KAUSIJULKAISU 2013-2014 www.tikkurilantiikerit.fi www.tikkurilantiikerit.fi
Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
PÄÄKIRJOITUS SALIBANDY, HIENO PELI MEILLE KAIKILLE! Salibandy, peli meille kaikille. Salibandyliiton 1990-luvulla lanseeraama mainoslause osui naulan kantaan. Opiskelupiireistä alkunsa saanut salibandy on noussut yhdeksi suosituimmista kilpa- ja kuntourheilulajeista. Hieno laji viehättää ja vetää puoleensa harrastajia ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kasvavien harrastajamäärien myötä kehitysaskeleita lajin eteenpäin viemiseksi on tarvinnut ottaa ja niissä Salibandyliitto on onnistunut kiitettävästi. Harrastesarjojen mukaantulo kilpasarjojen rinnalle 2000 luvun alussa oli merkittävä askel eteenpäin. Sarjauudistuksen myötä saatiin tasaisempia pelejä ja kaikille onnistumisen elämyksiä. Pistemestari sovellutus tarjoaa hauskan vaihtoehdon normaaliin harjoitusrutiiniin ja sopii erityisen hyvin mm. kunto- ja firmasählyporukoille. Salibandyliiton uusin tuote Säbämestari on pienemmille junioreille ja sählykerhoille kehitetty materiaali tukemaan monipuolista liikuntaa ja oppimista. Säbämestari lajikerhon sisältö on innostava ja mikä tärkeintä siinä on huomioitu yksilön kehitys. Tiikereissä Säbämestari aineistoa on odotettu innolla ja otamme sen käyttöön kevään aikana. Tiikereissä kevät on pyörähtänyt käyntiin tutun vilkkaasti. Olemme yksi suurimmista ja merkittävimmistä liikuttajista Vantaalla, lähes tuhat harrastajaa. Salibandy, peli meille kaikille sopii osuvasti Tiikereiden toimintaan. Tiikeripolku käynnistyy 5-vuotiaiden salibandykerhoista jatkuen aina senioritiikerien sählyryhmätoimintaan. Tiikerien kattavaan joukkuetoimintaan on helppo siirtyä kun lajin perusteet on opittu kerhotoiminnassa. Isona seurana meillä on mahdollisuus koota juniorijoukkueita sekä kilpa- että haastaja sarjoihin. Näin jokaiselle löytyy mielekäs paikka harrastaa liikuntaa haluamallaan tavalla. Aikuiset Tiikerit harrastavat salibandyä kilpaja kuntoryhmissä. Parin välivuoden jälkeen juniorijoukkueiden vanhemmat pääsevät jälleen tositoimiin kun Turbot Veivaa Cup herätetään henkiin. Leikkimielisessä Turbot Cupissa juniorijoukkueiden vanhemmat pääsevät mittaamaan taitonsa ja tasonsa muita Tiikerivanhempia vastaan. Monet urheilujärjestöt ovat keränneet varoja hyväntekeväisyyskohteisiin liikuttamalla ihmisiä. Tiikerit haluaa olla mukana talkoissa järjestämällä salibandykauden päätösturnauksen Vantaalla 10.-11.5. Vantaan Energia Floorball Cup -turnauksen tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan Uusi Lastensairaala 2017 hankkeelle. Lisätietoa turnauksesta www.vefcup.com/. Tikkurilan Tiikerit, Vuoden 2013 liikuttaja Vantaalla! Tiikerit on saanut arvostetun tunnustuksen ja valittu Vuoden 2013 liikuttajaksi Vantaalla! Suuri kiitos kaikille aktiivisille toimijoille ja tukijoille, teidän mukanaolo ja sitoutuminen mahdollistaa liikkumisen ja viihtymisen Tiikereissä! Liikunnan riemua kaikille vuodelle 2014! Yrjö Kokljuschkin Toiminnanjohtaja Tikkurilan Tiikerit ry. www.tikkurilantiikerit.fi
SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO Pääkirjoitus....3 Sisällysluettelo...4 Vantaan Energia Floorball Cup...5 Tiikerit kuulumisia...7 Miehet edustus II div....8 A-pojat...11 B-tytöt...13 B edustus...14 B97...15 C98 edustus..............................................................17 C99 Hunters............................................................. 19 D2000 edustus...21 D-tytöt Supercats / E-tytöt Suncats...22 D2000 Warriors....23 D2001 Aliens............................................................. 24 E20002 Eagles............................................................ 26 E2002 Lämärit........................................................... 27 E2003 Taiturit.............................................................30 E2003 Turbot............................................................. 31 E2003 Tykit...............................................................35 F2004 Haukat............................................................ 38 F2004 Tornadot........................................................... 39 F2005 Hurrikaanit..........................................................41 F2005 Kobrat............................................................. 43 F2005-2006 Salamat....................................................... 44 G2006 Super..............................................................45 Akatemia................................................................ 47 Miehet II div.......................................................48 Miehet IV div....................................................49 Naiset III div...................................................50 Naiset IV div...............................................51 Miehet V div.............................................................. 53 N35.................................................................... 54 M45/ M50............................................................... 55 Salibandykerhot...56 Liikuntaleikkikoulut....................60 Karateryhmä.............................................61 Tärkeitä puhelinnumeroita, osoitteita ja pelipaikat...............62 TIKKURILAN TIIKERIT RY:N KAUSIJULKAISU 2013-2014 Julkaisija: Tikkurilan Tiikerit ry Päätoimittaja: Yrjö Kokljuschkin p. 040-555 2361 Ulkoasu: Hanna Kinnunen p. 050-307 9661 Painopaikka: Tuokinprint Oy Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
Pelaamalla tukemaan Uusi Lastensairaala 2017 -hanketta! Vantaan Energia Floorball Cup 10.-11.5.2014 Tervetuloa salibandykauden päätösturnaukseen Vantaalle keräämään varoja uuden lastensairaalan hyväksi. Tikkurilan Tiikereiden järjestämän turnauksen tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle. Vantaan Energia Floorball Cup järjestetään ensimmäistä kertaa Vantaalla Campo Centerissä, Tiikeri Areenalla ja Tikkurilan Urheilutalolla 10.-11.5. VEFC-turnauksessa on sarjat miehille, naisille ja kaikille juniori-ikäluokille tytöt ja pojat. C-ja sitä nuoremmille junioreille on erikseen kilpa- ja harrastesarjat. Turnauksessa pelataan myös sählysarja. Pelit pelataan pienessä kaukalossa, 3 vs 3 ilman maalivahtia. Sählysarja sopii hyvin yrityksille ja pienemmille kaveriporukoille. Sählypeleissä on omat sarjat yrityksille, miehille, naisille, sekajoukkueille ja alle 16 v tyttö ja poikajoukkueille. VEFC-turnauksessa on vain yksi osallistumismaksu joukkueelle, ei kisapasseja. Tervetuloa päättämään kausi yhdessä hyvän asian puolesta! www.vefcup.com/ www.tikkurilantiikerit.fi
Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
TIIKERIJUNIOREITA JA EDUSTUSJOUKKUEEN KUMMEJA SEURAILLASSA TIKKURILAN URHEILUTALOLLA 23.10 AKTIA-STIPENDILLÄ PALKITTUJA TIIKERIJUNIOREITA KEVÄT 2013 www.tikkurilantiikerit.fi
MIEHET EDUSTUS II DIVARI Miesten edustusjoukkue on nyt tätä kirjoittaessa pelannut ensimmäisen kierroksen (11 ottelua) sarjapeleistään ja voidaan sanoa, että joukkue on aikataulussa pyrkiessään Divarikarsintoihin johtaessaan lohkoaan. Joukkue on voittanut pelaamistaan peleistä kymmenen ja hävinnyt yhden. Lohko on jakautunut selvästi kahtia, neljä ensimmäistä joukkuetta on napsinut pisteitä tasaisesti ja on kolmen pisteen sisällä toisistaan. Viidentenä oleva joukkue on kymmenen pistettä Tiikereitä jäljessä. Tiikereiden peli on varmasti miellyttänyt katsojia, koska joukkue tekee maaleja yli kymmenen osumaa per peli tahdilla. Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että myös omiin on mennyt luvattoman paljon mutta siihen on tulossa parannusta toisella kierroksella. Nuori joukkue on hitsautunut hyvin yhteen ja yhteishenki joukkueessa on hyvä. Nuoret Tiikerijuniorit ovat saaneet hyvin vastuuta ja käyttäneet tilaisuutensa hienosti hyväkseen. Kevätkaudelle joukkue joutuu kokemaan hetkellisiä menetyksiä mm. armeijaan menon takia mutta myös tulijapuolella tämän hetken tiedon mukaan on mielenkiintoisia nimiä. Pysykää tilanteen tasalla ja tulkaa seuraamaan joukkueen tekemistä Tikkurilan urheilutalolle. Joukkueen kuulumisia voi myös lukea Facebooksivuilta ja Tikkurilan Tiikereiden Internet-sivuilta. Hauskaa salibandykauden jatkoa! Alarivi vasemmalta: Tuomas Sippola, Matias Marjanen, Heikki Markkanen, Tom Pehrsson, Leevi Vesterbacka, Niko Eskola, Isto Ohvanainen Keskirivi: Jukka Kuitunen (valm.), Ari Kaskela (huolt.), Karri Budde, Joel Keskinen, Valtteri Mäkelä, Mattias Kokljuschkin, Henri Sorsa, Niilo Rajamäki, Teemu Karjalainen, Stefan Korhonen (valm.) Ylärivi: Ville Pousi, Valtteri Lehtola, Toni Kalteva, Alvar Lehtonen, Joel Kaakkuriniemi, Joona Marjanen, Juuso Salo, Nico Jonaeson Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
OTTELUOHJELMA 27.09.2013 klo 18:30 Tiikerit - IKTHYS 03.10.2013 klo 18:30 Greasers - Tiikerit 13.10.2013 klo 17:30 GrIFK - Tiikerit 18.10.2013 klo 18:30 Tiikerit FBC Raseborg 25.10.2013 klo 19:00 LoSB - Tiikerit 01.11.2013 klo 18:30 Tiikerit KGB Agents 05.11.2013 klo 18:30 Tiikerit M-Team II 12.11.2013 klo 19:30 Jokerit - Tiikerit 22.11.2013 klo 18:30 Tiikerit - HIFK 29.11.2013 klo 18:30 Tiikerit - FLOB 08.12.2013 klo 15:30 Indians II - Tiikerit 13.12.2013 klo 19:30 IKTHYS - Tiikerit 10.01.2014 klo 18:30 Tiikerit - Greasers 17.01.2014 klo 18:30 Tiikerit - GrIFK 25.01.2014 klo 18:30 FBC Raseborg - Tiikerit 31.01.2014 klo 18:30 Tiikerit - LoSB 08.02.2014 klo 14:00 KGB Agents - Tiikerit 15.02.2014 klo 12:30 M-Team II - Tiikerit 21.02.2014 klo 18:30 Tiikerit - Jokerit 02.03.2014 klo 15:30 HIFK Tiikerit 08.03.2014 klo 17:00 FLOB - Tiikerit 16.03.2014 klo 18:30 Tiikerit Indians II TIKKURILA www.tikkurilantiikerit.fi
Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
A EDUSTUS Tiikerit A lähtee vahvalla motivoituneella joukkueella pelaamaan A-nuorten I-div. kaudelle 2013-2014. Joukkue koostuu pääosin neljänä peräkkäisenä kautena C- ja B-jun. SM-sarjaa pelanneista Tiikerijunioreista. Uusina mukaan liittyi muutama pelaaja viime kauden Tiikerit A joukkueesta ja muutama seuran ulkopuolelta. Kauden tavoitteena on jatkaa hienoa tarinaa, kehittää pelaajia ja joukkuetta eteenpäin ja saada siitä palkinto kevään SM-karsinnoissa. Joukkue tekee tiivistä yhteistyötä miesten edustusjoukkueen kanssa. Kesä harjoiteltiin yhdessä ja kauden aikana Tiikerinuoria tullaan näkemään tositoimissa edustuksen mukana. Tervetuloa seuraamaan vauhdikkaita ja viihdyttäviä salibandyotteluita! SARJAPELIT, YLEMPI JATKOSARJA 24.11.2013 Myllypuro klo 12:00 Rangers Tiikerit klo 16:00 Tiikerit - HIFK 15.12.2013 Masala klo 12:00 Pauhu - Tiikerit klo 14:00 Tiikerit Erä III 18.01.2014 Esport Areena klo 11:00 Blackbirds - Tiikerit klo 14:00 Tiikerit Erä II Alarivi vasemmalta: Fabio Vieira da Silva, Tero Soinoja (valm.), Mattias Kokljuschkin, Joel Keskinen, Joel Kaakkuriniemi, Yrjö Kokljuschkin (valm.), Niko Puustinen, Leevi Vesterbacka Keskirivi: Pentti Salo (huolt.), Karri Budde, Valtteri Mäkelä, Miika Sivonen, Teemu Karjalainen, Okko Laaksonen, Ville Pousi Ylärivi: Nico Jonaeson, Aleksi Tiilola, Juuso Salo, Toni Kalteva, Samuli Liikamaa, Pyry Vuori, Markus Rautell 26.01.2014 Masala klo 11:00 HIFK - Tiikerit klo 14:00 Tiikerit AC Haki 08.02.2014 Campo-Sport klo 11:00 Tiikerit - Rangers klo 14:00 Erä III Tiikerit 02.03.2014 Tiikeri Areena klo 10:00 Tiikerit - Pauhu klo 17:00 Tiikerit Blackbirds 8.3.2014 Kerava Areena klo 12:00 AC Haki - Tiikerit klo 15:00 Erä II Tiikerit www.tikkurilantiikerit.fi
Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
B-TYTÖT Joukkueessa pelaa ja treenaa -94-99 syntyneitä tyttöjä. Valmentajina toimivat joukkuetta myös edellisellä kaudella luotsanneet Jani Ahonen ja Erik Lunden. Kauden tavoitteena on menestyä B1 divarissa. Lisäksi tytöt osallistuvat HFC2014 turnaukseen tammikuussa ja aikomuksena olisi lähteä keväällä johonkin Ruotsin turnaukseen. Kuten tytöt sanovat: Joukkueellamme on hyvä ryhmähenki, taistelutahto ja yritämme aina loppuun saakka, emmekä luovuta koskaan! Alarivi vasemmalta: Elisa Kainulainen, Jessika Hirvonen, Julia Laulajainen, Mariia Hietikko, Annika Heikkilä, Jani Ahonen (valm.) Keskirivi: Marika Heikkilä, Johanna Sippola, Miisa Nurmi, Janet Grönroos, Eveliina Puhakka, Johanna Lindholm Ylärivi: Pauliina Räsänen, Veera Nurmi, Milla Seppänen, Niina Koivisto, Noora Korpi-Kokko, Marjut Mattila Kuvasta puuttuvat: Tia Nykänen, Erik Lunden (valm.), Pauliina Laulajainen (rah.hoit.)., Marjukka Räsänen (jojo) SARJAPELIT, YLEMPI JATKOSARJA 10.11.2013 Ruskeasuo klo 13:00 LoSB - Tiikerit klo 16:00 Tiikerit SB Vantaa 23.11.2013 Kauklahti klo 16:00 Blackbirds Tiikerit klo 18:00 Tiikerit M-Team 14.12.2013 Tiikeri Areena klo 09:00 Tiikerit SB-Pro II klo 14:00 Tiikerit - LoSB 12.01.2014 Campo-Sport klo 12:00 SB Vantaa - Tiikerit klo 17:00 Tiikerit - Blackbirds 25.01.2014 Klondyke klo 15:00 M-Team Tiikerit klo 17:00 SB-Pro II - Tiikerit 08.02.2014 Hakaniemi klo 11:00 LoSB Tiikerit klo 13:00 Tiikerit SB Vantaa klo 16:00 Blackbirds - Tiikerit 09.03.2014 Ruskeasuo klo 12.00 Tiikerit M-Team klo 15:00 Tiikerit SB-Pro II www.tikkurilantiikerit.fi
B EDUSTUS Joukkueemme on kahlannut 2/3 kaudesta läpi ja on aika laittaa onnistumiset sekä vähemmän onnekkaat tapahtumat sanoiksi Tiikeri historian sivuille. Tavoitteenamme oli tälle kaudelle sm-sarjapaikka jonka onnistuimme kompastumaan omiin jalkoihimme (huonoon peliin) hieman ennen kalkkiviivoja. Pari avainpelaajan sairastumista ja pelillinen kipsi ilman murtumaa aiheuttivat meille keräilyerät eli pelit eliittisarjassa tänä syksynä. Nyt joulutaukoon mennessä olemme pisteen perässä sarjakärki ssv:stä ja tasoissa pikkuveli Tiikerit b-97:n kanssa, joka kutitteli meidän kanssa tasapelin Lohjalla. Pelissä oli tunnetta laidasta laitaan ja joskus myös hieman yli laidan. Summa summarum, kovia kevätpelejä odotellen täältä tullaan! Alarivi vasemmalta: Harri Koho (valm.), Ville Villenthal, Nico Paasela, Joona Kainulainen, Heikki Törrönen, Robert Hermansson, Ville Pussinen, Jani Kuuluvainen (valm.) Keskirivi: Jaakko Törrönen (huolt.), Joonas Julkunen, Iiro Lappalainen, Juha Nevalainen, Miika Sivonen, Miika Tanninen, Jere Heikkinen, Eppu Palomäki, Miika Nyman, Janne Halonen, Petri Räsänen (huolt.) Ylärivi: Konsta Toivoniemi, Leevi Leivo, Tomi Räsänen, Juuso Salo, Jimi Nurmi, Santeri Rauha, Joel Marttila, Nico Kullström Kuvasta puuttuu: Sari Tanninen (jojo) SARJAPELIT, ELIITTISARJA 16.11.2013 Tennari klo 11:00 Tiikerit Tiikerit II klo 14:00 PSS - Tiikerit 01.12.2013 Kauniaisten PH klo 09:00 Tiikerit GrIFK klo 11:00 M-Team Tiikerit 14.12.2013 Porvoon SBH klo 10:00 Tiikerit - SSV klo 12:00 ÅIF - Tiikerit Tikkurilan Tiikerit 2013-2014 19.01.2014 Tiikeri Areena klo 15:00 LoSB - Tiikerit klo 17:00 Tiikerit II Tiikerit 09.02.2014 Sipoo Areena klo 16:00 GrIFK - Tiikerit klo 18:00 Tiikerit II PSS 01.03.2014 Myllypuro klo 15:00 Tiikerit - M-Team klo 17:00 SSV Tiikerit 15.03.2014 Tiikeri Areena klo 10:00 Tiikerit ÅIF klo 17:00 Tiikerit - LoSB
B97 Kausi aloitettiin kesällä uuden fysiikkavalmentaja Vesa Surenkinin johdolla. Juurikaan taukoja ei kesän aikana pidetty ja pojat opettelivat harjoittelemaan kovempaa, kuin aiempina vuosina. Kesän päätteeksi vietimme viikon Ruotsissa leireillen. Tästä alkoi todenteolla valmistautuminen SM-karsinnan ensimmäiseen vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe pelattiin Porissa ja lohkostamme Classic Tampereelta suoraan SM-sarjaan. FBT Karhut Porista ja Tiikerit B97 toiseen vaiheeseen. Toinen vaihe päättyi pettymykseen tiputtuamme Hämeenlinnan Steelersille ensimmäisessä ottelussa. Kausi jatkuu tällä hetkellä alueellisessa Eliittisarjassa. Joukkue on pisteen perässä sarjan kärkeä ja tavoitteena on pääsy SM-playoff karsintaan. SARJAPELIT, ELIITTISARJA 16.11.2013 Tennarin Palloiluhalli. Lohja klo 11:00 Tiikerit B edustus - Tiikerit B97 klo 13:00 Tiikerit B97 ÅIF 01.12.2013 Kauniaisten Palloiluhalli klo 10:00 LoSB - Tiikerit B97 klo 13:00 Tiikerit B97 - SSV 14.12.2013 Aurora, Porvoo klo 14:00 M-Team - Tiikerit B97 klo 16:00 Tiikerit B97 - PSS Alarivi vasemmalta: Valtteri Laine, Arttu Mäkelä, Juho Hyvönen, Wille Niemelä, Teemu Maritkainen, Väinö Tuuli, Leevi Loippo Keskirivi: Joona Huuhtanen (valm.), Miro Mäkelä (valm.), Theo Fagerlund, Eelis Niittyvuopio, Olli Koho, Joonas Köpsi, Jami Järvinen, Sam Fagerlund (jojo), Hannu Ojala (huolt.) Ylärivi: Teemu Virtanen (valm.), Timo Virtanen, Anton Nurmi, Joackim Laakkonen, Otto Ojala, Jusu Kainulainen, Daniel Eklund Kuvasta puuttuvat: Miska Häiväläinen, Tuomas Hukkanen, Sakari Virtakoski 19.01.2014 Tiikeri Areena klo 10:00 Tiikerit B97 G rifk klo 17:00 Tiikerit B97 Tiikerit B edustus 09.02.2014 Sipoo Areena klo 13:00 ÅIF - Tiikerit B97 klo 15:00 Tiikerit B97 - LoSB 01.03.2014 Myllypuro Arena Center klo 10:00 SSV - Tiikerit B97 klo 12:00 Tiikerit B97 M-Team 15.03.2014 Tiikeri Areena klo 14:00 GrIFK - Tiikerit B97 klo 16:00 Tiikerit B97 - PSS www.tikkurilantiikerit.fi
MONIPUOLINEN MAINOSTUOTTEIDEN JA HENKILÖSUOJAINTEN TOIMITTAJA TUUSULAN HYRYLÄSSÄ IKKUNA- JA AUTOTEIPPAUKSET TYÖMAA- JA MAINOSTAULUT, OPASTEET BANNERIT, ROLL-UPIT, LIPUT MONIVÄRITULOSTEET, PAINOTUOTTEET HENKILÖKORTIT, KÄYNTIKORTIT JNE... TYÖVAATTEET, PAINO- JA BRODEERAUSTYÖT KAIKKI HENKILÖSUOJAIMET TYÖ- JA TURVAJALKINEET SULANTIE 11 yläpiha, 04300 TUUSULA puh. 010 396 2990 myynti@tpesonen.fi Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
C98 EDUSTUS 98 Edarit osallistui kauden aluksi SM-karsintoihin, jossa sijoituimme kahdella voitolla ja kahdella tappiolla lohkon kolmoseksi. Näin pelit jatkuivat alueen kilpasarjassa. Omassa kilpasarjan alkulohkossa kolme voittoa riittivät jatkopaikkaan alueen eliittijatkosarjassa. Tasaisessa eliittijatkosarjassa olemme nyt 6/15 pelin jälkeen kolmantena pisteen sarjakärkeä perässä. Sarjassa on kuusi joukkuetta, joista kolme parasta jatkaa karsintoja SM-sarjan pudotuspelikarsintoihin. Joukkueemme tavoite on päästä näihin jatkopeleihin. Olemme tällä kaudella pelanneet myös alueliigaa, jossa tappiottoman alkusarjan jälkeen jatkamme ylemmässä jatkosarjassa. Syksyn pelit ovat pulkassa ja uusi vuosi aloitetaan HFC-turnauksessa B-junnujen sarjassa kovuutta hakien. SARJAPELIT, ELIITTISARJA 17.11.2013 Campo-Sport klo 09:00 Tiikerit AC Haki klo 14:00 Oilers - Tiikerit 30.11.2013 Ruskeasuo klo 15:00 Tiikerit M-Team klo 18:00 PSS - Tiikerit 15.12.2013 Porvoo SBH klo 11:00 Tiikerit - Jokerit klo 13:00 AC Haki - Tiikerit 18.01.2014 Campo-Sport klo 17:00 Tiikerit Oilers klo 19:00 M-Team - Tiikerit Alarivi vasemmalta: Sebastian Weck, Lauri Andersson, Leevi Welling, mv Miko Torniainen, Jesse Tuila, Eetu Erkkilä, Ville-Matti Arvinen Ylärivi: Panu Lindholm, Miika Ryhänen, Janne Jokinen, Kim Hyvärinen, Calle Riipinen, valm. Sami Pulkkinen (valm.), Nuutti Lahtinen, Roope Turunen, Kimmo Hyvärinen (valm.), Miika Pesonen 02.02.2014 Campo-Sport klo 10:00 Tiikerit - PSS klo 13:00 Jokerit - Tiikerit 08.02.2014 Porvoo SBH klo 11.00 Tiikerit AC Haki klo 14:00 Oilers - Tiikerit 02.03.2014 Esport Areena klo 10:00 Tiikerit M-Team klo 13:00 PSS - Tiikerit 15.03.2014 Campo-Sport klo 15:00 Tiikerit Jokerit www.tikkurilantiikerit.fi
Tikkurilan Tiikereissä mukana: D99 pojat Joukkueenjohtajana / valmentajana Yrityksen on perustanut omistaja Juha Raitolehto v. 2004. Yrityksellä on vahva kokemus saneeraus- / uudispuolelta. Yrityksellemme mikään työ ei ole liian pieni. Asiakkaamme koostuvat sekä yksityisistä kotitalouksista että yrityksistä Uudenmaan alueella. Työt asiakaskohteissamme koostuvat pienimuotoisista saneeraus- ja muutostöistä aina suurempiin avaimet käteen periaatteella. Kaiken tekemisemme lähtökohtana on asiakkaan toiveiden ja vision huomioon ottaminen ja tyytyväinen asiakas. Yrityksen kotipaikka on Vantaa. Palveluihimme kuuluvat mm. -saniteettitilat muutostöineen -saunat -kalustukset -laminaatti- /l autaparkettiasennukset -kauttamme myös parketin hionnat (Parketti Ketonen) -maalaus, tapettityöt -väliseinät, alaslaskut -laatoitustyöt lisää kotisivuillamme www.ersmky.com, jossa kuvia kohteistamme,yhteistyökumppaneita, tyytyväisien asiakkaiden ajatuksia jne. Tervetuloa. Yst.terv. Juha Raitolehto, yrittäjä p.050-5474628 j.raitolehto@kolumbus.fi http://ersmky.com/ny/ Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
C99 HUNTERS Joukkueemme jäsen määrä on kasvanut erinomaiselle tasolle. Kenttäpelaajia 24 kpl ja maalivahteja 2 kpl. Tästä johtuen pelaamme kaudella 2013 syksy -2014 kevät sekä SSBL:n haastaja sarjassa sekä Alueliigassa mahdollistaen kaikille tasapuolisesti peliaikaa. Toki tiivistämme pakkaa tarpeen tullen, josta pois jääneet seuraavissa peleissä. Joukkueessamme kaiken tekemisen lähtö kohtana on ottaa toiset pelaajat huomioon, heidän hyvät sekä heikot ominaisuudet. Pyritään positiivisella asenteella edesauttaa joukkue tovereita. Keväällä 2014 selkeästi tavoite SSBL:n sarjassamme finaaliin. Edessä: Akseli Vaittinen ja Jesse Nurmi Alarivi vasemmalta: Petteri Rajala, Mikko Puromäki, Elmeri Peltokorpi, Pessi Hokkanen, Jukka-Pekka Heikkinen, Evgeny Kretov Keskirivi Eemeli Korvenpää, Niko Nyqvist, Niklas Leino, Niklas Singh, Aleksi Raitolehto, Teemu Ahola, Joonas Taskula, Leevi Salminen Ylärivi: Jere Ihamäki, Henrik Paul, Henri Mononen, Olli Pulkamo, Teemu Laakso, Jani Sallinen, Lassi Nöjd Kuvasta puuttuu: Jani Huhtasalo SARJAPELIT, HAASTAJAJATKOSARJA 16.11.2013 Esport Areena klo 12:00 Tiikerit Hunters Kisla klo 15:00 VSS Vihreä - Tiikerit Hunters 14.12.2013 Myllypuro klo 11:00 FC Tuusula Musta - Tiikerit Hunters klo 13:00 Tiikerit Hunters SB-Pro Penguins 19.01.2014 Esport Areena klo 15:00 Tiikerit Hunters Erä Valkoinen klo 17:00 TU - Tiikerit Hunters 09.02.2014 Masala klo 09:00 Kisla - Tiikerit Hunters klo 11:00 Tiikerit Hunters VSS Vihreä 09.03.2014 Tiikeri Areena klo 11:00 Tiikerit Hunters FC Tuusula Musta klo 17:00 SB-Pro Penguins - Tiikerit Hunters 06.04.2014 Masala klo 10:00 Erä Valkoinen Tiikerit Hunters klo 13:00 Tiikerit Hunters - TU www.tikkurilantiikerit.fi
Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
D2000 EDUSTUS 00 Edustus muodostettiin keväällä 2013 pääosin Tiikeri-junioreista. Joukkueen tavoitteet kaudelle 2013-2014 ovat selkeät. Pelaajien henkilökohtaisten taitojen kehittäminen ja joukkueena omassa sarjassa pärjääminen. Kumpikaan ei poissulje toista ja molempien eteen tehdään kovasti töitä. Työnteko yhdessä aloitettiin heti joukkueen muodostumisen jälkeen. Joukkue harjoitteli täysillä juhannukseen asti jonka jälkeen pidettiin pieni kesätauko. Elokuussa harjoittelua jatkettiin siitä mihin ennen juhannusta jäätiin. Ensimmäisen kerran Tiikerit 00 pääsi testaamaan mitä harjoittelulla on saatu aikaan kun joukkue osallistui Loiskeen järjestämään Champions Cuppiin elokuun lopussa. Tiikerit pelasi hyvän turnauksen tuoden pokaalin ja kultaiset mitalit Tikkurilaan. Turnausvoitto antoi hyvän syyn jatkaa kovaa harjoittelua. Syyskuussa pelattiin kaksi turnausta Tribal Cup ja Vierumäki Cup. Molemmat turnaukset menivät loistavasti ja kolmen pelatun turnauksen jälkeen palkintokaappia koristaa 3 toinen toistaan isompaa pokaalia ja kolme kultaista mitalia. Ja huomion arvoista on myös se että turnauspelien tappio- ja tasapelisarake näyttää nollaa! Kauden alku oli siis todella hyvä. Kovaa harjoittelua ja paljon hyviä pelejä. Loppukaudesta tulee vähintäänkin mielenkiintoinen. Joukkueessa on hyvä henki ja hyvä tekemisen meininki. Pelaajat ja valmennus ovat sitoutuneet hyvin toimintaan ja töitä tehdään yhdessä ja omatoimisesti paljon. Lisäpotkua ennestäänkin hyvään tekemiseen antaa varmasti keväällä pidettävät pikkupohjola-tapahtumat. Moni pelaaja taistelee paikasta ikäluokan parhaiden joukossa ja valmennus tekee parhaansa, jotta mahdollisimman moni pelaajista pystyy paikan sieltä lunastamaan. Tervetuloa katsomaan Tiikerit 00:n pelejä! Alarivi vasemmalta: Aarne Rissanen, Topi Kauppinen, Pekko Korkalainen, Otto Rissanen (mv), Jere Koivu (mv), Mikko Metsojoki, Victor Nyberg Keskirivi: Joona Huuhtanen (valm), Mikko Ylikojola, Timi Kauneela, Otso Hämäläinen, Elias Jrad, Veeti Valajärvi, Luka Louhi, Ira Rissanen (valm), Jore Kauneela (jojo) Ylärivi: Akseli Närevaara, Jori Lappalainen, Jimi Kainulainen, Juho Uosukainen, Leevi Honkanen, Ville-Veikko Ronkainen Kuvasta puuttuvat: Mika Rissanen (valm.) SARJAPELIT, ELIITTISARJA 12.01.2014 Sipoo Areena klo 11:00 Tiikerit Blackbirds Musta klo 13:00 Oilers NG - Tiikerit 25.01.2014 Klondyke klo 10:00 Tiikerit SSV White klo 13:00 ÅIF Bluesharks - Tiikerit 02.02.2014 Tiikeri Areena klo 10:00 Blackbirds Musta - Tiikerit klo 12:00 Tiikerit Oilers NG 01.03.2014 Esport Areena klo 16:00 SSV White - Tiikerit klo 19:00 Tiikerit ÅIF Bluesharks 23.03.2014 Campo-Sport klo 10:00 Tiikerit Blackbirds Musta klo 12:00 Oilers NG Tiikerit 06.04.2014 Myllypuro Areena Center klo 09:00 Tiikerit SSV White klo 11:00 ÅIF Bluesharks Tiikerit www.tikkurilantiikerit.fi
D-TYTÖT SUPERCATS / E-TYTÖT SUNCATS Tiikereiden D- ja E-tytöt harjoittelevat yhdessä kolme kertaa viikossa. Joukkue on ollut kasassa jo kolme vuotta. Muutama lisäpelaaja on liittynyt seuraamme matkan varrella. Valmentajina toimii kolme asialle omistautunutta huippuvalmentajaa: Tim, Jani ja Timo. Treeneissä harjoitellaan kovaa, mutta pidetään myös hauskaa. Joukkueen yhteishenki on hyvä ja treenit loppuvat kauniin punaisten poskien ja iloisten silmien loistaessa. Salibandyliiton sarjaa molemmat joukkueet pelaavat haastajasarjassa. Kausi on lähtenyt mainiosti käyntiin ja JoJo on hyvin ylpeä tytöistään. Tytöt ovat kehittyneet hienosti joukkueena ja pelaajina. Harjoittelemme tietenkin jatkuvasti perustaitoja kuten syöttelyä ja maalia kohti laukauksien laadukkuutta. Joukkueen vahvuutena voisi mainita esimerkiksi joukkueen hyvän liikkeen ja mahtavan tsempin. Syyskuussa pidimme Eerikkilässä salibandyviikonlopun ja se onkin jäänyt monelle pelaajalle mieleen hienona kokemuksena ja tavoitteena onkin tehdä vastaavanlaisia leirejä uudelleen. Tammikuussa 2014 osallistumme Helsinki Floorball cup:iin, jossa tavoite on pelata iloista salibandya niin hyvin kun vaan pystymme ja oppia samalla uutta. SARJAPELIT E-TYTÖT, VÄLISARJA 08.03.2014 Tennarin Palloiluhalli klo 11:45 PSS Musta - Tiikerit Suncats klo 13:15 Tiikerit Suncats LoSB Timantit 29.03.2014 Esport Areena klo 09:45 Light Iron - Tiikerit Suncats klo 11:15 Tiikerit Suncats SB Vantaa Säihke Alarivi vasemmalta: Minni Virtanen, Jemina Paloluoma, Sofiella Liimatainen, Elsa Lehto (mv), Ester Puntonen (mv), Oona Laitila Keskirivi: Tiia Kosonen, Nina Torikka, Tiia Dahlström, Ida Simonen, Henna Lankinen, Jennika Ritala, Henne Eklund, Roosa Soismaa, Neelia Oinonen Ylärivi: Jani Kosonen, Maija Ylikojola (JoJo), Timo Laitila, Tim Lyytikäinen Kuvasta puuttuvat: Milla Ylikojola, Erika Lyytikäinen, Julia Kälkäinen, Miisa Auvinen SARJAPELIT D-TYTÖT, HAASTAJAJATKOSARJA 08.02.2014 Tennarin Palloiluhalli klo 16:00 M-Team - Tiikerit Supercats klo 18:00 Tiikerit Supercats - GrIFK 09.03.2014 Esport Areena klo 08:00 Tiikerit Supercats VSS klo 13:00 Tiikerit Supercats SSV Red 23.03.2014 Myllypuro klo 13:00 LoSB - Tiikerit Supercats klo 15:00 Tiikerit Supercats M-Team 05.04.2014 Ruskeasuo klo 16:00 GrIFK - Tiikerit Supercats klo 18:00 VSS - Tiikerit Supercats Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
D2000 WARRIORS Tiikerit Warriors on 2013 keväällä perustettu uusi joukkue, jossa vanhoja Tiikeri pelaajia, kerholaisia ja uusia tulokkaita. Pelaamme haastaja sarjassa ja kauden tavoitteena on kasvaa osaaviksi Tiikeri pelaajiksi. Alarivi vasemmalta: David Kyllönen, Oskari Keränen, Joel Raiskio, Saku Savallampi, Jasu Aalto, Tatu Piippo, Sami Makkonen Ylärivi: Eero Uosukainen, Jiri Timonen, Jere Puurunen, Juho Viljanen, Tommi Alaoja, Frans Kangasniemi, Mike Mäki, Miko Numminen, Sami Räsänen (valm.), Minna Savallampi (Jojo) Kuvasta puuttuvat: Miro Träskelin, Benjam Träskelin, Valtteri Ahokas, Ville Järvinen SARJAPELIT, HAASTAJAJATKOSARJA 12.01.2014 Campo-Sport klo 11:00 Tiikerit Warriors - FBC Raseborg klo 14:00 Tiikerit Warriors - LoSB Liekit 25.01.2014 Esport Areena klo 09:00 GrIFK Black - Tiikerit Warriors klo 11:00 AC HaKi Icehearts - Tiikerit Warriors 02.02.2014 Tennarin PH klo 17:00 LoSB Liekit - Tiikerit Warriors klo 19:00 FBC Raseborg - Tiikerit Warriors 01.03.2014 Tiikeri Areena klo 15:00 Tiikerit Warriors - GrIFK Black klo 17:00 Tiikerit Warriors - AC HaKi Icehearts 23.03.2014 Esport Areena klo 13:00 Tiikerit Warriors - FBC Raseborg klo 16:00 Tiikerit Warriors - LoSB Liekit 06.04.2014 Tiikeri Areena klo 15:00 GrIFK Black - Tiikerit Warriors klo 17:00 AC HaKi Icehearts - Tiikerit Warriors www.tikkurilantiikerit.fi
D2001 ALIENS Joukkueemme on osallistunut kahdella edellisellä kaudella Salibandyliiton sarjapeleissä sekä kilpa- että haastajasarjoihin. Kilpasarjassa pelaamme joukkuenimellä Tiikerit Snipers ja haastajasarjassa nimellä Tiikerit Shooters. Tiikerit Snipers -ryhmällä pelaamme myös 00-kilpasarjassa. Kaudella 2012-13 Tiikerit Snipers saavutti Etelä-Suomen E1-aluelopputurnauksessa kultaa ja Tiikerit Shooters E1-poikien A-haastajafinaalissa toisen sijan. Kaudella 2013-14 tavoitteet ovat yhtä korkealla! Alarivi vasemmalta: Kimi Kaarnasaari, Luka Ainoa, Henri Vuento, Teemu Lehtoranta, Miro Kyllinen, Emil Laakamo, Timy Nurminen, Tim Nykänen. Keskirivi: Luukas Huolman, Jaakko Ristolainen, Jani Blå, Otto Silvennoinen, Jaakko Julkunen, Emil Salminen, Kasperi Nykänen, Onni Porthen, Anton Haldin, Marek Krasi, Jesse Kuivamäki, Nuutti Koistinen, Joonas Ehro, Kalle Kettunen, Kalle Pantsar, Petri Laine. Ylärivi: Rainer Ehro (valm.), Niko Krasi (valm.), Heli Ainoa (jojo), Jake Kainulainen, Julius Ehro, Lauri Iiskola, Titus Ekholm, Valtteri Kyber, Nemo Hirvelä, Timi Lankinen, Aapo Mankki, Sami Tuuri, Rasmus Myöhänen, Akseli Kivelä, Juha-Pekka Lehtonen (vastuuvalm.), Jarno Huolman (valm.). Kuvasta puuttuvat: Markus Euro, Nicholas Lindberg SARJAPELIT SNIPERS, ELIITTISARJA 01.02.2014 Tiikeri Areena klo 09:00 Oilers Superstars - Tiikerit Snipers klo 14:00 Tiikerit Snipers SB Vantaa Stars 09.02.2014 Esport Areena klo 10:00 PSS - Tiikerit Snipers klo 12:00 LoSB Fire - Tiikerit Snipers 08.03.2014 Arena Center Myllypuro klo 16:00 Tiikerit Snipers Loiske Sun klo 19:00 Tiikerit Snipers Oilers Superstars 30.03.2014 Esport Areena klo 14:00 SB Vantaa Stars Tiikerit Snipers klo 16:00 Tiikerit Snipers - PSS SARJAPELIT SHOOTERS, VÄLISARJA 01.02.2014 Tiikeri Areena klo 15:00 Erä Sudet - Tiikerit Shooters klo 20:00 Tiikerit Shooters TU Matadorit 09.02.2014 Esport Areena klo 16:00 GrIFK Green - Tiikerit Shooters klo 18:00 VSS Black - Tiikerit Shooters 08.03.2014 Kauklahti klo 10:00 Tiikerit Shooters Indians Black klo 14:00 Tiikerit Shooters Erä Sudet 30.03.2014 Esport Areena klo 11:00 TU Matadorit - Tiikerit Shooters klo 14:00 Tiikerit Shooters GrIFK Green Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
FEEL THE BEAT! BEAT27, THE HOTTEST NEW FLOORBALL PRODUCT INNEBANDYMAGAZINET BUYERS GUIDE 2013 www.tikkurilantiikerit.fi
E2002 EAGLES Kauden 2013-2014 Eagles -joukkue toimi uudessa johdossa. Uusina valmentajina ovat Aki Rautakivi ja Jari Keskitalo. Joukkue on lisännyt otteluissa ja harjoituksissa peliinsä voimaa, nopeutta ja uusia pelikuvioita. Kausi alkoi Grande Open -turnauksessa, josta tuomisena oli pronssimitalit jännittävän rankkarikisan jälkeen. Joukkue toimii kaikki pelaa -periaatteella. Eagles pelaa kuluvalla kaudella kilpasarjaa ja Etelä-Suomen alueliigaa, jotta jokaiselle pelaajalle saadaan pelikokemusta. Peliminuuttien lisääntyessä pelaajien höyhenet ovat saaneet uutta kiiltoa ja kotkaparvi on valmiina höyhentämään vastustajansa. Alarivi vasemmalta: Aleksi Kareinen, Axel Forssel, Tomek Tuovinen, Tom Fougsted, Topi Vuorenmaa, joukkueen kapteeni Otto Ronkainen, Arttu Kalliomaa Keskirivi: Aki Rautakivi (valm.), Jaakko Jokinen, Roni Keskitalo, Arttu Aaltonen, Juuso Sinerkari, Joona Siikström, Adrian Haldin, Tuuli Uosukainen (jojo). Ylärivi: Olli Kalliomaa (kilpailu jojo), Vertti Leppävuori, Veikka Uosukainen, Juho Ahonen, Jacob Kerola, Fredrik Sundqvist, Teemu Pulli, Marko Ronkainen (huolt.), Jari Keskitalo (valm.). SARJAPELIT, VÄLISARJA 12.01.2014 Agricola-halli klo 11:00 1IF Stjärnan Tiikerit Eagles klo 13:00 Tiikerit Eagles SB Espoo Angrybirds 02.02.2014 Myllypuro Areena Center klo 10:00 Tiikerit Eagles TU Siniset klo 13:00 SCH - Tiikerit Eagles 16.03.2014 Ruskeasuo Areena Center klo 12:00 SB Espoo Angrybirds Tiikerit Eagles klo 15:00 TU Siniset Tiikerit Eagles 29.03.2014 Tiikeri Areena klo 09:00 Tiikerit Eagles SCH klo 14:00 AC Haki - Tiikerit Eagles 02.03.2014 Esport Areena klo 16:00 Tiikerit Eagles AC Haki klo 19:00 Tiikerit Eagles IF Stjärnan Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
E2002 LÄMÄRIT Lämärit on jo useamman vuoden toiminut tiikeriryhmä. Kaudella 2013-14 osallistumme ikäluokassamme Salibandyliiton Etelä-Suomen kilpa- ja haastajasarjoihin. Syyskauden osalta päädyimme molemmissa sarjoissa lohkomme ykkösiksi eli tästä on hyvä jatkaa kohti kevättä ja entistä kovempia pelejä. Kauden tavoitteena on myös jatkaa henkilökohtaisten taitojen monipuolista kehittämistä ja samalla tuoda peliin uusia elementtejä taitotason kasvaessa. Tiukan treenaamisen ohessa otetaan välillä vähän rennomminkin. Toimintamme korostaa monipuolista liikkumista niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Harjoitusaktiivisuuden perusteella harjoituksissa on ollut kiva käydä, vaikka välillä on menty myös kovaa ja tosissaan. Valmistaudumme tulevan vuoden koitoksiin muistaen iloisen peliasenteen ja lajista nauttimisen ohella mottomme Train Hard, Play SARJAPELIT BLACK, ELIITTISARJA 02.02.2014 Arena Center Ruskeasuo klo 13:00 Tiikerit Black GrIFK Black klo 16:00 SB-Pro Gebardit - Tiikerit Black 02.03.2014 Esport Areena klo 10:00 Tiikerit Black Oilers Scorpions klo 13:00 Tiikerit Black Erä Sudet 16.03.2014 Ruskeasuo klo 12:00 M-Team - Tiikerit Black klo 15:00 GrIFK Black - Tiikerit Black 29.03.2014 Campo Center klo 09:00 Tiikerit Black SB-Pro Gebardit klo 14:00 Oilers Scorpions - Tiikerit Black Maassa vasemmalta: Herman Kuusela, Aleksi Hyvärinen Alarivi: Jiri Hintsanen, Samuli Happonen, Arttu Rytkönen, Juuso Jokisalo, Juuso Turunen, Matias Rantala, Samuel Tuomela Keskirivi: Veeti Vesterbacka, Petrus Taipale, Tomi Pearlman, Aleksi Vyhtinen, Max Lilja, Leo Holopainen, Miika Halme, Ville Nylander, Marko Happonen (valm.) Ylärivi: Petri Tuomela (huolt.), Pasi Nylander (valm.), Jussi Saastamoinen, Iiro Kiiskinen, Iivari Tuomola, Tero Björs, Joona Vilonen, Miska Kovero, Saku Suorsa, Jon Nyholm, Harri Vilonen (valm.) SARJAPELIT WHITE, VÄLISARJA 02.02.2014 Myllypuro klo 16:00 Tiikerit White - PSS klo 19:00 SB-Pro Puumat - Tiikerit White 02.03.2014 Porvoo SBH klo 10:00 Tiikerit White Indians Black klo 13:00 Tiikerit White PEP Juvanaalit 16.03.2014 Esport Areena klo 09:00 Oilers Bluescorpions - Tiikerit White klo 12:00 PSS - Tiikerit White 29.03.2014 Campo Center klo 09:00 Tiikerit White SB-Pro Puumat klo 15:00 Indians Black - Tiikerit White www.tikkurilantiikerit.fi
Tikkurilan Tiikerit 2013-2014 28. ASICS 1/1 VÄRI
VARAA AIKA Pankki Vakuutus Kiinteistönvälitys Tervetuloa Aktiaan! Näkee jokaisessa asiakkaassaan ihmisen. www.tikkurilantiikerit.fi
E2003 TAITURIT Joukkueemme kokoonpano muuttui edelliskauteen verrattuna selkeästi. Osa pelaajista vaihtoi joukkuetta ja osa keskittyi muihin harrastuksiin. Saimme tälle kaudelle sekä 03/04 syntyneitä sählykerhon poikia, että muita innokkaita pelaajia yhteensä 13 kpl lisää, kokonaisvahvuutemme ollessa nyt 25 pelaajaa. Joukkueemme päätavoite ja toimintaidea on tarjota pojille kiva harrastus kahtena päivänä viikossa. Kilpailullisia tavoitteita meillä ei ole, toki harrastesarjan turnauksiin lähdemme tosissamme. Ensimmäinen voitto antaa odottaa itseään, toivottavasti kevään peleissä saamme onnistumisia, syyskauden oltua aika tiukkaa vastaantulemista. Eturivi vasemmalta: Nico Harju, Emil Ainetdin, Petja Mähönen, Onni Tjaga, Jaakko Venäläinen, Matias Laukkanen, Eetu Suomela Keskirivi: Lukas Koljonen, Max Lindholm, Aamos Laaksonen, Jarkko Ahonen, Tatu Eho, Jesse Leinonen, Teo Turku, Emil Karipuu, Jesse Romppainen, Anton Kivelä, Nikita Nikulshin Takarivi: valmentajat: Sami Suomela, Marko Tjaga Kuvasta puuttuvat: Jesse Leskinen, Joonas Pöllänen, Joonas Enonkoski, Jesse Heikkilä, Jere Kutvonen, Casper Östman, Atte Kosonen SARJAPELIT TAITURIT, HAASTAJAJATKOSARJA 11.01.2014 Klondyke klo 09:00 Blackbirds Keltainen - Tiikerit Taiturit klo 12:00 Tiikerit Taiturit - SSV Meteors 08.02.2014 Ruskeasuo klo 10:00 Tiikerit Taiturit - GrIFK Green klo 13:00 SB-97 - Tiikerit Taiturit 23.03.2014 Ruskeasuo klo 12:00 SSV Meteors - Tiikerit Taiturit klo 15:00 GrIFK Green - Tiikerit Taiturit 06.04.2014 Campo-Sport klo 09:00 Tiikerit Taiturit - SB-97 klo 14:00 M-Team - Tiikerit Taiturit 09.03.2014 Esport Areena klo 13:00 Tiikerit Taiturit - M-Team klo 16:00 Tiikerit Taiturit - Blackbirds Keltainen Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
E2003 TURBOT Tiikerit Turboilla on jo yli kolme vuotta pelejä takana tiiviinä ryhmänä. Pelaajien vaihtuvuus joukkueessa on ollut todella pientä mikä on osaltaan helpottanut yhteishengen tiivistymistä pelaajien kesken. Kauden tavoitteena on jatkaa henkilökohtaisten taitojen monipuolista kehittämistä sekä samalla oppia joukkuetaktiikan perusteita isossa kaukalossa. Kaikki pelaa ajatus on myös yksi tärkeimpiä arvojamme joukkueena. Peliaika ansaintaan harjoituksissa oikealla asenteella ja halulla oppia uutta ja kehittyä. Osallistumme kaudella 2013-2014 Salibandyliigan E2 -poikien kilpasarjaan sekä Alueliigaan, mikä pelataan E1 ja E2 -poikien yhteisenä liigana. Myös muutama turnaus mahtuu mukaan ohjelmaan niin syys- kuin kevätkaudellakin. Harjoittelemme koko kauden isolla kentällä kolme kertaa viikossa. Tiiviin salibandyannoksen lisäksi kausiohjelmassamme on jalkapalloa, scoottaamista sekä erilaisia yhteisiä tapahtumia jääkiekko-otteluiden katsomisesta Megazonessa käynteihin. Alarivi vasemmalta: Veeti Sorakivi, Olli Aho, Julius Kiiskinen, Arno Aymard, Emil Lindroos, Kaapro Nummi, Joona Viljanen Keskirivi: Paula Ropponen (jojo), Jonne Vänttinen, Topias Hyvärinen, Teoman Özlu, Matias Weltner, Otto Laakamo, Eeli Laukkanen, Elias Koivisto, Janne Sorakivi (jojo) Ylärivi: Jani Koivisto (valm.), Velihannu Vaarala, Attepetteri Heikkinen, Aleksi Kilpiniemi, Lassi Lakkavaara, Janlyn Laakkonen, Arto Rapp (valm.), Tapio Lakkavaara(huolt.) SARJAPELIT TURBOT, VÄLISARJA 11.01.2014 Masala klo 16:00 Tiikerit Turbot - Indians Black klo 18:00 SB Vantaa Crocodiles - Tiikerit Turbot 01.02.2014 Myllypuro klo 12:00 Rangers Puumat - Tiikerit Turbot klo 17:00 Tiikerit Turbot - Snells AFC 08.02.2014 Masala klo 11:00 SSV Voimasuper - Tiikerit Turbot klo 13:00 Indians Black - Tiikerit Turbot 01.03.2014 Hangon UT klo 13:00 Tiikerit Turbot - SB Vantaa Crocodiles klo 16:00 Tiikerit Turbot - Rangers Puumat 30.03.2014 Myllypuro klo 11:00 Snells AFC - Tiikerit Turbot klo 14:00 Tiikerit Turbot - SSV Voimasuper www.tikkurilantiikerit.fi
Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
www.tikkurilantiikerit.fi
Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
E2003 TYKIT Tykeillä alkanut kausi on jo kolmas kausi yhdessä. Joukkueen pelaajamateriaali on hiukan vaihtunut vuosien varrella, mutta perusrunko on pysynyt samana. Ennen sarjakauden alkua kesän ja syksyn aikana Tykit rakensivat pohjakuntoa sekä opettelivat juoksutekniikkaa lenkkipolulla. Tämä on tuonut kaivattua vauhtia harjoituksiin sekä peleihin. Tykit päättivätkin syyskauden sarjapelien osalta sekä kilpa, että haastajasarjan lohkovoittoihin. Joukkueen tasaisuus on Tykkien vahvuus ja tämä mahdollistaa laadukkaat harjoitukset koko ryhmän kesken. Kevätkauteen Tykit lähtevät luottavaisina ja vuoden vaihteen tienoilla pelattava HFC turnaus on mukava välietappi kohti kauden loppuhuipennuksia Alarivi vasemmalta: Lauri Paukkonen, Aku Mänttäri, Otso Launonen, Mika Haverinen, Lauri Kärnä ja Santeri Lindgren Keskirivi: Päivi Ryyti (apujojo), Pete Hakonen (vastuuvalm.), Tuomas Tiainen, Valtteri Järnfors, Daniel Haliseva, Henry Grönberg, Mika Mönkkönen, Aron Setälä, Aleksi Känkänen, Aleksi Lindgren, Pirjo Orava (jojo) Ylärivi: Toni Björkbacka, Miko Orava, Jesse Vartiainen, Toni Hakonen, Arttu Miettinen, Nico Mäkinen, Anton Lankinen, Onni Tikka, Joona Johima, Jyrki Ristinen (valm.) Kuvasta puuttuvat: Ben Ruskomaa-Vermasvuo, Ari Setälä (valm.), Minna Hakonen (huolt.), Pauliina Ruskomaa (rah.hoit.) SARJAPELIT PUNAISET, ELIITTISARJA 01.02.2014 Klondyke klo 15:00 Tiikerit Punaiset LoSB Reds klo 18:00 ÅIF White - Tiikerit Punaiset 08.02.2014 Tennarin Palloiluhalli klo 10:00 Tiikerit Punaiset Blackbirds Musta klo 13:00 Tiikerit Punaiset Oilers Hurricanes 08.03.2014 Arena Center Ruskeasuo klo 15:00 Erä - Tiikerit Punaiset klo 18:00 LoSB Reds - Tiikerit Punaiset 30.03.2014 Arena Center Myllypuro klo 09:00 Tiikerit Punaiset ÅIF White klo 14:00 Blackbirds Musta Tiikerit Punaiset SARJAPELIT SINISET, VÄLISARJA 01.02.2014 Arena Center Myllypuro klo 16:00 Tiikerit Siniset GrIFK Black klo 19:00 SSV Comets - Tiikerit Siniset 08.02.2014 Kauklahti klo 11:00 SB Vantaa Tornadot - Tiikerit Siniset klo 14:00 Oilers Blue - Tiikerit Siniset 09.03.2014 Campo Center klo 09:00 Tiikerit Siniset Erä Titanium klo 14:00 GrIFK Black - Tiikerit Siniset 30.03.2014 Arena Center Myllypuro klo 10:00 Tiikerit Siniset SSV Comets klo 17:00 Tiikerit Siniset SB Vantaa Tornadot www.tikkurilantiikerit.fi
KAIKKI LIIKUNTAAN JA VAPAA-AIKAAN Tikkurilan Urheilupuisto on moni-ilmeinen urheilun ja vapaa-ajan keskus. Se tarjoaa sinulle puitteet monipuoliseen liikuntaan ja urheiluun. Lajivalikoimastamme löydät jääkiekon ja muiden jäälajien lisäksi mm. salibandyn, kori-, lento-, käsija sulkapallon, keilailun, painin ja muut kamppailulajit sekä biljardin. Urheilupuistossa sijaitseva Hotelli Tikkurila tarjoaa majoitus-, kokous- ja ravintolapalvelut niin työmatkoille kuin urheiluleirille ja vapaa- ajan matkoille. Tule kokemaan liikunnan iloa ja urheilun huumaa, meille on helppo tulla läheltä ja kaukaa! Tikkurilan Urheilupuisto (KOY Tikkurilan Urheilutalo) Läntinen Valkoisenlähteentie 52, 01300 Vantaa, Tikkurila Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
Pikkujätti pienestä pitäen Pikkujätti on suurin suomalainen, yksityinen lasten ja nuorten erikoislääkäripalveluita tarjoava lääkäriasemaketju Uudenmaan läänin alueella. Pikkujätin tutut ja osaavat erikoislääkärit sekä terapeutit tarjoavat monipuolisia palveluita lasten ja nuorten ohella myös perheille. Vuonna 2012 asiakastyytyväisyyskyselyymme vastanneista asiakkaistamme yli 90 % piti Pikkujätin toiminnan ja palvelun tasoa erinomaisena tai erittäin hyvänä. Pikkujättiä arvostetaan asiantuntemuksesta, lasten huomioon ottamisesta, helposta lähestyttävyydestä ja luotettavuudesta vuodesta toiseen. Lapsiystävällinen ja ammattitaitoinen hoitohenkilökuntamme antaa lisätietoja palveluistamme puhelinnumerossa (09) 530 501. Katso kaikki palvelumme osoitteesta www.pikkujatti.fi (09) 530 501 tai tutustu palveluihimme osoitteessa www.pikkujatti.fi Pikkujätti Itäkeskus Pikkujätti Järvenpää Pikkujätti Kamppi Pikkujätti Myyrmäki Pikkujätti Tapiola Itäkatu 7., 2. krs Mannilantie 44 A, 3. krs Yrjönkatu 36 A, 3. krs Iskoskuja 3 C, 3. www.tikkurilantiikerit.fi krs Länsituulentie 1 A, 2. krs Helsinki Järvenpää Helsinki Vantaa Espoo
F2004 HAUKAT Tiikerit Haukat on syksyllä 2012 salibandykerhosta perustettu joukkue, joka osallistuu kaudella 2013-2014 salibandyliiton F1-poikien kilpasarjaan sekä pelaa harjoitusotteluita ja pyrkii osallistumaan muutamaan turnaukseen kauden aikana. Haukat harjoittelee 3 kertaa viikossa ja mukana joukkueessa on yhteensä 20 innokasta salibandypelaajaa. Joukkueen syyskauden treenit ja pelit ovat sujuneet hyvin ja lajitaidot kehittyneet syksyn jälkeen huimasti. Yhteinen harjoitusvuoro Tornadojen kanssa on tuonut mahdollisuuden tiukkoihin harkkamatseihin ja pelitilanteiden harjoitteluun uudella tavalla. Kevätkauden tavoitteena on jatkaa kehitystä unohtamatta kuitenkaan iloista peliasennetta ja lajista nauttimista. Joukkueen vahvuutena on innokas ja iloinen asenne pelaamiseen. Haasteena on vielä saada tasaisuutta suorituksiin sekä kehittää lisää laji- ja joukkuetaitoja. SARJAPELIT, KILPASARJA 23.11.2013 Myllypuro klo 9:00 Erä Sininen - Tiikerit Haukat klo 11:30 Tiikerit Haukat - TU Torpedot klo 12:30 Tiikerit Haukat - ÅIF Speed 01.12.2013 Esport Areena klo 12:45 GrIFK - Tiikerit Haukat klo 13:45 Tiikerit Haukat - SB-Pro Kotkat klo 15:30 Blackbirds Valkoinen - Tiikerit Haukat 26.01.2014 Tiikeri Areena klo 09:00 Tiikerit Haukat M-Team klo 10:45 PakVi Musta - Tiikerit Haukat klo 13:15 Tiikerit Haukat SB Espoo Bluebirds Alarivi vasemmalta: Joona Mäkitalo, Aapo Heliranta, Eero Lylykangas, Arttu Toivanen, Leo Myllymäki, Sami Vuento, Eetu Vehanen Keskirivi: Teemu Grönberg, Sakari Lindfors, Jami Yijälä, Kasperi Sederlund, Valtteri Kontio, Reko Puokka, Antti Vesterinen Ylärivi: Sanna Rautakorpi (jojo), Harri Poukka (valm.), Juho Skog, Eelis Jäykkä, Jarno Sederlund (valm.) Mikko Toivanen (valm.) Kuvasta puuttuvat: Veeti Aalto, Totti Pajunen, Niko Pyykönen, Mkael Vahter 01.02.2014 Ruskeasuo klo 14:00 SB Vantaa Musta - Tiikerit Haukat klo 15:30 Tiikerit Haukat ÅIF Speed 02.03.2014 Campo-Sport klo 10:00 KorsKa Kotkat - Tiikerit Haukat klo 12:30 Tiikerit Haukat PSS Pantterit klo 13:30 Tiikerit Haukat Blackbirds Musta 14.04.2013 Myllypuro klo 09:45 Tiikerit Haukat GrIFK klo 11:30 Indians Yellow - Tiikerit Haukat klo 13:15 SSV Voimamaster Tiikerit Haukat Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
F2004 TORNADOT Tornadoiden syyskausi alkoi hieman kangerrellen neljällä tappiolla. Palattuamme tuttuun pelisysteemiimme on jatko mennyt huomattavasti paremmin, kun seitsemästä viimeisimmästä pelistä 2004 kilpasarjassa on tullut viisi voittoa. Joukkue kehittyy koko ajan ja viime aikoina onnistumisia onkin tullut ilahduttavan laajalla rintamalla. Silloin kun pelaamme huippupeliämme, on meitä vastaan millä tahansa samanikäisten joukkueella vaikeaa. Kevään tulevana kohokohtana siintää Särkänniemi Cup toukokuun alussa. SARJAPELIT, KILPASARJA 19.10.2013 Hakaniemi klo 16:00 Blackbirds Valkoinen Tiikerit Tornadot klo 17:00 Tiikerit Tornadot PakVi Musta 02.11.2013 Tiikeri Areena klo 09:00 Tiikerit Tornadot M-Team klo 10:45 PSS Pantterit Tiikerit Tornadot klo 13:15 Tiikerit Tornadot Indians Yellow 24.11.2013 Esport Areena klo 09:45 Blackbirds Musta - Tiikerit Tornadot klo 10:45 Tiikerit Tornadot GrIFK klo 12:30 SB Espoo Bluebirds Tiikerit Tornadot 08.12.2013 Esport Areena klo 10:45 Tiikerit Tornadot SSV Voimamaster klo 12:30 Indians Black - Tiikerit Tornadot klo 14:15 Oilers Sininen - Tiikerit Tornadot Alarivi vasemmalta: Luukas Hansen, Jesse Raivonen, Markus Asplund, Osku Mikkonen, Aaron Manninen, Noa Rönnblad Keskirivi: Rolle Ikäheimonen, Lauri Enström, Jere Lappalainen, Tuomas Lehtoranta, Eemil Ahdevainio, Elis Tiainen, Miska Lunnas, Aaron Lehto, Kristian Lindholm Ylärivi: Ari Ikäheimonen, Erkki Enström, Marko Rönnblad, Aleksi Manninen Kuvasta puuttuvat: Matias Patrakka, Otso Varis 26.01.2014 Tiikeri Areena klo 14:00 Tiikerit Tornadot ÅIF Speed klo 15:45 SB Vantaa Mustat - Tiikerit Tornadot klo 18:15 Tiikerit Tornadot SB-Pro Kotkat 02.02.2014 Myllypuro klo 09:45 TU Torpedot - Tiikerit Tornadot klo 10:45 Tiikerit Tornadot SSV Voimamaster klo 12:30 PakVi Musta - Tiikerit Tornadot 15.03.2014 Klondyke klo 09:45 TU Torpedot - Tiikerit Tornadot klo 10:45 Tiikerit Tornadot Blackbirds Valkoinen klo 12:30 SB-97 - Tiikerit Tornadot 30.03.2014 Ruskeasuo klo 09:00 M-Team - Tiikerit Tornadot klo 11:30 Tiikerit Tornadot Indians Black klo 12:30 Tiikerit Tornadot Erä Sininen www.tikkurilantiikerit.fi
Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
F2005 HURRIKAANIT Aloitimme uutena joukkueena elokuussa, muutama poika oli ollut edellisellä kaudella Tiikereiden kerhotoiminnassa mukana, myös valmennuskin. Alku kausi pyörähti käyntiin muutaman treenin jälkeen Porvoossa turnauksen merkeissä mistä tuomisina pojilla pronssia ja siitä jatkettiin muutaman menestyksekkään treenipelin jälkeen liiton kilpasarjaan, josta muutama voitto ja useampi tappio. Hienoja onnistumisia paljon ja joukkue osallistuu jatkossakin kilpasarjaan liiton peleissä. Treenattu ollaan Tiikeriareenalla pikkukentällä ja Urheilutalolla suuremmassa tilassa. Eli treenejä kaksin kappalein per/viikko ja jatkossa siirrymmekin Tiikeriareenalla isolle kentälle treenaamaan, koska joukkueemme on kasvanut alkukauden 10 pojasta 19 poikaan. Tavoitteita kevätkaudelle olisi treeneissä henkilökohtaisien taitojen kartuttaminen ja peleissä joukkueena pelaaminen. SARJAPELIT, KILPASARJA 26.10.2013 Arena Center Myllypuro klo 12:45 ÅIF Blue - Tiikerit klo 13:45 Tiikerit Erä klo 15:30 Indians Yellow - Tiikerit 09.11.2013 Arena Center Myllypuro klo 12:45 Erä - Tiikerit klo 13:45 Tiikerit Light Iron klo 15:30 Blackbirds Musta - Tiikerit 17.11.2013 Areena Center Myllypuro klo 09:45 Tiikerit Indians Black klo 11:30 Indians Yellow - Tiikerit klo 13:15 SSV Black - Tiikerit Alarivi vasemmalta: Daro Pola, Rudolf Romppanen, Aapo Siika, Thomas Vilen, Mico-Matias Tiainen, Elias Sulonen Keskirivi: Aaro Kivimäki, Kalle Manninen, Matias Vilja, Samu Nieminen, Aatu Haapoja, Eetu Asp, Olli Ovaska Ylärivi: Timo Vilen (jojo), Olli Nieminen (valm.), Niko Haapoja (vastuuvalm.). 01.12.2013 Tiikeri Areena klo 09:00 Tiikerit GrIFK Black klo 10:45 Indians Yellow Tiikerit klo 13:15 Tiikerit PSS Musta 18.01.2014 Tiikeri Areena klo 14:00 Tiikerit SSV Black klo 16:00 Blackbirds Musta - Tiikerit 02.02.2014 Ruskeasuo klo 09:00 Indians Black - Tiikerit klo 11:30 Tiikerit Blackbirds Musta klo 12:30 Tiikerit ÅIF Blue 09.03.2014 Areena Center Myllypuro klo 09:45 Tiikerit Erä klo 11:30 Tiikerit Blue Tiikerit klo 13:15 SSV Black Tiikerit 05.04.2014 Porvoo SBH klo 10:45 Tiikerit Indians Black klo 12:30 ÅIF Blue Tiikerit klo 14:15 PSS Musta Tiikerit www.tikkurilantiikerit.fi
Tikkurilan Tiikerit 2013-2014
F2005 KOBRAT Kobrat-05 joukkueen syyskausi sujui erittäin mallikkaasti. Joukkue pelasi F2-poikien kilpa- ja haastajasarjassa. Saldoina syksyn peleistä oli kilparyhmällä 11 voittoa ja yksi tasapeli. Haastajaryhmällä ei mennyt yhtään sen huonommin, 11 voittoa ja yksi häviö. Joukkue on harjoitellut syksyn aikana hyvin innokkaasti ja kehitystä on tapahtunut joukkuepelin sekä yksilötaidon saralla huimasti. Kobrat-05 osallistui syksyn alussa Tribalcupiin ja tuliaiset olivat hienot, hopeaa ja pronssia. Kobrat osallistuu heti uuden vuoden alussa järjestettävään HFC-turnaukseen jälleen kahdella ryhmällä. Alarivi vasemmalta: Oskari Kahlos, Topi Röytiö, Aaro Suhonen, Väinö Lehto, Juho Kahlos, Niklas Veijalainen, Anton Stirkkinen Keskirivi: Daniel Claren, Samuli Järnfors, Rasmus Repo, Eino Hokkanen, Aapo Ikola, Jere Nieminen, Max Vihermaa, Joona Liukkonen, Luukas Poutiainen, Riku Halonen, Lassi Koivukangas Ylärivi: Antti Stirkkinen (valm.), Petri Suhonen (valm.), Jake Claren (valm.), Sami Veijalainen (jojo) SARJAPELIT BLUE, KILPASARJA 18.01.2014 Tiikeri Areena klo 09:00 Tiikerit Blue Indians Black klo 10:45 Indians Yellow - Tiikerit Blue klo 13:15 Tiikerit Blue Light Iron 09.02.2014 Kauklahti klo 10:45 Erä Tiikerit Blue klo 11:45 Tiikerit Blue GrIFK Black klo 13:30 SSV Black Tiikerit Blue 09.03.2014 Arena Center Myllypuro klo 09:00 SSV Black - Tiikerit Blue klo 11:30 Tiikerit Blue Tiikerit Hurrikaanit klo 12:30 Tiikerit Blue Erä 29.03.2014 Tiikeri Areena klo 15:00 Tiikerit Blue Light Iron klo 17:00 Erä - Tiikerit Blue SARJAPELIT RED, HAASTAJASARJA 19.01.2014 Arena Center Myllypuro klo 12:45 SB Vantaa Salamat Tiikerit Red klo 13:45 Tiikerit Red ÅIF White klo 15:30 M-Team - Tiikerit Red 09.02.20104 Kauklahti klo 10:45 AC HaKi - Tiikerit Red klo 11:45 Tiikerit Red GrIFK Green klo 13:30 PEP - Tiikerit Red 15.03.2014 Arena Center Myllypuro klo 09:00 LaPa - Tiikerit Red klo 11:30 Tiikerit Red PSS Keltainen klo 12:30 Tiikerit Red Oilers Eagles 30.03.2014 Tiikeri Areena klo 10:00 Tiikerit Red Erä Sininen klo 11:45 SB Vantaa Salamat - Tiikerit Red klo 14:15 Tiikerit Red Blackbirds Keltainen www.tikkurilantiikerit.fi