Viikinkiaika Viikinkien 800-luvulla Euroopan rannikoiden asukkaat pelkäsivät orjaksi joutumista enemmän kuin kuolemaa. Raskasta työtä tekevien orjien elämä oli yleensä lyhyt. Orjuudesta saattoi pelastua vain auttamalla isäntää vaurastumaan, kietomalla tämän sormensa ympäri tai tappamalla isännän puolesta. Eurooppa/800-luku Eurooppa Koko Eurooppa pelkäsi viikinkejä, jotka kävivät ryöstöretkillä rannikoilla ja sisämaiden jokivarsilla. Jos uhrit eivät päässeet hengestään tai ehtineet ajoissa pakoon, heidät pantiin kahleisiin ja myytiin orjiksi. Orjat muodostivat viikinkiyhteisöjen perustan, sillä he olivat halpaa työvoimaa ja haluttua kauppatavaraa. BRIDGEMAN & OSPREY 40 Historia 11 2014 Denne PDF er til privat brug. Derfor må du ikke printe kopier til andre eller dele linket på nettet (f.eks. i mails eller på Facebook) Copyright Historie/Bonnier Publications - www.historienet.dk.
orjakauppa Print: anc Status: 815 - PDF PROCES Layout: bm Red.sek: jp Denne pdf-en er kun for privat bruk. Det er ikke tillatt å skrive ut kopier til andre eller dele koblingen via nettet (f.eks. i epost eller på Facebook). Copyright Historie/Bonnier Publications www.historienet.no
Viikinkiaika Tuhannet joutuivat orjaksi vieraalle maalle 800-luvun aikana viikinkien orjanhakuretket lisääntyivät. Kukaan ei tiedä tarkkoja lukuja, mutta arvioiden mukaan viikingit hankkivat Euroopasta joka vuosi tuhansia orjia. Norjalaiset hakivat naisia Norjalaisviikinkien ryöstöretket suuntautuivat etenkin Irlannin ja Skotlannin itärannikoille, ja he kävivät myös Välimeren ympäristössä. Dna-tutkimusten mukaan islantilais naisilla on paljon samoja geenejä kuin irlantilaisnaisilla. Viikingit ilmeisesti pysähtyivät Irlannissa ja hakivat sieltä jalkavaimoja matkallaan Islantiin. No rja Laatokanlinna tsi Birka Novgorod Ribe En gl Fra ar Tanska i ti nt an I a rl da ri ke Kaupang o Ru G Hedeby nkk va ien lt u ak nt a Tanskalaiset Englannissa Tanskalaiset viikingit tekivät aluksi Englantiin lyhyitä ryöstöretkiä, mutta lopulta he hallitsivat lähes puolta Englannista. Myös frankit oppivat jo varhain pelkäämään viikinkien pitkä laivoja ja orjakahleita. Skandinaavit hakivat orjia neljältä alueelta Irlanti oli yksi viikinkien Englannissa etenkin Frankkien valtakunta tärkeimmistä orjien hankintamaista. Osa vangeista myytiin heti viikinkikaupunki Dublinin orjamarkkinoilla ja osa kuljetettiin Skandinaviaan. itärannikko kärsi viikinkien ryöstöretkistä pahoin. Orjat myytiin Englannissa tanskalaisten hallitsemalla Danelagenin alueella tai vietiin Hedebyhyn. oli myös lähellä Skandinaviaa ja siksi otollinen kohde viikinkien ryöstöretkille. Rannikkokaupungit ja Seinen varren asukkaat elivät jatkuvassa pelossa. Denna PDF är endast för privat bruk och får inte kopieras till andra eller spridas via länkar på nätet (t.ex. via e-post eller på Facebook) Gardarike sijaitsi nyky-venäjän länsiosassa. Viikingit etsivät orjia myös Volga- ja Dneprjokien ympäristöstä. Copyright Världens Historia/Bonnier Publications www.varldenshistoria.se
NATASJA BROSTRÖM Lapsia otettiin orjiksi vain, jos he olivat kyllin vanhoja tekemään työtä. OSPREY B ritteinsaarten ja Frankkien valtakunnan asukkaat elivät 700-luvun lopulta lähtien yli kahdensadan vuoden ajan jatkuvassa viikinkien pelossa. Etenkin puolustuskyvyttömät luostarit olivat viikingeille otollinen kohde, mutta viikinkilaiva horisontissa ei tarkoittanut vain sitä, että arvoesineet kannatti kätkeä maahan. Rannikkoseutujen asukkaiden oli myös syytä ottaa nopeasti jalat alle, sillä hopean ja kullan lisäksi viikingit etsivät ihmisiä. Koska pohjoiset pakanat hyökkäsivät toistuvasti kirkon omaisuutta ja sen nöyriä palvelijoita vastaan, ei ollut ihme, että kristityt pitivät pohjanmiehiä Jumalan rangaistuksena ihmiskunnan synneistä. Ensimmäistä tunnettua viikinkiretkeä vuonna 793 kuvataan Anglosaksien kronikassa. Sen mukaan taivas täyttyi pelottavista merkeistä: Valtava pyörretuuli, salamoita ja tultasyökseviä lohikäärmeitä. Sitten koitti nälänhätä, ja 8. kesäkuuta pakanat ryöstivät ja murhasivat ja tuhosivat Jumalan kirkon Lindisfarnessa. Lindisfarnen luostarin rikkaudet vain kasvattivat viikinkien kiinnostusta merentakaisiin maihin. Ei ihme, että vuotta myöhemmin eräs munkki kirjoitti lyhyen maininnan Annals of Ulsteriin eli Ulsterin aikakirjoihin: Pakanat kylvivät tuhoa kaikkialla Britteinsaarilla. Muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 821, Annals of Ulsterissa mainitaan ensimmäistä kertaa, että pakanat olivat kiinnostuneita ihmisistä kauppatavarana: Ja he veivät paljon naisia vankeuteen. Orjat olivat tärkein kauppatavara Viikingit hankkivat orjia muualtakin kuin Länsi-Euroopan kristityiltä alueilta. He tekivät ryöstöretkiä myös Itä meren ympäristöön, muun muassa Suomenlahden rannikoille ja Volgan ja Dneprin varrelle. Onnistuneen orjanhakuretken jälkeen he eivät suinkaan purjehtineet suoraan kotiin vaan suuntasivat ensin lähimmille orjamarkkinoille vaihtamaan saaliin hopeaan ja lähtivät kotimatkalle vasta sen jälkeen. Pohjois-Euroopan suurin orjien myyntipaikka oli Tanskan kuninkaan hallitsemien maiden etelärajalla sijainnut Hedeby, joka houkutteli ostajia kaikkialta tunnetusta maailmasta. Orjakauppiaita saapui muun muassa Särklandista, joksi viikingit kutsuivat abbasidien kalifaattia. Kalifaatti oli mahtava valtio, jonka vaikutusvalta ulottui Pyreneiden niemimaalle asti. Myös Itä-Rooman pääkaupungin, Konstantinopolin, kauppiaat olivat suosittuja asiakkaita, sillä he maksoivat orjista viikinkien himoamalla hopealla. Veneellisestä orjia saattoi saada suuremman määrän hopeaa kuin mistään luostarista tai kylästä ryöväämällä. Orjat olivatkin siksi 800-luvulla viikinkien tärkein kauppatavara. Orjat talutettiin myyntipaikalle kaulastaan toisiinsa kytkettyinä ja heitä esiteltiin kuin nautoja tai hevosia. Ostajilla oli muun muassa lupa tutkia heidän hampaansa ja kokeilla, olivatko käsivarret ja jalat riittävän lihaksikkaat kovan työn tekemiseen. Petkuttaminen orjakaupassa oli raskas rikos. Norjan lain mukaan myyjän oli taattava, ettei orjalla ollut piileviä vikoja, ja Gotlannin lain mukaan ostajalla oli palautus oikeus, joten hän sai kokeilla orjaa jonkin aikaa ennen kuin kauppa astui voimaan. Kun ostajat olivat tutkineet kauppatavaran, alkoi huutokuppa. Orjat myytiin yksi kerrallaan eniten tarjoavalle. Ihmisen hinta määrättiin lakiteksteissä. Esimerkiksi naisorja maksoi aluksi naudan ja härän eli kaksi arvokkainta kotieläintä. Miesorja oli kalliimpi, ja hänestä joutui pulittamaan kaikkein kalleimman eläimen eli hevosen. Ajan mittaan maksuvälineenä alettiin käyttää hopearahoja tai hopean palasia, jotka maksaja irrotti renkaasta tai levystä. Orja maksoi yleensä yhdestä kolmeen hopearahaa riippuen iästä, ulkonäöstä ja voimakkuudesta. Svarf dælasaagassa kaunis Yngvild myytiin peräti 600 hopeapalasta. Suunnattomalla summalla ostaja olisi saanut kaksisataa vahvaa mies orjaa. Todennäköisesti saagassa liioi tellaan, koska halutaan korostaa Yngvildin kauneutta ja haluttavuutta. Taloudessa oli usein vain pari orjaa Vaikka arabialaiset matkustivat koko Euroopan halki hankkiakseen orjia Pohjolan orjamarkkinoilta, suurin osa orjista myytiin paikallisille. Ylimykset, joilla oli paljon viljelymaata, ostivat orjia maatöihin, ja samoin tekivät väestön valtaosan muodostavat maata viljelevät viikingit. Viikinkien orjien määrää ei tiedetä tarkasti, mutta Pyhän Olavin saagassa kirjoittaja Snorri Sturluson kertoo suurmiehestä, joka omisti 30 orjaa. Viikinkien asumusten perusteella tutkijat pitävät tätä poikkeuksellisen suurena määränä. Yleensä orjat ja karja nukkuivat AKG-IMAGES/SCANPIX Laki saneli orjan hinnan Jos joku vahingoittaa toisen orjaa, hänen on maksettava kolme markkaa hopeaa, jos orja on mies, ja markan hopeaa, jos orja on nainen. (Islannin laki) Historia 11 2014 43 Dit pdf-bestand is voor privégebruik. Daarom mogen er geen kopieën aan derden worden verstrekt en mag de link niet op internet (bijvoorbeeld in een e-mail of op Facebook) worden gedeeld. Copyright Historia/Bonnier Publications - www.historianet.nl.
Viikinkiaika pitkätalossa viikinkiperheen kanssa. Rakennuksessa ei ole yksinkertaisesti ollut tilaa kovin monille orjille. Aiemmin oletettiin, että orjat yöpyivät pienissä aitoissa, jotka sijaitsivat kaukana päärakennuksesta, mutta arkeologisissa kaivauksissa on havaittu aittojen sisältäneen yleensä isoja tulisijoja, minkä vuoksi ne toimivat luultavasti pajoina tai leivin tupina eivätkä makuupaikkoina. Aitat sijoitettiin kauaksi muista rakennuksista ilmeisesti siksi, että avoimet tulisijat sytyttivät helposti tulipaloja. Talonpohjien tutkimusten perusteella on arvioitu, että yhdessä taloudessa lienee ollut 2 3 orjaa: emäntää auttava nais orja ja kaksi miesorjaa peltotöihin. Orjalta puuttuivat kaikki oikeudet Kun orja saapui kauppapaikalta uuteen kotiinsa, hänellä ei ollut lupaa poistua sieltä eikä hänellä ollut mitään oikeuksia. Orjia kohdeltiin kuin puhuvia kotieläimiä. Työnjako orjien ja isäntäväen kesken oli selkeä. Miesorjat raatoivat pelloilla ja metsässä, ja he hoitivat aina raskaimmat työt. Heidän piti esimerkiksi luoda lanta sikolätistä, kantaa raskaita kiviä talojen ja aittojen perustuksiksi ja levittää lantaa pelloille. Naisorjat auttoivat taloustöissä, jotka olivat myös usein hyvin raskaita. Kaikki tehtiin käsin, ja päivät venyivät pitkiksi. Lehmät oli lypsettävä, voi kirnuttava, talo siivottava ja jyvät jauhettava jauhoiksi kahden kiven välissä. Kun työpäivä oli ohi, naisorjan odotettiin myös palvelevan isäntää sängyssä, sillä viikinkien mieskeskeisessä maailmassa talon isäntä teki orjanaisesta usein jalkavaimonsa. Emännän oli silti tehtävä työtä rinta rinnan jalkavaimon kanssa. Vaikka tilanne saattoi ärsyttää Orja oli kuin yksi kotieläimistä Viikingit jättivät orjien huoleksi vastenmielisimmät, raskaimmat ja likaisimmat työt. Paljon maksaneesta työvoimasta otettiin kaikki irti. Viikingeistä suurin osa oli maanviljelijöitä. Raskas työ vaati paljon käsipareja, ja jos viikinki oli kyllin rikas, hän saattoi hankkia avukseen orjan, joka huolehti raskaimmista, yksitoikkoisimmista, likaisimmista ja haisevimmista tehtävistä isäntäväen puolesta. Miesorjat raatoivat pelloilla ja metsässä, ja naiset auttoivat emäntää taloustöissä. Lapsi orjat paimensivat eläimiä ja avustivat aikuisia voimiensa mukaan. Rankka elämä vei terveyden Miesorjan päivään saattoi sisältyä vuodenajan mukaan esimerkiksi lannan levitystä pelloille, kyntämistä ja polttopuiden hakkaamista. Kaivausten perusteella tiedetään, että raskas työ painoi selän kumaraan jo ennen 40. ikävuotta. Jos ruoasta oli pulaa, orja söi isäntä perheeltä jääneet rippeet tai ruokaa, joka ei kelvannut muille. CHRISTIAN T. JØRGENSEN/EUP-IMAGES/BRIDGMAN Orja pukeutui työtä tehdessään yksinkertaiseen villa- tai pellavapaitaan, joka pisteli ihoa. KIRVEILLÄ kaadettiin polttoja rakennuspuut. Kirveen terä oli tehty raudasta. CHRISTIAN T. JØRGENSEN/EUP-IMAGES/BRIDGMAN SIRPPIÄ tarvittiin sadonkorjuuaikaan. Viljankorret leikattiin sirpillä käsin selkä kumarassa. Tämä PDF-tiedosto on tarkoitettu yksityiseen käyttöön. Sitä ei saa jakaa tulosteena, liitteenä eikä linkkinä verkossa (esim. sähköpostilla tai Facebookissa) Copyright Historia/Bonnier Publications www.historianet.fi
emäntää, tämän oli pakko niellä ylpeytensä, sillä tilan hoitaminen ja perheen hengissäpysyminen vaati kaikkien työpanosta. Emännän tärkein velvollisuus oli aina pitää huolta taloudesta. irlantilaisen orjan pakoyrityksestä. Orjat houkuttelivat isäntänsä ja tämän asemiehet väijytykseen metsässä. Kun he olivat onnistuneet saamaan nämä hengiltä, he karkasivat yhdessä talouden orjanaisten kanssa. Saagan mukaan orjat eivät ehtineet pitkälle, ennen kuin toinen viikinki lähti etsimään heitä, sai heidät kiinni ja toi kotiin teloitettavaksi. Hampurin arkkipiispan arkistoista tiedetään, että ryhmä orjia pakeni pakaseksi onnettomuuksilta, ja kun orja vanheni eikä enää jaksanut tehdä työtä, isännällä oli oikeus ottaa tältä henki samalla lailla kuin kotieläimeltä. Jos orja sai lapsen isännän kanssa, isäntä päätti, jätettiinkö lapsi eloon. Lain mukaan mies ei saanut pitää omia lapsiaan orjana, ja jos isäntä ei tunnustanut vastasyntynyttä lasta omakseen, tämä jätettiin heitteille, jolloin tämä joko kuoli nälkään tai kylmään tai joutui petojen suuhun. Sama kohtalo odotti orjien muita lapsia, jos isäntä ei halunnut alkaa ruokkia eikä vaatettaa heitä. Ankara raadanta ja kuolemanpelko saivat jotkut orjat harkitsemaan karkaamista. Islannin asuttamista kuvaavassa Landnámabókissa kerrotaan kymmenen SHUTTERSTOCK Naisorja oli yhtä arvokas kuin kaksi kotieläintä Jos viikinki halusi hankkia aikuisen naisorjan, hän joutui pulittamaan vaihdossa lypsylehmän ja lihasonnin. Kuolema oli aina läsnä Isäntäväen kanssa eläminen saman katon alla oli orjalle vaarallista. Jos ruokaa tai tavaraa katosi, siitä epäiltiin ensimmisenä orjaa. Ristiriitatilanteissa vapaan miehen sana painoi aina enemmän kuin orjan. Norjassa varkaudesta langetettiin orjalle äärimmäisen ankara tuomio: tältä katkaisiin kaula käräjillä. Kuolema ei muutenkaan ollut koskaan kovin kaukana. Orja saattoi joutua uhratuksi jumalille perheen turvaami- Naiset kärsivät nivelrikosta Naisorja teki töitä enimmäkseen sisätiloissa. Hän siivosi, jauhoi jyvät viljaksi, paikkasi vaatteita ja auttoi emäntää kutomisessa. Orja osasi myös lypsää ja huolehtia talon lähellä pidetyistä eläimistä. Hautalöydöt kertovat, että naisilla oli usein sormissaan kulumia. Emännän tavoin naisorjalla oli pitkä hame, jonka alla oli pitkä aluspaita. Vaatteet olivat villaisia tai pellavaisia, kuten isäntäväenkin, mutta usein karkeammasta kankaasta tehtyjä. CHRISTIAN T. JØRGENSEN/EUP-IMAGES/BRIDGMAN Naisorjan velvollisuuksiin kuului vaatteiden valmistus. Hän karstasi villaa, kehräsi lankaa ja kutoi kangasta. CHRISTIAN T. JØRGENSEN/EUP-IMAGES/BRIDGMAN SUKKULA JA NEULA suihkivat etenkin pitkinä ja pimeinä talvikuukausina. KERITSIMILLÄ siistittiin irtolankoja kankaista ja kerittiin lampaita. Historia 11 2014 45 Denne PDF er til privat brug. Derfor må du ikke printe kopier til andre eller dele linket på nettet (f.eks. i mails eller på Facebook) Copyright Historie/Bonnier Publications - www.historienet.dk.
Viikinkiaika Orjat pyörittivät maailmaa Eurooppa. Vaikka kristinusko painotti ihmisten yhdenvertaisuutta, orjia pidettiin eri puolilla Eurooppaa. Arvioiden mukaan esimerkiksi frankkien valtakunnassa joka kymmenes ihminen oli orja. Jopa kirkko omisti orjia, jotka viljelivät sen omistamia maita. Aasia. Japanissa, Koreassa ja Kiinassa orjuus oli laajalle levinnyttä. Orjat toimivat palvelijoina, eunukkeina keisarin palatsissa ja työvoimana suurissa rakennushankkeissa, kuten kanava- ja palatsityömailla. Kun rikas ihminen kuoli, hänet usein haudattiin satojen orjien kanssa. namaasta vuonna 865. Arkkipiispa viittasi merkinnällä ilmeisesti Tanskaan, koska orjat pakenivat rajan yli Pohjois-Saksaan. Karkulaiset eivät silti päässeet nauttimaan vapaudesta pitkään. Arkkipiispa kertoi kuohuksissaan: [Paikalliset asukkaat] eivät osoittaneet armeliaisuutta vaan panivat heidät heti kahleisiin. Osa heistä myytiin pakanoille, osan he pitivät itse tai myivät muille kristityille. Viikingit eivät aina rankaisseet kiinni saatuja karkulaisia kuolemalla, sillä orjat olivat arvokkaita. Islannissa häväistiin kiinni saatu orja leikkaamalla tältä toinen sierain irti, kun taas Norjan lakien mukaan omistaja sai ruoskia tai jopa kastroida kurittoman orjan. Naisorjalle epäonnistunut pakoretki taas saattoi maksaa toisen korvan. Luksusvaruste maksoi neljän orjan hinnan Neljällä miesorjalla viikinki saattoi hankkia itselleen tuon ajan ylellisyys tuotteen: rengaspaidan. SHUTTERSTOCK Afrikka. Afrikassa orjat olivat yleensä hyvin läheisesä suhteessa isäntäänsä. He asuivat usein saman katon alla isäntäväen kanssa ja hoitivat raskaimmat ja likaisimmat työt. Arabia. Haaremeihin hankittiin tuhansia naisorjia. Vaaleat ja sinisilmäiset naiset olivat suosittuja. Miesorjat taas raatoivat pelloilla. Kahleet ovat tulleet tutuiksi liian monelle ihmiselle vuosituhansien varrella. Ahkera ja lojaali saattoi vapautua Orjuus ei välttämättä kestänyt koko ikää. Saagojen ja arkeologisten ja historiallisten löytöjen perusteella tiedetään, että jotkut orjat vapautettiin. Orjuudesta saattoi päästä eroon monella tavalla, mutta yksi erikoisimmista oli isännälle tehty salainen palvelus. Eyrbyggja-saagassa viikinki nimeltä Vigfus lupaa vapauttaa Svart-orjan, jos tämä iskee Snorre Godea keihäällä mahaan. Orjaa, joka oli määrätty tekemään murha, pidettiin käräjillä syyttömänä. Sen sijaan hänen omistajansa tuomittiin maksamaan murhatun perheelle korvausta. Verirahat eivät välttämättä laannuttaneet uhrin perheen kostonhimoa, ja tuntuvasta korvauksesta huolimatta orja saattoi vähän ajan kuluttua kadota jäljettömiin tai löytyä verilammikosta. Kauniin jalkavaimonkaan tie vapauteen ei ollut vaaraton. Jos hän pelasi korttinsa oikein, hän saattoi toivoa vapautta ainakin lapsilleen. Toisaalta isännän suosion voittamisella saattoi olla myös kohtalokkaita seurauksia. Kun viikinkipäällikkö tai suurtalollinen kuoli, hänelle oli tapana antaa hautalahjaksi sekä eläimiä että tavaroita. Viikingit uskoivat, että elämä jatkui kuoleman jälkeen suurin piirtein samanlaisena kuin eläessäkin, ja suurmiehen piti saada mukaansa runsaasti ylellisyystavaroita. Monet saivat kuoleman valtakuntaan mukaan myös orjia, jotta tuonpuoleinen elämä olisi mukavampaa. Ennen vainajan ja hautalahjojen polttamista orjat surmattiin. Kun arabidiplomaatti Ahmad ibn Fadlan oli todistanut mahtavan viikingin polttohautausta Volgan seudulla vuonna 922, hän kirjoitti BMUSEUM OF IRELAND muistiinpanoissaan, että vainajan orjatar juotettiin ensin tolkuttomaan humalan, minkä jälkeen miehet raiskasivat hänet. Sitten hänet vietiin kuolleen herransa viereen. Kaksi piti häntä jaloista ja kaksi käsistä. Nainen, jota kutsuttiin kuolemanenkeliksi, kietoi köyden hänen kaulaansa ja ojensi sen päät miehille. Sen jälkeen nainen otti leveäteräisen tikarin ja työnsi sen orjatytön kylkiluiden väliin samalla, kun miehet kuristivat tämän köydellä. Kun orjatar oli kuollut, hänet aseteltiin kauniisti vainajan viereen, minkä jälkeen laiva sytytettiin tuleen, ibn Fadlan selitti. Volgalla järjestetyt hautajaiset eivät olleet ainutlaatuiset, sillä Pohjoismaista on arkeologisissa kaivauksissa löydetty paljon jälkiä venehautauksista. Jos jalkavaimo oli hyvin arvostettu, hän saattoi joskus jopa avioitua isäntänsä tai muun vapaan miehen kanssa ja siten vapautua orjuudesta. Moniavioisuus ei ollut tavatonta. Vuokraviljely vapautti kurjuuteen Orjan helpoin tie vapauteen oli kuitenkin aivan toisenlainen kuin karkaaminen tai avioituminen. Jos orjalla ei ollut peukalo keskellä kämmentä, hänestä saattoi kehittyä taitava seppä, kivenhakkaaja tai korujen tekijä, joka hankki paljon rahaa isännälleen tai sai hoidettavakseen tärkeitä tehtäviä. Näin kyvykäs orja saattoi ansaita isäntänsä arvostuksen ja myöhemmin myös vapauden. Vaikka vapaus saattoi tuntua avaimelta onneen, vapautetun orjan elämä oli kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Usein orja sai vapautuessaan isännältä palan maata ja muutaman eläimen mutta joutui maksamaan lopun elämäänsä isännälle vuokraa ja osuuden karjan tuotosta. Entinen orja joutui näin käytännössä maaorjuuteen, jolloin elämä oli yhtä rankkaa kuin orjanakin. Vuokratilallisten pito oli isännille edullista. Vuokraviljelijät tekivät työt isännän puolesta, ja rahaa virtasi silti isännän kukkaroon. Suurtalollinen saattoi myös vaatia viljelijältä maksua myllyn, työkalujen tai kaivon käytöstä. Perityt maksut eivät vain kattaneet alustalaisten vuokraa, ruokaa ja vaatteita vaan ne myös tuottivat voittoa isännälle. Jotkut asiantuntijat ovat esittäneet näkemyksen, jonka mukaan yksi tärkeimpiä syitä orjuuden lakkaamiseen 46 Historia 11 2014 Denne pdf-en er kun for privat bruk. Det er ikke tillatt å skrive ut kopier til andre eller dele koblingen via nettet (f.eks. i epost eller på Facebook). Copyright Historie/Bonnier Publications www.historienet.no
Pohjoismaissa oli juuri se, että vuokraviljelijöiden pito alkoi olla viikingille taloudellisesti orjien pitoa kannattavampaa. Toinen orjuuden vähittäiseen lakkaamiseen vaikuttava tekijä oli kristinusko. Useat viikingit tutustuivat kristinuskoon Englannissa, Irlannissa ja Ranskassa ja antoivat jopa kastaa itsensä. Lisäksi monet, etenkin orjat, kääntyivät uuteen uskoon, kun etelämpää Euroopasta alkoi saapua Skandinaviaan lähetyssaarnaajia. Orjalle kristinuskon sanoma ihmisten tasa-arvosta ja lupaus yhteisestä paratiisista antoi toivonkipinän. Huolimatta kristinuskon leviämisestä Skandinavian varhaisella keskiajalla (1050 1200) orjat haudattiin yhä eri paikkaan kirkkomaata kuin vapaat ihmiset. Uuteen uskoon sisältyi silti myös mahdollisuus vapauteen. Kirkko nimittäin kielsi kristittyjä pitämästä uskonveljiään ja -sisariaan orjina. Monet kristinuskoon kääntyneistä päättivätkin vapauttaa orjansa. 1200 1300-luvuilta tunnetaan useita testamentteja, joissa suurmies on määrännut orjansa vapautettavaksi. Vähitellen orjuus hävisi viikinkiyhteisöistä kokonaan. Orjuuden lakkaamista on selvitetty erikoisella menetelmällä. Kaikissa viikinkilaeissa on aikoinaan ollut pykäliä, joissa on määrätty tarkkaan esimerkiksi orjien myynnistä. Kun orjia ei enää mainita lakiteksteissä, on päätelty, että ilmiö on hävinnyt myös arkielämästä. Skandinavian vanhojen lakitekstien perusteella onkin päätelty, että orjia lakattiin pitämästä Tanskassa vuoden 1241 jälkeen, koska tuolloin voimaan astunut lakikokoelma on viimeinen, jossa orjat mainitaan. Norjassa ja Islannissa orjuus lienee päättynyt 1270-luvun tienoilla. Ruotsissa orjia pidettiin vielä 1340-luvulle asti. Idän orjamarkkinoille väkeä tosin siepattiin Pohjolan perukoilta vielä 1300 1500-luvuillakin. Lue lisää Ruth Mazo Karras: Slavery and Society in Medieval Scandinavia, Yale University Press, 1988 D. M. Hadley: The Vikings in England Settlement, society and culture, Manchester University Press, 2006 Gareth Williams, Peter Pentz, Matthias Wemhoff: Vikings life and legend, The British Museum Press, 2014 HistoriaNET Mitä tiedät viikingeistä? Testaa tietosi suuressa viikinkivisassa osoitteessa historianet.fi/viikingit Reittä pitkin vapauteen Vaikka viikingit yleensä halveksivat orjia, näistä useat saavuttivat tärkeän aseman. Hyvä käsityöläinen ja kaunis jalkavaimo saattoivat saada vapauden. Arkeologisissa kaivauksissa on löydetty todisteita siitä, että viikinkiorjat saattoivat saada vapauden pitkän ja uskollisen palveluksen jälkeen. Osalle orjista isäntä antoi vapauden vasta testamentissaan, mutta jotkut vapauttivat orjia jo eläessään. Tanskasta Jyllannista Hørningin kaupungissa löydetyssä riimukivessä kiitollinen orja kirjoittaa: Toke-seppä pystytti tämän kiven Troels Gudmundinpojalle, joka antoi hänelle kultaa ja vapauden. Toke oli ilmeisesti taitava seppä ja hän menestyi niin hyvin, että hänellä oli varaa kunnioittaa entistä omistajaansa. Kivi on harvinainen mutta ei ainutlaatuinen, sillä käsityöläinen tai nais orja saattoi päästä vapaaksi tehtyään isännälleen kyllin suuria palveluksia. Jos viikinki teki orjasta jalkavaimonsa, hän saattoi ajan mittaan mielistyä naiseen niin paljon, että otti tämän lailliseksi vaimokseen. Saagat eivät ole historiallisina lähteinä aina luotettavia, mutta nekin sisältävät kertomuksia orjista, jotka vapautuivat kurjuudesta. Yksi heistä on irlantilainen Melkorka, joka Lohilaaksolaisten saagan mukaan myytiin Ruotsiin mutta josta älynsä ja hyvän luonteensa ansiosta tuli lopulta islantilaisen viikingin aviovaimo. Orjanainen saattoi saada vapauden, jos isäntä mielistyi häneen riittävästi. A. BLOCH/VORE FÆDRES LIV ISÄNNÄSSÄ ei ole merkkejä väkivallasta eikä kahleista. Riuska orja lähti palvelijaksi tuonelaan ORJAN pää oli hakattu irti. ORJAN kädet ja jalat oli sidottu ennen kuolemaa. Usein ajatellaan, että viikinkihautajaisissa vainajan kanssa poltettiin tapettu naisorja vainajalle palvelijaksi tuonpuoleisessa, mutta yhtä hyvin myös miespuolinen orja saattoi joutua isäntänsä mukaan viimeiselle matkalle. Tanskasta Langelandin saaresta löydetyssä haudassa lepää merkittävän viikingin vierellä ilmeisesti miesorja, jonka tehtävänä lienee ollut isännän hyvinvoinnista huolehtiminen. ØHAVSMUSEET Denna PDF är endast för privat bruk och får inte kopieras till andra eller spridas via länkar på nätet (t.ex. via e-post eller på Facebook) Copyright Världens Historia/Bonnier Publications www.varldenshistoria.se