissa kevyt pölynsidontaspray, taustapinnoitettu. Reuna: A, suora reuna, asennus listalle Pinnoite: NORDIC, valkoinen huopa PARAFON Parmitex Väri Kapseloitu sisustuslevy listoille tai liimaten sauma- ja reunalistoin. Reunoissa kevyt pölynsidontaspray, taustapinnoitettu. Reuna: A, suora reuna Pinnoite: VIVA, valkoinen huopa PARAFON Royal Väri Ympäripinnoitettu, viimeistelty ulkonäkö ilman listoja avosaumoin liimaten. Reuna: A, suora reuna Pinnoite: WHITE (Viva), valkoinen huopa PARAFON Buller Väri Pinnoitettu, teollisuuden yleisvaimennukseen listoin, liimaten tai kiinnikkein. Taustapinnoitettu, pinnanvärinen reunakäsittely. Reuna: A, suora reuna Pinnoite: NATUR, luonnon harmaa huopa PARAFON Buller white, reunakäsitelty Väri Pinnoitettu, teollisuuden yleisvaimennukseen listoin, liimaten tai kiinnikkein. Taustapinnoitettu, pinnanvärinen reunakäsittely. Reuna: A, suora reuna Pinnoite: WHITE, valkoinen huopa PARAFON Hygien Väri Kapseloitu, pestävä ja tehokas vaimennuslevy hygieenisiin tiloihin. Reunamaalattu, taustapinnoitettu. Reuna: A, suora reuna Pinnoite: valkoinen erikois vahvistettu huopa PARAFON IV-rpg Väri Reikäpeltiverhoiltu konehuoneakustointilevy. Reuna: A, suora reuna Pinnoite: galvanoitu reikäpelti Lavaveloitus 6,00 /lava. Vajaasta lavasta veloitetaan 49,00 /lava. Moduuli mitta Pakkauksen sisältö levyä m² 15x600x600 40 14,40 85191537 13,50 15x600x1200 20 14,40 85191544 13,50 30x600x600 20 7,20 85156406 19,50 30x600x1200 10 7,20 85156390 19,50 30x600x1200 10 7,20 85015437 34,00 40x600x1200 7 5,04 85015543 36,00 50x600x1200 6 4,32 85015468 40,00 50x600x1200 8 5,76 85638810 16,50 50x600x1200 8 5,76 85158073 17,00 18x600x1200 16 11,52 85157861 23,20 40x600x1200 6 4,32 85187240 30,60 50x600x1200 52 37,44 85015949 27,00 56

AKUSTOINTITUOTTEET PARAFON -AKUSTOINTITUOTTEIDEN ASENNUSTARVIKKEET Kiinnitysliimat Kuvaus Menekki Yksikkö Devil s-asennusliima Vesiliukoinen liima /yks. 0,2 0,3 l/m². 10 litraa 85020493 88,00 / purkki Materiaali Saumalistat, U-reunalistat ja Hattulistat Saumalista P302 Valkoinen muovi Menekki/m² suorakulmaisissa huoneissa ilman hukkaa levykoko 600x600: 3,4 jm/m² levykoko 600x1200: 2,5 jm/m² Pituus, Korkeus, Pakkauksen sisältö kpl m /yks. 3600 25 90 85157021 1,40 /jm U-reunalista P330 Valkoinen alumiini määräytyy levykentän piirin mukaan 3000 30 20 60 85019947 2,30 /jm U-reunalista P350 Valkoinen alumiini määräytyy levykentän piirin mukaan 3000 50 20 60 85020011 2,70 /jm Hattulista AHM 303 Valkoinen teräs levykoko 600x600: 3,4 jm/m² levykoko 600x1200: 2,5 jm/m² 3000 30 10 30 85020066 3,30 /jm Hattulista AHM 503 Valkoinen teräs levykoko 600x600: 3,4 jm/m² levykoko 600x1200: 2,5 jm/m² 3000 50 10 30 85020080 4,50 /jm Materiaali Pituus, T-24-kannatinjärjestelmä Pakkauksen sisältö kpl m /yks. Kannatinlista P 21 Valkoinen teräs 3600 20 72,00 85155430 1,70 /jm Välilista P 22-6 XL Valkoinen teräs 600 60 36,00 85155287 1,70 /jm Välilista P 22-12 XL Valkoinen teräs 1200 60 72,00 85155393 1,70 /jm Kaksoiskulmalista P 26 Valkoinen teräs 3050 18 54,90 85615736 1,70 /jm Ripustusjousi P 24-1 Teräspelti 100 85019565 0,65 /kpl Ripustuslanka P 25-5 Galvanoitu 500 100 85019374 0,50 /kpl Ripustuslanka P 25-7 Galvanoitu 700 100 85019633 0,55 /kpl Ripustuslanka P 25-9 Galvanoitu 900 100 85019381 0,65 /kpl T-KANNATINLISTAJÄRJESTELMÄN OSIEN MENEKKI / M² Kannatinlistojen etäisyys 1200 Ruutukoko 600 x 600 600 x 1200 T-Pääkannatinlista 0,84 jm 0,84 jm T-Välilista 1200 1,4 kpl 1,4 kpl T-Välilista 600 1,4 kpl Ripustimen osat 0,7 kpl 0,7 kpl Kulmalista Kulmalistamenekki määräytyy alaslasketun katon piirin mukaan AKUSTIIKKA 57

TEKNISET ERISTEET TEKNISET ERISTEET Seuraavassa poiminta tehtaalla varastoitavien Teknisten eristeiden tuotteista hinnastosta 1.1.2018. Muut tuotteet ja tuotetiedot löytyvät Teknisten eristeiden voimassa olevasta hinnastosta. PAROC Hvac Fire Mat Comfort Vaalealla huovalla päällystetty kivivillaverkkomatto ilmakanavien paloeristykseen. Paloluokka EI 30 saavutetaan 60 eristepaksuudella. Läönjohtavuus 10 C, λ 10 : 0,036 W/mk Maksimikäyttölämpötila: 640 C Pinnoite: Vaalea huopa Käyttökohde: Ilmakanavien paloeristys. x Pakkauksen sisältö m²/rll rll/lava m²/lava alv. 0 % PAROC Hvac Fire Mat Comfort 900x4000 60 3,60 9 32,40 85588719 20,86 2,10 PAROC Pro Wired Mat 100 Pinnoittamaton kivivillaverkkomatto Läönjohtavuus 10 C, λ 10 : 0,039 W/mk Nimellistiheys: 100 kg/m³ Maksimikäyttölämpötila: 660 C Pinnoite: Käyttökohde: Teollisuuden prosessilaitteiden palo- ja läöneristys. Savuhormien, savukaasukanavien ja pakoputkien palo- ja läöneristys. Pakkauksen sisältö x m²/rll rll/lava m²/lava alv. 0 % PAROC Pro Wired Mat 100 900x4500 50 4,05 9 36,45 85587132 19,11 2,10 PAROC Hvac Mat AluCoat Alumiinilaminaatilla päällystetty kivivillamatto Läönjohtavuus 10 C, λ 10 : 0,036 W/mk Pinnoite: Alumiinilaminaatti Käyttökohde: Ilmakanavien läöneristys, erityisesti ullakoilla, sisäänvedoissa ja alakatoissa. Ei sovellu paloeristeeksi. Pakkauksen sisältö x m²/rll rll/lava m²/lava alv. 0 % PAROC Hvac Mat AluCoat 1000X7000 50 7,00 9 63,00 85591788 9,05 2,10 1000X4000 100 4,00 9 36,00 85591887 12,19 2,10 58

TEKNISET ERISTEET PAROC Pro Loose Mat 80 Kivivillamatto, sullontavilla Nimellistiheys: 80 kg/m³ Pinnoite: Käyttökohde: Monimuotoisten rakenteiden ja laitteiden läöneristykseen sullontatarkoituksessa. x Pakkauksen sisältö m²/rll rll/lava m²/lava alv. 0 % PAROC Pro Loose Mat 80 1000x5000 50 5,00 9 45,00 85604228 11,86 2,10 *) TOIMITUSEHDOT: Jos teknisiä eristeitä toimitetaan rakennuseristetoimituksen yhteydessä, toimitusaika ja kuljetusehdot rakennuseristehinnaston mukaan. Jos teknisiä eristeitä toimitetaan erillistoimituksena, toimitusaika ja kuljetusehdot määräytyvät voimassa olevan Teknisten eristeiden hinnaston mukaan. 59 TEKNISET

RAKENNUSERISTEIDEN YLEISET TOIMITUSEHDOT 1.1.2018 MYYNTI Tähän hinnastoon merkittyjä tuotteita myyvät rakennustarvikealan tukkuliikkeet ja vähittäiskauppiaat. SOVELTAMISALA Näitä ehtoja sovelletaan tämän hinnaston mukaisten rakennuseristeiden kotimaan kaupassa elinkeinoharjoittajien välillä. Paroc Oy Ab:n teknisten eristeiden ja akustointituotteiden yleiset toimitusehdot käyvät ilmi kyseisten tuotteiden hinnastoista. Niiltä osin kun kauppaan liittyviä kysymyksiä ei näissä ehdoissa ole säännelty, noudatetaan kulloinkin voimassa olevia Rakennustuotteiden yleisiä hankinta- ja toimitusehtoja (RYHT; RTK/RTT). LASKUTUS Laskutus tapahtuu kauttalaskutuksena tavaran toimituspäivänä voimassa olevien hintojen ja ehtojen mukaisesti. Laskuun merkitty toimituspäivä on se päivä, jolloin tavara lähtee tehtaaltae. ARVONLISÄVERO Hinnastoe hinnat ovat arvonlisäverottomia hintoja. Laskutuksen yhteydessä hintaan lisätään voimassa olevan veroprosentin mukainen arvonlisävero ja lasketaan laskun tarkka arvo. TOIMITUS Tilaus toimitetaan täysien pakkauksien mukaisissa toimituserissä. Minimimyynti- ja toimituserät on mainittu hinnastossae sivulla 6. Tavaran vastaanottaja tarkistaa tavaraa vastaanottaessaan pakkaukset ja kuittaa vastaanottaneensa kuormakirjojen mukaiset tuotteet. Mikäli tilaajalla on huomautettavaa pakkausten lukumäärään tai kuntoon liittyen, on huomautukset tehtävä tässä yhteydessä ja merkittävä autonkuljettajalle jäävään kuitattuun kuormakirjaan. Mahdolliset muut huomautukset ja reklamaatiot on tehtävä 7 vuorokauden kuluessa tavaran toimittamisesta. KULJETUS JA PURKU Paroc Oy Ab:n hankkiman kuljetuksen suorittaja vastaa kuljetuksen aikana mahdollisesti sattuneista vahingoista kuormaja rahtikirjoihin merkittyyn osoitteeseen saakka. Tilaajan tulee varmistaa, että toimituspaikan tieolosuhteet sallivat ajoneuvokaluston liikkumisen purkauspaikkaan. Lavapakkausten käyttö ja niiden purku edellyttää lisäksi, että purkauspaikalla on asiakkaan hankkima purkukalusto. Mikäli ei ole toisin sovittu, vastaa asiakas kuorman purusta. Erikoiskaluston (esim. Hiab, avoauto) tarpeesta sovitaan tilauskohtaisesti asiakaspalvelue kanssa, puh. 046 876 8080. Parocin järjestämä kuorman purku suoritetaan auton välittömään läheisyyteen. RAHTI Kaikista Paroc Oy Ab:n hankkimista rakennuseriste- ja akustointituotteiden kuljetuksista peritään rahti. Rahti ei sisällä tuotteen purkua. Voimassa olevat rahtihinnat on kerrottu PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnastossa. VAHINGONKORVAUS Vahingonkorvauksen määrä on enintään toimituksen arvo tehtaalla ja Paroc Oy Ab:lla on oikeus vahingonkorvauksen sijaan toimittaa uusi tuote-erä. Mikäli kuormakirjaan ei ole tehty merkintää virheistä eikä reklamointia ole tehty kohdan Toimitus mukaisesti, ei Paroc Oy Ab vastaa tavaran virheestä aiheutuneista vahingoista. Paroc Oy Ab ei ole velvollinen korvaamaan tilaajalle viivästyksestä tai toimituksen virheellisyydestä aiheutuneita välillisiä vahinkoja. PALAUTUKSET Mikäli toimitus on tapahtunut tilauksen mukaisesti, tuotepalautukset hyväksytään vain erillisen sopimuksen mukaan aluepäällikön kanssa. Tuotehyvitys on enintään 80 % myyntikelpoisen tuotteen ostohinnasta. Tällöin sovitaan tuotteen palautusajankohdasta ja mahdollisen korvaavan tuotteen toimittamisesta. Tuotepalautuksen ja mahdollisen korvaavan tuotteen rahdit määräytyvät todellisten rahtikulujen mukaisesti. Paroc Oy Ab ei ota vastaan erikoistuotteiden palautuksia. TUOTTEEN OMINAISUUDET Paroc Oy Ab vastaa tuotteen laadusta ja muista ominaisuuksista kuhunkin käyttötarkoitukseen antamiensa tietojen mukaisesti. Vastuu ei kuitenkaan koske vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet tuotteen väärästä käytöstä, virheellisestä pinnoitteesta, virheellisestä rakenteesta, asennusvirheestä tai varastoinnista aiheutuneista virheistä. FORCE MAJEURE Kaikki tarjoukset tehdään ja kaupat päätetään pidättäen Paroc Oy Ab:lle oikeus ilman korvausvelvollisuutta siirtää toimitusaikaa kokonaan taikka osaksi vapautua toimitusvelvollisuudesta sellaisen voittamattoman esteen kuin sodan, kapinan, lakon, työsulun, Suomen Työnantajien Yleisen Ryhmän julistaman rakennusainesulun, myöhästyneiden tai täyttämättä jääneiden valmistuotetoimitusten, kone- ja laitosvaurioiden, luonnonesteiden, liikennehäiriöiden ja muitten samankaltaisten tai niihin verrattavien hankintaesteiden tai -vaikeuksien sattuessa. 60

RAKENNUSERISTEIDEN MYYNTI- JA PALVELUEHDOT Tällä sivulla on esitelty 1.1.2018 voimaan tulleen PAROC Rakennuseristeet rahti- ja palveluhinnaston mukaiset myynti- ja palveluehdot. Palveluiden hinnat kerrotaan kulloinkin voimassa olevassa rahti- ja palveluhinnastossa. VAKIO- JA ERIKOISTUOTTEET PAROC Rakennuseristeet tuotehinnastossa esitettyjen vakiotuotteiden toimitusaika on normaalitilanteessa 5-8 työpäivää tilauksesta. Erikoistuotteiden toimitusaika vahvistetaan aina tilauskohtaisesti. Mikäli jo valmistettujen erikoistuotteiden sovittua toimitusaikaa siirretään, veloitetaan kyseisten tuotteiden varastoinnista aiheutuneet kustannukset. Minimitilauserät ja tarkeat tilausehdot on esitelty tuotehinnastossa. SUURPAKKAUS Suurpakkaukset helpottavat varastointi- ja kuljetuskäsittelyä. PAROC extra- ja PAROC Sonus-tuotteita on 24 pakettia (poikkeuksena PAROC extra levykoossa 565x870, 30 pakettia) ja PAROC extra pro-tuotteita 16 pakettia, suurpakkauksessa puulavalla. Suurpakkauksista veloitetaan suurpakkauslisä. ERIKOISKALUSTO Lavapakkaukset voidaan toimittaa työmaalle myös valmiiksi purettuna hiab- tai trukkiautolla. Kattokohteiden toimituksiin voidaan sopia kalusto tarpeen mukaan. Toimituksesta erikoiskalustolla on sovittava erikseen asiakaspalvelue kanssa ja siitä veloitetaan palveluhinnaston mukaisesti. Ilman erillistä sopimista tuotteet toimitetaan ilman erikoiskalustoa. PIKATOIMITUKSET Toimitae tuotteitae pikatoimituksina alle normaalin toimitusajan varasto-, tuotanto- ja kuljetustilanteen niin salliessa. Toimituksesta peritään tällöin pikatoimitusveloitus. Pikatoimituksen yksityiskohdista sovitaan aina tilauskohtaisesti. ODOTUSAIKA Mikäli kuljettaja joutuu odottamaan kuorman purkamista toimitusosoitteessa yli 2 tuntia, veloitetaan ylimenevästä odotusajasta palveluhinnaston mukaisesti. NOUDOT Noudot ovat mahdollisia varasto- ja tuotantotilanteen niin salliessa. Toimitusaika on sama kuin Parocin järjestämissä kuljetuksissa ja määräytyy tuotehinnastossa mainittujen toimituskategorioiden mukaisesti. Noudoista peritään noutoveloitus. Noutojen tilausvahvistuksessa mainitaan kuormauslistan numero ja noutopalvelun yhteystiedot. Noudoista alle normaalin toimitusajan voidaan joissain tapauksissa sopia tilauskohtaisesti. Tällöin peritään nouto- ja pikatoimitusveloitus. Akustiikkatuotteet toimitae Akustiikan voimassa olevan hinnaston rahtitaulukon mukaan, koska kyseisiä tuotteita ei varastoida tehtaillae. Parocin tehtaiden varasto- ja lastausalueilla on käytettävä CE-hyväksyttyä näkyvää suojavaatetusta sekä turvakenkiä. Varastomiehillä ei ole oikeutta aloittaa lastauksia ennen kuin autonkuljettajat ovat suojautuneet vaatimusten mukaisesti. Tehdasalueilla on noudatettava tieliikenteen sääntöjä: liikennemerkkejä sekä ajo- ja kulkutiemerkintöjä. TILAUSMUUTOKSET Vahvistettuihin tilauksiin toivotut muutokset sovitaan asiakaspalvelue kanssa. Mikäli muutos on mahdollinen, siitä veloitetaan palveluhinnaston mukaisesti. VARASTOINTIVELOITUS Viivästyneistä noudoista ja toimituksista veloitae varastointiveloituksen palveluhinnaston mukaisesti. KAPPALETAVARA- JA POSTITOIMITUKSET Jos tilauksen koko on alle 10 m³, asiakaspalvelue vahvistaa tuotteiden toimitusajan aina tilauskohtaisesti. TARKENNETTU TOIMITUSAIKA Toimitukselle on mahdollista sopia tarkka purkuaika (+/- 30 min) tai 4 tunnin toimitusaikaikkuna; esimerkiksi toimitus klo 9-13 välisenä aikana. Veloitukset määräytyvät palveluhinnaston mukaisesti. Tarkennetusta toimitusajasta sovitaan aina tilauskohtaisesti. - MERKKI JA TOIMINTAJÄRJESTELMÄ Paroc Oy Ab noudattaa toiminnassaan EN ISO 9001:2015 ja 14001:2015 standardien mukaisia ja DNV GL:n sertifioimaa toimintajärjestelmää. Rakennuseristeissä levy- ja mattotuotteet täyttävät standardin EN 13162, puhalluseristeet standardin EN 14064-1, akustointituotteet standardin EN 13964 ja tekniset eristeet standardin EN 14303 asettamat perusvaatimukset ja ovat VTT:n sertifioimia. Tuotepakkaukset varustetaan CE-merkillä. Lisäksi osa tuotteista täyttää tiettyjen muiden kansallisten standardien vaatimukset kuten DIN Saksassa ja GOST Venäjällä ja ovat paikallisten viranomaisten hyväksymiä (Deutsches Institut für Bautechnik Saksassa ja Gosstroi Venäjällä). 61

PAROC -KIVIVILLA ENERGIATEHOKAS JA PALAMATON PUNARAITA KIVIVILLA ON MONIPUOLINEN, PALAMATON RAKENNUSERISTE PAROC -kivivilla on monipuolisin ja käytetyin läöneriste Suomessa (lähde RTI). Hyvät läöneristys-, paloturvallisuus- ja äänenvaimennusominaisuudet ovat ainutlaatuisesti yhdistyneinä samassa eristeessä. Rakentamisen lisäksi kivivilla on valittu eristeeksi siellä missä eristeeltä vaaditaan todella paljon ja monipuolisia ominaisuuksia, kuten laivateollisuus, läöntuotto- ja siirtojärjestelmät, ydinvoimalan paloeristykset, erilaiset koneet ja laitteet jne. RAKENNUKSEN IKÄINEN ERISTYSMATERIAALI Kivivilla ei kutistu, latistu tai painu, vaan säilyttää ryhdikkyytensä ja läöneristysominaisuutensa rakennuksen koko käyttöiän ajan. Kivivillalla eristetty normaali rakenne pysyy kuivana, mikä on yksi terveellisen sisäilman sekä pitkäikäisen rakenteen perusedellytyksiä. Kivivilla on kemiallisesti hyvin tunnoton materiaali, joka kestää orgaanisia öljyjä ja liuottimia. HYVÄ LÄMMÖNKESTÄVYYS JA PALO-OMINAISUUDET Kivivillan raaka-aine on palamatonta kiveä. Kivivillatuotteita voidaan siten käyttää läöneristeenä paloteknisesti vaativiissakin kohteissa. Läöneristämisen lisäksi kivivilla voi toimia rakenteissa paloeristyksenä ja suojaverhouksena. Kaikki nämä kivivillatuotteet on CE-merkitty niin palamattomuuden kuin läöneristävyyden suhteen. Tulipalotilanteessa kivivilla hidastaa ja rajoittaa palon leviämistä. EI IME EIKÄ KERÄÄ KOSTEUTTA Kivivilla ei ime eikä kerää itseensä kosteutta. Normaaleissa rakenteissa ilmenevät kosteudet haihtuvat villasta nopeasti ja ongelmia aiheuttamatta. Kivivilla säilyy talvellakin erittäin kuivana, jolloin ilman suhteellinen kosteus on korkea, n. 90-100 %. Kivivilla on huono kasvualusta mikrobeille, kuten laaja TKK:n ja Turun yliopiston mikrobian laitoksen tekemä tutkimus osoitti. Jos kyseessä on pitkäaikainen kosteusvaurio, voivat mikrobit levitä puurakenteista ja muista orgaanisista materiaaleista myös kivivillaan. PYSYY MITASSAAN Kivivilla ei laajene, kutistu tai häviä suurissakaan lämpötilan tai kosteuden vaihteluissa. Levyjen saumakoh tiin ei näin synny lämpöliikkeestä tai puurakenteiden elämisestä johtuvia rakoja, jotka aiheuttaisivat lämpövuotoja ja kosteuden tiivistymistä. Kosteus % Lämpötila ( C) 100 80 60 40 20 0 Eristeisiin imeytynyt vesi ja sen kuivuminen kun ilman suhteellinen kosteus on 100 % 1200 1000 Eristeen vesimäärä % 800 600 400 200 Lähde: VTT 791 Selluvilla Lasivilla Kivivilla 0 4 5 6 7 8 11 14 19 22 25 Aika (vrk) Vedenlisäys Kuivumisaika Standardi palokäyrä (ISO 834) PAROC-kivivilla säilyttää ominaisuutensa 1000 C asti Lasimateriaalit sulavat (~7 min) Puumateriaalit syttyvät (~5 min) Muovimateriaalit sulavat (~3 min) 0 0 20 40 60 80 100 120 140 Aika (min) 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Eristemateriaalien tasapainokosteus Lähde: TTY, Tutkimusseloste 129, 2005 0 33 Ilman suhteellinen kosteus (%) 55 75 83 93 97 Talviaika, korkea kosteus % Sellu Pellava Lasivilla Kivivilla Eristeiden ilmasta keräämä kosteus kaikki eristeet toimivat parhaiten kuivana 62

HYVÄ KIMMOISUUS JA PURISTUSLUJUUS Erityyppiset kivivillaeristeet on kehitetty ja valmistettu erilaisiin käyttötarkoituksiin. Pehmeät kivivillat ovat jämäkän kioisia. Ne on helppo asentaa tiiviisti rakenteisiin. Niitä käytetään rakenteissa, joissa eristeitä ei kuormiteta. Jäykät kivivillat ottavat vastaan myös puristuskuormituksia. HELPPO TYÖSTÄÄ JA ASENTAA Kivivillalevyt on mitoitettu valmiiksi modulimittoihin. Pehmeiden eristeiden leikkaaminen käy helposti veitsellä. Myös jäykät villalevyt on helppo leikata määrämittaisiksi leikkuupöydällä. Laaja mittavalikoima sisältää sopivat levykoot useimpiin rakenteisiin. VAIMENTAA TEHOKKAASTI ÄÄNIÄ Kivivilla toimii hyvänä äänenvaimennusmateriaalina sekä seinä- että lattiarakenteissa. Pinnoitettuna sitä käytetään akustoivana pintaverhousmateriaalina. SUOMALAINEN PAROC -kivivillatuotteet valmistetaan kotimaisesta kivestä suomalaisella työllä ja osaamisella. HARMITON YMPÄRISTÖLLE Kivivilla ei aiheuta ympäristölle haittaa käytön yhteydessä eikä käytön jälkeen loppusijoituksessa. Myöskään kierrätyksen kannalta katsoen kivivilla ei sisällä sellaisia aineita tai kemikaa leja, jotka vaikeuttavat uusiokäyttöä tai estävät sen. SISÄILMAN LAATU JA KIVIVILLA Kivivilla on erittäin vähäpäästöinen materiaali. Se on valittu eristeeksi. Kuopion Seudun Hengitysyhdistys ry:n allergisille ja hengityselinsairaille rakennettuun taloon, samoin kuin hengitysliitto Helin rakennuttamaan Tuusulan Silmuun. Kivivilla kuuluu Rakennustietosäätiön ylläpitämässä rakennusmateriaalien päästöluokituksessa parhaaseen M1- luokkaan. PAROC OY AB on johtavana kotimaisena läöneristeiden valmistajana yhdessä alan tutkimuslaitosten ja huippututkijoiden kanssa kehittänyt suomalaista läöneristysalan osaamista. Sitä on viety laajalti myös ulkomaille tuotteina, tietotaitona sekä kokonaisina tuotantolaitoksina. JÄTTEIDEN KÄSITTELY Varmista, että käytät oikean kokoisia levyjä eri sovelluksiin. Ylimääräiset palat voi käyttää esim. ylimääräisenä läöneristeenä katolla puhallusvillan alla. Tyhjät muovipakkaukset (PE-LD) voidaan kierrättää tai toimittaa energiantuotantoon. Kivivillajätteen ja kivivillapakkausjätteen voi viedä tavalliselle kaatopaikalle, elleivät paikalliset viranomaiset tätä erikseen kiellä. Purkuprojekteissa jäljelle jäävä kivivilla voidaan tuhota kuten muukin kivivillajäte. 63

ERISTERATKAISUT CAD-KUVAT / RAKENNEVALITSIN CAD-kuvat eristeratkaisuista ovat www-sivuillae entistä helpoin saatavilla. Selaimella toimivalla rakennevalitsimella rakennekuvien selaaminen ja valinta on nopeaa. Rakennevalitsin löytyy täältä: WWW.PAROC.FI/DOKUMENTIT-JA-TYOKALUT/CAD-KUVAT PALO- JA ÄÄNIKIRJA Parocin Palo- ja äänikirja on helppokäyttöinen käsikirja rakentamisen parissa toimiville asiantuntijoille. Kirjaan on koottu paloturvallisia rakenneratkaisuja, jotka samalla parantavat tilojen akustista laatua. Tutustu ja lataa Palo- ja äänikirja täältä: WWW.PAROC.FI/PALOJAAANIKIRJA PALOSUOJAOPPAAT Paroc on eristyksen asiantuntija ja tunnettu paloturvallisista eristeratkaisuista. Tavoitteee on, että jokainen rakennus on materiaaleista ja rakenteista riippumatta mahdollisian turvallinen ja kestävä. Vuosien varrella olee keränneet valtavasti testattua tietoa rakenteiden toiminnasta palotilanteissa, jonka haluae jakaa. Siksi olee kirjoittaneet palosuojaoppaat, josta kaikki tarvittava tieto, laskelmat ja taulukot löytyvät helposti ja kätevästi, yksien kansien sisältä. Tutustu teräksen, puun ja betonin palosuojaoppaisiin sekä palavien eristemateriaalien suojaverhousoppaaseen: WWW.PAROC.FI/KAYTTOKOHTEET/PALOSUOJAUS PALOSUOJAUSOPAS 1/TERÄS Kantavat teräspalkit ja -pilarit PALOSUOJAUSOPAS 3/PUU Kevyet ja kantavat puurakenteet PALOSUOJAUSOPAS 2/BETONI PALOSUOJAUSOPAS 4/SUOJAVERHOUS Kantavat betonilaatat, ontelolaatat, palkit ja pilarit PAROC FireSAFE Palavien materiaalien suojaverhous 64

LASKURIT LISÄERISTYSLASKURI Laske miten lisäeristys vaikuttaa rakennuksen energiankulutukseen. Laskuri kattaa pientalot, kerrostalot ja rivitalot. Laskurin löydät www-sivuiltae seuraavan linkin takaa: WWW.PAROC.FI/DOKUMENTIT-JA-TYOKALUT/LASKURIT RAHTILASKURI Helppokäyttöisellä excel-pohjaisella rahtihintalaskurilla voit laskea Paroc rakennuseristeiden rahtihintoja Suomen toimituksille. Laskurin löydät www-sivuiltae seuraavan linkin takaa: WWW.PAROC.FI/DOKUMENTIT-JA-TYOKALUT/LASKURIT SEURAA MEITÄ SOSIAALISESSA MEDIASSA www.facebook.com/parocfinland twitter.com/parocgroup 65