Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) yksikkö 20.6.2017 2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-516-17 Päätös Sosiaalipäivystyksen johtava sosiaalityöntekijä päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun sopivuuden perusteella Mira Winqvistin sosiaalityöntekijän viransijaisuuteen (vakanssinumero 038987/028000 sosiaali- ja kriisipäivystys/päivystysyksikkö) ajaksi 1.8.- 31.12.2017 3113,35 euron kuukausipalkan mukaan määräytyvin palkkaeduin ja viranhoitomääräyksessä tarkemmin määrätyin ehdoin. Selvitystä terveydentilasta ei tarvitse esittää koska kyseessä on lyhytaikainen sijaisuus. Koeaikaa ei ole. Päätöksen perustelut Sosiaalityöntekijän viransijaisuus tuli haettavaksi 1.6.2017 lukien. Sosiaalityöntekijän viransijaisuus (038987) on ollut julkisesti haettavana 25.4-9.5.2017 kaupungin sähköisen rekrytointipalvelun sisäisessä ja ulkoisessa haussa. n toimialajohtajan tekemän henkilöstöhallinnon delegointipäätöksen 11.5.2017, 13 mukaan sosiaalityöntekijän viransijaisuuteen ottaa johtava sosiaalityöntekijä. Sosiaalityöntekijän tehtävänä on arvioida ja antaa sosiaalihuoltolain mukaista kiireellistä ja välttämätöntä apua sekä ohjata tarpeen mukaan jatkopalveluihin. Tällä hetkellä tehtävät painottuvat perheiden lastensuojelutilanteisiin, nuorten kriisitilanteisiin sekä lähisuhdeväkivaltatilanteiden selvittämiseen kaikkien ikäryhmien osalta. Muita työtilanteita ovat esimerkiksi vanhukseen liittyvät äkilliset avuntarpeen arvioinnit ja kiireellisen toimeentulotuen myöntäminen. Sosiaalipäivystykselle kuuluu valmiussuunnitelman mukaisesti suuronnettomuusvalmius yhdessä kriisipäivystyksen kanssa tilanteissa, joita voivat olla esim. tulipalot, onnettomuudet sekä muut suuria ihmisryhmiä koskevat häiriötilanteet. Sosiaalityöntekijän viran kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (7, 32 ) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus. Sosiaalityöntekijän ammatissa voi toimia tilapäisesti enintään vuoden ajan sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön aineopinnot ja käytännön harjoittelun. Opiskelija toimii ammattiin valmistuneen sosiaalityöntekijän johdon ja valvonnan alaisena.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) yksikkö 20.6.2017 Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä tyydyttävä ruotsin kielen suullinen taito. Edellytämme laaja-alaista kokemusta sosiaalityöstä ja erityisesti lastensuojelusta, kokemusta päivystystyöstä, hyviä työyhteisötaitoja, pari- ja tiimityötaitoja, kykyä toimia päivystyksellisissä moniviranomaistilanteissa sekä muissa ennakoimattomissa tilanteissa, joissa tarvitaan kokonaisvaltaista ja nopeaa sosiaaliviranomaisen tekemää arviota sekä vastuullista työotetta ja sitoutuneisuutta työtehtäviin. Eduksi luetaan päivystystyön kokemus, kyky kohdata kriisissä olevia asiakkaita, Helsingin kaupungin palvelujen tuntemus sekä muu kielitaito. Perustuslain 125 :n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Määräajassa hakemuksen jätti 7 hakijaa. Yhteenveto hakemuksen jättäneistä on tämän asian liitteenä 1. Vaadittu kelpoisuus oli neljällä hakijalla, hakijoista yksi ei täyttänyt asetettuja kelpoisuusehtoja. Hakijoista kahdella oli hyväksytysti suoritettuna sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelu, joten heillä on mahdollisuus toimia ammatinharjoittamislain mukaan sosiaalityöntekijän viransijaisuudessa määräaikaisesti. Hakemusten perusteella kutsuttiin haastatteluun viisi hakijaa; **********, **********, **********, ********** sekä Mira Winqvist. Näillä hakijoilla oli kokemusta päivystystyöstä. Näistä hakijoista ********** perui haastattelunsa ennen haastatteluun tuloa. Hakija ********** veti hakemuksensa pois. Haastattelun suorittivat johtava sosiaalityöntekijä Kaisu Ketola ja johtava sosiaalityöntekijä Leena Vallinkoski-Ojama. ********** opiskelee yhteiskuntatieteiden maisteriksi pääaineenaan sosiaalityö. Hän on toiminut sosiaalipäivystäjän tehtävissä (sosiaaliohjaajana) Keski-Uudenmaan sosiaalipäivystyksessä 2009-2015, Sipoon kunnassa maahanmuuttokoordinaattorina 2015-2017 sekä sosiaalityöntekijän tehtävissä Keski-Uudenmaan sosiaalipäivystyksessä vuodesta 2017 lukien. Hänellä on hyväksytysti suoritettuna sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelu, joten hänellä on mahdollisuus toimia ammatinharjoittamislain mukaan tilapäisesti sosiaalihuollon laillistetun ammattihenkilön ammatissa.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3 (6) yksikkö 20.6.2017 ********** on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi 2010 pääaineenaan sosiaalityö. Hän on toiminut sosiaalityöntekijänä Turun ja lähiseudun kunnissa 1994-2002, sosiaalityöntekijänä, Turun kaupungilla lastensuojelun sijaishuollossa 2002-2005, Turun kaupungilla sosiaalityöntekijänä sosiaalipäivystyksessä 2006-2011 sekä Kanta-Hämeen sosiaalipäivystyksessä päivystystyössä sekä esimiestehtävissä vuodesta 2011 2017. Mira Winqvist opiskelee valtiotieteiden maisteriksi pääaineenaan sosiaalityö. Mira Winqvist on toiminut sosiaalityöntekijänä Helsingin kaupungilla lastensuojelutarpeen arvioinnissa kesällä 2013, Espoon kaupungin sosiaali- ja kriisipäivystyksessä sosiaalityöntekijänä 2013-2014, Helsingin kaupungilla sosiaalityöntekijänä lastensuojelutarpeen arvioinnissa 2015 (4 kk) sekä Helsingin kaupungin sosiaali- ja kriisipäivystyksessä sosiaalityöntekijänä vuodesta 2015 eripituisia viransijaisuuksia. Hänellä on hyväksytysti suoritettuna sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelu, joten hänellä on mahdollisuus toimia ammatinharjoittamislain mukaan tilapäisesti sosiaalihuollon laillistetun ammattihenkilön ammatissa. Mira Winqvistillä ja ********** oli laaja-alaisesti kokemusta sosiaalityöstä erityistesti lastensuojelusta. Kaikilla haastatelluista oli kokemusta päivystystyötä ja Winqvistillä oli lisäksi Helsingin kaupungin palvelujen tuntemus. Hakemusten ja haastattelujen perusteella Mira Winqvist osoitti päivystävän sosiaalityöntekijän tehtävissä edellytettäviä pari- ja tiimityöntaitoja sekä kykyä kohdata kriisissä olevia asiakkaita. Lisäksi hänellä on kokemusta Helsingin sosiaalipäivystyksessä työskentelystä. Kokemuksen ja haastattelussa osoitetun sopivuuden perusteella Mira Winqvistillä on parhaat edellytykset sosiaalityöntekijän viransijaisuuden hoitamiseen sosiaali- ja kriisipäivystyksessä. Lisätiedot Kaisu Ketola, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin 310 43064 kaisu.ketola(at)hel.fi Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4 (6) yksikkö 20.6.2017 MUUTOKSENHAKUOHJEET OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimuksen saa tehdä - se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) - kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5 (6) yksikkö 20.6.2017 Oikaisuvaatimusviranomainen Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta. Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava: Sähköpostiosoite:helsinki.kirjaamo@hel.fi Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Faksinumero: (09) 655 783 Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi 11-13 Puhelinnumero: (09) 310 13700 (Yleishallinto) Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15 16.00. Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava - päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu - miten päätöstä halutaan oikaistavaksi - millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi - oikaisuvaatimuksen tekijä - millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen - oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6 (6) yksikkö 20.6.2017 Kaisu Ketola johtava sosiaalityöntekijä Pöytäkirja on pidetty nähtävänä yleisessä tietoverkossa osoitteessa www.hel.fi 26.6.2017.