Linnut vuosikirja 2015
Vuonna 2015 monen pikkuharvinaisuuden esiintyminen oli runsasta tai jopa ennätysmäistä ja kaikki katsauslajit havaittiin vuoden aikana. Kuvan 1kv aroharmaalokki (edessä) havaittiin Joensuun Kontiosuon kaatopaikalla. Matti Koivula 102
Linnustonseuranta Pikkuharvinaisuuksien esiintyminen Suomessa vuonna 2015 Eelis Rissanen, Pirkka Aalto, Aki Aintila, Aleksi Mikola, Risto Nevanlinna & Pekka Rahko Katsauksessa käsitellään vuoden 2015 osalta 46 pikkuharvinaisuuden esiintymistä. Lajit on jaoteltu luonnonvaraisuusluokkaa kuvaavan AERC-kategorian mukaan. Lajimuutoksia ei ollut edelliseen vuoteen verrattuna. Tällä kertaa kaikista katsauslajeista tehtiin havaintoja tarkastellun vuoden osalta. Vuonna 2015 esiintyivät ennätysmäisen runsaana jalohaikara, taigauunilintu ja sepelsieppo. Tämän lisäksi esiintyivät runsaana punapäänarsku, avosetti, isovesipääsky, kuningaskalastaja, isokirvinen, sepeltasku ja pussitiainen. Selvästi normaalia heikompi esiintyminen oli sepelhanhen (hrota) ja käärmekotkan osalta. Taigauunilinnun määrät ovat viime vuosina olleet sitä luokkaa, että lajin poistamista pikkuharvinaisuuskatsauksesta harkitaan vakavasti. Pikkuharvinaisuuskatsauksessa noudatetaan yhtenäistä linjaa RK-katsauksien kanssa. Havaintoja saatiin kaikilta paikallisyhdistyksiltä. Katsauksessa olevat ARKlajit ovat kunkin alueyhdistyksen ARK:n hyväksymiä. Havaintojen tarkastusaste oli käytännössä samaa suuruusluokkaa, kuin muutamana aiempana vuonna. Lajinimen ja tieteellisen nimen jälkeen suluissa oleva luku kertoo Suomessa havaittujen yksilöiden määrän vuonna 2015. Valtakunnallista yhteismäärää laskettaessa havaintojen päällekkäisyydet on pyritty karsimaan. Mikäli havaintoja on ollut vähän (noin viisitoista tai jollei toisin katsottu), on ne julkaisu kaikki. Esiintymistä on kuvattu myös sanallisesti. Runsaslukuisimpien lajien osalta on lukemat esitetty joko alueellisessa taulukossa tai karttakuvissa. Lukumäärissä on pyritty poistamaan eri yhdistysten välisiä päällekkäisyyksiä; tämän takia näistä lukumääristä yhteenlaskettu summa on joissakin tapauksissa valtakunnallista lukemaa suurempi. Katsauksen työnjako oli seuraava: Eelis Rissanen toimitti työryhmälle koko maan havaintokoosteen ja kokosi katsauksen, sekä kirjoitti englanninkielisen yhteenvedon, Risto Nevanlinna kirjoitti lajit lumihanhesta amerikanjääkuikkaan, Aki Aintila lajit jalohaikarasta pikkuhuittiin sekä mustajoutsenen ja morsiosorsan, Pekka Rahko lajit avosetista tunturipöllöön, Pirkka Aalto lajit kuningaskalastajasta sepeltaskuun sekä tiibetinhanhen ja Aleksi Mikola lajit viitasirkkalinnusta keltahemppoon. Lyhenteet ja merkintätavat Lyhenteinä on käytetty havaintojen ilmoitusohjeiden mukaisia lyhenteitä. Tarkka ikä on merkitty kalenterivuosina: 1kv = kuluvana kalenterivuotena syntynyt, 2kv = edellisenä kalenterivuotena syntynyt, +1kv = ennen kuluvaa kalenterivuotta syntynyt. Muita ikälyhenteitä: juv = nuori lintu en- simmäisessä täydellisessä höyhenpuvussaan, subad = vanhempi kuin nuorimman ikäluokan lintu, muttei vielä aikuisen puvussa, imm = ei vielä aikuisen puvussa, ad = aikuinen. Muita lyhenteitä: jp = juhlapukuinen, tp = talvipukuinen, vp = vaihtopukuinen, k = koiras, n = naaras, n-puk = naaraspukuinen, pull = pesäpoikanen/untuvikko, Ä = laulava, Än = laulava, joka on nähty, r = rengastettu, p = paikallinen, m = muuttava, a = parvi, a5 = viiden parvi, 5a = viisi parvea, kiert = kiertelevä. Lyhennettä paikallinen ei yleensä ole käytetty, ellei se ole tehnyt jotakin muuta esim. lähtenyt muutolle, jolloin lyhennettä on käytetty selvyy- Taulukko 1. Runsaslukuisempien pikkurarien esiintyminen alueittainen vuonna 2015. Table 1. The numbers of more numerous lesser rarities recorded in the boundaries of local Birdlife member societies in Finland in 2015. Nro Yhdistys Jalo- Kuningas- Iso- Taigahaikara kalastaja kirvinen uunilintu 1 ÅFF 2 1 9 13 2 TLY 14 23 6 85 3 TRINGA 52 15 1 53 4 HAKKI 1 16 6 5 APUS 2 1 4 6 PSLY 8 2 1 7 7 KYLY 22 14 2 13 8 EKLY 11 6 2 9 PHLY 4 10 KHLY 3 1 11 LHLH 4 2 12 PILY 7 1 1 1 13 RSLH 2 3 2 11 14 PLY 6 6 13 191 15 SpLY 3 2 38 16 MLY 4 2 2 35 17 OA 17 18 SSLTY 1 2 5 19 KSLY 8 3 2 20 ORIOLus 5 21 PKLTY 10 2 41 22 KUIKKA 1 1 4 23 KPLY 5 2 232 24 PPLY 6 2 226 25 KLY 3 6 26 XENUS 27 LLY 1 1 6 28 KUUSAMo 1 Yhteensä 175 94 50 1010 103
Pikkuharvinaisuudet 2015 Punakaulahanhien syyshavainnot ovat lisääntyneet viime vuosina valkoposkihanhien levähtäjäparvien runsastumisen myötä. Ilkka Markkanen den vuoksi. Mikäli kyseessä on ollut 1 yksilö, sitä ei myöskään ole merkitty. Jos muuttavasta linnusta on ollut tiedossa muuttosuunta, on siinä tapauksessa merkitty vain suunta. Katsauksessa on käytetty vuonna 2015 käytössä olevia kuntien nimiä. Havainnoijien osalta on lajien kohdalla mainittu ensisijaisesti löytäjän nimi tai nimet, mikäli tieto on ollut saatavissa. Muuten nimet on poimittu havainnoijalistan ilmoitetun järjestyksen perusteella. Pitkät nimilistat ovat liian pitkiä kokonaan julkaistaviksi, joten olemme julkaisseet maksimissaan neljä nimeä. Pikkuharvinaisuustyöryhmä pahoittelee jos et löydä nimeäsi lajin havainnoijien kohdalta, vaikka nimesi kuitenkin pitäisi olla mukana. Havaintopaikat on kirjoitettu periaatteessa vain kahdella sanalla esim. Kristiinankaupunki Siipyy eikä Kristiinankaupunki Siipyy, lintutorni. Tällä tavalla tekstiä on saatu hiukan tiivistettyä. Tarkempi esiintymispaikka on kuitenkin katsottavissa Tiirasta. Lajien esiintyminen 2015 Kategoria A Lumihanhi (Anser caerulescens) (5) Tästä Euroopassa yleisestä tarhalinnusta kertyi viisi havaintoa, joista kaksi koski varmoja tarhalintuja ja kolmessa ei ilmoitettu nähdyn renkaita. Näiden renkaattomienkin lintujen kohdalla voi arvuutella, mikä on tarhalintujen ja istutuskokeiluissa luontoon laskettujen osuus. Havainnoista neljä koski yksittäisiä toukokuisia lintuja sekä yksi elokuista lintua. Ensimmäinen yksilö havaittiin paikallisena Rovaniemellä ja kaksi seuraavaa paikallisina Hailuodossa, ja näillä linnuilla ei nähty renkaita. Neljäs yksilö havaittiin Rovaniemellä ja sillä nähtiin keltainen lukurengas; lintu on rengastettu Saksassa ja kuuluu samaan populaatioon kuin Oulun ja Kemin seudulla viime vuosina havaitut rengaslinnut. Ainoa syksyinen havainto koski paikallista, värirengastettua lintua Oulussa. Kyseinen yksilö pesi kesällä 2015 onnistuneesti Xenuksen alueella ja pesintä tuotti yhden poikasen. Havainnot: 2.5. Rovaniemi Alanampa (Arto Vitikka), 11.5. Hailuoto Potti (Eero Heino, Lasse Koskinen, Pentti Koskinen), 16.5. Hailuoto Petsamo 1p (Jouko Kotimäki, Olli Vakkuri), 21. 25.5. Rovaniemi keskusta / Vitikanpää Souharinlampi renkaallinen (Antti Ruonakoski, Ismo Kreivi, Jukka Simula ym.) sekä 11. 26.8. Oulu Oritkari renkaallinen. Ruostesorsan esiintyminen katsausvuonna oli niukkaa viimeisimpiin vuosiin verrattuna. Tuomas Ketonen Sepelhanhi (Branta bernicla hrota) (3) Viime vuosiin verrattuna heikko esiintyminen: vain kaksi havaintoa kolmesta yksilöstä (edellisten vuosien yksilömäärät 10, 4, 8, 15, 7, 4). Havainnot tehtiin arktikalla toukokuun lopulla sepelhanhen päämuuton aikaan mutta varsinaisten päämuuttopäivien (25. ja 28.5.) ulkopuolella. 104
Linnustonseuranta Havainnot: 29.5. Virolahti Harvajanniemi 2 m (2a) (Jorma Kirjonen, Juha Hyvönen) ja 31.5. Kirkkonummi Porkkala Pampskatan E klo 7.17 (Mika Teivonen) ja 31.5. Kirkkonummi Porkkala Luotsikärki m klo 8.22 (Markku Ojala, Biti Ojala, Panu Muhli) Punakaulahanhi (Branta ruficollis) (13) Punakaulahanhesta tehtiin viisi keväthavaintoa ja seitsemän syyshavaintoa. Keväiset havainnot koskivat ensihavaintoa lukuun ottamatta muuttavia lintuja arktikalla toukokuussa, syksyiset havainnot puolestaan kahta lukuun ottamatta paikallisia lintuja Itä- ja Kaakkois-Suomen pelloilla hanhiparvissa syys lokakuussa. (Vuonna 2014 havaittiin 18 yksilöä.) Kaikki havainnot: 24.4. 18.5. Parikkala Saari Pohjanranta (Jarmo Pirhonen, Annika Forsten, Antero Lindholm ym.), 17.5. Virolahti Elokallio NE klo 19.15 (Pekka Eriksson), 17.5. Hamina Lupinlahti NE klo 20.37 (Eero Hietanen), 18.5. Parainen Jurmo 2 ENE (Pekka Alho, Osmo Kivivuori, Mikko Niemi, Timo K. Palomäki), 21.5. Kaarina Littoistenjärvi ENE (Hannu Klemola), 23.9. 7.10. Rääkkylä Oravilahti 2 (Eino Hiekkanen, Ari Parviainen, Markku Halonen, Tuula Granroth ym.), 26.9. Kontiolahti Iiksenniitty (Harri Kontkanen, Tuomo Toivanen, Matti Koivula, Kalervo Leppänen ym.), 26.9. 2.10. Kuopio Riistavesi (Tarmo Huttunen, Asta Lähdesmäki, Jaakko Kettunen, Ilkka Markkanen ym.), 27.9. Joensuu Reijola (Ari Parviainen, Tuula Pirnes, Hannu Kauhanen, Miika Soikkeli ym.) (ilm. sama kuin 26.9. Kontiolahti), 28.9. Raasepori Pohja Påminne SSW (Sami Virta, Kimmo Virta), 1.10. Kouvola Teutjärvi (Antti Vänskä, Teo Ylätalo), 10.10. Virolahti Lakakallio SW (Thomas Hedberg, Jukka Pekkala, Jyrki Tolvanen) Ruostesorsa (Tadorna ferruginea) (2) Vain kaksi havaintoa kahdesta yksilöstä toinen touko- ja toinen kesäkuulta eli reipas pudotus edellisten vuosien runsaasta esiintymisestä (vuonna 2014 havaittiin 30 yksilöä). Havainnot: 9.5. Jämsä Lokalahti WNW neljän valkoposkihanhen mukana (Rauno Pitkäniemi, Leo Lindroos, Jirka Lahtinen) ja 23.6. Pori Herrainpäivät k (Tapani Polvi, Aarne Ohtonen, Tapio Lahtonen, Petri Saari ym.) Amerikantavi (Anas carolinensis) (7) Amerikantaveja havaittiin kahden edellisen vuoden tavoin seitsemän yksilöä lajin päämuuttoaikaan huhtikuun loppupuoliskolla ja toukokuun alussa. Kaikki havainnot: 12.4. 3.5. Liperi Papelonsaari k (Harri Kontkanen, Ari Parviainen ym.), 15. 27.4. Lohja Nummi Hyvelänjärven pellot k jp (Matti Hovi Jan Södersved ym.), 24. 26.4. Salo Kisko Vilikkala k jp (Markus Ahola, Janne Riihimäki ym.), 29.4. Liperi Ahonkylä k (Osmo Heikkala), 30.4. Loviisa Haravankylä k (Torbjörn West, Reijo Hytönen), 2. 3.5. Kalajoki Vihaslahti k jp tavilajinaaraan kanssa (Seppo Pudas, Jukka Österberg ym.), 8.5. Lapinlahti Nerkoo k jp (Asta Lähdesmäki, Lassi Lähdesmäki, Juha Koponen, Tarmo Huttunen ym.) Punapäänarsku (Netta rufina) (24) Mielenkiintoinen, erittäin runsas esiintyminen. Ensihavainto maaliskuussa koski kautta aikain suurinta Suomessa havaittua parvea: yhdeksän koirasta. Toukokuussa Siikajoella nähtiin neljän koiraan parvi. Kesäkuussa Pyhtäältä löytyneen naaraan seuraan liittyi heinäkuussa pari, joka nähtiin paikalla vielä joulukuun lopulla. Myös Kirkkonummella tehtiin joulukuinen havainto. Kaikki havainnot: 8. 12.3. Muurame Muuramenlampi 9 k (1a) (Teemu Fors ym.), 4.4. Kitee Hyypii k (Kimmo Järvinen ym.), 6.4. Raasepori Tammisaari keskusta n (Martin Josefsson), 26.4. Kangasniemi Leppäselkä k jp (Tuomas Manninen ym.), 27.4. 3.5. Lumijoki Sannanlahti k +2kv (Mauri Kallio, Liisa ja Keijo Koski ym.), 23.5. Siikajoki Merikylänlahti 4k jp (Pietari ja Tuure Kinnunen ym.), 13.6. 2.7. Pyhtää Lökören n ad (Esa Partanen ym.), 6. 19.7. Pyhtää Lökören k +1kv pep 2 n +1kv (Rauno Sandberg, Ari Vuorio ym.), 11.9. Pyhtää Lökören k pep (Rauno Sandberg), 25.10. 27.12. Pyhtää Heinlahti 2 pariutuneet (Ari Eerola ym.), 29.9. Sotkamo Ruokoniemi 1 (Riitta Okkonen), 1. 4.10. Kajaani Otamäki k pep (Jouni Ruuskanen, Raimo Kantola, Pekka Helo, Maire Helo ym.), 6.12. Kirkkonummi Sarfvik k (Juha Laaksonen, Sampo Laukkanen, Jarkko Santaharju, Tuomas Seimola ym.) Amerikantavin voi löytää selaamalla tarkasti lepäilevät vesilinnut huhti-toukokuun vaihteessa. Kuvassa Lapinlahden lintu kaveeraa tavikoiraan kanssa. Tarmo Huttunen Kyhmyhaahka (Somateria spectabilis) (33) Havainnot painottuivat huhtikuun alun ja toukokuun lopun välille, mutta havaintoja tehtiin myös maalis-, kesä- ja heinäkuussa. Ainoa sisämaahavainto tehtiin toukokuussa Sastamalassa. Lyhyellä aikavälillä yksilömäärä jatkaa nousuaan (edelliset vuodet 31, 30, 25, 17). Yhteenveto havainnoista: Ensimmäiset 25.3. Pori Tahkoluoto havaintoasema k jp N (Pekka Eriksson) ja 29.3. Kirkkonummi Porkkala k jp m/p (Atte Nissinen, Niklas Paulaniemi, Joni Raivio, Lassi Kangasmäki). Naaraat: 25.4. Luoto Öuran Söderskatan n N (Jurgen Lehmann, Mats Björklund, Herman Mård, Leo Saarijärvi ym.), 21.5. Sastamala Liekovesi n (Jouko Metsälä ym.) ja lisäksi 30.6. 28.7. Helsinki Uutela Santahamina n (Kimmo Heiskanen, Juha Saari, Annika Forsten ym.) koskenee yhtä ja samaa yksilöä, joka oli myös vuoden viimeinen. Amerikanjääkuikka (Gavia immer) (5) Ei lainkaan keväthavaintoja, mutta syksyllä varsin tavanomainen esiintyminen: syys lokakuussa neljä havaintoa länsirannikolta ja Ahvenanmaalta ja yksi sisämaasta. Viiden edellisen vuoden yksilömäärät: 6, 3, 6, 2, 11. Kaikki havainnot: 20.9. Keuruu Keurusselkä, Kaukanen jp SW (Roope Ruokonen, Markku Saarinen), 8.10. Kalajoki Ulkokalla tp p (Kari Varpenius, Jaakko Koistinen, Juhani Suni), 10.10. Lemland Lågskär tp p (Karno Mikkola, Tapio Aalto, Jarkko Santaharju, Jenni Leppänen ym.), 11.10. Uusikaupunki Vekara +1kv tp (myös ääntä) (Pekka Alho, Jyrki Normaja, Tom Lindbom) ja 11.10. Luvia Säppi +1kv tp p nous S (Janne Aalto, Petteri Mäkelä, Markus Lampinen, Teppo Lehtola ym.). Jalohaikara (Egretta alba) (175) Ennätyksellisen runsas esiintyminen, havaintoja lähes kaksinkertaisesti edelliseen vuoteen nähden. Lintuja nähtiin todella paljon kautta Suomen, jolloin kaikkia mahdollisia päällekkäisyyksiä on mahdotonta karsia erityisesti useamman paikallisyhdistyksen alueella seikkailleet yksittäiset yksilöt. Monen paikallisyhdistyksen alueella havaittiin tuplamäärä yksilöitä edelliseen vuoteen nähden, eikä kovin moni paikallisyhdistys jäänyt ilman jalohaikarahavaintoa (Taulukko 1.). Vuoden aikana ilmoitettiin yksi kahdeksan linnun, yksi kuuden linnun ja yksi viiden linnun parvi, sekä lukuisia neljän ja kolmen linnun parvia. Loppusyksystä ja talvella ilmoitettavien havaintojen kasvusta voi myös päätellä, millä tahdilla jalohaikara on Suomessa yleistymässä; alkuvuodesta Tampereella talvehtinut jalohaikara oli vuoden 2015 tunnetuimpia lintujulkkiksia, ja talvisia jalohaikaroita ilmoitettiin useampi myös joulukuussa. Yhteenveto havainnoista: vuoden ensimmäiset: 3.1. 9.3. Lempäälä Herralankoski Tampere Vuohenoja-Iidesjärvi (Heikki-Pekka Innala, Risto Vilpas ym.), 29.3. Espoo Laajalahti (Jyri Heino), 15.4. Hanko Byön 6 kiert (Reijo Pokkinen). Muut ilmoitetut yli kolmen linnun parvet ja kerääntymät: 5. 9.5. Forssa Salmistonmäki 4 (Kauko Sippo, Reijo Leino, Annika Tatterbach, Wille-Pekka Lepo ym.), 7.5. Laukaa Lapinjärvi 4 p nous NE (Kimmo Olkio ym.), 11.5. Taipalsaari Halila, Maavesi 5 (Jari-Pekka Tyyskä ym.), 11.5. Espoo Laajalahti 8 p nous ENE klo 21.20 (Timo Hietanen, Tuula Granroth, Risto Nevanlinna, Erkki Virolainen ym.) ja Helsinki Vanhankaupunginlahti 8 SW klo 21.35. (Hannu Niemi ym.), 24. 29.8. Hamina Lupinlahti 4 (Pentti Linko, Eero Parkko, Eero Hietanen, Petri Salakka ym.), 5. 14.9. Pyhtää Hein- 105
Pikkuharvinaisuudet 2015 Pikkukiljukotka (Aquila pomarina) (10) Esiintyminen oli suhteellisen vaisu edellisen vuoden 24 yksilöön verrattuna. Vuoden 2015 kymmenen havaintoa jakautuivat aikavälille 30.4. 3.10 (viisi havaintoa keväältä ja viisi syksyltä), pääosin eteläisestä Suomesta, pohjoisin havainto ilmoitettiin Ylivieskasta. Kaikki havainnot: 30.4. Mynämäki Mietoistenlahti subad W (Mikael Nordström, Osmo Kivivuori, Juhani Salmi, Timo Elovaara), 3.5. Virolahti Vilkkiläntura subad E (Tuomas Immonen), 6.6. Loviisa Ruotsinpyhtää, Tavastas nous, W klo 11.55 (Arto Juvonen, Nette Meriluoto) ja Loviisa Pernaja, Gammelbyviken W (Rauli Ranta, Juha Tuomaala, Sari Ahonen), 21.6. Helsinki Vuosaari subad E (Kimmo Heiskanen), 8.8. Ylivieska Niemelänkylä +1kv kiert (Petri Pelttari, Jukka Österberg, Seppo Pudas, Marjut Saarenpää ym.), 22.8. Kouvola Elimäenjärvi subad NE (Teo Ylätalo), 30.8. Kouvola Värälä subad W (Markku Piepponen, Harri Bäckman, Matti Silvonen, Ulla Silvonen), 6.9. Kouvola Värälä subad nous (Antti Vänskä, Markku Piepponen, Klaus Laine, Heikki Luokkamäki), 9.9. Espoo Laajalahti subad ENE (Jani Ceder, Kaius Artimo, Tuula Granroth, Arto Hietala ym.) ja 3.10. Virolahti Kellovuori NW, N (Kimmo Leinonen, Liisa Penttinen). Määrittämättömät rarikotkat (Aquila clanga/pomarina ym.) (19) Havaintoja ilmoitettiin puolet vähemmän kuin edellisenä vuonna. Ilmoitukset aikaväliltä 4.4. 8.9., näistä 15 ilmoitettiin keväältä ja 4 syksyltä. Käärmekotka (Circaetus gallicus) (1) Vain yksi havainto, edellisenä vuonna ilmoitettiin havaintoja kuuden yksilön edestä. 14.5. Salo Vartsala E klo 9.38 9.43 (Hannu Friman, Kirsi Leiri, Kari Rannikko) Jalohaikaroita tavattiin ennätysmäärä vuonna 2015. Yhä enemmän kertyy havaintoja myös kesäajalta sekä loppuvuodesta ja jopa talvelta. Ilkka Markkanen lahti 5 (Tuomas Seimola, Teemu Tast, Ari Vuorio, Rauno Sandberg,). Pohjoisin havainto: 18. 19.5. Kemijärvi Kummunkylä (Jarmo Kumpula, Pirkka Aalto, Juhani Kumpula ym.) Vuoden viimeiset: 12.12. Joensuu Utran uimaranta (Vesa Leskinen ym.), 14.12. Äänekoski Kapeenlahti (Erkki Honkonen ym.) sekä 25. 27.12. Toivakka keskusta ja 28.12. Jyväskylä Säynätsalo, tulkittu samaksi yksilöksi (Keijo Mänttäri, Kirsi Mänttäri, Anssi Ruuska, Heikki Susiluoma). Mustahaikara (Ciconia nigra) (7) Mustahaikaroita havaittiin yhteensä seitsemän eri yksilöä. Se oli hieman pirteämpi esiintyminen edellisen vuoden kolmeen yksilöön verrattuna. Ensimmäiset havaittiin huhtikuun puolivälin jälkeen Hangossa ja Jomalassa. 3.5. kaksi eri yksilöä seikkaili etelärannikolla, Siuntion, Helsingin ja Sipoon havainnot koskenevat samaa lintua, Salon ja Kirkkonummen linnut samaa lintua. Syksyltä ilmoitettiin yksi lintu Lappeenrannasta. Kaikki havainnot: 16.4. Hanko, Täktom NE (Jorma Halla-aho), 18.4. Jomala Fagerkulla (Björn Andersson, Åke Björklund, Johan Ekholm, Yngve Jansson), 30.4. Espoo Laajalahti NW (Andreas Uppstu, Mika Bruun, Timo Hietanen, Petri Vainio ym.), 1.5. Keuruu Isohiekka SW (Markku Saarinen, Kari Kallio, Henrik Blomqvist), 3.5. Siuntio Kasaberget E klo 10.02 (Petteri Hytönen, Antti Kause), Helsinki Kaivopuisto E klo 11.10. 11.25, Helsinki Santahamina E klo 11.23 (Kari Soilevaara, Ulla-Maija Vainikka, Paul Segersvärd, Ilpo Kuusisalo), Helsinki Vuosaari E klo 11.30 11.40 (Kimmo Heiskanen, Jouni Vainio, Mikko Salonen, Petri Shemeikka ym.), Sipoo Kalkkiranta E klo 11.45 12.02 (Ari Viljanen), Salo Suomusjärvi SW klo 10.58. 11.15 (Paul Boijer, Kari Rannikko), Kirkkonummi Veklahti NE klo 14.18 (Petro Pynnönen, Lauri Valli) ja 8.8. Lappeenranta Joutseno SW klo 10.47 11.10 (Veli-Pekka Lehtonen, Jouko Rantanen, Jarmo Pirhonen). Kiljukotka (Aquila clanga) (18) Havaintoja ilmoitettiin jälleen edellistä vuotta vähemmän, vuonna 2014 24 havaintoa ja vuonna 2013 27 havaintoa. Havainnot aikavälillä 12.4. 20.9., keväältä ilmoitettiin kymmenen ja syksyltä seitsemän lintua, yksi lintu viipyi kesäkuusta elokuuhun Porin Kyläsaaressa. Pohjoisimmat linnut havaittiin Rovaniemellä ja Kittilässä, 4.9. Kotkan Hovinsaaressa havaittiin kaksi lintua. Yhteenveto havainnoista: kevään ensimmäiset: 12.4. Soini Raitaperä subad m (Jouni Raitamäki), 19.4. Siuntio Pikkalanlahti 3kv E (Petri Lehto, Petri Hasunen, Reima Stigell, Inga Holmström) (sama lintu havaittiin myöhemmin Espoon Soukassa ja Laajalahdella, sekä Helsingin Vanhankaupunginlahdella ja Kivikossa) ja 22.4. 1.5. Lappeenranta Ylämaa Väkevänjärvi (Sampsa Cairenius, Juha Koli ym.). Pidempään paikallisena havainnot (kyseessä sama lintu, valokuvat): 31.5. 9.8. Pori Kyläsaari +1kv (Pasi Alanko, Jukka Tervamäki, Kimmo Härkönen, Seppo Niemispelto ym.), 13. 23.8. Helsinki Vanhankaupunginlahti 2kv (ilm. Tringan ARK), 13. 27.8. Kirkkonummi Saltfjärden 2kv (Tomas Swahn, Juhani Vilpo ym.). Syksyn linnut: 3.7. Kuopio Puijo +2kv NE (Pertti Renvall, Riitta Renvall), 18.8. Hyvinkää Kulomäki subad NW (Jyrki Swanström), 30.8. Virolahti Kurkela subad SE (Tuomas Immonen), 4.9. Kotka Hovinsaari 2 E (Liisa Penttinen, Rauno Sandberg, Jorma Räkköläinen, Jouko Hiltunen) (samoista linnuista neljä muuta ilmoitusta Kotkasta ja Haminasta), 20.9. Pyhtää Heinlahti 2kv E klo 11.00 11.10 (Ari Vuorio, Jouko Hiltunen) ja Virolahti Kurkela 1 subad E klo 14.05 (Tuomas Immonen, Raimo Harju). Punajalkahaukka (Falco vespertinus) (27) Punajalkahaukalla todettiin hillitympi esiintyminen edellisen vuoden vaelluksen jälkeen. Keväthavaintoja ilmoitettiin aikavälillä 14.5. 21.6. yhteensä 14, syyshavaintoja aikavälillä 2.8. 4.10. yhteensä 13. Koiraita havaittiin seitsemän, naaraita kahdeksan ja nuoria 11. Suurin osa havainnosta luonnollisesti eteläisestä ja kaakkoisesta Suomesta, joskin pohjoisimmat yksilöt havaittiin Lapualla, Ähtärissä ja Tohmajärvellä. Yhteenveto havainnoista: kevään ensimmäiset: 14.5. Parainen Jurmo k +2kv W (Timo K. Palomäki, Mikko Niemi), 16.5. Espoo Laajalahti k ad nous NE (Rauno Nokelainen), 16.5. Parainen Utö k +2kv NW (Jorma Tenovuo, Petri Vainio, Hannu Ruotsalainen, Aimo Hoffren), 18.5. Parainen Jurmo k +2kv W (Mikko Niemi), 19.5. Lappeenranta Joutseno Myllymäki k +2kv SE (Sampsa Cairenius). Syksyn ensimmäiset: 2.8. Lappeenranta Vainikkala Pekkola juv SW (Seppo Löfgren), 26.8. Siuntio Myrans 1kv p (Petri Lehto, Helge Palmu), 29.8. Virolahti Kurkela 1kv S (Tuomas Immonen), 31.8. Lapua Hirvijärven allas 1kv W (Harri Hutri). Syksyn viimeiset: 22.9. Asikkala Kaila 1kv SSW (Rauno Kosonen, Pekka Saikko, Seppo Parikka, Jorma Heinonen), 22.9. Ähtäri Torakkakangas 1kv S (Arto Halttunen, Leevi Kivinummi, Kimmo Kivinummi), 4.10. Kirkkonummi Porkkala n-puk SW (Asko Mäenpää, Ari Lehikoinen). Pikkuhuitti (Porzana parva) (11) Jälleen niukempi esiintyminen lähihistoriaan nähden, havaitusta linnusta seitsemän oli koiras- ja neljä naarasäänisiä. Etelärannikon lisäksi pikkuhuitti havaittiin Parikkalassa, Rääkkylässä, Kuopiossa ja Oulussa. Viimeisin havainto ilmoitettiin syyskuulta. Kaikki havainnot: 30.4. 1.5. Espoo Maari n (Jörgen Palmgren ym.), 9. 11.5. Parikkala Siikalahti k Ä (Hanna Aalto, Janne Aalto, Antti Peuna, Pirkka Aalto ym.), 15. 29.5. Rääkkylä Jouhtenuslampi k Ä (Kimmo Järvinen, Tuomas Heikkilä, Ari Parviainen, Hannu Kivivuori ym.), 16. 17.5. Hamina Lupinlahti k Ä (Juha Väätäinen, Juha Koponen, Eero Hietanen, Teemu Hiukka, Pekka Eriksson ym.), 20.5. Hamina Kirkkojärvi 1 Ä (Kimmo Leinonen), 20. 22.5. Kuopio Maaninka Patalahti n ä (Pertti Hartikainen, Jaakko Kettunen, Niklas Åberg), 26.5. Raasepori Karjaa, Läppträsket n ä (Aleksi Lehikoinen), 26.5. 12.6. Parikkala Siikalahti k Ä (mahdollisesti sama kuin 9. 11.5. äännellyt lintu) (Janne Aalto, Ari Myllys, Hanna Aal- 106
Linnustonseuranta to, Jari Kontiokorpi ym.), 9.6. Vihti Tervalampi k Ä (Jouni Laaksamo), 14.6. Oulu Oulunsalo Akio k Ä (Pietari Kinnunen), 28.6. 3.7. Kirkkonummi Stora Lonoks n ä (Markku Jämsä, Pertti Saunamäki, Sami Tuomela, Sakari Damski), 5.9. Raasepori Karjaa Läppträsket n ä (sama kuin 26.5.) (Risto Willamo, Sari Autio). Avosetti (Recurvirostra avosetta) (36) Vuosi oli 2000-luvun parhaita avosettivuosia. Edelle menee vain vuosien 2002 2005 runsaan esiintymisen kausi, jolloin Suomessa nähtiin 57, 35, 42 ja 38 lintua/vuosi. Nyt saldo oli 20 havaintoa ja 36 lintua, esiintymiskuvaltaan tiivisti vajaan kahden kuukauden jaksolta (29.3. 24.5.). Yhteenveto havainnoista: Vuoden ensimmäiset 29. 31.3. Hanko Svanvik Täktbukten 2 (Tarmo Lehtilä, Hannu Sarvanne) ja 5.4. Hammarland Signilskär 2 ad p nous E (Ari Lehtinen). Enimmillään nähtiin 3 lintua: 10.4. Espoo Laajalahti 3 (Aimo Hoffren, Pertti Saunamäki, Eino Hiekkanen, Arto Keskinen ym.), 8. 17.5. Pori Yyteri 3 (Pasi Alanko, Pentti Perttula, Tapani Lilja, Jukka Tervamäki ym.) ja 4. 11.5. Mynämäki Mietoistenlahti 3 (Ismo Saarinen, Ismo Hyvärinen ym.). Havainnot keskittyivät etelärannikolle: Turun seudulta ja Ahvenanmaalta itään Virolahdelle asti. Ainoat länsirannikolle harhautuneet olivat em. Porin kolme lintua, ja ainoa sisämaan havainto oli 16.4. Kouvola Kylänaho än NE (Antti Vänskä, Kari Sinkkonen). Myöhäisimmät 23.5. Porvoo Söderskär 2 (Annika Forsten, Ina S. Tirri, Gustaf Nordenswan) ja 24.5. Parainen Utö 2 SW (Kari Kekki, Jari Lagerroos, Jorma Tenovuo, Jussi Jauhiainen, Mikko Järvinen). Rantakurvi (Xenus cinereus) (17) Ainoastaan 17 yksilöä ilmoitettiin. Esiintyminen ajallisesti normaali, havainnot väliltä 9.5. 23.7. Pesintään tai reviireihin viittaavia havaintoja Oulusta, Kemistä ja Kolarista. Kaikki havainnot pesimäalueiden ulkopuolelta: 9.5. Oulu Oulunsalo Papinkari p nous (Antti Jaako, Saku Lindgren, Tapani Toppi, Tuomas Salste), 19.5. Parainen Utö (Reijo Nieminen, Antero Tyynmaa), 23.5. Siilinjärvi Raasio (Juha Koponen, Juha Väätäinen, Tarmo Huttunen, Matti Pirskanen ym.), 25.5. Muonio Pyssykorva 2 (Orvo Öhman), 27.5. 9.6. Kontiolahti Jukajoki Linnunsuo (Harri Kontkanen, Aarne Ohtonen, Tuomo Toivanen, Urho Paakkunainen ym.), 4.6. Outokumpu Vuonos (Osmo Heikkala), 6.6. Hailuoto Tömppä NE än lask (Juha Markkola), 7. 8.6. Kajaani Otanmäki (Juha Mannermaa, Hannu Rönkkö, Jouni Ruuskanen, Ari Tervo ym.), 20. 21.6. Pori Yyteri (Kimmo Juhala, Pasi Alanko, Tapani Lilja, Veikko Aalo ym.) ja 1. 2.7. Kokkola Rummelö (Toni Uusimäki, Marko Pohjoismäki, Johan Hassel, Jan Almark ym.). Palsasirri (Calidris melanotos) (5) Viisi yksilöä on tasan sama määrä kuin edellisvuonna. Vuosina 2010 2014 havaittiin 5 10 palsasirriä/vuosi. Ajallisesti havainnot jakautuvat normaaliin tapaan loppukeväästä syksyyn. Vuoden viimeinen lintu viipyi Vanhankaupunginlahdella poikkeuksellisen myöhään. Kaikki havainnot: 29.5. Helsinki Vanhankaupunginlahti +1kv (Taavi Sulander, Arska Mettinen, Otso Häärä), 5.7. Kouvola Keltti Leca ad lask p nous (Lasse Artevo, Antti Vänskä), 31.8. Mynämäki Mietoistenlahti 1kv (Tom Lindroos), 5.9. Pori Leveäkari än kiert NW (Petteri Mäkelä, Matti Mäkelä) ja 29.9. 17.10. Helsinki Vanhankaupunginlahti 1kv (Taavi Sulander, Mauri Karonen, Ilkka Konu ym.). Isovesipääsky (Phalaropus fulicarius) (8) Kahdeksalla yksilöllä vuosi oli isovesipääskyn esiintymisessä 2000-luvun runsaimpia. Havainnot olivat tyypillisesti rannikolta, ainoana poikkeuksena pohjoinen havainto Enontekiöltä. Isovesipääskyhavainnot painottuvat syksyyn, mutta nyt ajallinen esiintyminen oli tasainen toukokuulta joulukuulle. Kaikki havainnot: 23.5. Kirkkonummi Porkkala n ad E SE (Markku Ojala, Biti Ojala, Jörgen Palmgren, Pekka Penttilä), 25.5. Inkoo Sommaröarna n +1kv (Heikki Lokki, Hans Colliander, Heikki Kotiranta, Olli Saksela), 2.6. Enontekiö Sotkajärvi n jp (Timo J. Leppänen), 17. 21.7. Hanko Vedagrundet k +1kv (Janne Aalto, Pekka Punnonen), 28.7. Kustavi Hylkeenriutat vp +1kv (Pekka Alho, Sari Alho ym.), 1.9. Porvoo Söderskär vp +1kv p (Gustaf Nordenswan), 24.10. Eckerö Styrsingsudden S (Jyrki Normaja, Rami Lindroos) ja 7.12. Parainen Jurmo tp 1kv N (Petteri Lehikoinen, Sannakajsa Velmala, William Velmala, Roni Väisänen). Aroharmaalokki (Larus cachinnans) (15) Vain 18 havaintoa 15 linnusta. Neljän hyvän vuoden jälkeen (29 40 yksilöä/vuosi) koettiin siis paluu näitä edeltävien kahdeksan vuoden tasolle (8 20 yksilöä/vuosi). Kaksi havaintoa tehtiin toukokuulta, loput suhteellisen tasaisesti heinäkuusta lokakuulle. Kaikki havainnot ovat yksittäisistä linnuista. Lähes kaikki linnut nähtiin kaatopaikoilla, eniten Tamperen Tarastejärvellä (5 hav.), Turun Topinojalla (3 hav.) ja Joensuun Kontiosuolla (3 hav.). Yhteenveto havainnoista: Vuoden ensimmäiset Tampere Tarastejärveltä: 14.5. 2kv (Hannu Koskinen) ja 15.5. 3kv (Petri Salo). Jälkimmäinen oli vuoden ainoa 3kv-lintu, muut olivat iältään 1kv tai 2kv. Kolme lintua havaittiin kahdella paikalla: 17.7. Nokia Koukkujärven kaatopaikalla nähty 1kv-lintu (Joni Raivio, Niklas Paulaniemi, Valtteri Salonen) viipyi 20. 24.7. Tarastejärvellä (Aarne Ohtonen, Joni Raivio, Tuula Suihko, Tuula Granroth ym.) ja 20.8. Jyväskylän Mustankorkean jätteenkäsittelykeskuksesta ilmoitettu 2kv-lintu (Tero Linjama, Tero Toivanen) havaittiin uudelleen 2. 6.9. Joensuussa Kontiosuolla (Matti Koivula, Osmo Heikkala, Risto Juvaste, Lassi Vänskä). Vuoden viimeiset 6.10. 15.11. Joensuu Kontiosuo 1kv (Matti Koivula, Sampsa Cairenius, Harri Kontkanen, Pentti Zetterberg) ja 25.10. Porvoo kaatopaikka 1kv (Arto Juvonen). Riuttatiira (Sterna sandvicensis) (28) 24 havaintoa 28 linnusta, tavalliseen tapaan Etelä-Suomen rannikolta. Vuoden yksilömäärä jäi yhtä pienemmäksi kuin edellisenä vuonna. Yhteenveto havainnoista: Ensimmäiset varhain: 12.4. Hanko Halias (Aleksi Mikola, Aatu Palsasirrejä havaitaan lähes säännönmukaisesti noin viiden yksilön verran vuodesta toiseen. Ari Seppä 107
Pikkuharvinaisuudet 2015 Vattulainen) ja 18.4. Kirkkonummi Mäkiluoto E (Karno Mikkola, Antti Kause, Matti Kapanen). Havainnot koskivat yksittäisiä lintuja neljää poikkeusta lukuun ottamatta: 30.4. Porvoo Emäsalo 2 jp +2kv SW (Jari Päärni), 16.7. Hanko Högholmen 2 E kiert (Joni Kautonen), 20.7. Helsinki Lauttasaari 2 +1kv än W (Pekka Rusanen) ja 3.8. Helsinki Santahamina 2 kiert (Mikko Alestalo, Ilpo Kuusisalo). Vuoden pohjoisin havainto oli 11.5. Pori Yyteri (Kimmo Juhala). Viimeiset elokuun jälkipuoliskolla: 21.8. Kotka yhteysalus Kuusinen Haapasaari ad W (Ari Vuorio) ja 22.8. Kirkkonummi Rönnskär W (Pekka Pöyhönen). Valkosiipitiira (Chlidonias leucopterus) (3) Vuoden 2014 yhdeksästä linnusta palattiin normaalimpaan määrään: kolme havaintoa, kaikki eteläisimmästä Suomesta. Kaikki havainnot: 6.5. Helsinki Vanhankaupunginlahti jp (Hanne Kivimäki, Timo Pyhälahti, Pirkko Janas, Helena Konttinen ym.), 16.5. Vihti Vanjärvi jp (Marko Teivonen, Pirkka Mikkola ym.) ja 18.5. Parainen Petteby Kojkullafjärden jp +2kv (Tomi Kaijanen). Pikkuruokki (Alle alle) (5) Tyypillinen pikkuruokkivuosi: viisi havaintoa, jotka yhtä lukuun ottamatta rannikkoalueelta. Kaikki havainnot: 15.2. Jomala Tallöga tp (Åke Björklund, Johan Ekholm), 17.5. Hanko ulkomerialue jp E (Sampo Laukkanen, Jukka Hintikka), 19.5. Kristiinankaupunki Domarkobban N (Paavo Sallinen), 6.11. Jyväskylä Ristinselkä Tarvaannenä tp NW (Matti Sissonen) ja 2.12. Pori Kuuminainen tp/juv (Pasi Alanko). Tunturipöllö (Bubo scandiacus) (33) Yhteenveto havainnoista: Syksyn 2014 vaellus (13 lintua) jatkui vuodelle 2015. Tammi toukokuussa nähtiin 18 tunturipöllöä, yhdistyksittäin: Lappi 4, Kemi-Tornio 1, Pohjois- Pohjanmaa 3, Keski-Pohjanmaa 2, Merenkurkku 2, Suomenselkä 1, Rauma 1, Ahvenanmaa 1, Turku 1, Porvoo 1, Pohjois-Karjala 1. Kevään viimeinen 4.5. Muonio Olostunturi (Jari Tauren). Havainnot koskivat yksittäisiä lintuja yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: 22.2. Vaasa Ensten 2 n-puk (Aarne Lahti, Kari Kuokkanen, Orvokki Hakala, Heikki Vainio). Kesä elokuussa nähtiin kymmenellä paikalla Inarin Lapissa, näistä kaksi varmaa pesintää. Syksyn ja loppuvuoden ainoat 14.10. Sodankylä Uimaniemi S (Seppo Penttinen) ja 22.12. Taivalkoski Parviainen kiert (Olavi Kauppila). poikue (6 pp) rengastettiin 7.7. Vain koiras ruokki poikasia tässä vaiheessa, naaras oli jo toisella pesällä noin 400 metrin päässä. Toinen poikue (6 pp) rengastettiin 12.8. Myös Salon Kiskonjoessa pesi pariskunta kahteen kertaan tuottaen vähintään 4 + 5 poikasta (Ana Schorin ym.). Kouvolan Pilkassa ja Jokelassa pesi molemmissa yksi pari, joiden poikasmäärät olivat kaksi ja kolme poikasta (Antti Vänskä, Jorma Jääskeläinen, Teo Ylätalo), ja pesintä varmistettiin myös Lappeenrannan Haapajärvellä. Pohjoisimmat havainnot: 13.5. Rovaniemi Niskanperä (Antti Ruonakoski, Antti Karlin, Olli-Pekka Karlin), 6.6. Ii Sarrionhaara (Antti Vuononvirta) ja 3.7. Utajärvi Saviniemi (Reino Rajala, Petter Tiirola, Joonas Vesterinen). Joulukuussa kuningaskalastajia havaittiin vielä Akaalla, Raumalla, Porissa, Turussa (2) ja Kouvolassa (3). Mehiläissyöjä (Merops apiaster) (12) Muutaman heikomman vuoden jälkeen taas hyvä esiintyminen, yhteensä 12 yksilöä. 2000-luvun keskiarvo on nyt 13 lintua, mutta vuosittaiset havaintomäärät ovat vaihdelleet yhdestä linnusta vuosien 2009 33 ja 2011 43 yksilöön. Aaslan ja Jurmon neljän linnun parven on tulkittu koskevan samoja yksilöitä. Kaikki havainnot: 8. 9.5. Parainen Houtskari Jungfruskär (Mikko Ylitalo, Antero Tyynmaa, Reijo Nieminen, Juha Kuusto ym.), 16.5. Hanko Halias 2 p NE (Ossi Tahvonen, Aleksi Lehikoinen, Petri Saarinen, Aatu Vattulainen ym.), 17.5. Hanko Halias kiert (Petri Saarinen, Aatu Vattulainen, Ossi Tahvonen, Jonne Von Hertzen ym.), 22.5. Kökar Hellsö (Heikki Vasamies, Erkki Nenonen), 25.5. Naantali Rymättylä Aasla 4 p S (Lennart Saari), 26.5. Parainen Jurmo 4 SW (Kim Kuntze, Meri Öhman, Jyrki Normaja, Rauno Laine ym.), 26.6. Parainen Jurmo (Jyrki Normaja), 4.6. Utsjoki Korretoja (Yrjö Kahila, Jussi Murtosaari, Harri Hakola, Pekka Peltonen) ja 25.7. Helsinki Vuosaaren täyttömäki +1kv nous. N (Kimmo Heiskanen). Lisäksi kertaalleen havaittiin huikean myöhäinen, mutta määrittämättä jäänyt mehiläissyöjälaji: 20.10. Lappeenranta Joutseno Jänhiälä m (Veli-Pekka Lehtonen). Sininärhi (Coracias garrulus) (1) Pitkästä aikaan tehtiin yksi havainto lajista. Edelliset havainnot olivat vuosilta 2012, 2011 ja 2007. 8.5. Hamina Koivuluoto p NW (Juha Hytti, Tapio Tohmo, Harri Favorin). Lyhytvarvaskiuru (Calandrella brachydactyla) (4) Perushuono vuosi neljä havaittua yksilöä. Vuodesta 2007 lähtien vuosittaiset havaintomäärät ovat olleet 4 7 lintua. 2006 havaittiin vain yksi ja 2005 peräti 11 lyhytvarvaskiurua. Kaikki havainnot: 2.5. Kaarina Kuusistonlahti (Tomi Kaijanen, Kari Kaunisto ym.), 7.5. Rautjärvi Simpele Konkamäki (Jari Kontiokorpi, Janne Aalto, Jouko Poutanen), 25.8. Kirkkonummi Saltfjärden SW (Mika Bruun, Matti Kapanen, Timo T. Leppänen, Timo Sahi ym.) ja 17.9. Kouvola Värälä (Antti Vänskä, Jukka Kivilompolo, Markku Piepponen, Matti Silvonen). Nummikirvinen (Anthus campestris) (3) Kolme havaintoa noudattaa hyvin 2000-luvun trendiä, joka on 0-4 lintua vuodessa (keskiarvo 2). Lapin ensimmäinen nummikirvinen löytyi pikkutrappibongauksen yhteydessä, ja viihtyi ajoittain jopa samassa heinikossa kuin trappi. 10. 12.5. Raasepori Pohja (Lauri Viitanen, Aki Viitanen, Ossi Tahvonen), 10. 17.5. Rovaniemi Aronperä (Harri Taavetti, Antti Peuna, Leena Muotka ym.) ja 29.5. Parainen Nauvo Risis (Pekka Alho, Tapani Numminen). Isokirvinen (Anthus richardi) (50) ja isokokoiset kirviset (A. richardi/godlewskii/campestris) (14) Hyvä isokirvisvuosi vuosien 2012 (43 lintua) ja 2013 (47 lintua) tapaan. Yhdistyskohtaiset lukumäärät on esitetty taulukossa 1. Kaikki havainnot syksyltä. Kooste havainnoista: Ensimmäiset: 5.9. Hammarland Signiskär (Åke Björklund, Johan Ekholm) Kuningaskalastaja (Alcedo atthis) (94) Erittäin hyvä vuosi jopa parempi kuin 2009, jolloin havaittiin 85 lintua. Vuosien 2000 2014 keskiarvo oli 37 lintua vuosittaisten havaintomäärien vaihdellessa seitsemästä vuoden 2001 97:een lintuun. Yhdistyskohtaiset lukumäärät on esitetty taulukossa 1. Yhteenveto havainnoista: Tammi helmikuun aikana kuningaskalastajia havaittiin Lemlandissa, Porissa, Raumalla, Turussa (2) ja Salossa. Kevään ensimmäiset: 12.4. Joensuu Eno Koidanlampi (Seppo Leppänen), 19.4. Raasepori Pohja Lesjöfors (Kimmo Virta, Sami Virta), 19.4. Naantali Rymättylä Hanka (Olavi Vartiala), 20.4. Raasepori Fiskari (Lauri Viitanen) ja 20.4. Raasepori Pohja Åminnefors 3 kiert (Jukka Santala), joka oli samalla suurin yksilömäärä. Pesintöjä todettiin seuraavasti: Siuntiossa havaittiin kaksi peräkkäistä onnistunutta pesintää edellisvuotisella pesäpaikalla. (Pekka Komi, Christer Kalenius ym.). Molemmat pesät olivat jokitörmässä. Ensimmäinen Nummikirvisiä havaittiin kolme yksilöä. Kuvan lintu oli Lapin ensimmäinen havainto. Harri Taavetti 108
Linnustonseuranta ja 6.9. Luvia Säppi 3m (Juha Sjöholm), joka oli samalla syksyn suurin päiväsumma. Kaksi lintua havaittiin myös seuraavissa paikoissa: 13. 16.9. Pori Fleiviiki enimmillään 2 (Pasi Alanko, Kimmo Härkönen, Heli Perttula ym.), 19. 21.9. Laukaa Kangaskylä enimmillään 2 (Tero Toivanen, Matti Häkkilä, Tero Linjama ym.), 23. 25.9. Hammarland Signilskär enimmillään 2 (Jari Helstola) ja 24.9. Pori Yyteri 2 (Jussi Lahtinen). Syksyn viimeiset: 26.10. Parainen Jurmo (Mikko Niemi, Tapani Veistola, Jorma Hellsten, Osmo Kivivuori ym.) ja 28.10. Loviisa Aspskär nous NW (Martti Hario). Lisäksi 12.9. 13.11. havaittiin peräti 11 iso-/mongoliankirvistä ja 26.9. 4.10. kolme iso-/mongolian-/nummikirvistä. Mustapäätasku (Saxicola rubicola) (5) 2010-luvun havaintomäärät ovat vaihdelleet 5 ja 7 yksilön välillä, nyt havaittiin viisi lintua. Kaikki havainnot: 26.4 Parainen Jurmo k (Jyrki Normaja, Jari Helstola, Jorma Kirjonen), 1.5. Pori Yyteri Sannannokka n (Juha Niemi ym.), 5. 18.5. Parainen Utö k (Anssi Lehtivuori, Jorma Tenovuo, Vesa Tuukkanen, Eino Majaniemi ym.), 22. 24.5. Parainen Jurmo n (Mikko Niemi, Jyrki Normaja, Lotta Lindholm, Timo K Palomäki ym.) ja 13. 14.8. Vöyri Rekipelto n (Tomas Klemets ym.). Sepeltasku (Saxicola maurus) (9) Poikkeuksellisen hyvä esiintyminen, yhteensä yhdeksän havaintoa. Kaikki havainnot: 17.5. Lappeenranta Myllärisenraitti k (Esa Levonen, Janne Aalto, Hanna Aalto, Paavo Rantanen ym.), 17.5. Helsinki Vuosaari k 2kv (Tomi Pulkkinen, Kimmo Heiskanen, Jukka Pirttinen, Jari Kostet ym.), 9.9. Siikajoki Karinkanta k +1kv (Jouni Majuri, Kari Haataja), 18. 20.9. Turku Artukainen k 1kv (Vesa Virtanen ym.), 24. 25.9. Rauma Kylmäpihlaja n-puk (Ari Nieminen ym.) ja sama 26. 27.9. Luvia Säppi n (Jani Vastamäki, Pasi Alanko, Petteri Mäkelä, Kari Mäntylä ym.) sekä 4.10. Kristiinankaupunki Trutklobbarna k 1kv reng. (Ilkka Iivonen, Jarmo Pirhonen ym.), 20. 23.10. Pori Fleiviiki n-puk (Kimmo Härkönen ym.) ja 13. 16.11. Parainen Utö k (Seppo Paulamäki, Mikko Järvinen, Leo Lindroos ym.). Sepeltasku/mustapäätasku (Saxicola maurus / S. rubicola) (2) Lajiparin määrityksessä on välillä ongelmia. Katsausvuodelta normaalit kaksi havaintoa: 5.5. Taivalkoski Siltala k (Kalevi Hirvonen) ja 14.5. Pöytyä Kyrö Kolkkala k (Markku Saarinen). Viirusirkkalintu (Locustella lanceolata) (4) Normaalimpi vuosi edellisvuoden huippuvuoden jälkeen. Kaikki havainnot tyypillisesti Isokirvinen oli runsas vuonna 2015. Kaikki yksilöt havaittiin normaalisti syksyllä. Tuomas ketonen kesäisiä laulavia koiraita, tällä kertaa kaikki pienellä aikavälillä kesä-heinäkuun vaihteessa. Kaikki havainnot: 24.6. Joroinen Lentoasema k (Harri Miettinen), 24.6. Tohmajärvi Värtsilä, Räykynvaara k Ä (Hannu Kivivuori), 28. 30.6. Toholampi Härkänevantie k Än (Sami Salonkoski, Toni Uusimäki ym.), 1.7. Oulu Lassilanranta Än (Tuomas Herva, Kalle Hiekkanen). Ruokosirkkalintu (L. luscinioides) (15) Parempi vuosi, laulavia lintuja eri puolilla touko kesäkuussa ja pesintöjä ainakin Raaseporissa sekä Kouvolassa, joissa havaittiin molemmissa yksi 1kv-lintu. Yksilömäärä lienee alakanttiin, pesinnöistä on laskettu vain varmuudella havaittu määrä yksilöitä. Kaikki havainnot: 1.5. 3.7. Lappeenranta Kaislanen Än (Petri Salakka ym.), 7.5. 20.7. Raasepori Läppträsket toukokuussa 2 Ä, 20.7. 1kv reng (Aleksi Lehikoinen, Jukka Santala, Kimmo Virta ym.), 9. 12.5. Porvoo Ruskis Ä (Seppo Sarvanne, Antti Marjokorpi, Rolf Friberg, Teemu Sirkkala ym.),11.5. 1.10. Kouvola Jaalanlahti k Ä, myöhemmin 2 3 joista väh 1 1kv (Markku Piepponen ym.), 27. 28.5. Hamina Kirkkojärvi Ä (Eero Parkko, Eero Hietanen, Seppo Korpela), 28.5. 22.7. Helsinki Vanhankaupunginlahti Ä (Otso Häärä ym.), 2.6. Mikkeli Tuukkala k (Petteri Lehikoinen), 2. 6.6. Lohja Vasarlanlahti Ä (Jan Södersved, Voitto Pajulehto), 12. 24.6. Hämeenlinna Hauho, Jokijärvi Ä (Karri Jutila ym.), 25.6. Mikkeli Porrassalmi k (Juha Rummukainen). Mustapäätaskuja havaittiin viisi yksilöä. Kuvassa on Vöyrissä havaittu yksilö. Aarne lahti Pikkukultarinta (Iduna caligata) (19) Vaihteeksi vähän heikompi vuosi. Ensimmäiset ihan toukokuun lopussa ja viimeinen havaittiin pesimäpaikoilla 23.7. Havainnot jakautuvat muuttomatkalaisiin etelärannikolla touko-kesäkuun vaihteessa ja laulaviin pesimäpaikoilla. Tällä kertaa ainut pohjoisempi havainto tehtiin Kuusamossa. Mielenkiintoisesti kevään ensimmäinen on pesimäpaikoilta Lappeenrannasta ja suuri osa etelärannikon läpimuuttajahavainnoista on viikkoa myöhemmin yhdeltä päivältä 6.6. Havaintojen jakautuminen yhdistyksittäin: Turku 1, Porvoo 1, Kymenlaakso 5, Etelä-Karjala 3, Pohjois- Karjala 8 ja Kuusamo 1. Yhteenveto havainnoista: 31.5. alkaen Lappeenranta Joutseno Konnunsuo 1 k Ä (Jarmo Pirhonen), jossa 1.6. 2 k Ä (Joni Raivio, Joni Kautonen ym.) (viimeinen havainto 25.6.), yli yksi myös 13.6. 23.7. Joensuu Pilkko 2 k Ä (Harri Hölttä, Pertti Renvall, Riitta Renvall, Harri Kontkanen ym.). 6.6. useita havaintoja: Parainen Utö k Än (Kimmo Kuusisto, Jorma Tenovuo, Ilkka Vieno, Mikko Järvinen), Kotka Haapasaari Än (Eero Hietanen) ja Pyhtää Ormskär Än sekä Pyhtää Ristisaari 2 Ä (Ari Vuorio, Jouko Hiltunen, Aapo Vuorio). Pohjoisin 8.6. Kuusamo Härmälä (Mikko Putkonen). Taigauunilintu (Phylloscopus inornatus) (n1010) Taas massiivinen ennätysvuosi, tulkittu yksilömäärä on yli tuplasti edellisen ennätyksen verran! Laji oli viime syksynä tietyillä paikoilla melko yleinen, joten yksilömääriä on tulkittu melko löyhästi. Suurimmat massat havaittiin tuttuun tapaan länsirannikolla havaintomäärän mukaan järjestyksessä Keski- Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Satakunta. Pienempiä määriä havaittiin laajalti ympäri maata ja vain kaksi yhdistystä jäi kokonaan ilman havaintoja (Taulukko 1.). Heinäkuulta on yksi havainto SSP:ssä rengastetusta linnusta Helsingistä, syksyn ensimmäiset havaittiin elokuun lopussa ja massoja 4.9. alkaen. Koko syyskuun havaintomäärät pysyivät korkeina, mutta laskivat normaaliin tapaan nopeasti 5.10. jälkeen. Marraskuulta on vielä yksi lajilleen määritetty Jurmosta ja pari havaintoa taiga-/kashmirinuunilinnuista. 109
Pikkuharvinaisuudet 2015 Mustaotsalepinkäisen esiintyminen oli hyvin tyypillinen. Kuvassa on elokuussa Kuopiossa pistäytynyt lintu. Ilkka Markkanen Yhteenveto havainnoista: kesäinen, syksyn ensimmäiset, pari suurinta päiväsummaa ja viimeiset: 13.7. Helsinki Östersundom reng (Jukka Hintikka), 25.8. Uusikaupunki Kalanti (Jarmo Laine), 29.8. Kokkola Varvinkuja (Hannu Tikkanen), 16.9. Kokkola Tankar 21m joista 3 reng (Marko Pohjoismäki, Timo Mäkinen), 12.9. Luoto Öuran Söderskatan 18m (Jurgen Lehmann, Mats Björklund, Leo Saarijärvi), 29.10. Merikarvia Kasala m, S (Tapani Lilja, Jari Helstola), 9.11. Parainen Jurmo reng (Edward Kluen, Jarkko Santaharju, Roni Väisänen, Kaisa Välimäki), 9.11. Varkaus Lehtoniemi ino/ hum (Heikki Pentikäinen), 15.11. Kouvola Lappalanjärvi ino/hum (Juha Ojala, Antti Vänskä, Jari Piepponen, Markus Piepponen ym.) Hippiäisuunilintu (Phylloscopus proregulus) (13) Pieni nousu viime vuoden aallonpohjasta, mutta huippuvuosien havaintomääristä jäädään vielä kauas. Kaikki havainnot koskevat yksittäisiä lintuja. Ensimmäiset tyypillisesti syys lokakuun vaihteessa ja pääosa muista pitkin lokakuuta, havainto marraskuun puolivälistä on jo myöhäinen, joulukuinen havainto on vasta maamme kolmas ja samalla kaikkien aikojen myöhäisin, aiemmat joulukuiset 7. 8.12.2008 Lahdessa ja 7.12.2009 Hangossa. Kaikki havainnot: 29.9. Kristiinankaupunki Domarkobban (Antti J. Lind), 4.10. Vantaa Luhtaanmäki (Heikki Luoto, Leena Luoto), 6.10. Kokkola Leenala (Marko Pohjoismäki), 8.10. Rauma Kylmäpihlaja (Kalle Haapala), 8.10. Laitila Keskusta (Juha Kylänpää), 8.10. Parainen Utö (Kimmo Kuusisto, Jarmo Saarnio, Jorma Tenovuo, Juha Laaksonen ym.), 9. 10.10. Pori Reposaari (Pekka Eriksson, Kari Rissanen, Esa Mäkelä), 12.10. Luvia Säppi (Tomas Swahn, Markus Lampinen, Ossi Tahvonen, Aleksi Mikola ym.), 17.10. Pori Enäjärvi (Kimmo Härkönen, Susanna Härkönen), 30.10. Kirkkonummi Rönnskär (Mika Ohtonen, Sami Tuomela, Antti Kause), 31.10. Hämeenlinna Ahvenisto (Markku Hyvärinen), 14. 16.11. Parainen Utö (Mikko Järvinen, Tuure Nyholm, Seppo Paulamäki), 5. 12.12. Helsinki Tähtitorninmäki (Johannes Hänninen, Christa Granroth ym.). Pussitiainen (Remiz pendulinus) (49) Pussitiaisen yleistyminen jatkuu: melko runsaasti keväthavaintoja, vähintään seitsemässä paikassa todettiin pesintä tai poikueparvi, ja lisäksi vielä jokunen yksittäinen syyshavainto 1kv-linnuista. Linnut liikkuvat ilmeisesti melko paljon pitkin kesää, ja varsinkin pääkaupunkiseudun osalta kokonaisyksilömäärän tulkinta on melkoista arvailua. Ensimmäiset havaittiin huhtikuun puolivälissä ja viimeiset lokakuun puolivälissä. Karttakuvassa näkyy lintujen alueittainen jakautuminen. Yhteenveto havainnoista: ensimmäiset 14. 16.4. Jyväskylä Kuokkalanpelto-Väinölä 2 (Jukka Laitinen, Olli Sihvola ym.), 15.4. Hamina Kirkkojärvi (Eero Hietanen), suurin kerääntymä 27.9. Espoo Laajalahti 10 nous (Asko Rokala, Ari Veijalainen, Mika Ohtonen, Timo Damski), viimeiset 17.10. Lappeenranta Haapajärvi 3 1kv lask, nous, SE (Jarmo Pirhonen). Sepelsieppo (Ficedula albicollis) (45) Sepelsiepon pulskat vuodet jatkuvat, jälleen ennätysrunsas esiintyminen! Havainnot painottuvat tuttuun tapaan voimakkaasti toukokuulle ja saariakselille Lågskär (20 yks), Jurmo (15 yks) ja Utö (5 yks). Näiden ulkopuolelta havaintoja viidestä linnusta, joista mantereella havaittiin vain kaksi lintua Hangossa. Lågskärillä ja Jurmossa havaittujen lintujen sukupuolijakauma on yhteensä 18/17 ja kaikkialla muualla havaittujen 9/1. Yhteenveto havainnoista: ensimmäiset, viimeiset, suurimmat määrät ja massasaarten ulkopuoliset: 6.5. Lemland Lågskär 4 k (Jukka Hintikka, Sampo Laukkanen, Aleksi Mikola, Kalle Sulkava), 13.5. Hanko Halias k+1kv (Petri Saarinen), 13. 18.5. Hanko Hangonkylä k (Jari Pirppu ym.), 17.5. Kökar Alvik k (Arto Keskinen), 22. 23.5. Kemiönsaari Örö 2kv k (Harri Wallenius), 23.5. Parainen Utö 1 k 1 n (Jorma Tenovuo, Mikko Järvinen, Kimmo Kuusisto ym.), 23.5. Parainen Jurmo 3 n (Jyrki Normaja, Mikko Niemi, Kim Kuntze, Timo K. Palomäki ym.), 6.6. Lemland Lågskär 2kv k (Tapio Aalto, Jyrki Normaja), 7.6. Parainen Jurmo +2kv k (Tarmo Nurmi, Sebastian Andrejeff, Pekka Toola, Petri J. Vainio) ja 13.6. Kitee Kesälahti (Hans Colliander). Kuva 1. Pussitiaisen havaitut yksilömäärät alueittainen vuonna 2015. Fig. 1. The numbers of Penduline Tits Remiz pendulinus recorded in the boundaries of local Birdlife member societies in Finland in 2015. 110
Linnustonseuranta Mustaotsalepinkäinen (Lanius minor) (13) Tyypillinen esiintyminen: kymmenkunta havaintoa, joista ensimmäinen toukokuun lopulla, pääosa keskikesällä ja viimeinen syyskuussa. Kaikki havainnot: 28.5. Jyväskylä Hyrkkölä k (Keijo Vesanen ym.), 14.6. Parainen Jurmo +1kv (Pekka Alho, Riku Lumiaro), 22. 23.6. Merikarvia Köörtilä +1kv (Pekka Eriksson, Seppo Niemispelto, Juhani Fager ym.), 29.6. Lahti Kujala (Petri Koivisto, Keijo Pennanen, Risto Silaste), 5. 12.7. Ylivieska Niemelänkylä ad (Erkki Lämsä, Toni Uusimäki ym.), 7.8. Helsinki Haltiala +1kv (Jyri Heino), 17. 18.8. Kuopio Riistavesi Ruunajoki (Matti Pirskanen, Sari Pirskanen ym.), 10.9. Espoo Röylä ad (Tuomas Lukkarinen). Punakottarainen (Pastor roseus) (7) Tyypilliset seitsemän havaintoa jakautuen toukokuun lopulta syyskuulle, tällä kertaa viisi vanhaa ja kaksi nuorta lintua. Kaikki havainnot: 9.5. Utsjoki Aittijoki (Kirsti Guttorm), 30.5. Eura Haveri (Esa Rekola, Raili Rekola), 1. 2.6. Raahe Kesälä ad (Raimo Lehtimäki, Pekka Tervonen ym.), 4.7. Kuopio Airaksela ad (Pentti Airaksinen),13.8. Kaarina Makarla +1kv (Pekka Toola), 21.8. Janakkala Virala 1kv (Jyrki Tolvanen) ja 15.9. Parainen Jurmo 1kv (Esa Lehikoinen, Osmo Kivivuori, Kim Kuntze, Meri Öhman). Keltahemppo (Serinus serinus) (27) Viime vuoden ennätysesiintymisestä paluu normaalimpaan havaintomäärään, pesintöjä ei tällä kertaa havaittu. Havaintomäärät kuukausittain helmi maalis 2, huhti 1, touko 8, elo 1. Haliaksen havainnot 15., 18. ja 22.5. on tulkittu tässä kaikki samaksi linnuksi. Kaikki havainnot: 19.2. 21.3. Salo Halikonlahti k (Vesa Virtanen), 22.2. 5.3. Hyvinkää Kapula (Jari Siven ym.), 6.4. Kirkkonummi Porkkala m (Pekka Komi), 6. 8.5. Savonlinna Punkaharju Kulennoinen k (Kari Paakkunainen), 8.5. Hanko Lappohja (Sami Virta), 9.5. Turku Uittamo (Hannu Klemola), 9.5. Rauma Unajanlahti E (Esa Helander, Eino Korsi, Jari Alamäki, Ari Ahtiainen), 10.5. Turku Hirvensalo (Ari Kuusela), 12.5. Vantaa Hakunila Ä (Jari Päärni), 15. 22.5. Hanko Halias k (Aleksi Lehikoinen, Petri Saarinen, Johan von Hertzen, Aatu Vattulainen ym.), 30.5. Kirkkonummi Porkkala Pampskatan (Eino Hiekkanen), 1.8. Helsinki Malmi Ä (Teemu Sirkkala). Kategoria C Mandariinisorsa (Aix galeridata) (20) Melko runsas esiintyminen etenkin huhti toukokuussa, johon suurin osa Suomessa tehdyistä havainnoista keskittyy. Osa linnuista viipyi paikallisena pitkiäkin aikoja. Havainnot koskevat yhtä paria lukuunottamatta koiraita. Kaikki havainnot: 11.4. 14.7. Taipalsaari Pulkkaniemi k (Olavi Kurttio, Tuula ja Rauno Koskinen, Jukka Alm ym.), 16.4. 14.5. Keuruu Keskusta k (Tarmo Myntti, Kari Myntti, Jouko Pihlainen, Tuomo Pihlainen ym.), 17.4. 30.4. Petäjävesi Piesalankylä k jp (Harri Sopo ym.), 25.4. Kivijärvi Heitjärvi 2k (Inkeri ja Reijo Turpeinen, Teemu Ulvi), 26. 27.4. Kajaani Jormua Vaajalahti k jp (Katri ja Heikki Kemppainen ym.) ja samaksi tulkittu 30.4. 5.5. Kajaani Jormua Pohjajoki k jp (Teppo Helo ym.), 5.5. 1.9. Pello Sirkkakoski kalasatama 2 k (Jukka Sirkkala, Erkki Sirkkala, Juha Marjeta ym.), 6.5. Jyväskylä Tikkala Patajärvi k (Jukka Virtanen, Markku Asunta) (ilm. sama kuin 17.4. 30.4. Petäjävesi), 7.5. Rantasalmi Savikko Jokilahti k (Jani Pulkkinen ym.), 10.5. Oulu Yli-Ii Pahkakoski k p, nous E (Petri Lampila), 11. 12.5. Kokkola Lohtaja 2 k (Pertti Niemi, Antti Niemi), 15.5. Sotkamo Tipasoja 2 pariutuneet (Matti Mähönen ym.), 15.5. Salo Halikonlahti k jp p, N (Paul Boijer), 19.5. Kajaani Paltaniemi k (Pasi Toro), 28.5. 11.6. Kuusamo Oivanki 2k (Esa Rajamäki, Kai Nieminen, Rauli Lumio, Eero Hietanen ym.), 10.9. 4.10. Savonlinna keskusta k jp (Roope Luukkainen ym.), 15. 26.9. Loimaa Köyliönkylä Onkijoki k (Erkki Kallio ym.) Kategoria E Tiibetinhanhi (Anser indicus) (16) Muutaman heikomman vuoden jälkeen yksilömäärä nousi jälleen selvästi toiselle kymmenelle. Vuosien 2001 2010 sulkimispaikalla Kemijärven entisen sellutehtaan Jätevesijärvellä nähtiin tiibetinhanhi viiden vuoden tauon jälkeen. Koosta havainnoista: Ensimmäiset 13. 15.4. Tohmajärvi Värtsilä Niirala (Hannu Kivivuori ym.) ja 8.5. Pori Halssi (Pasi Alanko, Ari Pitkälä). Arktisten hanhien muuttoreitiltä saatiin kolme havaintoa: 17.5. Hamina Vepsu Virolahti Harvajanniemi-Siikasaari-Lakakallio-Leerviikinniemi E (Jukka Könönen, Hanna Aalto, Janne Aalto ym.), 20.5. Tohmajärvi Hopeakallio NW (Hannu Kivivuori) ja 27.5. Lieksa Pokronlampi (Jukka Heikkinen). Turun seudulla liikkui toukokuusta lokakuuhun yhteensä viisi eri lintua, joista kolmen linnun parvea havaittiin 12.6. 1.10. Turussa, Mynämäellä ja Laitilassa (Kari Lehtonen, Ismo Saarinen, Veli-Matti Suominen ym.). Muualla vain 13. 29.5. Kokkolassa havaittiin enimmillään 2 (Hannu Vuollet, Helena Vuollet, Juhani Hannila, Kyösti Orava ym.). Pohjoisimmat: 20.6. Rovaniemi Sonkajärvi (Keijo Tarvainen, Tuula Sarviaho), 23.7. 20.8. Kemijärvi Jätevesijärvi Pöyliöjärvi (Pirkka Aalto, Päivi Taavo, Risto Rönkä, Helena Rönkä ym.) ja 21.8. Kalajoki Sonninnokka (Sari Syrjä, Heikki Syrjä). Vuoden viimeiset 3. 4.10. Mynämäki Mietoistenlahti 2 (Jyrki Normaja, Kari Salonen). Mustajoutsen (Cygnus atratus) (2) Kuluneelta vuodelta ilmoitettiin vain yksi havainto, kaksi yksilöä toukokuiselta Ahvenanmaalta.15.5. Lemland Lemström 2 pariutuneet (Karin Henning). Morsiosorsa (Aix sponsa) (2) Kuten mustajoutsenesta, myös morsiosorsasta ilmoitettiin vain yksi kahta lintua koskenut havainto. Edelliset havainnot ovat vuodelta 2013. Ainoa havainto: 7.5. 17.5. Raahe, Pattijoen kylä 2 k (Seppo Sirviö, Jaakko Koistinen, Teija Ahola ym.) Mandariinisorsia havaittiin melko runsaasta. Pellon linnut viihtyivät samalla paikalla aina toukokuulta syyskuun alkuun saakka. Jorma V.A. Halonen 111
Pikkuharvinaisuudet 2015 Hippiäisuunilinnun määrät ovat viime vuosina olleet vähäisiä verrattuna taigauunilintuun. Jäämme seuraamaan, palautuvatko lukumäärät takavuosien lukemiin. Jyrki Normaja Lopuksi Seuraavat henkilöt toimittivat omien toimialueittensa havainnot käyttöömme sekä osallistuivat oikolukuun: Johan Ekholm (ÅFF), Markus Lampinen ja Ville Räihä (TLY), Matti Koivula (Tringa), Jan Södersved (Hakki), Mikko Savelainen (Apus), Markus Keskitalo (PSLY), Juha Ojala (KyLY), Totti Toiskallio (EKLY), Petri Kuhno (PHLY), Aki Aintila (KHLY), Kauko Sippo (LHLH), Aarne Ohtonen (PiLY), Kalle Haapala (RSLH), Petteri Mäkelä (PLY), Teppo Lehtola (SpLY), Aarne Lahti (MLY), Jan Hägg (OA), Esko Rajala (SSLTY), Tero Toivanen (KSLY), Harri Okkonen (Oriolus), Janne Koskinen (PKLTY), Eelis Rissanen (Kuikka), Toni Uusimäki (KPLY), Juhani Karvonen (PPLY), Hannu Rönkkö (KLY), Eero Salo-oja (Xenus), Pirkka Aalto (LLY) ja Antti Peuna (KLK). Suuret kiitokset kaikille työpanoksestanne. Lisäksi työryhmä haluaa kiittää myös aluerariteettikomiteoiden jäseniä ja muita mahdollisesti havaintojen kokoamiseen osallistuneita henkilöitä. Kirjoittajien yhteystiedot ER: email eelisri67@gmail.com PA: email pirkka.aalto@pp.inet.fi AA: email aki.aintila@helsinki.fi AM: email j_a_m_91@hotmail.com RN: email nevanlinna@gmail.com PR: email rahkon.pekka@gmail.com Summary: Lesser rarities in Finland 2015 This is a report on the occurrence of lesser rarities (46 species) in Finland year 2015. The purpose of this report is to publish observations on more or less annually occurring rare species as an extension to the rare bird report of the Finnish National Rarities Committee. All observations of the species recorded less than about 15 times are listed. Of the more frequently reported species only the more interesting records are presented. Records concerning species of category A are listed first, and the species included in other categories can be found at the end of the report. Data of more numerous species distributions are presented in pictures. The number shown in parenthesis after each scientific name summarizes the total number of recorded individuals. Following abbreviations are used in individual records: kv = calendar year, n-puk = female plumage, k = male, n = female, m = migrating, jp = adult breeding plumage, vp = transient plumage, reng = trapped and ringed, Ä = singing, Än = singing bird seeing. Snow Goose (Anser caerulescens) was seen five individuals and two of them had a ring. The Pale-bellied Brent Geese (Branta bernicla hrota) had a poor occurrence with three individuals. The year was good for Red-breasted Goose (Branta ruficollis) (13 records). Ruddy Shelducks (Tadorna ferruginea) were seen only 2 records. Green-winged Teal (Anas carolinensis) had a normal year with seven individuals. Red-crested Pochard (Netta rufina) had a very good occurrence. King Eiders (Somateria spectabilis) were seen better than normal. Great Norhern Divers (Gavia immer) were seen normally. Great Egret (Egretta alba) had a very good occurrence. Black Storks (Ciconia nigra) were seen better than normally with 7 individuals. Greater Spotted Eagles (Aquila clanga), Lesser Spotted Eagles (Aquila pomarina). Short-toed Snake Eagles (Circaetus gallicus) and Red-footed Falcons (Falco vespertinus) were seen less than normally. Little Crake (Porzana parva) had a bad occurrence. Pied Avocet (Recurvirostra avocetta) had a very good year with 36 records. Terek Sandpiper (Xenus cinereus) occurred normally with 17 individuals and three possible breedings were reported. Pectoral Sandpipers (Calidris melanotos) were seen only five individuals and Red Phalaropes (Phalaropus fulicarius) eight individuals. Caspian Gull (Larus cachinnans) and Sandwich Tern (Sterna sandvicensis) were seen a little less than normal.white winged terns (Chlidonias leucopterus) were recorded three individuals, which is norma. Little Auk (Alle alle) had a normal year with five records. Snowy Owls (Bubo scandiacus) were seen a bit bettes numbers and two breedings were reported. Kingfishers (Alcedo atthis) had a good year and five breedings was reported. Bee-eaters (Merops apiaster) were seen only fourteen individuals. Roller (Coracias garrulus) was seen one individual after three years nonappearance. Short-toed Lark (Calandrella brachydactula) was seen less than normally. Tawny Pipits (Anthus campestris) was reported normal amount of three individuals. Richard s Pipit (Anthus richardi) had a good year.. Observations of Eurasian Stonechat (Saxicola rubicola) were normal. Siberian Stonechat (S. maurus) had a good year. Lanceolated Warbler (Locustella lanceolata) and Savi s Warblers (Locustella luscinioides) had a both normal year. Booted Warbler (Hippolais caligata) had a not so good occurrence. Yellow-browed Warblers (Phylloscopus inornatus) made a new record with over thousand individual. Pallas s Leaf Warblers (Phylloscopus proregulus) is going on bad years. Penduline Tit (Remiz pendulinus) had also very good year with 49 individuals. Seven successful breedings were reported. Collared Flycatcher (Ficedula albicollis) made a new record. Lesser Grey Shrike (Lanius minor) and Rose-coloured Starling (Sturnus roseus) had a both very typical occurrence. Serins (Serinus serinus) were seen normally. Other categories: Mandarin Ducks (Aix galericulata) had a good year with 20 individual. Bar-headed Geese (Anser indicus) were seen normally. Black Swan (Cygnus atratus) was seen two individuals, Wood Ducks (Aix sponsa) were also seen two individuals. 112