Ranska-Englanti majakkamatkan aikataulu päivitetty 20.7.2013/EH Tässä oleva ohjelma on vain suositus. Kukin autokunta päättää itse, mitä reittiä kulkee ja päättää oman aikataulunsa. Pakollisia ovat vain yöpymispaikat ja autonvuokraus- ja luovutuspaikat. Perjantai 26.7.2013 päivä 1, noin 360 km ajomatka aamulla Saapuminen lennolla Helsingistä Pariisin Charles de Gaulle -lentokentälle, matkatavaroiden nouto tai aikaisemmin Pariisiin tulleet tulevat junalla Pariisista terminaali 3:een ja sieltä terminaalien välisellä junalla terminaali 1:een (saapuvien taso, ylin kerros). Pariisista kulkeva juna on RER B -juna, hinta 9,5 euroa, kulkee noin kerran puolessa tunnissa, matka-aika noin 30 min, junasta jäädään pois T3 Roissypole asenmalla (ensimmäinen asema kentällä), vaihdetaan ilmaiseen CDGVAL junaan, jolla mennään terminaali 1:een, aika noin 15 min. 12.00 Autojen nouto klo 12. Europcarin konttori on terminaali 1:ssa saapuvien taso, matkatavaroiden noudon ja tullin jälkeen tulosuunnassa kaarevassa aulassa oikealla, melkein hallin päässä. Tämä kerros on ylin kerros. Europcarin puhelin +33 9 25 35 83 58 (tarkastettava vielä) Eero Hämäläinen (+358 40 505 2834) jakaa kullekin autoryhmälle tarvittavat kartat, aikataulut ym. Oma navigaattori autoon on erittäin suositeltava. mieluimmin varsinainen navigaattori eikä puhelimessa oleva (puhelimen navigaattori voi vaatia datayhteyden ulkomailla jotta löytäisi satelliitit! Harjoittele käyttö jo Suomessa ja aseta ensimmäisten päivien matkat valmiiksi. Navigaattorin lisäksi olisi hyvä olla kompassi. Jos ajat vahingossa Pariisiin saakka, niin kannattaa pyrkiä länteen ja etsiä teitä A14 ja A13 ja suuntaa Roueniin päin. 12.45 Lähtö autolla lentokentältä Nollaa auton välimatkamittari alussa, seuraavassa ohjeita ajetun kilometriluvun mukaan Kentältä lähdettyä pyritään Pariisiin päin valtielle A1. Tarkoitus on kiertää Pariisi kehäteitä pitkin pyrkien länteen teille A1, A86, A14 ja A13.
Terminaalista poistuttaessa etsiydy A1-tielle Pariisiin (punainen A1-kyltti isojen sinisten paikannimikylttien päällä) Seuraavaksi: 13 km alusta, oikealle A86-tielle (punainen A86 kyltti isojen sinisten paikannimikylttien päällä, katso nuoli, ylhäällä kuvassa) 31 km alusta, oikealle A14-tielle (punainen A14-kyltti, paikannimikyltissä Rouen Tunnelissa valitse oikeanpuoleinen haara: paikannimikyltissä Rouen Sitten seuraa ensimmäinen tietulliasema. Valitse mieluimmin kaista, jossa on rahastushenkilökuntaa. Tietulleja on vain ensimmäisen päivän aikana, noin 5 kpl. Maksut ovat yhteensä noin 30 euroa, joten ei ole kovin kallista. 47 km alusta A14 yhtyy tiehen A13 171 km alusta käännytään tielle A131 Le Havreen ja sitten rannikkoa seuraten pohjoiseen. HUOM! Navigaattori saattaa ehdottaa jotain muuta reittiä jopa jo lentokentältä lähtien. Jos se näyttää oikealta, kannattanee kulkea sitä. Matka rannikolle on 240 km, matka-aika 2:30 + ruokailuun sopivassa paikassa 1 tunti. Ensimmäisen päivän aikatalulu on aika kiireinen, älä käytä liikaa aikaa ruokailuun tai ruokapaikan etsimiseen. Päivän aikana käydään kahdellla majakalla. Jos aikataulu on tiukka, niin jälkimmäisen voi jättää pois.
16.30 Saapuminen rannikolle Cap d'antifer majakalle 17:00 Lähtö Cap d'antifer-majakalta, matka 26km, aika 30 minuuttia, majakalla 15 min. Cap del la Heve majakka on hiukan vaikea löytää, Le Havre lentokentän risteyksen jälkeen TOISESTA liikenneympyrästä oikealle ja sitten kartan mukaan mäen päälle. 17:45 Lähtö Cap de la Heve -majakalta, matka 100 km, aika 1:15.
19:00 Saapuminen Hostel Caeniin, osoite 68, rue Eustache Restout 14000 Caen Tel. +33 231521996 Fax. +33 231842949 auberge.frr@orange.fr Ilmoittautuminen, ruokailu? Caen on hyvä hyös ostoskaupunkina ja ihmisiä on vähemmän kuin Pariisissa. HUOM! Hostelliin saavuttava ennen klo 21. Luottokortit eivät käy! Hostellit on yhtä lukuunottamatta maksettu etukäteen. Ilmoitan tässä kuitenkin luottokorttitilanteen, jos esim. ostatte juomia majapaikasta. Lauantai 27.7.2013 päivä 2, noin 200 km ajomatka Tämän päivän aikana voi myös tutustua Normandian maihinnousun paikkoihin ja nähtävyyksiin. Suosittelen etsimään kohteen etukäteen, onko kiinnostunut museoista, maihinnousurannikoista, hautausmaista, saksalaisten linnoituksista vai mistä, ja suunnittelemaan matkapäivän ohjelman etukäteen. Gatteville-majakkaa ei kannata jättää kuitenkaan ohjelmasta pois. Se on maailman kolmanneksi korkein majakka. Myös Ouistreham kannattaa pitää ohjelmassa. 08:30 Lähtö hostellilta rannikolle, matka 20 km, aika 25 min. majakalla 30 min. 09:25 Lähtö Ouistreham -majakalta, majakka auki lauantaina 14-17.30, joten aika ei käy matka 23 km, aika 35 min, majakalla 25 min
Ver-sur-Mer 10:25 Lähtö Ver-sur-Mer-majakalta, matka 21 km, aika 30 min, majakalla 10 min Ruokailu 1 tunti 12:05 Lähtö Port-en-Bessin posterieur -majakalta matka 90 km, aika 1:20, majakalla 30 min. HUOM! Tämän paikan jälkeen kannattaa kulkea rantatietä D514, koska sen varrella on Normandian maininnousun nähtävyyksiä kuten amerikkalaisten iso hautausmaa, museoita ym. Aikataulussa aikaa varataan 1 tunti. 14:55 Lähtö Pointe de Saire -majakalta (kärjessä) matka 15 km, 20 min, majakalla 1:30 16:45 Lähtö Gatteville-majakalta, majakka auki 10-12 ja 14-19 matka 18 km, 25 min, majakalla 30 min. 17:40 Lähtö Cap Levi -majakalta (kärjessä) matka 20 km, 25 min
18:05 Saapuminen Cherbourgin hostellille, osoite: Cherbourg/Octeville 55 Rue de l'abbaye 50100 Cherbourg Tel. +33 2 33 78 1515, Fax. +33 2 33 78 1516, cherbourg@hifrance.org Vastaanotto auki klo 23:een, luottokortit hyväksytään. Mahdollisuus käydä jo illalla katsomassa Cap de la Haguen majakkaa rannalta, katso seuraavan päivän ohjelma. Sunnuntai 28.7.2013 päivä 3, ajomatka 375 km 08:30 Lähtö hostellilta, matka 30 km, aika 30 min, paikalla 45 min 09:45 Lähtö katsomasta Cap de la Haguen majakkaa matka 200 km, aika 2:10, paikalla 2,5 tuntia (ruokailu). 14:25 Lähtö Saint Michel -luostarisaarelta matka 52 km, 40 min, paikalla 30 min
15:35 Lähtö La Balue -majakalta Matka 41 km, 50 min, majakalla 1,5 tunti 16:45 Lähtö Cap Frehel -majakalta (kärjessä), parkkipaikka 2 euroa, patikointia, paikkaa kehutaan! Matka 51 km, 55 min 17:55 Saapuminen Saint Brieuc -hostelliin Manoir de La Ville Guyomard Les Villages 22000 Saint Brieuc Tel. +33 2 96 78 70 70, Fax. +33 2 96 78 27 47, saint-brieuc@fuaj.org Vastaanotto auki klo 21 asti, luottokortit hyväksytään.
Maanantai 29.7.2013 päivä 4, ajomatka 300 km 08:30 Lähtö hostellilta Matka 50 km, aika 55 min, majakalla 15 min. Käänny tieltä D20 ristin kohdalla oikealle, mene ristin vasemmalta puolelta, sitten kartan mukaan 09:40 Lähtö Bodicin majakalta Matka 40 km, 50 min, majakalla 10 min. Kerprigentin makakka on maaseudulla Lannionin kaupungista noin 4 km pohjoiseen, tieltä D788 isosta liikenneympyrästä länteen noin 2 km, katso kartta. 10.40 Lähtö Kerprigent-majakalta Matka 8 km, 15 min, majakalla 30 min 11:25 Lähtö Mean-Ruz-majakalta (kärjessä) Matka 20 km, 30 min, majakalla 10 min. 12:05 Lähtö Beg-Leger-majakalta (kärjessä) Matka 125 km, aika 1:50, ruokailu 1 tunti, Ranskan läntisimmässä kärjessä 1 tinti 15:55 Lähtö Ranskan länsikärjestä, Saint-Mathieu-majakalta, auki 10-19.30 Matka 17 km, 25 min. majakalla 1 tunti 17:20 Lähtö Trezien-majakalta (Trezienin kylän ja meren välissä), auki 14.30-18 Matka 32 km, 45 min. Hotelli kohdassa A.
18:05 Saapuminen hotelliin Brestissä HOTEL BALLADINS 253 RUE DU GENERAL PAULET 29200 BREST Phone : 33 (0)2 98 47 31 02 Tiistai 30.7.2013 päivä 5, ajomatka 100 km Tänä päivänä oli tarkoitus tehdä veneretki maailman korkeimmalle kivimajakalle Île Viergelle. Valitettavasti juuri tänä vuonna torni on suljettu restauroinnin vuoksi, joten sisään ei pääse. 08.30 Lähtä hotellilta Matka 30 km, aika 40 min, majakalla 10 min 09.20 Lähtö Lanvaon majakalta (tien D71 varressa) Matka 2 km, aika 5 min, Ile Viergen majakka rannalta 10 min 09.35 Lähtö rannalta Matka 23 km, aika 35 min, majakalla 15 min. 10.25 Lähtö Pontusvalin majakalta (kärjessä) Matka 40 km, aika 55 min 11:15 Saapuminen Roscoffiin Ruokailu 1 tunti
esim. 13.00 Retki Ile-de-Batz saarelle ja majakkaan siellä, laiva lähtee puolen tunnin välein, tasalta ja puolelta, matka kestää 15 min, edestakainen maksu 8,5 euroa. Majakalle puolen tunnin kävely, saarella käynti esim. kolme tuntia 16.00 Roscoffin majakka (satamassa) (auki?) Hotelli kohdassa A. 18.00 Hotelliin Roscoffissa HOTEL REGINA 1 Rue Ropartz Morvan 29680 ROSCOFF Tel : 33 (0)2 98 61 23 55 Keskiviikko 31.7.2013 päivä 6, ajomatka 175 km 06.10 Lähtö hotellilta 06.30 Autojen luovutus, konttori ei ole auki, avaimet Europcarin postiluukusta 07:00 Siirtyminen laivaan viimeistään! (Ryhmät 90 min. ennen lähtöä) 08.30 Laivan lähtö Siirrä kello Englannin aikaan Eddystonen majakka näkyy vasemmalla ennen Plymouthia 13:30 Laivan saapuminen Plymouthiin Käynti vanhalla Eddystonen majakalla Plymouthissa kävelymatka samasta noin 2 km, aukioloaika 10-12 ja 13-16.30. Europcar on sataman lähellä. 15:00 Autojen nouto (kannattaa ehkä aikaistaa) 15.30 Lähtö autoilla Vieressä reitti ulos kaupungista. Alku on aika rauhallista seutua. Europcar PLYMOUTH Address: 38 GEORGE PLACE MILLBAY PL1 3NY PLYMOUTH Contact: Phone: +44 0871 3840238
Matka 135 km, aika 2:15, majakalla 45 min HUOM! Lizardin parkkipaikoista valitse vasemmalta majakan parkkipaikka, älä mene etäkärkeen! 18:30 Lähtö Lizardin majakalta, aukioloaika 11-17, yritetään muuttaa! Hinta 7 puntaa! Matka 40 km, 50 min. Huom. Ennen Penzanceen tuloa kannattaa kulkea rantatietä, niin näkyy St Michael'sin saari, joka on melkein kuin kopio vastaavasta saaresta Ranskan puolella. 19:20 Saapuminen hostellille, hostellille ohjaa ruskea kyltti oikealle tieltä A30. Penzance YHA Castle Horneck Alverton TR208TF Penzance Cornwall England & Wales Tel. +44 1736 362666 Fax. +44 1736 362663 penzance@yha.org.uk Hostellin vastaanotto auki klo 22.30 asti. Yöpyminen Penzancessa. Torstai 1.8.2013 päivä 7, ajomatka 265 km 08:30 Lähtö hostelilta Matka 16 km, aika 25 min, pookilla 20 min Älä käänny liian aikaisin etelään, ei siis vielä Portchurno-tielle. 09.15 Lähtö Gwennap Head Range Beaconilta (kärjessä) Matka 7 km, aika 15 min, Land's Endissä 1:15 10.45 Lähtö Land's Endiltä Matka 16 km, aika 25 min, majakalla 1 tunti 12.10 Lähtö Pendeen majakalta Matka 20 km, aika 30 min, majakka ja ruokailu 1:30 14:10 Lähtö St.Ivesiltä Matka 18 km, aika 30 min, 20 min paikalla 15.00 Lähtö Godrevy Island-majakkaa katsomasta (katsotaan niemen kärjestä)
Matka 70 km, aika 1:10, 20 min paikalla 16:30 Lähtö Trevose Headistä (kärjessä) Matka 35 km, aika 45 min, kasvihuoneella 1:30 Kasvihuoneelle voidaan mennä eri reittejä pitkin. Se on hiukan pohjoiseen A390 tiestä. 18:45 Lähtö Eden Project -kasvihuoneelta Matka 80 km, aika 1 tunti 19.45 Saapuminen hostellille, huom. aja Ikehamptonin keskustan kautta, A30 tieltä ei pääse suoraan. Okehampton YHA Klondyke Rd EX201EW Okehampton Dartmoor National Park England & Wales Tel. +44 1837 53916, okehampton@yha.org.uk Vastaanotto auki klo 22 asti Yöpyminen Okehamptonissa.
Perjantai 2.8.2013 päivä 8, ajomatka 370 km 08:30 Lähtö hostellilta Matka 110 km, aika 1:35, majakalla1:25 tuntia Huom! Start Point -majakalle mennään lukemattomien kapeiden (yhden auton levyisten) teiden kautta, navigaattori tai tarkka tarkka kartta suositeltava! Jos tuntuu vaikealta, niin tämän majakan voi jättää väliin, mutta maisemat ovat ehkä komeimpia tällä majakalla. 11:00 Lähtö Start Point -majakalta, auki 11-17, 4 puntaa Matka 170 km, aika 2:45, majakoilla 1,5 tuntia, ruokailu 1 tunti 16:15 Lähtö Portland Bill -majakoilta, auki 11-17, hinta 4 puntaa Matka 90 km, aika 1:30 noin klo 17:45 Saapuminen hostellille. Salisbury YHA Milford Hill SP12QW Salisbury Wiltshire England & Wales Tel. +44 1722 327572 salisbury@yha.org.uk Vastaanotto auki 22.30 asti. Yöpyminen Salisburyssa.
Lauantai 3.8.2013 päivä 9, ajomatka 230 km 08:30 Lähtö hostellilta Matka 38 km, 40 min, majakkalaivalla 15 min. 09.25 Lähtö Calshot Split -majakkalaivalta Matka 30 km, 25 min, majakkalaivalla 30 min. Haslar Marina kohdassa B, Southsea Castle näkyy myös tässä kartassa (Castle Field) HUOM! Haslar Marina js Southsea Castle kannattaa ehkä jättää pois, koska ne vievät paljon aikaa ja kaupunkien keskellä, ennemmin kannattaa ehkä kayttää enemmän aikaa Belle Tout ja Beachy Head -majakoihin 10.20 Lähtö Haslar Marina - majakkalaivalta Matka 25 km, 30 min, majakalla 1 tunti 11.50 Lähtö Southsea Castlesta (merellä näkyy Spitbank Fort) Matka 120 km, aika 1:20, majakoilla 1 tunti, ruokailu 1:30 tuntia
15.40 Lähtö Belle Tout ja Beachy Head -majakoilta, yritetään järjestää pääsyä Belle Toutille Matka 15 km, 20 min. 16.00 Saapuminen hostellille YHA Alfriston Frog Firle BN265TT Alfriston Polegate England & Wales Tel. +44 1323 870423, alfriston@yha.org.uk Vastaanotto auki klo 23 asti. Ei lukkoja huoneen ovissa? Yöpyminen Alfristonissa. Sunnuntai 4.8.2013 päivä 10, ajomatka 185 km 08:30 Lähtö hostellilta Matka 80 km, 1:30, majakkalla 1,5 tuntia. 11.30 Lähtö Dungenesin majakalta, auki 10.30-16, hinta 3,5 puntaa Matka 55 km, aika 1.05, majakalla 1,5 tuntia, ruokailu 1 tunti (Doverissa?) 14.55 Lähtö South Foreland -majakalta, auki 11-17.30 (itäkärjessä) Matka 40 km, aika 50 min, majakalla 45 min. 16:30 Lähtö North Foreland -majakalta Matka 8 km, 15 min.
16.45 Saapuminen hostellille Uimarannalle hotellin viereen? YHA Margate The Beachcomber 3-4 Royal Esplanade Westbrook Bay, Margate Kent CT9 5DL England & Wales Tel. +44 1843 221616, margate@yha.org.uk Vastaanotto auki klo 22.30 asti. Luottokortit hyväksytään. Yöpyminen Margatessa. Maanantai 5.8.2013 päivä 11, ajomatka 135 km 08:30 Lähtö hostellilta Matka 17 km, 20 min, paikalla 30 min. 09.20 Lähtö St Mary's of Recolverilta (toimii nykyään pookina) Matka 16 km, 25 min, katedraalissa 1 tunti, ruokailu 1,5 tuntia 12.15 Lähtö Canterburyn katedraalilta, auki 9-17.30 Matka 100 km, aika 1:15 (Kennington, HUOM! lentokentille pitempi matka) Autojen luovutus sovittuun paikkaan ennen klo 15 (eri paikka eri autokunnilla!) Paluu Helsinkiin tai matka Lontooseen junalla tai bussilla Tutustumista Lontooseen Tiistai 6.8.2013 päivä 12 Aamulla ja päivällä Lontoossa Iltapäivällä tai illalla lento Helsinkiin Matkan kohteet tarkentuvat vielä. Ehdotuksia otetaan myös vastaan. Nämä kohteet ovat vain ehdotuksia. Kukin autokunta voi päättää itsenäisesti matkastaan.