2012/2013
Caterpillarin ensimmäinen traktori ajettiin kokoonpanolinjalta yli 80 vuotta sitten. Sittemmin yhtiöstä on tullut markkinajohtaja työkoneiden valmistajana ja laajentanut tuotemerkkiä esimerkiksi jalkineisiin ja vaatteisiin. Mutta miten työkonejätti laajensi toimintansa myös muotimaailmaan? Caterpillar Inc. Peoria, Illinois on maailman johtava työkoneiden valmistaja. Yhtiö perustettiin vuonna 1925, kun C. L. Best Tractor Co ja Holt Manufacturing Company sulautuivat yhdeksi yritykseksi. Yritys kehitti maailman ensimmäiset telaketjut jo vuonna 1904. Alkuvuosina, Caterpillar Tractor Co, joka oli yhtiön sen aikainen nimi, keskittyi pääasiassa nimen viittamaan toimintaan eli traktoreiden valmistamiseen. Yli kolmen sukupolven ajan, Caterpillar Inc. on ollut yhtä kuin järeä raskaansarjan työkone, mutta viime vuosina yhtiön tunnettu logo on näkynyt myös uusissa yhteyksissä, ihmisten vaatteissa ja kengissä, töissä ja vapaa-ajalla. Caterpillar Inc:in satsaus vaatteisiin ja jalkineisiin on ollut yksi kaikkien aikojen innovatiivisin ja onnistunein tuoteryhmien laajennus yhtiön historiassa. Caterpillarin jalkineiden ja vaatteiden suosion selittää vain osittain tuotemerkin vahva maine rakennusalan työntekijöiden keskuudessa. Ehkä suurin avain CAT:in menestykseen on kuitenkin, ellei tuotteiden laatua oteta huomioon, helppous vakuuttaa suuri yleisö siitä että kengät CAT:in logolla ovat todellisia Walking Machines.
SISÄLLYSLUETTELO CAT FOOTWEAR 4-9 Turvajalkineet 4-7 Työjalkineet 8-9 CAT WORKWEAR 10-15 Takit 10-11 Hupparit 12 T-paidat/pikeet 12-13 Alusvaatteet 13 Työhousut 14-15 Pipot ja lippikset 15 Symbolit Teräskärki Naulaanastumissuoja Kuumankestopohja Öljynkestopohja Antistaattinen Iskunvaimennus Vettähylkivä materiaali Vetoketju Irtopohjallinen geelivaimennuksella Vedenpitävä, hengittävä kavlorakenne Komposiittikärki Vettähylkivä materiaali Tuulenpitävä Eristetty Vedenpitävä Hengittävä Hejastava Stormblocker Plus Likaa hylkivä Kosteutta poistava Antimikroobinen CAT:in patentoima iskunvaimennuspohjarakenne ERGO - Ergonomisesti muotoiltu kenkä Kevyt, hengittävä fleecemateriaal FREEZEFLAME ääriolosuhdeominaisuudet, kylmyys/kuumuus SR-X on patentoitu kitkaa, kiipeilyominaisuuksia, iskun vaimennusta ym parantava kulutuspohjarakenne 3M:n kehittämä ohut mutta erittäin hyvät eristysominaisuudet omaava täyte Jalan liikeitä tukeva, joustava ja kevyempi turvajalkine, ykkösluokan pito ja iskunvaimennus
Turvajalkineet Caterpillarin turvajalkineet on suunniteltu erityisesti vaativille kuluttajille. Kengät ovat toteutettu laadukkaita materiaaleja käyttäen. Ergonomiaa ja käyttömukavuutta sekä myös muita ominaisuuksia ajatellen Caterpillarin turvajalkineet ovat ehdottomasti huippuluokkaa. 71124800 ACTIVATOR Koot 39-47. EN ISO 20345:2004: S1P HRO SRC. Teräskärki & naulaanastumissuoja. Kevyt, leveälestinen turvajalkine kärkisuojalla. Päällinen mokkaa/tekstiiliä. Pronaatiotuetussa, kokopitkässä iskunvaimennusvälipohjassa on yhdistetty kovuusasteeltaan kahta eri EVA-materiaalia. Kosteutta poistava vuori, sekä irtopohjallinen geelivaimennuksella. Pitoa lisäävä, antistaattinen, öljyn- sekä lämmönkestävä (300C) patentoitu SRX pohjarakenne (kumia/nitriiliä). 71385700 RETRACE 71507500 LINCHPIN EN ISO 20345:2004 S1P HRO SRC. Teräskärki & naulaanastumissuoja. Kevyt, leveälestinen turvajalkine kärkisuojalla. Päällinen mokkaa/tekstiiliä. Kokopitkä EVA-iskunvaimennusvälipohja pronaatiotuella. Kosteutta poistava vuori, sekä irtopohjallinen geelivaimennuksella. Pitoa lisäävä, antistaattinen, öljyn- sekä lämmönkestävä (300C) patentoitu SRX pohjarakenne (kumia/nitriiliä). EN ISO 20345:2004: S1P HRO SRC. Teräskärki & naulaanastumissuoja. Kevyt, leveälestinen turvajalkine kärkisuojalla. Päällinen PU-nupukkia/tekstiiliä. Kokopitkä EVA-iskunvaimennusvälipohja pronaatiotuella. Kosteutta poistava vuori, sekä irtopohjallinen geelivaimennuksella. Pitoa lisäävä, antistaattinen, öljynsekä lämmönkestävä (300C) patentoitu SRX pohjarakenne (kumia/ nitriiliä).
Toimitukset 12/2012 alkaen Kevätuutuus 2013 71562200 SENSOR 71616300 BRODE EN ISO 20345: S3 HRO. Teräskärki & naulaanastumissuoja. Vepenpitävä, leveälestinen turvajalkine. Päällinen nupukkia/tekstiili. Hengittävä vuori sekä irroitettava antibakteerinen, nopeasti kuivuva pohjallinen. Kokopitkä EVA- iskunvaimennusvälipohja. Pitoa lisäävä, öljyn- sekä lämmönkestävä (300C) patentoitu SRX pohjarakenne (kumia/nitriiliä). EN ISO 20345:2004 S1P HRO Teräskärki & naulaanastumissuoja. Streethenkinen, leveälestinen turvajalkine kumisella kärkisuojalla. Päällinen pintanahkaa. Irroitettava, nopeasti kuivuva iskunvaimennuspohjallinen. Pitoa lisäävä, antistaattinen, öljyn- sekä lämmönkestävä (300C) patentoitu SRX pohjarakenne (kumia/nitriiliä). 70669200 RICOCHET 71563500 MOOR EN 345: SB HRO. Teräskärki. Normaalilestinen turvajalkine. Päällinen hengittävä mesh/ PU-nupukki. Hengittävä vuori sekä irroitettava antibakteerinen, nopeasti kuivuva pohjallinen. Kokopitkä EVA- iskunvaimennusvälipohja. Öljyn- sekä lämmönkestävä kulutuspohjarakenne 300C(luonnonkumia/ nitriiliä). EN 345: S1P HRO. Teräskärki. Kevyt, normaalilestinen turvajalkine. Päällinen hengittävä mesh/pu-nupukki. Hengittävä vuori sekä irroitettava antibakteerinen, nopeasti kuivuva pohjallinen. Kokopitkä EVA-iskunvaimennusvälipohja. Öljyn- sekä lämmönkestävä kulutuspohjarakenne 300C(luonnonkumia/ nitriiliä). 71123900 SIGNET 71559700 KAUFMAN Koot 39-47. EN ISO 20345: 2004: S1P HRO SRC. Teräskärki & naulaanastumissuoja. Kevyt, leveälestinen turvajalkine kärkisuojalla. Päällinen mokkaa/tekstiiliä. Pronaatiotuetussa, kokopitkässä iskunvaimennusvälipohjassa on yhdistetty kovuusasteeltaan kahta eri EVA-materiaalia. Kosteutta poistava vuori, sekä irtopohjallinen geelivaimennuksella. Pitoa lisäävä, antistaattinen, öljyn- sekä lämmönkestävä (300C) patentoitu SRX pohjarakenne (kumia/nitriiliä). EN ISO 20345: S1P HRO SRC. Teräskärki & naulaanastumissuoja. Kevyt, leveälestinen turvajalkine, kärkisuoja kumia. Päällinen pintanahkaa / tekstiiliä. Kosteutta poistava sekä hengittävä vuori. Irroitettava, nopeasti kuivuva iskunvaimennuspohjallinen. Tuplavaimennettu kantaosa sekä EVA- iskunvaimennusvälipohja. Pitoa lisäävä, antistaattinen, öljyn- sekä lämmönkestävä (300C) patentoitu SRX pohjarakenne (kumia/nitriiliä).
70530100 TORQUE 71565700 ARGON EN 345: S3 HRO. Teräskärki & naulaanastumissuoja. Leveälestinen turvajalkine, kärkisuoja PU:ta. Päällinen vettähylkivää pintanahkaa. Hengittävä vuori sekä irroitettava, antibakteerinen, nopeasti kuivuva iskunvaimennuspohjallinen. Antistaattinen, öljyn- sekä lämmönkestävä kulutuspohjarakenne 300C(luonnonkumia/nitriiliä). EN ISO 20345: S1P HRO SRC. Komposiittikärki & naulaanastumissuoja, kärkisuoja kumia. Leveälestinen täysin metalliton turvajalkine, Päällinen pintanahkaa. Hengittävä vuori. Irroitettava, nopeasti kuivuva iskunvaimennuspohjallinen. EVAiskunvaimennusvälipohja. Pitoa lisäävä, antistaattinen, öljyn- sekä lämmönkestävä (300C) patentoitu SRX pohjarakenne (kumia/nitriiliä). 71323300 FORMATION 71324100 FORMATION HI EN ISO 20345: S1P HRO SRC. Komposiittikärki & naulaanastumissuoja. Leveälestinen täysin metalliton turvajalkine, Päällinen PU-nupukkia / tekstiiliä. Hengittävä vuori. Irroitettava, nopeasti kuivuva iskunvaimennuspohjallinen. EVA- iskunvaimennusvälipohja. Pitoa lisäävä, antistaattinen, öljyn- sekä lämmönkestävä (300C) patentoitu SRX pohjarakenne (kumia/nitriiliä). EN ISO 20345: S1P HRO SRC. Komposiittikärki & naulaanastumissuoja. Leveälestinen täysin metalliton turvajalkine, Päällinen PU-nupukkia / tekstiiliä. Hengittävä vuori. Irroitettava, nopeasti kuivuva iskunvaimennuspohjallinen. EVA- iskunvaimennusvälipohja. Pitoa lisäävä, antistaattinen, öljyn- sekä lämmönkestävä (300C) patentoitu SRX pohjarakenne (kumia/nitriiliä). 71273200 DIAGNOSTIC 71191100 DIAGNOSTIC HI EN ISO 20345: S3 HRO SRC. Teräskärki & naulaanastumissuoja. Erikoisleveälestinen turvajalkine, kärkisuoja kumia. Päällinen vettähylkivää pintanahkaa. Kosteutta poistava sekä hengittävä vuori. Irroitettava, nopeasti kuivuva iskunvaimennuspohjallinen. Pitoa lisäävä, antistaattinen, öljyn- sekä lämmönkestävä (300C) patentoitu SRX pohjarakenne (kumia/nitriiliä). EN ISO 20345: S3 HRO SRC. Teräskärki & naulaanastumissuoja. Erikoisleveälestinen turvajalkine, kärkisuoja kumia. Päällinen vettähylkivää pintanahkaa. Kosteutta poistava sekä hengittävä vuori. Irroitettava, nopeasti kuivuva iskunvaimennuspohjallinen. Pitoa lisäävä, antistaattinen, öljyn- sekä lämmönkestävä (300C) patentoitu SRX pohjarakenne (kumia/nitriiliä).
71190900 PROPANE 71441800 AZIZIA EN ISO 20345: S3 HRO SRC. Teräskärki & naulaanastumissuoja. Erikoisleveälestinen turvajalkine, kärkisuoja kumia. Päällinen vettähylkivää pintanahkaa sivuilla resorit. Kosteutta poistava sekä hengittävä vuori. Irroitettava, nopeasti kuivuva iskunvaimennuspohjallinen. PU- iskunvaimennusvälipohja. Pitoa lisäävä, antistaattinen, öljyn- sekä lämmönkestävä (300C) patentoitu Toimitukset 12/2012 alkaen EN 345: SBP HRO SRA. Teräskärki & naulaanastumissuoja. Vedenpitävä. Erikoisleveälestinen turvajalkine kärkisuojalla. Päällinen vedenpitävää pintanahkaa, alaosastaan erikoisvahvistettu. Thinsulate (400 g) lämmöneristys sekä Polar Fleece vuori. Hengittävä vuori, sekä irroitettava antibakteerinen, nopeasti kuivuva iskunvaimennuspohjallinen. Kokopitkä iskunvaimennusvälipohja kevyestä PU:sta. Pitoa lisäävä, antistaattinen, öljyn- sekä lämmönkestävä (300C) patentoitu SRX pohjarakenne (kumia/nitriiliä). 71560700 SPARTAN 70530300 PNEUMATIC EN 345-S3 HRO. Teräskärki & naulaanastumissuoja. Leveälestinen turvajalkine, kärkisuoja PU:ta. Päällinen vettähylkivää pintanahkaa. Hengittävä vuori sekä irroitettava, antibakteerinen, nopeasti kuivuva iskunvaimennuspohjallinen. Antistaattinen, öljyn- sekä lämmönkestävä kulutuspohjarakenne 300C(luonnonkumia/nitriiliä). EN ISO 20345: S3 HRO SRC. Teräskärki & naulaanastumissuoja. Erikoisleveälestinen turvajalkine, kärkisuoja kumia. Päällinen vettähylkivää pintanahkaa. FreezFlame ääriolosuhdeominaisuudet, Thinsulate lämmöneristys, kosteutta poistava sekä hengittävä vuori. Irroitettava, nopeasti kuivuva iskunvaimennuspohjallinen. Tuplavaimennettu kantaosa, pitoa lisäävä, antistaattinen, öljyn- sekä lämmönkestävä (300C) patentoitu SRX pohjarakenne (kumia/nitriiliä). 71564600 OLTON 71057100 SUPREMACY EN ISO 20345: S3 HRO CT. Komposiittikärki & naulaanastumissuoja. Leveälestinen turvajalkine täysin metalliton turvajalkine, päällinen rasvanahkaa. Lämmin kosteutta poistava sekä hengittävä vuori. Irroitettava, nopeasti kuivuva iskunvaimennuspohjallinen. Pitoa lisäävä, antistaattinen, öljyn- sekä lämmönkestävä (300C) patentoitu SRX/Flexion pohjarakenne (kumia/nitriiliä). EN 345: SBP HRO SRA. Teräskärki & naulaanastumissuoja. Vedenpitävä, leveälestinen turvajalkine kärkisuojalla. Päällinen vedenpitävää pintanahkaa, alaosastaan erikoisvahvistettu. Sivussa käyttöä helpottava vetoketju, jonka takana vedenpitävä nahkailtti. Hengittävä vuori sekä irroitettava antibakteerinen, nopeasti kuivuva iskunvaimennuspohjallinen. Kokopitkä iskunvaimennusvälipohja kevyestä PU:sta. Kiipeilyä varten tikaskitkarakenne
Kevätuutuus 2013 TYÖJALKINEET Caterpillarin työjalkineet on suunniteltu ja toteutettu laadukkaita materiaaleja käyttäen. Voit paremmin kun käytät oikeanlaisia jalkineita.ergonomiaa ja käyttömukavuutta ajatellen Caterpillar työjalkineet ovat ehdottomasti huippuluokkaa. 71224700 VERSA Urheilutyyppinen kenkä pintanahasta sekä tekstiilistä. Vaihdettava EVA iskuvaimennettu irtopohjallinen. EVA-iskunvaimennusvälipohja. Kulutuspohja kumia. 71606600 FILTER Urheilutyyppinen kenkä nahasta sekä tekstiilistä. Vaihdettava EVA iskuvaimennettu irtopohjallinen. EVA-iskunvaimennusvälipohja. Kulutuspohja kumia. 71213100 VERO 71544100 RECOURSE 71472800 SYNTAX Pintanahkaa. Vaihdettava iskunvaimennusirtopohjallinen. Mokkaa ja tektiilia. EVA-iskunvaimennusvälipohja.Vaihdettava irtopohjallinen. Kulutuspohja kumia. Mokkaa ja tektiilia. Links system EVA-iskunvaimennusvälipohja.Vaihdettava irtopohjallinen. i-technology iskunvaimennuspohjarakenne. 71304900 INUVIK 71214900 SETZER 71215500 SETZER Nahkaa. EVA- iskunvaimennusvälipohja, vaihdettava irtopohjallinen. Kulutuspohja kumia. Mokkaa. Vaihdettava iskunvaimennusirtopohjallinen. Mokkaa. Vaihdettava iskunvaimennusirtopohjallinen. Kevätuutuus 2013 Kevätuutuus 2013 71362900 MODESTO Mokkaa. EVA- iskunvaimennusvälipohja, vaihdettava irtopohjallinen. Kulutuspohja kumia. 71487200 CHET Mokkaa. Vaihdettava EVA iskunvaimennuspohjallinen. Kulutuspohja kumia. 71486900 ALEC Mokkaa/kanvasta Vaihdettava EVA iskunvaimennuspohjallinen. Ulkopohja kumia.
71416000 AVAIL Vedenpitävä nilkkuri pintanahasta. Hengittävä vuori. Ulkopohja kumia. 71295900 BLUSTER Vedenpitävä nilkkuri pintanahasta. Hengittävä vuori. Ulkopohja kumia, perinteinen Goodyear Welt rakenne. 71538000 GUSTER Vesitiivis nilkkuri pintanahasta, alaosa kumitettu. Thinsulate vuori. Ulkopohja kumia. 71460100 MILTON Nilkkuri pintanahasta. Hengittävä vuori. Ulkopohja EVAta. 71340100 STICK SHIFT Perinteinen nupukkinilkkuri.hengittävä vuori. Ulkopohja kumia. 70162900 SECOND SHIFT Koot 41 45. Perinteinen nupukkinilkkuri.hengittävä vuori. Ulkopohja kumia, perinteinen Good-year Welt rakenne. NAISTEN NAISTEN 70377700 OUTLAW 30454600 KEA 30496100 REGAN TAN Koot 40 46. Pintanahkainen bikermallinen bootsi. Ulkopohja kumia, perinteinen Good-year Welt rakenne. Koot 36-41. Kanvas. Vaihdettava irtopohjallinen. Koot 36-41. Nahkakenkä. Vaihdettava irtopohjallinen. NAISTEN NAISTEN NAISTEN 30160200 SECOND SHIFT Koot 36-41. Perinteinen nupukkinilkkuri.hengittävä vuori. Ulkopohja kumia, perinteinen Good-year Welt rakenne. 30040800 OUTLAW Koot 36-41. Pintanahkainen bikermallinen bootsi. Ulkopohja kumia, perinteinen Good-year Welt rakenne. 30518200 FEVER Koot 36-41. Nahkavarsikenkä Polartec vuorella. Ulkopohja kumia.
Työvaatteet Cat Workwear on työvaatekokonaisuus joka toimii hyvin sekä työkäytössä että vapaaajalla. Huolella mietityt yksityiskohdat sekä muotoilu takaa toimivuuden erilaisissa työypäristöissä 13130380 INSULATED TWILL PARKA Koot: S-XXXL. Grafitinharmaa Tuulta- ja vettähylkivä Stormblocker Plus kalvollinen talvitakki teipatuilla saumoilla. Vuorattu lämpimällä ribstop nylonilla. Kaulukseen käännettävä huppu. Kaksisuuntainen vetoketju suojattu tuulilistalla, vyötäröllä säätönauha.vetoketjullinen povitasku, etutaskut ym. Heijastinnauha hihoissa, rintasekä selkäpuolella. 13130310 RIDGE JACKET Koot: S-XXL Musta Tuulta- ja vettähylkivä vuorattu työtakki sisäkauluksella ja hupulla.vetoketju suojattu sisäpuolisella tuulilistalla. Kaksi etutaskua, povitasku, hihanpäät sekä vyötärönauha säädettävissä. 13130270 APEX RIPSTOP PARKAS Koot: S XXL Musta Tuulta- ja vettähylkivä vuorattu työtakki, kaulukseen käännettävällä hupulla.vetoketju suojattu tuulilistalla. Useita vetoketjullisia ja läpällisiä taskuja. Hihanpäät säädettävissä. 13130490 INSULATED TECH JACKET Koot: S-XXL. Musta Tuulen, vedenpitävä sekä hengittävä vuorattu talvi/kalvotakki teipatuilla saumoilla. Irrotettava microfleecellä vuorattu huppu. Vetoketju suojattu tuulilistalla, korkea tuulikaulus. Hihoissa resori ja hihanpäät säädettävissä, vyötäröllä säätönauha. Isot läpälliset etutaskut, rinnassa vinotaskut vetoketjulla sekä etutaskujen takana kädenlämmitystaskut. W1143200 HEAVY INSULATED JACKET Koot: S-XXXL. Musta Tuulta- ja vettähylkivä vuorattu talvitakki, irrotettavalla hupulla.kaksisuuntainen vetoketju suojattu tuulilistalla,vyötäröllä säätönauha. Erilaisia taskuja yhteensä 15 kpl. Heijastimet sekä rinta- että selkäpuolella.resori hihoissa ja hihanpäät säädettävissä.
13130500 ALPINE JACKET Koot: S-XXXXL Grafitinharmaa Vettähylkivä toppatakki hupulla. Vetoketju suojattu sisäpuolisella tuulilistalla. Kaksi etutaskua sekä rintatasku vetoketjulla. Resori hihoissa ja hihanpäissä. 13130340 CHALLENGER INSULATED Koot: S-XXL. Musta Kevyt polyesteri vuorattu työtakki, raglanhihat softshelliä. Kaksisuuntainen vetoketju suojattu tuulilistalla, vyötäröllä säätönauha, hihanpäät säädettävissä. Vetoketjullinen povitasku, etutaskut ym. W1108500 DELUXE JACKET Koot: S-XXXL. Musta Tuulen- ja vedenkestävä takki stormblocker+ kalvolla. Mikrofleece vuorattu kaulus. Vetoketju suojattu tuulilistalla, muut vetoketjut vedenpitävät.saumat teipattu sekä huppu irroitettava, hihoissa resori ja hihanpäät säädettävissä.selkäpuolella tuuletusaukko ja vyötäröllä säätönauha. W1144000 SOFT SHELL JACKET Koot: S-XXL. Musta Vettähylkivä ja tuulenkestävä, hengittävä stormblocker takki stretchkankaasta. Vetoketju suojattu sisäpuolisella tuulilistalla, heijastinnauha hihoissa sekä rinta- että selkäpuolella. Vetoketjulliset etutaskut sekä povitasku. 13130330 VENTURE FLEECE JACKET Koot: S XXXL Harmaa/Musta 510 g/m2 100% Polyester-fleece takki. Vetoketjun alla tuulilista. Vetoketjullinen povitasku. Kaksi sivutaskua, hihat ja kuluvimmat kohdat vahvistettu. 13130580 ACTIVE WORK JACKET Koot: S XXXXL Ruudullinen 230g/m2 Vuorellinen fleecehupparitakki. Etutaskut sekä rintataskut neppareilla. Hihanpäät säädettävissä, sisäpuolella monikäyttötaskut. 13130020 WIND SHIELD FLEECE Koot: S-XXL Grafitinharmaa/musta. Tuulta- ja vettähylkivä fleecetakki. Olkapäät ja hihat vahvistettu. Säädettävät hihansuut. Kaksi vetoketjullista etutaskua sekä napoleontasku vetoketjulla. Vyötäröllä säätönauha. 19107300 FULL ZIP BERBER LINED SWEATSHIRT Koot: S XXXL Musta 440g/m2 60% Puuvilla 40% Polyesteri Teddy-vuorellinen huppari vetoketjulla. Isot etutaskut ja iso CAT logo. 13220060 TRADEMARK VEST Koot: S-XXL Musta/Harmaa 300g/m2 60% Puuvilla Canvas 40% Polyesteri Vuorattu, vetoketjullinen liivi. Kaksi tilavaa etutaskua sekä povitasku vetoketjulla. Hartiat vahvistettu, vyötäröllä säätönauha.
19107480 POWER STRIPE ZIP HOOD Koot: S XXL Musta/keltaraita 360g/m2 80 % Puuvilla 20 % Polyesterfleece Vetoketjullinen huppari. Isot etutaskut. Rinnassa CATERPILLAR keltaraitalogo. W1084000 (-016/-155) FULL ZIP HOOD Koot: XS XXL Musta(-016) / Punainen(-155) 360g/m2 80 % Puuvilla 20 % Polyesteri Vetoketjullinen huppari. Isot etutaskut. CAT logo rinnassa sekä iso CATERPILLAR hihalogo. 19107260 HEAVY DUTY ZIP SWEATSHIRT Koot: S- XXL T. Sininen 360g/m2 80% Puuvilla 20% Polyesteri Vetoketjullinen huppari. Isot etutaskut rinnassa iso kaarilogo. 19107490 PATCH ZIP HOOD Koot: S XXL Ruskea 360g/m2 80 % Puuvilla 20 % Polyesteri Vetoketjullinen huppari. Isot etutaskut. Rinnassa logoja. 15100340 TRADEMARK BANNER TEE L/S Koot: S- XXL Musta 200 g/m2 100 % Puuvillajersey CAT logo rinnassa sekä Iso CATERPILLAR hihalogo. 15100740 BLOCK TEE L/S Koot: S-XXL Musta 180g/m2 100% Jersey Puuvilla CATERPILLAR logo rinnassa. 15100730 BLOCK TEE Koot: S-XXL Musta 200 g/m2 100% puuvilla. C1707540 MOTOR GRADER TEE Koot: S-XL Ruskea 200 g/m2 100% puuvilla. W0532400 (-555/-155/-016) TRADEMARK TEE Koot: S-XXXL Keltainen(-555)/Punainen(-155)/ Musta(-016) 200g/m2 100% Puuvilla Rinnassa sekä selässä CAT-logo.
Kevätuutuus 2013 TECSOL OY Kevätuutuus 2013 15100330 3XDRY TEE Koot: M-XXL Musta 140 g/m2. 97% puuvilla 3% spandex. Tekninen v-aukkoinen t-paita. Vettähylkivää kangasta, vetoketjullinen rintatasku. 2510313 (-16C/ 14C) CATERPILLAR DIESEL TEE Koot: S-XXL Keltainen(-16C)/Sininen(-14C) 150g/m2 100% Puuvillajersey Rinnassa CAT-logo 2510320 032 ON THE JOB TEE Stl. S XXL Harmaa 200g/m2 100% Puuvillajersey Rinnassa CAT-logo. 26205460 FULL SERVICE POLO Koot: S-XXL T.Sininen 180 g/m2 100 % Puuvillajersey Rintalogo vasemmalla sekä napillinen tasku. Kevätuutuus 2013 FLEX LAYER Tekniset alusvaatteet Flex Layer tekniset aluspaidat ja alushousut pitävät sinut lämpimänä ja kuivana olosuhteista riippumatta. Monikäyttöiset ja nopeasti kuivuvat Flex Layer aluskerrastot optimoi lämmönpitävyyden ja siirtää tehokkaasti - kosteutta iholta. Kiristämättömät tasosaumat ja neljään suuntaan joustava stretchmateriaali takaavat liikkumisvapauden. 14990100 FLEX LAYER L/S TEE Koot: S-XXL Musta 190g/m2 96% Polyester / 4% Spandex. Kosteutta siirtävä antimikrobinen, hajuja keräämätön materiaali. Pyöreä kaulus ja pitkät hihat. 2620585 LOGO APPLIQUE POLO Koot: S-XXL T.Sininen 200 g/m2 100 % Puuvillajersey Rintalogo vasemmalla. 14990110 FLEX LAYER LONG JOHN Koot: S-XXL Musta 190 g/m2 96 % Polyester 4 % Spandex Kosteutta siirtävä antimikrobinen, hajuja keräämätön materiaali. 14990090 FLEX LAYER QUARTER ZIP Stl. S-XXL Musta 190 g/m2 96 % Polyester 4 % Spandex Kosteutta siirtävä antimikrobinen, hajuja keräämätön materiaali. Poolokaulus, vetoketju tuulilistalla ja pitkät hihat.
28110680 DIESEL SIXTY JEANS Koot: Pituus 32 30-38 Koot: Pituus 34 32-40 Perinteinen sininen, 375g/m2, 100% puuvilladenimiä. Klassillinen 5-taskufarkku kolikkotaskulla. Classic fit vetoketjusepaluksella. C8200160 CARGO TROUSERS Koot: Pituus 32 30-40 Musta Koot: Pituus 34 34-42 300g/m2, 65% polyesteri / 35% puuvilla. Reisitaskuhousu polvisuojataskuilla. Kaksi tilaavaa etutaskua. Omat paikat puhelimelle sekä pientyökaluille. Kaksi reisi- sekä takataskua läpällä. Kumitettu vyötärönauha. 18110430 TECH PANT Koot: Pituus 32 30-38 Musta Koot: Pituus 34 34-42 300 g/m2, 60% puuvilla / 40% polyesteri. Huoltomiehen työhousu. Isot reisitaskut työkalu-, puhelintaskut. Kaksi takataskua. POSCAT99 CAT POLVISUOJA Leveys 175 mm Korkeus 200 mm Paksuus 20 mm Polvisuojat ammattikäyttöön 28110450 ORIGINAL JEANS Koot: Pituus 32 32-38 Tummansininen, 425g/m2, 100% puuvilladenimiä. Klassillinen 5-taskufarkku kolikkotaskulla. Classic fit nappikiinnityksellä. C9800160 CARGO SHORTS Koot: 30-40 Musta 300g/m2, 65% polyesteri / 35% puuvilla. Reisitaskushortsi kahdella tilavalla etutaskulla. Omat paikat puhelimelle sekä pientyökaluille. Kaksi reisi- sekä takataskua läpällä. Kumitettu vyötärönauha. 18209030 DL PIRATE LEG TROUSERS Koot: 30-40 Musta 220g/m2, 100% puuvilla ripstop. Riipputaskushortsi polvisuojataskuilla. Kuluvimmat kohdat vahvistettu. Reisissä työkalu-, puhelintaskut sekä vasaralenkki. Kaksi takataskua toinen läpällä. Vyökiinnityksiä varten tarrakiinnikkeet. Leveä vyötärönauha.
18110330 TRADE TWILL TROUSERS Koot: Pituus 32 30-38 Harmaa/Musta Koot: Pituus 34 32-42 275g/m2, 52% puuvilla / 48% polyesteri. Riipputaskuhousu polvisuojataskuilla. Kuluvimmat kohdat vahvistettu. Reisissä työkalu-, puhelintaskut sekä vasaralenkki. Kaksi takataskua toinen läpällä. Vyökiinnityksiä varten tarrakiinnikkeet. Leveä kumitettu vyötärönauha. C1720160 TRADEMARK TROUSERS Koot: Pituus 32 30-38 Musta Koot: Pituus 34 32-42 300 g/m2, 60% puuvilla / 40% polyesteri. Riipputaskuhousu polvisuojataskuilla. Kuluvimmat kohdat vahvistettu. Reisissä työkalu-, puhelintaskut sekä vasaralenkki. Kaksi takataskua toinen läpällä. Vyökiinnityksiä varten tarrakiinnikkeet. Leveä kumitettu vyötärönauha. 18110420 MEGA PANT Koot: Pituus 32 30-40 Musta Koot: Pituus 34 32-42 300 g/m2, 60% puuvilla / 40% polyesteri. Riipputaskuhousu polvisuojataskuilla. Kuluvimmat kohdat vahvistettu. Reisissä työkalu-, puhelintaskut sekä vasaralenkki. Kaksi takataskua. 11280720 BOMBER HAT One size Musta 100 % Polyesteri, Lämmin, tuulenpitävä sekä vettähylkivä. 11280730 POWER STRIPE CAP One size Musta/keltaraita 100 % Akryyli 21280510 SERIAL KNIT CAP One Size Kaviar 100% Puuvilla V.Punainen saatavana keväällä 2013 11280430 BRANDED CAP One size Harmaa 100 % Akryyli 11280350 FLEECE LINED KNIT CAP One Size Sininen 100 % Akryyli, fleece vuorella. W0179100 (-102/-016) TRADEMARK CAP One Size V.Punainen(-102) / Musta(-016) 100% Bomull Säädettävä kanvaslippis.
www.cat.com www.caterpillar.com 2012 Caterpillar. CAT, CATERPILLAR, their respective logos, Caterpillar Yellow and Caterpillar Corporate Yellow, as well as corporate and product identity used herein, are trademarks of Caterpillar and may not be used without permission. Selected BRands Nordic AB is an authorized distributor of SRI Apparel Limited, a global apparel and accessory licensee of Caterpillar Inc., as well as of Wolverine Worldwide, a global footwear licensee for Caterpillar Inc.