YLIOPPILASTUTKINTO Ylioppilastutkinto järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Tutkinnon voi suorittaa yhdellä kertaa tai ajallisesti hajautettuna enintään kolmen peräkkäisen tutkintokerran aikana, esim. kevät-syksy-kevät. Tutkinnon suorittaminen katsotaan aloitetuksi, kun opiskelija ilmoittautuu ensimmäisen kerran joko pakolliseen tai ylimääräiseen kokeeseen. PAKOLLISET JA YLIMÄÄRÄISET KOKEET Ylioppilastutkinto on suoritettu, kun kokelas on suorittanut hyväksytysti valitsemansa neljä (4) pakollisen aineen koetta. Kaikille pakollinen koe on äidinkielen koe. Kolme muuta pakollista koetta, joista vähintään yhden on oltava laajan oppimäärän koe, voi opiskelija valita seuraavista: toinen kotimainen kieli, yksi vieras kieli, matematiikka ja yksi reaaliaine. Pakollisten kokeiden lisäksi kokelas voi osallistua yhteen tai useampaan ylimääräiseen kokeeseen. OSALLISTUMISOIKEUS Opiskelija voi osallistua ylioppilaskirjoituksiin, kun tutkintoaineen pakolliset kurssit on suoritettu. Useimmissa aineissa ylioppilaskoe perustuu myös valtakunnallisiin syventäviin kursseihin, joten niitä kannattaa suorittaa ennen osallistumista. YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS Ylioppilastututkinto ja lukion päättötodistus ovat sidoksissa toisiinsa. Ylioppilastutkintotodistuksen voi saada, kun lukion oppimäärä ja ylioppilastutkinto on suoritettu. YLlOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY 2010 KUULLUNYMMÄRTÄMISKOKEET ma 13.9. vieras kieli, pitkä oppimäärä englanti klo 8.30 saksa klo 11.00 ti 14.9. ke 15.9. toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä ruotsi klo 8.30 vieras kieli, lyhyt oppimäärä saksa klo 8.30 venäjä klo 11.00 englanti klo 13.00 ranska klo 14.00 espanja/italia klo 15.00 KIRJALLISET KOKEET pe 17.9. äidinkieli, tekstitaidon koe ma 20.9. vieras kieli, pitkä oppimäärä ke 22.9. uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto pe 24.9. toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä ma 27.9. äidinkieli, esseekoe, suomi toisena kielenä -koe ke 29.9. matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä pe 1.10. psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia ma 4.10. vieras kieli, lyhyt oppimäärä 22
YLlOPPILASKIRJOITUKSET KEVÄT 2011 KIRJALLINEN KOE pe 11.2. äidinkieli, tekstitaidon koe KUULLUNYMMÄRTÄMISKOKEET ma 14.2. toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä ruotsi klo 8.30 ti 15.2. ke 16.2. vieras kieli, pitkä oppimäärä englanti klo 8.30 saksa klo 11.00 vieras kieli, lyhyt oppimäärä saksa klo 8.30 englanti klo 11.00 ranska klo 13.00 venäjä klo 14.00 espanja/ italia klo 15.00 KIRJALLISET KOKEET ma 14.3. äidinkieli, esseekoe, suomi toisena kielenä -koe ke 16.3. psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia pe 18.3. vieras kieli, pitkä oppimäärä ma 21.3. toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä ke 23.3. matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä pe 25.3. uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto ma 28.3. vieras kieli, lyhyt oppimäärä 23
KURSSITARJONTA pa = pakollinen kurssi sy = valtakunnallinen syventävä kurssi Oppiaineet ovat listattuina ksy = koulukohtainen syventävä kurssi aakkosjärjestyksessä. kso = koulukohtainen soveltava kurssi = ympäristökurssi (BI) BIOLOGIA BI 1 Eliömaailma pa vuositaso 1 Tavoitteet Opiskelija tuntee elämän tunnusmerkit ja luonnon monimuotoisuuden biosysteemin eri tasoilla. Elämän ominaisuudet, luonnon monimuotoisuus, evoluutio ja ekologian perusteet. Erityistä Suoritus GE1 jälkeen BI 2 Solu ja perinnöllisyys pa vuositaso 2 Tavoitteet Opiskelija omaksuu elämän perusteisiin kuuluvien solubiologian ja genetiikan perusasiat. Solun rakenne ja toiminta. Genetiikan perusteet. Erityistä Suoritus BI1 jälkeen BI 3 Ympäristöekologia sy vuositaso vapaa Tavoitteet Opiskelija omaksuu ekologian tietojen avulla luonnon- ja ympäristönsuojelun teoreettiset perusteet. Tampereen, Suomen ja Maapallon keskeiset ympäristöongelmat ja niiden ratkaisumahdollisuudet. Erityistä Suoritus biologian ja maantieteen ensimmäisen kurssin jälkeen. BI 4 Ihmisen biologia sy vuositaso vapaa Tavoitteet Opiskelija ymmärtää oman elimistönsä rakenteen ja toiminnan. Ihmisen anatomian ja fysiologian perusteet. Terve ja sairas ihminen. BI 5 Bioteknologia sy vuositaso 3 Tavoitteet Opiskelija ymmärtää bio- ja geeniteknologian menetelmät ja sovellutukset. Bio- ja geeniteknologian menetelmät ja sovellutukset. Erityistä Suositellaan suoritettavaksi viimeisenä biologian kursseista. BI 6 Ympäristöekologia 2 ksy vuositaso 1 tai 2 Tavoitteet Opiskelija henkilökohtaisesti perehtyy kurssilla BI3 käsiteltyihin asioihin laatimalla tutkielmia ja referaatteja. Kurssin määräytyy pääosin opiskelijoiden omien toiveiden mukaisesti. Erityistä Suoritus BI3 jälkeen. 24
BI 7 Luonnontieteiden historia ksy vuositaso 2 tai 3 Tavoitteet Opiskelija perehtyy luonnontieteiden ja niitä soveltavien tieteiden saavutuksiin oppihistorian näkökulmasta. Nykyisyyttä ei voi ymmärtää ilman menneisyyttä. Luonnontieteiden nykyisen tiedon historiallinen tausta. Erityistä Itsenäinen suoritus (ET) ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Jokainen pakollinen kurssi järjestetään kerran kolmessa vuodessa. Suoritusjärjestyksellä ei ole merkitystä. Syventäviä kursseja ET 4 ja ET 5 ei järjestetä Kaarilan lukiossa, mutta niitä voi suorittaa verkkokurssina tai aikuislukiossa. Lisätietoja opinto-ohjaajalta. ET 1 Hyvä elämä pa vuositaso vapaa Tavoitteet Kasvattaa opiskelijan kykyä sitoutua moraalisiin valintoihinsa, sekä valmiutta kantaa vastuuta itsestään, toisista, yhteiskunnasta ja luonnosta. Opiskelija oppii muodostamaan ja ilmaisemaan omaa identiteettiään ja elämänkatsomustaan, sekä arvioimaan erilaisia elämänkatsomuksia. Kurssilla perehdytään elämänkatsomuksellisiin peruskäsitteisiin, hyvän elämän ja yksilöllisen elämän käsityksiin, elämän hallinnan keinoihin, identiteetin muodostamiseen sekä eettisiin valintoihin elämän eri vaiheissa.. Kokeen lisäksi kurssin suorittaminen edellyttää oppimispäiväkirjan kirjoittamista. Erityistä Kurssi järjestetään kerran lukioaikana, joten se suoritetaan sinä vuonna, kun se on tarjolla: järjestyksellä ei näin ollen ole väliä. ET 2 Maailmankuva pa vuositaso vapaa Tavoitteet Opiskelija oppii tuntemaan erilaisia maailmankuvia, kysymään ja arvioimaan väitteiden ja uskomusjärjestelmien perusteluja, sekä jäsentämään omaa maailmankuvaansa. Kurssilla perehdytään maailmankuvaan liittyviin käsitteisiin, maailmankuvan rakenteeseen ja ydinalueisiin, siihen vaikuttaviin tekijöihin, kuten kouluun, mediaan, taiteeseen, uskontoon ja tieteeseen, maailmankuvien järkiperäiseen arviointiin, sekä erilaisten uskomusten syntyyn ja tiedolliseen luotettavuuteen.. Kokeen lisäksi kurssin suorittaminen edellyttää oppimispäiväkirjan kirjoittamista. Erityistä Kurssi järjestetään kerran lukioaikana, joten se suoritetaan sinä vuonna, kun se on tarjolla: järjestyksellä ei näin ollen ole väliä. ET 3 Yksilö ja yhteisö pa vuositaso vapaa Tavoitteet Opiskelija oppii tarkastelemaan ja arvioimaan eri instituutioiden toimintaa, poliittista toimintaa, omaa asemaansa ja oikeudenmukaisuuden merkitystä yhteisössä ja yhteiskunnassa. Tavoitteena on myös lisätä opiskelijan kykyä ja halua rakentavaan yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Kurssilla perehdytään vuorovaikutukseen, yhteisöllisyyteen, valtaan, vaikuttamiseen, yhteiskuntateorioihin, kansalaisuuteen (suomalaisuus, eurooppalaisuus ja maailmankansalaisuus), ihmisoikeuksiin, poliittisiin ideologioihin, sekä yhteiskunnalliseen, maailmanlaajuiseen ja ekologiseen oikeudenmukaisuuteen.. Kokeen lisäksi kurssin suorittaminen edellyttää oppimispäiväkirjan kirjoittamista. Erityistä Kurssi järjestetään kerran lukioaikana, joten se suoritetaan sinä vuonna, kun se on tarjolla: järjestyksellä ei näin ollen ole väliä. 25
(EN) ENGLANTI (A-KIELI) ENA 1 Nuori ja hänen maailmansa pa vuositaso 1 Tavoitteet Opiskelija tutustuu lukion vieraan kielen opiskelutapoihin, oppii aihepiirin sanastoa ja kertaa keskeisiä rakenteita. Nuoren ihmisen jokapäiväinen elämä ja ihmissuhteet.. Kurssin alussa ilmoitetut tehtävät (esim. kotiaine) on suoritettava arvosanan saamiseksi. Erityistä Suoritetaan ensimmäisenä pitkän englannin kurssina. ENA 2 Viestintä ja vapaa-aika pa vuositaso 1 Tavoitteet Opiskelija oppii aihepiirin sanastoa, kertaa lisää keskeisiä rakenteita ja saa kokemusta suullisesta vuorovaikutuksesta ja tuottamisesta. Nuorten vapaa-aika ja harrastukset, esim. urheilu, musiikki, lukeminen, tv, kotieläimet, matkailu.. Kurssin alussa ilmoitetut tehtävät (esim. kotiaine) on suoritettava arvosanan saamiseksi. ENA 3 Opiskelu ja työ pa vuositaso 1 Tavoitteet Opiskelija oppii aihepiirin sanastoa, kertaa lisää keskeisiä rakenteita ja saa kokemusta työpaikan hakemisesta. Koulu ja opiskelu, työnteko ja työelämä, vapaaehtoisuus ja yrittäjyys.. Kurssin alussa ilmoitetut tehtävät (esim. kotiaine) on suoritettava arvosanan saamiseksi. ENA 4 Yhteiskunta ja ympäröivä maailma pa vuositaso 2 Tavoitteet Opiskelija oppii aihepiirin sanastoa ja keskeisiä rakenteita sekä saa käsityksen modernista englanninkielisestä yhteiskunnasta. Yhteiskunta ja yksilö sen osana, rasismi ja siirtolaisuus, suurkaupunkielämä, uskonto ja perhe, rikollisuus. Lisäksi opitaan tiivistelmän tekoa tekstistä.. Kurssin alussa ilmoitetut tehtävät (esim. kotiaine) on suoritettava arvosanan saamiseksi. ENA 5 Kulttuuri pa vuositaso 2 Tavoitteet Opiskelija oppii aihepiirin sanastoa, tutustuu englanninkieliseen uuteen ja vanhaan kulttuuriin ja saa eväitä suomalaisesta kulttuurista kertomiseen. Kirjallisuus ja runous, elokuvat ja teatteri, musiikki ja kuvataide. Lisäksi tehdään laajempi oma tuotos kulttuurin alalta (esim. kirja-arvostelu).. Kirja-arvostelu on tehtävä ennen kuin kurssi arvioidaan. ENA 6 Tiede, talous ja tekniikka pa vuositaso 2 Tavoitteet Opiskelija oppii aihepiirin sanastoa ja keskeisiä rakenteita sekä saa kokemusta vaativan kieliaineksen ymmärtämisestä. Keksinnöt ja tietokoneet, ihmiset ja ihmisluonto, luonnontieteen ihmeitä, talouselämä ja liikenne.. Kurssin alussa ilmoitetut tehtävät (esim. kotiaine) on suoritettava arvosanan saamiseksi. ENA 7 Luonto ja kestävä kehitys sy vuositaso 3 Tavoitteet Opiskelija oppii aihepiirin sanastoa, kertaa verbioppia ja saa lisäkokemusta vaativasta kieliaineksesta. Luonnonilmiöt, ihmisen vaikutus ympäristöön, kierrätys ja tutkimusmatkailu.. Kurssin alussa ilmoitetut tehtävät (esim. kotiaine) on suoritettava arvosanan saamiseksi. 26
ENA 8 Puhu ja ymmärrä paremmin sy vuositaso 3 Tavoitteet Arviointi Erityistä Opiskelija kehittää suullista kielitaitoaan ja oppii selviytymään puhetilanteista tyylikkäästi. Kurssilla harjoitetaan puheviestinnän ja suullisen kielen käyttöä eri tilanteissa monipuolisesti ja innostavasti. Ajankohtaiset tapahtumat ja aiempien kurssien aihepiirit. Näin kerrataan keskeisintä sanastoa ylioppilaskirjoituksia varten. Numeroarviointi. Kurssin loppukokeena on valtakunnallinen suullisen kielitaidon koe. Puhekokeesta saa erillisen todistuksen lukion päästötodistuksen liitteeksi. Kokeeseen osallistuminen edellyttää kurssin suorittamista. ENA 9 Lukion aloittavien kertauskurssi kso vuositaso 1 (½ kurssia) Tavoitteet Opiskelija, joka on epävarma englannin kielen taidoistaan lukio-opintojen alussa, saa lisäharjoitusta keskeisistä rakenteista ja sanastosta sekä kuuntelusta. Kertausharjoituksia kielen eri osa-alueilta, etusijalla rakenteet. Arviointi Suoritusmerkintä. Erityistä Suositellaan kaikille, joiden peruskoulun päättöarvosana englannissa on alle 8. ENA 10 Abien kertauskurssi kso vuositaso 3 Tavoitteet Opiskelujaan päättävä lukiolainen saa lisäharjoitusta ylioppilaskirjoituksia varten rakenteista, sanastosta, kuuntelusta, kirjoittamisesta ja tekstin ymmärtämisestä. Lisäksi tutustutaan ylioppilaskirjoituksen koetyyppeihin. Kertausharjoituksia kielen eri osa-alueilta. Arviointi Suoritusmerkintä. Erityistä Tarkoitettu vain abiturienteille. ENA 11 Maailma on meidän ksy vuositaso 3 Tavoitteet Opiskelija oppii aihepiirin sanastoa, kertaa lisää keskeisiä rakenteita, varmentaa kuuntelutaitojaan ja saa kokemusta vaativista teksteistä ylioppilaskirjoituksia varten. Ihmisten tasa-arvo ennen ja nyt, maapalloistuminen ja eurooppalainen yhteistyö, sota ja rauha Arviointi Numeroarvointi. Kurssin loppukoe on samalla englannin preliminäärikoe. Erityistä Lukiolaisen englannin kielen viimeinen kurssi keväällä kirjoittaville. Kurssin arvosanaa ei lasketa mukaan päättöarvosanaan mutta se voi vaikuttaa siihen korottavasti ENA 12 Englanninkielinen maailma ja kso vuositaso 2 tai 3 Suomi Tavoitteet Opiskelija tutustuu englanninkieliseen maailmaan esimerkkimaan kautta ja esittelee Suomea ja/tai kotiseutuaan englanniksi. Suomen, Tampereen tai kotialueen esittely kirjallisesti tai videon avulla, pieni tutkielma englanninkieliseen esimerkkimaahan liittyen. Arviointi Suoritusmerkintä Erityistä Kurssi on tarkoitettu itsenäisesti opiskeltavaksi. ENA 13 Kirjallisuus ja luova kso vuositaso 2 tai 3 kirjoittaminen Tavoitteet Englanninkieliseen kirjallisuuteen tutustuminen ja omien kirjoitusten tuottaminen. Opiskelija tutustuu englanninkieliseen kirjallisuuteen erityyppisten näytteiden avulla ja kirjoittaa niiden pohjalta omia tuotoksia sekä esittelee valitsemansa kirjailijan. Arviointi Suoritusmerkintä. Erityistä Suurin osa työstä tehdään oppituntien sijasta kurssin Moodle-sivujen kautta. 27
(FI) FILOSOFIA FI 1 Johdatus filosofiseen ajatteluun pa vuositaso 1 Tavoitteet Opiskelija oppii hahmottamaan filosofisia ongelmia ja niiden erilaisia mahdollisia ratkaisuja, saa valmiuksia maailmankatsomukselliselle pohdinnalle, sekä saa välineitä kriittisen ajattelun kehittämiseen. Kurssilla perehdytään siihen, mitä filosofia on ja tutustutaan filosofian keskeisiin osa-alueisiin. Kurssilla tarkastellaan mm. todellisuuden luonnetta, tietoa ja tietämistä, yksilön ja yhteiskunnan suhdetta, sekä hyvän ja oikean käsitteitä koskevia filosofisia perusnäkemyksiä.. Kurssien suorittaminen edellyttää kokeen lisäksi oppimispäiväkirjan kirjoittamista Erityistä Suoritettava ensimmäisenä filosofian kurssina. Ei voi suorittaa itsenäisesti ilman poikkeuksellisen painavia perusteita. FI 2 Filosofinen etiikka sy vuositaso 1 tai 2 Tavoitteet Opiskelija perehtyy filosofisen etiikan tärkeimpiin ongelmiin, sekä oppii arvioimaan elämää moraalisista näkökulmista, jäsentämään omia moraalisia ratkaisujaan ja perustelemaan niitä filosofisen etiikan käsittein. Kurssilla perehdytään eri etiikan muotoihin, kuten hyve-, seuraus- ja velvollisuusetiikkaan, moraalisten arvojen objektiivisuuteen ja subjektiivisuuteen, moraalisten vakaumusten erilaisiin perusteisiin, sekä ympäristöetiikkaan.. Kurssien suorittaminen edellyttää kokeen lisäksi kahden analyysitekstin (=lyhyempi kuin essee) kirjoittamista. Erityistä Filosofian syventävät kurssit voi suorittaa minä opiskeluvuotena tahansa ja missä järjestyksessä tahansa, kunhan (FI1) on ensin suoritettu. Ei suositella tentittäväksi. FI 3 Tiedon ja todellisuuden filosofia sy vuositaso 2 tai 3 Tavoitteet Opiskelija oppii hahmottamaan mitä tieto ja tietäminen ovat, sekä mikä on tieteellisen tutkimuksen luonne. Opiskelija oppii myös arvioimaan kriittisesti erilaisia näkemyksiä todellisuudesta, sekä erilaisia tiedollisia väitteitä ja uskomuksia. Kurssilla perehdytään tiedon mahdollisuuteen ja rajoihin, tietämisen eri muotoihin, totuuden luonteeseen, päättelyn perusteisiin, todellisuuden rakenteeseen, sekä tieteellisen tutkimuksen luonteeseen.. Kurssien suorittaminen edellyttää kokeen lisäksi oppimispäiväkirjan kirjoittamista. Erityistä Filosofian syventävät kurssit voi suorittaa minä opiskeluvuotena tahansa ja missä järjestyksessä tahansa, kunhan (FI1) on ensin suoritettu. Ei suositella tentittäväksi. FI 4 Yhteiskuntafilosofia sy vuositaso 2 tai 3 Tavoitteet Opiskelija oppii hahmottamaan yhteiskunnan luonnetta, jäsentämään yhteiskunnan ja yksilön suhdetta, sekä arvioimaan yhteiskunnallisen järjestyksen oikeutusta. Lisäksi opiskelija oppii yhteiskuntafilosofian keskeisimpiä käsitteitä ja näkemyksiä. Kurssilla perehdytään yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen, yksilön oikeuksiin ja velvollisuuksiin, yhteiskuntajärjestyksen, vallan ja omistamisen oikeuttamiseen, poliittiseen filosofiaan, sekä nykykulttuuriin liittyviin filosofisiin kysymyksiin.. Kurssien suorittaminen edellyttää kokeen lisäksi kahden analyysitekstin (=lyhyempi kuin essee) kirjoittamista. Erityistä Filosofian syventävät kurssit voi suorittaa minä opiskeluvuotena tahansa ja missä järjestyksessä tahansa, kunhan (FI1) on ensin suoritettu. Ei suositella tentittäväksi. 28
FI 5 Ympäristöfilosofia (½ kurssia) ksy vuositaso vapaa Tavoitteet Opiskelija oppii hahmottamaan erilaisia tapoja suhtautua luontoon ja arvioimaan eri suhtautumistapojen seurauksia, sekä omaa näkemystään ympäristöfilosofisesti Kurssilla tarkastellaan ihmisen suhdetta ympäristöön, esim. onko luontosuhteemme talouskeskeinen, ihmiskeskeinen vai luontokeskeinen? Ympäristöfilosofian avulla etsitään uudenlaista luontosuhdetta, jonka seurauksena myös ympäristöongelmat voidaan ratkaista. Tärkeä osa ympäristöfilosofiaa ovat myös ympäristöetiikka ja eläinten oikeudet. Arviointi Suoritusmerkintä. Kurssilla ei ole koetta, mutta kurssin suorittaminen edellyttää esseen kirjoittamista. Erityistä Filosofian syventävät kurssit voi suorittaa minä opiskeluvuotena tahansa ja missä järjestyksessä tahansa, kunhan (FI1) on ensin suoritettu. Ei voi tenttiä. (FY) FYSIIKKA FY 1 Fysiikka luonnontieteenä pa vuositaso 1 Tavoitteet Opiskelija saa tyydytystä tiedon ja ymmärtämisen tarpeelleen sekä saa vaikutteita, jotka herättävät ja syventävät kiinnostusta fysiikkaa kohtaan, tutustuu aineen ja maailmankaikkeuden rakenteeseen liittyviin peruskäsitteisiin ja osaa jäsentää käsitystään luonnon perusrakenteista ja ilmiöistä fysiikan käsitteiden ja periaatteiden avulla, ymmärtää, kuinka luonnontieteellinen tieto rakentuu kokeellisen toiminnan ja siihen kytkeytyvän mallintamisen kautta, suunnittelee ja tekee yksinkertaisia luonnontieteellisiä kokeita sekä kykenee tulkitsemaan ja arvioimaan kokeellisesti saatua tietoa ja esittämään sitä muille, tulkitsee ja mallintaa kokeellisen työn tuloksia graafisesti, käyttää opiskelun tukena tieto- ja viestintätekniikkaa. Fysiikan merkitys historian eri vaiheissa ja nykyaikana, aineen ja maailmankaikkeuden rakenteet ja perusvuorovaikutukset, energian, erityisesti säteilyn, sitoutuminen ja vapautuminen luonnon ja ihmisen aikaansaamissa prosesseissa, kokeellisuus ja mallintaminen perustana fysikaalisen tiedon rakentumisessa, mittaaminen, tulosten esittäminen ja niiden luotettavuuden arviointi, voima liikkeen muutoksen aiheuttajana, liikkeen kuvaamisessa tarvittavat peruskäsitteet ja liikkeen graafinen esitys. FY 2 Lämpö sy vuositaso 1 Tavoitteet Opiskelija tuntee lämpöön liittyvät ilmiöt, tutkii aineen termodynaamiseen tilaan tai lämpöopin pääsääntöihin liittyviä ilmiöitä, saa valmiuksia osallistua ympäristöä ja teknologiaa koskevaan kriittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Kaasujen tilanmuutokset ja lämpölaajeneminen, paine, hydrostaattinen paine, kappaleiden lämpeneminen, jäähtyminen, olomuodon muutokset ja lämpöenergia, mekaaninen energia, työ, teho ja hyötysuhde, lämpöopin pääsäännöt, sisäenergia, energiavarat. FY 3 Aallot sy vuositaso 1 Tavoitteet Opiskelija saa yleiskuvan luonnon jaksollisista ilmiöistä ja perehtyy niitä selittäviin keskeisiin periaatteisiin, perehtyy värähdys- ja aaltoliikkeen perusteisiin tutkimalla mekaanista värähtelyä, ääntä tai sähkömagneettisia aaltoja. Harmoninen voima ja värähdysliike, aaltoliikkeen synty ja aaltojen eteneminen, aaltoliikkeen interferenssi, diffraktio ja polarisoituminen, heijastuminen, taittuminen ja kokonaisheijastuminen, valo, peilit ja linssit, ääni, melun terveysvaikutukset ja kovalta ääneltä suojautuminen. 29
FY 4 Liikkeen lait sy vuositaso 2 Tavoitteet Opiskelija ymmärtää liikkeeseen liittyviä ilmiöitä ja käsittelee niitä selittäviä malleja, tutkii etenemisliikkeeseen liittyviä ilmiöitä kokeellisesti ja perehtyy niiden avulla Newtonin lakeihin, ymmärtää säilymislakien merkityksen fysiikassa. Liikkeen mallit ja Newtonin lait, etä- ja kosketusvoimat, erityisesti liikettä vastustavat voimat, noste, liikemäärän säilyminen ja impulssiperiaate, liike - ja potentiaalienergia sekä työperiaate, värähdysliikkeen energia. FY 5 Pyöriminen ja gravitaatio sy vuositaso 2 Tavoitteet Opiskelija syventää osaamistaan mekaniikassa sekä statiikkaan ja pyörimiseen liittyvien ilmiöidenlaskennallista hallintaa, syventää tuntemustaan mekaniikan maailmankuvasta. Momentti ja tasapaino pyörimisen suhteen, pyörimisliikkeen mallit, tasainen ja tasaisesti kiihtyvä pyörimisliike, pyörimisen liikeyhtälö, pyörimismäärän säilyminen, pyörimisliikkeen energia, ympyräliike ja ympyräliikkeen kiihtyvyys, gravitaatio ja gravitaation alainen liike, heittoliike ja planeettojen liike, satelliitit ja niiden käyttö. FY 6 Sähkö sy vuositaso 2 Tavoitteet Opiskelija ymmärtää sähköön liittyviä peruskäsitteitä, tutustuu mittaustekniikkaan, osaa tehdä sähköopin perusmittauksia sekä rakentaa ja tutkia yksinkertaisia virtapiirejä. Sähköpari, sähkövirran kulku metallijohteessa, jännitteen ja sähkövirran mittaaminen, Ohmin laki, Joulen laki, vastukset, vastusten kytkennät ja Kirchoffin lait, Coulombin laki, homogeeninen sähkökenttä ja aine sähkökentässä, kondensaattori, kytkennät ja energia, sähkövirran kulku puolijohteessa, esimerkkinä diodi. FY 7 Sähkömagnetismi sy vuositaso 3 Tavoitteet Opiskelija syventää tuntemustaan sähkömagnetismin ilmiöistä, perehtyy sähköturvallisuuteen, syventää tuntemustaan sähkömagneettisten ilmiöiden merkityksestä yhteiskunnassa. Magneettinen voima, magneettikenttä ja aine magneettikentässä, varattu hiukkanen homogeenisessa sähkö- ja magneettikentässä, induktiolaki ja Lenzin laki, induktioilmiöitä - pyörrevirrat, generaattori ja itseinduktio, energian siirto sähkövirran avulla, tehollisen jännitteen ja sähkövirran mittaaminen sekä impedanssin taajuusriippuvuuden määrittäminen, värähtelypiiri ja antenni, sähkömagneettinen viestintä, sähköturvallisuus, energiateollisuus. FY 8 Aine ja säteily sy vuositaso 3 Tavoitteet Opiskelija tutustuu kvantittumiseen, dualismiin sekä aineen ja energian ekvivalenssiin aineen rakennetta ja rakenneosien dynamiikkaa hallitsevina periaatteina, syventää kokonaiskuvaa fysiikan kehityksestä ja sen pätevyysalueesta luonnonilmiöiden tulkitsijana. Sähkömagneettinen säteily, röntgensäteily, mustan kappaleen säteily, valosähköilmiö, säteilyn hiukkasluonne ja hiukkasten aaltoluonne, atomimallit esimerkkinä Bohrin atomimalli, kvantittuminen, viivaspektri, atomin energiatilat ja energiatasokaavio, atomiytimen rakenne, radioaktiivisuus ja säteilyturvallisuus, massan ja energian ekvivalenssi, ydinreaktiot ja ydinenergia, aineen pienimmät osaset ja niiden luokittelu. 30
FY 9 Kokeellinen fysiikka ksy vuositaso 2 Kurssilla tutkitaan kokeellisesti ilmiöitä fysiikan eri osa-alueilta ja opetellaan raportoimaan tehty koe ja kokeen tulokset. Kurssi voi sisältää mahdollisuuksien mukaan vierailuja ja ekskursioita erilaisiin tutkimus- ja teollisuuslaitoksiin. Mahdollisuus tehdä harjoitustöitä yliopistolla. Erityistä Kurssit FY1 ja FY2 oltava suoritettuina. FY 10 Lukion fysiikan kokonaiskuva ksy vuositaso 3 Kurssilla kootaan yhteen eri fysiikan osa-alueet ja muodostetaan kokonaiskuva. Syvennetään eri osa-alueiden osaamista laskennallisella tasolla. Harjoitellaan reaalikokeeseen vastaamista. Erityistä Kurssit FY1,,FY6 oltava suoritettuina. FY 11 Astronomia teoria ja laskut ksy vuositaso 2 Tavoitteet Opiskelija saa perustiedot tähtitieteestä, joka on yksi luonnontieteiden perustieteistä. Maailmankaikkeuden ja aurinkokunnan tutkiminen, rakenne ja synty sekä siihen liittyvä (fysikaalinen ) matematiikka. Erityistä Suositellaan suoritettavaksi GE 1 ja FY 1 jälkeen FY 12 Astronomia teoria (½ kurssia) ksy vuositaso 2 Kurssi on samanlainen kuin FY 11, mutta ilman matematiikan osuutta. FY 13 Fysiikan tiedeleiri Cernissä kso vuositaso 2 Hiukkaskiihdyttimet, aineen rakenteen standardimalli, Higgsin hiukkanen, antimateria Arviointi Erillinen todistus, suoritusmerkintä Erityistä Verkkokurssi, yhteinen kurssi Tampereen seudun lukioiden kanssa FY 16 Kokeellinen fysiikka (½ kurssia) ksy vuositaso 2 Sisältö samoin kuin FY 9. Erityistä Sisältö samoin kuin FY 9. FY 17 Kokeellisen fysiikan ksy vuositaso 2 jatkokurssi (½ kurssia) Sisältö samoin kuin FY 9 Erityistä Suorittamista on suunniteltava ennalta kurssin FY 9 tai FY 16 opettajan kanssa. Kurssi FY 9 tai kurssi FY 16 on oltava suoritettuna. 31
(HI) HISTORIA Pakollisten historiankurssien suositeltava opiskelujärjestys on 1-2-3-4. Valinnaiset kurssit HI 5 ja HI 6 suositellaan suoritettavaksi ensimmäisenä tai toisena opiskeluvuotena. Mikäli opiskelija haluaa suorittaa kurssin itsenäisesti, vaadittavasta kirjallisuudesta ja mahdollisista lisätehtävistä, kuten tutkielmasta, on erikseen sovittava opettajan kanssa. Kurssit HI 1 - HI 6 arvioidaan numerolla. Kurssi HI 7 ja kertauskurssi HI 8 arvioidaan suoritusmerkinnällä. HI 1 Ihminen, ympäristö ja kulttuuri pa vuositaso 1 Tavoitteet Ymmärtää ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta sekä tämän tuloksena tapahtunutta yhteiskuntarakenteen kehittymistä. Talous- ja väestöhistorian suuret muutokset, tekniikan kehitys, elämäntavan muuttuminen kivikaudesta nykyhetkeen. Arviointi Aktiivisuus, päättökoe, kirjoitelmat, esitelmät. HI 2 Eurooppalainen ihminen pa vuositaso 1 Tavoitteet Länsimaisen ihmisen kulttuurikehityksen selvittäminen antiikista nykypäivään. Eurooppalaisen ajattelun ja maailmankuvan muotoutuminen, taiteen ja tieteen kehitys. Arviointi Aktiivisuus, päättökoe, kirjoitelmat, esitelmät. Itsenäisen kirjallisen työn tekeminen määräaikaan mennessä on kurssisuorittamisen edellytys. HI 3 Kansainväliset suhteet pa vuositaso 2 Tavoitteet Perehtyä kansainvälisen politiikan pääpiirteisiin ja teoriaan ja siten ymmärtää aikamme maailmanpolitiikkaa. Suurvaltasuhteet ja keskeiset kansainväliset konfliktit 1800-luvun lopulta nykypäivään. Arviointi Aktiivisuus, päättökoe, kirjoitelmat, esitelmät. HI 4 Suomen historian käännekohtia pa vuositaso 2 Tavoitteet Ymmärtää Suomen historian keskeiset muutokset 1800-luvulta nykyaikaan yleiseurooppalaista taustaa vasten. Suomen valtiollisen ja kansainvälisen aseman muutokset, niihin liittyvät kriisit, siirtyminen sääty-yhteiskunnasta kansalaisyhteiskuntaan, taloudelliset ja kulttuuriset murrokset. Arviointi Aktiivisuus, päättökoe, kirjoitelmat, esitelmät. HI 5 Suomen vaiheet esihistoriasta sy vuositaso vapaa autonomian aikaan Tavoitteet Ymmärtää Suomen historian keskeiset kehityslinjat ja yhteydet länsimaiseen kulttuurikehitykseen ennen vuotta 1809 sekä oppii arvostamaan suomalaista kulttuuriperintöä. Perehdytään Suomen esihistoriaan ja kehitykseen Ruotsin vallan aikana. Kurssiin voi liittyä paikallishistoriallinen osuus. Arviointi Aktiivisuus, päättökoe, kirjoitelmat, esitelmät. HI 6 Kulttuurien kohtaaminen sy vuositaso vapaa Tavoitteet Tutustua Euroopan ulkopuolisiin kulttuureihin ja kulttuurien vuorovaikutukseen sekä saada valmiuksia vieraiden kulttuureiden kohtaamiseen. Kulttuuri-käsite ja kulttuurien kohtaamisen teoriaa, perehtyminen valinnaisesti johonkin tai joihinkin Euroopan ulkopuolisiin kulttuuripiireihin sekä käytännön vuorovaikutustilanteisiin. Ympäristökokonaisuutta suorittavien itsenäisesti tehdyt tehtävät tulee liittyä ihmisen ja ympäristön vuorovaikutukseen. Arviointi Aktiivisuus, päättökoe, tutkielma, tehtävät 32
HI 7 Historiaa harrastajille kso vuositaso vapaa Tavoitteet Syventää historian tietoja ja taitoja omakohtaisen työskentelyn ja vierailujen kautta. Historian osaamista syventävät harjoitustehtävät. Vierailut museoissa ja näyttelyissä. Arviointi Aktiivisuus, esitelmät, tehtävät. Suoritusmerkintä. Erityistä Kurssi järjestetään kerran lukioaikana. Museo- ja vierailukäynneistä saattaa aiheutua kustannuksia. Kurssia ei voi suorittaa itsenäisesti opiskelemalla. HI 8 Historian kertauskurssi (½ kurssia) ksy vuositaso 3 Tavoitteet Kerrata keskeisiä historian tietoja ja taitoja, hahmottaa kokonaiskuva historian suurista kehityslinjoista. Kerrataan keskeisiä oppijä ja harjoitellaan reaalikokeeseen vastaamista. Arviointi Suoritusmerkintä (KTA) KANSALAISTAITO- JA AKTIVITEETTIKURSSIT Koulussa voidaan järjestää lukuvuosittain toistuvia tai yksittäisiä soveltavia kansalaistaito- ja aktiviteettikursseja. Kurssit voivat liittyä yhteen tai useampaan oppiaineeseen tai olla luonteeltaan yleisempiä. Aktiviteettikurssina voidaan hyväksyä myös muualla suoritettuja, lukion tavoitteiden mukaisia, riittävän laajoja opintoja. Muualla suoritetut opinnot hyväksyy rehtori lukion kurssiksi. Suorituksen hyväksi lukemisesta on neuvoteltava etukäteen, mikäli mahdollista.. KTA 1 Aerobicin ohjauskurssi Tavoitteet Aerobicin ohjaajakurssin suorittaminen KTA 2 Ensiapukurssi 1 SPR:n kurssijen mukaisesti KTA 3 Ensiapukurssi 2 SPR:n kurssijen mukaisesti KTA 4 Kansainvälisyyskurssi KTA 5 Liikennekasvatuskurssi Ajokorttiin liittyvän liikennekasvatuskurssin suorittaminen. KTA 6 Lähimmäistyökurssi Tavoitteet Vuorovaikutus-, ihmissuhde- ja sosiaalisten taitojen harjaannuttaminen vapaaehtoistyön avulla. Yhteyden, turvallisuuden sekä perinteiden jakamisen kokeminen erilaisten yksilöiden kesken. Tutustuminen yhteiskunnan sosiaalisen toiminnan muotoihin. Yksilöllisesti valittu työtehtävä/tehtävät käytännön elämän (esim. hoitotyö) piiristä. Opastusta ihmissuhdetaidoissa, esim. asiantuntijaluentojen muodossa. Arviointi Erityistä Suoritusmerkintä Suoritustapa ja aika vaihtelevat valitun työtehtävän mukaan. Kurssi suoritetaan omalla ajalla ja kurssia voi suorittaa koko lukuvuoden ajan. 33
KTA 7 Lähetystyökurssi Tavoitteet Opiskelija tutustuu käytännön läheisesti kristilliseen lähetystyöhön. Kurssi lisää opiskelijoiden kansainvälisyystietoutta ja perehdyttää uskontojen väliseen dialogiin. Lähetystyön Raamatulliset perusteet, käytännön lähetystyö Taiwanilla ja Nepalissa. Tutustaan maailman uskontotilanteeseen, Islamiin, vapaaehtoistyöhön ja maahanmuuttajatyöhön. Retki lähetysmuseolle. Kurssitehtävänä yhden lähetyskentän esittely ja yhteydenpito lähetyskentälle sähköpostia käyttäen. Arviointi Erityistä KTA 8, 9, 10 ja 11 Aktiviteettikurssit 1-4 (laajuus 1 kurssi) Suoritusmerkintä Kurssi toteutetaan yhteistyössä Harjun seurakunnan ja kirkon lähetysjärjestöjen kanssa. Harjun seurakunta vastaa kustannuksista, esim. opintomatkojen osalta. KTA 12, 13, 14, 15 ja 16 Aktiviteettikurssit 5-9 (laajuus ½ kurssia) KTA 17 Tutorkurssi Tavoitteet Aktiivinen osallistuminen lukion tutortoimintaan Arviointi Suoritusmerkintä Erityistä Mannerheimin Lastensuojeluliiton tutorkurssin suorittaminen. (KE) KEMIA KE 1 Ihmisen ja elinympäristön kemia pa vuositaso 1 Tavoitteet Opiskelija saa kuvan kemian mahdollisuuksista ja merkityksestä. Syvennetään aiemmin opittujen kemian perusteiden ymmärtämistä erilaisin työskentelytavoin. Käsitellään orgaanisia yhdisteryhmiä ja niiden reaktioita, sidoksia, poolisuutta, erilaisia seoksia sekä opitaan ainemäärän käsite. Erityistä Suoritetaan ensimmäisenä kemian kurssina lukiossa. Ei suositella itsenäisesti suoritettavaksi. KE 2 Kemian mikromaailma sy vuositaso 1 tai 2 Tavoitteet Arviointi Erityistä Opitaan tuntemaan aineen rakenteen ja ominaisuuksien välisiä yhteyksiä ja tekemään päätelmiä erilaisten kemian mallien, taulukoiden ja kokeellisten menetelmien avulla. Selvitetään alkuaineiden ominaisuuksia, atomimalleja sekä yhdisteiden sidos- ja avaruusrakennetta. Numeroarviointi Kurssi KE1 tulee olla suoritettuna. KE 3 Reaktiot ja energia sy vuositaso 2 Tavoitteet Opitaan ymmärtämään kemialliseen reaktioon liittyviä tekijöitä. Osataan kirjoittaa reaktioyhtälöitä ja käsitellä reaktioita matemaattisesti. Käsitellään epäorgaanisia ja orgaanisia reaktiotyyppejä, mekanismeja sekä sovelluksia. Erityistä Kurssit KE1 ja KE2 tulee olla suoritettuna. 34
KE 4 Metallit ja materiaalit sy vuositaso 2 Tavoitteet Opitaan tuntemaan teollisesti merkittäviä raaka-aineita, hapettumispelkistymisreaktioita ja sähkökemiaan liittyvien ilmiöiden periaatteita. Selvitetään sähkökemiallisen jännitesarjan ja normaalipotentiaalin käyttöä sekä metallien ja epämetallien yhdisteitä. Erityistä Ainakin kurssit KE1 ja KE2 tulee olla suoritettuna. KE 5 Reaktiot ja tasapaino sy vuositaso 3 Tavoitteet Ymmärretään reaktion tasapainotilaan liittyviä ilmiöitä. Käsitellään reaktiotasapainoa, happo-emästasapainoa, liukoisuustasapainoa sekä näihin liittyviä kokeellisia, graafisia ja matemaattisia esityksiä. Erityistä Kurssit KE1 ja KE2 tulee olla suoritettuna sekä ainakin toinen kursseista KE3 tai KE4. KE 6 Kokeellinen kemia ksy vuositaso 2 Tavoitteet Syvennetään kemian taitoja kokeellisin menetelmin. Tehdään erilaisia synteesejä ja analyysejä kemian eri osa-alueilla. Laaditaan työselostuksia ja vieraillaan Tampereen ammattikorkeakoululla. Erityistä Kurssi KE1 tulee olla suoritettuna. KE 7 Lukion kemian kokonaiskuva ksy vuositaso 3 Tavoitteet Muodostetaan kokonaiskuva kemian eri osa-alueista. Kerrataan kurssien keskeisiä oppijä ja vahvistetaan laskennallisia taitoja. Harjoitellaan reaalikokeeseen vastaamista. Erityistä Kurssit KE1, KE2, KE3, KE4 ja KE5 tulee olla suoritettuina. KE 12 Kokeellinen kemia (½ kurssia) ksy vuositaso 3 Tavoitteet Sisältö sama kuin KE 6. Sisältö sama kuin KE 6. Erityistä Sisältö sama kuin KE 6. KE 13 Kokeellisen kemian ksy vuositaso 3 jatkokurssi (½ kurssia) Tavoitteet Sisältö sama kuin KE 6. Sisältö sama kuin KE 6. Erityistä Suorittamista on suunniteltava ennalta kurssin KE 6 tai KE 12 opettajan kanssa. Kurssi KE 6 tai kurssi KE 12 on oltava suoritettuna. maalaus, Lilla Ahonen 35
36