Kerhot alkavat 19.8. lukujärjestysten mukaan. Kerhoihin on sähköinen ilmoittautuminen www.rovaniemenseurakunta.fi



Samankaltaiset tiedostot
lapset - nuoret perheet

Tule ja katso on sanapari Raamatusta, joka kutsuu sinua rohkeasti mukaan Rovaniemen seurakunnan toimintaan.

Seurakuntakodilla perjantaisin klo Rauhankatu 70 F, puh Tarkemmat tiedustelut kerhopaikoista tai päiväkerhotoimistosta

LAPSILLE JA LAPSENMIELISILLE

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

LAPSILLE JA LAPSENMIELISILLE. Ounasrinne, Saaruantie 3, p Sinettä, Kittiläntie, p

lapset - nuoret perheet

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

lapset - nuoret - perheet

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Toimintaa toukokuussa 2019

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

lapset - nuoret perheet

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

lapset - nuoret perheet

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

lapset - nuoret perheet

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Lapset ja perheet Syksy 2019

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

Lapset ja perheet Syksy 2018

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä;

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Tikkurilan seurakunnassa

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

Kuukausitiedote huhtikuu Turuntie 12

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018

Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE

Lapin seurakunnat. Toimintaa lapsille, nuorille ja perheille

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

Toimintaa elo syyskuussa 2018

lapset - nuoret perheet

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie Artjärvi Pappi: Mira Vorne

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

-Heinolassa 50 vuotta-


Varhaiskasvatus ja perhetyö Kevät 2017

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo ja klo seurakuntatalossa.

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Sururyhmät syksyllä 2019

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

LASTEN JA PERHEIDEN SYKSY 2016

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017

VARHAISKASVATUS JA PERHETYÖ

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Lapset ja perheet Kevät 2019

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

lapsi- ja perhetyön kevät 2012

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

TOIVO ON TOTTA KIRKON DIAKONIA AUTTAA TURUSSA JA KAARINASSA

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT Raahen nuorisotoimi

Varhaisnuorten kerho- ja tapahtumakalenteri Kevät ja kesä 2015

Transkriptio:

Tule ja katso! Tule ja katso on sanapari Raamatusta, joka kutsuu sinua rohkeasti mukaan Rovaniemen seurakunnan toimintaan. Syystoimintakausi tarjoaa runsaasti osallistumisen mahdollisuuksia vauvasta vaariin. Viikoittaiset tai harvemman rytmin erimuotoiset kokoontumiset antavat mahdollisuuden kohtaamiseen, yhteiseen Lapsille ja lastenmielisille Syyskausi 2013 jakamiseen ja virkistymiseen. Jumalanpalvelukset kutsuvat Elämän lähteelle sanan ja ehtoollisen sakramentin myötä. Sinulle on paikka. Tule ja katso. Lasten juhlia ja kirkkohetkiä Nelivuotissyntymäpäivät Seurakunta lähettää neljä vuotta täyttäville lapsille ja heidän perheilleen kutsun syntymäpäiväjuhliin. Juhlia vietetään kirkonmäellä ja kappeleilla keväisin ja syksyisin. Lapset kutsutaan juhliin alueittain. Keskustan, Saaren-Nammankylien, Korkalovaaran ja Ounasvaaran seurakuntapiireissä alkuvuodesta syntyneet lapset kutsutaan kevään juhliin ja loppuvuodesta syntyneet syksyn juhliin. Ala- ja Yläkemijoen alueilla nelivuotisjuhlia järjestetään ainoastaan syksyisin. Ounasjoen piirissä juhlia vietetään keväisin. Tilaisuuksiin ilmoittaudutaan kutsussa annettuun numeroon. Tarkemmat tiedustelut lapsityön toimistosta p. 335 5245. Koulun aloittavien siunaamistilaisuudet Seurakunta kutsuu koulunsa aloittavat lapset siunaamistilaisuuksiin oman alueen kirkkoon tai kappelille. Osa tilaisuuksista pidetään toukokuussa, suurin osa elokuussa juuri ennen koulujen alkua. Tilaisuuksiin ilmoittaudutaan kutsussa annettuun numeroon. Lahjaksi kouluunlähtijät saavat Lapsen Raamatun. Lastenkirkot syksyllä 2013 Enkelikirkot: Korkalovaaran kappeli ti 24.9. klo 10. Rovaniemen kirkko ke 25.9. klo 10. Aapakirkko ma 23.9. klo 10 ja ti 24.9. ja ke 25.9. klo 9 ja klo 10 Ilmoittautuminen Aapakirkon tilaisuuksiin topi.litendahl@evl.fi tai p. 040 724 6552. Muihin tilaisuuksiin ei tarvitse ilmoittautua. Muurolan kappeli to 26.9. klo 10. Ounasrinteen kappeli pe 27.9. klo 9 ja 10. Viirinkankaan kappeli ti 1.10. klo 9.15 ja 10.15. Vauvakirkko kirkossa 17.11. klo 15. Lapsiperheiden Kauneimmat joululaulut kirkossa 15.12. klo 15. Joulukirkot: Korkalovaaran kappeli ti 10.12. klo 10. Viirinkankaan kappeli ke 11.12. klo 9.15 ja 10.15. Rovaniemen kirkko to 12.12. klo 10. Ounasrinteen kappeli pe 13.12. klo 9 ja klo 10. Aapakirkko ma 16.12.,ti 17.12. ja ke 18.12. klo 9 ja klo 10 Ilmoittautuminen Aapakirkon tilaisuuksiin topi. litendahl@evl.fi tai p. 040 7246 552. Muihin tilaisuuksiin ei tarvitse ilmoittautua. Muurolan kappeli to 12.12. klo 10. Päiväkerhot Päiväkerho on seurakunnan 3 6-vuotiaille järjestämää kerhotoimintaa, jossa annetaan kristillistä kasvatusta. Päiväkerhoryhmät kokoontuvat syksystä kevääseen 1 2 kertaa viikossa 2 3 tunniksi. Kesäkuussa kerhopaikoissa toimivat kesäkerhot, jotka on tarkoitettu 3 10-vuotiaille lapsille. Ohjaajina kerhoissa toimivat seurakunnan lastenohjaajat. Päiväohjelmaan kuluu esim. hartaushetki, luovaa toimintaa, laulua, leikkiä, satuhetki ja ulkoilua. Kunkin kerhokerran ohjelma jäsentyy menneillään olevaan aiheeseen lapset ja heille tärkeät asiat saattavat muuttaa ohjelmaa. Kerhot alkavat 19.8. lukujärjestysten mukaan. Kerhoihin on sähköinen ilmoittautuminen www.rovaniemenseurakunta.fi Kerhopaikat AAPAKIRKKO Aapatie 6, 040 742 8846. ALAKORKALO Niskanperänkuja 13 C 11, 040 574 5122. KORKALOVAARAN KAPPELI Vaaranlammentie 3, 0400 335 261. KOSKENKYLÄ Eliisantie 3 D 10, 0400 264 944. NIVAVAARA Asematie 1, 040 559 6551. OUNASRINTEEN KAPPELI Saaruantie 3, 040 840 4163. SEURAKUNTAKOTI Rauhankatu 70 F, 040 834 5877. VENNIVAARA Kevätportti 2, 040 701 6171. VIIRINKANGAS Keltakangas 2, 040 840 4178. Lukukausimaksut 13 kerran viikossa kokoontuvat ryhmät, sisaralennus 3. 25 kaksi kertaa viikossa kokoontuvat ryhmät, sisaralennus 5. Toivomme, että kuljetatte lastanne säännöllisesti kerhossa. Mikäli lapsi jää pois kesken lukukauden, pyydämme ilmoittamaan siitä heti kerhomaksujen laskuttamisen vuoksi. TENAVAPARKKI Vanhemmat voivat tuoda 3 vuotta täyttäneen lapsen satunnaisen hoidontarpeen yllättäessä Tenavaparkkiin. Lapsen voi tuoda hoitoon, kun haluaa levähtää hetkisen, käydä ostoksilla, siivota kotona tms. Lapsilla on mahdollisuus hoidon ajan turvalliseen leikkiin ja muuhun toimintaan lastenohjaajien valvonnassa. Tenavaparkki kokoontuu seurakuntakodilla, Rauhankatu 70, kuun viimeisenä perjantaina klo 12 14.30 ja Korkalovaaran kappelilla, Vaaranlammentie 3, kuun toisena perjantaina klo 9 11. Srk-kodilla 30.8., 27.9., 25.10. ja 29.11. Korkalovaaran kappelilla 13.9., 11.10. ja 8.11. Iltapäiväkerhot koululaisille Kirkolla on pitkät perinteet, sekä monipuolista kokemusta ja osaamista koululaisten iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Kirkon iltapäivätoiminnalla on sekä kasvatuksellinen, diakoninen että syrjäytymistä ehkäisevä painotus. Rovaniemen seurakunta on järjestänyt iltapäiväkerhotoimintaa kymmenen vuoden ajan eri toimipaikoissa. Ohjaajina toimivat seurakunnan vakituisessa työsuhteessa olevat, koulutetut lastenohjaajat. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva laki tuli voimaan 1.8.2004. Rovaniemen seurakunta on yksi toimija kuntien järjestämässä iltapäivätoiminnassa. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lapsen tunneelämän kehitystä ja eettistä kasvua. Lisäksi sen tulee edistää lapsen hyvinvointia ja tasaarvoisuutta yhteiskunnassa. Seurakunnan iltapäiväkerhojen toiminta sisältää liikuntaa (sisä- ja ulkoliikuntaa), askartelua, musiikkia, kuvaamataidetta, kokkikerhoa, lepoa, erilaisia seuraleikkejä jne. Iltapäiväkerhossa syödään yhdessä välipala, joka sisältyy kerhomaksuun. Seurakunta on vakuuttanut lapset kerhoaikana, kerhomatkoista vastaavat lasten vanhemmat. Kerhopaikat AAPAKIRKKO Aapatie 6, 040 742 8846. ALAKORKALO Niskanperänkuja 13 C 11, 040 574 5122. KORKALOVAARA koulun tiloissa, Miehentie 12, 040 840 4178. KOSKENKYLÄ, Eliisantie 3 D 10, 0400 264 944. LAPIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULU koulun tiloissa, Pohjolankatu 23, 040 742 8837 ja 0400 264 914. NIVAVAARA Asematie 1, 040 559 6551 ja 040 701 6171. OUNASRINNE Saaruantie 3, 040 840 4163. SINETTÄ Kittiläntie, 040 742 8867. Kerho jokaisena koulupäivänä klo 11 17 ja Aamuparkki tarpeen mukaan klo 7.30 10. Kerhomaksu Aamuparkki 15 /kk ja iltapäivätoiminta 80 /kk. Tarkemmat tiedustelut kerhopaikoista tai lapsi- ja perhetyöntoimistosta. Pyhäkoulut kokoontuvat sunnuntaisin Kirkossa klo 10 messussa saarnan aikana. Lapsiperheet voivat käyttää urkulehterin takana olevaa tilaa koko messun ajan. Keltakankaan kerhotilassa, Keltakangas 2, klo 12 13. Vennivaaran kerhotilassa, Kevätportti 2, klo 13 14. Korkalovaaran kappelilla klo 13 14. Ounasrinteen kappelilla klo 15 16. Pyhäkoulu on lasten kirkko, johon ei tarvitse ilmoittautua eikä siitä peritä maksua. Lapsi voi osallistua pyhäkouluun yksin tai yhdessä tutun aikuisen kanssa. Kokoontumisajat ilmoitetaan keskiviikkoisin Uusi Rovaniemi-lehden kirkollisissa ilmoituksissa sekä kotisivulla, www.rovaniemenseurakunta.fi Tervetuloa pyhäkoulunopettajaksi Sunnuntaipyhäkouluja ohjaavat vapaaehtoistyöntekijät. Yhtä pyhäkouluryhmää kohti on useita pyhäkoulunopettajia, jotka vastaavat ryhmästä eri kerroilla. Pyhäkouluja valmistellaan yhteisissä kokoontumisissa kuukausittain. Haluaisitko sinä palvella pyhäkoulunopettajana tai muissa lastenohjelmissa satunnaisesti? Ota yhteyttä pyhäkoulutoimistoon! seija.luomaranta@evl.fi tai p. 040 731 7987. Pyhäkoulunopettajan peruskurssi la 21.9. klo 10 16 seurakuntakodin alasalissa. Ilmoittautumiset 13.9. mennessä.

2 Tule ja katso! Jumalanpalvelukset Kaikki jumalanpalvelukset löytyvät viikoittain keskiviikon Uusi Rovaniemi-lehden seurakuntatapahtumista sekä seurakunnan verkkosivuilta: www.rovaniemenseurakunta.fi Rovaniemen kirkossa Messu sunnuntaisin klo 10. Aamun rukoushetki kirkon sakastissa tiistaisin klo 8.30-9.30. Käynti sakastin ulko-ovesta. Arki-illan ehtoollinen kirkossa keskiviikkoisin klo 18. Saaren-Nammankylät Aapakirkossa jumalanpalvelus klo 11 joka toinen viikko, Jouttikeron kappelissa messu klo 13 joka toinen viikko. Ounasrinteen kappelissa jumalanpalvelus yleensä sunnuntaisin klo 15. Muurolan kappelissa jumalanpalveluksia joka toinen sunnuntai. Sinetän ja Meltauksen kappeleissa jumalanpalvelukset 2 3 kertaa kuussa. Maijasen kappelissa jumalanpalvelus kerran kuussa. Korkalovaara-Ylikylä Korkalovaaran kappelissa messu sunnuntaisin klo 13. Ylikylän kouluilla jumalanpalvelukset kerran kuussa. Yläkemijoki Auttin ja Viirin kappeleissa messu vuoroviikoin klo 11 tai klo 18. Lähdemessut kirkossa Jokainen tarvitsemme raikasta virkistymistä toistemme ja Jumalan seurassa. Lähdemessu on sitä varten. Tervetuloa! 2.9. klo 18 Yliopiston avajaismessu-lähdemessu. 22.9. klo 15 yhdessä nuorten messun kanssa. 27.10. klo 15 Syyssateen siunaus-tapahtuman yhteydessä. 24.11. ja 22.12. klo 15. Tuomasmessut Tervetuloa näihin epäilevän Tuomaan mukaan nimettyihin messuihin, jotka ovat samalla kaikkien aistien juhlaa. Sitä tuovat mm. runsas gospelhenkinen musiikki, kuvien käyttö laulujen yhteydessä, ruohonjuuritaidetta edustavat rukousalttarit ja ehtoollisen vietto. Messuja toteuttavat pappien kanssa Tuomaskuoro sekä vapaaehtoiset eri tehtävissä. Syyskaudella Tuomasmessuja järjetetään Rovaniemen kirkossa sunnuntaisin klo 18: 8.9., 13.10., 17.11. ja 15.12. Holy Mass-englanninkielinen messu kirkossa klo 18: 28.8., 25.9., 30.10., 27.11. ja 25.12. Musiikkia Kamarikuoro AVE Maie Kuusik keskiviikkoisin klo 19 kirkon krypta, 4.9. alkaen. Rovaniemen kirkkokuoro Maie Kuusik keskiviikkoisin klo 12.30 kirkon krypta, 11.9. alkaen. Jouttikeron kuoro Tauno Savioja torstaisin klo 18 Jouttikeron kappeli, 12.9. alkaen. Holy Mass kuoro Tauno Savioja keskiviikkoisin klo 17, Ounasrinteen kappeli, 11.9. alkaen. Tuomaskuoro Mauri Miettunen keskiviikkoisin klo 17, srkkeskus, 28.8. alkaen. Yläkemijoen srk-kuoro Mauri Miettunen maanantaisin klo 17.30, Auttin kappeli, 16.9. alkaen. Meltauksen kirkkokuoro Sanna Peltola, keskiviikkoisin klo 18 Sinetän kappeli, 11.9. alkaen. Seurakunnassa kokoontuu viisi lapsikuoroa Alkavat viikolla 36. Liekki-kuoro Aapakirkossa keskiviikkoisin klo 13.15 14. Tähti-kuoro Ounasrinteen kappelissa torstaisin klo 13.15 14. Aurinko-kuoro srk-keskuksen alasalissa torstaisin klo 16.30 17.30. Valo-kuoro Lapin Yliopiston harjoittelukoululla, Pohjolankatu 23, ke klo 14.30 15.15. Tähdenlento Alakemijoen lapsikuoro Muurolan kappelissa sunnuntaisin klo 13.30. Kirkkaus lapsikuoro Sinetän koululla perjantaisin klo 13.40. Lapsikuoroihin ovat kaikki laulavaiset kouluikäiset lapset tervetulleita! Ruusu Tervaskanto 040 716 2332. Kirkkomuskaritoiminta lisätietoja Harriet Urponen. Bänditoiminta gospel-lauluyhtye Ilonlähde, nuorisomuusikko Olli Pylkkänen. Iloiset Musikantit kehitysvammaisten musiikkiryhmä aloittaa 5.9. srk-kodilla klo 18. Ryhmää vetää Eija Seppä ja Päivi Hannuksela.

Tule ja katso! 3 Nuorille Leirit ja retket Rippikoulun käyneille. 18. 20.10. Nuortenleiri Norvajärvellä, leirimaksu 30 (max 60). 15. 17.11. Jatkisleiri Norvajärvellä (2013 riparin käyneille), leirimaksu 30 (max 50). 15. 17.11. Maata näkyvissä -festarit Turussa, retkimaksu 50 (max 50). 5. 8.12. Tyttöjen itsenäisyysleiri Paaniemellä, leirimaksu 15 (max 15). Ilmoittautuminen sähköisesti (www. rovaniemenseurakunta.fi) 17.9. alkaen. Koulutusta SYKSYN ISOSKOULUTUSLEIRIT NORVAJÄRVELLÄ 4. 6.10. Isosleiri I. 1. 3.11. Isosleiri II. 22. 24.11. Isosleiri III. Max 30 / leiri Leirit tarkoitettu itukoulutusvuoden käyneille Ilmoittautumiset sähköisesti www. rovaniemenseurakunta.fi 17.9. alkaen. AVUSTAJAKOULUTUS Koulutuksen aloitus ke 18.9. klo 17 18.30 seurakuntakodilla. Jatkossa keskiviikkoisin kerran kuukaudessa. Tarkempi kellonaika sovitaan 18.9. Koulutus tarkoitettu isoskoulutuksen käyneille. Ei ennakkoilmoittautumista. Nuorten menomestaa Nuortenmessu kirkossa perjantaisin klo 18: Syksyllä 2013: 27.9., 25.10. ja 29.11. Keväällä 2014: 31.1., 28.2., 28.3. ja 25.4. Nuortenilta perjantaisin klo 18 22 kryptassa. Nuortenmessuiltoina messun jälkeen. Nuorten musiikkitoiminta Kun sinua kiinnostaa bändikerho tai laulaminen lauluyhtye Ilonlähteessä, ota yhteyttä Tero Rautioon, 040 571 3372. Nuorisomuusikko Olli Pylkkänen 2.9. alkaen, 040 173 2100. Exit pe 20.9. klo 19 kirkossa. Pääsymaksu 10. Syyssateen siunaus 25. 27.10. Yhteiskristillinen nuorisotapahtuma 25.10. klo 18.45 alkaen Kairatemppelillä, Kairatie 37. 26.10. klo 10 17 seurakuntakodilla, Rauhankatu 70G, klo 19 Café Tivolissa 27.10. klo 12 16 Kairatemppelillä. Nuorten Kauneimmat joululaulut 13.12. klo 18 kirkossa. Itu- ja isoskoulutus alueittain Alakemijoki Muurolan kappelilla Itukoulutuksen aloitus su 1.9. klo 13.30 15.30. Jatkossa kerran kuukaudessa su klo 13.30 15.30. Isoskoulutuksen aloitus su 1.9. klo 12 14. Jatkossa kerran kuukaudessa su klo 12 14. Keskikaupunki Seurakuntakoti, Rauhankatu 70G. Isoskoulutuksen aloitus ma 16.9. klo 17, jatkossa kerran kuukaudessa ma klo 17. Itukoulutuksen aloitus ma 23.9. klo 17, jatkossa kerran kuukaudessa ma klo 17. Korkalovaara-Ylikylä Hillakirkko Hillapolku 9. Itukoulutuksen aloitus ma 9.9. klo 16, jatkossa parittoman viikon ma klo 15.30 17.15. Isoskoulutuksen aloitus ma 9.9. klo 17, jatkossa parittoman viikon ma klo 17 18.30. Ounasjoki Tietoa Minna Laakko, 0400 138 143. Ounasvaara Kappeli Saaruantie 3. Isoskoulutuksen aloitus su 8.9. klo 13 14.30, muut päivät saat 8.9. tapaamisessa. Itukoulutuksen aloitus ti 10.9. klo 16 17.30, muut päivät saat 10.9. tapaamisessa. Saaren-Nammankylät Aapakirkko Aapatie 6. Itukoulutuksen aloitus ke 25.9. klo 15. Jatkossa Itu 1 ke klo 15 16.30 ja Itu 2 to klo 17 18.30. Isoskoulutuksen aloitus ke 25.9. klo 17 19, jatkossa ke klo 17 19. Toimintaa seurakuntapiireissä Korkalovaara-Ylikylä Kerhot alkavat viikolla 37, tarkemmat tiedot kehoista koulujen alettua, viikolla 34. K-13 Avoimet ovet 23.9., 21.10. ja 18.11. klo 15.30 17. Pelejä, kokkailua. Rukousmaalaus maanantaisin 23.9., 21.10. ja 18.11. klo 18 19.30. Retriittivenyttely parillisten viikkojen tiistaina klo 18 19.30. Koulupäivystykset säännöllisesti alueen kouluilla, voit myös sopia oman ajan Meritan kanssa. Yläkemijoki Retki Gospel Rock Rovaniemeen la 21.9. Ilmoittautuminen nuorisotyönohjaajalle. Kerhotoiminta käynnistyy vk 36, kerhopaikat ilmoitetaan vk 35. Maata näkyvissä- festarit Turussa 15. 17.11. (50 ). K-12 -kurssi tulossa. Alakemijoki Nuorisotyönohjaaja päivystää Muurolan peruskoululla torstaisin klo 10.15 11.15 ja Muurolan lukiolla torstaisin klo 11.15 12.15. Ounasvaara Kutosten omat illat to 12.9., 10.10., 14.11. ja 12.12. klo 17 18.30. Mistä löydät ajankohtaiset tiedot tapahtumista? Lue kirkolliset ilmoitukset Viikoittaiset tapahtumatiedotteet kokonaisuudessaan löydät keskiviikkoisin Uusi Rovaniemi-lehdestä. Viikonvaihteen messutiedot Rovaniemen kirkossa löytyvät perjantaisin Lapin Kansalehdestä. Arkipäivien tapahtumista löytyy tietoa myös Lapin Kansa-lehden seurakuntatoimintapalstalta. Katso kotisivut internetistä Verkkosivuilta, www.rovaniemenseurakunta.fi löydät tuoreimmat päivitykset ajankohtaisista tapahtumista. Pääsky-lehti lennähtää kotiisi Tiedotuslehti Pääsky lennähtää kotiisi kahdeksan kertaa vuodessa. Syksyn jakelupäivät: 25.9., 30.10. ja 11.2. Kuuntele kotiseurakunnan omaa radio-ohjelmaa Radio Dei 93,4 Mhz Lähetykset sunnuntaisin klo 9 12. Sunnuntain messu radioidaan klo 9.55 11.10 RovaDein su-aamu 09.00 Hyvää huomenta Rovaniemi 09.10 Menovinkit pyhäpäivän jumalanpalveluksiin 09.20 Seurakunta kanssasi juttuja seurakunnan toiminnasta ja toimijoista 09.40 Maistiaisia messusta 09.50 Kohti kirkonmäkeä pyhäpäivän teema 09.55 Rovaniemen kirkon kellot kutsuvat messuun 10.00 Messu Rovaniemen kirkosta 11.10 Kirkkouutisia läheltä ja kaukaa 11.20 Menovinkkejä tulevalle viikolle 11.30 Kirkkokahvilla ajankohtaisen vieraan kanssa 11.55 Viikon miete musiikin kera 12.00 Lähetys siirtyy Radio Dein valtakunnan verkkoon Toimittajat: Ulla Miettunen p. 040 5719 000 ja Tanja Martimo p. 0400 419 471 Radiovastaava: Kari Yliräisänen Palaute ja vinkit: radiorovadei@evl.fi

4 Tule ja katso! Perheille Perhekerhot Perhekerhoissa kokoontuvat vanhemmat alle kouluikäisten lastensa kanssa kerran viikossa 1,5 tunniksi. Perhekerhon päiväohjelmaan kuuluu hartaushetki, leikkiä, laulua ja kätten töitä. Perhekerhoissa tarjotaan lapsiperheille luonteva seurakuntayhteys. Ohjaajina toimivat seurakunnan lastenohjaajat ja kerhoissa vierailee seurakunnan eri työntekijöitä. Maanantaisin Sinetän kappeli 9.30 11 Kittiläntie 2117, 040 742 8867. Tiistaisin Keltakangas 9.30 11 Keltakangas 2, 040 840 4178. Koskenkylä 10 11.30 Eliisantie 3 D 10, 0400 264 944. Korkalovaaran kappeli 9.30 11 Vaaranlammentie 3, 0400 335 261. Ounasrinteen kappeli 9.30 11 Saaruantie 3, 040 840 4163. Seurakuntakoti 9.30 11 Rauhankatu 70, 040 834 5877. Vennivaara 9.30 11 Kevätportti2, 040 701 6171. Keskiviikkoisin Aapakirkko 9.30 11 Aapatie 6, 040 742 8846. Alakorkalo 9.30 11 Niskanperänkuja 13 C 11, 040 574 5122. Nivavaara 9.30 11 Asematie 1, 040 559 6551. Vantuksessa Vanttauskoskella perhekerho 5.9. alkaen klo 10 11.30. Muurolan kappelilla klo 13.30 nuorisotyön kerhotilassa 8.9., 22.9., 6.10., 20.10., 10.11., 24.11. ja 8.12. Lapsikuoro Tähdenlento kokoontuu useimmiten samaan aikaan kappelin salissa. Muita kerhoja perheille Kaikenikäisten kerho Tennilän kylätalolla klo 11: 26.9., 30.10. ja 28.11. Seurakunnan muskarit pikkulapsiperheille ma, ke, to ja pe aamupäivisin. Vapaita paikkoja voi tiedustella; musiikkiin erikoistunut varhaiskasvattaja, KM Harriet Urponen, 040 120 7755. Tapahtumia perheille Pyhät Meiningit perhemessu ja perhetapahtuma Ounasrinteen kappelilla klo 15: 6.10., 3.11. ja 1.2. Sinetän kappelissa klo 10.30: 29.9. Korkalovaaran kappelissa klo 13: 10.11. Opiskelijoille Kouluikäisille Seurakunnan oppilaitostyö toimii osana opiskelijoiden hyvinvointipalveluita ja tarjoaa mahdollisuuden hiljentymiseen, kohtaamisiin ja yhdessäoloon erilaisissa tapahtumissa sekä rinnalla kulkemiseen opiskelijan arjessa. Usko Jumalaan ja evankeliumin iloon antaa voimia ja toivoa arkeen ja juhlaan. Liity Facebook ryhmään Rovaniemen seurakunnan opiskelijatoiminta. Saat ajankohtaisimman tiedon tapahtumista. Voit myös lähettää yhteystietosi oppilaitospastorille. 28.8. Uudet opiskelijat tulevat yliopistolle. 30.8. klo 8 13 Fuksimessut yliopistolla. 2.9. klo 18 Yliopiston Avajaismessu Lähdemessu kirkossa. 4.9. Orientaatiopäivä. 18.9. Hyvinvointimessut. 22.9. Lähdemessu yhdessä nuorten messun kanssa. 1.10. opiskelijoiden saunailta Norvajärvellä. Lähtö klo 17 kirkon parkkipaikalta. Bussi kiertää yliopiston kautta. www.rovaniemenseurakunta.fi/ ilmoittautumiset. 5.10. LYY:n vuosijuhlat. 12.10. Africa Livingroom seurakuntakodilla. Kehy: työllisyys aiheena. 25. 27.10. New Wine -tapahtuma. Lähdemessu tapahtuman yhteydessä. 6. 7.11. Eteenpäin koulutusmessut. 24.11. Lähdemessu. 22.12. Lähdemessu. Kouluikäisten leirit 28. 29.9. Enkelileiri, Kuhina 1 4 lk, leirimaksu 14 (max 20). 14. 16.10. Hiillosleiri, Norvajärvi 5 7 lk, leirimaksu 28 (max 25). 26. 27.10. Perheleiri, Norvajärvi, leirimaksu 14/22 (max 16 perhettä/4 hlöä/huone). Ilmoittautumiset sähköisesti www. rovaniemenseurakunta.fi 3.9. alkaen. Korkalovaara - Ylikylä Kerhot alkavat viikolla 37, tarkemmat tiedot kehoista koulujen alettua, viikolla 34. Monikulttuurinen lastentapahtuma ke 4.9. klo 15-17 Korkalovaaran kappelissa. Lapsille touhupaja Korkalovaaran kappelin 25-v. juhlien yhteydessä 29.9. klo 13 alkaen. Syyslomalla koululaisille toimintapäivät 14.- 15.10. seurakuntakodilla. Tiedustelut Meritalta. Jouluaskartelupaja ja adventtikirkko 1.12. klo 13 alkaen Korkalovaaran kappelissa. Saaren-Nammankylät Varhaisnuorten kerhot alkavat viikolla 37. Osaan kerhoista on ilmoittautuminen viikolla 36. Puuha- ja kokkikerhoja on Aapakirkolla ja Nivavaaran kerhotilalla. Lisäksi on liikuntakerhoja kouluilla. Kerhoista ilmoitetaan kouluilla olevan mainoksen kautta viikon 36 aikana ja niistä voi myös lukea seurakunnan nettisivuilta. Yläkemijoki Kerhotoiminta käynnistyy viikolla 36. Kerhot ja paikat ilmoitetaan viikolla 35. Alakemijoki-Ranuantie Kerhot alkavat viikolla 37, lisätietoa kerhoista ja ilmoittautumisista viikolla 35. Säännöllistä toimintaa Maanantaisin rukoushetki yliopistolla klo 11.30 12. Maanantaisin English Bible Study. Lauantaisin klo 17 19 seurakuntakodilla Omailta. Kun kaipaat keskusteluapua elämääsi, ota yhteyttä. Oppilaitospappi, University Chaplain Heini Kesti, 040 178 1018 heini.kesti@evl.fi Nuorten naisten illat kodissa kolmen viikon välein keskiviikkoisin. Seurakunnan miesten jalkapallo rennolla otteella Vaaranlammen koulun kaukalossa keskiviikkoisin klo 20 21. Tervetuloa! Lisätietoja Aku p. 050 5420 139 Nuorille aikuisille Avioparipiiri kerran kuussa Suntiolassa. Ensimmäinen avioparipiiri 5.9. klo 17 19. Tervetuloa hoitamaan parisuhdetta! Lapsiperheiden raamattupiiri kodissa. Lisätietoja Heini Kesti 040 178 1018 tai heini.kesti@evl.fi

Keskustelupiirejä Miesten Raamattupiiri Korkalovaaran kappelin asunnolla parittomilla viikoilla to klo 19. Syyskauden aloitus 12.9. Yhteyshenkilö Erkki Jääskeläinen 040 755 4169. Raamattupiiri Ounasrinteen kappelilla klo 18. Merimieskirkkopiiri Korkalovaaran kappelissa parittomilla viikoilla ma klo 18. Yhteyshenkilö Kaisa Simonaho 045 677 5568. Kirjoitus- ja keskustelupiiri yli 60-vuotiaille seurakuntakodin takkahuoneessa, Rauhakatu 70 G, torstaisin klo 11 13 alkaen 19.9. Vetäjä Sirpa Vanhahanni. Radioraamisryhmät aloittavat kauden srk-kodin yläsalissa ti 3.9. klo 18. Kuirinlahti. Työikäisten naisten Raamattu-, rukous- ja keskustelupiiri joka tiistai klo 18 kirkon kryptassa. Aloitus 3.9. Bible study kokoontuu maanantaisin klo 17 19 seurakuntakodin alasalissa, Rauhankatu 70 F. Bible study every Monday at 5 pm in Parish home, in downstairs, address Rauhankatu 70 F. Contact person Pirita Bucht p. 0400-365878, pirita.bucht@evl.fi Tule ja katso! Aikuisille Aamurukous tiistaisin klo 8.30 9.30 kirkon sakastissa. Käynti sakastin ulko-ovesta. Jumalan kohtaamisen ilta keskiviikkoisin klo 18.30 seurakuntakeskuksen salissa ja kirkossa 4.9., 9.10. ja 6.11. Ylistystä, opetusta, keskustelua ja rukouspalvelua. Tarjolla iltapalaa. Illoista vastaavat Helinä Sundelin, tiimi ja seurakunnan työntekijät. Rukouspalvelijoiden palaveri kryptassa 28.8. klo 18. Rukouspalvelua tarjolla keskiviikkoisin seurakuntakeskuksen salissa ja kirkossa klo 18.30 Jumalan kohtaamisen illoissa. Sunnuntaisin klo 10 messun jälkeen kirkossa. Syyssateen siunaus tapahtumassa 25. 27.10 sekä 14. ja 21.12. kaupungilla Joulukalenteriin liittyen. Kristityt yhdessä- rukoushetki 2.9. klo 13 kaupungintalon valtuustosalissa, rukousta kotikaupungin puolesta. Kristityt yhdessä, rukousillat (ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin). Koulutusta Syyssateen siunaus, New Wine Rovaniemi 25. 27.10., Konferenssi nuorille ja nuortenmielisille. Rukoustyön koordinaattori Liisa Alanne puh. 040-5034057 tai liisa.alanne@evl.fi Yhteislaulutilaisuuksia Virrestä Voimaa yhteislaulutilaisuudet kirkossa aina parillisen viikon keskiviikkona klo 13 seurakuntakeskuksessa 18.9. alkaen. 5 Vapaaehtoiset (keskikaupunki) srk-kodin yläsalissa tiistaisin klo 17 18, Kuirinlahti. Miesten saunaillat Norvajärvellä leirikeskuksessa. Lähtö klo 17.45 srkkeskuksesta, Rauhankatu 70. Ohjelmassa saunomista, iltakahvi, alustus ja keskustelua. Jokaisella illalla on vierailija joka isännöi iltaa. Saunaillat järjestetään 04.09. Isäntänä Lauri Kinnunen, 18.09. Isäntänä Jouni Riipinen, 02.10. Isäntänä Hannu Ullner, 16.10. Isäntänä Topi Litendahl, 30.10. Isäntänä Kari Yliräisänen, 13.11. Isäntänä Jouni Riipinen, 27.11. Isäntänä Ilari Kinnunen, sekä 11.12. Isäntänä Markku Kukkonen. Innostavaa opetusta uskosta, työpajat, rukouspalvelua, paneeli, ylistystä Vieraat: Mark Griffiths, David Ritchie, Englanti, Jukka Jämsén, Jyväskylä Kielet: Suomi ja Englanti Paikat: Kairatemppeli, Kairatie 37, Seurakuntakeskus, Rauhankatu 70, Café Tivoli Järjestäjät: Rovaniemen ev.lut. srk, Helluntaisrk ja Vapaasrk, New Wine -verkosto Retriittivenyttely Retriittivenyttely alkaa 3.9. Hillakirkolla, Hillapolku 9, (Korkalovaaran Liikekeskus) aina tiistaisin parillisilla viikoilla klo 18 19.30. Syyslomaviikolla 15.10. ei ole retriittivenyttelyä ja viimeinen on 10. joulukuuta. Retriitti tarkoittaa vetäytymistä Jumalan läsnäoloon. Retriittivenyttelyssä huolletuksi tulee ihminen ruumiin, sielun ja hengen kokonaisuudessa. Retriittivenyttely aloitetaan koko olemuksen rukoushiljentymisellä. Lihakset lämmitellään hengellisen musiikin mukaan, jossa mahdollisuus liikunnalliseen rukousilmaisuun. Vajaan tunnin kestävässä venyttelyosiossa kireitä lihaksia palautetaan normaalipituuteen n. yhden minuutin kestävillä venytyksillä. Lopuksi on 10 minuutin hiljentyminen, jossa kuunnellaan raamatunkohta ja siunaus. Kokonaisvaltaiset, avaavat liikkeet auttavat myös mieltä rauhoittumaan. Osallistuminen ei edellytä säännöllistä sitoutumista. Tilaisuuden jälkeen on mahdollisuus keskusteluun 19.45 asti. Ylle lämmin, joustava asu. Jumppa-alustoja on paikan päällä. Ohjaajana toimii Tellervo Malmiola (liik. erik. luokanopettaja). Mukana on vapaaehtois- tai seurakunnan työntekijä. Tiedustelut Tellervo Malmiola 040 721 6231. Rukoustyö Rukousiltapäivä Rovaniemen puolesta lauantaisin klo 13-15.30 kryptassa. 14.9., 12.10. ja 23.11. Ylistystä, opetusta, rukousta. Rukousvartioviikot 24/7 Rukousta läpi vuorokauden Rovaniemen puolesta kunkin kuukauden ensimmäisestä päivästä alkaen seitsemän päivän ajan. Rukousvartioon liittyvä sitoutuu tunnin tai puolen tunnin päivittäiseen rukousaikaan. Rukoilla voi myös vapaasti valitsemallaan ajalla. Rukousvartioon ilmoittautumisia ottaa vastaan Mirja Mäntymäki puh. 016 344 063 tai 0400 293 215. Häneltä saa myös ohjeistusta päivittäiseen rukousvuoroon. 25.10 Kairatemppeli 26.10 Seurakuntakeskus Let it rain - koulutuspäivä 18.45 Ylistys 19.30 Elevate Night 21.00 Café: Mukavaa yhdessäoloa 10.00 Jumalan todellisuus todellinen Jumala 11.30 Ruokailu 12.30 Minä ja minun uskoni käytännössä koettua 14.00 Välipala 14.30 TYÖPAJAT 1) Mene, näe ja koe Katutyöpaja 2) Pintaa syvemmälle 16.00 Ruokailu 17.00 Näillä eväillä Katse eteenpäin 19.00 Splash! Café Tivoli (Ohjelmassa live musaa, puhetta yms.) 27.10 Kairatemppeli 12.00 Isien sydämet lasten puoleen 14.00 Ruokailu & Kahvi/tee 15.30 Ylistys 16.00 Viesti seuraavalle polvelle

6 Tule ja katso! Diakonia Työtä lähimmäisen auttamiseksi Kerhoja ja kohtaamisia varttuneelle väelle. Ilmoitukset Lapin Kansan seuratoimintapalstalla. Kerhoja ja kohtaamisia varttuneelle väelle Alakemijoki-Ranuantie Kaikenikäisten kerhot: Kivitaipaleen koulu parillisen viikon maanantai klo 9.30 11. Alkaa 9.9. Jaatilan rivitalo, Koulutie, parillisen viikon tiistai klo 11 12.30. Alkaa 10.9. Muurolan palvelutalo, Totontie 7, parillisen viikon tiistai klo 13 14.30. Alkaa 10.9. Tiedustelut Marjaliisa Anttila, 0400 152 243. Keskikaupunki Seurakuntakodin ikääntyvien hengellinen kerho takkahuoneessa, Rauhankatu 70, klo 13 14.30 seuraavina keskiviikkoina: 11.9., 25.9., 9.10., 23.10., 6.11., 20.11. ja 4.12. Tiedustelut Tuula Kivinen 0400 127 189. Korkalovaara-Ylikylä Varttuneiden kerho Ylikylän koululla kerran kuussa maantaina klo 14.15. Alkaa 2.9. Eläkeläisten kerho Korkalovaaran kappelissa parittoman viikon tiistaina klo 13. Alkaa 10.9. Diakoniapäiväkahvi Ylikylän koululla kerran kuussa maanantaisin klo 14.15. Alkaa 23.9. Tiedustelut Sirpa Hiilivirta 040 546 9421. Saaren-Nammankylät Nammankylien tiistaikerho Jouttikeron kappelilla tiistaisin klo 12 13.30: 17.9., 1.10., 15.10., 29.10., 12.11., 26.11. ja 10.12. Terveydenhoitajan avoin vastaanotto ennen kerhoa 1.10. ja 26.11. klo 10.30 12. Ikäihmisten Keskiviikkokerho Nahkurinpolku 5 E kerhohuoneessa klo 13 14.30: 18.9., 2.10., 16.10., 30.10., 13.11., 27.11. ja 11.12. Tiedustelut Marja Posio 040 564 4639. Ounasjoki Tiistai-kerho Sinetän kappelissa klo 10.30 12.: 10.9., 24.9., 8.10. vanhusten viikon tapahtuma kirkossa, 22.10., 5.11., 19.11., 3.12., 10.12. joulujuhla. Kotiseutupiiri Meltauksen kappelissa klo 10 12.: 12.9., 26.9., 10.10., 24.10., 7.11., 21.11., 5.12. ja 12.12. joulujuhla. Torstai-kerho Maijasen kappelissa klo 13 14.30.: 12.9., 3.10., 24.10., 14.11., 5.12. joulujuhla. Tiedustelut Kirsti Vuolo 0400 261 589. Yläkemijoki diakonissa Marja-Liisa Ylipulli, 040 514 2816. Varttuneiden kerho, Auttin kappelissa 15.9., 22.10. ja 19.11. klo 10.30 12. Kaikenikäisten kerho, Tennilän kylätalolla 26.9., 30.10. ja 28.11. klo 11 13. Toimintapäivä Viirin seurakuntakodilla 19.9., 24.10. ja 21.11. klo 10 13. Oikaraisen kerho 12.9., 10.10. ja 7.11. klo 11. Tiedustelut Marja-Liisa Ylipulli 040 514 2816. Kriminaali- päihde- ja katulähetystyö Katulähetysillat maanantaisin klo 16 srk-kodin takkahuone: 16.9., 23.9., 7.10., 14.10., 21.10., 4.11., 11.11., 18.11., 2.12., 9.12. Pullakirkko joka kuukauden viimeinen maanantai klo 16 srk-kodin yläsali: 30.9., 28.10., 25.11. Naisten päihderyhmä srk-kodin takkahuoneessa tiistaisin klo 13: 10.9., 8.10., 12.11., 10.12. Päihdeongelmaisten jouluretki Norvajärvelle tiistaina 3.12. ja joulujuhla srk-kskuksessa tiistaina 17.12. Päihdeleiri Norvajärvellä ma to 23. 26.9. Naisten päihdeleiri Norvajärvellä ma ke 28. 30.10. Tiedustelut Sinikka Vilén 040 734 5914. Lähiö- ja perhetyö Virkistyspäivä lähiöiden asukkaille Norvajärvellä 12.9. klo 10 15.30. Virkistyspäivä on tarkoitettu kaikenikäisille. Ohjelmassa: ruokailu, luonnossa liikkumista, kahvit sekä hiljentymistä Sanan äärelle. Lähtö linja-autoasemalta klo 10 ja paluu samaan paikkaan n. klo 15.30. Päivä on maksuton. Ilmoittautumiset sekä tiedustelut Marjo Rundgrenille 28.8. 4.9. välisenä aikana, 040 721 2028 (voi jättää myös tekstiviestin: oma nimi, puhelinnumero ja ruoka-aineallergiat) Lisäksi sähköinen ilmoittautuminen mahdollista www.rovaniemenseurakunta.fi 28.8.-4.9. välisenä aikana sähköisellä lomakkeella. Aamukahvit Sanan äärellä Keskiviikkoisin ilmoitettuna ajankohtana Tuohitie 5 C 24 Tupasvilla-asukastuvalla klo 10 11.30: 25.9., 9.10., 23.10., 6.11. ja 20.11. Kerran kuukaudessa torstaisin Sudentie 18 D Sudensuun asukastuvalla klo 10 11.30: 19.9., 17.10. ja 28.11. Tiedustelut diakonissa Marjo Rundgren, 040 721 2028. Kehitysvammaistyön ryhmätoiminta Työtoiminnasta eläkkeellä olevien kehitysvammaisten kerho kirkon kryptassa, Eelinhuone, joka toinen torstai klo 13 14.30, alkaa 12.9. Tied. diakoni Jouni Hilke p. 040 760 4538. Kaverikammari, Katutaso, Ainonkatu 3, lauantaisin klo 12 13.30. Tied. vs. kehitysvammaistyön pastori Eija Seppä, 040 580 7048. Omaishoitajatyö Omaishoitajien ja heidän läheistensä yhteinen virkistyspäivä Norvajärvellä 9.9. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 4.9. mennessä diakonissa Sirpa Hiilivirralle, 040 546 9421 tai diakoniatoimistoon, 016 335 5236. Puhelimen puhepostiin voi jättää myös ilmoittautumisen mainiten oman nimen ja puhelinnumeron, ruokavalion sekä virkistyspäivän nimen. Lähtö linja-autoasemalta klo 9 ja paluu samaan paikkaan n. klo 15. Retki on maksuton. Mukaan saunomisvälineet. Omaishoitajat joiden hoitosuhde on päättynyt keskustelutilaisuus/surukokoontuminen 17.10 klo 14 kryptan Eelin huoneessa. Omaishoitajien ja läheisten virkistyspäivä 25.11. Norvajärven leirikeskuksessa. Tiedustelut diakonissa Sirpa Hiilivirta, 040 546 9421. Rovaniemen rovastikunta Näihin tilaisuuksiin ovat tervetulleita Kemijärven, Pelkosenniemen, Posion, Ranuan, Rovaniemen ja Sallan seurakuntien väki. Rovaniemen rovastikunnan diakoniapäivä 26.10. klo 12 16 Rovaniemen seurakuntakeskuksessa, Rauhakatu 70 B. Aiheena vapaaehtoistyö ja diakoniaa Rovaniemellä 100 vuotta. Myöhemmin erillinen ohjelma. Ikäihmisten kodikas kyläpaikka, Pohjolankatu 4, käynti torin puolelta. Avoinna ma- to klo 10 14. Tervetuloa kammarille vanhat ja uudet kävijät, viihtymään ja oleskelemaan tai osallistumaan ohjelmiin. Tuo myös ystäväsi mukaan kyläilemään. Syksyn tapahtumia 20.9. HK:n vapaaehtoisten retkipäivä Vikakönkäälle. 7.11. Isänpäiväjuhla klo 12 14, ohjelmaa ja kahvitarjoilu. 30.11. Helmikammarin joulumyyjäiset klo 11 14. 2.12. Kauneimmat joululaulut Helmikammarilla. 5.12. Itsenäisyyspäiväjuhla Helmikammarilla klo 12-14, ohjelmaa ja kahvitarjoilu. Yhteisvastuukeräyksen tiedotus- ja koulutuspäivä 12.11. klo 12 16 Rovaniemen seurakuntakeskuksessa, Rauhankatu 70 B. Kaikki kiinnostuneet tervetuloa tutustumaan vuoden 2014 Yhteisvastuukeräyskohteisiin. Tied. 016 335 5236. Muita diakonian tapahtumia Vanhustenviikon tapahtuma kirkossa ja tilaisuuden jälkeen kahvit seurakuntakeskuksessa 8.10. klo 12 14.30. Eläkeläisten Kauneimmat joululaulut ja torttukahvit seurakuntakeskuksen juhlasalissa 16.12. klo 13 14.30. Syöpään sairastuneiden ja läheisten syysretki Ylläkselle 12.9. Lähtö seurakuntakeskuksen, Rauhankatu 70 A, edestä 12.9. klo 8 ja paluu samaan paikkaan n. klo 20 mennessä. Osallistumismaksu 10. Ilmoittautuminen ilmoittautumisjärjestyksessä diakoniatoimistoon, 016 335 5236, viim. 5.9. mennessä. Diakonian joulumyyjäiset 8.12. seurakuntakeskuksen juhlasalissa, Rauhankatu 70 B, klo 11.30 14. Kiinnostaako vapaaehtoistyö? Tule mukaan! Diakoniakylä- ja korttelitoimikunnat Vapaaehtoista diakoniatyötä lähimmäisten hyväksi noin 30 toimikunnassa eri puolilla seurakuntaa. Varoja hankitaan talkoilla, keräyksillä ja myyjäisillä. Toimikunnat avustavat oman alueen seurakunta-tapahtumissa mm. emännän tehtävissä ja ohjelmasuorittajina. Toimikunnat järjestävät diakoniailtoja ja -päiväkahveja. Kysy alueesi diakoniatyöntekijältä. Lähimmäispalvelu Ihmisten auttamista ja tukemista tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin. Ystävänä tuen tarpeessa olevalle lähimmäiselle. Voit olla keskustelukaverina, tukihenkilönä tai vakioystävänä. Voit toimia saattoapuna, ulkoilukaverina, talkoolaisena, avustajana, vapaaehtoistyöntekijänä Ruokapankissa tai muissa diakonian tehtävissä. Tied. diakoni Sari Koski, 016 335 5241 tai 040 734 0221. Helmikammari Ikäihmisten kyläpaikka. Kammarin vapaaehtoisena voit toimia kyläpaikan eri tehtävissä sekä ryhmänohjaajana ym. Tiedustelut vs. diakonissa Arja Rissanen 31.10. asti, 0400 376 472. Ks. erillinen ilmoitus. Ruokapalvelutoiminta Emäntiä keskiviikko-aterian valmisteluun Ounasrinteen kappelille. Tiedustelut diakoni Jouni Hilke, 040 760 4538. Katulähetystyö Vapaaehtoista päihde- ja kriminaalityötä. Tiedustelut erityistyön diakonian-viranhaltija Sinikka Vilén, 040 734 5914. Muu osallistuminen Tarvitsemme ohjelman suorittajia, ryhmänohjaajia tai avustavia ohjaajia tilaisuuksiin ja kerhoihin. Tarvitsemme yksittäisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin talkoolaisia. Tiedustelut työstä vastaavilta diakoniatyöntekijöiltä tai diakoniatoimiston toimistosihteeriltä, Aila Jäntti puh. 016 335 5236. 11.12. HK:n vapaaehtoisten joulujuhla Norvajärvellä. 12.12. HK:n kyläväen joulujuhla Norvajärvellä. Odotamme Sinua iloiseen porukkaamme! Olet tervetullut Helmikammarille vapaaehtoiseksi lähimmäisesi hyväksi ja itsesi iloksi! Vapaaehtoistoimintaan ilmoittautuminen on jatkuvaa, mukaan pääset haluamanasi ajankohtana ja vapaaehtoistoimintaan sitoudut oman aikataulusi mukaisesti. Vapaaehtoisena voit toimia kyläpaikan tai keittiön vapaaehtoisena, toimintatuokioiden vetäjänä, kuuntelijana ja keskustelijana tai kammarin monenlaisissa ylläpitotoiminnoissa. Tied. Arja Rissanen, 0400 376 472. Välittäminen on inhimillisyyttä tulethan Sinäkin mukaan!

Lähetyspiirit syyskaudella Lähetyspiireissä syvennetään tietoa lähetyskentiltä, tutkitaan Raamattua, rukoillaan ja tuetaan lähetystyötä taloudellisesti. Uudet osallistujat tervetulleita mukaan myös pitkin vuotta. Lähetyksen käsityöpiiri seurakuntakodin alasalissa parittomilla viikoilla tiistaisin klo 15 17. Alkaa ti 10.9. Yhtesyhenkilöt Sinikka Koivuranta ja Seija Luomaranta. Aapakirkon käsityöpiiri parittomilla viikoilla tiistaisin klo 12 14 entisessä Aapaluukussa. Alkaa 10.9. Vetäjänä Pirita Bucht. Viirinkankaan lähetyspiiri Keltakankaan kerhohuoneessa parittomilla viikoilla torstaisin klo 13 15. Alkaa to 12.9. Yhteyshenkilö Tuula Melaranta. Aapakirkon lähetys- ja raamattupiiri kappelin seurakuntasalissa tiistaisin klo 18. Alkaa ti 10.9. Yhteyshenkilö Pertti Selkälä. Korkalovaaran lähetyspiiri kappelin salissa parillisilla viikoilla maanantaisin klo 18 20. Alkaa ma 16.9. Yhteyshenkilö Raija Korkeakangas. Aapakirkon lähetystyön käsityöpiiri tarkemmat tiedot ilmoitetaan remontin valmistumisen jälkeen. Lähetyspiiri Helmikammarissa osoitteessa Pohjolankatu 4, keskiviikkoisin klo 12.30. 25.9. Liisa Alanne., 23.10. Pirita Bucht., 20.11. Liisa Alanne. Lähetystyö kutsuu mielekkääseen vapaaehtoistyöhön Kolehdinkantoon messuissa, kirpputorille vaatteiden lajitteluun, vaatehuoltoon ja asiakaspalveluun, myyjäisten ja lounaiden valmistamiseen, lähetysrenkaan kirjeiden monistamiseen ja postittamiseen, Tasaus-päivän lipaskeräykseen markettien ovilla, Nenäpäiväkeräyksen toimistotöihin, lasten lähetysnäyttelyn esittelyyn ym. Lisätietoja lähetystoimistosta. Lähetystyö Tule ja katso! Lähetyksen kirpputori Toivon Tori Lapinkävijäntie 23, puh 335 5280. Avoinna ti pe klo 10 17. Toivon Torin tuotolla tuetaan Etiopiassa Hosainan synodin alueen aikuisten ja lasten lukutaitotyötä sekä Pietarin nuorten ja lasten viikonloppukotia Suomen Lähetysseuran kautta. Toivon torille kaivataan uusia vapaaehtoisia työntekijöitä. Tiedustelut 040 503 4057. Lähetyksen syksyä 1.9. Lähetystyö mukana Lähellä sinua seurakuntatapahtumassa kirkonmäellä. 12.9. Lähetystyön rukousilta klo 18 kryptassa, Liisa Alanne. 3.10. Lähetystyön rukousilta klo 18 kryptassa, Liisa Alanne. Viikko 40 Lähetysnäyttely Yhdessä maailmassa yläkoululaisille ja lukiolaisille. 19.10. Kristinusko Afrikassa -koulutuspäivä klo 10 14 srk-keskuksessa Rolf Steffansson, ulkomaantyön johtaja SLS. Afrikan kristillisyyden historia ja nykytilanne, maantiede, jakaantuminen kirkkokuntiin, riippumattomat kirkot sekä afrikkalainen teologia ja muut kirkkojen ajankohtaiset haasteet. Lounas ja kahvit 10. Ilmoittautumiset 10.10. mennessä 040 503 4057 tai liisa.alanne@evl.fi 20.10. Lähetyssunnuntai, klo 10 messussa saarnaa SLS:n ulkomaan työn johtaja Rolf Steffansson, messun jälkeen kirkkokahvit lähetystilaisuus srk-keskuksessa. 7.11. Lähetystyön rukousilta klo 18 kryptassa, Liisa Alanne. 16. 17.11. Israel-viikonloppu Ounasrinteen kappelissa, Mika Pouke Suomen Raamattuopistolta. 1.12. Adventtilounas lähetystyön hyväksi messun jälkeen srk-keskuksessa klo 11.30 13. 12.12. Lähetystyön rukousilta klo 18 kryptassa, Liisa Alanne. Mistä apua? Päivystävä pappi Haluatko keskustella, ripittäytyä, esirukouspalvelua, liittyä kirkkoon? Päivystävä pastori on tavattavissa maanantaista perjantaihin klo 9 14 kirkkoherranvirastossa, puh. 3355 211. Halutessasi voit soittaa kelle tahansa papille ja pyytää keskusteluapua. Yhteystiedot esitteen lopussa. Rippikouluun aikuisena? Rippikoulun voi käydä myös aikuisena. Aikuisrippikoulu on useimmiten yksityisrippikoulu, mutta se voidaan järjestää myös pienryhmänä. Aikuisrippikoulussa luet kirjoja ja keskustelet papin kanssa tai pienryhmässä uskon tärkeimmistä asioista. Jos olet kiinnostunut aikuisrippikoulusta, ota yhteyttä esimerkiksi päivystävään pappiin tai sinulle tuttuun pastoriin. Sairaalapapit ovat käytettävissä tukena ja apuna erilaisissa elämän kriisitilanteissa. Hannu Ullner, 040 769 2018, Marjatta Orava, 040 7048 846, Lauri Kinnunen, 0400 271 288. Perheneuvonta palveluksessasi Perheasiain neuvottelukeskuksessa tarjotaan keskusteluapua parisuhteen, perheen ja ihmisen henkilökohtaisen elämän kysymyksissä. Palvelut ovat maksuttomia. Perheneuvojilla on ehdoton vaitiolovelvollisuus. Ajanvaraus ma pe klo 9 12. Puh. 016 3355 250. Palveleva Puhelin 01019-0071 Avoinna sunnuntaista torstaihin klo 18 01 sekä perjantaina ja lauantaina klo 18 03. Ruotsinkielinen päivystys on joka ilta klo 20 24. Palveleva puhelin on luterilaisten seurakuntien ylläpitämä auttava puhelin. Palvelevaan puhelimeen soittaessa ei tarvitse esitellä itseään. Keskustelu tapahtuu nimettömänä ja on luottamuksellista. Palvelevan puhelimen päivystäjät ovat sitoutuneet vaitiolovelvollisuuteen. He ovat tehtävään valittuja ja koulutettuja vapaaehtoisia tai kirkon työntekijöitä. Palvelevan puhelimen numero on kaikkialla Suomessa 01019-0071 suomenkielisille ja 01019-0072 ruotsinkielisille. Palveleva netti Palveleva netti toimii osoitteessa evl.fi/ palvelevanetti. Palvelevaan nettiin voi lähettää viestin milloin tahansa. Viesteihin vastataan viiden päivän kuluessa. Palvelevassa puhelimessa ja netissä käytetään vain sellaisia laitteita ja teknisiä järjestelyjä, joissa yhteydenottajaa ei voi tunnistaa. 7 Diakonia on työtä lähimmäisen auttamiseksi Kun elämässäsi on huolia, vaikeuksia, surua, ihmissuhdeongelmia, perheongelmia, toimeentulovaikeuksia ja päihdeongelmia tai tunnet itsesi yksinäiseksi, toivot keskusteluapua ja tarvitset tukea. Ota rohkeasti yhteyttä. Palvelut ovat luottamuksellisia, maksuttomia ja kaikenikäisille tarkoitettuja. Diakonian vastaanotto Diakoniatoimisto Rauhankatu 70, 2. kerros, puh. 3355 236. Yhteyden saat alueesi tai erityistyöntekijään soittamalla hänelle suoraan ja sopimalla tapaamisajan. Kiireellisissä asioissa voit varata ajan päivystysvastaanotolle soittamalla ma-pe klo 8-9 puh. 3355 238. Tarvittaessa voit saada ajan samalle aamupäivälle. Yhteystiedot esitteen lopussa. Diakonian toimintatapahtumiin tiedustelut ja ilmoittautumiset puh. 3355 236. Ruokapankki välittää ruoka-apua vaikeassa elämäntilanteessa oleville kotitalouksille. Ruokapankin avustusta haetaan diakoniatyöntekijältä (täytetään avustushakemus). Diakoniatyöntekijän antamalla lähetteellä ruokakassi on noudettavissa kirkon alakerrassa sijaitsevasta ruokapankista tiistaisin ja torstaisin klo 9.30 11.30, käynti kirkon parkkipaikan puolelta.

8 Tule ja katso! Ota yhteyttä! Rovaniemen seurakunta Rauhankatu 70, PL 8104, 96100 Rovaniemi Puhelinvaihde 335511, Fax: 346938 Kotisivu: www.rovaniemenseurakunta.fi Yleissähköposti: rovaniemi.seurakunta@evl.fi Työntekijöiden sähköposti on muotoa: etunimi.sukunimi@evl.fi Yhteystiedot täydellisinä verkkosivuilla. Papit Riipinen Jouni, kirkkoherra 0400 174 005 3355 210 Arponen Sari, perheneuvonta 040 7422 296 3355 252 Jarva Ari, nuorisotyö 0400 194 845 Jääskelä Eeva-Liisa 0400 138 156 Kaukonen Karita 040 1836 470 Kesti Heini, oppilaitostyö 040 1781 018 3355 234 Kinnunen Ilari, Alakemijoki 040 5021 455 Kinnunen Lauri, sairaalasielunhoito 0400 271 288 Kuirinlahti Sari, vs kappalainen, keskikaupunki 040 5504 732 Lehmus Anne, Ounasvaara 040 7764 678 Lindström Mirja-Liisa, Yläkemijoki 040 5482 921 Litendahl Topi, Saaren-Nammankylät 040 7246 552 Marttala Ritva 040 7218 117 Oittinen Kaisa 040 1372 988 Orava Marjatta, sairaalasielunhoito 040 7048 846 Seppä Eija, kehitysvammaistyön vs. pastori 040 5807 048 Tikkinen Reino 040 8232 338 Ullner Hannu, sairaalasielunhoito 040 7692 018 Yliräisänen Kari, tiedotuspäällikkö 040 5032 734 3355 277 Diakoniatyöntekijät Diakoniatoimisto, Rauhankatu 70, 2. krs 3355 236 Jäntti Aila, toimistosihteeri 3355 236 Kukkonen Markku, johtava diakoni 040 5034 290 3355 237 Anttila Marja-Liisa, Alakemijoki, näkövammaiset 0400 152 243 Hiilivirta Sirpa, Korkalovaara, omaishoitajat 040 5469 421 Kivinen Tuula, keskikaupunki, työttömät 0400 127 189 Koski Sari, lähimmäispalvelu, ruokapankki 040 7340221 3355 241 Rissanen Arja, Helmikammari 0400 376 472 Posio Marja, Saarenkylä-Nammankylät, maahanmuuttajat 040 5644639 Hilke Jouni, Ounasvaara, kehitysvammaistyö 040 7604 538 Rundgren Marjo, lähiö- ja perhetyö 040 7212 028 Vilén Sinikka, päihde, kriminaali- ja katulähetystyö 040 7345 914 3355 267 Vuolo Kirsti, Ounasjoki, vanhus- ja romanityö 0400 261 589 Ylipulli Marja-Liisa Yläkemijoki, mielenterv., kuulovamm 040 5142816 Lapsityön toimisto, ma-pe 9-12 Rauhankatu 70 H, 3355 239 Kerola Sanna, lehtori 040 7363 356 3355 239 Karanta Mari, päiväkerhot, perhekerhot 040 7617 448 3355 245 Uimaniemi Mira, päiväkerhot 040 6538 415 Pyhäkoulutoimisto, Rauhankatu 70 H 3355 247 Luomaranta Seija 040 7317 987 Lastenohjaajat Aapakirkko Soile Yliniva, Marjo-Kaisa Yli-Suvanto, Marja-Terttu Helasterä, Mervi Puro 040 7428 846 Alakorkalo Martta Hakkarainen, Marjo Vaara 040 5745 122 Harjoittelukoulu Marjaana Autti, Noora Ylitervo, Julia Väliranta, Maaret Arffman, Sanna Tennilä, Sanna Parikka 040 7428 837, 0400 264 914 Korkalovaaran iltapäiväkerho ja Keltakangas Heidi Luiro, Anita Sulasalmi 040 8404 178 Korkalovaaran kappeli Sari Posti, Pirjo Katisko 0400 335 261 Koskenkylä Katariina Lahtela, Marja-Riitta Kivelä 0400 264 944 Nivavaara Heini Hakola, Anne Heikkilä 040 5596 551 Ounasrinne Aira Valtanen, Paula Jääskeläinen, Katariina Autti, Leila Impiö 040 8404 163 Seurakuntakoti Sanna-Mari Sääskilahti, Susanna Jokela 040 8345 877 Ounasjoki Seija Lampela, Pirjo Katisko, Hanna Matila 040 7428 867 Vennivaara Henna Väistö, Noora Ylitervo 040 7016 171 Nuorisotoimisto, Ainonkatu 3, II krs, av. ti to 15 17 040 1837 747 Nuorisotila Katutaso, Kansankatu 17 Jarva Ari, nuorisopastori 0400 194 845 Rautio Tero, erityisnuorisotyö 040 5713 372 Kallio Jenni, vs. erityisnuorisotyö 0400 690 465 Pylkkänen Olli, nuorisomuusikko 040 1732 100 Nuoristyönohjaajat Heikkilä Jenniina, Ounasvaara 040 7300 153 Hytinkoski Mari, Yläkemijoki 040 5832 517 Laakko Minna, Ounasjoki 0400 138 143 Mäki-Hirvelä Petteri, Keskikaupunki 040 7218 862 Rautio Katariina, Alakemijoki 040 7321 989 Päivinen Paula, vs. Saaren-Nammankylät 040 5469408 Orell-Kiviniemi Merita, Korkalovaara 040 7301965 Partiotoimisto Ainonkatu 3, 2. krs, 3355 285 Pehkonen Antti 040 7414 531 Rippikoulutoimisto, Ainonkatu 3, 2. krs 3355 281 Musiikkitoimisto, Rauhankatu 70 H 3355 240 Kanttorit Miettunen Mauri, johtava kanttori 0400 904 857 Savioja Tauno, kanttori 0400 607 352 Savioja Liisa, vs. kanttori 0400 511 789 Kuusik Maie, kanttori 040 7395 974 Tervaskanto Ruusu, kanttori 040 7162 332 Veteläinen Silja, vs. kanttori 040 5905 482 Peltola Sanna, kanttori 0400 781 442 Lähetystoimisto, Rauhankatu 70 H 3355 233 Alanne Liisa, lähetyssihteeri 040 5034 057 Bucht Pirita 0400 365 878 Lähetyksen kirpputori Toivon Tori, Lapinkävijäntie 23 avoinna ti pe klo 10 17 3355 280 Oppilaitostyö, Rauhankatu 70 H 3355 234 Kesti Heini, oppilaitostyö pastori 040 1781 018 Perheasiain neuvottelukeskus, Maakuntakatu 7 roi.perheneuvonta@evl.fi Ajanvaraus ma pe 9 12 Alatarvas Taina, ajanvaraus 3355 250 Arponen Sari, perheneuv.kesk. joht. 040 7422 296 3355 252 Lappalainen Helka, perheneuvoja 0400 363 334 3355 252 Sairaalasielunhoito Orava Marjatta, pastori 040 7048 846 Ullner Hannu, rovasti 040 7692 018 Kinnunen Lauri, pastori 0400 271 288 Kehitysvammaistyö Seppä Eija, pastori 040 5807 048 Kirkkoherranvirasto, Rauhankatu 70, av. ma-pe klo 8 15, to klo 8 17 3355 200 Autti Aulikki, toimistonhoitaja 3355 206 Kivijärvi Pirjo, toimistosihteeri 3355 204 Alatarvas Taina, toimistosihteeri 3355 203 Lappalainen Riitta, toimistosihteeri 3355 207 Hauta- ja puistotoimisto, Rauhankatu 70, av. ma pe 8 15 roisrk.hautaus-puisto@evl.fi Iivonen Päivi, toimistosihteeri 3355 213 Uutela Pirjo, toimistosihteeri 3355 213 Ylipulli Miia, hautaustoimen päällikkö 0400 608 906 3355 214 Rakennustoimi Kenttälä Kalle, vt. rakennuspäällikkö 040 8650 799 3355 202 Isännöitsijäpalvelut, Rauhankatu 70 Laakso Mari, tsto. siht. asuntoasiat 040 7450 380 Taloustoimisto, Rauhankatu 70, av. ma pe klo 8 15 Jääskeläinen Antti, hallintojohtaja 040 5012 144 3355 230 Ahopelto Tarja, talouspäällikkö 3355 229 Kostamo Maire, toimistosihteeri 3355 270 Perkkiö Raija, kirjanpitäjä 3355 228 Anttonen Teresa, toimistosihteeri 3355 227 Määttä Marjo, toimistosihteeri 3355 224 Timonen Pirjo, toimistosihteeri 3355 225 Väliaho Merja, toimistosihteeri 3355 226 Riikola Raija, toimistosihteeri 3355 224 Viestintätoimisto, Rauhankatu 70 tiedotus.roisrk@evl.fi Yliräisänen Kari, tiedotuspäällikkö 040 5032 734 3355 277 Urponen Harriet, tiedottaja 040 1207 755 Hagström Jouni, toimistosihteeri 3355 249 Miettunen Ulla, radiotoimittaja 040 5719 000 Martimo Tanja, radiotoimittaja 0400 419 471 Tietohallintotoimisto, Rauhankatu 70 Mustonen Kristian, tietohallintopäällikkö 040 5536 083 3355 266 Hämäläinen Tero, järjestelmäasiantuntija 040 8474 828 3355 221 Salmi Timo, järjestelmäasiantuntija 040 1993 445 Toimipaikat Kirkko Yliopistonkatu 2 3355 255 Seurakuntakeskus Rauhankatu 70 3355 222 Keittiö (Fazer Amica) 3355 222 Turunen Jorma, vahtimestari 0400 696 436 3355 232 Seurakuntakoti Rauhankatu 70 G 3355 223 Kappelit Aapakirkko, Aapatie 6 3560 637 Auttin kappeli, Kuusamontie 7240 788 239 Jouttikeron kappeli, Hangasjärventie 24 Korkalovaaran kappeli, Vaaranlammentie 3 3791 773 Maijasen kappeli, Kittiläntie 8070 764 126 Meltauksen kappeli, Kittiläntie 5615 761 138 Muurolan kappeli, Kirkkokumpu 1 3752 601 Ounasrinteen kappeli, Saaruantie 3 319 567 Sinetän kappeli, Kittiläntie 2177 3677 226 Viirin kappeli, Kappelinpolku 6 784 293 Siunauskappelit Viirinkankaan siunauskappeli, Väylätie 50 Tavivaaran siunauskappeli, Tavivaarantie 345 Norvajärven leirikeskus, Leirikeskustie 177, 96900 Saarenkylä norvajarvi@evl.fi 385 102 Erola Tuula 040 7724 281 385 102 Kinnunen Kirsi 040 7369 055 385 102 Timonen Seppo 040 7304 017 Kiinteistöjen seurakuntamestarit Aapakirkko ja Jouttikeron kappeli, kiinteistöpalvelupäällikkö 040 7224 091 Hiltunen Riitta, Ounasrinteen kappeli 040 7301 961 Jaakola Eija, Korkalovaaran kappeli 040 5012 937 Peura Tuula, Sinetän kappeli 040 5469 451 Lämsä Liisa, Muurolan kappeli 040 5026 445 Poikela Yrjö, Maijasen ja Meltauksen kappeli 0400 375 212 Ruonakoski Juha, Auttin ja Viirin kappeli 040 5830 972 Hack Katja, seurakuntamestari 040 5700 109 Koponen Minna, kiertävä seurakuntamestari 040 7734 179 Juntunen Jaana, kiertävä seurakuntamestari 0400 322 079 Mehtälä Sirpa, kiertävä seurakuntamestari 040 6733 100