Nira KÄSIPUMPPUJEN VALINTAOPAS BUYER S GUIDE Nira -käsipumppuja valmistaa Lojer Oy Vammalassa (ent. Vammalan Konepaja). Toimintamme on jo vuodesta perustunut laadukkaisiin tuotteisiin, korkeaan tuotanto- ja tuoteteknologiaan sekä perinteiden kunnioittamiseen. Tästä osoituksena valmistamamme tuotteet luovat hyvinvointia ja terveyttä päivittäin sadoille tuhansille ihmisille ympäri maailmaa. Lojer -konsernin liikevaihto on M euroa ja yhtiö työllistää 0 henkilöä neljässä maassa. Pumppujemme päämarkkinat ovat kotimaan lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Oman malliston olemme kehittäneet Afrikan olosuhteisiin. Tätä AF-Niraa myyvät ja valmistavat afrikkalaiset tuotantoyksikkömme Tanira Ltd. Tansaniassa ja Ghanira Ltd. Ghanassa. Nira on yksi vanhimmista edelleen käytössä olevista suomalaisista tavaramerkeistä. Lojerille myönnettiin ISO 00 -laatusertifikaatti jo vuonna ja ensimmäinen ympäristöselontekomme julkaistiin. Nira-pumppuja on saatavana lvi-liikkeistä ja rautakaupoista kautta maan. Lisää tietoa käsipumpuista ja Lojer -konsernin terveydenhuoltotuotteista löydät sivuiltamme www.nira.fi ja www.lojer.com. Nira KÄSIPUMPPUJEN VALINTAOPAS BUYER S GUIDE NIRA handpumps are manufactured in Finland by Lojer Oy (former Vammalan Konepaja). Ever since our work has been based on high-quality products and modern production technologies. The turnover of the group is M euro and we employ 0 people in four different countries. For Africa we have developed an African model, suitable for tropical environment. AF-NIRAs are manufactured and marketed by our subsidiaries Tanira Ltd in Tanzania and Ghanira Ltd in Ghana. Besides Africa, the most important export regions of Nira pumps are Sweden, Norway and Estonia. NIRA is one of the oldest Finnish trade marks, which is still in use. The ISO 00 Quality certificate was granted for Lojer already in and the first environmental risk assessment was published in. For more information on Nira and Lojer s healthcare products, please visit our web pages www.nira.fi and www.lojer.com. PL 5, 0 VAMMALA Tel +5 (0)0 0 5, +5 (0)0 0 0, +5 (0)0 0 00 Fax +5 (0)0 0 0 www.nira.fi
Miksi käsipumppu? Käsipumppu sopii hyvin mökkiympäristöön, pihoihin ja puutarhoihin, maatalouden vaihteleviin tarpeisiin ja yrityksiin erilaisten nesteiden pumppaukseen. Käsipumppu on loppuun asti mietittyä ja varmasti toimivaa tekniikkaa. Se toimii aina, sähköstä riippumatta. Käsipumppu on erittäin pitkäikäinen ja helposti huollettava ja sellaisena ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittava. Se tarjoaa hiukan myös tervetullutta hyötyliikuntaa. Esimerkiksi puutarhakäytössä kannattaa huomata säästö vesi- ja jätevesimaksuissa, joilla on sinnikäs taipumus nousta jatkuvasti. Why handpump? Handpump is good looking and fits well in cottage environment, farmyards and gardens. It is also easy to use for pumping liquid. Handpumps are a result of a complete and thorough design. The technology used is always reliable, independent of any power supplies. Handpump is a long-lasting investment and very easy to maintain, it is also environment friendly, as it uses man power, offering a chance for a little bit of exercise at the same time. In garden use a handpump saves water- and waste water fees. Hyvä, käsipumppu mutta miksi NIRA? Nira ei jätä pulaan. Sitä on valmistettu jo lähes 0 vuotta Pohjolan pakkasiin ja kymmeniä vuosia myös Afrikan kuivuuteen ja kuumuuteen. Pumput ovat Suomessa valmistettuja laatutuotteita. Lojer Oy:ssa tiedämme kaiken tietämisen arvoisen käsipumpuista ja niiden käyttöolosuhteista. Jokaiseen käyttöön on saatavissa sopiva pumppu esimerkiksi jäätymättömät pumput tosiaan tyhjenevät ja kestävät kovatkin pakkaset. Valmistamme pumput ensiluokkaisista materiaaleista, kestämään. Lisäksi varaosapalvelu on aukoton. Jokaisen pumpun mukana tulee tarkka asennus- ja käyttöohje osaluetteloineen. Toimitamme edelleen varaosia jopa 50 vuotta käytössä olleisiin Nira-pumppuihin. Nira on kestävä päätös. Good, hand pump but why NIRA? NIRA is a reliable handpump with no faults. It s been manufactured for almost 0 years for both Nordic winter and African swelter. NIRA pumps are Finnish high quality products. In Lojer Oy we know all there is to know about handpumps and their usage. There is suitable pump model available for all uses - for example non-freezing models for winter weather. We manufacture all pumps from top quality material to last in use for years. Our spare parts supply is unbreakable; parts are still available even for models that are 50 years old. All pumps are delivered with an installation/usage instructions and an illustrated list of spare parts.
Kaikkea talousvedestä lentobensiiniin. From household consumption water to avaiation petrol. NIRA B Vesi- ja öljypumppu Pääosin ruostumaton käsipumppu, joka sopii muun muassa talousvedelle, öljyille ja glykolille. Mainio kesämökkikäytössä saunavesipumppuna tai öljysäiliön pumppuna. Viton-tiivisteillä varustettuna se kestää bensiiniäkin. Suurin tuotto noin 0 l minuutissa Imukorkeus m, pohjaventtiilillä m Laippojen sisäkierre / tai, mainitse tilatessa Paineenkesto hetkellisesti noin bar Paino, kg Saatavana myös pumppusettinä, joka sisältää asennustarvikkeet (s. ). For pumping water and oil Also available with the Viton seals for petrol pumping. Capacity 0 l/min Suction height approx m, without bottom valve meters Pipe joints / or Weight, kg Pressure bar Tarkasta tämä: Asentaessasi pumppua ota huomioon, että imuputken pituus vaikuttaa pumpun suurimpaan imukorkeuteen. Imuputkena käytetään tavallisesti polyeteenistä ( mm) putkea, jonka päähän pohjaventtiili asennetaan. Pumppua ei saa asentaa verkkoon, jossa se on jatkuvasti paineen alaisena. Jos käytät pumppua talousveden pumppaamiseen ja on olemassa jäätymisvaara, muista tyhjentää se huolellisesti vedestä käytön jälkeen. Samaa pumppua ei pidä käyttää sekä veden että öljyn pumppaamiseen. Mainitse tilatessasi, jos haluat pumpun käsivipu alaspäin asennettuna erityisen kätevää esimerkiksi isoissa tilasäiliöissä. NIRA Öljy- ja vesipumppu Tehokkaalla isolla Niralla pumppaa vaikkapa saunavedet minuutissa. Viton-tiivisteillä varustettuna se soveltuu myös bensiinille. Suurin tuotto noin 0 l minuutissa Imukorkeus m, pohjaventtiilillä m Laippojen sisäkierre / tai /, mainitse tilatessa Paineenkesto hetkellisesti noin bar Paino 5, kg For pumping oil and water This very efficient pump is also available with the viton seals Capacity 0 l/min Suction height approx m, without bottom valve m Pipe joints / or / Weight 5, m Pressure bar NIRA Tynnyripumppu Kätevä pikkupumppu, joka on nopea kiertää suoraan tynnyriin. Sopii hyvin poltto- ja koneöljyjen pumppaamiseen ja Viton-tiivisteillä varustettuna kestää bensiiniä. Omiaan työmailla, maatiloilla ja korjaamoissa. Suurin tuotto noin l minuutissa Imukorkeus m Tynnyrikierteet M x ja R mm letkuyhde Paino, kg Barrel pump Very handy to use and easy to install directly on a barrel, for oil and diesel oil, with the viton seals also for petrol. Capacity l/min suction height approx m Joint for barrel M x and R mm hosepipe connection Weight, kg Note; The pump can not be installed to a pipeline under continuous pressure. This pump model is not non-freezing. Remember to drain the pump carefully after use. Never use the same pump unit for water and oil. Also available with a downward handle position (needs to be indicated while ordering). 5
Turvaa ympärivuotisen vedensaantisi. Secure your year around water supply Nira UUTUUS Painepumppu pora- tai pihakaivoihin Tämä tyylikäs UUTUUS-pumppu sopii sekä tavallisiin pihakaivoihin että porakaivoihin. Uusi NIRA kehittää noin barin paineen. Nokkaputki on varustettu / sisä-kierteellä, johon voidaan helposti liittää standardi letkuliitin puutarhaletkulle. Näin pumpulla voidaan siirtää vettä kauemmaksikin, myös pumppua korkeammalle. Porakaivokäytössä pumpun sylinteri voidaan asentaa jopa 0 metrin syvyyteen lisäputkimoduuleja käyttäen. Saatavana useita eri värivaihtoehtoja. Kevyt ja helposti kuljetettava pakkaus. Suurin tuotto noin 0 l minuutissa Ruostumaton Paino kg Pakkaus 0 x 0 x 5 cm NEW Nira Garden pump for boreholes and ring wells in gardens This modern NIRA pump fits with ordinary garden wells and boreholes. The new NIRA produces approx. bar pressure and is equipped with / thread for a hosepipe adapter in a spout. Maximum installation depth is 0 m. The pump is available in different colours. Maximum capacity is 0 lt/min Rust free Weight kg Packing 0 x 0 x 5cm Perustietoa kaivopumpuista. Kaivopumput on tarkoitettu talous- ja juomaveden pumppaamiseen. Ne tyhjenevät itsestään käytön jälkeen eivätkä siis jäädy. Täydellisen pihakaivopumpun pituus kaivon kannesta sylinterin alapäähän on,5 m. Sylinterin alapäässä on / sisäkierre, johon voit asentaa putkiliittimen 0 mm:n polyeteeniselle imuputkelle. Asenna imuputkea enintään metriä. Jos asennat imuputkea yli,5 metriä, tarvitset putken alapäähän putkiliittimen ja pohjaventtiilin. Voit laskea pumpun sylinteriä alemmas 0,5,,0 tai,0 metrin putkimoduuleja käyttäen enintään kuuteen metriin. Pumpun suurin syvyys on siis jalustalaipasta mitattuna,5 metriä. Tätä syvemmälle muita kuin porakaivopumppua (Nira ) ei saa asentaa. NIRA Antiikki Pihakaivoihin Täydellinen ja tyylikäs antiikkipumppu vaativiin ympäristöihin. Valurautainen runko on sisäpuolelta muovitettu, joten pumppu on ruostumaton. Kompakti pakkaus on helppo kuljettaa asennuspaikalle. Suurin tuotto noin 0 l minuutissa Ruostumaton Paino 0 kg Pakkaus 0 x 0 x 5 cm For garden wells Perfect and classy antique pump for a demanding environment. The pump body is cast iron and with plastic coated inside, which makes the pump rust free. Maximum capacity is 0 l/ min Rust free Weight 0 kg Packing 0 x 0 x 5 cm Basic information of garden pump; Garden pumps are designed for pumping household consumption and drinking water. The pumps drain all water after use and are non-freezing pumps. The length of the complete pump set is,5 m from a well cover down to the bottom of the cylinder. Extra riser pipe modules are available in lengths of 0,5 m,0 m and,0 m. Maximum installation depth is,5 metres, except Nira. NIRA B Pihakaivoihin Klassinen pihakaivopumppu jokapäiväiseen käyttöön esimerkiksi mökkiympäristöihin ja puutarhoihin. Moduulirakenteinen helppo kuljettaa. Suurin tuotto noin 0 l minuutissa Paino kg Pakkaus 0 x 0 x 5 cm For garden wells Classical model for garden wells. Maximum capacity is 0 l/ min Weight kg Packing 0 x 0 x 5 cm
NIRA B Kulmaliitin / Elbow fitting KL0 Suoraliitin / Fitting SL0 Runko täydellinen / Body complete P0 Akselin tiiviste / Shaft Seal R0 5 Sylinterin tiiviste / Cylinder seal R0 Männän tiiviste / Plunger seal R5 (v. ja ennen) / (Year and before) Männän tiiviste / Plunger seal R0 Männän runko / Plunger body P0 Prikka / Washer R00 0 Mäntä täydellinen / Plunger complete P0 (Year and before p05) Sylinteriholkki / Cylinder pipe P0 Imuläppä / Bottom valve R0 Läppäpesä läppineen P0 Bottom valve body with valves Läppäpesä ilman läppiä P05 Bottom valve body without valves Kierrelaipan tiiviste / Gasket for flange R Kierrelaippa / / Flange / P0 Kierrelaippa / Flange P0 Mutteri M 0 / Nut M0 R0 Kädensijan kumi / Handle rubber grip R 0 Akselin tiivisteen laippa / Seal collar P0 Mutteri M / Nut M R Nitriili tiivistesarja / Nitrile seal set RB (Year and before) Viton tiivistesarja / Viton seal set RBV Liitosputki R / R öljytynnyriasennukseen P Connecting-pipe R " / R " for barrel use 5 Pohjaventtiili / Non return valve 00 Letkunkiristäjä / Hose clamp R Kansiruuvi / Deck screw R00 NIRA B -pumppusetti Pumppu, kaikki liittimet ja asennustarvikkeet. Lisäksi tarvitset vain imuputken ja paineletkun. NIRA B -pumpset Pump, all the fittings. In addition to this you need only a suction pipe and a hosepipe. 0 5 0 5 NIRA Runko täydellinen / Body complete P0 Akselin tiiviste / Shaft seal R0 Sylinterin tiiviste / Cylinder Seal R0 Männän tiiviste / Plunger Seal R 5 Mäntä täydellinen / Plunger complete P0 Sylinteriholkki / Cylinder Pipe P0 Imuläppä / Bottom valve R0 Läppäpesä läppineen P0 Bottom valve body with valves Kierrelaipan tiiviste / Gasket for flange R 0 Kierrelaippa / / Flange / P0 Kierrelaippa / / Flange / P0 Mutteri M 0 / Nut M0 R0 Mutteri M / Nut M R Kädensijan kumi / Handle rubber grip R Akselin tiivisteen laippa / Seal collar P0 Mutteri M / Nut M R Nitriili tiivistesarja / Nitrile seal set R Läppäpesä ilman läppiä P05 Bottom valve body without valves Viton tiivistesarja / Viton seal set RV Täydellinen varaosapalvelu. Nira-pumput on tehty kestämään. Hyvällä hoidolla ne palvelevat moitteettomasti vuosikymmeniä. Pidämme kunnia-asianamme, että käytössä oleviin pumppuihin on varaosia saatavana. Comprehensive spare part service NIRA pumps are made to last, with proper maintenance the pumps will serve you for decades. It is our point of honour to have spare parts always available. NIRA Runko / Body P0 Männän varsi / Plunger rod P0 Männän jousi / Plunger spring R55 Männän tiiviste / Plunger seal R5 (v. ja ennen) / (Year and before) 5 Männän tiiviste / Plunger seal R0 (After year ) Männän runko / Plunger body P0 Sylinteriholkki / Cylinder pipe P0 Sylinterin tiiviste / Cylinder seal R0 Akseli / Shaft P0 0 Akselin o-rengastiiviste / Shaft O-ring seal R Käsivipu / Handle P0 Käsivivun nuppi / Handle ball grip R Kiinnityspultti M x0 / Bolt Mx0 R000 Kuusiomutteri M / Nut M R Läppäpesä / Bottom valve body P Imuläppä / Bottom valve R Imuputki / Suction pipe R Nitriili tiivistesarja / Nitrile seal set R Viton tiivistesarja / Viton seal set RV (Year and before) 0 Liitosputki / Connection pipe R Letkunkiristäjä / Hose clamp R 0 0 0 0 5 5 0
NIRA Antiikki Sylinterin alalaippa / Cylinder valve body / P Sylinteriputki / Cylinder pipe / plastic P Sylinterin ylälaippa / Cylinder coupling,x/ P Sylinterin alaläppä / Cylinder valve R0 5 Männän tiiviste / Plunger seal R5 Sylinterin männänvarsi / Cylinder plunger rod P5 Sylinteri täydellinen / Cylinder complete / plastic P Mäntä täydellinen / Plunger complete P0 Nousuputki m / Riser pipe mtr M00K 0 Männänvarsi m / Plunger rod mtr L0 Muhvi,x/" / Coupling,x/ SD0 Jalustalaippa / Base Flange P0 Laipan tiiviste / Gasket R5 Runko rilsanoitu / Pump Head A Kuusioruuvi M x5 / Hexagonal screw M x5 R0005 Käsivivun kiinnityshaarukka P0 Handle forked mounting Käsivipu / Handle P0 Perusvarsi / rod P Kuusioruuvi M x50 / Hexagonal screw M x50 R0050 0 Mutteri M / Nut M R Kuusioruuvi M x0 / Hexagonal screw M x0 R000 Mutteri M / Nut M R Kuusioruuvi M 0x0 / Hexagonal screw M 0x0 R0000 Mutteri M0 / Nut M 0 R0 5 Laakeriholkki / bearing R00 Imuputki HDPE 0 mm R05 Suction pipe HDPE 0 mm / m Imuputken liitin / Coupling /"x 0mm R0 Pohjaventtiili /" / Bottom valve /" 00 5 0 5 0 NIRA B Sylinterin alalaippa / Cylinder valve body /" P Sylinteriputki / Cylinder pipe / plastic P Sylinterin ylälaippa / Cylinder coupling,x/" P Sylinterin alaläppä / Cylinder valve R0 5 Männän tiiviste / Plunger seal R5 Sylinterin männänvarsi / Cylinder plunger rod P5 Sylinteri täydellinen / Cylinder complete / plastic P Mäntä täydellinen / Plunger complete P05 Nousuputki m / Riser pipe mtr M00K 0 Männänvarsi m / Plunger rod mtr L0 Muhvi,x/" / Coupling,x/ SD0 Perusputken liitosmuhvi / Pump head pipe coupling P Jalustalaippa / Base flange P Perusputki /" / Pump head pipe /" P Rungon yläosa / Pump head top P0 Käsivivun kiinnityshaarukka / Handle forked mounting P0 Käsivipu / Handle P0 Perusvarsi B / Rod P0 Kuusioruuvi M x50 / Hexagonal screw M x50 R0050 0 Mutteri M / Nut M R Kuusioruuvi M x0/ Hexagonal screw M x0 R000 Mutteri M / Nut M R Kuusioruuvi M 0x0 / Hexagonal screw M0x0 R0000 Mutteri M0 / Nut M0 R0 5 Laakeriholkki / Bearing R00 Imuputki HDPE 0 mm / Suction pipe HDPE 0 mm / m R05 Imuputken liitin / Coupling /"x0 mm R0 Pohjaventtiili /" / Bottom valve /" 00 5 0 5 0 UUTUUS / NEW NIRA Kuori harmaa / Cover Grey RH Kuori punainen / Cover Red RP Kuori sininen / Cover Blue RS Kumitulppa / Rubber plug R0 Tiiviste / Seal R Ruuvi / Screw R00 5 O-rengas / O-ring R Ruuvi / Screw R000 Kiinnityshaarukan aluslevy / Mounting fork flange P05 Laakeriholkki / Bearing P50 Akselitiiviste / Shaft seal RSL05 0 Keinuvipu / Rocker arm P Saksisokka / Cotter pin R0 Aluslevy / Washer SD0 Käsivivun kiinnityshaarukka / Handle fork mounting P Lukitusruuvi / Clamping screw R5 Käsivipu / Handle P Kädensija / Handle grip RB Rungon yläosa / Pump head top P Kierreholkki / / Hosepipe adapter / R0 Runkoputki / Pump head pipe SD0 0 Jalustalaippa / Base plate SD0 Ruuvi / Screw R Mutteri / Nut R00 Sylinterin ylälaippa / Cylinger coupling P Sylinterin männänvarsi / Cylinder plunger rod P5 5 Mäntä täydellinen / Plunger complete P0 Männän tiiviste / Plunger seal R5 Sylinteriputki / Cylinder pipe P Sylinterin läppä / Cylinder valve R0 Sylinterin alalaippa / Cylinder valve body P 0 Sylinteri täydellinen / Cylinder complete P Perusvarsi / Pump head rod SD Nousuputki m / Riser pipe m M00K Männänvarsi m / Plunger rod m L0 Muhvi / Coupling SD0 5 Imuputken liitin / Coupling for suction pipe R0 Imuputki HDPE 0 mm / Suction pipe R05 Pohjaventtiili / / Bottom valve for suction pipe / 00 0 0 5 5 0 5 Näillä osilla vanhakin NIRA nuortuu täyteen toimintakuntoon. With these parts even the old NIRA will remain in full operation. Varaosat Nira-pumppuihin, A, B,, A, B, 5 ja 5A. Parts and repair-kits for old NIRA pumps, A, B,, A, B, 5 and 5A Hitsattava männänvarren nivel P50B Weldable reapir-kit for the plunger rod joint Männänvarren jatke / Plunger rod splice P0 Männän korjaussarja / Plunger repair kit P 5 Männäntiiviste / Plunger seal R Syl. alalaipan tiivisteläppä / Cylinder valve R Syl. päälaippa / Cylinder coupling P0 Syl. yläpään tiiviste / Cylinder seal R0 Sylinteri täydellinen / Cylinder complete P50 0 Sylinterin päälaippa / Cylinder coupling P5 Sylinterin holkki / Cylinder pipe P5 Sylinterin läppätiiviste / Cylinder valve R5 Männän tiiviste / Plunger seal R5 Mäntä täydellinen / Plunger complete P55 5 Vastinrengas / Backing ring PS0 Kierteitetty /" putki R0 Huom/Note Sylinteri P50 korvataan sylinterillä P, laippa /" Cylinder P50 to be replaced with the cylinder P, coupling /" Päälaippa P5 ja holkki P5 ei saatavana enää, korvataan sylinterillä P Coupling P5 and pipe P5 not available anymore, to be replaced with the cylinder P. 5 0 0 5 ISO 00:000 0