STOCKHOLM 2017 HUHTIKUU 2017 STOCKHOLM 1
UUSI STOCKHOLM-MALLISTO OIKEITA ASIOITA OIKEASSA TAHDISSA Uusi huonekalu- ja sisustustuotemallistomme on saanut herätä eloon kaikessa rauhassa. Jokainen malliston tuote edustaa kiireettömyyttä ja asioiden tekemistä oikeassa tahdissa. Tuotteiden yksityiskohtia on pohdittu tarkasti ja itse prosessista nauttiminen on ollut tärkeässä osassa, kun mallistoa on luotu. Laatua ei synny kiireellä tai pakottamalla. Luonnonmateriaalit ovat taitavissa käsissä muuntautuneet upeiksi tuotteiksi, ja lopputulos on nyt nähtävissä täällä. STOCKHOLM 2
PH141789 TARKOIN HARKITTUA Ensimmäinen STOCKHOLM-mallisto lanseerattiin vuonna 1984. Jokainen mallisto on oma itsenäinen kokonaisuutensa, mutta samalla niillä on myös jotakin yhteistä: kaikki STOCKHOLM-mallistot edustavat korkealaatuista pohjoismaista muotoilua ja aina edulliseen hintaan. Nyt myyntiin tuleva STOCKHOLM-mallisto jatkaa tällä samalla linjalla. Mallisto sisältää 47 tuotetta, jotka on suunniteltu sopimaan saumattomasti yhteen kodin muiden sisustustuotteiden kanssa. Malliston tuotteet on valmistettu luonnonmateriaaleista, kuten rottingista, suupuhalletusta lasista ja saarnipuusta, ja ne ovat saaneet innoituksensa ruotsalaisesta luonnosta ja pohjoisen kauniista luonnonvalosta. Kaikki malliston tuotteet on suunniteltu päivittäiseen käyttöön ja tulet varmasti nauttimaan niistä vuodesta toiseen. Uusi STOCKHOLM-mallisto saapuu myyntiin huhtikuussa 2017. STOCKHOLM 3
PH141753 HITAASTI JA VARMASTI Maailma liikkuu vauhdilla eteenpäin. Teknologian ansiosta matkustelemme, shoppailemme, kulutamme rahaa, teemme ruokaa ja syömme nopeammassa tahdissa kuin koskaan aiemmin. Usein tuntuukin siltä, että meidän on saatava kaikki heti. Tästä huolimatta, yksi kolmesta on sitä mieltä, että hyvinvointiin kuuluu tahdin tietoinen hidastaminen. 36 % ihmisistä haluaisi myös tehdä asioita hitaammin (lue lisää sivulta 13). Uusi STOCKHOLM-mallisto edustaa nopeatempoisen elämän vastakohtaa tuotteiden laatu syntyy rauhallisesta valmistusprosessista, ja toivomme niiden myös kannustavan rauhallisempaan elämään. Viime vuosina hitaasta elämästä onkin tullut maailmanlaajuinen ilmiö, johon yhdistetään hyvinkin erilaisia asioita aina vanhemmuudesta ruoanlaittoon ja muotiin. STOCKHOLM 2017 -mallisto juhlistaa hyvinvointia, laatua ja käytännöllisyyttä. Viveca Olsson, luova johtaja, IKEA STOCKHOLM 2017 4
PH141794 KÄSINTEHTYÄ JA KAIKKIEN ULOTTUVILLA Rakastamme käsintehtyjä esineitä, joiden kaikissa yksityiskohdissa näkyy taito ja tarkkuus. Haluamme kuitenkin samalla pitää kaikki tuotteemme mahdollisimman monien saatavilla. Tämä ajatus on kaiken IKEA-suunnittelun taustalla. Käsin tekeminen ja ainutlaatuisuus toimivat koko STOCKHOLM-malliston perustana. Esimerkiksi suupuhallettu lasi on tärkeä osa ruotsalaista käsityöperinnettä. Ylpeinä voimmekin kertoa, että mallistosta löytyy valikoima suupuhalletusta lasista valmistettuja karahveja, kulhoja ja tarjoiluvateja. Lasin sävy muuttuu eri valaistuksessa ja sen mukaan, mitä sinne laitetaan. Näin tuotteessa säilyy käsin tekemisen tuntu. Suunnittelija Gunnel Sahlin STOCKHOLM 5
PH141798 Kokeilimme monenlaisia tuoleja ennen kuin päädyimme tähän viimeiseen versioon. Ensin tehdään prototyyppi, jota myöhemmin muokataan. Näin suunnitteluprosessi kulkee eteenpäin. Suunnittelija Nike Karlsson Olemme erityisen innostuneita STOCKHOLM-mallistossa käytetystä rottingista. Itse asiassa pidämme siitä materiaalina niin paljon, että lähetimme yhden suunnittelijoistamme tehtaalle Indonesiaan tekemään yhteistyötä paikallisten käsityöläisten kanssa. Näin pystyimme varmistamaan parhaan mahdollisen laadun. Prosessin aikana olemmekin ihastuneet vielä enemmän tähän kiehtovaan, kestävään ja ympäristöystävälliseen materiaaliin. Lopputulos näkyy STOCKHOLM-nojatuolissa sekä -sohvapöydässä ja -kaapissa, jotka on valmistettu rottingista ja saarnipuusta. STOCKHOLM / 6
PH141775 SUUNNITELTU KOKO PERHEELLE Saammeko esitellä uuden STOCKHOLM-sohvan, joka pehmeine tyynyineen on täydellinen rentotumispaikka koko perheelle. Suunnittelija Ola Wihlborg testasi sohvaa kuukausien ajan omassa kodissaan, joten sen mukavuus on varmistettu myös käytännössä. Vaikka STOCKHOLM-malliston taustalla onkin ajatus huippulaadusta ja käsin tekemisestä, ovat sarjan osat, kuten tämä sohva, suunniteltu kovaa käyttöä varten. Mukavuusasiat ovat meille sydämen asioita. Halusin suunnitella sohvan, johon mahtuu loikoilemaan vaikka koko perhe. Suunnittelija Ola Wihlborg STOCKHOLM 7
IKEA FOR STOCKHOLMIN LUOVA JOHTAJA VIVECA OLSSON KERTOO SUUNNITTELUPROSESSISTA JA AJATUKSISTAAN MALLISTOON LIIT- TYEN Miten tämä mallisto eroaa aiemmista STOCKHOLM-mallistoista? Mallistossa on käytetty enemmän vaaleaa puuta, ja pähkinäpuu on korvattu rottingilla ja saarnipuulla. Mallistossa on käytetty myös uutta värisävyä tummansinistä joka vie ajatukset pohjoisen viileisiin vesiin. Malliston kankaat ja tyynyt ovat saaneet innoituksensa veden kimalluksesta ja talvisesta yötaivaasta. Niissä käytetty oranssi väri taas kuvaa auringonlaskua. Miten päädyitte käyttämään materiaaleina rottinkia ja suupuhallettua lasia? Halusimme käyttää materiaaleja, jotka toisivat mallistoon lämpöä ja kotoisaa tunnetta. Erituntuiset materiaalit, kuten rottinki, sametti, suupuhallettu lasi ja punonta toimivat hyvin yhdessä. Kaiken kruunaa luonnollisen kaunis saarnipuu. Kuinka lähestyt tämänkaltaista suunnitteluprosessia? Haluan, että uudet tuotteet ovat edellisten mallistojen kanssa samaa jatkumoa, mutta kuitenkin jollakin lailla yllättäviä. Halusimme jatkaa visuaalisesti samalla linjalla, mutta kuitenkin niin, että tuotteet tuntuisivat uusilta. Mielessämme olivat myös arvot, joiden pohjalle kaikki STOCKHOLM-mallistot on rakennettu: jokapäiväiseen käyttöön sopivaa laatua, kestäviä materiaaleja, käytännöllisyyttä ja lämmintä kotoisuutta. STOCKHOLM-mallistojen taustalla vaikuttavat myös yleinen hyvinvointi ja kestävä kehitys. Otetaan esimerkkinä rottinkituotteet. Niiden suunnittelija matkusti Indonesiaan työskentelemään yhteistyössä tavarantoimittajamme kanssa. Hän vei mukanaan tuoteideoita ja piirrustuksia, joiden pohjalta selvitimme, minkälaisia tuotteita tämän kyseisen tavarantoimittajan kanssa olisi mahdollista valmistaa. Tarkoituksena oli kehittää mallistoon kaikkien aikojen laadukkaimpia rottinkituotteita. Suunnittelijan täytyi muokata piirroksiaan paremmin tuotantoprosessiin sopiviksi, mutta samalla hän pystyi haastamaan tavarantoimittajan etsimään uusia ratkaisuja, joilla ideat voitaisiin herättää eloon. Kaikki tämä oli mahdollista, sillä suunnittelija pääsi konkreettisesti näkemään tehtaan ja työskentelemään läheisessä yhteistyössä tavarantoimittajan kanssa. Mikä on lempituotteesi mallistossa? Sohva on ehdoton suosikkini. Se toimii paikkana rentoutumiselle, yhdessäololle, nukkumiselle, syömiselle ja monelle muulle toiminnolle. Sohva on samaan aikaan rento, käytännöllinen, mukava ja kaunis. Uskon, että siitä tulee mainio löhöilypaikka moneen kotiin. Kuinka toivot malliston tuotteita käytettävän? Mallistossa on panostettu erityisesti laatuun aina käytetyistä materiaaleista viimeistelyyn asti. Tästä huolimatta huonekalut on tarkoitettu jokapäiväiseen käyttöön. Toivon, että malliston tuotteista tulee kodin lempitavaroita, jotka luovat kotoista ja lämmintä ilmapiiriä. Mitä tarkoittaa, kun sanotte suunnittelevanne tuotteita tehdaslinjalla? STOCKHOLM 8
PH141730 Hanna kertoo työskentelystään STOCKHOLM-malliston parissa SUUNNITTELIJA HANNA DALROT Hanna Dalrot on työskennellyt IKEA of Swedenin suunnittelijana vuodesta 2014 lähtien, joten hän on melko tuore jäsen IKEA-suunnittelutiimissä ainakin, jos vertailukohtana ovat hänen vuosikymmeniä IKEA-maailmassa viihtyneet kollegansa. Hanna haluaa suunnitella asioita, joissa näkyy kätten jälki. Hän työskenteli uuden STOCKHOLM-malliston värimaailman, kuvioiden ja tekstiilien parissa. Mietin, kuinka vallitseva säätila vaikuttaa veteen ja sen olomuotoihin. Maalasin vesiväreillä sinisen eri sävyjä ja yritin näin löytää juuri oikeat värit ja kuviot. STOCKHOLM / 9
PH141778 Gunnel kertoo työskentelystään STOCKHOLM-malliston parissa SUUNNITTELIJA GUNNEL SAHLIN Gunnel Sahlin on erikoistunut erityisesti lasiin ja keramiikkaan. IKEA-suunnittelijatiimin monivuotisena jäsenenä hän on kuitenkin vuosien varrella työskennellyt useiden erilaisten tuotteiden ja materiaalien parissa. Uudessa STOCKHOLM-mallistossa hän on yhdessä neljän muun suunnittelijan kanssa vastuussa suupuhalletuista lasituotteista. Tarkoitus on, että esineitä voisi hyvin pitää esillä myös silloin kun ne eivät ole käytössä. Näin niillä olisi tarkoituksensa myös ruokailuhetkien ulkopuolella. STOCKHOLM / 10
PH141799 Nike kertoo työskentelystään STOCKHOLM-malliston parissa SUUNNITTELIJA NIKE KARLSSON Nike Karlsson on työskennellyt IKEA-suunnittelijana vuodesta 2008 alkaen. Hän pyrkii jatkuvasti kehittymään suunnittelijana ja tekemään asioista aina vain parempia. Tämä on kuitenkin hänen mukaansa välillä tosi vaikeaa. Saavuttaakseen parhaan mahdollisen laadun, Nike matkusti Indonesiaan, jossa hän työskenteli paikallisten käsityöläisten kanssa. Tämän reissun lopputuloksena syntyivät STOCKHOLM-kaappi, -sohvapöytä ja -nojatuoli. Rottinkituotteiden valmistaminen eroaa suuresti IKEA-tuotteiden yleisestä valmistustavasta, jossa pyrimme tehokkaaseen ja nopeaan tuotantoon. Rottingin tuotantoprosessi vaatii paljon enemmän käsityötä ja ihmisiä. STOCKHOLM / 11
PH141743 Ola kertoo työskentelystään STOCKHOLM-malliston parissa SUUNNITTELIJA OLA WIHLBORG Ola Wihlborg on työskennellyt IKEA-suunnittelijana vuosien ajan ja oli mukana myös edellisen STOCKHOLM-malliston suunnittelussa. Ola on erityisen ylpeä materiaalituntemuksestaan ja yleisestä tietämyksestään huonekalujen valmistuksen suhteen. Uuteen STOCKHOLM-mallistoon Ola suunnitteli sohvan, rahin, saarnipuisen sohvapöydän, ruostumattomasta teräksestä valmistetut valaisimet sekä saarnipuiset ja pähkinäpuiset tarjottimet. Osana suunnitteluprosessia vein sohvan omaan kotiini ja näin varmistin, että se todella kestää oikeaa perhearkea. STOCKHOLM / 12
PH141723 PH141724 STOCKHOLM 2017 -mallisto. 3:n istuttava sohva 1499,- 103.444.98 Tyyny 14,99 903.482.04 STOCKHOLM 13
PH141734 STOCKHOLM 2017 -mallisto. 3:n istuttava sohva 1499,- 103.444.98 Tyyny 14,99 903.482.04 Rahi 129,- 103.445.06 STOCKHOLM 14
PH141725 PH141726 STOCKHOLM 2017 -pöytävalaisin 44,95 303.435.39 STOCKHOLM 15
PH141756 PH141739 STOCKHOLM 2017 -lattiavalaisin 89,- 503.435.38 STOCKHOLM 2017 -tarjotin 29,95 903.357.96 STOCKHOLM 16
PH141740 PH141748 STOCKHOLM 2017 -kaappi 349,- 303.450.72 STOCKHOLM 17
PH141754 STOCKHOLM 2017 -kaappi 349,- 303.450.72 STOCKHOLM 18
PH141730 PH141733 STOCKHOLM 2017 -tyynyt 14,99 raidallinen/sininen 803.450.79, oranssi/valkoinen 503.481.97, raidallinen oranssi/valkoinen 503.482.15, ruutukuvio/sininen 403.450.81 STOCKHOLM 2017 -matto, kudottu 299,- 003.452.38 STOCKHOLM 19
PH141750 PH141757 STOCKHOLM 2017 -mallisto. Rahi 129,- 303.445.05 Tarjotin 14,99 103.452.47 STOCKHOLM 2017-3:n istuttava sohva 1499,- 403.445.00 STOCKHOLM 20
PH141753 STOCKHOLM 2017 -mallisto. 3:n istuttava sohva 1499,- 403.445.00 Rahi 129,- 303.445.05 Tarjotin 14,99 103.452.47 Matto, kudottu 179,- 203.452.42 STOCKHOLM 21
PH141775 STOCKHOLM 2017 -mallisto. 3:n istuttava sohva 1499,- 403.445.00 Rahi 129,- 303.445.05 Tyyny 14,99 403.450.81 STOCKHOLM 22
PH141777 PH141784 STOCKHOLM 2017 -mallisto. 3:n istuttava sohva 1499,- 403.445.00 Rahi 129,- 303.445.05 STOCKHOLM 2017 -mallisto. 3:n istuttava sohva 1499,- 403.445.00 Rahi 129,- 103.445.06 STOCKHOLM 23
PH141790 PH141722 STOCKHOLM 2017 -mallisto. 3:n istuttava sohva 1499,- 403.445.00 Rahi 129,- tummansininen 303.445.05, oranssi 103.445.06 STOCKHOLM 2017 -mallisto. Rahi 129,- tummansininen 303.445.05, tummanharmaa 903.445.07 Tarjotin 14,99 103.452.47 STOCKHOLM 24
PH141806 STOCKHOLM 2017 -mallisto. 3:n istuttava sohva 1499,- 203.445.01 Tyynyt 14,99 ruutukuvio/sininen 403.450.81, raidallinen/sininen 803.450.79 STOCKHOLM 25
PH141805 PH141808 STOCKHOLM 2017 -mallisto. 3:n istuttava sohva 1499,- 203.445.01 Tyynyt 14,99 ruutukuvio/sininen 403.450.81, raidallinen/sininen 803.450.79 STOCKHOLM 2017 -mallisto. 3:n istuttava sohva 1499,- 203.445.01 Lattiavalaisin 89,- 503.435.38 STOCKHOLM 26
PH141758 STOCKHOLM 2017 -mallisto. Nojatuoli 129,- 503.450.66 Tyynysetti 100,- 703.445.08 Tyyny 14,99 803.450.79 Matto, kudottu 179,- verkkokuvio harmaa/valkoinen 603.452.40 Matto, kudottu 299,- raidallinen harmaa/valkoinen 803.452.39 STOCKHOLM 27
PH141817 PH123456 PH141800 STOCKHOLM 2017 -nojatuoli 129,- 503.450.66 STOCKHOLM 2017 -sohvapöytä 89,- 103.450.68 STOCKHOLM 28
PH141813 PH123456 PH141818 STOCKHOLM 2017 -sohvapöytä 99,- 303.450.67 STOCKHOLM 29
PH141759 PH123456 PH141763 STOCKHOLM 2017 -sohvapöytä 99,- 303.450.67 STOCKHOLM 2017 -mallisto. Matto, kudottu 299,- raidallinen harmaa/valkoinen 803.452.39 Matto, kudottu 179,- verkkokuvio harmaa/valkoinen 603.452.40 STOCKHOLM 30
PH141760 STOCKHOLM 2017 -mallisto. Sohvapöytä 99,- 303.450.67 Nojatuoli 129,- 503.450.66 Tyynysetti 100,- 703.445.08 Tyyny 14,99 803.450.79 Pöytävalaisin 44,95 303.435.39 STOCKHOLM 31
PH141761 PH141752 PH123456 STOCKHOLM 2017 -mallisto. Sohvapöytä 99,- 303.450.67 Tarjotin 19,99 603.357.93 STOCKHOLM 2017 -mallisto. Sohvapöytä 99,- 303.450.67 Tarjotin 19,99 pähkinäpuu 603.357.93 Tarjotin 29,95 saarni 903.357.96 STOCKHOLM 32
PH141766 PH141767 STOCKHOLM 2017 -tarjotin 19,99 603.357.93 STOCKHOLM 2017 -mallisto. Tarjotin 19,99 pähkinäpuu 603.357.93 Tarjotin 29,95 saarni 903.357.96 STOCKHOLM 33
PH141812 PH141771 STOCKHOLM 2017 -sohvapöytä 69,- 503.450.71 STOCKHOLM 34
PH141801 STOCKHOLM 2017 -mallisto. Matto, kudottu 179,- 003.452.43 Rahi 129,- 103.445.06 Tarjotin 14,99 ruostumaton teräs 103.452.47 STOCKHOLM 35
PH141819 STOCKHOLM 2017 -mallisto. Tarjoiluvati 24,95 Ø37cm 003.394.64 Tarjoilukulhosetti, 4 osaa 39,95 Ø32, Ø25, Ø18, Ø11cm (kuvassa Ø11cm) 503.394.71 Tarjoilukulho 24,95 Ø29cm 303.394.67 Tarjoiluvati 24,95 Ø33cm 503.394.66 STOCKHOLM 36
PH123456 PH141779 PH141741 STOCKHOLM 2017 -tarjoiluvati 24,95 Ø37cm 003.394.64 STOCKHOLM 2017 -tarjoilukulhosetti, 4 osaa 39,95 Ø32, Ø25, Ø18, Ø11cm 503.394.71 STOCKHOLM 37
PH141742 STOCKHOLM 2017 -tarjoilukulho 19,99 Ø26cm 103.394.73 STOCKHOLM 38
PH141820 STOCKHOLM 2017 -mallisto. Lämpökynttiläkuppi/maljakko 4,99 003.394.59 Tarjotin 14,99 103.452.47 STOCKHOLM 39
PH141795 PH141797 STOCKHOLM 2017 -mallisto. Lämpökynttiläkuppi/maljakko 4,99 003.394.59 Karahvi 7,99 0,9 l. 803.394.79 Karahvi 7,99 1,2 l. 203.394.77 Karahvi 9,99 1,5 l. 603.394.75 STOCKHOLM 2017 -karahvi 7,99 1,2 l. 203.394.77 STOCKHOLM 40
PH141803 STOCKHOLM 2017 -mallisto. Lämpökynttiläkuppi/maljakko 4,99 003.394.59 Karahvi 7,99 0,9 l. 803.394.79 Karahvi 9,99 1,5 l. 603.394.75 STOCKHOLM 41
PE597394 STOCKHOLM-3:n istuttava sohva 1499,- Sametti on pehmeää ja ylellistä ja kestää hyvin kulutusta. Sandbacka oranssi. Samettia, 77% puuvillaa, 23% polyesteria. 228x112, kork. 72cm. Suunnittelija: Ola Wihlborg. 103.444.98 PE597395 STOCKHOLM 2017-3:n istuttava sohva 1499,- Sametti on pehmeää ja ylellistä ja kestää hyvin kulutusta. Sandbacka tummansininen. Samettia, 77% puuvillaa, 23% polyesteria. 228x112, kork. 72cm. Suunnittelija: Ola Wihlborg. 403.445.00 PE597393 STOCKHOLM 2017-3:n istuttava sohva 1499,- Sametti on pehmeää ja ylellistä ja kestää hyvin kulutusta. Sandbacka tummanharmaa. Samettia, 77% puuvillaa, 23% polyesteria. 228x112, kork. 72cm. Suunnittelija: Ola Wihlborg. 203.445.01 PE597397 STOCKHOLM 2017 -pöytävalaisin 44,95 Sisäänrakennettu himmennin, antaa mahdollisuuden yleis- tai tunnelmavalaistukseen. Kromattua terästä, karkaistua lasia. Kork. 32cm. Suunnittelija: Ola Wihlborg. 303.435.39 PE597382 STOCKHOLM 2017-lattiavalaisin 89,- Sisäänrakennettu himmennin, antaa mahdollisuuden yleis- tai tunnelmavalaistukseen. Kromattua terästä, karkaistua lasia. Kork. 140cm. Suunnittelija: Ola Wihlborg. 503.435.38 STOCKHOLM 42
PE597385 PE597379 PE597386 PE598566 STOCKHOLM 2017 -rahi 129,- Sandbacka oranssi. Samettia, 77% puuvillaa, 23% polyesteria. Ø50, kork. 50cm. Suunnittelija: Ola Wihlborg. 103.445.06 STOCKHOLM 2017 -rahi 129,- Sandbacka tummansininen. Samettia, 77% puuvillaa, 23% polyesteria. Ø50, kork. 50cm. Suunnittelija: Ola Wihlborg. 303.445.05 STOCKHOLM 2017 -rahi 129,- Sandbacka tummanharmaa. Samettia, 77% puuvillaa, 23% polyesteria. Ø50, kork. 50cm. Suunnittelija: Ola Wihlborg. 903.445.07 STOCKHOLM 2017 -tarjotin 14,99 Korotetun ansiosta tavarat eivät pääse putoamaan tarjotinta kannettaessa. Ruostumatonta terästä. Ø40cm. Suunnittelija: Ola Wihlborg. 103.452.47 PE597371 PE597372 PE597368 PE597366 STOCKHOLM 2017 -tarjotin 19,99 Korotetun ansiosta tavarat eivät pääse putoamaan tarjotinta kannettaessa. Muotoonpuristettua kerroksittain liimattua puuviilua, pähkinäpuuviilua, kirkasta akrylaattilakkaa. Ø26cm. Suunnittelija: Ola Wihlborg. 603.357.93 STOCKHOLM 2017 -tarjotin 29,95 Korotetun ansiosta tavarat eivät pääse putoamaan tarjotinta kannettaessa. Muotoonpuristettua kerroksittain liimattua puuviilua, saarniviilua, kirkasta akrylaattilakkaa. Ø51cm. Suunnittelija: Ola Wihlborg. 903.357.96 STOCKHOLM 2017 -tarjoiluvati 24,95 Käsintehty ja siksi uniikki. Lasia. Ø37cm. Suunnittelija: Maria Vinka. 003.394.64 STOCKHOLM 2017 -tarjoilukulho 19,99 Käsintehty ja siksi uniikki. Lasia. Ø26cm. Suunnittelija: Maria Vinka. 103.394.73 STOCKHOLM 43
PE597364 PE597376 PE597365 PE597370 STOCKHOLM 2017 -karahvi 7,99 Suupuhallettua lasia. Jokaisessa karahvissa on erilainen sinisen sävy. Lasia. 1.2L. Suunnittelija: Ola Wihlborg. 203.394.77 STOCKHOLM 2017 -karahvi 7,99 Suupuhallettua lasia. Jokaisessa karahvissa on erilainen sinisen sävy. Lasia. 0.9L. Suunnittelija: Maria Vinka. 803.394.79 STOCKHOLM 2017 -karahvi 9,99 Suupuhallettua lasia. Jokaisessa karahvissa on erilainen sinisen sävy. Lasia. 1.5L. Suunnittelija: Anne Nilsson. 603.394.75 STOCKHOLM 2017 -lämpökynttiläkuppi/ maljakko 4,99 Maljakko vai kynttilänjalka? Riippuu siitä, kumman puolen päätät laittaa ylöspäin. Lasia. Kork. 12. Suunnittelija: Gunnel Sahlin. 003.394.59 PE597367 PE597362 PE597369 STOCKHOLM 2017 -tarjoiluastia 24,95 Käsin tehty ja siksi uniikki. Lasia. Ø33cm. Suunnittelija: Gunnel Sahlin. 503.394.66 STOCKHOLM 2017 -tarjoilukulho 24,95 Käsin tehty ja siksi uniikki. Lasia. Ø29cm. Suunnittelija: Gunnel Sahlin. 303.394.67 STOCKHOLM 2017 -tarjoiluvatisetti, 4 osaa 39,95 Käsin tehtyjä ja siksi uniikkeja. Lasia. Ø32, Ø25, Ø18, Ø11, kork. 7cm. Suunnittelija: Anne Nilsson. 503.394.71 STOCKHOLM 44
PE614811 PE598526 PE597377 PE598530 STOCKHOLM 2017 -kaappi 349,- Valmistettu rottingista ja saarnista, kauniisti ikääntyvistä luonnonmateriaaleista. Massiivisaarnea, massiivimäntyä, rottinkia, kuorittua rottinkia, kirkasta akrylaattilakkaa. 93x45, kork. 122cm. Suunnittelija: Nike Karlsson. 303.450.72 STOCKHOLM 2017 -nojatuoli 129,- Käsin tehty ja siksi uniikki. Rottinkia, kirkasta akrylaattilakkaa. 81x79cm. Istuimen syvyys 76cm. Suunnittelija: Nike Karlsson. 503.450.66 STOCKHOLM 2017 -tyynysetti 100,- Sandbacka tummanharmaa. Samettia, 77% puuvillaa, 23% polyesteria. Selkätyyny 71x46x20cm, istuintyyny 67.5x60.5x10cm. Suunnittelija: Nike Karlsson. 703.445.08 STOCKHOLM 2017 -tyynysetti 100,- Röstånga valkoinen. 92% puuvilla, 8% polyesteria. Selkätyyny 71x46x20cm, istuintyyny 67.5x60.5x10cm Suunnittelija: Nike Karlsson. 903.450.69 PE598527 PE598531 PE598533 PE598529 STOCKHOLM 2017 -sohvapöytä 89,- Valmistettu rottingista ja saarnista, kauniisti ikääntyvistä luonnonmateriaaleista. 100x40, kork. 40cm. Suunnittelija: Nike Karlsson. 103.450.68 STOCKHOLM 2017 -sohvapöytä 99,- Valmistettu rottingista ja saarnista, kauniisti ikääntyvistä luonnonmateriaaleista. 160x50, kork. 40cm. Suunnittelija: Nike Karlsson. 303.450.67 STOCKHOLM 2017 -sohvapöytä 69,- Puun luonnollisen rakenteen ansiosta pöydän pinta ja sen kuviointi on ainutlaatuinen. Massiivisaarnea, saarnivaneria. 100x41, kork. 43cm. Suunnittelija: Ola Wihlborg. 503.450.71 STOCKHOLM 2017 -sohvapöytä 89,- Puun luonnollisen rakenteen ansiosta pöydän pinta ja sen kuviointi on ainutlaatuinen. Massiivisaarnea, saarnivaneria. 160x41, kork. 43cm. Suunnittelija: Ola Wihlborg. 703.450.70 STOCKHOLM 45
PE598536 PE598538 PE604425 PE598549 STOCKHOLM 2017 -tyyny 14,99 Vetoketjun ansiosta päällinen on helppo irrottaa. Päällinen 100% puuvillaa, täyte 100% sorsalinnun höyheniä. 45x45cm. Suunnittelija: Hanna Dalrot. 403.450.81 STOCKHOLM 2017 -tyyny 14,99 Vetoketjun ansiosta päällinen on helppo irrottaa. Päällinen 100% puuvillaa, täyte 100% sorsalinnun höyheniä. 45x45cm. Suunnittelija: Hanna Dalrot. 803.450.79 STOCKHOLM 2017 -tyyny 14,99 Pehmeää puuvillasamettia, joka korostaa värien syvyyttä. Päällinen 100% puuvillasamettia, täyte 100% sorsalinnun höyheniä. 50x50cm. Suunnittelija: Anna Sörensson. 903.482.04 STOCKHOLM 2017 -tyyny 14,99 Pehmeää puuvillasamettia, joka korostaa värien syvyyttä. Päällinen 100% puuvillasamettia, päällinen 100% sorsalinnun höyheniä. 50x50cm. Suunnittelija: Anna Sörensson. 703.482.19 PE605605 PE605607 PE598544 PE598546 STOCKHOLM 2017 -tyyny 14,99 Pehmeää puuvillasamettia, joka korostaa värien syvyyttä. Päällinen 100% puuvillasamettia, täyte 100% sorsalinnun höyheniä. 50x50cm. Suunnittelija: Anna Sörensson. 603.482.10 STOCKHOLM 2017 -tyyny 14,99 Pehmeää puuvillasamettia, joka korostaa värien syvyyttä. Päällinen 100% puuvillasamettia, täyte 100% sorsalinnun höyheniä. 50x50cm. Suunnittelija: Anna Sörensson. 403.482.25 STOCKHOLM 2017 -tyyny 14,99 Pehmeää puuvillasamettia, joka korostaa värien syvyyttä. Päällinen 100% puuvillasamettia, täyte 100% sorsalinnun höyheniä. 50x50cm. Suunnittelija: Anna Sörensson. 503.481.97 STOCKHOLM 2017 -tyyny 14,99 Pehmeää puuvillasamettia, joka korostaa värien syvyyttä. Päällinen 100% samettipuuvillaa, täyte 100% sorsalinnun höyheniä. 50x50cm. Suunnittelija: Anna Sörensson. 503.482.15 STOCKHOLM 46
PE598548 PE598547 PE598562 PE598552 STOCKHOLM 2017 -kangas 14,99/m 100% puuvillaa. 150cm. Suunnittelija: Hanna Dalrot. 403.452.36 STOCKHOLM 2017 -kangas 14,99/m 100% puuvillaa. 150cm. Suunnittelija: Hanna Dalrot. 203.452.37 STOCKHOLM 2017 -matto, kudottu 299,- Käsin kudottu ja siksi uniikki. 100% villaa. 250x350cm. Suunnittelija: Anna Sörensson. 803.452.39 STOCKHOLM 2017 -matto, kudottu 299,- Käsin kudottu ja siksi uniikki. 100% villaa. 250x350cm. Suunnittelija: Anna Sörensson. 003.452.38 PE598560 PE598563 PE598550 PE598554 STOCKHOLM 2017 -matto, kudottu 179,- Käsin kudottu, siksi uniikki. 100% villaa. 170x240cm. Suunnittelija: Kazuyo Nomura. 603.452.40 STOCKHOLM 2017 -matto, kudottu 179,- Käsin kudottu ja siksi uniikki. 100%villaa. 170x240cm. Suunnittelija: Kazuyo Nomura. 203.452.42 STOCKHOLM 2017 -matto, kudottu 179,- Käsin kudottu ja siksi uniikki. 100% villaa. 170x240cm. Suunnittelija: Maria Vinka. 803.452.44 STOCKHOLM 2017 -matto, kudottu 179,- Käsin kudottu ja siksi uniikki. 100% villaa. 170x240cm. Suunnittelija: Maria Vinka. 003.452.43 STOCKHOLM 47
YHTEYSTIEDOT HUHTIKUU 2017 IPSUM LOREM IKEA PR SPECIALIST EMAIL: ipsumlorem@ikea.com PHONE: 123 456 789 YHTEYSTIEDOT Tuotteet saapuvat myyntiin tavarataloihin ja nettikauppaan huhtikuussa 2017. E-mail: pr.finland@ikea.com puh: +358 40 451 7856