Vilkaisu villan vihreyteen Kaisa Eveliina Mäkitalo Opinnäytetyö Tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinto Vaatetusompelija 19.5.2011
Sisällys 1 Johdanto 1 2 Vihreä villa? 2 2.1 Villan alkuperä 2 2.2 Kuidun käsittely: esikäsittelyt ja viimeistykset 4 2.3 Värjääminen 7 2.4 Villatuotteiden pesu ja muu huolto 10 2.5 Kierrätys ja kiertokulku 11 3.6 Villasekoitteet ekologisempia vai ei? 13 2.7 Ratkaisuja tiedostavalle kuluttajalle 14 2.9 Johtopäätökset: Onko villa vihreä? 16 3 Villamekko ja -laukku 18 3.1 Mallikuvat ja -analyysit 19 3.2 Villamekko 20 3.2.1 Mitat ja laskelmat 20 3.2.2 Puvun peruskaava RY+8 21 3.2.3 Miehustan kuosittelu 23 3.2.4 Vuorin kaavat 26 3.2.5 Tukeminen 28 3.2.6 Leikkuusuunnitelmat 31 3.3 Laukku: Kaavat, tukeminen ja leikkuusuunnitelmat 34 3.5 Työjärjestykset 39 3.6 Materiaalitiedot ja hoito-ohjeet 41 3.7 Työtapanäytteet, polttokokeet ja kokeilut 44 3.8 Kustannuslaskelmat 49 3.9 Ajankäyttö 50 4 Päätäntä 52 Lähteet 55
1 1 Johdanto Kaikki lähti liikkeelle mustasta villakankaasta, jota minulla oli olemassa, ja halusta valmistaa mekko. Ammensin ideaa malliin aiemmin valmistamastani Ruusu-mekosta ja siitä, mitkä asiat ovat vahvuuksiani. Pallohelma, liivintaskut, tikkaukset ja muut: niistä on minun opinnäytetyöni tehty. Laukku löysi paikkansa osana opinnäytetyötäni vasta mekon ollessa jo valmiina. Se, että villan ekologisuudesta tuli opinnäytetyöni aihe, selvisi minulle vasta paljon myöhemmin. Punnitsin eri vaihtoehtoja, mutta vasta tämä herätti kiinnostukseni. Yritän omassa elämässäni aina olla ympäristöystävällinen, joten ekologisuudesta kirjoittaminen tuntui siksikin omalta jutulta. Koska ammatillinen työni on nimenomaan villakankaasta, oli aiheen rajaus juuri villan ekologisuudeksi selkeä valinta. Linkittääkseni tuotteeni valitsemaani aiheeseen vieläkin paremmin, päätin valita tuotteiden vuorin väriksi rakastamani vihreän. Näin otsikko Vilkaisu villan vihreyteen saa toisenkin merkityksen. Villan vihreys on herkullinen aihe, sillä villaa pidetään vihreänä tekstiilinä. Arvasin heti, ettei asia ole niin mustavalkoinen. Tällä työlläni haluan perehtyä asiaan ja tarjota lukijalle, ja tietenkin myös itselleni, oman vastaukseni kysymykseen Onko villa vihreä? Tarkastelen villan ympäristöystävällisyyttä huomioiden mahdollisimman hyvin koko villan elinkaaren lampaasta villan hävittämiseen ja uusiokäyttöön. Keskityn kuitenkin eniten villakuidun tuottamiseen ja käsittelyihin sekä villan huoltoon, sillä nämä aiheet liittyvät selkeimmin alaamme. Tämä kirjallinen osuus koostuu tutkivasta tekstistä Vihreä villa? ja villamekon ja - laukun valmistuksesta kertovista sivuista. Tutkivan tekstin lähteinä käytin useita kirjoja ja Internet-sivustoja. Tärkeimpiä lähdekirjojani olivat Ulla Suojasen Vihreät tekstiilit (1995) ja Päivi Talvenmaan Tekstiilit ja ympäristö (1998). Tervetuloa vilkaisemaan villan vihreyteen!
2 2 Vihreä villa? Vallalla oleva ekobuumi yrittää jatkuvasti löytää ekologisempia ja ekologisempia kuituja. Tekstiili- ja vaatemarkkinoiden kilpailussa vihreyttä korostetaan välillä sielläkin, missä sitä ei todellisuudessa juurikaan ole. Villa mielletään yhdeksi vihreimmistä kuiduista. Onko tälle väitteelle kuitenkaan perusteita? Tähän kysymykseen yritän löytää vastauksia seuraavissa luvuissa. Lähestyn johtopäätöksiä tutkimalla mahdollisimman kattavasti koko villatuotteen elinkaarta: lampaiden kasvatusta, villan tuotantoa, villan vaatimia käsittelyjä, huolto- ja käyttöominaisuuksia sekä kierrätysmahdollisuuksia. 2.1 Villan alkuperä Villa on luonnonkuitu, jota saadaan lampaista. Villaa ei siis viljellä kuten esimerkiksi puuvillaa vaan sitä saadaan keritsemällä kasvatetuista lampaista villa. Lampaan kasvatus vaatii paljon maa-alaa, mutta alueeksi sopivat myös viljelyyn sopimattomat alueet. Lammas ei tarvitse vettä yhtä paljon kuin viljely, ja ravinnoksi lampaalle riittää useimmiten laitumen tarjoama kasvillisuus, mikä on luonnonmukaista. (Suojanen 1995: 43.) Mikäli laitumella on hyvin paljon lampaita, ei maaperä välttämättä kestä (kuva 1). Kasvusto ei ehdi kasvaa uudelleen ja tuloksena on eroosio. (Talvenmaa 1998: 19.) Jos lammaslauma on pienempi, on sen vaikutus kasvustolle päivastainen: lampaat hoitavat maisemaa ja lisäävät näin luonnon monimuotoisuutta. Kuva 1. Lampaita laitumella Uudessa-Seelannissa (Matkavinkit 2007)
3 Lampaankasvatuksen suurimpia ongelmia ovat loiseläimet. Loiseläimiä vastaan käytetään torjunta-aineita, jotka maaperään ja vesistöihin joutuessaan saastuttavat ja voivat aiheuttaa esimerkiksi kala- ja hyönteiskuolemia. Loiseläimet viihtyvät erityisesti isoissa laumoissa sekä lämpimissä ja kosteissa olosuhteissa. Pienissä laumoissa torjunta-aineiden käyttö on vähäistä. Kylmemmissä ja kuivemmissa olosuhteissa esimerkiksi koit eivät viihdy, joten koinsuojausta ei tarvitse suorittaa lainkaan. Valitettavan usein suuria laumakokoja suositaan niiden taloudellisen tuottavuuden vuoksi. Lisäksi suurimpien villan tuottajamaiden Australian, Uuden-Seelannin ja Kiinan ilmasto on loiseläimille otollisesti kostea ja lämmin. Torjunta-aineita käytetään siis valmistaessa suurinta osaa käyttämästämme villasta. (Suojanen 1995: 32-33.) Lampaan villan keritseminen on erityisesti eettinen kysymys. Itse keritseminen on lampaalle usein kivulias ja stressaava toimenpide. Merinovillan keritsemiseen on kehitetty eettisempi ja ekologisempi Bioclip-menetelmä. Siinä lampaalle syötetään villilampaasta eristettyä villanpudotukseen vaikuttavaa proteiinia, joka saa kesylampaan itse pudottamaan villan villilampaan tavoin. (Rantanen 2006.) Ratkaisu parantaa paitsi lampaan oloja, myös vähentää työntekijöiden sekä mahdollisten keritsemisrobottien valmistus-, korjaus- ja hävittämistarpeita. Toisaalta hormoniruiskeiden käyttöä pidetään luonnonvastaisena eikä sen hyvyydestä siksi ole yksioikoista mielipidettä (Kuluttajavirasto 2010 (1)). Suomessa lampaankasvatus on keskimääräistä ekologisempaa. Sijaintimme kylmässä ja kuivassa ilmastossa sekä lammaslaumojen pieni koko vähentävät torjuntaaineiden tarvetta. Pienet laumat ovat ympäristölle enemmän hyödyksi kuin haitaksi pitäessään maisemaa yllä. Lisäksi Suomessa kasvatetaan lampaita ensisijaisesti lihan vuoksi ja villa on oikeastaan vain sivutuote (Nurmi 2009). Paikallistalous on ekologisempaa, joten suomalaisten tulisi suosia suomalaista, eikä villa ole tässä poikkeus (Kotimainen villa on ekokuitu 2010). Kuvassa 2 on lampaita laitumella pientilalla Suomessa.
4 Kuva 2. Lampaita Suomessa (Monthén 2010) IWS (International Wool Secretariat) työskentelee jatkuvasti lampaan kasvatuksen ympäristöhaittojen torjumiseksi (Talvenmaa 1998: 19). Villan alkuperän ekologisuuteen kiinnitetään siis jatkuvasti huomiota, ja tarkoitus on löytää aina vain ekologisempia ja eettisempiä ratkaisuja, eikä tyytyä nykytilanteeseen. 2.2 Kuidun käsittely: esikäsittelyt ja viimeistykset Kuitujen esi- ja viimeistelykäsittelyt ovat pääasiassa kemiallisia sekä vettä ja energiaa kuluttuvia ja siten ympäristölle haitallisia. Villakaan ei ole tässä poikkeus. Samat prosessit ovat usein eri kuiduille yhtä ympäristöä kuomittavia. Eri kuitujen ekologisuutta voi kuitenkin vertailla muun muassa eri käsittelyjen tarpeen perusteella. Erilaisista käsittelyistä villalle suoritetaan usein muun muassa seuraavanlaisia toimenpiteitä: kuidun peseminen, vanumattomuuskäsittely (kemiallinen tai entsyymi), dekatointi eli mittapysyvyyskäsittely, karbonointi eli happokäsittely, koinsuojakäsittely, vedenhylkivyysviimeistys, valkaisu ja värjääminen (Suojanen 1995: 39-42, 46-48; Talvenmaa 1998: 19, 43, 50-53; Eberle - Hermeling - Hornberger - Kilgus - Menzer - Ring 2001: 20; Rantanen 2006.) Esimerkiksi palosuojakäsittelyä villa ei sen sijaan useimmiten tarvitse, sillä sen LOI paloherkkyysluku on jo itsessään 25, kun esimerkiksi palosuojattu viskoosi on paloherkkyysarvoltaan noin 27-30 (Suojanen 1995:
5 46). Villalle ei myöskään tehdä juurikaan niin sanottuja tarpeettomia viimeistyksiä kuten hiekkapesua. Useimmat esikäsittelyt, kuten kuidun peseminen ja valkaisu, ovat märkäprosesseja ja siksi kuluttavat runsaasti vettä ja saastuttavat vesistöjä. Prosesseissa käytetään paljon kemikaaleja, joista osa on niin kutsuttuja apukemikaaleja, jotka helpottavat prosessia, mutta päätyvät lopulta kokonaisuudessaan jätevesiin. Tällaisia ovat esimerkiksi eräät hapot, suolat ja pinta-aktiiviset aineet. Märkäprosessien ekologisuutta määrittää erityisesti se, kuinka tehokkaasti vesimäärät osataan käyttää ja kuinka hyvin jätevedet puhdistetaan. (Suojanen 1995: 39.) Ensimmäisiä prosesseja villakuidulle on sen peseminen. Villasta pestään pois esimerkiksi rasva. Pesu vaatii erityisen paljon vettä, sillä se on suoritettava alhaisissa lämpötiloissa (Suojanen 1995: 41). Pesuvedet voivat aiheuttaa ympäristölle haitallisia päästöjä, mikäli jätevedenpuhdistus ei ole tarpeeksi tehokasta. Villasta irroitettu rasva voidaan kierrättää kosmetiikkateollisuuteen (Talvenmaa 1998: 19). Seuraavaksi villakuidulle suoritetaan karbonointi eli happokäsittely, jossa rikkihapolla poistetaan kuidusta roskat ym. epäpuhtaudet. Jotta happo ei ajan myötä kuluttaisi kuitua, täytyy karbonoinnin jälkeen suorittaa myös neutralointi ja huuhtelu. Kaikki karbonointiprosessin vaiheet saattavat tuottaa päästöjä. Dekatointi eli mittapysyvyyskäsittely tehdään kuuman veden avulla ja sen tarkoitus on estää villan kutistuminen seuraavissa prosesseissa. Dekatointi vaatii vettä ja energiaa veden lämmitykseen. (Talvenmaa 1998: 43.) Villalle tärkeitä esikäsittelyitä ovat myös vanutus ja vanumattomuuskäsittely. Villakuidun pinta on suomumainen (kuva 3), mikä aiheuttaa vanumisen. Vanuminen saadaan aikaan mekaanisella liikkeellä ja sopivilla kemikaaleilla. Vanuminen on haluttu ominaisuus esimerkiksi huovutettaessa. Useimmiten vanunut kuitu on kuitenkin epätoivottu lopputulos. Jotta villatuotteesta saadaan pesunkestävä, tehdään sille vanumattomuuskäsittely joko kemiallisilla aineilla, päällystämällä tai uusimmalla keksinnöllä, entsyymikäsittelyllä. Villan pintakäsittelyt tehdään usein ympäristölle haitallisilla märkä- ja kaasukloorausmenetelmillä, jotka myös huonontavat villan tuntuominaisuuksia. Näillä menetelmillä villa tehdään vanumattomaksi tasoittamalla suomupintaa kemiallisesti esimerkiksi kloorilla tai päällystämällä pinta polymeerikalvolla. (Suojanen
6 1995: 48; Talvenmaa 1998: 19, 43.) Uusin keksintö on villan vanumattomaksi tekevä entsyymikäsittely, joka säilyttää villan tuntuominaisuudet, hengittävyyden ja lämmöneristävyyden sekä on ehdottomasti ekologisin vaihtoehto. Entsyymi muokkaa villan suomupinnan vanumattomaksi, muttei jää itse kuituun vaan huuhtoutuu vedellä pois ja hajoaa itsestään. Mitään kemiallisia päästöjä ei siis synny. (Rantanen 2006.) Kuva 3. Mikroskooppikuva villan suomuista (Performance sportswear design 2011) Värjäys on ympäristölle haitallisimpia prosesseja, sillä se kuluttaa vettä ja energiaa ja tuottaa valtavasti kemikaalipäästöjä monessa eri vaiheessa. Villan värjäyksen ekologisuuteen tutustutaan tarkemmin luvussa 2.3. Valkaisu kuluttaa värjäämistä huomattavasti vähemmän vettä. Ympäristölle haitallisinta valkaisussa on käytetyn aineen ympäristöön muodostamat sivutuotteet ja hitaasti hajoavat yhdisteet. Villan valkaisu suoritetaan yleisimmin vetyperoksidilla, joka on harvemmin käytettyä hypokloriittia ympäristöystävällisempi vaihtoehto. Ympäristölle haitallisinta kloorivalkaisua ei käytetä lainkaan villan valkaisemiseen. (Suojanen 1995: 42.) Villa on valkuaisainetta ja siksi koiperhosten ravintoa. Villan tärkeimpiä viimeistyskäsittelyitä onkin koinsuojakäsittely. Käsittelyyn käytetyt kemikaalit olivat ennen myrkyllisiä ja aiheuttivat haittaa erityisesti työntekijöille. Nykyisin kemikaalit ovat myrkyttömiä. (Talvenmaa 1998: 19.) Nopeiten hajoava kemikaali on permethrini, ja sen käyttö onkin suositeltavinta (Suojanen 1995: 48). Villa on itsessään melko vettähylkivä kuitu, mutta silti sille tehdään vedenhylkivyysviimeistyksiä. Nykyisin vedenhylkivyyskäsit-
7 telyt tehdään silikoneilla, jotka kestävät sekä vesi- että kuivapesun eivätkä siis pääse kovin nopeasti kuormittamaan ympäristöä (Suojanen 1995: 46). Vaikka kehräys-, kudonta-, neulomis- ja ompeluvaiheet kuluttavat melko vähän energiaa ja saastuttavat vähän, eivät kuidun kutominen ja neulominen ole täysin ympäristöhaitattomia prosesseja (Järvisalo 2004). Kuitujen kosteusprosentin on oltava korkea, jotta nopeat neule- ja kutomakoneet eivät katkaise lankoja (Suojanen 1995: 40). Korkean kosteusprosentin saaminen kuluttaa sekä vettä että energiaa. Lisäksi kankaan kudonnassa loimilangat vaativat liistausta, jonka ekologisuus riippuu siitä, onko liisteri synteettistä vai tärkkelyspitoista. Synteettiset liisterit saastuttavat vesistöjä, kun taas tärkkelyspitoiset liisterit ovat biohajoavia, vaikkakin ne kuluttavat paljon happea hajoamisprosessissaan. Synteettisten liisterien kierrätys on myös mahdollista, mutta se on melko harvinaista ja rahallisesti kannattamatonta. (Talvenmaa 1998: 42.) Neulominen ei vaadi liistausta ja on siksi hiukan ekologisempaa. 2.3 Värjääminen Tekstiilien värjäys on ympäristöä kuormittavimpia prosesseja: Värjääminen vaatii paljon vettä ja energiaa sekä väriaineita ja muita kemikaaleja. Lisäksi väriaineet pääsevät ympäristöön vielä kuluttajan käytössäkin. Värjäyksen haitallisuus ympäristölle riippuu kuitenkin pitkälti siitä, missä ja minkälaisissa olosuhteissa värjäys suoritetaan. Esimerkiksi Suomessa ja monissa Euroopan maissa laki valvoo päästöjä, ja muun muassa terveydelle haitalliset aineet ovat kiellettyjä. Euroopan ulkopuolelta Suomeen tulee silti paljon ympäristöä kuormittavasti valmistettuja ja terveydelle haitallisia aineita sisältäviä tekstiilejä. (Talvenmaa 1998: 47.) Värjäyksen ekologisuuteen vaikuttaa se, millaisia väriaineita käytetään ja miten värjäys suoritetaan. Myös värjäyskoneiden iällä on vaikutusta: uudet koneet kuluttavat huomattavasti vähemmän energiaa ja pystyvät hyödyntämään värimäärän paremmin (Suojanen 1995: 43). Villaa värjätään happo-, reaktio-, kromipeitta-, metallikompleksija luonnonväreillä (Talvenmaa 1998: 46; Eberle ym. 2001: 100). Villa täytyy värjätä heikosti happamalla liuksella ja lämpötilojen vaihtelu täytyy olla hidasta, jottei villa vanu. Korkeimmillaan lämpötilan tulee olla jopa 90-100 C. (Forss 1994: 143.) Villaa
8 värjätään sekä kuituna, lankana, kankaana että valmiina tuotteena. Karkeasti voidaan sanoa, että mitä aikaisemmassa tuotantovaiheessa värjäys tapahtuu, sitä ekologisempaa se on. Lankana ja kuituna väri tarttuu paremmin ja värjäys voidaan suorittaa suuremmissa erissä. (Suojanen 1995: 43-44.) Irrallisen kuitumateriaalin värjäystä suoritetaan kaikista kuiduista yleensä vain villalle. Toisaalta villaneuleet värjätään usein valmiina tuotteina. (Talvenmaa 1998: 48.) Villan värjäyksestä löytyy sekä ekologisimpia että ympäristölle haitallisimpia vaihtoehtoja, eikä villa siksi värjäystavoiltaan ole erityisen ekologinen. Villan värjäyksessä käytetyt väriaineet, erityisesti reaktiovärit, ovat useille eri kuiduille käytettäviä väriaineita. Reaktioväreillä saadaan aikaan kirkkaat värit ja pesunkestävä värjätty villa. Reaktioväreillä värjättäessä villa on värjättävä vanumisen estämiseksi selluloosakuituja runsaammassa liemessä, joten veden ja kemikaalien käyttö on villan värjäyksessä runsaampaa. Toisaalta reaktioväreillä värjättäessä tarvittavan värin määrä on yleisesti pieni ja värit kiinnittyvät hyvin. (Forss 1994: 143-144.) Reaktiovärjätyissä vaatteissa on hyvä värinkesto, mutta irtovärin määrä voi silti nousta yli 20 prosenttiin (Suojanen 1995: 43; Eberle ym. 2001: 100). Myös happoväreillä saadaan kirkkaita värejä, mutta villa muuttuu prosessissa pesua kestämättömäksi. Happoväriliemi on reaktioväriliemeä happamampi eikä ylimääräisiä tasoitusaineita tarvita. Emäksissä liemissä värjätyt tuotteet on sen sijaan aina huuhdeltava hyvin. (Forss 1994: 149.) Happovärien kesto-ominaisuudet riippuvat käytetyn väriaineen raaka-aineista (Eberle ym. 2001: 100). Sekä reaktio- että happovärit sisältävät raskasmetalleja, jotka liian suurina määrinä voivat aiheuttaa terveydellisiä riskejä. Euroopassa raskasmetalliarvoja valvotaan, mutta muualta maailmasta tulee markkinoille edelleen vaarallisen korkeita raskasmetallimääriä sisältäviä tekstiilejä. (Suojanen 1995: 43.) Euroopan ulkopuolelta tuodut reaktiovärjätyt tekstiilit saattavat sisältää myös erittäin haitallisia atsovärejä (Talvenmaa 1998: 46-47). Metallikompleksiväreillä saadaan aikaan murretut värisävyt (Forss 1994: 143). Metallikompleksivärejä käytetään muun muassa hyvin pesua ja valoa kestävissä reaktioväreissä. Haitallisia raskasmetalleja sisältävien metallikompleksivärien enimmäis-
9 määristä päättää värivalmistajien yhteistyöelin ETAD. Vuonna 1995 raja-arvo ei koskenut lainkaan villan värjäyksessä käytettyjä kompleksivärejä. (Suojanen 1995: 42). Tietoa siitä, onko tilanne edelleen sama, ei löytynyt. Villaa värjätään runsaasti myös luonnonväreillä, jotka ovat käytettyjä erityisesti käsityöläisten keskuudessa ja lankavärjäyksessä (kuva 4). Suomessa on markkinoilla jo useita luonnonväreillä värjättyjä villalankoja ja -tuotteita. Luonnonvärit ovat uusiutuva luonnonvara, ja pienissä määrissä luonnonväreillä värjääminen on hyvin ekologista. Teollinen värjäys luonnonväreillä on kuitenkin hyvin hankalaa. Väriä saadaan raakaaineesta vain noin 1-2 %, joten raaka-ainetta pitäisi viljellä kohtuuttoman paljon hyötyyn nähden. Tämä vuoksi viljely ei ole kannattavaa eikä ekologista. Jos raakaaineita ilman viljelyä käytetään paljon, on vaarana niiden häviäminen luonnosta. Luonnonvärit ovat raaka-aineeltaan ekologisia, mutta värjäyksessä tarvitaan silti usein kemikaaleja. Lisäksi luonnonväreillä värjättyjen materiaalien kulutuskesto on kemiallisin värein värjättyjä huomattavasti huonompi. (Suojanen 1995: 44-45.) Kuva 4. Villalangan värjäystä luonnonväreillä Suomessa (Salminen 2001) Valkoisen tekstiilin aikaansaaminen on erittäin ympäristöä kuormittavaa (Nuutinen 2010: 14). Valmiiksi vaaleat villakuidut on kuitenkin suhteellisen helppo valkaista. Yleisesti voidaan sanoa, että mitä tummempia värejä halutaan, sitä enemmän väriaineita tarvitaan. Lisäksi esimerkiksi sinisen ja mustan villan saamiseksi on käytettävä haitallisia raskasmetalleja sisältäviä väriaineita (Talvenmaa 1998: 46). Lähes kaikki väriaineet ja värjäyksessä käytetyt sidosaineet ovat myrkyllisiä ja erittäin huonosti luonnossa hajoavia. Ekologisinta olisi käyttää villa värjäämättömänä, ja värjäämisen tarve onkin kyseenalaistettu. (Suojanen 1995: 42, 44-45.) Villaa saadaan lampaista
10 eniten vaaleana, mutta myös ruskean ja harmaan eri sävyissä. Värilliset villat myydään yleensä värjäämättöminä ja ovat siten huomattavasti värjättyjä kuituja ekologisempia (Boncamper 2004: 162). 2.4 Villatuotteiden pesu ja muu huolto Villatuotteiden huolto on parhaimmillaan hyvin ekologista. Tämä lisää huomattavasti koko villan vihreyttä, sillä negatiiviset ympäristövaikutukset ovat suurimmat juurikin tuotteita pestäessä ja kuivatessa, eikä tuotantoprosessissa kuten helposti kuvitellaan (Fletcher 2008). Useimmille villatuotteille riittää varsinaisen pesun sijasta tuuletus ja harjaus, joilla ei ole minkäänlaisia ympäristövaikutuksia (Lindfors - Paimela 2004: 226). Mikäli tuotteeseen tulee selkeä tahra, pelkkä tuuletus ei enää riitä. Pesunkestäviä villasekoitteita ja vanumattomaksi viimeisteltyä villaa lukuun ottamatta villatuotteiden tahranpoistoon ainut vaihtoehto on kemiallinen pesu. Vaikka tämä niin kutsuttu kuivapesu ei kuluta vettä, on sillä muita ympäristölle haitallisia vaikutuksia. Kemiallisessa pesussa käytetään veden sijasta liuottimia, jotka pääsevät saastuttamaan ympäristöä mikäli päästöjen talteenottoa ei huolehdita riittävästi (Talvenmaa 1998: 60). Villatuotteen pesun ja tuuletuksen tarvetta voidaan vähentää hikilapuilla. Esimerkiksi villajakuissa kainaloiden irrotettavat hikilaput ovat erittäin kätevät. (Obisike 2011.) Näin koko tuotetta ei välttämättä aina tarvitse pestä tai edes tuulettaa. Vesipestävän villan pesussa mahdolliset likaveden puhdistamattomuudesta aiheutuvat päästöt saastuttavat ympäristöä. Nykyisin valmistetaan kuitenkin biohajoavia pesu- ja huuhteluaineita, jolloin ympäristölle haitalliset päästöt ovat entistä harvinaisempia, ja toisaalta villaa voi pestä vaikkapa Marseille-saippuallakin. Villan vesipesuun käytetään viileää vettä, mikä on ekologisempaa, sillä veden lämmittäminen vaatisi enemmän energiaa. Huuhteluainetta käytetään vähentämään villan säihköistymistä. (Lindfors - Paimela 2004: 232.) Pesuaineiden tavoin myös huuhteluaineet sisältävät runsaasti kemikaaleja, jotka saattavat päästä ympäristöön. Nykypäivänä kuluttajille on tarjolla runsaasti ympäristöystävällisiä pesu- ja huuhteluaineita, joiden käyttö on hyvin vähän ympäristöä kuormittavaa tai täysin ekologista. Tällaisia pesuja huuhteluaineita ovat muun muassa Ecover, Sonett ja Elokuu. Myös pesupähkinöi-
11 den käyttö on hyvin ekologista. Huuhteluaineena puolestaan voi käyttää esimerkiksi etikkaa. (Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ympäristöjaosto 2011.) Villaa on mahdollista silittää 150 C lämmöllä, usein apuvälineeksi tarvitaan kostea liina. Villa on kuitenkin hyvin elastista, joten se ei rypisty helposti. Mikäli ryppyjä kuitenkin syntyy, tuuletus kostealla säällä tai höyryisessä suihkuhuoneessa voi korvata silitysraudalla silittämisen ja näin sähkönkulutus vähenee (Lindfors - Paimela 2004: 226; Markula 1975: 63). Villatuotteilta on rumpukuivaus kielletty, joten siltäkään osin ei ole sähkönkulutusta. Villa muovautuu hyvin silitysraudan ja höyryn avulla. Tätä ominaisuutta käytetään villatuotteissa paljon hyväksi, mikä kuluttaa vettä ja sähköä. Tämä on kuitenkin hyvin minimaalista kulutusta. 2.5 Kierrätys ja kiertokulku Villalla on monia kierrätysmahdollisuuksia. Valmis villatuote voidaan kierrättää sellaisenaan tai muodistaa mallia. Toisaalta tuote voidaan purkaa osiin ja sitä kautta käyttää uudelleen jonakin aivan muunlaisena. Esimerkiksi villaneuleet voi huovuttaa tarkoituksenmukaisesti ja saada näin aikaan uudenlaista materiaalia. Villatuotteista on myös mahdollista kierrättää itse kuitu. Perinteinen kierrätystapa on repiä kuitu uusiovillaksi, josta voidaan valmistaa esimerkiksi huopia ja kehräämällä uusiolankoja (Boncamper 2004: 173). Villa on luonnonkuitu, joten sen voi myös kompostoida. Tämä on kuitenkin huono vaihtoehto, mikäli villatuotteen valmistuksessa on käytetty kemikaaleja, sillä kemikaalit eivät maadu vaan saastuttavat ympäristöä. (Järvisalo 2004.) Kuten muitakin kuituja myös villaa voidaan polttaa lämpöenergiaksi. Tämä ei kuitenkaan ole suositeltavaa. Villasta vapautuu alhaisissa lämpötiloissa mm. rikkivetyä ja korkeissa lämpötiloissa mm. syaanivetyä. Näiden poltosta aiheutuvien päästöjen vaikutuksia ei tunneta tarkasti. (Suojanen 1995: 63.) Eri kuitujen kiertokulkua vertaillessa huomaa villan olevan ekologisimpia. Villaa on raaka-aineena mahdollista saada Suomesta, jolloin vältytään suurimmilta kuljetuksen aiheuttamilta päästöiltä ja jo lampaankasvatuksessa käytetään vähemmän kemikaaleja. Todellisuudessa suurin osa Suomessa myytävästä villasta tuodaan kuitenkin ulkomailta kuten muutkin kuidut, joten vielä tämä ei tee villan kiertokulusta erityisen
12 ekologista. Myöskään villalle tehtävät käsittelyt eivät ole selkeästi muita kuituja ympäristöystävällisempiä. Esimerkiksi hyvin laadukkaan kampavillan valmistus on monivaiheinen prosessi ja vaatii siksi muun muassa energiaa, vettä ja kemikaaleja. Sen sijaan käyttö-, huolto- ja kierrätysominaisuuksiltaan villa on hyvin ekologisesti kestävä kuitu. Kuluttajalla villaiset tuotteet ovat usein pitkäaikaisesti käytössä, sillä tuotteet valmistetaan useimmiten sekä aikaa että kulutusta kestäviksi. Villatuotteet ovat myös usein materiaaliltaan niin arvokkaita ja laadukkaita, että ne ovat esimerkiksi tekokuituisia tuotteita kalliimpia. Korkeampi hinta vähentää tuotteen niin sanottua kertakäyttöä. Villakuituisten tuotteiden huolto aiheuttaa vain vähän ympäristöhaittoja, sillä esimerkiksi tuuletus riittää. Yhden kuluttajan luopuessa villatuotteesta se kierrätetään tekokuituisia tai puuvillaisia tuotteita useammin. Villa muuntautuu helposti uusiksi tuotteiksi tai siirtyy sellaisenaan esimerkiksi kirpputorilla toiselle kuluttajalle. Kaatopaikalle päätymisen sijaan myös lopulliseen villan uusiokäyttöön on vaihtoehtoja. Villa voidaan repiä uusiovillaksi, polttaa tai kompostoida (Järvisalo 2004). Kotitalous- ja teollisuustekstiilijätteiden kierrätys on kuitenkin vähäistä, sillä tekstiilijätteen määrä on melko pieni (Talvenmaa 1998: 68). Ylipäätään kuitujen uusiokäyttö on vielä harvinaista, sillä uusia raakaaineita saadaan edelleen kierrätettyjä edullisemmin. Toisaalta ei edes tiedetä tarkalleen, onko kierrättäminen ekologisempaa, sillä siihen liittyy usein muun muassa paljon kuljetusta ja energiaa kuluttavia prosesseja. (Nuutinen 2010: 13.) Villan kiertokulkua havainnollistamassa on seuraavalla sivulla oleva kuva 5, jonka tein itse.
13 Kuva 5. Villan kiertokulku ympäristönäkökohdat huomioiden 3.6 Villasekoitteet ekologisempia vai ei? Villaa on markkinoilla paljon sekoitettuna muihin kuituihin. Tällaisissa villasekoitteissa villaan on useimmiten sekoitettu polyesteriä, polyeamidia tai akryyliä, mutta toisaalta myös muita eläinkarvoja, silkkiä ja puuvillaa. Sekoitteiden suurin tarkoitus on parantaa villan huolto-, kestävyys- ja lujuusominaisuuksia säilyttäen kuitenkin villan vaatetusfysiologiset ominaisuudet. (Eberle ym. 2001: 21.) Suoranaisesti sekoitteiden valmistuksella ei haeta ekologista parannusta. Kuitenkin sekoitteet vaikuttavat villakuidun ympäristöystävällisyyteen. Vaikutus voi olla sekä parantava että huonontava. Itse sekoitteiden valmistus tuottaa yleensä lisää prosessivaiheita, jolloin päästöt ja energian kulutus lisääntyvät. Esimerkiksi villaan sekoitetut tekokuidut kuitenkin parantavat villan ominaisuuksia niin paljon, että joitakin esi- ja
14 viimeistyskäsittelyjä voidaan jättää tekemättä kuten esimerkiksi vanumattomuuskäsittely. Villan pesuominaisuuksien parantuessa villan huolto muuttuu ja tuuletuksen sijasta käytetään enemmän esimerkiksi perinteistä vesipesua, joka on ympäristölle huomattavasti haitallisempaa. Villasekoitteilla parannetaan hankauslujuutta ja näin kestävyyttä, mikä pidentää villatuotteen käyttöikää (Boncamper 2004: 170-171). Kuitusekoitusten vaikutukset ovat siis moninaisia. Villasekoitteita on nykyisin niin paljon, että villan ekologisuutta tutkaillessa pitäisi aina muista tarkastella koko sekoitteen ekologisuutta. 2.7 Ratkaisuja tiedostavalle kuluttajalle Kuten monista kuiduista myös villasta on kehitetty sertifioitu luomuvillaksi kutsuttu, hyvin ekologinen ja eettinen villa. Luomuvilla saadaan lampaista, joille on syötetty vain luonnonmukaista rehua, joilla on hyvät elinolosuhteet ja joihin ei ole käytetty keinotekoisia torjunta-aineita tai hormoneja. Lisäksi luomuvillan kasvatuksessa päästöjä vahditaan ja näin pyritään vähentämään ympäristön ja vesistöjen saastumista. (Nurmi 2009.) Luomuvilla on kuitenkin vielä hyvin tuntematon käsite eikä tietoa löydy esimerkiksi siitä, kuuluuko luomuvillatuotteiden valmistuksessa vahtia käsittelyprosessien ekologisuutta millään tavalla. Luultavimmin luomuvilla nousee kuitenkin ajan myötä luomupuuvillan vanavedessä kaikille tutuksi. Luomuvilla-käsitteen lisäksi villalla on myös tunnetumpia sertifioituja merkkejä. Tunnetuimmat ovat Woolmark-merkit (kuva 6), jotka takaavat villan laadun, uutuuden, puhtauden ja tarpeeksi suuren sekoitesuhteen (Australian Wool Innovation 2011). Suoranaisesti Woolmark-merkit eivät kuitenkaan lupaa villalta ekologisuutta, sillä merkkien yhteydessä puhutaan vain villan puhtaudesta, laadusta ja laadun takuusta, eikä esimerkiksi lampaiden kasvatuksen tai tuotantovaiheiden ympäristöystävällisyydestä tai eettisyydestä. AWI:n Internet-sivuilla puhutaan kuitenkin vahvasti villan vihreyden puolesta. Pohjoismaissa villan kuten muidenkin tekstiilien ympäristöystävällisyyden lupaa Joutsen-merkki (kuva 7). Euroopanlaajuinen ympäristömerkki on EUympäristömerkki (kuva 8).
15 Kuva 6. Woolmark-merkit: Woolmark - 100 % puhdasta, uutta villaa, Woolmark Blend - 50-99 % villaa ja Wool Blend - 30-49 % villaa (Australian Wool Innovation 2011) Kuvat 7 ja 8. Joutsenmerkki (Kuluttajavirasto 2010(2)) ja EU-ympäristömerkki (Kuluttajavirasto 2010 (3)) 2.8 Tuotannon ja villatuotteiden käytön terveysriskit Tekstiilituotannon terveysriskit ovat pitkälti samoja kuiduista riippumatta. Riskien suuruus vaihtelee kuitenkin jonkin verran ja kuidun keräysvaiheessa riskit ovat erilaisia. Villaa saadaan lampaista, eikä kuidun saaminen vaadi esimerkiksi raskasta poimintaa kuten puuvilla. Lampaiden keritsemisessä on aina tapaturmariski, mutta nykyisin keritsemiskoneet ovat yleistyneet. Kuidun tuotannossa syntyvät suurimmat terveysriskit: Työntekijät altistuvat saastuneelle ja pölyiselle ilmalle sekä suurille määrille raskasmetallia. Suuri haitta on myös melu. Mekaanisissa työvaiheissa, kuten kuidun kutomisessa ja kampaamisessa, melu ja pöly ovat pahimmillaan. Kutomavaiheessa myös kosteustaso saattaa olla työntekijöille liian korkea. (Suojanen 1995: 39-42, 56-59.) Värjäyksessä väriaineiden kemikaalit ja raskasmetallit päätyvät työntekijöiden hengityselimiin pölyjen ja kaasujen kautta. Väriaineet voivat päätyä tuotteen päästäessä
16 väriä myös työntekijöiden tai kuluttajien iholle aiheuttaen allergiaa. Suuri ongelma on kemikaalien ja muiden haitta-aineiden joutuminen ympäristöön eläimistöön ja kasvillisuuteen ja sitä kautta ihmisiin. Vaatteiden käyttäjille terveysriskejä voivat aiheuttaa muun muassa väriaineissa käytetyt raskasmetallit, pöly ja tuotteiden viimeistyksissä käytetyt, mahdollisesti myrkylliset torjunta-aineet ym. Nykyisin villakuidun valmistuksessa esimerkiksi myrkyllisten koinsuoja-aineiden käytöstä on kuitenkin tiukkoja rajoituksia. (Suojanen 1995: 39-42, 56-59.) Työntekijöiden työolosuhteisiin kiinnitetään nykyisin entistä enemmän huomiota. Uudet koneet päästävät vähemmän kemikaaleja ja pölyä ilmaan ja pitävät pienempää ääntä. Kaikista terveysriskeistä tuskin koskaan tullaan kuitenkaan pääsemään eroon. Lähiaikoina on puhuttanut muun muassa hiekkapuhallustekniikalla tehdyt kulutukset, koska ne ovat työntekijän hengityselimistölle erittäin haitallisia. Villalle ei tehdä tällaisia viimeistyksiä käytännössä lainkaan. Kaiken kaikkiaan villan tuotannossa on muihin kuituihin verrattuna kohtuullisesti terveysriskejä. Kuidun saaminen on vähemmän työntekijöitä rasittavaa, niin sanottuja tarpeettomia viimeistyksiä käytetään vähän, värjäämätöntä villaa hyödynnetään ja joistakin myrkyllisistä aineita on pyritty luopumaan. Villan värjäyksessä ja käsittelyissä sekä mekaanisessa valmistuksessa on kuitenkin valtavasti terveysriskejä. 2.9 Johtopäätökset: Onko villa vihreä? Villan ympäristövaikutukset ovat suhteellisen pienet, kun ottaa huomioon tuotantoketjun kohtuullisen ekologisuuden ja villan tuotannon pienen osuuden koko maailman kuitutuotannosta. Villan tuotanto on maailman kuitutuotannosta vain noin 3 %, mikä on vähän verrattuna puuvillaan, jonka osuus on noin 38 %. Lampaita kasvatetaan lähes kaikkialla maailmassa, joten lähituotanto on esimerkiksi puuvillaa ja silkkiä huomattavasti yleisempää. (Eberle ym. 2001: 18.) Villalla on aineksia erittäin vihreäksi tekstiiliksi. Monissa maissa villaa on mahdollista tuottaa lähellä ja lampaille hyvissä olosuhteissa. Villalle tehtävien prosessien ongelmia ovat vedenkulutus ja likavesipäästöt sekä kemikaalien käyttö. Likavesipäästöihin on nykyisillä vedenpuhdistustekniikoilla mahdollista vaikuttaa, ja eräisiin prosesseihin
17 on jo kehitetty kemiallisia aineita korvaavia biohajoavia entsyymiaineita. Lisäksi villatuotteiden huolto on ekologista, käyttö pitkäikäistä ja kierrätys helppoa ja toimivaa. Pelkästään näiden edellytysten olemassa olo ei kuitenkaan tee villasta puhtoista pulmusta muiden materiaalien rinnalla. Jos villa valmistettaisiin kaikkia ekologisimpia vaihtoehtoja käyttäen, käsillämme olisi ehkäpä maailman ekologisin ja eettisin kuitu. Vielä aivan näin ei kuitenkaan ole.
18 3 Villamekko ja -laukku Pidän paljon mekoista ja niiden valmistamisesta, joten valintani tehdä mekko opinnäytetyöksi ei ollut yllättävä. Mekkorakkauteni vuoksi kaappini kylläkin pursuavat jos jonkinlaisia mekkoja. Suurin osa omistamistani mekoista ovat kuitenkin juhlakäyttöön tarkoitettuja, mikä johdatteli minut päätökseen tehdä myös arkikäyttöön tarkoitettu mekko. Materiaaliksi valitsin villan, sillä ihastuin Paavo-villakankaan pehmeyteen ja tuntuun tehdessäni siitä jakkua. Musta väri oli myös juuri toivomani: arkeen sopiva ja helposti yhdisteltävä. Pirteyttä mekkoon toin vihreällä vuorilla (kuva 9). Kuva 9. Vilkaisu mekon vihreään vuoriin Koska minulle jäi aikaa ja materiaaleja, tein mekon rinnalle villalaukun samoista materiaaleista ja samassa hengessä. Laukun tarkoitus on olla tyylikäs, selkeästi yhtenevä asuste villamekon kanssa. Toisaalta väriltään musta laukku on kätevä ja sopiva myös minkä tahansa muun vaatteen asusteena.
19 3.1 Mallikuvat ja -analyysit Mekko Yläosa kiinteälinjainen, helmaosa pallomainen Poikittaissauma vyötäröllä Pitkittäisleikkaukset Yläosan reuna kulkee rintojen yläpuolella, Olkaimet Valenapitus keskellä edessä Liivintaskut helmaosassa edessä Vetoketju sivusaumassa Etukappale Yläosassa valenapitus keskiedussa (4 nappia) ja pitkittäisleikkaukset Helmaosassa pitkittäisleikkaukset ja liivintaskut viistossa lähellä sivusaumoja noin ylälantion korkeudella Vyötärösauma Takakappale Pitkittäisleikkaukset sekä yläosassa että helmaosassa Vyötärösauma Kuva 10. Mekon mallikuva Laukku Neliön muotoinen, alakulmat pyöristetty Sivupohjakaitaleellinen Olkain kapeahko, pituus ei säädettävissä Vetoketju yläreunassa Etupuolella valenapitus (3 nappia) Takapuoli sileä Kuva 11. Laukun mallikuva
20 3.2 Villamekko Ensimmäiseksi tutustutaan tarkemmin villamekon valmistustapoihin. Esittelen mittataulukot, peruskaavan, kuosittelut sekä leikkuusuunnitelmat. Työjärjestyksestä ja - tavoista sekä materiaalitiedoista, kokeiluista, kustannuksista ja ajankäytöstä kerron yhteisesti laukun tietojen kanssa. 3.2.1 Mitat ja laskelmat Tässä ovat taulukot mitoista ja laskelmista, joita käyttäen peruskaava on piirretty. Taulukko 1. Mittataulukko lyhenne mitta lisäys uusi mitta ½ muu Rinnan ympärys RY 85,3 8 93,3 46,65 1/10= 9,33 Kädentien korkeus KTK 21,6 (taulukosta) Selän pituus SP 39 Niska-polvitaive N-P 104 Niska-nilkka N-N 142 Selän leveys SL 32,5 1,6 34,1 17,5 Kaulan ympärys KY 38,4 Olan pituus OP 11 Rintakorkeus RK 34,5 Vyötärön korkeus VK 50 Rintalaskos (taulukosta) RL 6,6 Vyötärön ympärys VY 71 6 77 38,5 Ylälantion ympärys YLY 91 4 93 46,5 korkeus 12,9 Alalantion ympärys ALY 97 4 101 50,05 korkeus 24,3 Etuleveys EL 31 Sivun korkeus SK 49 Olan korkeus OK tk 0 op 37 ek 71
21 Taulukko 2. Laskelmat Lyhenne Kaava Tulos ½ Kädentien leveys KTL ½LISRY / 4 1,5 10,17 5,08 Pääntien leveys PTL 1/5KY 1 6,68 Pääntien syvyys edessä Pääntien pituus takana PTSe 1/5KY + 0,5 8,18 PTPt 1/5KY 0,5 7,18 Vyötäröviiva Ylälantioviiva Alalantioviiva Kuvio 46,65 46,65 46,65 Mitta 38,50 46,50 50,05 Ero 8,15 0,15 3,40 Poistot: 3 (E) + 2,15 (S) + 3 (T) Tasaus: -0,75(E) + 1,5(S) + -0,75(T) Lisäys: +3,40 (S) 3.2.2 Puvun peruskaava RY+8 Tässä on mekon kaavoitukseen käyttämäni pohjoismaalaisella kaavajärjestelmällä tehty, omiin mittoihini pohjautuva puvun peruskaava RY+8. Olen piirtänyt tämän kaavan alkuvuodesta 2010. Valitsin rinnanympärys +8:n, sillä minulla on olemassa puvun peruskaavat RY +0, +4 ja +8. Villakankaani vaatii vahvuutensa vuoksi vähän enemmän tilaa, joten +4 olisi liian pieni. RY +8 oli vähän liian iso, mutta väljyyttä on helpompi poistaa kuin taikoa lisää.
Kuva 12. Puvun peruskaava RY+8 22
23 3.2.3 Miehustan kuosittelu Tässä on mekon mallin kuosittelusuunnitelma. Kuosittelusuunnitelmaan on merkattu myös sovitusmuutokset, joita ovat kavennus sivusaumasta ja helman lyhennys (raidoitettu sinisellä) sekä vyötärösauman siirto etukappaleella. Kuva 13. Miehustan kuosittelusuunnitelma
24 Tässä on lopulliset kuositellut kaavat. Mukana on myös kaikki taskuun tarvittavat kaavat, vaikka taskupussit tulevat taskukankaasta. Kuva 14. Miehustan kuosittelu: etukappale
Kuva 15. Miehustan kuosittelu: takakappale 25
26 3.2.4 Vuorin kaavat Tässä on vuorin kaavat sisältäen sekä vuorikankaasta tehdyt osiot että miehustasta valmistetut muotokaitaleet. Kaavat on muokattu kuositelluista miehustan kaavoista. Kuva 16. Miehustan kaavojen muokkaus vuorin kaavoiksi: etukappale
Kuva 17. Miehustan kaavojen muokkaus vuorin kaavoiksi: takakappale 27
28 Kuva 18. Valmiit vuorin kaavat 3.2.5 Tukeminen Tukemista mietin saamieni oppien pohjalta. Muotokaitaleet, taskujen paikat miehustassa, taskujen varjokaitaleet ja taskunsuukaitaleet tiesin heti tukevani. Olkaimista päädyin tukemaan vain päällimäisen kankaan, jottei tulos olisi liian jämäkkä. Koko yläosan tukemiseen päädyin kolmesta syystä: Ensiksikin nappilista täytyisi tukea joka tapauksessa, mutta en halunnut sen olevan selkeästi muuta yläosaa jämäkämpi. Toiseksi halusin yläosasta napakan, eikä käyttämäni miehustakangas yksinään ole kovin jämäkkää ja kolmanneksi vetoketjun kohta on hyvä tukea. Lisäksi tuin ohuella itse leikkaamallani tukinauhalla vetoketjun kohdan myös helmaosassa (ei merkattu kaavoihin).
29 Alla on kaavoihin piirrettynä käyttämäni tukikankaat. Olkain on kuvassa 17 kahdesti kertomassa, että vain päällimmäinen olkainkangas tuettiin. Kuva 19. Tukikankaiden käyttö: etukappale
Kuva 20. Tukikankaiden käyttö: takakappale 30
31 3.2.6 Leikkuusuunnitelmat Tässä on miehustan, vuorin, tasku- ja tukikankaan leikkuusuunnitelmat. Kaavoihin on piirretty saumanvarat. Saumanvaran suuruus on 1cm, mikäli ei toisin ilmoiteta. Sovitussaumanvaroja (1 cm) leikkasin pelkästään sivusaumoihin. Vuorikangasta kului 95 cm. Leveydeltään vuorikangas oli 140 cm. Kuva 21. Vuorin leikkuusuunnitelma Miehustakankaan menekki oli 150 cm ja leveydeltään kangas oli 150cm. Mahdollisimman kustannustehokkaan leikkuun aikaansaamiseksi käytin kangasta osin niin, että sitä on mahdoton näyttää aivan autenttisesti leikkuusuunnitelmassa. Leikkuusuunnitelmassa mustin ääriviivoin on merkitty myöhemmin eri kohdasta taitteelta otettujen kaavojen puolikkaat (keskitakakappale ja muotokaitaleet) sekä toinen olkain. Varjokaitale on osittain keskitakakappaleen päällä, sillä leikkasin varjokaitaleet kankaan toisesta kerroksesta keskitakakappaleen kohdalta. Samanlailla nappilista ja varjokaitaleet ovat suunnitelmassa päällekkäin ja siis todellisuudessa leikattu eri kerroksista.
Kuva 22. Miehustan leikkuusuunnitelma 32
33 Tukikangasta kului 80 cm. Leveydeltään tukikangas oli vain 90 cm, sillä se oli peräisin puolitetusta pakasta. Kuva 23. Tukikankaan leikkuusuunnitelma Taskukankaan menekki oli 20 cm. Taskukankaan leveys oli 150 cm. Kuva 24. Taskukankaan leikkuusuunnitelma
34 3.3 Laukku: Kaavat, tukeminen ja leikkuusuunnitelmat Tässä ovat laukun saumanvaralliset kaavat ja leikkuusuunnitelmat. Tukikangasta käytin koko laukun rungossa tuomaan tukea. Tuin etukappaleet, nappilistan, takakappaleen, pohjasivukaitaleen ja olkaimen päällimmäisen kankaan. Ensimmäisenä esittelen laukkuun tarvittavat kaavat. Olkaimeen ja pohjasivukaitaleeseen käy sama kaava, mutta olkaimessa toisesta päästä poistetaan saumanvarat ja tehdään taite. Samoin nappilistaan ja vetoketjun sivuihin käy sama kaava. Vetoketjun sivuihin kaitale silitetään taitteelle. Yhteen laukkuun tarvitaan seuraavat kangaspalat: Miehustakangasta 2x olkain taitteelta, pohjasivukaitale, takakappale, yksi nappilista, 2x vetoketjun sivu ja 2x etusivukappale sekä vuorikangasta pohjasivukaitale, 2x takakappale, 2x vetoketjusivu ja yksi sivutasku. Kuva 25. Laukun kaavat saumanvaroineen
35 Seuraavana ovat leikkuusuunnitelmat. Miehustan menekki oli 35 cm ja leveys 150 cm. Koska pohjasivukaitaleita tarvitaan vain yksi, samalta kohdalta toisesta kerroksesta saadaan nappilista, jota myös tarvitaan vain yksi (kaavat leikkuusuunnitelmassa päällekkäin). Tukikangasta kului 35 cm. Leveydeltään tukikangas oli 90 cm eli puolitetusta pakasta. Kustannustehokkaimman leikkuun sai avoleikkuulla. Kankaan kapeuden vuoksi olkaimen tukikangas täytyi leikata kahdessa palassa. Kuvat 26 ja 27. Laukun miehustan(vasen) ja tukikankaan (oikea) leikkuusuunnitelmat
36 Vuorin menekki oli 25 cm ja leveys 140 cm. Hukkapalaa jäi harmillisen paljon, mutta taka-/etukappaletta ei olisi saanut pienempään tilaan kokonaisena. Kuva 28. Laukun tukikankaan leikkuusuunnitelma
39 3.5 Työjärjestykset Tässä ovat työjärjestykset mekon ja laukun tekoon. Taulukko 3. Mekon työjärjestys Yläosa Helmaosa Taskut ja olkaimet Vuori Tue kaikki yläosan Tue taskujen kohdat Tue taskulistat, Tue muotokaitaleet. kappaleet. ja vetoketjun kohta. varjokaitaleet ja päällimmäiset olkaimet. Ompele ja tikkaa pitkittäissaumat etu- ja takakappaleella sekä keskietusaumat (A1- A1). Ompele taskulistojen päät, käännä ja silitä. Ompele yläosan ja helmaosan pitkittäisleikkaukset, vyötärösauma sekä sivusaumat vetoketjun kohtaa lukuun ottamatta (A1- A1, A2-A2, C1-C1, C2-C2, E-E). Ompele varjokaitaleiden reunaan vuorikantit. Ompele varjokaitaleet taskupusseihin. Ompele muotokaitaleiden vetoketjuton sivu. Ompele muotokaitaleiden ja vuorin sauma (F-F). Valmista taskut (I-I). Ompele ja tikkaa pitkittäissaumat (A2-A2). Ompele olkaimet oikeat puolet vastakkainen. Käännä ja tikkaa (G-G).
40 Kokoaminen: 1. Ompele ja tikkaa miehustan vyötärösauma (E-E). 2. Ompele piilovetoketju toiseen sivusaumaan (B1-B1, B2-B2). Ompele loppu sivusauma (C2-C2). Ompele myös toinen sivusauma (C1-C1, C2-C2). 3. Valmista napit ja ompele ne keskietuun (D-D). 4. Apukiinnitä olkaimet yläreunaan. Ompele yläreunasta miehusta ja muotokaitaleet yhteen (F-F) ja kiinnitä samalla vuori vetoketjuun (B1-B1, B2-B2). Jätä kääntöaukko. 5. Ompele miehustan helmaan tasosiksak ja poimuta. Ompele helma vuoriin kääntöaukosta (H-H). 6. Sulje kääntöaukko käsinpistoin. 7. Ompele pieni trenssi vetoketjuttomaan sivusaumaan, jotta vuori pysyy paikoillaan. 8. Viimeistele. Silittäessä/höyryttäessä käytä apuna silitysliinaa kiillon välttämiseksi ja silitystyynyä, jotteivät saumanvarat tule läpi. Taulukko 4. Laukun työjärjestys Miehusta Tue takakappale, etusivukappaleet, nappilista, pohjasivukaitale ja olkaimen päällimmäinen kangas. Valmista etukappale: Ompele nappilista sekä valmista ja kiinnitä napit (D-D). Valmista olkain (G-G). Ompele vetoketju (J-J). Ompele reunus yhtenäiseksi eli yhdistä pohjasivukaitale ja vetoketjukaitale. Olkaimet kiinnittyvät samalla. (L-L) Kokoa laukku: Kiinnitä reunus etu- ja takakappaleisiin. (J-J, K-K) Vuori Valmista sisätasku (M-M). Kokoa reunus ja ompele siihen etu- ja takakappaleet (J-J, K-K, L-L). Kokoaminen: 1. Ompele vuori käsin vetoketjuun (J-J). Ompele vetoketjusivujen ja etu- ja takakappaleiden väliseen saumaan käsin pienet trenssit, jotta vuori ei mene vetoketjun väliin. 2. Viimeistele.
49 3.8 Kustannuslaskelmat Taulukot 11 ja 12 kertovat käyttämieni materiaalien kustannuksista. En ole laskenut kustannuksiin mukaan kokeiluihin ja näytteisiin käyttämiäni materiaaleja. Laukun kustannuslaskelmaan en ole laskenut lankoja, sillä mekkoon hankkimani langat riittivät myös laukkuun. Taulukko 11. Mekon kustannuslaskelma Materiaali Määrä (kpl,metri) À-hinta/ ( kpl,metri) Hinta/ Miehustakangas 1,50 6,89 10,34 Vuorikangas 0,65 7,90 5,14 Taskukangas 0,20 8,90 1,78 Liimakangas 0,80 3,50 2,80 Päällystetyt napit 5 0,15 0,75 Vetoketju 1 1,26 1,26 Vihreä lanka 1 3,30 3,30 Muut langat 1 1,00 1,00 Kokonaissumma: 26,35 Taulukko 12. Laukun kustannuslaskelma Materiaali Määrä (kpl,metri) À-hinta/ ( kpl,metri) Hinta/ Miehustakangas 0,35 6,89 2,41 Vuorikangas 0,25 7,90 1,98 Liimakangas 0,35 3,50 1,23 Päällystetyt napit 3 0,15 0,45 Vetoketju 1 0,60 0,60 Kokonaissumma: 6,65
50 3.9 Ajankäyttö Taulukossa 13 on eriteltynä eri työvaiheisiini käyttämäni aika. Lopussa näkyy työhön käyttämäni kokonaisaika. Kirjallisen työn ajankäyttö oli vaikeampi kirjata ylös, joten lopulliset ajat ovat vain suuntaa antavia. Mittasin kirjalliseen työhön käyttämääni aikaa, sillä olin kiinnostunut lopputuloksesta. Taulukko 13. Ajankäyttö: Mekon valmistus Työtehtävä Kaavoitus puvun peruskaava RY+8 (pieni ja iso koko) Kuosittelu kuosittelusuunnitelma (pieni koko) kuosittelu (iso koko) vuorin kaavat Työsuunnitelmien teko Saumanvarojen piirtäminen Kankaiden silitys Miehustan leikkuu Vuorin leikkuu Liimakankaiden leikkuu ja kiinnitys Ompelu sovitukseen ompelu sovitus sovitusmuutokset tikin kokeilut ja saumakokeilut lopullinen valmistus miehusta vuori yhdistäminen Viimeistely Kokonaisaika: Käytetty aika tehty jo aiemmin 40 min 2 h 20 min 1 h 50 min 50 min 45 min 15 min 2 h 5 min 40 min 1 h 15 min 45 min 30 min 1 h 55 min 50 min 5 h 40 min 1 h 5 min 2 h 25 min 20 min 24 h 10 min
51 Taulukko 14. Ajankäyttö: Laukun valmistus Työtehtävä Kaavoitus ja saumanvarojen piirtäminen Työsuunnitelmien teko Kaikkien kankaiden leikkuu Liimakankaiden kiinnitys Ompelu miehusta vuori yhdistäminen Viimeistely Kokonaisaika: Käytetty aika 30 min 25 min 1 h 10 min 10 min 2 h 30 min 50 min 1 h 10 min 6 h 45 min Taulukko 15. Ajankäyttö: Kirjallisen työn valmistus Työtehtävä Lähdeaineiston tutkiminen Tekstin kirjoittaminen teksti Vihreä villa? ammatillinen osuus johdanto ja päätäntä Materiaalisivujen askartelu Piirtäminen ja valokuvaaminen Viimeistely Kokonaisaika: Käytetty aika useita tunteja 16 h 10 min 23 h 15 min 2 h 30 min 5 h 2 h 3 h 51 h 55 min Koko opinnäytetyöntekoon käytin aikaa 82 h 50 min. Opinnäytetyön pituus on kaksi opintoviikkoa, joka meidän alallamme tarkoittaa 80 tuntia. Työni oli siis hyvin mitoitettu. Toki tuo lopullinen aikamäärä on hyvin epätarkka, sillä kirjallista työtä valmistaessani en luultavasti ihan aina muistanut kirjata ajankäyttöäni ja toisaalta lähdeaineiston tutkimiseen käyttämääni aikaa en laskenut lopulliseen aikamäärään lainkaan. Joka tapauksessa olen tyytyväinen, että ompelutyön valmistus sujui nopeasti ja kirjallistakaan en kirjoittanut loputtoman kauaa.
52 4 Päätäntä Opinnäytetyö, tuo pitkään mielensopukoissa pyörinyt, aikaa ja stressiä vaatinut urakka. On aika arvioida tuotostani. Ammatillinen työni, villamekko ja -laukku, onnistuivat hyvin. Alkuperäinen suunnitelmani oli siis tehdä vain mekko, mutta aikaa ja materiaaleja jäi, joten keksin pikapikaa laukun mallin ja toteutin sen. Mekon malli oli itselleni tuttu: olin tehnyt samantyyppisiä mekkoja aiemminkin. Erityisesti pallohelma on bravuurini, jos niin nyt voi sanoa. Pallohelmojen poimutuksista olen saanut nättejä ja ne malliltaankin miellyttävät silmääni. Mekon kaavoitus, kuosittelu ja työtapojen suunnittelu etenivät sujuvasti. Onnistuin mielestäni tekemään mallista sellaisen kuin halusin, ja työtavatkin ovat malliin sopivat. Leikkuut onnistuivat kustannustehokkaasti, mikä näkyy mielestäni myös mekon lopullisessa hinnassa: reipas 26 villamekosta ei ole hinta eikä mikään. Itse ompelu sujui myös hyvin. Ei tullut ongelmia ja pysyin pitkälti suunnitelmissani. Tyytyväinen olen muun muassa yleisesti muotoon (erityisesti selkä ja etusivukappaleet istuvat todella hyvin ja näyttävät sileiltä), villan käsittelyyni, taskujen kokonaisilmeeseen, vetoketjuun ja nappeihin. Joitakin itseäni häiritseviä asioita työhön tietenkin jäi: nappilista ei ole tasapaksu, vyötärösauma on edestä vähän vino, toisen taskun taskulista ei ole tasapaksu, vuorin saumat vähän vetävät, vaikka langat olivat löysimmillään, vetoketju on vyötärösauman kohdalla yhtä aikaa tiukka ja liikaa näkyvissä, varsinkin tikkaussaumoissa kangas tuntuu vähän kuluneen, ja niin edelleen. Lisäksi yläosasta tuli vähän tiukka, mutta mahtuu päälle kuitenkin. Vikoja on aina helpompi luetella, vaikka kokonaisuudessaan mekosta jäi hyvä mieli. Lopputulos on haluamani näköinen ja päälläni hyvin istuva, siitä täytyy olla tyytyväinen! Laukun teko oli mekkoa selkeästi enemmän kokeilemista ja uuden oppimista. En ole tehnyt tämän tyyppisiä laukkuja juurikaan, joten edessä oli pieni hyppy tuntemattomaan. Uskalsin kuitenkin lähteä kokeilemaan, sillä ajatuksiini tuli heti erilaisia työtapoja. Laukun kaavoitus oli helppoa ja leikkuu sujui jälleen niin kustannustehokkaasti kuin mahdollista. Ommellessa kehitin ja muutin suunnittelemiani työtapoja paremmin työhöni sopiviksi. Vuorin ompelu vetoketjuun oli lopulta oikeastaan ainut asia, jossa kaavoitukseen ja valmistukseen jäi vielä parannuksen varaa. Ompelin vuorin lopulta käsin, mutta jokin parempikin ratkaisu varmasti löytyisi. Kaavoituksellinen miinus on
53 se, että vuori olisi pitänyt tehdä vetoketjun sivuilta vähän kapeammaksi, sillä nyt vuori tuppaa jäämään vetoketjun väliin. Mielestäni laukusta tuli kuitenkin hieno ja omanlaisensa. Näin jälkeenpäin ajatellen mekko yksinään tuntuisi kovin köyhältä työltä. Nyt mekko ja laukku ovat hyvä kokonaisuus. Kirjallisen työn tekeminen oli haastavaa ja aikaa vievää. Ensiksi luin lähdekirjallisuutta ja tein muistiinpanoja. Tekstin tuottaminen lykkääntyi monesti, kun en olisi halunnut aloittaa itse kirjoittamista marginaali-, tekstityyli-, viite-, ym. vaatimusten vuoksi. Lopulta aloitin kirjoittamisen ammatillisista sivuista, sillä niiden tekeminen tuntui tutulta ja selkeältä. Vähitellen pääsin vauhtiin ja uskalsin tarttua myös villan ekologisuudesta kertovaan, varsinaiseen teoriaosuuteen. Sitä kirjoitin intensiivisestä muutaman päivän, ja erityisesti Pariisissa ollessani tekstiä syntyi hyvin. Liekö ympäristöllä ollut vaikutusta asiaan! Teoriateksti syntyi lopulta melko kivuttomasti, ja enemmän päänvaivaa aiheuttivatkin ammatilliset sivut kaavakopioineen ja leikkuusuunnitelmineen. Mutta niistäkin selvittiin lopulta. Tulokseen olen todella tyytyväinen. Kirjallisesta tuli siisti ja toimiva kokonaisuus ja tekstini villan ekologisuudesta onnistui hyvin. Ainakin itse kiinnostuin aiheesta, ja se jätti myös halun tietää lisää. Jos joskus löytyisi aikaa ja sopiva tilanne, voisin hyvin jatkaa tutkimustani ja tutustua villan vihreyteen vieläkin tarkemmin. Aihetta voisi esimerkiksi laajentaa myös muiden kuitujen ekologisuuteen, ja tutkia villan ekologisuutta enemmän vertailemalla. Lähteitä löysin melko hyvin. Kirjastosta lainasin aiheeseen sopivia kirjoja ja netistäkin löysin muutamia hyviä artikkeleita ja sivustoja. Kaikki lähteeni eivät kertoneet suoraan villan vihreydestä, joten rakensin tietoa villan ekologisuudesta paljon myös yhdistelemällä tietoja villan ominaisuuksista ja tekstiilien yleisestä ekologisuudesta. Koska kaksi tärkeää lähdekirjaani (Vihreät tekstiilit sekä Tekstiilit ja ympäristö) ovat vuosilta 1995 ja 1998, jouduin pohtimaan lukemieni tietojen todenmukaisuutta nykypäivänä. Yritin etsiä rinnalle uudempaa kirjallisuutta ja Internet-artikkeleita. Onnistuin löytämään lähinnä jo tietämieni faktojen tueksi samaa tietoa, joten päättelin, etteivät asiat ole niin paljon ehtinyt muuttua 15 vuodessakaan. Modin-lehden artikkelissa Materiaaliosaaminen pohjustaa ammattitaidon (1/2010) kerrotaan edellisen ekobuumin vaikuttaneen juurikin 90-luvulla. Ehkäpä siis tuo vanhempi lähdekirjallisuuteni edustaa silloin viimeisimmiksi jääneitä käsityksiä tekstiilien ekologisuudesta ja on siksi edelleen ajan tasalla; elämmehän nyt vasta uuden ekobuumin alkuaaltoa ja monet