Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toiminta 2015 Jaosto on kokoontunut 3 kertaa. Sähköpostikokouksia on pidetty useita. Nuoriso-, kilpailu-, biitsi-, tuomari- ja harrastesektorit ovat toimineet itsenäisesti. Jaoston jäsenet: Jukka Pohja, pj, talous, Heikki Torkkeli, sihteeri, Iris Riihiluoma, nuoriso, Katja Lemola, kilpailu, Kimmo Siltanen, harraste ja Kirsi Väänänen (pyytänyt ja myönnetty ero syys 2015), rahastonhoitaja. Etelä-Karjalan maakunnan edustaja Janne Peltonen (1.1.2012 lähtien) Päijät-Hämeen maakunnan edustaja Jukka Pohja Lentopalloliiton edustaja Teemu Niemelä Harrastekilpailun (VLC ja VB) vetäjä Antero Tapola Kilpailutoiminnan sarjanhoitopalvelut Kaisu Polso (ostopalvelu) Kirjanpito (pilottitoiminta) Rantalainen Oy/Johanna Peltonen (ostopalvelu) Urhea (ent Esa) Heikki Torkkeli toimii pääkaupunkiseudun urheassa ja Märskyssä valmentajana (alueen toimijana).
BEACH VOLLEY KILPAILUTOIMINTA 2015/Simo Saros Beach Volley ryhmään kuuluu mm. Eddy Quinones ja vetäjänä toimii Simo Saros Kymenlaaksosta. Toimintaan aktiiviset osallistuvat henkilöt vaihtuvat vuosittain varsinkin junioreiden osalta. Yhteyttä pidettiin alueella mm. Hannu Mykkäseen Pohjois-Kymenlaakson sekä Jouni Lind sekä Juha Tuomiseen Pääkaupunki seudun tilanteen osalta. Aikuiset Miehille ja naisille oli Etelä-Suomen alueella seuraavia kiertueiden kilpailuja vuonna 2015. Beach Volley SM-kiertueen osakilpailut Kouvolassa, Lahdessa ja Helsingissä, Avointa kiertuetta pelattiin 7 kilpailua. Lisäksi eri seurat järjestivät omia mestaruuskilpailuja sekä avoimia kilpailuja. Aikuisten harrastusmahdollisuudet kilpailla jatkui Etelän Viikkari Biitsin osalla miltei samalla tyylillä kuin edellisenä vuonna. Osakilpailuja on 11 kpl + finaalit ja pelattavia erilaisia sarjoja on 4 kpl. Lisäksi järjestäytyneet beach volley seurat pitivät ns. viikkokilpailuja useilla eri paikkakunnalla, koko kesän ajan. Kyseisten kilpailujen osanottajamäärät ovat lisääntyneet mm. netti tiedotuksen avulla. Veteraanien 3-pelaajan SM-turnaus järjestettiin Kouvolassa ja 2- pelaajan SM-turnaus Tampereella. Juniorit Kesällä 2015 Junioreiden SM-kiertue käsitti kolme osakilpailua ja finaaliturnaukset Tampereella ja Jyväskylässä. Etelän alueella oli Helsingin osakilpailu 7-8.7 ja Kouvolan osakilpailu 18.7 19.7. Tänä kesänä junioreiden SM-kiertueella ei ollut niin paljon osakilpailuja kuin edellisinä vuosina, mutta pelaajien määrä alkoi jo olla niin suuri, että järjestäjille tuli ongelmia. Osakilpailujen vähäisen määrän vuosi oli syytä järjestää Etelän alueella aluemestaruuskilpailut ja ne pidettiin Kouvolassa 2.8. Sopiva viikonloppu löytyikin viikkoa ennen SM-finaaleja. Kilpailuihin osallistui 24 joukkuetta. Junioreita osallistui aktiivisesti myös Viikkari Biitsin osaturnauksiin ja finaaleihin. Junioreiden SMosakilpailujen yhteydessä on pidetty koulutusta ja valmennusta sekä opastusta niin pelaajille kuin valmentajillekin. Alueella järjestettiin myös koululaisille beach volley kilpailuja ja mm. ammattikoulujen SM-kilpailut. Junioreiden beach volley leiri järjestettiin Kouvolassa 23-24.6. Leiri järjestettiin ennen junioreiden SM-kiertueen osakilpailuja. Palautteen perusteella leiri onnistui hyvin ja se näkyi kilpailuissa. Alueen parhaita junioreita ja uusia beach volleystä kiinnostuneita 14 17 vuotiaita kilpaurheilijoita osallistui leirille 36 kpl. Leirillä pääkouluttajana oli Jyrki Nurminen ja Kirsi Hyttinen. Yhteensä kouluttajia oli viisi kappaletta, joten pienempiin ryhmiin oli helppo jakautua ja antaa tehokasta yksilöllistä koulutusta. Leirin tarkoituksena oli antaa pelaajille riittävät tiedot ja taidot osallistua beach volley junioreiden SM-kilpailuihin sekä koota kesällä yhteen etelän alueleiripelaajia yhteen. Alueella oli muitakin pienempiä leirejä.
Saavutukset kesällä 2015 Alueen juniorit osallistuivat aktiivisesti ja myös pärjäsivät hyvin SM-kiertueen osakilpailuissa ja finaaleissa. Arvokisoihin karsinnoista alueen pelaajat selvittivät pariensa kanssa loistavasti. Kesän paras saavutus Etelän alueen osalta voidaan kirjata suorituksesta: Hopeaa U20 EM-kisoissa Kyprokselta Ida Sinisalo ja Niina Ahtiainen. Muut kesän 2015 EM- arvokisojen edustajat alueelta olivat: U18P Joona Väänänen ja Kalle Hietavala, U20P Miro Määttänen ja Santeri Siren sijoitus 4.; U22T Nina Ahtiainen ja Ida Sinisalo sekä U22P Marko Määttänen ja Veikka Manninen.
Toimintakertomus 2015/Kilpailutoiminta Kilpailutoiminnan vastuulla on sarjatoiminnan suunnittelu yhdessä sarjajärjestäjän kanssa. Alueen sarjojen kilpailutoimintaan liittyvät mahdolliset erimielisyydet koskien sarjajärjestelyjä tai ottelutapahtumia tulevat myös kilpailutoiminnan tiedoksi ja käsiteltäviksi. Kilpailutoiminnassa vuoden 2015 aikana oli tavoitteena kehittää naisten alueellisia 3-ja 4-sarjoja sekä nuorten D-E-ikäisten sarjoja. Naisten 3-ja 4-sarjasta ja niiden yhdistämisetä oli tullut vuosittain kauden aikana palautetta epätasaisista joukkueista. Palautetta on tullut pääsääntöisesti joukkueilta jotka ovat voittaneet ylivoimaisesti omat pelinsä alkusarjassa. Asiasta käynnistettiin kehittämistyö alueparlamentissa 2014 Korialla. Ideoita kartoitettiin ensiksi aluejaostossa ja myöhemmin sähköpostikyselyllä. Kysely lähetettiin kaikille naisten 3-sarjaa kaudella 2014 2015 pelanneille joukkueille. Palautteita ja kehittämisideoita jatkokehitettiin aluejaoston kokouksessa keväällä 2015. Aluejaosto päätti että aluepäällikkö Teemu Niemelä ja kilpailutoiminnan vastaava Katja Lemola tekevät esityksen aluejaostolle siitä, millä tavalla syksyn sarjakausi aloitetaan. Suunnitelma hyväksytettiin sähköpostikokouksessa elokuussa. Sarjoihin ilmoittautumiset venyivät 20.9 asti asti ja monien käänteiden jälkeen sarjajärjestäjä Kaisu Polso yhdessä Katja Lemolan kanssa teki lohkojaot naisten kolmossarjaan. Kaudella 2015 2016 pelataan naisten 3-sarjaa uudistetusti seuraavasti: 22 joukkuetta pelaavat kolmessa lohkossa (1x8, 2x7) 2xsarjat. Lohkoissa 2 ja 3 on viime kauden jälkeen 3-sarjakelpoiset joukkueet(2x7 joukkuetta) ja lohkossa 1 on kolmossarjasta karsiutuneet tai uudet joukkueet (8). Lohkojen 2 ja 3 viisi parasta ja lohkon 1 kaksi parasta joukkuetta pääsevät keväällä pelattavaan noususarjaan (12 joukkuetta), loput 10 joukkuetta pelaavat karsintasarjan. Naiset noususarja kevät 2016: 12 joukkuetta pelaavat kahdessa lohkossa (2x6) 2xsarjan. Lohkojen voittajat pääsevät 2-sarjaan kaudelle 2016 2017 Naiset karsintasarja kevät 2016: 10 joukkuetta pelaavat kahdessa lohkossa 2xsarjat. Karsintalohkojen voittajat pääsevät 3-sarjaan kaudelle 2016 2017 Nuorten D-ja E-ikäisten tiikerisarjojen uudistaminen aloitettiin keväällä 2015 ja syksyn aikana tiikerisarjat ovat käynnistyneet hyvällä menestyksellä. Tämän suunnittelun ja käynnistämisen vastuuhenkilönä on ollut aluepäällikkö Teemu Niemelä: Aikaisempina vuosina D- ja E-ikäiset tiikerisarjan joukkueet ovat pelanneet vain kevätkauden. Kaudelle 2015 16 nämä joukkueet aloittivat sarjakautensa jo lokakuussa. Kaikkiaan näissä sarjoissa on joukkueita ollut syksyn aikana 39 kpl, joten aikaisempi aloitus on selvästi ollut tervetullut.
Koko Suomessa toteutettiin lisäksi E- ja F-ikäisten sääntöihin uudistus, jossa aloitussyöttö ei menekään aina automaattisesti pisteen voittaneelle joukkueelle, vaan F-ikäisissä joukkueet aloittavat vuorotellen ja E-ikäisissä tenniksen tie brake säännöistä tutulla tavalla. Tämä uudistus on selvästi lisännyt tasaisiä eriä ja auttanut pelaajien motivoinnissa sekä uusien tekniikoiden harjoittelussa. Toimintavuoden 2014 2015 aikana jaostossa puheenjohtaja Jukka Pohja ja Katja Lemola käsittelivät muutamia ristiriitatilanteita koskien pelitapahtumissa epäkorrektia käyttäytymistä ja pelisiirroista johtuvia kulueriä. Sarjajärjestelmä Aikuiset M4, M5, N3-sarjoissa pelattiin syksyllä runkosarja, jonka sijoitusten perusteella pelattiin keväällä nousu-, jatko- tai karsintasarjaa. M4- ja N3-noususarjoissa pelattiin noususta liiton järjestämiin M3- ja N2- sarjoihin. Miesten kuntosarja pelattiin sarjamuotoisena läpi kauden. Nuoret A-, B- ja C-nuoret pelasivat liiton sarjoja. D-, E- ja F-nuoret pelasivat aluemestaruussarjaa Aluemestaruus B-, C-, D-, D-tiikeri, E- ja E-tiikerisarjoissa pelattiin keväällä aluemestaruuskilpailut. Joukkuemäärät sarjoittain 2014 2015 Aikuiset M4 22 j., M5 12 j., MK 11 j., N3 25 j. yht. 70 j. Nuoret DP 7 j., EP 10 j., yht. 17 j. DT 25 j., ET 12 j., yht. 37 j. yht. nuoret 54j. Liiton sarjoissa nuorten joukkueita pelasi lisäksi AP 2j., AT 6j., BP 4j., BT 15j, CP 10j., CT 20j. Viking Line Cup Viikkaritoiminta on ollut kuluneella toimintakaudella edelleen vilkasta. Toiminnassa on kauden aikana toiminut arviolta 1000 pelaajaa. Talvikaudella nais-, mies- ja sekajoukkueita oli kilpa-, harraste ja sekalentopallossa yhteensä 169 joukkueilmoittautumiskertaa ja kesän biitsisarjoissa yhteensä 330 joukkueilmoittautumiskertaa. LIITE Joukkuemäärät vuosilta 2000-2015
ETELÄ Miehet 4 Miehet 5 KUNTO Naiset 3 Naiset 4 Aikuiset YHT A-pojat A-tytöt B-pojat B-tytöt C-pojat C-tytöt D-pojat D-tytöt E-pojat E-tytöt F-junnut Junnut YHT KAIKKI YHT kausi 15-16 19 13 7 22 61 4 5 6 13 6 12 16 35 9 12 12 130 191 keväälle ilmoittautuneet 0 191 kausi 14-15 22 12 11 25 70 2 6 4 15 10 20 7 25 10 12 26 137 207 keväälle ilmoittautuneet 1 2 1 4 8 7 11 34 241-15 kausi 13-14 26 12 8 22 3 71 3 10 5 15 8 33 10 25 3 12 25 149 220 keväälle ilmoittautuneet 1 1 6 3 7 6 12 36 256 36 kausi 12-13 24 14 10 20 4 72 5 16 6 22 10 21 4 12 22 118 190 keväälle ilmoittautuneet 2 1 1 2 4 9 1 10 30 220 24 kausi 11-12 28 16 12 19 5 80 17 8 17 9 23 4 6 5 89 169 keväälle ilmoittautuneet 2 0 9 1 7 2 6 27 196-11 kausi 10-11 27 16 16 14 5 78 4 19 7 20 10 26 3 5 94 172 keväälle ilmoittautuneet 2 2 3 2 10 6 7 3 35 207-5 kausi 09-10 29 18 15 14 8 84 7 16 5 20 12 28 7 6 101 185 keväälle ilmoittautuneet 0 3 3 3 5 4 6 3 27 212-28 kausi 08-09 29 20 16 17 8 90 10 19 8 22 11 23 7 8 108 198 keväälle ilmoittautuneet 6 2 5 3 10 3 7 6 42 240-1 kausi 07-08 27 18 16 13 15 89 5 18 11 21 7 27 5 14 108 197 keväälle ilmoittautuneet 3 2 6 3 8 5 6 11 44 241-27 kausi 06-07 51* 0 18 33* 0 102 5 14 11 20 11 30 5 13 109 211 keväälle ilmoittautuneet 6 0 9 7 10 4 10 11 57 268-34 kausi 05-06 31 34 19 17 17 118 5 18 8 21 22 27 5 13 119 237 keväälle ilmoittautuneet 2 2 4 9 11 5 10 22 65 302-7 kausi 04-05 40 33 20 23 13 129 4 16 9 20 16 25 11 15 116 245 keväälle ilmoittautuneet 1 2 3 2 4 9 4 8 17 50 295 3 kausi 03-04 44 28 22 23 16 133 4 9 4 18 8 25 11 34 15 19 12 159 292 7 Kevät 02-03 44 35 22 23 18 142 1 2 8 13 7 28 14 29 12 17 12 143 285-27 Kevät 01-02 43 38 30 31 21 163 2 8 7 16 9 23 14 29 8 19 14 149 312-19 Kevät 00-01 41 50 46 36 21 194 2 8 7 18 9 20 12 31 12 18 137 331 Viking Line Cup 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 Tallinna VLC Miehet kilpa 13 21 16 16 23 29 37 36 38 3 10 15 12 19 31 2014 joukk 35 yht Miehet kunto 43 42 42 38 42 35 30 28 20 21 40 48 46 36 38 2015 joukk 32 yht Naiset kilpa 53 17 30 34 30 32 24 25 23 22 35 32 29 29 23 Naiset harraste 36 24 23 19 33 19 18 20 21 0 0 0 0 0 0 Seka 24 13 10 18 10 10 15 15 15 11 16 16 12 15 14 Yhteensä 169 117 121 125 138 125 125 124 117 57 (* 101 111 99 99 106 Viikkari Biitsi 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 Tallinna turnaus Miehet kilpa 73 97 54 29 52 33 56 54 54 59 69 70 2014VB 27 paria yht Miehet harraste 47 58 24 34 17 24 19 23 10 12 11 17 2015 VB 26 paria yht Naiset 119 88 39 32 32 35 30 41 43 29 28 20 Naiset harraste 91 53 22 18 25 13 14 16 0 0 0 0 Yhteensä 330 296 139 113 126 105 119 134 107 100 108 107
ESLA TOIMINTAKERTOMUS 1 (1) Nuorisotoiminta NUORISOTOIMINNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. ALUEVALMENTAJAT Poikien päävalmentajana toimii Esa Piipari. Muut aluevalmentajat ovat Markku Väänänen, Jukka Pekka Knuutinen, Juha Laurila, Jani Huoponen(syksystä alkaen). Tyttöjen päävalmentajana toimii Jouni Helenius. Aluevalmantajat ovat Leena Leiniö, Gina Rask, Vesa Kauppi, Juha Tuominen(syksystä alkaen B tytöt). 2. MAAKUNTALEIRIT Toukokuun aikana pidettiin vuonna 01 ja 02 syntyneille pojille ja tytöille maakuntaleirit pääkaupunkiseudulla ja Kymenlaaksossa. 3. ALUELEIRIT Toimintavuoden aikana pidettiin 01, 02 pojille kaksi avointa leiriä ja kaksi kutsuleiriä. Vuonna 99, 00 syntyneille on joulukuun lopussa avoin leiri. Toimintavuoden aikana pidettiin 01, 02 tytöille neljä kutsuleiriä. Vuonna 99, 00 syntyneille ei ollut varsinaista alueleiriä toimintavuonna. Heinäkuussa oli viiden päivän leiri B ikäisille Pärnussa kokeiluna. Palautteen perusteella leiritys oli onnistunut ja hitsasi joukkueita yhteen. Marraskuussa oli avoin leiri vuonna 02, 03 ja 04 syntyneille pojille Pajulahdessa. 4. ALUEJOUKKUEIDEN SM KISAT B nuorten Nurmossa 16. 18.1.2015 ja C nuorten Somerolla 18. 20.9.2015. B pojat Etelän 1 joukkue valmentajina Esa Piipari ja Jukka Pekka Knuutinen. Sijoitus pronssia. Etelän 2 joukkue valmentajina Juha Laurila ja Markku Väänänen. Sijoitus 9. B tytöt Etelän 1 joukkue valmentajina Jouni Helenius ja Gina Rask. Sijoitus 4. Etelän 2 joukkue valmentajina Leena Leiniö ja Vesa Kauppi. Sijoitus 9. C pojat Etelän 1 joukkue valmentajina Jukka Pekka Knuutinen ja Markku Väänänen. Sijoitus 5. Etelän 2 joukkue valmentajina Juha Laurila ja Jani Huoponen. Sijoitus 10. C tytöt Etelän 1 joukkue valmentajina Gina Rask ja Jouni Helenius. Sijoitus 4. Etelän 2 joukkue valmentajina Leena Leiniö ja Vesa Kauppi. Sijoitus 9. Tuomareina B junioreiden kisoissa olivat Minttu Lemola ja Elise Rannila. C junioreiden kisoissa Martta Lindström ja Valentin Weidenbacher. B poikien allstars seitsikkoon Etelästä valittiin Henrik Porkka. B tyttöjen allstars seitsikkoon Etelästä Mona Kokko. Talentti ryhmään ( 01 syntyneet) valittiin pojista Tommi Mäkelä ja tytöistä Netta Hyttinen sekä Tuuli Tuominen. Talenryhmä korvaa edellisvuosien maajoukkuerippikoululeiriryhmän. LIITTEET Liite 1 leirit 2015 Liite 2 aluejoukkueet
Liite 1 Leiritykset 2015 Aika Nuoria Paikka Maakuntaleiri C pojat 2.5.2015 21 Puistola, Hki Maakuntaleiri C pojat 3.5.2015 16 Koria, Kouvola Maakuntaleiri C tytöt 2.5.2015 42 Kausala Maakuntaleiri C tytöt 3.5.2015 47 Porvoo Avoin alueleiri C pojat 15. 17.5.2015 34 Pajulahti Avoin alueleiri C pojat 14. 16.8.2015 32 Pajulahti Alueleiri C tytöt 14. 16.8.2015 30 Pajulahti Alueleiri C pojat 28. 30.8.2015 28 Pajulahti Alueleiri C tytöt 28. 30.8.2015 26 Pajulahti Alueleiri C pojat 11. 13.9.2015 23 Pajulahti Alueleiri C tytöt 12. 13.9.2015 24 Pajulahti Avoin alueleiri C/D pojat 13. 15.9.2015 40 Pajulahti Avoin alueleiri B pojat 27. 29.12.2015 arvio 40 Pajulahti Leiri B ikäisille tytöille 13. 17.7.2015 24 Pärnu Leiri B ikäisille pojille 13. 17.7.2015 12 Pärnu
Etelä 1 C-pojat Lindroos Saku Laitinen Eetu Kattelus Ville Ora Aksu Mäkelä Tommi Paunonen Max Tuominen Tuukka Taumala Lasse Enqvist Aaro Huoponen Ville Weckman Viljami Etelä 1 C-tytöt Tuuli Tuominen Lina Ellilä Niina Nissinen Netta Hyttinen Essi Tuomioja Melissa Karimies Saara Jantunen Mette Helminen Ronja Tuura Olivia Goodwyn Taija Salonen Venla Kariaho Etelä 2 C-pojat Väänänen Leevi Heikkinen Rami Tuomola Roope Hannola Petri Laitinen Veeti Pesonen Jaki Kivimaa Joakim Rantala Juho Väänänen Väinö Viinikainen Matias Karvinen Mikael Vairama Matias Etelä 2 C-tytöt Emma Tiala Alina Riaikinen Minni Jylö Ella Häsä Mirja Kauhanen Ava Leiniö Jatta Saarinen Emilia Kotinurmi Hanna Juntheikki Maija Rasku Ronja Heikkinen Sara Kunnari Liite 2 Etelä 1 B-pojat Etelä 2 B-pojat Etelä 1 B-tytöt Etelä 2 B-tytöt Joona Väänänen Valentin Weidenbacher Annika Waris Anniina Salo Ville Sihvonen Tapio Elomaa Maria Ylihonkaluoma Essi Penttinen Vili Topio Rasmus Määttä Taru Aapro Minni Aarni Kalle Kattelus Kimi Mäkelä Anna Hyttinen Rosa Purtilo Matti Suutari Eelis Hyvärinen Sara Tiihonen Henna Niemi Nuutti Niinivaara Arttu Matilainen Neea Saarenpää Taru Hämäläinen Matias Sosunoff Joel Pirinen Veera Hämäläinen Janni Reponen Joonas Jokela Topi Seppänen Minttu Junno Suvi Karjalainen Henrik Porkka Oskari Ripattila Yasmine Madsen Niina Putkonen Axel Pursiainen Mona Kokko Martta Lindström Eppu Ora Taija Tikka Krista Mäkeläinen Martta Lemola Nea Leinonen
Viking Line Cup/Viikkari Biitsi Sarjavastaava Antero Tapola TOIMINTAKERTOMUS 2015 Viking Line Cup ja Viikkari Biitsi tarjosivat seuroille toimintaa turnausten järjestelyjen merkeissä ja samalla myös hieman taloudellista tuottoa järjestäjäseuroille sekä jaostolle vaikeana taloudellisena aikana. Molemmat turnaukset otettiin edelleen hyvin vastaan myös pelaajien taholta ja osallistujien määrät pysyivät edellisten vuosien tasolla. Viking Line Cup kausi 2014-2015 Viking Line Cup jatkoi hyvää tasaista taivaltaan. Kauden aikana 22 turnauksessa pelasi 169 eri joukkuetta ja lähes 1000 lentopallon harrastajaa jakautuen sarjoittain: miehet 13, mihet harraste 43, naiset 36, naiset harraste 53 ja seka 24 joukkuetta. Myös perinteinen kv Tallinnan turnaus kiinnosti ja lahden takana kävi pelaamassa 32 joukkuetta ja lähes 300 pelaajaa. Alueen lopputurnauksiin osallistui 31 joukkuetta Myös kausi 2015-2016 on alkanut syksyn osalta hyvin ja turnaukset ovat kiinnostaneet. Viikkari Biitsissä naisten kesä Viikkari Biitsiä pelattiin joka viikonloppu toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin saakka. Pienen tauon jälkeen kevään ensimmäinen turnaus petattiin taas HBV:n hallissa. Kaksitoista turnausta keräsi kesän turnauksiin 330 paria. Naiset olivat kesän ehdoton suola sillä 330 joukkueesta peräti 210 joukkuetta oli naisten joukkueita. Sarjoittain turnauksiin osallistui: miehet 73, miehet touhu 47, naiset 119, naiset touhu 91 joukkuetta. Hyvinkää on edelleen biitsiväen suosiossa sillä kaikkiin alkusarjan turnauksiin osallistui yli 40 joukkuetta. Tallinnan turnaus on yksi kohokohta ja hienona elokuun viikonloppuna mukana oli jälleen 26 joukkuetta. Lopputurnaukset pelattiin tutuksi tulleen tavan mukaan Hyvinkäällä 30 joukkueen voimin.