SISÄLLYS. N:o 935. Laki. maatalousyrittäjieneläkelain10 ja 13 :nmuuttamisesta. Annettu Helsingissä 10 päivänä marraskuuta 2000

Samankaltaiset tiedostot
Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

SISÄLLYS. N:o Työministeriön asetus. työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä asioista

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta /2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

TILASTOKESKUS - Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto 2013

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

Kouluterveyskyselyn perusopetuksen 4.-5 luokkien ja luokkien vastaajamäärä ja aineiston kattavuus kunnittain 2017.

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

Naapurit-pelin voittokooste

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

Manner-Suomi

Saariluettelo maakunnittain ja kunnittainselvitys vapaa-ajan asumissaarista - TEM LIITE 51 (7)

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Two-person household, EUR per month

Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat kunnittain Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella

Päätukihaun sähköisten hakemusten osuus 455-lomakkeen jättäneistä tiloista

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

Sivu Uusimaa. Tietohallinto / ELV

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Lainakanta 2010 Milj. Euroa/ euroa asukas. Koko maa , , , ,66 0,41 44,

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä Maakunnittain

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN:

Kaikki kunnat, tilitetty määrä, 2012 heinäkuu, kumulatiivinen

Sairaanhoitokorvausten saajat ja maksetut korvaukset

Sairaanhoitokorvausten saajat ja maksetut korvaukset

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain

Toimeentulotuen menot

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Summaarisessa riita-asiassa toimivaltainen käräjäoikeus kunnittain

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012

Kunnat ja suuralueet. 020 Akaa 3 Länsi-Suomi. 005 Alajärvi 3 Länsi-Suomi. 009 Alavieska 4 Pohjois- ja Itä-Suomi. 010 Alavus 3 Länsi-Suomi


KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

'015 ARTJÄRVI X X X X X X X '009 ALAVIESKA X X X X X X X '071 HAAPAVESI X X X X X X X X '078 HANKO X X X X X X X

Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa Sivu 1 (10)

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

kuntia kpl /kk /m2/kk m2 kuntia kpl /kk /m2/kk m2 Yhteensä: Manner-Suomi ,24 10, ,56 11,16 49,2 46,9 %

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa Sivu 1 (10)

METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT

KUNTIEN MAKSUOSUUDET KUNNALLISELLE TYÖMARKKINALAITOKSELLE VUONNA 2010

Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta

Sivu 1 (10) VÄESTÖ- JA ASUNTOMARKKINATIETOJA 2011 KUNNITTAIN

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Henkilöasiakkaiden lainat paikkakunnittain 2018

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2014 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys

Koko maa ,74 0,36 0,94 0,02 0,43 0,02 1,05 0,02 Manner-Suomi ,75 0,36 0,94 0,02 0,44 0,02 1,05 0,02

Kuntien vuoden 2012 veroprosentit

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2015 kunnittain. Syntymävuosi X X

KUNTIEN TOIMINTAMENOJEN SUHDE VERONALAISIIN ANSIOTULOIHIN VUOSINA

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain

KUNTIEN MAKSUOSUUDET KUNNALLISELLE TYÖMARKKINALAITOKSELLE VUONNA 2009

Tiehallinto, tie- ja liikennetekniikka Kuntaennuste Tieliikenteen suoritteet yleisillä teillä

Transkriptio:

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 16 päivänä marraskuuta 2000 N:o 935 941 SISÄLLYS N:o Sivu 935 Laki maatalousyrittäjien eläkelain 10 ja 13 :n muuttamisesta... 2381 936 Laki maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 15 ja 18 :n muuttamisesta... 2383 937 Laki tapaturma- ja liikennevakuutuslaitoksilta vuodelta 2001 perittävästä maksusta... 2384 938 Valtioneuvoston asetus autojen polttoaineenkulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen ilmoittamisesta 2386 939 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus sairausvakuutuslain 5 a :ssä tarkoitettujen eräiden reseptittä myytävien lääkkeiden korvaamisesta... 2389 940 Maa- ja metsätalousministeriön ilmoitus maa- ja metsätalousministeriön asetuksesta erityistukisopimusten tekemisestä... 2392 941 Verohallituksen päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä... 2393 N:o 935 Laki maatalousyrittäjieneläkelain10 ja 13 :nmuuttamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä marraskuuta 2000 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 14päivänä heinäkuuta 1969 annetun maatalousyrittäjien eläkelain (467/1969) 10 :n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1319/1995, sekä lisätään 13 :ään, sellaisena kuin se on laeissa 913/1981 ja 1656/1993, uusi 5 ja 6 momentti, seuraavasti: 10 Maatalousyrittäjä on velvollinen suorittamaan tämän lain mukaista eläketurvaa varten vakuutusmaksun, joka lasketaan hänen työtulostaan. Vakuutusmaksu on alennetun prosentin mukainen siltä osin kuin työtulo on enintään 10 500 markkaa, väliprosentin mukainen siltä osin kuin työtulo ylittää 10 500 markkaa mutta on enintään 16 500 markkaa, ja perusprosentin mukainen työtulon 16 500 markkaa ylittävältä osalta. Vakuutusmaksun eräpäivistä säädetään valtioneuvoston asetuksella. 13 Sen lisäksi, mitä edellä tässä pykälässä säädetään valtion osuudesta tämän lain mukaisten eläkkeiden ja muiden etuuksien kustannuksista, valtion tulee suorittaa maatalousyrittäjien eläkelaitokselle sellainen määrä varoja, että maatalousyrittäjien eläkelaitoksen maksuvalmius on kunakin ajankohtana riittävästi turvattu (maksuvalmiussuoritus). Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, maatalousyrittäjien eläkelaitoksen kustannettavaa osuutta määrättäessä otetaan vuosina 2001 2004huomioon puolet 4momen- HE 153/2000 StVM 25/2000 EV 123/2000 129 2000 400301

2382 N:o 935 tissa tarkoitettujen perusteiden mukaan lasketusta sijoitusten tuotosta, ja toinen puoli sijoitusten tuotosta kirjataan eläkelaitoksen maksuvalmiuden parantamiseen 10 :n 4 momentissa tarkoitettuna vastuuvelkana. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2001. Tässä laissa säädetyt markkamäärät vastaavat vuodelle 1970 vahvistettua palkkaindeksilukua. Helsingissä 10 päivänä marraskuuta 2000 TasavallanPresidentti TARJA HALONEN Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

2383 N:o 936 Laki maatalousyrittäjientapaturmavakuutuslain15 ja 18 :nmuuttamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä marraskuuta 2000 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 23 päivänä joulukuuta 1981 annetun maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain (1026/1981) 15 :n 1 ja 3 momentti sekä 18 :n 2 momentti, sellaisina kuin ne ovat 15 :n 1 ja 3 momentti laissa 878/1998 ja 18 :n 2 momentti laissa 330/1985, seuraavasti: 15 Kokonaiskustannukset rahoitetaan perusturvaosuudella, maatalousyrittäjien vakuutusmaksuosuudella, valtion osuudella ja sijoitusten tuotolla. Sijoitusten tuotto lasketaan sosiaali- ja terveysministeriön maatalousyrittäjien eläkelain 13 :n 4momentin nojalla vahvistamien perusteiden mukaisesti. Maatalousyrittäjien vakuutusmaksuosuus on 32,95 prosenttia ja valtion osuus niin ikään 32,95 prosenttia kokonaiskustannuksista. Maatalousyrittäjien vakuutusmaksuosuudesta ja valtion osuudesta vähennetään kuitenkin yhtä suurin osin se määrä, jolla sijoitusten tuotto ylittää 13 :n 3 momentissa tarkoitetuissa perusteissa määritellyn laskuperustekorkokannan mukaisen tuoton. Lisäksi näin saatuun maatalousyrittäjien vakuutusmaksuosuuteen lisätään prosenttimäärä, joka vastaa 21 :n 1 momentin mukaisten vapaaehtoisten perusvakuutusten työtulojen yhteismäärän osuutta kaikkien vakuutusten työtulojen yhteismäärästä, ja valtion osuudesta vähennetään vastaava määrä. 18 Vakuutusmaksu peritään maatalousyrittäjien eläkelain mukaisen vakuutusmaksun yhteydessä siten kuin mainitussa laissa ja maatalousyrittäjien eläkeasetuksessa (667/1969) vakuutusmaksujen perinnästä säädetään. Työvahinkokorvauksesta saadaan vähentää korvauksensaajan maksamatta jääneet tämän lain ja maatalousyrittäjien eläkelain mukaiset vakuutusmaksut maatalousyrittäjien eläkeasetuksen säännöksiä noudattaen. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2001. Helsingissä 10 päivänä marraskuuta 2000 TasavallanPresidentti TARJA HALONEN HE 153/2000 StVM 25/2000 EV 123/2000 Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

2384 N:o 937 Laki tapaturma- ja liikennevakuutuslaitoksilta vuodelta 2001 perittävästä maksusta Annettu Helsingissä 10 päivänä marraskuuta 2000 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Vakuutuslaitosten, joilla on oikeus myöntää Suomessa tapaturmavakuutuslaissa (608/1948) tai liikennevakuutuslaissa (279/1959) tarkoitettuja pakollisia vakuutuksia, sekä maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain (1026/1981) 2 :ssä tarkoitetun maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslaitoksen on suoritettava kansaneläkelaitokselle, siten kuin jäljempänä säädetään, sairausvakuutuslain (364/1963) 59 :n 1 momentissa säädetyn valtion takuusuorituksen pienentämiseksi vuonna 2001 maksu, joka on yhteensä 307 miljoonaa markkaa. Tästä maksusta tapaturmavakuutuksia myöntävien vakuutuslaitosten osuus on 156 miljoonaa markkaa ja liikennevakuutuksia myöntävien vakuutuslaitosten osuus 129 miljoonaa markkaa. Maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslaitoksen osuus on 22 miljoonaa markkaa. 2 Edellä 1 :ssä tapaturmavakuutuslaitoksille säädetty maksuosuus jakautuu niiden kesken tapaturmavakuutuslain mukaisista muista kuin 57 :ssä säädetyistä vakuutuksista vuoden 2001 tilinpäätöksellä vahvistettujen vakuutusmaksutulojen suhteessa. Liikennevakuutuslaitoksille säädetty maksu jakautuu niiden kesken vuoden 2001 tilinpäätöksellä vahvistettujen liikennevakuutusmaksutulojen suhteessa. Maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslaitoksen 1 :ssä säädetty maksuosuus on lopullinen. 3 Sen estämättä, mitä tapaturmavakuutuslain 35 :n 2 momentissa ja maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 13 :ssä säädetään, tästä laista vakuutuslaitoksille aiheutuva menojen lisäys voidaan vuonna 2001 ja sen jälkeen sisällyttää pakollisen tapaturmavakuutuksen vakuutusmaksujen perusteisiin ja lukea maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen kokonaiskustannuksiin. Tästä laista johtuvasta maksutulon lisäyksestä ei kuitenkaan peritä eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta annetussa laissa (664/1966) tarkoitettua vakuutusmaksuveroa, liikennevakuutuslain mukaista liikenneturvallisuusmaksua, tapaturmavakuutuslain 35 :n 4momentin mukaista työturvallisuusmaksua eikä 58 :n ja 60 :n 6 momentin mukaisia maksuja eikä eräiden tapaturmakorvausten sitomisesta palkkatasoon annetun lain (957/1971) 2 :n eikä tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain (625/1991) HE 117/2000 VaVM 20/2000 EV 135/2000

N:o 937 2385 12 :n mukaisia maksuja. Tämän lain mukaista maksua ei oteta myöskään huomioon maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 14 :n mukaisia työturvallisuuskuluja määrättäessä. 4 Tapaturma- ja liikennevakuutuslaitokset ovat velvollisia suorittamaan kalenterikuukausittain ennakkoa 1 :ssä tarkoitetusta maksusta. Ennakon suuruus on kalenterikuukaudelta 1/12 vakuutuslaitosten maksettaviksi 1 :ssä säädetyistä määristä. Ennakko jakautuu tapaturmavakuutuslaitosten kesken ja liikennevakuutuslaitosten kesken vuoden 1999 tilinpäätöksellä vahvistettujen pakollisen tapaturmavakuutuksen ja liikennevakuutuksen vakuutusmaksutulojen suhteessa. Maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslaitos maksaa kalenterikuukaudelta 1/12 sen maksettavaksi 1 :ssä säädetystä määrästä. Vakuutuslaitoksen on suoritettava kunkin kuukauden 15 päivään mennessä ennakko tapaturmavakuutusmaksutulosta Tapaturmavakuutuslaitosten liitolle ja liikennevakuutusmaksutulosta liikennevakuutuskeskukselle. Sosiaali- ja terveysministeriö välittää maksut kansaneläkelaitokselle. Sosiaali- ja terveysministeriöllä on oikeus veloittaa Tapaturmavakuutuslaitosten liiton ja liikennevakuutuskeskuksen tilejä suoritettujen ennakoiden määrällä välittäessään 1 :ssä säädetyn markkamäärän kansaneläkelaitokselle. 5 Edellä 4 :n 1 momentissa tarkoitettujen tapaturma- ja liikennevakuutuslaitosten ennakoina suorittamat maksuosuudet tarkistetaan vastaamaan 2 :ssä säädettyä maksuosuuksien jakautumista sen jälkeen, kun tapaturmaja liikennevakuutuksen vakuutusmaksutulot vuodelta 2001 on tilinpäätöksellä vahvistettu. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa kunkin vakuutuslaitoksen ennakon sekä lopullisen maksuosuuden määrän. Tapaturmavakuutuslaitosten liitto ja liikennevakuutuskeskus huolehtivat 1 momentin mukaisten lopullisten maksuosuuksien keräämisestä ja tilittämisestä vakuutuslaitoksille. 6 Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. 7 Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2001. Laki koskee vuodelta 2001 suoritettavaa maksua. Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Helsingissä 10 päivänä marraskuuta 2000 TasavallanPresidentti TARJA HALONEN Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

2386 N:o 938 Valtioneuvoston asetus autojenpolttoaineenkulutuksenja hiilidioksidipäästöjenilmoittamisesta Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty liikenne- ja viestintäministeriön esittelystä, säädetään 20 päivänä tammikuuta 1978 annetun kuluttajansuojalain (38/1978) 2 luvun 6 :n nojalla: 1 Soveltamisala Tässä asetuksessa säädetään uusien myytävien ja liisattavien henkilöautojen polttoaineenkulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen ilmoittamisesta. 2 Määritelmät Tässä asetuksessa tarkoitetaan: 1) henkilöautolla kaikkia moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen tyyppihyväksyntää koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 70/156/ETY liitteen II määritelmän mukaisia M 1 -luokan ajoneuvoja, jotka kuuluvat moottoriajoneuvojen polttoaineen kulutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 80/1268/ETY soveltamisalaan; henkilöautoina ei pidetä ajoneuvoja, jotka kuuluvat kaksija kolmipyöräisten moottoriajoneuvojen tyyppihyväksynnästä annetun neuvoston direktiivin 92/61/ETY soveltamisalaan, eikä direktiivin 70/156/ETY 4artiklan 1 kohdan a alakohdan toisessa luetelmakohdassa määriteltyjä erikoiskäyttöön tarkoitettuja ajoneuvoja; 2) uudella henkilöautolla henkilöautoa, jota ei ole aiemmin myyty kenellekään muuhun tarkoitukseen kuin myytäväksi tai edelleen toimitettavaksi; 3) vaatimustenmukaisuustodistuksella direktiivin 70/156/ETY 6 artiklassa tarkoitettua todistusta; 4) myyntipaikalla paikkaa, kuten autoliikkeen näyttelytiloja tai pihaa, jossa uusia henkilöautoja on näytteillä taikka tarjolla myytäväksi tai liisattavaksi; messut, joilla uusia henkilöautoja esitellään yleisölle, kuuluvat tämän määritelmän piiriin; 5) polttoaineenkulutuksella sitä polttoaineenkulutusta, jolle tyyppihyväksyntäviranomainen on antanut tyyppihyväksynnän direktiivin 80/1268/ETY säännösten mukaisesti ja joka mainitaan direktiivin 70/156/ETY liitteessä VIII sekä liitetään ajoneuvojen EY-tyyppihyväksyntätodistukseen tai vaatimustenmukaisuustodistukseen; jos samaan malliin ryhmitellään kuuluvaksi useita vaihtoehtoja tai muunnoksia, kyseisen mallin polttoaineenkulutuksesta annettavan arvon on perustuttava siihen vaihtoehtoon tai muun- Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/94/EY (31999L0094); EYVL N:o L 12, 18.1.2000 s. 16

N:o 938 2387 nokseen, jolla on ryhmän korkein virallinen polttoaineenkulutus; 6) tietyn henkilöauton hiilidioksidipäästöillä direktiivin 80/1268/ETY säännösten mukaisesti mitattuja päästöjä, jotka mainitaan direktiivin 70/156/ETY liitteessä VIII sekä liitetään ajoneuvojen EY-tyyppihyväksyntätodistukseen tai vaatimustenmukaisuustodistukseen; jos samaan malliin ryhmitellään kuuluvaksi useita vaihtoehtoja tai muunnoksia, kyseisen mallin hiilidioksidipäästöistä annettavien arvojen on perustuttava siihen vaihtoehtoon tai muunnokseen, jolla on ryhmän suurimmat hiilidioksidipäästöt; 7) polttoainetaloutta koskevalla merkinnällä autoon kiinnitettyä merkintää, jolla annetaan kuluttajille tietoja kyseisen auton polttoaineenkulutuksesta ja hiilidioksidipäästöistä; 8) polttoainetaloutta koskevalla oppaalla kunkin uusien autojen markkinoilla saatavilla olevan mallin polttoaineenkulutusta ja hiilidioksidipäästöjä koskevien tietojen koostetta; 9) mainosjulkaisulla kaikkia painotuotteita, joita käytetään kuluttajille suunnatussa ajoneuvojen markkinoinnissa, mainonnassa ja myynninedistämisessä; niitä ovat ainakin tekniset käsikirjat, esitteet, mainokset sanomalehdissä, aikakauslehdissä ja alan julkaisuissa sekä julisteet ja Internet-sivut; 10) merkillä valmistajan tavaramerkkiä, joka on ilmoitettu vaatimustenmukaisuustodistuksessa ja tyyppihyväksyntätodistuksessa; 11) mallilla kaupallista kuvausta henkilöauton merkistä ja tyypistä sekä, jos sellainen kuvaus on saatavilla ja tarkoituksenmukainen, myös vaihtoehdosta ja muunnoksesta; sekä 12) tyypillä, vaihtoehdolla ja muunnoksella valmistajan ilmoittamia tietyn ajoneuvomerkin erilaisia alaluokkia, siten kuin ne määritellään direktiivin 70/156/ETY liitteen II B jaksossa, ja jotka voidaan tunnistaa ainoastaan tyyppiä, vaihtoehtoa tai muunnosta koskevan kirjain- ja numeroyhdistelmän perusteella. 3 Polttoaineenkulutusta ja hiilidioksidipäästöjä koskeva merkintä Polttoaineenkulutusta ja hiilidioksidipäästöjä koskeva merkintä on kiinnitettävä jokaiseen uuteen henkilöautomalliin tai sen läheisyyteen siten, että se on helposti havaittavissa. Merkinnän on vastattava kuluttajien mahdollisuudesta saada uusien henkilöautojen markkinoinnin yhteydessä polttoainetaloutta ja hiilidioksidipäästöjä koskevia tietoja annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/94/EY liitteen I vaatimuksia. 4 Polttoaineenkulutusta ja hiilidioksidipäästöjä koskeva opas Ajoneuvohallintokeskus vastaa yhteistyössä uusien henkilöautojen maahantuojien kanssa polttoaineenkulutusta ja hiilidioksidipäästöjä koskevan oppaan laatimisesta. Oppaan on täytettävä direktiivin 1999/94/EY liitteen II vaatimukset. Opas on päivitettävä vähintään kahdentoista kuukauden välein. Opas on oltava maksutta saatavilla myyntipaikoilla ja Ajoneuvohallintokeskuksessa. 5 Polttoaineenkulutusta ja hiilidioksidipäästöjä koskeva juliste Myyntipaikalla on oltava jokaisesta automerkistä esillä direktiivin 1999/94/EY liitteen III mukainen juliste, jossa on kaikkien myyntipaikalla tai sen välityksellä myytävänä tai liisattavana olevien uusien henkilöautomallien polttoaineenkulutusta ja hiilidioksidipäästöjä koskevat tiedot. Juliste on päivitettävä vähintään kuuden kuukauden välein. Uudet autot on lisättävä päivitysten välillä luettelon loppuun. Julisteen vaihtoehtona hyväksytään myös tietokoneen näytöllä näkyvästi esitettävä, jatkuvasti käyttövalmis Ajoneuvohallintokeskuksen ylläpitämä sähköinen tietokanta, jonka esitystapa soveltuvin osin sekä esityksen sisältö vastaavat julistetta. Tietokanta on pyydettäessä tulostettava asiakkaan käyttöön myyntipaikalla. Ajoneuvohallintokeskuksen on päivitettävä tietokanta aina kun siihen polttoaineen kulutustietojen muuttumisen johdosta tai muusta syystä on tarvetta.

2388 N:o 938 6 Mainosjulkaisut Mainosjulkaisuissa tulee direktiivin 1999/94/EY liitteen IV vaatimusten mukaisesti esittää henkilöautomallien polttoaineenkulutusta ja hiilidioksidipäästöjä koskevat tiedot. Tiedot tulee esittää helppolukuisella ja helposti ymmärrettävällä tavalla ja ainakin yhtä näkyvästi kuin pääosa mainosjulkaisun muista tiedoista. Tiedot on esitettävä kaikista mainosjulkaisuun sisältyvistä henkilöautomalleista. Mainosjulkaisussa on ilmoitettava joko kaikkien mallien kulutustiedot tai vain parhaan ja huonoimman kulutuksen vaihteluväli. 7 Harhaanjohtavien tietojen kielto Sellaisten polttoaineenkulutusta tai hiilidioksidipäästöjä koskevien merkintöjen, tunnusten tai merkkien käyttäminen, jotka eivät vastaa tämän asetuksen vaatimuksia tai jotka voivat aiheuttaa sekaannusta, on kielletty. 8 Valvonta Tämän asetuksen polttoaineenkulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen ilmoittamista koskevien säännösten noudattamista valvoo kuluttaja-asiamies. 9 Komissiolle toimitettava kertomus Ajoneuvohallintokeskus toimittaa komissiolle direktiivin 1999/94/EY 9 artiklan mukaisen säännösten tehokkuutta koskevan kertomuksen. 10 Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan 18 päivänä tammikuuta 2001. Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 Liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinonen Yli-insinööri Kari Saari

2389 N:o 939 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus sairausvakuutuslain 5 a :ssä tarkoitettujen eräiden reseptittä myytävien lääkkeiden korvaamisesta Annettu Helsingissä 2 päivänä marraskuuta 2000 Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 4 päivänä heinäkuuta 1963 annetun sairausvakuutuslain (364/1963) 5 a :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa (1133/1997): 1 Sairaanhoitona korvataan vaikean ja pitkäaikaisen sairauden hoitoon käytettävät lääkärin määräämät ilman lääkemääräystä myytävät lääkkeet, joista sairausvakuutuslain mukaan korvataan 100 tai 75 prosenttia säädetyn kiinteän omavastuun ylittävältä osalta, sen Ulkustaudin hoitoon tarkoitetut lääkeaineet Laksatiivit mukaan kuin sairausvakuutuslain 9 :n 3 momentin nojalla annetussa valtioneuvoston päätöksessä määrätään. 2 Seuraavat lääkevalmisteet korvataan sairausvakuutuslain 9 :n 1 momentin mukaisesti: 1) Antepsin mikst 600 ml, 120 x 5 ml 2) Antepsin 1 g tabl 60, 120 1) Agiocur rakeet 2) Duphalac jauhe, mikst 3) Importal jauhe 4) Lalax jauhe 5) Levolac mikst 6) Loraga mikst 7) Vi-Siblin rakeet 8) Vi-Siblin-S rakeet Insuliinit 1) Actrapid injekt 2) Humulin Mix injekt 3) Humulin NPH injekt 4) Humulin Regular injekt 5) Humutard injekt 6) Humutard Ultra injekt 7) Insulin Lyhyt injekt 8) Insulin Pitkä injekt 9) Isuhuman-Basal injekt 10) Isuhuman-Comb injekt 11) Isuhuman Infusat injekt 12) Isuhuman-Rapid injekt 13) Mixtard injekt 14) Monotard injekt 15) Protaphan injekt 16) Ultratard injekt 17) Velosulin injekt 2 400301/129

2390 N:o 939 Plasman korvikkeet ja pefuusioliuokset 1) Natrosteril inf Ihon sienitautien lääkkeet Pehmentävät ja suojaavat aineet 1) Daktacort emulsiovoide 2) Daktarin puuteri 3) Lamisil emulsiovoide 4) Medizol emulsiovoide 5) Pimafucin emulsiovoide 6) Pimafucort emulsiovoide, voide 1) Calmuril emulsiovoide 2) Fenuril emulsiovoide Ihonhoitoon käytettävät kortikosteroidit (pienin korvattava pakkauskoko 30 g tai 30 ml) Lääkesiteet 1) Apocort emulsiovoide 2) Dermacort emulsiovoide 3) Hydrocortison emulsiovoide 4) Hydrocortison liuos päänahkaan 5) Mildison rasvainen emulsiovoide 6) Mildison Crelo lotion 7) Nutracort emulsiovoide 8) Sibicort emulsiovoide 9) Uniderm emulsiovoide, voide, linimentti 1) Zipzoc voidesukka Hengityselinten sairauksien lääkkeet Silmätautien lääkkeet Sukupuoli- ja virtsaelinten sairauksien lääkkeet Muut lääkevalmisteet Muut tekniset valmisteet 1) Beconase Aqua nenäsumute 2) Glinor nenäsumute 1) Celluvisc silmätilat 2) Glinor silmätipat 3) Isopto Plain silmätipat 4) Lecrolyn silmätipat 5) Liquifilm tears silmätipat 6) Oculac silmätipat 7) Oftagel silmägeeli 8) Viscotears silmätipat 1) Gyno-Daktarin emätinpuikot 2) Ovestin emätinpuikot 3) Pausanol emätinpuikot, emätinvoide 1) Guarem rakeet 2) Resonium jauhe 1) Aquasteril injekt/infuusioneste Vitamiinit 1) Betolvex tabl

N:o 939 2391 2) B 12 -Vitamin tabl 3) Vitol kaps Rasvaliukoisten vitamiinien imeytymishäiriöt (esim. K90.3); ja Keskosten puutostilat Seuraavista valmisteista suoritetaan korvausta lääkärin reseptiin tekemän merkinnän Pitkäaikainen pääasiassa parenteraalinen ravitsemus; ja Pitkäaikainen pääasiassa letkuruokinta Seuraavista valmisteista suoritetaan korvausta lääkärin reseptiin tekemän diagnoosimerkinnän perusteella seuraavissa sairauksissa ja hoitoa vaativissa tiloissa: 1) Equiday E kaps 2) Ido-E tabl perusteella sairauden vaatiessa seuraavanlaista hoitoa: 1) Beko tabl 2) Neurobion tabl 3) Neurobion forte tabl 4) Neurovitan tabl 5) Polybion forte tabl 6) Trineurin tabl Seuraavista valmisteista suoritetaan korvausta kliinisen alan erikoislääkärin tutkimukseen perustuvan lääkärinlausunnon B tai Selvät aliravitsemustilat (esim. E41); ja Vaikeat krooniset suoliston, maksan ja munuaisten sairaudet (K50, K51, K52, K70, K72, K73, K74, N18) muun vastaavan selvityksen perusteella seuraavissa sairauksissa ja hoitoa vaativissa tiloissa: 1) Beko tabl 2) Neurobion tabl 3) Neurobion forte tabl 4) Neurovitan tabl 5) Polybion forte tabl 6) Trineurin tabl 3 Edellä 1 ja 2 :ssä tarkoitettujen lääkkeiden lisäksi korvataan näihin rinnastettavat apteekissa valmistetut lääkkeet sekä happi. 4 Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 2000. Tällä asetuksella kumotaan sairausvakuutuslain 5 a :ssä tarkoitettujen eräiden reseptittä myytävien lääkkeiden korvaamisesta 3 päivänä toukokuuta 2000 annettu sosiaali- ja terveysministeriön asetus (430/2000). Helsingissä 2 päivänä marraskuuta 2000 Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho Vanhempi hallitussihteeri Anja Kairisalo

2392 N:o 940 Maa- ja metsätalousministeriön ilmoitus maa- ja metsätalousministeriönasetuksesta erityistukisopimustentekemisestä Annettu Helsingissä 14päivänä marraskuuta 2000 Maa- ja metsätalousministeriö ilmoittaa Suomen säädöskokoelmasta 25 päivänä helmikuuta 2000 annetun lain (188/2000) 4 :n nojalla: Maa- ja metsätalousministeriö on antanut seuraavan asetuksen: MMM:n määräyskokoelman Asetuksen nimike n:o antopäivä voimaantulopäivä MMMa erityistukisopimusten tekemisestä... 106/00 14.11.2000 16.11.2000 Edellä mainittu asetus on julkaistu maa- ja metsätalousministeriön määräyskokoelmassa. Asetus on saatavissa maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta, osoite (Mariankatu 23, Helsinki), PL 310, 00023 Valtioneuvosto, puhelin (09) 5765 111. Helsingissä 14päivänä marraskuuta 2000 Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä Ylitarkastaja Maija Kaukonen

2393 N:o 941 Verohallituksenpäätös pellonkeskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä Annettu Helsingissä 8 päivänä marraskuuta 2000 Verohallitus on 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun varallisuusverolain (1537/92) 15 :n nojalla vahvistanut pellon keskimääräisen vuotuisen tuoton ja salaojituslisän vuodelta 2000 toimitettavaa verotusta varten seuraavasti: 1 Pellon keskimääräinen vuotuinen tuotto markkoina hehtaaria kohti eri kunnissa vahvistetaan jäljempänä 2 7 :ssä esitetyiksi määriksi. 2 Etelä-Suomenlääni: Tuotto Kunta mk/ha Anjalankoski... 344 Artjärvi... 360 Asikkala... 312 Askola... 348 Elimäki... 368 Espoo... 403 Forssa... 323 Hamina... 256 Hanko... 274 Hartola... 165 Hattula... 348 Hauho... 299 Hausjärvi... 381 Heinola... 201 Helsinki... 396 Hollola... 361 Humppila... 383 Hyvinkää... 411 Hämeenkoski... 291 Hämeenlinna... 385 Iitti... 318 Imatra... 259 Inkoo... 364 Jaala... 234 Janakkala... 358 Jokioinen... 403 Joutseno... 265 Järvenpää... 386 Kalvola... 345 Karjaa... 408 Karjalohja... 327 Karkkila... 372 Kauniainen... 344 Kerava... 437 Kirkkonummi... 357 Kotka... 318 Kouvola... 358 Kuusankoski... 345 Kärkölä... 368 Lahti... 411 Lammi... 336 Lapinjärvi...... 361 Lappeenranta... 296 Lemi... 197 Liljendal... 357 Lohja... 362 Loppi... 304 Loviisa... 335 Luumäki... 208 Miehikkälä... 230 Myrskylä... 339 Mäntsälä... 360 Nastola... 353 Nummi-Pusula... 339 Nurmijärvi... 372 Orimattila... 381 Padasjoki... 271 Parikkala... 154 Pernaja... 310 Pohja... 339 Pornainen... 305 Porvoo... 357 Pukkila... 369 Pyhtää... 312 Rautjärvi... 176 Renko... 359 Riihimäki... 418 Ruokolahti..... 196 Ruotsinpyhtää... 352 Saari... 139 Sammatti........ 335 Savitaipale... 161 Sipoo... 383 Siuntio... 388 Suomenniemi..... 158 Sysmä... 220 Taipalsaari... 180 Tammela...... 344 Tammisaari... 313 Tuulos... 310 Tuusula... 345 Uukuniemi.... 129 Valkeala... 268 Vantaa... 417 Vehkalahti... 321 Vihti... 307 Virolahti... 238 Ylämaa... 228 Ypäjä... 386 3 Länsi-Suomen lääni: Tuotto Kunta mk/ha Alahärmä... 167 Alajärvi... 125 Alastaro... 354

2394N:o 941 Alavus... 167 Askainen... 329 Aura... 392 Dragsfjärd... 314 Eura... 312 Eurajoki... 313 Evijärvi... 96 Halikko... 375 Halsua... 98 Hankasalmi... 174 Harjavalta... 353 Himanka... 105 Honkajoki... 143 Houtskari... 277 Huittinen... 329 Hämeenkyrö... 288 Ikaalinen... 205 Ilmajoki... 216 Iniö... 237 Isojoki... 161 Isokyrö... 208 Jalasjärvi... 186 Joutsa... 153 Jurva... 163 Juupajoki... 208 Jyväskylä... 232 Jyväskylän mlk... 197 Jämijärvi... 179 Jämsä... 309 Jämsänkoski... 267 Kaarina... 411 Kangasala... 336 Kankaanpää... 191 Kannonkoski... 138 Kannus... 105 Karijoki... 176 Karinainen... 404 Karstula... 133 Karvia... 163 Kaskinen... 179 Kauhajoki... 185 Kauhava... 164 Kaustinen... 121 Kemiö... 367 Keuruu... 200 Kihniö... 118 Kiikala... 361 Kiikoinen... 272 Kinnula... 125 Kisko... 340 Kiukainen... 372 Kivijärvi... 114 Kodisjoki... 276 Kokemäki... 350 Kokkola... 151 Konnevesi... 148 Korpilahti... 216 Korppoo... 277 Korsnäs... 126 Kortesjärvi... 103 Koski Tl... 384 Kristiinankaupunki... 160 Kruunupyy... 107 Kuhmalahti... 264 Kuhmoinen... 243 Kullaa... 259 Kuorevesi... 185 Kuortane... 177 Kurikka... 207 Kuru... 162 Kustavi... 299 Kuusjoki... 402 Kylmäkoski... 358 Kyyjärvi... 129 Kälviä... 106 Köyliö... 344 Laihia... 200 Laitila... 315 Lappajärvi... 109 Lappi... 315 Lapua... 182 Laukaa... 200 Lavia... 224 Lehtimäki... 103 Leivonmäki... 118 Lempäälä... 293 Lemu... 388 Lestijärvi... 98 Lieto... 408 Lohtaja... 106 Loimaa... 419 Loimaan kunta... 395 Luhanka... 174 Luopioinen... 274 Luoto... 118 Luvia... 338 Längelmäki... 246 Maalahti... 196 Maksamaa... 115 Marttila... 372 Masku... 364 Mellilä... 397 Merikarvia..... 138 Merimasku... 312 Mietoinen..... 345 Mouhijärvi..... 249 Multia... 132 Mustasaari... 194 Muurame... 226 Muurla..... 369 Mynämäki...... 306 Mänttä... 191 Naantali... 306 Nakkila... 295 Nauvo..... 324 Nokia... 321 Noormarkku.... 202 Nousiainen... 361 Nurmo... 162 Närpiö... 209 Oravainen...... 163 Oripää... 420 Orivesi... 259 Paimio... 381 Parainen... 353 Parkano... 184 Pedersören kunta... 148 Perho... 98 Perniö... 374 Pertteli... 388 Peräseinäjoki... 163 Petäjävesi... 214 Pietarsaari... 137 Pihtipudas... 118 Piikkiö... 407 Pirkkala...... 298 Pomarkku... 195 Pori.... 317 Punkalaidun...... 368 Pyhäränta... 254 Pylkönmäki... 163 Pälkäne... 315 Pöytyä... 368 Raisio... 367 Rauma... 289 Ruovesi....... 207 Rusko... 368 Rymättylä... 300 Saarijärvi..... 165 Sahalahti... 282 Salo.... 404 Sauvo........ 361 Seinäjoki... 202 Siikainen... 132 Soini... 108 Somero... 376

N:o 941 2395 Sumiainen... 136 Suodenniemi... 267 Suolahti... 234 Suomusjärvi... 335 Säkylä... 298 Särkisalo... 353 Taivassalo... 295 Tampere... 310 Tarvasjoki... 359 Teuva... 177 Toholampi... 109 Toijala... 363 Toivakka... 216 Turku... 383 Töysä... 174 Ullava... 75 Ulvila.... 325 Urjala... 344 Uurainen... 153 Uusikaarlepyy... 151 Uusikaupunki... 278 Vaasa... 197 Vahto... 372 Valkeakoski... 301 Vammala... 323 Vampula... 386 Vehmaa... 302 Velkua... 327 Vesilahti... 301 Veteli... 114 Viiala... 374 Viitasaari... 148 Viljakkala... 241 Vilppula... 171 Vimpeli... 123 Virrat... 165 Vähäkyrö... 186 Västanfjärd... 350 Vöyri... 186 Ylihärmä... 163 Ylistaro... 185 Yläne... 341 Ylöjärvi... 301 Äetsä... 341 Ähtäri... 129 Äänekoski... 198 4 Itä-Suomenlääni: Tuotto Kunta mk/ha Anttola... 137 Eno... 120 Enonkoski... 126 Haukivuori... 127 Heinävesi... 107 Hirvensalmi... 180 Iisalmi... 154 Ilomantsi... 86 Joensuu... 173 Joroinen... 180 Juankoski... 148 Juuka... 105 Juva... 132 Jäppilä... 125 Kaavi... 143 Kangaslampi... 151 Kangasniemi... 125 Karttula... 153 Keitele... 113 Kerimäki... 133 Kesälahti... 138 Kiihtelysvaara... 82 Kitee... 127 Kiuruvesi... 120 Kontiolahti... 117 Kuopio... 182 Lapinlahti... 152 Leppävirta... 143 Lieksa... 120 Liperi... 158 Maaninka... 167 Mikkeli... 200 Mikkelin mlk... 142 Mäntyharju... 137 Nilsiä... 132 Nurmes... 115 Outokumpu... 137 Pertunmaa... 158 Pieksämäen mlk... 133 Pieksämäki... 196 Pielavesi... 147 Polvijärvi...... 132 Punkaharju... 148 Puumala... 113 Pyhäselkä... 129 Rantasalmi... 137 Rautalampi... 161 Rautavaara... 86 Ristiina... 149 Rääkkylä... 121 Savonlinna... 152 Savonranta... 118 Siilinjärvi... 163 Sonkajärvi... 105 Sulkava... 152 Suonenjoki... 158 Tervo... 117 Tohmajärvi... 133 Tuupovaara...... 79 Tuusniemi... 149 Valtimo... 120 Varkaus... 180 Varpaisjärvi..... 109 Vehmersalmi... 142 Vesanto... 136 Vieremä... 113 Virtasalmi... 118 Värtsilä... 143 5 Oulunlääni: Tuotto Kunta mk/ha Alavieska... 105 Haapajärvi...... 101 Haapavesi... 91 Hailuoto.... 52 Haukipudas... 73 Hyrynsalmi... 65 Ii... 61 Kajaani... 100 Kalajoki... 77 Kempele... 77 Kestilä... 84 Kiiminki... 73 Kuhmo... 66 Kuivaniemi... 45 Kuusamo... 37 Kärsämäki... 84 Liminka... 86 Lumijoki... 81 Merijärvi... 69 Muhos...... 83 Nivala... 107 Oulainen..... 86 Oulu... 106 Oulunsalo... 69 Paltamo... 83 Pattijoki... 92 Piippola... 82 Pudasjärvi.... 59 Pulkkila... 81 Puolanka... 68 Pyhäjoki... 62

2396 SDK/SÄHKÖINEN PAINOS N:o 941 Pyhäjärvi... 86 Pyhäntä... 82 Raahe... 101 Rantsila... 77 Reisjärvi... 84 Ristijärvi... 73 Ruukki... 100 Sievi... 96 Siikajoki... 73 Sotkamo... 83 Suomussalmi... 55 Taivalkoski... 38 Temmes... 91 Tyrnävä... 100 Utajärvi... 75 Vaala... 73 Vihanti... 85 Vuolijoki... 91 Yli-Ii... 61 Ylikiiminki... 59 Ylivieska... 103 8 Jos maatalousmaa on salaojitettu, maatalousmaan arvoa korotetaan 1690 markalla hehtaaria kohti Helsingissä 8 päivänä marraskuuta 2000 6 Lapinlääni: Tuotto Kunta mk/ha Enontekiö... 50 Inari... 37 Kemi... 72 Kemijärvi... 77 Keminmaa... 80 Kittilä... 43 Kolari... 50 Muonio... 61 Pelkosenniemi... 62 Pello... 65 Posio... 65 Ranua... 65 Rovaniemen mlk... 82 Rovaniemi... 91 Salla... 45 Savukoski... 48 Simo... 81 Sodankylä... 33 Tervola... 80 Tornio... 86 Utsjoki... 36 Ylitornio... 81 7 Ahvenanmaan maakunta: Tuotto Kunta mk/ha Brändö... 186 Eckerö... 234 Finström... 307 Föglö... 307 Geta... 288 Hammarland.... 288 Jomala... 309 Kumlinge.... 221 Kökar... 191 Lemland... 340 Lumparland.... 253 Maarianhamina... 201 Saltvik...... 350 Sottunga... 271 Sund... 337 Vårdö... 277 9 Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2001 ja sitä sovelletaan vuodelta 2000 toimitettavassa varallisuusverotuksessa. Pääjohtaja Jukka Tammi Ylitarkastaja Kari Pilhjerta N:o 935 941, 2 arkkia OY EDITA AB, HELSINKI 2000 PÄÄTOIMITTAJA JARI LINHALA ISSN 1455-8904