Liigakauden avaustilaisuus 23.9.2014 Helsinki
Mestaruusliigassa mennään nyt Kuopioon, Kalajoelle, Huittisiin ja Kuusamoon Lentopallon Mestaruusliigassa on uutta vipinää, kun listoilla vilahtelee uusia seurojen nimiä ja pelimatkatkin suuntautuvat joukkueilla muutamiin uusiin paikkoihin viime kauteen verrattuna. Miesten liigassa aivan uusina seuroina nähdään sekä LEKA Volley Kuopiosta että LiigaSärkät Kalajoelta. Kuopio on vanha tuttu liigapaikkakunta aiemmilta vuosilta ja on hienoa nähdä perinteinen lentopallokaupunki taas mukana. Kalajoella sen sijaan ei ole aiemmin liigalentopalloa pelattu ja LiigaSärkät avaa näin aivan uusia uria. Saimaa Volleyn taival liigassa päättyi viime kauteen ja sen käytössä ollut Keski- Savon Paterin liigapaikka siirtyi LEKA Volleylle. Naisten liigassa LP- Vampula Huittisista tulee uutena seurana liigaan ja Kuusamon Pallo- Karhut tekee paluun Pölkky Kuusamo - nimellä. LiigaEuraa ei liigassa enää nähdä. Kuortaneen valmennuskeskuksen tytöt pelaavat edelleen liigassa hakien sieltä hyvää kokemusta kehitysurallaan huippupelaajiksi. Liigaseurat viime kauden sijoituksen mukaisesti Miehet 1. Vammalan Lentopallo, Sastamala 2. Kokkolan Tiikerit 3. Hurrikaani- Loimaa 4. Pielaveden Sampo 5. Raision Loimu 6. Lentopalloseura Etta, Oulu 7. Team Lakkapää, Rovaniemi 9. Riento, Joensuu 10. Korson Veto, Vantaa 11. Rantaperkiön Isku, Tampere LEKA Volley, Kuopio (uusi) LiigaSärkät, Kalajoki (uusi) Naiset 1. LP Viesti Salo 2. Oriveden Ponnistus 3. HPK, Hämeenlinna 4. LP Kangasala 5. Woman Volley, Rovaniemi 6. Pieksämäki Volley 7. LiigaPloki, Pihtipudas LP- Vampula, Huittinen (uusi) Pölkky, Kuusamo (uusi) ja Kuortaneen valmennuskeskuksen tyttöjen joukkue
Lentopallo saa upeasti lisää näkyvyyttä MTV:n tarjonnassa Lentopallo saa lauantaina alkavalla Mestaruusliigan sarjakaudella upeasti lisää näkyvyyttä MTV:n tarjonnassa. MTV näyttää runsaasti Mestaruusliigan pelejä kaikki finaalit mukaan lukien ja lisäksi eurooppalaista huippusarjaa Mestareiden liigaa, jossa LP Salo ensimmäisenä suomalaisseurana pelaa. - Upeaa, että pääsemme yhdessä MTV:n kanssa kehittämään lentopalloa TV- tuotteena ja tarjoamaan huippuotteluita suomalaisille kotikatsomoihin. MM- kisat toivat lajille paljon uusia ystäviä, jotka saavat tässä yhden väylän syventää innostustaan lentopalloa kohtaan, Lentopalloliiton toimitusjohtaja Hanna Iiskola- Kesonen sanoo. - Sopimus on kolmevuotinen ja sekä MTV että Lentopalloliitto ovat sitoutuneet ahkeroimaan, jotta lentopallosta kasvaa entistäkin suurempi laji Suomessa. MTV näyttää tulevan kauden aikana peräti 22-29 ottelua Mestaruusliigasta. Sen lisäksi tulevat vielä Mestareiden liigasta LP Salon kolme koti- ja kolme vierasottelua sekä Final Four huhtikuussa. Mestaruusliigasta MTV näyttää 10-12 miesten ja naisten ns. Match of the Month - ottelua, 2-3 ottelua pudotuspeleistä, kaikki miesten finaalit (4-7 ottelua) ja kaikki naisten finaalit (4-7 ottelua). Kolme ottelua näytetään MTV:n vapailla kanavilla ja muut MTV:n maksukanavilla. Yle Urheilu näyttää lentopalloa Urheiluviikonloppu- lähetyksissään Yle Urheilu jatkaa viime kaudella aloitettua laajaa yhteistyötä lentopallon, salibandyn, käsipallon, futsalin, jääpallon ja koripallon lajiliittojen kanssa. Suomalaisen sarjapalloilun live- ottelut näkyvät tulevalla kaudella vahvasti Yle TV2:n Urheiluviikonloppu- ohjelman tarjonnassa. Yle näyttää kaikkiaan seitsemän Lentopallon Mestaruusliigan ottelua ja Suomen Cupista miesten välierät ja loppuottelun sekä naisten loppuottelun. 18.- 19. lokakuuta lajiliitot, Yle ja Tampereen kaupunki järjestävät yhdessä palloilun Superviikonlopun Tampere Areenassa. Silloin on mahdollisuus nähdä kaksi Lentopallon Mestaruusliigan ottelua ja useita muita palloiluotteluita televisiossa ja paikan päällä. Ulkomaalaissääntöön pieni muutos Mestaruusliigan ulkomaalaissääntöä muutettiin tälle kaudelle siten, että nyt voi pöytäkirjassa olla enemmän kuin kolme ulkomaalaispelaajaa, mutta pelaavassa seitsikossa saa olla yhtä aikaa korkeintaan kolme ulkomaalaispelaajaa. Muuten ei suuria muutoksia sääntöihin tullut. Sarjajärjestelmässä sen sijaan on hiukan uusia tuulia. Miesten liigassa kolminkertainen runkosarja Miesten liigassa pelataan kolminkertainen runkosarja (33 ottelua). Runkosarjassa sijoille 1-8 päätyneet joukkueet pelaavat puolivälierät (3-5 ottelua) pääsystä välieriin, Puolivälierien voittajat pelaavat välierät (4-7 ottelua), välierien häviäjät pronssiottelut (2-3 ottelua) ja välierien voittajat finaalit (4-7 ottelua).
Runkosarjassa sijoille 1-4 sijoittuneet joukkueet saavat valita sijoituksensa mukaisessa järjestyksessä puolivälierävastustajansa runkosarjan 5-8 sijoittuneista joukkueista välittömästi runkosarjan jälkeen pidettävässä ja jokaiselle joukkueelle (sijat 1-8) pakollisessa valtakunnallisessa mediatilaisuudessa. Runkosarjassa sijalle 11. ja 12. päätyneet joukkueet pelaavat liigakarsinnoissa pudotuspelit (3-5 ottelua) 1- sarjan loppuotteluihin selvinneiden joukkueiden kanssa. Otteluparit ovat L11-1s/2 ja 1s/1- L12. Kotiedun saavat liigan 11. ja 1- sarjan 1. Naisten liigassa paikallisottelut Naisten liigassa pelataan kaksinkertainen runkosarja (16 ottelua), liigahallituksen määrittelemät paikallisottelut (2 ottelua) sekä 1. kierroksen jälkeen pelattava tasauskierros, jossa valintaoikeus alkaa sarjataulukon viimeisestä joukkueesta (2 ottelua) sekä ottelut Kuortaneen valmennuskeskusjoukkuetta vastaan (2-3 ottelua). Runkosarjassa sijoille 1-8 päätyneet joukkueet selviytyvät puolivälieriin (3-5 ottelua). Puolivälierien voittajat pelaavat välierät (4-7 ottelua), välierien häviäjät pronssiottelut (2-3 ottelua) ja voittajat finaalit (4-7 ottelua). Runkosarjassa sijoille 1-4 sijoittuneet joukkueet saavat valita sijoituksensa mukaisessa järjestyksessä puolivälierävastustajansa runkosarjan 5-8 sijoittuneista joukkueista välittömästi runkosarjan jälkeen pidettävässä ja jokaiselle joukkueelle (sijat 1-8) pakollisessa valtakunnallisessa mediatilaisuudessa. Runkosarjassa viimeiseksi sijoittunut varsinainen liigajoukkue (Kuortanetta ei huomioida) pelaa liigakarsinnassa pudotuspelit (3-5 ottelua) 1- sarjan loppuottelun häviäjän kanssa siten, että kotietu on liigajoukkueella. Liigakarsinnan pudotuspeliparin voittaja saa oikeuden anoa liigapaikkaa kaudelle 2015-2016. 1- sarjan finaalin voittaja saa vastaavasti suoraan oikeuden anoa liigapaikkaa kaudelle 2015-2016. Suomen Cupissa finaalit 4. tammikuuta Miesten ja naisten Suomen Cupia pelataan syksyn ja alkutalven aikana. Cupin mestaruuksista kamppaillaan sunnuntaina 4.1.2015 pelattavissa finaaleissa. Miesten cup etenee seuraavasti: 3.- 5.10. neljännes- ja puolivälierät, 3.1. välierät ja 4.1. loppuottelu. Naisten cupissa pelataan esikarsinnat 24.9. mennessä ja sitten tulevat 3. ja 5.10. puolivälierät, 7. ja 9.11. välierät ja 4.1. loppuottelu. Miesten cupissa kaikki vaiheet ratkaistaan yksittäisinä otteluina. Naisten cupissa puolivälierät ja välierät pelataan koti- ja vierasotteluina. Otteluvoittojen ollessa tasan pelataan 15 pisteen kultainen erä välittömästi toisen osaottelun päätyttyä. Suomalaisilla vilskettä Euroopan cupeissa Suomalaisilla liigajoukkueilla pitää vilskettä myös Euroopan kentillä. Peräti seitsemän seuraa osallistuu Euroopan cupeihin.
Naisten liigajoukkueista LP Salo pelaa Mestarien liigassa, HPK CEV Cupissa ja Oriveden Ponnistus Challenge Cupissa. Miesten liigajoukkueista CEV Cupiin osallistuvat VaLePa Sastamala, Kokkolan Tiikerit ja Raision Loimu. Challenge Cupissa kamppailee Hurrikaani- Loimaa. Suomalaisten avauspelit CEV ja Challenge Cupeissa Ensin mainitulla joukkueella on ensin kotiottelu ja sitten vierasottelu. Miesten CEV Cup, 1. kierros, 4.- 6.11. ja 18.- 20.11. VaLePa Sastamala Selver Tallinna, Viro Zaksa Kedzierzyn- Kozle, Puola Kokkolan Tiikerit Raision Loimu VC Asse- Lennik, Belgia Miesten Challenge Cup, 2. kierros, 4.- 6.11. ja 18.- 20.11. Hurrikaani- Loimaa Galatasaray, Turkki Naisten CEV Cup, 1. kierros, 11.- 13.11. ja 25.- 27.11. ATSC Klagenfurt, Itävalta HPK Naisten Challenge Cup, 2. kierros, 11.- 13.11. ja 25.- 27.11. Oriveden Ponnistus Kanti Schaffhausen, Sveitsi LP Salon otteluohjelma Mestareiden liigassa Alkamisajat ovat Suomen aikaa Ke 12.11 klo 21.30 Busto Arsizio, Italia LP Salo To 27.11 klo 18.30 LP Salo Dresdner SC, Saksa Ti 9.12. klo 18.30 LP Salo Dinamo Moskova, Venäjä Ti 13.1. klo 18.00 Dinamo Moskova LP Salo Ke 21.1. klo 20.30 Dresdner SC LP Salo Ke 28.1. klo 18.30 LP Salo Busto Arsizio Budjetit Miesten seurat Budjetti Pelaajabudjetti Kokkolan Tiikerit 600.000 240.000 Hurrikaani- Loimaa 475.000 180.000 Vammalan Lentopallo 420.000 160.000 Lentopalloseura Etta 265.000 80.000 LEKA Volley 260.000 120.000 Pielaveden Sampo 260.000 130.000 Korson Veto 258.000 90.000 LiigaSärkät 250.000 120.000 Raision Loimu 230.000 98.000 Team Lakkapää 230.000 79.000 Rantaperkiön Isku 210.000 65.000 Riento, Joensuu 210.000 78.000
Naisten seurat Budjetti Pelaajabudjetti HPK 300.000 80.000 LP Viesti Salo 295.000 100.000 LiigaPloki 196.000 60.000 LP Kangasala 190.000 65.000 Oriveden Ponnistus 180.000 65.000 Pölkky 170.000 70.000 Pieksämäki Volley 161.000 55.000 Woman Volley 160.000 50.000 LP- Vampula 145.000 45.000 Tavoitteet Miesten seurat Hurrikaani- Loimaa Kokkolan Tiikerit Korson Veto LEKA Volley Lentopalloseura Etta LiigaSärkät Pielaveden Sampo Raision Loimu Rantaperkiön Isku Riento, Joensuu Team Lakkapää Vammalan Lentopallo Naisten seurat HPK LiigaPloki LP Kangasala LP- Vampula LP Viesti Salo Oriveden Ponnistus Pieksämäki Volley Pölkky Woman Volley Liigassa mitali, cupissa finaali, Eurocupissa pääsy mahdollisimman pitkälle. Liigassa ja cupissa mestaruus, Eurocupissa tavoite parantaa viime vuodesta ja mennä vähintään kierros pidemmälle. Liigassa pudotuspelit, cupissa välieriin. Liigassa pudotuspelit. Liigassa pudotuspelit/välierät, cupissa välierät/finaali. Liigassa 4 joukkoon, cupissa finaali Liigassa mitali, cupissa finaali. Liigassa mitaliottelut ja yleisömäärän kasvattaminen, cupissa 4 joukkoon, Eurocupissa jatkopaikka ensimmäisestä otteluparista ja pelaajien kehittäminen kovissa kv. otteluissa. Liigassa suora sarjapaikan säilyttäminen ja nuorten pelaajien kehittyminen, cupissa jatkopaikka lokakuun kierrokselta. Liigassa pudotuspelit, cupissa osallistuminen. Liigassa 8 joukkoon, cupissa 1. kierroksen voitto. Liigassa finaalit, cupissa finaali, Eurocupissa mahdollisimman pitkälle. Liigassa mitali, cupissa finaali, Eurocupissa 3. kierrokselle Liigassa pudotuspelit, cupissa lopputurnaus. Liigassa 4 joukkoon, cupissa finaaliin. Liigassa 8 joukkoon, cupissa kokemusta Liigassa mestaruus, cupissa mestaruus, Mestarien liigan pudotuspelit, minimitavoite CEV Cupin puolivälierä. Liigassa mestaruus, cupissa mestaruus, Eurocupissa 16 joukkoon Liigassa ja cupissa tavoitteena taistella jokaisesta pallosta ja halu voittaa. Liigassa tavoite tasainen sarjakausi, cupissa ei tavoitteita. Liigassa mitali
NAISET Pölkky Kuusamo 1 Iida Paananen 167 passari 1+0+0 2 Yulia Vorona 186 yleispelaaja 3 Olena Prokopenko (UKR) 185 yleispelaaja 4 Mariia Russman (RUS) 187 keskitorjuja 5 Henna Hämäläinen 184 passari 6 Emmi Huovinen 167 libero 7 Annukka Paloniemi 177 yleispelaaja 10 Saana Kaartinen 173 keskitorjuja 11 Iida- Emilia Kivimurto 187 keskitorjuja 12 Sanna Kaakinen 181 yleispelaaja 13 Roosa Määttä 178 keskitorjuja Valmentaja: Marko Kaakinen Lähteneet: Rebecca Lamb, Alina Kaor, Elina Markkanen, Milka Koskenkorva Tulleet: Iida Paananen, Olena Prokopenko, Mariia Russman, Emmi Huovinen, Annukka Paloniemi, Iida- Emilia Kivimurto LP- Vampula 1 Jasmine Tahvanainen 183 hakkuri 0+1+1 2 Triin Kruuda 180 keskitorjuja 3 Jekaterina Ripnaja (RUS) 185 yleispelaaja 4 Elli- Noora Hiltunen 178 yleispelaaja 5 Tiina Räisänen 176 keskitorjuja 6 Julia Porsanger 164 libero 7 Hanna Kimpanpää 179 yleispelaaja 10 Hillaelina Hämäläinen 162 libero 5+0+2 11 Tatsiana Mysliutshyk (BLR) 181 passari 12 Enni Lamminen 178 yleispelaaja 15 Susanna Sutki 177 passari Valmentaja: Janne Harju Tulleet: uusi joukkue, kaikki uusia LiigaPloki Pelaaja Pituus Pelirooli SM- Mitalit 1 Emilia Nyström 178 yleispelaaja 0+0+1 2 Anni Toivonen 176 passari 3 Hillary Hurley (USA) 187 yleispelaaja 4 Anni Sorvoja 183 keskitorjuja 6 Hanna Anttila 176 passari 0+2+1 8 Heta Rissanen 179 yleispelaaja 9 Kimika Rozier (USA) 180 keskitorjuja
10 Iida Eskonmaa 162 libero 11 Nea Valtonen 178 yleispelaaja 12 Laura Iltanen 178 keskitorjuja 1+0+0 14 Mercy Moim (KEN) 183 yleispelaaja 15 Johanna Oikari 179 keskitorjuja Valmentaja: Teemu Oksanen Lähteneet: Sini Koljonen, Tiina Räisänen, Vilma Ruuska, Jonna Kivinen, Sara Kojo, Taylor Bruns, Kasey Heckelman, Kyndra Abron Tulleet: Emilia Nyström, Hillary Hurley, Kimika Rozier, Nea Valtonen, Mercy Moim Pieksämäki Volley 1 Nikolina Alter (SRB) 180 keskitorjuja 2 Anastasia Leshyk (BLR) 186 yleisp./hakkuri 3 Outi Polso 166 passari 4 Hanna Salomäki 176 yleispelaaja 5 Essi Helminen 175 yleispelaaja 1+0+0 6 Anna- Kaisa Kerminen 161 libero 8 Elisa Naukkarinen 176 passari 9 Niina Ylönen 183 keskitorjuja 11 Neea Silvennoinen 175 yleispelaaja 12 Riikka- Liisa Kärkkäinen 175 yleispelaaja 15 Elisa Heiskanen 181 keskitorjuja 1+1+0 Valmentaja: Hannu Seppänen Lähteneet: Outi Immonen, Lena Kozyriatska, Olga Lezhenkina, Petra Sahlberg, Julia Tokarenko, Reetta Väisänen Tulleet: Nikolina Alter, Essi Helminen, Riikka- Liisa Kärkkäinen, Outi Polso, Hanna Salomäki, Niina Ylönen Woman Volley 1 Jana Jaudzema (LAT) 176 hakkuri 2 Karoliina Kyllönen 181 yleispelaaja 0+1+0 3 Amber Kaufman (USA) 183 keskitorjuja 4 Fanni Sankari 174 libero 5 Johanna Pekkarinen 178 yleispelaaja 6 Sara Niemi 178 keskitorjuja 7 Tanja Körkkö 169 libero 8 Heidi Rovanperä 181 passari 0+1+2 9 Noora Rautio 180 passari 10 Jenna Keskimäki 188 hakkuri 11 Jennifer Keddy 193 keskitorjuja 13 Viivi Pyhäjärvi 178 yleispelaaja 14 Petra Rantavuori 178 yleispelaaja Valmentaja: Teemu Mäkikyrö
Lähteneet: Jenni Koivuranta, Jenny Tahkola, Tiina Syrjänen, Andrea Beck Tulleet: Heidi Rovanperä, Sara Niemi, Jennifer Keddy, Viivi Pyhäjärvi, Petra Rantavuoti LP Kangasala 2 Liisa Hurskainen 173 yleispelaaja 4 Roosa Laakkonen 191 keskitorjuja 5 Tiiamari Sievänen 168 libero 0+1+0 6 Eveliina Vilponen 180 kt/hakkuri 7 Oona Yli- Pekkala 173 passari 8 Alison Landwehr (USA) 181 passari 9 Sonja Laitinen 176 yleispelaaja 10 Salla Karhu 174 yleispelaaja 14 Nette Tuominen 181 yleispelaaja 2+3+3 15 Daniela Öhman 184 keskitorjuja 17 Maryna Deinega (UKR) 182 hakkuri Valmentaja: Tuomas Alatalo Lähteneet: Jasmine Tahvanainen, Maria Tuominen, Hanna Salomäki, Kayla Jeter, Roslandy Acosta, Nicole Koolhaas Tulleet: Alison Landwehr, Sonja Laitinen, Salla Karhu, Nette Tuominen, Maryna Deinega HPK 1 Michaela Madsen 183 keskitorjuja 3+0+0 2 Piia Korhonen 185 hakkuri 3 Katja Kylmäaho 172 passari 0+0+1 5 Hanna Ylönen 180 yleispelaaja 0+0+1 6 Karoliina Friberg 187 keskitorjuja 0+0+1 7 Riina Koivusaari 176 yleispelaaja 0+0+1 8 Anna Boricheva (BLR) 191 yleispelaaja 0+0+1 9 Noora Venho 180 passari 0+1+1 10 Pihla Pelkiö 181 keskitorjuja 0+1+3 11 Lexi Ervin (USA) 185 yleispelaaja 12 Jekaterina Skrabatun (BLR) 197 yleispelaaja 14 Eveliina Rautiainen 166 libero Valmentaja: Bruno Napolitano Lähteneet: Sue Jacobi, Aneli Otineru, Annika Kivioja, Sanna Häkkinen, Marina Skender Tulleet: Michaela Madsen, Lexi Ervin, Jekaterina Skrabatun, Eveliina Rautiainen, Piia Korhonen
Oriveden Ponnistus 1 Outi Munnukka 168 passari 0+0+1 2 Eevi Ylä- Viteli 183 yleispelaaja 0+1+0 3 Anniina Antikainen 172 passari 2+2+2 4 Reetta Väisänen 176 keskitorjuja 5 Eeva Puukka 185 keskitorjuja 0+2+2 8 Heidi Hietala 168 libero 0+4+3 9 Eveliina Smolander 184 keskitorjuja 0+2+2 11 Outi Immonen 162 libero 13 Julia Tokarenko (RUS) 185 yleisp./hakkuri 14 Bojana Martinovic (SRB) 177 yleispelaaja 15 Agnes Pallag (HUN) 180 yleispelaaja 0+1+0 Valmentaja: Laszlo Hollosy Lähteneet: Kaisa Kymäläinen, Eliza Hynes, Saara Lepistö, Anni Mäkinen, Eveliina Koljonen, Saana Koljonen, Nette Tuominen Tulleet: Outi Munnukka, Reetta Väisänen, Outi Immonen, Julia Tokarenko, Bojana Martinovic LP Viesti Salo 1 Roosa Koskelo 162 libero 1+3+1 2 Lena Lymareva (UKR) 182 yleispelaaja 3 Mira Hämäläinen 180 hakkuri 1+1+0 4 Noora Kosonen 182 yleispelaaja 3+0+0 5 Kaisa Jokinen 186 keskitorjuja 6+2+0 6 Iida Murto 180 yleisp./hakkuri 1+0+0 7 Pia Kinnunen 183 keskitorjuja 1+1+1 8 Laura Pihlajamäki 193 keskitorjuja 1+2+1 9 Anu Ennok (EST) 175 yleispelaaja 1+0+1 10 Venla Hyttinen 177 passari 11 Aino Linnamaa 166 libero 12 Dubravka Rakic (SRB) 191 keskitorjuja 3+0+0 15 Viktoriia Tuchashvili (UKR) 180 passari Valmentaja: Kari Raatikainen Lähteneet: Iida Paananen, Michaela Madsen, Essi Helminen, Ella Eloranta, Sini Häkkinen Tulleet: Lena Lymareva, Pia Kinnunen, Laura Pihlajamäki, Venla Hyttinen, Aino Linnamaa
MIEHET LiigaSärkät 1 Jussi Mäkinen 180 passari 2 Danilo Carvalho 205 keskitorjuja 3 Mikko Keski- Sipilä 192 yleispelaaja 1+0+0 5 Jelle Hilarius (NED) 203 hakkuri 7 Jyri Niemi 182 libero/yleisp. 10 Janne Peltokangas 189 keskitorjuja 11 Srdjan Nadazdin (USA) 200 yleispelaaja 12 Ville Kaksonen 192 yleispelaaja/kt Valmentaja: Shailen Ramdoo Lähteneet: Gino Naarden, Ralfs Ozolins, Kyle Gramit, Matti Somero, Jaakko- Matti Joensuu, Tero Roukala, Iiro Lokasaari, Antti Kaattari, Atte Siika- aho Tulleet: Jelle Hilarius, Srdjan Nadazdin, Jyri Niemi, Danilo Carvalho LEKA Volley 1 Kristopher Johnson (USA) 211 keskitorjuja 2 Petteri Penttinen 185 passari 1+2+1 3 Esa Hakulinen 190 passari 5 Eelis Karinen 185 yleispelaaja 1+0+0 7 Tatu Säisä 197 keskitorjuja 3+2+1 8 Kasper Pennanen 195 yleispelaaja 10 Matti Mustonen 184 passari 0+1+0 11 Simo Puttonen 187 hakkuri 12 Timo Tolvanen 183 libero 5+4+1 13 Pekka Seppänen 189 yleispelaaja 2+0+0 14 Antti Karttunen 193 yleispelaaja 15 Mart Tiisaar (EST) 205 hakkuri Valmentaja: Lauri Hakala Tulleet: uusi seura, kaikki uusia Rantaperkiön Isku 2 Teemu Koivunen 197 keskitorjuja 3 Petteri Friberg 196 yleispelaaja 1+1+0 4 Eetu Rantanen 191 passari 6 Ossi Mäkinen 190 yleispelaaja 7 Jan Helenius 186 yleispelaaja 9 Tuomas Tihinen 197 yleispelaaja 2+1+3 11 Markus Kauppinen 197 hakkuri/yleisp. 0+0+1 12 Samuli Kaislasalo 203 kt/hakkuri 13 Tatu Härkönen 190 keskitorjuja
14 Aleksi Mutka 180 libero 16 Conor Eaton 190 passari 18 Sauli Sinkkonen 201 keskitorjuja 0+0+2 Valmentaja: Jussi Heino Lähteneet: Olari Venno, Oskar Muurinen, Chris Austin, Sami Juvonen Tulleet: Ossi Mäkinen, Samuli Kaislasalo, Jan Helenius, Conor Eaton Korson Veto 2 Lassi Nurminen 196 keskitorjuja 4 Antti Vallin 206 hakkuri/kt. 5 Ville- Erik Tarkiainen 188 libero/yleisp. 1+0+0 7 Joel Laakso 184 passari 9 Karl Külaots 197 hakkuri 10 Niko Kärkkäinen 197 yleispelaaja 11 Pasi Kuosmanen 190 yleispelaaja 12 Toni Kankaanpää 194 yleispelaaja 0+0+1 13 Miro Määttänen 192 yleispelaaja 14 Arto Hanni 188 passari 1+1+0 Valmentaja: Petri Sainio Lähteneet: Farouq Hedhili, Ville Pirinen, Antti- Matias Kajaala, Jussi Niemelä, Teppo Pulkkinen, Petteri Laurila Tulleet: Arto Hanni, Miro Määttänen, Ville- Erik Tarkiainen Riento, Joensuu 1 Tuomas Karjalainen 183 passari 2 Eetu Pennanen 183 yleispelaaja 4 Tuomas Tikka 190 passari 5 Joni Savimäki 191 yleispelaaja 7 Arttu Reijonen 194 keskitorjuja 9 Miikka Räsänen 190 yleispelaaja 10 Farouq Hedhili (QAT) 199 keskitorjuja 12 Ville Louhela 194 hakkuri 0+0+1 13 Roope Siliämaa 185 libero 15 Lasse Kukkonen 182 libero 16 Tuomas Sillanpää 192 hakkuri Valmentaja: Jani Säisä Lähteneet: Markus Kaurto, Jeffrey Schmitz, Boris Bakalov, Bojan Gluvajic, Juhani Hakala, Teemu Saarinen Tulleet: Tuomas Karjalainen, Farouq Hedhili, Roope Siliämaa, Tuomas Sillanpää
Team Lakkapää 1 Joel Juurinen 188 passari 2 Arsh Dosanjh 205 passari 3 Raphael Möllers 196 yleispelaaja 7 Peetu Mäkinen 200 yleispelaaja 9 Miikka Lemola 200 yleispelaaja 11 Luke Perry (AUS) 180 libero 13 Tuomas Hautala 193 keskitorjuja 14 Matti Alatalo 185 libero 16 Joseph Smalzer (USA) 198 hakkuri 17 Markus Kaurto 195 keskitorjuja Valmentaja: Normunds Veinbergs Lähteneet: Kyle McElderry, Sandro Luna, Anton Vasiliev, Eemeli Kouki, Akseli Kouki, Matthew Pollock, Kalle Määttä, Jouni Palokangas, Jussi Sirviö Tulleet: Markus Kaurto, Peetu Mäkinen, Matti Alatalo, Raphael Möllers, Joseph Smalzer Etta 1 Joshua Walker (USA) 193 yleispelaaja 2 Sampsa Aitta 191 keskitorjuja 1+0+0 3 Janne Marttila 196 yleispelaaja 4 Anssi Hakala 185 yleispelaaja 1+0+0 5 Niko Haapakoski 192 passari 6 Mikko Sammelvuo 191 yleispelaaja 7 Rusty Lavaja (USA) 202 keskitorjuja 10 Jani Sippola 192 passari 11 Juho Rajala 181 libero 1+0+0 12 Petteri Kiilunen 181 libero 13 Ville Sorvoja 193 hakkuri 1+0+0 15 Markku Huuskonen 194 keskitorjuja Valmentaja: Olli Kuoksa Lähteneet: Vuk Karanovic, Antwain Aquillard, Juha Keihäskoski, Janne Kangaskokko, Otto Viitala, Mikko Kallioniemi, Panu Pahtaja Tulleet: Juho Rajala, Jani Sippola, Joshua Walker, Rusty Lavaja, Niko Haapakoski, Sampsa Aitta Raision Loimu 2 Kaius Peltonen 188 passari 4 Tomi Rumpunen 194 yleispelaaja 1+1+0 5 Ossi Rumpunen 187 yleispelaaja 0+0+1 6 Joe Klein (USA) 200 keskitorjuja 1+1+0 8 Aleksi Kouki 194 yleispelaaja
9 Kirill Borichev 193 yleispelaaja 10 Karri Sihvonen 199 keskitorjuja 11 Ville Juntura 192 passari 0+0+1 12 Kyle Masterson (USA) 201 keskitorjuja 13 Eetu Rantanen 180 libero 17 Spencer Rowe (USA) 200 hakkuri Valmentaja: Henri Tuomi Lähteneet: Jani Sippola, Juho Rajala, Jose Sugranes, Hector Salerno, Shawn Sangrey, Cory Riecks, Tuomas Koppanen, Kimmo Kutinlahti Tulleet: Tomi Rumpunen, Ville Juntura, Spencer Rowe, Joe Klein, Kyle Masterson, Aleksi Kouki Pielaveden Sampo 3 Eetu Häyrinen 194 hakkuri 4 Enderwin Herrera (VEN) 192 yleispelaaja 1+0+0 5 Toni Mäkitupa 189 passari 6 Robert Seppänen 195 yleispelaaja 0+1+0 7 Aleksi Kössi 182 passari 0+1+1 8 Mikko Väliaho 196 keskitorjuja 9 Juhani Hakala 178 libero 10 Ilari Sivonen 189 yleispelaaja 11 Andrei Ankudovitsh (RUS) 207 keskitorjuja 12 Aleksi Kaatrasalo 194 keskitorjuja 0+2+1 14 Antti Poikela 191 yleispelaaja 0+1+1 15 Timo Leikas 191 hakkuri 16 Tuomo Ikonen 198 keskitorjuja Valmentaja: Jukka Tuovinen Lähteneet: Tommi Siirilä, Pekka Seppänen, Tatu Säisä, Timo Tolvanen, Antti Karttunen, Aki Riihimäki Tulleet: Aleksi Kössi, Antti Poikela, Aleksi Kaatrasalo, Juhani Hakala, Robert Seppänen, Ilari Sivonen, Eetu Häyrinen, Tuomo Ikonen Hurrikaani- Loimaa 1 Jesse Mäntylä 176 libero 0+2+1 3 Tauno Lipp 182 passari 4 Kasimir Vuorinen 187 yleispelaaja 5 Kalle Määttä 191 passari 3+1+2 6 Tapio Toiviainen 188 yleispelaaja 8 Karri Kutinlahti 195 keskitorjuja 10 Eemeli Kouki 196 yleispelaaja 0+0+2 12 Vladimir Cedic (SRB) 204 hakkuri 0+0+1 13 Tuomas Koppanen 197 keskitorjuja 14 Aivars Petrusevics (LAT) 191 yleispelaaja 0+3+1 15 Matti Oivanen 198 keskitorjuja 0+3+0
Valmentaja: Ville Kakko Lähteneet: Tuukka Anttila, Antti Poikela, Aleksi Kössi, Petteri Penttinen, Samuli Kaislasalo, Aleksi Kaatrasalo, Jani Niskakangas, Henri Rajala, Sergei Jegorov, Johannes Laine Tulleet: Tauno Lipp, Kasimir Vuorinen, Kalle Määttä, Tapio Toiviainen, Karri Kutinlahti, Eemeli Kouki,Tuomas Koppanen, Matti Oivanen Kokkolan Tiikerit 1 Lasse Jylhä 190 passari 2 Lauri Jylhä 193 yleispelaaja 3 Antti Ropponen 193 hakkuri 4 Steven Kehoe (USA) 191 passari 0+1+0 5 Jay Petty (USA) 199 yleispelaaja 6 Tommi Siirilä 203 keskitorjuja 7 Roman Sauss (LAT) 193 yleispelaaja 0+1+0 8 Pasi Hyvärinen 184 libero 10 Matti Hietanen 199 yleispelaaja 0+0+1 11 Antti Leppälä 195 keskitorjuja 1+1+0 14 Olli- Pekka Ojansivu 197 hakkuri 2+2+0 15 Markus Väisänen 196 keskitorjuja 1+1+0 Valmentaja: Tommi Tiilikainen Lähteneet: Niklas Seppänen, Lauri Kerminen, Joe Klein, Tomi Rumpunen, Dmitri Borichev, Simo- Pekka Olli, Tomi Mutka, Kasper Vuorinen, Teemu Haka Tulleet: Lasse Jylhä, Antti Ropponen, Jay Petty, Lauri Jylhä, Matti Hietanen, Tommi Siirilä, Pasi Hyvärinen Vammalan Lentopallo 2 Olli- Pekka Palomäki 195 keskitorjuja 1+0+0 3 Antti Esko 190 passari 3+1+2 4 Elvis Krastins 190 yleispelaaja 2+1+1 5 Matthew Pollock (USA) 208 keskitorjuja 6 Mauri Kurppa 185 passari 2+0+0 7 Sakari Mäkinen 189 yleispelaaja 1+0+1 8 Tuomas Tihumäki 194 keskitorjuja 1+0+0 9 Sjoerd Hoogendoorn (NED) 198 hakkuri 1+0+0 10 Jarmo Korhonen 182 libero 2+1+1 12 Eduard Venski (BLR) 200 keskitorjuja 2+1+2 13 Olli Kunnari 196 yleispelaaja 3+0+2 14 Arttu Lehtimäki 185 passari Valmentaja: Ugis Krastins Lähteneet: Juha Aho, Eelis Karinen Tulleet: Matthew Pollock