Päivämäärä

Samankaltaiset tiedostot
MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

Päivämäärä Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut / asemakaavoitus, kaavoitusarkkitehti Elina Jaara p

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

Päivämäärä

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t , 263, ja 280 MUUTOKSENHAKUKIELTO

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

Päivämäärä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.


UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:


Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.


Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto

Rovaniemen kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Kaupunginsihteeri Muu päätös

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

10 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Tampereen Vuokratalosäätiön rahalaitoslainoille. Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

277 Jouni Viitasen luottamustoimen päättyminen ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen vaali. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA TARKALTK 1/2019. Tarkastuslautakunta Julkinen. Aika klo 17:00-17:30

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09)

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

Vaalilain ( /714) :ien 45, 66 ja 83 mukaan päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Vaalilain ( /714) :ien 45, 66 ja 83 mukaan päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle

48 Rakennuskielto Ryhälän osayleiskaava / Alapohjonen

Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n hallituksen esitys

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla).

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

Päivämäärä Asemakaavan muutos , III kaupunginosa (Arkistokatu 4, Lyötynkatu 2, Lyötyntori)

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

81 Sopimus yhteisestä toimielimestä Tampereen ja Ylöjärven kansalaisopistotoiminnan tehtävien hoitamisessa

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Päivämäärä Asemakaava ja asemakaavan muutos , Haukiputaan kaupunginosa, (Annalankangas)

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Muutoksenhakukielto. :t MUUTOKSENHAKUKIELTO

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Päivämäärä Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut/ asemakaavoitus, kaavoitusarkkitehti Antti Määttä, p

AIKA klo 20:00-23:00 PAIKKA Kaupungintalo, neuvotteluhuone Mahonki, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus

Päivämäärä

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 5/ (5) Vapaa-ajanlautakunta

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2017 1

:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 91 :n mukaan hakea muutosta.

Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p ,

Muutoksenhakuosoitukset

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 3/2015 Hallinto- ja kehittämisosasto Hallintopäällikkö

Munkkiniemen ala-asteen koulu Johtokunta PÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikkona klo Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Valituskirjassa on ilmoitettava

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Nimi Tehtävä Lisätieto Jäsen Luottamushenkilö Herttuainen Teppo Pöytäkirjan tarkastaja. Jäsen. Jäsen. Jäsen. lakimies

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )

Ympäristö- ja tekninen lautakunta Poikkeamislupapäätös 351/ /2019 YMPTEKLT 124. Kiinteistö Raito

Transkriptio:

33 Dno Valmistelijat/ Lisätietojen antaja Päätöshistoria Asemakaava, asemakaavan muutos ja tonttijako, 564-2210, Haukiputaan kaupunginosa (Niittyholma) OUKA/692/10.02.03/2014 Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut/kaavoitus, kaavasuunnittelija Päivi Markuksela, p. 050 430 3319 Yhdyskuntalautakunta 29.4.2014 221, OAS Yhdyskuntalautakunta 7.10.2014 453, kaavarunkoluonnokset Yhdyskuntalautakunta 22.3.1016 115, kaavaluonnos Yhdyskuntalautakunta 16.8.2016 332, kaavaehdotus Yhdyskuntalautakunta 22.11.2016 476, hyväksyttäväksi Kaupunginhallitus 19.12.2016 380 Sivu 1 Kaupunginhallituksen käsittely Niittyholman asemakaava-alue sijaitsee Haukiputaan kaupunginosassa 1-2 km:n etäisyydellä Haukiputaan keskuksesta länteen. Niittyholman alueen asemakaavan laatiminen on aloitettu Oulun kaupungin aloitteesta. Alueen kaavoittaminen asuntoalueeksi on esitetty kaupunginvaltuuston 4.11.2013 hyväksymässä maankäytön toteuttamisohjelmassa (MATO 2014-2018). Niittyholman asemakaavalla pyritään turvaamaan lähiaikojen tonttitarjontaa Haukiputaan keskuksen läheisyydessä. Suunnittelutyö jatkaa Haukiputaan keskuksen pientalovaltaista asuntorakentamista ja tukee Haukiputaan keskuksen palveluiden säilymistä ja kehittymistä. Uudelle asuntoalueelle on osoitettu 113 uutta omakotitonttia. Asemakaavan kokonaismitoitus on n. 250 asuntoa, joista n. 200 asuntoa voidaan rakentaa kaavan laajennusalueelle ja n. 50 asuntoa kaavamuutosalueelle. Yhteensä alueiden asukasluku tullee olemaan n. 700 asukasta. Työn yhteydessä tarkistetaan Holma-Haapajärvi I -alueen kortteleiden 2748 ja 2759 asemakaava vastaamaan paremmin nykyistä asuntokysyntää. Lisäksi samassa yhteydessä mahdollistetaan Lehmihaka-puiston asemakaavan muutoksella pyörätien rakentaminen puistossa olevan vilkkaasti käytetyn polun tilalle. Asemakaava-alueeseen on myös liitetty Annalankankaan kaava-alueen pohjoispuolinen alue. Asemakaava 27.6.2016

Sivu 2 Asemakaavan mukaisen uuden asuntoalueen pinta-ala on n. 50 hehtaaria. Länsikehältä kiertoliittymän kautta on osoitettu Niittyholman asutusalueelle uusi kokoojatie Niittyholmantie, jonka varteen muodostuu kaksi uutta tonttikatua tontteineen. Palleropilven ja Helmiäispilven kautta muodostuu asuntokeskittymät alueen pohjois- ja eteläosaan. Asemakaava-alue sijoittuu tällä hetkellä verrattain kauas joukkoliikennereiteistä, joten asemakaavassa esitetään rakennettavaksi pääasiassa omakotitontteja. Alueen seitsemän rivitalotonttia sijoittuvat alueen pohjoisosaan Länsikehän varteen. Kerrosluvut vaihtelevat alueittain I, Iu½ tai II välillä. Omakoti- ja rivitaloasumisen lisäksi asemakaavan alueelle on esitetty tontti korttelissa 2771 merkinnällä A-2, jolle voi rakentaa myös erityisryhmien asuntoja. Asemakaava-alue tukeutuu palveluiden osalta Haukiputaan keskuksen palveluihin. Länsikehän itäpuolella on Länsituulen koulukeskus, jossa on tilat päiväkodista lukioon saakka. Länsikehän itäpuolelle on jo rakennettu kevyen liikenteen reitti jatkuen Annalankankaan alueelle saakka. Niittyholman alueelta on esitetty reitit jalankulkijoille ja polkupyöräilijöille Länsituulen koululle sekä Haukiputaan keskukseen. Eteläisempi Niittyholmanpolku jatkuu edelleen Holman asuntoalueen lävitse Haukiputaantielle joukkoliikennereittien varteen. Suunnittelualueella itä-länsisuunnassa on esitetty kaksi pohjavesialueen rajaa. Pv- m -merkinnällä on osoitettu pohjaveden muodostumisalueen raja ja pv -2 merkinnällä vedenhankintaan soveltuvan pohjavesialueen raja. Lisäksi kolmiomerkinnällä nii, on tarkennettu rakentamista pohjavesialueilla. Niittyholman puistoon on esitetty varaus teleasemalle. Asemakaavan muutokset 27.6.2016 Asemakaavan muutosten pinta-ala on n. 25 hehtaaria. Työn yhteydessä tarkistetaan Holma-Haapajärvi I -alueen kortteleiden 2748 ja 2759 asemakaava vastaamaan paremmin nykyistä asuntokysyntää. Tonttien välinen kapea puistosuikale on yhdistetty samaan uuteen kortteliin 2784, jonka kaavamerkintää on muutettu siten, että se mahdollistaa yksikerroksisten rivitalojen

Sivu 3 rakentamisen (AR I). Tontille 4 saa rakentaa myös erityisryhmien asuntoja merkinnän (A-2) mukaisesti. Rakennusoikeutta kaavamuutosalueelle on osoitettu yhteensä 4 350 k-m² asuinrakentamiseen ja 1150 k-m² autosuojan, talousja huoltotilojen rakentamiseen. Lehmihaan puistossa asemakaavan muutoksella mahdollistetaan pyörätien rakentaminen puistossa olevan vilkkaasti käytetyn polun tilalle. Asemakaava-alueeseen on liitetty Annalankankaan asemakaavan pohjoispuolinen alue. Asemakaavassa esitetään, että nykyinen tievaraus Mustaniementielle, pysäköintialue ja yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevat alueet poistetaan. Jos tieyhteydelle on tulevaisuudessa tarvetta, niin Helmiäspilven jatkoksi on esitetty ohjeellinen tievaraus Mustaniementielle. Annalankankaanpuisto yhdistyy luontevasti Niittyholman viheralueisiin yhtenäiseksi lähivirkistysalueeksi. Suunnitelmassa mahdollistetaan, että jätemaista voidaan muotoilla n. 10 metrin korkuiset mäet, joiden kautta Annalankangas - Virpininiemen ulkoilureitti voidaan linjata uudelleen. Museoviraston arkeologissa selvityksissä suunnittelualueen lounaisnurkasta löytyi kaksi laajahkoa ja yksi pienempi muinaismuistolailla (295/1963) rauhoitettua kiinteää muinaisjäännös aluetta. Alueet on otettu huomioon alueen ohjellisissa tie ja ulkoilureittisuunnitelmissa. Muinaismuistoalueet on on esitetty asemakaavassa sm-5 merkinnöillä. Kaavamerkintöjä on tarkennettu nii- kolmiomääräyksellä. Määräyksessä on tarkennettu mm. kellaritilojen, työtilojen ja kuistien tai katosten rakentamista. Lisäksi on esitetty määräykset auto- ja polkupyöräpaikkojen rakentamisen määrästä, tarkennettu pohjaveden suojelutavoitteita ja meluntorjuntamääräyksiä. Asemakaavan yhteydessä laaditut yleissuunnitelmat ja selvitykset ovat luettavissa kaupunkisuunnittelun projektikortilta: http://oulu.ouka.fi/tekninen/suunnitelmat/projektikortti.asp?id=82 2 Vaikutusten arviointi Asemakaavan ja asemakaavan muutosten vaikutuksia on arvioitu: - alue- ja yhdyskuntarakenteeseen - rakennettuun ympäristöön ja kulttuuriperintöön - luontoon, luonnon ympäristöön ja maisemaan

Sivu 4 - liikenteen järjestämiseen ja liikenneturvallisuuteen - yhdyskunta- ja energiatalouteen - terveyteen ja turvallisuuteen - sosiaalisiin oloihin - ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen - ympäristön häiriötekijöihin Kaavan vaikutukset on esitetty selostuksen kohdassa 5.4. s. 50. Kortteleihin 2763 ja 2784 laaditaan tonttijako asemakaavan yhteydessä. Muille korttelialueille laaditaan erilliset tonttijaot. Asemakaavan ja asemakaavan muutokset hyväksyy kaupunginvaltuusto. Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Pennanen Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että 27.6.2016 päivätyt asemakaava ja asemakaavan muutokset sekä 31.5.2016 päivätyt tonttijaot hyväksytään. Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. Liitteet 2210 Niittyholma selostus 27.6.2016 hyväksyttäväksi Oheismateriaali - Kaupunginhallituksen päätösehdotus Päätös hyväksyy 27.6.2016 päivätyt asemakaavan ja asemakaavan muutokset sekä 31.5.2016 päivätyt tonttijaot. Kaupunginhallituksen päätösehdotus hyväksyttiin. Otteen oikeaksi todistaa Oulussa 13.01.2017

Sivu 5 VALITUSOSOITUS Pöytäkirja on ollut nähtävänä 13.1.2017. Valitusviranomainen Päätökseen tyytymätön voi hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. postiosoite Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, PL 189, 90101 OULU käyntiosoite Isokatu 4, 3. krs, 90100 OULU puhelin 029 564 2800 sähköposti oulu.hao(at)oikeus.fi faksi 029 564 2841 virka-aika klo 8.00-16.15 Valitusoikeus Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) ja kunnan jäsen. Valituksen peruste Kunnallisvalituksen saa tehdä silla perusteella, että 1. päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, 2. päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai 3. päätös on muuten lainvastainen. Valitusaika ja sen alkaminen Valitusaika on (30) päivää. Valitusaika alkaa kulua päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää/nähtäväksi asettamispäivää ei lueta määräaikaan. Tiedoksisaanti Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta osoiteta, seitsemäntenä (7.) päivänä siitä, kun valituksen alaisen päätöksen sisältävä kirje on jätetty postin kuljetettavaksi. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä kolmantena (3) päivänä viestin lähettämisestä. Maankäyttö- ja rakennuslain 188 :n 5 momentin mukaan asemakaavan hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon silloin, kun päätös on kuntalain 63 :n mukaisesti asetettu yleisesti nähtäville. Valitusasiakirjojen sisältö liitteet ja toimittaminen Kunnallisvalitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta sekä mahdollisen laillisen edustajan, asiamiehen tai valituksen laatijan nimi ja kotikunta. Lisäksi on ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. Valituksessa on mainittava päätös, johon haetaan muutosta, muutosvaatimus sekä vaatimuksen perusteet. Valituskirjelmä on valittajan tai laatijan allekirjoitettava. Valitukseen liitetään valituksenalainen päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä, todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta sekä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, valituksen saa tehdä ensimmäisenä arkipäivänä tämän jälkeen. Valitus on tehtävä viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päätty - mistä. Mikäli valituskirjelmä lähetetään postitse, on se jätettävä postiin niin ajoissa, että se ehtii perille viraston aukioloaikana ennen valitusajan päättymistä. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös faksina tai sähköpostitse. Sähköisen asiakirjan (telekopio tai sähköposti) tulee olla määräaikana viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ei ole syytä epäillä. Valitusasiakirjoja, jotka sisältävät arkaluonteisia henkilö- tai salassa pi - dettäviä tietoja, ei suositella lähetettäväksi sähköpostitse tai sen liitteenä. Kunnallisvalitus lähetetään aina lähettäjän omalla vastuulla. Oikeudenkäyntimaksu Tuomioistuinmaksulain nojalla muutoksenhakijalta voidaan periä oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 250 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen. (Tuomioistuinmaksulaki 11.12-.2015/1455).

Sivu 6 Selvitys päätöksen antamisesta tiedoksi Asianosainen Luovuttajan allekirjoitus ja tiedoksiantopäivämäärä Lähetetty postitse saantitodistusta vastaan Lähetetty postitse tavallisena kirjeenä Lähetetty postiennakolla Luovutettu annettavaksi haastetiedonantona Luovutettu asianosaiselle kirjallista todistusta vastaan Muulla tavoin, miten Asianosaisen allekirjoitus, kun päätös luovutettu henkilökohtaisesti