3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

Samankaltaiset tiedostot
3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012

Kokouksen jälkeen on kahvitilaisuus, jossa osakkeenomistajilla on mahdollisuus tavata Revenio - konsernin toimitusjohtajaa sekä johtoryhmän jäseniä.

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU. A. Johdanto

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

Kutsu Siili Solutions Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

klo Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan klo

6. Tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen esittäminen päättyneeltä tilikaudelta

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

6. Vuoden 2011 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä läsnäolijoiden toteaminen. 9 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen


(6) Vuoden 2018 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

KUTSU EVLI PANKKI OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

Tieto Oyj:n yhtiökokouskutsu

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Kutsu Fiskarsin yhtiökokoukseen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2017 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous

6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

KUTSU ZEELAND OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

INNOFACTOR OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu. Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, klo 16.30

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

Kutsu Detection Technology Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

CRAMO OYJ:N HALLITUKSEN JA YHTIÖN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

6. Vuoden 2017 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

6. Vuoden 2009 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen.

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

(6) Vuoden 2015 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj Pörssitiedote klo 16.00

ASPON YHTIÖKOKOUSKUTSU

VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsaus

KUTSU DIGITALIST GROUP OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Outokummun hallitus on päättänyt varsinaisen yhtiökokouksen koollekutsumisesta keskiviikoksi klo

Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Aika: 12. maaliskuuta 2018 klo 9.00 Paikka: Finlandia-talo (B-sali, kongressisiipi), Mannerheimintie 13 e, Helsinki

SSH Communications Security Oyj

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Tieto Oyj:n yhtiökokouskutsu

Innofactor Oyj:n yhtiökokouskutsu

Transkriptio:

CRAMO OYJ:n osakkeenomistajille KUTSU CRAMO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Cramo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 30. maaliskuuta 2017, klo 10.00 alkaen Finlandia-talon kongressisiiven A-salissa, osoitteessa Mannerheimintie 13 e, Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanotto alkaa klo 9.00. A Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 4 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN 6 VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖKSEN, TOIMINTAKERTOMUKSEN JA TILINTARKASTUSKERTOMUKSEN ESITTÄMINEN Toimitusjohtajan katsaus 7 TILINPÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN 8 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkoa maksetaan tilikaudelta 1.1.2016 31.12.2016 0,75 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 3.4.2017 on merkittynä osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 10.4.2017. 9 HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TOIMITUSJOHTAJAN VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN 10 HALLITUKSEN JÄSENTEN PALKKIOT JA MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUSPERUSTEET Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen puheenjohtajalle suoritetaan 70.000 euron vuosipalkkio, varapuheenjohtajalle 40.000 euron vuosipalkkio ja muille jäsenille 35.000 euron vuosipalkkio. Lisäksi ehdotetaan, että 50 prosenttia vuosipalkkiosta käytetään siten, että sillä hankitaan hallituksen jäsenten nimiin yhtiön osakkeita. Palkkion maksaminen voi tapahtua myös luovuttamalla yhtiön hallussa olevia omia osakkeita yhtiökokouksen hallitukselle antaman valtuutuksen nojalla. Siinä tapauksessa, että osakkeiden hankkimista ei toteuteta yhtiöön tai hallituksen jäseneen liittyvän syyn vuoksi, maksetaan koko palkkio käteisenä.

Tämän lisäksi ehdotetaan suoritettavaksi 1.000 euron suuruinen kokouspalkkio kaikille jäsenille kustakin hallituksen valiokunnan kokouksesta, johon he osallistuvat, ja että tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi valittavalle hallituksen jäsenelle suoritettaisiin lisäksi 5.000 euron vuosipalkkio. Kohtuulliset matkakustannukset korvataan laskun mukaan. 11 HALLITUKSEN JÄSENTEN LUKUMÄÄRÄSTÄ PÄÄTTÄMINEN Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistetaan seitsemän (7) varsinaista jäsentä. 12 HALLITUKSEN JÄSENTEN VALITSEMINEN Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa, että hallitukseen valitaan uudelleen hallituksen jäseniksi varsinaisen yhtiökokouksen 2018 loppuun saakka suostumustensa mukaisesti nykyisistä jäsenistä Perttu Louhiluoto, Peter Nilsson, Joakim Rubin, Raimo Seppänen, Erkki Stenberg ja Caroline Sundewall sekä uutena jäsenenä Veli-Matti Reinikkala. Hallituksen nykyinen puheenjohtaja Helene Biström on ilmoittanut, että hän ei ole käytettävissä uudelleenvalintaa varten. Hallituksen kokoonpanoa koskevaa ehdotusta valmistellessaan nimitystoimikunta on nimenomaisesti pyrkinyt kartoittamaan mahdollisuutta uuden hallituksen puheenjohtajan löytämiseksi ja suosittelee, että hallitus valitsee Veli-Matti Reinikkalan hallituksen puheenjohtajaksi. Ehdotettujen hallituksen jäsenten ansioluettelot ovat nähtävillä internet-osoitteessa www.cramogroup.com. 13 TILINTARKASTAJIEN PALKKIOSTA JA LUKUMÄÄRÄSTÄ PÄÄTTÄMINEN Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa, että tilintarkastajille maksetaan kohtuullinen palkkio yhtiön hyväksymän laskun mukaan. Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa, että yhtiölle valitaan yksi (1) tilintarkastaja. 14 TILINTARKASTAJAN VALITSEMINEN Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan KHT-yhteisö KPMG Oy Ab, joka on ilmoittanut päävastuulliseksi tilintarkastajaksi Toni Aaltosen, seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka. Ehdotettu tilintarkastaja on antanut suostumuksensa valintaan. 15 HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA JA/TAI PANTIKSI OTTAMISESTA Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta seuraavasti: Hankittavien ja/tai pantiksi otettavien omien osakkeiden lukumäärä on yhteensä enintään 4.400.000 osaketta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Yhtiö ei kuitenkaan voi yhdessä tytäryhteisöjensä kanssa omistaa ja/tai pitää panttina millään hetkellä enempää kuin 10 prosenttia kaikista yhtiön osakkeista. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla. 2 (5)

Omia osakkeita voidaan hankkia hankintapäivänä Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan. Hallitus päättää miten osakkeita hankitaan ja/tai otetaan pantiksi. Hankinnassa voidaan käyttää muun ohessa johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankinta). Omia osakkeita voidaan hankkia ja/tai ottaa pantiksi muun muassa mahdollisten yrityskauppojen yhteydessä toteutettavien osakeantien aiheuttaman laimennusvaikutuksen rajoittamiseksi, yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, luovutettavaksi mahdollisten yrityskauppojen yhteydessä, käytettäväksi yhtiön kannustinjärjestelmissä tai mitätöitäväksi edellyttäen, että hankinta on yhtiön ja sen osakkeenomistajien etujen mukaista. Tämän valtuutuksen perusteella yhtiön hankkimia osakkeita voidaan käyttää kuitenkin enintään 400.000 kappaletta yhtiön kannustinjärjestelmiin. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.9.2018 asti. 16 HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OSAKEANNISTA SEKÄ OPTIO- OIKEUKSIEN JA MUIDEN OSAKKEISIIN OIKEUTTAVIEN ERITYISTEN OIKEUKSIEN ANTAMISESTA Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakeyhtiölain 10 luvussa tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta seuraavasti: Valtuutuksen nojalla annettavat osakkeet ovat yhtiön uusia tai yhtiön hallussa olevia osakkeita. Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 4.400.000 osaketta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Osakkeita tai osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia voidaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutuksen nojalla hallitus voi myös päättää uusien osakkeiden antamisesta yhtiölle itselleen, kuitenkin niin, että yhtiö ei yhdessä tytäryhteisöjensä kanssa omista millään hetkellä enempää, kuin 10 prosenttia kaikista yhtiön rekisteröidyistä osakkeista. Hallitus valtuutetaan päättämään kaikista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua suunnatusti eli osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen edellyttäen, että tälle on painava taloudellinen syy. Valtuutusta voi käyttää optiooikeuksien antamista lukuun ottamatta myös kannustinjärjestelmiä varten, ei kuitenkaan enempää kuin 400.000 osaketta. Ehdotettu valtuutus kumoaa aikaisemmissa yhtiökokouksissa päätetyt ja rekisteröidyt valtuutukset liittyen osakeantiin, optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamiseen sekä omien osakkeiden luovuttamiseen. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.9.2018 asti. 3 (5)

17 OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Nykyisen työjärjestyksen mukaan yhtiökokouksen on hyväksyttävä työjärjestys vuosittain. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa, että nimitystoimikunnan työjärjestystä muutetaan siten, että työjärjestys on hyväksyttävä yhtiökokouksessa vain mikäli osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa muutoksia työjärjestykseen. Lisäksi työjärjestykseen ehdotetaan vähäisiä teknisluonteisia muutoksia. 18 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN B Yhtiökokousasiakirjat Edellä mainitut yhtiökokouksen asialistalla olevat hallituksen ja sen valiokuntien ja osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla Cramo Oyj:n Internet-sivuilla osoitteessa www.cramogroup.com. Cramo Oyj:n vuosikertomus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen on saatavilla mainituilla internet-sivuilla viimeistään 12.3.2017. Päätösehdotukset ja tilinpäätösasiakirjat ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa, ja niistä sekä tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla internet-sivuilla viimeistään 13.4.2017 alkaen. C Ohjeita kokoukseen osallistujille 1. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 20.3.2017 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään 27.3.2017 klo 18.00. Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua: (a) Cramo Oyj:n internet-sivuilla: www.cramogroup.com; (b) puhelimitse numeroon 010 661 1242 (ma - pe klo 8 18); (c) (d) telefaksilla numeroon 010 661 1298; tai kirjeitse osoitteeseen Cramo Oyj, yhtiökokous, Kalliosolantie 2, 01740 Vantaa. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus tai y- tunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi. Osakkeenomistajien Cramo Oyj:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä. 4 (5)

2. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon 20.3.2017. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 27.3.2017 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä. 3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä Cramo Oyj, yhtiökokous, Kalliosolantie 2, 01740 Vantaa ennen ilmoittautumisajan päättymistä. 4. Muut ohjeet/tiedot Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 :n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista. Cramo Oyj:llä on tämän kokouskutsun päivänä 7.2.2017 yhteensä 44.690.554 osaketta ja ääntä. Vantaalla 6.2.2017 CRAMO OYJ Hallitus 5 (5)