VAPAAN SIVISTYSTYÖN OPINTOSETELIAVUSTUKSET 2017 Kansalaisopistot Opintoseteliavustusta voidaan vuonna 2017 myöntää kansalaisopistoille, kansanopistoille sekä opintokeskuksille. Kaikkiaan avusta haettiin noin 6,5 miljoonan eron verran. Avustusta haki määräaikaan mennessä 155 kansalaisopistoa. Haettu avustusmäärä oli kokonaisuudessaan 2,3 miljoonaa euroa ja merkittävästi suurempi kuin mihin kansalaisopistojen opintoseteliavustuksiin käytettävissä oleva määräraha riittää. Opetushallituksen käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa enemmistölle hakijoista ei voitu myöntää haettua avustusta täysimääräisenä. Avustuksen käyttöaika alkaa avustuspäätöksen päiväystä seuraavasta päivästä. Muut avustuksen käytön reunaehdot on todettu päätöskirjeessä. Lista myönnetyistä avustuksista on esitetty alla. Hakija Myönnetty euroa Huom. Ahjolan Setlementti ry 14000 Alajärven kaupunki 5500 Auralan Setlementti ry 6500 Esbo stad 4000 Etelä-Karjalan kansalaisopisto -säätiö 9000 Forssan kaupunki 3000 Hyrynsalmen Kunta 2000 Haapajärven kaupunki 8500 Haapaveden kaupunki 8000 Haminan kaupunki, hyvinvointipalvelut, kansalaisopisto 6000 Hangö svenska medborgarinstitut 2000 Yhteishanke Hankasalmen kunta 4000 Harjulan Setlementti ry/harjulan kansalaisopisto 7000 Hausjärven kunta 2500 Helsingfors stads svenska arbetarinstitut 10000 Helsingin kaupunki 30000 Huittisten kaupunki/kasvatus- ja opetuslautakunta 5000 Hyvinkään kaupunki 7500 Iin kunta, Ii-instituutti -liikelaitos / Iin kansalaisopisto 4500 Iisalmen kaupunki 5500 Iitin kunta 2500 Ilmajoen kunta 6500 Imatran kaupunki / Työväenopisto 5500
Itä - Hämeen kansansivitystyönsäätiö sr 5500 Joensuun kaupunki 16000 Jokelan kansalaisopiston kannatusyhdistys ry 4000 Jokioisten kunta 2500 Joutsan kunta 6000 Jyväskylän kaupunki 17000 Yhteishanke Jämsän kaupunki 6500 Järvenpään kaupunki 6500 Järvilakeuden kannatusyhdistys ry 6500 Kajaanin kaupunki 7000 Kalajoen kaupunki 5500 Kalliolan Kannatusyhdistys ry 6500 Kannuksen kaupunki 4250 Karkkilan kaupunki 3000 Karstulan kunta 2500 Kauhajoen kaupunki 4000 Kauniaisten kaupunki 3500 Kemin kaupunki 13250 Kempeleen kunta, Kempeleen kansalaisopisto 4500 Keravan Opisto 6000 Keuruun kaupunki 5000 Kimitoöns vuxeninstitut 2250 Kinnulan kunta, Suomenselän kansalaisopisto 2000 Kirkkonummen kunta 7750 Kiteen kaupunki 3500 Kittilän kunta 8500 Kiuruveden kaupunki / Kiuruveden kansalaisopisto 3500 Kokemäen kaupunki Kolarin kansalaisopisto 2000 2500 Kokkolan kaupunki 8500 Korsholms kommun 6000 Koskelan Setlementti ry 6500 Kotkan opisto - Kotkan kaupunki 8500 Koulutuskuntayhtymä Tavastia 14000
Kouvolan kaupunki 11000 Kronoby kommun 3500 Kuopion kaupunki 14000 Kurikkalan Setlementti ry 6500 Kuusamo-opiston kannatusyhdistys ry 4500 Kymenlaakson Opiston Kannatusyhdistys ry 4000 Laitilan kaupunki, Vakka-Suomen kansalaisopisto 6500 Lakeudenportin kansalaisopisto/alavuden kaupunki 7500 Lapinlahden kunta 5500 Lapuan kaupunki 5000 Laukaan kunta 4000 Liedon kunta 6000 Lievestuoreen Setlementti ry 2000 Linnalan Setlementti ry 7000 Lohjan kaupunki 9500 Loimaan kaupunki 3500 Lopen kunta 2500 Loviisa 6000 Yhteishanke Malax kommun 3000 Merikarvian kunta 3500 Mikkelin kaupunki 9000 Muhoksen kunta 3250 Mäntsälän kunta 4500 Mänttä-Vilppulan kaupunki, Autere-opisto 2500 Mäntyharjun kunta 3000 Naantalin kaupunki 4500 Nokian kaupunki / Pirkan opisto 16000 Nurmeksen kaupunki 2500 Nurmijärven Opiston kannatusyhdistys ry 10000 Nykarleby stad / Nykarleby Arbetarinstitut 5000 Närpes stad 4500 Omnia koulutus 22000 Oriveden seudun kansalaisopisto - Oriveden kaupunki 4000 Otsolan Kannatusyhdistys ry 7500
Oulun kaupunki 18250 Paltamon kunta 3500 Parikkalan kunta 2000 Pedersöre kommun/pedersöre medborgarinstitut 4000 Pieksämäen kaupunki 7750 Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopisto 2500 Pietarsaaren kaupunki 4250 Pihtiputaan kunta 4000 Porin kaupunki 8000 Porvoon kansalaisopisto/porvoon kaupunki 8000 Posion kunta 2500 Pudasjärven kaupunki 4500 Puolangan kunta 3000 Puumalan kunta 2000 Pöytyän kunta 4000 Raahen kaupunki 5000 Raision kaupunki/raision työväenopisto 6000 Ranuan kunta 2500 Raseborgs stad 7000 Rauman kaupunki 6500 Rautjärven kunta 2000 Riihimäen kaupunki 5500 Rovaniemen kansalaisopisto/rovalan Setlementti ry 7250 Rovaniemen kaupunki/ koulutuspalvelut 4500 Ruoveden kunta 2000 SASKY koulutuskuntayhtymä 6500 Yhteishanke Saarijärven kaupunki 6750 Salon kaupunki 7500 Savitaipaleen kunta 2500 Seinäjoen kaupunki/ kansalaisopisto 12250 Setlementti Kainulan kannatusyhdistys ry 2000 Siikajoen kunta 3000 Siilinjärven kunta 4500 Sipoon kunta Sibbo kommun/ kansalaisopisto 5500
Skärgårdens Kombi 5000 Someron kaupunki 2500 Sonkajärven kunta 2500 Sotkamon kunta 7000 Staden Jakobstad 6500 Sulkavan kunta 7250 Suomussalmen kunta 4000 Suonenjoen kaupunki 6250 Säkylän kunta / Pyhäjärviseudun aikuisopisto 3250 Taivalkosken kunta 2500 Tampereen kaupunki 16000 Teuvan kunta 2000 Tohmajärven kunta 2750 Toimela ry 4000 Toimihenkilöjärjestöjen Opintoliitto ry 13500 Tornion kaupunki 4500 Turun kaupunki 12000 Yhteishanke Vaala kunta 2000 Vaasan kaupunki 10000 Valkeakosken kaupunki 13000 Vantaan kaupunki 15000 Varkauden kaupunki/ Soisalo-opisto 10250 Vasa Arbis 5500 Vetelin kunta 5000 Vieremän kansalaisopisto 2000 Vuolle Setlementti ry 10250 Vörå kommun 4250 Wellamo-opisto, Lahden kaupunki 18000 Ylitornion kunta 3500 Ylivieskan kaupunki 6000