UUSI SEAT LEON TECHNOLOGY TO ENJOY
LEON Perjantaihin n pitkä aika. ENTÄPÄ TÄNÄÄN? Maailma tarvitsee järjestystä, mutta jskus vit piketa siitä. Ajattele kaikkia elämäsi tärkeitä asiita, jtka vat tapahtuneet sillin, kun let sitä vähiten sannut dttaa. Uusi SEAT Len tarjaa mahdllisuuden tteuttaa kaikki mielihalusi livatpa ne miten spntaaneja tahansa. Aut n varustettu tekniikalla, jnka avulla päivistäsi mudstuu ikimuistisia hetkiä. Juuri nyt saattaa lla sellainen hetki. WIP
LEON ST Luistelemasta laskettelemaan 10 sekunnissa. UTELIAISUUDELLA EI OLE RAJOJA. Sinun ei tarvitse lupua harrastuksistasi. Tai SEAT Lenistasi. Vit saada kaiken uudella Len ST:lllä. Sillä n aivan yhtä hauska ajaa, ja farmarimallin suuri tavaratila n valmis ttamaan jkaisen haasteen vastaan. Vit taittaa penkkejä alas pelkällä napin painalluksella tai kasvattaa kuljetustilaa vielä lisää tavaratilan kaksisphjan avulla. Jskus vapaus syntyy vain muutamasta lisäneliömetristä.
LEON SC Matkustajat sallittu. JOITAIN TUNTEITA EI VAIN PYSTY JAKAMAAN. Tunne, kuinka mttri reagi impulsseihisi. Kaartele taitavasti mutkittelevaa tietä ja tiv, ettei se kskaan lppuisi. Vie autsi ääriajille ja humaa, että se tttelee aina. Että lette yhtä. SEAT Len SC tdistaa ehdttman rakkautensa kuljettajaan. Vit tki myös jakaa kkemuksen, kenen kanssa haluat.
LEON X-PERIENCE Kaunein tie n se, jta et näe. VALITSE POLKUSI NIITÄ KULKIESSASI. Jillekin pelkkä asfaltti ei riitä. Tdellinen matka alkaa vasta, kun maantie päättyy. Len X-PERIENCE sai j syntyessään tämän pelttman asenteen. Sen 4DRIVE-nelivet mukautuu autmaattisesti erilaisille tienpinnille, ja krkeampi jusitus mahdllistaa vaivattman nusun jyrkemmänkin mäen päälle. Autn keulassa, takana ja sivuilla sijaitsevat lisäsujat pulestaan ehkäisevät kria saamasta klhuja. Len X-PERIENCE jatkaa aina eteenpäin. Sillinkin, kun et tiedä, minne let menssa.
XCELLENCE-VARUSTELU Se listaa ilman valjakin. ULKOA JA SISÄLTÄ. XCELLENCE-varustelu nstaa SEAT Lenin aivan uudelle taslle. Urheilullinen ajaminen yhdistyy maksimaaliseen mukavuuteen, jka alkaa j ennen kuin istut autn. Ovien lukitus avautuu, kun lähestyt auta, ilman, että sinun täytyy kaivaa avaimia taskusta. Sisällä huipputarkka suunnittelu yhdistyy krkealukkaisiin materiaaleihin. Myös ulkasussa n yksityiskhtia, jtka säteilevät sivistyneisyyttä. Ikkunissa n elegantit krmin väriset listat, ja keulan krmismiste kiiltää näyttävästi. Ertut aina juksta, missä ikinä liikutkin..
FR-VARUSTELU FR. Oletk valmis? FR ON LEONIN URHEILULLISIN VERSIO MYÖS ULKOASULTAAN. FR-varustelu vahvistaa SEAT Lenin urheilullista ilmettä, jllin aut näyttäytyy juuri sellaisena kuin se n: mahtavana. Vanteiden mutilu krstaa autn vimaa, ja etusäleikkö esittää ylpeästi mallin tunnuskirjaimet. FR erttuu edukseen myös sumussa ja pimeässä. Autssa n led-ajvalt, led-sumuvalt ja kulmavaltimint, jka tarjaa kaarteissa paremman näkymän autn sivuille.
Js tatuit kirjaimia, niiden n syytä merkitä jtain. JOTKUT LEMPINIMET OSUVAT MAALIIN. FR:n kuljettajanpaikalle istuminen n aina erityislaatuinen hetki. Se n humiitu sisätiljen suunnittelussa, ja tyylikäs mutilu tivttaakin sinut tervetulleeksi autn. Ovissa n urheilullinen ilme alumiinisten kynnyslistjen ansista. Ohjauspyörä, vaihteenvalitsimen nuppi ja etuistuimet n kristeltu FR-henkisesti. Te mlemmat tiedätte, että tulette kkemaan jtain suurta yhdessä.
ULKOPUOLI Häikäisee mutilullaan. NÄE JA TULE NÄHDYKSI. SEAT Lenin urheilullinen mutilu n aina erttunut edukseen eleganssinsa ansista ja led-ajvalt edessä ja takana krstavat autn tyyliä. Jpa suuntavilkku n tteutettu ledein, ensimmäistä kertaa mallin histriassa. Tyyliäkin tärkeämpää n se, että led-valt tarjavat humattavasti tarkemman ja turvallisemman valaistuksen sinulle ja muille autilijille. Näkyvyys n täydellinen kaikkein surkeimmissakin säälissa ja kaukvalavustin vaihtaa autmaattisesti kaukvalt lähivaliksi, kun se havaitsee vastaantulevan tai edessä ajavan ajneuvn. Reilu peli n tärkeää liikenteessä.
SISÄTILAT Valitse päivän väri. KONFIGUROI MIELESI. Autn sisätiljen pitää timia ja tehdä ajamisesta helppa. Laadukkaat materiaalit luvat viihtyisyyttä. Mutta tilissa, jissa tdella viihtyy, n jtain maagista. Uusi SEAT Len antaa sinulle mahdllisuuden luda spivan tunnelman jkaiseen eri hetkeen: Vit valita kahdeksan eri värin väliltä ja säädellä mielesi mukaan valn vimakkuutta. Virittäydy tunnelmaan j ennen kuin käynnistät mttrin.
TEKNOLOGIA & LIITETTÄVYYS Maailmasi mahtuu näytölle. HALUATKO OLLA YHTEYKSISSÄ? SE RIIPPUU SINUSTA. Uuden SEAT Lenin navigintijärjestelmä tarjaa 8-tuumaiselle näytölle krkealaatuisen näkymän, jta vilkaisemalla saat kaiken tarvitsemasi infrmaatin. Ja SEAT Full link -palvelun avulla vit katsella ja kuunnella älypuhelimesi sisältöjä sekä nautiskella applikaatiistasi ajaessasi. Vit kuunnella Sptifysta juuri niitä kappaleita, jka spivat fiilikseesi. Näytön avulla hallitset myös autn muita minaisuuksia. Peruutuskameran kanssa parkkeeraaminen tuntuu siltä kuin kaverisi lisi antamassa hjeita autn ulkpulella. Vit tki valita vieläkin stressittömämmän vaihtehdn ja antaa pysäköintitutkan avustaa parkkeeraamisessa.
ÄLYPUHELIMEN LANGATON LATAUS Uudessa SEAT Lenissa puhelimesi akussa n aina virtaa. Vit ladata älypuhelimesi kätevästi langattman latausteknlgian avulla.. MY BEAT -TOIMINTO Uuden SEAT Lenin käynnistyspainike vilkkuu sydämenlyöntien tahtiin, kun lähestyt auta avain mukanasi. Mttri käynnistyy näppärästi napin painalluksella. SÄHKÖINEN KÄSIJARRU Kannattaa säästää energiaa sinne, missä sitä tarvitaan. Uuden SEAT Lenin käsijarrun saa päälle vain napin painalluksella. Halutessasi se aktivituu autmaattisesti aina, kun sammutat mttrin. Authldtimint varmistaa, ettei aut lähde rullaamaan taaksepäin, litpa sitten tasaisella tiellä tai mäessä.
VIIHTYVYYS Mitä ikinä kysytkään? VASTAUS EI OLE KOSKAAN EI. Uusi SEAT Len n suunniteltu pitämään sinusta hulta. Humaavaiset yksityiskhdat saavat sinut tajuamaan, että kuljet kumppanin kanssa. Esimerkiksi tuulilasinpyyhkijät alkavat timia autmaattisesti sateella ja määrittävät vauhtinsa sademäärän mukaan. Tavaratila n aina valmis vastaamaan ideihisi, vaikka ne lisivat kuinka yllättäviä. Easy Flding -timint (Len ST ja X-Perience) lihtii hetkessä lisätilaa tavarillesi kääntämällä istuimia alas vain muutamassa sekunnissa. Elämä itsessään n j tarpeeksi mnimutkaista. Autn ei tarvitse vaikeuttaa sitä.
TURVALLISUUS Paras apukuljettajasi. NAUTISKELE RATIN TAKANA. On mukava tietää, että jku tarkkailee ja ennaltaehkäisee vaaratilanteita. Uuteen SEAT Leniin n saatavissa tukku turvallisuutta parantavia, kuljettajaa avustavia järjestelmiä. Hmma n hallinnassa kaikkein stressaavimmissakin ajtilanteissa. HUOM! Avustavat järjestelmät timivat vain järjestelmärajitusten puitteissa. Ne tukevat kuljettajan timia ajn aikana. Vastuu ajamisesta ja riittävästä tarkkaavaisuudesta liikenteessä n aina kuljettajalla. PEDESTRIAN PROTECTION Jalankulkijiden sujajärjestelmä havaitsee autn edessä liikkuvat jalankulkijat ja varittaa heistä sekä äänimerkillä että visuaalisesti. Tarvittaessa järjestelmä tekee autmaattisen jarrutuksen. TRAFFIC JAM ASSIST -RUUHKA-AVUSTIN Sinulla ei le syytä vihata autasi, vaikka seistkin ruuhkassa. Uusi SEAT Len arvii etäisyydet muihin ajneuvihin, hjaa kiihdytystä ja hidastusta sekä pitää sinut ikealla kaistalla. Hauskaa päivää.
EMERGENCY ASSIST -HÄTÄTILANNEAVUSTIN Aina valmiina. Emergency Assist seuraa liikkeitäsi. Js järjestelmä havaitsee, ettet reagi tilanteisiin, se heiluttaa auta kevyesti jarrujen avulla, vähentää npeutta ja jpa krjaa hjausliikkeitä, kunnes saat tilanteen jälleen haltuusi. Järjestelmä aktivi myös hätävilkut varittaakseen muita autilijita. KULMAVALOTOIMINTO Kulmavaltimint tarjaa kaarteissa paremman näkymän autn sivuille, jllin liikut turvallisemmin pimeällä. Älykäs järjestelmä hyödyntää sumuvalja ja hjaa käännöksissä vala sinne, minne let kääntymässä. Kulmavaltimint n erittäin hyödyllinen myös pimeissä parkkihalleissa.
TURVALLISUUS Pidä hauskaa. AUTOSI HUOLEHTII. Js jstain tdella haluaa nauttia, pitää samalla pystyä rentutumaan. Uudessa SEAT Lenissa n uudenlaista turvallisuutta parantavaa teknlgiaa, jka pitää sinusta hulta. Istut vain ratin taakse ja nautiskelet. LIIKENNEMERKKIEN TUNNISTUS Uusi SEAT Len hulehtii liikennesäännöistä kanssasi. Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmän sensrit n synkrnitu autn etukameran kanssa. Järjestelmä havaitsee npeusrajitukset ja hituskiellt ja varittaa niistä etukäteen. LANE ASSIST Lane Assist -kaistanpitavustin auttaa ikean kaistan säilyttämisessä. Järjestelmä varittaa sinua ja krjaa autn liikeradan autmaattisesti, js autsi alkaa ajelehtia väärälle kaistalle. HUOM! Avustavat järjestelmät timivat vain järjestelmärajitusten puitteissa. Ne tukevat kuljettajan timia ajn aikana. Vastuu ajamisesta ja riittävästä tarkkaavaisuudesta liikenteessä n aina kuljettajalla.
VÄSYMYKSEN TUNNISTUS Kahvitauk kuuluu matkantekn. Uusi SEAT Len tarkkailee vireystilaasi analysimalla ratinliikkeitä ja ajsuritustasi. Järjestelmä ehdttaa tauka, js humaa sinun levan väsynyt. ADAPTIVE CRUISE CONTROL ACC eli mukautuva vakinpeussäädin pitää etäisyyden edellä kulkevaan ajneuvn sellaisena kuin sen säädät. Järjestelmä kiihdyttää ja jarruttaa autn vauhtia edellä levan ajneuvn mukaan. Järjestelmä mittaa etäisyyden edessä levaan khteeseen tutka-anturin avulla. Turvallista, helppa ja miellyttävää. KAUKOVALOAVUSTIN Ajattele myös muita. Kaukvalavustin vaihtaa autmaattisesti kauk- ja lähivaljen välillä. Järjestelmä havaitsee vastaantulevan liikenteen, edessä ajavat ajneuvt sekä valaistut taajama-alueet ja pitää hulen siitä, etteivät muut tienkäyttäjät häikäisty.
VANTEET 16" DESIGN 30/1 R DESIGN 30/2 St 17" DYNAMIC 30/4 XE X-PERIENCE XP DYNAMIC 30/3 St DYNAMIC 30/4 ATOM GREY ST DYNAMIC 30/1 XE 18" Reference /R/ Style /St/ Xcellence /XE/ FR /FR/ X-PERIENCE /XP/ Vaki Lisävaruste PERFORMANCE 30/1 FR X-PERIENCE XP
ULKOVÄRIT WHITE 1 L R St XE FR XP NEVADA WHITE 2 L R St XE FR XP ESTRELLA SILVER 2 L R St XE FR XP MYSTERY BLUE 2 L R St XE FR MEDITERRANEO BLUE 1 L R St XE FR XP PIRINEOS GREY 2 L R St XE FR XP TECHNIC GREY 2 L R St XE FR XP MIDNIGHT BLACK 2 L R St XE FR XP Reference /R/ Style /St/ Xcellence /XE/ FR /FR/ X-PERIENCE /XP/ ¹ Nrmaaliväri. ² Metalliväri. EMOCION RED 1 L R St XE FR DESIRED RED 2 L R St XE FR BOHEME PURPLE 2 L R St XE FR
VERHOILUT COFFEBLACK-KANGASVERHOILU AE R TEDDY / MIKELLY -KANGASVERHOILU DE XE TRESIL-KANGASVERHOILU CE St MUSTAT ALCANTARA-URHEILUISTUIMET* DE+WL3 XE MUSTAT ALCANTARA-URHEILUISTUIMET* CE+WL3 St MUSTAT NAHKAVERHOILLUT URHEILUISTUIMET* DE+WL1 XE MUSTAT NAHKAVERHOILLUT URHEILUISTUIMET* CE+WL1 St TECHNY BLACK -KANGASVERHOILU GE FR
MUSTAT ALCANTARA-URHEILUISTUIMET* GE+WL3 FR MUSTAT NAHKAVERHOILLUT URHEILUISTUIMET* AD+WL1 XP MUSTAT NAHKAVERHOILLUT URHEILUISTUIMET* GE+WL1 FR GERME STANDARD KANGASVERHOILLUT URHEILUISTUIMET AD XP Reference /R/ Style /St/ Xcellence /XE/ FR /FR/ X-PERIENCE /XP/ Vaki Lisävaruste RUSKEAT ALCANTARA-URHEILUISTUIMET* AD+WL3 XP *Osa materiaaleista nahkajäljitelmää Kuvissa istuinverhilut. Sisätiljen eri väriyhdistelmät näet autnrakennussivustltamme: www.seat.fi.
MOOTTORIT LEON BENSIINI Reference Style Xcellence FR 1.4 TGI 110 hv (81 kw) Start/Stp 1.4 TGI 110 hv (81 kw) DSG Start/Stp 1.0 EcTSI 115 hv (85 kw) Start/Stp Ecmtive 1.0 EcTSI 115 hv (85 kw) DSG Start/Stp Ecmtive 1.4 EcTSI 150 hv (110 kw) Start/Stp 1.4 EcTSI 150 hv (110 kw) DSG Start/Stp 1.8 TSI 180 hv (132 kw) DSG Start/Stp DIESEL Reference Style Xcellence FR 1.6 TDI CR 115 hv (85 kw) Start/Stp 1.6 TDI CR 115 hv (85 kw) DSG Start/Stp 2.0 TDI CR 150 hv (110 kw) Start/Stp 2.0 TDI CR 150 hv (110 kw) DSG Start/Stp 2.0 TDI CR 184 hv (135 kw) DSG Start/Stp LEON SC BENSIINI Reference Style FR 1.4 EcTSI 150 hv (110 kw) Start/Stp 1.4 EcTSI 150 hv (110 kw) DSG Start/Stp 1.8 TSI 180 hv (132 kw) Start/Stp 1.8 TSI 180 hv (132 kw) DSG Start/Stp
LEON ST BENSIINI Reference Style Xcellence FR 1.4 TGI 110 hv (81 kw) Start/Stp 1.4 TGI 110 hv (81 kw) DSG Start/Stp 1.0 EcTSI 115 hv (85 kw) Start/Stp Ecmtive 1.0 EcTSI 115 hv (85 kw) DSG Start/Stp Ecmtive 1.4 EcTSI 150 hv (110 kw) Start/Stp 1.4 EcTSI 150 hv (110 kw) DSG Start/Stp 1.8 TSI 180 hv (132 kw) DSG Start/Stp DIESEL Reference Style Xcellence FR 1.6 TDI CR 115 hv (85 kw) DSG Start/Stp 2.0 TDI CR 150 hv (110 kw) Start/Stp 2.0 TDI CR 150 hv (110 kw) DSG Start/Stp 2.0 TDI CR 150 hv (110 kw) Start/Stp 4Drive 2.0 TDI CR 150 hv (110 kw) DSG Start/Stp 4Drive 2.0 TDI CR 184 hv (135 kw) DSG Start/Stp LEON X-PERIENCE BENSIINI X-PERIENCE 1.8 TSI 180 hv (132 kw) DSG Start/Stp 4Drive DIESEL X-PERIENCE 2.0 TDI CR 150 hv (110 kw) Start/Stp 4Drive 2.0 TDI CR 150 hv (110 kw) DSG Start/Stp 4Drive 2.0 TDI CR 184 hv (135 kw) DSG Start/Stp 4Drive
VAKIOVARUSTEET Len ja Len ST TURVALLISUUS Reference Style Xcellence FR 6 turvatyynyä (2 edessä + 2 sivuturvatyynyä + 2 turvaverha) Etuistuimien turvavyön muistutus 4 isofix-lastenistuinten kiinnityspistettä (2 takaistuimella) 2 Tp Tether -kiinnityspistettä takaistuimilla Mnitörmäysjarrutus (Autmatic Pst-Cllisin Braking System) Frnt Assist -ympäristönvalvntajärjestelmä ASR + ABS ESC + rengaspainevaritin ESC + XDS + rengaspainevaritin + Hill Hld Cntrl -mäkilähtöavustin Sivuturvatyynyt takana XDS + Hill Hld Cntrl -mäkilähtöavustin Etumatkustajan turvatyynyn piskytkentä Plviturvatyyny edessä kuljettajalla Safety Pack: turvavyön muistutus edessä ja takana + kuljettajan väsymyksen tunnistusjärjestelmä Mukautuva vakinpeudensäädin (ACC) sis. autmaattinen hätäjarrutustimint (Frnt Assist), jalankulkijan tunnistusjärjestelmä (Pedestrian Prtectin) + Stp&G (vain DSG-vaihteistn yhteydessä) Teknlgiapaketti 1: Kaukvalavustin ja kaistanpitavustin Teknlgiapaketti 2: sis. Teknlgiapaketti 1 + Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä Varashälytin Teknlgiapaketti 3 (vain DSG): sis. Teknlgiapaketti 1 + Mukautuva vakinpeudensäädin, Autmaattinen hätäjarrutustimint (Frnt Assist), jalankulkijan tunnistusjärjestelmä (Pedestrian Prtectin) + Stp&G + ruuhka-avustin (Traffic Jam Assist) + Hätätilanneavustin (Emergency Assist) Teknlgiapaketti 4 (vain DSG): sis. Teknlgiapaketti 2: Kaukvalavustin ja kaistan- pitavustin & Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä + Mukautuva vakinpeudensäädin, Autmaattinen hätäjarrustustimint (Frnt Assist), jalankulkijan tunnistusjärjestelmä (Pedestrian Prtectin) + Stp&G + ruuhka-avustin (Traffic Jam Assist) + Hätätilanneavustin (Emergency Assist) Kevytmetallivanteet Design 16" 30/1 + renkaan paikkausaine ja kmpressri Kevytmetallivanteet Design 16" 30/2 + renkaan paikkausaine ja kmpressri Kevytmetallivanteet Dynamic 17" 30/1 + renkaan paikkausaine ja kmpressri Kevytmetallivanteet Perfrmance 18" 30/1 + renkaan paikkausaine ja kmpressri Krin väriset ulksivupeilit ja venkahvat Piilltettu pakputki Kaksispakputki Mukavuusjusitus FR-jusitus Krmin värinen etusäleikön kehys FR-puskurit Kiiltävän mustat B- ja C-pilarit Plttaineluukku liitetty keskuslukitukseen ULKOPUOLI Reference Style Xcellence FR FR-lg tavaratilan luukussa Krmin väriset sivuikkuniden kehyslistat Tilapäinen varapyörä Vetkukun esiasennus Tehdasasennettu vetkukku Tummennetut takasivuikkunat ja takalasi Exterir Chrmed pack: sis. Krmin väriset sivuikkuniden kehyslistat Vakivaruste Lisävaruste Ei saatavana
ULKOPUOLI Reference Style Xcellence FR Climatrnic-kaksialueilmastinti & Air Care Halgen-ajvalt & DRL-päiväajvalt Halgen-ajvalt & LED DRL-päiväajvalt Halgen-takavalt LED-etusumuvalt Full LED -takavalt Manual cming & leaving hme -timint Autmatic cming & leaving hme -timint Sähkötimisesti avattavat sivuikkunat edessä ja takana Sähkösäätöiset ja lämmitettävät sivupeilit ELEKTRONIIKKA Reference Style Xcellence FR Sähkösäätöiset, lämmitettävät ja sähköisesti sisäänpäin taittuvat ulksivupeilit. 12 V -pistke edessä Lukuvalt edessä & tavaratilan val, hansikaslker ei valaistu LED-sisävalpaketti: sis. LED-valt: Lukuvalt edessä ja takana, tunnelmavalaistus, valaistu meikkipeili, jalkatilan valaistus, tavaratilan val Valaistu hansikaslker Vaihtsusitusnäyttö Keskuslukitus + kaksi taitettavaa avainta kauk-hjuksella & takaluukun lukituksen etäavaus/-lukitus (3 nappia) Kessy (avaimetn vien lukitus ja lukituksen avaus sekä käynnistys) Basic 3.5" -mnitiminäyttö ajtietkneella (CNG- ja DSG-mttreiden yhteydessä - Med 3.5" Mnchrme TFT-mnitiminäyttö ajtietkneella) Med 3.5" Mnchrme TFT-mnitiminäyttö ajtietkneella Vakinpeudensäädin Pysäköintiutka takana SEAT Drive Prfile: Ohjaustuntuma + Kaasuplkimen tuntuma + Vaihteistn hjelma (vain DSG) Media System Clur: 5" värillinen ksketusnäyttö + Äänentist: MP3/WMA + Liitännät: USB/SD-krtti/ Bluetth (puheluiden & musiikin tist)/aux-in + 6 kaiutinta Dynamic & Cmfrt Pack: sis. Mukautuva alustansäätö (DCC) + Prgressiivinen hjaus + Sprt-HMI Pysäköintitutka takana Pysäköintitutka edessä ja takana + OPS Peruutuskamera Ilmastinti, manuaalinen Sähköisesti avattavat takasivuikkunat Sähkösäätöinen kuljettajan istuin ilman muistitiminta Media System Tuch: 5" Mnchrme-ksketusnäyttö + Äänentist: MP3/WMA + Liitännät: USB/SD-krtti/AUX-in + 4 kaiutinta Media System Plus: 8" ksketusnäyttö + Äänentist: MP3/WMA + Liitännät: 2 USB (Apple chip)/sd-krtti/cd/ AUX-in/Bluetth + 8 kaiutinta + Med 3.5" Mnchrme-mnitiminäyttö Navigatin System: 8" ksketusnäyttö + Äänentist: MP3/WMA + Liitännät: 2 USB (Apple chip)/2 SD-krtti/CD/ AUX-in/Bluetth + 8 kaiutinta + Med 3.5" värillinen mnitiminäyttö Navi System Plus: 8" ksketusnäyttö + Äänentist: MP3/WMA + Liitännät: 2 USB (Apple chip)/2 SD-krtti/DVD/ AUX-in/Bluetth (puheluiden & äänen tist)/wlan + 8 kaiutinta + Med 3.5" värillinen mnitiminäyttö + SEAT Full Link + SMS, sähköpsti + Real/3D Navigatin + HDD 10Gb + sisältää kartat SEAT Sund System: sis. 10 kaiutinta
VAKIOVARUSTEET Len ja Len ST ELEKTRONIIKKA Reference Style Xcellence FR DAB - Digital Audi Bradcasting Cartgraphy Eurpe (SD-krtilla, ei Mapcare-päivityksiä) Cartgraphy Eurpe (SD-krtilla, sisältää Mapcare-päivitykset) Cartgraphy Eurpe (sisältää Mapcare-päivitykset) Bluetth (puheluiden & äänen tist) SEAT Full Link: sis. MirrrLink + Apple CarPlay + Andrid Aut Cnnectivity bx (puhelimen langatn lataus) Cnnectivity bx (puhelimen langatn lataus) Navigatin System Plus -järjestelmälle Kessy (avaimetn vien lukitus ja lukituksen avaus sekä käynnistys), My Beat ilman Safe-timinta Kessy (avaimetn vien lukitus ja lukituksen avaus sekä käynnistys) + My Beat Safe-timinnlla Cnvenience Pack: sis. Autmaattisesti himmentyvä taustapeili, sadetunnistin, valtunnistin + Autmaattinen Cming & Leaving Hme -timint Lämmitettävät ulksivupeilit Lämmitettävät ja sisäänpäin taittuvat ulksivupeilit Winter Pack: Lämmitettävät etuistuimet, etuvaljen pesurit, pesunesteen lämmitys & lämmitetyt ulksivupeilit (Len ST Ecmtivessa ei etuvaljen pesureita) Climatrnic-kaksialueilmastinti & Air Care Halgen-ajvalt & LED-DRL-päiväajvalt Halgen-sumuvalt edessä kulmavaltiminnlla SEAT Full LED: sis. LED-ajvalt + LED DRL -päiväajvalt & SEAT LED Highway Assist + LED-sumuvalt edessä + Full LED -takavalt (sis. rekisterikilven LED-valaistus) SISÄTILAT Reference Style Xcellence FR Cmfrt-istuimet edessä (kangasverhilu) Urheiluistuimet edessä (Xcellence kangas/keinnahkaverhilu, saumatikkauksilla) Urheiluistuimet edessä (Black Clth FR -kangas/keinnahkaverhilu punaisilla saumatikkauksilla) Musta sisutus Style Black/Dark grey -sisustus Xcellence Black/Ice Metal -sisustus FR Black/Black glssy -sisustus Kuljettajanistuimen krkeudensäätö Kuljettajan ja etumatkustajan istuimien krkeudensäätö Niskatuet edessä (WOKS) + 3 niskatukea takana 1/3 & 2/3 -sassa alas kaadettava takaistuimen selkänja Kuljettajan ja etumatkustajan häikäisysujat, kannelliset meikkipeilit, kuljettajalla krttitasku Kuljettajan ja etumatkustajan häikäisysujat, kannelliset valaistut meikkipeilit, kuljettajalla krttitasku Matala keskiknsli Manuaalinen käsijarru Krkea keskiknsli (integritu säilytyslker ja mukiteline + ilmastinnin suuttimet takana), keskikyynärnja etuistuimien välissä EPB-sähköinen käsijarru Servtrnic-sähköinen hjaustehstin Muvipintainen hjauspyörä (PUR) (DSG-mttrien yhteydessä mnitimihjauspyörä) Nahkaverhiltu mnitimihjauspyörä ja vaihdekepin nuppi Xcellence design -nahkaverhiltu mnitimihjauspyörä ja vaihdekepin nuppi FR design -nahkaverhiltu mnitimihjauspyörä ja vaihdekepin nuppi Vakivaruste Lisävaruste Ei saatavana
SISÄTILAT Reference Style Xcellence FR Kuljettajan ja etumatkustajan istuimien ristiselän tuen säätö Kiinnityslenkit tavaratilassa Tavaratilan rullaverh (Len ST) Säilytyslker kuljettajan istuimen alla Sisätiljen krmipaketti Sisätiljen krmipaketti kristepaneeleilla Säilytystaskut etuistuimien selkänjien takana Mnivärinen LED-valaistus vipaneeleissa Säilytystilapaketti Keskikyynärnja takaistuimella (Len) Keskinkyynärnja takaistuimella (Len ST) Musta sisäkatn verhilu Tavaratilan kaksisphja (vakina Len ST) Kuljettajan istuimen ristiselän tuen säätö Leather Black -urheiluistuimet/musta sisustus + krkeuden & ristiselän tuen säätö edessä + säilytystaskut etuistuimien selkänjien takana + säilytyslaatikk etuistuimien alla + kyynärnja takana (5D- & SC-mallit, ST: vakina)], Style-mallissa myös Interir Design Pack Sähkösäätöinen kuljettajan istuin (krkeus, etäisyys, kallistus ja ristiselkä) ei muistitiminta Alcantara Black -urheiluistuimet/musta sisustus: sis. krkeuden & ristiselän tuen säätö edessä + säilytystaskut etuistuimien selkänjien takana + säilytyslaatikk etuistuimien alla + käsinja takana (5D- & SC -mallit, ST: vakina), Style-mallissa myös Interir Design Pack Etumatkustajan istuimen krkeudensäätö Vaihteenvalitsimet hjauspyörässä (DSG-mallit) Alumiiniset Xcellence-kynnyslistat etuvissa Alumiiniset FR-kynnyslistat etuvissa Mnitimihjauspyörä PUR (MuFu)
VAKIOVARUSTEET Len SC TURVALLISUUS FR 6 turvatyynyä (2 edessä + 2 sivuturvatyynyä + 2 turvaverha) Etuistuimien turvavyön muistutus 4 isofix-lastenistuinten kiinnityspistettä (2 takaistuimella) 2 Tp Tether -kiinnityspistettä takaistuimilla Etumatkustajan turvatyynyn piskytkentä Plviturvatyyny edessä kuljettajalla Safety Pack: turvavyön muistutus edessä ja takana + kuljettajan väsymyksentunnistusjärjestelmä Mnitörmäysjarrutus (Autmatic Pst-Cllisin Braking System) Frnt Assist -ympäristönvalvntajärjestelmä ASR + ABS ESC + XDS + Rengaspaineen valvntajärjestelmä + Hill Hld Varashälytin Pysäköintitutka takana Pysäköintitutka edessä ja takana + OPS Peruutuskamera Teknlgiapaketti 1: Kaukvalavustin ja kaistanpitavustin Teknlgiapaketti 2: sis. Teknlgiapaketti 1 + Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä Mukautuva vakinpeudensäädin (ACC) sis. autmaattinen hätäjarrutustimint (Frnt Assist), jalankulkijan tunnistusjärjestelmä (Pedestrian Prtectin) + Stp&G (vain DSG-vaihteistn yhteydessä) Teknlgiapaketti 3 (vain DSG): sis. Teknlgiapaketti 1 + Mukautuva vakinpeudensäädin, Autmaattinen hätäjarrutustimint (Frnt Assist), jalankulkijan tunnistusjärjestelmä (Pedestrian Prtectin) + Stp&G + ruuhka-avustin (Traffic Jam Assist) + Hätätilanneavustin (Emergency Assist) Teknlgiapaketti 4 (vain DSG): sis. Teknlgiapaketti 2: Kaukvalavustin ja kaistan- pitavustin & Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä + Mukautuva vakinpeudensäädin, Autmaattinen hätäjarrustustimint (Frnt Assist), jalankulkijan tunnistusjärjestelmä (Pedestrian Prtectin) + Stp&G + ruuhka-avustin (Traffic Jam Assist) + Hätätilanneavustin (Emergency Assist) Dynamic & Cmfrt Pack: sis. Mukautuva alustan säätö (DCC) + Prgressiivinen hjaus + Sprt-HMI ULKOPUOLI FR Kevytmetallivanteet Perfrmance 18" 30/1 + Renkaan paikkaussarja Vetkukun esiasennus Tehdasasennettu vetkukku Tilapäinen varapyörä Krin väriset ulksivupeilit ja venkahvat Kaksispakputki FR-jusitus Krmin värinen etusäleikön kehys Erikispuskurit Kiiltävän mustat B- ja C-pilarit Plttaineluukku liitetty keskuslukitukseen FR-lg tavaratilan luukuussa Alumiinipintainen FR-kynnyslista etuvissa Vakivaruste Lisävaruste Ei saatavana
ELEKTRONIIKKA FR Climatrnic-kaksialueilmastinti + Air Care LED-sumuvalt edessä Full LED -takavalt (sis. LED-rekisterikilven val) SEAT Full LED: LED-ajvalt edessä + LED DRL -päiväajvalt & SEAT LED Highway Assist + LED-sumuvalt edessä + Full LED -takavalt (sis. LED-rekisterikilven val) Cming & leaving hme -timint Sähköisesti avattavat sivuikkunat edessä Easy Entry Kessy (avaimetn vien lukitus ja lukituksen avaus sekä käynnistys) + My Beat ilman Safe-timinta Kessy (avaimetn vien lukitus ja lukituksen avaus sekä käynnistys) + My Beat Safe-timinnlla Sähköisesti säädettävät, lämmitettävät, sisäänpäin taittuvat ulksivupeilit. Sähköisesti avattava kattluukku SEAT Full Link: MirrrLink + Apple Car Play + Andrid Aut SEAT Sund System, 10-kaiutinta DAB - Digital Audi Bradcasting Cnnectivity bx (puhelimen langatn lataus) Cnnectivity bx (puhelimen langatn lataus), Navigatin System Plus -yhteydessä 12 V -ulstul edessä Vaihtsusitusnäyttö Lukuvalt edessä ja takana, tunnelmavalaistus, tavaratilan valaistus, valaistu jalkatila edessä, valaistu hansikaslker Cnvenience Pack: Autmaattisesti himmentyvä taustapeili, sade- ja valntunnistin + Autmatic cming & leaving hme -timint Bluetth (puheluiden ja äänen tist) Keskuslukitus + kaksi taitettavaa avainta kauk-hjauksella & takaluukun lukituksen etäavaus/-lukitus (3 nappia) Med 3.5" Mnchrme TFT-mnitiminäyttö ajtietkneella Vakinpeudensäädin SEAT Drive Prfile: Ohjaustuntuma + Kaasuplkimen tuntuma + Vaihteistn hjelma (vain DSG) Media System Plus: 8" ksketusnäyttö + Äänentist: MP3/WMA + Liitännät: 2 USB (Apple chip)/sd-krtti/cd/aux-in/ Bluetth + 8 kaiutinta + Med 3.5" mnchrme-mnitiminäyttö Navigatin System: 8" ksketusnäyttö + Äänentist: MP3/WMA + Liitännät: 2 USB (Apple chip)/2 SD-krtti/CD/AUX-in/ Bluetth + 8 kaiutinta + Med 3.5" värillinen mnitiminäyttö Navi System Plus: 8" ksketusnäyttö + Äänentist: MP3/WMA + Liitännät: 2 USB (Apple chip)/2 SD-krtti/DVD/AUX-in/ Bluetth (puheluiden & äänen tist)/wlan + 8 kaiutinta + Med 3.5" värillinen mnitiminäyttö + SEAT Full Link + SMS, sähköpsti + Real/3D Navigatin + HDD 10Gb + sisältää kartat Cartgraphy Eurpe (SD-krtilla, ei Mapcare-päivityksiä) Cartgraphy Eurpe (SD-krtilla, sisältää Mapcare-päivitykset) Cartgraphy Eurpe (sisältää Mapcare-päivitykset) Winter Pack: Lämmitettävät etuistuimet, etuvaljen pesurit, pesunesteen lämmitys & lämmitetyt ulksivupeilit
VAKIOVARUSTEET Len SC SISÄTILAT FR Urheiluistuimet edessä (Mustat kangas/nahkajäljitelmä FR-istuimet punaisilla saumatikkauksilla) FR Black/Black glssy -sisustus Leather Black -urheiluistuimet/musta sisustus + krkeuden & ristiselän tuen säätö + säilytys- taskut etuistuimien selkänjien takana + säilytyslaatikk etuistuimien alla + käsinja takana (5D- & SC-mallit, ST: vakina) Alcantara Black -urheiluistuimet/musta sisustus: sis. krkeuden & ristiselän tuen säätö + säilytystaskut etuistuimien selkänjien takana + säilytyslaatikk etuistuimien alla + käsinja takana (5D- & SC -mallit, ST: vakina) Etuistuimien krkeudensäätö Niskatuet edessä (WOKS) + 3 niskatukea takana 1/3 & 2/3 -sassa alas kaadettava takaistuimen selkänja Kuljettajan ja etumatkustajan häikäisysujat, kannelliset valaistut meikkipeilit, kuljettajalla krttitasku Keskikyynärnja takaistuimella Musta sisäkatn verhilu Vaihteenvalitsimet hjauspyörässä (DSG-mallit) Tavaratilan kaksisphja Säilytystilapaketti Krkea keskiknsli (integritu säilytyslker ja mukiteline + ilmastinnin suuttimet takana), keskikyynärnja etuistuimien välissä EPB-sähköinen käsijarru Servtrnic-sähkötiminen hjaustehstin Nahkaverhiltu FR-hjauspyörä ja vaihteenvalitsimen nuppi + Mnitimihjauspyörä Sidntalenkit tavaratilassa Tummennetut takasivulasit ja takalasi Etuistuimien ristiselän tuen säätö Säilytyslaatikk kuljettajan istuimen alla Sisätiljen krmipaketti kristepaneeleilla Säilytystaskut etuistuimien selkänjien takana Mnivärinen vipaneelien LED-valaistus Vakivaruste Lisävaruste Ei saatavana
VAKIOVARUSTEET Len X-PERIENCE TURVALLISUUS X-PERIENCE 6 turvatyynyä (2 edessä + 2 sivuturvatyynyä + 2 turvaverha) Etuistuimien turvavyön muistutus 4 isofix-lastenistuinten kiinnityspistettä (2 takaistuimella) 2 Tp Tether -kiinnityspistettä takaistuimilla Mnitörmäysjarrutus (Autmatic Pst-Cllisin Braking System) ASR + ABS ESC + XDS + rengaspainevaritin + Hill Hld Cntrl -mäkilähtöavustin Sivuturvatyynyt takana Etumatkustajan turvatyynyn piskytkentä Plviturvatyyny edessä kuljettajalla Safety Pack: turvavyön muistutus edessä ja takana + kuljettajan väsymyksentunnistusjärjestelmä Varashälytin ULKOPUOLI X-PERIENCE Kevytmetallivanteet X-PERIENCE 17" + Renkaan paikkaussarja ja kmpressri (ei saatavana 2.0 TDI 150 hv- ja 2.0 TDI 184 hv -mttrien yhteydessä) Krin väriset ulksivupeilit ja venkahvat Krmin värinen kaksispakputki Mustat kattkaiteet Krkeampi jusitus Krmin värinen etusäleikön kehys Kiiltävän mustat B- ja C-pilarit Plttaineluukku liitetty keskuslukitukseen X-PERIENCE-puskurit edessä ja takana Alumiinin väriset X-PERIENCE-kynnyslistat edessä X-PERIENCE-lg tavaratilan luukussa Takaspileri Krmin värinen lastausaukn sujus Vetkukun esiasennus Tehdasasennettu vetkukku Panrama-kattluukku Tummennetut takasivuikkunat ja takalasi Krmin väriset kattkaiteet Tilapäinen varapyörä (vakina 1.8 TSI ja 2.0 TDI) Lämmitettävät ulksivupeilit Lämmitettävät ja sisäänpäin taittuvat ulksivupeilit. SEAT Drive Prfile (vain 1.8 TSI DSG ja 2.0 TDI 135 kw/184 hv DSG): Ohjaustuntuma + Kaasuplkimen tuntuma + Vaihteistn hjelma + Mukautuva alustansäätö (DCC) Vakinpeudensäädin Halgen-ajvalt + LED DRL -päiväajvalt Vakivaruste Lisävaruste Ei saatavana ELEKTRONIIKKA X-PERIENCE Halgen-sumuvalt edessä kulmavaltiminnlla Halgen-takavalt SEAT Full LED: sis. LED-ajvalt + LED DRL -päiväajvalt & SEAT LED Highway Assist + LED-sumuvalt edessä + Full LED -takavalt (sis. rekisterikilven LED-valaistus) Cming & leaving hme -timint Sähköisesti avattavat sivuikkunat edessä ja takana 14 SEAT DRIVE PROFILE saatavana vain 1.8 TSI 180 hv DSG 4Drive & 2.0 TDI 184 hv DSG 4Drive -malleihin.
ELEKTRONIIKKA X-PERIENCE Sähkösäätöiset ja lämmitettävät ulksivupeilit 12 V -ulstul edessä LED-sisävalpaketti: sis. LED-valt: Lukuvalt edessä ja takana, tunnelmavalaistus, valaistu meikkipeili, jalkatilan valaistus, tavaratilan val Valaistu hansikaslker Vaihtsusitusnäyttö Keskuslukitus + kaksi taitettavaa avainta kauk-hjuksella & takaluukun lukituksen etäavaus/-lukitus (3 nappia) Med 3.5" Mnchrme TFT-mnitiminäyttö ajtietkneella Vakinpeudensäädin Frnt Assist -ympäristönvalvntajärjestelmä: sis. autmaattinen hätäjarrutustimint kaupunkiliikenteessä Mukautuva vakinpeudensäädin (ACC): sis. Autmaattinen hätäjarrutus kaupunkiliikenteessä (Frnt Assist), jalankulkijan tunnistusjärjestelmä (Pedestrian Prtectin) + Stp&G (vain DSG) Teknlgiapaketti 1: Kaukvalavustin ja kaistanpitavustin Teknlgiapaketti 2: sis. Teknlgiapaketti 1 + Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä Teknlgiapaketti 3 (vain DSG): sis. Teknlgiapaketti 1 + Mukautuva vakinpeudensäädin, Autmaattinen hätäjarrutustimint (Frnt Assist), jalankulkijan tunnistusjärjestelmä (Pedestrian Prtectin) + Stp&G + ruuhka-avustin (Traffic Jam Assist) + Hätätilanneavustin (Emergency Assist) + Traffic Jam Assist + Emergency Assist Teknlgiapaketti 4 (vain DSG): sis. Teknlgiapaketti 2: Kaukvalavustin ja kaistan- pitavustin & Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä + Mukautuva vakinpeudensäädin, Autmaattinen hätäjarrustustimint (Frnt Assist), jalankulkijan tunnistusjärjestelmä (Pedestrian Prtectin) + Stp&G + ruuhka-avustin (Traffic Jam Assist) + Hätätilanneavustin (Emergency Assist) Pysäköintitutka takana Pysäköintitutkat edessä ja takana + OPS Peruutuskamera Climatrnic-kaksialueilmastinti + Air Care Sähköisesti avattavat sivuikkunat takana Sähkösäätöinen kuljettajan istuin (krkeus, pituus, kallistus ja ristiselkä) ei muistitiminta Media System Plus: 8" ksketusnäyttö + Äänentist: MP3/WMA + Liitännät: 2 USB (Apple chip) /SD-krtti/CD/AUX-in/Bluetth + 8 kaiutinta + Med 3.5" -mnitiminäyttö Navigatin System: 8" ksketusnäyttö + Äänentist: MP3/WMA + Liitännät: 2 USB (Apple chip)/2 SD-krtti/CD/AUX-in/Bluetth + 8 kaiutinta + Med 3.5" värillinen mnitiminäyttö Navi System Plus: 8" ksketusnäyttö + Äänentist: MP3/WMA + Liitännät: 2 USB (Apple chip)/2 SD-krtti/DVD/AUX-in/Bluetth (puheluiden & äänen tist)/ WLAN + 8 kaiutinta + Med 3.5" värillinen mnitiminäyttö + SEAT Full Link + SMS, sähköpsti + Real/3D Navigatin + HDD 10Gb + sisältää kartat SEAT Sund System, 10 kaiutinta DAB - Digital Audi Bradcasting Cartgraphy Eurpe (SD-krtilla, ei Mapcare-päivityksiä) Cartgraphy Eurpe (SD-krtilla, sisältää Mapcare-päivitykset) Cartgraphy Eurpe (sisältää Mapcare-päivitykset) Bluetth (puheluiden & äänen tist) SEAT Full Link: sis. MirrrLink + Apple CarPlay + Andrid Aut Cnnectivity bx (puhelimen langatn lataus) Cnnectivity bx (puhelimen langatn lataus) Navigatin System Plus -järjestelmälle Kessy (avaimetn vien lukitus ja lukituksen avaus sekä käynnistys), My Beat ilman Safe-timinta Kessy (avaimetn vien lukitus ja lukituksen avaus sekä käynnistys), My Beat Safe-timinnlla Cnvenience Pack: Autmaattisesti himmentyvä taustapeili, sade- ja valntunnistin + Autmatic cming & leaving hme -timint Winter Pack: Lämmitettävät etuistuimet, etuvaljen pesurit, pesunesteen lämmitys & lämmitetyt ulksivupeilit Vaki Lisävaruste Ei saatavana 14 SEAT DRIVE PROFILE saatavana vain 1.8 TSI 180 hv DSG 4Drive & 2.0 TDI 184 hv DSG 4Drive -mttrien yhteydessä
VAKIOVARUSTEET Len X-PERIENCE SISÄTILAT X-PERIENCE Climatrnic-kaksialueilmastinti + Air Care Urheiluistuimet edessä (X-PERIENCE kangas/nahkajäljitelmäverhilu ransseilla saumjen tikkauksilla) X-PERIENCE-sisustus Etuistuimien krkeudensäätö Niskatuet edessä (WOKS) + 3 niskatukea takana 1/3 & 2/3 -sassa alas kaadettava takaistuimen selkänja ja kyynärnja keskellä Kuljettajan ja etumatkustajan häikäisysujat, kannelliset meikkipeilit, kuljettajalla krttitasku Tavaratilan rullaverh 12 V -ulstul Krkea keskiknsli (integritu säilytyslker ja mukiteline + ilmastinnin suuttimet takana), keskikyynärnja etuistuimien välissä Sähköinen käsijarru (EPB) Servtrnic-sähköinen hjaustehstin Nahkaverhiltu X-PERIENCE-mnitimihjauspyörä ja vaihteenvalitsimen nuppi Tavaratilan kaksisphja Vaihteenvalitsimet hjauspyörässä (DSG-mallit) Aurinkverht takasivuikkunissa Takaistuimien kaat tavaratilasta käsin Etuistuimien ristiselän tuen säätö Säilytyslaatikk kuljettajan istuimen alla Sisätiljen krmipaketti Säilytystaskut etuistuimien selkänjien takana Säilytystilapaketti Keskikyynärnja takana Tavaraverkk tavaratilassa Mustat nahkaverhillut urheiluistuimet + musta sisustus + krkeuden & ristiselän tuen säätö edessä + Säilytyslaatikk etuistuimien alla Mustat Alcantara-urheiluistuimet (XPERIENCE ruskeat istuimet & sisustus), musta sisustus: sis. krkeuden & ristiselän tuen säätö edessä + Säilytyslaatikk etuistuimien alla Matkustajan istuimen krkeuden säätö edessä Vaki Lisävaruste Ei saatavana
SEAT n situtunut jatkuvan tutekehityksen plitiikkaan. Sen vuksi me pidätämme ikeuden tehdä muutksia väreihin, versiihin ja hintihin. Siksi tämän esitteen tiedt vat lähinnä suuntaa-antavia. Samalla, kun SEAT panstaa jatkuvasti varmistaakseen sen, että versit vat yhteneviä tämän julkaisun (1.1.2017) kanssa, sinun n hyvä varmistaa viimeisin tiet valtuutetulta SEAT-myyjältäsi. Paintekniikasta jhtuen esimerkiksi värit vivat hienisesti piketa esitteen väreistä, samin materiaalien ulknäkö. Olemme suunnitelleet tämän autn kaikkine alkuperäisine sineen ja varasineen siten, että se täyttää kaikki laissa annetut asetukset sekä ympäristövaikutusten minimiehdt kierrätettyjen ja kierrätettäviä materiaalien käyttämisestä. Nämä määrät vat sellaisia, että saavutetaan ympäristön kannalta susiteltava kierrättämisen ja kuluttamisen tasapain sekä ympäristön humiiva laatu. 1/2017. seat.fi