Kausijulkaisu 2011-2012 ONMKY:n koripalloilijat
Koripallolle on edelleen nostetta ja kysyntää Oulussa Mennyt ja alkanut koripallokausi osoittaa, että koripallolla on nyt mahdollisuus vankistaa asemaansa sisäpallopelinä Oulussa. Miesten edustusjoukkue on saanut kasattua toimivan taustaorganisaation ja hyvän kehityshaluisen joukkueen, jonka lähivuosien tavoitteena on vakiinnuttaa asemansa valtakunnallisen I divisioonan A- lohkossa eli kahdeksan parhaan joukossa. Hienoa, että juniorimme ovat saaneet hyviä esikuvia täältä kotiseudulta. Toivottavasti taas yhä useampi harrastajamme löytää tiensä kavereidensa kanssa edustusjoukkueen peleihin. Iloinen asia on myös se, että naiskoripalloilu on saanut jälleen puhtia toimintaansa. Sieltä on kehittymässä meille mahdollisesti joukkue, joka seuraa miehiä ja pelaa muutaman vuoden kuluttua valtakunnallista sarjaa. Suuri haasteemme on yhä edelleen pelaaja- ja valmentajarekrytointi. Olemme asettaneet tavoitteeksi lisätä pelaajamäärämme ensi kaudelle 300:aan. Tämä mahdollistaisi edelleen palkatun henkilöstön täysipäiväsen työllistämisen. Olemme onneksi saaneet uusia toimijoita seuraamme ja näin pystyneet jakamaan vastuuta uusille toimiville talous-, valmennus/koulutus- ja kulttuurityöryhmillemme. Olemme hakeneet myös ulkopuolista rahoitusta toimintaamme ja onneksi jonkin verran sitä myös saaneet. Tuen avulla pyrimme järjestämään harrastetoimintaa myös niille, jotka eivät ole niin sitoutuneita pelkästään kilpaurheiluun. Olemme jo vuosia tehneet yhteistyötä koulujen kanssa mm. järjestämällä Johan Pomppas turnauksen syksyllä, koulukoripalloturnaukset talvella ja vielä keväisen Fan-tapahtuman. Toivomme, että tämä pitkäjänteinen työ tuottaisi meille jatkossakin uusia harrastajia lajimme pariin. Laadukkaan toiminnan järjestäminen on meille edelleen erittäin tärkeä asia. Päivitämme vuosittain laatukäsikirjaamme ja toimimme Nuoren Suomen sinettiseuran periaatteiden mukaisesti. Näistä merkkeinä olemme saaneet Koripalloliiton Kultainen Kori laatupalkinnon sekä Sinettiseuran arvon. Kädessäsi on seuran koripalloilijoiden yhteinen kausijulkaisu. Päällimmäisenä ajatuksina sen painamiseen on edelleen meidän näkyvyyden lisääminen ja sen tosiasian tiedostaminen, että meitä on aikamoinen joukko, keitä tämä yhteinen harrastuksemme kiinnostaa. Tietysti julkaisu mahdollistaa kaikille myös varainkeruuta joukkueensa hyväksi. Seuraa tapahtumia nettisivuiltamme: http://onmky.fi/osastot/koripallo/blog/ http://ynni.fi http://www.onmky.fi/ Hyvää koripallokautta toivottaen Jorma Kytökangas koripallo-osaston puheenjohtaja Toimisto Raatintie 7, 90100 Oulu, (08) 8155 550 toimisto (at) onmky.fi Avoinna ma-pe klo 12-16 www.onmky.fi/koripallo Nuorisopäällikkö Mika Lustig 044 0202 228 mika.lustig (at) onmky.fi Koripallo-osaston puheenjohtaja Jorma Kytökangas 044 703 9614 jorma.kytokangas (at) ouka.fi Toiminnanjohtaja Kari Mettovaara 040 515 6615 kari.mettovaara (at) onmky.fi 2 Kausiohjelma
Tyttö- ja naiskoripallo läpimurron kynnyksellä! Ynnin tyttö- ja naiskoripallo on viimeisinä parina vuotena jäänyt mies- ja poikakoripallon varjoon. Tilanne on luonnollisesti tämä, kun poikien ja miesten puolella menestys on ollut parempaa. Miesten edustusjoukkue nousi hienosti viime kauden päätteeksi I-divisioonaan ja pelaa tällä hetkellä huikeaa come back kauttaan divarissa. B-pojat puolestaan ylsivät toisena kautena peräkkäin poikien I-divisioonaan. Viime kaudella B-pojat sijoittuivat divarissa upeasti toiseksi. Lisäksi viimekaudella U16 maajoukkueeseen tiensä raivasi Aleksi Kemppainen ja vuotta nuorempien poikien maajoukkueessa debytoi Juho Niemi. Nämä kaikki edellä mainitut asiat ovat todella kovia juttuja koko ajan eteenpäin kehittyvässä koripalloseurassa. Mutta mitä kuuluu Oulu tyttö- ja naiskorikselle? Onko syytä tulevaisuudessa odottaa vastaavia edistysaskeleita myös tyttö- ja naiskoriksen puolella? Vastaus edelliseen on kyllä, nais- ja tyttökoris tulee nostamaan pian päätään Ynnissä! Tämän asian taustalla vaikuttaa vahvasti, että Ynnissä tyttö- ja poikajuniorijoukkueet ovat tasavertaisessa asemassa. Seurassa ei ole tällä hetkellä kilpailuasetelmaa; tytöt vs. pojat. Jatkossakin halutaan pitää kiinni, että tällaista ei pääse syntymään. Kummankin sukupuolen edustajille halutaan antaa tasavertainen mahdollisuus kehittyä koripalloilijoina ja menestyä joukkueensa mukana. Salivuorot ja saliolosuhteet ovat yksi seuran suurimmista haasteista. Vuoroja ei tällä hetkellä ole riittävästi, riittävän hyviltä saleilta. Tämä niukkuus kohdistuu kuitenkin tasavertaisesti tyttö- ja poikajunioreihin. Teemme töitä sen eteen, että lähivuosina salivuorojen määrää on mahdollista nostaa nuorimmista ikäluokista lähtien paremmalle tasolle. Valmennusosaaminen on keskeinen osa, kun kehitetään tulevaisuuden koripalloilijoita. Tyttöpuolella valmennusosaaminen näyttää tällä hetkellä hyvältä. Seuralla on tarjota nuorimmista ikäluokista aina naisten edustusjoukkueeseen asti hyvää valmennusosaamista. Tyttöjunioreiden valmentajista kolme on suorittanut Koripalloliiton II-tason valmentajakoulutuksen, mikä takaa hyvät eväät valmennustyöhön ikäluokasta riippumatta. Lisäksi valmennusvuosissa mitattuna tyttöjoukkueiden vastuuvalmentajilla on hyvä määrä kokemusta. Naisten edustusjoukkuetoiminta on saatu käyntiin kuluvan kauden aikana. Tämä merkittävä asia, kun ajatellaan menestyvän tyttö- ja naiskoripallon rakentamista Ynnissä. Tämä tarjoaa tyttöjunioreille tavoitteen, jonka eteen tehdä töitä. Se tarjoaa lahjakkaimmille A- ja B-junioreille kehittävän harjoitteluympäristön. Mielenkiintoisen ja vauhdikkaan pelin kautta se tarjoaa myös esikuvia nimenomaan tyttöjunioreille. Tällä kaudella naisten edustusjoukkue on muodostunut seitsemästä A-tytöstä, neljästä B-tytöstä ja kolmesta aikuispelaajasta. Edustusjoukkueen toiminta on sulautettu osaksi A- ja B-tyttöjen toimintaan. Näköpiirissä on, että jo ensi kaudella naisten edustusjoukkue muodostaa oman harjoitusryhmän, mikä on tärkeä kehitysaskel Ynnin naiskorikselle. Tavoitteena on, että jo lähitulevaisuudessa, naisten edustusjoukkue on selkeä keulakuva ja tavoite kaikille Ynnin tyttökoripalloilijoille. Kuten seuran puheenjohtaja, Jorma Kytökangas, edellä kirjoitti, niin Oulussa eletään koripallonosteessa. Ja hienoa on, että tämä noste ei rajoitu vain poika- ja mieskoripalloiluun. Tyttö- ja naiskoripallon eteen tehdään kovasti töitä Ynnissä. Paljon hyviä merkkejä on jo ilmassa, kuten mikro- ja minityttöjen pelaajamäärän kasvu sekä edustusjoukkuetoiminnan käynnistyminen. Tämä antaa hyvät lähtökohdat kehittää tulevaisuuden naiskorista Oulussa. Uskon vahvasti, että näemme vielä sen päivän, että Oulussa nostetaan kädet ilmaan sen merkiksi, että Oulun NMKY pelaa naisten I-divisioonassa. Ja se päivä voi koittaa yllättävänkin pian! Tervetuloa seuraamaan myös Ynnin tyttö- ja naiskorista!! Mika Lustig nuorisopäällikkö Kausiohjelma 3
Ynni matkalla ykkösen kärkeen Ynni on juttua kirjoitettaessa miesten 1. divisioonassa viidennellä sijalla ja taistelee pääsystä neljän parhaan joukkueen playoff-otteluihin. Runkosarjaa on jäljellä vielä kaksitoista peliä. Monta voittoa on siis otettava, jotta joukkue saavuttaa vähimmäistavoitteensa eli pääsyn yhdeksän parhaan joukkoon. Tänä vuonna divarin paras joukkue nousee Korisliigaan ja kahdeksan seuraavaa muodostavat ensi kaudella 1. divisioonan ylemmän A-lohkon. Kolme viimeistä joukkuetta jäävät divisioonan B-lohkoon. Ensi kaudella A- ja B-lohkot eivät pelaa keskenään. Joukkueen peli on parantunut syksyn kuluessa. Kauden kynnyksellä mukaan tulleet ulkomaalaispelaajat ovat olleet erinomaisia vahvistuksia omissa rooleissaan. Brian Moultrie, Josh Nofflet ja Lloyd Phillips täydentävät hyvin joukkueen muuten lähes muuttumattomana säilynyttä suomalaisrunkoa. Joukkueen kuudestatoista pelaajasta yhdeksän on Oulun NMKY:n omia kasvatteja. Juniori-ikäisistä pelaajista peliminuutteja ovat saaneet vuonna 1995 syntyneet Aleksi Kemppainen ja Neri Cruz. Tulevina vuosina monella nuorella pelaajalla on mahdollisuus taistella aluksi harjoitus- ja myöhemmin myös pelipaikasta joukkueessa. Joukkue ja sen taustaorganisaatio on asettanut tavoitteekseen olla pelillisesti ja taloudellisesti ykkösdivisioonan kärjessä kolmivuotisen projektin päätteeksi. Näin juniorit saavat esikuvia ja oululainen urheiluyleisö pääsee nauttimaan maailman suosituimmasta sisäpalloilulajista unohtamatta Oulun suosituimman ottelukuuluttajan luomaa tunnelmaa. Tähän mennessä projektin etenemisen ovat mahdollistaneet runsas talkooväki, kannattajat sekä yli viisikymmentä joukkueen kanssa yhteistyötä tekevää yritystä. Tervetuloa mukaan energiseen joukkoomme ja kannustamaan Ynniä tulevissa koitoksissa! Joukkueen puolesta Jyri Laakso 4 Kausiohjelma
Kuva: Pekka Ruottinen MIESTEN EDUSTUSJOUKKUE Neri Cruz Jani Siivikko Tomi Yrjänheikki Juho Teppo Henri Vihavainen Teemu Junila Santtu Keinonen Lloyd Phillips Jyri Laakso Ismo Lindstedt Panu Kanervo Jani Vostrakov Josh Nofflet Brian Moultrie Aleksi Kemppainen Valmentajat: Juha Valkama ja Kari Turpeinen Kausiohjelma 5
Kuva: Minna Soininen Miehet II Aleksi Kemppainen Antti Vestman Harri Kytökangas Ilmari Ngonda Jani Vostrakov Jukka Pihkala Kalle Ala-aho Marko Liimatainen Neri Cruz Panu Kanervo Sampsa Perälä Santeri Perälä Teemu Junila Tuukka Sorri Vili Hautala Valmentaja: Ville Vihla Joukkueenjohtajat: Antti Vestman ja Tuukka Sorri 6 Kausiohjelma
Kuva: Minna Soininen A-pojat/Miehet III Antti Aaltonen Arttu Lavikainen Ilmari Ngonda Jani Vostrakov Jermu Korvenheimo Jesse Määttä Joona Inkala Jukka Pihkala Santeri Perälä Toni Liimatainen Vili Hautala Valmentaja: Ville Vihla Joukkueenjohtaja: Petteri Korvenheimo Kausiohjelma 7
Kuva: Minna Soininen A-tytöt/Naiset Sini Kokkonen Anni Karjalainen Carita Fredriksson Eeva Nyberg Emilia Kannus Emma Lane Erica Malini Essi Siponen Ira Salo Katriina Itkonen Lotta Jurva Sari Latvala Suvi Turunen Talvikki Jalas Valmentaja: Mika Lustig Joukkueenjohtaja: Juha Karjalainen 8 Kausiohjelma
Kuva: Minna Soininen B-pojat Aatu Eskola Antti Huhmo Benjami Halonen Jaakko Sääskilahti Joonas Heino Juho Niemi Lauri Sääskilahti Nico Myllyneva Okko Manninen Saku Huhmo Teemu Askeli Valtteri Siira Wilf Braidwood Vili Taskinen Valmentajat: Jari Lassila ja Tuure Möttönen Joukkueenjohtajat: Petri Eskola ja Mika Niemi Kausiohjelma 9
Kuva: Minna Soininen B-tytöt Elli Seeskorpi Jenni Jurmu Johanna Heikkinen Lotta Jurva Matilda Kangas Netta Oinas Pilvi Kokkonen Suvi Turunen Talvikki Jalas Vera Lakovaara Vilma Raudaskoski Valmentaja: Mika Lustig Joukkueenjohtajat: Jaana Heikkinen ja Marko Oinas 10 Kausiohjelma
Kuva: Minna Soininen C-pojat Aapo Montin Alpi Karhu Antti Lehmikangas Ari Lankinen Arttu Holappa Arttu Juntunen Elias Jurmu Gramos Pllashniku Henri Huttu Jaakko Pentti Juho Lahtinen Jussi Bones Kalle Forsblom Oskari Kaihua Oskari Kanervo Peetu Jokiranta Pietu Vilmi Robert Nikula Sakari Vähäkangas Tuomas Määttä Vili Tuppurainen Valmentajat: Panu Kanervo ja Jani Vostrakov Joukkueenjohtajat: Matti Nikula, Pasi Vilmi ja Jarmo Lahtinen Kausiohjelma 11
Kuva: Minna Soininen C-tytöt Emma Lauri Janina Valtti Julia Castren Katariina Salmela Laura Pälve Lotta Kortessalo Meeri Pellikainen Milla Tiri Niina Väänänen Noora Palsola Sara rytkönen Taru Nikkanen Tellervo Jalas Vera Ruokonen Valmentaja: Katriina Itkonen Joukkueenjohtajat: Matti Ruokonen ja Panu Jalas 12 Kausiohjelma
Kuva: Minna Soininen Minipojat Pohjoinen Erik Räihä Heng-Tao Zhu Jani Tiiliharju Janne Taskinen Juho Virsunen Kalle Kääriäinen Lauri Rytivaara Matias Junkkonen Matias Niemi Matias Ylipekkala Matti Tuominen Pietari Myllylä Roni Junttila Sampo Sirkiä Samuel Ranta Samuli Rahkola Tatu Alanärä Valmentajat: Antti Paasikallio ja Susanna Holtinkoski Joukkueenjohtaja: Jukka Taskinen Kausiohjelma 13
Kuva: Minna Soininen Minipojat Keskusta Aatu Murto Antti Körkkö Eriki Haukipuro Frans Raudasoja Iivari Korkala Jere Honkanen Jere Kurvi Joakim Järvinen Kasper Jukari Mikael Kuula Miska Karppinen Samu Vaalamo Teemu Rautajoki Ville Vakkala Valmentaja: Jani Vostrakov Joukkueenjohtaja: Jukka Raudasoja 14 Kausiohjelma
Kuva: Minna Soininen Minitytöt Pohjoinen Anna Salmi Erika Aalto Essi Korhonen Helka Hienonen Ida Haaksila Jenni Taskila Julia Toppi Kanerva Jalas Lotta Huru Lotta Sara Maija Castrén Sanna Lehikoinen Sara Akural Selma Seeskorpi Veera Salmi Mikrotytöt Pohjoinen Emilia Rasvala Emilia Smal Emmi Ojalehto Heta Heinonen Julia Isohätälä Meri Malinen Saara Salmi Sara Isohätälä Venni Vähäsarja Vilma Niskanen Valmentajat: Emilia Kannus ja Tiina Kivioja Joukkueenjohtaja: Tanja Salmi Kausiohjelma 15
Kuva: Minna Soininen Minitytöt Keskusta Janette Hanni Julia Matala Laura Mäki-Tammela Noora Korhonen Oona Räsänen Petra Leskelä Sade Mikkola Sofia Vanhala Sonja Matalamäki Wilma Jaara Valmentajat: Risto Jussila, Anni Jaara ja Amanda Suvanto 16 Kausiohjelma
Kuva: Minna Soininen Mikropojat Pohjoinen Aladin Hadzic Aleksi Rahko Eino Montin Jose Botti Juho Lantto Kaapo Suomela Matias Järvelä Mikko Kuisma Onni Korhonen Thomas Lounela Tino Ojala Valentino Biancari Valmentajat: Susanna Holtinkoski ja Mira Hautaniemi Joukkueenjohtaja: Petri Montin Kausiohjelma 17
Kuva: Minna Soininen Mikropojat KeskustA Anton Hänninen Anton Räihä Janne Haapala Jere Juola Joona Myllyneva Linus Tast Matias Raudasoja Oskari Siira Teemu Rajaniemi Tuomas Kosunen Ville Molin Valmentajat: Meri Peuhkurinen ja Ira Salo Joukkueenjohtaja: Jukka Raudasoja 18 Kausiohjelma
Kuva: Minna Soininen PePa Eija Lehtinen Erika Järvinen Eveliina Väyrynen Henna Paaso Hertta Pesonen Jenni Jussila Johanna Salmela Kaisa Anttila Kaisa Orell Katja Koivuniemi Krista Toivonen Leila Väyrynen Miia Tenkula Minna Soininen Niina Martikainen Niina Somppi Pauliina Huoponen Piia Sipari Sirpa Törmä Taisa Keskinarkaus Tanja Salmi Tiina Kivioja Tuija Ruokonen Joukkueenjohtaja: Leila Väyrynen Kausiohjelma 19
Kuva: Markku Annanolli Tönköt Arto Aalto Antero Järvinen Ari Kanniainen Erkkki Lahdenperä Esa Suhonen Ilpo Makkonen Jaakko Pyrhönen Jarmo Pääkkönen Jorma Kytökangas Jyrki Mäkelä Kalevi Juntunen Kalle Siltari Kari Järvinen Kari Puoriniemi Kari Selmgren Kari Turpeinen Markku Annanolli Marko Miesmaa Pentti Lukkarinen Seppo Matilainen Timo Kumpumäki Joukkueenjohtaja: Timo Kumpumäki 20 Kausiohjelma
Funky Fresh Aappo Vasala Adon Muchoki Antti Räisänen Jari Lassila Jiri Majanen Joni Lappalainen Juho Lehtelä Lauri Kononen Mikael Haapola Noel Niemi Veli-Petteri Ketola Ville Hermanni Stenbäck Kuva: Minna Soininen Kuva: Minna Soininen kaikki Iivari Pöyhtäri Jaakko Ikonen Jan Haavisto Jukka Heikkilä Lauri Kärsämänoja Make Marjaniemi Taneli Kärki Toni Kehusmaa Vassilis Kostakos Veikko Rytivaara Joukkueenjohtaja: Make Marjaniemi Kausiohjelma 21
Keskittäminen kannattaa. Meiltä saat OP-bonusta pankki- ja vakuutusasioistasi. OP-bonusta kerryttävät lainan lisäksi ihan tavalliset pankkiasiat, kuten talletukset ja lukuisat sijoitusrahastot sekä Pohjolan perheen, kodin ja ajoneuvojen (Mitta- ja Autoturvan) vakuutusmaksut. Oulun OP:ssa sinua palvelevat rahoituksen, sijoittamisen, säästämisen ja vakuuttamisen asiantuntijat. Meiltä saat myös pankkilakimiehen sekä OPKK:n kiinteistönvälityspalvelut. Tule käymään, kerromme lisää! OP-bonusasiakas on sellainen Osuuspankin omistajajäsen, jonka oma tai perheen yhteinen pankki- ja/tai vakuutusasiointi on vähintään 5 000 euroa kuukaudessa. OP-bonusasiakkuus syntyy, kun lainoja, säästöjä tai sijoituksia on yhteensä 5 000 euroa kuukaudessa. Asioinnin määrään lasketaan mukaan myös vakuutusmaksut siltä kuukaudelta, kun vakuutuslasku on maksettu. 22 Kausiohjelma
Kausiohjelma 23
AA, VT Anne Castrén AA, ekonomi Juha Castrén Hallituskatu 13-17 E (Valkealinna), Oulu Puh. (08) 571 6600, fax. (08)571 6630 asianajotoimisto@castren.org www.castren.org 24 Kausiohjelma
Water is the connection www.kemira.com Kausiohjelma 25
Toimintaamme ovat tukeneet myös YIT Teollisuuden palvelut ja Ylioppineet ikämieskoripallon aatelia Oulussa 26 Kausiohjelma
Automaatiota vaativiin olosuhteisiin. Tiilitie 6, 01720 Vantaa. Vaihde 029 006 280, fax 029 006 1218. ETUASIAKKAANA SAAT ENEMMÄN Liity nyt www.pohjoistavoimaa.fi/etuasiakas Kausiohjelma 27
Rohkenetko yrittäjäksi. Me autamme. Aloita vaikka Yrittäjän apurista osoitteessa Hyvää työtä.