Kilpailuohjeet. 10MILA-viesti, 5.-6. toukokuuta 2012. Lähtöjärjestys. Vaatetuksen tarkastus. Useampaan viestiin osallistuminen



Samankaltaiset tiedostot
10MILA KVARNISSA 2012

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013

Kilpailuohjeet. Etelä-Pohjanmaan AM-viestit. Sunnuntaina Kauhavan Koivikossa

Alustavat KILPAILUOHJEET

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Informaatio ja Kilpailuohjeet -PM

SK VUOKSEN III TALVIRASTIT

Kilpailuohjeet Lapin aluemestaruussuunnistus ja maakuntaviestit

Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo)

Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita.

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet

Pohjois-Pohjanmaan AM-viesti Haukiputaan Parkumäessä

Ohjeita KeU100 -haastesprinttiviestiin

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien ohjeita.

Suunnistavan Uudenmaan am-pitkämatka ja -viesti Nuuksiossa

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Tervetuloa seuraamaan Tukholman 10MILA-viestiä toukokuuta 2013! Kilpailuareena sijaitsee Gällöfstan kartanon mailla Upplands-Bron kunnassa.

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup alustavat kilpailuohjeet

Matkustus ja kuljetukset

KILPAILUOHJEET. Toimihenkilöt. Kilpailun valvoja Harald Slotte OK Botnia. Tuomarineuvosto

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT

Säännöt: Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton lajisääntöjä, Lapin Suunnistus ry:n järjestelyohjeita sekä järjestäjien antamia ohjeita.

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita.

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä

Tampere-suunnistuksen sprintti Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus

Valio Play -suunnistus Kyröskoskella KILPAILUOHJEET

XIII Pohjantähtirastit

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT

SM-VIESTI, RYHMÄ 2 KILPAILUOHJEET

Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut Oulussa

35. Rastijahti Pöytyän Yläneellä

KILPAILUOHJEET. Kukkosuunnistus

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

LEIMAUSJÄRJESTELMÄ Kilpailussa käytetään Sportident-leimausjärjestelmää. Järjestelmän leimauslevyistä käytetään tässä PM:ssä nimitystä SI-kortti.

PM 25manna-viesti Lauantai 6. Lokakuuta 2018 Arena Hägerstalund

25-mannan Kilpailuohjeet 6 lokakuuta 2007

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi

KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA

Suunnistavan Uudenmaan Alueoravapolkuviesti 2013 Keravalla Keinukallion ulkoilualueella keskiviikkona 22. toukokuuta 2013

Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh

Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa.

Kilpailuohjeet. Lapin AM-suunnistus ja Maakuntaviestit Sarjat sekä osuuskaaviot: AM-suunnistuksen sarjat ja matkat:

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Maailman paras seura voittaa. Kilpailukutsu 25manna-viesti Lauantaina 7. lokakuuta 2017

Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina klo 18:00

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Hämeen oravapolkuviesti Viljakkalan Ansomäessä

Kutsu Night Hawk viestiin!

1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

Tämä kilpailuohje on alustava (versio , klo 19:55). Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina klo 11 ja 13.30

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13.

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina klo 10 ja 12.30

Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Ratamestarit: Leena Kukkonen aikuisten radat, Lassi Väänänen lasten radat.

KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön kansalliset suunnistuskilpailut Piikkiön Suopohjassa

Kilpailuissa noudatetaan näiden ohjeiden lisäksi SSL:n sääntöjä sekä Suunnistavan Uudenmaan AM-ohjeita.

KUKKOSUUNNISTUS

World s best club wins. Kilpailukutsu. 25manna. Lauantaina

KILPAILUOHJEET (alustavat ) Satakunnan ja Varsinais-Suomen AM-pitkämatka

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Alustava Kilpailuohje

HATTULA-RIIHIMÄKI VARUSKUNNAN SUUNNISTUSMESTARUUSKILPAILUT 2018 KILPAILUOHJEET

R1 SM-viestin kilpailuohjeet

Kilpailuohjeet Seikkailujen Yö 2018

WRE Bulletin2 / Kilpailuohjeet

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Kilpailuohje. Rasti-Lukon Kevätkansalliset Rauma

Kilpailuohjeet. Vappurastit 2019 Tuusulan Rusutjärvellä Tuusulan Voima-Veikot ry. Suunnistus

Kilpailukeskus on Elämyspuistossa Sara Hildénin taidemuseon piha-alueella, jonne on opastus alaportilta.

95-vuotis juhlakilpailu

Kilpailuohjeet 25manna 11.lokakuuta 2008

KUKKOSUUNNISTUS

Hämeen aluemestaruuskilpailut pitkällä matkalla ja viestissä Häme Cup-osakilpailu Hämeenkyrön Nukarinkulmalla KILPAILUOHJEET

Kilpailuohjeet Suunnistuksen SM-erikoispitkä Hyvinkäällä

KANSALLISET HIIHTOSUUNNISTUSKILPAILUT Pikku-Syöte Hisu KESKIMATKA JA PITKÄMATKA

Kilpailuohjeet. Sarjat ja matkat. Kilpailun johtaja Soili Miilukangas SalRe. Kilpailun valvoja Matti Haapakoski Oulaisten Huima

SATAKUNNAN AM-PITKÄ ja AM-VIESTI EURASSA

Kilpailuohjeet KODIN TERRA Tuplasprintti suunnistuskilpailuun Sunnuntaina klo 10 ja 12.30

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2018

KuUS-rastit on avoin kansallinen, kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu.

MERENKURKUN RASTIPÄIVÄT

Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la

Satakunnan ja Varsinais-Suomen pitkän matkan aluemestaruuskisat Alustavat Kilpailuohjeet

Kettumetsän rastipäivät

Kilpailuohjeet kansalliset Tunturimäen valloitus

Pohjois-Pohjanmaan AM-suunnistuskilpailut AM-Pitkä Oulunsalon Vasama Seppo Mattila/KoskRi Ulla Mattila/SK Pohjantähti

Alustavat kilpailuohjeet

Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina klo 11

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2016

Transkriptio:

Kilpailuohjeet -viesti, 5.-6. toukokuuta 2012 Avoimet sarjat katso erilliset kilpailuohjeet! Viitattaessa kotisivuun tarkoitetaan sivustoa http://www.10mila.se. Viitoitus/Areena Maasotakoulu Kvarnissa, viitoitus tieltä 211, 12 km Borensbergistä pohjoiseen, sieltä n. 2 km areenalle. Viitoitus tieltä 34 Borensbergin pohjoispuolelta ja tieltä 51. Tästä löytyy tiekartta areenalle: kartta Google Mapsissa. Yksityiskohtaisempi kartta on otsikon Service alla kotisivullamme. Areenakartta on löytyy ohjelmalehtisestä ja kotisivulta linkistä Kilpailu. Seura- ja joukkuemateriaali Seuran kuori jaetaan kisatoimistossa perjantaina 4. toukokuuta klo 16.00-21.00 ja lauantaina 5. toukokuuta klo 08.00-21.30. Joukkueelle, joka ei ole maksanut kaikkia maksuja järjestäjälle, ei anneta kuorta. Maksu tapahtuu käteisellä ruotsin kruunuissa tai kortilla. Seurakuori sisältää joukkueiden kuoret ja vuokratut SI-tikut. Jokaisessa joukkuekuoressa on kilpailuohjeet, info, joukkueen numerolaput, karttaotteet ja info kuntosarjoista. Huomaa, että joukkuekuorissa ei ole hakaneuloja! Joukkueen kokoonpano Joukkueen kokoonpano ilmoitetaan Eventorissa viimeistään perjantaina 4. toukokuuta klo 21.00. Joukkueen johtajan matkapuhelimen numero tulee ilmoittaa. Kokoonpanomuutokset perjantain klo 21.00 jälkeen ovat mahdollisia käteismaksua vastaan, 100 SEK/joukkue ja tilaisuus. Lomakkeen saa kisatoimistosta, mihin se myös jätetään. Muutokset tulee jättää vähintään kolme tuntia ennen lähtöä kussakin viestissä. Yhdistelmäjoukkueet ovat sallittuja SOFT kilpailusäänöissä. Useampaan viestiin osallistuminen Naiset, jotka ovat ottaneet osaa nuorten viestiin, saavat juosta naisten ja/tai miesten viestissä. Miehet, jotka ovat ottaneet osaa nuorten viestiin, saavat juosta miesten viestissä. Naiset, jotka ovat juosseet lauantaina, saavat ottaa osaa miesten viestiin. On kiellettyä juosta kahdella osuudella samassa viestissä. Tämä koskee myös tilapäisiä kokoonpanoja. Kuntosarjoihin saa osallistua sekä ennen että jälkeen NIN. Viestipankki, kaikille viesteille Kotisivulla otsikon Service alla voi etsiä juoksijoita tai joukkueita. Lähtöjärjestys 100 nuorten joukkueen sekä 150 naisten ja miesten joukkueen lähtöjärjestyksen vuoden kilpailussa ratkaisee sijoitus vuoden 2011 sijoitus SSA. Numerolappu Kaikkien osanottajien tulee kantaa numerolappua hyvin näkyvillä. Mainoksia ei saa taittaa pimentoon tai muulla tavoin tehdä lukemattomiksi. Osanottavan joukkueen tulee itse järjestää hakaneulat. Lähtö ilman numerolappua ei ole sallittua. Vaatetuksen tarkastus Vaihto/lähtökarsinaan tulevien vaatetus tarkastetaan. Juoksija vastaa itse siitä, vaatetus täyttää vaatimukset. Jos vaatetus on puutteellinen, estetään juoksijan pääsy karsinaan ja vaatetus tulee täydentää ennen karsinaan pääsyä. Piikkarit ovat kiellettyjä, nastarit sallittuja. 1

Lähtöajat Nuorten viesti: 11:30 Naisten viesti: 14:15 Miesten viesti: 21:30 Lähtevän juoksijan rekisteröinti tapahtuu vaihtokarsinaan tullessa. Rekisteröinnein yhteydessä kytketään SI-tikku juoksijaan, viestiosuuteen ja joukkuenumeroon numerolapun koodin avulla. Kaikkien juoksijoiden tulee siksi käyttää numerolappua. Tämän jälkeen seuraa juoksija viitoitusta lähtöpaikalle. Juoksija, jonka SI-tikkua ei ole kytketty joukkueen numeroon, on vaarassa tulla hylätyksi. Lähtöpaikalla pitää olla viimeistään 15 min ennen lähtöä. Juoksijan vastuulla on SI-tikun nollaus rekisteröinnin yhteydessä. Juoksija, joka on tullut lähtöpaikalle, ei saa jättää tätä. Viisi (5) minuuttia ennen lähtöä tulee juoksijan asettua oman joukkueen kartan taakse. Vaihdon edellä Vaihtoalueelle tultaessa kytketään SI-tikun numero juoksijaan ja joukkueen numeroon. Juoksija vastaa siitä, että tikku puretaan vaihtokarsinaan tultaessa. Juoksija, jonka tikkua ei ole kytketty joukkueen numeroon, asettaa joukkueen hylkäämisvaaralle. Juoksijoiden toivotaan pitävän numerolaput hyvin näkösällä vaihtoalueelle tultaessa ja tulemaan karsinaan hyvissä ajoin. Tämä koskee erityisesti nuorten viestiä, jossa joillekin osuuksille on yhtä aikaa lähdössä suuri määrä juoksijoita. Tultuaan vaihtokarsinaan ei juoksija saa lähteä täältä. Sillat/ Pitkospuut Kilpailualueella esiintyy siltoja. Nämä voivat olla liukkaita kostealla säällä. Maasto Metsää, jossa pääasiassa eri-ikäisiä havupuita. Näkyvyys on paikoitellen erittäin hyvä. Maastoa risteävät pienemmät autotiet ja harvalukuiset polut. Sekä avoimia että metsää kasvavia soita esiintyy. Peltoja esiintyy nuorten viestin kilpailualueella sekä naisten ja miesten viestin alussa. Korkeuserot ovat vähäisiä tai kohtalaisia. Alueella esiintyy kumpareita, jotka ovat piirretyt yhdellä tai kahdella korkeuskäyrällä. Alueella on myös pienimuotoinen rinne. Avokalliot ja runsaat suot yhdessä aluskasvillisuuden kanssa tekevät maastosta vuoroin helppo- ja vuoroin raskaskulkuisen. Kartta Mittakaava kaikissa sarjoissa 1:10 000 Käyränväli 5 m Offsetpaino Valmistaneet 2010-2011 Thorbjörn Gustafsson ja Urban Åberg Kartanmerkit IOF: in sääntöjen mukaiset Rastimääritteet on painettu karttaan. Koodinumerot on painettu karttaan. Koodi on painettu rastinumeron viereen naisten ja miesten viesteissä. Paikalliset kartanmerkit: Esterata/Panssarivaunu (musta kartalla) o Sysimiilu (musta kartalla) Maakellari (ruskea kartalla) Erikoinen puu (vihreä kartalla) Kielletyt alueet Kielletyt alueet on merkitty karttaan violetilla viivoituksella. Kielletyt alueet, jotka on merkitty karttaan yhtenäisellä ääriviivalla, on merkitty maastoon sinikeltaisella nauhalla. Rastit Rastit on merkitty maastoon oranssivalkoisella lipulla ja yörastit myös heijastavalla lieriöllä. Jokaisella rastilla on vähintään kaksi leimausyksikköä. Rastin koodinumero on kirjoitettu mustalla valkoiselle pohjalle. Rastitelineiden korkeus on n. 60 cm. Jotkut rasteista ovat miehitettyjä ja joillakin käy media kilpailun aikana. Kiinteitä ja liikkuvia TV-ryhmiä on kilpailualueella. Leimausjärjestelmä Leimausjärjestelmä SportIdent on käytössä. Joukkue hakee vuokratut SI-tikut kisatoimistosta. SI-tikkua saa käyttää vain kerran -viestissä, siis vain yhdessä viestissä. Tosin samaa tikkua käyttää kerran myös kuntosarjoissa. Vuokratut SI-tikut palautetaan joukkueittain kisatoimistoon. SI-tikut tulee olla palautettu ennen kuin seuran kartat voidaan hakea kisatoimistosta. Palauttamatta jäänyt SI-tikku maksaa 580 SEK. 2

Leimauksen vahvistus Leimattaessa SI-tikulla tulee juoksijan varmistua siitä, että sekä valo- että äänimerkki on saatu leimauksen vahvistukseksi. Näin toimii leimauksen rekisteröinti: Kun tikku pistetään elektroniseen koloon, lukee leimausyksikkö tikun numeron ja tallentaa sen muistiinsa. Sen jälkeen siirretään koodinumero ja aika tikun ja leimausyksikön muistiin. Seuraavaksi luetaan tikun muistin sisältö ja sitä verrataan sisältöön yksikön muistissa. Tämä tapahtuu useamman kerran. Kun sisältö on sama joka kerta, annetaan vahvistus. Jos tikku nostetaan pois liian aikaisin, on olemassa vaara että aikaa ei ole tikun muistiin ei ole tallennettu täysin, mistä seuraa että rekisteröinti tikun muistissa ei ole täydellinen. Kielletyt alueet areenan ympäristössä Kielletyille alueille ei saa mennä. Alueet katsotaan kilpailualueiksi ja niillä oleskelu johtaa joukkueen hylkäämiseen. Ratainfo ja vaihtoajat Nuoret Lähtö: 11:30 Maaliintulo: n. 13:41 Osuus Hajonta Yö/päivä/vaikeusaste Pituus (m) * Aika Vaihtoaika Kartan koko 1 Kyllä Päivä (oranssi) 4820-4950 31 12:01 A4 (21x30 cm) 2 Ei Päivä (keltainen) 3690 26 12:27 A4 (21x30 cm) 3 Kyllä Päivä (oranssi) 4720-4840 32 12:59 A4 (21x30 cm) 4 Kyllä Päivä (violett) 6510-6630 42 13:41 A4 (21x30 cm) *) Radan pituuteen sisältyy alussa ja lopussa 400 m viitoitusta, 500 m osuudella 1. Naiset Lähtö: 14:15 Maaliintulo: n. 18:06 Osuus Hajonta Yö/päivä Pituus (m) * Aika Vaihtoaika Kartan koko 1 Kyllä Päivä 7520-7590 46 15:01 A3 (30x42 cm) 2 Kyllä Päivä 7760-7830 47 15:48 A3 (30x42 cm) 3 Ei Päivä 5730 35 16:23 A3 (30x42 cm) 4 Kyllä Päivä 7280-7350 42 17:05 A3 (30x42 cm) 5 Kyllä Päivä 10850-10920 61 (43) 18:06 A2 (42x60 cm) (7310-7380) ** *) Radan pituuteen sisältyy viitoitusta alussa ja lopussa 900 m, 600 m osuudella 1. **) Lyhennetty rata yhteislähtöön osallistuville joukkueille 3

Miehet Lähtö: 21:30 Maaliintulo: n. 08:06 Osuus Hajonta Yö/päivä Pituus (m) * Aika Vaihtoaika Kartan koko 1 Kyllä Yö 14290-14400 77 22:47 A2 (42x60 cm) 2 Kyllä Yö 8150-8260 46 23:33 A3 (30x42 cm) 3 Kyllä Yö 13850-13960 75 00:48 A2 (42x60 cm) 4 Ei Yö 17540 97 02:25 A2 (42x60 cm) 5 Kyllä Yö 9740-9820 53 03:18 A3 (30x42 cm) 6 Kyllä Yö /Hämärä 9740-9820 51 04:09 A3 (30x42 cm) 7 Ei Hämärä / Päivä 6880 37 04:46 A3 (30x42 cm) 8 Kyllä Päivä 13250-13340 67 05:53 A2 (42x60 cm) 9 Kyllä Päivä 9030-9090 45 06:38 A3 (30x42 cm) 10 Kyllä Päivä 17710-17800 88 (66) 08:06 A2 (42x60 cm) (13190-13280) ** *) Radan pituuteen sisältyy viitoitusta alussa ja lopussa 400m, osuudella 1. **) Lyhennetty rata yhteislähtöön osallistuville joukkueille Valo-olosuhteet kilpailun aikana Lauantai: Aurinko laskee klo 20.59. Sunnuntai: Aurinko nousee klo 04.49. Tulosmonitorit Juoksijat ja huoltajat voivat seurata joukkueen etenemistä vaihtokarsinassa. Saadakseen ajat ja sijoitukset kirjoitetaan joukkueen numero tai pistetään joku joukkueen SI-tikuista SI-yksikköön. GPS-seuranta Valittujen juoksijoiden nuorten, naisten ja miesten viesteissä täytyy käyttää GPS-lähettimiä. Jos joukkue kieltäytyy käyttämästä lähettimiä järjestäjien ohjeiden mukaan, hylätään joukkue välittömästi. GPS-yksikkö tulee hakea vaihtokarsinasta viimeistään 20 min ennen lähtöä tai laskettua vaihtoaikaa ja sitä on kuljetettava mukana kilpailun järjestäjän ohjeiden mukaisesti. Toimitsijat auttavat varusteitten ylle laitossa. GPS-varusteet tulee palauttaa toimitsijalle heti kilpailuosuuden jälkeen. GPS-seurantaa käytetään nuorten viestin viimeisellä osuudella ja kaikilla osuuksilla naisten ja miesten viesteissä. Nuorten viestissä: käyttävät alla mainitut joukkueet GPSvarusteita osuudella neljä. Lisää joukkueita määrätään kantamaan varusteita, kun kärki on lähtenyt osuudelle kolme. Mitkä joukkueet tämän joutuvat tekemään, kertovat kuuluttaja ja ilmoitus vaihtokarsinan sisääkäynnin yhteydessä. Nuorten joukkueet, jotka käyttävät GPSlaitteita ankkuriosuudella: 1. Södertälje-Nykvarn OF 1 2. Helsingin Suunnistajat 1 3. Ounasvaaran Hiihtoseura 1 4. Ås-UMB Orientering 1 5. Halden SK 1 6. Lillomarka OL 1 7. Tampereen Pyrintö 1 8. Finspångs SOK 1 9. Tormestorps IF 1 10. Hestra IF 1 11. OK Kolmården 1 12. IK Hakarpspojkarna 1 13. Stora Tuna OK 1 14. Tullinge SK 1 15. OK Roxen 1 16. Sävedalens AIK 1 Naisten ja miesten viesteissä kantavat GPS-lähettimiä alla mainitut 10 nais- ja 20 miesjoukkuetta. Lisäksi voidaan kilpailun aikana valita uusia joukkueita käyttämään varusteita. Nämä joukkueet kuljettavat mukanaan varusteita määrätyltä osuudelta kilpailun loppuun. Lisä- 4

joukkueista kertovat kuuluttaja ja vaihtokarsinan ulkopuolella oleva ilmoitus. Naisjoukkueet, jotka kantavat GPS-lähettimiä kaikilla osuuksilla: 1. Tampereen Pyrintö 1 2. Lidingös Skid o OK 1 3. Domnarvets GOIF 1 4. Stora Tuna OK 1 5. Hellas Orientering 1 6. OK Kolmården 1 7. OK Hällen 1 8. Leksands OK 1 9. Göteborg-Majorna OK 1 10. Sävedalens AIK 1 11. Kalevan Rasti 1 12. Halden SK 1 13. MS Parma 1 14. Koovee 1 15. OK Linné 1 16. Delta 1 17. Bækkelagets SK 1 18. Södertälje-Nykvarn OF 1 19. Järla Orientering 1 20. Linköpings OK 1 21. OK Tisaren 1 22. Eksjö SOK 1 23. Konnerud IL 1 24. OK Pan Århus 1 25. Tullinge SK 1 26. SK Pohjantähti 1 14. Vaajakosken Terä 1 15. OK Linné 1 16. Bækkelagets SK 1 17. Tampereen Pyrintö 1 18. MS Parma 1 19. Angelniemen Ankkuri 1 20. Moras OK 1 21. OK Tisaren 1 22. Delta 1 23. Rehns BK 1 24. OK Pan-Kristianstad 1 25. Stora Tuna OK 1 Juoma Juomaa haalean veden ja Enervit-juoman muodossa tulee olemaan pidemmillä radoilla. Juomarastit on merkitty kilpailukarttaan. Vaihtoon tulevat juoksijat Vaihtoon tuleva juoksija juoksee osuuden numerolla merkittyyn karsinaan. Juoksija leimaa maalilinjalla. Leimaamatta jättäminen johtaa hylkäämiseen. Seuraavia karsinoita käytetään kussakin viestissä: Press lane 5/10 4/9 3/8 2/7 1/6 5 5 10 4 3 2 1 4 3 2 1 4 3 2 1 9 8 7 6 Youth Women Men Miesjoukkueet, jotka kantavat GPS-lähettimiä kaikilla osuuksilla: 1. Kalevan Rasti 1 2. Halden SK 1 3. Södertälje-Nykvarn OF 1 4. Järla Orientering 1 5. Göteborg-Majorna OK 1 6. OK Denseln 1 7. Kristiansand OK 1 8. Lidingös Skid o OK 1 9. Turun Metsänkävijät 1 10. Vehkalahden Veikot 1 11. Malungs OK Skogsmårdarna 1 12. OK Hällen 1 13. Göteborg 1 Kartta jätetään toimitsijalle ja seuraavan osuuden kartta haetaan karttapuomilta, missä vaihto tapahtuu. Juoksija vastaa oikean kartan ottamisesta. Jos kartta puuttuu, haetaan uusi vaunusta vaihtopuomin päästä. Nuorten viestin toisen osuuden molemmat kartat on laitettu samaan muovitaskuun. Vaihtoon tullut juoksija menee vaihdon jälkeen SI-tikun purkaukseen (utcheckning). Maaliintulo Ankkuriosuuden juoksija ei saa vaihtaa karsinaa. Jos juoksija on valinnut väärän karsinan, tulee hänen palata takaisin karsinan alkuun ja vaihtaa siellä oikeaan karsinaan. Maaliin tuleva juoksija valitsee oikean karsinan. Tarvittaessa ratkaisee maalituomari joukkueen sijoituk- 5

sen maaliviivalla. Juoksija leimaa muutama metri maaliviivan jälkeen. N. 20 parhaan joukkueen maaliintulon jälkeen tapahtuu leimaus maaliviivalla. Kartta jätetään toimitsijalle. Juoksija jatkaa sen jälkeen SI-tikun purkaukseen (utcheckning). Villieläimet Villit eläimet, ensisijaisesti sorkkaeläimet (hirvi, metsäkauris jne.) raportoidaan tikun purkauksen yhteydessä (Viltrapport). Hylätty joukkue Hylätty joukkue saa tiedon tästä SI-tikun purkauksen yhteydessä ja ohjataan selvitykseen. Hylätyt joukkueet näytetään välittömästi vaihdon jälkeen tulostaululla. Joukkue saa tosin jatkaa kilpailun ulkopuolella. Jos joukkue on ollut kärkijoukkueiden joukossa, toimisijat viivästyttävät joukkueen jatkamista n. 30 min. kärjen jälkeen. Tämä siksi, että joukkue ei vaikuttaisi kilpailun ratkaisuun. Joukkueen johtajan/juoksijan, joka haluaa puhua joukkueen puolesta hylätyn suorituksen jälkeen, tulee ottaa yhteys kisatoimistoon viimeistään 60 min. kyseisen osuuden jälkeen. Yhteislähtö Nuorten viesti: lauantaina klo 14:45 Naisten viesti: lauantaina klo 19:00 (valaistusta suositellaan) Miesten viesti: sunnuntaina klo 10:30 Yhteislähtöön osallistuvien joukkueiden ankkuriosuutta on lyhennetty naisten ja miesten viesteissä. Yhteislähtökartat viimeisen osuuden juoksijoille on merkitty naisten viestissä numerolla 6 ja miesten viestissä numerolla 11. Vaihtokarsina sulkeutuu 20 min ennen yllä mainittuja aikoja. Yhteislähtöön osallistuvien juoksijoiden pitää juosta se osuus, joka on ilmoitettu juoksujärjestyksessä. Yhteislähtöön osallistuvat joukkueet sijoitetaan tulosluettelossa normaalissa järjestyksessä juosseiden joukkueitten jälkeen. Aikaisemmin keskeyttänyt tai hylätty joukkue saa osallistua yhteislähtöön. Maksimiaika Maksimiaika on 3 tuntia yhteislähdön jälkeen miesten viestissä ja 2 tuntia muissa viesteissä. Keskeyttänyt juoksija Juoksijan, joka on keskeyttänyt tai muusta syystä ei ole katkaissut maaliviivaa, tulee ottaa yhteys tikun purkaukseen (utcheckningen). Juoksija rekisteröidään muutoin eksyneeksi ja etsintä aloitetaan. Kilpailusäännöt Ruotsin Suunnistusliiton sääntöjä noudatetaan. Jatkossa joitakin tärkeimpiä; Kilpailijan vastuuna on tuntea säännöt. Sääntöjen vajaa tuntemus ei vapauta vastuusta. Kilpailijan velvollisuutena on ottaa huomioon kielletyt alueet, jotka on merkitty karttaan tai rataan. Viitoitusta täytyy seurata alusta loppuun asti. Kilpailijan tulee kykyjensä mukaan auttaa loukkaantunutta toista kilpailijaa. Käymälät Juoksijoille ja yleisölle on käymälöitä areenalla, myös vammaisille. Lähteville juoksijoille on käymälä vaihtokarsinassa. Pukeutuminen, suihku & sauna Lämmin suihku löytyy n. 200 m maalista, lähtösuoralta länteen. Sauna maksaa 20 SEK. Lippuja myydään saunan yhteydessä. Ensiapu Ensiapu on areenalla alkaen 11.00 5. toukokuuta kilpailun loppuun. Ensiapu on ensisijaisesti tarkoitettu kilpailijoille, mutta hätätapauksessa saa myös yleisö apua. Naisten viestin aikana saa ensiapua myös kilpailualueella. Katso merkintä kilpailukartassa. Miesten viestin aikana tulee olemaan kaksi ensiapuasemaa kilpailualueella, katso kilpailukartta. Järjestäjillä on käytössä maastoauto. Nuorten viestin osaottajien pyydetään ottamaan yhteys ensiapuasemaan areenalla. Kaikilla rastinvartijoilla on ensiapupakkaus ja matkapuhelin. 6

Päällysvaatteet Kukin joukkue huolehtii omista päällysvaatteistaan. Kadonneita varusteita voi kysellä kisatoimistosta kilpailujen aikana. Kilpailujen jälkeen tulee kotisivullamme olemaan yhteystiedot henkilöön, joka vastaa kysymyksiin löytötavaroista. Löytötavaroita toimitetaan omistajille 15. kesäkuuta 2012 asti. Viesti Kilpailun aikana tulee kilpailukartasta viestikapula. Viestin luetaan kovaäänisessä maaliin tulon yhteydessä. Palkintojen jako Palkintojen jako tapahtuu esiintymislavan yhteydessä seuraavasti: Nuorten viesti: lauantaina klo 14:20 Naisten viesti: lauantaina klo 19:30 Miesten viesti: sunnuntaina klo 10:00 Karttojen luovutus Karttojen luovutus tapahtuu kisatoimistossa miesten yhteislähdön jälkeen ja klo 13.00 saakka. Kartat luovutetaan ainoastaan karttalippua (sisältyy joukkuemateriaaliin) vastaan. Joukkue, joka on lähtenyt kilpailupaikalta ennen karttojen luovutusta, voi saada ne postitse 100 SEK maksua vastaan. Toimitusosoite ja maksu jätetään kisatoimistoon. Tarkastajat Kilpailun tarkastajat: Fred Strömsten, Stockholms OF ja Föreningen Tiomilakavlen Ratojen tarkastajat: Lennart Gustafsson Boxholms OK, Christer Karlsson Boxholms OK, Lars Roos, Föreningen Tiomilakavlen Kilpailun johto Kilpailun johtaja Håkan Åberg 070-625 02 45 Per-Martin Gustavson 070-633 80 78 Ratamestarit Anders Åberg, nuorten viesti, Urban Åberg, naisten viesti, Thorbjörn Gustafsson, miesten viesti Infopäällikkö Lennart Sturesson 070-665 11 34 Tuomaristo Johtaja Fred Strömsten, StOF/SOFT Nuorten viesti Carina Bergander, Eksjö SOK, Erik Daniels, Attunda OK, Jonas Giding, Vallentuna-Össeby OL, Naisten viesti Vivianne Lindstam, SOL Tranås, Niklas Henriksson, Attunda OK, Sören Eriksson, Länna IF Miesten viesti Sven-Åke Karlsson, IK Hakarpspojkarna Stefan Knorn, Attunda OK, Torbjörn Lännevall, OK Roslagen Kilpailun johto Håkan Åberg. Tjällmo Godegårds OK Per-Martin Gustavsson, Tjällmo Godegårds OK 7

WE SPONSOR 2012: 8