12.3.2015. Vuoden aikana tehtiin neljä ulkomaan matkaa, jotka suuntautuivat Prahaan, Laatokalle ja Ääniselle, Islantiin sekä Normandiaan.



Samankaltaiset tiedostot
RIL-SENIORIT KERTOMUS RIL-SENIORIEN TOIMINNASTA VUONNA 2013 YLEISTÄ

RIL-SENIORIT

RIL-SENIORIT KERTOMUS RIL-SENIORIEN TOIMINNASTA VUONNA 2011 YLEISTÄ

TOIMINTAKERTOMUS 2006

SENIORIKUULUMISIA 3/2012

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

KERTOMUS RIL-SENIORIEN TOIMINNASTA VUONNA 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2012

(Varsinais-S) (Vaasa)

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki,

RIL-Seniorit. Lounais-Suomen alueosasto

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

Tampere Pöytäkirja 1/ ( 9) Eläkeläisvaltuusto Kokouksen sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän valitseminen

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13

PÖYTÄKIRJA

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

MESTARIHIIHTO haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä.

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE

METSÄLIITTO OSUUSKUNTA PÖYTÄKIRJA 89 Edustajisto. Y-tunnus (7) Metsätapiolan auditorio, Revontulentie 6, Espoo

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

SENIORIKUULUMISIA 2/2012

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous VANHEMPAINYHDISTYS

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

MA-luokat 102 srj. B-luokka 102 srj

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0

RI Oulun Tulli ohjelma

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT

päivitetty klo 8.50

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

Pm-pilkki henkilökohtaiset tulokset

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

SENIORIKYSELY 2013 SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Oulun piirin avoimet katsastukset

Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 50 tikan kilpailu Raumalla, järj. Rauman Tikka ry

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

SENIORIKUULUMISIA 3/2013

Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille.

Hassen 7/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset ( ) Maraton

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI,

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Reserviupseeriliiton ampumamestaruuskilpailut. Tuusula, Hyvinkää

Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 ( ) Maraton

Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Suonteen kalastusalueen vuosikokous klo PÄYTÄKIRJA

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

TOIMINTASUUNNITELMA

Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015

Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla

Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 125 tikan kilpailu Raumalla, järj. Rauman Tikka ry

Transkriptio:

1 Liite 3 12.3.2015 KERTOMUS RIL-SENIORIEN TOIMINNASTA VUONNA 2014 YLEISTÄ RIL-Seniorit on RIL:n jäsenryhmä, johon kuuluvat kaikki 63 vuotta täyttäneet RIL:n jäsenet sekä ne 55 vuotta täyttäneet jäsenet, jotka ovat siirtyneet eläkkeelle. Seniorien puolisot ja lesket ovat myös oikeutettuja osallistumaan Seniorien toimintaan. TOIMINTA Vuonna 2014 järjestettiin kaksi jäsenkokousta ja 38 muuta tapahtumaa. Seniorien järjestämissä tilaisuuksissa oli yhteensä 1853 (vuonna 2013 1893) osanottajaa. Lukuihin eivät sisälly säännölliset kahvitilaisuudet eivätkä aluetoiminnan tai johtoryhmän erilliset tapahtumat eivätkä Seniori-golfin osanottajat. Torstaiesitelmien aiheina olivat keväällä Liuskekaasu, energiamarkkinat (Aleksei Novitzky), Helsingin kasvun hallinta (Hannu Penttilä), Ruplan maa Tuliko Venäjästä normaali talous (Pekka Sutela) ja Nanotekniikan mahdollisuudet (Teemu Leivo). Syksyllä esitelminä olivat Kyberturvallisuus (Jukka Manner), Homeongelmat (Juhani Pirinen), Asunnot ja kaupunkikehitys (Juha Kostiainen). Erityisesti senioreita kiinnostivat Pekka Sutelan, Hannu Penttilän ja Juhani Pirisen esitelmät. Ekskursiokohteina olivat alkuvuodesta Mittatekniikan keskus, UPM aiheena biopolttoaineet sekä Tampereen Rantaväylä ja syyskaudella E18, Kotkan puistot ja Malmgårdin kartano, Vantaan jätteenpolttolaitos, Arabian ekskursio ja Helsingin maanalainen keskusta. Kulttuuritapahtumien tarjonta oli edelleen erittäin laajaa. Kevätkaudella oli käynti Kansallismuseossa, Tampereella ekskursion yhteydessä Les Miserables -musikaali, Ateneumissa Tove Jansson-näyttely, Toveri K - ja Vielä ehtii -teatterit sekä Jenufa ja Ruusuritari oopperat. Syyskaudella Munchnäyttely, Sibelius-näyttely Ateneumissa ja teattereissa Tarzan-, Europaeus-, Ladykillers- ja Kansallisteatterin ja Helsingin Kaupunginteatterin Vanja-eno esitykset sekä Kansallisoopperassa Pelleas ja Melisande ja La Boheme -oopperat ja baletti Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas. Vuoden aikana tehtiin neljä ulkomaan matkaa, jotka suuntautuivat Prahaan, Laatokalle ja Ääniselle, Islantiin sekä Normandiaan. Muita tapahtumia olivat perinteinen uudenvuoden sauna Saunaseuran saunalla ja Seniori-golf, joka kertomusvuonna järjestettiin Tawast-golfin kentällä Hämeenlinnassa. Seniorat kokoontuivat kahvitilaisuuksiin joka kuukauden 1. ja 3. keskiviikkona ravintola Virgin Oil Co:ssa. Senioreiden kahvitilaisuudet olivat Espoon kauppakeskus Isossa Omenassa joka kuukauden 1. keskiviikkona. Toimintavuonna jatkettiin yhteydenpitoa RIL Nuoriin. Aluetoiminta Pohjois-Suomen Rakentajasenioreilla oli 11 tilaisuutta, joissa oli yhteensä 152 osallistujaa. Runsaimmat osallistujamäärät kokosivat Liminganlahden luontokeskuksen lounasretkeily, joululounas ja Pyhäjoen

2 Liite 3 ydinvoimalaesitelmä. Järjestimme RIL-Nuorten kanssa CV-klinikan Oulun yliopistolla. Tutustuimme Rambollin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimintaan. Vierailimme RIL-Palkinnon saaneessa Kastellin monitoimitalossa ja tutustuimme uuteen VR:n huoltohalliin Oulussa. Kesällä järjestettiin golfturnaus Sankivaaran kentällä. Kiimingin-Jäälin vesienhoitoyhdistyksen vieraana saimme esimerkin, mitä ympäristössä on saavutettavissa osin talkoovoimin. Ulkomaanmatkan kohteena oli Amsterdam. RIL- Senioreiden yhdyshenkilönä toimi Kauko Tulla, joka osallistui myös RIL:n Pohjois-Suomen osaston hallituksen työskentelyyn. Pirkanmaan RIL-Seniorit kokoontuivat viiteen tilaisuuteen, joissa käsiteltiin ajankohtaisia asioita ja pidettiin omiin työuriin pohjautuvia esityksiä. Tilaisuuksiin osallistui 15 20 henkilöä. Börje Hagner kävi läpi teollisuusrakennusten arkkitehtuuria ja piti Venäjän tilanteeseen liittyvän sotahistoriakatsauksen. Matti Rainio esitelmöi Tampereen joukkoliikenteen kehityksestä ja Seppo Suuriniemi rakennusten onnettomuustutkinnasta. Lisäksi ryhmä senioreita kävi helmikuussa Museo Militariassa Hämeenlinnassa. RIL-Senioreiden yhdyshenkilönä jatkoi Kalevi Lammi, joka toimi myös seniorien edustajana RIL:in Pirkanmaan osaston hallituksessa. Lounais-Suomen RIL-Senioreilla oli 13 tilaisuutta, joissa oli osallistujia 11-17. Jokaisessa yhdeksässä kuukausitapaamisessa kuultiin lyhyt alustus. Jukka Mäkinen kertoi Constin putki- ja kylpyhuoneremonteista ja Martti Artukka diplomi-insinöörien toiminnasta ennen RIL:ä ja sen perustaminen. Timo Hintsanen esitelmöi Turun kaupungin kaavoituksesta javesa Anttila kertoi edunvalvontavaltuutuksesta, Hanna Kolehmainen esitteli Hartela Oy:tä, Olli Heinonen esitelmöi aiheesta: Onko liikunnasta hyötyä vai haittaa ikääntyville?, Sauli Maanpää Turusta geoteknikon silmin, Karri Knaapinen kaupungin kunnallisteknisen yrityksen Kuntecin toiminnasta ja Reijo Marttila aiheesta Aivoinfarkti: mitä jokaisen pitäisi siitä tietää. Kulttuuritapahtumia olivat musikaali Jekyll & Hyde ja Emil Wikströmin näyttely Kiveen kätketty kauneus. Myös seurattiin jääkiekko-ottelua TPS-Ässät. Kesäkuussa vierailtiin Tallinnan Merimuseossa ja Viron presidentin palatsissa. Kokoontumispaikkana on ollut ravintola Fontin kellarikabinetti ja joulukuussa ravintola Koulun Historianluokka. Lounais-Suomen senioreiden yhdyshenkilönä on toiminut Raimo Vierimaa ja Helsingin senioreihin Pertti Purhonen. AK-ryhmän toiminta AK-ryhmä on aktiivisesti järjestänyt toimintavuoden aikana erilaisia tilaisuuksia, mm. ekskursioita, torstaiesitelmiä ja RIL-golfin yhteydessä Seniori-golfin. AK-ryhmä kokoontui seitsemän kertaa vuonna 2014. Historiaryhmä Henkilöhistoriikkeja oli vuoden 2014 loppuun mennessä valmistunut 179. Vuoden aikana määrä lisääntyi kolmella. Rakentamiseen liittyvien filmien luettelo saatiin päätökseen. Rakennusalan merkittävien tapahtumien sekä arvonimiä saaneiden rakennusalan henkilöiden luettelointia jatkettiin. Myös viisi vanhinta RIL:n jäsentä selvitettiin. Heidän keski-ikänsä on 95,5 vuotta. Historiaryhmä kokoontui vuoden aikana 8 kertaa. Lisäksi pidettiin yhteistyökokous RKL:n KUPE-toimikunnan kanssa. Vientikirjaprojekti Vuonna 2011 käynnistynyt julkaisuhanke, jonka sisältö perustui kirjallisen materiaalin lisäksi rakennusalan vientitehtävissä toimineiden noin sadan henkilön haastatteluihin, saatiin päätökseen. Rakentajat maailmalla, Vientirakentamisen vuosikymmenet julkaistiin osana RIL-80 juhlavuoden tapahtumia. Kirjan painosmäärä oli 1500 ja hanke toteutettiin budjetoidulla 200.000 eurolla.

3 Liite 3 Sääntömääräiset kokoukset Kevätkokous Kevätkokous pidettiin 24.3.2014 Metsä Woodin isännöimänä Tapiolassa. Kokouksen aluksi yrityksen toimialajohtaja Ari Tiukkanen kertoi alan ajankohtaisista näkymistä. Kokoukseen osallistui 56 senioria. Kokouksen puheenjohtajana toimi Juhani Siiroinen. Kokous kunnioitti vuoden 2013 aikana kuolleiden jäsenten muistoa hetken hiljaisuudella. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2013 toimintakertomus ja talouskatsaus. Lisäksi esiteltiin kevään 2014 ohjelma. Syyskokous Syyskokous pidettiin Sweco PM Oy:n isännöimänä Pitäjänmäellä 28.10.2014. Ennen kokouksen alkua Sweco PM:n toimitusjohtaja Maija Jokela kertoi yrityksen toiminnasta ja Länsimetro-hankkeen toteutuksesta. Kokoukseen osallistui 60 senioria. Kokouksen puheenjohtajana toimi Heikki Koivisto. Kokouksen alussa kukitettiin paikalla olleet 50 vuotta sitten valmistuneet seniorit.. Syyskokouksessa hyväksyttiin RIL-Seniorien toimintasuunnitelma vuodelle 2015 ja valittiin erovuoroisten johtoryhmän jäsenten Sointu Rajakallion ja Pertti Purhosen tilalle uusiksi jäseniksi Matti Koskivaara ja Raimo Vierimaa. Erovuorossa olleista valittiin uudelleen Toimi Tarkiainen. Kokoukselle todettiin AKryhmän ja Historiaryhmän kokoonpanot vuodelle 2015. Jäsenyhteydet Kaikki tapahtumat on esitelty tarkemmin Seniorikuulumisissa, joita ilmestyi toimintavuoden aikana neljä. Vuoden aikana ilmestyi kolme Seniorikuulumiset-Extraa, jotka käsittelivät ulkomaanmatkoja. Seniorikuulumiset-Extrat julkaistiin ainoastaan sähköisesti Seniorien sivuilla.. Toimintaohjeet, toimintasuunnitelma ja toimintakertomus, johtoryhmän ja muiden ryhmien jäsenten yhteystiedot sekä Seniorikuulumiset ja Extrat ovat RILin sivuilla Seniorit-osiossa. Kevät- ja syyskokouksen pöytäkirjat ovat olleet luettavissa RILin Extranetissa. Myös RILin jäsenuutisissa on julkaistu ajankohtaisia Senioreja koskevia tietoja. TALOUS Seniorien toimintaa hoidetaan omakustannusperiaatteella. Järjestettyjen tapahtumien kulut katetaan etukäteen perittävillä osallistumismaksuilla. Liitteessä 2 on esitetty Seniorien vuoden 2014 talouskatsaus, jonka mukaan Senioreilla oli vuoden 2014 lopussa varoja yhteensä 12.088,20 euroa. RIL ry on tukenut Seniorien toimintaa maksamalla kertomusvuonna RIL-Seniorien menoja yhteensä 4.963,28 eurolla. JÄSENET Vuonna 2014 jäseneksi tuli 68 uutta senioria. Toimintavuoden aikana kuolivat seuraavat 26 senioria: Olavi Pätiälä, Eero Hietanen, Eino Puikkonen, Esko Mäkelä, Kalevi Eronen, Esko Jukarainen, Pentti Lehtinen, Seppo Westerlund, Reijo Puolanne, Ilpo Sopanen, Timo Sinisalo, Into Koskinen, Kirsti Kantee, Seppo Elonheimo, Taisto Venermo, Antero Kortema, Mauno Forss, Keijo Kaittola, Antti Tuurna, Pekka Paasivuori, Markku Mäkitalo, Osmo Mettänen, Martti Tieaho, Tuomo Kärnä, Hannu Vepsäläinen ja Pentti Antikainen. Kokonaismäärä vuoden 2014 lopussa oli 1239 senioria ja 26 senioraa.

JOHTORYHMÄ 4 Liite 3 Seniorien johtoryhmään ovat vuonna 2014 kuuluneet puheenjohtajana Pertti Sandberg, varapuheenjohtajana Leena Saviranta sekä jäseninä Matti Haapala, Maijaliisa Kalliomäki, Harry Lindström, Risto Pesonen, Pertti Purhonen, Sointu Rajakallio ja Toimi Tarkiainen. Johtoryhmän sihteerinä on toiminut Risto Pesonen ja varainhoitajana Toimi Tarkiainen. Johtoryhmän työskentelyyn osallistuivat myös RIL:n hallituksen seniorijäsenenä Matti-Pekka Rasilainen sekä kunniapuheenjohtajat Antero Kallio, Kauko Lehtilä ja Petri Janhunen. Vuonna 2014 johtoryhmä kokoontui yhdeksän kertaa. Senioreiden asioita RIL:n toimistossa on hoitanut Pirkko Snellman. Helsingissä 12.2.2015 RIL-Seniorien johtoryhmä Liite1 Johtoryhmä, AK-ryhmä ja Historiaryhmä vuonna 2014 Liite 2 Talouskatsaus 1.1.2014 31.12.2014 Liite 3 Vuoden 2014 tapahtumat ja osallistuminen

5 Liite 3 JOHTORYHMÄ 2014 Liite 1 Pertti Sandberg, puheenjohtaja Leena Saviranta, varapuheenjohtaja Matti Haapala Maijaliisa Kalliomäki Harry Lindström Risto Pesonen, sihteeri Pertti Purhonen Sointu Rajakallio Toimi Tarkiainen AK-RYHMÄ 2014 Matti Haapala, puheenjohtaja Matti Koskivaara Aulis Nironen, sihteeri Olli-Pekka Poutanen Risto Siirilä Juhani Siiroinen Markku Tilli Pertti Vakkilainen HISTORIARYHMÄ 2014 Aarne Jutila, puheenjohtaja Heikki Koivisto Ilkka Larjomaa Sulevi Lyly Osmo Mettänen, sihteeri 12.5.2014 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka Matti-Pekka Rasilainen Antero Saarilahti, sihteeri 15.9.2014 alkaen Toimi Tarkiainen Pertti Vakkilainen

Liite 2 6 Liite 3 RIL SENIORIT TALOUSKATSAUS 1.1 31.12.2014 ( ) RIL SENIORIT TUOTOT KULUT YLI-/ALIJÄÄMÄ 1. Kotimaan matkat + 2.575,00 2.387,00 +188,00 2. Kulttuuritilaisuudet + 37.006,30 36.042,69 + 963,61 3. Kokouskulut 2.351,78 2.351,78 4. Muut tuotot ja kulut + 95,0 935,18 840,18 SENIORIT YHTEENSÄ + 39.676,30-41.716.65-2.040,35 Toimintavuoden 2014 aloitussaldo 1.1.2014 + 14.128,55 - Toimintavuoden 2014 alijäämä - 2.040,35 RIL Seniorien varat 31.12.2014 + 12.088,20 RIL ry:n AVUSTUS 1. Postikulut 2.082,53 2. Kopiokulut 709,22 3. Kokouskulut 1.054,65 4. Kuljetuskulut 600,00 5. Veteraanipäivän kulut 198,18 6. Lahjakirjat, lahjat 318,70 RIL AVUSTUS YHTEENSÄ 4.963,28 RIL Seniorien aloitussaldo 1.1.2015: Pankkitilin saldo 31.12.2014 + 13.042,19 V. 2014 maksetut v. 2015 toimintaan kuuluvat erät 758,00 V. 2015 maksetut v. 2014 toimintaan kuuluvat erät 195,99 Toimintavuoden 2015 aloitussaldo 1.1.2015 + 12.088,20

7 Liite 3 Kuukausi Tapahtuma Aika Osallistujia Tammikuu Uudenvuodensauna 14.1.2014 11 Kaupunginteatteri (avec) Vielä ehtii 21.1.2014 47 Torstaiesitelmä, Liuskekaasu/ 23.1.2014 54 energiamarkkinat,aleksei Novizky, Gasum Oy Helmikuu Ekskursio, Mittatekniikan keskus 4.2.2014 16 Kansallismuseo (avec) 6.2.2014 39 Torstaiesitelmä, Helsingin kasvu, Hannu Penttilä 13.2. 2014 69 Ooppera (avec) Jenufa 19.2.2014 68 Maaliskuu Ekskursio, UPM/biopolttoaineet 3.3.2014 60 Vientikirjan julkistus, Säätytalo 4.3.2014 Torstaiesitelmä, Pekka Sutela Ruplan maa Tuliko 13.3.2014 82 Venäjästä normaali talous Ekskursio Tampereelle (avec), Rantaväylän tunneli, 20.3.2014 35 Les Miserables, Tampereen teatteri Kevätkokous, Metsä Wood 24.3.2014 60 Kaupunginteatteri (avec) Toveri K 31.3.2014 43 Huhtikuu Kansallisteatteri (avec) Luolasto 8.4.2014 43 Torstaiesitelmä, Nanotekniikka,Teemu Leivo 10.4.2014 41 Ateneum (avec), Tove Jansson 23.4.2014 42 Kansallinen veteraanipäivä, RIL 25.4.2014 Toukokuu Vappumatinea (avec) 1.5. 2014 31 Ulkomaanmatka (avec), Praha 5.-9.5.2014 42 Ooppera (avec) Ruusuritari 13.5.2014 40 Vierailu USAn lähetystön Innovation Centeriin 14.5.2014 39 Kesäkuu Ulkomaanmatka (avec), Laatokan Karjala 9. 14.6.2014 46 RIL 80 vuotta 13.6.2014 Heinä-elokuu Ulkomaanmatka (avec), Islanti 29.7. 3.8.2014 22 Syyskuu Golf-seniorit/RIL Golf 1.9.2014 Matka (avec) E18-Kotka-Malmgård 4.9.2014 45 Torstaiesitelmä, Kyberturvallisuus,Jukka Manner 18.9.2014 46 Kaupunginteatteri (avec), Tarzan 19.9.2014 32 Didrichsenin taidemuseo (avec), Munch-näyttely 23.9.2014 49 Kansallisteatteri (avec), Europaeus 30.9.2014 37 Lokakuu Ekskursio,Vantaan jätteenpolttolaitos 2.10.2014 50 Ulkomaanmatka(avec) Normandia, Ranska 5.-8.10.2014 33 Kansallisteatteri (avec), Vanja-eno 9.10.2014 70 Torstaiesitelmä, Homeongelmat, Juhani Pirinen 16.10.2014 85 Ooppera (avec), Pelleas ja Melisande 22.10.2014 38 Syyskokous, Sweco 28.10.2014 60 Marraskuu Ekskursio, Helsingin maanalainen keskusta 5.11.2014 47 Torstaiesitelmä (avec), Kaupunkiympäristöt, Juha 13.11.2014 49 Kostiainen Näyttelykäynti (avec), Arabia 20.11.2014 50 Kaup.teatteri (avec), Ladykillers-Sarjahurmaajat 27.11.2014 41 Joulukuu Kaup.teatteri (avec), Vanja-eno 3.12.2014 36 Ateneum (avec), Sibelius ja taiteen maailma 10.12.2014 64 Baletti (avec) Pähkinänsärkijä 13.12.2014 56 Ooppera (avec) La Boheme 29.12.2014 35