- Björneborg Bridgeklubb r.y:n toimintakertomukset 1958 1962 1968 1969 1970 1971 1972 1976 1977 1978 1979 1980 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 1958 - Björneborg Bridgeklubb r.y. Toimintakertomus v. 1958 Kerhon johtokunta on kokoontunut vuoden aikana kaksi kertaa 23.1. ja 23.9. Kerhon vuosikokous pidettiin 9.2. Peli-illat on pidetty tiistaisin Suomalaisella klubilla. Vuoden aikana suoritettiin 27 parikilpailua, joihin otti osaa yhteensä 244 paria. Jakoja oli kaikkiaan 158. Suurin kilpailu oli 10 pöydän Mitschell 1.5. 58. Tavanmukaisesti oli vuoden aikana kilpailu harjavaltaa vastaan ( 8 - pöydän Howell) ja joukkuekilpailu kolmella joukkueella Raumaa vastaan. Kerhon jäsenistö osallistui 1 pari mp - kilpailuihin Raumalla 11.3. Vuoden aikana on järjestetty sekä bridgen alkeiskurssi että jatkokurssi. Osanottajia oli kummassakin 4-5. Lehti - ilmoituksia varten on kerho hankkinut oman merkin ja peli-iltoja varten pelikellon. Vuoden aikana on kerho uusitut Howell guide - kortit ja hankkinut pöytäkortit Mitschell - kilpailuja varten. Kerhon tilinpäätös osoittaa 22 014 mk yli ylijäämää. On todettava, ettei kerhon toiminta v. 1958 kuluessa ole voimistunut siinä määrin kuin oli odotettu. Raumalaisten ja Harjavaltalaisten osallistuminen kerhon peli - iltoihin on näennäisesti vilkastuttanut kerhon toimintaa, mutta kerhon jäsenluku ei ole vuoden aikana noussut yhtään. Tähän asiaan on v. 1959 aikana kiinnitettävä vakavaa huomiota. 1962 n Toimintakertomus vuodelta 1962 n viides toimintavuosi oli tyydyttävän vikas. Kerho on järjestänyt peli-iltansa edelleen Yrittäjänaisten talossa tiistaina klo 18.30. Kevätkaudella pelattiin 22 kertaa ja syksyllä 16 kertaa. Kilpailevia pareja oli yhteensä 475 joka lienee ennätys. Vierailuilla on käyty mm. Kerran Kauttualla jossa Mannermaat sijoittuivat kolmansiksi, kerran Vammalassa jossa pari Lehti Myllärniemi voitti, sekä 2 kertaa Raumalla joista toisella kertaa voittivat Mannermaat ja toisella Stenbacka Myllärniemi. Rauman MP-kilpailuihin keväällä osallistutiin vaihtelevalla menestyksellä. Syksyllä kapt, Fock järjesti bridgekurssit vasta-alkajille, joiden ansiosta kerhomme jäsenmäärä lisääntyi. Vuosikokouksen lisäksi oli kerholla yksi ylimääräinen kokous syyskaudella. 1
1968 Toimintakertomus v. 1968 n toimintavuosi 1968 oli tyydyttävän vilkas. Kerho järjesti entiseen tapaan peli-iltansa Yrittäjänaisten talossa tiistaisin alkaen 18.30. Kevätkaudella pelattiin 21 kertaa ja syyskaudella 17 kertaa. Pelaajia oli yhteensä 884 henkeä eli peli-iltaa kohden keskimäärin 11,5 paria. Vuonna 1967 oli pelaajia 12 paria, joten kiinnostus bridgeä kohtaan näyttää hieman taantuneen Porissa. Paitsi kerhon omia jäseniä osallistui peli-iltoihin säännöllisesti myös raumalaisia pelaajia. Kerho järjesti 29.9.68 avoimet MP-kilpailut Suomalaisella Klubilla. 55 jaon kilpailuun osallistui 25 paria helsinkiläisen R. Sundströmin toimiessa pelinjohtajana. Kerhon jäsenten saavutuksista mainittakoon Grönroos Mörskyn 4. ja Alho Rantalan 5. sija. Muusta kilpailutoiminnasta mainittakoon kerhon osallistiminen kolmen parin voimalla SM-parikilpailujen välieriin Tampereella. Valitettavasti pelaajamme eivät selviytyneet loppukilpailuun. Edellisten lisäksi eräät kerhon jäsenet osallistuivat vaihtelavalla menestyksellä muiden kerhojen järjestämiin MP-kilpailuihin. Vuoden 1968 parhaan pelaajan palkinnon sai Kauko Mörsky. 1969 Toimintakertomus v. 1969 n toimintavuosi 1969 oli tyydyttävän vilkas. Kerho järjesti entiseen tapaan peli-iltansa Yrittäjänaisten talossa tiistaisin alkaen 18.30. Kevätkaudella pelattiin 21 kertaa ja syyskaudella 19 kertaa. Pelaajia oli yhteensä 758 henkeä eli peli-iltaa kohden keskimäärin 9,5 paria. Kiinnostus bridgeä kohtaan on vähentynyt hälyyttävästi Porissa, sillä esim. v. 1968 oli pelaajia peli-iltaa kohden keskimäärin vielä 11,5 paria. Paitsi kerhon omia jäseniä osallistui peli-iltoihin säännöllisesti myös raumalaisia pelaajia (Schwart ²). Kerho järjesti 25.10.69 avoimet MP-kilpailut Suomalaisella Klubilla. Kilpailuun osallistui 27 paria turkulaisen R. Sundströmin toimiessa pelinjohtajana. Kerhon jäsenten saavutuksista mainittakoon pohjoiseteläsuunnassa 3. Mäkeläinen Solin, 4. Mannermaa Mannermaa sekä itä-länsisuunnassa 3. Tenkanen Tenkanen, 4. Grönroos Mörsky. Muusta toiminnasta mainittakoon kerhon osallistiminen SM-parikilpaihin toiminta-aikansa parhaimmalla menestyksellä parin Tenkanen Tenkanen selviytyessä loppukilpailussa kunnioitettavalle 26. sijalle. Edellisten lisäksi ovat eräät kerhon jäsenet osallistuneet vaihtelavalla menestyksellä muiden kerhojen järjestämiin MP-kilpailuihin. Vuoden 1968 parhaan pelaajan palkinnon saavat G. Grönroos ja K. Mörsky. Pelikauden aikana on Satakunnan Kansassa ollut muutaman kerran R. Myllärniemen toimittama bridge-palsta. 2
1970 Toimintakertomus v. 1970 n toimintavuosi 1970 oli huolestuttavan hiljainen. Kerho järjesti entiseen tapaan peliiltansa Yrittäjänaisten talossa tiistaisin alkaen klo 18.30. Kevätkaudella pelattiin 20 kertaa ja syyskaudella 17 kertaa. Pelaajia oli yhteensä 634 henkeä, eli peli-iltaa kohden keskimäärin n. 8.25 paria. Kiinnostus bridgeä kohtaan on vuosi vuodelta vähentynyt Porissa, sillä esimerkiksi v. 1968 oli pelaajia peli-iltaa kohden keskimäärin 11,5 paria, ja v. 1969 vastaava luku oli 9,5 paria. Mainittakoon vielä, että v. 1968 pelaajien yhteinen määrä oli 884 henkeä, v1969/758 ja nyt vuonna 1970 vain 634 henkeä. Kerho järjesti 25.10.1970 avoimet MP-kilpailut Suomalaisella Klubilla. Kilpailuun osallistui 26 paria turkulaisen R. Sundströmin toimiessa pelinjohtajana. Kerhon omien jäsenten saavutuksista mainittakoon komea kolmoisvoitto itä-länsisuunnassa. 1. Kallioinen Myllärniemi ja kaksi mestaripistettä, 2. Grönroos K. Mörsky ja 3. Selin Lehti sekä mixed voitto Mannermaat. Muusta toiminnasta mainittakoon kerhon osallistuminen SM-parikilpailuihin toiminta-aikansa parhaimmalla menestyksellä pari K. Tenkanen M. Tenkanen selviytyessä vuoden 1970 piirin mesteriksi ja loppukilpailussa 21. sijalle. Edellisten lisäksi ovat eräät kerhon jäsenet osallistuneet muiden kerhojen järjestämiin MP-parikilpailuihin. Vuoden 1970 parhaan pelaajan palkinnon saavat G. Grönroos ja K. Mörsky. 1971 Toimintakertomus v. 1971 järjesti peli-illat Yrittäjänaisten talossa tiistaisin klo 18.30 entiseen tapaansa. Bridgekerhon toiminnassa jatkui sama, erittäin vakava suuntaus joka on antanut leimansa koko 60-luvun loppupuoliskolle. Kerhon toimintavuosi-71 on ollut heikoin olemassaolonsa aikana. Kevätkaudella pelattiin 20 kertaa ja syyskaudella 17 kertaa. Pelaajia oli vain 560 henkeä. Pelaajia oli peliiltaa kohden keskimäärin 7.56 paria. (v. 1970/8.25, 1969/9.5, 1968/11.5 paria) Kerho pyrki kevätpuolella vahventamaan toimintaansa. Alku näytti lupaavalta, toiminta kilpistyi kuitenkin lyhyeen koulutustilaisuuksien sekä vaadittavien kouluttajien puutteeseen. järjesti 31.10.1971 avoimet MP-kilpailut Suomalaisella Klubilla. Kilpailuun osallistui 26 paria. Pelinjohtajana toimi jälleen turkulainen Raimo Sundström. Viimevuoden loistavaa panosta ei kyetty puolustamaan. Jotkut kerhon pelaajista ovat osallistuneet muiden kerhojen järjestämiin MP-kilpailuihin vaihtelevalla menestyksellä. Rauma on säilyttänyt kilpailukontaktinsa Poriin josta kiitos näille pelaajille. Vuoden 1971 parhaan pelaajien palkinnot saavat K. Tenkanen ja M. Tenkanen. 3
1972 r.y:n Toimintakertomus v. 1972 n toiminta oli v. 1972 edelleenkin kovin hiljaista. Kerho järjesti entiseen tapaan peli-iltansa Yrittäjänaisten talossa ja 22.2.72 alkaen Yrittäjänaisten huoneistossa Teljäntorissa tiistaisin alkaen klo 18.30. Kevätkaudella pelattiin 22 kertaa ja syyskaudella 15 kertaa. Pelaajia oli yhteensä 572 henkeä, eli peli-iltaa kohden 7.73 paria (v. 1971 7.56 paria). Korotetun pelimaksun ansiosta on palkintolusikoita voitu edelleenkin jakaa ja korotetusta vuokrastakin huolimatta saatiin vuodelta 1972 voittoa 365.36 mk. Olisi kuitenkin syytä harkita toimenpiteitä pelaajien lukumäärän lisäämiseksi, jotta saataisiin ainakin 4 pöytää peliiltaa kohden. Olisi harkittava keinoja, millä tavalla vanhat pelaajat saataisiin uudelleen mukaan ja miten uudet paikkakunnalle muuttaneet pelaajat saisivat yhteyden kerhoon. Kerho ei viime vuonna järjestänyt MP-parikilpailuja Porissa. Erkki Kallioinen 1976 n Toimintakertomus v. 1976. Toimintavuosi 1976 osoitti ilahduttavia elpymisen oireita r.y:n toiminnassa. Peli-illat järjestettiin entiseen tapaan Setakunnankadun Baarissa tiistaisin klo 18.30. Kevätkaudella pelattiin 21 kertaa ja syyskaudella 17 kertaa. Pelaajia oli yhteensä 648, eli peli-iltaa kohti keskimäärin 8,53 paria, joka on 1970- luvun ennätys. Vertailuksi -75 7,86-74 7,61-73 7,97-72 7,73-71 7,56-70 8,25-69 9,5-68 11,5. Kerho järjesti 14.11. Mp-parilpailun Hiittenharjun Hotellissa Harjavallassa. Kilpailuun osallistui 26 paria. Pelin johtajana toimi Ilkka Korhonen Tampereelta. Kirkkaimmat mitallit menivät vieraille, mutta Markku ja Kalervo Tenkanen olivat E-W suunnassa toisena ja Tytti ja Jorma Piirainen neljänsinä. N-S suunnassa olivat Yrjö Tenkanen - Olli Kuosmanen kolmantena ja Aulis Saarinen - Jarmo Halonen neljäntenä. Kerho osallistui vahvasti SM-kisoihin. Joukkue-SM-piirikarsintaan Tampereella osallistui 3 joukkuetta ja pari-sm-piirikarsintaa Tampereella 5 paria, joista Markku ja Kalervo Tenkanen onnistuivat pääsemään loppukilpailuun sijoittuen 42. Lisäksi eräät kerhon jäsenet ovat osallistuneet Mp-kilpailuihin lähiseudulla. Paras menestys oli Kalervo Tenkasen ja Kai Gröhnin voitto Toijalan pari-mp-kilpailussa. Kerho on taas alkanut maksaa peli-illoistaan voittopistemaksuja Suomen Bridgeliitolle. Syksyllä järjestettiin alkeiskurssi Porin Työväenopiston tiloissa. Bridgepalsta on ollut syksystä alkaen Satakunnan Kansan sunnuntai-numeroissa joka toinen viikko. Jäsenmäärä on mukavasti lisääntynyt ollen nyt 30 jäsentä. Vuoden 1976 parhaan pelaajan palkinnon voitti tavalliseen tapaansa Kalervo Tenkanen. Harjavalta 15.0.1.1977 Aulis Saarinen 4
1977 n Toimintakertomus vuodelta 1977. n toiminta on selvästi elpynyt vuodesta 1976, joka jo oli tämän vuosikymmenen ennätysvuosi. Vuonna 1977 pelattiin 39 kertaa. Pelaajia oli mukana 868, eli 11,13 paria iltaa kohti. Vuoden 1976 vastaavat luvut olivat 648 ja 8,53. Myös jäsenmäärä on kasvanut vuoden 1976 30 jäsenestä 41 jäseneen. Parhaan pelaajan palkinnon voitti pari Yrjö Tenkanen - Olli Kuosmanen pistein 134. Ero seuraaviin oli varsin selvä, sillä monivuotinen voittaja Kalervo Tenkanen oli seuraavana pistein 104, sitten Tytti Piirainen 102 ja Jorma Piirainen 101. Joukkue-SM kisaan osallistui kerhosta 3 joukkuetta, jotka molemmat karsiintuivat Tampereen piirikarsinnassa. Sen sijaan jatkoon pääsivät tamperelaisjoukkueessa Markku ja Kalervo Tenkanen karsiintuakseen välikarsinnoissa. Pari-SM kisaan osallistui kerhosta 4 paria, jotka kaikki karsiintuivat Tampereen piirikarsinnoissa. Kerhon 20-vuotisjuhla-MP-kilpailu järjestettiin 12. 11. Hiittenharjun Hotellissa Harjavallassa, jossa kilvan jälkeen vietettiin pikkujoulujuhla huonohkolla osanottajamenestyksellä. Mukana oli 9 jäsentä vaimoineen. Itse MP-kisassa saavutettiin parempi menestys. Tosin pelaajamäärä olisi saanut olla suurempi kuin 12 1/2 pöytää, mutta kerholaisia oli sentään saatu mukaan peräti 11 pelaajaa. Parhaiten menestyivät Aulis Saarinen - Jarmo Halonen voittaen NS suunnan. Samassa suunnassa 3. oli pari Viljo Kaarnakorpi - Paavo Arvela. EW suunnassa olivat 4. Esko Nermes - Kai Gröhn ja 5. Ossian Blomqvist - Toivo Humalamäki. Lähiseudun MP-kisoihin ovat muutamat pelaajat osallistuneet aktiivisessti. Parhaat saavutukset olivat Yrjö Tenkasen - Olli Kuosmasen voitto NS suunnassa Rauman MP-kisoissa ja joukkueen Yrjö Tenkanen - Olli Kuosmanen + Kalervo Tenkanen - Anita Kuula voitto Tampereen vuosikokous-joukkuekilvassa. Keväällä järjestettiin kaupunkiottelu Pori-Tampere 2 joukkueen voimin kummastakin kaupungista. Tamperelaiset voittivat pistein 51-19. Syksyllä Anders Kvarnström piti Pihlavassa bridgekurssin, jonka 12 oppilaasta on jo muutamia näkynyt mukana kerhon peli-illoissakin. Bridgepalstaa Satakunnan Kansaan on Aulis Saarinen toimittanut edelleen. Vuoden aikana hankittiin Ruotsista tilaamalla kerholle 4 pöydän tarjouslaatikot, joten 10 pöydän kilpailu käytten tarjouslaatikoita on nyt mahdollinen. Paras pöytämäärä 1977 oli 8 pöytää. Johtokunta 5
1978 n Toimintakertomus vuodelta 1978. Kerho on toiminut vireästi. Toimintavuonna pelattiin 37 kertaa. Pelaajia oli mukana 840, eli 11,35 paria peliiltaa kohti. Vuonna -77 oli pareja 11,13 peli-iltaa kohti, joten pelaajamäärien kasvu on jatkunut edellisvuosien tapaan. Jäsenmäärä on vuodessa kasvanut kymmenellä ollen 31. 12. -78 peräti 51 jäsentä. Parhaan pelaajan palkinnot voitti pari Kalervo ja Markku Tenkanen saavuttaen 141 ja 139 pistettä. Kolmantena oli Yrjö Tenkanen 99 pisteellä. SM-joukkuekilpailua ei vuonna -78 pidetty. Liigaan osallistui Yrjö Tenkanen tamperelaisjoukkueessa. SMparikilpailuun piiritasolla osallistui 6 paria. Kerho kuului ensimmäistä vuottaan Turun piiriin, ja Turussa pidetyissä karsinnoissa kaikki porilaisparit karsiintuivat. Hiittenharjun Motellissa kerho järjesti MP-pari- ja -joukkuekilpailut 25-26.11. Lauantaina pelattiin 14 pöydän parikilpailu. Kerholaisista menestyivät NS suunnassa 3. Yrjö Tenkanen - Olli Kuosmanen sekä EW suunnassa 3. Heikki Latvala - Jorma Myyri, 4. Esko Nermes - Göran Grönroos, 5. Riitta-Liisa ja Timo Mäkelä. Sunnuntaina pelattiin 9 pöydän joukkuekilpailu, jossa ylivoimaiseen voittoon selvisi joukkue Tenkanen vahvistettuna Olli Kuosmasella. Lähiseudun MP-kilpailuihin kerholaiset ovat osallistuneet ahkerasti. Parhaita sijoituksia: Valkeakoski 2. joukkue Tenkanen vahvistettuna Kai Gröhnillä. Rauman Mixed 2. Tytti ja Jorma Piirainen. Rauman parikilpailu 3. Heikki Nieminen - Martti Nieminen, 4 Markku ja Kalervo Tenkanen, 5. Tytti ja Jorma Piirainen, 6.Ossian Blomqvist - Anders Kvarnström. Hangon sivuparikilpailu 3. Olli Kuosmanen - Yrjö Tenkanen, 4. Heikki Nieminen - Kalervo Tenkanen. Puolassa kutsukilpailuissa ja Tallinnassa sikäläisen kerhon vieraana käväisivät Markku ja Kalervo Tenkanen. Bridgekurssi 11 oppilaalle järjestettiin syksyllä. Opettajana toimi Anders Kvarnström. Satakunnan kansaan on bridgepalstaa kirjoitellut Aulis Saarinen. Tammikuussa pelatun "kynttiläjalkakilpailun" voittivat Markku ja Kalervo Tenkanen. Johtokunta. 6
1979 n Toimintakertomus vuodelta 1979 Toimintavuonna pelattiin 36 kertaa. Pelaajia oli mukana 780, eli 10,83 paria/ilta. Kevätkaudella näytti pelaajamäärien kehitys jatkuvan kasvavana, sillä kevätkauden 20 pelikerran aikana oli Pelaajia 500, eli 12,5 paria/ilta. Kesän aikana kerho menetti kuitenkin kymmenkunta pelaajaa, joista useimmat olivat aktiivisia joka peli-illan kävijöitä. Pääasiallinen syy menetykreen oli Porin seudun huono työllisyystilanne. Muutamista uusista pelaajista johtuen jäsenmäärä ei pudonnut alemmas kuin 47 jäseneen, mutta jatkossa on pelaajamäärien kehitys pienenevä, ainakin nykynäkymien mukaan. Parhaan pelaajan palkinnon voitti Yrjö Tenkanen 109p. 2) Markku Tenkanen 95. 3) Esko Nermes. 85p. SM-joukkikseen osallistui 3 joukkuetta, jotka karsiutuivat kaikki piiritasolla. SM-parikilpailuun osallistui 4 paria. Olli Kuosmanen-Yrjö Tenkanen selviytyivät loppukilpailuun sijoittuen sijaluvulle 41. Peli-iltana 20.3. järjestettiin EM- joukkueiden tuki-mp-kilpailu. Pelaajia kertyi 11 pöytää. Raumalaiset voittivat 2 kärkisijaa. 3) Yrjö Tenkanen-Kimmo Jokivuori. Raumalla vastuavasta kilpailusta Poriin tulivat sijat: 1) Kai Gröhn - Esko Nermes 2) Riitta-Liisa ja Timo Mäkelä 4) Kimmo Jokivuori - Yrjö Tenkanen. Hiittenharjun motellissa järjestettiin MP-pari-ja -joukkuekilpailu 10-11.11. Lauantai sattui työpäiväksi, mutta pelaajia parikilpailuun saatiin silti 14 ½ pöytää. Kerholaisten parhaat: NS 2. Yrjö Tenkanen - Kalervo Tenkanen. EW 2.Riitta-Liisa ja Timo Mäkelä 4. Markku Tenkanen - Esko Nermes. Sunnuntain joukkuekilpailuun saatiin 11 joukkuetta. 5. 6. ja 7- sija tuli Poriin. Lähiseudun MP-kisoihin kerholaiset ovat osallistuneet aktiivisesti. Parhaita: Rauman Mixed 5)R-L. ja T. Mäkelä. Sivupari l) K. Jokivuori Y. Tenkanen. Pari NS 3) H. Nieminen E. Flygar. EW 5) M. Tenkanen O. Kuosmenen. Joukkis 2) E. Nermes - K. Tenkanen. Vuosikokous-MP Helsinki 3) R.Myllärniemi-A. Saarinen Satakunnan Kansaan on A.Saarinen kirjoittanut bridgepalstan. 7
1980 n Toimintakertomus vuodelta 1980 Toimintavuonna pelattiin 39 kertaa. Pelaajia oli mukana 722, eli 9.26 paria iltaa kohti. Syyskausi oli pelillisesti vireämpi. 18 peli-illan osallistujamäärä oli 354 pelaajaa. eli 9,84 pelaajaa iltaa kohti. Kevään vastaavat luvut: 21 peli-iltaa, 363 pelaajaa eli 8,76 pelaajaa iltaa kohti. Vuoden -79 syyskuuden keskiarvo 8,75 jatkui siis vielä kevään -80. Kerhon jäsenmäärä on pudonnut parhaasta vuodesta -78 peräti 15 jäsentä ollen toimintavuonna 36 jäsentä. Suunta näyttää jatkuvan laskevana. Jopa kerhomme puheenjohtajakin on muuttanut pois paikkakunnalta. Vuosikilpailun 1980 parhaat: Yrjö Tenkanen 140p. 2) Markku Tenkanen 129p. 3) Kalervo Tenkanen 120p. 3) Aulis Saarinen 107p. 5) Jarmo Halonen 92p. 6) Olli Kuosmanen 90p. SM-joukkikseen osallistui 1 joukkue karsiintuen piirikarsinnassa. SM-parikilpailuun osallistui 3 paria, joista Olli Kuosmanen - Yrjö Tenkanen selvisivät loppukilpailu sijoittuen 27 sijalle. Hiittenharjun motellissa järjestettiin MP-kilpailut 11-12.10. Pelaajia oli parikilpailussa 11 pöytää. Pelaajamäärä oli pettymys. Mm tamperelaiset loistivat poissa olollaan. Voitto meni Helsinkiin. Parhaana porilaisparina palkittiin 7. sijalle sijoittuneet Yrjö Tenkanen - Kimmo Jokivuori. Joukkuekilpailuun saatiin sentään 9 joukkuetta. Voitto meni Lahteen. Paras porilainen oli Heikki Nieminen 33 sijallaan helsinkiläiseuralainjoukkueessa. Lähikerhojen joukkuekilpailu pelattiin 19.5. Harjavallassa. Osallistujia oli joukkueet Porista ja Raumalta sekä kaksi joukkuetta Kauttualta ja Harjavallasta. Rauma voitti, Pori toinen, Kauttua II oli kolmas. Lähiseudun MP-kisoihin ovat kerholaiset osallistuneet. Parhaita: Tampereen MP 30.3. 4) Joukkue K. Tenkanen A. Saarinen E. Nermes V. Kuula. Rauman MP 23-25.5. mixed 1) Tytti ja Jorma Piirainen Parikilpailu 1) M. Tenkanen O. Kuosmanen. EW 2) K. Gröhn E. Nermes. 4) M. Kivistö J. Myyri. 6) K. Tenkanen Y. Tenkanen. Joukkis: 1) K. Tenkanen M. Tenkanen helsinkiläisparin kanssa. Tampereen vuosikokous MP joukkis: 2) K.Tenkanen - M. Tenkanen + Y. Tenkanen K. Jokivuori. Varsovan Philip Morris Cupissa vierailivat M. ja K.Tenkanen 27.-31.8. Parhaana sijoituksena 9. sija 350 pelaajan kilpailussa. Bridgepalstaa Satakunnan Kansaan on toimittanut Aulis. Saarinen. Johtokunta 8
1981 n Toimintakertomus vuodelta 1981 Toimintavuonna pelattiin 38 kertaa, joista kevätkaudella 18 ja syyskaudella 20 kertaa. Pelaajia kävi 804 eli keskimäärin 10,57 paria/ilta. Syyskausi oli taas vireämpi, sillä pelaajia kävi 428 eli 11,88 paria/ ilta. Kevätkauden pelaajamäärä oli 376 eli 9,40 paria/ilta. Kerhon jäsenmäärä jatkoi laskusuuntaan, sillä maksaneita jäseniä oli vain 30. Syyskaudella näytti kuitenkin taas paremmalta. Yrjö Tenkasen syyskesällä pitämä kurssi tuotti tulosta ja kun eräät muutkin pelaajat toivat oppilaitaan kerhoon, katsomme luottaen ensi vuoteen. Uusille opetteleville pelaajille myönnettiin 50% alennusta pelimaksuista. Vuosikilpailun 1981 parhaat: l) Kalervo Tenkanen 133p. 2) Jarmo Halonen 126p. 3) Markku Tenkanen 113p. 4) Yrjö Tenkanen 109p. 5) Olli Kuosmanen 107p. 6) Kimmo Jokivuori 96p. 7-8) Kauko Mörsky ja Seppo Roitto 78p. 9-10) Tytti ja Jorma Piirainen 61p. Kausipisteitä sai 51 pelaajaa. SM-joukkuekilpailuun osallistui 2 joukkuetta. Joukkue Aulis Saarinen - Kalervo Tenkanen + Olli Kuosmanen - Yrjö Tenkanen voitti Turussa piirin mestaruuden, mutta karsiintui semifinaalissa. SM-parikilpailuun osallistui 4 paria, joista Markku ja Kalervo Tenkanen selviytyivät loppukilpailuun sijoittuen hienosti 14. sijalle. Kerho järjesti MP-kilpailut 13.-15. 11. Perjantai-iltana Huovinkulman baarissa Harjavallassa järjestetty mixed-kilpailu tuotti iloisen yllätyksen, osallistujia 20 paria. l)sisko Saarela - Aarne Heino 2) Annika Pernu - Markku Tenkanen. Samaan aikaan pelattiin 3 pöydän sivuparikilpailu, jonka voittivat Eino Seppälä - Esko Liede. Lauantaina Hiittenharjun Hotellissa pelattuun parikilpailuun saatiin 32 paria. Jakoja pelattiin 48. Parikilpailun osana pelattiin EBL:n simultaanikilpailu 42 jaolla. Sen Euroopan tason tuloksia odotellaan yhä. Tulokset: NS-suunta l) Armi ja Kari Koistinen 2) Jorma Piirainen-Aulis Saarinen 3) Kaija ja Pauli Schwartz. EW-suunta 1) Jarmo Halonen - Kalervo Tenkanen 2) Reino Metsälä - Tapio Virtanen 3) Sirkka Lintinen - Seppo Siekkeli... 6) Markku Tenkanen - Olli Kuosmanen. Sunnuntaina pelattiin 10 pöydän joukkuekilpailu. l) Armi, Kari, Kauko Koistinen-Mikko Nieminen 2) Kimmo Jokivuori -Yrjö Tenkanen + Olli Kuosmanen - Reijo Santikko. Lähiseudun MP-kilpailuihin ovat kerhon jäsenet osallistuneet melko aktiivisesti. Parhaita: Nokian MPjoukkuekilpailu l) Kalervo Tenkanen - Aulis Saarinen + Markku Tenkanen - Yrjö Tenkanen. Valkeakosken MP-oukkuekilpailu 2) Yrjö Tenkanen - Olli Kuosmanen + Markku Tenkanen-Kalervo Tenkanen. Toijalan MP-parikilpailu NS-suunta 2) Olli Kuosmanen - Yrjö Tenkanen EW-suunta 3) Kalervo Tenkanen - Kristina Fagerlund. Nuorten PM-kilpailujen yhteydessä järjestettiin MP-kilpailu, jossa pelattiin samat jaot nuorten kanssa. Kilpailun voittivat Kalervo ja Markku Tenkanen. Toukokuussa osallistuivat Markku ja Kalervo Tenkanen Tallinnassa pelattuihin Neuvostoliiton avoimiin mestaruuskilpailuihin sijoittuen kilpailussa yli medelin. Elokuussa kävi Kalervo Tenkanen Varsovassa Suomen Bridgeliiton edustajana osallistuen siellä Philip Morris Cupiin. Rauman MP-kilpailujen aikoihin vieraili raumalaisten vieraana olleet 9 puolalaispelaajaa kerhossamme. Järjestimme heille torstaina 21.5. joukkuekilpailun, johon osallistui 8 joukkuetta. l) Yrjö Tenkanen - Kimmo Jokivuori + Tytti ja Jorma Piirainen. 2) Puola I Kulakowski Kusinski + Maryniowski-Poletylo 3) Rauma II. Yrjö Tenkanen järjesti keväällä infotilaisuuden Riihikedon koululla sekä bridgenäyttelyt Porin, Harjavallan ja Kokemäen kirjastoissa kesän aikana. Syksyllä hän piti bridgen alkeiskurssit. Satakunnan Kansan bridgepalstaa kirjoitti kevätkauden Aulis Saarinen ja syyskauden Yrjö Tenkasen. Johtokunta 9
1982 n Toimintakertomus vuodelta 1982 Toimintavuonna pelattiin 37 kertaa, joista kevätkaudella 19 ja syyskaudella 18 kertaa. Pelaajia kävi keskimäärin 10,43 paria iltaa kohti eli 772. Vaihteeksi oli kevätkausi virkeämpi, sillä pelaajia kävi 428 eli 11,26 paria/ilta. Syyskauden pelaajamäärä oli 344 eli 9,56/ilta. Kerhon jäsenmäärä kääntyi kasvuun lisääntyen 8:lla, joten maksaneita jäseniä oli 38. Opetteleville kerhon jäsenille myönnettiin edelleen 50% alennus pelimaksusta. Vuosikilpailuun osallistui 56 pelaajaa, joista 24 pääsi osakilpailuvoiton makuun. Vuosikilpailua on käyty nykyisessä muodossaan 10 vuotta, Markku ja Kalervo Tenkanen ovat olleet 10 kärjessä listalla jokaisena vuonna ja Yrjö Tenkanenkin 9 vuotena. Tänä vuonna listalle päässeistä eniten voittoja keräsi Jarmo Halonen 11 kpl, Olli Kuosmanen 9 kpl ja kaikki Tenkaset 7 kpl. Vuosikilpailun 1982 parhaat: 1) Olli Kuosmanen 308p. 2)Markku Tenkanen 298p. 3) Jarmo Halonen 276p. 4) Tytti Piirainen 257p. 5) Jorma Piirainen 254p. 6) Yrjö Tenkanen 239p. 7) Heikki Nieminen 216p. 8) Göran Grönroos 200p. 9) Kai Gröhn 198p. 10) Seppo Roitto ja Kalervo Tenkanen 154p. SM-joukkuekilpaan osallistui 1 joukkue pääsemättä piirikarsinnasta jatkoon. SM-parikilpaan osallistui 8 paria. Olli Kuosmanen-Kimmo Jokivuori selviytyivät loppukilpailussa sijalle 40. Kerho järjesti MP-kisat Hotelli Hiittenharjussa ja Huovinkulman baarissa Harjavallassa-15-17.10. Perjantain mixed-kilpaan saatiin 17 paria. 1) Sisko Saarela - Ilkka Korhonen 2) Kaija Schwartz - Pauli Schwartz 3) Pauli Lunden - Anita Kuula 4)Eila-Maija Syrjälä - Aulis Saarinen... 6) Annika Pernu - Markku Senkanen. Parikilpaan osallistui 38 paria. l) Yrjö Tenkanen - Pauli Schwartz 2) Martti Panhelainen - Jouni Schwartz 3) Markku Tenkanen - Martti Toivonen. Joukkuekilpaan osallistui 8 joukkuetta. 1) Yrjö Tenkanen - Pauli Schwartz + Kaija Schwartz - Vuokko Andersson. 2)joukkue Nieminen Turusta 3) joukkue Tyrkkö Turusta 4) Markku Tenkanen-Martti Toivonen + Olli Kuosmanen - Kimmo Jokivuori Lähiseudun Mp-kisoihin ovat kerhon jäsenet osallistuneet vaihtelevalla menestyksellä. Parhaita sijoituksia: Jyväskylän Pääsiäisbridgen parikilpailu 4. Markku Tenkanen - Kalervo Tenkanen. Salon MP-parikilpa 2.Markku Tenkanen - Martti Toivonen. Toijalan MP-parikilpa 2. Markku Tenkanen - Martti Toivonen Toukokuussa vierailivat kerhon jäsenet Markku Tenkanen, Kalervo Tenkanen, Esko Nermes, Kai Gröhn, Jarmo Halonen ja Aulis Saarinen Tallinnassa sikäläisen Otepää-kerhon järjestämissä avoimissa Neuvostoliiton mestaruuskilpailuissa saavuttamatta mainittavaa menestystä. Syksyllä vieraili Markku Tenkanen Unkarissa pelaten sikäläisissä MP-kisoissa Leningradilaisen partnerin kanssa. Eräät kerhon jäsenet ovat noudattaneet toimintasuunnitelmaa ja opettaneet uusia pelaajia, joita vuonna 1983 nähnemme peli-illoissamme. Bidgepalstaa Satakunnan Kansaan on toimittanut Aulis Saarinen. Johtokunta. 10
1983 n Toimintakertomus vuodelta 1983 Toimintavuonna pelattiin 36 kertaa, joista kevätkaudella 21 kertaa ja syyskaudella 15 kertaa. Pelaajia kävi keskimäärin 9,17 paria iltaa kohti eli 660 henkeä. Kevätkausi oli virkeämpi, sillä pelaajia kävi peli-illoissa 424 henkeä eli 10,10 paria iltaa kohti. Syyskauden pelaajamäärä oli 236 henkeä eli 7,86 paria iltaa kohti, jota tulosta on pidettävä huolestuttavan pienenä. Kerhoon kuului maksaneita jäseniä 33 henkeä. Olisi siitä määrästä luullut pelaajia iltaa kohti enemmän riittävän. Opetteleville kerhon jäsenille myönnettiin 10 ensimmäiseltä pelikerralta 50% alennus pelimaksusta, samoin opiskelijoille. Vuosikilpailuun osallistui 53 pelaajaa, joista 26 pääsi osakilpailuvoiton makuun. Pitkästä aikaa kilvan kärkeen löytyi muukin nimi kuin Tenkanen, sillä vanha konkari Kai Gröhn kepitti nyt nuoremmat. Vuosikilpailun 1983 parhaat: 1) Kai Gröhn 231p. 7 voittoa, 2) Yrjö Tenkanen 33p. 5 voittoa 3) Markku Tenkanen 229p 11 voittoa, 4) Olli Kuosmanen 216p. 7 voittoa, 5) Jarmo Halonen 160p. 3 voittoa, 6) Risto Myllärniemi 149p. 5 voittoa, 7) Aulis Saarinen 146p. 7 voittoa, 8) Kalervo Tenkanen 136p. 8 voittoa, 9) Heikki Nieminen 135p. 2 voittoa, 10) Seppo Roitto 124p. 2 voittoa. Kerho järjesti MP-kisat Hotelli Hiittenharjussa ja Huovinkulman baarissa Harjavallassa 14-16.10. Perjantain mixed-kilpaan saatiin 17 paria: 1) Kaija Schwartz - Pauli Schwartz 277p. 2) Tuula Honkavuori - Raimo Honkavuori 262p. 3) Sisko Saarela - Arne Heino 257p. Lauantain parikilpaan osallistui 29 paria: l) Kauko Koistinen - Kalervo Koistinen 707p. 2) Raimo Honkavuori - Jorma Sipilä 702p. 3) Unto Saarinen - Pekka Pohjanvalta 694p...11.Risto Myllärniemi - Aulis Saarinen 608p. Sunnuntain joukkuekilvassa oli 8 joukkuetta 1) Frej Winqvist - Kari Koistinen + Tiina Lehto - Armi Koistinen 84p. Molemmat porilaisjoukkueet jäivät hännille. SM-joukkuekilpaan osallistui 1 joukkue pääsemättä piirikarsinnasta jatkoon. SM-parikilpaan osallistui 8 paria. Markku ja Kalervo Tenkanen selviytyivät loppukilpailuun, mutta Kalervo ei ehtinyt enää sinne. Lähiseudun MP-kisoihin kerhon jäsenet ovat osallistuneet ehkä vähän laiskemmin kuin menneinä vuosina. Parhaita sijoituksia: Rauma mixed 3) Tytti ja Jorma Piirainen. Nokia pari 3) Markku Tenkanen-Martti Toivonen. 5) Seppo Roitto - Aulis Saarinen. Hanko B-mestaruuskilpa 5) Seppo Roitto - Heikki Latvala. Tallinnan Otepään kerhon vieraina käväisivät Markku ja Kalervo Tenkanen toukokuussa. Markku Tenkanen järjesti 25.1. barometrikisan. Pelaajia oli 7 pöytää. Kerhojen välinen joukkuekilpa pelattiin 24.5. Harjavalta voitti. Satakunnan Kansaan bridgepalstaa on toimittanut Aulis Saarinen. Johtokunta 11
1984 n Toimintakertomus 1984 Toimintavuonna pelattiin 36 kertaa, joista kevätkaudella 20 kertaa ja syyskaudella 16 kertaa. Pelaajia kävi 650 henkeä, eli 9,03 paria iltaa kohti. Kevätkausi oli toipumista viime vuoden syyskauden lamasta. Pelaajia kävi 360 henkeä, eli tasan 9 paria iltaa kohti. Syyskaudella kävi 290 henkeä, eli 9,06 paria iltaa kohti. Kerhoon kuului toimintavuonna 29 jäsentä. Vuosikilpailuun osallistui 52 pelaajaa, joista 24 pääsi osakilpailuvoiton makuun. Voiton vuosikilpailussa vei tuttuun tapaansa Yrjö Tenkanen 256p, 15 osakilpailuvoittoa. 2) Olli Kuosmanen 225p, 14 voittoa. 3) Heikki Nieminen 181p. 1 voitto. 4) Kai Gröhn 168p. 3 voittoa. 5) Markku Tenkanen 166p, 5 voittoa. 6) Jarmo Halonen 164p. 1 voitto. 7) Seppo Roitto 157p, 5 voittoa. 8) Aulis Saarinen 140p, 1 voitto. 9) Risto Myllärniemi 132p, 0 voittoa. 10) Heikki Latvala 125p, 6 voittoa. Kerho järjesti MP-kisat 26.-28. 10. Harjavallassa Hotelli Hiittenharjussa. Perjantain mixediin saatiin mukaan 14 paria. 1) Sisko Saarela - Aarne Heino 296p. 2) Eila-Maija Syrjälä - Uolevi Syrjälä 258p. 3) Anita Kuula - Veikko Kuula ja Irma Karhunen - Aate Virtanen 244p. 5) Heljä Penttinen - Ilkka Ala-Kivimäki 237p. Kaikki edellä olevat Tampereelta ja sitten 6) Annele Penttilä - Seppo Roitto, osin Porista. Lauantain parikilpaan tuli 30 paria. Raumalais-tamperelais-juhlaa. 1) Jouni Schwartz - Martti Panhelainen 756p. 2) Jorma Tolvanen - Ismo Rekola 749p. 3) Simo Jaakkola - Matti Kuusela 713p. 4) Maija-Liisa Toivonen - Martti Toivonen 711p. 5) Kaija Schwartz - Pauli Schwartz 709p...9) Heikki Latvala - Seppo Roitto 690p. Sunnuntain joukkuekilpailuun osallistui peräti 10 joukkuetta. Nyt saatiin odotettua porilaismenestystäkin. 1) Markku Kanerva - Hannu Salminen + Juhani Laine - Jorma Sipilä Turku 82p. 2) Matti Kivistö-Matti Simonen + Matti Luomanpää - Esa Halminen 81p. 3) Hemmo Aalto - Jaakko Grundström + Kristina Fagerlund - Markku Tenkanen 74p. 4) Yrjö Tenkanen - Kimmo Jokivuori + Olli Kuosmanen - Jouni Schwartz 67p. SM-parikilpaan osallistui 6 paria, joista 3 karsittiin kerhokarsinnoissa ja loput Turun piirikarsinnoissa. SMjoukkuekilpailussa kerhomme jäsen Pertti Mäkelä sijoittui helsinkiläisjoukkueessa hopeasijalle. Lähiseudun MP-kisoihin on osallistuttu laiskahkosti. Parhaita tuloksia: Nokia parikilpailu EW-suunta 1) Markku Tenkanen - Yrjö Tenkanen. Joukkuekilpailu 2)Markku Tenkanen - Aulis Saarinen + Kaija Schwartz - Pauli Schwartz. Tampere parikilpailu 1) Seppo Roitto - Markku Tenkanen. Markku Tenkanen järjesti 10.1. barometrikisan. Pelaajia 6 1/2 pöytää. Kerhojen Eura-Harjavalta-Pori-Rauma välinen joukkuekilpailu pelattiin 22.5. Porissa. Raumalaiset voittivat. Satakunnan Kansaan on Aulis Saarinen kirjoittanut bridgepalstaa. Kimmo Jokivuori on opettanut kerholle uusia pelaajia. Johtokunta 12
1985 n Toimintakertomus vuodelta 1985 Toimintavuonna pelattiin 36 kertaa. pelaajia kävi 744 henkeä, eli 10,2 paria iltaa kohti, joten lisäystä edelliseen vuoteen oli yli 1 pari iltaa kohti. Kerhoon kuului toimintavuotena 29 jäsentä. Vuosikilpailuun osallistui 50 jäsentä, joista osakilpailuvoiton makuun pääsi 26 henkeä. Vuosikilpailun tulokset: 1) Markku Tenkanen 276p. 10,5 osakilpailuvoittoa, 2)Maija-Liisa Toivonen 247p. 2,5 osakilpailuvoittoa, 3) O. Kuosmanen 241p. 6 voittoa, 4)Martti Toivonen 236p. 2,5 voittoa, 5) Seppo Roitto 230p. 9 voittoa, 6) Kai Gröhn 225p. 4 voittoa, 7) Yrjö Tenkanen 202p. 5 voittoa, 8) Kimmo Jokivuori 185p. 1 voitto, 9) Heikki Nieminen 180p. 5 voittoa, 10) Risto Myllärniemi 151p. 2 voittoa. Kerho järjesti MP-kisat Harjavallassa hotelli Hiittenharjussa 18-20.10. Mixed l) Sisko Saarela - Ilkka Korhonen 295p. 2) Maija-Liisa Toivonen - Martti Toivonen 268p. 3) Kristina Fagerlund - Matti Leino ja Armi Koistinen - Kari Koistinen 258p. 5) Tytti Piirainen - Jorma Piirainen 245p. 6) Sylvi Honko - Seppo Roitto 236p. Parikilpailu l) Juhani Laine - Martti Mäkelä 736p. 2) Maija-Liisa Toivonen - Martti Toivonen 683p. 3) Veijo Lösönen - Markku Tenkanen 674p... 11)J armo Halonen - Heikki Nieminen 587p. Joukkis l) Jorma Sipilä - Markku Kanerva + Armi Koistinen - Kari Koistinen 119p. 2) Veijo Lösönen - Markku Tenkanen + Olli Kuosmanen - Jouni Schwartz 105p. Mixediin osallistui 17 paria, parikisaan 26 paria ja joukkikseen 8 joukkuetta. SM-parikilpailuun osallistui 8 paria, joista kerhokarsinta karsi 4 ja piirikarsinta loput parit. SMjoukkuekilpailuun osallistui 1 joukkue, joka karsiutui piirikarsinnassa. Lähiseudun MP-kilpailuihin on osallistuttu laiskasti. Menestyksiä ei ole ilmoitettu kirjattavaksi. Kimmo Jokivuori on opastanut kiitettävästi uusia pelaajia ja kerhossa uudet pelaajat ovat esiintyneet aktiivisesti. Bridgepalstaa Satakunnan Kansaan on kirjoittanut Aulis Saarinen joka toisen sunnuntain lehteen. Johtokunta 13
1986 n Toimintakertomus vuodelta 1986 Toimintavuonna pelattiin 38 kertaa. Kevätkaudella 21 ja syyyskaudella 17 kertaa. Pelaajia kävi 674 eli 8,9 paria iltaa kohti. Vähennystä edellisestä vuodesta oli noin pari iltaa kohti. Kevätkauden pelit sujuivat hyvin. Pelaajia kävi 210 paria eli 10 paria iltaa kohti. Syksyllä kävi pelaajia vain 127 paria eli keskimäärin 7,5 paria iltaa kohti ja kerran jouduttiin jopa pelaamaan kahden joukkueen joukkuekilpailu. Erikoisesti ja kiittäen pitänee mainita Heikki Nieminen, Kai Gröhn ja Kimmo Jokivuori, jotka olivat kukin vain yhtenä peli-iltana poissa. Olli Kuosmanen oli poissa kahdesti ja Esa halminen kolmesti. Muut kaikki olivat poissa peli-illoista runsaat kymmenen kertaa. Jäseniä toimintavuonna kerhoon kuului 27 henkeä. Kerho järjesti MP-kisat Harjavallassa hotelli Hiittenharjussa syksyllä. Mixediin osallistui 7,5 pöytää. Porin kerhon jäsenistä menestyi Markku Tenkanen parinaan Kristina Fagerlund sijoittuen toiseksi. Parikilpailuun osallistui 13,5 pöytää. Porin kerhon jäsenistä parhaimmin menestyi pari Markku Tenkanen - Aulis Saarinen sijoittuen toiseksi. Joukkuekilpailuun osallistui 8 joukkuetta. Porin kerhon jäsenillä ei ollut mainittavaa menestystä. Kerhon vuosikilpailuun osallistui 62 pelaajaa. Voiton makuun pääsi 28 kilpailijaa. Tulokset: 1) Heikki Nieminen 234p, 8 voittoa. 2) Kimmo Jokivuori 197p, 8 voittoa. 3) Kaija ja Pauli Schwartz 188p. 3 voittoa. 5) Olli Kuosmanen 182p, 4 voittoa. 6) Kai Gröhn 180p, 1,5 voittoa. 7) Esa Halminen 162p, 4 voittoa 8) Markku Tenkanen 162p, 1 voitto. 9) Markku Riuttala 160p, 5,5 voittoa. 10) Jorma Piirainen 145p, 3 voittoa. SM-parikilpailuun osallistui 8 paria, joista 4 karsittiin kerhokarsinnassa ja loput piirikarsinnassa. Porin kerhon jäsenet ovat osallistuneet laiskasti lähiseudun MP-kisoihin. Siksi ei ole tullut mainittavia menestyksiäkään. Kimmo Jokivuori on opastanut kiitettävästi uusia pelaajia. Eräät entiset pelaajatkin ovat taas aktivoituneet, joten katsellaan luottavasti tulevaisuuteen. Bridgepalstaa Satakunnan Kansaan. on kevätkauden kirjoittanut Aulis Saarinen ja syksyllä kirjoittelua jatkoi Heikki Nieminen. Johtokunta 14
1987 Porin BK Toimintakertomus vuodelta 1987 Toimintavuonna pelattiin 39 kertaa. Kevätkaudella 21 ja syyskaudella 18 kertaa. Pelaajia kävi 678, eli 8,7 paria iltaa kohti. Kevätkaudella pelaajia kävi 182 ja syyskaudella 157. Molempina iltaakohti 8,7 paria. Edellisenä toimintavuonna pelattiin kerran vähemmän ja pelaajia oli silti 10 enemmän, eli hitaasti tuntuu kerho kuihtuvan, kuten muukin Pori. Käyntiahkeruudesta ansaitsevat kiitoksen Markku Tenkanen, Kai Gröhn ja Esa Halminen, jotka olivat poissa vain kahdesta peli-illata. Melkein samaan pystyivät Hely Laaksonen ja Heikki Nieminen, jotka olivat poissa kolmesti ja neljästi poissa olleet Piiraiset. Jäseniä kerhoon kuului toimintavuonna 31 henkeä. Kerho järjesti MP-kisat Harjavallassa Hotelli Hiittenharjussa 2-4.10. Suosituksi on muodostumassa mixed, johon osallistui mahtavat 9,5 pöytää. Porin kerholaiset ovat aina menestyneet omissa kisoissa. Nyt oli ainoa menestynyt Markku Tenkanen, joka mixedissä Kristina Fagerlundin kanssa sijoittui toiseksi. Parikilpailussa oli pelaajia normaalit 13,5 pöytää ja joukkiksessa normaalia vähemmän, eli 6 joukkuetta. Tuloksia: mixed 1) Kaija ja Pauli Schwartz 352p. 2) Kristina Fagerlund - Markku Tenkanen 318p. ja samalla pistemäärällä ja jaetulla 2. sijalla Armi ja Kari Koistinen. Pari: 1) Matti Leino - Martti Mäkelä 60lp. 2) Kristina Fagerlund - Martti Toivonen 59lp. 3) Armi ja Kari Koistinen 586p. Joukkis: 1) Hannu Sokka - Markku Kanerva + Pekka Vihma - Jaakko Grundström 111p.Muut jäivät kauas taakse. Kilpailun johtajana toimi tavalliseen tapaan Kari Koistinen. Kerhon vuosikilpailuun osallistui 45 pelaajaa. Voiton makuun pääsi 27 kilpailijaa. Tulokset: l) Markku Tenkanen 269p. 12 voittoa. 2) Aulis Saarinen 219p. 9 voittoa. 3) Tytti Piirainen ja Jorma Piirainen 197p. 3 1/2 voittoa. 5) Esa Halminen 196 1/2p. 6 voittoa. 6) Heikki Nieminen 192 1/2p. 4 voittoa. 7) Kai Gröhn 185p. 2 voittoa. 8) Markku Riuttala 163 1/2p. 3 voittoa. 9) Erkki Tyni 139p. 4 voittoa. 10) Hely Laaksonen 126p. 1 voitto. Porin kerhon jäsenet ovat osallistuneet todella laiskasti ympäristön MP-kilpailuihin. Siksi ei ole tullut menestystäkään, ainakaan hallituksen tietoon. Myöskään SM-kisoihin ei ole osallistuninen ollut maininnan arvoista. Parikilpailuissa oli 2 paria, mutta molemmat karsiutuivat piirikarsinnassa. Olli Kuosmanen piti syksyllä kurssit, mutta kurssia pidemmälle ei oppilailla riittänyt intoa. Eräät entiset pelaajat ovat onneksi taas aktivoituneet, joten uskotaan kaikesta huolimatta tulevaisuuteen. Toimintasuunnitelmaan merkittyjä joukkuekilpailuja ei ole järjestetty, ei myöskään perinteistä barometria. Tästä hallitus antaa itselleen nuuskaa. Bridgepalstaa on Satakunnan Kansaan kirjoittanut ansiokkaasti Heikki Nieminen joka toisen sunnuntain numeroon. Kerhoon on hankittu uudet tarjouskortit. Hallitus 15
1989. ry Toimintakertomus vuodelta 1989. Toimintavuonna pelattiin 37 kertaa. Kevätkaudella 22 ja syyskaudella 15 kertaa. Pelaajia kävi 678, eli 9,16 paria iltaa kohti. Kevätkaudella pelaajia kävi 370 ja syyskaudella 3.08. Kevätkaudella iltaa kohden oli 8,4 paria syyskaudella iltaa kohden oli 10,1 paria. Edellisenä toimintavuonna pelikertoja oli yhtä monta ja pelaajia oli 12 enemman,eli pelaajamaärä on pysynyt kutakuinkin samana,ainoastaan pelaajien keski-ikä on noussut vuodella. Käyntiahkeruudesta ansaitsevat erityiset kiitokset Hely Laaksonen, Heikki Nieminen seka Jorma ja Tytti Piirainen jotka ovat olleet kaikissa kerhon peli-illoissa. Jäseniä kerhoon kuului toimintavuonna 30 henkeä. Kerhon vuosikilpailuun osallistui 56 pelaajaa. Tulokset: 1) Olli Kuosmanen 2-3) Jorma ja Tytti Piirainen 4-5) Kai Gröhn ja Markku Tenkanen 6) Heikki Nieminen 7) Esa Halminen 8) Aimo Nieminen 9) Markku Riuttala 10) Seppo Roitto. Kerho järjesti kansainväliset MP-kisat Harjavallassa Hotelli Hiittenharjussa 6-8.10.1989. Kansainvälistä väriä toi kisoihin Viron (="Neuvostoliiton")maajoukkue. Kiitokset Aulis Saariselle, Heikki Niemiselle, Seppo Roitolle, Markku Riuttalalle ja Markku Tenkaselle, jotka antoivat erityisen suuren panoksen virolaisvierailun onnistumiselle. Parikilpailun voitto meni ylivoimaisesti Viroon parille Peeter Lond - Guido Kobolt. Joukkuekilpailussa voiton veivät K. Fagerlund M. Nieminen-A.ja K.Koistinen Mixed-kilpailun voittivat Markku Tenkanen - Kristiina Fagerlund, kolmanneksi sijoittuvat Seppo Roitto - Sylvi Honko. Lauantaina 7.10.parikilpailun jälkeen Aulis Saarinen Outokumpu OY:n avustuksella järjesti virolaisille pelaajille iltapalan, tähän kansainväliseen bridgepelaajien tapaamiseen osallistuivat lähes kaikki kerhomme jäsenet myös. Kerhomme pelaajien menestyksista MP-kisoista mainittakoon: Maaliskuussa Laitilan MP-parikilpailussa Olli Kuosmanen parinaan J. Schwart oli kolmas. Joukkuekilpailussa hän partnerinaan Markku Tenkanen sijoittui toiseksi. Jyväskylän paasiaisbridgen MP-parikilpailussa Seppo Roitto parinaan J. Kauppinen olivat kahdestoista, tamä sijoitus oli toiseksi paras suomalaisista. Toukokuussa Aulis Saarinen ja Markku Tenkanen osallistuivat Tallinnan turnaukseen. Toukokuussa Rauman MP-kilpailussa Markku Riuttala - Olli Kuosmanen olivat seitsemäs. Markku Tenkanen partnerinaan virolainen Tiit Koppel on osallistunut kahteen eri turnaukseen Virossa, sijoittuen toiseksi ja kolmanneksi. Lokakuussa Tampereen MP-mixed kilpailussa Seppo Roitto - Irma Karhunen olivat neljas, MP-parikilpailussa Seppo Roitto J. Kauppinen olivat kuudes. Marraskuussa Olli Kuosmanen - Markku Tenkanen voittivat Laitilassa EPSON simultaanikilpailun. Seppo Roitto ja Ossian Blomqvist osallistuivat Virossa Suur-Jaanissa pidettyyn turnaukseen. Samalla matkalla Ossian Blomqvist partnerinaan raumalainen Eero Järvinen voittivat Tallinnan Bridgekerhon peli-illan. Bridgepalstaa on Satakunnan Kansaan kirjoittanut ansiokkaasti Aulis Saarinen. Kerhon hallitus esitti Riian polyteknillisen korkeakoulun bridgekerholle kilpailukosketuksen luomiseksi ystävyyskaupunkien välille. Tähän saimme heidän myönteisen vastauksensa. Sovimme vuosittain käytävästä kaupunkiottelusta Pori-Riika, niin että ensimmäinen ottelu on Porissa 31.3-1.4-90. Seuraava ottelu pidetään Riiassa myöhemmin sovittuna ajankohtana, viimeistään kuitenkin 1991. Radio Porissa oli ohjelma bridgesta joulukuussa.tytti riirainen esitteli ohjelmassa bridgeä ja kerhoamme. Eurassa Heikki Nieminen yritti bridgekurssin jarjestämistä, mutta kun kursille oli vain yksi ilmoittautunut niin kurssi jäi pitämättä. 16
1990 ry Toimintakertomus vuodelta 1990 Toimintavuonna pelattiin 52 kertaa, kevätkaudella 23 kertaa sisältäen Riikan kerhon vierailuottelut 81.8. ja 1.4., syyskaudella 18 kertaa ja ensimmäistä kertaa Pelattiin kesäkautena 11 kertaa. Kesäkauden kilpailuja ei otettu huomioon vuosikilpailussa, eikä siitä myöskään jaettu voittopistettä eikä palkintoja. Pelaajia vuosikilpailussa kävi yhteensä 840, eli 20,49 Pelaajaa iltaa kohti. Parannusta edellisestä vuodesta tuli runsas pari iltaa kohti. Kesäkilpailussa kävi 164 pelaajaa, eli 14,91 Paria kisaa kohti. Kaikkiaan vuonna 1990 kävi 1004 pelaajaa. Jäseniä kerhoon kuului toimintavuonna 26. Kerhopisteitä jaetiin 62 Pelaajalle, joista 6 oli Latviasta ja 1 Tallinnasta. Tulokset vuosikilpailusta: 1) Markku Tenkanen 294p. 2) Jorma Piirainen 286p. 3)Tytti Piirainen 272p. 4) Olli Kuosmanen 271p. 5) Kai Gröhn 260P. 6) Jarmo Halonen 255p. 7) Esa Halminen 254p. 8) Aulis Saarinen 235p. 9) Heikki Nieminen 207p. 10)Markku Riuttala 203p. Kerho järjesti kansainväliset MP-kisat Meri-Yyterissä 5-7.10.1990. Kilpailuun osallistui 18 virolaispelaajaa Tallinnasta, Tartosta ja Vörusta sekä yksi pelaaja Puolasta. Hotelli Meri-Yyteri sponsoroi 8 pelaajalle 2 vuorokautta. Muu osa koitui kerhon jäsenten henkilökohtaisen panoksen turvin. Mixed-kilpailun voitti pari Sari Kulmala - Harri Jylhäsalo, toisena oman kerhon Seppo Roitto parinaan Annele Penttilä Vammalasta. Samaan aikaan pelatun sivuparikilpailun (8 Paria, joista virolaisia 6½), voitti pari Peeter Lond-Quido Kobolt Tallinnasta, Toisena oman kerhon Aulis Saarinen parinaan Jaanus Kaljusto Tartosta. Parikilpailussa voitto meni Tallinnaan parille Jaan Järve - Tiit Koppel, toisena Petri Ukkonen - Pekka Viitasalo Helsingistä ja kolmantena Martti Mäkelä - Jouko Paganus Turku/Helsingistä. Joukkuekilpailun voitti Suomen maajoukkue Petri Ukkonen - Pekka Viitasalo + Martti Mäkelä - Jouko Paganus. Oman kerhon Aulis Saarinen oli neljäntenä joukkueenaan Jaanus Kaljusto + Kalle Angervuori - Jyrki Oikkonen. Kerhomme pelaajien menestyksiä: Pari-SM-kisoihin osallistui kerhostamme useampia pareja. Loppukilpailuun ilman mainittavaa menestystä selvisi Markku Tenkanen parinaan Veijo Lösönen Turusta. Laitilan MP-kisojen Mixedissä oli Markku Tenkanen 3. parinaan Marju Koppel Tallinnasta. Viron Viljandin turnauksessa Markku Tenkanen joukkueenaan Tauno Lehtonen + Nieminen - Moilanen Turusta oli joukuekilpailussa 6. 56 joukkueesta. Muuta toimintaa: Tarton Uudenvuodenturnaukseen osallistuivat Aulis Saarinen - Erkki Rahi, Kai Gröhn - Jarmo Halonen ja Raija Rahi. Tallinnan kansainväliseen turnaukseen osallistuivat Markku Tenkanen - Seppo Roitto, Olli Kuosmanen - Markku Riuttala ja Aulis Saarinen - Erkki Rahi. Vörun Kiidin kesäturnaukseen osallistuivat Markku Tenkanen Kai Gröhn ja Tytti Piirainen - Jorma Piirainen parhaana sijoituksenaan joukkuekilpailun 2-ryhmän voitto. Puolan Slapskin turnaukseen osallistui pari Tytti Piirainen - Jorma Piirainen keskinkertaisella menestyksellä. Vörun joulukuun turnaukseen osallistuivat kevään kurssilaiset Päivi Salonen - Joumi Meriluoto sekä Aili Tuominen, Aili Haapala - Hely Laaksonen ja Markku Tenkanen. Suomen Cupiin osallistui kehosta 4 joukkuetta. Vierailijoina kerhossamme kävi ystävyskaupunkimme Riikan 6- henkinen joukkue maalin-huhtikuun vaihteessa ja 18 virolaista kerhon MP-kisoissa. Kinkkukisat pelattiin viimeisenä peli-iltana ennen joulua. Kinkut voitti pari Tytti Piirainen-Jorma Piirainen. Satakunnan Kansaan bridgepalstaa on kirjoittanut Aulis Saarinen. Koulutus: Tytti Piirainen, Jorma Piirainen ja Olli Kuosmanen järjestivät kevätkaudella Työväenopistolla alkeiskurssit. Erkki Rahi järjesti alkeiskurssit Teknillisellä oppilaitoksella. Molempien kurssien anti kerholle on ollut kiitettävä. 17
1991 Toimintakertomus v. 1991 Kulunut vuosi on ollut kerhon lähes 35-vuotisen toiminnan aktiivisin ja monipuolisin. Toimintavuonna on ollut 50 peli-iltaa: kevätkaudella 21, kesällä 13, ja syksyllä 16 kertaa. Kesäkilpailu sisältyi tänä vuonna vuosikilpailuun. Vuosikilpailun pelaajamäärä on 1202, eli lisäystä edellisen vuoden määrään 198 pelaajaa, mikä merkitsee yhden pöydän verran iltaa kohti. Keskimääräinen pöytämäärä peli-illassa oli keväällä 6,4, kesällä 5,1 ja syksyllä 6,2. Kerhoon on kuulunut 32 jäsentä toimintavuonna. Kerhopisteitä on jaettu 59 pelaajalle, joista 5 pelaajaa on virolaisia. Useat raumalaiset ovat olleet ahkerasti kerhoilloissa mukana. Vuosikilpailun tuloksia: 1) Kai Gröhn 407 p, 2) Jarmo Halonen 384,5 p, 3-4) Maija-Liisa Toivonen 346,5 p, 3-4) Martti Toivonen 346,5 p, 5) Hely Laaksonen 339 p, 6) Olli Kuosmanen 337 p, 7) Heikki Nieminen 335,5 p, 8) Esa Halminen 326 p, 9) Jorma Piirainen 325 p, 10) Markku Tenkanen 323,5 p. Kerhoiltojen lisäksi pelattiin kerhon sisäistä joukkuekilpailua keväällä. Ns. Vöru-kisa pelattiin 9.-10.2. Vieraana oli 6 pelaajaa Vörusta. Parikilpailun voittajia olivat Jaan Tali - Roman Tuvikene. Lisäksi tehtiin kerhon laivaristeily 20.4-21.4, johon osallistui 8 pelaavaa paria. Risteilyn aikana pelattiin sekä pari- että joukkuekilpailu. Valtakunnalliseen kevätsimultaaniin osallistuttiin 7.5. Jouni Schwarzin toimiessa pelinjohtajana. Jo perinteiseksi muodostuneet Meri-Yyterin kansainväliset kisat pelattiin 4-6.10.1991. Ulkolaisia pelaajia oli 18 Eestistä, 2 Ukrainasta ja 2 Venäjältä. Osallistujamäärä yllätti järjestäjät. Mixed-pareja oli 29, joista voiton vei pari Anita Kuula - Roman Tuvikene. Oman kerhon paras pari oli Päivi Salonen - Olli Kuosmanen kuudentena. Samaan aikaan pelattiin sivuparikilpailu, johon osallistui 10 paria. Voittajia olivat vörulaiset Ants Urb ja Andrus Orasi. Parikilpailun voitti pari Pirjo Juuri-Oja - Erkki Juuri Oja. Osallistujia oli 54 paria. Parhaiten oman kerhon pelaajista menestyivät Risto Myllärniemi - Aulis Saarinen tuloksenaan 27. sija. Pelattuun joukkuekilpailuun osallistui 20 joukkuetta. Kilpailun voiton vei joukkue Mikko Nieminen - Kristina Fagerlund, Jorma Sipilä - Jorma Tolvanen. Oman kerhon joukkueet olivat sijoilla 15-20. Muuta toimintaa. Tarton Uudenvuodenturnaukseen osallistuivat Kai Gröhn - Jarmo Halonen, Aulis Saarinen ja Raija Rahi - Erkki Rahi. Tallinnan kevätturnaukseen toukokuussa osallistuivat Aulis Saarinen - Erkki Rahi ja Esa Halminen - Olli Kuosmanen. Kesällä olivat latvialaisten vieraana Riikassa vapaamuotoisella pelimatkalla Päivi Salonen - Markku Tenkanen, Tytti Piirainen - Jorma Piirainen sekä Raija Rahi - Erkki Rahi. Ja heti perään Vörussa Tytti Piirainen - Jorma Piirainen, Hely Laaksonen - Aili Tuominen sekä Timo Salmi - Olli Rahi, osallistuen Kiidin kisaan heinäkuun loppupuolella. Parhaiten sijoittuivat Piiraiset Vörun joukkuekilpailussa, tullessaan toiseksi parin Sirje Merivee - Eevi Tuvikene kanssa. Joulukuussa vierailivat Markku Tenkanen ja Kai Gröhn myös Vörussa. Kaikenkaikkiaan toiminta on kuluneena toimintavuonna ollut vilkasta sekä Eestiin että kotimaahan päin. Kerholaisia on ollut ahkerasti pelaamassa myös lähialueen kerhoilloissa, Raumalla ja Laitilassa. Lisäksi pareja on osallistunut suurempiin kilpailuihin mm. Jyväskylässä, Raumalla, Laitilassa, Hangossa, Salossa, Turussa. Kinkkukilpailu pelattiin kauden viimeisenä iltana. Kinkun voittivat Aimo ja Heikki Nieminen. Tytti Piirainen on kirjoittanut bridgepalstalle Satakunnan Kansaan kerhon tapahtumista ja muusta bridgeen liittyvästä. Toimintavuoden aikana ei ole järjestetty kursseja, koska kyselyjen tuloksena ei löytynyt halukkaita oppilaita. 18
1992 Toimintakertomus v. 1992 35-vuotisen kerhon toiminnassa kulunut vuosi on ollut tähänastisista aktiivisin ja monipuolisin. Toimintavuonna on ollut 50 kerhoiltaa, joiden lisäksi on pelattu 2 kertaa Vörun joukkuetta ja kerran Rigan kerholaisia vastaan. Vuosikilpailun pelaajamäärä oli 1326 + 78, eli lisäystä edellisen vuoden määrään 124 + 78 pelaajaa, mikä merkitsee noin 10 %:n lisäystä. Keskimääräinen pöytämäärä peli-illassa on ollut 6,6 pöytää. Kerhoon on kuulunut toimintavuonna 29 jäsentä. Kerhopisteitä on jaettu 72 pelaajalle, joista osa on ollut ulkomaalaisia. Useat raumalaiset ovat myös käyneet ahkerasti kerhoilloissamme. Vuosikilpailun tuloksia: 1) Markku Tenkanen 446,5p 2) Esa Halminen 438,5p 3) Olli Kuosmanen 434p 4) Jarmo Halonen 422,5p 5) Markku Riuttala 413p 6) Kai Gröhn 409,5p 7) Päivi Salonen 397p 8) Tytti Piirainen 384,5p 9) Jorma Piirainen 379p 10) Heikki Nieminen 356,5p. Kerhoiltojen lisäksi pelattiin kerhon sisäinen joukkuekilpailu loppuun keväällä. Uusi joukkuekilpailu alkoi syyskaudella ja jatkuu vielä ensi vuoden. Valtakunnalliseen kevätsimultaaniin osallistuttiin 5.5. Jo perinteeksi muodostuneet kansainväliset Porin MP-GP-kilpailut pelattiin 2-4.10.1992 Porin Teknisellä Oppilaitoksella. Ulkolaisia pelaajia oli mukana runsaasti. Kisojen yhteydessä pelattiin Suomi - Viro maaottelu, jonka Suomi voitti. Muuta toimintaa. Huhtikuussa oli kerhon vieraana Vörusta neljä pelaajaa. Tallinnan kevätturnaukseen toukokuussa osallistuivat Aulis Saarinen - Erkki Rahi - Esa Halminen - Olli Kuosmanen - Markku Riuttala - Kai Gröhn - Jarmo Halonen - Raija Rahi - Markku Tenkanen. Kesällä olivat latvialaiset vastavierailulla Porissa 5-henkisellä joukkueella. Timo Salmi - Olli Rahi ja Esa Halminen vierailivat kesällä Vörussa. SM-parikilpailussa Olli Kuosmanen selviytyi Laitilan kerhoa edustavan Jouni Schwartzin kanssa loppukilpailuun, jossa he olivat 37. sijalla, oltuaan piirikarsinnoissa kuudensina. Kaikenkaikkiaan toiminta on kuluneena toimintavuonna ollut vilkasta sekä Eestiin että kotimaahan päin. Kerholaisia on ollut ahkerasti pelaamassa myös lähialueen kerhoilloissa, Raumalla ja Laitilassa. Lisäksi pareja on osallistunut suurempiin kilpailuihin mm. Jyväskylässä, Tampereella, Raumalla, Laitilassa, Hangossa, Salossa, Turussa. Kinkkukilpailu pelattiin kauden viimeisenä iltana. Kinkun voittivat Heikki Latvala ja Seppo Roitto. Tytti Piirainen on kirjoittanut bridgepalstalle Satakunnan Kansaan kerhon tapahtumista ja muusta bridgeen liittyvästä. Kesäkirjurina on toiminut Raija Rahi. Toimintavuoden aikana on järjestetty keväällä bridgekurssi, jonka tuloksena kerho on saanut useita innokkaita uusia pelaajia mukaan. Myös syksyllä pidetyn kurssin osallistujista odotetaan uusia pelaajia. Pelipaikkoina ovat toimintavuonna olleet Musan Paviljonki, Teollisuustalon Kasari ja Porin Teknillinen Oppilaitos. 19