DESIGN & PRINT AWARDS 2011 KILPAILU RATKAISTU Antalis Oy:n Design & Print Awards kilpailussa palkittiin jälleen voittajatyöt. Vuonna 2011 kilpailuun sai osallistua kaikilla graafisilla papereilla viiteen eri sarjaan: Vuoden vuosikertomus, Vuoden asiakaslehti, Vuoden painotyö, Vuoden kirja ja aivan uutena sarjana Vuoden printtisuora. Jokaisesta sarjasta valittiin kolme parasta. Näistä valittiin vielä koko Design & Print Awards 2011 -kilpailun paras painotyö, jonka tekijätiimi sai pääpalkintona opintomatkan paperitehtaalle Eurooppaan. Tällä kertaa sinne pääsee Ars11-näyttelyopas - kirjasen tekijätiimi. Kaiken kaikkiaan kilpailuun osallistui 304 kpl työtä jakautuen kilpailusarjoittain seuraavasti: Vuoden vuosikertomus Vuoden asiakaslehti Vuoden painotyö Vuoden kirja Vuoden printtisuora 59 kpl 38 kpl 136 kpl 56 kpl 15 kpl Tuomariston mielestä erityisesti Vuoden kirja -sarja oli tänä vuonna laadukas. Loppusuoran työt oli helppo löytää kaikista sarjoista, mutta kolmen parhaan järjestyksessä vaadittiin tarkempaa pohdintaa. Tuomaristoon kuuluivat: Markus Itkonen, Graafinen suunnittelu Markus Itkonen Oy Arja Karhumaa, AMA Design Kaj Martin, Amos Anderson taidemuseo Marcus Merkl, Mainostoimisto Convoy Oy Maria Mroue, Suomen Messut Oy a n t a l i s. f i
PALKITUT TYÖT Vuoden vuosikertomus 1. sija: Konstsam Tilaaja: Konstsamfundet / Kaj-Gustaf Bergh, Helena Blomqvist Suunnittelu: Jaagon / Olav S. Melin, Ben Fernström, Jenni Signell, Saara Fernström Valokuvaaja: Jani Laukkanen Kirjapaino: Oy Nordprint Ab / Janne Nyström Perustelut: Virkistävän erilainen ja helposti lähestyttävä. Käteenkäypä. Vahvat, lämminsävyiset kuvat. 2. sija: Helsingin Sanomain Säätiön vuosikertomus Tilaaja: Helsingin Sanomain Säätiö / Heleena Savela, Ulla Koski Suunnittelu: PenttiPulkkaNieminen / Johannes Nieminen Kirjapaino: Aldus Oy / Juhani Saloranta Perustelut: Yksinkertaisen kauniit tekstisivut, joissa on luotettu huolitellun klassisen typografian voimaan. Voisin jopa lukea, kuului eräs kehuva arvio. Julkaisun loppuosan kuvaliite eri paria, mikä hämmensi ja jakoi mielipiteitä. 3. sija: FIM vuosikertomus Tilaaja: FIM / Anssi Partanen, Kirsi Luomaranta, Monica Grims Suunnittelu: Skandaali / Jari Aalto-Setälä, Markku Karvonen, Mikko Mattila, Marcus Merkl, Satu Taipola Valokuvaaja: Emil Bertell Kirjapaino: Edita Prima Oy / Eija Aittolahti, Tapani Aimola Perustelut: Kaunis, ehjä ja erottuva retrohenkinen kokonaisuus. Sympaattisessa sidosasussa vanhojen koulukirjojen tyyliä. Vuoden asiakaslehti 1. sija: Huili Tilaaja: Kraft & Kultur / Sara Eklund, Riikka Suominen, Elina Venesmäki, Antti Kiuru Suunnittelu: Kasino Creative Studio / Pekka Toivonen Kirjapaino: Art-Print Oy / Kimmo Peränen Perustelut: Leikkisyydessään piristävä asiakaslehtien joukossa. Graafisten elementtien ylenpalttinen määrä herätti keskustelua. 2. sija: Patria Tilaaja: Patria-konserni / Birgitta Selonen Suunnittelu: Otavamedia Asiakasviestintä / Petteri Pohjonen, Linda Halenius, Vesa Koskelainen, Jani Koivunen Kirjapaino: Newprint Oy / Eeva Aaltonen Perustelut: Graafisesti omanlaisensa vankka tyyli, joka sopii järeään aihemaailmaan. Taitto huolellista ja noudattaa tarkoin omaa tyyliään. Erityiskiitos tarkasti suunnitellusta kansi-layoutista.
3. sija: Niki Tilaaja: Oy Sinebrychoff Ab / Marja-Liisa Weckström Suunnittelu: Viestintätoimisto Pohjoisranta Oy / Kirsi Blom, Jarno Forssell, Kaisa-Leena Laine Valokuvaaja: Petri Juntunen Kirjapaino: Libris Oy / Petri Rantanen Perustelut: Erottui raikkaudellaan. Elämänmyönteinen, sympaattiset fontit. Eri aukeamien välillä laatueroja. Vuoden painotyö 1. sija: Ars11-näyttelyopas Tilaaja: Kiasma / Sanna Hirvonen Suunnittelu: Such Design Studio Oy / Aki Suvanto Kirjapaino: Art-Print Oy / Sointu Slavov Perustelut: Yksinkertainen ja selkeä julkaisu, juuri sitä mitä näyttelyvieras tarvitsee. Uskaltaa pysyä olennaisessa. Mahtuu taskuun tai käsilaukkuun. Hyvät kartat. Kaiken kaikkiaan kulttuuriteko. Tällaisia tarvitaan enemmän. 2. sija: Subodh Gupta -näyttelyjuliste Tilaaja: Sara Hildénin taidemuseo Suunnittelu: Jari Karppanen Kirjapaino: Libris Oy / Jaana Mäntylä Perustelut: Kiehtova minimalistinen juliste, joka luottaa kuvan ja paperin voimaan. Pehmeästä kuviollisesta paperista ja folioidusta otsikosta syntyy hyvä kontrasti. 3. sija: Artek katalogi Tilaaja: Artek Oy / Anna Vartiainen, Satu Paukkonen Suunnittelu: Studio Emmi / Emmi Salonen Kirjapaino: Uniprint AS / Arvo Kanamäe Perustelut: Esimerkki kauniisti ja tarkasti tehdystä tuoteluettelosta. Artekiin liittyvä funktionaalisuus välittyy julkaisustakin. Ei tarjoa mitään mullistavaa, mutta ei tällaisen käyttöjulkaisun tarvitsekaan. Vuoden kirja 1. sija: Made in Helsinki Tilaaja: Helsingin kaupunginmuseo / Minna Sarantola-Weiss Suunnittelu: Dog Design / Eeva Sivula, Maria Paukkunen Kirjapaino: Aldus Oy / Juhani Saloranta Perustelut: Laadukasta ja varmaa työtä, jonka tyyli säilyy alusta loppuun. Uskottavuus luotu yksinkertaisin keinoin, mutta kiinnostavuus pysyy silti tai ehkä juuri siksi yllä. Miellyttävän pehmeäpintainen paperi sopii mainiosti aihepiiriin, mutta toistaa myös kuvat erinomaisesti.
2. sija: Kaj & Franck Tilaaja: WSOY / Pälvi Kuosmanen Suunnittelu: Such Design Studio Oy / Aki Suvanto, Aleksi Perälä (nyk. Kuokka) Tekstit: Päivi Jantunen Kirjapaino: Kariston Kirjapaino Oy / Markus Ruohonen Perustelut: Graafisesti uudenlainen esitystapa tutusta aihepiiristä. Visuaalisesti kiinnostava, persoonallinen kokonaisuus. Kirjavuudessaan vaativa kuvaaineisto järjestetty hyvin viimeistä painosivua myöten. Tällainen ei synny vähällä vaivalla. 3. sija: Viimeiset vieraat Tilaaja: Maahenki / Liisa Heikkilä-Palo Suunnittelu: Riikka Löytökorpi Kuvankäsittely: Aarnipaja / Petri Kuokka Kirjapaino: Lönnberg Print / Hannu Kotilainen Perustelut: Tunnelmaltaan ehjä ja runollinen. Runsassävyiset, vahvat kuvat ovat tällä paperilla elementissään. Typografia ei täysin tue kokonaisuutta. Vuoden printtisuora 1. sija: Finnmatkat-suora Tilaaja: Finnmatkat / Anu Koskinen; Carat Oy / Marjut Määttä, Ira Vihma Suunnittelu: Orange Advertising Oy / Elina Nurmi, Anki Lahtinen, Michael Dodds, Päivi Muraja Kirjapaino: Libris Oy / Jaana Mäntylä Perustelut: Harvoja tuntoaistiin vetoavia töitä. Palkitaan tehokeinoistaan, joita on käytetty hyvin. Ei lipeä kädestä, sillä alareunassa on hiekkapinta. 2. sija: Seura-lehden suora Tilaaja: Otavamedia / Sanna-Maija Karas Suunnittelu: TBWA/PHS Helsinki / Hilkka Matilainen Kirjapaino: Lönnberg Print / Jorma Leinonen Perustelut: Tämä kaukosäädin, joka vie Seuran kanavalle, on parempi kuin oikeat. Kerrankin tarpeeksi suuret nappulat. Myös graafisesti siisti ja aidonoloinen toteutus. 3. sija: Victorinox Swiss Tool Tilaaja: Mastermark Brands Oy / Matti Häkkinen, Ville Vatola Suunnittelu: Briiffi Oy / Eeva Lappalainen, Johannes Norrman, Pasi Rajahalme, Topi Jokinen Kirjapaino: KMG Printworks / Walter Bertoft Perustelut: Ehjä ja tyylikäs kokonaisuus, joka sopii aiheeseensa. Ei kuitenkaan tarjoa uusia oivalluksia.
Linkki voittajakuviin www.lsb.fi/antalis/designprintawards_cmyk www.lsb.fi/antalis/designprintawards_rgb Lisätietoja Nora Partinen, yhteyspäällikkö, Antalis Oy Puh. (09) 348 300, GSM 050 547 2814 Sähköposti: nora.partinen@antalis.fi