1 PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika Keskiviikko 15.4.2015 klo 17.00 Paikka Enon seurakuntatalo Yläpappilantie 1 81200 Eno Läsnä Koistinen Markku vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Haaranen Paula Heiskanen Senni Lappalainen Martta Laukkanen Timo Määttälä Merja-Leena Palosuo Lauri Räty Pekka Vänskä Raili Varajäsenenä läsnä Pieviläinen Irene Sihvonen Seija Tykkyläinen Matti Vartiainen Aija Pauli Tahvanaisen varajäsen Ville Toivasen varajäsen Matti Tohkasen varajäsen Matti Hirvosen varajäsen Poissa Hirvonen Matti Tahvanainen Pauli Tohkanen Matti Toivanen Ville Lisäksi läsnä Milla Suhonen seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
2 27 KOKOUKSEN AVAUS Alkuhartaus Senni Heiskanen. Laulettiin virsi 99. 28 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. KL 7:4.1 Kutsu kokoukseen toimitetaan jäsenille viimeistään kahta päivää ennen kokousta. Kutsuun on liitettävä luettelo käsiteltävistä asioista päätösesityksineen. Enon seurakuntaneuvoston ohjesääntö 2 1 mom. Kokouskutsu ja esityslista päätösehdotuksineen tähän seurakuntaneuvoston kokoukseen on lähetetty 9.4.2015. Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 29 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla, jollei tarkastamisesta ole määrätty ohje- tai johtosäännössä. KJ 7:6.2 Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kokouksen valitsemaa pöytäkirjantarkastajaa tai, jos kokous niin päättää seurakuntaneuvosto kokouksessaan. Enon seurakunnan seurakuntaneuvoston ohjesääntö 6 3 mom. Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi Timo Laukkanen ja Merja-Leena Määttälä. He toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina. Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Timo Laukkanen ja Merja-Leena Määttälä. He toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina.
3 30 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.
4 31 PAPISTON VUOSILOMAT AJALLA 1.5. 31.12.2015 Kirkkojärjestyksen 6 luvun 12 :n mukaan kirkkoherra myöntää vuosiloman seurakunnan papille ja lähettää päätöksestään tiedon lääninrovastille ja tuomiokapituliin. Oman vuosilomansa osalta kirkkoherra lähettää suunnitelman tuomiokapitulin päätettäväksi. Enon seurakunnan papiston vuosilomat ajalla 1.5. 31.12.2015 ovat: kirkkoherra Armi Rautavuori, lomaoikeus 38 pv, vuosiloma 13.7. 16.8.2015, kappalainen Markku Koistinen, lomaoikeus 38 pv, vuosiloma 24.6. 26.7.2015, seurakuntapastori Kaisu Hirvonen, lomaoikeus 29 pv, vuosiloma 10.6. 21.6.2015 ja 5.8. - 23.8.2015. merkitsee papiston vuosilomat tiedoksi. Merkittiin tiedoksi.
5 32 KANTTORIN, DIAKONIAN VIRANHALTIJOIDEN, NUORISOTYÖNOHJAAJIEN JA LASTENOHJAAJIEN VUOSILOMAT Kirkkojärjestyksen 6 luvun 8 :n kohdan 1 mukaan vuosiloman myöntää seurakunnan muun kuin papin viran haltijalle seurakuntaneuvosto. Vuosiloma annetaan työnantajan määräämänä aikana siten, että lomavuoden lomakauteen (2.5. 30.9.) sijoitetaan vähintään 65 % lomanmääräytymisvuodelta ansaitun loman kokonaismäärästä ja loput lomakauden jälkeen. Vuosilomaa ei saa määrätä siten, että viranhaltijan/työntekijän työssäoloajan säännöllinen työaika muuttuisi olennaisesti vuosiloman vuoksi. Vuosiloma voidaan määrätä annettavaksi 1 momentista poikkeavasti 1) työtehtävien kausiluonteisuuden tai muun vastaavan työtehtävien vuosittaiseen sijoittumiseen vaikuttavan perustellun syyn vuoksi tai 2) jos viranhaltijan/työntekijän kanssa niin sovitaan. Erääntynyt vuosiloma on annettava viimeistään lomavuotta seuraavan huhtikuun loppuun mennessä tai perustellusta syystä syyskuun loppuun mennessä. KirVESTES 2014 2016 96 1-3 mom. Ehdotus vuosilomien ajankohdiksi lomakaudella 2015 on liitteenä 1. Liite 1 on nähtävänä kokouksessa. päättää 1. hyväksyä vuosilomien ajankohdat liitteen 1 mukaisesti ja 2. myöntää kirkkoherralle oikeuden hyväksyä mahdolliset vuosilomien siirrot. Hyväksyi päätösehdotuksen.
6 33 LASTENOHJAAJIEN LOMAUTUKSET Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2014 2016 5 :n 2 momentin mukaan työsopimussuhteisen työntekijän työsopimuksen irtisanomisesta ja purkamisesta sekä lomauttamisesta on säädetty työsopimuslaissa. TSL:n 5:1.1 :n mukaan työnantaja saa 2 :ssä säädettyjen perusteiden täyttyessä lomauttaa työntekijän joko määräajaksi tai toistaiseksi keskeyttämällä työnteon kokonaan tai lyhentämällä työntekijän lain tai sopimuksen mukaista säännöllistä työaikaa siinä määrin kuin se lomauttamisen perusteen kannalta on välttämätöntä. TSL:n 5:2.1 :n 2 kohdan mukaan työnantaja saa lomauttaa työntekijän, jos työ tai työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet tilapäisesti eikä työnantaja voi kohtuudella järjestää työntekijälle muuta sopivaa työtä tai työnantajan tarpeita vastaavaa koulutusta. Työn tai työntarjoamisedellytysten katsotaan lomauttamisen perusteena vähentyneen tilapäisesti, jos niiden voidaan arvioida kestävän enintään 90 päivää. Päiväkerho- ja iltapäiväkerhotoiminta keskeytyy kesäaikana eikä lastenohjaajille ole ollut osoitettavissa muuta työtä, joten he ovat lomautettuina siihen saakka, kunnes kerhotoiminta jälleen alkaa. Lastenohjaajille annetaan vuosiloma lomakautena välittömästi kerhokauden ja siihen liittyvien työtehtävien päätyttyä. Kirkkoherra on laatinut esityksen lastenohjaajien lomautuksista seuraavasti: Rauni Airaksinen lomautettuna 4.7.-14.8.2015, Anja Turunen lomautettuna 4.7.-14.8.2015. päättää lomauttaa lastenohjaajat edellä esitetyiksi ajankohdiksi kesällä 2015. Hyväksyi päätösehdotuksen. Merja-Leena Määttälä esitti huomion, että lomautetut eivät voi hakea vuorotteluvapautta ja toivoi, että asiaan kiinnitettäisiin jatkossa huomiota sitten, kun eläkkeelle jäävien tilalle palkataan uusia.
7 PTK:N JÄSENYYS 34 Nuorisotyön viranhaltijat ovat lähettäneet seurakuntaneuvostolle esityksen PTK:n jäsenyyden irtisanomisesta. Esitys on liitteenä 2. päättää irtisanoa PTK:n jäsenyyden esityksen mukaisesti. Hyväksyi päätösehdotuksen.
8 35 SEURAKUNTANEUVOSTOLLE LÄHETETYT PÖYTÄKIRJAT JA MUISTIOT Enon seurakuntaneuvoston asettamien toimintaryhmien toimintasäännön 2 :n 5 momentin mukaan toimintaryhmät lähettävät päätöksensä tiedoksi seurakuntaneuvostolle. lle on lähetetty tiedoksi seuraava muistio: Diakoniatyön toimintaryhmä 20.3.2015. Asialista: - Diakoniatyön tilannekatsaus - Kesäkausi - Yhteisvastuukeräyksen oman seurakunnan osuuden käyttö - Yhteisvastuuinfo Enossa 12.11.2015 - YV-keräyspäällikkö vuodelle 2016 alkaen - Vapunaatto - Muut esille tulevat asiat Muistio on nähtävänä kokouksessa. merkitsee muistion tiedoksi. Merkittiin tiedoksi.
9 ILMOITUSASIAT 36 1. Joensuun seurakuntayhtymän sähköinen uutiskirje Puhallus otetaan käyttöön huhtikuussa 2015. Kirje ilmestyy kerran viikossa. Myös luottamushenkilöt voivat tilata sen sähköpostiinsa. Uutiskirjeen tilaukset on ilmoitettava seurakuntasihteerille. MUUT ASIAT 37 Aikuistyön seminaari 18.4. klo 13-16 Pielisensuun kirkossa. n jäsenistä seminaariin osallistuvat Merja-Leena Määttälä ja Lauri Palosuo. 38 KOKOUKSEN PÄÄTÖS Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus liitettiin pöytäkirjaan. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 17.50. KOKOUKSEN PUOLESTA Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä MARKKU KOISTINEN Markku Koistinen MILLA SUHONEN Milla Suhonen Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty Joensuussa 15.4.2015 TIMO LAUKKANEN Timo Laukkanen MERJA-LEENA MÄÄTTÄLÄ Merja-Leena Määttälä Pöytäkirja on ollut nähtävänä Enon seurakunnantoimistossa, Yläpappilantie 1, Eno, ajalla..2015..2015 toimiston aukioloaikoina, mistä on kuulutettu Enon seurakunnan ilmoitustaululla ajalla..2015..2015 Joensuussa..2015 Milla Suhonen seurakuntasihteeri
10 Enon seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS SEURAKUNTANEUVOSTO Kokouspäivämäärä Pöytäkirjan pykälä MUUTOKSENHAKUKIELLOT 15.4.2015 27-38 Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 5 :n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa tehdä julkisista hankinnoista annetun lain mukaista valitusta, koska päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Pöytäkirjan pykälät: 27-31, 35-38 Oikaisuvaatimusoikeudesta aiheutuva valituskielto Koska päätöksestä voidaan tehdä kirkkolain 24 luvun 3 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pöytäkirjan pykälät: 32-34 Alistusasiaa koskeva muutoksenhakukielto Kirkkolain 24 luvun 3 :n 2 mom. mukaan oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka alistetaan tuomiokapitulin tai kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Pöytäkirjan pykälät: - Erikseen säädetyt muutoksenhakukiellot 1. Kirkkolain 24 luvun 14 :n 2 mom:n, 2. hallintolainkäyttölain 5 :n 2 mom:n, 3. kirkon virkaehtosopimuslain 19 :n, tai 4. muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pöytäkirjan pykälät ja valituskieltojen perusteet: -. Hankintoja koskevat muutoksenhakukiellot Hankintaa koskevista seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 8a :n 2 mom. nojalla saa tehdä kirkkolain mukaista oikaisuvaatimusta eikä kirkollisvalitusta, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon 1. Pöytäkirjan pykälät: -. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusviranomainen ja - aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään ja yhteystiedot: Enon seurakuntaneuvosto Oikaisuvaatimuksen sisältö Käyntiosoite: Yläpappilantie 1, Eno Postiosoite: Yläpappilantie 1, 81200 Eno Telekopio: (013) 7375 949 Sähköposti: enon.seurakunta@evl.fi Pöytäkirjan pykälät: 32-34 Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon päätöksestä. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Oikaisuvaatimuksen voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti (telekopioilla tai sähköpostilla). Oikaisuvaatimuksen on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi: oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot oikaisuvaatimuksen kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan
11 1 millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan Kansallisen kynnysarvon suuruus on 30.000 (tavarat ja palvelut), 100.000 (terveydenhoito ja sosiaalipalvelut) ja 150.000 (rakennus ja käyttöoikeusurakat) HANKINTAOIKAISU Hankintaoikaisun tekeminen Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun (Hankintalaki 80-83 ). Toimitusosoite Hankintaoikaisu toimitetaan hankintayksikölle. Hankintayksikön yhteystiedot: Enon seurakunta Käyntiosoite: Yläpappilantie1, Eno Postiosoite: Yläpappilantie 1, 81200 Eno Telekopio: (013) 7375 949 Sähköposti: enon.seurakunta@evl.fi Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintaoikaisun voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankintaoikaisun on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankintaoikaisun sisältö Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi: oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan VALITUSOSOITUS Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Valitusviranomainen ja valitusaika Kirkollis- ja hallintovalitukset Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Itä-Suomen hallinto-oikeus Käyntiosoite: Puijonkatu 29 A, 2 krs, Kuopio Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio Telekopio: 029 5642 501 Sähköposti: ita-suomi.hao@oikeus.fi Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät: Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät: Valitusaika 30 päivää 30 päivää Kirkollisvalitus alistusasiassa Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Kuninkaankatu 22 A, Kuopio Postiosoite: PL 42, 70101 Kuopio Telekopio: (017) 288 8420 Kirkkohallitus, pöytäkirjan pykälät: PL 185 (Satamakatu 11), 00161 Helsinki Valitusaika 30 päivää 30 päivää
12 Telekopio: 09-1802 350 Sähköposti: kirkkohallitus@evl.fi Valitusviranomainen ja valitusaika Opetus- ja kulttuuriministeriö, pöytäkirjan pykälät: PL 29 (Meritullinkatu 10), 00023 Valtioneuvosto Telekopio: 09-135 9335 (kirjaamo) Sähköposti: kirjaamo@minedu.fi Valitus markkinaoikeuteen 30 päivää Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoitus). Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankinta-asiaan muutosta hakevan on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön ilmoittamaan osoitteeseen viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Hankintayksikön yhteystiedot ovat edellä hankintaoikaisua koskevassa kohdassa. Markkinaoikeuden yhteystiedot Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen: Valitusaika 14 päivää Muutoksenhaku-ajan laskeminen Osoite: Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki Telekopio: 010 364 3314 Sähköpostiosoite: markkinaoikeus@oikeus.fi Valitus- ja oikaisuvaatimusaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista, tiedoksisaantipäivää lukuun ottamatta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Valituskirjelmässä on ilmoitettava: valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmä Valitusasiakirjojen toimittaminen Oikeuden- käyntimaksu Valituskirjelmään on liitettävä: päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Päätöksen voi saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi sillä perusteella, että hankinnassa on menetelty julkisista hankinnoista annetun lain (1505/1992) tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten tai Euroopan yhteisön lainsäädännön tai maailman kauppajärjestön julkisia hankintoja koskevan sopimuksen vastaisesti. Asia voidaan saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajassa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) 3 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu hallinto-oikeudessa 97 euroa ja markkinaoikeudessa 244 euroa, jollei lain 6 tai 7 :stä muuta johdu. Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen. Liitetään pöytäkirjaan