Rovaniemen kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (8) ROIDno-2017-1331 Ruokapalvelutyöt 1. Hankinnan kohde Rovaniemen kaupungin hankintapalvelut on pyytänyt tarjouksia Rovaniemen kaupungin ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymän valmistus-, palvelu- ja kuumennuskeittiöiden käyttöön hankittavasta ruokapalvelutyöstä. 2. Hankinnan sopimuskausi ja optio Sopimuskausi alkaa hankintapäätöksen saatua lainvoiman ja sopimuksen allekirjoittamisesta. Sopimuskausi päättyy 3.3.2019. Sopimukseen sisältyy mahdollisuus kahteen (2) yhden (1) vuoden mittaiseen optiokauteen. Mahdollisesta optioiden käytöstä sovitaan erikseen tilaajan toimesta vähintään kolme (3) kuukautta ennen mahdollisen option käyttöönottoa. Optiossa on kyse tilaajan oikeudesta, ei velvollisuudesta. Tilaaja pidättää oikeuden jatkaa sopimuskautta entisin ehdoin siihen saakka, kunnes seuraavan tarjouskilpailun hankintapäätös on saanut lainvoiman. Sopimuskauden jatkamisesta neuvotellaan aina erikseen sopimuskumppanin kanssa. 3. Hankintamenettely Hankintaan sovelletaan julkisia hankintoja koskevaa voimassaolevaa lainsäädäntöä. Kyseessä on hankintalain mukainen EU-kynnysarvon ylittävä hankinta, joka suoritettiin käyttämällä avointa hankintamenettelyä. Hankinnasta on tehty hankintailmoitus 8.2.2017 Hilma ilmoituskanavassa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi. Tarjouspyyntö on julkaistu myös Tarjouspalvelussa osoitteessa www.tarjouspalvelu.fi/rovaniemi ja Rovaniemen kaupungin verkkosivuilla www.rovaniemi.fi/avoimet_tarjouspyynnot. Tarjoukset tuli lähettää sähköisesti Tarjouspalvelusta. Hankinnasta julkaistiin korjausilmoitus 28.2.2017. Tehdyn korjausilmoituksen myötä tarjousaikaa jatkettiin 21.3.2017 klo.15.00 saakka. 4. Tarjoajat Tarjoukset avattiin 22.3.2017. Tarjousten avaustilaisuus ei ollut julkinen. Määräaikaan 21.3.2017 klo.15.00.mennessä saapuivat seuraavat tarjoukset:
Rovaniemen kaupunki Viranhaltijapäätös 2 (8) Personalhuset Staffing Group ISS Palvelut Oy SOL Henkilöstöpalvelut Oy Kairest Oy Lapin Eurova Oy Sijaishaltija Oy 5. Tarjoajien kelpoisuus Tarjousten käsittelyn ensimmäisessä vaiheessa tarjoajien tuli täyttää kaikki tarjouspyynnössä kelpoisuudelle asetetut vaatimukset tullakseen hyväksytyksi tarjousten käsittelyn seuraavaan vaiheeseen. Kaikki tarjoajat vakuuttivat täyttävänsä kaikki lakisääteiset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset kelpoisuudelle asetetut vaatimukset. Tilaaja selvittää voittaneelta tarjoajalta pyydetyt selvitykset ja todistukset ennen sopimuksen allekirjoittamista. 6. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus Tarjousten käsittelyn toisessa vaiheessa tarkistettiin tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus. Kaikki tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja ne hyväksyttiin hintavertailuun. 7. Hankinnan valintaperuste Tarjouspyynnön mukaan hankinnan valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka perusteena on halvin hinta. Hankinnalle asetetut laatuvaatimukset on sisällytetty ehdottomiin vähimmäisvaatimuksiin, jonka vuoksi laatua ei erikseen vertailla. Hintavertailu suoritettiin tarjouspyynnön mukaisesti osakokonaisuuksittain siten, että palveluiden hinnat kerrottiin tarjouspyynnössä ilmoitetuilla kertoimilla ja näin saadut tulot laskettiin yhteen. Tarjousten vertailuhinnat ja pisteet:
Rovaniemen kaupunki Viranhaltijapäätös 3 (8) Alue 1 Kairatien kohteet A ja B Personalhuset Staffing Group: 807 570,00 (100,000 pistettä) SOL Henkilöstöpalvelut Oy: 841 382,00 (95,981 pistettä) Kairest Oy: 1 312 250,00 (61,541 pistettä) Lapin Eurova Oy: 842 660,00 (95,836 pistettä) Sijaishaltija Oy: 839 882,00 (96,153 pistettä) Alue 2 Saarenkylän valmistus- ja palvelukeittiöt Personalhuset Staffing Group: 112 960,00 (100,000 pistettä) SOL Henkilöstöpalvelut Oy: 117 632,00 (96,028 pistettä) Kairest Oy: 208 000,00 (54,308 pistettä) Lapin Eurova Oy: 116 480,00 (96,978 pistettä) Sijaishaltija Oy: 116 096,00 (97,299 pistettä) Alue 3 Näsmänkiepin kokopäivähoidon valmistus- ja palvelukeittiöt Personalhuset Staffing Group: 134 140,00 (100,000 pistettä) SOL Henkilöstöpalvelut Oy: 134 368,00 (99,830 pistettä) Kairest Oy: 247 000,00 (54,308 pistettä) Lapin Eurova Oy: 138 320,00 (96,978 pistettä) Sijaishaltija Oy: 137 864,00 (97,299 pistettä) Alue 4 Rovaniemen koulutuskuntayhtymän ravintolapalveluiden valmistuskeittiöt Personalhuset Staffing Group: 72 360,00 (96,960 pistettä) ISS Palvelut Oy: 71 880,00 (97,607 pistettä) SOL Henkilöstöpalvelut Oy: 70 160,00 (100,000 pistettä) Kairest Oy: 130 000,00 (53,969 pistettä) Lapin Eurova Oy: 72 800,00 (96,374 pistettä)
Rovaniemen kaupunki Viranhaltijapäätös 4 (8) Sijaishaltija Oy: 72 560,00 (96,692 pistettä) Hinnat ovat arvonlisäverottomia (alv 0%). Tarjousten hintavertailu on tämän hankintapäätöksen liitteenä. Liitteet: 1 Vertailutaulukko.pdf Päätös Päätän, että alueen 1 (kohteet A ja B), alueen 2 ja alueen 3 palveluntuottajaksi valitaan Personalhuset Staffing Group sekä alueen 4 palveluntuottajaksi valitaan SOL Henkilöstöpalvelut Oy. Rovaniemen kaupunki solmii valittujen palveluntuottajien kanssa kirjallisen tarjouspyynnön mukaisen hankintasopimuksen. Sopimuskausi alkaa hankintapäätöksen saatua lainvoiman ja sopimuksen allekirjoittamisesta. Tiedoksi Tarjoajat, Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Allekirjoitus Miikka Ruokamo, vs. Hankintapäällikkö
Rovaniemen kaupunki Viranhaltijapäätös 5 (8) Oikaisuvaatimus 7 Oikaisuvaatimusohje MUUTOKSENHAKUOHJE HANKINTA-ASIOISSA OIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS HANKINTA-ASIOISSA (yleinen) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla oikaisua (hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 25 :n mukaisen kynnysarvon*. I OIKAISUOHJE Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi vaatia hankintalain 132-135 :n mukaan hankintaoikaisua. Hankintaoikaisua voi vaatia kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Asianosaisen on vaadittava hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä hankintapäätös oheisasiakirjoineen katsotaan saaduksi tiedoksi sinä päivänä, jolloin päätöksen oheisasiakirjoineen sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Jos tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle, vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei tiedoksiannon näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Hankintaoikaisua koskevan vaatimuksen sisältö Hankintaoikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimuksesta on käytävä ilmi oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuviranomainen ja toimitusosoite:
Rovaniemen kaupunki Viranhaltijapäätös 6 (8) Rovaniemen kaupunki / Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi Käyntiosoite: Hallituskatu 7 Puhelin: (016) 3221 Telefax: (016) 322 6450 Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi Hankintaoikaisuvaatimuksen vireilletulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosainen voi hankintalain nojalla hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen. II VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee, voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen. Julkisista hankinnoista annetun lain 146 :n mukaan lain 42 :ssä tarkoitettuun puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan tai 51 tarkoitettua dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksymistä koskevaan hankintayksikön ratkaisuun ei saa hakea valittamalla muutosta, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa. Lupa on myönnettävä, jos: 1) asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää; tai 2) siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy. Jollei toisin säädetä, valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen hankintalain 130 :n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa. Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen. Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä hankintapäätös oheisasiakirjoineen katsotaan saaduksi tiedoksi sinä päivänä, jolloin päätöksen oheisasiakirjoineen sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Jos tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle, vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei tiedoksiannon näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä
Rovaniemen kaupunki Viranhaltijapäätös 7 (8) todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Valituksen sisältö Valituksessa on ilmoitettava hankinta-asia, jota valitus koskee, sekä valittajan vaatimukset ja niiden perusteet. Puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan ja dynaamisen hankintajärjestelmän hyväksymistä koskevaan ratkaisun osalta valituskirjelmässä on esitettävä, minkä vuoksi käsittelylupa tulisi myöntää. Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatija on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Lisäksi on ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valitukseen on liitettävä alkuperäisenä tai jäljennöksenä päätös, johon haetaan muutosta, sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta. Valitukseen on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi. Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten hallintolainkäyttölain 21 :ssä säädetään. Valituksen toimittaminen Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle. Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden virka-ajan päättymistä. Itse tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan. Hakemuksen voi toimittaa markkinaoikeuden kansliaan henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse, telekopiona tai sähköpostin avulla kuten laissa sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003) säädetään. Jos vireillepanon viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa asiakirjat toimittaa markkinaoikeudelle ensiksi seuraavana arkipäivänä. Valituskielto Hankintalain 163 :n mukaan markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaan asiaan ei saa hakea muutosta kuntalain eikä hallintolainkäyttölain nojalla. Puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ja dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksymistä koskevaan ratkaisuun ei saa hakea muutosta valittamalla, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa hankintalain 86 :n mukaisesti. Muutoksenhausta ilmoittaminen hankintayksikölle Hankintalain 148 :n nojalla hankinta-asiaan muutosta hakevan on kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikölle viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Ilmoitus on toimitettava kohdassa I mainittuun osoitteeseen.
Rovaniemen kaupunki Viranhaltijapäätös 8 (8) Markkinaoikeuden osoite ja muut yhteystiedot Markkinaoikeus Osoite: Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki Puhelin: 029 564 3300 Telefax: 029 564 3314 Sähköpostiosoite: markkinaoikeus(at)oikeus.fi Päätös on lähetetty tiedoksi sähköisesti / Päätös on jätetty postin kuljetettavaksi /