Antti Kouttu TYRVAALAISEN TALONPOIKAISPERHEEN VAIHEITA 1 7OO-LUVUN LOPULTA 1 8OO-LUVUN I.IAT,XAVUOSIIN Talollisesta pelinanniksi Tyrvdiin pitdjdn jakavan vesistdn, Liekoveden, pohjoispuolella sijatsevassa Liuhalan kyldssd on asuttu jo keskiajalta lahtien. Talonnimend Liuha esiintyy jo 1400-1uvun Ka1lia1an kirkontileissd. Rekolan ta1o, kertomukseni kohde, on saanut nimensd Gregorlus-ninestd, jonka suomalainen muunnos. Reko. on talonnimen ldhtcikohta. 20.5.I793 vietettiin Tyrvddn piteij?in Liuhan kyldn Rekolassa hait6. Morsian o1i talon vanhin tytdr, Tuornaantytar ja sulhanen saman pitejiin Laukulan kyldn Korkin poika, Jaakko Heikinpoika. Rekolan ainoa poika o1i kuollut rnrutamia vuosia aiemnin, iolloin aukeni kotiviivyn paikka. Morsiarnen isd, Tuomas Tuornaanpoika o1i myiis tu1lut Rekolaan kotiv2ivyksl Karkun pitdjdn Kaajalta. Rekolan talossa asui n.s. suurperhe: vanhapari Jaakko ja, kaksi n sisarta, sekd renki ja piika. Jaakon ja n ensimmdinen 1apsi,, syntyi syksylld 1794, mutta jaksoi e1?iii vain va-iaan vuoden. 200 vuotta Salonierni l'larjo-rlitta - Tuulasvaara-Kaleva, Tiina: Messukyldn kolrne hautausmaata. Julkaisematon kasikirioitus. Tampere 1989. Saloniemi Marjo-Riitta - Tuulasvaara-Kaleva, Tiina: Tarnpereen Kalevankankaan hautausmaa. Julkaisemato kdsikirjoitus. Tampere 1990. Vhyrynen, Leo: Hautausmaat maamme kirkollisessa kansanperinteessii. Esitelmd Suomen hautausmaa- ja krematorloliiton koulutuspiiivillii Helsingissii 22.-23.5. 1989. 22 sitten o1i lapsikuolleisuus hyvin suurta. A11e yksivuotiaat kuolivat ripuliin ja rnrutaman viikon ikdiset synnynndiseen heikkouteen. Yli vuoden vanhat menehtyiviit rokkoihin ja hinkuyskddn, joista a1le yksivuotiaita suojeli?iidiltii saatu luontainen immuniteetti. Perheen toinen lapsi syntyi 1796 saaden kasteessa ni-men Liisa. lldnellei o1ionnea selviytyd lapsuuden vaaroista. Normaalit sukututkimusliihteet eivdt kerro rnitddn Liisan vaiheista ennen ripille pddsyii ja 2I.6.1819 tapahtunutta avioitumista. Liisa kuului siihen tyrvddldisten vdhemmist66n, joka avioitui oman pitdjdn u1kopuo1e11e. Huittisten historiassa on laskettu, ette noin neljdnnes avioliitoista suuntautui pitdjdn ulkopuole11e. Ndin olen arviolnut tapahtuneen myds Tyrviidllzi. Liisan aviomies oli Mouhi-jdrven Mustianojan Uusi-Liuhan talon vanhin poika, Esa Mikonpoika. Lienee o1lut tarkoitus, ettii Esa ja Liisa olisivat jatkaneet isd Mikon jzilkeen Uusi-Liuhan isdntdnd ja erndntbnd, mutta toisin kiivi. Liisa menehtyi 28.I2.1819 lapsivuoteeseen synnytettyeen kuolleen poikalapsen. Ei Esastakaan eniid tul1ut isdntdii, vaan hiin ajautui uuteen avioliittoon Urjalaanelden sielld lopun eliimiinsii renkimiehend. Kolmas lapsi syntyi 1798 saaden vanhan satakuntalaisen tavan mukaan syntymdpziivdd seuraavana ptiivdnd suoritetussa kasteessa nimen. Vanhaan pohjoismaiseen tapaan kuului myds se, ette lapsena kuolleen nimi annettiin uudelle tulokkaa11e. 26.6.1.820 vietettiin taas hditd Rekolassa, kun l4aria oli tdyttiinyt 1ai11isen avioliittoiiin. 21 vuotta. U- selmmat naiset solnivat avioliiton 21-23 vuoden ikiiisind, miehet firuutamaa vuotta vanhempina. Sulhanen o1i saman pitiijiin Hannulankyliin Apiaisen talon vanhin poi-
ka ja tuleva isdnts, Heikki Kustaa Heikinpoika. Apiaisella o1i tdllcjin hankala tl1anne. lleikln isd Heikki l4atinpoika (8. 1. 1757-21.1.1815) kuoli Helkin ollessa 16-vuotias, Talo jei l1man iszintiid ja sitei hallitsivat Heikin isoisd, Matti Matinpoika(25.I.1726-2.I2.1822) ja aiti Leena Juhontytdr 1.5.1166-23.72.7823), joten Heikilld o1i kova kiire aviollitfoon. Hdn oli vuoden vaimoaan nuorempi. Apiaisella o1i vield kolrne nuorenpaa sisarusta, joiden vaiheisiin tijrmddmne mytihernmin. Perheeseen syntyi vuosien 182I-36 velisend aikana seitsemdn lasta, joista viisi eli aikuiseksi. 9.3.I82I syntynyt esikoislapsi, I'4aija Stiinaksi kastettu, avioitui Huittisten tai oikeastaan Keikyiin Saappalan Jaatsin pojan, Matti l4atinpojan kanssa. Matti kunnostautul sika1i. etta hener valittiin 1850-1uvu11a kirkon kuudennusrnieheksi, Hdn menehtyi ndlkdvuonna 1867. Appiukko Heikistd tiedetddn, ettii hiintii sakotettiin alnakin kerran juopottelusta. Rekolan neljiis lapsi syntyl 1801. Lapsen nimeksi rnerkittiin kasteessa Jaakko. Hdnestd tuli isdnsd jeilkeen Rekolan isdntd, koska o1i perheen vanhin poika. Tyt6t Liisa ja l4aria oli naitettu sddtynsd mukaisesti. Jaakko Jaakonpoika Rekola vihirtiin 5.6.f821 saman pitdjan Hannulan kyliin Apiaisen talon tytteren Stiina Heikintyttdren kanssa (s. 20.4.1801). Nein Jaakon ja Stiinan av i o1 i i teo hel potti n ja Heikin huoltovelvollisuutta, kun Apiaisen tytdr siirtyi Rekolaan erndnndksi. Jaakko ja saivat seitsemdn 1astd, joista vanhin, Anna Liisa (s 26.9. IB22) peri Jaakon jiilkeen tilan. Neiin avautui taas kotivdvyn paikka, Jaakko o1i myds viinaan menevd, hdntdkin oli kerran sakotettu juopumuksesta. Useita tyrviiiiliiisiii lszintiii sakotettiin juopottelusta 100-1uvun a1kupuo1e11a, Viinankeitto oli sllloin tdrked rahan ansaitsemiskeino. Tyrveiziltd o1i ldhes rnahdoton viedd kannattavasti viljaa lshimpiin kaupunkeihin. Sens i jaan vi i na o1 i he1- pompaa kuljetettavaa -ja siitii saadulla rahalla voitiin sitten maksaa verot ja ostaa tuomisia kaupungista. Viides lapsista, Anna Srjina syntyi 1807. Myijs hdn avioitul Apiaisen pojan kanssa. Te11a tavalla tulivat Rekolan suku ja Apiaisen suku yhdistetyksi ko1- mel1a avio1litol1a. Anna Sti.inan aviomieheksi tuli Jussi lleikinpoika s 1804. Heidzin vihkiaikaansa en ole l6ytiinyt. Ensimmdinen lapsi syntyi tammikuussa 1831, joten vihkimlsen on taytynyt tapahtua 1820-1uvu11a, sen viimejsind vuoslna. Jussi ja Anna Stiina toimivat 1820-1uvun 1opu11a Rekolan, kotitalon vuokraa-i i na. En ole pyslynyl selv i t tdmddn. miksi Rekolassa oli nziind vuosina lampucrti. 1830 luvun alussa Jussi mainltaan Apiaisen isdnnbn veljena. 1835 vaiheilla perhc saa torpan. Ndin heisld tuli Y1i-Houhalan ratsutilan torppareita. 1800-1uku, sen alkupuoli o1i torppien perustamisen kulta-aikaa. Tdhiin aikaan taloluku kasvoi vain hitaastl ja viiestijmddrd rajusti. Kun teollisuus veti vain veihdn ja siirtolaisuus o1i myijs vahriistd, o1i lisdiintyve uudisasutus ainoa tapa sitoa ihmlset maahan, s.o. perustaa torppia. Jussille ja Anna Stiinalle syn- Lyi kuusi lasta, joista vi isi el i tdysiikdisiksi. Anna Stlinan kohdalla vol jo alenevasta sddtykierrosta, Susanna Jaakontytdr o1i Rekolan lapsista kuudes. Hbn syntyi Suomen ollessa vendldisten rniehittamana 1.5. 1809. Susanna ::j ra,,..^!i^^-^ JOf LJ-VUULaddild nrrol inrvoksi Puvl kutt isd Jaakko kuoli uudenvuoden peilvdnei 1822. Ja kun ditikin kuoli 1827, o1i Susannalla mahdollisuus jdddd kotitaloon isdnndn nainattomaksi sisareksi tai avioitua. Susanna valitsi avioliiton, jonka hiin solmi 1830-1uvun a1kupuo1e11a Kiikan Kulmuntilan Tamrnelan leski-iszinndn Matti Antinpojan kanssa. Matti o1i Tyrvddnkyldn A1a-Kaistin poika, joka ltsekin o1i avloitunut lesken, 1809 leskeksi jddneen Tammelan e- mdnnein kanssa. Susannan tultua emdnndksi. eli Tammelassa edellisen emdnndn ensinndlsestd avioliitosta 1805 syntynyt TT^ir'r'i 'L1i rrefk^i, -jubld LL MaLLi Antinooian jdlkeen Tammelan is2intei, Talossa olivat myds emdnndn toisesta avioliitosta syntyneet Liisa (1813), joka o1i vain ne1- je vuotta ditipuoltaan nuorempi, Kristiina (1819) ja Johanna (1823), josta o1i tuleva Susannan vel ien Aaoon puoliso. Susannalle ja I\4a t i I1e syn tyi kaks i 1asta, 1835 Jussi, joka 1850-1uvul1a eli Kulmuntilassa renkind. ja 1837 tytiir Vilhelmiina Josefiina, ioka el1 vain kaksi viikkoa. Susanna jiif 1840 leskeksi, 14 vuotta myiihemmin hdn avioitui toisen kerran, ua
24 kun hdnet vihittiin Kiikan Meskalan kyldn Putln vanhanisiinndn, leskimies Antti Aaponpojan kanssa, joka o1i syntynyt 1792. Tdmd avioliitto kesti liihes 11 vuotta. Kolmannen avioliiton hiin solni ndlkdvuosien jiilkeen 1870 talollisen poika Mauri Jaakonpojan kanssa (s 1839). Mies o1i nyt 30 vuotta Susannaa nuorenpi, kun aikaisemmat miehet olivat olleet huomattavasti vanhempia. Kaksi jiilkl-mmdistd avj,oliittoa olivat lapsettornia. Susannan eldmiinvaj-heet osoittavat, kuinka usein kuolema vieraill perheissii. Altipuolia, isdpuolia ja orpolipsia sjis syntyi. Mieslesket avioituivat liihes sddnniillj-sesti, naislesket selviytyivdt helpommin kdytdnnbn eldmdn ongelmista. Seitsemdntend lapsista o1i 1811 syntynyt lisakki. Nuoruudessaan Iisakki Jaakonpoika tyciskenteli renkirniehenii sekd Aplaisessa ette Tammelassa. Jo tdnd alkana hdnet tuornittiin sakkoihin juopottelusta. ib43 tuomittiin talvikbrdjilld varkaudesta renki Anders Sundqvist ja irtolaismies Isaak Llndfors e11er Lindholrn Roisrnalasta. Iisakki sai kymmenen paria raippoja ja sakkoja sekii kirkkorangaistuksen. 1846 hiin syyllistyi rmrrtovarkauteen, josta seurasi kiinted vankeusrangaistus, jota suorittanaan hiin lehti 1847. Kaiken tdmiin keskelld hdn ehti rny6s aviliittoon. Hijnen puolisonsa oli Tyrvddn Roismalan kyldn l4aijalan talon tytdr Eeva Karoliina Matintytiir. Vihkiminen tapahtui 1845 Karkussa, mistd Eevan :iiti Ulrlka Jaakontytiir o1i kotoisin. Iisakilla ja Eevalla o1i yksi yhteinen 1apsi. Johanna Vilhelmiina s 5.12.1847. Tete lasta ei lciydetii kastettujen luettelosta. Johanna muutti 7862 vaiheilla piiaksi Punkalaitumelle. Iisakki liihti kdrsimddn rangaistustaan ensin Hiineenlinnaan, josta sitten joutui siihen vankijoukkoon, joka pii6si rakentanaan Saimaan kanavaa. Ilsakki oli rakentamassa Paillin sulkua. Vuoden 1849 syksyyn asti Ij-sakki o1i rakennustdissd. Marraskuussa hdn otti muuttokirjan takalsin Tyrviieille. Tdnne hdn ei koskaan saapunut, ei myciskdsn Kij-kkaan eikd Karkkuun. Eeva-vaimo jaf Tyrvdeille ja eli Houhajdrven kyliissd Rycimdn torpassa ainakin vield 1862. Aapo Jaakonpoika o1i nuorin Rekolan lapsista, syntynyt 1813. Aapo asui ensin kotona ja kihti-, kuten veljensd Iisakkikin, rengiksi sekd Apiaiselle ettd Kulmuntilan Tammelaan. Tammelassa o11essaan hdn avioitui Tammelan tyttdren Johanna Matintytteren kanssa (s 22.5.1832) Johanna oli jo tdlliiin 6.6.1847 syntyneen Kallen yksinhuoltajaditi. Avioliitto solrnittiin 23.7.1849. Kun Johanna kuoli jo 28.8.1849, jdi Aapo kaksivuotiaan pojan yksinhuoltajaisdksi. Tavan mukaan Aapo sitten avioitui uudelleen, ta1le kertaa morsian o1i 1826 syntynyt TyrvSSn Tyrvddnkyldn Pyhdniemen torpan tyttd, Anna Karoliina Jussintytdr. Avioliitto solmittiin 28.5.1850. Aapolle ja Annalle syntyi kuusi 1asta, joista neljd e1i aikulsiksi. Kirkonkirjojen mukaan Aapo eldtti perhetteen renkinii, torpparina ja miikitupalaisena. Pelimannin ura ei nziistei virallisista ldhteistb ilmene, vaan siihen tarvitaan muistinvaraista kansanperinnettii. Tyrvdd liiinen, entinen kiikkalainen, Antti Nummi- pystyi tekem?iiin 20 minuutin radio-ohjelman Ahlforssin Aaposta juuri suu11iseen kansanperinteeseen nojautuen. Oman tutkirnukseni perusteella ei muista Rekolan lapsista lciydy kirjoitettua tai kirjoittamatonta ainelstoa muutamaa rivid enernpdd. Iisakin oikeudenkdyntlasiakirjoista ltjytyy vield vdhdn lisdtietoja, mutta esimerkiksi tietoa siitii, o1ivatko Aapon isd tai isoisd musikaalisia, ei liiytynyt. Tyrvddn pitiijiin liuhalan kyldn Rekolan talon asukkaita Taulu 1. Erkintytdr Rekola s 1746, k 15.11.1793 pso Tuomas Tuomaanp. Kaaja, rnycih. Rekola s 1747, k 12.12.1808 Vdvy. Karkun Kaajan poika. Anna Liisa Kaisa Ieena Juho s 27.05.7773, -> taulu 2 13.O5.I776 23.O1.1779 13.07. 1781 25.II.1784 2I.06.1787, k 1795
lfaulu 2. ldaija Stiina Heikintytdr Apiainen, s 20.04.1801, Tuonaantytar Rekola, 'fau1u Vmt: 4. Mai.ja Srilna c.'l i ller ikk i s 27.45.1713, k 06.O3.1827 Kustaa Apialsen sisar. pso 20.O5.1793 Jaakko Heikinpoika Anna Liisa s 26.09.1822, -> Laulu ll. s 02.01.7770, k 01.01.1822 Karoliina 04.04.1826, -> taulu 12. Vdvy. Tyrvddn Laukulan kyl.dn KorkiILa Juho Jaakko 24.01.1828 Wilhelmiina 03.03.1830 s 04.11.1194, k 24.06.1795 Iisakki 12.08.1832 Liisa 16.O4.1796, -> taulu 3. l.iai ja Stiin a 07. 10. 1834 08.07. 1798, Eeva Serafia 2I.01.1839 08.07.1198, -> taulu 4. Jaakko 11.07.1801, -> taulu 5. Anna Stiina 27.02.1807, -> taulu 6. Taulu 6. Susanna 01.05.1809. -> taulu 7. Iisakki 25.IO.1811, -> taulu B. Anna Stiina Jaakontytdr Rekola Aapo 09.I2.1814, -> taulu 9. s 27.02.1807, pso Juho Heikinpoika Apiainen, s 24.05.1804, Taulu 3. 1820-1uvun!j Lradll 1 ^- lopulla...^r,-^^ vuu^r@aja. j^ Juho o1i koko Rekol.an 1 ru o30_1uvun alussa hdnet Liisa Jaakontytdr Rekola ma i n i Laan Apiaisen i sanndn ve I.jcna ja s 16.07.1796, k 28.I2.1819 (lapsivuode) lr?5 ialkccn tnrr---j*^ vl: u-..l^1. -../parlna IIL-Hounalan pso Esa Mikonpoika Uusi-Liuha, Kukkolassa. s 23.011795, k 23.04.1854 Vmt: Taulu 4. Juho o1i Heikki Kustaa Vmt: Mikko Juhonpoika Uusi-Liuha, 10.08. A ni qi can rrol i 1769 ja Jaakontytdr, 13.06.1773. Lapsla: Juho lrrilhelm s 30.01.1831, k 05.I2.1832 Tauiu +. Jaakontytar Rekola, myii. Apiainen s 08.07.1798, k 23.01.1856 pso 26.06. 1820 Heikki Kustaa Heikinpoika Apiainen, s 17.06.1799, k 23.01.1856 Tyrviidn Hannulan kyldn Apiaisen talon ^^ll.^ l^.i^l-fa f DArr La. PUrKd -Jd Vmt: Helkki l{atinp. Apiainen 27.01.1815 ja L,eena Juhontr, 23.12.7823. ldaija Stiina s 09.03.1821, I{ilhelmiina 02.02.7824 Karolilna Serafiina 18.01.1827, k 05.10.1829 Hedvig Sofia 25.O2.1829 Karoliina Serafiina 08.02.1831 Heikki Wilhelm 13.01.1833 Juho Wilhelm 22.04.1836, k 22.04.1836 Taulu 5. Jaakko Jaakonpoika Rekola, s 11.07.1801, k 29.08.1853 Rekolan isiintii. pso 05.06.1821,08.01.1757-01.05.1766- -> taulu 10. Juho 13.06.1833 Wilheln 23.01.1836 Anna Stina 16.01.1840 Hedvig Sofia 26.03.1843 Heikki Joakim 27,43.1846 Taulu 7. Susanna Jaakontytdr Rekola, s 01.05.1809, pso A, miehen B Matti Antinpoika Kaisti, s 15.12.1786, k 14.03.1840 Vmt: Tyrvddn Tyrvzidnkylein A1a*Kaistin isdntd AntLl Kaisti ja l,laria Tuomaantr. I ^^^i ^. Juho Vilhelmiina Josefiina 26.0s.1835 nqo B- miehen R 26.O7.1854 Antti Aaponpoika Putti, s 18.07.1792, k 1502.1865 Meskalan Putin vanhaisdntd. 12.O4.1837, k 17.O4.1837 pso C 21.07.1870 Mauri Jaakonpoika Ala-Horila s 24.09.1839, Vrnt: Syytinklrnies Jaakko Jaakonp. s 17.09.1795 ja Anna Antintr. s 1797. IIor i lrr 06.03. 25
Taulu B. Iisakki Jaakonpoika Rekola, s 25.10.1811, 15.1 i.1850 Iisakki otti rnuuttokirjan Sarimaan kanavan tydmaalta Tyrviiiille jonne ei koskaan saapunut, el myilskddn ldh i pi td.jiin eikii Pietariin. psr> 1845 Eeva Karoliina Matintytdr Maijala, s 05.11.1822. Vmt: Tyrvddn Roismalan kyldn Maijalan iseintd Matti Juhonpoika ja lr1la Jaakontr Johanna ljilhelniina 05.72.7847 Heikki Willehard Eevanpoika 11. 10.1854 Taulu 1 1. Anna Liisa Jaakontytdr Rekola, s 26.09.7822, pso 1840 Matti Mikonpoika, s 09.03.1815, k 29.O5.1867 Vdvy, Rekolan isiintd. Eeva Stiina 13.06.1841 Anna Liisa 13.01.1843 Heikki Fabian 19.01.1847 Hilna Karoliina 05.02.1849, k ladsena. Sofia t{ilhelniina 18.05. 185I, k Iapsena. Pauli 25.02.1853 Matti Mauri 25.04.1855 Hilda Sofia 21.01.7857 Taulu 9. Aapo Jaakonpoika Rekola, s 09.12.1814, pso A Johanna Matintytar Tammela, s 22.05.1823, k 28.08.1849 Vmt: Klikan Gudmuntilan Tammelan isdntd Matti Antinp. ja l,laria Heikintr. Ennen vihklmistd Johannalla Kaarlo 06.06.1847 pso B 28.05.1850 Anna Karoliina Juhontytiir s 14.05.1826, k 1870*1uvu11a Vmt: Tyrvddn Tyrvddnkyliin Ryssdn Pyheniemen torppari Juho Juhonp. ja Anna Aapontr. Lapsla: Oskari Viktori 23.03.1851, k 07.09.1855 Aapo Anos 10.07.1853 Selma Severiina 13.09. 1854 Eedla Karoliina 11.08.1856, k 20.10.1857 Eedla Karoliina 23. 11. 1859 Frans Aukusti 10.10.1861 Taulu 12. Karoliina Jaakontytdr Rekola, s 04.04.1826. pso 14.07. 1847 Juho Wilheln Matinpoika, s 22.72.1827, Vmt: Pappilan Skyttdldn torpparl Matti Matlnp., s 1796 ja Katariina Tuomaantr., s 1795. T ^^^i ^. Juho Hauri 14.06. 1848 Taulu 10. l,taija Stiina Heikintytdr Apiainen, s 09.03.I82I, pso Matti Matinpoika, s 05.05.1813 Huittinen, k 26.05.1867 Vrivy, Apiaisen isdntd, kuudennusmies. Amalia Serafiina 30.01.1842 ldatti l'fauri 24.04.1844 Juho Viktori 02.O4.L847 Heikki Malakias 24.1.1.1849 Kustaa Albin 15.02.1852 l,{aria Eufrosyne 25.03.1854 Juho Eugen 19.07.1856 26 Kiiytetyt lehteet: Karkun, Kiikan, Mouhijdrven, Tyrvddn, Urjalan ja Saimaan kanavasurakunnan mikrofilmatut kirkolliset ldhteet. Antti Nunml: Radioesitelmd kiikkalaisesta kansanpelimannista Ahlforsin Aaposta.