KYLPYHUONEKALUSTEET 2008 120 sivua innostavia kylpyhuoneiden sisustamisideoita
OMAPERÄINEN JA TURVALLINEN VALINTA
LUOTA VEDUM- KYLPYHUONEESEEN Jotta olisit tyytyväinen kylpyhuoneeseesi, sen on oltava sekä käytännöllinen että persoonallinen. Valmistaessamme kylpyhuonekalusteita ajattelemme sen vuoksi yhtä paljon toimivuutta ja laatua kuin väriä ja muotoa. Kaikki on yhtä tärkeää hyvän kokonaisuuden kannalta. Voit luottaa siihen, että Vedum-kylpyhuone vastaa odotuksiasi. Valikoimamme on lisäksi suunniteltu niin, että sinulla on paljon valintamahdollisuuksia ja löydät aina itsellesi ja kodillesi sopivan ratkaisun. Muistathan myös, että useimmat tuotteemme toimitetaan koottuina. Kaiken tämän ansiosta Vedum on persoonallinen ja turvallinen valinta. 4
5
6
7
VARMUUTTA KAIKILLA OSA-ALUEILLA Haluamme olla koko ajan entistä parempia kaikilla osa-alueilla. Vedum-laatu tarkoittaa kokonaisvaltaista huolenpitoa valmistusprosessista, tuotteiden kokoamisesta, palvelusta, toimitusvarmuudesta ja työntekijöiden henkilökohtaisesta sitoutumisesta aina tuotteiden muotoiluun, toimivuuteen ja yhdistelymahdollisuuksiin. Huolenpitomme ulottuu myös ulkoiseen ja sisäiseen ympäristöön. Tuotannostamme peräisin olevalla jätepuulla lämmitetään esimerkiksi omia toimitilojamme Vedumissa sekä Vedumin koulua ja vanhainkotia. Ympäristö- ja laatukysymyksissä on myös kyse suhtautumisesta ihmisiin. Siksi hyvän työilmapiirin takaaminen työntekijöillemme on meille itsestäänselvyys. Kun olemme varmoja siitä, mitä teemme, myös asiakkaamme voivat olla varmoja laadustamme. Lisätietoa ympäristötyöstämme löydät osoitteesta www.vedum.se. 8
9
AJATTELEMME PER- SOONALLISUUTTASI Vedumilla uusajattelu on aina ollut luonnollista. Uusia ratkaisuja kehittämällä voimme mukauttaa valikoimaamme jatkuvasti asiakkaidemme vaatimuksiin ja tarpeisiin. Näin Vedumilla ajateltiin vuonna 1919, kun puuseppä Viktor Lindberg perusti yrityksen nimeltä Vedum Kök & Bad, ja näin meillä ajatellaan vielä nykyäänkin. Nyt tutkimustamme ja laadunvarmistustamme ohjaavat käytännöt, ohjelmat ja sertifioinnit, jotka ovat kuitenkin oikeastaan vain tapa virallistaa yritystä sen alkutaipaleelta asti leimannut asenne. Tällä hetkellä yrityksessä työskentelee noin 260 henkilöä, ja vuosittainen liikevaihto on suunnilleen 370 miljoonaa Ruotsin kruunua (33 miljoonaa euroa). Vedum onkin Ruotsin suurin keittiö- ja kylpyhuonekalusteita valmistava perheyritys. Kehitymme edelleen, kuten aina ennenkin, ajattelemalla asiakkaidemme erilaisia persoonallisia ominaisuuksia. 10
11
VALITSE MAUN JA TARPEEN MUKAAN Ostaessasi Vedum-kylpyhuonekalusteita voit valita kuudesta eri sarjasta. Sarjat ovat tyyliltään erilaisia, ja niitä on saatavana monen värisenä ja monesta materiaalista valmistettuna. Vaihtoehtoja on romanttisesta ja perinteisestä moderniin ja trendikkääseen. Näin ollen löydät meiltä aina jotain omaan persoonallisuuteesi ja kylpyhuoneeseesi sopivaa. Jos ihastut Dialiin, Prioon tai Morningiin, mukautuva F3-säilytysjärjestelmä tarjoaa monia yhdistelmämahdollisuuksia. Jos valitset Sanityn, Louisin tai Basicin, säilytysjärjestelmä sisältyy sarjaan. Riippumatta siitä, minkä sarjamme valitset, voit olla varma, että tuote on toimiva ja laadukas. Basic toimitetaan osina, kaikki muut sarjat koottuina. 12
13
KAIKKI KYLPYHUONEESTASI Kun olet hankkimassa uutta kylpyhuonetta, tarvitset sekä inspiraation että faktatietoa. Seuraavilta sivuilta löydät vinkkejä ja ideoita siitä, kuinka voit kalustaa kylpyhuoneesi, sekä myös konkreettista tietoa valikoimaamme kuuluvista kuudesta sarjasta. Kuvastomme sisältää kaiken, mitä tarvitset persoonallisten ja turvallisten valintojen tekemiseksi. DIAL/F3 Dial on uusi sarja, jolla on elegantti ja ilmava ilme. Posliinipesualtaan pehmeä, epäsymmetrinen muoto on syntynyt sveitsiläisten kellojen kellotaulujen innoittamana, ja niiden vasemmalla puolella on ylimääräinen laskutila. Sarjaa täydentävät suorat ja pelkistetyt säilytystilat, jotka henkivät pohjoismaisen muotoilun tunnelmaa. Yhdistä F3-säilytysjärjestelmään. Inspiraatioympäristöjä s. 16 25 Dial-tuotetiedot s. 46 47 F3-tuotetiedot s. 50 57 Materiaalin valinta s. 58 61 PRIO/F3 Uutta tänä vuonna on se, että Prio-pesuallas on valmistettu posliinista ja sen laskutiloja on parannettu entisestään. Tästä vankkarakenteisesta pesualtaasta on saatavana kolme kokoa. Tyylipuhtaassa alakaapissa on runsaat säilytystilat. Laatikot ovat aina kokonaan ulosvedettäviä, ja niissä on sisäpuolinen laatikko. Voit myös valita ovellisen kaapin. Yhdistä F3-säilytysjärjestelmään. Inspiraatioympäristöjä s. 26 37 Prio-tuotetiedot s. 48 F3-tuotetiedot s. 50 57 Materiaalin valinta s. 58 61 MORNING/F3 Morning on ruotsalainen klassikko, josta on saatavana useita eri kokoja ja malleja. Alakaapin muotoilu on kupera ja ajaton, ja sen säilytystiloja voi hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Yhdistä F3-säilytysjärjestelmään. Inspiraatioympäristöjä s. 38 45 Morning-tuotetiedot s. 49 F3-tuotetiedot s. 50 57 Materiaalin valinta s. 58 61 14
YLEISNÄKYMÄ SANITY Sarja on tyylipuhdasta ja jykevää italialaista muotoilua, ja antaa tyylipuhtaan vaikutelman. Sarja rakentuu moduuleille ja sen pesualtaita on kuutta leveyttä, joten sinulla on vapaus luoda juuri itsellesi sopiva ratkaisu. Inspiraatioympäristöjä s. 68 79 Sanity-tuotetiedot s. 80 81 LOUIS Romanttinen sarja, joka luo kodikkaan tunnelman. Nostalgista vaikutelmaa korostavat aidosta marmorista valmistettu pesuallas, tyyliin sopivat lampetit sekä muut yksityiskohdat. Sarjan toiminnot sen sijaan ovat täyttä nykypäivää, kuten esimerkiksi vaimennetut ovet. Uutta tänä vuonna on se, että Louis on saatavana myös mattamustan värisenä. Inspiraatioympäristöjä s. 82 89 Louis-tuotetiedot s. 90 92 BASIC Jos haluat Vedum-laatua edulliseen hintaan, valitse Basic. Se on yksi suosituimpia sarjojamme ja uudistunut juuri perusteellisesti. Sarjaa on viime vuosina myös uudistettu perusteellisesti, uutta ovat mm. jotkin materiaalit, laatikollinen alakaappi ja posliininen pesuallas. Tänä vuonna sarjaan on lisätty vielä yksi peili ja hylly. Basic-sarjalla saat käytännöllisen ja kestävän peruskalustuksen todella edullisesti. Inspiraatioympäristöjä s. 94 107 Basic-tuotetiedot s. 108 111 15
DIAL ON AJAN HERMOLLA Uuden Dial-sarjamme perusilme on ilmava ja elegantti. Sarjan nimi merkitsee kellotaulua ja viittaa posliinipesualtaan pehmeään, epäsymmetriseen muotoon, joka on kehitetty sveitsiläisten kellojen inspiroimana. Innovatiivisen muotoilun ansiosta pesualtaassa on myös runsaasti kätevää laskutilaa vasemmalle puolella. Suora, pelkistetty alakaappi henkii pohjoismaista tunnelmaa. Tehdäksemme asian mahdollisimman helpoksi sinulle, tarjoamme sarjan valmiissa paketeissa. Voit valita avohyllyjen tai kokonaan ulosvedettävien laatikoiden väliltä. Sekä pesualtaasta että alakaapista on saatavana kolme kokoa. Sarjaan kuuluu myös säilytyskaappi, jossa on kokonaan ulosvedettävät laatikot. Laatikon etupuolen voit valita F3-järjestelmän laajasta valikoimasta. Jos tarvitset enemmän säilytystilaa, yhdistä sarja F3-säilytysjärjestelmään. A B C A B C D 16 POSLIINIALLAS DIAL Kolme kokoa A B C A B C D E ALAKAAPPI avohyllyt tai kokonaan ulosvedettävät laatikot vaimennetulla sulkijamekanismilla. A B C D A B C D A E B F C YLÄOSA F3-peilit ja -peilikaapit tai alumiinikehyksiset peilit. A B C D E A B C D A E B F C G D VALAISIN Useita loisteputkivaihtoehtoja. Suojausluokka A IP B21. C D E F A B C D A E B F C G D H E LISÄSÄILYTYSTILAT Dial-säilytyskaapit, F3-yläkaapit, laatikot, -hyllyt, -sivukaapit sekä puolikorkeat ja Akorkeat B kaapit. C D E F G A B C D A E B F C G D H E I F MATERIAALIN VALINTA 25 ovea, kaksi runkovaihtoehtoa Dial-sarjassa, neljä runkovaihtoehtoa F3-sarjassa A B ja 28 C vedintä. D E F G H A B C D E F G TÄYDENNÄ kromisella Clio-lisätarvikesarjalla, Asekoittimella B C ja vesilukolla. D E F G H I A B C D E F G H Dial-alakaappi ja -säilytyskaappi sekä F3-säilytysjärjestelmä toimitetaan koottuina. A B C D E F G H I
A B L K J I H G F E D C A B L K J I H G F E C A B L K J I H G F E D C D A B L K J I H G F E D C A B L K J I H G F E C A B L K J I H G F E D C D A B L K J I H G F E D C A B L K J I H G F E C A B L K J I H G F E D C D A B L K J I H G F E D C A B L K J I H G F E C A B L K J I H G F E D C D A B L K J I H G F E D C A B L K J I H G F E C A B L K J I H G F E D C D A B L K J I H G F E D C A B L K J I H G F E C A B L K J I H G F E D C D A B L K J I H G F E D C A B L K J I H G F E C A B L K J I H G F E D C D A B L K J I H G F E D C A B L K J I H G F E C A B L K J I H G F E D C D A B L K J I H G F E D C A B L K J I H G F E C A B L K J I H G F E D C D A B L K J I H G F E D C A B L K J I H G F E C A B L K J I H G F E D C D 17 d i a l/f3
d i a l/ f 3 Leikkimielinen ja persoonallinen ratkaisu pieneen kylpyhuoneeseen. Altaan epäsymmetrisen muotoilun ansiosta sen vasemmalla puolella on runsaasti kätevää laskutilaa. Sen pehmeää ja pyöreää muotoa täydentämään olemme valinneet uuden kulmikkaan sekoittimen ja vesilukon. WC-istuimen yläpuolelle sijoitettava seinäkaappi ja F3-sarjan puolikorkea kaappi takaavat sen, että kaikki tila hyödynnetään tehokkaasti ilman että kylpyhuoneen ilmava ilme kärsii. Dial 450 mm 386:- Posliiniallas ilman sekoitinta ja vesilukkoa. Lisätietoja Dial-sarjasta s. 46 47. F3-sarjan peilikaappi 580:- 500 mm valkoinen, kaappivalaisin 370 mm alumiinia. F3-sarjan seinäkaappi 307:- 500 mm valkoinen, ovi Plain rapsinkeltainen, vetimet nro 60 matta. F3- sarjan puolikorkea kaappi nro 5, 650:-/kpl 500 mm valkoinen, ovi Plain rapsinkeltainen, vetimet nro 60 matta. Lisätietoja F3-sarjasta s. 50 57. 18
d i a l/f3 19
20
d i a l/f3 dial/f3 Kylpyhuone aikuiseen makuun pähkinänvärisenä. Tässä olemme lisänneet lämpimään ja kodikkaaseen ympäristöön ripauksen merihenkisyyttä. Alakaappi on sarjan kapein ja tästä syystä avointa säilytystilaa on runsaasti, mikä antaa kylpyhuoneelle ilmavan ilmeen. Alakaapin päälle on järjestetty ylimääräistä säilytystilaa sijoittamalla pesuallas oikealle. Säilytyskaappi on Dial-sarjasta. Pesuallaspaketti Dial 960 mm 1 211:- Pesuallas 600 mm pesuallas posliinia, ilman sekoitinta ja vesilukkoa. Alakaappi pähkinä, oikealla kolo pesuallasta varten. Säilytyskaappi Dial 2 088:- 960 mm pähkinä, laatikko 300 mm, laatikon etureuna Plain pähkinä ja vedin nro 49 kiiltävä. Lisätietoja Dial-sarjasta s. 46 47. Peili 736:- 900x600 mm alumiinikehys, peilivalaisin 600 mm alumiinia. Lisätietoja muista peileistä ja valaisimista s. 66 67. F3-hylly, 274:-/kpl 600 mm pähkinä. Lisätietoja F3-sarjasta s. 50 57. 21
dial/f3 Tyylipuhdas graafinen ympäristö, jossa musta ja tammi yhdistyvät. Tasapainon luomiseksi olemme valinneet 900 mm:n levyisestä pesualtaasta ja 300 mm: n levyisestä kokonaan ulosvedettävästä laatikosta koostuvan paketin yhdistettäväksi 1270 mm levyiseen alakaappiin. Alakaapin päälle on järjestetty ylimääräistä säilytystilaa sijoittamalla pesuallas oikealle, peilikaappi on sijoitettu pesualtaan yläpuolelle keskelle. Puolikorkeat kaapit ovat F3-sarjasta. Pesuallaspaketti Dial 1 260 mm 1 988:- Pesuallas 900 mm pesuallas posliinia, ilman sekoitinta ja vesilukkoa. Alakaappi tammi, oikealla kolo pesuallasta varten, laatikko 300 mm, laatikon etureuna Plain pähkinä ja nuppi nro 47 kiiltävä. Lisätietoja Dial-sarjasta s. 46 47. F3-sarjan peilikaappi 997:- 900 mm ja kaappivalaisin tammi. F3-sarjan puolikorkea kaappi nro 4, 618:-/kpl 300 mm tammi, ovi Plain musta ja nuppi nro 47 kiiltävä. Kansilevy 84:-/kpl 305 mm tammiviilua. Lisätietoja F3-sarjasta s. 50 57. 22
d i a l/f3 23
24
d i a l/f3 dial/f3 Kylpyhuone, jossa on tilan tuntua. Olemme valinneet turkoosiin lasimosaiikkiin yhdistettäväksi puukuvioisen kosteiden tilojen maton ja pähkinäpuisen kalustuksen. Kaksoisaltaiden ansiosta kylpyhuoneessa voi olla useampiakin henkilöitä samanaikaisesti ilman että siellä tulee ahdasta. Leveässä alakaapissa on kokonaan ulosvedettävä laatikko, jossa keskellä täyskiiltävä valkoinen etureuna. F3-sarjan säilytyskaapissa on runsaasti säilytystilaa. Pesuallaspaketti 1 560 mm 2 508:- Kaksoisallas 450 mm pesuallas posliinia, ilman sekoitinta ja vesilukkoa. Alakaappi pähkinä, laatikko 500 mm, laatikon etureuna Shine valkoinen täyskiiltävä ja vedin 56 kiiltävä. Säilytyskaappi Dial 2 408:- 1 560 mm pähkinä, laatikko 500 mm, laatikon etureuna Shine valkoinen täyskiiltävä ja vedin nro 56 kiiltävä. Lisätietoja Dial-sarjasta s. 46 47. F3-peili 1 325:- 1500 mm hylly ja peilivalaisin pähkinä. F3-vitriiniseinäkaappi, 420:-/kpl 500 mm pähkinä. F3-sarjan korkea kaappi nro 4, 1 081:-/kpl 500 mm pähkinä, ovi Plain pähkinä, vetimet nro 56 kiiltävä. Lisätietoja F3-sarjasta s. 50 57. 25
PESUALLAS PRIO KAIK- KIIN KYLPYHUONEISIIN Prio-pesualtaan muotoilu on järeä mutta samalla elegantti, etureuna on muodoltaan kauniin linjakas. Tyyliltään se on joustava ja sopii moniin erilaisiin kylpyhuoneisiin. Tästä vuodesta alkaen Prio-sarjaa valmistetaan posliinista. Olemme myös kehittäneet pesualtaan arvostettuja ominaisuuksia edelleen, muun muassa suurentamalla laskutiloja. Valintamahdollisuuksiasi lisää myös se, että altaista on saatavana kolme kokoa. Tästä syystä Prio sopii yhtä hyviin niin pieniin kuin suuriinkin kylpyhuoneisiin. Sarjaan kuuluva alakaappi on muodoltaan tyylipuhdas ja siinä on runsaasti säilytystilaa. Valitse kokonaan ulosvedettävällä laatikolla ja kätevällä sisäpuolisella laatikolla varustettu kaappi tai ovellinen kaappi. Yhdistä F3-säilytysjärjestelmään. POSLIINIALLAS PRIO Kolme leveyttä. A ALAKAAPPI Kaksi kokonaan ulosvedettävää laatikkoa, joissa vaimennettu sulkijamekanismi ja sisäpuolinen laatikko. B YLÄOSA F3-peilit ja -peilikaapit tai alumiinikehyksiset peilit. C VALAISIN Useita loisteputkivaihtoehtoja. Suojausluokka IP 21. D LISÄSÄILYTYSTILAT F3-yläkaapit, -hyllyt, -sivukaapit sekä puolikorkeat ja korkeat kaapit. E MATERIAALIVALINNAT 25 ovea, neljä runkovaihtoehtoa kosteudenkestävästä materiaalista ja 28 vedintä. F TÄYDENNÄ kromisella Clio-lisätarvikesarjalla. G Prio-sarja ja F3-säilytysjärjestelmä toimitetaan koottuna. 26
PRIO/F3 D C E G A G F B 27 27
PRIO/F3 Jotta Prio sopisi yhtä hyvin pieniin kuin suuriinkin kylpyhuoneisiin on kapeimman pesualtaan leveys 530 mm. Näppärä, pienikokoinen ratkaisu, jossa on paljon säilytystilaa alakaapissa sekä kapeassa, mutta syvässä puolikorkeassa F3-sarjan säilytyskaapissa. Uuden peilikaapin leveys on sovitettu vastaamaan pesuallasta. Antrasiitinharmaat ovet vahvistavat tyylipuhdasta, pelkistettyä vaikutelmaa. Pesuallaspaketti Prio 530 mm 661:- Alakaappi valkoinen, ovi Plain antrasiitti, vedin nro 46 kiiltävä ja pesuallas posliinia. Lisätietoja Prio-sarjasta s. 48. F3-sarjan peilikaappi 488:- 500 mm valkoinen, kaappivalaisin 500 mm alumiinia. F3-sarjan puolikorkea kaappi nro 1, 768:- 300 mm valkoinen, ovi Plain antrasiitti, vetimet nro 44 kiiltävä. Ylälevy 70:- 305 mm, valkoinen. Lisätietoja F3-sarjasta s. 50 57. 28
PRIO/F3 29
30
PRIO/F3 PRIO/F3 F3-säilytyssarjan matalat kaapit ovat ihanteellinen ratkaisu ahtaisiin tiloihin. Niissä on runsaasti tilaa pienille tavaroillesi, joita haluat säilyttää kylpyhuoneessa samalla kun ne vievät mahdollisimman vähän tilaa kylpyhuoneen lattiapinta-alasta. Tämän lisäksi saat ylimääräistä säilytystilaa peilin alla olevasta hyllystä, joka jatkuu seinälle WCistuimen päälle. Tammi antaa kylpyhuoneelle lämpimän ja kodikkaan ilmeen. Pesuallaspaketti Prio 630 mm 1 195:- Alakaappi tammi, laatikon etureuna Plain tammi, vedin nro 46 matta ja pesuallas posliinia. Lisätietoja Prio-sarjasta s. 48. F3-peili 748:- 600 mm, F3-peilihylly 1 200 mm ja peilivalaisin tammi. F3-hylly 207:- 600 mm tammi. Korkea ja syvä F3-vitriinikaappi nro 5, 996:-/kpl 500 mm tammi, ovi Ram tammi, vetimet nro 46 matta. Lisätietoja F3-sarjasta s. 50 57. 31
PRIO/F3 Leikkimielinen ja värikäs ympäristö koko perheelle. Punainen lasimosaiikki sopii kauniisti yhteen punaisten ja valkoisten ovien kanssa. Kaksoisaltaiden ansiosta kylpyhuoneessa ei tule ahdasta. Pesualtaaseen saakka ulottuvista peileistä ylettyvät myös perheen pienimmät katselemaan itseään. Myös säilytystilaa on erityisen runsaasti ja olemme päätyneet rakentamaan seinäratkaisun, johon kuuluu F3-sarjan säilytyskaappi. Kätevä yksityiskohta ovat matalat kaapit pesualtaan sivuilla. Niissä on hyvä säilyttää pieniä tarpeellisia tavaroita. Pesuallaspaketti Prio 630 mm 1 038:-/kpl Alakaappi valkoinen, laatikon etureuna Plain tomaatinpunainen, vedin nro 50 matta ja pesuallas posliinia. Lisätietoja Prio-sarjasta s. 48. Peili 736:-/kpl 600x900 mm alumiinikehys, peilivalaisin 600 mm alumiinia. Lisätietoja muista peileistä ja valaisimista s. 66 67. F3-laatikko 426:- 300 mm valkoinen, laatikon etureuna Plain valkoinen ja nuppi nro 52 matta. Ylälevy 70:- 305 mm valkoinen. Puolikorkea F3-vitriinikaappi nro 5, 570:-/kpl 300 mm valkoinen, ovi Alutech sis. nupin. Korkea F3-kaappi nro 3, 1 137:-/kpl 500 mm valkoinen, ovi Plain valkoinen ja nuppi nro 52 matta. Lisätietoja F3-sarjasta s. 50 57. 32
PRIO/F3 33
34
PRIO/F3 PRIO/F3 Maskuliinisuutta henkivä kylpyhuone, jossa on käytetty arvokkaita materiaaleja pähkinä ja posliini. Kylpyhuone on kooltaan suhteellisen pieni, mutta tehokkaan tilankäytön ansiosta siellä on silti runsaasti säilytystilaa. Altaassa on reilusti laskutilaa ja peilin alla oleva hylly on kätevä tavaroille, joita käytetään usein. Puolikorkea kaappi voidaan sijoittaa eri korkeuksille matalan rakenteensa ansiosta ja sopii tästä syystä hyvin erilaisiin kylpyhuoneisiin. Pesuallaspaketti Prio 930 mm 1 521:- Alakaappi pähkinä, laatikon etureuna Plain pähkinä, vedin nro 49 kiiltävä ja pesuallas posliinia. Lisätietoja Prio-sarjasta s. 48. F3-peili 937:- 900 mm, F3-peilihylly 900 mm ja peilivalaisin pähkinä. F3-sarjan puolikorkea kaappi nro 5, 507:- 300 mm pähkinä, ovi Plain pähkinä ja vedin nro 49 kiiltävä. Lisätietoja F3-sarjasta s. 50 57. 35
PRIO/F3 Tilava jykeväilmeinen kylpyhuone. Rivi kokonaan ulosvedettäviä laatikoita ja antrasiitinharmaa ylälevy tuovat runsaasti säilytystilaa yleisilmeen jäädessä ilmavaksi. Tunnelmaa korostavat pienet, nelikulmion muotoiset Alutech-ovilla varustetut seinäkaapit, joissa on hyvä säilyttää pieniä tavaroita. Uudessa F3 plus -peilikaapissa on alavalo ja suurentava peili oven sisäpuolella Alakaapissa on vakiona kokonaan ulosvedettävä laatikko, johon kuuluu ylimääräinen sisäpuolinen laatikko. Pesuallaspaketti Prio 930 mm 1 280:- Alakaappi valkoinen, laatikon etureuna Plain valkoinen, vedin nro 58 matta ja pesuallas posliinia. Lisätietoja Prio-sarjasta s. 48. Peilikaappi F3 plus, 1 043:- 900 mm valkoinen, kaappivalaisin valkoinen, sis. alavalon ja suurentavan peilin. F3-seinäkaappi, 184:-/kpl 300 mm valkoinen, ovi Alutech, sis. nupin. F3-laatikko, 488:-/kpl 500 mm valkoinen, laatikon etureuna Plain valkoinen ja vedin nro 56 matta. Kansilevy 131:-/kpl 1 005 mm antrasiitti. Lisätietoja F3-sarjasta s. 50 57. 36
PRIO/F3 37
MILLOINKAAN EI OLE LIIAN MYÖHÄISTÄ MORNING-SARJALLE Morning-sarja on ollut Vedumin valikoimissa pisimpään. Vuosi toisensa jälkeen se on ollut yhtä suosittu. Yksi syy siihen on ajaton muoto, jota voidaan jatkuvasti uudistaa ja kehittää alkuperäisen ilmeen kuitenkaan katoamatta. Morning on nyt ulkoiselta olemukseltaan entistä tyylipuhtaampi. Varmasti myös sillä on ollut merkitystä, että kalusteet ovat niin toimivia. Esimerkiksi kuperassa alakaapissa on runsaasti tilaa, joka on kaarevien sisähyllyjen ansiosta hyödynnettävissä mahdollisimman tehokkaasti. Yhdistä F3-säilytysjärjestelmään. PESUALLAS Posliinia tai mustaa kiveä, saatavana kolmen levyisenä. A ALAKAAPPI Oven vaimennus vakiona. B YLÄOSA F3-peilit ja -peilikaapit tai alumiinikehyksiset peilit. C VALAISIN Useita loisteputkivaihtoehtoja. Suojausluokka IP 21. D LISÄSÄILYTYSTILAT F3-yläkaapit, -hyllyt, -sivukaapit sekä puolikorkeat ja korkeat kaapit. E MATERIAALIVALINNAT 25 ovea, neljä runkovaihtoehtoa kosteudenkestävästä materiaalista ja 28 vedintä. F TÄYDENNÄ kromisella Clio-lisätarvikesarjalla. G Morning-sarja ja F3-säilytysjärjestelmä toimitetaan koottuna. 38
MORNING/F3 D C G A E F B 39
40
MORNING/F3 MORNING/F3 Aikuiseen makuun sopiva klassinen kylpyhuone, jossa yhdistyvät arvokkuus ja pähkinäpinnan ja täyskiiltävien valkoisten ovien tuoma nykyaikaisuus. Laskutilaa on runsaasti altaan yhteydessä, kaapissa ja peilihyllyllä. Tilava, korkea kaappi luo valoisan vaikutelman vitriinioviensa ansiosta. Pesuallaspaketti Morning 940 mm 1 513:- Alakaappi pähkinä, ovi Shine täyskiiltävä valkoinen, vetimet nro 56 matta, posliiniallas. Lisätietoja Morning-sarjasta s. 49. F3-peili 937:- 900 mm, F3-hylly ja peilivalaisin pähkinä. Korkea F3-vitriinikaappi nro 4, 1 104:-/kpl 500 mm pähkinä, ovi Plain pähkinä, vetimet nro 56 matta. F3-sarjan sivukaappi nro 4, 617:-/kpl 300 mm pähkinä, ovi Plain pähkinä, vetimet nro 56 matta. Kansilevy 144:- 605 mm pähkinäviilua. Lisätietoja F3-sarjasta s. 50 57. 41
MORNING/F3 Pesualtaan vieressä olevista korkeista kaapeista löytyy runsaasti säilytystilaa. Nero Assoluto -graniittilevy luo huolitellun vaikutelman ja tuo runsaasti laskutilaa. Pesuallaspaketti Morning 1240 mm 2 892:- Alakaappi tammi, ovi Plain tammi, vetimet nro 63 matta, pesuallas Nero Assoluto -luonnonkiveä. Lisätietoja Morning-sarjasta s. 49. F3-peilikaappi 1 189:- 1200 mm tammi ja F3-kaappivalaisin tammi. F3-sarjan korkea kaappi nro 4, 1 244:-/kpl 500 mm tammi, ovi Plain tammi, vetimet nro 63 matta. Lisätietoja F3-sarjasta s. 50 57. 42
MORNING/F3 43
44
MORNING/F3 MORNING/F3 Tässä kylpyhuoneessa on vahva tilan tuntu. Kaksoisaltaan ansiosta kaksi henkilöä mahtuu samanaikaisesti hyvin peseytymään tai harjaamaan hampaansa. Alakaapissa on kokonaan ulosvedettävissä olevat laatikot ja vaimennin keskellä. Pesuallaspaketti Morning 1540 mm 3 236:- Alakaappi koivu, ovi Ram koivu, vetimet nro 45 matta, posliiniallas. Lisätietoja Morning-sarjasta s. 49. F3-peilikaappi 1 401:- 1500 mm koivu ja F3-kaappivalaisin koivu. Puolikorkea F3- vitriinikaappi nro 4, 799:-/kpl 500 mm koivu, ovi Alutech, nuppivedin. F3-ylälevy 147:- 1005 mm koivuviilua. Lisätietoja F3-sarjasta s. 50 57. 45
DIAL Dial on uusi sarja, jolla on elegantti ja ilmava ilme. Posliinipesualtaan pehmeä, epäsymmetrinen muoto on syntynyt sveitsiläisen kellon kellotaulun innoittamana, ja sen vasemmalla puolella on kätevä laskutila. Siitä ovat saatavana koot 450, 600 ja 900 mm, eikä siinä ole ylivuotoaukkoa. Alakaappi toimitetaan koottuna, valmiina paketteina, jotka sisältävät pesualtaan. Kapeimman mallin saa joko avohyllyllä tai kokonaan ulosvedettävällä laatikolla 300 mm. Leveämmissä malleissa on aina joko 300 tai 500 mm:n kokonaan ulosvedettävä laatikko. Valittavanasi ovat koot 960, 1260 ja 1560 mm. Sarjaan kuuluu myös säilytyskaappi, jossa on kokonaan ulosvedettävät laatikot. Laatikon etupuolet voit valita F3-järjestelmän laajasta valikoimasta. Yhdistä F3-säilytysjärjestelmään. Materiaalitiedot s. 117. Pesuallaspaketti Dial 960 mm 1 765:- Pesuallas 600 mm posliinia. Alakaappi tammea, laatikko 300 mm, laatikon etureuna Plain tammea, vedin 45 kiiltävä. F3-peilikaappi 852:- 600 mm, F3-kaappivalaisin tammea 930 mm. F3- yläkaappi 304:- 300 mm tammea, ovi Plain tammea, vedin 45 kiiltävä. Pesuallaspaketti Dial 1260 mm 2 007:- Pesuallas 600 mm posliinia. Alakaappi pähkinää, oikealla kolo pesuallasta varten, laatikko 500 mm, laatikon etureuna Plain pähkinää ja vedin nro 57 kiiltävä. F3-peili 776:- 600 mm, F3-peilivalaisin ja hylly pähkinää. Pesuallaspaketti Dial 1560 mm 2 158:- Pesuallas 900 mm posliinia. Alakaappi tammea, vasemmalla kolo pesuallasta varten, laatikko 500 mm, laatikon etureuna Plain tammea ja vedin nro 58 kiiltävä. Peili 793:- 900x1000 mm alumiinikehys, peilivalaisin 600 mm alumiinia. PESUALLAS DIAL Posliinia, valkoinen ilman ylivuotoaukkoa. Asennetaan pulteilla seinään. Lisävarusteena on saatavana muotoiltuja vesilukkoja ja avoin pohjaventtiili, kromia. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 450 130 460 600 130 470 900 130 500 PESUALLASPAKETTI DIAL 960 Runko tammea tai pähkinää. Pesuallas Dial 600 mm posliinia. Kokonaan ulosvedettävällä laatikolla 300 mm tai ilman. Kolo pesuallasta varten vasemmalla tai oikealla. Toimitetaan koottuna. Lisävarusteena on saatavana muotoiltuja vesilukkoja ja avoin pohjaventtiili, kromia. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 960 380-510 500 46
TIETOJA DIAL-SARJASTA PESUALLASPAKETTI DIAL 1260 Runko tammea tai pähkinää. Pesuallas Dial 450/600/900 mm posliinia. Kokonaan ulosvedettävä laatikko 300/500, jossa lokero pikkutavaroille. Kolo pesuallasta varten vasemmalla/oikealla. Toimitetaan koottuna. Lisävarusteena on saatavana muotoiltuja vesilukkoja ja avoin pohjaventtiili, kromia. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 1260 380-510 500 PESUALLASPAKETTI DIAL 1560 Runko tammea tai pähkinää. Pesuallas Dial 450 tai 900 mm posliinia. Kokonaan ulosvedettävä laatikko 500 mm, jossa lokero pikkutavaroille. Kolo pesuallasta varten vasemmalla/oikealla. Toimitetaan koottuna. Lisävarusteena on saatavana muotoiltuja vesilukkoja ja avoin pohjaventtiili, kromia. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 1560 380-510 500 DIAL-SÄILYTYSKAAPPI Runko tammea tai pähkinää. Kokonaan ulosvedettävät laatikot 300/500 mm, jossa lokero pikkutavaroille. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 960 380 500 1260 380 500 1560 380 500 VESILUKKO Vesilukko pyöreä tai Square kytkettäväksi seinään, kromia. POHJAVENTTIILI Avoin pohjaventtiili, tarkoitettu pesualtaille ilman ylivuotoaukkoa. Kromia PEILIT ALUMIINIKEHYKSELLÄ JA VALAISIMELLA S. 66 67 Kaikki mitat ovat kokonaismittoja millimetreinä. 47
PRIO Tästä vuodesta alkaen Prio-pesuallas on saatavana ruotsalaisvalmisteisesta posliinista. Myös laskutiloja on suurennettu entisestään. Pesualtaan muotoilu on järeä, ja sen etureuna on muodoltaan tyylipuhdas ja linjakas. Saatavana ovat leveydet 530, 630 ja 930 mm. Alakaapissa on ulosvedettävä laatikko, jossa vaimennettu sulkijamekanismi ja sisäpuolinen laatikko. Leveyksiin 530 ja 630 mm on vaihtoehtona myös ovi, jossa vaimennettu sulkijamekanismi. Yhdistä F3-säilytysjärjestelmään. Toimitetaan koottuna. Materiaalitiedot s. 117. Pesuallaspaketti Prio 530 mm 1 031:- Alakaappi tammea, laatikon etureuna Plain tammea, vedin nro 46 matta ja pesuallas posliinia. F3-peilikaappi 547:- 500 mm tammea, kaappivalaisin 500 mm alumiinia. Pesuallaspaketti Prio 630 mm 972:- Alakaappi pähkinää, ovi Plain pähkinää, vedin nro 60 matta, posliiniallas. F3-peilikaappi 896:- 600 mm kaksi peiliä ja kaappivalaisin 500 mm pähkinää. Pesuallaspaketti Prio 930 mm 1 492:- Alakaappi koivua, ovi Plain koivua, vedin nro 58 matta, posliiniallas. F3-peili 782:- 900 mm hylly ja peilivalaisin koivua. PESUALLASPAKETTI PRIO 530 Runko valkoinen, koivu tai tammi. Ulosvedettävä laatikko, jossa vaimennettu sulkijamekanismi ja sisäpuolinen laatikko tai ovi. Laatikossa on tilanjakaja. Pesuallas posliinia. Toimitetaan koottuna. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 530 705 430 PESUALLASPAKETTI PRIO 630 Runko valkoinen, koivu tai tammi. Ulosvedettävä laatikko, jossa vaimennettu sulkijamekanismi ja sisäpuolinen laatikko tai ovet. Laatikossa on tilanjakaja. Pesuallas posliinia. Toimitetaan koottuna. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 630 705 435 PESUALLASPAKETTI PRIO 930 Runko valkoinen, koivu tai tammi. Ulosvedettävä laatikko, jossa vaimennettu sulkijamekanismi ja sisäpuolinen laatikko. Laatikossa on tilanjakaja. Pesuallas posliinia. Toimitetaan koottuna. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 930 705 445 Kaikki mitat ovat kokonaismittoja millimetreinä. 48
TIETOJA PRIO, MORNING-SARJASTA MORNING Pesuallas ruotsalaisvalmisteista posliinia tai luonnonkiveä eli Nero Assoluto -graniittia. Saatavana leveydet 940, 1 240 ja 1 540 mm. Alakaapissa on ovet, joissa vaimennettu sulkijamekanismi. 1 540 mm:n levyinen pesuallas on kaksoisallas, ja siinä on ovien lisäksi kaksi ulosvedettävää laatikkoa. Yhdistä F3-säilytysjärjestelmään. Toimitetaan koottuna. Materiaalitiedot s. 117. Pesuallaspaketti Morning 940 mm 1 544:- Alakaappi pähkinää, ovi Plain pähkinää, vetimet nro 45 matta, posliiniallas. Peili 736:- 900x600 mm alumiinikehys, peilivalaisin 600 mm, alumiinia. Pesuallaspaketti Morning 1240 mm 1 997:- Alakaappi koivua, ovi Ram koivua, vetimet nro 48 matta, posliiniallas. F3-peili 934:- 1200 mm hylly ja peilivalaisin koivua. Pesuallaspaketti Morning 1540 mm 2 860:- Alakaappi tammea, ovi/laatikon etureuna Plain lämpimänharmaa, vedin nro 61 matta, posliiniallas. F3-peilikaappi 1 401:- 1500 mm tammea ja F3-kaappivalaisin tammea. PESUALLASPAKETTI MORNING 940 Runko valkoinen, koivu tai tammi. Pesuallas posliinia tai Nero Assoluto -luonnonkiveä, posliiniallas. Toimitetaan koottuna. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 940 posliini 690 500 luonnonkivi 660 PESUALLASPAKETTI MORNING 1240 Runko valkoinen, koivu tai tammi. Pesuallas posliinia tai Nero Assoluto -luonnonkiveä, posliiniallas. Toimitetaan koottuna. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 1240 posliini 690 500 luonnonkivi 660 PESUALLASPAKETTI MORNING 1540 Runko valkoinen, koivu tai tammi. Pesuallas posliinia tai Nero Assoluto -luonnonkiveä, posliiniallas. Kaksi ulosvedettävää laatikkoa, joissa tilanjakaja ja kaksi lokeroa pikkutavaroille. Toimitetaan koottuna. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 1540 posliini 690 510 kaksi luonnonkivi 660 Kaikki mitat ovat kokonaismittoja millimetreinä. 49
F3-SÄILYTYSJÄRJESTELMÄ F3-järjestelmän avulla on helppo luoda persoonallisia säilytysratkaisuja. Järjestelmän eri osia on saatavana monen korkuisena, levyisenä, syvyisenä ja kokoisena. Tämän vuoden uutuuksia ovat matalan mallinen korkea ja puolikorkea kaappi. Olemme myös laajentaneet valikoimaamme laatikolla, josta on saatavana kaksi leveyttä. Voit valita vapaasti haluamasi kaikki osat sopivat toisiinsa. F3-sarjan laatikot ja ovet ovat lisäksi vaimennettuja, minkä ansiosta ne sulkeutuvat äänettömästi. Sarjaan kuuluu myös peilejä ja valaisimia. Kaapit toimitetaan valmiiksi koottuina ovineen ja laatikkoineen. Laatikon pidätin saatavana lisävarusteena. Materiaalitiedot s. 117. F3-YLÄVITRIINIKAAPPI Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Vitriiniovi ja kaksi irrotettavaa lasihyllyä. F3-YLÄKAAPPI Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Ovi ja kaksi irrotettavaa lasihyllyä. F3-YLÄVITRIINIKAAPPI Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Vitriiniovi ja kaksi irrotettavaa lasihyllyä. F3-LAATIKKO Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Lokero pikkutavaroille. F3-SIVUKAAPPI 1 Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Ovi, yksi irrotettava hylly ja laatikko, jossa lokero pikkutavaroille. F3-SARJAN SIVUKAAPPI 2 Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Kaksi laatikkoa, kaksi lokeroa pikkuesineille ja tilanjakaja. F3-SARJAN SIVUKAAPPI 4 Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Ovi ja yksi irrotettava hylly. F3-SARJAN PUOLIKORKEA KAAPPI 1 Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Kaksi ovea, kaksi irrotettavaa hyllyä ja laatikko, jossa lokero pikkutavaroille. F3-SARJAN PUOLIKORKEA KAAPPI 2 Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Ovi, yksi irrotettava hylly, kaksi laatikkoa, kaksi lokeroa pikkutavaroille ja tilanjakaja. 50 F3-SARJAN PUOLIKORKEA KAAPPI 3 Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Ovi, yksi irrotettava hylly, kaksi laatikkoa, kaksi lokeroa pikkutavaroille ja tilanjakaja. F3-SARJAN PUOLIKORKEA VITRIINI- KAAPPI 4 JA 5 Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Yksi ovi. Nro 4, yksi kiinteä hylly ja kaksi irrotettavaa hyllyä. Nro 5 matala malli, jossa kolme lasihyllyä. F3-SARJAN PUOLIKORKEA KAAPPI 4 JA 5 Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Yksi ovi. Nro 4, yksi kiinteä hylly ja kaksi irrotettavaa hyllyä. Nro 5 matala malli, jossa kolme lasihyllyä.
TIETOJA F3-SARJASTA F3-SARJAN KORKEA KAAPPI 1 Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Kaksi ovea, kaksi irrotettavaa hyllyä ja laatikko, jossa lokero pikkutavaroille. F3-SARJAN KORKEA KAAPPI 2 Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Ovi, kaksi irrotettavaa hyllyä ja kaksi laatikkoa, joissa tilanjakaja ja lokero pikkutavaroille. F3-SARJAN KORKEA KAAPPI 3 Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Ovi, kaksi irrotettavaa hyllyä ja kaksi laatikkoa, joissa tilanjakaja ja lokero pikkutavaroille. F3-SARJAN KORKEA KAAPPI 4 JA 5 Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Kaksi ovea. Nro 4, kaksi irrotettavaa hyllyä. Nro 5 matala malli, jossa neljä lasihyllyä. F3-SARJAN KORKEA VITRIINIKAAPPI 1 Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Ovi, kaksi irrotettavaa hyllyä ja kaksi laatikkoa, joissa tilanjakaja ja lokero pikkutavaroille. F3-SARJAN KORKEA VITRIINIKAAPPI 2 Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Ovi, kaksi irrotettavaa hyllyä ja kaksi laatikkoa, joissa tilanjakaja ja lokero pikkutavaroille. F3-SARJAN KORKEA VITRIINIKAAPPI 3 Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Ovi, kaksi irrotettavaa hyllyä ja kaksi laatikkoa, joissa tilanjakaja ja lokero pikkutavaroille. F3-SARJAN KORKEA VITRIINIKAAP- PI 4 JA 5 Saatavana leveydet 300 mm ja 500 mm. Kaksi ovea. Nro 4, kaksi irrotettavaa hyllyä. Nro 5 matala malli, jossa neljä lasihyllyä. 51
F3-SARJAN PEILIKAAPPI JA PEILIT F3-sarjan peilikaapeissa ja peileissä on valittavana useita eri leveyksiä, materiaaleja ja värejä. Peilikaappien rungoissa ovat valittavana värit valkoinen, koivu, tammi ja pähkinä. Sama koskee valaistusta, mutta täällä valittavana on koko värivalikoimamme. Tämän vuoden uutuus on peilikaappi F3 plus, jossa on sisäpuolella suurentava peili ja sisäänrakennettu alavalo. Materiaalitiedot s. 117. 52
TIETOJA F3-SARJASTA FAKTA F3 F3-PEILIKAAPPI 500 MM Kaappivalaisin 500 mm alumiinia. F3-PEILIKAAPPI 600 MM F3-kaappivalaisin tammi Saatavana myös plus-mallisena, jossa on lisäksi myös alavalo ja suurentava peili toisen peilioven sisäpuolella. F3-PEILIKAAPPI 600 MM, 2 PEILIÄ F3-kaappivalaisin pähkinä. Saatavana myös plusmallisena, jossa on lisäksi myös alavalo ja suurentava peili toisen peilioven sisäpuolella. F3-PEILIKAAPPI 900 MM F3-kaappivalaisin valkoinen. Saatavana myös plusmallisena, jossa on lisäksi myös alavalo ja suurentava peili toisen peilioven sisäpuolella. F3-PEILIKAAPPI 1 200 MM F3-kaappivalaisin pähkinä. Saatavana myös plusmallisena, jossa on lisäksi myös alavalo ja suurentava peili toisen peilioven sisäpuolella. F3-PEILIKAAPPI 1 500 MM F3-kaappivalaisin lämpimänharmaa. Saatavana myös plus-mallisena, jossa on lisäksi myös alavalo ja suurentava peili toisen peilioven sisäpuolella. F3-PEILI 600 MM Hylly ja peilivalaisin valkoinen. F3-PEILI 900 MM Hylly ja peilivalaisin koivu. F3-PEILI 1 200 MM Hylly ja peilivalaisin tammi. F3-PEILI 1 500 MM Hylly ja peilivalaisin pähkinä. F3-PEILIKAAPPI PLUS Plus-mallissa on sisäänrakennettu alavalo T5-loisteputkella ja suurentava peili toisen peilioven sisäpuolella. Toimitetaan ainoastaan yhdessä F3-peilivalaisimen kanssa. PISTORASIA 230 V Sijoitetaan peilikaappiin. 53
F3-SÄILYTYSJÄRJESTELMÄ F3-YLÄKAAPPI Runko valkoinen, koivu tai tammi. Yläkaappi 300 x 300 mm vain Alutech-ovella varustettuna. Yläkaapit 300 ja 500 mm myös vitriiniovella varustettuna. Toimitetaan koottuna. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 300 300 160 300 640 160 500 640 160 F3-LAATIKKO Runko valkoinen, koivu tai tammi. Laatikossa lokero pikkuesineille. Voidaan sijoittaa lattialle tai ripustaa seinään. Toimitetaan koottuna. Lisävarusteena kansilevy. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 300 322 390 500 322 390 F3-SARJAN SIVUKAAPIT 1, 2, 4. LEVEYS 300 MM. Runko valkoinen, koivu tai tammi. Ovi ja kokonaan ulosvedettävä laatikko vaimennetut. Toimitetaan koottuna. Lisävarusteena kansilevy. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 300 640 390 F3-SARJAN SIVUKAAPIT 1, 2, 4. LEVEYS 500 MM. Runko valkoinen, koivu tai tammi. Ovi ja kokonaan ulosvedettävä laatikko vaimennetut. Toimitetaan koottuna. Lisävarusteena kansilevy. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 500 640 390 F3-SARJAN PUOLIKORKEAT KAAPIT 1, 2, 3, 4. LEVEYS 300 MM. Runko valkoinen, koivu tai tammi. Ovi ja kokonaan ulosvedettävä laatikko vaimennetut. Puolikorkea kaappi 4 myös vitriiniovella varustettuna. Toimitetaan koottuna. Lisävarusteena kansilevy. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 300 1088 390 F3-SARJAN PUOLIKORKEAT KAAPIT 1, 2, 3, 4. LEVEYS 500 MM. Runko valkoinen, koivu, tammi tai pähkinä. Ovi ja kokonaan ulosvedettävä laatikko vaimennetut. Puolikorkea kaappi 4 myös vitriiniovella varustettuna. Toimitetaan koottuna. Lisävarusteena kansilevy. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 500 1088 390 F3-SARJAN PUOLIKORKEA KAAPPI 5 Runko valkoinen, koivu, tammi tai pähkinä. Kokonainen ovi tai vitriiniovi, saatavana leveydet 300 mm tai 500 mm. Toimitetaan koottuna. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 300 1088 160 500 1088 160 F3-KANSILEVY Saatavana valkoinen ja värillinen sekä koivu-, tammi- tai pähkinäviilu. Puolikorkeisiin kaappeihin, laatikoihin ja sivukaappeihin. LEVEYS PAKSUUS SYVYYS 305, 505, 19 395 605, 1005 19 395 54
TIETOJA F3-SARJASTA F3-SARJAN KORKEAT KAAPIT 1, 2, 3, 4. LEVEYS 300 MM. Runko valkoinen, koivu tai tammi. Ovi ja kokonaan ulosvedettävä laatikko vaimennetut. Toimitetaan koottuna. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 300 1728 390 F3-SARJAN KORKEAT VITRIINIKAAPIT 1, 2, 3, 4. LEVEYS 300 MM. Runko valkoinen, koivu, tammi tai pähkinä. Ovi ja kokonaan ulosvedettävä laatikko vaimennetut. Toimitetaan koottuna. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 300 1728 390 F3-SARJAN KORKEAT KAAPIT 1, 2, 3, 4. LEVEYS 500 MM. Runko valkoinen, koivu, tammi tai pähkinä. Ovi ja kokonaan ulosvedettävä laatikko vaimennetut. Toimitetaan koottuna. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 500 1728 390 F3-SARJAN KORKEAT VITRIINIKAAPIT 1, 2, 3, 4. LEVEYS 500 MM. Runko valkoinen, koivu, tammi tai pähkinä. Ovi ja kokonaan ulosvedettävä laatikko vaimennetut. Toimitetaan koottuna. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 500 1728 390 55
F3-SÄILYTYSJÄRJESTELMÄ F3-SARJAN KORKEA KAAPPI 5 Runko valkoinen, koivu, tammi tai pähkinä. Kokonainen ovi tai vitriiniovi, saatavana leveydet 300 mm tai 500 mm. Toimitetaan koottuna. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 300 1728 160 500 1728 160 F3-PEILIKAAPPI Runko valkoinen, koivu, tammi tai pähkinä. Kaksipuoliset peiliovet. Kaapissa oikealle tai vasemmalle avautuva ovi, leveys 500 ja 600 mm. Lasihyllyt ja vaimennettu sulkijamekanismi. Toimitetaan koottuna. 230 V -pistorasia saatavana lisävarusteena. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 500 640 150 600 640 150 900 640 150 1200 640 150 1500 640 150 F3-PEILIKAAPPI PLUS Runko valkoinen, koivu, tammi tai pähkinä. Kaksipuoliset peiliovet. Kaapissa oikealle tai vasemmalle avautuva ovi, leveys 600 mm. Lasihyllyt ja vaimennettu sulkijamekanismi. Plus-mallissa siäänrakennettu alavalo T5-loisteputkella sekä suurentava peili toisen peilioven sisäpuolella. Toimitetaan ainoastaan yhdessä F3-kaappivalaisimen kanssa. Toimitetaan koottuna. 230 V -pistorasia saatavana lisävarusteena. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 600 640 150 900 640 150 1200 640 150 1500 640 150 F3-KAAPPIVALAISIN Saatavana valkoinen ja värillinen sekä koivu-, tammi- tai pähkinäviilu. T5-loisteputki. Suojausluokka IP21. LEVEYS PAKSUUS SYVYYS 630 35 260 930 35 260 1230 35 260 1530 35 260 KAAPPIVALAISIN 500 Alumiininen loisteputkivalaisin, joka valaisee sekä ylös- että alaspäin. 2 x 11 W:n PL-S-loisteputki. Suojausluokka IP21. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 500 38 236 KAAPPIVALAISIN 600 Alumiininen loisteputkivalaisin, joka valaisee sekä ylös- että alaspäin. 2 x 11 W:n PL-S-loisteputki. Suojausluokka IP21. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 600 38 236 KAAPPIVALAISIN 370 T5-loisteputki. 8 W:n alumiininen loisteputkivalaisin 370 mm, varrellinen. Suojausluokka IP21. 56
TIETOJA F3-SARJASTA F3-PEILI Alaosassa lauhdetta poistava alumiinilista. Valaisin ja hylly ovat lisävarusteita. LEVEYS KORKEUS PAKSUUS 600 717 4 900 717 4 1200 717 4 1500 717 4 F3-PEILIVALAISIN Saatavana valkoinen ja värillinen sekä koivu-, tammi- tai pähkinäviilu. T5-loisteputki. Tarvittaessa varustettuna 230 V:n pistorasialla. Suojausluokka IP21. LEVEYS PAKSUUS SYVYYS 600 35 170 900 35 170 1200 35 170 1500 35 170 F3-HYLLYT Saatavana valkoinen ja värillinen sekä koivu-, tammi- tai pähkinäviilu. Sopii peilin alle tai seinähyllyksi. Piilotetut kiinnityshelat. LEVEYS PAKSUUS SYVYYS 300 35 130 600 35 130 900 35 130 1200 35 130 1500 35 130 PYYKKIKORI Kromia. Sopii F3-sarjan sivukaappeihin ja korkeisiin kaappeihin nro 4. LEVEYS KORKEUS SYVYYS 289 543 251 LAATIKON PIDÄTIN Pidätin Dial-, F3-, Prio-, Morning- ja Sanity-sarjan laatikoihin, asennetaan laatikon alle. Ei sovi Prioallaskaappien sisäpuoliseen laatikkoon. 230 V:N PISTORASIA Pistorasia sijoitettavaksi kaapin sisään. PEILIT ALUMIINIKEHYKSELLÄ JA VALAISIMELLA S. 66 67 Kaikki mitat ovat kokonaismittoja millimetreinä. 57
OVET F3-, Dial-, Prio- ja Morning-sarjoihin on saatavana monenlaisia ovia. Shine on kalvopinnoitettu, täyskiiltävä valkoinen ja tunnelmaltaan nykyaikainen. Ram on klassinen peiliovi. Plain on tyylipuhdas, ja sitä on saatavana puisena ja monen sävyisenä. Alutech-ovi luo valoisan ja modernin vaikutelman. Materiaalitiedot s. 117. 58
OVET SHINE Kalvopinnoitettu täyskiiltävä valkoinen ovi MDF-levyä. RAM Kalvopinnoitettu valkoinen kehysovi MDF-levyä, massiivikoivua, -tammea tai -pähkinäpuuta. PLAIN Sileä ovi, jossa viistetyt reunat. Saatavana valkoinen, värillinen, mattalakattu koivu-, tammi- tai pähkinäviilu. Enemmän värinäytteitä sävynumeroineen s. 61. ALUTECH Alumiinikehys ja huurrelasi. Saatavissa F3-sarjan korkeaan kaappiin, puolikorkeaan kaappiin nro 4 ja yläkaappiin. 59
VALINTAMAHDOLLISUUDET Vedumin kalustesarjoissa on paljon valinnanvaraa, kun on kyseessä materiaali ja värisävyt. Plain-ovi, valaisimet, hyllyt ja kansilevyt ovat saatavissa koivu-, tammi- ja jalopuuviiluisina ja 16:n eri värisenä. S-kirjain NCS-koodin edessä tarkoittaa, että väri ei sisällä kadmiumia eikä lyijyä, vaan ainoastaan ympäristöä saastuttamattomia väriaineita. Materiaalitiedot s. 117. 60
VÄRIT F20 VALKOINEN F44HARMAA F58 LÄMPIMÄNHARMAA F51 VANILANVALKOINEN NCS S 0500-N NCS S 3000-N NCS S 2502- Y NCS S 1005-Y20R KIILTÄVÄ 35 KIILTÄVÄ 35 KIILTÄVÄ 15 KIILTÄVÄ 15 F3-KANSILEVY F3-SARJAN PUOLIKORKEAAN KAAPPIIN Saatavana valkoinen ja värillinen sekä koivu-, tammitai pähkinäviilu. F54 SITRUUNANKELTAINEN F60 VAALEA OLIIVI F61 TURKOOSI F67 LAGUUNI NCS S 1020 Y NCS S 2010-G90Y NCS S 2005-B50G NCS S 2040-B40G KIILTÄVÄ 35 KIILTÄVÄ 15 KIILTÄVÄ 15 KIILTÄVÄ 15 F63 CAPPUCCINO NCS S 3010- Y20R KIILTÄVÄ 15 F62 NOUGAT NCS S 5010-Y50R KIILTÄVÄ 15 F59 ANTRASIITINHARMAA NCS S 6500-N KIILTÄVÄ 15 F69 MUNAKOISO NCS S 7020-R40B KIILTÄVÄ 15 F3-PEILIVALAISIN/HYLLY Saatavana valkoinen ja värillinen sekä koivu-, tammitai pähkinäviilu. F66 RAPSINKELTAINEN F64 ORANSSI F56 TOMAATINPUNAINEN F70 MUSTA NCS S 0560-G90Y NCS S 1080-Y50R NCS S 3060-Y80R NCS S 9000 KIILTÄVÄ 15 KIILTÄVÄ 15 KIILTÄVÄ 35 KIILTÄVÄ 15 F3-KAAPPIVALAISIN Saatavana valkoinen ja värillinen sekä koivu-, tammi- tai pähkinäviilu. KOIVU TAMMI PÄHKIN 61
VETIMET JA NUPIT Käytä vetimiä ja nuppeja valitessasi lähtökohtana omaa ja kylpyhuoneesi tyyliä. Vedumin laajassa valikoimassa on monia vaihtoehtoja. Onko vetimien ja nuppien oltava mieluummin klassisia vai nykyaikaisia? Ota huomioon myös, haluatko pysty- vai vaakasuorat vetimet. Porausohjaimiemme avulla helat on yksinkertaista asentaa haluamallasi tavalla. 62
VETIMET 58 KIILTÄVÄ CC 320 58 MATTA CC 320 57 KIILTÄVÄ CC 224 56 KIILTÄVÄ CC 32 57 MATTA CC 224 56 MATTA CC 32 50 KIILTÄVÄ CC 288 50 MATTA CC 288 49 KIILTÄVÄ CC 160 48 KIILTÄVÄ CC 96 49 MATTA CC 160 48 MATTA CC 96 63 MATTA CC 192 62 MATTA CC 128 46 KIILTÄVÄ CC 224 60 KIILTÄVÄ L 70 46 MATTA CC 224 60 MATTA L 70 45 KIILTÄVÄ CC 128 44 KIILTÄVÄ CC 64 61 KIILTÄVÄ CC 128 45 MATTA CC 128 44 MATTA CC 64 61 MATTA CC 128 63 47 KIILTÄVÄ 47 MATTA 52 KIILTÄVÄ 52 MATTA
LISÄVARUSTEET Tiettyihin kylpyhuoneen tavaroihin on päästävä helposti käsiksi. Tällaisia tavaroita ovat saippuat, hammasharjat ja pyyhkeet. Samalla on tärkeää, että tavarat pysyvät helposti järjestyksessä. Vedumin valikoimassa on lisätarvikkeita, joiden avulla pystyt järjestämään kylpyhuoneen päivittäin käytettävät tavarat kauniisti ja käytännöllisesti. 64
LISÄVARUSTEET CLIO PYYHERENGAS PYYHETANKO 540 MM HAMMASHARJATELINE PYYHEKOUKKU LASIHYLLY 600 MM SAIPPUA-ANNOSTELIJA WC-PAPERITELINE WC-HARJASETTI 65
ALUMIINIKEHYKSISET PEILIT Valikoimassamme on olemukseltaan neutraaleja peilejä ja valaisimia, jotka sopivat yhteen useimpien tuotteidemme kanssa. ALUMIINIKEHYKSINEN PEILI 600x600 mm. Peilivalaisin 370 mm alumiinia. ALUMIINIKEHYKSINEN PEILI 900x600 mm. Peilivalaisin 370 mm alumiinia. ALUMIINIKEHYKSINEN PEILI 1200x600 mm. Peilivalaisin 600 mm alumiinia. ALUMIINIKEHYKSINEN PEILI 1500x600 mm. Peilivalaisin 2x370 mm alumiinia. ALUMIINIKEHYKSINEN PEILI 900x1000 mm. Peilivalaisin 370 mm alumiinia. ALUMIINIKEHYKSINEN PEILI 1200x1000 mm. Peilivalaisin 600 mm alumiinia. ALUMIINIKEHYKSINEN PEILI 1500x1000 mm. Peilivalaisin 2x370 mm alumiinia. 66
ALUMIINIKEHYKSISET PEILIT ALUMIINIKEHYKSINEN PEILI Laadukas peili, jossa on alumiinikehys. Käännettävä, piilotettu kiinnitys. Seitsemän kokoa. LEVEYS KORKEUS 600 600 900 600 1200 600 1500 600 900 1000 1200 1000 1500 1000 VALAISIN Loisteputki-peilivalaisin voidaan asentaa peiliin, jossa on alumiinikehys. Saatavana leveydet 370 mm, 8 W, tai 600 mm, 13 W. Suojausluokka IP21. Täysvärinen T5-loisteputki, lämpimänvalkoinen 830. 67
SANITY ANTAA SINULLE VAPAUDEN VALITA Sanity-sarja on tyylipuhdasta ja samalla jykevää italialaista muotoilua. Se rakentuu moduuleille, joten sinulla on vapaus luoda juuri itsellesi sopiva ratkaisu. Valintamahdollisuuksia lisää myös se, että pesualtaita on kuutta leveyttä. Näin ollen Sanity-sarja sopii sekä suuriin että pieniin kylpyhuoneisiin. Valitse omasi viidestä värisävystä lämpimästä puu-kuvioisesta täyskiiltävään valkoiseen ja mustaan. Käytännöllisiä ominaisuuksia ovat kokonaan ulosvedettävät laatikot, joissa on vaimennettu sulkijamekanismi, sekä vakiona laatikoissa oleva tilanjakaja. POSLIINIALLAS Kuusi muunnelmaa. A ALAKAAPPI Varustettu pesuallaskololla. Vaimennettu, kokonaan ulosvedettävä laatikko, jossa on tilanjakaja. B YLÄOSA Sanity-peilikaappi tai alumiinikehyksiset peilit. C VALAISIN Useita loisteputkivaihtoehtoja. Suojausluokka IP 21. D LISÄSÄILYTYSTILAT Sanity-sarjan korkea vitriinikaappi, vitriiniseinäkaappi, säilytyskaappi tai alakaappi ilman pesuallaskoloa. MATERIAALIVALINNAT: foliopinnoite seuraavissa väreissä: vaalea tammi, pähkinä, punainen eebenpuu, valkoinen ja musta. Sis. vetimet nro 58, matta. E F Sanity-sarjan tuotteet toimitetaan koottuna. 68
SANITY E D C A B E F 69
70
SANITY SANITY Kylpyhuone muotoa ja trendikkyyttä arvostavalle elämästä nautiskelijalle. Pelkistetyt pinnat ja täyskiiltävät mustat kaapit tehostavat tyylipuhdasta vaikutelmaa. Vaikutelman pehmentämiseksi kylpyhuoneen toisen puolen peittää setripuuseinä. Kaksoisaltaat ja korkeat peilit ovat käytännöllisiä yksityiskohtia. Nelikulmion muotoinen Sanity 470 mm 206:-/kpl. Pesuallas posliinia. Pesualtaan alakaappi 619:-/kpl 1000 mm, täyskiiltävä musta, vetimet. Alakaappi 543:-/kpl 1000 mm, täyskiiltävä musta, vetimet. Ylävitriinikaappi 335:-/kpl 500 mm, täyskiiltävä musta, nuppivedin. Lisätietoa Sanity-sarjasta sivuilla 80 81. Peili 736:-/kpl 600x900 mm alumiinikehys, peilivalaisin 600 mm alumiinia. Lisätietoja muista peileistä ja valaisimista s. 66 67. 71
72
SANITY SANITY Ilmava, tyylipuhdas ja elegantti ympäristö vaaleaa tammea. Vetolaatikoissa, joissa on vakiona tilanjakaja, on myös vaimennettu sulkijamekanismi. Lisäksi ne ovat kokonaan ulosvedettäviä, jolloin koko laatikko on hyödynnettävissä. Seinäkaapin Alutech-ovi vahvistaa kevyttä ja valoisaa vaikutelmaa. Sanity 520 mm 719:- SA02-pesuallas posliinia. Alakaappi 468:- 500 mm, vaaleaa tammea, vetimet. Peilikaappi 628:- Vaaleaa tammea, 500 mm, kaappivalaisin 370 mm. Säilytyskaappi 597:-/kpl 500 mm, vaaleaa tammea, vetimet. Vitriinikaappi 335:- 500 mm. Lisätietoja Sanity-sarjasta s. 80 81. 73
SANITY Sanity-sarja vie kylpyhuoneen vapauden askelta pitemmälle. Sarja rakentuu moduuleille, joten sinulla on vapaus luoda juuri itsellesi sopiva ratkaisu. Tässä olemme päätyneet rakentamaan seinäkaapeista rivin. Säilytystilaa on runsaasti sekä kaapeissa että niiden päällä. Toimivaa kylpyhuonetta täydentää kaksinkertainen pesuallas ja leveä peili, jossa on kaksi valaisinta. Sanity 720 mm 887:-/kpl. SA02-pesuallas posliinia. Alakaappi 529:-/kpl 700 mm, punaista eebenpuuta, vetimet. Säilytyskaappi 771:-/kpl 1000 mm, punaista eebenpuuta, vetimet. Lisätietoja Sanity-sarjasta s. 80 81. Peili 539:- 1500x600 mm, alumiinikehys. Peilivalaisin 300:-/kpl 370 mm alumiinia. Lisätietoja muista peileistä ja valaisimista s. 66 67. 74
SANITY 75
76
SANITY SANITY Seinään kiinnitetty pesuallas luo puhtaan ja pelkistetyn vaikutelman. Pesualtaan molemmilla puolilla olevan laskutilan ja sisäänrakennetun säilytystilan ansiosta kylpyhuone on myös käytännöllinen. Tässä on paljon toimintoja pienessä tilassa. Sanity 720 mm 887:- SA02-pesuallas posliinia, ilman sekoitinta ja vesilukkoa. Korkea vitriinikaappi 656:-/kpl 500 mm, täyskiiltävä valkoinen. Lisätietoja Sanity-sarjasta s. 80 81. Peili 644:- 600x600 mm alumiinikehys, peilivalaisin 600 mm alumiinia. Lisätietoja muista peileistä ja valaisimista s. 66 67. 77
SANITY Sanity-sarjaa on saatavana viiden sävyisenä. Tässä Sanity lämpimänä ja tyylikkäänä pähkinä mallina aasialaisvaikutteisessa ympäristössä. Tasapainoinen ja sopusointuinen kylpyhuone. Sanity 1020 mm 1 263:- SA02-pesuallas posliinia. Pesualtaan alakaappi 619:- 1000 mm, pähkinäpuuta, vetimet. Alakaappi 543:- 1000 mm, pähkinäpuuta, vetimet. Lisätietoja Sanitysarjasta s. 80 81. Peili 844:- 1200x600 mm alumiinikehys, peilivalaisin 600 mm alumiinia. Lisätietoja muista peileistä ja valaisimista s. 66 67. 78
SANITY 79
SANITY Sanity-sarjaa on saatavana viidellä eri kokoonpanolla. Kaapeissa on vaimennetut, kokonaan ulosvedettävät laatikot, tilanjakaja ja alumiiniset vakiovetimet. Sarjaan kuuluu myös peilikaappi, ylävitriinikaappi ja korkea vitriinikaappi. Sanity-sarjan tuotteet toimitetaan koottuna. SA02-pesualtaissa ei ole ylivuotoaukkoa, ja niitä on saatavana neljää kokoa. Pyöreissä ja neliön muotoisissa pesualtaissa on ylivuotoaukko, ja altaat sijoitetaan alakaapin päälle. Materiaalitiedot s. 117. Sanity 400 mm 460:- SA02-pesuallas posliinia. Peilikaappi 628:- 500 mm valkoinen, kaappivalaisin 370 mm alumiinia. Sanity 520 mm 719:- Pesuallas SA02 posliinia. Alakaappi 468:- 500 mm täyskiiltävä valkoinen. Peilikaappi 536:- 500 mm kaappivalaisin 500 mm, alumiinia. Korkea vitriinikaappi 656:- 500 mm täyskiiltävä valkoinen. Sanity 1020 mm 1263:- SA02-pesuallas posliinia. Alakaappi 619:- 1000 mm vaalea tammi, sis. vetimet. Tukijalat 32:-/kpl alumiinia. Kaksi peilikaappia 628:-/kpl 500 mm vaalea tammi, kaappivalaisin 370 mm alumiinia. OVET JA RUNGOT KOKONAAN ULOSVEDETTÄVÄ LAATIKKO Pähkinä ja vaalea tammea. Vaimennettujen, kokonaan ulosvedettävien laatikoiden ja tilanjakajan ansiosta laatikot voidaan jakaa käytännöllisesti osiin, mikä on sarjan standardiominaisuus. Täyskiiltävä valkoinen, musta tai punainen eebenpuu. 80