Iso Maisaaren yhteysalusväylän määräämistä julkiseksi kulkuväyläksi

Samankaltaiset tiedostot
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia.

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y , nro YSO/134/2008) muuttaminen,

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen,

Päätös Nro 181/2013/2 Dnro ESAVI/88/04.08/2013. Annettu julkipanon jälkeen

Rannan ruoppaus Kallaveden Kolmisopenlahdella kiinteistön edustalla,

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa

Päätös Nro 29/2012/2 Dnro ESAVI/211/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

Pohjaveden ottamista koskevan Itä-Suomen vesioikeuden antaman päätöksen nro 2/I/68 muuttaminen, Nastola

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL Varma Y-tunnus:

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

Lavasjärven kunnostamista koskevien töiden aloittamista ja loppuunsaattamista koskevien määräaikojen jatkaminen, Siikainen

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

Päätös Nro 131/2011/4

Ympäristönsuojelulaki 30 3 momentti ja 61

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki.

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA

Kiinteistön Grundstrand RN:o 1:18 vesialueen ja sen edustalla olevan yhteisen vesialueen RN:o 876:1 ruoppaaminen, Kemiönsaari

Pohjapatojen rakentaminen Laajokeen Juvalle ja Salavaisiin, Vaasan hallinto-oikeuden päätöksellään nro 10/0228/1 palauttama asia, Mynämäki

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2

Päätös. Ympäristölupahakemus, Helilän uusi teollisuusjätteen kaatopaikka, Kotka, Karhula

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125

Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen,

Transkriptio:

Etelä-Suomi Päätös Nro 121/2012/2 Dnro ESAVI/180/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 ASIA Iso Maisaaren yhteysalusväylän määrääminen julkiseksi kulkuväyläksi, Naantali LUVAN HAKIJA Liikennevirasto HAKEMUS Liikennevirasto on Etelä-Suomen aluehallintovirastossa 7.10.2011 vireille saattamassaan ja myöhemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt Iso Maisaaren yhteysalusväylän määräämistä julkiseksi kulkuväyläksi Naantalin kaupungissa. SUUNNITELMA Yleiskuvaus ja hankkeen tarkoitus Suunniteltu väyläosuus noudattaa yhteysaluksen nykyistä reittiä Turun kaupungin omistamaan Iso Maisaaren yhteysaluslaituriin Naantalin kaupungissa. Iso Maisaari on Turun kaupungin ulkoilusaari, jossa on majoitustiloja 30 henkilölle kokous- ja neuvottelutiloineen, laitureita, saunoja ja Turun kaupungin ylläpitämä uimaranta. Iso Maisaari kuuluu Rymättylän reittialueeseen, johon liikennöidään huhtikuusta elokuun loppuun saakka 1 4 kertaa vuorokaudessa. Hankkeen tarkoituksena on määrätä julkiseksi kulkuväyläksi jo vesiliikennekäytössä oleva vesistönosa, jota on tarpeen pitää avoimena yleistä laiva- tai veneliikennettä varten. Hanke on yleisen edun mukainen ja se edistää veneilyn turvallisuutta kooten veneliikenteen varmistetuille vesiliikennealueille sekä vähentää rantojen omistajille liikenteestä aiheutuvaa haittaa ohjaamalla vesiliikenteen virallisesti merkitylle väyläalueelle. ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO, YMPÄRISTÖLUPAVASTUUALUE ymparistoluvat.etela@avi.fi puh. 02950 16000 fax 03 570 8002 kirjaamo.etela@avi.fi www.avi.fi/etela Hämeenlinnan päätoimipaikka Birger Jaarlin katu 15 PL 150, 13101 Hämeenlinna Helsingin toimipaikka Ratapihantie 9 PL 110, 00521 Helsinki

2 Väylän sijainti ja merkintä Kaavoitus ja vesistön omistussuhteet Väylän linjauksen suunnittelussa on huomioitu yhteysaluksen nykyisin käyttämä reitti, merenmittausaineiston perusteella varmistetut alueet sekä väylällä navigointi. Väyläalue on Iso Maisaaren sataman edustaa lukuun ottamatta pyritty sijoittamaan vuonna 2010 suoritetun kaikuharauksen lopputuloksena saadun varmistetun alueen sisälle. Suunnitellun väylän mitoitusaluksena on käytetty Iso Maisaareen säännöllisesti liikennöivää M/S Kaitaa, joka on päämitoiltaan 24,5 m x 7,2 m x 2,2 m. Väylän kulkusyvyys on MW 2010-2,4 m ja haraussyvyys MW 2010-3,4, jolloin väylän varavedeksi muodostuu 1,0 m. Väylän leveys vaihtelee välillä 37 m - 90 m ollen keskimäärin noin 70 m. Kapeimmillaan väylä on aivan yhteyslaiturin edessä, jossa se on 9 m leveä. Kapeimmilla väyläosuuksilla väylän leveys on yli 5 x liikennöivän aluksen leveys. Laiturin edustalla, jossa väylän leveys on 9 m, yhteysalus irtaantuu laiturista peruuttamalla. Välittömästi laiturista lähdettäessä väyläalueella on vapaa alue, jossa kääntöympyrän halkaisija on 185 m. Hanke ei edellytä ruoppauksia. Väyläalue merkitään viidellä kelluvalla turvalaitteella. Rymättylän eteläisen saariston osayleiskaavassa väyläalue on merkitty vesialueeksi ja Iso Maisaaren yhteysaluksen laiturialue liikennealueeksi. Väyläalueen vesialueet kuuluvat kiinteistöihin 529-542-3-5, 529-520-1-77, 529-520-1-22, 529-520-1-79, 529-520-1-67, 529-520-1-66, 529-520- 1-106 ja 529-520-1-79 sekä yhteisiin alueisiin 529-513-876-1 ja 529-506-876-1. Hankkeen vaikutukset Hankkeella ei ole haitallisia vaikutuksia vesistön nykyiselle käytölle. Hanke ei häiritse vesialueella olevia luonnonarvoja eikä sillä ole vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen, koska alueiden olosuhteet eivät muutu väylien merkitsemisen yhteydessä. Vesilain 4 luvun 8 :n perusteella hankkeesta ei aiheudu korvattavaa haittaa. HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN Aluehallintovirasto on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :ssä säädetyllä tavalla kuuluttamalla asiasta aluehallintovirastossa ja Naantalin kaupungissa varannut tilaisuuden muistutusten ja vaatimusten tekemiseen ja mielipiteiden esittämiseen hakemuksen johdosta 24.1. 23.2.2012 välisenä aikana. Kuulutuksesta on erikseen lähetetty tieto asiakirjoista ilmeneville viranomaisille ja asianosaisille.

3 MUISTUTUKSET, VAATIMUKSET JA MIELIPITEET ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on todennut, että Kokemäenjoen Saaristomeren Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman mukaan Laitsalmen vesimuodostuman ekologisen tilan luokka on tyydyttävä. Tavoitteena on saavuttaa hyvä tila nykyisillä vesienhoitotoimenpiteillä ja lisätoimenpiteillä vuoteen 2027 mennessä. Hakemussuunnitelman mukaisten turvalaitteiden asentaminen väyläalueelle ei vaikuta vesienhoitosuunnitelman mukaisen tavoitteen saavuttamiseen. Varsinais-Suomen ELY-keskuksella ei ole ollut huomautettavaa hankkeesta. Pääasiaratkaisu Aluehallintovirasto määrää Iso Maisaaren yhteysalusväylän julkiseksi kulkuväyläksi ja vahvistaa väylän sijainnin ja väyläalueet sellaisiksi kuin ne on esitetty hakemukseen liitetyssä 6.9.2011 päivätyssä, mittakaavassa 1:5 000 olevassa väyläsuunnitelmakartassa piir.nro 1557.003 Naantalin kaupungissa. Väylän sijainti käy ilmi päätöksen liitteenä 2 olevasta kartasta. Väylän kulkusyvyys on MW 2010-2,4 m. Väyläpäätöksen määräykset Väylän määräämisestä julkiseksi kulkuväyläksi ei aiheudu ennalta arvioitavissa olevaa vesilain nojalla korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä. Hakijan on noudatettava vesilain säännöksiä ja seuraavia määräyksiä. 1) Hakijan on pidettävä väylä sekä siihen tehtävät laitteet asianmukaisessa kunnossa ja huolehdittava siitä, että väylää käytetään niin, että siitä aiheutuu merialueen käytölle mahdollisimman vähän haittaa tai häiriötä. 2) Hakija on vastuussa väylästä ja sen käytöstä aiheutuvasta mahdollisesta vahingosta, haitasta ja muusta edunmenetyksestä. Mikäli tässä päätöksessä tarkoitetusta hankkeesta aiheutuu sellainen vahinko, haitta tai muu edunmenetys, jota päätöstä annettaessa ei ole edellytetty ja josta väylän kunnossapitäjä on vesilain mukaan vastuussa, edunmenetyksen kärsinyt tai yleisen edun vaatiessa asianomainen viranomainen voi saattaa asian lupapäätöksen estämättä aluehallintoviraston käsiteltäväksi siinä järjestyksessä kuin hakemusasioista on vesilaissa säädetty. 3) Hakijan on kirjallisesti 60 päivän kuluessa ilmoitettava väylän käyttöönotosta aluehallintovirastolle, Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle ja Naantalin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisille.

4 Perustelut Lainkohdat Merkintä KÄSITTELYMAKSU Iso Maisaaren yhteysalusväylä on tarpeen pitää avoinna yleistä laiva- ja veneliikennettä varten ja väylän määrääminen julkiseksi kulkuväyläksi lisää merenkulun turvallisuutta vesialueella. Kysymyksessä oleva vesistön osa täyttää kohtuuden mukaan ne vaatimukset, jotka vesistössä harjoitettava liikenne huomioon ottaen yleiselle kulkuväylälle voidaan asettaa. Hanke ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Ennalta arvioiden yleiseksi kulkuväyläksi määräämisestä tai väylän käyttämisestä ei aiheudu vahinkoa yksityisen kalastusoikeuden käyttämiselle eikä muutakaan vesilain 4 luvun 8 :ssä tarkoitettua korvattavaa vahinkoa. Vesilain (587/2011) 19 luvun 3 :n 1 momentti Vesilain (264/1961) 2 luvun 6 :n 1 momentti ja 4 luvun 1a, 2a ja 3 Liikennevirasto merkitsee väylän merikarttaan. Väylän sijaintia osoittavat kartat ovat tämän päätöksen perusteena olevien asiakirjojen yhteydessä ja väyläpäätös on aluehallintoviraston päätösrekisterissä. 6 960 euroa Lasku lähetetään erikseen Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. Perustelut Aluehallintovirastojen maksuista vuosina 2012 ja 2013 annetun valtioneuvoston asetuksen (1572/2011) 7 :n 2 momentin mukaan suoritteesta, jota koskeva asia on tullut vireille ennen tämän asetuksen voimaantuloa, peritään maksu asetuksen voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan. Hakemuksen vireille tullessa maksuun sovellettiin aluehallintoviraston maksuista annettua valtioneuvoston asetusta (1145/2009), jonka liitteen maksutaulukon mukaan julkiseksi kulkuväyläksi määräämistä koskevan asian käsittelymaksu on 6 960 euroa. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Liikennevirasto PL 351, 20101 TURKU Jäljennös päätöksestä Naantalin kaupunki Naantalin kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / ympäristö ja luonnonvarat (sähköisesti) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti)

5 Ilmoitus päätöksestä Listan dpoesavi-180-04-09-2011 mukaan. Ilmoittaminen ilmoitustauluilla Tieto päätöksen antamisesta julkaistaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen ilmoitustaululla ja päätöksestä kuulutetaan Naantalin kaupungin virallisella ilmoitustaululla.

6 MUUTOKSENHAKU Liitteet Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. 1) Valitusosoitus 2) Kartta Tapio Kovanen Nina Engberg Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Tapio Kovanen. Asian on esitellyt ympäristölakimies Nina Engberg. NE/sl

VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Liite 1 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 29.6.2012. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (faxilla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Etelä-Suomen aluehallintoviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, faxina tai sähköpostilla. Sähköisesti (faxina tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Ratapihantie 9, 00520 Helsinki postiosoite: PL 110, 00521 Helsinki puhelin: (vaihde) 02950 16000 fax: 09 6150 0533 sähköposti: ymparistoluvat.etela@avi.fi aukioloaika: klo 8-16.15 Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.

KARTTA Liite 2