Lokakuun 22. päivänä ajetaan Bahco Rantaralli, joka on järjestyksessä 40. Rantaralli. Ralli on tänä vuonna Historic Rally Trophy sarjan viimeinen osakilpailu. Kilpailun suojelijaksi on lupautunut rallilegenda Markku Alén, joka voitti ensimmäisen vuonna 1971 ajetun Rantarallin. Rannikkoseudun Urheiluautoilijat ry otti mukaan Naantalin Seudun Urheiluautoilijat ja Mynämäen Urheiluautoilijat järjestämään ensimmäistä Rantarallia 6.-7. maaliskuuta 1971. Ensimmäinen kilpailija lähti klo 19:02 Naantalista jatkaen Maskun, Lemun, Askaisten, Nousiaisten, Mietoisten, Mynämäen, Vehmaan, Laitilan, Kalannin, Lokalahden kuntien kautta päättyen Taivassalon kansakoululle. Matkaan lähti 105 kilpailijaa. Rallin pituus oli 200 kilometriä ja reittiin sisältyi 8 pikataivalta joiden yhteispituus oli 70 km ja loppu matkaosuutta. Kilpailun tuloslistassa oli paljon tulevia suomen ja jopa maailman mestareita. Voittajapari oli Markku Alén-Juhani Toivonen, tuloslistassa seuraavina olivat Risto Kivimäki-Ilkka Kivimäki, Seppo Suurla-Arto Michelsson, Kyösti Hämäläinen-Veijo Aho. Ensimmäiset 20 Rantarallia järjestettiin yhdessä Mynämäen Urheiluautoilijoiden kanssa, jonka jälkeen NaSU on vastannut yksin Rantarallin pääjärjestelyistä. Rannikkoseudun Urheiluautoilijat jäi pois ensimmäisten rallien jälkeen. Tehdään neljännestäkymmenennestä Rantarallista yhtä ikimuistoinen, kuin ensimmäinenkin oli! Tervetuloa! Järjestelytoimikunta Naantalin Seudun Urheiluautoilijat
KILPAILUPÄIVÄN AIKATAULU Lauantai 22.10.2016 07.30 Kilpailutoimisto avataan 07.30 Kilpailupapereiden tarkastus ja kilpailumateriaalien jako alkaa kilpailukeskuksessa, Mynämäen lukio: Keskuskatu 19, 23100 Mynämäki 08.30 Tuomariston 1. kokous 09.00 Turvallisuustarkastus alkaa, Kasitien Katsastus: Kivistöntie 5, 23100 Mynämäki 09.30 Etuautopalaveri 10.00 Lähtöön oikeutettujen lista julkaistaan, täydennetään 30min välein 11.01 Kilpailun lähtö 13.35 Kilpailun tauko 16.07 Kilpailun maali, Keskuskatu 19, 23100 Mynämäki 17.00 Tulosten julkaiseminen, luokat 1 24 17.30 Palkintojen jako, luokat 1 24 17.25 Tulosten julkaiseminen, luokat 26 29 17.55 Palkintojen jako, luokat 26 29 18.15 Tulosten julkaiseminen, luokat 30 35 18.45 Palkintojen jako, luokat 30 35 VIRALLINEN ILMOITUSTAULU Virallinen ilmoitustaulu sijaitsee kilpailukeskuksessa, Keskuskatu 19, 23100 Mynämäki KILPAILUKESKUS MEDIAKESKUS Mynämäen lukio Mynämäen lukio Keskuskatu 19 Keskuskatu 19 23100 Mynämäki 23100 Mynämäki 044 286 5992 050 561 6736 Emmi Korpelainen Irma Sirén Kilpailu- ja mediakeskukset ovat avoinna alkaen klo 07.30, aina viimeiseen palkintojen jakoon asti.
KILPAILUN KULKU Trailerit Ruokailu Traileriparkkina toimii Mynämäen urheilukeskus, Urheilutie 6 (kartta liitteenä). Seuraa liikenteenohjaajien ohjeita traileriparkkiin saapuessasi. Kilpailupäivän aikana trailerin kanssa tulo Mynämäen keskustaan ja kilpailukeskukseen on ehdottomasti kielletty!! Kilpailukeskuksessa on mahdollisuus ruokailuun ennen kilpailua klo 10.00 14.00 sekä jälkeen klo 16.00 19.00. Ruokailu maksaa 8,50 /hlö. Vain käteismaksu. Tupakointi Kilpailukeskuksen, huollon sekä tauon alueilla tupakointi on ehdottomasti kielletty (Tupakkalaki 12 momentti 1). Tupakointi on sallittua vain järjestäjän osoittamassa paikassa! Toivomme, että kaikki tumpit osuvat tuhkakuppeihin, muuten kilpailun järjestäjän kerää niitä yötä myöden pihoilta. Kiitos jo etukäteen yhteistyöstänne! Ilmoittautuminen, paperikatsastus, muutokset, jaettava materiaali Ilmoittautuminen ja paperikatsastus alkavat aikataulun mukaan kilpailukeskuksessa, osoitteessa Keskuskatu 19, 23100 Mynämäki (kartta liitteenä). Ilmoittautumisen yhteydessä tarkastettavat asiapaperit: 1-ohjaajan ajokortti, 2-ohjaajan ajokortti/poliisiviranomaisen myöntämä kuvallinen henkilökortti/passi Mahdollinen ilmoittajalisenssi Kilpa-auton rekisteriote tai siirtolupa Katsastuskortti Täytetty Huollon yhteystiedot -lomake (= kontaktihenkilö esim. onnettomuustapauksessa) Täytetty Kuuluttajatietolomake Ilmoittautumisen yhteydessä jaettava materiaali: Kilpailunumerot 2 kpl Katsastuspöytäkirja Huoltoautotunniste Sarjajärjestäjän tuulilasimainos Yksi tunti ennen omaa lähtöaikaa hyväksyttyä katsastuspöytäkirjaa vastaan jaettava materiaali: Tiekirja Aikakortti Reittikartta 2 kpl Muutokset (esim. auton-, ilmoittajan- tai ohjaajanvaihdokset) tehdään oman ilmoittautumisen yhteydessä kilpailutoimistoon. Muutoksista peritään SK2016 mukaiset maksut käteisellä. Pukuhuoneet Pukuhuoneet sijaitsevat kilpailukeskuksessa Mynämäen lukio, Keskuskatu 19, 23100 Mynämäki.
Katsastus Turvallisuustarkastus suoritetaan Kasitien Katsastuksen tiloissa, osoitteessa Kivistöntie 5, 23100 Mynämäki. Kartta kilpailukeskuksesta katsastukseen liitteenä. Katsastus päättyy klo 12.00. Katsastusaikataulu 1 30 ja 100 klo 9.00 9.30 31 60 klo 9.30 10.00 61 90 klo 10.00 10.30 91 120 klo 10.30 11.00 121 155 klo 11.00 11.40 Lähtö Kilpailun lähtö tapahtuu kilpailukeskuksen välittömässä läheisyydessä. Kilpailun lähdössä ei ole Parc fermé -aluetta. Huolto ja tankkaus Huoltaminen on sallittua ainoastaan EK4:n jälkeisellä tauolla, joka on minimissään 20 minuuttia. Vain yksi huoltoauto/kilpailijapari sallitaan huoltoalueella. Huoltoauton kulkulupaan on merkittävä huoltoauton rekisterinumero. Kilpailuajoneuvon polttoainetankkaus on sallittu ainoastaan reitin varrella olevilla, tiekirjaan merkityillä, huoltoasemilla, joissa saa tankata vain huoltoaseman pistoolista pl. 2-tahtimoottoriset ja E85-bensiiniä käyttävät autot, jotka saa tankata omasta astiasta Teboil -kylmäaseman mittarikentällä. Tankkausmahdollisuudet; kokonaismatka, josta EK- kilometrejä 87,3 km / 34,0 km Teboil: Kortti/Seteli, ABC: Kortti/Seteli, Shell: Kortti/Seteli/Käteinen Reitti kokonaisuudessaan 152,0 km / 63,2 km. Maali Kilpailun maali sijaitsee kilpailukeskuksessa. Maalissa ei ole Parc fermé -aluetta. Vastalauseet Auton tekniikkaa koskeva vastalause, jonka kilpailija aikoo tehdä kanssakilpailijan autoa kohtaan kilpailun aikana, tulee tehdä puhelimitse aikakortissa ja ilmoitustaululla ilmoitettuun puhelinnumeroon ennen vastalauseen kohteena olevan auton saapumista kilpailun maali AT:lle. Jokainen kilpailun aikainen auton tekniikkaa koskeva vastalause tulee tehdä kirjallisena viimeistään heti maali AT:lle saavuttua. Keskeyttäminen Mikäli kilpailijapari joutuu keskeyttämään kilpailun, on siitä viipymättä ilmoitettava tuloslaskentapäällikölle, numeroon 046 845 9777.
KILPAILIJOIDEN YHDYSHENKILÖT Nina Suvanto Jani Virtanen 040 761 0504 050 568 9826 Kilpailualueella koko kilpailun ajan. Helpoiten saat yhteyttä puhelimitse.
PORI HUOLTOAUTOJEN PARKKIPAIKAT - TORIN ISOMPI PUOLI - LAURIN KOULUN PARKKIPAIKKA - KIRKON PARKKIPAIKKA KILPAILUTOIMISTO Mynämäen lukio Keskuskatu 19 Kilpailukeskus: Mynämäen lukio, Keskuskatu 19 TRAILERIPARKKI Katsastus: Kasitien Katsastus, Kivistöntie 5 Traileriparkki Urheilukeskus, Urheilutie 6 KATSASTUS Kivistöntie 5 TURKU
KILPAILUKESKUS HUOM! Kilpa-autojen pysäköintialueelle ei saa jättää autoja kilpailupäivän ajaksi! Trailereilla tulo kilpailukeskukseen sekä Mynämäen keskustaan on ehdottomasti kielletty ennen JA jälkeen kilpailun!
KUULUTTAJATIETOLOMAKE Numero: I-OHJAAJAN NIMI IKÄ: SEURA: II-OHJAAJAN NIMI IKÄ: SEURA: AUTO: LUOKKA: SPONSORIT: SAAVUTUKSET: MUITA HUOLIA? MURHEITA? TOIVEITA? HAAVEITA? PALAUTA LOMAKE ILMOITTAUTUMISEN YHTEYDESSÄ!
HUOLLON YHTEYSTIEDOT KILPAILIJAPARIN NUMERO: NIMI PUHELINNUMERO HUOLTOAUTON REKISTERINUMERO KILPAILIJAPARIN YHTEYSTIEDOT I- OHJAAJAN PUHELINNUMERO: II- OHJAAJAN PUHELINNUMERO: PALAUTA LOMAKE ILMOITTAUTUMISEN YHTEYDESSÄ!