KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 03/2016 10 KOKOUSAIKA Keskiviikko 20.01.2016 kello 17.30 18.20 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimiston kahvio, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kaunisaho Ari Heiskanen Arja Kaukonen Sinikka Kärkkäinen Matti Laukkanen Matti Tirkkonen Mirja Vänskä Jorma puheenjohtaja varapj MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Helaste Hanna Tuhkanen Anna-Liisa Metso Marko Kinnunen Jarmo kunnanjohtaja, poissa kunnanhall. puheenjohtaja kunnanhall. edustaja esittelijä ja pöytäkirjanpitäjä, tekninen johtaja LAILLISUUS JA PÄÄTÖS- VALTAISUUS Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja saapuvilla olevien jäsenten määrään nähden päätösvaltaiseksi. ASIAT 03-07 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Jorma Vänskä ja Matti Laukkanen. PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOI- TUS JA VARMENNUS Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme PÖYTÄKIRJA ON PIDETTY YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Ari Kaunisaho Tarkastusaika Keitele,.2016 Allekirjoitukset Jorma Vänskä Paikka ja pvm Keitele,..2016 Virka-asema pöytäkirjanpitäjä Jarmo Kinnunen Matti Laukkanen Allekirjoitus
Tekninen lautakunta 20.01.2016 11 KÄSITELLYT ASIAT Liite Asia 3 KIINTEISTÖNHOITAJAN TOIMEN (TEK 05) TÄYTTÄMINEN / KEITELEEN KUNTA 4 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOONTUMINEN 2016 5 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JA RAKENNUSVALVONNAN LASKUJEN HYVÄKSYJÄT 2016 6 TEKNISEN JOHTAJAN PÄÄTÖS- JA TOIMIVALTA URAKKASOPIMUKSISSA JA HANKINNOISSA 2016 7 TEKNISEN TOIMEN TOIMISTON SIIRTO
Tekninen lautakunta 20.01.2016 12 KIINTEISTÖNHOITAJAN TOIMEN (TEK 05) TÄYTTÄMINEN / KEITELEEN KUNTA Khall 7.12.2015 TÄYTTÖLUPA / KIINTEISTÖNHOITAJAN TOIMI (TEK 05) 205 Kiinteistönhoitaja Mikko Jauhiainen on irtisanoutunut kiinteistönhoitajan toimesta 31.1.2016 lukien. Tekninen toimi tarvitsee hänen sijalleen uu-den kiinteistönhoitajan, jotta työtehtävistä voidaan selvitä. Rekrytoinnissa on otettava huomioon myös vesihuoltolaitoksen tarpeet ja päivystysringin toiminta. Tekninen johtaja pyytää teknisen lautakunnan puolesta kunnanhallitukselta lupaa täyttää kiinteistönhoitajan toimi (TEK 05) 1.2.2016 alkaen toistaiseksi. Valittavalta kiinteistönhoitajalta edellytetään sitoutumista yhden päivystysringin malliin. Esitys: Kunnanhallitus myöntää tekniselle lautakunnalle luvan täyttää kiinteistönhoitajan toimi (TEK 05) toistaiseksi.(esitt. kj. HH) Esitys hyväksyttiin. Tekn.ltk. puhelinkokous 8.1.2016 01 Kunnanhallituksen 7.12.2015 myöntämän kiinteistönhoitajan toimen täyttöluvan jälkeen on toimesta julkaistu Kunta Rekryssä, ilmoitustaululla, kunnan kotisivuilla, Pielavesi-Keitele lehdessä ja MOL:in sivuilla. Hakuaika päättyi 31.12.2015 klo 12.00. Oheismateriaali: Yhteenveto hakijoista Esitys: Lisätietojen antaja: Tekninen johtaja Jarmo Kinnunen ja teknisen lautakunnan puheenjohtaja Ari Kaunisaho haastattelevat viikon 2/2016 kuluessa valitsemansa hakijat. Tekninen lautakunta kokoontuu tekemään valintapäätöstä keskiviikkona 20.1.2016 klo 17.30. Käytyjen puhelinkeskustelujen pohjalta lautakunta päättää valintamenettelystä tulevassa kokouksessaan. Tekninen johtaja. Jarmo Kinnunen Keiteleen kunnan tekninen toimisto Äyräpääntie 2 (Pl 14) 72600 KEITELE Puh 0400-575 169 Fax 017-273 1759 sähköposti: jarmo.kinnunen@keitele.fi
Tekninen lautakunta 20.01.2016 13 Tekn.ltk. 14.01.2016 02 1. Lautakunta päätti kutsua haastatteluun Mikko Rädyn, Petteri Siekkisen ja Ismo Juvosen maanantaina 18.1.2016 klo 15.30 alkaen. 2. Haastattelijoiksi valittiin Jarmo Kinnunen, Ari Kaunisaho ja Marko Metso. Seuraava kokous keskiviikkona 20.01.2016. ------------------------------------------ Tekn.ltk. 20.01.2016 03 Kiinteistönhoitajan toimea hakeneista on haastateltu Mikko Rätyä, Petteri Siekkistä ja Ismo Juvosta. Tekninen lautakunta kuulee haastattelijoiden esityksen ja perustelut kiinteistönhoitajaksi. Esitys: Tekninen lautakunta päättää kiinteistönhoitajan valinnasta. (Esitt. tekn.joht. JK) Kiinteistönhoitajaksi valittiin Ismo Juvonen. Perustelu: Hän on kelpoinen. Hänellä on melko pitkä kokemus ja tietämys sekä kunnan kiinteistöistä että henkilöistä. Hän on sosiaalinen, yhteistyökykyinen ja motivoitunut. Lisätietojen antaja: Tekninen johtaja. Jarmo Kinnunen Keiteleen kunnan tekninen toimisto Äyräpääntie 2 (Pl 14) 72600 KEITELE Puh 0400-575 169 Fax 017-273 1759 sähköposti: jarmo.kinnunen@keitele.fi
Tekninen lautakunta 20.01.2016 14 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOONTUMINEN 2016 Tekn.ltk 04 Lautakunnan kokoukset on pidetty pääsääntöisesti keskiviikkoisin klo 17.30. Kokouksesta on pidetty pöytäkirjaa, jonka pöytäkirjantarkastajat ovat tarkastaneet seuraavan viikon maanantaihin mennessä. Tarkastettu pöytäkirja on pidetty nähtävillä tiistaina teknisessä toimistossa Esitys: Tekninen lautakunta kokoontuu tarvittaessa pääsääntöisesti kuukauden toisena keskiviikkona alkaen klo 17.30. Kokouksesta pidetään pöytäkirjaa, jonka pöytäkirjantarkastajat tarkastavat seuraavan viikon maanantaihin mennessä. Tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävillä saman viikon tiistaina teknisessä toimistossa. (Esitt. tekn.joht. JK) Lisätietojen antaja: Esitys hyväksyttiin. Tekninen johtaja. Jarmo Kinnunen Keiteleen kunnan tekninen toimisto Äyräpääntie 2 (Pl 14) 72600 KEITELE Puh 0400-575 169 Fax 017-273 1759 sähköposti: jarmo.kinnunen@keitele.fi
Tekninen lautakunta 20.01.2016 15 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JA RAKENNUSVALVONNAN LASKUJEN HYVÄKSYJÄT 2016 Tekn.ltk 05 Kunnan hallintosäännön (liite 5) kohdan IV 19 10 mukaan lautakunta määrää toimialaansa koskevien laskujen sekä muiden tulo- ja menotositteiden hyväksyjät. Laskujen hyväksyjinä vuonna 2015 on toiminut tekninen johtaja. Teknisen johtajan matkalaskujen hyväksyjänä on toiminut hallintojohtaja vuonna 2015. (Valm. tekn.joht. JK) Esitys: Lisätietojen antaja: Tekninen lautakunta päättää, että teknisen lautakunnan ja rakennusvalvonnan laskujen hyväksyjinä vuonna 2016 toimii tekninen johtaja ja teknisen johtajan estyneenä ollessa hallintojohtaja. Teknisen johtajan matkalaskut hyväksyy hallintojohtaja. (Esitt. tekn.j. JK): Esitys hyväksyttiin. Tekninen johtaja. Jarmo Kinnunen Keiteleen kunnan tekninen toimisto Äyräpääntie 2 (Pl 14) 72600 KEITELE Puh 0400-575 169 Fax 017-273 1759 sähköposti: jarmo.kinnunen@keitele.fi
Tekninen lautakunta 20.01.2016 16 TEKNISEN JOHTAJAN PÄÄTÖS- JA TOIMIVALTA URAKKASOPIMUKSISSA JA HANKINNOISSA 2016 Tekn.ltk 06 Keiteleen kunnan hallintosääntö 15.11.2014 alkaen. V LUKU / VIRANHALTIJAN PÄÄTÖS- JA TOIMIVALTA 23 Viranhaltijan erityinen päätös- ja toimivalta 4. Tekninen toimi Tekninen johtaja 6. päättää niistä urakkasopimuksista ja tehtävistä hankinnoista, joiden arvo ei ylitä lautakunnan vuosittain vahvistamaa euromäärää. Tekninen lautakunta vahvistaa vuosittain teknisen johtajan päätös- ja toimivallan urakkasopimuksissa ja hankinnoissa. Muuten päätösvalta on rajattu 25 000 :oon. Tekninen toimi rakennuttaa ja hankkii investointiohjelman mukaiset tavarat ja palvelut suurelta osin. Hankintoja ohjaa kunnan oma hankintaohje ja muuten laki julkisista hankinnoista sekä EU-direktiivit. Julkisista hankinnoista annettu laki (348/2007) Hankintalainsäädännön EU-kynnysarvot muuttuvat 1.1.2016 Euroopan komissio on tarkastanut EU:n julkisia hankintoja koskevien direktiivien kynnysarvot ja julkaissut tarkistetut kynnysarvot Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL 25.11.2015 L 307, s. 5-8). Julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 16 :ssä, vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alla toimivien yksiköiden hankinnoista annetun lain (349/2007) 12 :ssä sekä julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista annetun lain (1531/2011) 12 :ssä säädetyt kynnysarvot ovat 1.1.2016 alkaen seuraavat: EU-KYNNYSARVOT (HANKINTALAIN 16 ) Hankintalaji Kynnysarvo (euroa) Valtion keskushallintoviranomainen Tavara- ja palveluhankinnat 135 000 209 000 Rakennusurakat 5 225 000 5 225 000 Käyttöoikeusurakat 5 225 000 5 225 000 Suunnittelukilpailut 135 000 209 000 Muut hankintaviranomaiset Vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alla toimivien yksiköiden hankinnoista annettu laki (349/2007, ns. erityisalojen hankintalaki)
Tekninen lautakunta 20.01.2016 17 TEKNISEN JOHTAJAN PÄÄTÖS- JA TOIMIVALTA URAKKASOPIMUKSISSA JA HANKINNOISSA 2016 Tekn.ltk 06 KYNNYSARVOT (ERITYISALOJEN HANKINTALAIN 12 ) Hankintalaji Kynnysarvo (euroa) Tavara- ja palveluhankinnat 418 000 Rakennusurakat 5 225 000 Suunnittelukilpailut 418 000 Julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista annettu laki (1531/2011) EU-KYNNYSARVOT (LAIN 12 ) Hankintalaji Kynnysarvo (euroa) Tavara- ja palveluhankinnat 418 000 Rakennusurakat 5 225 000 Kansalliset kynnysarvot (Hankintalain 15 ) Hankintalaji Kynnysarvo (euroa) Tavara- ja palveluhankinnat 30 000 Käyttöoikeussopimukset 30 000 Liitteen B (ryhmä 25) terveydenhoito- ja sosiaalipalvelut ja koulutuspalvelut yhteishankintana 100 000 Rakennusurakat 150 000 Käyttöoikeusurakat 150 000 Suunnittelukilpailut 30 000 Hankintojen sujuvuuden ja aikataulutuksen takia on järkevää vahvistaa tekniselle johtajalle suurempi päätös- ja toimivalta urakkasopimuksissa ja hankinnoissa. Kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa ei ole juurikaan harkintavaltaa, vaan hankinnat tulee tehdä hankintalakien ja EUdirektiivien mukaisesti. Esitys: Tekninen lautakunta päättää vahvistaa teknisen johtajan päätös- ja toimivallan urakkasopimuksissa ja hankinnoissa. (Esitt.pj. AK) Tekninen lautakunta vahvistaa vuosittain teknisen johtajan päätös- ja toimivallan urakkasopimuksissa ja hankinnoissa 30.000 :oon.
Tekninen lautakunta 20.01.2016 18 TEKNISEN JOHTAJAN PÄÄTÖS- JA TOIMIVALTA URAKKASOPIMUKSISSA JA HANKINNOISSA 2016 Tekn.ltk 06 Lisätietojen antaja: Puheenjohtaja Ari Kaunisaho Rinnepolku 1 72600 KEITELE Puhelin: 044-5382885 sähköposti: ari.kaunismaki@keitele.fi Esteellisyys Tekninen johtaja Jarmo Kinnunen ei osallistunut esteellisenä päätöksen tekoon.
Tekninen lautakunta 20.01.2016 19 TEKNISEN TOIMEN TOIMISTON SIIRTO Tekn.ltk. 20.01.2016 07 Teknisen toimiston tiloissa kunnantoimiston C-rakennuksessa on putkistovuodon aiheuttama sisäilmaongelma. Toimiston neuvotteluhuoneen välipohjassa (lattiassa) on vuotanut lämmitysputki jo kauan. Rakenteen kosteus on pintakosteusmittarilla mitattuna yli 140 %. Lisäksi vettä vuotaa vuorokaudessa useita litroja kellarin siivouskeskukseen. Vikaa ei voi korjata avaamatta betonirakennetta. Rakennuksen putkistot ovat alkuperäiset 1960 vuodelta. Rakennuksen kunto on muutoinkin alkuperäinen. Rakennus on talvisin kylmä ja vetoinen. Jotta rakennus saataisiin käyttökuntoiseksi, tulisi rakennukseen tehdä erittäin laaja peruskorjaus. Tämä ei ole taloudellisesti järkevää. Järkevämpää on poistaa rakennus käytöstä ja sijoittaa toiminnot toistaiseksi viereiseen B-rakennukseen. C- rakennuksesta on irtisanottava yksi vuokralainen ja B-rakennuksesta toinen, jotta toiminnot sopivat tiloihin. Lisäksi elinkeinoasiamiehen tilat siirtyvät B-taloon. Vuokralaisia on jo informoitu tilanteesta. Vapaita vuokra-asuntoja on tarjota tilalle. Esitys Tiedoksi: Lisätietojen antaja: Tekninen lautakunta päättää siirtää teknisen toimen B-rakennukseen ja poistaa C-rakennuksen käytöstä mahdollisimman pian. Perustelu: C- rakennuksessa on putkistovuoto, joka on aiheuttanut tiloihin vakavan sisäilmaongelman. C-rakennusta ei ole taloudellisesti järkevää enää korjata käyttökuntoon. C-rakennuksen lämmitys, vesi- ja viemärilinjat suljetaan ja sähköt katkaistaan. Rakennuksen purkamisesta päätetään erikseen. (Esitt. tekn.j. JK): Esitys hyväksyttiin. Vuokralaiset, elinkeinoasiamies, kunnanhallitus Tekninen johtaja. Jarmo Kinnunen Keiteleen kunnan tekninen toimisto Äyräpääntie 2 (Pl 14) 72600 KEITELE Puh 0400-575 169 Fax 017-273 1759 sähköposti: jarmo.kinnunen@keitele.fi
Tekninen lautakunta 20.01.2016 20 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska perusteet päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pykälät 3, 4, 5, 6, 7 HallintolainkäyttöL 5 :n/muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusviranomainen ja aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite, sähköposti, telefax Keiteleen tekninen lautakunta Äyräpääntie 2C PL 14 72601 KEITELE sähköposti: keitele@keitele.fi telefax: (017) 273 1099 Pykälät Oikaisuvaatimuskirjelmän sisältö ja toimittaminen Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Ks. jäljempänä Liitetään pöytäkirjaan
Tekninen lautakunta 20.01.2016 21 VALITUSOSOITUS Valitusviran- Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun omainen ja päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on valitusaika oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianomainen sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite, sähköposti, telefax Kuopion hallinto-oikeus Puijonkatu 29 A, 2 krs. PL 1744 70101 KUOPIO puh. 029 56 42500 ( vaihde ) fax. 029 56 42501 kuopio.hao@oikeus.fi Kunnallisvalitus, pykälät : Hallintovalitus, pykälät Muu valitusviranomainen, osoite ja postiosoite, sähköposti, telefax Pykälät Valitusaika 30 päivää Valitusaika 30 päivää Valitusaika päivää Oikaisuvaatimus-/ valituskirjelmän sisältö ja toimittaminen Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Oikaisuvaatimuskirjelmässä / valituskirjelmässä on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet. Oikaisuvaatimuskirjelmässä / valituskirjelmässä on ilmoitettava oikaisuvaatimuksen tekijän/valittajan nimi ja kotikunta. Jos oikaisuvaatimuksen tekijän/valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen / valituksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuskirjelmässä/valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Lisäksi on ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle / valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan/oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimus-/ valituskirjelmä. Oikaisuvaatimuskirjelmään/valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys oikaisuvaatimus-/ valitusajan alkamisen ajankohdasta. Oikaisuvaatimuskirjelmään / valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisuvaatimuksen tekijä/valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin hallintolain 12 :ssä / HLL 21 :ssä säädetään. Oikaisuvaatimusasiakirjat / valitusasiakirjat on toimitettava oikaisuvaatimus-/valitusviranomaiselle viimeistään oikaisuvaatimus-/ valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Jos oikaisuvaatimus-/ valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa asiakirjat toimittaa viran-omaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä. Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin asiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen oikaisuvaatimus- /valitusajan päättymistä. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös: nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Valitusasiakirjat on toimitettava 1): nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Lisätietoja Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa euroa. Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje / valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen. 1) Jos toimitettava muulle kuin valitusviranomaiselle. Liitetään pöytäkirjaan