Pöytäkirja 12 B/2016 1 (5) Oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunnan kokous 12 B/2016 Aika tiistaina klo 11.15 13.20 Paikka Unican lasikuutiokabinetti PharmaCityssa, Itäinen Pitkäkatu 4 Valmistelija Puheenjohtaja Enges, Tiia, opintopäällikkö Tapani, Jussi, dekaani Jäsenet Kumpula, Anne Alvesalo-Kuusi, Anne Mikkola, Tuulikki Niemi, Johanna Tapani, Jussi (Ossa, Jaakko) Viljanen, Veli-Pekka (Koskinen, Seppo) Heikkonen, Johannes (Jaakkola, Jussi) Helminen, Anna-Maija (Holkeri, Emma) Kainulainen, Heini (Viljanen, Mika) Salminen, Janne (Helle, Karoliina) Laakso, Ville (Paavola, Tomi) Dahlström, Tuomas (von Schrowe, Anton) Hirvonen, Elina (Laitinen, Iiris) Lehtonen, Susanna (Leppä-Aro, Laura) Sihteeri Enges, Tiia 1. Opetusperiodit lukuvuodelle 2017 2018 Turun yliopiston opintojohtosäännön 11 mukaan tiedekunta päättää viimeistään edellisen lukuvuoden joulukuun loppuun mennessä ajanjaksoista, jolloin opetusta annetaan ja lukuvuoden mahdollisesta jakamisesta opetusperiodeihin. Johtokunta on kokouksessaan 2/2016 vahvistanut oikeudenalojen perusteiden opintojaksojen opetusperiodit lukuvuosiksi 2016 2018. Peruskoulutustoimikunta päätti kokouksessaan 28.11.2016 ehdottaa lukuvuoden 2017 2018 opetusperiodeiksi seuraavia: Johdantoviikko ma 28.8. pe 1.9.2017 I periodi ma 4.9. pe 27.10.2017 II periodi ma 30.10. pe 22.12.2017 III periodi ti 2.1. pe 9.3.2018 IV periodi ma 12.3. pe 25.5.2018 Erikoistumisjaksoihin ja muihin opintojaksoihin määritellään toteutusajaksi jokin em. opetusperiodeista. Opetuksen järjestelyihin liittyvästä perustellusta syystä (esim. konferenssin/seminaarin sitominen osaksi opetusta) muiden opintojaksojen opetus voi ajoittua useamman periodin ajalle. Kieli- ja viestintäopintojen opetus järjestetään 948
Pöytäkirja 12 B/2016 2 (5) pääsääntöisesti syys- ja kevätlukukausijaottelun mukaisesti (4.9. 22.12.2017 ja 2.1. 25.5.2018). Päätösehdotus Päätös Johtokunta vahvistaa lukuvuoden 2017 2018 opetusperiodeiksi I 4.9. 27.10.2017, II 30.10. 22.12.2017, III 2.1. 9.3.2018, IV 12.3. 25.5.2018 sekä johdantoviikolle 28.8. 1.9.2017. Johtokunta vahvisti lukuvuoden 2017 2018 opetusperiodeiksi I 4.9. 27.10.2017, II 30.10. 22.12.2017, III 2.1. 9.3.2018, IV 12.3. 25.5.2018 sekä johdantoviikolle 28.8. 1.9.2017. 2. Muutos oikeustieteellisen tiedekunnan yleisiin määräyksiin 2016 2018: Luku 3.3. Aineopinnot / Erikoistumisjaksot Johtokunta on kokouksessaan 6/2016 hyväksynyt oikeustieteellisen tiedekunnan yleiset määräykset lukuvuosille 2016 2018. Osana näitä yleisiä määräyksiä peruskoulutustoimikunta ehdotti erikoistumisjaksovalinnan muuttamista syksyllä 2016 toteutettavasta kevään 2017 erikoistumisjaksojen valinnasta alkaen. Ehdotetussa valintatavassa opiskelija olisi ilmoittanut molemmista haettavissa olevista periodeista kaikki ne erikoistumisjaksot, jotka olisi ollut valmis suorittamaan. Opiskelija olisi asettanut em. erikoistumisjaksot periodeittain preferenssijärjestykseen ja valinta olisi suoritettu siinä järjestyksessä, johon opiskelijat olisi arvottu ensimmäisen periodin osalta. Seuraavaa periodia varten arvottu järjestys olisi käännetty. Johtokunta äänesti muutoksesta ja äänestyksen tuloksena päätti, että syksyn 2016 ja kevään 2017 erikoistumisjaksoille valitaan opiskelijat syksyn 2016 valintaan ehdotetulla tavalla ja erikoistumisjaksovalintojen uudistus alkaen lukuvuodesta 2017 2018 palautetaan valmisteltavaksi peruskoulutustoimikuntaan. Liite 1/12B/2016 Erikoistumisjaksojen valintamuutoksen välttämättömyyden syyt ovat edelleen samat kuin keväällä. Vaikka opiskelijat yleisesti näkevät nykyisen valintatavan monella tapaa tasa-arvoisena, on sitä myös kritisoitu sekavaksi eikä esimerkiksi pistelasku (perusteiden arvosanat ja suoritettujen opintojen opintopisteet) ole opiskelijoille riittävän selvä. Opiskelijoiden on mahdollista vain hyvin rajatussa määrin varmistaa etukäteen pääsynsä tietylle, haluamalleen erikoistumisjaksolle. Erikoistumisjaksoille osallistuvista opiskelijoista välillä merkittäväkin osa jättää paikan vahvistamatta olemalla saapumatta opetukseen ja siksi ensimmäinen opetuskerta kuluu lähinnä ryhmän muodostamiseen. Lisäksi valintatapa vie opintohallinnon työaikaa epätarkoituksenmukaisen paljon. Peruskoulutustoimikunta päätti valmistella erikoistumisjaksojen valintamuutosta uudelleen työvaliokunnassa, johon kuuluivat 949
Pöytäkirja 12 B/2016 3 (5) apulaisprofessori Janne Salminen (pj.), tohtorikoulutettavat Anna Hurmerinta ja Mira Turpeinen, opiskelijat Ilari Sarja ja Elina Hirvonen sekä opintohallinnon edustajana koulutussuunnittelija Riikka Matikainen. Peruskoulutustoimikunta käsitteli työvaliokunnan ehdotuksia kokouksissaan syksyn 2016 aikana ja päätti kokouksessaan 28.11.2016 ehdottaa johtokunnalle liitteen 1/12B/2016 mukaisia muutoksia oikeustieteellisen tiedekunnan yleisten määräysten lukuun 3.3. ja sen alalukuihin. Peruskoulutustoimikunta ehdottaa, että erikoistumisjaksoille siirtymisen yleisiä edellytyksiä muutetaan opintovaatimusten osalta niin, että nykyisen 110 ON-tutkinnon opintopisteen sijasta yleisenä edellytyksenä on, että opiskelija on suorittanut perusopinnot (Oikeudellisen ajattelun lähtökohdat 12 op tai sitä aiemmat vastaavat opinnot) sekä oikeudenalojen perusteita niin, että perusopintojen ja perusteiden yhteenlaskettu opintopistemäärä on vähintään 85 opintopistettä. Opinnot tulee olla suoritettu hakuajan alkamiseen mennessä, jotta opiskelija tietää varmasti pisteensä hakulomaketta täyttäessään. Ohjeellisen etenemiskaavion mukaisesti opinnoissaan edennyt opiskelija täyttää erikoistumisjaksoille siirtymisen yleiset edellytykset noin 2. opintovuoden kevätlukukauden puolivälissä. Ehdotetussa valintatavassa ilmoittautuminen erikoistumisjaksoille tapahtuu edelleen kaksi kertaa vuodessa, heinä-elokuussa I ja II periodin erikoistumisjaksoille ja marras-joulukuussa III ja IV periodin erikoistumisjaksoille. Opiskelija saa ilmoittaa sähköisellä hakulomakkeella kaikki ne erikoistumisjaksot, jotka hän olisi valmis suorittamaan ja hän asettaa nämä jaksot mieluisuusjärjestykseen. ON- ja OTM-tutkintoja suorittavat opiskelijat valitaan erikoistumisjaksoille pistejärjestyksessä. Pisteet muodostuvat suoritettujen perusopintojen ja oikeudenalojen perusteiden opintopistemäärän ja suoritettujen oikeudenalojen perusteiden arvosanojen yhteissummasta. Tasapistetilanteessa oleville arvotaan keskinäinen järjestys. Opiskelija valitaan saamiensa pisteiden perusteella korkeimpaan mahdolliseen hakuprioriteettiin asettamalleen erikoistumisjaksolle sekä lisäksi seuraavaksi korkeimmalle hakuprioriteetille asettamalleen erikoistumisjaksolle, joka on eri poolista ja eri periodissa kuin ensimmäiseksi valittu. Law and Information Society ohjelman opiskelijoilla on etusija ohjelman pakollisille erikoistumisjaksoille. Suoraan OTM-tutkintoon valituille opiskelijoille varataan entisen kolmen paikan sijaan kaksi paikkaa jokaiselta erikoistumisjaksolta. Vähennyksestä huolimatta heille on tarjolla riittävästi paikkoja, sillä OTM-tutkintoon edellytettävien erikoistumisjaksojen määrä väheni 1.8.2016 alkaen kahteen erikoistumisjaksoon. Jos pelkkää OTM-tutkintoa suorittavia hakee erikoistumisjaksolle enemmän kuin kaksi, suoritetaan valinta arvalla, sillä erilaisten taustojen takia (esim. RN-tutkinto ja ulkomailla suoritettu alempi korkeakoulututkinto) yhteisiä valintakriteereitä ei ole mahdollista laatia. Peruskoulutustoimikunnan arvion mukaan arvonta täyttää 950
Pöytäkirja 12 B/2016 4 (5) yhdenvertaisuuden kriteerit. Lisäksi arvontaa käytetään tarvittaessa myös muiden opiskelijoiden (ON ja OTM) valinnassa. Ehdotettu pisteytystapa ei enää huomioi suoritettuja kieli- ja viestintäopintoja, erikoistumisjaksoja tai muita opintoja, vaan valinta perustuu ON-tutkinnon keskeisimmistä oikeustieteen opinnoista saataviin pisteisiin. Tämä korostaa arvosanojen merkitystä valinnassa, missä peruskoulutustoimikunta tunnistaa joitakin riskejä, mutta arvosanojen huomioiminen valinnassa on ollut erityisesti opiskelijoiden toive. Pelkkiin perusopintojen ja perusteiden suoritettuihin opintopisteisiin perustuva hakutapa ei erottelisi opiskelijoita tarpeeksi, jolloin arvonnan merkitys korostuisi. Uudistuksella on tavoiteltu yksinkertaisempaa ja läpinäkyvämpää pisteytystä, erikoistumisjaksopaikkojen tasaisempaa jakautumista, aiempaa kevyempää ja nopeammin suoritettavaa valintamenettelyä ja nykyistä vähemmän muuttuvia valittujen/erikoistumisjakson aloittavien opiskelijoiden listoja, jolloin myös opiskelijoiden mahdollisuudet päästä erikoistumisjaksoille varsinaisessa valinnassa paranevat. Tämä parantaa myös opintojen suunnittelemista. Ehdotettu malli ottaa myös opiskelijoiden toivomukset aiempaa paremmin huomioon, sillä heidän valinnanmahdollisuutensa kasvavat heidän voidessaan ilmoittaa saman lukukauden ajalta nykyistä useampia erikoistumisjaksoja, jotka olisivat valmiita suorittamaan. Opintohallinto on simuloinut ehdotettua uutta valintatapaa kesän 2016 erikoistumisjaksovalintojen hakijatiedoilla. Simulaatioon valittiin mukaan syyslukukaudelta viisi erikoistumisjaksoa, joille oli paljon hakijoita ja joiden pisterajat olivat keskimääräistä korkeampia. Tulos oli, että ehdotettu valintatapa vaikutti yllättävän vähän valinnan tuloksiin, jaksosta riippuen vain 3-7 opiskelijan tulokseen. Ehdotettua valintatapaa käytettäessä erikoistumisjaksovalintojen varasijalistoja ei enää tarvittaisi. Mahdollisesti vapaaksi jääville paikoille olisi edelleen mahdollista päästä ensimmäiseltä opetuskerralta. Varsinaisessa valinnassa mahdollisesti vapaaksi jäävistä paikoista informoidaan intranetissä valinnan valmistuttua. Päätösehdotus Päätös Johtokunta päätti hyväksyä liitteen 1/12B/2016 mukaiset muutokset oikeustieteellisen tiedekunnan yleisiin määräyksiin 2016 2018. Johtokunta päättää hyväksyä liitteen 1/12B/2016 mukaiset muutokset oikeustieteellisen tiedekunnan yleisiin määräyksiin 2016 2018. Lisäksi johtokunta hyväksyi pontena, että peruskoulutustoimikunta seuraa ja arvioi uudistuksen toteutumista kokonaisuutena ja erityisesti sitä, keventääkö uusi valintatapa hallintoa riittävästi ja nopeuttaako se valinnan suorittamista. 951