Vantaan Ylästön Itäpellontien arkeologinen valvonta 25.8. 15.10.2014
Tiivistelmä Vantaan kaupunginmuseo suoritti Vantaan kaupungin kuntatekniikan keskuksen tilauksesta arkeologisen valvonnan Vantaan Ylästön Itäpellontiellä 25.8. 15.10.2014. Tien kohdalla kulki historiallinen tielinja Övitsböle (Ylästö) Tolkby (Tolkinkylä), joka oli osa keskiajalta peräisin olevaa Turun ja Viipurin yhdistänyttä Suurta Rantatietä. Tutkimukset liittyivät Vantaan kaupungin alueelle tekemään vesihuoltosuunnitelmaan, jonka puitteissa tien kohdalle rakennettiin uusia vesijohto- ja jäteviemäri- sekä hulevesiviemärilinjoja. Samalla tien alueelle kaivettiin myös kaivannot sähkö- ja puhelinkaapeleita varten. Valvonnan aikana selvisi, että alkuperäisiä tiekerroksia ei ollut säilynyt Itäpellontien asfaltoidun osuuden kohdalla, vaan ne oli korvattu jossain vaiheessa tuoduilla hiekka- ja mursketäytöillä. Myös vanhemmat sadevesikaivot ja -putket sekä paloposti vesiputkineen olivat tuhonneet alkuperäisiä kerroksia jo aikanaan. Muutamalla kaivannon alueella kerrokset vaikuttivat vielä luonnollisilta mutta näilläkin kohdin vanhemmat kaivuutyöt olivat sekoittaneet niitä. Vaikutti myös siltä, että maanpintaa oli osalta matkaa jossain vaiheessa tasoitettu tien alta poistamalla pohjasaven pinnalla olleita maakerroksia, koska saven pinta pikkuhiljaa nousi itää kohti asfaltoidun osuuden keskivaiheilla. Itäosassa asfaltoitua osuutta kallion pinta oli todella korkealla ja voi olla, että keskiaikaisen tien pinta on tällä kohden ollut suoraan kallion pinnalla. Asfaltoimattomalla hiekkatieosuudella, varsinkin kaapelikaivannon länsipäässä oli säilynyt harmahtava huuhtoutumiskerros, jonka päällä oli noin 2 10 cm paksu nokikerros. Sama nokikerros tuli esille lyhyeltä matkaa myös idempänä tiealueella sekä kaapeli- että hulevesiviemärikaivannosta. Kerrokset olivat todennäköisesti vanha maanpinta sekä siihen liittynyt palokerros, esimerkiksi kulotuskerros. Nokikerroksen päällä olleet kerrokset olivat sekoittuneita, lukuun ottamatta aivan tien pinnalla olleita murske- ja öljysorakerroksia.
1. Sisällysluettelo Tiivistelmä...0 1. Sisällysluettelo...1 2. Arkisto- ja rekisteritiedot...2 3. Johdanto...4 4. Tutkimusalueen kuvaus...5 5. Historiallinen tausta ja tutkimushistoria...6 6. Tutkimukset...8 7. Kaivaushavainnot ja tulkinnat... 10 8. Tulokset... 22 Lähteet ja kirjallisuus... 24 Liitteet: Liite 1: Digikuvaluettelo Liite 2: Kartat 1
2. Arkisto- ja rekisteritiedot Kohteen nimi: Vantaa Ylästö Itäpellontie Kaupunginosa: Ylästö (Övitsböle) Kunta: Vantaa Kohteen laji: Kulkuväylät Ajoitus: Keskiaika, historiallinen aika Muinaisjäännösrekisterin tunnus: 1000010773 Yhtenäiskoordinaatit: Tutkimusalueen keskipiste (ETRS-TM35FIN) Pkoo= 6684002 ja Ikoo= 384761 Tutkimuslupa: Diariointinumero MV/92/05.04.01.02/2014 pvm. 18.8.2014 Tutkimuksen laatu: Arkeologinen valvonta Tutkimuslaitos: Vantaan kaupunginmuseo Maanomistaja: Vantaan kaupungin Kuntatekniikan keskus Kaivauksenjohtaja: FM Kenttätyöaika: 25.8. 15.10.2014 Tutkitun alueen laajuus: Kokonaispituus n. 210 m (n. 880 m²) Rahoittaja: Vantaan kaupungin Kuntatekniikan keskus Kustannusarvio: 6488,55 Digitaaliset kuvatallenteet: VKM kuva-arkisto D1222:1-69 Tutkimushistoria: Suhonen, V.-P. 2006: Vantaan keskiaikaisten kylätonttien inventointi vuonna 2005. Museoviraston arkisto. Suhonen, Veli-Pekka 2007: Vantaan keskiaikaisten teiden inventointi vuonna 2007. Museoviraston arkisto. Alkuperäinen raportti: Museoviraston arkisto Kopiot (2 kpl): Vantaan kaupunginmuseo, Vantaan kaupungin Kuntatekniikan keskus 2
Peruskarttaote 3
3. Johdanto Vantaan kaupunginmuseo suoritti Vantaan kaupungin kuntatekniikan tilauksesta arkeologisen valvonnan Vantaan Ylästön Itäpellontiellä. Tien kohdalla kulki historiallinen tielinja Övitsböle (Ylästö) Tolkby (Tolkinkylä) (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000010773), joka oli osa keskiajalta peräisin olevaa Turun ja Viipurin yhdistänyttä Suurta Rantatietä. Tutkimukset liittyivät Vantaan kaupungin alueelle tekemään vesihuoltosuunnitelmaan, jonka puitteissa Itäpellontien alueelle rakennettiin uusi vesijohto- ja jätevesiviemäri sekä lisäksi uusia hulevesiviemäreitä. Samalla asennettiin myös sähkö- ja puhelinkaapeleita varten putket omiin kaivantoihinsa. Museovirasto oli lausunnossaan edellyttänyt, että kaivuutyöt tulee suorittaa arkeologin valvonnassa koko Itäpellontien kohdalla. Suuri Rantatie on yksi Suomen historian merkittävimmistä historiallisista maanteistä. Itäpellontien kohdalla varhaisin lähde sen linjauksesta on Samuel Broteruksen vuonna 1699 laatima kartta Övitsbölen kylästä. Vantaan keskiaikaiset tiet on inventoinut Veli- Pekka Suhonen Museoviraston toimesta vuonna 2007. Tutkimukset suoritettiin 25.8. 15.10.2014. Valvotun alueen kokonaispituus oli reilut 210 m. Kenttätöiden johtajana toimi. Kenttätöidenjohtaja laati kaivausraportin ja luetteloi valokuvat Vantaan kaupunginmuseon kuva-arkiston Kirstitietokantaan sekä vastasi karttojen piirtämisestä. Kaivausten kustannuksista (6488,55 ) vastasi Vantaan kaupungin Kuntatekniikan keskus. Vantaalla tiistaina 25. marraskuuta 2014 4
4. Tutkimusalueen kuvaus Tutkimusalue sijaitsi Ylästössä noin 850 metriä Ylästöntiestä etelään. Itäpellontien eteläpuolella, noin 350 m päässä virtaa Vantaanjoki. Itäpellontie on länsipäädystään asfaltilla päällystetty ja se jatkuu hiekkapäällysteisenä kohti Tolkinkylää. Tie kulkee asfaltoidulla kohdalla omakotitaloasutuksen keskellä, ja varsinkin tien pohjoispuolelle on vasta rakenteilla uusia taloja. Pohjoispuolella on myös korkea kallio, joka vielä toistaiseksi on rakentamatonta puistoaluetta. Hiekkatieosuus kulki vielä tutkimusajankohtana rakentamattoman alueen keskellä, jossa tien eteläpuolella oli peltoaluetta ja pohjoispuolella metsää. Itäpellontien luoteis- ja pohjoispuolella ovat vanhan Övitsbölen (Ylästön) kylän Klemetsin ja Sutarsin tontit. Itäpuolella vähän matkan päässä ovat Tolkbyn (Tolkinkylän) tontit Bökar ja Beckans. Lisäksi tien eteläpuolelta on paikannettu mahdollinen keskiajalle ajoittuva autiotontti (Tarkastuskäynti Vantaan Övitsbölen kylässä 15. 16.10.2013), joka Broteruksen vuoden 1699 kartalla sijaitsee Västeråker- ja Österåker-nimisten peltojen keskellä hyvin tyypillisessä paikassa keskiaikaiselle asutukselle. Keskiaikainen Övitsbölen (Ylästön) kylä on sijainnut samalla alueella kuin vielä nykyinenkin asutus: vanha tonttimaa sijaitsee Lehtikummuntien ja Itäpellontien risteyksen tienoilla. Övitsböle (Ylästö) mainitaan historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1417. Sen emäkylä on ilmeisesti ollut Tolkinkylä. Vuoden 1543 Uudenmaan maakirjan mukaan kylässä olisi ollut neljä taloa. Samuel Broteruksen vuoden 1699 kartalle on Ylästöön merkitty kuusi taloa: Syrakas, Clemes (Klemets), Sutars, Smedz sekä molemmat Ollakset. (Kepsu 2005: 192 193; Leskinen & Lillbroända 2001: 51; Suhonen 2006: 9.) 5
5. Historiallinen tausta ja tutkimushistoria Vantaan keskiaikaiset tiet on inventoitu vuonna 2007 Museoviraston toimesta (kts. Suhonen 2007). Varsinaisista keskiaikaista teistä tietoa on vain 1600 1700-luvun karttojen perusteella, ja voidaan ainoastaan olettaa että nämä linjaukset periytyvät keskiajalta. Inventoinnin tuloksena on todettu, että Suuren Rantatien 1600 1700- lukujen linjaus on sulautunut Vantaan nykyiseen tieverkostoon ja on tuhoutunut vain suurten ulosmeno-/sisääntuloväylien kuten Kehä III:n, Tuusulanväylän, Lahdentien ja Vihdintien kohdilta. Muutamia suurin piirtein alkuperäisen näköisiä pätkiä on säilynyt, ja 1600 1700-lukua edeltävästä tielinjauksesta ovat säilyneet ainakin seuraavat osuudet: 1) Gammelgård-Tavastby; 2) Vinickby-Stobbacka-Brutuby; 3) Brutuby-Övitsböle-Tolkby ja 4) Dickursby-Fastböle. Suuri Rantatie yhdisti Turun ja Viipurin linnoja koko matkalta jo 1300-luvun puolivälin paikkeilla. Lännessä, Varsinais-Suomessa ja läntisellä Uudellamaalla sen linjaus saattaa perustua jo rautakautisia asutuksia yhdistäneihin reitteihin, mutta Kirkkonummelta itään linja on syntynyt todennäköisesti vasta 1200 1300-luvun kirkollisen ja maallisen hallinnon keskuksia yhdistämään. Suurta Rantatietä on paranneltu keskusvallan tarpeisiin jo 1600-luvulla, ja uudelleen 1700-luvulla, joten sen myöhempi linjaus ei aina vastaa myöhäiskeskiaikaista tilannetta. Helsingin pitäjän alueella näin vaikuttaa tapahtuneen juuri Brutubyn ja Tolkbyn välisellä alueella, jossa tien vanha linjaus Broteruksen vuoden 1699 kartan mukaan todennäköisesti sijaitsee juuri Itäpellontien kohdalla, uudemman linjauksen kulkiessa ylempänä Ylästöntien kohdalla. (Salminen 2013: 225 229.) Kuva 1. Ylästön kylän tonttimaat sekä Suuren Rantatien vanha linjaus (punaisella) näkyvät Broteruksen vuoden 1699 kartalla. Kartta: Kansallisarkisto. 6
Karttojen lisäksi historiallisia lähteitä ovat keskiaikaiset tielait. Täytyy kuitenkin muistaa että ne eivät välttämättä kuvaa todellista tilannetta, vaan valtiovallan pyrkimyksiä asiassa. Maunu Eerikinpojan maanlaki 1300-luvun lopulta toteaa, että jokaiseen kylään on täytynyt johtaa yleinen tie, ja joka kylästä on täytynyt johtaa pois yleinen tie. Tällöin yleinen tarkoitti talonpoikien yhteisesti verolukunsa mukaisina osuuksina ylläpitämää tietä. Näiden yleisten teiden eli maakuntia yhdistävien teiden sekä käräjäteiden tuli olla 10 kyynärää eli noin 5,9 metriä leveitä. Vuonna 1442 voimaan tullut Kristoffer Baijerilaisen maalaki noudatteli pitkälti edeltäjäänsä. Vuoden 1734 Valtakunnan laki määräsi, että kyliin oli oltava kulkutie sekä tie kylästä ulos pelloille, luhdalle, kirkkoon ja myllyyn. Teiden piti olla kuusi kyynärää leveitä ja ojien kaksi kyynärää. Valtamaanteiden piti olla kymmenen kyynärää leveitä. Nämä myöhemmät määräykset ovat varmasti muokanneet keskiaikaisia teitä. (Salminen 2013: 216 217; Suhonen 2007). Vuodelta 1540 on säilynyt Porvoon läänin vanhin maakirja, jossa Vantaan kylät on mainittu maantieteellisessä järjestyksessä. Tieverkoston selvittämisen kannalta ongelma piilee siinä, ettemme tiedä ovatko verottajat liikkuneet maitse teitä pitkin vai esimerkiksi vesireittejä (Kerkkonen 1963: 9 12; Suhonen 2007: 15). Keskiaikaista tietä on kaivettu Vantaalla Västersundomin Gubbackan kylätontin alueella. Niin sanotun raittikylän läpi kulkenut tie sijaitsi mäen rinteessä olevalla terassilla ja se oli rakennettu täyttöhiekan päälle. Sitä oli tuettu alarinteen puolelta savensekaisesta hiekasta rakennetulla vallilla terassin alareunasta. Valli oli radiohiiliajoituksen perusteella rakennettu 1400 1500-luvuilla. Kaivauksissa pintakerrosten alta esille tuli myös tummassa hiekkamaassa vaaleina urina näkyvät kärrynpyörien jäljet. Niiden raideväli oli noin 1 1,20 metriä eli noin kaksi kyynärää. (Koivisto 2008; Koivisto 2010: 140; Salminen 2013: 214.) 7
6. Tutkimukset Arkeologisten tutkimusten tarkoituksena oli varmistaa, onko Ylästön Itäpellontien kohdalla säilynyt vanhoja Suuren Rantatien linjaukseen liittyviä rakenteita tai kerroksia. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että arkeologi oli valvomassa aina kun vesi- ja viemärilinjaa tai kaapelikaivantoa kaivettiin kaivinkoneella. Itse vesi- ja viemärijärjestelmän rakentamisen aikana valvontaa ei tarvittu. Työ edistyi noin 6 metriä kerrallaan, ja kaivantoa täytettiin uusilla maamassoilla samaa tahtia putkien asentamisen kanssa. Asfaltoidulla tieosuudella vesi- ja viemärikaivannon kokonaispituudeksi tuli noin 110 metriä ja se oli leveydeltään noin 1 4 metriä. Kaivanto aloitettiin leveämpänä tien länsipäädystä, mutta noin 30 metrin jälkeen se kapeni ja kulki täysin tien alla. Leventämään sitä jouduttiin taas Syyrakinkujan kohdalla vesipostin siirron yhteydessä. Kaivannon syvyys oli noin 2 3 metrin luokkaa kohdasta riippuen aivan itäpäässä jopa yli 3 m. Kaapelikaivannot olivat noin kaivinkoneen kauhan levyisiä ja syvyydeltään noin 40 60 cm. Kaapelikaivannon kokonaispituus oli noin 86 m, josta pituudesta noin 20 m jatkui vielä vesi- ja viemärikaivannon päättymiskohdasta itään Itäpellontien hiekkatieosuudelle. Tästä kohdasta jatkettiin kaapeleiden kaivamista hiekkatieosuudelle vielä noin 76 m. Kaivanto kulki aluksi Itäpellontien oikeaa laitaa, mutta pidemmälle itään mennessä se kaarsi loivasti kohti pohjoista ja sijaitsi jo suurin piirtein keskellä tietä. Kaivannon syvyys oli noin 90 cm. Hiekkatieosuudelle kaivettu hulevesiviemärilinja oli noin 2 m leveä ja sen syvyys riippui kalliopinnan korkeudesta. Kaivanto kulki pääasiassa tien pohjoislaitaa, kääntyen poikittain tien läpi kohdassa josta se jatkui pellon puolelle. Jo kaivuutöitä aloitettaessa oli tiedossa, että Itäpellontien asfaltoidulle osuudelle oli aiemmin kaivettu sekä sadevesikaivoja ja -putkia että kaapeleita (katso kuva 2). käsitystä maamassojen täydellisestä vaihtamisesta ei kuitenkaan ollut ennen kaivannon avaamista. Johto- ja putkikarttojen perusteella hiekkatieosuudelle ei ollut tehty aiempia kaivantoja. 8 Kuva 2. Itäpellontien asfaltoidun osuuden kohdalle jo aikaisemmin kaivetut kaapeli- ja putkikaivannot. Vantaan kaupungin karttapalvelu Vampatti.
Kaivuutöiden aikana esiin tulleet maakerrokset dokumentoitiin valokuvin ja kirjallisesti kuvailemalla sekä selkeimpien ilmiöiden kohdalla myös piirtämällä. Mittausdokumentointi kentällä tapahtui tarvittaessa Vantaan kaupungin mittaosaston toimesta tarkkuus-gps:llä. Mittauksissa käytettiin Vantaan kaupungin käyttämiä ETRS- GK25-tasokoordinaatteja. Jälkitöissä kartat käsiteltiin Microstation V8i -ohjelmalla. Tutkimusten aikana otetut digitaaliset kuvatallenteet talletettiin Vantaan kaupunginmuseon kuva-arkiston Kirsti-tietokantaan numeroilla D1222:1-69. Löytöjä ei kaivauksilta talletettu. 9
7. Kaivaushavainnot ja tulkinnat Asfaltoitu tieosuus: Vesi- ja viemärilinja: Itäpellontien kohdalla kaivannon kaivaminen aloitettiin tien länsiosasta jatkuen kohti itää. Työt aloitettiin kuorimalla pinnalla ollut asfaltti kaivinkoneella. Asfaltin alta esille tuli noin 30 40 cm paksu vaalea karkeahko täyttöhiekkakerros, jonka alla oli paksu sepeli- tai murskekerros. Murskekerroksen alla alkoi heti harmaa tiivis savi, joka jatkui useita metrejä syvemmälle ja oli luonnollinen pohjakerros (katso kuva 4). Vaikutti siis siltä, että jossain vaiheessa saven päällä olleet luonnolliset maakerrokset oli poistettu ja korvattu uusilla. Heti alusta lähtien vaikutti siis hyvin epätodennäköiseltä, että varsinaisen tien alla olisi säilynyt alkuperäisiä kerroksia. Ainut alue, jossa sellaisia olisi voinut säilyä, oli aivan tien pohjoislaidassa, asfaltoidun alueen ulkopuolella. Ensimmäisen puolentoista metrin matkalla aivan tien pohjoislaidassa oli noin 20 30 cm paksun savensekaisen pintamullan alla luonnollisen näköisiä kerroksia, jotka kuitenkin vaikuttivat sekoittuneille. Tummanruskea savensekainen hiekka, vaaleanharmaa siltti ja kellertävä hiekka olivat kerroksessa sekaisin. Todennäköisesti aivan pohjoislaitaan kaivettu kaapelikaivanto on sotkenut alkuperäiset maakerrokset tällä kohden (katso kuva 4). Kaapelikaivantoon liittyi vaaleahko hieno hiekkatäyttö. Ensimmäisten metrien jälkeen tien alle tuodut karkea hiekka ja murskekerrokset ulottuvat kaivannon pohjoisreunaan asti, eivätkä muut maakerrokset jatkuneet enää näin pitkälle. Samoilla kohdin, noin 3,5 metrin kohdalla, myös pohjoisreunan kaapelit kääntyvät tien poikki kohti etelää. Kuvat 3 ja 4. Vasemmalla kuvassa 3 kaivannon länsipäädyn N-profiili, jossa erottuvat kaapelikaivannon lisäksi luonnolliset mutta sekoittuneet hiekkakerrokset sekä niiden alla ollut savi. Kuva otettu koilliseen. Oikealla kuvassa 4 kaivannon S-profiilin kerrokset: asfaltin alla täyttöhiekka, murske ja savi. Kuva otettu lounaaseen. 10
Tien poikki kääntyvien kaapeleiden jälkeen pohjoisreunaan ilmestyy pohjasaven päälle kellertävä karkea hiekka, joka vaikuttaa myös paikalle tuodulta täyttökerrokselta. Hiekka on aluksi noin 50 60 cm paksu, mutta ohenee pikkuhiljaa kohti itää noin 20 30 cm paksuksi samalla kun saven pinta nousee korkeammalle (katso kuva 5). Vaikuttaisi siltä, että tien pintaa on tasoitettu ennen asfaltointia poistamalla saven päältä luonnollisia kerroksia. Kuva 5. Kaivannon N-profiilia noin 26 metrin kohdalla. Saven päällä punertava täyttöhiekkakerros, joka on enää noin 20 30 cm paksu tällä kohden. Oikeassa laidassa näkyy myös ensimmäinen esille tullut betoninen sadevesikaivo. Kuva otettu itään. Noin 27 m kohdalla esille tulivat betoninen kaivo ja siihen liittyvät tien yli kulkevat poikittaiset putkilinjat, jotka olivat lopullisesti tuhonneet alkuperäiset kerrokset tältä kohden tietä. Kaivon jälkeen kaivantoa jatkettiin kapeampana ja se kulki täysin tien alla, joten kerrokset koostuivat lähes täysin hiekka- ja mursketäytöistä. Noin 40 m kohdalla murskeen ja saven rajalla esille tuli suurehko pellin katkelma mahdollisesti kattopeltiä ja siihen liittynyt pienialainen punertavan karkean hiekan alue. Tämän jälkeen kaivannon pohjoisreunassa alkoivat tulla esille jo aiemmin paikalle asennettu betoninen hulevesiputki ja siihen liittyvät kerrokset. Tällä kohdin savea oli kaivettu syvemmälle jo aikaisemmin. Samoilla kohdin alkoi myös kaivannon pohjalla saven alta tulla erikokoisia kiviä ja tummaa soramaista maata, jotka viittaavat siihen, että peruskallion pinta alkoi lähestyä saven alta. Noin 50 60 m välillä alkoi saven alta tulla valtavia kivenjärkäleitäkin todennäköisesti jo osia kalliosta. Aivan kaivannon pohjoisreunalla kallion pinta oli pienellä alueella jo esillä, mutta se ei haitannut vesiputkien vetämistä. Noin 60 70 m välillä oli pohjoisreunassa lyhyellä matkalla kaksi betonista sadevesikaivoa, joiden välillä profiili on jo kertaalleen kaivettua täyttöä (katso kuva 6). Täytössä on mukana myös purkujätettä kuten tiilen paloja, kattotiiliä ja muovia. Muualla tien alla murskekerros ulottuu saven pintaan. Samalla välillä ja varsinkin noin 70 m jälkeen saven alta tulee yhä enenevässä määrin hiekkaisempaa, jopa silttisempää maata, johon liittyy suuria kivenjärkäleitä. Kaivannon pohjoispuolella sijaitsevan kallion suunnasta valui kaivettaessa alempien hiekkakerrosten läpi paljon vettä kaivannon pohjalle. Noin 70 80 m välillä kallion pinta lopulta tuli vastaan, niin että ennen putkien 11
asentamista täytyi sen pintaa räjäyttää alemmas. Noin 75 m kohdalla kulki taas tien suuntaan poikittaisia kaapelikaivantoja, mutta ne oli kaivettu vain murskekerroksen läpi. Noin 90 metrin kohdalla olivat seuraava betoninen kaivo ja siitä poikittain tien yli kulkeva betoninen putki. Kallion pinta oli yhä vaan korkeammalla. Yhteenvetona voidaan siis todeta, että näillä kohden kaivantoa, kaikkiaan noin 60 m matkalla, tien maamassojen vaihdon ja betonisten sadevesikaivojen ja hulevesiputkien asentamisen jälkeen ei alkuperäisiä maakerroksia ollut voinut säilyä. Kuva 6. Betonisten sadevesikaivojen välillä kulki betoninen putki, joka pilkistää N-profiilista noin 50 metrin kohdalla kaivantoa. Kaikki kerrokset olivat sekoittuneita täyttökerroksia saven päällä. Kuva otettu koilliseen. Noin 90 metrin ja betonisen sadevesikaivon jälkeen murskekerrokset ohenevat ja painottuvat tien etelälaitaan. Pohjoislaidassa esille tuli kellertävä karkeahko hiekka, joka oli suoraan kallion päällä. Kallion pinta nousi edelleen jyrkästikin itää kohden, eikä hiekan ja kallion välissä ollut enää savea. Kellertävä hiekka näyttää luonnolliselle kerrokselle, mutta siinä ei kuitenkaan ole erotettavissa mitään historialliseen tiehen liittyviä kerroksia. Hiekkakerrosta ei kuitenkaan ole säilynyt pitkällä alueella koskemattomana, vaan noin 100 metrin kohdalle oli jo aikaisemmin kaivettu vesiposti ja siihen tien yli poikittain etelään kulkevat putket, jotka olivat taas sotkeneet alkuperäiset kerrokset (katso kuva 7). Tällä kohden myös nykyistä kaivantoa jouduttiin leventämään etelään muutamalla metrillä, aivan kiinni kaapelikaivantoihin. Kalliota on räjäytetty vesipostin tieltä jo aiemmin, ja päällimmäisenä olleen murskekerroksen alta löytyi suuria teräväkulmaisia kivenlohkareita, jotka ovat edellisestä räjäytyksestä jääneitä kallion palasia. Murskeen alta löytyi vielä jopa pala vanhaa räjäytysmattoa. 12
Kuva 7. Kaivannon itäpäässä kallion pinta oli korkeammalla, ja sen ja murskekerroksen välissä oli kellertävän hiekan kerros. Keskellä kuvaa vanha vesiposti. Kuva otettu itään. Vesipostin jälkeen kaivannon viimeisten noin 10 15 metrin aikana kallion pinta nousee edelleen jyrkästi kohti itää ja pohjoista, ja kaivannon pohjoisreunassa se on jo tietä korkeammalla. Pohjoisprofiili koostuukin täällä käytännössä kallioseinämästä. Kallion päällä on vain ohut humus-/pintamultakerros. Kaivannon eteläreunassa kallion pinta on syvemmällä, ja sen päällä on kellertävän karkean hiekan kerros, jonka päällä on murskekerros, joka kuitenkin Itäpellontien tässä päässä on huomattavasti aiempaa ohuempi (katso kuva 8). Aivan kaivannon loppumetreillä kallion päällä kaivannon pohjoisreunassa on ohut vaaleahko silttikerros, jonka päällä on tumma ruosteenpunainen karkean hiekan kerros pintamullan alla. Molemmat kerrokset vaikuttivat luonnollisilta, ja vastaavia oli kallion pinnan lähettyvillä myös muualla kaivannossa joskin todella paljon syvemmällä. Tällä kohden kallion pinta tulee myös kaivannon eteläreunassa jo alle 50 cm syvyydeltä (katso kuva 9). On paljon mahdollista, että keskiajalla tien pinta on ollut suoraan kallion pinnalla, joten tiehen liittyviä kerroksia tai rakenteita ei tällä kohden tietä olisi tarvittu ollenkaan. Kuvat 8 ja 9. Vasemmalla kuvassa 8 kaivannon itäpäädyn S-profiilia: täyttöhiekka- ja murskekerroksen alla on punertavan hiekan kerros kallion päällä. Kuva otettu etelään. Oikealla kuvassa 9 kaivannon itäpääty ja N-profiilia. Kallion pinta oli todella korkealla ja se tuli suoraan esiin pintamullan ja ohuiden hiekka- ja silttikerrosten alta. Kuva otettu pohjoiseen. 13
Kaapelikaivanto: Saman urakan aikana avattiin myös Itäpellontien etelälaitaa pitkin kaivanto kaapeliputkia varten. Se myötäili pitkälti vanhempaa puhelin- ym. kaapelilinjaa. Kaivanto lähti sähkö- ja puhelinkaapilta kohti itää. Alkuosa oli asfaltoidulla kohdalla, mutta aivan viimeiset metrit olivat jo hiekkatieosuuden puolella. Asfaltoidun tieosuuden kohdalla jatkuivat samat täyttöhiekka- ja murskekerrokset kuin keskemmällä tietäkin. Aivan tien laidassa oli päällimmäisenä ohut nurmikkoon liittyvä multakerros. Vanhoihin kaapeleihin liittyi hieno hiekka, joka oli tuotu täytteeksi niitä aikoinaan kaivettaessa. Asfaltoidulla osuudella ei kaapelikaivantoa tarvinnut kaivaa murskekerrosta syvemmälle (katso kuva 10). Kaapin kohdalta kaivettiin myös poikittainen kaivanto Itäpellontien yli. Kerrokset olivat samoja hiekka- ja murskekerroksia lukuun ottamatta aivan kaivannon pohjoisreunassa, metsän puolella, jossa noin 10 15 cm paksun pintamullan alla oli hieno kellertävä siltinsekainen hiekka. Samat hiekka- ja murskekerrokset jatkuivat myös Syyrakinkujan risteyksen kohdalla. Syyrakinkujan itäpuolella olevan tontin reunassa kulki myös jo aiemmin kaivettuja kaapeleita, johon edelleen liittyi vaalea hieno hiekka. Kallionpinta alkoi myös olla lähellä, osittain jäädenkin korkeammalle kaivannon pohjoispuolella. Kalliota oli osittain louhittu, koska tontin kohdalla murskeen ja hiekan seassa oli myös suuria kivenlohkareita. Tämän murskeesta, hiekasta ja suurista kivistä koostuneen aineksen alla oli paikoitellen punertava karkeahko hiekka, joka oli todennäköisesti jo luonnollinen kerros, pohjamaa (katso kuva 11). Kaivaminen lopetettiin sen pintaan, ja paikoitellen vanhat kaapelit olivat kaivettu tähän hiekkaan. Vanhoja kaapeleita varten kaivettu oja mataloitui koko ajan kohti itää, ollen kallion päällä enää noin 50 cm. Valvonnan aikana ei kaivettu vanhojen kaapeleiden pintaa syvemmälle, vaan uudet putket vedettiin niiden päälle. Kuvat 10 ja 11. Vasemmalla kuvassa 10 on kaapelikaivantoa asfaltoidun tieosuuden kohdalla. Pintamullan alla oli mursketta, jota syvemmälle ei kaivettu. Pohjalla näkyy vanhempaan kaapelikaivantoon liittyvä täyttöhiekka. Kuva otettu itään. Oikealla kuvassa 11 on kaivantoa Syyrakinkujan jälkeen, jossa murskekerroksen alta alkaa tulla esille punertava karkea hiekka. Kuva otettu kaakkoon. Itään päin mentäessä viimeisen asuintalon ohi tultua murskekerrokset loppuivat, ja noin 20 cm paksun pintamultakerroksen alta tuli kellertävää hienoa hiekkaa noin (10 15 14
cm) ja tummempaa savensekaista hiekkaa (20 25 cm). Kellertävä hiekka ja tummempi maa olivat profiilissa sikin sokin eivätkä enää selkeinä kerrostumina (katso kuva 12). Kerrokset olivat siis sekoittuneet jo edellisen kaapelikaivannon yhteydessä. Aivan tämänkertaisen kaivannon loppuosassa profiili koostui vain harmaasta irtonaisesta mullansekaisesta hiekasta. Se oli paksuudeltaan noin 60 cm ja siihen liittyi suurehkoja kiviä, joita vaikutti kerätyn tien reunaan. Maannokseen liittyi myös Alkon kirkas pullo sekä muuta modernia rauta- ja lasiromua. Kuvat 12 ja 13. Vasemmalla kuvassa 12 Itäpellontien hiekkatieosuudelle ulottuneen kaapelikaivannon S- profiilia, jossa kellertävä hiekka ja tumma savensekainen hiekka ovat sikin sokin. Kaivannon pohjalla pilkottaa punainen muovikouru, joka on vanhojen kaapeleiden suojana. Kuva otettu etelään. Oikealla kuvassa 13 Itäpellontien hiekkatieosuuden poikkileikkaus: murskeen alla tiivis hiekkakerros, jonka alla punertava hiekka. Kuva otettu länteen. Kaivanto jatkettiin myös tien poikki sen pohjoispuolelle. Tien poikittaisleikkauskaan ei tuonut esille mitään vanhoja tiekerroksia, vaan havaitut kerrokset koostuivat päällä olevasta murskekerroksesta, sen alla olevasta tiiviistä hienohkosta harmahtavanruskeasta hiekasta (noin 40 50 cm paksu) sekä tämän alla olevasta punertavasta karkeasta hiekasta, jonka pintaan kaivaminen käytännössä lopetettiin (katso kuva 13). Kerrokset vaikuttivat moderneilta, lukuun ottamatta punertavaa pohjamaata. Hiekkatieosuus: Kaapelikaivanto: Kaapeleiden kaivamista jatkettiin reilun 75 metrin matkalle itään Itäpellontien hiekkatieosuutta eli ennen kaivamattomalle alueelle johto- ym. karttojen mukaan. Tällä kohdin tietä sen eteläpuolella oli peltoa ja pohjoispuolella metsikköä. Kaivanto oli kaivinkoneen kauhan eli noin metrin levyinen ja syvyydeltään noin 90 cm. Kaivanto jatkui siitä mihin edellinen oli päättynyt, hiekkatieosuuden ensimmäisen sähköpylvään kohdalta (sähköpylvään koordinaatit x= 6684794.60; y= 25495474.70, Itäpellontie sen eteläpuolella). 15
Ensimmäisten noin 23 metrin matkalta tuli esille pohjamaalta vaikuttaneen kellertävän hiekan päältä harmahtava siltti, joka vaikutti huuhtoutumiskerrokselta. Tämän harmaan kerroksen paksuus oli noin 8 cm, ja sen päällä oli kaivannon kohdasta riippuen noin 2 10 cm paksu nokikerros (katso kuva 14). Nämä kerrokset olivat todennäköisesti vanha maanpinta sekä mahdollinen kulotus- tai muu palokerros. Nokikerroksen päällä oli tumma savensekainen hiekka, joka noin ensimmäisen kolmen metrin kohdalla oli hienompaa, mutta muuttui pidemmälle mentäessä karkeammaksi. Kerros vaikutti sekoittuneelle ja sisälsi myös esimerkiksi tiilimurskaa ja pieniä kiviä. Löydöt tästä kerroksesta olivat pala modernihkon pullon pohjasta sekä kaksi piiposliiniastian kylkipalaa (katso kuva 20). Kerroksen paksuus oli 10 20 cm. Tämän sekoittuneen savensekaisen hiekan päällä oli vielä karkeahkoa mursketta/soraa noin 20 cm paksuudelta ja aivan pinnalla tiivis öljysorakerros. Pohjamaaksi tulkittu kellertävä hiekka oli paikoitellen karkeampaa ja paikoitellen hienompaa, jopa silttimäistä. Lyhyellä matkalla hiekan alta tuli esille myös tiivistä savea. Nokikerros erottui kaivannon molemmissa profiileissa yhtenäisenä kerroksena. Noin 18 metrin kohdalla hiilikerros oli paksumpi ja muodosti pohjoisprofiilissa pienen kuopan (katso kuva 15). Muuten kerrokset olivat samankaltaiset kuin muuallakin alkuosassa kaivantoa. Sekä tämä kuopan kohta että toinen noin metrin pätkä nokialueen pohjoisprofiilia noin 8,5 metrin kohdalta dokumentoitiin valokuvauksen lisäksi piirtämällä (Katso kartta 2). Profiilipätkien koordinaatit on merkitty karttaan. Kuvat 14 ja 15. Vasemmalla kuvassa 14 N-profiilin piirtämällä dokumentoitu kohta, jossa selkeästi erottuu harmahtava huuhtoutumiskerros sekä sen päällä nokikerros. Oikealla kuvassa 15 nokikerros erottuu kaivannon molemmissa profiileissa, ja N-profiilissa se muodostaa matalan kuopan. Myös tämä kuopan kohta dokumentoitiin piirtämällä. Kuvat otettu koilliseen. Reilun 22 metrin jälkeen nokikerros alkaa ohentua ja lopulta häviää kokonaan (kaivannon pohjoisprofiilin reunasta mitattujen koordinaattien x=6684804.412; y= 25495493.321 jälkeen). Harmaa silttikerros tulee suoraan savensekaisen hiekan alta. Samalla kohden myös silttikerroksen alla ollut kellertävä hiekka alkoi muuttua sotkuisemmaksi : hiekan seassa on siellä täällä nokiläikkiä ja muutenkin kerros on väriltään tiikerikakkumaisempi (katso kuva 16). Kerroksissa vaikuttaisi olevan jonkunlaista häiriötä tällä kohden. Myös noin 33 metrin jälkeen savensekaisen hiekan sekaan oli sekoittunut kellertävää hiekkaa. Tämän sekoittuneen kerroksen alta tuli esille 16
harmaa tiivis savikerros. Saven päällä olevat kerrokset olivat hyvinkin karkeita. Noin 36,5 metrin kohdalla tien poikki oli jo aikaisemmin kaivettu muovinen rumpu ojan kohdalle. Poikittaisen kaivannon leveys oli reilu metri, ja kerrokset sen kohdalla sekä sen molemmin puolin olivat täysin sekoittuneet. Ojarummun jälkeen kaivannon pohjalla alimmaisena oli tiivis savikerros, jonka päällä oli ohut karkean hiekan kerros. Sen päällä oli noin 12 15 cm paksu harmaan siltin kerros. Siltin päällä oli noin 30 35 cm paksu sekoittunut karkea kerros, jossa oli sekaisin tummaa savensekaista hiekkaa, kellertävää hiekkaa ja tiilimurskaa (katso kuva 17). Vaikutti siis, että tien tällä kohden pintakerrokset olivat jossain vaiheessa sekoittuneet. Tämän sekoittuneen karkean kerroksen päällä oli vielä noin 5 10 cm paksu murskeja/tai öljysorakerros. Kuvat 16 ja 17. Vasemmalla kuvassa 16 kaivannon S-profiilia kohdasta, jossa nokikerros on jo kadonnut ja silttikerroksen alla ollut pohjahiekka on väriltään tiikerikakkumainen. Kuva otettu lounaaseen. Oikealla kuvassa 17 kaivannon N-profiilia kohdassa, jossa savensekaisen siltin seassa oli paljon tiilimurskaa. Sekoittuneen kerroksen alla erottuu vaalea silttikerros pohjamaan päällä. Kuva otettu koilliseen. Vajaan 57 metrin kohdalla molemmissa profiileissa alkoi erottua uudelleen noin 5 cm paksu nokikerros (katso kuva 18), jonka alla oli noin 20 25 cm paksu harmaan siltin kerros. Siltin alla näillä kohden oli taas punertavan karkean hiekan kerros. Nokikerroksen päällä oli noin 45 cm paksu karkea sekoittunut kerros, joka siis jatkui hyvin samannäköisenä kaivannon itäpäässä. Nokirantu jatkui tällä kohden kaivantoa noin reilun kolmen metrin matkan. Nokirantualueen alku- ja loppukoordinaatit eteläprofiilin vierestä olivat: x=6684829.617 6684832.211; y=25495515.430 25495517.237. Vajaan 67 metrin kohdalla harmaan hienon savensekaisen siltin päällä olleen noin 15 cm paksun tumman harmahtavan savensekaisen siltin seassa oli vähän maatunutta puuta (katso kuva 19). Palat olivat pieniä ja sikin sokin siellä täällä, joten ne eivät muodostaneet mitään selkeää rakennetta. Kyseessä saattoivat olla siis joko maatuneet juurenpätkät tai kerrokseen muuten heiteltyjen puunpalasten jäänteet. Puusilppua jatkui kaivannon pohjoisprofiilin vierestä mitatuista koordinaateista x=6684838.347, y=25495520.849 noin 2 metriä itään kaivannossa. Maatunut puu erottui varsinkin pohjoisprofiilissa. Vaalea savensekainen silttikerros oli noin 50 cm paksu, ja sen alla alkoi 17
tulla esille suurehkoja kivenlohkareita sekä ruosteenväriseksi värjäytynyttä maata. Vaikutti siis siltä, että kallion pinta ei ollut kaukana kaivannon itäpäädyssä. Aivan kaivannon itäpäässä kerrokset koostuivat pohjimmaisena olevasta luonnollisesta vaaleasta savensekaisesta siltistä, jonka päällä oli noin 18 20 cm paksu harmaa savensekainen silttikerros. Tämän kerroksen päällä oli kellertävän ja harmahtavan karkean hiekan sekainen kerros, jonka paksuus oli noin 35 cm. Tämän sekoittuneen kerroksen päällä oli vielä kova öljysorapinnoite. Kaikki pohjasiltin päällä olevat kerrokset vaikuttivat siis kaivannon itäosassa enemmän tai vähemmän sekoittuneille, eikä mahdollinen nokikerros ollut enää havaittavissa. Kuvat 18 ja 19. Vasemmalla kuvassa 18 on kaapelikaivannon S-profiilia kohdasta, jossa nokikerros ilmestyi uudelleen. Kuva otettu koilliseen. Oikealla kuvassa 19 N-profiilia kohdalta, jossa savensekaisen hiekan seassa on pieniä maatuneita puunpalasia. Kuva otettu koilliseen. Kuva 20. Savensekaisen hiekan seasta profiileista esiin tulleet löydöt: lasimassaltaan tummanvihreän pullon pohjapala sekä kaksi kylkipalaa piiposliiniastiasta, todennäköisesti jonkinlaisesta kannusta. 18
Hulevesi: Itäpellontien eteläpuolella olleelta pellolta kaivettiin hulevesi kohti tietä, ja kaivanto ylitti tien aivan tien poikki jo aikoinaan kaivetun modernin ojan länsipuolelta. Tämän vuoksi kaivannon itäprofiili oli käytännössä ojakaivannon täyttökerroksia, eikä alkuperäisiä kerroksia ollut tällä kohden säilynyt kuten oli todettu jo kaapelikaivannosta. Myös keskelle tietä vähän aikaisemmin kaivetusta kaapelikaivannosta johtuen ei yhtenäistä poikkileikkausprofiilia tiestä ollut enää mahdollista saada. Hulevesi kaivettiin huomattavasti kaapelikaivantoa syvemmälle, ainakin noin kahteen metriin, ja myös kalliota jouduttiin louhimaan sen tieltä. Tien poikki kaivetun kaivannon länsiprofiilissa erottui pellonreunan ja kaapelikaivannon välillä noin reilun puolen metrin levyisellä alueella pintamaan alla noin 50 cm paksu kerros, jossa oli sekoittunutta savensekaista hiekkaa sekä sen päällä modernimpia tiehen liittyneitä murske- ja öljysorakerroksia. Sen alla oli noin 10 cm paksu harmaa silttikerros, jonka alta esille tuli kellertävä hiekka (katso kuva 21). Silttikerros ei jatkunut tiealueen ulkopuolelle, vaan pellon puolella peltomultakerroksen alta tuli suoraan kellertävä hiekka. Tämä pohjamaaksi tulkittu hiekka muuttui hiesuksi syvemmälle mentäessä. Kerrokset vastaavat kaapelikaivannosta havaittuja kerroksia tien tällä kohdalla, eikä nokikerros ulottunut tänne asti. Kaivantoa jatkettiin Itäpellontien pohjoislaitaa itään tien ylityksen jälkeen. Myös kaivorakenteelle kaivettiin levennetty alue tien pohjoispuolelle, suurimmaksi osaksi metsän puolelle. Tien pohjoislaitaan kaivetun kaivannon ensimmäisten metrien profiileista ei saatu uutta tietoa tiekerroksista, koska eteläprofiilin oli rikkonut jo aiemmin kaivettu kaapelikaivanto. Pohjoisprofiili jäi taas tiealueen ulkopuolelle, metsän puolelle, jossa pintamullan alta tuli suoraan esille kellertävä hiekka. Myös kallion pinta tuli tällä kohden tietä esille yllättävän korkealta. Kuva 21. Itäpellontien poikki kaivetun kaivannon länsiprofiilia. Oikealla erottuvat aikaisemmin kaivetut kaapelit. Niiden vasemmalla puolella erottuvat tiehen liittyvät kerrokset noin reilun puolen metrin leveydeltä. Pohjahiekan päällä oleva harmaa silttikerros ei jatku pellon puolella oleviin kerroksiin. Kuva otettu lounaaseen. 19
Ojakerrosten jälkeen kaivantoa jatkettiin tien pohjoisreunaa pitkin kohti itää. Kaivannon alkuosan eteläprofiili tosiaan seurasi aiemmin kaivetun kaapelikaivannon täyttöjä, mutta vähän pidemmällä kaapelikaivanto jäi sen eteläpuolelle, joten profiilin kerrokset olivat koskemattomia. Poikittaisen ojan molemmin puolin kerrokset olivat tuhoutuneet jo kaapelikaivannossakin, mutta sen itäpuolella päällimmäisten murskekerrosten alta alkoi tulla esille noin 30 35 cm paksu harmaanruskea sekoittunut savensekainen hiekka. Vastaava kerros oli erottunut kaapelikaivannostakin. Murske- ja öljysorakerrosten yhteispaksuus oli noin 30 cm. Savensekaisen hiekan alla oli noin 10 cm paksu vaalea silttikerros, jonka alla oli kellertävä hieno hiekka eli pohjamaa. Tämä hiekka vaihettui syvemmällä karkeammaksi ja siinä oli mukana ruostetta. Ennen kallion pintaa hiekka muuttui vielä hienoksi savensekaiseksi hiesuksi. Savensekainen hiekka oli jo paikoitellen vähän nokinen ja vaikutti siltä, että kaapelikaivannosta havaittu nokikerros oli sekoittunut siihen näillä kohden. Paikoitellen myös harmaa siltti oli sekoittunut osittain sen päällä olleen savensekaisen hiekan kanssa. Tällä kohden savensekainen hiekka oli paksuimmillaan, noin 35 40 cm. Savensekaisen hiekan seassa oli myös kellertävän hiekan linssejä. Kaivannon eteläprofiilin vierestä mitattujen koordinaattien x=6684824.28, y=25495508.39 jälkeen jo kaapelikaivannossa havaittu nokikerros oli erotettavissa hulevesiviemärikaivannon eteläprofiilissa (katso kuva 22). Sen ja kellertävän pohjahiekan välissä oli vaaleanharmaa siltti, ja osittain nokea oli läikkinä silttikerroksen keskelläkin. Nokikerros erottui selvästi vain muutaman metrin matkalla. Se ja silttikerros eivät olleet koko matkaltaan yhtenäisiä, vaan niissä oli pieniä katkoksia, joissa kohdin kerrokset olivat sekoittuneet ylempien kerrosten kanssa. Kuvat 22. ja 23. Vasemmalla kuvassa 22 näkyy sadevesiviemärikaivannon eteläprofiilia kohdasta, jossa pohjamaan päällä ollut harmaa silttikerros ja sen päällä ollut nokikerros erottuivat selkeimmin. Nokikerroksen päällä oli sekoittuneen savensekaisen hiekan kerros ennen tien pinnan murskekerroksia. Alimmaisena on kallio. Oikealla kuvassa 23 on kaivannon eteläprofiilia idempänä, jossa nokikerros on ohentunut ja muuttunut epämääräisemmäksi samalla kun sen alla ollut silttikerros on paksumpi. Kuvat otettu kaakkoon. 20
Nokikerros oheni kohti itää, ja samalla sen pinta myös nousi korkeammalle (katso kuva 23). Osan matkaa se oli enää ohuena rantuna siltin ja pinnan murskekerrosten välissä. Murskekerrokset ulottuivat siis paikoitellen aivan nokikerrokseen asti tai vain enää muutaman sentin paksuisen savensekaisen hiekan päälle. Kaivannon itäosassa varsinainen nokitaso oli taas epäselvempi. Vaikuttikin siltä, että savensekaisessa hiekassa oli ennemminkin nokilaikkuja, kuin että varsinainen nokikerros olisi ulottunut tänne asti. Myös vaaleanharmaa silttikerros paksuni itää kohti, jossa sen paksuus oli jopa 25 30 cm. Eteläprofiilin vierestä mitattujen koordinaattien x=6684833.64, y=25495515.57 jälkeen aiemmin kaivettu kaapelikaivanto kaartui taas kohti pohjoista, ja tästä itään päin eteläprofiilin kerrokset olivat jälleen kaapelikaivannon täyttöjä. Kuva 24. Yleiskuva sadevesiviemärikaivannon itäpäästä. Oikealla eteläprofiilissa erottuvat tiehen liittyvät kerrokset. Vasemmalla pohjoisprofiilissa erottuvat pintamullan alta vain luonnolliset siltti- ja hiekkakerrokset. Kuva otettu koilliseen. Metsän puolella, kaivannon pohjoisprofiilissa ei ollut erotettavissa tiekerroksia (katso kuva 24). Siellä pintamullan alla oli vaaleankellertävä hieno, irtonainen siltti punertavan pohjahiekan päällä. Siltin paksuus oli noin 40 cm. 21
8. Tulokset Vantaan kaupunginmuseon toimesta suoritettiin arkeologinen valvonta Vantaan Ylästön Itäpellontiellä. Tien kohdalla kulki historiallinen tielinja Övitsböle (Ylästö) Tolkby (Tolkinkylä), joka oli osa keskiajalta peräisin olevaa Suuren Rantatien vanhempaa linjausta, joka erottuu Samuel Broteruksen vuonna 1699 laatimalla kartalla Övitsbölen kylästä. Tutkimukset liittyivät Vantaan kaupungin alueelle tekemään vesihuoltosuunnitelmaan, jonka puitteissa Itäpellontien alueelle rakennettiin uusia vesijohto-, jätevesi- ja hulevesiviemäreitä. Samalla kaivettiin myös putket sähkö- ja puhelinkaapeleita varten. Tutkimuksen kustannuksista vastasi Vantaan kaupungin Kuntatekniikka. Tutkimuksen aikana valvottiin noin reilun kahdensadan metrin pituinen osuus kaivantoa Itäpellontien linjauksen kohdalla. Noin 120 metriä tästä valvotusta alueesta oli asfaltoidulla osalla tietä ja loput pellon ja metsikön läpi kulkeneella hiekkatieosuudella. Valvonnan aikana ei asfaltoidulla osuudella havaittu merkkejä alkuperäisistä keskiaikaiseen tielinjaan liittyvistä rakenteista tai kerroksista. Päinvastoin kävi selväksi, että alkuperäiset maamassat oli tällä kohdalla jo aikoinaan täysin korvattu tuoduilla hiekka- ja mursketäytöillä. Suurin osa kerroksista siis vaikutti tuoduilta täytöiltä, ja muutamat mahdolliset luonnolliset kerroksetkin vaikuttivat aiempien kaivantojen jäljiltä sekoittuneilta. Näiden täyttö- ym. kerrosten alta tuli länsiosassa kaivantoa esille tiivis harmaa pohjasavi. Vaikutti myös siltä, että maanpintaa oli jossain vaiheessa tasoitettu tien alta poistamalla pohjasaven pinnalla olleita maakerroksia, koska saven pinta pikkuhiljaa nousi itää kohti kaivannon keskivaiheilla. Aivan asfaltoidun osuuden itäpäässä savimaata ei kallion päällä ollut enää ollenkaan, ja kallion pinta oli huomattavasti korkeammalla kuin tien länsipäädyssä. Mahdollisesti tällä kohden keskiaikainen tie on ollut aivan kallion pinnalla, jolloin varsinaisia tiekerroksia ja rakenteita ei olisi ollut alun perinkään. Valvonnan perusteella alkuperäiset kerrokset olivat tältä kohden tielinjausta tuhoutuneet asfaltoinnin ja tien tasoituksen yhteydessä, koko asfaltoidun alueen alalta. Itäpellontien itäosassa, öljysorapäällysteisellä hiekkatieosuudella oli todennäköisempää, että vanhoja kerrostumia ja mahdollisesti rakenteita olisi säilynyt. Tosin aivan alkuosastaan, jonne vanhat kaapelikaivannot ulottuivat, olivat vanhemmat kaivannot myös täällä sekoittaneet muuten luonnollisilta vaikuttaneet hiekkakerrokset. Myöskään tien poikki kaivetun ojan profiili ei paljastanut vanhoja kerrostumia. Karttojen ennen kaivamattomaksi osoittaman tieosuuden kohdalla oli paikoitellen säilynyt harmaa silttikerros, joka mahdollisesti oli huuhtoutumiskerros eli tulkittavissa vanhaksi maanpinnaksi. Osassa kaivantoa sen päällä oli 2 10 cm paksu nokikerros, joka voisi olla mahdollinen kulotus- tai muu palokerros. Noki- ja silttikerroksen päällä ollut savensekainen hiekkakerros vaikutti kuitenkin sekoittuneelle, varsinkin mitä idemmäs kaivannossa mentiin. Kerros sisälsi tiilimurskaa, ja siitä löytyi muutamia modernihkoja 22
löytöjä. Tällä paremmin säilyneellä tieosuudella oli siis mahdollisesti säilynyt vähän Suuren Rantatien rakentamisen aikaista palokerrosta, mutta sen päällä olleet muut kerrokset vaikuttivat sekoittuneille. Nokikerros jäi siis ainoaksi mahdollisesti keskiaikaiseen tiehen liittyväksi havainnoksi koko valvotun tieosuuden kohdalta vaikka ei voida olla varmoja etteikö se liity johonkin nuorempaan paloon alueella. 23
Lähteet ja kirjallisuus Lähteet: Broterus, Samuel 1699: Charta Uppå Öfwitzböhle aff Bårgo Lähn och Hellsingh Sochn, Affattat: Anno 1699. KA MHA B11a4/1-2. Arkistolähteet: Koivisto, Andreas 2008: Vantaan Länsisalmen Gubbackan arkeologiset tutkimukset vuonna 2008. Vantaan kaupunginmuseo. Museoviraston arkisto. Suhonen, Veli-Pekka 2006: Vantaan keskiaikaisten kylätonttien inventointi vuonna 2005. Museoviraston arkisto. Suhonen, Veli-Pekka 2007: Vantaan keskiaikaisten teiden inventointi vuonna 2007. Museovirasto/RHO. Museoviraston arkisto. Kirjallisuus: Kepsu, Saulo 2005: Uuteen maahan. Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1027. Helsinki. Kerkkonen, Gunvor 1963: Helsinge, medeltid. Porvoo. Koivisto, Andreas 2010: Teitä pitkin lähelle ja kauas. Teoksessa: Koivisto, Andreas, Koivisto, Riina & Hako, Jukka (toim.) 2010: Gubbacka. Keskiajan arkea Vantaalla. Medeltida vardag i Vanda. Museoviraston rakennushistorian julkaisuja 34. Porvoo. (s. 126 141) Leskinen, Teresa & Lillbroända, Pia (toim.) 2001: Samuelin kartat. Helsingin pitäjä vanhimmissa kartoissaan 1681 1712. Vantaan kaupunginmuseon julkaisuja nro 11. Jyväskylä. Salminen, Tapio 2013: Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika. Vantaan kaupunki. Keuruu. Muut lähteet: Tarkastuskäynti Vantaan Övitsbölen kylässä 15. 16.10.2013. Raportti Museovirastolle. Andreas Koivisto ja. 24
Liite 1 Vantaa Ylästö Itäpellontien arkeologinen valvonta 2014 Digikuvaluettelo D1222:1-69 VKM kuvaarkisto Alanunumero Pvm Alue Kuvaus Kuva suuntaan 1222 1 25.8.2014 Itäpellontie Yleiskuva Itäpellontien asfaltoidusta osuudesta ennen kaivaustöiden alkamista. 1222 2 25.8.2014 Itäpellontie Yleiskuva Itäpellontien itäpäädyn asfaltoidusta osuudesta ennen kaivaustöiden alkamista. 1222 3 27.8.2014 Itäpellontie Yleiskuva Itäpellontien hiekkatieosuudesta. 1222 4 27.8.2014 Itäpellontie Yleiskuva Itäpellontien hiekkatieosuudesta. 1222 5 26.8.2014 Vesi- ja 1222 6 26.8.2014 Vesi- ja 1222 7 27.8.2014 Vesi- ja 1222 8 28.8.2014 Vesi- ja 1222 9 28.8.2014 Vesi- ja 1222 10 1.9.2014 Vesi- ja 1222 11 2.9.2014 Vesi- ja Vesi- ja viemärikaivannon N-profiilin ensimmäiset metrit Itäpellontien länsipäädyssä: pintamullan alla sekoittuneita hiekkakerroksia, vanha kaapelikaivanto ja siihen liittynyt täyttöhiekka sekä näiden alla tiivis savi. Vesi- ja viemärikaivannon S-profiilin ensimmäiset metrit Itäpellontien länsipäädyssä: asfaltin alla täyttöhiekka- ja murskekerrokset, joiden alla savi. Alkuperäiset maamassat on vaihdettu jo aikaisemmin. Vesi- ja viemärikaivannon N-profiilia noin 12 13 metrin kohdalla, jossa kaapelit kääntyvät tien poikki etelään. Profiilissa erottuu murskekerros, kaapeleiden täyttöhiekka sekä savi. Vesi- ja viemärikaivannon N-profiilissa noin 15 25 metrin välillä saven päällä oli paksuhko punertavan karkean hiekan täyttökerros, joka oheni itään päin mennessä. Vesi- ja viemärikaivannon N-profiilia noin 26 metrin kohdalla: saven päällä ollut punertava hiekkakerros on enää noin 20 30 cm paksu. Kuvan oikeassa laidassa näkyy myös ensimmäinen betoninen sadevesikaivo ja siihen liittyneet tien yli menevät poikittaiset betoniputket. Vesi- ja viemärikaivannon N-profiilissa noin 30 40 metrin välillä erottui edelleen murske- ja savikerrokset. Pienen punertavan hiekan linssi liittyi haudattuun kattopellin palaseen. Kaivanto kapeni tällä kohden vain asfaltoidun tiealueen alla kulkevaksi. Vesi- ja viemärikaivannon N-profiilissa noin 50 metrin kohdalla esille tuli betoninen hulevesiputki, joka oli kulkenut tien pohjoislaidalla noin 26 metrin jäl- SW SW E Kuvaaja 25
Liite 1 1222 12 3.9.2014 Vesi- ja 1222 13 4.9.2014 Vesi- ja 1222 14 4.9.2014 Vesi- ja 1222 15 5.9.2014 Vesi- ja 1222 16 9.9.2014 Vesi- ja 1222 17 10.9.2014 Kaapelikaivanto 1222 18 10.9.2014 Kaapelikaivanto 1222 19 10.9.2014 Kaapelikaivanto 1222 20 10.9.2014 Kaapelikaivanto keen. Saven alta alkoi tulla esille suuria kiviä, jotka enteilivät kallion pinnan lähestymistä. Vesi- ja viemärikaivannon N-profiilissa noin 50 60 metrin välillä: hulevesiputken kaivanto oli sotkenut kerroksia jo aikaisemmin. Saven alta tummaa karkeaa maata ja suuria kiviä, jotka enteilivät kallion pinnan lähestymistä. Vesi- ja viemärikaivannon N-profiilissa noin 60 metrin kohdalta esille tuli toinen betoninen sadevesikaivo, johon liittyneet täyttökerrokset sisälsivät mm. purkujätettä, kuten tiilen, kattotiilien ja muovin palasia. Vesi- ja viemärikaivannon N-profiilissa noin 70 metrin kohdalta esille tuli kolmas betoninen sadevesikaivo. Täyttö- ja savikerrosten alta alkoi tulla esille silttisempää maata sekä edelleen suuria kiviä. Vesi- ja viemärikaivannon N-profiilissa noin 75 metrin kohdalta tuli esille jälleen tien poikki kulkevat kaapelit. Hulevesiputkeen liittyvät sekoittuneet täyttökerrokset jatkuivat edelleen ja kaivannon pohjalta esiin tuli peruskallio. Vesi- ja viemärikaivannon N-profiilissa noin 80 metrin kohdalla edelleen murske-, savi- ja silttikerrokset jatkuvat ja kallion pinta nousee hiljalleen kohti itää. Itäpellontien etelälaitaan kaapeliputkia varten avattu matalampi kaivanto, sen osuus sähkökaapilta itään. Tien reunalla nurmikko ja ohut pintamulta murskekerroksen päällä, tien kohdalla asfaltti. Murskekerrosta syvemmälle ei kaivettu. Sähkökaapilta poikittain tien yli pohjoiseen kaivetun kaapelikaivannon pohjoispääty, jossa murskekerrokset loppuivat ja pintamullan alla oli kellertävä siltinsekainen hiekka. Itäpellontien etelälaitaan kaapeliputkia varten avattu matalampi kaivanto, sen osuus pihatien kohdalta itään. Tien reunalla nurmikko ja ohut pintamulta murskekerroksen päällä, tien kohdalla asfaltti. Murskekerrosta syvemmälle ei kaivettu. Itäpellontien etelälaitaan kaapeliputkia varten avattu matalampi kaivanto, sen seuraava osuus pihatien kohdalta itään. Tien reunalla nurmikko ja ohut pintamulta murskekerroksen päällä, tien kohdalla asfaltti. Murskekerrosta syvemmälle ei kaivettu. Kaivannon pohjalla erottuu myös vanhemman kaapelikaivannon täyttöhiekka ja kauempana jo asennetut uudet putket. N N W N W E 26
Liite 1 1222 21 8.9.2014 Kaapelikaivanto 1222 22 8.9.2014 Kaapelikaivanto 1222 23 8.9.2014 Kaapelikaivanto 1222 24 8.9.2014 Kaapelikaivanto 1222 25 8.9.2014 Kaapelikaivanto 1222 26 8.9.2014 Kaapelikaivanto 1222 27 8.9.2014 Kaapelikaivanto 1222 28 8.9.2014 Kaapelikaivanto 1222 29 8.9.2014 Kaapelikaivanto Itäpellontien etelälaitaan kaapeliputkia varten avattu matalampi kaivanto, se osuus juuri ennen Syyrakinkujan risteystä. Tien reunalla nurmikko ja ohut pintamulta murskekerroksen päällä, tien kohdalla asfaltti. Murskekerrosta syvemmälle ei kaivettu. Oikeassa reunassa vanhempaan kaapelikaivantoon liittyvä muovinen punainen suojus. Kaapelikaivanto Syyrakinkujan risteyksen kohdalla. Asfaltin alla hiekka- ja murskekerrokset, joita syvemmälle ei kaivettu. Kaapelikaivanto Syyrakinkujan risteyksen jälkeen, tontin laidassa. Asfaltin sekä nurmikon alla hiekka- ja murskekerrokset, joita syvemmälle ei kaivettu. Kaapelikaivanto Syyrakinkujan risteyksen jälkeen, tontin laidassa. Asfaltin sekä nurmikon alla hiekka- ja murskekerrokset. Murskekerros ohenee itään päin mentäessä ja sen alta esille tuli punertava karkea hiekka, jonka pintaa syvemmälle ei tässä kohden kaivettu. Kaapelikaivanto Syyrakinkujan risteyksen jälkeen tontin laidassa, pihatien risteyksen kohdilla, täyttöhiekka- ja murskekerrokset olivat ohuet ja suuria louhittujen kallion paloja alkoi olla täytteessä seassa. Kallion pinta on korkealla tällä kohden tietä. Kaivannon pohjalla erottuvat vanhemmat kaapelien suojakuoret. Kaapelikaivannon S-profiilia autiolle kylätontille johtavan hiekkatien kohdalla. Itäpellontien hiekkatieosuudella mursketäytöt loppuivat ja punertavan hiekan ja tumman savensekaisen hiekan kerrokset alkoivat, jotka kuitenkin olivat sekoittuneet aikanaan kaapeleita kaivettaessa. Kaapelikaivannon S-profiilia autiolle kylätontille johtavan hiekkatien risteyksen jälkeen metsän kohdalla, Itäpellontien hiekkatieosuudella. Punertavan hiekan ja tumman savensekaisen hiekan kerrokset olivat sekoittuneet sikin sokin. Kaapelikaivannon S-profiilia autiolle kylätontille johtavan hiekkatien risteyksen jälkeen juuri ennen pellon laitaa, Itäpellontien hiekkatieosuudella. Kerros koostui yhtenäisestä harmahtavasta mullansekaisesta hiekasta, joka oli sekoittunutta. Löytöinä mm. modernia rautaromua sekä Alkon pulloja. Itäpellontien hiekkatieosuuden poikki kaivettu osuus kaapelikaivannosta, W- profiili. Pinnalla murskemainen kerros, sen alla kova tiivis hiekka, jonka alla punertava hiekka, joka todennäköisesti on S S S W 27