Kuvassa bussit 6 (Tritonus), 17 (Metso), 15 (Haukka), Ykkönen sekä Iveco-pikkubussi. Kuva: Vuorelan arkistot Liikenne Vuorela Oy Eelis Kuisma Vuorelan vihreät bussit kulkevat tilausajoissa Kymenlaaksosta eri puolille Suomea ja myös ulkomaille. 70-vuotiaalla yrityksellä on lähes 30 linja-autoa ja merkittävä asema Haminan, Virolahden, Miehikkälän, Luumäen ja Lappeenrannan seudun liikenteessä. Toiminta alkaa Vuorelan toiminta alkoi kesäkuussa 1939, kun miehikkäläläinen Väinö Vuorela (1912-2009) osti Matti Pakkasen linja-autoliikenteen. Pakkanen oli ajanut 14 vuoden ajan Haminan ja Suur-Miehikkälän väliä yhdellä linjaautolla. Vuorela jatkoi samaa linjaa. Aamuisin lähdettiin Suur-Miehikkälästä Haminaan, ja takaisin tultiin iltapäivällä. Väinö Vuorela kuljetti ihmisten lisäksi myös tavaroita sekä sai postinkuljetussopimuksen ja Suur-Miehikkäläntien aurausvelvollisuuden. Linja-autoliikenteen ohella Vuorelalla oli pitkään sahatoimintaa. Se tuli vuonna 1946. Samalla yritys sai kotipaikakseen Pitkäkosken. Vuorelalla oli myös paljon muuta toimintaa mm. tiilitehdas, mylly, leipomo, kyläkauppa sekä edelleen toimiva sähkölaitos. ja Suur-Miehikkälän välisellä linjalla kulki 1950-luvun lopussa jo 7 bussia. Tilausajoja oli vielä hyvin vähän, kun ensimmäinen tilausajokäyttöön suunniteltu bussi ostettiin vuonna 1959. Tilausajot alkoivat kuitenkin lisääntyä vähitellen. Vielä nykyäänkin Vuorelalle merkittävät varusmieskuljetukset aloitettiin vuonna 1966, samoihin aikoihin kuin henkilöliikenne Haminan radalla loppui. 1960-luvulla Vuorelalle alkoi tulla entistä pitempiä, 12-metrisiä busseja. Bussit olivat siinä mielessä hyviä, että saatiin kuljetettua paljon matkustajia yhdellä autolla ja busseissa oli myös hyvät tavaratilat. Sukupolvenvaihdos ja yritysostoja Liikennöitsijä Raimo Vuorela siirtyi jatkamaan isänsä yritystä vuonna 1973. Hän haluaa itseään kutsuttavan toimitusjohtajan sijaan liikennöitsijäksi, sillä toimitusjohtajaksi voi päästä kuka vain, mutta liikennöitsijä on kovalla työllä hankittu arvonimi. Raimo Vuorela aloitti työnteon yrityksessä jo 1950-luvun loppupuolella ollessaan vielä koululainen. Silloin hän toimi rahastajana. Rahastajat poistuivat yritykseltä kokonaan 1970-luvun puolivä- 4 Yritys laajeni 1940- ja 1950-luvuilla muutaman bussin verran. Haminan Väinö Vuorelan ensimmäinen bussi. Kuva: Vuorelan arkistot
lissä, jolloin kuljettajat alkoivat myydä matkalippuja. Vuorela laajeni 1980-luvulla yritysostojen myötä. Pyhältöläisen V.Liikkasen ostaminen toi neljä punakeltavihreää bussia. Yrityskauppa lähinnä vahvisti Vuorelan vanhaa liikennöintialuetta, sillä kumpikin yritys oli ajanut Hamina-Paijärvi -väliä. Liikkasen linjat jatkuivat kuitenkin Pyhältöön. Vuorela laajensi liikennealuettaan myös Etelä-Karjalaan ostamalla luumäkeläisen Erkki Sunin bussiliikenteen vuonna 1986. Kaupan myötä yritys sai hoidettavakseen Luumäen koulukuljetukset sekä Taavetti-Lappeenranta -linjan. Taavetin ja Lappeenrannan välinen liikenne on edelleen merkittävää Vuorelalle, sillä yritys ajaa reitillä useita vuoroja päivässä. Yritysostojen jälkeen Vuorelalla oli 25 bussia. Nykytilanne Nykyään Vuorelalla on 28 linja-autoa, joista 20 on tilausajobusseja. Yritys toimii edelleen Miehikkälän Pitkäkoskella maaseudun rauhassa, vaikka maalta onkin pitkä matka kaikkialle. Pitkäkoskella on nimensä mukaisesti koski, josta Vuorelan sähkölaitos saa käyttövoimansa. Yrityksen pihalla on myös paljon käytöstä poistettuja bussivanhuksia. Jotkut saattaisivat ihmetellä, minkä takia yritys ei ole muuttanut kaupungin läheisyyteen, mutta kukapa nyt kotoaan lähtisi. Vuorelalla on tosin tallit Miehikkälän lisäksi myös Haminassa, Taavetissa ja Lappeenrannassa. Vuorela ajaa lähiliikennettä ja koululaiskuljetuksia pääasiassa Haminan, Virolahden, Miehikkälän, Luumäen ja Lappeenrannan alueella, mutta linjat ulottuvat myös Kotkaan ja Kouvolaan. Koulupäivänä yrityksen linjoilla kulkee 12 bussia. Uusin linja on Virolahden ja Miehikkälän palvelulinja, Väinön lenkki, joka kiertää kyliä kerran viikossa. Haminan ja Virojoen välisistä vuoroista suurin osa kulkee valtatie 7: ää pitkin. Valtatietä vaivaavat toisinaan rekkajonot, jotka vaikeuttavat myös Vuorelan liikennöintiä. Bussit myöhästelevät välillä rekkajonojen takia ja uusi moottoritie olisi erittäin tarpeellinen. Vuorelan maaseutulinjojen matkustajamäärät ovat ymmärrettävästi melko pieniä. Siksi Vuorelalla on neljä pikkubussia, joista yhdessä on WC ja yksi on invavarustettu. Pikkubusseja voidaan tietysti käyttää myös tilausajoissa. Parhaiten pikkuteillä erottuu kirkkaanpunainen Iveco Wing, joka on ollut ennen esittelyautona. Yleensä Vuorelan bussit ovat kokovihreitä tai harmaa-vihreä-sinisiä, ja pikkubussit ovat harmaita. Vielä muutama vuosi sitten Vuorelan bussissa kulki myös Vuorelan leipää Pitkäkoskelta Haminaan joka keskiviikko. Kun linjalla oli pikkubussi, leivät lastattiin takapenkkien alle ja bussiin tuli hyvä leivän tuoksu. Linjoilla on käytössä myös isompia busseja, jotka ovat usein tilausajotasoa. Esimerkiksi Haminan lähiliikennettä ajaa usein tyylikäs tummanvihreä Mercedes-Benz Integro, numero 19, jolla on kuljetettu myös Ruotsin prinsessa Victoriaa hänen vieraillessaan Haminassa. Samoilla reiteillä kulkee myös Volvo 8700LE, joka on täysin tilausajovarusteltu. Bussi on matalalattiainen, mutta Vuorelan Volvo / Wiima M59 vuosimallia 1960 linjalla Haminasta Suurmiehikkälään. Kuva: Vuorelan arkistot sen varusteluun kuuluvat mm. keski- WC, ilmastointi, turvavyöt ja pehmeät penkit. Muutama vuosi sitten Vuorela käytti busseissaan vielä Almex A -rahastuskoneita. Yritys siirtyi niiden käyttöön 1960-luvun lopussa. Rahastuskoneesta tuli kuittina pieni valkoinen paperilappu, josta ei toisinaan musteen ollessa vähissä erottanut juuri mitään. Hiljaisilla maaseudun linjoilla ei vielä jokin aika sitten tunnettu olevan uusille rahastuskoneille tarvetta. Nykyään uudet laitteet ovat kuitenkin jo kaikissa busseissa. Vanhojen koneiden etuna oli niiden kestävyys, helppous ja toimivuus. Niitä tukemassa oli tietysti myös seutukortteja lukevat laitteet. Tilausajoilla merkittävä osuus Tilausajot ovat nykyään merkittävä osa Vuorelan Liikennettä. Tärkeimmät ajot ovat Reserviupseerikoulun RUK Transport sekä Matkapoikien kuljetukset laivalle, jotka kummatkin työllistävät monta bussia. Yrityksellä oli aiemmin kaksi valkopohjaisiin Matkapoikien väreihin maalattua bussia, mutta kummatkin on nyt myyty. Vuorelan bussit kulkevat tilausajoissa myös Italiaan saakka. Tavallisia tilausajoja ovat lisäksi tunturiexpressit Haminasta ja Lappeenrannasta Lappiin sekä Hamina Tattoo -tapahtuman kuljetukset. Vuorelan Wiima vm. 1972 Haminan linja-autoasemalla. Auto poistettiin liikenteestä vuonna 1988. Kuva: Vuorelan arkistot 5
Liikennöitsijä Raimo Vuorela uusimman bussinsa kanssa. Kuva: Eelis Kuisma Vuorelan kalustoon kuuluu erikokoisia tilausajobusseja 15-paikkaisesta Sprinteristä 66-paikkaiseen teli-volvoon. Osalla busseista on myös nimet. Tilausajoja ja linjaa ajavat mm. Haukka, Pääsky, Käkönen ja Tritonus. Käytöstä poistettuja busseja ovat mm. Sekavaunu ja Rommeli. 34-paikkainen Volvo, Tilhi, on ollut Tarja Halosen vaalibussina jouluna 2005. Bussi teipattiin kokonaan valkoiseksi ja siihen laitettiin Tarja Halosen mainokset. Uudempiin busseihin on laitettu pienet tarrat, joissa on linnun kuva ja sen latinankielinen nimi. 70-vuotias yritys Vuorelan Liikenne täytti kesäkuussa 70 vuotta. Pitkäkoskella järjestetyissä juhlissa esiteltiin torvisoiton jälkeen Vuorelan upouusi Kiitokorin vammaisbussi, jonka keskiovella on moderni invanostin. 50-paikkaiseen tilausajobussiin saadaan penkkejä irrottamalla mahtumaan jopa 15 pyörätuolia. Auto oli esillä myös Oulun linja-autonäyttelyssä. Vuorelan uusimpia bussihankintoja ovat myös invanostimella varustettu pikkubussi sekä 50-paikkainen Scania OmniExpress. Vuorelan pitkän historian aikana matkoilla on sattunut kaikenlaista hauskaa. Kerran Vuorela kuljetti hienoja rouvia Helsingistä Ypäjälle, jossa on hevostalli. Matka sujui hyvin, ja paluumatkan jälkeen kuljettaja katsoi, ettei matkustajilta ole jäänyt mitään autoon. Mitään ei löytynyt. Kuljettaja tyhjensi bussin roskakorit. Vähän ajan päästä kuitenkin Vuorelalle soitettiin, että autoon oli unohtunut tärkeä pussi. Kuljettaja kertoi, että ei hän sieltä mitään löytänyt. Kävi ilmi, että tärkeä pussi oli heitetty pois se oli sisältänyt kasvien lannoitteeksi kerättyjä hevosenpökäleitä! Raimo Vuorelaa huolettaa yrityksensä tulevaisuus, sillä hän pelkää EU:n palvelusopimusasetuksen hajottavan maaseudun bussiliikenteen. Asetus tulee voimaan joulukuussa. Vuorelalla on kuitenkin vahva tilausajoliikenne ja hyvätasoiset bussit, joten yritys tulee varmasti menestymään jatkossakin. Vuorelan bussit Haminan linjaautoasemalla lähdössä tilausajoon. Kuva: Eelis Kuisma Liikenne Vuorela Oy:n kalustoluettelo No Hank. Poist. Merkki ja malli Pl Kori ja Ovet Rekisteri Edellinen omistaja Uusi omistaja / uusi rekisteri aika aika korimalli 6 1935 Diamond T 28 100 V-2575 SA 16708 194? 1961 Sisu SH-8 30 101 V-669 S.Niemi 1947 1962 Volvo LV 128D 27 101 RC-131 ex rekisteri V-2131 1948 1961 Volvo LV 128D 29 Akro 101 RE-540 ex rekisteri V-4540 195? 1964 Citroen T-45 33 101 RX-802???, AK-337 195? 196? Sisu SH-8 101 RA-669 H.Niemi 195? 1964 Sisu L-61 38 101 RF-572 Pyhtään Liikenne Oy 19 4 1959 1971 Volvo B 635 37 Helko 3 100 GE-32 GMZ-13, romutus 7 1959 1972 Volvo B 61506 37 Wiima M59 100 RU-880 Romutus 5 1960 1975 Volvo B 61506 37 Wiima M59 100 RK-16 Romutus 8 1960 1975 Volvo B 61506 37 Wiima M59 100 RN-455 Romutus 9 1961 1974 Volvo B 61506 37 Wiima M59 100 RY-70 Romutus 10 1964 1970 Volvo B 71518 44 Wiima M64 100 GK-658 O.Kyllönen OYP-46
11 1965 1971 Volvo B 71518 48 Wiima M64 100 GS-251 Lyttylän Liikenne EP-120 6 1966 1973 Volvo B 71518 44 Wiima M64 100 GZ-502 Volvo-Auto 12 1967 1981 Volvo B 5860 45 Wiima M64 100 GDZ-50 RBL-912, RCB-132, RER-941, RHM-312 3 1967 1975 M-B LP 810 29 Wiima M64 100 GFG-3 Romutus 2 1968 1983 Volvo B 5760 44 Wiima M64 100 GIB-50 RHM-313, romutus 4 1969 1983 Volvo B 5860 45 Wiima M68Lux 100 GMZ-4 RER-993, RJK-503 11 1970 198? Volvo B 5860 50 Wiima M68Lux 100 GVP-90 RJA-821, RJA-871, RLB-911, RJK-651 14 1970 1982 Volvo B 5860 50 Wiima M68Lux 100 GSL-14 Romutus 10 1971 1984 Volvo BB 5760 41 Wiima M68Lux 100 GXV-10 Romutus 15 1972 1988 Volvo B-5860T 46 Wiima M68Lux 100 RE-515 RJK-641, romutus 7 1973 1976 Volvo B 61505 35 Kutter 6 100 RAE-930 Savonlinja 64 (MBI-74) Romutus 13 1973 1976 VolvoB 63508 39 Kutter 5 100 RAE-920 Savonlinja 101 (MBC-3) Romutus 6 1974 1991 Volvo B 5760T 49 Wiima M68Lux 100 RAU-396 RNL-441 1 1975 1978 Volvo B 75506 44 Kutter 6 100 RBC-104 Savonlinja 74 (MIA-76) 8 1975 1979 Volvo B 63508SJAV 44 Kutter 7 100 MLF-33 Savonlinja 133 Hevoskuljetusauto 5 1976 1998 Volvo B 5760 53 Wiima M200 100 RCB-105 RNL-445, ROK-923, TFT-255 9 1976 1994 Volvo B 5860 46 Wiima M300 100 RBN-599 1 1978 1989 Volvo B 5860 47 Wiima M300 100 RCT-841 Kolari, romutus 7 1979 1986 Volvo B 5760T 50 Wiima M300 100 RER-807 S.Uusitalo VON 304 8 1981 2005 Volvo B 5865 62 Wiima M301 110 RHM-318 12 1982 1985 M-B 613D 25 HK 1 100 RHM-512 numerolle 4 M.Mylläri, Simo Koskela 2 1982 Volvo B 10M60 50 Wiima M302 100 RHM-502 1982? Volvo B 57 55 Taivalkori GL 100 RGN-138 Albin Streng (UOT-152) 14 1983 Volvo B 6FA 34 Wiima M302 100 RJK-514 10 1984 199? Volvo B 5860 49+6 Wiima M200 101 RJK-591 Linjamatka Oy 9 (AJO-209) Romutus 3 1984 2005 Volvo B 10M60 49 Wiima M353 101 RJK-553 11 1984 2005 Volvo BB 5760 41 Wiima M303 100 RKO-611 12 1985 1990 M-B 613D 26 HK 1 100 RJK-612 Veho, urheiluseura PK-37, Iisalmi 10 1985 1996 M-B O 393R15 50 Delta 9000 100 RJK-650 Veho, Vesilahden Liikenne 1986 1986 Volvo B 5860 49 Kutter 9S 100 REL-636 E.Suni 10 Autovuokraamo E.Rantanen 13 1986 1996 Scania K 112CLS 54 Delta Star 110 RJK-673 Scan Auto AXV-372 Hatusen Liikenne Oy 1986 199? M-B 711D 20 HK 100 CAA-491 Neuvostoliiton suurlähetystö 1986 199? Scania-V. B 7659 50 Wiima M64 100 RJV-951 E.Suni 8 (GFX-76) RMO-332 1986 199? Scania-V. BF 7659 44 Kutter 7 100 GJX-31 E.Suni 9 Romutus 4 1986 1987 Scania BR 116s63MA 53 Ajokki 6000 100 HMM-211 E.Suni 4; Valkeakosken Liikenne Oy 11 1986 1988 Volvo B 5860T 46 Wiima M68Lux 100 GZF-4 E.Suni 2, Autolinjat Oy 4 1986 199? Volvo B 5860 46 Kutter 8 100 RBU-107 E.Suni 3 1987? Volvo B 5860 49 Kutter 9 100 ULP-222 V.Liikkanen 3, Pukkilan Liikenne Oy 8 Romutus 4 1987 1993 M-B 711D 16 Starbus 100 RMO-304 Veho, Lauri Leppänen 7 1987 Scania K 112CLS 50 Ajokki Royal 100 RMO-307 1987? Volvo B 5860 50 Kutter 8 100 GXJ-73 V.Liikkanen 4 1987? Volvo B 5860 50 Kutter 8 100 RAM-565 V.Liikkanen 5 1987 199? Sisu BT-58CR 50 Lahti 20 100 VMR-881 Matti Malm (AJU-488), V.Mantela 1987? Volvo B 5860 49 Kutter 9N 100 RCU-422 V.Liikkanen 2 10 1988 1994 M-B O 303R15 48 Ajokki Royal 101 RNL-115 Suomen Tilausliikenne 1988? Volvo BB 5760 46 Lahti 5 100 MBO-349 Savonlinja Oy 150 (MBC-337, MBJ-952) 1988 1993 Volkswagen 9 MatCar 110 RNX-806 12 1989 1996 M-B 1625 40 Delta Star 301 110 RNL-422 Scan Auto, Westendin Linja Oy 1 1989 1994 Volvo B9M46 35 Ajokki Victor 110 AFC-507 K-O.Johansson 20 1990 Volvo B 10M65 62 Delta Star 501 101 BFB-420 17 1991? Volvo B 10M60 50 Carrus Regal 110 FAS-352 Pertunmaan Linjaliikenne Oy 1991 1997 M-B 711D 21 Starbus 110 EFU-522 Urpolan Liikenne 5 1991 Volvo B 9M50 37 Ajokki Royal 110 JAE-694 6 1992 Volvo B 10M70 61 Carrus Regal 101 KFM-845 1992 M.-B LP 913 32 Lahti 11 100 XYL-749 Kinnulan Liikenne Oy 1 (RCR-281) 4 1993 200? M-B O 1634 48 Carrus Regal 110 UFU-431 Sirpan Bussimatkat 9 1994 Volvo B 10M70 60 Carrus Vector 101 VFU-634 19 1995 199? M-B 410 D Starbus 100 UGE-381 Savo-Karjalan Linja 7
15 1995 200? Scania K 113CLB 50 Carrus Classic 101 KGG-172 Tidstrand Oy 18 1995 1997 Volvo F 645 32 Carrus Star 202101 SGC-939 Volvo-Auto, A.Pasma 13 1996 2006 Scania K 113CLB 50 Carrus Classic 101 RGK-140 A.Malinen 1 1996 2008 Scania K 113CLB 50 Carrus Classic 101 RGJ-582 12 1996 Volvo B 10M 50 Carrus Vector 110 RGJ-364 1997? Iveco pikkubussi 100 ZFG-335 taksina ollut pikkubussi 21 1997 200? M-B 814D 26 Profi le 100 CCE-583 E.Jussila, Matka-Paasonen 16 1997? M-B O 814D 100 KGZ-931 Pauli Ketonen, Satakunnan Liikenne 10 1997 Volvo B 10M 54 Carrus Regal 110 YBF-569 18 1997 Volvo B 12R 48 Carrus Regal 101 RGK-233 22 1998 Volvo B 10M65 56 Carrus Vector 110 OII-221 1998 2005 M-B OF 1313 44 Lahti 31 100 ARP-780 Taksikuljetus Oy 19 1999? M-B 815D 16 Starbus 100 BIY-743 E.Karhu 2 1999 Volvo B 10M50 34 Carrus Regal 110 CCV-815 14 2000 2008 Scania K 124 IB-B 50 Carrus Classic 110 LYB-326 Revon Turistiliikenne 8 2001 Scania K 114EB 62 Carrus Classic 110 JEF-128 16 2001 Volvo B 10M60 50 Carrus Regal 110 JEF-758 2001 2005 Scania K 82CLI 49 Wiima M353 110 TUN-655 A.M.Virtanen, Kattelus 2001 2008 Ford 14 Starbus 100 AZF-205 2001 M-B 12 23L-97025 33 OmniStar 100 JEM-446 4 2002 M-B O 580 59 MB Travego 110 KJY-238 17 2002 Volvo B 12BLE 50 Volvo 8700LE 110 SEF-617 19 2003 M-B O 550 52 MB Integro 110 JFH-126 15 2003 Volvo B 12M 58 Volvo 9700S 110 NFF-515 2004 M-B 311CDI 16 MB Sprinter 100 EVU-833 1 2005 Volvo B 12B RFS 50 Volvo 9700H 101 IOI-501 3 2005 Mercedes-B. O 510 33 MB Tourino 101 SXG-982 13 2005 Scania K 114 IB-B 50 Lahti Eagle 101 FGX-396 2005 2006 Scania BF 11059 40 Ajokki 5000E 100 ATH-691 Pohjolan Liikenne 9 2005 Iveco 65C17 24 Iveco Wing 100 REZ-730 11 2006 Volvo B 12M 6x2 66 Volvo 9700HD 110 HCG-496 21 2006 Scania K 114 IB-B 50 Lahti Eagle 101 GGY-406 2008 M-B 515CDI 14 MB Sprinter 100 BJY-476 2008 Scania 50 OmniExpress 101 ZNY-616 2008 Iveco 19 Iveco 100 TII-178 Jukka Huttula 14 2009 Scania K 340IB 4x2 50 OmniStar 110 JGX-730 invavarustus 2009 M-B 415CDI 19 Starbus 100 FJA-441 8