NoPS FC Haka Valkoinen D13 Piiriliigaa, 0-5. D13 Valkoinen jatkoi siitä, mihin Mustat jäivät tiistaina. Nollapeli ja 5 maalia vastustajan verkkoon. 0-5. Here we go again! Peli alkoi hermostuneesti kummaltakin joukkueelta. Tasaisen väännön ja molemminpuolisen tunnustelun jälkeen Haka sai kulmapotkun ajassa 8. Eemil Sillanpää kulmalipulle ja upea kaaripallo suoraan maalin edessä odottaneelle Aapo Skyffe Skaffarille. No, Aapo ei voimia säästellyt edes metrin päästä maaliviivasta, vaan latasi täysillä verkkoon. 0-1. Hieno keskitys, Eemil! Vääntöä jatkettiin. NoPS yritti murtautua keskikenttämme läpi siinä onnistumatta. Loput hoiti puolustus. Sitten alkoivatkin pitkät kaaripallot lentää vastustajan
maalilta kohti Haka-maalia. Pitkä päätyyn ja perään. No problem, Otto, Tomppa ja Eetu hoitaa homman. Ja maalivahdit Vikke ja Lauri loput. Ei tulosta NoPS:ille ja peli kääntyi lopullisesti Hakalle. 24 Mikko Laakso (Veeti Jokio) Ja näin. Peli oli taputeltu. Samalla puoliaika. Toinen puoliaika käyntiin. Peto päästettiin irti. Wili latasi maalin kun peliä käyty 20s Syöttö Miskalta. Eemil täydensi hienon iltansa upealla maalilla ylänurkkaan ajassa 52. Syötön tarjoili Wili. Aapo viimeisteli Akselin syötöstä 0-5 ajassa 54. Hyvin meni pojat. Hieno peli ja pisteet kotiin. Pitää kuitenkin muistaa, että peli kestää 60 min ja ettei tempo saa hidastua vastustajan mukana. Lopputulos siis 0-5 Hakalle. Hyvä pojat! Joukkueen voitto ja pisteet kotiin! Selkeästi joukosta erottuneet pelaajat: Eemil 1+1. Syöttö voittomaaliin ja hieno maali ylänurkkaan. Hyvä, Eemil! Wili 1+1. No comments. Aapo. 2+0. Virtaa siis saatu Espanjan auringosta. Kaikkien on kuitenkin syytä muistaa, että kaikki pelasi hyvin tänään. Kaikki onnistuivat hyvin. Tästä jatketaan, hyvillä mielin ja asenteella!
Haka D12 pojat kovassa seurassa Hyvinkäällä Lauantaina lähdettiin aamulla reissuun pienen jännityksen saattamina, ettei vaan olisi tullut viime hetken sairasteluja kenellekään. Pojat olivatkin yllävän pirteitä aikaisesta lähdöstä huolimatta, ja siellä täällä nautiskeltiin vähän aamupalaleivistä ja mehuista. Saavuimme ajoissa Hyvinkäälle ja ennakkotiedoista tietäen, jouduimme joukkueillamme pelaamaan eri kentillä ja vieläpä samanaikaisesti. Harmiksemme emme siis pystyneet kannustamaan toisiemme, emmekä näkemään toistemme otteluita. Kutsuturnaus alkoi ottelulla oululaista OrPa:aa vastaan. Esimakua saimme heti ottelua ennen, kun vastustajan taustajoukoissa oli vanha pelikaveri Porista, Antti Sumiala. Vaihdoimmekin pari sanaa siinä ennen peliä ja Antti kertoi Helsingistä käsin operoivansa seuran junioreiden hyökkääjiä, välillä ollen aina paikan päällä Oulussa. Maalitekotaitoa siis tuskin puutui näiltä pojilta. Painotimme alkoveryttelyssä, että itse olisimme otteluun hyvin hereillä ja toivoimme vastustajan olevan vielä vähän aamurähmät silmissä. Pojat aloittavatkin pelin erinomaisesti ja Eero teki avausmaalin ansaitusti. Tämän jälkeenkin pojat loivat maalipaikkoja ja 2-0 ei olisi ollut vääryys.
Ensimmäisen puoliajan lopulla sattuikin sitten vääryys ja ottelun tuomari antoi vastustajalle aiheettoman rangaistuspotkun. Tästä vastustaja teki maaliin ja sai otteen peliin. Toinen puoliaika oli vastustajan lähes täydellistä hallintaa ja saimme tuntea vastustaja hyvyyden 6-1 lukemin. Vastassa oli Suomen mittapuun mukaan huippujoukkue, ihan Suomen kärjestä. Antti vielä mainitsi seuralla olevan 7 päätoimista juniorivalmentajaa. Töitä on kovasti tehtävä, jotta saisimme etumatkaa kurottua, mutta peli todisti, että oikealla tiellä olemme. Toisessa pelissä vastaan asettui Honka (Barca). Pojat aloittivat jälleen erittäin vahvasti ja näyttivät, että tänne ollaan tultu voittamaan otteluita eikä vain tunnelmoimaan hyvistä turnausjärjestelyistä. Veikka pamautti meidät erittäin harkitulla sijoituksella 1-0 johtoon. Tämänkin jälkeen pojilla oli runsaasti tilanteita lisämaaleihin. Toisella puoliajalla ottelu tasoittui ja vähän ennen ottelun loppua Eero loukkaantui pahannäköisesti maalintekotilanteessa. Onneksi Eeron kanssa selvittiin säikähdyksellä ja turnauksen ansaittu avausvoitto oli saavutettu. Kolmannessa pelissä kohtasimme Jipon Joensuusta. Jostain syystä pojilta puuttui tästä pelistä tahto voittaa. Tähän varmasti vaikutti jo turnausväsymys ja tunnelautaus purkautui edelliseen voitettuun peliin. Tämä oli turnauksen huonoin ottelu meidän osalta ja Jippo vei voiton puhtaasti 3-0. Vähän apeissa tunnelmissa siirryimme hotellille kaupan kautta, jotta pojat saisivat ostettua jotain kivaa illaksi, rajoitetun ostoslistan mukaan. Ja ei muuta kuin saunaan ja uimaan. Ilta meni loistavasti illallisen ja sen jälkeisen Jokelan Markon
järjestämän tietokilpailun parissa. Ei ollu pojista taustojen vastukseksi..=) Sovittiin, että hiljaisuus on yhdeltätoista ja jokainen omissa kämpissään. Eikä ollut epäilystä etteikö homma olisi toiminut. Hyvin kasvatettuja poikia oli eksynyt runsaasti joukkueeseemme. Sunnuntai aamu alkoi kasin herätyksellä. Unisia mörököllejä laahustikin oville kommentein: joo joo hereillä ollaan. Aamiaisella oli kuitenkin jo pirteitä pelureita ja aamupala niin aikaisesta herätyksestä huolimatta tuntui maistuvan yllättävän hyvin. Turnauksessa kaikki oli vielä auki ja lähdimme samalla taisteluilmeellä aamuotteluun West:iä vastaan. Ottelu alkoi meidän kontrollissa ja Manu raivasinkin itseelleen väkisin tekopaikan ja oikea jalka heilahti ja verkot pullisteli. Saimme tästä itseluottamusruiskeen ja Eero varmisteli vielä 2-0 ansaitut loppulukemat. Päivän toiseen otteluun lähdettiin siis voitto alla, mutta siitä oli maksettu oma hintansa. Toiseen otteluun kuumana hellepäivänä pienellä joukkuella operoiva Hakalauma oli hikoillut parhaan teränsä hyväkuntoiselle nurmelle. Vastustaja (I-Hu) meni menojaan ja voitti 2-0. Väsyneille pojille silti iso kiitos loppuun saakka taistelusta ja kieltämättä kavennusmaali olisi saattanut vaikuttaa peliin. Muutama hyvä paikka tähän oli. Sitten jännitettiin mihin sijoitusotteluun jäisimme. Sarja oli äärimmäisen tasainen, OrPa oli mennyt menojaan, mutta seuraavat viisi joukkuetta oli pisteen sisällä. Viimeisestä ottelusta voitto, niin olisimme pelanneet pronssista, mutta häviöllä jouduimme pelaamaan sijoista 11-12. Tämä oli pojille
kova pettymys, niin kuin tietysti meille kaikille. Olimmehan pelanneet 5 ottelua ja tehneet äärettömän määrän töitä kovia vastustajia vastaan. Vastaan tuli Kuusysi. Ottelu hävittiin 2-0. Toinen maali tuli viime sekunneilla ja tätä ennen pojilla oli riittävä määrä paikkoja tulla tasoihin. Vastustaja voitti kylläkin ansaitusti. Ottelun jälkeen valitsimme joukkueemme tsemppari pelaajan. Tässä turnauksessa se oli Oiva. Aina iloinen ja hyväntuulinen velikulta jaksoi hauskuuttaa kentän ulkopuolella ja kentällä vei hyviä vastustajia ajoittain kuin litran mittaa. Ja mikä parasta, suuresta uurastuksesta huolimatta jaksoi aina tarpeen tullen olla myös auttamassa meidän puolustusta. Näin jälkikäteen ajateltuna tämän palkinnon olisi voinut antaa monelle meidän joukkueen pojalle. Turnaus osoitti, että olemme vielä jäljessä kovia joukkueita, mutta mitään esteitä ei ole heitä saavuttaa ja mennä ohi. Toki myös annoimme muille vähän etua pienellä ryhmällä, kun pelasimme sunnuntain kaikki kolme ottelua kahdella vaihtopelaajalla. Kiitos Tuomen Vesalle, kun tulit auttamaan meitä. Eikä ollut mahdollisuutta käyttää toisen joukkueen pelaajia, koska heilläkin oli rajoitettu määrä pelaajia ja oma hieno turnaus käynnissä. Kiitos Veikalle ja Eliakselle, että pääsitte lauantaina. C14 Pojat YJ1 Alueliigan ennakkosuosikin paineet liian
kovat C14 FC HAKA YJ1 lopetti kevätkauden Alueliigassa komeasti ollen toinen ja vieden nousijan päänahan. Syksyyn pelaajat, taustat ja vanhemmat lähtivät suurin odotuksin. Mutta urheilu on raakaa, sillä lopulta vain voitto merkitsee. Olet yhtä hyvä kuin viimeinen pelisi; voittaja tai häviäjä. FC HAKAn syksy on lähtenyt vastoinkäymisten kera käyntiin. Paineet ovat kasvaneet vuoren kokoiseksi. Suuret odotukset tuntuvat romahtavan. No niin, tämä otteluraportti keskittyy nyt henkisten lukkojen avaamiseen eikä niinkään tapahtuneen kertaamiseen. Pelaajien taidot eivät ole kadonneet mihinkään. Joukkue on sama kuin keväällä. Yllätysmomentti on vain nyt mennyt. HAKAn päänahka on arvokas muille. Unohtakaa sarjataulukko! Unohtakaa paineet! Unohtakaa kauden tavoitteet! Nauttikaa pelaamisesta. Nauttikaa pienistä voitoista Keskittykää seuraavaan peliin, puoliaikaan, kaksinkamppailuun, syöttöön, maalintekotilanteeseen, hetkeen. Voittokin on hetkellistä. Tavoiteltavaa, mutta hetkellistä. Everything that man esteems. Endures a moment or a day. Love s pleasure drives his love away, The painter s brush consumes his dreams; The herald s cry, the soldier s tread Exhaust his glory and his might: Whatever flames upon the night Man s own resinous heart has fed.
William Butler Yeats, Irish Poet, 13 June 1865 28 January 1939 HJS FC HAKA j YJ1 2-2 Keskiviikko 5.8 FC HAKA j YJ1 kokoonpano: Samu (1), Antti(4), Ville(9), Joonas K.(10), Aku (11), Joonas V.(14), Henrik (15), Ville(16), Tuomas(17), Niklas(19), Vikke(21), Olli(27), Markus (31, pelasi nr 2), Tomy(35) FC HAKA j YJ1 maalintekijä(syöttäjä): 09 : 0-1 35(31) 45 : 1-1 65 : 2-1 72 : 2-2 19(35) FC HAKA j YJ1 -KaaPo 0-4 Keskiviikko 9.8 Riku seivaa maalin. Otto suojaa.
Otto vie pallon. Vikke in action. Späde and high ball.
Olli ja Tomy. Speed. Kiitos Jussi Rämälle kuvista. FC HAKA j YJ1 kokoonpano: Antti(4), Ville(9), Joonas K.(10), Aku (11), Riku(12), Joonas V.(14), Henrik (15), Ville(16), Tuomas(17), Niklas(19), Vikke(21), Olli(27), Markus (31), Tomy(35), Otto (42) FC HAKA j YJ1 maalintekijä(syöttäjä): 40 : 0-1 50 : 0-2 55 : 0-3 68 : 0-4 Seuraava Alueliigan peli NoPS -FC HAKA j YJ1: Su 16.8 klo 12:00, Nokia, Menkalan kenttä., NoPS., TEHTIS.