Hyvä käyttäjä! Tämä pdf-tiedosto on ladattu Tieteen Kuvalehti Historia -lehden verkkosivuilta (www.historianet.fi). Tiedosto on tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttöön, eikä sitä saa luovuttaa kolmannelle osapuolelle. Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin Toimitus
PO H J A N M E R I VIIKINKIAIKA Pakanoiden tyyssija Pohjoismaalaiset vastustivat käännytysyrityksiä sitkeästi lähes 500 vuotta. Viimein kristinusko kuitenkin levisi myös Pohjan perukoille. vuosi 1030 NORJA KÄÄNTYI VÄKIPAKOLLA Jo vuonna 995 Olavi Tryggvenpoika yritti käännyttää Norjan viikinkejä väkipakolla kristinuskoon, joskin heikolla menestyksellä. 20 vuotta myöhemmin Olavi Paksu yritti niin ikään käännyttää norjalaisia, mutta hänet karkotettiin. Vuonna 1030 hän uusi yrityksensä, mutta mahtava talonpoikaisarmeija surmasi hänet Stiklestadissa. Kun surmaajat kantoivat uhriaan pois, tapahtui ihme: Olavin veri lääkitsi surmaajien haavat, mikä vakuutti vihdoin norjalaiset Kristuksen mahdista. YLIOPISTON KULTTUURIHISTORIALLINEN MUSEO, OSLO Stiklestad vuosi 1249 RISTIRETKI SUOMEEN Vaikka Pohjola virallisesti olikin käännytetty 1000-luvulla, pakanalliset tavat pitivät pintansa Suomessa. Ruotsin kuningas Erik Pyhä järjesti 1157 ristiretken suomalaisia käännyttämään, ja tanskalaiset seurasivat perässä vuosina 1191 ja 1202. Vielä 1249 Birger Jaarli oli sitä mieltä, että pakanalliset suomalaiset olivat käännytyksen tarpeessa. vuosi 960 HARALD SINIHAMMAS OLI REAALIPOLIITIKKO Kristityt itäfrankit painostivat Harald Sinihammasta koko tämän valtakauden ajan. Harald kääntyikin lopulta osittain poliittisista syistä välttääkseen itäfrankkien hyökkäyk sen. Kesti kuitenkin vuosia, ennen kuin tanskalaiset luopuivat lopullisesti vanhasta uskonnostaan. He hautasivat edelleen vainajansa ajansa viikinkiperinteiden mukaisesti mutta koristivat haudat kristillisillä symboleilla. KANSALLISMUSEO, KÖÖPENHAMINA Jelling Uppsala vuosi 1000 Sigtuna SUVAITSEVAISET RUOTSALAISET Birkan krusifiksi on vanhin Pohjolasta löydetty Kristuksen kuva. Se ei kuitenkaan merkitse, että pakanauskonto olisi kadonnut Ruotsista. Samaan aikaan kun Olavi kuningas lyötti Sigtunassa a koli- Sylikoita, joissa oli Kristuksen kuva, pakanalliset uhrimenot jatkuivat Upsalassa. Ø S T E R S Ø E N VALTION HISOTRIALLINEN MUSEO, TUKHOLMA KRISTITYT PAINOSTIVAT PAKANOITA 400-luvun loppuun mennessa lähes koko Eurooppa oli kääntynyt kristinuskoon. Pohjoismaalaiset pitivät kuitenkin sitkeästi kiinni vanhasta uskonnostaan, ja käännytysyritykset valuivat tyhjiin. Etelän kristittyjen painostus kuitenkin lisääntyi, kun Otto I nousi itäfrankkien kuninkaaksi 936. Hän piti itseään Kaarle Suuren perilli senä ja harjoitti aggressiivista laajentumispolitiikkaa. 962 Otosta tuli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari. ULLSTEIN BILD
Ihmeitä ja väkivaltaa Viikinkien käännytys Viikingit olivat palvoneet pakanajumalia vuosisatojen ajan. Aasauskonnon asema alkoi kuitenkin horjua 1000-luvun alussa, kun kristinusko tarjosi tilalle Jeesusta ja pääsyä taivaaseen. Kuninkaat kääntyivät kiireen vilkkaa, koska halusivat hyötyä uudesta uskonnosta. JAN INGAR THON Tanskan Jellingissä kohoaa yksi viikinkiajan vaikuttavimmsta riimukivistä. Sen toiselle sivulle on kaiverrettu kuvia viikinkien mytologisista eläimistä, toiselle taas ristiinnaulittu Jeesus. Jellingin kiven pystytti kuningas Harald Sinihammas, joka hakkautti kiveen tekstin: Kuningas Harald käski tehdä tämän monumentin isänsä Gormin ja äitinsä Thyran muistoksi Harald, joka sai valtaansa koko Tanskan ja Norjan ja teki tanskalaisista kristittyjä. Harald Sinihampaan käännytti kristinuskoon munkki nimeltä Poppo. Hän tuli Pohjois-Saksasta Haraldin kartanoon Jellingiin vuoden 960 tienoilla. Poppo kertoi kuninkaalle Kristuksesta ja uudesta jumalasta, joka oli mahtavampi kuin viikinkien vanhat jumalat. Hän myös ilmoitti haluavansa kastaa kuninkaan. Harald ei myöntynyt, ja niinpä Poppo päätti todistaa jumalansa mahdin: hän veti käteensä rautahanskan ja piti sitä tulessa, kunnes rauta hehkui valkoisena. Kun Poppo otti käsineen pois, nähtiin ihme: hänen kätensä oli täysin vahingoittumaton. Harald uskoi viimein, että munkkia suojeli voittamaton jumala, ja antoi kastaa itsensä vihkivedellä täytetyssä oluttynnyrissä. Harald Sinihammas oli Tanskan ja koko Pohjolan ensimmäinen kristitty kuningas. Vanhan ja uuden ajan murroksessa Edellä kerrottu on yksi versio Tanskan käännyttämisestä kristinuskoon. Varsinainen syy uuden uskonnon omaksumiseen oli kuitenkin todennäköisesti poliittinen. Tanskalla oli 700-luvulta lähtien ollut etelässä mahtava vihollinen, frankkien valtakunta, joka käytti kristinuskon levittämistä tekosyynä laajentumispyrkimyksilleen. Muun muassa frankkien kuningas Kaarle Suuri oli käynyt erittäin raakaa sotaa sakseja vastaan ja pakkokäännyttänyt saksit kristinuskoon 800-luvun alkupuolella. Kaarle Suuren kuoleman jälkeen frankkien valtakunta hajosi osiin ja Tanskaan kohdistunut uhka lieveni. 900- luvun puolivälissä Otto I perusti Sak- Harald Sinihammas ympäröi Kristuksen viikinkikuvioilla pehmentääkseen siirtymistä uuteen uskontoon. san alueelle vahvan valtakunnan, joka uhkasi jälleen Tanskaa. Nyt oli tanskalaisten vuoro pelätä pakkokäännytystä. Antamalla kastaa itsensä Harald Sinihammas ehätti Oton edelle. Uusi uskonto toi muassaan muitakin SCANPIX
VIIKINKIAIKA KANSALLISMUSEO, KÖÖPENHAMINA Kultainen korkokuva 1200-luvulta kuvaa, miten munkki Poppo kastoi kuningas Harald Sinihampaan. etuja : kirkolla oli tehokas viestintäverkosto ja hallinnollista asian tuntemusta, joita Harald tarvitsi, mikäli mieli toteuttaa haaveensa ja nousta kaikkien tanskalaisten kuninkaaksi. Tanskan eteläpuolisissa maissa hallitsijat laajensivat valtaansa jatkuvasti, mutta Tanskassa vanha pakanauskonto haittasi Haraldin valtapyrkimyksiä, koska paikallisilla päälliköillä ja mahtimiehillä oli merkittävä rooli maan hallinnossa. Kristinuskon myötä he menettäisivät vaikutusvaltaansa, jolloin kuninkaan olisi helpompi koota koko maa valtansa alle. Toisaalta myös kirkko hyötyisi yhteistyöstä keskitetyn kuningasvallan kanssa. Niinpä kuningas Harald ja kirkko lyöttäytyivät yhteen kamppailussaan paikallisia päälliköitä ja vanhaa uskoa vastaan. Haraldin yritykset käännyttää Tanska sujuivat ilmeisesti melko sopuisasti. Hän halusi välttää ristiriitoja ja pyr- ki siirtymään uuteen uskontoon vähitellen. Tämä näkyy erityisen selvästi Jellingissä. Siel- lä on muinaisista ajoista alkaen kohonnut kaksi hautakumpua, joista toi- nen on pronssi- ja toi- nen rautakaudelta. Ha- rald pystytti pakanallisil- la ja kristillisillä symboleilla koristellun riimukivensä hautakumpujen väliin ja rakennutti sen viereen puu kirkon hautakammioineen. Sitten hän siirrätti toiseen hautakumpuun haudatun isänsä Gorm Vanhan jäännökset kirkkoon. Näin hän ovelasti käännytti myös edesmenneen pakanaisänsä ja osoitti aikalaisilleen pyrkivänsä tekemään siirtymisen vanhasta yhteiskuntajärjestyksestä ja uskonnosta uuteen mahdollisimman jouhevaksi. Thor, Odin ja Jeesus Kuninkaan päätös ei kuitenkaan yksin riittänyt käännyttämään tanskalaisia ja muita pohjoismaalaisia: heille kääntyminen oli henkilökohtainen päätös. Sotaisat viikingit ihannoivat voimaa, rohkeutta ja voittoja, jotka löytyivät myös kristinuskosta. Viikingeille Valkokristus ei ollut uhrilammas vaan voittoisa päällikkö, joka taivaallisen sota väkensä avulla kukisti pahuuden ja murskasi pakanat. Monet viikingit olivat jo kuulleet uudesta uskonnosta retkillään vieraisiin maihin, joiden rikkaudet ja mahtavat rakennukset olivat tehneet heihin suuren vaikutuksen. He olivat myös nähneet, miten urheat soturit, mahtavat kuninkaat ja jopa itse keisari polvistuivat Kristuksen edessä. Niinpä kristinusko näyttäytyi voittajien uskontona, kun taas vanha aasausko yhdistettiin tappioon: monet olivat nähneet pappien hyökkäävän vanhoja viikinkijumalia vastaan ilman, että jumalat olisivat näitä rankaisseet! Lisäksi kristittyjä odotti huomattavasti houkuttelevampi kuolemanjälkeinen elämä kuin mitä vanhoilla jumalilla oli tarjota: vain taistelussa kuolleet soturit pääsivät Valhallaan, mutta taivaan portit olivat avoinna kaikille kristityille. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suuri osa viikingeistä ei katsonut tarpeelliseksi valita vain jompaakumpaa uskontoa. Kun munkki Ansgar tuli 800-luvulla ruotsalaiseen Birkan kauppakaupunkiin, hän pyysi lupaa rakentaa kirkon. Hänen yllätyksekseen Birkan aasauskoiset asukkaat innostuivat ajatuksesta. Muuan birkalainen kertoi osallistuneensa erään linnoituksen piiritykseen Kuurinmaalla nykyisessä Liettuassa. Hyök käykset eivät olleet tuottaneet tulosta, ennen kuin joku oli ehdottanut, että viikingit rukoilisivat apua uudelta jumalalta, Valkokristukselta. Vasta sitten linnoitus oli antautunut. Toinen Birkan asukas kertoi olleensa vastikään merellä kovassa myrskyssä. Hädissään hän oli huutanut Valkokristuksen nimeä, ja samassa myrsky oli laantunut. Molemmat miehet palvoivat vanhan tavan mukaan Thoria ja Odinia mutta olivat muitta mutkitta omaksuneet Jeesuksen muiden jumaltensa joukkoon. Varovaiset ruotsalaiset Ruotsin käännyttämistä koskevia lähteitä on vähän ja ne ovat epäluotettavia, mutta kaikesta päätel- Pakanausko ja kristinusko elivät jonkin aikaa sulassa sovussa, ja hopeasepät palvelivat kummankin uskonnon kannattajia. Valumuotilla tehtiin sekä ristejä että Thorin vasaroita. KANSALLISMUSEO, KÖÖPENHAMINA
len pakanauskonto oli juurtunut Ruotsiin tiukemmin kuin muihin Skandinavian maihin. Niinpä kristinuskon levittäminen Ruotsiin oli tasapainoilua uuden ja vanhan uskonnon välissä ja edellytti suurta kunnioitusta pakanallisia pappeja kohtaan. Lähetyssaarnaajat saivat yleensä tehdä työtään rauhassa, mutta heidän piti olla varuillaan. Eräs anglosaksinen saarnaaja yritti 800-luvulla käyttää monien edeltäjiensäkin suosimaa kikkaa: hän tuhosi Thorin kuvan osoittaakseen, ettei viikinkien vanhoilla jumalilla ollut voimaa. Väkijoukko ei kuitenkaan vakuuttunut vaan suuttui ja tappoi hänet. Ruotsin kuninkaiden oli sukupolvien ajan otettava huomioon vanhan uskonnon valta, eivätkä he rohjenneet toimia yhtä suoraviivaisesti kuin Tanskan Harald Sinihammas. Toisin kuin Tanskassa, Ruotsissa kuninkaiden valta-asema perustui rahvaan tukeen, eivätkä he voineet toimia vastoin kansan tahtoa. Vielä vuoden 1080 tienoilla erään ruotsalaisen kuninkaan oli varoitettava piispojaan hyökkäämästä Upsalan pakanakulttia vastaan, sillä se olisi merkinnyt sekä piispojen että kuninkaan loppua. Pakanariittejä Upsalassa Upsala oli aasauskonnon keskus, jossa oli kullalla koristeltu temppeli. Yhdeksän vuoden välein temppelissä vietettiin kulttijuhlia, joihin kaik- kien oli osallistuttava. Pappi Adam Bremeniläi- nen kuvaili 1000-luvulla järkyttyneenä, miten kristitytkin osallistuivat temppelin uhrimenoihin ja riitteihin. Ristillä ja miekalla Norjaan Norjan käännytys tapahtui tyystin toisin: kristinuskon tulo synnytti sodan, jossa kaksi kuningasta sai surmansa. Vuonna 995 Trondheiminvuonoon purjehti viikinkilaivasto. Yhdessä aluksessa purjehti kuninkaanpoika Olavi Tryggvenpoika, jolla oli mukanaan valtavat määrät hopeaa sekä useita englantilaisia pappeja. Näin varustautuneena hän toivoi kukistavansa pakanapäälliköt lopullisesti. Olavi rantautui Mosterissa, jossa pidettiin messu. Olavi astui tuolloin ensi kertaa Norjan maaperälle aikuisena miehenä. Hän oli viettänyt siihenastisen elämänsä muun muassa palkkasoturina Irlannissa ja Englannissa ja kerännyt rikkauksia merirosvona ja soturina. Nyt hän aikoi julistautua Norjan kuninkaaksi. Trondheimin viikingit olivat kapinoineet Haakon Jaarlia, Norjan mahtavinta miestä vastaan, ja he ottivatkin sotasankari Olavi Tryggvenpojan ja tämän hopea-aarteen avosylin vastaan ja julistivat hänet kuninkaaksi. Aivan kuten Harald Sinihammas, Olavikin aikoi käyttää kristinuskoa aseena pakanapäälliköitä vastaan. Hän oli antanut kastaa itsensä jo ennen lähtöään Norjaa valloittamaan, sillä hänelle kristinusko oli muutakin kuin vain poliittinen työkalu. Hän piti itseään luultavasti aidosti Jumalan asiamiehenä taistelussa pakanuutta vastaan. Ehkä juuri siksi Norjan käännyttäminen kristinuskoon tapahtui väkivaltaisemmin kuin Tanskan ja Ruotsin. Ei kestänyt kauan, kun trondheimiläiset ja muut norjalaiset pääsivät perille kuninkaan todellisista aikeista. Hyökkäys pakanuutta vastaan Tärkein tietolähde Olavi Tryggvenpojan elämään ja aikaan on 1200-luvulla elänyt islantilainen kronikoitsija Snorri Sturluson. Kuten kaikkien keskiajan kirjoitta jien tekstejä, Snorriakin on syytä lukea tietyin varauksin. Kaikesta huo- Ansgar loi perustan Pohjolan käännytykselle Ansgar sai lisänimen Pohjolan apostoli, mutta hän ei ehtinyt nähdä työnsä kantavan hedelmää. Ansgar ilmoittautui vapaaehtoiseksi, kun frankkien kuningas Ludvig Hurskas etsi vuonna 826 lähetyssaarnaajaa Tanskaan. Ansgar ehti viipyä Tanskassa vuoden, ennen kuin hänet karkotettiin. Hän ei kuitenkaan luovuttanut vaan lähti laivalla Ruotsiin. Matkalla hän joutui merirosvojen ryöstämäksi ja saapui tyhjin käsin Birkaan, minne hän sai luvan rakentaa kirkon. Vuonna 845 kristityt karkotettiin, ja Ansgar joutui aloittamaan alusta. Hän perusti uuden kirkon, joka sekin tuhottiin. 870-luvulla Ansgar sai perustaa piispanistuimet Ribeen ja Birkaan. Viikingit kuuntelivat Ansgaria mielellään ja ottivat Kristuksen yhdeksi jumalistaan. Kristinuskoon he kuitenkin suhtautuivat epäillen ja tuhosivat kaksi Ansgarin kirkkoa. AKG IMAGES Historia 11 2008 59
VIIKINKIAIKA PETER NICOLAI ARBO Vanhan ja uuden uskonnon väliset ristiriidat kärjistyivät Norjassa sodaksi asti. Pakanat kapinoivat kristittyä kuningasta Olavi Paksua vastaan ja surmasivat hänet Stiklestadissa. kristittyä isäänsä vastaan ja tappoi hänet. Sitten hän liittoutui Erik Jaarlin kanssa. Liittoumaan kuului mahdollisesti myös Boleslav I, joka hallitsi nykyisen Puolan aluetta. Snorri Sturlusonin mukaan liittolaiset kokosivat valtavan laivaston ja kohtasivat Olavi Tryggvenpojan Svoldin taistelussa vuoden 999 tienoilla. Olavin laivasto oli pahasti alakynnessä, mutta kuningas lähti silti urheasti taisteluun. Saagoissa kerrotaan, että kun Olavi tajusi hävinneensä taistelun, hän heittäytyi mereen ja katosi aaltoihin sen sijaan, että olisi antautunut vihollisen käsiin. Tapaus synnytti tarun siitä, että kristitty sankarikuningas ei olisikaan kuollut Svoldissa. Pyhään maahan matkanneet pyhiinvaeltajat kertoivat myöhemmin tavanneensa siellä Olavin, joka palaisi pian Norjaan. limatta itsekin kristitty Snorri kuvailee kristityn kuninkaan julmia otteita yllättävän vuolaasti ja yksityiskohtaisesti. Snorrin mukaan Olavi piti kruunauksensa jälkeen jonkin aikaa hovia Tønsbergissä. Siellä hän lupasi karkottaa seudulta noidat. Hän kutsui pakanapapit pitoihin, joissa vieraille tarjoiltiin runsain mitoin ruokaa ja juomaa. Kun vieraat olivat illan tullen umpijuovuksissa, Olavi määräsi kaikki pitotuvan ovet suljettaviksi ja salin sytytettäväksi tuleen. Vain mahtavin šamaani Øyvind Kjelde onnistui pakenemaan pätsistä katon savuaukon kautta. Olavi kuitenkin seurasi häntä laivoineen pohjoiseen, ja pääsiäispäivää edeltävänä iltana Øyvind saatiin viimein kiinni ja otettiin vangiksi. Øyvindillä oli tukenaan pieni armeija, jonka avulla hän oli aikonut taistella kristittyä kuningasta vastaan. Olavi antoi sitoa vangit kiinni rantakal lioon, ja kun nousuvesi alkoi kohota, he hukkuivat. Rahvasta uhattiin kuolemalla Olavi jatkoi matkaa Trondheimin lähistöllä sijaitsevaan Mæreen, jossa sijaitsi suuri pakanapyhäkkö. Olavi tunkeutui sinne ja murskasi Thorin patsaan kullatulla kirveellään. Sitten hän surmasi paikallisten talonpoikien johtajan Jarnskjeggen, ja rahvas joutui valitsemaan kasteen ja kuoleman välillä. Pakanajahti vei Olavin kauemmas pohjoiseen aina Bodøn lähellä sjaitsevaan Hålogalandiin asti. Siellä Saltfjordenin vuonon pohjukassa asui mahtava päällikkö ja piintynyt pakana Raud. Kun Olavi miehineen lähestyi Raudin asumusta, papinkaapuun pukeutunut piispa Sigurd seisoi kuninkaan laivan kokassa rukoilemassa risti kädessään suitsukkeen ja kynttilöiden ympäröimänä. Raud otettiin vangiksi, ja muiden tavoin hänkin joutui valitsemaan miekan ja kasteen välillä. Raud ei vain kieltäytynyt kasteesta; hän pilkkasi kristittyjen jumalaa ja ilmoitti, ettei koskaan alistuisi Jeesuksen valtaan. Snorri Sturlusonin kuningassaagojen mukaan Olavi tarttui juomasarveensa, tunki sen Raudin kurkkuun ja työnsi vielä käärmeen perään. Olavin raakuus toi hänelle monia vihamiehiä, joiden johtajaksi nousi Haakon Jaarlin poika Eerik. Myös Tanskassa pakanauskonnon kannattajat yhdistivät voimansa: Harald Sinihampaan poika Sven Haaraparta kapinoi 980-luvulla Kristus kaipasi markkinointia Viikingit kutsuivat Jeesusta Valkokristukseksi. Nimen alku- perää ei tiedetä, mutta sen arvellaan olevan käännyttä jien keino korostaa uuden uskonnon ja vanhojen pakana- jumalten välisiä eroja. Norja sai uuden kristityn kuninkaan Olavi Tryggvenpoika ei palannut koskaan Norjaan. Sen sijaan toinen Olavi oli päättänyt saattaa loppuun Olavi Tryggvenpojan urakan. Nykyään Olavi Haraldinpoika tunnetaan paremmin nimellä Pyhä, mutta aikanaan häntä kutsuttiin paljon osuvammin Olavi Paksuksi. Edeltäjänsä tavoin myös Olavi Paksu oli soturi, joka pyrki käännyttämään norjalaiset väellä ja voimalla. Myös Olavi Paksu oli viettänyt nuoruusvuotensa ryöstöretkillä Itämerellä ja Brittein saarilla. Vuoden 1015 kieppeillä hän kuitenkin palasi Norjaan vaatimaan kruunua itselleen. Aikakirjat kertovat, että viisi paikallista kuningasta liittoutui keskenään punomaan juonia uuden kuninkaan pään menoksi. Olavi vastasi uhkaan antamalla sokaista liittolaisten johtajan Rørekin ja revityttämällä eräältä toiselta salaliittolaiselta kielen irti. Olavi Paksu kohtasi kiivasta vastarintaa yrittäessään alistaa koko Norjan kristityn kuninkaan valtaan. Jälleen kerran kapinalliset saivat tukea tanskalaisilta, tällä kertaa Sven Haaraparran pojalta Knut Suurelta, joka oli Englannin kuningas. Valtataistelu päättyi siihen, että Haakon Jaarlista tuli Norjan hallitsija ja Olavi joutui pakenemaan liittolaisensa Novgorodin ruhtinas Jaroslavin suojiin. Haakon Jaarli sai kuitenkin surmansa haaksirikossa vuonna 1030. Nyt Olavi saattoi palata Norjaan ja yrittää saada maan taas valtaansa. Hänellä oli kuitenkin tukenaan vain oma uskollinen henkivartiokaartinsa sekä joukko sotilaita, jotka hän oli värvännyt matkan varrella. 60 Historia 11 2008
Hänellä ei ollut aikaa hukattavaksi, sillä lopullinen mittelö pakanoiden ja kristittyjen välillä lähestyi. Tiet ja polut olivat mustanaan miehiä, jotka kiirehtivät Trondheimin lähellä sijaitsevaan Stiklestadiin puolustamaan viikinkien vanhaa pakanauskontoa ja elämäntapaa. Suurin osa heistä oli talonpoikia. Snorrin mukaan heitä oli 14 000 ja he muodostivat suurimman sotajoukon, mitä Norjassa oli kuunaan nähty. Stiklestadin taistelun tarkkaa paikkaa ei edelleenkään tiedetä; kaikki tiedot taistelusta, joka määräsi Norjan tulevan kohtalon, ovat peräisin Snorri Sturlusonin kirjoituksista. Stiklestadin ihme Talonpoikien armeija eteni kohti Olavi Paksun joukkoja. He näkivät Olavin seisomassa joukkojensa keskellä auringon osuessa hänen kilpeään koristavaan kultaiseen ristiin. Eteenpäin, talonpojat! kuului kapinallisten sotahuuto. Olavin joukot vastasivat siihen huutamalla: Eteenpäin, eteenpäin Kristuksen miehet, ristin miehet, kuninkaan miehet! Tarina kertoo, että armeijoiden lähestyessä toisiaan varjo peitti auringon ja koko tienoon ylle laskeutui kammottava hämärä. Moni uskoi pimeyden olevan merkki taivaasta: ennen iltaa selviäisi, kumpi oli mahtavampi viikinkien vanhat pakanajumalat vaiko Kristus. Islanti valitsi molemmat Noin vuonna 1000 kiistat vanhan ja uuden uskon välillä olivat suistamassa Islannin sotaan. Muuan sovittelija ehdotti, että kaikki kastettaisiin mutta halukkaat saisivat yhä palvoa vanhoja jumalia salaa. Islantilaiset myöntyivät, jos kaste annettai- siin kuumassa lähteessä. Taistelun lopputulos oli jo ennalta selvä. Talonpoikien armeija oli paljon Olavin joukkoja suurempi, ja vaikka kuninkaan miehet olivatkin alussa voitolla, he jäivät pian alakynteen. Aikakirjojen mukaan kuningas taisteli urheasti mutta sai viimein surmansa. Suurin osa Olavin uskollisista sotureista kuoli kuninkaansa rinnalla. Talonpoikien armeija ja vanha uskonto näyttivät saaneen voiton, mutta Olavi veti lopulta kuitenkin pitemmän korren. Snorri kirjoittaa, että yksi talonpoikien päälliköistä halusi nähdä kuninkaan ruumiin. Hänen pestessään Olavin kasvoja hän sai kuninkaan verta kädelleen. Samassa hän huomasi veren parantaneen hänen taistelussa saamansa haavat. Tarinat Pyhästä Olavista levisivät kulovalkean tavoin Norjassa ja muualla Euroopassa. Kerrottiin, että sairaat olivat parantuneet vain käytyään kuninkaan arkulla, ja Olavin hautakirkosta Nidaroksessa nykyisessä Trondheimissä tuli pian suosittu pyhiinvaelluskohde. Nyt norjalaiset eivät enää voineet kiistää kuningas Olavin pyhyyttä. LUE LISÄÄ: R. A. Fletcher: The Conversion of Europe, Fon ta na, 1999 Knut Mykland: Norges historie Rikssamling og kristning, Cappelen, 1976 Else Roesdahl: Vikingernes verden, Gyldendal, 1989 http://etext.virginia.edu/journals/eh/ EH34/browne34.html Odinia ja Thoria palvottiin vielä 1200-luvullakin Skandinaavit pitivät kiinni vanhasta uskonnostaan pitkään kristinuskon tulon jälkeen salassa. P ohjolan asukkaat seurasivat Harald Sinihammasta ja muita viikinkikuninkaita kristinuskoon empien. Uusi uskonto kuulosti kyllä houkuttelevalta, mutta viikingit eivät uskaltaneet hylätä vanhoja jumaliaan kertaheitolla. Arkeologiset löydöt osoittavat, että osa Skandinavian asukkaista palvoi viikinkijumalia vielä 1200-luvullakin. Vähittäinen siirtyminen aasauskosta kristinuskoon näkyy myös kirkoissa. Pohjolan vanhimmissa kirkkorakennuksissa, Norjan sauvakirkoissa, näkyy selviä viikinkiajan vaikutteita. SCANPIX Vuoden 1150 tienoilla rakennettu Borgundin kirkko on Norjan 28 sauvakirkosta parhaiten säilynyt. Historia 11 2008 61