MARTTILAN KUNTA KOKOUSKUTSU 01/2017 1 Kokousaika Keskiviikko 01.03.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Marttilan kunnantalo/ Kahvio Pykälä: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Käsiteltävät asiat: Teknisen lautakunnan kokoukset 2017 Teknisen lautakunnan ja teknisen johtajan pöytäkirjojen nähtävinä pitäminen Taloussäännön mukaisten tavaratilausten suorittajan, vastaanottomerkintöjen allekirjoittajan ja menotositteiden määrääminen vuodeksi 2017 Vuoden 2017 käyttösuunnitelman hyväksyminen Teknisen lautakunnan hankintarajan euromäärät vuonna 2017 viranhaltijoiden suorittamien hankintojen euromäärien vahvistaminen vuodeksi 2017 Teknisen lautakunnan toimintakertomus vuodelta 2016 Vesihuoltolain mukainen kuuleminen Teknisen johtajan päätöspöytäkirjat Tiedoksiannot lautakunnalle Pöytäkirjan nähtävänäpito Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä (paikka ja aika) Kokouksen koollekutsuja (pj) Marttila 23.2.2017 Merk Aulis Lahti puheenjohtaja
MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 01/2017 2 TEKNINEN LAUTAKUNTA 01.03.2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 03.03.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Marttilan kunnantalo, kahvio Jäsen Varajäsen ( ) Aulis Lahti puheenjohtaja ( )Olli Kylänpää ( ) Timo Häkkinen ( )Tapio Wickström ( ) Jarkko Kankare ( )Ari Laaksonen ( ) Marja-Leena Kotitalo ( )Hanna Susi-Entonen ( ) Kalle Kraappa ( )Teemu Kanasuo ( ) Sari Kullanmäki ( )Elina Kylämäki ( ) Karin Hellman, varapj. ( )Liisa Grönroos MUUT SAAPUVILLA OLLEET ( ) Urpo Isotalo pöytäkirjanpitäjä ( ) Carita Maisila kunnanjohtaja ( ) Jaana Majuri kunnanhallituksen puheenjohtaja ( ) Kari Niinivuo kunnanhallituksen edustajaj LAILLISUUS JA PÄÄTÖS- VALTAISUUS Kokous. ASIAT 01 - xx PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin nn ja nn Pöytäkirjantarkastus suoritetaan xx.xx.20xx. PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTOIMITUS Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. Tarkastusaika xx.xx.20xx klo Allekirjoitukset PÖYTÄKIRJA ON OLLUT YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ Aika ja paikka Virka-asema Allekirjoitus
MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 01/2017 3 1 Teknisen lautakunnan kokoukset v 2017 Teknisen lautakunnan pääsääntöiset kokoukset sovittiin vuonna 2016 pidettäväksi tarvittaessa keskiviikkoisin kello 18.00 ja kokouskutsut sovittiin lähetettäväksi vähintään viisi päivää ennen kokousta. Päätösehdotus: Lautakunta päättää pääsääntöisen kokousaikansa vuonna 2017. Kokouskutsut lähetetään postissa vähintään viisi päivää ennen kokousta.
MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 01/2017 4 2 Teknisen lautakunnan ja teknisen johtajan pöytäkirjojen nähtävänä pitäminen Kuntalain mukaan Lautakunnan pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen ja valitusosoituksineen on pidettävä tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten kuin siitä on ennakolta ilmoitettu. Muun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi. Hallintosäännön 16 :n mukaan pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa. Ehdotus: Lautakunta päättää, että - lautakunnan tarkastetut pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä kunnan teknisessä toimistossa kokousta seuraavan viikon keskiviikkona kello 10.00-14.00 - teknisen johtajan päätöspöytäkirja pidetään nähtävänä tekniselle lautakunnalle tiedotettujen päätöspykälien osalta samanaikaisesti lautakunnan pöytäkirjan kanssa.
MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 01/2017 5 3 Taloussäännön mukaisten tavaratilausten suorittajan, vastaanottomerkintöjen allekirjoittajan ja menotositteiden hyväksyjän määrääminen vuodeksi 2017 Kunnan hallintosäännön mukaan lautakunnan tulee vuosittain määrätä ne henkilöt, jotka lautakunnan puolesta ovat oikeutettuja tavaratilausten suorittamiseen ja menotositteiden hyväksymiseen. Kunnan hallintosäännön mukaan tositteet ja laskut hyväksyy toimistopäällikkö Toimistopäällikköä koskevat laskut hyväksyy kunnanjohtaja. Ehdotus: Lautakunta päättää hallintosäännön mukaisesti, että tositteet ja laskut hyväksyy toimistopäällikkö ja toimistopäällikköä koskevat laskut hyväksyy kunnanjohtaja.
MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 01/2017 6 4 Vuoden 2017 käyttösuunnitelman hyväksyminen Marttilan kunnan hallintosäännön 34 :n mukaan kunnanhallitus ja lautakunta 1) hyväksyy organisaatioon sopeutuvat käyttösuunnitelmat, joilla tulosalueen määräraha ja tuloarvio jaetaan tulosyksiköihin (käyttötalousosa) ja kohteisiin (investointiosa) sekä asettaa tarkennetut tavoitteet tulosyksiköittäin ja kohteittain; sekä 2) päättää omalta osaltaan tehtävien toteuttamisesta ja määrärahojen käytöstä. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 08.11.2016 62 vuoden 2017 talousarvion. Ehdotus Tekninen lautakunta päättää, että käyttösuunnitelmassa jaetaan määrärahat vastuualueisiin liitteenä esitetyn ehdotuksen mukaisesti. Liite 1
MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 01/2017 7 5 Teknisen lautakunnan hankintarajan euromäärät vuonna 2017 Kunnanhallitus 242 15.12.2016 Marttilan kunnan hallintosäännön 56 :n mukaan lautakunta päättää niiden töiden aloittamisesta ja niistä urakkasopimuksista, joiden kustannusarvio tai urakkasumma ei ylitä kunnanhallituksen vuosittain vahvistamaa määrää. Lautakunta valitsee myös suunnittelijat ja tekee suunnittelusopimukset niissä tapauksissa, joissa suunnittelusta aiheutuvat kokonaiskustannukset eivät ylitä kunnanhallituksen vuosittain vahvistamaa määrää. Vuoden 2016 kunnanhallituksen vahvistamat määrät olivat urakkasopimusten osalta 150.000 euroon ja suunnittelusopimusten osalta 30.000 euroon asti. Määrät on vahvistettu hankintalaissa määriteltyjen kansallisten kynnysarvojen mukaan. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus vahvistaa teknisen lautakunnan hankintarajaksi vuonna 2017 urakkasopimusten osalta 150.000 ja suunnittelusopimusten osalta 30.000. Kunnanhallitus: Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus. Ehdotus: Merkitään kunnanhallituksen päätös lautakunnalle tiedoksi..
MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 01/2017 8 6 Viranhaltijoiden suorittamien hankintojen euromäärien vahvistaminen vuodeksi 2017 Kunnanhallitus on vahvistanut kokouksessaan 15.12.2016 241 hankintarajan, jonka alittavista hankinnoista päättävät kunnanjohtaja ja toimistopäälliköt. Talousarviovuonna tehtävät hankinnat on eritelty toimielimen hyväksymässä käyttösuunnitelmassa ja viranhaltija panee päätöksen täytäntöön suorittamalla hankinnan. Tämä koskee siis useamman tuhannen eurojen hankintoja. Kunnanhallitus päätti oikeuttaa teknisen johtajan Urpo Isotalon päättämään niistä teknisen toimen päävastuualueen hankinnoista, joiden arvo ei ylitä 10.000. Kaikista em. hankinnoista on pidettävä päätöspöytäkirjaa. Suurimpien hankintojen on perustuttava toimielimen käyttösuunnitelmaan. Ehdotus: Merkitään kunnanhallituksen päätös lautakunnalle tiedoksi..
MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 01/2017 9 7 Teknisen lautakunnan toimintakertomus vuodelta 2016 Tekninen toimisto on laatinut teknisen lautakunnan vuoden 2016 toiminnasta kertomuksen, jossa on laskettu eräitä tunnuslukuja. Ehdotus: Tekninen lautakunta hyväksyy teknisen toimiston laatiman toimintakertomuksen vuodelta 2016. Liitteet 2,3,4
MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 01/2017 10 9 Teknisen johtajan päätöspöytäkirjat Päätösehdotus: Teknisen johtajan päätöspöytäkirjan pykälät 15-16/2016 ja 1-3/2017 merkitään teknisen lautakunnan tietoon saatetuksi. Lautakunta päättää, ettei se siirrä tehtyä päätöstä käsiteltäväkseen Päätöksen tekijä PÄÄTÖSLUETTELO VUOSI 2016 : Tekninen johtaja Urpo Isotalo 15 21.12.2016 Hankintapäätös: Marttilan ala-asteen pienryhmätilojen ilmastoinnin uusiminen 16 21.12.2016 Hankintapäätös: Vanhustentalo I viemäreiden pesu ja kuvaus sekä salaojien huuhtelu/kuivaus ja raportointi. VUOSI 2017 Tekninen johtaja Urpo Isotalo: 1 26.1.2017 Vesijohtoverkoston akuuttivuodon korjaus ja selvitys 2 26.1.2017 Veijo Nummisen palkkaus vesijohtoverkoston vuodon korjaus-ja selvitystyöhön. 3 15.2.2017 Hankintapäätös: Tuulentie 3C keittiökalusteet
MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 01/2017 11 10 Tiedoksiannot lautakunnalle Marttilan kunnanhallitus 15.11.2016 241 Viranhaltijoiden suorittamien hankintojen euromäärien vahvistaminen vuodeksi 2017 242 Teknisen lautakunnan hankintarajat vuonna 2017 243 Kunnan kesätyöntekijöiden palkkaaminen vuonna 2017 245 Virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano 248 Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet vuodelle 2017 249 Yhteistyösopimus vesihuollon asiantuntijatehtävistä 251 Tilojen vuokraaminen päiväkotia varten 17.01.2017 6 Sandön saunamökin vuokrausehdot vuonna 2017 10 Toimistotilan vuokraaminen Marttilan metsänhoitoyhdistykselle 16 Vanhustentalo I:n peruskorjaus/rakennusurakoitsijan valinta 17 Vanhustentalo I:n peruskorjaus/ilmanvaihtourakoitsijan valinta 18 Vanhustentalo I:n peruskorjaus/putkiurakoitsijan valinta 19 Vanhustentalo I:n peruskorjaus/sähköurakoitsijan valinta 24 Huoneiston vuokraaminen Marttilan kunnalle vanhustentalo I:n peruskorjauksen ajaksi 30 Vuokrasopimus päiväkotitiloista 33 Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta 36 Määräaikainen alennus kaava-alueen omakotitonttien hinnoista 38 Nestemäisten polttoaineiden hankinta KL-kuntahankinnat Oy:n kautta Marttilan kunnanvaltuusto 15.12.2016 69 Viemäriverkkoon päätymättömän, tuotantoon käytetyn veden laskutuskäytäntö 70 Jätehuoltopoliittinen ohjelma 71 Vesihuollon taseyksikön peruspääoman korko vuonna 2016 Kosken Tl kunta Ympäristönsuojelulautakunta 91 Päätös vesihuoltolain 11 :n mukaisesta vapautushakemuksesta Irmeli ja Heimo Heikkilä, Marttila Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy Talousvesitutkimus. 21.11.2016 Marttilan vanhainkoti Talousvesitutkimus 10.1.2017 Marttilan vanhainkoti Paimionjoen, Tarvasjoen ja Vähäjoen tarkkailututkimus Vuosiraportti 2015 Paimionlahden ja Piikkiönlahden tarkkailututkimus Vuosiraportti 2014 ja 2015 Marttilan kunnan jätevedenpuhdistamon tarkkailututkimus Vuosiraportti 2016 Analyysihinnasto ja tutkimuspaketit 1.1.2017 Päätösehdotus: Merkitään oheiset kirjeet ja kirjelmät lautakunnalle tietoon saatetuiksi.
MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 01/2017 12 xx MUUTOKSENHAKU 1. Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa kuntalain 136 :n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: pykälät Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 134 :n 1 mom. mukainen kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: pykälät Hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin/muun lainsäädännön perusteella seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: pykälät/valituskieltojen perusteet 2. Oikaisuvaatimusohjeet Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Oikaisuvaatimusviranomainen: Lautakunta Osoite: Härkätie 773, 21490 Marttila Sähköpostiosoite: kunta@marttila.fi Kunnanviraston aukioloajat: maanantai-keskiviikko klo 9.00-15.00, torstai klo 9.00-17.00 ja perjantai klo 9.00-14.00 Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, siitä on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja oikaisuvaatimuksen tekijän on allekirjoitettava se. 3. Hankintaoikaisuvaatimusohjeet Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen hankintaoikaisuvaatimuksen: pykälät: Oikaisuvaatimusviranomainen: Osoite: Lautakunta Härkätie 773, 21490 Marttila Hankintaoikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, siitä on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja hankintaoikaisuvaatimuksen tekijän on allekirjoitettava se.
MARTTILAN KUNTA ESITYSLISTA 01/2017 13 4. Valitusosoitus Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen: Käyntiosoite: Postilokero-osoite: Sähköpostiosoite: Kunnallisvalitus, pykälät Hallintovalitus, pykälät Maa-aineslain 20, pykälät Muu valitusviranomainen: Osoite: pykälät Turun hallinto-oikeus Sairashuoneenkatu 2-4, 20100 Turku PL 32, 20101 Turku turku.hao@oikeus.fi valitusaika 30 päivää valitusaika 30 päivää valitusaika 30 päivää Markkinaoikeus Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki valitusaika 14 päivää Valitusaika: Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valituskirja: Valituskirjassa on ilmoitettava - valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite - päätös, johon muutosta haetaan - miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet. Valituskirja on valittajan tai muun valituskirjan laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan joko alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjojen toimittaminen: Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan täyttymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin hyvissä ajoin, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä. Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje/ valitusosoitus liitetään sitä varten annettuun pöytäkirjanotteeseen. Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 250 euroa.